PRO SOS - Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Kirsi Kuusinen-James

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PRO SOS - Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Kirsi Kuusinen-James"

Transkriptio

1 PRO SOS - Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

2 Päijät-Hämeen PRO SOS: Hankkeen tavoitteena on Auttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia henkilöitä pääsemään ja pysymään kuntoutumisen polulla ja etenemään kohti koulutusta ja työllistymistä. (hankkeen päätavoite) Määritellä ja kuvata sosiaalisen kuntoutuksen sisältö ja asiakasprosessi ja asiakkaan osallisuus prosessissa. Pilotoida, arvioida ja kuvata kokemusohjaaja -toiminta siten, että toiminta voidaan ottaa käyttöön myös hankkeen toiminta-alueen ulkopuolella.

3 Päijät-Hämeen PRO SOS /Hankkeen tuloksena: On syntynyt malli ja rakenne sosiaalisen kuntoutuksen tarpeen tunnistamiseen, on löydetty erilaisia keinoja vastata sosiaalisen kuntoutuksen tarpeeseen sekä toiminnan vaikutusten arviointiin. Em. tehtävissä myös tehtävärakenne on selkeytynyt. Kokemusohjauksesta on muodostunut yksi työkalu, jonka avulla voidaan tukea erityistä tukea tarvitsevien päihde- ja mielenterveyskuntoutujien arjen sujumista. Näiden edellä mainittujen tulosten johdosta, haavoittuvimmassa asemassa olevat asiakkaat saavat palveluja varhaisemmassa vaiheessa, suunnitelmallisemmin ja voivat halutessaan saada tukea myös vertaisiltaan

4 Päijät-Hämeen PRO SOS resurssit Budjetti yht työntekijä / koko vuosi kokemusohjaajatoimintaan varataan osatyökykyisten (n. 4 henkilön) työllistämiseen ostopalveluin sekä ulkopuolisen työnohjaajan palkkioihin n / vuosi.

5 Sosiaalisen kuntoutuksen työmuodot Päijät- Hämeessä -ennakkokysely toimijoille Kysely lähetettiin mm. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän sekä Heinolan ja Sysmän kaupungin sosiaalista kuntoutusta tuottaville organisaatioille, Pro SOS hankkeen kokemusohjaajille, Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatriselle säätiölle ja Avain-säätiölle. Kyselyä sai levittää vapaasti muille toimijoille. Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa sosiaalisen kuntoutuksen toimintamuotoja, kohderyhmiä, tavoitteet ja toiminnan sisältö Päijät-Hämeen alueella.

6 Ennakkokyselyn tulokset

7 4. Onko organisaationne/toimipisteenne määritelyt itse sosiaalisen kuntoutuksen (eri tavoin tai täydentäen SHL:ssä esiintyvää määritelmää) ja jos on, niin miten määritelmä kuuluu? Avoimet vastaukset: ei vastausta

8 5. Organisaatiosi/ toimipisteesi tuottama/ hankkima sosiaalinen kuntoutus Vastaajien määrä: 21 Avoimet vastaukset: muu, mikä Kokemusohjaus (3 mainintaa) Etsivä sosiaalinen kuntoutus / yksilölliseen tarpeeseen rakennettava palveluverkosto (2 mainintaa)

9 6.Mitä sosiaalisen kuntoutuksen palveluita puuttuu? Mitä tarvitaan lisäksi? Vastaajien määrä: 15 Ammatillisesti ohjattua ryhmätoimintaa ja sen kehittämistä (esim. intensiivisemmäksi) (5 mainintaa) Olemassa olevien palveluiden kehittämistä, niiden saatavuuteen panostamista (esim. tuen tarpeen muuttuessa systeemi on jäykkä ) (5 mainintaa) Kokemusohjaus pysyvänä työmuotona (3 mainintaa) Verkostotyötä/yhteistyötä, yhteydenpidon kehittämistä ja hyvien käytäntöjen jakamista (3 mainintaa) Vertaisryhmätoimintaa (2 mainintaa) Sosiaalisen kuntoutuksen määritelmä (2 mainintaa) Matalan kynnyksen palvelua, joka ei vaadi sitoutumista (esim. nuorille aikuisille) (2 mainintaa) Ilta- ja viikonloppuihin painottunutta toimintaa, ohjausta/tukea Suunnitelmallisen sosiaalisen kuntoutuksen oma yksikkö Kotiin vietävää tukea Vapaaehtoistoimintaan osallistumista Saattaja palvelu asiakkaan kotoa asioille ja apu asioiden hoitamisessa Kuntoutusohjausta lisää Riittävät ohjaajaresurssit toteuttamaan sosiaalista kuntoutusta

10 7. Millaista tukea arvioitte tarjoamanne tuen lähinnä olevan? Voitte valita useamman vaihtoehdot. Kirjoitatteko kohdan jälkeen, mikä palvelu menisi eri tukimuotojen alle Vastaajien määrä: 21

