Meluselvitys, Tikkurilan Puistokas & TicTac

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Meluselvitys, Tikkurilan Puistokas & TicTac"

Transkriptio

1 INSINÖÖRITOIMISTO HEIKKI HELIMÄKI OY Lausunto Akustiikan asiantuntija (5) Tilaaja: YH-Suomi Oy Hannu Korkeamäki Retkeilijänkatu Helsinki Meluselvitys, Tikkurilan Puistokas & TicTac 1 Kohde YH-Suomi Oy on tilannut lausunnon Vantaan Tikkurilan kortteleihin ja suunniteltujen asuinkerrostalojen parvekkeiden sekä pihan että pysäköintilaitoksen katolle tulevien oleskelualueiden melunsuojaukseen liittyen. Lausunnossa todetaan lisäksi ääneneristävyysvaatimukset rakennuksille ja rakenteille. Melulähteenä alueella on Ratatien maantieliikenne sekä junaradan raideliikenne. Lausunto perustuu arkkitehtitoimisto Hirvonen-Huttusen sekä DPI+U2 arkkitehtien päiväämiin asemapiirustuksiin. 2 Laskentaperusteet 2.1 Liikennemäärät Äänilähteenä alueen liikenneväylistä on otettu huomioon Ratatie, jonka ennustettu liikennemäärä vuodelle 2030 on saatu Vantaan kaupunkisuunnittelukeskuksen liikennesuunnitteluyksiköstä. Ratatien liikennemääräksi vuonna 2030 arvioidaan 6100 ajoneuvoa vuorokaudessa. Ratatien nykyiseksi liikennemääräksi on Vantaan kaupungin toivomuksen mukaisesti otettu edellisessä meluselvityksessä (Suunnittelukeskus ) käytetty liikennesimuloinnin maksimiliikenne eli 1010 ajoneuvoa tunnissa. Koska liikennesimuloinnin maksimiliikennemäärä tunnille on suurempi kuin ennustetun liikennemäärän perusteella saatava tuntiliikenne, on myös tulevaisuuden melutasoja laskettaessa käytetty liikennesimuloinnin mukaista suurempaa liikennemäärää. Nopeusrajoitus Ratatien liikenteen aiheuttamia melutasoja laskettaessa on ollut 40 km/h. Liikennemäärän on oletettu jakautuvan niin, että 10 % liikennevirrasta kulkee yöllä ja 90 % päivällä. Raskaanliikenteen osuudeksi on oletettu 10 %. Junamäärät ja ajonopeudet korttelien kohdalla on saatu Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan julkaisusta B2001:13, Pääkaupunkiseudun rautateiden meluntorjuntaohjelma Tämän raportin/lausunnon osittainen julkaiseminen tai kopiointi sallittua vain Insinööritoimisto Heikki Helimäki Oy:n kirjallisella luvalla. POSTIOSOITE Apollonkatu 10 B, Helsinki INTERNET PUHELIN ALV-REK FI FAX Y-TUNNUS S-POSTI info@helimaki.fi KOTIPAIKKA Virrat

2 INSINÖÖRITOIMISTO HEIKKI HELIMÄKI OY Lausunto Akustiikan asiantuntija (5) 2.2 Melumallinnus vuosille Julkaisuun sisältyy ennuste raideliikennemäärästä Helsingin ja Hiekkaharjun välillä vuonna Osa paikallisliikenteen junista pysähtyy Tikkurilassa. Tätä ei melua mallinnettaessa ole voitu ottaa huomioon, sillä raideliikennemelun laskentamalli ei koske hiljaisia ajonopeuksia. Melumallinnus siten yliarvioi todellista tilannetta, joskin paikallisliikenteessä käytettävä kalusto on hiljaisempaa kuin kaukoliikenteen kalusto Pendolinoja lukuun ottamatta. Liikenteen aiheuttamia äänitasoja korttelialueella on arvioitu melulaskentaohjelmistolla Cadna A , johon sisältyvät tieliikennemelun ja raideliikennemelun pohjoismaiset laskentamallit. Ohjelmisto laskee melukartat sille syötetyn kolmiulotteisen maastomallin perusteella. Laskennassa se ottaa huomioon mm. liikenneväylien liikennemäärät, maastomuodot, rakennusten sijainnin ja korkeuden sekä heijastukset rakenteista ja maasta niille määriteltyjen absorptio-ominaisuuksien perusteella. Maaperä on oletettu alueella täysin heijastavaksi. Liitteessä on esitetty lasketut liikenteen aiheuttamat päivä- ja yöaikaiset keskiäänitasot L A,eq,07-22 sekä L A,eq,22-07 korttelialueella 2 m korkeudella maanpinnasta sekä pysäköintilaitoksen katolla 2 m kattotason yläpuolella. Lisäksi äänitasot on laskettu jokaisen kerroksen julkisivuilla, 2m korkeudella kerroksen lattiatason yläpuolella. Äänitasojen laskemiseksi laskenta-alue on jaettu ruutuihin, joiden koko on 2 x 2 m. Melukartoissa keskiäänitasot meluvyöhykkeillä on merkitty seuraavasti: - harmaa osoittaa alueen, jolla keskiäänitaso alittaa 45 db - vihreä osoittaa alueen, jolla keskiäänitaso ylittää 45 db - keltainen osoittaa alueen, jolla keskiäänitaso ylittää 50 db - oranssi osoittaa alueen, jolla keskiäänitaso ylittää 55 db - punainen osoittaa alueen, jolla keskiäänitaso ylittää 60 db - ruskea osoittaa alueen, jolla keskiäänitaso ylittää 65 db. Melun leviämisen havainnollistamiseksi 5 db leveille meluvyöhykkeille on lisäksi piirretty ohut musta viiva 2,5 db välein. 3 Sallitut äänitasot Rakennuksen ja oleskelualueiden melusuojaus on toteutettava niin, että valtioneuvoston päätöksessä nro 993/1992 esitetyt melutason ohjearvot täyttyvät. Päätöksen mukaan rakennuksen ulkopuolisen melulähteen aiheuttama melun keskiäänitaso saa olla pihaalueilla ja muilla oleskelualueilla kuten parvekkeilla päivällä enintään 55 db ja yöllä 50 db. Uusilla alueilla oleskelualueiden yöohjearvo on 45 db. Suunnittelun lähtökohtana tässä lausunnossa on yöajan ohjearvo 50 db. Tämän raportin/lausunnon osittainen julkaiseminen tai kopiointi sallittua vain Insinööritoimisto Heikki Helimäki Oy:n kirjallisella luvalla. POSTIOSOITE Apollonkatu 10 B, Helsinki INTERNET PUHELIN ALV-REK FI FAX Y-TUNNUS S-POSTI info@helimaki.fi KOTIPAIKKA Virrat

