SUOMALAISTEN SEURAKUNTIEN YHTEENLIITTYMISTEN VAIKUTUKSET JA HAASTEET YSTÄVYYSSEURAKUNTATYÖSSÄ

Transkriptio

1 SUOMALAISTEN SEURAKUNTIEN YHTEENLIITTYMISTEN VAIKUTUKSET JA HAASTEET YSTÄVYYSSEURAKUNTATYÖSSÄ Alustus Viron evankelis-luterilaisen kirkon Suomalaisten ystävyysseurakuntien päivässä Tarton Paavalin kirkon kryptasali, 4. heinäkuuta 2015 Ari Ojell vs. asiantuntija, Kirkkohallituksen ulkoasiain osasto Suomen evankelis-luterilainen kirkko 1. Iloitsen olla täällä! Aivan ensimmäiseksi haluan ilmaista iloni mahdollisuudesta osallistua tähän ystävyysseurakuntaseminaariin ja samalla Viron kirkon laulujuhlille omalla kohdallani nyt ensimmäistä kertaa! Tartossa vierailin edellisen kerran vuonna 2012 suomalais-ugrilaisen pappeinkokouksen yhteydessä [DIA1] ja muistelen sitä edelleen suurella lämmöllä. Mahdollisuus palata tänne muistoista rikkaana toiseen suurtilaisuuteen on minulle paitsi henkilökohtaisesti myös ammatillisesti ja viranhoidon näkökulmasta tärkeä. Tehtäviini Kirkkohallituksen ulkoasiain osastolla kuuluvat kirkkomme ystävyysseurakuntatoiminnan koordinointiin ja koulutukseen sekä ystävyysseurakuntasuhteiden rekisterin ylläpitämiseen liittyvät tehtävät ja olen täällä paikalla paitsi alustamassa pyydetystä aiheesta myös itse oppimassa ja saamassa syvempää sisänäkyä ystävyysseurakuntatoimintaan sellaisena kuin se täältä Virosta katsottuna näyttää. 2. Johdannoksi: Viron ja Suomen evankelis-luterilaisten kirkkojen välisen ystävyysseurakuntatoiminnan hyvät lähtökohdat Toiseksi totean, että Suomesta tai ainakaan tältä virkapaikaltani katsottuna ystävyysseurakuntatoimintaan Viron kirkon seurakuntien kanssa ei liity mitään dramaattisia uhkakuvia. Omien kokemuksieni ja havaintojeni mukaan neljän viimeisen vuoden ajalta motivaatio Viron yhteyksien ylläpitämiseen ja myös uusien yhteyksien luomiseen on Suomen seurakunnissa edelleen sangen korkea, vaikkei enää mistään noususuhdanteista voidakaan puhua. Voimassa olevia virallisia ystävyysseurakuntasopimuksia Viron kirkon seurakuntien kanssa on juuri äskettäin valmistuneen rekisterien päivityksen mukaan tällä hetkellä 148 yhteensä 124 virolaisen seurakunnan kanssa [DIA 2]. Osa näistä sopimuksista on suomalaiselta puoleltaan rovastikunnallisia tai seurakuntayhtymille yhteisiä ja käytännössä Viron suuntaan virallisten sopimusten piirissä on Suomessa yli 200 seurakuntaa. Lisäksi ainakin 16 seurakunnalla on epävirallista, sopimuksella vahvistamatonta käytännöllistä ystävyystoimintaa Viroon ja vielä tämän lisäksi lukuisat seurakunnat, joilla ei ole varsinaista omaa ystävyysseurakuntaa Virossa, tukevat virolaisia seurakuntia tai sen instituutteja kirkkomme lähetysjärjestöjen Virossa toteutettavan työn kautta ja pitävät ystävyysseurakuntatoiminnan kaltaista vuorovaikutusta yllä. 1

