HATTULA KANUNGIN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN SELVITYS Niina Järvinen FM, ins.(amk)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HATTULA KANUNGIN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN SELVITYS 10.8.2015. Niina Järvinen FM, ins.(amk)"

Transkriptio

1 HATTULA KANUNGIN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN SELVITYS Niina Järvinen FM, ins.(amk) 1/11

2 1. Tehtävän kuvaus Liikenteellinen selvitys tehtiin heinä-elokuussa 2015 Hattulan kunnalle osana Kanungin alueen asemakaavoitusta. Liikennelaskenta toteutettiin elokuussa, koska heinäkuun liikenne on tavallisesti vähäisempää kuin muina kuukausina. 2. Alueen yleiskuvaus 2.1 Liittymät ja liittymisnäkymät Suunnittelualueelta liitytään Hattulantielle Kettulantien ja Korpiniityntien liittymien kautta. Alueen kohdalla Hattulantiellä on taajaman nopeusrajoitus 50km/h. Korpiniityntien liittymä Hattulantielle on tarkoitus siirtää kuvassa 1 esitetyllä tavalla Aurinkoharjun liittymän kohdalle. Korpiniityntien ja Kettulantien liittymien etäisyys on nyt noin 300m ja liittymän siirron jälkeen etäisyys on noin 200m. Uuteen liittymään tulee yli 100metriä esteetöntä liittymisnäkymää molempiin suuntiin (kuvat 2 ja 3). Kuva 1. Liittymän siirtäminen 2/11

3 Kuva 2. Korpinittyntien uuden liittymäkohdan liittymisnäkymää pohjoiseen kohti Kettulantien liittymää. Kuva3.Korpinittyntien uuden liittymäkohdan liittymisnäkymää etelään kohti nykyistä Korpiniityntien liittymää. Alueelta lähtee asvaltoitu, erillinen kevyenliikenteenväylä lähiliikenteen linja-autopysäkeille, pikavuoropysäkeille, rautatieasemalle, Parolan taajamaan ja lähikouluille. Etelän suuntaan 3/11

4 kevyenliikenteenyhteys jatkuu Tiiröön saakka. Suunnittelualuetta lähimmät lähiliikenteen linjaautopysäkit sijaitsevat Kettulantien läheisyydessä. Kettulantieltä pohjoiseen lähtee kevyenliikenteen yhteys pysäkille (kuva4). Näkemäalueen osalta tässä puusto peittää jonkin verran näkymää Hattulantielle. Kuva4. Kettulantien liittymisnäkymää pohjoiseen Parolan taajaman suuntaan ja kevyenliikenteen yhteys bussipysäkille. Kettulantien liittymisnäkymää etelän suuntaan on osoitettu kuvassa 5. Samassa kuvassa nähdään Hattulantien ylittävä suojatie. Kettulantien ja Korpiniityntien liittymien kohdalla on myös suojatiet. Kuva5. Kettulantien liittymisnäkymää etelään Korpiniityntien suuntaan ja kevyenliikenteen yhteys Hattulantien yli. 4/11

5 2.2 Asemakaavan näkemäalue Uuden ajoneuvoliittymän sijainti on osoitettu asemakaavaluonnoksessa (kuva6). Kuvassa on osoitettu näkemäalueen mitat ja liittymisnäkymien arvioidut pituudet. Kuva6. Ote asemakaavaluonnoksesta, johon merkitty näkemäalueen ja arvioidut liittymisnäkymän pituudet. 5/11

6 2.3 Liikennemäärät Osayleiskaavan liikenteellisessä selvityksessä (Rambol Oy , ) on todettu että nykytilanteessa Hattulantien liikennemäärä on valtatien länsipuolella noin ajon./vrk (KVL2010). Raskasta liikennettä on ajon./vrk. Osayleiskaavan suurista aluevarauksista johtuen osayleiskaavan liikenteellisessä selvityksessä on laadittu kaksi vaihtoehtoista liikenne-ennustetta. Maksimiennusteessa on oletettu, että kaikki osayleiskaavaan varatut uudet alueet toteutuvat vuoteen 2030 mennessä. Mitoitusennusteessa on oletettu, että 40 % varatuista uusista alueista rakentuu vuoteen 2030 mennessä. Selvityksessä liikennemäärien on ennustettu kasvavan kuvan 7 mukaisesti. Kuva7. Ote Osayleiskaavan liikentellisen selvityksen (Rambol Oy , ) liikenne-ennustekartasta Keskimääräinen vuorokausiliikenne (KVL) on vähentynyt vuoden 2010 tilanteesta Hattulantiellä (kuva8 ja taulukko1). Suunnittelualueen kohdalla keskimääräinen vuorokausiliikenne on 2922 ajon./vrk. Raskasta liikennettä on ajon. / vrk. Taulukko 1. Hattulantien (mt 3051, Nihattula-Hurttala) keskimääräinen vuorokausiliikenne (KVL) ja raskaan liikenteen osuus (KVLRAS) lukuarvoina 2013, Liikennevirasto 2015 Kuva8. Hattulantien keskimääräinen vuorokausiliikenne (KVL) 2013, Liikennevirasto /11

7 Hattulantien liikennemäärät ovat olleet heinäkuussa 2013 keskimäärin noin 300 ajoneuvoa vuorokaudessa vähäisemmät kuin lokakuussa Heinäkuussa 2013 liikennemäärä oli non ajoneuvoa vuorokaudessa, kun lokakuussa 2013 vastaava luku oli noin ajoneuvoa vuorokaudessa. Liikenteen huipputunti ajoittuu klo15-16 välille sekä kesällä että syksyllä. Aamun huipputunnissa on hajontaa enemmän (klo välillä) ja liikennemäärät ovat huomattavasti iltapäivän huipputuntia vähäisempiä. (Lähteet: Liikennevirasto 2015, Yleinen liikennelaskenta, otoslaskenta , Sito Oy) Alueella on taajaman nopeusrajoitus 50 km/h. Keskimääräiset ajonopeudet ovat olleet kevyellä liikenteellä noin km/h ja raskaalla liikenteellä noin km/h. (Lähteet: Liikennevirasto 2015, Yleinen liikennelaskenta, otoslaskenta , Sito Oy) 2.4 Joukkoliikenne Suunnittelualue sijoittuu pyöräilymatkan päähän Parolan taajamasta ja taajamajunan pysähtymispaikasta. Keskimääräinen etäisyys uusilla asukkailla keskustaan on noin 2-3 kilometriä. Kuva9. Ote Osayleiskaavan liikentellisen selvityksen (Rambol Oy , ) joukkoliikennekartasta Joukkoliikenteen pikavuoroliikennettä kulkee valtatietä 3 pitkin.pikavuoropysäkit sijaitsevat Hattulan eritasoliittymässä (kuva 9). Hattulan ja Hämeenlinnan keskustojen välillä kulkee joukkoliikennettä myös Parolannummen kautta maantietä 3052 (Parolannummentie) pitkin. Suunnittelualueen lähimmät linja-autopysäkit sijaitsevat Hattulantien varrella Kettulantien liittymän molemmin puolin. Erillinen kevyenliikenteen väylä kulkee suunnittelualueelta pysäkeille, rautatieasemalle, lähikouluihin, Parolan taajaman palveluihin ja jatkuu edelleen kantatielle 57 ja Parolannummentien kautta Tiiriöön saakka. 7/11