3 INSINÖÖRITOIMISTO HEIKKI HELIMÄKI OY Lausunto Akustiikan asiantuntija (5) 4 Korttelin melusuojaustoimenpiteet Melumallinnuksen tuloksena havaittiin, että nykyinen liikenne tuottaa suuremmat melutasot alueelle kuin arvioitu tulevaisuuden liikenne. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että raideliikenteen kalusto muuttuu hiljaisemmaksi. Päivä- ja yöajan äänitasoja verrattaessa yöajan äänitasot olivat kauttaaltaan noin 5 db alhaisemmat. Ulkokuoren ääneneristävyysvaatimusten suhteen päädytään samaan tulokseen sekä päivä- että yöajan ohjearvojen perusteella. 4.1 Parvekkeiden suojaus melulta Kortteleihin rakennettavien asuinkerrostalojen parvekkeiden suojaus melulta on esitetty liitteessä 2. Melutasot laskettiin jokaisen kerroksen korkeudella ja niistä suurimmat on huomioitu liitteessä 2 esitettyihin arvioihin. Tavanomaisilla parvekelaseilla (avattavilla) voidaan parhaimmillaan alentaa äänitasoa parvekkeilla db. Niiden ääneneristyskyky riittää näin ollen alentamaan parhaimmillaan noin 66 db(a) äänitason parvekkeilla sallittuun 55 db(a) arvoon. Mikäli parvekkeilla ylitetään 66 db(a) äänitaso, tulee käyttää kiinteitä parvekelaseja. Näille julkisivuille sijoitettujen parvekkeiden suojaamiseen ei riitä normaali avattava parvekelasitus, vaan lasitus on tehtävä kiinteäksi. Parvekkeen tuuletus järjestetään vaimennettujen kanavien kautta (liite 3). Parvekelasien toimittajan tulee osoittaa lasien vaimennuskyky esittämällä mittaustulokset. Itäisillä julkisivuilla äänitaso on noin 72 db(a). Julkisivuilla, joilla äänitaso jää alle 55 db(a), ei tarvitse käyttää parvekelaseja. 4.2 Piha-alueen suojaus melulta Kortteleiden pihojen leikki- ja oleskelualueet voidaan toteuttaa alueille, joilla äänitaso jää 2 metrin korkeudella laskettuna alle 55 db(a). Nämä alueet on melukarttoihin merkitty joko harmaalla, vihreällä tai keltaisella. Etelän puoleisessa korttelissa alueet tulee sijoittaa korttelin sisäpihalle. Pohjoisen puoleisessa korttelissa alueet on suunniteltu sijoitettavaksi pysäköintilaitoksen katolle. Tämä edellyttää meluesteiden rakentamista pysäköintilaitoksen itäiselle kaarevalle reunalle. Meluesteiden tulee olla vähintään 3 metriä korkeita, mitattuna pysäköintilaitoksen katon tasalta. Meluesteet ja äänitasot pysäköintilaitoksen katolla on esitetty liitteessä 4. Meluesteet on melukarttoihin merkitty sinisellä viivalla. Meluesteet lähtevät talojen seinäpinnoista ja koko kaarevan reunan. Melueste voi olla rakenteeltaan betonielementti, tiilimuuraus tai tiivis rakennuslevy. Pelkkä puusäleikkö ei toimi meluesteenä. Esteen tulee olla rakenteeltaan tiivis ja sen tulee ulottua maahan saakka. Esteessä voi olla lasi- tai pleksiosia, mutta niiden tulee liittyä tiivisti esteen muuhun rakenteeseen. Lasiosan lasitukseksi sopii useimmissa tapauksissa laminoitu lasi 4+4 mm (ilmaääneneristysluku R w laboratoriossa mitattuna on 35 db) tai 5+5 mm (ilmaääneneristysluku R w laboratoriossa mitattuna 38 db). Tämän raportin/lausunnon osittainen julkaiseminen tai kopiointi sallittua vain Insinööritoimisto Heikki Helimäki Oy:n kirjallisella luvalla. POSTIOSOITE Apollonkatu 10 B, Helsinki INTERNET PUHELIN ALV-REK FI FAX Y-TUNNUS S-POSTI info@helimaki.fi KOTIPAIKKA Virrat

4 INSINÖÖRITOIMISTO HEIKKI HELIMÄKI OY Lausunto Akustiikan asiantuntija (5) 4.3 Ulkokuoren ääneneristysvaatimus Liitteessä 2 on esitettyihin parvekkeiden äänitasoihin sisältyy seinäheijastuksesta johtuva 3 db korostuma. Todellisuudessa rakenteeseen kohdistuva äänitaso on siis tätä arvoa 3 db pienempi. Näin saadaan määritettyä liitteessä 5 esitetyt ulkokuoren ääneneristävyysvaatimukset. Ääneneristävyysvaatimukset ovat maantieliikennemelua vastaan. Kevytrakenteisten ulkoseinien käyttö ei ole kohteessa suositeltavaa, sillä niiden heikko ääneneristyskyky johtaa usein kohtuuttomiin ääneneristysvaatimuksiin rakennuksen ikkunoille. Ulkoseinissä ei ole missään tapauksessa mahdollista käyttää seinärakenteita, joiden lämmöneristeenä on polyuretaani. Suositeltava ulkoseinärakenne on esimerkiksi betonisandwich-elementti, tiilikuori-lämmöneriste-betonikuori tai rappaus-lämmöneristebetonikuori. Rakennusten ikkunoiden, ikkunaovien, ulkoseinärakenteiden ja mahdollisten korvausilmaventtiilien ääneneristys on mitoitettava menetelmällä, joka ottaa huomioon rakennusosien muodostaman kokonaisuuden, niiden pinta-alat sekä huonetilan pinta-alan. Tällaisia menetelmiä on esitetty ympäristöministeriön ympäristöoppaassa 108 (Helsinki 2003) sekä Alpo Halmeen ja Olli Seppäsen kirjassa Ilmastoinnin äänitekniikka (Jyväskylä 2002). Pyynnöstänne voimme suorittaa mitoituksen kun rakennusten pohja-, ikkuna- ja julkisivupiirustukset, sekä julkisivun rakenteet ovat selvillä. Helsingissä DI timo.huhtala@helimaki.fi Tämän raportin/lausunnon osittainen julkaiseminen tai kopiointi sallittua vain Insinööritoimisto Heikki Helimäki Oy:n kirjallisella luvalla. POSTIOSOITE Apollonkatu 10 B, Helsinki INTERNET PUHELIN ALV-REK FI FAX Y-TUNNUS S-POSTI info@helimaki.fi KOTIPAIKKA Virrat

5 INSINÖÖRITOIMISTO HEIKKI HELIMÄKI OY Lausunto Akustiikan asiantuntija (5) Liitteet: 1. Melukartat (8 s.) 2. Parvekelasit (2 s.) 3. Kiinteästi lasitetun parvekkeen tuuletuksen vaimennus (1 s.) 4. Pysäköintilaitoksen katon leikki- ja oleskelualueiden melunesteet sekä melukartat (4 s.) 5. Ulkokuoren ääneneristävyysvaatimukset maantieliikennemelua vastaan ( 2s.) Jakelu: mika.saariketo@skanska.fi Tämän raportin/lausunnon osittainen julkaiseminen tai kopiointi sallittua vain Insinööritoimisto Heikki Helimäki Oy:n kirjallisella luvalla. POSTIOSOITE Apollonkatu 10 B, Helsinki INTERNET PUHELIN ALV-REK FI FAX Y-TUNNUS S-POSTI info@helimaki.fi KOTIPAIKKA Virrat

6 > 35.0 db Liikenne: 2007, päivä 7-22 Meluaidat: - 2m maanpinnasta Puistokas & TikTak, 2007, 2m.cna