2 Ev.-lut. kirkon seurakuntia oli Suomessa vuoden 2015 alussa yhteensä 412. Kun siis näistä jo noin puolella on sidos viralliseen, sopimukselliseen ystävyysseurakuntatoimintaan ja vielä tämän lisäksi kymmenillä seurakunnilla on muita aktiivisia sidoksia Viron ev.-lut kirkkoon, sen instituutioihin ja seurakuntiin, voidaan hyvällä syyllä todeta, että sisaruus tai veljeys Viron luterilaiseen kirkkoon kumpaa sanaa sitten käytämmekään on osa Suomen ev.-luterilaisen kirkon aivan sen perusseurakuntatasolta nousevaa kirkollista, kansainvälisyyteen liittyvää identiteettiä. Suomalaisten seurakuntien sisarellisissa asenteissa Viron kirkon seurakuntiin, tai virolaisiin yleensä ei ole havaittavissa näköpiirissä olevaa muutosta. Myös monet ei-kirkolliset mutta samalla kirkolliseenkin vuorovaikutukseen vaikuttavat tekijät helpottavat luontevaa yhteyttä välillämme. Meitä erottaa vain pieni merenlahti, joka on nopea ja miellyttävä toistuvasti ylittää ja jonka jaksaa ylittää vaikka kirkkoveneellä soutamalla! [DIA3] Matkailu valtioittemme rajojen yli on muutoinkin helppoa ja ongelmatonta. On vaikea löytää sellaista suomalaista, joka ei koskaan olisi käynyt Virossa. Kulttuurillisesti ja perusmentaliteetiltamme olemme lähellä toisiamme ja vaikka suomen kielen harrastus ja osaaminen Virossa on vähentynyt samoin kuin viron kielen osaaminen Suomessa, kielemme muistuttavat niin läheisesti toisiaan, että vain kuuro voi olla huomaamatta läheistä sukulaisuuttamme. Pystymme myös auttavasti ymmärtämään toisiamme puhuessamme omia kieliämme joskin joskus huvittavien väärinymmärrysten kautta [DIA4]. Jos joitain erimielisyyksiä maittemme johtajien ja poliitikkojen joskus esiintyisikin, mistään todellisista konflikteista ei voida puhua saati tilanteista, joissa minkäänlaiset sotilaalliset uhkakuvat pääsisivät vaikuttamaan asenteisiin maittemme kansalaisten välillä tai seurakuntiemme jäsenten mielessä. Millaisia haasteita meillä lieneekään edessämme ystävyysseurakuntatoiminnan järjestämisessä ja ylläpitämisessä tulevaisuudessa kirkkojemme seurakuntien välillä, lähtökohta ja yleistilanne on edelleen hyvin myönteinen ja valoisa. [DIA 5] Viron yhteistyön jatkuvuus on samalla vapaa useista sellaisista haasteista, joita potentiaalisesti kohdataan ystävyysseurakuntatoiminnan ylläpitämisessä toiseen vahvaan kirkkomme ystävyysseurakuntatoiminnan alueeseen Venäjälle, missä Inkerin kirkko elää elämäänsä hyvin toisenlaisessa kontekstissa. Kirkkomme ystävyysseurakuntatoiminnan itäsuunnalla kieli-, kulttuuri- ja mentaliteettikysymykset samoin kuin poliittisen tilanteen vaihtelut näyttelevät potentiaalisesti aivan eri roolia kuin sen eteläsuunnalla Virossa. Tähän tosiasiaan Inkerin kirkko ei itse ole syyllinen. Kysymys on peloista, ennakkoluuloista ja asenteista, joita suomalaiset historiallisesti ymmärrettävistä syistä hyvin helposti ja viime aikoina taas lisääntyneessä määrin tuntevat Venäjää kohtaan, ja jotka saattavat alkaa vaikuttaa, harmillista kyllä, yhteistyöintoon Venäjän suuntaan varsinkin sellaisten seurakuntien päättäjien taholla, joilla ei ole henkilökohtaista kokemusta ystävyysseurakuntatoiminnasta. Niin tai näin, yhteistyö Viron suuntaan on tällaisista potentiaalisista haasteista vapaa. 3. Suomalaisten seurakuntien yhteenliittymisten vaikutukset ja haasteet ystävyysseurakuntatyössä Uusi seurakuntayhtymä -hankkeen kaatuminen ja toimenpiteitä vaativa taloustilanne Suomessa Siirryn nyt käsittelemään minulle annettua teemaa suomalaisten seurakuntien yhteenliittymisen vaikutuksista ja haasteista ystävyysseurakuntatyössä. En liene aivan väärässä arvellessani, että alustukselle pyydetty aihe ei johdu pelkästään seurakuntaliitoskehityksestä, joka on ollut 2