8 3. Liikennelaskenta Liikennelaskennat toteutettiin maanantaina ja tiistaina klo ja klo välisenä aikana. Liikennelaskentojen tuloksista laskettiin liikenteen jakautuminen tunneittain ja selvitettiin huipputunti. Koska kyseessä on elokuun laskelmat arkivuorokausilta (ma-to), aineiston voidaan katsoa kuvaavan keskimääräistä arkivuorokausiliikennettä. Tavallisesti kuukausittainen vaihtelu liikennemäärissä on vähäistä lukuun ottamatta heinäkuun tavallista vähäisempää liikennettä. 4. Liikenteen sujuvuuden selvittäminen liikennelaskennan yhteydessä Liikennelaskennan yhteydessä tehtiin myös liikenteen toimivuustarkastelua. Tarkastelussa seurattiin liikenneturvallisuutta, viivytyksiä ja jonoutumista. Myös jalankulkioiden ja pyöräiliöiden liikenneturvallisuutta havainnoitiin. 5. Liikennelaskennan tulokset nykytilanteessa Liikennemäärät laskettiin vastaamaan arkivuorokauden liikennettä (elokuu). Ruuhka-aikoina ( ja ) tehdyt laskennat kuvaavat sen hetken todellisia liikennemääriä, sillä laskentaa jatkettiin keskeytyksettä kolme tuntia. Huipputunti oli odotetusti iltapäivällä klo Kuva10. Huipputunnin liikennemäärät Hattulantien ja Korpiniityntien risteyksessä, K=kevyt liikenne, R=raskas liikenne, Pp=polkupyörä, Kä=kävelijä, liikennelaskenta Liikennelaskentojen perusteella suurin liikennevirta on ohiajava liikenne Parolan taajaman suuntaan iltapäivällä (kuva 10). Aamuruuhkassa suurin liikennevirta suuntautui Parolannummen suuntaan. 8/11

9 6. Ennustetilanne Liikenne-ennuste on laskettu k-m²asuinrakentamisen mukaan. Matkatuotosluvut on määritetty asukkaan kaupunkiseudun ulkopuolisten yli 5000 asukkaan taajamien laskentatavan mukaisesti ja korjaus on tehty keskimääräisen vuorokauden mukaisesti. Näin on saatu suunnittelualueen kotiperäisten matkojen vuorokausittaiseksi määräksi 1040 ajoneuvoa. Matkojen suuntautumisen arvioinnissa on hyödynnetty liikennelaskennan tuloksia. Hattulantien liikennemäärän on arvioitu kasvavan 10%. Laskennallinen liikennetuotos Korpiniityntien ja Hattulantien risteyksessä huipputunnin klo15-16 aikana on 554 ajon./h. Matkojen suuntautumisen arvioinnissa on hyödynnetty liikennelaskennan tuloksia (kuva 11). Kuva11. Ennustettu huipputunnin liikennemäärät Hattulantien ja Korpiniityntien risteyksessä, K=kevyt liikenne, R=raskas liikenne 7. Toimivuustarkastelu palvelutasoluokituksen avulla 7.1 Yleiset periaatteet Liikenteen sujuvuutta arvioidaan yhdellä tai useammalla palvelutasomittarilla. Palvelutasotarkastelujen perusteos on Highway Capacity Manual (HCM). HCM-menetelmässä määritellyt palvelutasoluokat ovat A-F. Palvelutaso A kuvaa erittäin hyviä olosuhteita ja palvelutasolla E-F liikenteen määrä on jo lähellä tarkasteltavan väylänosan välityskykyä. Välityskyky kertoo, paljonko väylä pystyy enimmillään välittämään liikennettä esimerkiksi tunnin aikana. 9/11

10 Palvelutasot on määritelty erikseen eri tietyypeille ja erilaisille tien osille kuten liittymille. 7.2 Liikenteen jonoutuminen Hattulantien ajonopeudet ovat melko korkeita nopeusrajoitukseen verrattuna. Tästä johtuen hitaammin ajavien ajoneuvojen (mopot, mopoautot, traktorit) perään kertyi 2-5 ajoneuvon jonoja. Muuten liikenne sujui ilman jonoja iltapäivän huipputunteja lukuun ottamatta. Tällöin liikenne oli jonoutunutta. Iltapäiväruuhkassa Hattulantieltä vasemmalle kääntyminen aiheutti jonoa. Sen välttämiseksi useampi Parolan taajaman suunnasta tuleva auto pysähtyi bussipysäkille odottamaan sopivaa hetkeä kääntyä Korpiniityntielle. Satunnaista jonoa aiheutti myös ruuhka-aikaan osunut armeijan pyörämarssi, kun satakunta varusmiestä oli pyörineen liikkeellä keskustaajamasta kohti Parolannummea. Liikennelaskentojen yhteydessä havaittiin, että autot antoivat hyvin tilaa kevyelle liikenteelle, eikä se ei aiheuttanut merkittäviä jonoja. 7.3 Liikenteen toimivuus risteysalueilla Korpiniityntien risteyksen välittämät liikennemäärät liikennevirroittain selvitettiin ja tuloksia verrattiin kyseisen liittymätyypin maksimikapasiteettiin. Myös ennustetilanteen liikennemääriä alueen 100% toteutuman mukaan verrattiin liittymätyypin välityskykyyn. Liikennelaskennan perusteella Hattulantien ja Korpiniityntien risteyksen ajoneuvomäärä iltapäivän huipputunnin aikana oli 428 ajon. / h. Ennustetilanteessa (alueen 100% toteutuminen), arvio ajoneuvojen määrästä ruuhkatunnin aikana olisi 554 ajon. / h. Nykyisen liittymän kapasiteetti vaikuttaisi riittävältä vielä tulevaisuudessakin. Liikenneturvallisuusriskiä saattaa kuitenkin lisätä vasemmalle kääntyvien ajoneuvojen määrän lisääntyminen suunnassa Hattulantie - Korpiniityntie.Tällöin liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta voitaisiin parantaa kanavoimalla vasemmalle kääntymistä odottaville ajoneuvoille oma kaista. Toisena vaihtoehtona voisi olla leveämpi kaista, joka sallii muutaman auton ryhmittymisen vierekkäin. 7.4 Palvelutaso nykytilanteessa Kuormitusasteen perusteella liittymän palvelutaso on tällä hetkellä hyvä. Käyttämättömän välityskyvyn perusteella palvelutaso on erittäin hyvä ja palvelutasoluokka A. 7.5 Arvio palvelutasosta tulevaisuuden liikennemäärillä Alueen 100 % toteuman mukaisessa ennustetilanteessa palvelutaso on edelleen hyvä kuormitusasteen ja käyttämättömän välityskyvyn perusteella erittäin hyvä ja palvelutasoluokka A. 10/11