7 > 35.0 db Liikenne: 2007, yö 22-7 Meluaidat: - 2m maanpinnasta Puistokas & TikTak, 2007, 2m.cna

8 > 30.0 db > 35.0 db Liikenne: , päivä 7-22 Meluaidat: - 2m maanpinnasta Puistokas & TikTak, , 2m.cna

9 > 30.0 db > 35.0 db Liikenne: , yö 22-7 Meluaidat: - 2m maanpinnasta Puistokas & TikTak, , 2m.cna

10 Liikenne: 2007, päivä klo 7-22 Meluaidat: - 2m pysäkäintolaitoksen kattopinnasta Puistokas & TikTak, 2007, 2m, pys.lait.cna

11 Liikenne: 2007, yö klo 22-7 Meluaidat: - 2m pysäkäintolaitoksen kattopinnasta Puistokas & TikTak, 2007, 2m, pys.lait.cna

12 > 35.0 db Liikenne: 2007, päivä klo krs Meluaidat: Pysäköintilaitoksen katon itäreunalla 2 kpl, korkeus 3m pysäköintilaitoksen katon tasosta mitattuna Puistokas & TikTak, 2007, 5krs.cna

13 > 35.0 db Liikenne: 2007, yö klo krs Meluaidat: Pysäköintilaitoksen katon itäreunalla 2 kpl, korkeus 3m pysäköintilaitoksen katon tasosta mitattuna Puistokas & TikTak, 2007, 5krs.cna

14 69 db(a), kiinteät parvekelasit 56 db(a), avattavat parvekelasit 72 db(a), kiinteät parvekelasit 69 db(a), kiinteät parvekelasit Meluvyöhykkeet Liikenne: - - Parvekkeet:Parvekelasit TicTac Puistokas & TikTak, parvekkeiden suojaus TicTac.cna

15 61 db(a), avattavat parvekelasit 69 db(a), kiinteät parvekelasit alle 55 db(a), ei parvekelaseja 72 db(a), kiinteät parvekelasit 61 db(a), avattavat parvekelasit 69 db(a), kiinteät parvekelasit Meluvyöhykkeet Liikenne: - - Parvekkeet:Parvekelasit Puistokas Puistokas & TikTak, parvekkeiden suojaus Puistokas.cna

16

17 Liikenne: 2007, päivä klo m pysäköintilaitoksen kattopinnasta Meluaidat: Pysäköintilaitoksen katon itäreunalla 2 kpl, korkeus 3m pysäköintilaitoksen katon tasosta mitattuna Puistokas & TikTak, 2007, 2m, pys.lait., melueste.cna

18 Liikenne: 2007, yö klo m pysäköintilaitoksen kattopinnasta Meluaidat: Pysäköintilaitoksen katon itäreunalla 2 kpl, korkeus 3m pysäköintilaitoksen katon tasosta mitattuna Puistokas & TikTak, 2007, 2m, pys.lait., melueste.cna

19 > 35.0 db Liikenne: , päivä klo m pysäköintilaitoksen kattopinnasta Meluaidat: Pysäköintilaitoksen katon itäreunalla 2 kpl, korkeus 3m pysäköintilaitoksen katon tasosta mitattuna Puistokas & TikTak, , 2m, pys.lait., melueste.cna

20 > 35.0 db Liikenne: , yö klo m pysäköintilaitoksen kattopinnasta Meluaidat: Pysäköintilaitoksen katon itäreunalla 2 kpl, korkeus 3m pysäköintilaitoksen katon tasosta mitattuna Puistokas & TikTak, , 2m, pys.lait., melueste.cna

21 ei vaatimusta vaatimus 31 db(a) ei vaatimusta vaatimus 34 db(a) ei vaatimusta vaatimus 31 db(a) Meluvyöhykkeet Liikenne: - - Ulkokuori: Ääneneristysvaatimukset maantieliikennemelua vastaan Puistokas & TikTak, ulkokuoret Puistokas.cna

22 vaatimus 31 db(a) ei vaatimusta vaatimus 34 db(a) vaatimus 31 db(a) Meluvyöhykkeet Liikenne: - - Ulkokuori: Ääneneristysvaatimukset maantieliikennemelua vastaan Puistokas & TikTak, ulkokuoret TicTac.cna

Martinlaakson kaupunginosan korttelin suojaus raide-, tieliikenne- ja lentomelulta

Martinlaakson kaupunginosan korttelin suojaus raide-, tieliikenne- ja lentomelulta INSINÖÖRITOIMISTO HEIKKI HELIMÄKI OY Lausunto 3383-3 Akustiikan asiantuntija 19.1.2007 1(5) Tilaaja: SRV Westerlund Oy Sami Somero PL 515 02201 Espoo sami.somero@srv.fi Martinlaakson kaupunginosan korttelin

Lisätiedot

Saimaankatu 29, Lahti

Saimaankatu 29, Lahti Lausunto 6265-1a 1(8) 30.1.2015 Meluselvitys Saimaankatu 29, Lahti Lausunnon muutokset Numero Päiväys Muutokset 6265-1a 30.1.2015 Ensimmäinen versio. Tämän asiakirjan osittainen julkaiseminen tai kopiointi

Lisätiedot

Lintukorpi 2 Espoon Lintuvaara, kortteli 50102

Lintukorpi 2 Espoon Lintuvaara, kortteli 50102 Raportti 4863-2c 23.5.2011 Meluselvitys Lintukorpi 2 Espoon Lintuvaara, kortteli 50102 Meluselvityksen muutokset Numero Päiväys Muutokset 4863-2c 23.5.2011 Päivitetty uusi asemapiirros, tutkittu eri vaihtoehtoja

Lisätiedot

Hoviahontie 2, Pyhäselkä

Hoviahontie 2, Pyhäselkä Lausunto 5527-3a 1(6) 21.12.2012 Hoviahontie 2, Pyhäselkä Meluselvitys Lausunnon muutokset Numero Päiväys Muutokset 5527-3a 21.12.2012 Ensimmäinen versio ä. Tämän asiakirjan osittainen julkaiseminen tai

Lisätiedot

Meluselvitys Lepolan alue, Järvenpää

Meluselvitys Lepolan alue, Järvenpää Lausunto 3809-2 1(5) 16.4.2008 Tilaaja: Järvenpään kaupunki Tekninen toimi Kaavoitus ja mittaus Yhteyshenkilö: Ilkka Holmila kaupunginarkkitehti PL 41 04401 Järvenpää 040-315 2455 ilkka.holmila@jarvenpaa.fi

Lisätiedot

Lausunto 4508-1c 1(8) 16.5.2011

Lausunto 4508-1c 1(8) 16.5.2011 Lausunto 4508-1c 1(8) 16.5.2011 Meluselvitys Pähkinärinne, Vantaa Akustiikkaselostuksen muutokset Numero Päiväys Muutokset 4508-1c 16.5.2011 Lisätty liikennemäärät kehä II:n laajennus toteutuneena (taulukko

Lisätiedot

Meluselvityksen täydennys Lepolan alue, Järvenpää

Meluselvityksen täydennys Lepolan alue, Järvenpää Lausunto 3809-5 1(2) 28.7.2008 Tilaaja: Järvenpään kaupunki Tekninen toimi Kaavoitus ja mittaus Yhteyshenkilö: Ilkka Holmila kaupunginarkkitehti PL 41 04401 Järvenpää 040-315 2455 ilkka.holmila@jarvenpaa.fi