3 todellisuutta Suomen ev.-lut kirkossa jo viimeiset kymmenisen vuotta. Epäilemättä teema on noussut esille myös sellaisen tulevaisuudennäkymän kautta, joka viime käänteiden valossa ei olekaan toteutumassa kirkossamme kenties odotusten vastaisesti. Kuten täällä Virossakin hyvin tiedetään, Suomessa on ollut vuodesta 2012 alkaen valmisteilla seurakuntarakenteita koskeva kirkkolain muutos, joka toteutuessaan olisi edellyttänyt kaikkien SELK:n seurakuntien kuulumista seurakuntayhtymään vuoteen 2019 mennessä. [DIA6] Tämä olisi merkinnyt historiallista ja massiivista seurakuntarakenteiden uudistusta nimenomaan seurakuntien yhteenliittymisten kautta kuitenkin siten, että yksikään nyt olemassa oleva seurakunta ei olisi kadonnut kartalta ja lakannut olemasta samalla kun seurakuntien yleishallinto ja taloudenhoito olisi tuotu yhteen uudenlaisella rakenteella. Mallissa pyrittiin mahdollistamaan seurakuntien mahdollisimman itsenäinen toiminta paikallisina ja mielekkään kokoisina kuulumisja jumalanpalvelusyhteisöinä sekä samalla työvoima- ym. resurssien joustavampi hyödyntäminen. Kirkkohallituksessa valmisteltujen suunnitelmien mukaan lakimuutos olisi tullut voimaan vuonna 2016, jonka jälkeen olisi ollut kolmen ja puolen vuoden siirtymäaika, jota olisi tarvittu neuvotteluihin ja järjestelyihin yhtymän muodostavien seurakuntien välillä. Tässä ja nyt voidaan todeta, että edellä mainittu suunnitelma ei toteudu. Turussa tämän vuoden toukokuussa kokoontunut kirkolliskokous äänesti seurakuntarakenteen uudistuksesta Asiaa koskeva lakivaliokunnan mietintö esityksineen hylättiin äänin eli 78 kirkolliskokousedustajaa kannatti uudistusta lakivaliokunnan mietinnön mukaisesti ja 31 edustajaa vastusti sitä. Selkeä enemmistö siis kannatti uutta yhtymämallia mutta koska kyseessä oli lainsäädäntöön liittyvä muutos, esityksen läpimeno Kirkolliskokouksessa olisi vaatinut ¾ määräenemmistön tuen eli vähintään 82 ääntä. Huolimatta siitä, että Suomessa ei tule ainakaan lähivuosina tapahtumaan yhtä historiallisen suurta, yhdellä kertaa toteutettavaa ja kirkkomme jokaista seurakuntaa samalla tavalla koskevaa rakennemuutosta uuden seurakuntayhtymämallin mukaan, kysymys suomalaisten seurakuntien yhteenliittymisen vaikutuksista ja haasteista ystävyysseurakuntatyössä on edelleen hyvin keskeinen. Yhtymähankkeen kaaduttua se samalla on, itse asiassa, myös vaikeammin lähestyttävä: asioita, joita uuden lainsäädännön ja seurakuntayhtymämallin kautta olisi tapahtunut ns. hallitun rakennemuutoksen keinoin kaikille yhteisten perusperiaatteiden mukaan (uuden lain toisaalta edellyttämin ja toisaalta mahdollistamin muutoksin), tulee nyt tapahtumaan vanhan lainsäädännön puitteissa useammilla erilaisilla tavoilla ja toisenlaisen pakon edessä. Kokonaisratkaisun puuttuessa seurakuntien pitää jatkossa tehdä paikallisesti omat tarvittavat rakenneratkaisunsa. Käytännössä tämä merkitsee sopimusyhteistyötä, seurakuntaliitoksia tai nykymuotoisen seurakuntayhtymän