Strategian raportointi 2016 Kaupunginhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Strategian raportointi 2016 Kaupunginhallitus"

Transkriptio

1 Strategian raportointi Kaupunginhallitus LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

2 Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä yliopisto- ja matkailukaupunkiaan, joka kasvaa ja kansainvälistyy rohkeasti. Hyvinvoivat asukkaat Elinvoimainen kaupunki Osallistava toimintatapa Tasapainoinen talous Asukkaiden omatoimisuuden vahvistaminen ja oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen kannustaminen. Lasten ja nuorten yksilöllisen kasvun tukeminen. Nuorten syrjäytymisen vähentyminen. Työllisyyden hallinta. Elinkeinorakenteen uudistuminen ja kansainvälistymisen edistäminen. Haluttu sijoittumispaikka nuorille koulutetuille aikuisille. Omistajaohjauksen selkeyttäminen. Osaavat ja hyvinvoivat työyhteisöt. Vuorovaikutuksen lisääminen kaupungin ja kuntalaisten välillä. Kaupungin kiinteistöomaisuuden kokonaistaloudellisuuden radikaali parantuminen. Käyttömenojen kasvun ja velkaantumisen merkittävä hidastuminen. Veropohjan vahvistaminen seuraavalle valtuustokaudelle.

3 Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä yliopisto- ja matkailukaupunkiaan, joka kasvaa ja kansainvälistyy rohkeasti. Hyvinvoivat asukkaat Elinvoimainen kaupunki Osallistava toimintatapa Tasapainoinen talous Sujuva arki ja turvallinen kasvuympäristö, jossa on varaa valita mieleisiä harrastuksia ja yksilöllistä kehitystä tukevaa koulutusta. Innostava työura ja arvokas vanhuus. Kuntalaiset kokevat tärkeäksi huolehtia omasta, läheistensä ja elinympäristönsä hyvinvoinnista. Johtava uusiutuvan energian ja vihreän teknologian kaupunki, jossa merkittävä osa työpaikoista liittyy kansainväliseen liiketoimintaan. Kaupunkirakenteen eheytyminen. Suomen houkuttelevin ja viihtyisin kaupunkikeskusta. Henkilöstön osaamisen kehittämisessä on keskitytty ydintehtäviin, muissa palveluissa verkostomaiset toimintatavat. Asiakaskeskeinen, kuntalaisen vahvaan osallisuuteen perustuva jatkuva kehittäminen. Veropohjan vahvistuminen työllisyyttä parantamalla ja yritysten investointeja lisäämällä. Menojen jatkuva tärkeysjärjestykseen asettaminen ja mitoittaminen tulopohjan mukaiseksi.

4 HYVINVOIVAT ASUKKAAT AKTIIVISUUDELLA HYVINVOINTIA VAHVA OTE ELÄMÄÄN TEHOKKUUTTA TYÖLLISYYDEN HOITOON VIIHTYISÄ JA TURVALLINEN ELINYMPÄRISTÖ Terveyden edistämisen aktiivisuus (75) 73 (+7) v. koulutuksen ulkopuolella (<7%) 7,1% (-0,6) 7,7-7,1-x-x Työttömyysaste (<15%) 15,2% (+2,3) 12,9-14,3-15,2-15,2 Koettu turvallisuus (86%) 84% (-2) 86-x-x-84 Sairastavuusindeksi (<97) 99,5 (+1,3) 98,2-97,8-99,5-x Vapaa-ajan liikuntaa harrastamattomat (<20%) 24,5% (+2,2) Alle 25-v. työttömät (<700) 775 (+149) Pitkäaikaistyöttömät (<1500) 1656 (+526) Tyytyväisyys asuinympäristöön (4) 3,82 (+0,05) x-x-3,77-3,82 x-22,3-24,5-x Mittari (tavoitearvo) Viimeisin arvo, Muutos valtuustokaudella, Valtuustokausi, x = ei arvoa, Positiivinen kehitys, Negatiivinen kehitys