11 8. JOHTOPÄÄTÖKSET 8.1 Liikenteen sujuvuus risteysalueilla Risteysalueiden toimivuus vaikuttaa keskeisesti liikenteen sujuvuuteen. Liikennelaskentojen ja ennusteen pohjalta voidaan todeta, että Hattulantie-Korpiniityntie-liittymän kapasiteetti vaikuttaa riittävältä myös tulevaisuudessa. Liikenneturvallisuus ja liikenteen sujuvuus saattavat heikentyä kuitenkin tulevaisuudessa liikennemäärien lisääntymisen ja vasemmalle ( Hattulantie- Korpiniityntie) kääntyvän liikenteen määrän kasvaessa. Liikenteen sujuvuutta voitaisiin parantaa toteuttamalla vasemmalle kääntymistä odottavalle liikenteelle oma ryhmittymiskaista tai leveämpi kaista, joka sallii muutaman auton ryhmittymisen vierekkäin. Näin Korpiniityntielle menevien ei tarvitsisi enää käyttää bussipysäkkiä ryhmittymiskaistana. 8.2 Liikenneturvallisuus Uusi liittymä parantaa liikenneturvallisuutta, kun Hattulantien liittymisnäkymät parantuvat ja liikenne poistuu Kanungin pihapiiristä. Uuden liittymän liittymisnäkymät ovat esteettömät ja riittävän laajat (yli 100m) molempiin suuntiin. Nykyisen Korpiniityntien liittymisnäkymä etelän suuntaan on huono maaston jyrkkyyden takia. Liikenneturvalisuutta heikentävinä tekijöinä havaittiin, että näkemäalueen kasvillisuus heikentää näkymiä kevyenliikenteen väylälle Kettulantien risteysalueella. Kasvillisuuden poistamisella voidaan parantaa kevyenliikenteen liikenneturvallisuutta. Ihmisten liikennekäyttäytymisessä havaittiin liikenneturvallisuutta heikentävänä tekijänä, että joillakin pyöräilijöillä on taipumus oikaista hyvin näkyvän suojatien sijaan keskeltä Kettulantien risteysaluetta. Lisäksi aamun liikennelaskentojen yhteydessä havaittiin, että Kanungintieltä Kettulantielle kulki peura. Edellisessä kappaleessa kuvattu vasemmalle kääntyjien kaista Hattulantielle vaikuttaisi edullisesti myös Hattulantien liikenneturvallisuuteen. Joukkoliikenteen pysäkit ja palvelut ovat turvallisesti tavoitettavissa. Erillinen kevyenliikenteen väylä kulkee alueelta bussipysäkeille, pikavuoropysäkeille, rautatieasemalle, kouluille ja Parolan taajaman palveluiden ääreen jatkuen kantaielle 57 saakka ja vastakkaiseen suuntaan Parolannummen ohi aina Hämeenlinnan Tiiriöön saakka. Liikennelaskennan yhteydessä havaittiin, että kevyenliikenteen yhteyttä käytetään paljon myös työmatkaliikenteeseen sekä Parolannummen että Parolan taajaman suuntaan. Turvallisen kevyenliikenteen yhteyden jatkoksi, olisi suunnittelualueen kokoajakatuina toimiville Korpiniityntielle ja Kettulantielle hyvä osoittaa myös kevyenliikenteen väylät. 11/11

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014 NOUSIAISTEN KUNTA Kaitaraisten yritysalueen asemakaavan liikenneselvitys Työ: 26725 Tampere 20.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus: 0564810-5

Lisätiedot

Muistio. Valo-ohjaamattomien liittymien (Sääskensuontie ja Madekoskentie) toimivuustarkastelu. Sääskensuontien liittymä

Muistio. Valo-ohjaamattomien liittymien (Sääskensuontie ja Madekoskentie) toimivuustarkastelu. Sääskensuontien liittymä Muistio Tiehallinto, Oulun tiepiiri Oulun kaupunki Vt 22 kehittämisselvitys välillä valtatie 4 kaupungin raja, Oulu Valo-ohjaamattomien liittymien (Sääskensuontie ja Madekoskentie) toimivuustarkastelu

Lisätiedot

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1(10) 15.11.2010 MUISTIO PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1. Yleistä Painokankaan-Karanojan osayleiskaava-alue (kuva 1) sijaitsee valtatien 10, Orsitien ja valtatien 3 eteläpuolella. Alueen toteutuneen

Lisätiedot

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen Genimap Oy, lupa L4377 Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii Mika Räsänen Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta

Lisätiedot

Länsirannan asemakaavan muutos

Länsirannan asemakaavan muutos Länsirannan asemakaavan muutos Liikennetuotos ja liikennejärjestelyjen toimivuus 30.1.2014 Ympäristösi parhaat tekijät Liikennetuotokset illan huipputunnilla 2 Liikennetuotoksen arvioissa on käytetty kulkutapana

Lisätiedot

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Ennakkoaineisto 13.1.2015 Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Liikenneselvityksen sisältö Työssä on tarkasteltu Niiralan asemakaava-alueelle

Lisätiedot

HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011

HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011 HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011 1 AIKAISEMMAT SUUNNITELMAT Vuonna 2010 tehtiin Harvialan alueen liikenneselvitys Selvityksessä tutkittiin v. 2030 ennustetilannetta, jossa alueelle

Lisätiedot

Outlet-kylän asemakaava Valtatien 2 Lasitehtaantien ja Kauppatien liittymien toimivuustarkastelu

Outlet-kylän asemakaava Valtatien 2 Lasitehtaantien ja Kauppatien liittymien toimivuustarkastelu Outlet-kylän asemakaava Valtatien 2 Lasitehtaantien ja Kauppatien liittymien toimivuustarkastelu Humppilan kunta 12.2.2015 Page 1 Sisältö Työn lähtökohdat Tarkastelut Nykytilanne vuonna 2015 Outlet-kylä

Lisätiedot

Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki

Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki Mika Räsänen Valtatie 20, Yrityspuiston liittymä 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta nykyisin

Lisätiedot

SIIRIN ALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS II

SIIRIN ALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS II 1(5) 2.2.2012 MUISTIO SIIRIN ALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS II 1. Yleistä Tämä Siirin alueen toinen liikenteellinen selvitys liittyy Siiri II alueen asemakaavan laadintaan, jossa Iso-Harvoilantieltä alkavaa

Lisätiedot

MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS 1(7) 19.9.2014 MUISTIO MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS 1. Yleistä Tässä Mäskälän kaavarunkoalueen liikenteellisessä selvityksessä tarkastellaan kaavakaavarunkoalueen synnyttämän liikenteen

Lisätiedot

Pohjoisväylän - Helsingintien liittymän toimivuustarkastelu

Pohjoisväylän - Helsingintien liittymän toimivuustarkastelu Pohjoisväylän - Helsingintien liittymän toimivuustarkastelu Tarkasteluperiaatteet Tarkastelussa arvioidaan Terholan liikekiinteistön rakentamisen vaikutuksia Pohjoisväylän ja Hesingintien liittymän toimivuuteen.

Lisätiedot

Aulangontie 1, Hämeenlinna

Aulangontie 1, Hämeenlinna Aulangontie 1, Hämeenlinna Liikenteen toimivuustarkastelut Sito Parhaan ympäristön tekijät Simulointimallit: nyky- ja vertailuverkko NYKYVERKKO VERTAILUVERKKO Kääntyvien kaista, johon mahtuu 2 henkilöautoa

Lisätiedot

LÄHTÖKOHDAT. Tehtävä. Taustaa. Kohteen tiedot

LÄHTÖKOHDAT. Tehtävä. Taustaa. Kohteen tiedot Valtatien 4 ja Sorosentien (pt 18756) liittymän toimivuustarkastelu Valo-ohjauksen tarveselvitys VALTATIEN 4 JA SOROSENTIEN (PT 18756) TARKASTELU 2 Tehtävä Tämän selvityksen tavoitteena on tarkastella

Lisätiedot

Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8)

Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8) Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8) 1 Yleistä Tarkastelualue sijaitsee Tuusulassa Vantaan rajalla. Kuva 1: tarkastelualueen sijainti (www.tuusula.fi) Kelatien alue on pienteollisuusaluetta ja alueen toteutunut

Lisätiedot

Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007. WSP Finland Oy

Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007. WSP Finland Oy Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007 WSP Finland Oy 1. TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT Työn tarkoituksena oli tutkia eri liittymäratkaisujen liikenteellistä toimivuutta Turvesuonkadun