perustamista. Joka tapauksessa on varmaa, että seurakuntakenttä Suomessa tulee olemaan isojen ja kipeidenkin muutosten keskellä tulevien vuosien aikana. Murroskausi, joka näkyy selvästi seurakuntien ja seurakuntatalouksien määrää seuraavissa tilastoissa, on ollut kuntaliitosten myötä todellisuutta Suomessa jo pidemmän aikaa [DIA7]. Murros on nyt tullut uuteen vaiheeseen, jossa paitsi paikallisseurakuntia myös kokonaiskirkkoa koskeva heikentynyt taloudellinen tilanne pakottaa katsomaan tilannetta silmiin ei vain yksittäisissä paikallisissa tilanteissa vaan myös kokonaiskirkon kannalta. Tilastot paljastavat, että vuonna 2004 seurakuntien yhtymis- ja sulautumiskehitys alkoi 3

4 kiihtyä ja kymmenessä vuodessa Suomesta on kadonnut 150 seurakuntaa ja 131 seurakuntataloutta: Seurakuntien määrän vähenemiseen ovat aiemmin vaikuttaneet eniten kuntaliitokset: juuri vuosina Suomessa on tehty 82 kuntaliitosta, joissa on ollut mukana 208 kuntaa. Mutta juuri tällä hetkellä edelleen suunnitteilla olevan suuren kuntarakenneuudistuksen ohella vahvaa sisäistä muutospainetta koetaan myös eräiden kirkon tärkeiden tunnuslukujen, ennen kaikkea jäsenmäärän sekä osaltaan myös siitä johtuvan taloudellisten resurssien voimakkaan vähenemisen myötä viimeisten 7-8 vuoden aikana. Esimerkiksi vuonna 2011 seurakuntatalouksista, joita oli tuolloin 311, 74:lla oli negatiivinen vuosikate. Lisäksi kirkon kasvava eläkevastuu rasittaa seurakuntien talouksia. Millaista toimintaa sitten halutaankaan tulevaisuudessa ylläpitää, koko hallinnollisen ja toiminnallisen puolen sekä kiinteistömenojen kokonaisuutta on hoidettava aiempaa vähemmin varoin eikä tämä todellisuus kosketa vain pienimpiä ja vähävaraisempia seurakuntia, tai sellaisia seurakuntia, joissa taloutta on hoidettu huonosti vaan myös isoja ja rikkaampia sekä seurakuntia, joissa taloutta on hoidettu hyvin. Katson, että merkittävintä haastetta tai uhkaa ystävyysseurakuntatoiminnan tulevaisuutta ajatellen edustaa Suomessa juuri kirkon ja seurakuntien tiukkeneva taloustilanne ja mahdolliset liian hätäiset ratkaisut siinä, mistä ja millä ei-rahallisesti laskettavalla hinnalla tarvittavia säästöjä lähdetään hakemaan. Samalla on yksinomaan reilua todeta, että uusi (nykyiseen verrattuna uudistettu) seurakuntayhtymämalli ei itsessään olisi merkinnyt uhkaa seurakuntien ystävyysseuratoiminnalle ja sen jatkuvuudelle. Monessa mielessä se olisi pikemminkin tarjonnut uusia mahdollisuuksia ylläpitää ja kehittää nykyisiä suhteita hallitulla ja suunnitelmallisella, kustannustehokkaalla tavalla ja siten, että asiaan olisi tietoisesti kiinnitetty erityistä huomiota kaikkia koskevien yleisohjeiden mukaan. Malli olisi tarjonnut uusia välineitä myös monipuolisen ystävyysseurakuntatoiminnan resursoinnille. Nyt edessä oleva tilanne on arvaamattomampi. Yleisohjeita ja suosituksia voidaan toki aina antaa mutta osana kansallista, kaikkia seurakuntia 4