5 ELINVOIMAINEN KAUPUNKI UUDISTUVA ELINKEINORAKENNE EHEÄ JA TEHOKAS KAUPUNKIRAKENNE SAAVUTETTAVUUS JA KANSAINVÄLINEN JA VIHREÄ SUJUVAT LIIKENNEYHTEYDET YLIOPISTOKAUPUNKI MONIPUOLINEN MATKAILUKAUPUNKI Työpaikat (28 200) (-1 200) Keskustan asukkaat (+2500/) (+546) Paikallisliikenteen käyttäjät (1,6 M) 1,58 milj. (+0,13) 1,45-1,55-1,54-1,58 Väkiluku (73200) (+115) Keskiviipymä (1,8 vrk) 1,83 (+0,23) 1,6-1,7-1,7-1,83 Huonekäyttöaste (60%) 56,1% (-0,04) Nettomuutto (+) 56,5-56,2-51,1-56,1 Yritysperustanta (+%) +2% (+1,6) +0, x - +2 Aluekeskusten asukkaat (+2300/) (-216) Lentokentän matkustajat (15 000) ( ) (-244) Kuntaimago (elinkeinoelämän suositteluindeksi TOP 10) 27 (-13) Yöpymiset (500000/) (+7 561) 14-x Mittari (tavoitearvo), Arvo, Muutos valtuustokaudella, Valtuustokausi, x = ei arvoa, Positiivinen kehitys, Negatiivinen kehitys

6 OSALLISTAVA TOIMINTATAPA AVOIMESTI JA KUUNNELLEN YHDESSÄ TEHDEN RAKENTEITA JA TOIMINTAMALLEJA UUDISTAEN Tyytyväisyys palveluista tiedottamiseen (>35%) 29% x-x-29-x Aktiivisesti järjestötoimintaan osallistuvat vuotiaat (>28%) 27,6 (+2,4) 25,2-x-27,6-x Sähköisten palvelujen määrä(+100%) % kpl Äänestysaktiivisuus (>58,3%) 54,4 % (+ 0,1) 2012: 54,3 % Yhdistysten määrä kasvaa (>1710) 1230 (-480) x-x Henkilöstökyselyn yleisarvosana (4) 3,69 (+0,12) x-3,57-3,68-3,69 Mittari (tavoitearvo) Viimeisin arvo, Muutos valtuustokaudella, Valtuustokausi, x = ei arvoa, Positiivinen kehitys, Negatiivinen kehitys

7 Kiitos! LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

Lappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus

Lappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus Lappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus 21.3. Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä

Lisätiedot

Strategian tiivistys Kaupunginhallitus

Strategian tiivistys Kaupunginhallitus Strategian tiivistys Kaupunginhallitus 21.3. Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä yliopisto-

Lisätiedot

Strategian tiivistyksen luonnosversio Kaupungin lauta ja toimikunnat 2/2016

Strategian tiivistyksen luonnosversio Kaupungin lauta ja toimikunnat 2/2016 Strategian tiivistyksen luonnosversio Kaupungin lauta ja toimikunnat 2/2016 Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti

Lisätiedot

Ikääntyneet ja sote Kimmo Jarva

Ikääntyneet ja sote Kimmo Jarva Ikääntyneet ja sote 4.4.2016 Kimmo Jarva Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja maakuntauudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja maakuntauudistus ovat parhaillaan tiiviissä valmisteluvaiheessa.