11 jatkuu.. Avoimet vastaukset: KEVYT TUKI Neuvontaa, ohjausta, seurantaa (2 mainintaa) Vertaistukea (2 mainintaa) Asiakkaan hakeminen kotoa, saattaminen palveluihin (esim. kokemusohjaajan avulla) (2 mainintaa) Palveluihin tutustumista Kotikäynnit harvakseltaan Starttipajatoiminta Avoimet vastaukset: PERUSTUKI Ryhmätoiminta, vertaistuki (3 mainintaa) Yksilöllinen tuki, elämänhallinnan tukeminen (2 mainintaa) Sosiaaliohjaus (2 mainintaa) Työpajatoiminta/työtoiminta (2 mainintaa) Jalkautuminen/tutustuminen erilaiseen toimintaan asiakkaan kanssa (2 mainintaa) Kotikäynnit Tuetun asumisen palvelut Avoimet vastaukset: INTENSIIVINEN TUKI Tiiviit kotikäynnit, kotoa palvelun aloittaminen (2 mainintaa) Psykososiaalinen tuki Yhdessä tekemistä, jopa puolesta tekemistä Yksilö- ja ryhmävalmennus

12 8. Organisaationne/toimipisteenne tuottaman sosiaalisen kuntoutuksen kohderyhmä Vastaajien määrä: 22 Avoimet vastaukset Kaikki vuotiaat, joiden kuntoutuminen on siinä vaiheessa, että pystyy sitoutumaan palveluun. Neuropsykiatria

13 9. Organisaationne/ toimipisteenne tuottaman / hankkiman sosiaalisen kuntoutuksen tavoite Vastaajien määrä: 21 Avoimet vastaukset: Tavoitteet voivat olla kaikkea edellä mainittua.

14 10.Miten arvioitte toimintaanne? Vastaajien määrä: 21

15 jatkuu.. Avoimet vastaukset: käytössä on joku mittari, mikä? Toipumisorientaatioon perustuva Muutoksen ruori itsearviointi / Recovery orientaatio (2 mainintaa) Dialogissa asiakkaan kanssa täytettävä toimintakykymittari Tulostähti (Outcome Star) Yhteiskunnallisten vaikutusten arviointityökalu Sofie Arjen tutka Oma vaikuttavuus- ja suoritetilastointi Avoimet vastaukset: suunnitelmissa on ottaa käyttöön mittari, mikä? Kykyviisari (2 mainintaa) Toimintakyvyn mittaamisen olisi tarvetta saada jokin mittari Avoimet vastaukset: käytössä ei ole mitään mittaria, eikä suunnitelmia käyttöönotolle Odotamme hyvinvointikuntayhtymän yhteistä

16 jatkuu.. Avoimet vastaukset: arviointia yhdessä asiakkaiden kanssa, miten Säännöllinen henkilökohtainen palautekeskustelu/neuvottelu, kuntoutussuunnitelman tarkastus/arviointi sekä jatkosuunnitelmat (8 mainintaa) Vaikuttavuuslomake (2 mainintaa) Säännölliset ryhmäpalaverit sisällöstä ja toiveista jatkossa Kyselyt, suunnittelussa mukaan ottaminen Effica-dokumentointi Portfolio Avoimet vastaukset: arviointia yhdessä työntekijöiden kanssa, miten Pohtien yhdessä työryhmän kanssa työmenetelmiä ja caseja sekä jatkuva arviointi/keskustelu/kehittäminen (6 mainintaa) Viikkopalaveri, purkupalaveri, tiimit (2 mainintaa) Verkostotapaamiset (2 mainintaa) Työnohjaus Effica-dokumentointi Avoimet vastaukset: muuten, miten? Vaatii kehittämistä Ei tietoa miten mitataan

17 11. Miten sosiaalisen kuntoutuksen prosessi (ja sen eri vaiheet) toimivat mielestäsi? Onko prosessissa jotain solmukohtia ja missä ne sijaitsevat? Vastaajien määrä: 16 Resurssien puute (9 mainintaa) Työntekijäresurssia ei ole tarpeeksi ja vaihtuvuus on suurta. Palveluiden saaminen on hidasta eikä näin ollen oikeasta. Pikkukunnista on vaikea saada maksusitoumusta sosiaalisen kuntoutuksen ostopalveluihin (esim. Oskuun). Matalan kynnyksen palveluiden puute. Sosiaalinen kuntoutus on käsitteenä ja prosessina epäselvä (8 mainintaa) Mitä, kuka, kenen kanssa ja keille? Asiakkaille ei löydy yksilöllisesti sopivaa sosiaalisen kuntoutuksen paikkaa/prosesseja/toimintaa. Kuntouttavan työtoiminnan ja sosiaalisen kuntoutuksen raja on häilyvä Sosiaalinen kuntoutus vaatii suunnitelmallisuutta Asiakasosallisuuden ja jalkautuvan työn puute prosessissa (6 mainintaa) Sosiaalisen kuntoutuksen tiukka prosessiohjaus asettaa haasteita asiakaslähtöisyydelle. Sosiaalinen kuntoutus edellyttää etsivää työtä ja osallistamista, jotka mahdollistavat ohjauksen ja palvelutarpeen tunnistamisen sekä sopivan palvelun löytämisen. Asiakkaiden haasteelliset tilanteet ja pitkä tuen tarve. Asiakkaan sitoutuminen palveluun on ongelmallista.