5 koskevaa projektia ohjeiden tiedostaminen ja huomioiminen olisi ollut varmempaa ja tehokkaampaa. Yhdistymisiin liittyvistä haasteista ja vaikutuksista Nimenomaan seurakuntien yhteenliittymisiin suoranaisesti liittyvä suurin haaste tai vaaran paikka on juuri siinä, että jäsenluvultaan pienempien tai taloudelliselta asemaltaan heikompien seurakuntien ystävyysseurakuntatoiminta jää liittymishankkeiden ja -prosessien aikana vaille ansaitsemaansa huomiota ja ajan myötä unohtuu ja sammuu vieläpä ilman mitään asiaan liittyvää päätöstä, josta myös ulkomainen, esimerkiksi virolainen, ystävyysseurakunta saisi asianmukaisesti tietoa. Tämä on ikävin mahdollinen tilanne: ilmaan jää roikkumaan aikoinaan yhteisesti allekirjoitettu sopimus ja epätietoinen kumppaniseurakunta, jossa ei enää olla varmoja voidaanko asia ottaa vielä esille ja kehen tällöin voisi olla yhteydessä? Tällaisen tilanteen syntyminen ei liity seurakuntien yhteenliittymiseen mistään välttämättömyyden pakosta. Kokemukset viime vuosilta kuitenkin osoittavat, että tällainenkin vaara on olemassa. Toinen seurakuntien yhteenliittymisiin liittyvä vaara on versio edellä kuvatusta sillä erotuksella, että esimerkiksi taloudellisin perusteluin pienenpien seurakuntien pienimuotoisemmat ystävyysseurakuntatoiminnan muodot päästetään tietoisesti raukeamaan mutta ei tässäkään tapauksessa huomata tiedottaa ystävyysseurakuntaa muutoksesta saati sopia asiasta sen kanssa. Useissa tapauksissa on kyseenalaista, kuinka merkittäviä säästöjä seurakunnissa voidaan saada aikaan juuri ystävyysseurakuntatoimintaa karsimalla. Aina ei myöskään riittävästi osata pohtia, millaisia yhteistyön muotoja voitaisiin hyvin edelleen ylläpitää silloinkin, jos joitain säästöjäkin olisi mahdollista saada aikaan ystävyystoiminnan piirissä. Pääperiaatteena tulisi kuitenkin aina pitää, että solmittuja sopimuksia kunnioitetaan ja ennen kaikkea kunnioitetaan ystävää, ystäväseurakuntaa, jonka kanssa sopimus on solmittu. Äkkinäiset ratkaisut, joissa ajatellaan vain omaa tilannetta, kuten myöskään itseensä käpertynyt kommunikoimattomuus eivät kuulu sen paremmin sopimusten kuin ystävyyssuhteiden asialliseen hoitamiseen. Kolmas seurakuntien yhteenliittymisiin liittyvä haaste eräänlainen hiipivä vaara on myöskin yksi versio edellä esitetystä perusteemasta, mutta kuuluu samalla yleisemminkin ystävyysseurakuntatoiminnalle ominaisiin haasteisiin. Puhun ystävyystoiminnassa aktiivisten vastuunkantajien ikääntymisestä, eläköitymisestä ja syrjään siirtymisestä ja samalla myös toiminnan ja vastuun kapeasta henkilöitymisestä harvojen aktiivisten tai lopulta vain yhden keskushenkilön hartioille. Jos seurakuntien yhteenliittymisen yhteydessä toisin sanoen silloin, kun luodaan yhtä uutta seurakuntataloutta kaikkien yhteen liittyvien seurakuntien olemassa olevaa ystävyystoimintaa ei tietoisesti huomioida ja luoda sellaisia rakenteita ja suunnitelmaa, jossa suhteet saavat virallisen aseman osana uuden seurakuntatalouden kansainvälistä toimintaa, kasvaa riski, että toiminta tulee hiljalleen itsekseen sammumaan pienellä viiveellä yhteenliittymisen jälkeen. On toki sanottava, että ilmankin liitoshankkeita vastuun liian kapea henkilöityminen on pitkän aikavälin ongelma ystävyystoiminnan jatkuvuudelle myös yksittäisissä itsenäisissä seurakunnissa. 5