Lisätiedot

Strategian tiivistys ja raportointi Kaupunginhallitus 21.3.2016

Strategian tiivistys ja raportointi Kaupunginhallitus 21.3.2016 Strategian tiivistys ja raportointi Kaupunginhallitus 21.3.2016 Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä

Lisätiedot

Strategian toimeenpanon tilanne ja puolivuosikatsaus 2015

Strategian toimeenpanon tilanne ja puolivuosikatsaus 2015 Strategian toimeenpanon tilanne ja puolivuosikatsaus 2015 Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä

Lisätiedot

Kaunis, eheä ja esteetön kohtauspaikka. Lappeenrannan kaupungin kaupunkirakenneohjelma 2013-2016

Kaunis, eheä ja esteetön kohtauspaikka. Lappeenrannan kaupungin kaupunkirakenneohjelma 2013-2016 Kaunis, eheä ja esteetön kohtauspaikka Lappeenrannan kaupungin kaupunkirakenneohjelma 2013-2016 1 n 7 toimenpidekokonaisuutta Asukkaiden omatoimisuuden vahvistaminen ja oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen

Lisätiedot

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia Pyhäjoella virtaa 2030 Pyhäjoen kuntastrategia Toimintaympäristömme VAHVUUDET 1. Hanhikivi 1-investoinnit alueelle ja liikenneyhteyksiin 2. Kunnan talous on vakaa 3. Hyvät ja toimivat peruspalvelut 4.

Lisätiedot

Lausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 strategia

Lausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 strategia Lausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 strategia 1 Taulukon täyttöohjeet Voitte esittää kommentteja kaikkiin toimenpideohjelmiin Kaikkia ohjelmia ei tarvitse kommentoida Kirjoittakaa kommentit niille varattuihin

Lisätiedot

Strategian raportointi Kaupunginhallitus

Strategian raportointi Kaupunginhallitus Strategian raportointi Kaupunginhallitus 2.5.2017 Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä yliopisto-

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Strategian raportointi Kaupunginhallitus

Strategian raportointi Kaupunginhallitus Strategian raportointi Kaupunginhallitus 22.8.2016 Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä yliopisto

Lisätiedot

Oheismateriaali Toimialojen analyysi oman toimintaympäristönsä muuttumisesta Strategian raportointi (taso 3: lautakunta) Tavoitteiden toteutuminen

Oheismateriaali Toimialojen analyysi oman toimintaympäristönsä muuttumisesta Strategian raportointi (taso 3: lautakunta) Tavoitteiden toteutuminen Kaupunginhallitus 229 02.05.2017 Lappeenranta 2028 strategian toteutuminen 2016 74/00.01.03.00/2013 KH 229 Valmistelija/lisätiedot: Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen, puh. 040 512 1580 Hyvinvointipalvelujen

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko TOIMINTA-AJATUS Siilinjärvi luo hyvinvointia asukkaille elämän eri vaiheissa laadukkailla peruspalveluilla ja viihtyisällä elinympäristöllä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja ympäristökuntien kanssa

Lisätiedot

PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017

PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017 Sivu 1 / 5 PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017 Vuonna 2017 kunta järjesti kuntalaisille peruspalvelut, huolehti infrastruktuurista ja kehitti kunnan elinvoimaisuutta asetettujen tavoitteiden mukaisesti

Lisätiedot

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus Kaupungin ydin- ja tukiprosessit Kaupunginhallitus 28.5.2018 Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 Prosessien työstäminen Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 2 Uuden Järvenpään prosessien

Lisätiedot

Elinvoimaa osaamisesta

Elinvoimaa osaamisesta Lappeenranta strategia Elinvoimaa osaamisesta Lappeenrannan kaupungin elinkeino-ohjelma 2013- Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät

Lisätiedot

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö Visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa yrittämisen perusedellytykset. Kunnan

Lisätiedot

Arvomme ovat. Yhteistyökykyisyys Palveluhenkisyys Avoimuus

Arvomme ovat. Yhteistyökykyisyys Palveluhenkisyys Avoimuus Jämsän tarina 2035 Arvomme ovat Yhteistyökykyisyys Palveluhenkisyys Avoimuus 2 Visio 2035 Jämsä Himoittu osaamisen, yrittämisen ja matkailun kaupunki 3 Toiminta-ajatus Jämpsän aktiiviset äijät ja ämmät