Lisätiedot

Takumäentie Takumäenkuja Pälkäneentie (Kt 57) Tölkkimäentie Vt 3. Wartiamäentie (mt 130)

Takumäentie Takumäenkuja Pälkäneentie (Kt 57) Tölkkimäentie Vt 3. Wartiamäentie (mt 130) Takumäenkuja asemakaavamuutos 2523, Pullerinmäki, liikennetarkastelu 30.12.2015 Liikennetarkastelu on tehty Takumäenkujan asemakaavan muutosta varten (kohteen sijainti liitteessä 1). Kaavan tarkoituksena

Lisätiedot

Sipoon Söderkullan liikenteellinen selvitys

Sipoon Söderkullan liikenteellinen selvitys 16.01.2014 LPo, MTu, TLe Raportti 16.1.2014 16.1.2014 1 (15) SISÄLTÖ 1 TYÖN LÄHTÖKOHDAT... 2 1.1 Työn tausta... 2 1.2 Söderkullan alueen tie- ja katuverkko... 2 1.3 Alueen kehittyminen ja suunnitelmat...

Lisätiedot

Niemenharjun asemakaavan muutoksen ja laajennuksen liikenteellisten vaikutusten arviointi Pihtiputaan kunta

Niemenharjun asemakaavan muutoksen ja laajennuksen liikenteellisten vaikutusten arviointi Pihtiputaan kunta LIITE 9 Niemenharjun asemakaavan muutoksen ja laajennuksen liikenteellisten vaikutusten arviointi Pihtiputaan kunta Luonnos 13.5.2015 SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT... 4 2 NYKYTILA... 4 2.1 Liikenneverkko... 4

Lisätiedot

HATTULAN OSAYLEISKAAVAN LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET RAPORTTI

HATTULAN OSAYLEISKAAVAN LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET RAPORTTI HATTULAN OSAYLEISKAAVAN LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET HATTULAN OSAYLEISKAAVAN LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET Viite 82121867 Ramboll 3 SISÄLLYSLUETTELO 1. Tiivistelmä 4 2. Johdanto 5 3. Osayleiskaava-alue 5

Lisätiedot

Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016

Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016 Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016 Liikenteelliset vaikutukset PKi, TRa 1.4.2016 Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016 2 (14) 1.4.2016 SISÄLTÖ 1 MAANKÄYTTÖ...

Lisätiedot

Vt2 toimivuustarkastelut Ruskilantien ja Tervasmäentien liittymissä

Vt2 toimivuustarkastelut Ruskilantien ja Tervasmäentien liittymissä Vt2 toimivuustarkastelut Ruskilantien ja Tervasmäentien liittymissä Nakkilan kunta 26.11.2015 Page 1 Sisältö Työn lähtökohdat Tarkastelut ja tulokset Johtopäätökset 26.11.2015 Page 2 Työn lähtökohdat FCG

Lisätiedot

Liittymän toiminta nelihaaraisena valo-ohjaamattomana liittymänä Ristikkoavaimentien rakentamisen jälkeen.

Liittymän toiminta nelihaaraisena valo-ohjaamattomana liittymänä Ristikkoavaimentien rakentamisen jälkeen. Porvoon kaupunki 7224 Loviisantien yritysalue Toimivuustarkastelu Tämä toimivuustarkastelu on laadittu Porvoon kaupungin toimeksiannosta. Tarkastelun kohteena on liikenteellinen toimivuus Loviisantie Porvoon

Lisätiedot

Kortteli 114 asemakaava Liikennetarkasteluja ja vaikutuksia. Liikenneinsinööri Sari Piela

Kortteli 114 asemakaava Liikennetarkasteluja ja vaikutuksia. Liikenneinsinööri Sari Piela Kortteli 114 asemakaava Liikennetarkasteluja ja vaikutuksia Liikenneinsinööri Sari Piela 05.11.2015 LIIKENNELASKENNAT ST1 LÄHEISYYDESSÄ 5.11.2015 2 Liikennelaskennat JUHOLANKADUN JA URHEILUKADUN RISTEYS

Lisätiedot

ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS LIIKENNE-ENNUSTE LÄHTÖKOHDAT Liikenteellisiä tarkasteluita varten laadittiin liikenne-ennuste Ylöjärven keskustan alueelta. Ennusteessa on otettu huomioon Ylöjärven

Lisätiedot

VIIRINLAAKSON MATKA- JA KAUPPAKESKUS, KLAUKKALA

VIIRINLAAKSON MATKA- JA KAUPPAKESKUS, KLAUKKALA VIIRINLAAKSON MATKA- JA KAUPPAKESKUS, KLAUKKALA TOIMIVUUSTARKASTELUT LIITE: LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT NYKYTILANTEESSA Sami Iikkanen, Jukka Räsänen 20.5.2014 LISÄTARKASTELUJEN TARKOITUS Lisätarkastelut

Lisätiedot

Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu. Strafica Oy

Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu. Strafica Oy Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu Strafica Oy 15.4.2015 Tarkastelun sisältö Rasinkylän asemakaava-alue sijoittuu Kotkan Sutelan kaupunginosaan, Sutelantien, Pernoontien ja Mussalontien risteysalueen

Lisätiedot

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Ramboll Knowledge taking people further --- Jyväskylän kaupunki Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Lokakuu 2008 Sisällys Tiivistelmä 1 1. Johdanto 5 2. Osayleiskaava-alue

Lisätiedot

Lumijoentien (st 813) ja vt 8:n liittymän toimivuus. Oikealle kääntymiskaistan tarveselvitys

Lumijoentien (st 813) ja vt 8:n liittymän toimivuus. Oikealle kääntymiskaistan tarveselvitys Lumijoentien (st 813) ja vt 8:n liittymän toimivuus Oikealle kääntymiskaistan tarveselvitys Tiehallinto Oulun Tiepiiri 2005 Lähtökohdat ja tavoitteet... 2 Lähtökohdat... 4 Tarkastelu... 10 Johtopäätökset...

Lisätiedot

HOLLOLA RAIKKOSEN ALUEEN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN KUVAUS Johdanto

HOLLOLA RAIKKOSEN ALUEEN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN KUVAUS Johdanto HOLLOLA RAIKKOSEN ALUEEN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN KUVAUS 9.5.2014 Kuva 1. Alueen sijainti. Johdanto Tämä raportti on laadittu Hollolan kunnan Teknisellä toimialalla Raikkosen asemakaavatyön tueksi. Raportissa

Lisätiedot

LIITE 1. SUUNNITTELUALUEEN LÄHIYMPÄRISTÖ HATTULANTIE SUUNNITTELUALUE KANUNGIN RAKENNUSRYHMÄ. Lähde: Google Maps

LIITE 1. SUUNNITTELUALUEEN LÄHIYMPÄRISTÖ HATTULANTIE SUUNNITTELUALUE KANUNGIN RAKENNUSRYHMÄ. Lähde: Google Maps LIITE 1. SUUNNITTELUALUEEN LÄHIYMPÄRISTÖ HATTULANTIE SUUNNITTELUALUE KANUNGIN RAKENNUSRYHMÄ Lähde: Google Maps LIITE 2 HATTULA KANUNGIN ASEMAKAAVA MELUMITTAUSRAPORTTI MOOTTORITIEN LIIKENNE 10.8.2015 Niina

Lisätiedot

Salo, Rannikon OYK. Liikenteelliset vaikutukset. Liikennemäärät ja liikenne-ennuste v.2030

Salo, Rannikon OYK. Liikenteelliset vaikutukset. Liikennemäärät ja liikenne-ennuste v.2030 LIITE 4 Salo, Rannikon OYK Liikenteelliset vaikutukset Liikennemäärät ja liikenne-ennuste v.2030 Osayleiskaava-alueella kulkee kaksi lounais-koillis-suuntaista tietä: Merikulmantie (mt 1824) ja Hämeenkyläntie

Lisätiedot

HATANPÄÄN SAIRAALA, KARTANOALUE JA ARBORETUM ASEMAKAAVA NRO 8578 TOIMIVUUSTARKASTELUT

HATANPÄÄN SAIRAALA, KARTANOALUE JA ARBORETUM ASEMAKAAVA NRO 8578 TOIMIVUUSTARKASTELUT HATANPÄÄN SAIRAALA, KARTANOALUE JA ARBORETUM ASEMAKAAVA NRO 8578 TOIMIVUUSTARKASTELUT TYÖN TARKOITUS Työ liittyy Tampereen kaupungin asemakaavaan nro 8578 Hatanpään sairaala, kartanoalue ja arboretum.