18 jatkuu.. Moniammatillinen yhteistyö (3 mainintaa) Päällekkäisen työn tekemiseen tulisi kiinnittää huomioita. Haastetta on erilaisten ammattilaisten välisessä työskentelyssä. Miten sijoittaa kokemusohjaus osaksi sosiaalista kuntoutusta? Mikä toimii? (2 mainintaa) Sosiaalisen kuntoutuksen asiakasohjaus onnistuu parhaiten asiakkaan tilanteen tuntevasta tahosta, kuten sosiaalityö, psykiatrisen palvelut, oppilaitos, nuorisopalvelut, oma tai läheisen yhteydenotto. Prosessi toimii hyvin ja sosiaalista kuntoutusta mietittäessä tarkennetaan tavoitteet ja toimintamallit.

19 12. Mitä muuta haluat sanoa sosiaalisen kuntoutukseen liittyen? Vastaajien määrä: 12 Kaipaan lisää tietoa ja haluan kehittää toimintoja (4 mainintaa) Sosiaalisen kuntoutuksen sisältö ja asiakasprosessi kaipaa määrittelyä (3 mainintaa) Mitä sosiaalinen kuntoutus on ja mitä se voisi olla? Käytännön työskentely/työnjako: sosiaalialan ammattilaisten ja kokemusohjaajien rooli? Palveluntuottajat, mitä kukakin tekee? Sosiaalisen kuntoutuksen muodot (3 mainintaa) Vertaistuki: Erilaisia ryhmiä eri asiakasryhmille ja mukaan kokemusasiantuntijoita/vertaisohjaajina. Matala kynnys: Ihmisen hyväksyminen sellaisena kuin on ja palvelun yksilöllinen räätälöinti ovat toimivia elementtejä. Yhteistyö asiakkaiden kanssa (yhteiskehittäjyys) Sosiaalisen kuntoutuksen toteuttaminen vaatii yksilöllistä ja intensiivistä työotetta. Sosiaalinen kuntoutus on ammatillista aikaa ihmiselle. Moniammatillisen yhteistyön merkitys on tärkeä (2 mainintaa) Yhteistyö mm. kolmannen sektorin, oppilaitosten ja kulttuuri -ja liikuntapalvelujen kanssa, jotta voidaan tuottaa tarpeisiin kohdistuvaa kuntoutusta, joka motivoi asiakkaita.

20 jatkuu.. Vaikuttavuuden arviointi on ensisijaista: Sosiaalinen kuntoutus vaatii yhtenäiset mittarit vaikuttavuuden seurantaan ja palvelujen arviointiin. Tärkeä palvelumuoto. Vähemmän byrokraattinen esimerkiksi verrattuna kuntouttavaan työtoimintaan, jossa mukana aina sosiaalitoimen lisäksi Te-toimisto. Toimintakeskukset ovat erinomainen pohja sosiaalisen kuntoutuksen väylille toiminnallisen lähtöajatuksen ja moniammatillisen tuen toimipisteenä. Syrjäkylät ja laajat kunnat haasteena; miten viedä palvelut saavutettavaksi (haaste motivoinnissa ja kulkemisissa)

21 13. Mitä odotuksia ja toiveita sinulla on työpajojen sisältöön ja toimintaan liittyen? Vastaajien määrä: 10 Konkreettisia toimia ja hyviä käytäntöjä: Teoreettinen määritelmä sosiaalisesta kuntoutuksesta, käytännön yhteistyö ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden välillä sekä asiakasprosessin malli. (4 mainintaa) Seudullisesti yhteisen näkemyksen ja toimintamallin luominen: esim. oman työnkuvan selkeytyminen, yhteinen suunnittelu, yhteinen vaikuttavien sosiaalisen kuntoutuksen palvelujen rakentaminen sekä arviointityökalun käyttöönotto. (3 mainintaa) Lisää tietoa sosiaalisesta kuntoutuksesta ja uusia ajatuksia (2 mainintaa) Rohkeaa, ennakkoluulotonta työskentelyä: tällä hetkellä sosiaalinen kuntoutus on selkeästi organisoitu vain entisissä Lahden kaupungin palveluissa, muilla toimijoilla ei ole selkeää linjaa.

22

23 Sosiaalisen kuntoutuksen asiakasprosessi (1. versio) OHJAUTU- MINEN/ MISTÄ ASIAKKAAT? (Kela, terveydenhuolto, oma organisaatio..) PALVELUTARPE EN-ARVIOINTI Monialaisen työryhmän kokoaminen Omatyöntekijän rooli? SOS.KUNT. PALVELUT -Kevyt tuki -Perustuki -Intensiivinen tuki SEURANTA/ ARVIOINTI -Mittarit -Yksilö- ja rakennetaso Mikä toimii/vastaa tarpeisiin? Mikä ei? Mitä puuttuu? Mitä on liikaa?