6 Ikääntymistematiikasta pääsemme lopulta ystävyystoiminnan jatkuvuuden kannalta aivan keskeiseen kysymykseen nuoremman polven kannustamisesta ja osallistamisesta toimintaan. Tässä asiassa seurakuntien yhteenliittyminen voisi tarjota myös erään mahdollisuuden kerätä suurempaa uutta volyymiä, uutta nuorta joukkovoimaa toimintaan. Toisaalta tällaisen mahdollisuuden hyödyntäminen vaatii ensin jonkinlaisen yhteisen ahaa-elämyksen seurakunnissa, jotka tulevat yhteen kukin omine odotuksinensa ja tottumuksinensa. Ahaa-elämyksen jälkeen tarvitaan vielä paljon ennakkoluulottomuutta, visioita ja käytännöllistä vaivannäköä. Hyvä uutinen asiassa on se, että tällaisia asioita nuorilta voitaisiin uskaltaa jopa odottaa, jos kipinä vain saadaan syttymään. Hyvä esimerkki tässä suhteessa on Seinäjoen seurakunta, joka ei hallinnollisesti ole seurakuntayhtymä vaan yksi seurakunta, joka muodostuu Seinäjoen alueseurakunnasta sekä Nurmon, Peräseinäjoen ja Ylistaron kappeliseurakunnista. Siellä seurakunnan ystävyys-, tai niin kuin Seinäjoella sanotaan, kumppanuusseurakuntatyön koordinointi on uskottu työaloista nimenomaan nuorisotyön haltuun. Seinäjoen seurakunnassa on muutoinkin hoidettu ystävyystoiminnan järjestelyt vuonna 2009 toteutetun seurakuntien liitoksen yhteydessä esimerkillisesti siten, ettei mikään aiempi ystävyysseurakuntasuhde ole jäänyt huomiotta ja painunut unholaan. Samalla on pidetty huolta vuorovaikutuksesta kaikkien vanhojen ystävyysseurakuntien kanssa muutostilanteessa. Ystävyystoiminta on saanut rutkasti uutta ryhtiä, suunnitelmallisuutta ja osallistavaa dynamiikkaa, jossa toiminta ei rakennu pelkästään henkilösuhteiden varaan. Seinäjoen esimerkki osoittaa, että oikein ja hyvin toteutettuna seurakuntien yhteenliittymisellä voi olla runsaasti myönteisiä vaikutuksia ystävyystoimintaan, jota päivitetään ja virkistetään suunnitelmallisesti. Päivitystyö voi tarkoittaa myös käytännössä jo kuihtuneiden, ei-toiminnallisten suhteiden vastuullista, virallista päättämistä mutta tämäkin on hyvä asia, sillä epäselvät ja ei-toiminnalliset roikkuvat suhteet eivät palvele mitään hyvää tai edistä kenenkään etua. Samaan aikaan lähtökohtana päivitystyössä tulee olla toimivien suhteiden ylläpitäminen suunnitelmallisin järjestelyin. 4. Ystävyysseurakuntatoiminnan järjestämisen yleisohjeet seurakuntien yhteenliittymisessä Uusi seurakuntayhtymä hankkeen valmistelujen yhteydessä ulkoasiainosastolla valmisteltiin virkamiestyönä yleisohjeet ystävyysseurakuntatoiminnan järjestämiselle uusissa seurakuntayhtymissä. Vaikka hanke kaatui, ohjeita voi hyvin hyödyntää soveltuvilta osin kaikissa erilaisissa seurakuntien yhteenliittymisissä. Kuten mainittua, nykytilanteessa ilman kaikkia seurakuntia koskevaa projektia ei ole aivan itsestään selvää, että ohjeet löydetään hyödynnettäväksi tai että niitä seurataan. Ohjeet on kuitenkin laadittu, ja päätän alustukseni niiden esittelyyn. Ne kertovat, millaiseen toimintaan seurakuntia kannustetaan yhteenliittymisten yhteydessä. YLEISTÄ: Ystävyysseurakuntatoiminnan järjestäminen seurakuntayhtymissä Yleisohjeet 6