Lisätiedot

Outlet-kylän liikenneselvitys

Outlet-kylän liikenneselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA HUMPPILAN KUNTA Outlet-kylän FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 15.1.2014 P22086 1 (5) Miettinen Tuomas 15.1.2014 Sisällysluettelo 1 Kaava-alueen sijainti... 2 2 Lähtökohdat... 2

Lisätiedot

HATTULAN OSAYLEISKAAVAN LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET PÄIVITETTY RAPORTTI 20.12.2012

HATTULAN OSAYLEISKAAVAN LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET PÄIVITETTY RAPORTTI 20.12.2012 HATTULAN OSAYLEISKAAVAN LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET PÄIVITETTY RAPORTTI 20.12.2012 HATTULAN OSAYLEISKAAVAN LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET Viite 82121867 Ramboll SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä 3 1. Johdanto

Lisätiedot

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Intended for Jouko Kunnas Document type Muistio Date Lokakuu 2014 LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Date 2014/10/27 J. Nyberg, J. Räsänen Made

Lisätiedot

Karakallion täydennysrakentaminen, liikenteen toimivuustarkastelut sekä toimenpidetarkastelut

Karakallion täydennysrakentaminen, liikenteen toimivuustarkastelut sekä toimenpidetarkastelut 11.04.2016 1/15 307267 KARKOITE Katarina Wallin ja Olli Haveri Karakallion täydennysrakentaminen, liikenteen toimivuustarkastelut sekä toimenpidetarkastelut 1. Tarkastelun tausta Työssä tarkastellaan Karakallioon

Lisätiedot

SANTALAHDEN ASEMAKAAVA RANTAVÄYLÄN TOIMIVUUS

SANTALAHDEN ASEMAKAAVA RANTAVÄYLÄN TOIMIVUUS SANTALAHDEN ASEMAKAAVA RANTAVÄYLÄN TOIMIVUUS 28.3.2013 TARKASTELUALUEEN NYKYISET VUOROKAUSILIIKENNEMÄÄRÄT KAAVA-ALUEEN LIIKENNE-ENNUSTE Rakentuneella kaavaalueella 2 800 asukasta (sis. nykyiset asukkaat)

Lisätiedot

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS 1/5 Kaavoitus RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS Tehtävä Tehtävänä oli tarkastella asemakaava-alueen liikennejärjestelyjä, asemakaavan vaikutusta liikenneverkkoon sekä uuden maankäytön

Lisätiedot

Kunnanhallitus liite 2. Kantatien 62 ja maantien liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala

Kunnanhallitus liite 2. Kantatien 62 ja maantien liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala Kunnanhallitus 18.4.2017 72 liite 2 Kantatien 62 ja maantien 15139 liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala Projektin sisältö ja tekijät Työssä selvitettiin kantatien 62 ja maantien 15139

Lisätiedot

Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015

Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015 Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015 Liikenne-ennusteen päivittäminen Liikenne-ennuste pohjautuu Keski-Nurmon osayleiskaavatyön yhteydessä laadittuun ennusteeseen vuodelle 2040 Ennusteen

Lisätiedot

Lohja, Hiidenmäentien asemakaavan liikenneselvitys

Lohja, Hiidenmäentien asemakaavan liikenneselvitys Lohja, Hiidenmäentien asemakaavan liikenneselvitys? 25.9.2014 4.11.2014 RATKAISUJA LIIKENNE- SUUNNITTELUN HAASTEISIIN Trafix Oy Y214151-5 Upseerinkatu 1 02600 Espoo Esipuhe Tämän työn tekemistä ovat ohjanneet

Lisätiedot

Himoksen Uskolan ja kylpylän asemakaavojen alueen liikenteen toimivuustarkastelu

Himoksen Uskolan ja kylpylän asemakaavojen alueen liikenteen toimivuustarkastelu Himoksen Uskolan ja kylpylän asemakaavojen alueen liikenteen toimivuustarkastelu Jämsän kaupunki 9.5.2016 Page 1 Sisältö Työn lähtökohdat Tarkastelut Johtopäätökset Paikkatietoikkuna 2016 9.5.2016 Page

Lisätiedot

Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys. Humppila

Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys. Humppila Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys Humppila 12.1.2011 Työn tavoitteet Työn tavoitteena on tutkia valtateiden 2 ja 9 risteysalueelle ja sen läheisyyteen kaavaillun uuden maankäytön synnyttämän

Lisätiedot

Peuraniityn kunnallistekninen yleissuunnitelma, Liikenteen toimivuustarkastelut

Peuraniityn kunnallistekninen yleissuunnitelma, Liikenteen toimivuustarkastelut Raportti Peuraniityn kunnallistekninen yleissuunnitelma, Liikenteen toimivuustarkastelut 28.5.2015 Sisältö Sisältö... 2 1. Tarkastelumenetelmä ja liikenne-ennuste... 3 1.1. Tarkastelumenetelmä... 3 1.2.

Lisätiedot

VIITASAAREN VÄHIT- TÄISKAUPAN SUURYK- SIKÖN LIIKENNESELVITYS

VIITASAAREN VÄHIT- TÄISKAUPAN SUURYK- SIKÖN LIIKENNESELVITYS Vastaanottaja Viitasaaren kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä Syyskuu 2014 VIITASAAREN VÄHIT- TÄISKAUPAN SUURYK- SIKÖN LIIKENNESELVITYS Liikenneselvitys 1 SISÄLTÖ 1. Lähtökohdat 2 1.1 Liikennöintiselvityksen

Lisätiedot

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy 27.11.2014

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy 27.11.2014 LIITE 6 Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut Strafica Oy 27.11.2014 Kantasataman lopputilanne 6.11.2014 2 Liikenne-ennuste Keväällä 2014 laadittua liikenne-ennustetta päivitettiin

Lisätiedot

HEIKKIMÄEN ASEMAKAAVAN LIIKENNESELVITYS

HEIKKIMÄEN ASEMAKAAVAN LIIKENNESELVITYS HEIKKIMÄEN ASEMAKAAVAN LIIKENNESELVITYS 2 Päivämäärä 16.12.2014 Laatija Ramboll Finland Oy, Erica Roselius ja Jukka Räsänen Raportin pohjakartta-aineisto: Heinolan kaupunki ja Logica Suomi Oy, Maanmittauslaitos