Lisätiedot

Rastasniityntie 1, Espoo Laaksolahti, kortteli 60106

Rastasniityntie 1, Espoo Laaksolahti, kortteli 60106 Raportti 2543-5a 27.10.2011 Meluselvitys Rastasniityntie 1, Espoo Laaksolahti, kortteli 60106 Meluselvityksen muutokset Numero Päiväys Muutokset 2543-5a 27.10.2011 Melukartat päivitetty rakennuksen 1B

Lisätiedot

Matrix kilpailuehdotuksen parvekkeiden lasitus

Matrix kilpailuehdotuksen parvekkeiden lasitus Lausunto 3853-2 1(6) Tilaaja: Skanska Kodit Oy Toni Tuomola PL 114 00101 Helsinki 020 719 4623 toni.tuomola@skanska.fi Matrix kilpailuehdotuksen parvekkeiden lasitus 1 Kohde Skanska Kodit Oy on tilannut

Lisätiedot

Martinlaakson kauppakeskuksen meluselvitys

Martinlaakson kauppakeskuksen meluselvitys INSINÖÖRITOIMISTO HEIKKI HELIMÄKI OY Lausunto 3507-2 Akustiikan asiantuntija 4.4.2007 1(8) Tilaaja: Citycon Oyj Maija-Liisa Rantala Pohjoisesplanadi 35 AB 00100 Helsinki maija-liisa.rantala@citycon.fi

Lisätiedot

Järvenpää, Pajalan teollisuusalue, kortteli 701

Järvenpää, Pajalan teollisuusalue, kortteli 701 Raportti 4762-5a 21.5.2012 Meluselvityksen päivitys Järvenpää, Pajalan teollisuusalue, kortteli 701 Meluselvityksen muutokset Numero Päiväys Muutokset 4762-4a 9.3.2011 Lisätty kaavaluonnos E9. 4762-3a

Lisätiedot

Järvenpää, Pajalan teollisuusalue

Järvenpää, Pajalan teollisuusalue Raportti 4762-4a 11.3.2011 Meluselvitys Järvenpää, Pajalan teollisuusalue Meluselvityksen muutokset Numero Päiväys Muutokset 4762-4a 9.3.2011 Lisätty kaavaluonnos E9. 4762-3a 8.2.2011 Tutkittu kaavaluonnosta

Lisätiedot

Martinlaakson kaupunginosan korttelin 17544 suojaus raide-, tieliikenne- ja lentomelulta sekä kauppakeskuksen tavaraliikenteen melulta

Martinlaakson kaupunginosan korttelin 17544 suojaus raide-, tieliikenne- ja lentomelulta sekä kauppakeskuksen tavaraliikenteen melulta 1(3) Tilaaja: SRV Westerlund Oy Sami Somero PL 515 02201 Espoo sami.somero@srv.fi Martinlaakson kaupunginosan korttelin 17544 suojaus raide-, tieliikenne- ja lentomelulta sekä kauppakeskuksen tavaraliikenteen

Lisätiedot

ALAVIESKA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN MELUSELVITYS. Työ: E Tampere,

ALAVIESKA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN MELUSELVITYS. Työ: E Tampere, ALAVIESKA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN MELUSELVITYS Työ: E26215 Tampere, 17.4.2013 PL 453 33101 TAMPERE Puhelin 010 241 4000 Telefax 010 241 4001 Toimistot: Turku, Tampere, Helsinki ja Oulu 17.4.2013 Alavieskan

Lisätiedot

KOSKI Tl KESKUSTAN JA KOIVUKYLÄN OSA- YLEISKAAVOJEN MELUSELVITYS. Työ: E26478. Tampere, 4.12.2013

KOSKI Tl KESKUSTAN JA KOIVUKYLÄN OSA- YLEISKAAVOJEN MELUSELVITYS. Työ: E26478. Tampere, 4.12.2013 KOSKI Tl KESKUSTAN JA KOIVUKYLÄN OSA- YLEISKAAVOJEN MELUSELVITYS Työ: E26478 Tampere, 4.12.2013 PL 453 33101 TAMPERE Puhelin 010 241 4000 Telefax 010 241 4001 Y-tunnus 0564810-5 Toimistot: Turku, Tampere,

Lisätiedot

Lauttasaarentie 25, meluntorjunta

Lauttasaarentie 25, meluntorjunta Lausunto 83-2a 1(3) 12.2.2015 Tilaaja: Anneli Keränen YIT Rakennus Oy Kerrostalot Pääkaupunkiseutu PL (Panuntie 11), 00621 Helsinki puh. 0 195 83 anneli.keranen@yit.fi Lauttasaarentie 25, meluntorjunta

Lisätiedot

Gräsantulli, alue , Espoo

Gräsantulli, alue , Espoo Raportti 24-1h 1(8) 15.1.2016 Meluselvitys Gräsantulli, alue 321610, Espoo Meluselvityksen muutokset Numero Päiväys Muutokset 24-h 15.1.2016 Korjauksia liikennetietoihin ja liitteisiin. 24-1g 13.1.2016

Lisätiedot

KOy Raitinlukko, Espoo kortteli 12002, tontti 17

KOy Raitinlukko, Espoo kortteli 12002, tontti 17 Lausunto 7295-2a 1(8) TILAAJA: TEKIJÄT: Rakennus Oy Wareco Risto Rautio Äyritie 12 B 01510 Vantaa p. 050 672 13 risto.rautio@lehto.fi Sami Mäkinen DI 020 7118 597 sami.makinen@helimaki.fi Anttoni Kananen

Lisätiedot

Sako II, asemakaavamuutos

Sako II, asemakaavamuutos Sako II, asemakaavamuutos 4111579.3.7 Muutokset: A 4.10.2016 Muutettiin pohjaa B 5.10.2016 Muutettiin taas pohjaa 4111579.3.7 2 (6) Sako II, asemakaavamuutos SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 1.1 Tilaaja...

Lisätiedot

SWECO YMPÄRISTÖ OY t o.d o p re

SWECO YMPÄRISTÖ OY t o.d o p re 26992 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Sisältö 1 SUUNNITTELUKOHDE 1 2 YLEISTÄ TIETOA MELUSTA 1 3 MELUMALLINNUS JA MELUKARTTOJEN TULKINTA 1 3.1 Laskennan perusteet 1 3.2 Laskentaohjelma 2 3.3 Melukarttojen

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS

NURMIJÄRVEN KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS repo002.dot 2013-09-20 NURMIJÄRVEN KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS E26275 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Muutoslista Kaavarajat vaihdettu ja raportti päivitetty 5.1.2015 Hannele Kemppi Hannele

Lisätiedot

HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS

HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS repo002.dot 2013-09-20 HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS E26192 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Muutoslista Hannele Kemppi Hannele Kemppi Elisa Huotari VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

PITKÄKALLIONKATU 4, MELUSELVITYS

PITKÄKALLIONKATU 4, MELUSELVITYS PITKÄKALLIONKATU 4, MELUSELVITYS TAMPERE, HOLVASTI 20600671 5.4.2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Muutoslista 5.4.2016 Ari Kulmala Elisa Huotari Elisa Huotari 16.3.2016 Ari Kulmala Elisa Huotari