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

Ristijärven kuntastrategia

Ristijärven kuntastrategia Ristijärven kuntastrategia 2018-2030 Johdanto Kuntastrategiassa esitetään Ristijärven kunnan tavoitteet kaudelle 2018-2030. Kuntastrategian tavoitteet tarkennetaan vuosittain arvioitaviksi toimenpiteiksi

Lisätiedot

ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA

ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2018 2021 1 SOPIVASTI LÄHELLÄ Asukaslähtöisyys > Kaupungin palvelut sopivasti asukkaiden lähellä Kehitämme palveluita vastaamaan asukkaiden tarpeita,

Lisätiedot

Kriittinen menestystekijä. Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2022

Kriittinen menestystekijä. Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2022 Äänekosken kaupunki Perusturva 1(9) Perusturvalautakunta 26.9.2018 Liite nro 3 Sosiaalityö Mittari(t) Nykytaso 2019 2020 2021 Tavoitetaso 2022 Hyvät ja toimivat peruspalvelut asiakastyytyväisyyskyselu

Lisätiedot

Muuttuva maakunta muuttuvassa maailmassa

Muuttuva maakunta muuttuvassa maailmassa Muuttuva maakunta muuttuvassa maailmassa 3.11.2017 Omistajapoliittiset linjaukset Hämeenlinna kaupunkistrategia Kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus Visio Hämeenlinna on uudistuva, elinvoimainen, turvallinen

Lisätiedot

Ikä-asuntoseminaari Lappeenrannan kaupunki ikääntyneiden asuttajana

Ikä-asuntoseminaari Lappeenrannan kaupunki ikääntyneiden asuttajana Ikä-asuntoseminaari 27.10.2016 Lappeenrannan kaupunki ikääntyneiden asuttajana Pasi Leimi 2016 Ikääntyvien asuminen Suomessa Väestörakenteen seurauksena yli 65-vuotiaiden määrän on ennakoitu nousevan

Lisätiedot

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro

Lisätiedot

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,

Lisätiedot

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Kaupunginhallitus 8.1.2018 Liite 1 7 MIKKELIN STRATEGIA 2018-2021 Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Strategisesta ajattelusta käytännön tekoihin Miten teemme yhteisestä visiosta totta? Arvokirjan

Lisätiedot

Miten olemme onnistuneet, millaisia viestejä tulevalle valtuustokaudelle?

Miten olemme onnistuneet, millaisia viestejä tulevalle valtuustokaudelle? Miten olemme onnistuneet, millaisia viestejä tulevalle valtuustokaudelle? Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari, 2.5.2017, Tampere-talo 1 Osana kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaaria

Lisätiedot

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Kaupunkistrategian lähtökohtia 1. Kaupunkistrategia = Oulun kaupungin strategia (ei vain kaupunkiorganisaation strategia) Kuntalaiset aktiivisina

Lisätiedot

Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle. Leena Silfverberg 17.4.2013

Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle. Leena Silfverberg 17.4.2013 Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle Leena Silfverberg 17.4.2013 Hyvinvoiva helsinkiläinen Nuorille tilaa kuulua ja loistaa Ikääntyvistä huolehditaan Maahanmuuttajat

Lisätiedot

Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9.

Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9. Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9. 1994 perustettu Itä-Lapin kuntien vapaaehtoinen yhteistyö- ja edunvalvontaelin, joka käsittelee ja

Lisätiedot

Onnellista elämää puhtaan Saimaan äärellä

Onnellista elämää puhtaan Saimaan äärellä Lappeenranta strategia Onnellista elämää puhtaan Saimaan äärellä Lappeenrannan kaupungin hyvinvointiohjelma 2013- Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset

Lisätiedot

TURVALLINEN YMPÄRISTÖ

TURVALLINEN YMPÄRISTÖ TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Turvallinen Lappeenranta Lappeenrannan strategian tavoite v. 2028 VIIHTYISÄ JA TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Sujuva arki ja turvallinen kasvuympäristö, jossa on varaa valita mieleisiä harrastuksia