Lisätiedot

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc Jalasjärven kunta Asemakaavan muutos Liikenteen yleissuunnitelma Koulukeskus Rajalanmäki Vt3 Vt3 Rajalantie H-as, Oikotie 27.02.2006 Juha Raappana p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen

Lisätiedot

Vt 2/Mt 2140 Peipohjan asemakaava, Kokemäki. Tilavaraussuunnitelma asemakaavamuutokseen liittyen TILAVARAUSSUUNNITELMAN MUISTIO

Vt 2/Mt 2140 Peipohjan asemakaava, Kokemäki. Tilavaraussuunnitelma asemakaavamuutokseen liittyen TILAVARAUSSUUNNITELMAN MUISTIO Vt 2/Mt 2140 Peipohjan asemakaava, Tilavaraussuunnitelma asemakaavamuutokseen liittyen TILAVARAUSSUUNNITELMAN MUISTIO Vt 2/Mt 2140 Peipohjan asemakaava, Sisältö 1 LÄHTÖKOHDAT JA NYKYTILA 1 1.1 Tieverkon

Lisätiedot

Vt 2/Mt 2140 Peipohjan asemakaava, Kokemäki. Tilavaraussuunnitelma asemakaavamuutokseen liittyen TILAVARAUSSUUNNITELMAN MUISTIO

Vt 2/Mt 2140 Peipohjan asemakaava, Kokemäki. Tilavaraussuunnitelma asemakaavamuutokseen liittyen TILAVARAUSSUUNNITELMAN MUISTIO Vt 2/Mt 2140 Peipohjan asemakaava, Tilavaraussuunnitelma asemakaavamuutokseen liittyen TILAVARAUSSUUNNITELMAN MUISTIO Vt 2/Mt 2140 Peipohjan asemakaava, Sisältö 1 LÄHTÖKOHDAT JA NYKYTILA 1 1.1 Tieverkon

Lisätiedot

LIITE 1. SUUNNITTELUALUEEN LÄHIYMPÄRISTÖ HATTULANTIE SUUNNITTELUALUE KANUNGIN RAKENNUSRYHMÄ. Lähde: Google Maps

LIITE 1. SUUNNITTELUALUEEN LÄHIYMPÄRISTÖ HATTULANTIE SUUNNITTELUALUE KANUNGIN RAKENNUSRYHMÄ. Lähde: Google Maps LIITE 1. SUUNNITTELUALUEEN LÄHIYMPÄRISTÖ HATTULANTIE SUUNNITTELUALUE KANUNGIN RAKENNUSRYHMÄ Lähde: Google Maps LIITE 2 HATTULA KANUNGIN ASEMAKAAVA MELUMITTAUSRAPORTTI MOOTTORITIEN LIIKENNE 10.8.2015 Niina

Lisätiedot

OJALA-LAMMINRAHKA PÄÄKADUN YS LIIKENNETARKASTELUT

OJALA-LAMMINRAHKA PÄÄKADUN YS LIIKENNETARKASTELUT OJALA-LAMMINRAHKA PÄÄKADUN YS LIIKENNETARKASTELUT 14.3.2017 LÄHTÖKOHDAT Tutkittiin Ojalan ja Lamminrahkan kaupunginosien rakentamisten vaikutusta liittymien toimivuuteen Aitolahdentiellä sekä Ojalan uudella

Lisätiedot

ERIKSNÄSIN OYK-ALUEEN LIIKENNE- ENNUSTE JA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT

ERIKSNÄSIN OYK-ALUEEN LIIKENNE- ENNUSTE JA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Ramboll Finland Oy Espoo, pääkonttori PL 25, Säterinkatu 6 FI-02601 Espoo ERIKSNÄSIN OYK-ALUEEN LIIKENNE- ENNUSTE JA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Puh. 020 755 611 Fax 020 755 6202 www.ramboll.fi Päivämäärä

Lisätiedot

KOSKEN Tl KUNTA. Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS. Työ: 26478. Tampere 7.11.2013

KOSKEN Tl KUNTA. Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS. Työ: 26478. Tampere 7.11.2013 KOSKEN Tl KUNTA Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS Työ: 26478 Tampere 7.11.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus

Lisätiedot

Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla Liittymäselvitys. Asikkala

Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla Liittymäselvitys. Asikkala Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla Asikkala 2011 Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla 1 SISÄLTÖ 1. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 SUUNNITTELUKOHDE JA TIEVERKKO 3 1.2 MAANKÄYTTÖ JA KAAVOITUS

Lisätiedot

Asemakaavan havainnekuva 2

Asemakaavan havainnekuva 2 Puustellinkallion kaava alueen liikennetekninen tarkastelu 08.06.2017 Ympäristösi parhaat tekijät Asemakaavan havainnekuva 2 Julkisen liikenteen saavutettavuus 3 Tarkasteluvaihtoehtojen kerrosneliöt (Kerrosneliömäärät

Lisätiedot

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut Strafica Oy 20.12.2014 Kantasataman lopputilanne 6.11.2014 2 Liikenne-ennuste Keväällä 2014 laadittua liikenne-ennustetta päivitettiin 6.11.2014

Lisätiedot

Kirstula Mäkelä Tiiriö alueen liikenne

Kirstula Mäkelä Tiiriö alueen liikenne Kirstula Mäkelä Tiiriö alueen liikenne Erityiskohteen liikenteellinen tarkastelu osana liikenneselvitystä Sito Parhaan ympäristön tekijät 33 [Esityksen nimi] Kirstula Mäkelä Tiiriö alueen liikenne Alueen

Lisätiedot

Vaalimaan asemakaava-alueen toimivuustarkastelut

Vaalimaan asemakaava-alueen toimivuustarkastelut Vaalimaan asemakaava-alueen toimivuustarkastelut Virolahden kunta 11.2.2016 Page 1 Sisältö Työn lähtökohdat Tarkastelut ja tulokset Johtopäätökset Suositellut toimenpiteet 11.2.2016 Page 2 Työn lähtökohdat

Lisätiedot

Toimivuustarkastelut. Talman osayleiskaavan liikenneselvityksen päivitys, When infrastructure counts.

Toimivuustarkastelut. Talman osayleiskaavan liikenneselvityksen päivitys, When infrastructure counts. Toimivuustarkastelut Talman osayleiskaavan liikenneselvityksen päivitys, When infrastructure counts. 2 Toimivuustarkastelut, liikennemäärät Tarkasteltuina on mt148 ja mt140 kriittiset liittymäalueet Keravan

Lisätiedot

Vuohkallion liikenneselvitys

Vuohkallion liikenneselvitys Vuohkallion liikenneselvitys Heinola LIIKENNE-ENNUSTE JA TOIMIVUUSTARKASTELU maps.goog le.fi maps.google.fi Helmikuu 2011 MUISTIO 1 (10) Piritta Laitakari, puh. 0207 911 544 Juha Vehmas, puh. 0207 911

Lisätiedot

LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS

LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS MUISTIO 16.10.2007 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1 TARKASTELUALUE 2 1.1 Tarkastelukohde ja liikennemäärät... 2 1.2 Liittymäjärjestelyt... 3

Lisätiedot

NURMIJÄRVI OJAKKALANTIEN JA HELSINGINTIEN LIITTYMÄN LIIKENNEVALORATKAISU

NURMIJÄRVI OJAKKALANTIEN JA HELSINGINTIEN LIITTYMÄN LIIKENNEVALORATKAISU NURMIJÄRVI OJAKKALANTIEN JA HELSINGINTIEN LIITTYMÄN LIIKENNEVALORATKAISU MUISTIO 30.11.2010 1-1 Päivämäärä 30/11/2010 Laatija Čapek Karel, Nyberg Johanna Tarkastaja Hyväksyjä SISÄLTÖ 1. TYÖN LÄHTÖKOHDAT