Lisätiedot

Salonpään koulu. A s e m a k a a v a n l i i k e n n e m e l u s e l v i t y s

Salonpään koulu. A s e m a k a a v a n l i i k e n n e m e l u s e l v i t y s Salonpään koulu A s e m a k a a v a n l i i k e n n e m e l u s e l v i t y s 1615787.1 2 (7) TIIVISTELMÄ Tässä selvityksessä tutkitaan tieliikenteen aiheuttamia äänitasoja Salonpään koulun asemakaavan

Lisätiedot

RUUNALAN ASEMAKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS

RUUNALAN ASEMAKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS repo002.dot 2013-09-20 RUUNALAN ASEMAKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS E27852 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Muutoslista Oona-Lina Alila Elisa Huotari Elisa Huotari VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

METELINNIEMEN ASEMAKAAVA-ALUEEN RAIDELIIKENTEEN MELUSELVITYS

METELINNIEMEN ASEMAKAAVA-ALUEEN RAIDELIIKENTEEN MELUSELVITYS METELINNIEMEN ASEMAKAAVA-ALUEEN RAIDELIIKENTEEN MELUSELVITYS E28058 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Muutoslista Oona-Lina Alila Elisa Huotari Elisa Huotari VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT

Lisätiedot

Samariantie 2-4, Espoo

Samariantie 2-4, Espoo Lausunto 7044-1a 1(9) TILAAJA: TEKIJÄT: Kaija Rihkajärvi Puolikkotie 8 02330 Espoo p. 040 738 9429 kaija.rihkajarvi@agentia.fi Miikka Valtonen DI 020 7118 692 miikka.valtonen@helimaki.fi Pekka Taina DI,

Lisätiedot

Laurikkalan pappilan alue. Liikennemeluselvitys

Laurikkalan pappilan alue. Liikennemeluselvitys Laurikkalan pappilan alue 1613543.1 1613543.1 2 (8) Laurikkalan pappilan alue SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 1.1 Tilaaja... 3 1.2 Tekijä... 3 1.3 Kohde... 3 1.4 Selostuksen tarkoitus... 3 2 LÄHTÖTIEDOT...

Lisätiedot

Perttu Korhonen DI, FISE T akustiikka

Perttu Korhonen DI, FISE T akustiikka Lausunto 3343-2a 1(8) TILAAJA: TEKIJÄT: Mäntsälän kunta Tapio Sillfors Heikinkuja 4 04600 Mäntsälä p. 040 314 tapio.sillfors@mantsala.fi Työnumero: 194_Meijeri_asemakaava Tuomas Pärnänen DI 020 7118 6

Lisätiedot

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: HAAPAVEDEN KAUPUNKI KYLPYLÄSAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: HAAPAVEDEN KAUPUNKI KYLPYLÄSAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20601225 HAAPAVEDEN KAUPUNKI KYLPYLÄSAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Hylliniitynkatu 13. L i i k e n n e m e l u s e l v i t y s, a s e m a k a a v a n r o B

Hylliniitynkatu 13. L i i k e n n e m e l u s e l v i t y s, a s e m a k a a v a n r o B Hylliniitynkatu 13 L i i k e n n e m e l u s e l v i t y s, a s e m a k a a v a n r o 8 6 3 2 1611723.1B D-numero: 1632252 1611723.1B 2 (10) Hylliniitynkatu 13 SSÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 1.1 Tilaaja...

Lisätiedot

Raideliikennemeluselvitys korttelille 55042

Raideliikennemeluselvitys korttelille 55042 Jarno Kokkonen Siru Parviainen 18.10.2013 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Espoon kaupungin Koivuhovinlaakson asemakaava-alueen kortteliin (kuva 1) raideliikenteen aiheuttamia melutasoja.

Lisätiedot

Torpantie 33, Järvenpään kaupunki, Kinnari, kortteli 562

Torpantie 33, Järvenpään kaupunki, Kinnari, kortteli 562 Lausunto 5382-1a 5.6.2012 Meluselvitys kaavaluonnosta varten Torpantie 33, Järvenpään kaupunki, Kinnari, kortteli 562 Meluselvityksen muutokset Numero Päiväys Muutokset ei muutoksia, nämä voi jättää kokonaan

Lisätiedot

Rälssinpuisto, Vantaa, Korttelialueet: (KT), (KTL-2)

Rälssinpuisto, Vantaa, Korttelialueet: (KT), (KTL-2) Lausunto 6684-1b 1(10) TILAAJA: TEKIJÄT: Lemminkäinen Talo Oy Timo Ruuskanen Salmisaarenaukio 2, PL169 00181 Helsinki p. 040 8 71 timo.ruuskanen@lemminkainen.com Sami Mäkinen DI 020 7118 7 sami.makinen@helimaki.fi

Lisätiedot

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: KAJ RÖNNKVIST MARTINPOJANKATU 25 TAMPERE MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: KAJ RÖNNKVIST MARTINPOJANKATU 25 TAMPERE MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU MELUSELVITYS TYÖNUMERO: 20600916 KAJ RÖNNKVIST MARTINPOJANKATU 25 TAMPERE MELUSELVITYS 6.4.2017 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista 6.4.2017 FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 18.11.2016 FIMIKM FIMIKM FILAHD

Lisätiedot

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: ALAVUDEN KAUPUNKI ALAVUS-TUURI -ALUEEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: ALAVUDEN KAUPUNKI ALAVUS-TUURI -ALUEEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20600929 ALAVUDEN KAUPUNKI ALAVUS-TUURI -ALUEEN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 30.9.2016 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS 19.9.2016 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS

Lisätiedot

Holvastin asemakaavamuutos nro Liikennemeluselvitys DONNA- ID:

Holvastin asemakaavamuutos nro Liikennemeluselvitys DONNA- ID: Holvastin asemakaavamuutos nro 8683 DONNA- ID: 2 0 179 158.1 158.1 2 (9) Holvastin asemakaavamuutos nro 8683 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 1.1 Tilaaja... 3 1.2 Tekijä... 3 1.3 Kohde... 3 1.4 Selostuksen

Lisätiedot

Melumallinnus Pellonreuna

Melumallinnus Pellonreuna Melumallinnus Pellonreuna JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2017 (28.4.2017) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Kuokkalan Tikanväylän ja Pohjanlahdentien liikenteen aiheuttaman melun

Lisätiedot

Puu-Kivistön aloituskorttelit, asemakaava , korttelit ja 23142

Puu-Kivistön aloituskorttelit, asemakaava , korttelit ja 23142 Lausunto 19147-1b 1(8) TILAAJA: TEKIJÄT: Taaleri Vuokrakoti ARA Oy Markus Halkola p. 040 834 3888 markus.halkola@taaleri.com Santtu Huusko RI (amk) 020 7118 699 santtu.huusko@helimaki.fi Erno Huttunen

Lisätiedot

Svengin yritysalue, Järvenpää

Svengin yritysalue, Järvenpää Lausunto 7220-1b 1(8) TILAAJA: TEKIJÄT: Järvenpään kaupunki Sampo Perttula Seutulantie 12 001 Järvenpää p. 040 315 2005 sampo.perttula@jarvenpaa.fi Tilausviite: 182 Miikka Valtonen DI 020 7118 692 miikka.valtonen@helimaki.fi