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista

Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista 24.10.2017 Kuntalaisten osallistaminen KYSELYT INNODUEL-SOVELLUKSELLA: Lukiolaiset: Millaisessa Kemissä

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetustoimen arviointijärjestelmä

Kasvatus- ja opetustoimen arviointijärjestelmä Kasvatus- ja opetustoimen arviointijärjestelmä 1.3.2015 1 MITÄ ARVIOINTI ON? Arviointi on Palautteen keräämistä toiminnasta, tilasta, tuloksista Palaute on vahvistavaa tai korjaavaa Palautteen analysointia

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos

KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA 2030 Luonnos 1.3.2018 Kuntalaki 1 : Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti

Lisätiedot

MOVE-mittarin hyödyntäminen kunnan ja koulun kehitystyössä Mari Routti, opetustoimenjohtaja

MOVE-mittarin hyödyntäminen kunnan ja koulun kehitystyössä Mari Routti, opetustoimenjohtaja MOVE-mittarin hyödyntäminen kunnan ja koulun kehitystyössä Mari Routti, opetustoimenjohtaja LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Eri ikäisten kuntalaisten fyysisen aktiivisuuden edistäminen vahvasti mukana kaupungin

Lisätiedot

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Liite 1 100 Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia 2018-2021 Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Visio: Teemme yhdessä Saimaan kauniin Mikkelin Historialtaan ja

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta Liite nro 1 (1/9)

Kasvun ja oppimisen lautakunta Liite nro 1 (1/9) Liite nro 1 (1/9) Toimiala: Kasvu ja oppiminen Vetovoimainen, uudistuva ja kehittyvä Äänekoski Asiakas Toimialojen asiakastyytyväisyyskysely 3,7 3,7 3,9 3,9 3,9 4 Keskeisiä toimenpiteitä n saavuttamiseksi:

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen strategia

Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen strategia Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen strategia 12.8.2009 Visio 2020: Mikkeli modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla Mikkelin uudistuva kaupunkikeskusta sekä vireä maaseutu ja puhtaat vesistöt

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa.

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa. Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu ; tavoitteet ja Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa. (8/2010)

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84 EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää

Lisätiedot

Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan

Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan Strategian laadintaa varten on tunnistettu neljä näkökulmaa, joiden kautta kaupungin toiminnalle asetetaan tavoitteita. Näkökulmat ovat: kuntalaisen hyvinvointi

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset 28.4.2016 Muutostekijöitä on runsaasti Ilmastonmuutos Niukkeneva julkinen talous Väestön ikääntyminen Elinkeinoelämän

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Tutkimusyhteistyö Greenreality verkostossa

Tutkimusyhteistyö Greenreality verkostossa Tutkimusyhteistyö Greenreality verkostossa 6.6.2018 Green Energy Showroom verkosto Lappeenranta Strategia LAPPEENRANNAN KAUPUNKI 3 TIETEELLISET RATKAISUT PUHDAS ENERGIA Energiamarkkinat ja aurinkotalous

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupunkiorganisaation palvelujen järjestämistason perusrakenne ja luottamushenkilöorganisaation toimielinrakenne Organisaatiotoimikunta 30.08.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen

Lisätiedot

Strategiakortit 2015

Strategiakortit 2015 Kh 13.1.2015 4 Liite kh nro 1 Ptktark. UTAJÄRVEN KUNTA Strategiakortit 2015 LIITE Väritunnisteet: Etenee suunnitellusti Viivästynyt Ei etene/keskeytynyt TALOUS Päämäärä: Kuntatalous on vakaa Kriittiset

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä 4.10.2013 Johtaja Sirkka Jakonen Itä-Suomen aluehallintoviraston toimintaympäristö Toimialue