Lisätiedot

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Intended for Jouko Kunnas Document type Muistio Date Kesäkuu 2014 LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Date 2014/05/30 J. Nyberg, J. Räsänen Made

Lisätiedot

16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS

16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS 16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS 1 Esipuhe Tämä liikenneselvitystyö on laadittu Oy Sunny-Trading Ltd :n toimeksiannosta. Se käsittää

Lisätiedot

MUISTIO J. Rinta-Piirto 4.6.2008 Seinäjoen Itikanmäki Liikenne-ennuste ja arvioita toimivuuksista Lähtökohtia Seinäjoen Itikanmäen alueelle on suunnitteilla uutta maankäyttöä. Tavoitteena on muuttaa joen

Lisätiedot

Kt 43 liittymätarkastelu

Kt 43 liittymätarkastelu S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A EURAN KUNTA Kt 43 liittymätarkastelu Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28071 Raportti 1 (9) Tuomas Miettinen Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Suunnittelualue...

Lisätiedot

TUURIN JA YMPÄRISTÖN YLEIS- KAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET LUONNOS 30.11.2009

TUURIN JA YMPÄRISTÖN YLEIS- KAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET LUONNOS 30.11.2009 TUURIN JA YMPÄRISTÖN YLEIS- KAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET TUURIN JA YMPÄRISTÖN YLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET Tarkastus LUONNOS Päivämäärä 30.11.2009

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS

YLEISÖTILAISUUS MAANTIEN 16685 PALOKANORREN PARANTAMINEN VÄLILLÄ SAARIJÄRVENTIE - RITOPOHJANTIE, JYVÄSKYLÄ. TIESUUNNITELMA. SUUNNITTELUKOHTEEN SIJAINTI SUUNNITTELU KOHDE SIJAITSEE NOIN 7KM PÄÄSSÄ JYVÄSKYLÄN KESKUSTASTA

Lisätiedot

#% & ' # ( )! " #! $%! #% ) *+' % +)! """ # $

#% & ' # ( )!  #! $%! #% ) *+' % +)!  # $ #%& '# ()! "#!$%! #%) *+'%+)! """#$ ,((,,-./(0,..1.2(00,--34.5(6(10/ &' (! ) +=' )' +%>? + %'%&'&!!! **(+!!!(, / -+%+ % ( % - *%!(.!(!(/* / ''+# =&>)#' %&+%+ %&& > %&%& %&& > %&%& ' >>? 4& %&?+'&&)& 5)>=?

Lisätiedot

TUUSULAN KUNTA KUNTAKEHITYS / KAAVOITUS

TUUSULAN KUNTA KUNTAKEHITYS / KAAVOITUS 16X161127 27.3.2014 TUUSULAN KUNTA KUNTAKEHITYS / KAAVOITUS LAHELANPELTO II ASEMAKAAVAN TOIMIVUUSTARKASTELU Esipuhe Tämä toimivuustarkastelu on tehty Tuusulan kunnan toimeksiannosta. Selvitys käsittää

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Taustat ja tavoitteet Tavoitteena kehittää menetelmä ja määrittää maantieverkon henkilöliikenteelle ja kuljetuksille tarjoama

Lisätiedot

NURMON ABC-MYYMÄLÄN ASEMAKAAVAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

NURMON ABC-MYYMÄLÄN ASEMAKAAVAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS FCG Finnish Consulting Group Oy Etelä-Pohjanmaan osuuskauppa NURMON ABC-MYYMÄLÄN ASEMAKAAVAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS Raportti, luonnos 3773-P11136 ABC-myymälä 26.2.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy

Lisätiedot

Luolala, Aluepelastuslaitoksen asemakaava. Liikenteen toimivuustarkastelu

Luolala, Aluepelastuslaitoksen asemakaava. Liikenteen toimivuustarkastelu NAANTALIN KAUPUNKI Ympäristövirasto Luolala, Aluepelastuslaitoksen asemakaava Liikenteen toimivuustarkastelu 1.9.2009 Liikennesuunnitelma Työ n:o 9052 NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO LUOLALA Aluepelastuslaitoksen

Lisätiedot

LIIKENNETARKASTELU KALEVANRINTEEN ENSIMMÄINEN RAKENNUSVAIHE

LIIKENNETARKASTELU KALEVANRINTEEN ENSIMMÄINEN RAKENNUSVAIHE LIIKENNETARKASTELU KALEVANRINTEEN ENSIMMÄINEN RAKENNUSVAIHE 14.11.2013 SISÄLTÖ Nykyliikennemäärät ja liikenteen toimivuus Liikenne-ennuste Yön yli tilanteen toimivuus Herkkyystarkastelut NYKYTILANNE LIIKENNELASKENNAT

Lisätiedot

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET EHDOTUSVAIHEEN TARKASTELU (päivitetty 23.3.2007) 1. NYKYINEN

Lisätiedot

Mäskälän alueen kaavarunko

Mäskälän alueen kaavarunko S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Mäskälän alueen kaavarunko Liikennetarkastelu FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 23.10.2012 P17620 Liikennetarkastelu 1 (10) Miettinen Tuomas 23.10.2012

Lisätiedot

Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten arviointi osana Ylistaron yleiskaavaa 2020

Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten arviointi osana Ylistaron yleiskaavaa 2020 FCG Planeko Oy YLISTARO Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten arviointi osana n yleiskaavaa 2020 31.10.2008 1 (9) FCG Planeko Oy 30.10.2008 Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten

Lisätiedot

Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi

Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIEKSAN KAUPUNKI Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi Selostus LUONNOS, joka päivitetään kaavan edistyessä

Lisätiedot

15.8.2014 LÄNSI-PENNALAN TEOLLISUUSALUEEN OSAYLEISKAAVA, LIIKENNESELVITYS

15.8.2014 LÄNSI-PENNALAN TEOLLISUUSALUEEN OSAYLEISKAAVA, LIIKENNESELVITYS 15.8.2014 LÄNSI-PENNALAN TEOLLISUUSALUEEN OSAYLEISKAAVA, LIIKENNESELVITYS Ramboll Säterinkatu 6 PL 25 02601 ESPOO T +358 20 755 611 F +358 20 755 6201 www.ramboll.fi 2 Tarkastus 04 Päivämäärä 15/8/2014

Lisätiedot

NOKIAN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA LIIKENTEELLISET TOI- MIVUUSTARKASTELUT

NOKIAN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA LIIKENTEELLISET TOI- MIVUUSTARKASTELUT Vastaanottaja Tommi Jalkanen, Nokian kaupunki Asiakirjatyyppi Muistio Päivämäärä 5.5.2011 NOKIAN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA LIIKENTEELLISET TOI- MIVUUSTARKASTELUT NOKIAN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA

Lisätiedot

Valio Oy Riihimäen meijeri ja Herajoen läntinen teollisuusalue Asemakaavamuutos LIIKENNESELVITYS 11.11.2011. Työnro 416710. DI Piritta Laitakari

Valio Oy Riihimäen meijeri ja Herajoen läntinen teollisuusalue Asemakaavamuutos LIIKENNESELVITYS 11.11.2011. Työnro 416710. DI Piritta Laitakari Valio Oy Riihimäen meijeri ja Herajoen läntinen teollisuusalue Asemakaavamuutos 11.11.2011 Työnro 416710 DI Piritta Laitakari ALKUSANAT Liikenneselvitys liittyy Valio Oy:n Riihimäen meijerin asemakaavamuutokseen.