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS - Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Pro SOS hanke Euroopan sosiaalirahaston rahoittama toimintalinja (TL) 5 : sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta hanke Myös kuntaliitto ja

Lisätiedot

Kokemusohjaus mielenterveys- ja päihdetyön työmuotona

Kokemusohjaus mielenterveys- ja päihdetyön työmuotona Kokemusohjaus mielenterveys- ja päihdetyön työmuotona Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 25.-26.1.2017, Lahti Vastaava kokemusohjaaja, YTL Mervi Piiroinen 1. Mitä kokemusohjaus on? - Uusi mielenterveys-

Lisätiedot

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-

Lisätiedot

Näkemykset sosiaalisesta kuntoutuksesta kunnissa

Näkemykset sosiaalisesta kuntoutuksesta kunnissa Näkemykset sosiaalisesta kuntoutuksesta kunnissa Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen 14.9.2017 Seinäjoki Kuntakysely Julkaisu THL.n verkkosivuilla: https://www.thl.fi/fi/tutkimus-jaasiantuntijatyo/hankkeet-ja-ohjelmat/sosku/sosiaalinenkuntoutus/kuntakysely

Lisätiedot

KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta

KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta KP OTE Osallisuutta tukeva toiminta Osallisuutta tukevan toimintamallin kuvaus LUONNOS KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa ja koordinoida

Lisätiedot

ESR-hankekokonaisuus Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta (TL 5)

ESR-hankekokonaisuus Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta (TL 5) ESR-hankekokonaisuus Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta (TL 5) Sosiaali- ja terveysjohtajien kokous 19.8.2015 suunnittelija Hanna Inkeroinen Muutamia yksityiskohtia valmistelusta n Hakuaika tullee

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus ja SOSKU-hanke

Sosiaalinen kuntoutus ja SOSKU-hanke Sosiaalinen kuntoutus ja SOSKU-hanke Sosiaalinen osallisuus tulee, oletko valmis? - seminaari, Jyväskylä 7.10.2015 Jarno Karjalainen 7.10.2015 Sosiaalinen kuntoutus sosiaalihuoltolaissa Sosiaalisella kuntoutuksella

Lisätiedot

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief MIEPÄ -kuntoutusmalli Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari 15.1.2014 Amira Bushnaief MIEPÄ RAY:n rahoittama kehityshanke vuosina 2003-2010 Oulun kaupungin

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Yhdessä hyvä OTE KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Lähtötilanne Verkostotyöpajapäivät, palvelumuotoilupäivät,

Lisätiedot

#Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa

#Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa #Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 25.-26.1.2017 Lahti Sibeliustalo Kaisa Hujanen Johtava sosiaalityöntekijä Lahden aikuissosiaalityö 23.1.2017 Kaisa Hujanen

Lisätiedot

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli Hopealuuppi Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli 2016-2018 Etsivä Seniorityö Etsivää seniorityötä ei Suomessa ole määritelty, mutta sen määrittelyssä voidaan soveltaa etsivän nuorisotyön määritelmää

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa RAY rahoitus; Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa RAY rahoitus; Löytävä vanhustyö 2014-2017,

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen

Lisätiedot

SOKU. Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen Rauni Räty

SOKU. Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen Rauni Räty SOKU Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen 2015-2018 Perustiedot Toteuttajat: Lapin AMK Oy, Hyvinvointiala; Osatoteuttajina Meri-Lapin Työhönvalmennussäätiö, Sodankylän

Lisätiedot

Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty?

Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty? Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty? Kokkola 14.11.2016 Sirpa Vainio Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille (PPPR) -hanke Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille

Lisätiedot

Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä

Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä Kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisestä Laukaassa 2015-2017 Laukaan Sosku Prosos seminaari Helsinki 6.10.2017 Työpajan esitys Seija Kerkelä 6.10.2017

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Lähtötilanne Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Verkostotyöpajapäivät,

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa Löytävä vanhustyö 2014-2017, Turussa Palvelukatveet

Lisätiedot

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset (määritellyt Kohtaamo-hanke) maria.kr.virtanen@tampere.fi Kohderyhmä ja aukioloajat Kohderyhmänä kaikki alle 30-vuotiaat nuoret Ohjaamo on matalalla kynnyksellä

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaat

Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaat Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaat Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Jyväskylä SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat

Lisätiedot

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse?

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? Alueelliset työpajapäivät 10.6.2015 Tampere Mea Hannila-Niemelä projektipäällikkö Startti parempaan elämään juurruttamishanke (2012-2016), TPY www.tpy.fi Sisältöä Hankkeesta

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta

Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta Etelä-Karjala ja Kymenlaakso Versio 1.0 kesäkuu 2018 Tavoite ja mitä uutta osio tuo Ratkaisukeskeinen voimavaravalmennus

Lisätiedot

PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN

PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN Työpaja 15.12.2017 : Leikillisyyden ja pelillisyyden mahdollisuudet sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnissa PRO SOS-työpaja 15.12.2017

Lisätiedot

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Asumissosiaalinen työote

Asumissosiaalinen työote 31.3.2017 Asumissosiaalinen työote Heli Alkila Asunto ensin - periaate Uudistuva ammatillisuus Laajentuva työyhteisö Arvot, unelmat, valta ja eettisyys: Unelmat antavat suunnan tekemiselle. Mikä on minun