Lisätiedot

Maakuntaohjelma

Maakuntaohjelma Maakuntaohjelma 2018-2021 Maakuntavaltuusto 4.12.2017 Laatija: Heli Rintala Maakuntaohjelman asemointi Uudet toimintatavat, Maakuntakaava Edunvalvonta Maakuntaohjelma 2014 2017 EP on hyvinvoivien ihmisten

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA

KAUPUNKISTRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 VISIO 2025 - Hulluna Huittisiin! Huittinen on turvallinen ja kehittyvä lapsiystävällinen kaupunki, jossa on yhteisöllisyyden ja hyvän ilmapiirin myötä hyvä elää ja yrittää.

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23)

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23) Kuntastrategia 2019-2025 Kh 20.5.2019 Liite 8 ( 105) Kv 10.6.2019 Liite 1 ( 23) Ihmisen kokoinen Marttila 2000 Asukasta 100 Työntekijää 11 Esimiestä 220 Yritystä 530 Työpaikkaa 41 Yhdistystä Kuntastrategia

Lisätiedot

Uuden Jyväskylän tavoitteet vuonna 2012 Versio 6 Strategian valmistelu työvaliokunta 12.11.2007

Uuden Jyväskylän tavoitteet vuonna 2012 Versio 6 Strategian valmistelu työvaliokunta 12.11.2007 Uuden Jyväskylän tavoitteet vuonna 2012 Versio 6 Strategian valmistelu työvaliokunta 12.11.2007 Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys 1 Strategiset tavoitteet Kilpailukyvyn

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013 KUOPION 2020 KAUPUNKISTRATEGIA hyväksytty 2010 - päivitetty 2013 Arvot/ toimintaperiaatteet toimivat organisaation toiminnan ohjenuorina ROHKEUS Rohkeutta on tehdä asioita toisin kuin muut erottua, olla

Lisätiedot

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden

Lisätiedot

Sulkavan elinvoimastrategia

Sulkavan elinvoimastrategia Sulkavan elinvoimastrategia 2018-2021 Johdanto Elinvoimastrategia on osa Sulkavan kunnan kuntastrategiaa, ja se luo toimintalinjat Sulkavan elinvoiman kehittämiseen. Sulkavan kunnan elinvoima riippuu oleellisesti

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Toteutuksen luonnostelua. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Toteutuksen luonnostelua. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Toteutuksen luonnostelua Seutuhallitus 14.12.2016 9.12.2016 Saatesanat Tampereen kaupunkiseudun valtuustot (ovat hyväksyneet) Tulevaisuuden kaupunkiseutu strategian

Lisätiedot

Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia Luonnos

Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia Luonnos Saimaan rannalla. n valtuustostrategia 2018-2021 Luonnos 1.11.2017 Arvot n kaupungin strategiassa (1/2) n kaupunki kertoo omista arvoistaan ja strategiastaan arvokirjan avulla. Strategisen ajattelun tulee

Lisätiedot

Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia

Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia 2017-2021 KUNTASTRATEGIA MISTÄ SIINÄ ON KYSE? ELÄVÄ ASIAKIRJA Strategia on kunnan pitkän aikavälin kehittämissuunnitelma, jota pidetään

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2017

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2017 Kemin kaupunkistrategia 2025 2017 Kuntalainen ja asiakas Strategiset Tavoite vuonna 2017 Toimenpiteet tavoitteen Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen

Lisätiedot

Tampereen uuden strategian valmistelutilanne

Tampereen uuden strategian valmistelutilanne Tampereen uuden strategian valmistelutilanne Strategiajohtaja Reija Linnamaa Tampereen kaupunginvaltuuston strategiaseminaari 28.8.2017, Tampere-talo 1 Miksi Tampereen strategia? 2 Pormestariohjelma ja

Lisätiedot

joensuun kaupunkistrategia

joensuun kaupunkistrategia Kantavat Siivet joensuun kaupunkistrategia Kantavat Siivet Joensuu on rohkeasti muutoksia hyödyntävä osaamisen ja elämysten kaupunki, jossa on hyvä elää. VISIO 2015 muutoksia hyödyntävä kaupunki Rakennemuutos,