Lisätiedot

LUUVANIEMENTIE 2-6, HELSINKI MELUSELVITYS

LUUVANIEMENTIE 2-6, HELSINKI MELUSELVITYS LUUVANIEMENTIE 2-6, HELSINKI MELUSELVITYS 23.02.2015 MELUSELVITYS LUUVANIEMENTIE 2-6, HELSINKI 2 Päivämäärä 23.02.2015 Laatija Tarkastaja Pasi Myyryläinen Jari Hosiokangas Sisältää Maanmittauslaitoksen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS, VIHOLANKATU, NOKIA VRP-RAKENNUSPALVELU OY

ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS, VIHOLANKATU, NOKIA VRP-RAKENNUSPALVELU OY Vastaanottaja VRP- Rakennuspalvelu Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 17.7.2015 ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS, VIHOLANKATU, NOKIA VRP-RAKENNUSPALVELU OY ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS, VIHOLANKATU, NOKIA VRP-RAKENNUSPALVELU

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA

SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA Vastaanottaja Savonlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 4.7.2014 SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA

Lisätiedot

KOy Myyrinmäki, Vantaa

KOy Myyrinmäki, Vantaa Lausunto 7526-1b 1(10) 29.5.2018 TILAAJA: TEKIJÄT: T2H Rakennus Oy Ville Tiirola Vantaankoskentie 14 01670 Vantaa p. 040 911 8785 ville.tiirola@t2h.fi Oliver Merilaid DI 020 7118 593 oliver.merilaid@helimaki.fi

Lisätiedot

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: HAAPAVEDEN KAUPUNKI PULKKILANTIEN, KYTÖKYLÄNTIEN JA SULKAKYLÄNTIEN LIIKENTEEN MELUSELVITYS KYNTTILÄNKANKAALLA

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: HAAPAVEDEN KAUPUNKI PULKKILANTIEN, KYTÖKYLÄNTIEN JA SULKAKYLÄNTIEN LIIKENTEEN MELUSELVITYS KYNTTILÄNKANKAALLA TYÖNUMERO: 20602078 HAAPAVEDEN KAUPUNKI PULKKILANTIEN, KYTÖKYLÄNTIEN JA SULKAKYLÄNTIEN LIIKENTEEN MELUSELVITYS KYNTTILÄNKANKAALLA SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS

Lisätiedot

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: MIKKELIN KAUPUNKI VT15 MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: MIKKELIN KAUPUNKI VT15 MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU MELUSELVITYS TYÖNUMERO: 20601512 MIKKELIN KAUPUNKI VT15 MELUSELVITYS 22.11.2017 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista 22.11.2017 FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 15.11.2017 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS MUUTOS

Lisätiedot

Kairankulman asemakaavan ja asemakaavan muutoksen meluselvitys

Kairankulman asemakaavan ja asemakaavan muutoksen meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PAIMION KAUPUNKI Kairankulman asemakaavan ja asemakaavan muutoksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (9) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa...

Lisätiedot

153085-01.2 1(4)+liitteet (3)

153085-01.2 1(4)+liitteet (3) 1085-01.2 1(4)+liitteet (3) Liisa Kilpi, Miro Aalto, Benoît Gouatarbès, Tarja Lahti 7.10.2015 Tilaaja: SRV Yhtiöt Oyj Yhteyshenkilö: Miia Ajo MELUSELVITYS 1 Tausta Keravan keskustaan ollaan suunnittelemassa

Lisätiedot

AVIA-kortteli, Vantaa

AVIA-kortteli, Vantaa Lausunto 6688-1c 1(10) 18.5.2016 TILAAJA: TEKIJÄT: YIT Rakennus Oy Kari Kuittinen PL 36 (Panuntie 11) 001 HELSINKI p. 040 830 8218 kari.kuittinen@yit.fi Työnumero 70277 Petteri Laine DI 020 7118 698 petteri.laine@helimaki.fi

Lisätiedot

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2012 (9.3.2012) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Ysitien(Vt 9) tieliikenteen aiheuttamaa melutasoa Etelä-Keljon

Lisätiedot

FCG Planeko Oy. Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS. Raportti 589-D4110

FCG Planeko Oy. Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS. Raportti 589-D4110 FCG Planeko Oy Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS Raportti 589-D4110 16.10.2009 FCG Planeko Oy Raportti I 16.10.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot... 1 3 Lähtötiedot... 2 3.1

Lisätiedot

Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110

Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110 PAIMION KAUPUNKI Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110 Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P32583 Raportti 1 (7) Eskelinen Erja Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...

Lisätiedot

Jankan Liikekeskus Kortteli D L i i k e n n e m e l u s e l v i t y s

Jankan Liikekeskus Kortteli D L i i k e n n e m e l u s e l v i t y s Jankan Liikekeskus Kortteli 15 L i i k e n n e m e l u s e l v i t y s 1610626.3D Muutokset D Korjattu taulukon 2.1 yksiköt sekä muokattu kohtaa 2.1. 27.9.2016 C Päivitetty selvitys uusimman viitesuunnitelman

Lisätiedot

Meijeritien asemakaavan meluselvitys

Meijeritien asemakaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PAIMION KAUPUNKI Meijeritien asemakaavan meluselvitys Raportti LUONNOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 18.6.2015 Raportti 1 (5) Matti Manninen 18.6.2015 Sisällysluettelo 1 Taustaa...

Lisätiedot

B 1(5) LIIKENNEMELUSELVITYS. Kiinteistö Oy Vanha tienhaara Tausta 2 MELULASKENTA. 2.1 Laskenta- ja maastomalli

B 1(5) LIIKENNEMELUSELVITYS. Kiinteistö Oy Vanha tienhaara Tausta 2 MELULASKENTA. 2.1 Laskenta- ja maastomalli 1(5) AMK Mira Pykälistö, DI Benoît Gouatarbès 13.4.2018 Kiinteistö Oy 3 Asiakas: Arkkitehdit Soini & Horto Oy Tilaus: 5.2.2018 Yhteyshenkilö: Henrik Simelius LIIKENNEMELUSELVITYS 1.1 Tausta Espoon Lippajärven

Lisätiedot

Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys

Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SIPOON KUNTA, KEHITYS- JA KAAVOITUSKESKUS, KAAVOITUSYKSIKKÖ Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P16134 Raportti 1 (5) Manninen

Lisätiedot

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: INSINÖÖRITOIMISTO KOLMOSTIE OY KT68 VIMPELI MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: INSINÖÖRITOIMISTO KOLMOSTIE OY KT68 VIMPELI MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20602216 INSINÖÖRITOIMISTO KOLMOSTIE OY KT68 VIMPELI MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 21.12.2018 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

Linnustajantie A. Liikennemeluselvitys

Linnustajantie A. Liikennemeluselvitys Linnustajantie 6 Liikennemeluselvitys 1611936.1A Muutokset: 30.9.2016 Alkuperäinen meluselvitys A 18.1.2017 Päivitetty 3.1. luonnosten mukaiseksi. Talot D1 ja D2 muuttuneet pienkerrostaloiksi. Autokatokset

Lisätiedot

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: HAAPAVEDEN KAUPUNKI HAAPAVESI VATTUKYLÄN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: HAAPAVEDEN KAUPUNKI HAAPAVESI VATTUKYLÄN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20600753 HAAPAVEDEN KAUPUNKI HAAPAVESI VATTUKYLÄN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS 19.10.2016 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT

Lisätiedot

Kaavan 8231 meluselvitys

Kaavan 8231 meluselvitys Kaavan 8231 meluselvitys Hanke: Pvm: 11.7.2008 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee asemakaavan muutosta Pohtolan kaupunginosassa, korttelissa 2582. Tätä tarkoitusta varten Mittaus-

Lisätiedot

Atalan asemakaavamuutos nro 8655 ID: L i i k e n n e m e l u s e l v i t y s

Atalan asemakaavamuutos nro 8655 ID: L i i k e n n e m e l u s e l v i t y s Atalan asemakaavamuutos nro 85 ID: 2 060 612 L i i k e n n e m e l u s e l v i t y s 1614374.1 1614374.1 2 (10) Atalan asemakaavamuutos nro 85 ID: 2 060 612 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 1.1 Tilaaja...