Lisätiedot

KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta

KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta KP OTE Osallisuutta tukeva toiminta Osallisuutta tukevan toimintamallin kuvaus LUONNOS 21.6.2018 KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa

Lisätiedot

Kehittämisverkostojen kick off tule kuulemaan mistä on kysymys! Mona Särkelä-Kukko

Kehittämisverkostojen kick off tule kuulemaan mistä on kysymys! Mona Särkelä-Kukko Kehittämisverkostojen kick off tule kuulemaan mistä on kysymys! Mona Särkelä-Kukko 1.9.2016 1. Kehittämisverkostojen käynnistämisen tausta 2. Yhteinen ymmärrys lähtökohtiin 3. Toiveet, tarpeet ja osaamisen

Lisätiedot

Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi

Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi 11.3.2013 Tärkeimmät kehittämisideat Lääkinnällinen kuntoutus: Miten heidän kuntoutuksen rahoitus, jotka eivät täytä tiukkoja kriteereitä ja eivät täten

Lisätiedot

SIIRTYMÄVAIHEEN TYÖPARI

SIIRTYMÄVAIHEEN TYÖPARI SIIRTYMÄVAIHEEN TYÖPARI Suuntakaksikko Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN PALVELUPOLKU Päijät-Hämeen maakunta 2020 VAMMAISPALVELUT Palvelusuunnitelman SEURANTA JA

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla

Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Kuntamarkkinat 10.9.2014 Mea Hannila-Niemelä & Pirjo Oulasvirta-Niiranen Startti parempaan elämään -juurruttamishanke Valtakunnallinen työpajayhdistys

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö Nuori Tampere

Etsivä nuorisotyö Nuori Tampere Etsivä nuorisotyö 2015 Nuori2017 - Tampere 5.4.2017 1 5.4.2017 2 Milloin etsivä nuorisotyö käynnistyi organisaatiossanne? Lähde: OKM/TPY (Valtakunnallisen etsivän nuorisotyön kysely vuonna 2015) 5.4.2017

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA Tuija Kautto Kohtaamo Lahti 23.9.2015 MITEN SELVITETTY Ohjaamokierros 2015 Projektisuunnittelijat kiertäneet Suomea Kaikkia Ohjaamoja ei ole vielä tavattu Tapahtumat, esimerkiksi

Lisätiedot

Kotikuntoutustyöryhmä

Kotikuntoutustyöryhmä Kotikuntoutustyöryhmä Työryhmä: Päivi Saukko pj., E-P:n sote palvelurakenne uudistus, Päivi lehtimäki,siht. Epshp, Linda Rantalainen, Kaksineuvoinen, Suvi Tuomi, Seinäjoki, Hannele Vakkuri, Kaksineuvoinen,

Lisätiedot

Aikuissosiaalityön rakennusaineet ja kohti tulevaa. Maakunnallistuvan aikuissosiaalityön kehittämisverkosto Kuntatalo, Helsinki 6.11.

Aikuissosiaalityön rakennusaineet ja kohti tulevaa. Maakunnallistuvan aikuissosiaalityön kehittämisverkosto Kuntatalo, Helsinki 6.11. Aikuissosiaalityön rakennusaineet ja kohti tulevaa Maakunnallistuvan aikuissosiaalityön kehittämisverkosto Kuntatalo, Helsinki 6.11.2018 Hankejohtaja Jutta Paavola 7.11.2018 Aikuissosiaalityön rakennuspalikoita

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK)

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Sosiaalisen kuntoutuksen toimintamallin kehittäminen Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Opinnäytetyö käsittelee sosiaalista kuntoutusta: sen taustoja,

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke

VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET Tuija Kautto Kohtaamo-hanke OHJAAMOTOIMINTA KEHITTYY Toimijoita syksyllä 2015 yli 30, mukana yli 80 kuntaa Monta aaltoa - Osa toiminut pidempään, osa aloittanut vuoden

Lisätiedot

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Kaakkois-Suomen osahanke Twitter #uudenlaista sosiaalityötä OSA I Valtakunnallinen hanke PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa 2

Lisätiedot

Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja:

Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja: YHYRES TEHEREN - Etelä-Pohjanmaan TYP ja OSMO - Osallisuutta moniammatillisesti hanke Marjo Taittonen, E-P TYP johtaja Maarit Pasto, hankekoordinaattori Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja:

Lisätiedot

Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa

Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa Pasi Savonmäki, projektipäällikkö Kohtaamo-hanke Kymenlaakson ELO-ryhmä 18.10.2016 Ohjaamojen ja verkkopalvelujen kehittämisen

Lisätiedot

Nuorten aikuisten kuntoutusohjausprojekti v.2006-2008

Nuorten aikuisten kuntoutusohjausprojekti v.2006-2008 Nuorten aikuisten kuntoutusohjausprojekti v.2006-2008 EPSHP/aikuispsykiatria TUKE 1242 Projektityöntekijänä Tiina Leppinen Psyk. sh., NLP-Master, Kuntoutuksen ohjaaja amk Hankkeen taustaa Nuorten aikuisten