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Kainuun maakuntatilaisuus 19.4.2016 Jarkko Majava, va kehityspäällikkö Aineisto: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet 4.4.2016 Luonnos Kuntaliiton strategisista

Lisätiedot

Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto

Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto Kainuun kehittämisen näkymiä 2018-2021 Pentti Malinen 28.11.2017 Kainuun liitto Keskeiset tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet 2035 1. Kainuun aluetalouden kestävä kasvu 2. Työvoiman kysynnän ja tarjonnan

Lisätiedot

Sipoon kunnan SOSTER osastostrategia 2025

Sipoon kunnan SOSTER osastostrategia 2025 Sipoon kunnan SOSTER osastostrategia 2025 8.12.2008 Sisältö 1. Toimintaympäristön ja kasvun vaatimat muutokset 2. Sipoo 2025 yhteinen tavoite 3. SOSTER strategian päämäärä 4. Strategiaperusta, arvot 5.

Lisätiedot

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi

Lisätiedot

Liikkuva Muurame - strategia ja käytännön toteutus

Liikkuva Muurame - strategia ja käytännön toteutus Liikkuva Muurame - strategia ja käytännön toteutus Hallintojohtaja Sami Niemi, Vapaa-aikajohtaja Hannele Alanärä Liikunnan ajankohtaisseminaari Turku 22.9.2016 1 Liikkuva koulu -> Liikkuva Muurame 2014-

Lisätiedot

Nuorten kuuleminen ja osallisuus. Siiloista kokonaisuuteen Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki

Nuorten kuuleminen ja osallisuus. Siiloista kokonaisuuteen Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki Nuorten kuuleminen ja osallisuus Siiloista kokonaisuuteen 9.2.2018 Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 VISIO 2025 - Hulluna Huittisiin! Huittinen on turvallinen

Lisätiedot

Kieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus

Kieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu kriittinen tavoitteet ja hankkeet Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Monikulttuurisuuden edistäminen ja hyödyntäminen Monikulttuurisuusohjelman

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa.

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020 Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. Vuonna 2020 Nurmijärvi on elinvoimainen ja kehittyvä kunta. Kunnan taloutta hoidetaan pitkäjänteisesti. Kunnalliset päättäjät

Lisätiedot

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Sulkavan elinvoimastrategia

Sulkavan elinvoimastrategia Sulkavan elinvoimastrategia 2018-2021 Johdanto Elinvoimastrategia on osa Sulkavan kunnan kuntastrategiaa, ja se luo toimintalinjat Sulkavan elinvoiman kehittämiseen. Sulkavan kunnan elinvoima riippuu oleellisesti

Lisätiedot

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenranta strategia Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenrannan kaupungin Kansainvälistymis- ja Venäjä 2015-16 Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää.

Lisätiedot

VISIOMME ELINVOIMAISESTA JA HYVINVOIVASTA SOINISTA AKTIIVINEN & YHTEENPUHALTAVA

VISIOMME ELINVOIMAISESTA JA HYVINVOIVASTA SOINISTA AKTIIVINEN & YHTEENPUHALTAVA VISIOMME ELINVOIMAISESTA JA HYVINVOIVASTA SOINISTA ITSENÄINEN & KEHITTYVÄ Soini on itsenäinen kunta, jossa perheet ja työpaikat ovat elinvoiman lähde. Kunnassa on riittävästi palveluita, joita kehitetään

Lisätiedot

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA KUNNAN VISIO JA STRATEGIA LUONNOLLISEN KASVUN UURAINEN 2016 AKTIIVISTEN IHMISTEN UURAISILLA ON TOIMIVAT PERUSPALVELUT, TASAPAINOINEN TALOUS, MENESTYVÄ YRITYSELÄMÄ JA PARHAAT MAHDOLLISUUDET TAVOITELLA ONNEA