Lisätiedot

Meluselvitys Pajalantien ja Hulikankulman alueet

Meluselvitys Pajalantien ja Hulikankulman alueet Meluselvitys Pajalantien ja Hulikankulman alueet Lempäälän kunta Jussi Kurikka-Oja 16.4.2014 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Lempäälän kunnan Pajalantien ja Hulikankulman asemakaava-alueiden

Lisätiedot

RAKENNUKSEN ULKOKUOREN RAKENNUSOSILTA VAADITTAVA ÄÄNENERISTÄVYYS

RAKENNUKSEN ULKOKUOREN RAKENNUSOSILTA VAADITTAVA ÄÄNENERISTÄVYYS RAKENNUKSEN ULKOKUOREN RAKENNUSOSILTA VAADITTAVA ÄÄNENERISTÄVYYS Mikko Kylliäinen Insinööritoimisto Heikki Helimäki Oy Hermiankatu 6-8 H 33720 Tampere mikko.kylliainen@helimaki.fi 1 JOHDANTO Melualueille

Lisätiedot

Meluselvitys, Ylikylä - Vennivaara, Rovaniemi

Meluselvitys, Ylikylä - Vennivaara, Rovaniemi Meluselvitys, Ylikylä - Vennivaara, Rovaniemi Tammikuu 2008 Viite Versio 1 Pvm 7.2.2008 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut DI Marja Pussinen Ramboll Kiviharjuntie 11 90220 Oulu Finland Puhelin: 020 755

Lisätiedot

Joensuun asemakaavamuutos 1716 Suistamonkatu

Joensuun asemakaavamuutos 1716 Suistamonkatu Joensuun asemakaavamuutos 1716 L i i k e n n e m e l u s e l v i t y s 1613866.2A Muutokset: B Tutkittu alueiden meluntorjuntaa meluesteillä ja päivitetty meluselvitys Joensuun kaupungin pyytämän värikartan

Lisätiedot

Joensuun asemakaavamuutos 1726 Kukkolankatu 6-8

Joensuun asemakaavamuutos 1726 Kukkolankatu 6-8 Joensuun asemakaavamuutos 1726 Kukkolankatu 6-8 L i i k e n n e m e l u s e l v i t y s 1613866.3A Muutokset: A Melumalliin lisätty kaavaluonnoksen mukaiset rakennukset 15.1.2018 Ensimmäinen versio selostuksesta

Lisätiedot

Vastaanottaja Rauman kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys, LUONNOS. Päivämäärä KARINKENTÄN ALUE, RAUMA LIIKENNEMELUSELVITYS

Vastaanottaja Rauman kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys, LUONNOS. Päivämäärä KARINKENTÄN ALUE, RAUMA LIIKENNEMELUSELVITYS Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys, LUONNOS Päivämäärä 22.6.2016 KARINKENTÄN ALUE, RAUMA LIIKENNEMELUSELVITYS KARINKENTÄN ALUE LIIKENNEMELUSELVITYS Päivämäärä 22.6.2016 Laatija

Lisätiedot

Vanbronniitty, Espoo. Meluselvitys

Vanbronniitty, Espoo. Meluselvitys Lausunto 69-1d 1(10) TILAAJA: TEKIJÄT: YIT Rakennus Oy Petri Raunio Panuntie 11 000, Helsinki p. 050 539 9633 petri.raunio@yit.fi Työnumero 70202 Petteri Laine DI, Fise V+ akustiikka 020 7118 698 petteri.laine@helimaki.fi

Lisätiedot

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: ROVANIEMEN KAUPUNKI RANUANTIEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: ROVANIEMEN KAUPUNKI RANUANTIEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU MELUSELVITYS TYÖNUMERO: 20601411 ROVANIEMEN KAUPUNKI RANUANTIEN MELUSELVITYS 13.10.2017 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista 13.10.2017 FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 9.10.2017 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS

Lisätiedot

LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS

LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS FCG Finnish Consulting Group Oy Kontiolahden kunta LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS Raportti 433-P11702 10.1.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I 10.1.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa...

Lisätiedot

Liisa Kilpilehto, Mika Hanski

Liisa Kilpilehto, Mika Hanski 171079-01-A 1(3) Liisa Kilpilehto, Mika Hanski 8.11.2017 Asiakas: A-Kruunu Oy Tilaus: 1.11.2017 Yhteyshenkilö: Eero Lehtomäki LIIKENNEMELUSELVITYS 1 TAUSTA Kauniaisiin ollaan suunnittelemassa asuinrakennusta

Lisätiedot

Kanakoulun alue B. L i i k e n n e m e l u s e l v i t y s

Kanakoulun alue B. L i i k e n n e m e l u s e l v i t y s Kanakoulun alue L i i k e n n e m e l u s e l v i t y s 1612996.1B Muutokset: B Korjattiin talon 3 kerroskorkeuden teksti (VII -> VIII) A 27.9.2018 Päivitettiin kohteen massoittelu, melukartat, ulkovaipan

Lisätiedot

Hiidenmäen meluselvitys

Hiidenmäen meluselvitys Hiidenmäen meluselvitys Hanke: Pvm: 15.6.2009 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee asemakaavaa (8111 ja 8255) Ruskon kaupunginosassa. Tätä tarkoitusta varten on valmistanut melumallin

Lisätiedot

Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma A. Liikennemeluselvitys A Tarkastelualueen laajeneminen paalulle 760

Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma A. Liikennemeluselvitys A Tarkastelualueen laajeneminen paalulle 760 Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma 162.1A A Tarkastelualueen laajeneminen paalulle 7 162.1A 2 (10) Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 1.1 Tilaaja...

Lisätiedot

Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys

Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys KONTIOLAHDEN KUNTA Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 6.10.2014 P25141 Raportti Puustinen Tomi 6.10.2014 Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun

Lisätiedot

Pohjolankatu 25, Tampere MELUSELVITYS. Toukokuu 2010. Tampereen kaupunki, Tilakeskus

Pohjolankatu 25, Tampere MELUSELVITYS. Toukokuu 2010. Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pohjolankatu 25, Tampere Toukokuu 2010 Joulukuu 2010 täydennetty Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pohjolankatu 25, Tampere 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT... 3

Lisätiedot

Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma. Liikennemeluselvitys

Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma. Liikennemeluselvitys Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma 162.1 162.1 2 (10) Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 1.1 Tilaaja... 3 1.2 Tekijä... 3 1.3 Kohde... 3 1.4

Lisätiedot

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu V8 Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu 19.11.2012 Projektinumero: 304316 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät...