7 Ystävyysseurasuhteiden hoitoon liittyvät järjestelyt toiminnan muodoista, sisällöistä ja vastuista sopiminen kuuluvat asioihin, joita uusissa seurakuntayhtymissä tulee käsitellä ja luoda selkeä, yhteisen kirkkoneuvoston hyväksymä toimintasuunnitelma. Yhtymällä voi olla yhteisiä ystävyysseurakuntia mutta myös yksittäisten seurakuntien omat ystävyysseurakuntasuhteet ovat mahdollisia osana yhtymän kokonaistoimintamallia. Yksittäisten seurakuntien toimivia ystävyysseurakuntasuhteita ja -sopimuksia ei yhtymiä muodostettaessa lakkauteta vaan sovitaan periaatteista ja toimintatavoista, joilla niitä jatketaan. Samalla päätetään, kuinka mahdollisten käytännössä hiipuneiden suhteiden kanssa menetellään: onko niitä mielekästä pyrkiä elvyttämään, pitämään vaatimattomammin muodoin yllä vai onko suhde syytä lakkauttaa. Ystävyysseurakuntasuhteen päättämisestä tehdään virallinen päätös, josta tiedotetaan myös aiempaa ystävyysseurakuntaa. Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksellä seurakuntayhtymä ja sen seurakunnat voivat solmia myös uusia ystävyysseurakuntasuhteita. Seuraavat toimenpiteet suositellaan tehtäviksi yhtymissä: 1. Yhtymän seurakuntien ystävyysseurakuntasuhteiden kartoitus Kootaan tiedot kaikkien seurakuntien ystävyysseurakunnista myös jo päättyneiden suhteiden osalta. Huomioidaan myös mahdolliset rovastikunnalliset ystävyysseurakuntasuhteet. Laaditaan koonti, kuinka ystävyysseurakuntasuhteet ovat käytännössä toteutuneet erityisesti viimeisten vuosien aikana 2. Yhtymän ystävyysseurakuntasuhteita koskevan kokonaissuunnitelman laadinta Nimetään yhtymän yhteiset ja mahdolliset yksittäisten seurakuntien omat ystävyysseurakunnat. Sopimusten uudistaminen on usein järkevää. Tehdään viralliset päätökset mahdollisista lakkautettavista ystävyysseurakuntasuhteista Päätetään mahdollisten uusien ystävyysseurakuntasuhteiden solmimisesta Päätetään yleisistä toimintalinjoista sekä erityisistä toiminnan muodoista ja tavoitteista kunkin suhteen osalta. Päätetään tavoista, jolla ystävyysseurakuntasuhteiden kehittymistä seurataan ja sovitaan millaisella aikavälillä suhteita tarkistetaan ja päivitetään. Nimetään vastuu-ja yhdyshenkilöt sekä työryhmä, jossa on vähintään yksi jäsen kustakin yhtymän seurakunnasta. Sovitaan työntekijäresurssien käytöstä ja liikkuvuudesta ystävyysseurakuntatoiminnassa ja huomioidaan ystävyysseurakuntatoiminta yhtymän taloudellisessa suunnittelussa. 3. Ystävyysseurakuntien informointi Jo yhtymän muodostamisesta sinänsä kannattaa informoida kaikkia ystävyysseurakuntia ja ilmaista selkeästi millä tavoin ja minkä seurakunnan/seurakuntien kanssa ystävyysseurakuntasuhde jatkuu. Samalla päivitetään yhteystiedot. Ystävyysseurakuntasuhteen lakkauttamisesta informoidaan aina myös kumppania. Hyvä muoto on aiempaa yhteistyötä huomioiva kiitoskirje. Voidaan myös järjestää päättäjäisjuhla. 4. Muutoksista tiedottaminen kirkkohallituksen ulkoasiain osastolle 7

8 Kaikista muutoksista ystävyysseurakuntasuhteissa tiedotetaan ulkoasiain osaston teologisten asiain yksikköä, joka ylläpitää kirkon ystävyysseurakuntarekisteriä. 5. Ystävyysseurakuntasuhteiden säännöllinen seuranta ja kehittäminen Ystävyysseurakuntasuhteiden tilaa seurataan ja toimintaa kehitetään säännöllisesti kokonaissuunnitelman mukaan 8