Lisätiedot

HAMINAN MERIKADUN LIIKENNEJÄRJESTELYT JA TOIMIVUUSTARKASTELUT

HAMINAN MERIKADUN LIIKENNEJÄRJESTELYT JA TOIMIVUUSTARKASTELUT Ramboll Finland Oy PL 3, Piispanmäentie 5 02241 ESPOO Puh. 020 755 611 Fax 020 755 6202 www.ramboll.fi HAMINAN MERIKADUN LIIKENNEJÄRJESTELYT JA TOIMIVUUSTARKASTELUT Päivämäärä 21.4.2011 SISÄLTÖ 2 LIITTEET...

Lisätiedot

KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT

KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT 22.10.2013 SELVITYKSEN SISÄLTÖ Nykyliikenteen liikennemäärät Liikenne-ennuste 10v ja 20v päähän Liikenteen toimivuustarkastelut Pääoven edustan liikennejärjestelyt

Lisätiedot

Mattisenlahti Salokylä osayleiskaavan liikenteellisten vaikutusten arviointi. Liperin kunta

Mattisenlahti Salokylä osayleiskaavan liikenteellisten vaikutusten arviointi. Liperin kunta Mattisenlahti Salokylä osayleiskaavan liikenteellisten vaikutusten arviointi Liperin kunta Marko Tikkanen, Matti Romppanen Luonnos 26.5.2017 Mattisenlahti Salokylä osayleiskaavan liikenteellisten vaikutusten

Lisätiedot

SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE

SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE 4.8.2015 SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE LIIKENNE Tarkastus 01 Päivämäärä 4/8/2015 Laatija Mari Kinttua Tarkastaja Jukka Räsänen Hyväksyjä Tuomas Lehteinen

Lisätiedot

Himoslehtelän asemakaavan liikenneselvitys

Himoslehtelän asemakaavan liikenneselvitys Himoslehtelän asemakaavan liikenneselvitys Laura Mansikkamäki Antti Räikkönen Sito Parhaan ympäristön tekijät Taustaa ja nykytilanne Himoslehtelän asemakaavassa tarkoitus on muuttaa Himoslehtelän ja Honkarannan

Lisätiedot

Liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi asemakaavan laajennukseen Pitkämäen 134 kaupunginosassa

Liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi asemakaavan laajennukseen Pitkämäen 134 kaupunginosassa Liikenneselvitykset S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NURMEKSEN KAUPUNKI Liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi asemakaavan laajennukseen Pitkämäen 134 kaupunginosassa Selostus

Lisätiedot

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne...

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne... Sisältö 1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila... 1 Katuverkko ja liikennemäärä... 1 Jalankulku ja pyöräily... 2 Joukkoliikenne... 3 2. Nykyinen ja tuleva maankäyttö... 4 Kortteli 60... 6 3. Asemakaavan

Lisätiedot

Lappeenranta (Skinnarila) Sammonlahden koulukeskuksen liikenteen toimivuustarkastelu. Mikko Yli-Kauhaluoma

Lappeenranta (Skinnarila) Sammonlahden koulukeskuksen liikenteen toimivuustarkastelu. Mikko Yli-Kauhaluoma Lappeenranta (Skinnarila) Sammonlahden koulukeskuksen liikenteen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma 14.9.2016 Tarkastelualue Tarkastelussa pääpaino keskittyi suunnitellun uuden koulukeskuksen ympäristön

Lisätiedot

Karnaisten alueen maankäytön kehittäminen Liikenne

Karnaisten alueen maankäytön kehittäminen Liikenne Suunnittelualue Suunnittelualueena on valtatien 1 ja Karnaistentien sekä Hossanmäentien rajaama alue sekä Hossantien varsi Ruotiontien liittymästä valtatien ramppiliittymiin. Alueella sijaitsee nykyisin

Lisätiedot

JANKAN JA RISTINARKUN LIIKENTEELLINEN TARKASTELU

JANKAN JA RISTINARKUN LIIKENTEELLINEN TARKASTELU JANKAN JA RISTINARKUN LIIKENTEELLINEN TARKASTELU 10.6.2015 SISÄLTÖ 1) Lähtökohdat 2) Tarkastelualueen nykytilanne 3) Maankäytön kehittämisen vaikutus liikenteen toimivuuteen LÄHTÖKOHDAT Tässä liikenneselvityksessä

Lisätiedot

SULAN ALUEEN LIITTYMÄSELVITYS

SULAN ALUEEN LIITTYMÄSELVITYS Vastaanottaja Tuusulan kunta Asiakirjatyyppi PROJEKTIMUISTIO Päivämäärä 27.03.2014 SULAN ALUEEN LIITTYMÄSELVITYS SULAN ALUEEN LIITTYMÄSELVITYS Tarkastus 02 Päivämäärä 27/3/2014 Laatija Tarkastajat Riku

Lisätiedot

Härmälän liikennejärjestelyjen esiselvitys Herkkyystarkastelu, Härmäläntanta II asukasmäärä / Antti Soisalo

Härmälän liikennejärjestelyjen esiselvitys Herkkyystarkastelu, Härmäläntanta II asukasmäärä / Antti Soisalo Härmälän liikennejärjestelyjen esiselvitys Herkkyystarkastelu, Härmäläntanta II asukasmäärä 14.6.2012 / Antti Soisalo Huipputunnin liikennetuotokset korjattu ja simulointitulokset päivitetty 4.10.2012

Lisätiedot

NIILONTIEN LIIKENNESELVITYS MUSTASAARI

NIILONTIEN LIIKENNESELVITYS MUSTASAARI NIILONTIEN LIIKENNESELVITYS MUSTASAARI 2013 Esipuhe Niilontien liikenneselvityksen tavoitteena on selvittää liikenteen nykytila ja ennustaa sen kehitystä, sekä antaa suosituksia toimenpiteistä. Tarkemmin

Lisätiedot

Multimäki II, kunnallistekniikan YS

Multimäki II, kunnallistekniikan YS 1 / 7 Liikenteelliset tarkastelut Tero Rahkonen L1 28.5.2014 2 / 7 2 (7) 28.5.2014 SISÄLTÖ 1 LIIKENNEMÄÄRÄT... 3 1.1 Nykyliikenne... 3 1.2 Ennusteliikenne... 3 2 LIIKENTEEN TOIMIVUUS... 4 2.1 Toimivuustarkastelut...

Lisätiedot

MUISTIO. Kyllösen asemakaava Limingassa liikenneselvitys

MUISTIO. Kyllösen asemakaava Limingassa liikenneselvitys MUISTIO Projekti Asiakas Limingan maankäytön kehittäminen vaikutukset valtatien Sweco Ympäristö Päivämäärä 30.9.2014 Laatija Tuomo Vesajoki, Jouko Hintsala, Vesa-Pekka Saunakangas Kyllösen asemakaava Limingassa

Lisätiedot

Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie

Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie 1 Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie Tiesuunnitelman esittelytilaisuus 11.2.2013 2013 klo 15.00 16.00. 2 Maantien 3051

Lisätiedot

Niskanperän OYK liikenneselvitys

Niskanperän OYK liikenneselvitys ROVANIEMEN KAUPUNKI Niskanperän OYK liikenneselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26781 Raportti 1 (6) Saara Aavajoki Sisällysluettelo 1 Liikenteen nykytilanne... 1 1.1 Tieverkko... 1 1.2

Lisätiedot