Lisätiedot

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla Päivi Saukko 04.10.2017 Etelä- Pohjanmaa Evijärvi KESKI-POHJANMAA Kauhava Lappajärvi Vimpeli POHJANMAA Isokyrö Alajärvi Lapua Soini Kuortane Ilmajoki Seinäjoki KESKI-SUOMI

Lisätiedot

Opioidiriippuvaisten verkostopäivät Mari Isokoski ja Paula Perttunen

Opioidiriippuvaisten verkostopäivät Mari Isokoski ja Paula Perttunen Tukiasuminen ja korvaushoito Opioidiriippuvaisten verkostopäivät 25. 26.9.2014 Aikuissosiaalityön päihdetukiasumisen palvelu l on tarkoitettu tt päihdeongelman vuoksi erityistä tukea asumisessaan tarvitsevalle

Lisätiedot

Valinnanvapaus Päijät-Hämeessä. Yritysilta Ismo Rautiainen, hankejohtaja

Valinnanvapaus Päijät-Hämeessä. Yritysilta Ismo Rautiainen, hankejohtaja Valinnanvapaus Päijät-Hämeessä Yritysilta 28.5.208 Ismo Rautiainen, hankejohtaja Aikatalu ja valinnanvapauden piiriin suunnitellut palvelut Valinnanvapauden aikataulu 3 29.5.2018 Mitä palveluja asiakassetelillä?

Lisätiedot

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Kuopio Anna-Mari Juutinen Kuntakokeilukoordinaattori 9.12.2015 Kuopion kaupunki Perusturva

Lisätiedot

Laukaan SOSKU:n tiedoite syksy 2017

Laukaan SOSKU:n tiedoite syksy 2017 Laukaan SOSKU:n tiedoite syksy 2017 Tervehdys! Tässä vaiheessa hanketta on jo viimeistään mietittävä mitä toiminnasta halutaan jäävän elämään ja miten. Järjestimme THL:n kanssa 3.10. työpajan Laukaassa

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa

Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa asiakkaan toimintakyvyn vahvistamista syrjäytymisen torjumista osallisuuden edistämistä 4 sosiaaliohjaajaa 2 lähihoitajaa UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI MÄÄRITTÄÄ SOSIAALISEN

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus Noste Lahdessa 2017

Sosiaalinen kuntoutus Noste Lahdessa 2017 Sosiaalinen kuntoutus Noste Lahdessa 2017 Sosiaalinen kuntoutus on asiakkaan toimintakyvyn vahvistamista, syrjäytymisen torjumista ja osallisuuden edistämistä. UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI MÄÄRITTÄÄ SOSIAALISEN

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Sosiaalinen kuntoutuminen 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Työ- ja elinkeinopalvelut Työ- ja elinkeinotoimiston uusi palvelumalli rakentuu kolmeen palvelulinjaan ja yrityslähtöisyyden

Lisätiedot

SOSIAALISEN TYÖLLISTÄMISEN UUDET NÄKÖKULMAT-foorumi Kuntouttavan työtoiminnan työryhmä Pj. Jarno Karjalainen

SOSIAALISEN TYÖLLISTÄMISEN UUDET NÄKÖKULMAT-foorumi Kuntouttavan työtoiminnan työryhmä Pj. Jarno Karjalainen SOSIAALISEN TYÖLLISTÄMISEN UUDET NÄKÖKULMAT-foorumi Kuntouttavan työtoiminnan työryhmä 30.11.2011 Pj. Jarno Karjalainen Jatkot/siirtymät kuntouttavan työtoiminnan jälkeen: Mitä ongelmia ja esteitä on siirtymiin/jatkopaikkoihin

Lisätiedot

YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN

YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN ERITYISEN TUEN MALLI OPINNOISTA TÖIHIN SIIRRYTTÄESSÄ KENELLE: Erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille ja heitä työllistäville työnantajille. MIKSI: Opintojen mahdollistajaksi,

Lisätiedot

Osahankekohtaiset arviointisuunnitelmat

Osahankekohtaiset arviointisuunnitelmat Osahankekohtaiset arviointisuunnitelmat 6.9.2012 12.9.2012 KASPERI II arviointikysymykset 1. Miten intensiivistä työotetta voi viedä varhaisemman tuen vaiheeseen? miten uutta toimintamallia luodaan, asiakasohjaus,

Lisätiedot

Optimimalli. Viitasaari 06.03.14

Optimimalli. Viitasaari 06.03.14 Optimimalli Viitasaari 06.03.14 TYÖRYHMÄ 1 PREVENTIO / X Seniorikeskus / pysäkki X Vertaisryhmät - päivärytmi TYÖIKÄISET SAIRASTUNEET: työn jatkajan harkinta, omat ryhmät / vertaistuki X Erityisesti yksin

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1. Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.2015 Niina Helminen Anri Tanninen Yleistä Tupalasta Kiinteistöt omistaa

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI 4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)