Lisätiedot

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki 20.8.2009 Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT...

Lisätiedot

Kalajalostamo Hätälä, laajennus. Y m p ä r i s t ö m e l u s e l v i t y s

Kalajalostamo Hätälä, laajennus. Y m p ä r i s t ö m e l u s e l v i t y s Kalajalostamo Hätälä, laajennus Y m p ä r i s t ö m e l u s e l v i t y s 1614129.1 1614129.1 2 (10) Kalajalostamo Hätälä, laajennus SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 1.1 Tilaaja... 3 1.2 Tekijä... 3 1.3

Lisätiedot

Hervantajärven osayleiskaavan meluselvitys

Hervantajärven osayleiskaavan meluselvitys Hervantajärven osayleiskaavan meluselvitys Hanke: M1460_020005 Pvm: 1.10.2008 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee osayleiskaavaa Hervantajärven ja Ruskontien väliselle alueelle. Tätä

Lisätiedot

Raportti. Kiinteistö Oy Kalevan Airut 8479 asemakaavatyön meluselvitys. Projektinumero: 307797 Donna ID 1 612 072

Raportti. Kiinteistö Oy Kalevan Airut 8479 asemakaavatyön meluselvitys. Projektinumero: 307797 Donna ID 1 612 072 ! Raportti Kiinteistö Oy Kalevan Airut 8479 asemakaavatyön meluselvitys 27.5.2016 Projektinumero: 307797 Donna ID 1 612 072 Sisältö 1. Johdanto... 1 2. Laskentamalli... 1 2.1. Lähtötiedot... 1 2.1.1. Suunnittelualue...

Lisätiedot

Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala MELUSELVITYS. Kangasalan kunta

Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala MELUSELVITYS. Kangasalan kunta Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala 2010 Kangasalan kunta 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT...3 3 MELULASKENTA... 4 3.1 MENETELMÄ... 4 3.2 LÄHTÖTIEDOT...

Lisätiedot

SAMMONKATU ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS

SAMMONKATU ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS Vastaanottaja NCC Rakennus Oy/Asuminen Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 08/2011 SAMMONKATU 52-54 ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS SAMMONKATU 52-54 ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS

Lisätiedot

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Raportti 1/5 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Menetelmät ja lähtötiedot... 3 2.1 Melun ohjearvot... 3

Lisätiedot

Yritysperän asemakaavan muutos meluselvitys

Yritysperän asemakaavan muutos meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RAKENNUSLIIKE S. OJALA JA POJAT Yritysperän asemakaavan muutos meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (6) Manninen Matti Sisällysluettelo

Lisätiedot

Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia

Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia 16T-2 Meluselvitys Meluselvitys 1 (2) Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia 16T-2 Meluselvitys Melulaskennat on laadittu Liikenneviraston maanteiden meluselvityksen maastomallin

Lisätiedot

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: ROVANIEMEN KAUPUNKI ROVANIEMEN SAARENKOLMION MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: ROVANIEMEN KAUPUNKI ROVANIEMEN SAARENKOLMION MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20601879 ROVANIEMEN KAUPUNKI ROVANIEMEN SAARENKOLMION MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 7.5.2018 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS 4.5.2018 FIMIKM FIMIKM

Lisätiedot

Niittyholman liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelma, meluselvitys, Haukipudas, Oulu. Oulun kaupunki. Ins. (AMK) Tiina Kumpula

Niittyholman liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelma, meluselvitys, Haukipudas, Oulu. Oulun kaupunki. Ins. (AMK) Tiina Kumpula Niittyholman liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelma, meluselvitys, Oulun kaupunki Ins. (AMK) Tiina Kumpula 12.8.2014 Niittyholman liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelma, meluselvitys, 12.8.2014 2

Lisätiedot

RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS

RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS Vastaanottaja Tampereen Tilakeskus Asiakirjatyyppi Meluselvitys ID 1 196 308 Päivämäärä 25.8.2014 RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Linnainmaan asuinalueen asemakaava-alueen nro 8559 meluselvitys

Linnainmaan asuinalueen asemakaava-alueen nro 8559 meluselvitys Linnainmaan asuinalueen asemakaava-alueen nro 89 meluselvitys TAMPEREEN KAUPUNKI 21.4.2015 Projektinumero: 3067 DONNA ID: 1 228 3 WSP Finland Oy Sisällysluettelo L:\2000\3067_Linnainmaa TRE db\8_raportit\raportti

Lisätiedot

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.6.2014 KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Päivämäärä 23.6.2014 Laatija

Lisätiedot

Keskustan osayleiskaavan meluselvitys

Keskustan osayleiskaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA EURAN KUNTA Keskustan osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (10) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...

Lisätiedot

Kirkonmäen asemakaava ja asemakaavamuutos nro 3573 Ympäristömeluselvitys

Kirkonmäen asemakaava ja asemakaavamuutos nro 3573 Ympäristömeluselvitys Raportti Kirkonmäen asemakaava ja asemakaavamuutos nro 33 Ympäristömeluselvitys Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy 10.3.2017 Projektinumero: 304232 Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Lähtötiedot ja menetelmät...

Lisätiedot

Jussi Vartio, Benoît Gouatarbès

Jussi Vartio, Benoît Gouatarbès 181070-1 1(5) Jussi artio, Benoît Gouatarbès 13.11.2018 Kalasääksentie, Karakallio Asiakas: NCC Rakennus Oy Tilaus: 16.10.2018 Yhteyshenkilö: Laura Majoinen LIIKENNEMELUSELITYS 1 TAUSTA Espoon Karakallioon

Lisätiedot

Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys

Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys ROVANIEMEN KAUPUNKI Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 31.5.2016 P26781P002 Raportti 1 (5) Manninen Matti 31.5.2016 Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun

Lisätiedot

Meijerin asemakaavan muutoksen meluselvitys

Meijerin asemakaavan muutoksen meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NIVALAN KAUPUNKI Meijerin asemakaavan muutoksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (7) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1

Lisätiedot

Meluselvitys, Pöykkölä,Rovaniemi

Meluselvitys, Pöykkölä,Rovaniemi Meluselvitys, Pöykkölä,Rovaniemi Tammikuu 2008 Viite Versio 1 Pvm 31.1.2008 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut DI Marja Pussinen Ramboll Kiviharjuntie 11 90220 Oulu Finland Puhelin: 020 755 7070 www.ramboll.fi

Lisätiedot

VII-122-1,88 ja 91 (Pyynikin sairaala), Tampere

VII-122-1,88 ja 91 (Pyynikin sairaala), Tampere Pirkanmaan YH - Rakennuttajaosuuskunta VII-122-1,88 ja 91 (Pyynikin sairaala), Tampere Meluselvitys 19.1.2006 (LUONNOS) Viite 82112160 Versio Pvm 19.1.2006 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut TKl Ramboll

Lisätiedot

Kaavan 8159 meluselvitys

Kaavan 8159 meluselvitys Tampereen kaupunki Suunnittelupalvelut Mittaus- ja Geotekniikkayksikkö Kaavan 8159 meluselvitys Hanke: 4010025 Pvm: 29.5.2008 Laatinut: Petri Jokinen SUUNNITTELUPALVELUT MITTAUS- JA GEOTEKNIIKKAYKSIKKÖ

Lisätiedot