Lisätiedot

Kuntien nykyiset strategiat. UusiKunta Strategisen kehittämisen ja alueiden käytön toimikunta

Kuntien nykyiset strategiat. UusiKunta Strategisen kehittämisen ja alueiden käytön toimikunta Kuntien nykyiset strategiat UusiKunta Strategisen kehittämisen ja alueiden käytön toimikunta Asikkala 2012 Asikkala Mahdollisuuksia Päijänteen rannalla Asikkala on oman identiteettinsä säilyttävä, verkottuva

Lisätiedot

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA 1 13.9.2017 TEM/ Johanna Osenius Aluekehittäminen on yhteistoimintaa Alueiden kehittäminen on ministeriöiden, maakuntien, kuntien ja muiden toimijoiden vuorovaikutukseen

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2018 2021 Arvot IHMISLÄHEINEN VASTUULLINEN AKTIIVINEN Visio KARSTULA ON ELINVOIMAINEN KUNTA, JOSSA IHMISTEN ON HYVÄ ELÄÄ JA YRITYSTEN MENESTYÄ! Palvelut ja hyvinvointi IHMISTÄ LÄHELLÄ Karstunen

Lisätiedot

Rohkeasti aikaansa edellä

Rohkeasti aikaansa edellä Älykkään teknologian llmastonmuutos ja luonnonvarojen Ääripäiden korostuminen Jyväskylä on ja kansainvälisesti arvostettu koulutuksen ja osaamisen kaupunki 1. Lisäämme lasten ja nuorten mahdollisuuksia

Lisätiedot

Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta?

Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta? Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta? Lappeenranta Linnoitus Rotaryklubi 3.2.2011 Tarja Myllärinen Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Väestörakenne

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto 2014, Kuusamon kaupunki Hyvinvoiva Elinvoimainen Uusiutuva ja innovatiivinen Kehittyvä Kansainvälinen ja verkostoitunut Kaikkien aikojen Kuusamo Suvaitsevainen ja hyväksyvä Kaupunkistrategia Aktiivinen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus Seutuhallitus Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet Lisää kilpailukykyä Kasvulle

Lisätiedot

Strategiamme Johdanto

Strategiamme Johdanto Strategia 2015-2016 Strategiamme 2015-2016 Johdanto Ruoveden tuleva kuntastrategia tehdään jäljellä olevalle valtuustokaudelle, jonka jälkeen uusi valtuusto päivittää strategian vastaamaan sen hetken tilannetta.

Lisätiedot

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ. 9.5.2017 Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELU-UUDISTUS TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Lisätiedot

Johtaminen uudessa organisaatiossa

Johtaminen uudessa organisaatiossa Johtaminen uudessa organisaatiossa Hämeenlinnan kaupungin strategia mitä tavoittelemme Arvot yhdenvertaisuus ja yhteisöllisyys, asukaslähtöisyys ja palveluhenkisyys, luovuus ja rohkeus, kestävä elämäntapa

Lisätiedot

Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa. Mikko Komulainen

Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa. Mikko Komulainen Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa Mikko Komulainen Työnjako kunta-maakunta-valtio maanantaina 12. kesäkuu 2017 2 Osallisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest. SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.fi 040-585 1772 JOHDANTO Etelä-Pohjanmaalla asuu 4 % Suomen väestöstä Alueella

Lisätiedot

HINKU kuntien kevätseminaari Kimmo Jarva, Kaupunginjohtaja

HINKU kuntien kevätseminaari Kimmo Jarva, Kaupunginjohtaja HINKU kuntien kevätseminaari 18.4.2018 Kimmo Jarva, Kaupunginjohtaja 1 Palkittu teoistaan ilmastonmuutoksen torjunnassa Suomen ilmastopääkaupunki Maailman luonnonsäätiön WWF Earth Hour City Challenge-kilpailussa

Lisätiedot