Lisätiedot

NUORTEN MATALANKYNNYKSEN PALVELUIDEN YHTEINEN TOIMINTAMALLI ESPOOSSA

NUORTEN MATALANKYNNYKSEN PALVELUIDEN YHTEINEN TOIMINTAMALLI ESPOOSSA NUORTEN MATALANKYNNYKSEN PALVELUIDEN YHTEINEN TOIMINTAMALLI ESPOOSSA 30.9.2016 Tekijät Espoon kaupunki: Hanna Nihti, Merja Nordling ja Lasse Raivio Espoon Tyttöjen Talo: Kirsi Mäntyniemi-Sipilä ja Maria

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Helsinki, Kuntamarkkinat

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Helsinki, Kuntamarkkinat Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Helsinki, Kuntamarkkinat 12.-13.2018 Hankejohtaja Jutta Paavola 13.11.2018 Pari sanaa hankkeesta ESR-rahoitteinen STM:n päätöksellä toimiva valtakunnallinen

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA

NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA TOIMIJAT: OULUN KAUPUNGIN SOSIAALITYÖ, OSNA JA NUORTEN YSTÄVÄT SOSIAALITYÖLLÄ ASIAKKUUDEN HALLINTA KOKO PROSESSIN. VERKOSTOISSA MUKANA KAUPUNGIN

Lisätiedot

Yhdistelmäyksikkö lasten vaativiin palvelutarpeisiin Länsi-Suomen OT-alue. Valtakunnallinen OT-päivä Jussi Ketonen

Yhdistelmäyksikkö lasten vaativiin palvelutarpeisiin Länsi-Suomen OT-alue. Valtakunnallinen OT-päivä Jussi Ketonen Yhdistelmäyksikkö lasten vaativiin palvelutarpeisiin Länsi-Suomen OT-alue Valtakunnallinen OT-päivä 12.6.2018 Jussi Ketonen Työryhmä 11/17 4/18 Jussi Ketonen, pj. Anniina Kaittila, siht. Pekka Kuru Kim

Lisätiedot

Opinnoista töihin -teema Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan opintojen nivelvaiheiden ja vastuiden maakunnallinen toimintamalli

Opinnoista töihin -teema Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan opintojen nivelvaiheiden ja vastuiden maakunnallinen toimintamalli 1 SAVON OTE -HANKKEEN ITSEARVIOINTI Savon OTE -hankkeen itsearviointi on tehty oheista Innokylän arviointimittaria käyttäen. Siinä käydään läpi tulosten ja pilottien itsearviointi teemoittain. Opinnoista

Lisätiedot

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke Ajalla

Lisätiedot

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli Satakunnan Osallisuusmalli Sosiaalisen kuntoutuksen malli Sosiaalisen kuntoutuksen malli (kesken) Vammaispalveluiden työ-

Lisätiedot

Selvitys Sosiaalisesta kuntoutuksesta Päijät-Hämeessä

Selvitys Sosiaalisesta kuntoutuksesta Päijät-Hämeessä Selvitys Sosiaalisesta kuntoutuksesta Päijät-Hämeessä Tiina Hämäläinen PRO SOS -osahanke Sosiaalialan osaamiskeskus Verso 27.06.2018 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Selvityksen toteuttaminen... 3

Lisätiedot

Aikaisempia tuloksia - Virta I

Aikaisempia tuloksia - Virta I Virta II: tausta Kainuun tulottomat alle 25 -vuotiaat nuoret, noin 250-300 (henkilöä?) Valtakunnallinen kehittämiskonteksti Virta I hankkeen tulokset / havainnot Aikaisempia tuloksia - Virta I Nuorten

Lisätiedot

Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja

Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja Maarit Kairala marit.kairala@ulapland.fi Miten kunnat varautuvat kansalliseen tietojärjestelmään?

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Avausseminaari 22.2.2017 9-16 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti

Henkilökohtainen budjetti Sosiaali- ja terveysvaliokunta 16.5.2018 Riitta Hakoma Yleisesti valinnanvapauslakiesityksestä Hallituksen esitys eduskunnalle (HE 16/2018) laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan soten sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyö

Keski-Uudenmaan soten sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyö Keski-Uudenmaan soten sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyö SOSKU-hanke Järvenpää Susanna Hyypiä 26.11..2018 Sosiaalinen kuntoutus Keski-Uudenmaan sotessa Keski-Uudenmaan soten sosiaalisen kuntoutuksen

Lisätiedot

Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät

Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät 31.8.2018 Arja Hastrup, johtava asiantuntija, THL Leena Normia-Ahlsten, erikoissuunnittelija, THL Miksi monialaista arviointia tarvitaan? Arvion

Lisätiedot

Asumispalvelut murroksessa. Nimi ovessa hankkeen loppuseminaari

Asumispalvelut murroksessa. Nimi ovessa hankkeen loppuseminaari Asumispalvelut murroksessa Nimi ovessa hankkeen loppuseminaari Palveluasuminen (235), tuettu asuminen (199) ja tehostetusti tuettu asuminen (40) Asukkaita 474 Työntekijöitä 185 - Budjetti 14,1 milj. Auroratalo

Lisätiedot

Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille tietoa ja käytännön vinkkejä mittaamiseen. Vamos palvelut Vesa Sarmia

Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille tietoa ja käytännön vinkkejä mittaamiseen. Vamos palvelut Vesa Sarmia Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille tietoa ja käytännön vinkkejä mittaamiseen Vamos palvelut Vesa Sarmia Suomessa noin 60 000 nuorta koulutuksen tai työelämän ulkopuolella, joista Vamos kohderyhmää arviolta

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyön tuloksia

Sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyön tuloksia Sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyön tuloksia 14.11.2017 Mikkeli Jarno Karjalainen SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat ideoivat, luovat,

Lisätiedot

Markkinavuoropuhelu / infotilaisuus: Kuntouttavan työtoiminnan hankinta

Markkinavuoropuhelu / infotilaisuus: Kuntouttavan työtoiminnan hankinta Markkinavuoropuhelu / infotilaisuus: Kuntouttavan työtoiminnan hankinta 18.11.2016 klo 12-14, Satakunnankatu 18 A 1 Hankinnan tausta Työllisyydenhoidon palveluyksikkö ja Hyvinvointipalvelut yhteistyössä

Lisätiedot

Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus

Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus Luokka Tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset

Lisätiedot

Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa. Anna-Maija Josefsson

Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa. Anna-Maija Josefsson Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa Anna-Maija Josefsson 19.9.2011 Tukiasumisen muotoja Tukiasuminen Tukiasuminen tapahtuu tavallisessa asuntokannassa sijaitsevissa asunnoissa. Asukkaat

Lisätiedot

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta 6.9.2018 Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult 6.9.2018 Sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta Sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI

SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Association & Foundation SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Katariina Ruuth, projektijohtaja Tampere 18.10.2011 Association & Foundation Ry/Oy Tarjoaa mielenterveyskuntoutus- ja dementiahoitokotipalveluita

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetointi. Johanna Perälä

Henkilökohtainen budjetointi. Johanna Perälä Henkilökohtainen budjetointi Johanna Perälä 18.3.2019 Henkilökohtainen budjetointi ja sote-uudistus Tulevaisuudessa sote-palveluita tuotetaan ja käytetään hyvin erilaisessa toimintaympäristössä kuin nyt

Lisätiedot

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011 KOTIA KOHTI Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla Hanna Sallinen 17.2.2011 Asumispalvelut Vantaalla -Asumispalveluiden toimintayksikkö on osa aikuissosiaalityötä -Asumispalvelujen toimintayksikkö

Lisätiedot

Etunimi Sukunimi Markus Seppelin. Neuvotteleva virkamies

Etunimi Sukunimi Markus Seppelin. Neuvotteleva virkamies 19.3.2018 Etunimi Sukunimi 19.3.2018 Markus Seppelin Neuvotteleva virkamies PARTY -HANKE Osallisuutta ja parempaa osaamista rakennerahasto-ohjelmat hankkeen tavoitteet ja toteutus hankkeiden kipukohtia

Lisätiedot

Uudistuvaa vammaislainsäädäntöä kohti Valmennuksen ja tuen mahdollisuudet

Uudistuvaa vammaislainsäädäntöä kohti Valmennuksen ja tuen mahdollisuudet Uudistuvaa vammaislainsäädäntöä kohti Valmennuksen ja tuen mahdollisuudet Valmennusta ja tukea suunnittelusta toteutukseen asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden mukaan Paula Tapani, Validia Asuminen Mitä

Lisätiedot

PRO SOS Uudenlaista sosiaalityötä rakentamassa Pääkaupunkiseudun osahanke Pelillisyyttä ja leikillisyyttä aikuissosiaalityöhön

PRO SOS Uudenlaista sosiaalityötä rakentamassa Pääkaupunkiseudun osahanke Pelillisyyttä ja leikillisyyttä aikuissosiaalityöhön PRO SOS Uudenlaista sosiaalityötä rakentamassa Pääkaupunkiseudun osahanke Pelillisyyttä ja leikillisyyttä aikuissosiaalityöhön Socca 1 Valtakunnallinen hanke PRO SOS Uudenlaista sosiaalityötä rakentamassa

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry

Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry TYÖLLISTÄMISEN EDISTÄMINEN HENGITYSLIITON TOIMINTANA Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry HENGITYSLIITON TYÖLLISTÄMISEN HISTORIAA Hengitysliitto (entinen tuberkuloosiliitto ja keuhkovammaliitto)

Lisätiedot

Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli

Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli Etelä-Suomen kehittäjäverkoston työpaja 26.5.2015 1 Työpajan alustus Mitä palveluohjaus on? Mitä vastuu asiakkuudesta tarkoittaa? Miten toimitaan monialaisessa työssä

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti ihminen edellä. Johanna Perälä

Henkilökohtainen budjetti ihminen edellä. Johanna Perälä Henkilökohtainen budjetti ihminen edellä Johanna Perälä 2.5.2019 Muutos sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristössä -> ajattelutavan muutos Ihminen edellä Hogeweyn dementiakylä 2 Minkälaisia muutostrendejä

Lisätiedot

Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus

Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus 24.3.2017 1 Ikäneuvon neuvonnan ja asiakasohjauksen rautalankamalli Asiakas tai omainen visualisoituna Maakunnallinen neuvontanumero neuvonnalle, ohjaukselle ja alustavalle

Lisätiedot