Osaamisella talouskasvua Suomen osaamisstrategia kasvuteorian valossa *
|
|
- Väinö Hiltunen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Esitelmiä Kansantaloudellinen KAK 1/1999 aikakauskirja 95. vsk. 1/1999 Osaamisella talouskasvua Suomen osaamisstrategia kasvuteorian valossa * PAAVO OKKO Professori Turun kauppakorkeakoulu Osaamisen haaste * Virkaanastujaisesitelmä Suomi on tiedon ja osaamisen yhteiskunta. Näin näkee asian mm. valtion tiede- ja teknologianeuvosto. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta asetti vuonna 1996 tavoitteeksi nostaa Suomen tutkimusrahoituksen bruttokansantuoteosuus 2,9 prosenttiin vuoteen 1999 mennessä. Tämä onnistui hallitukselta paljon paremmin kuin työttömyyden puolittaminen. Ennakkotietojen mukaan tutkimus- ja kehitystoiminnan menot (T&K) olivat jo viime vuonna 3 prosenttia BKT:sta. Tarkastelen tässä esityksessä kasvuteorian viimeaikaisen kehityksen valossa, miten Suomen strategiaa voidaan tulkita. Arvioin myös, mitä strategian perimmäisten tavoitteiden savuttaminen vaatii. Kasvu on kaikkiaan hyvin monisäikeinen ilmiö. Tässä tarkastellaan kehittyneen maan kasvua, jossa osaamispääomalla on merkittävä rooli, vaikka muutkin panostekijät ovat jatkuvasti tarpeen. Innovatiivisen kehityksen ja kasvun kysymykset ovat myös kauppatieteellisen alan tutkimuksen ja opetuksen haasteita. Taloudellinen edistys, joka usein pelkistetään tulotason nousuksi, on jatkuvasti kansantaloustieteen keskeisimpiä kysymyksiä. Näin on ollut klassisesta taloustieteestä lähtien, vaikka teema ei ole ollut aina yhtä näkyvästi esillä. Viime vuosikymmeninä ympäristönäkökulmasta lähtevä kasvukritiikki sekä kasvun hyvinvointivaikutuksiin epäilevästi suhtautuva asenne ovat aika ajoin tehneet teemasta vähemmän suositun. Kun lamasta toipuvassa Suomessa puhutaan taloudellisten ongelmien ratkomisesta mm. työllisyyden parantamisesta ja julkisen velan alentamisesta puhutaan samalla kuitenkin kasvusta tai ollaan ainakin huolissaan sen riittämättömyydestä. Vaikka BKT:n nousuksi pelkistetty kasvu onkin kapea näkökulma talouden kehitykseen, voidaan silti sanoa, että jos ihmiset onnistuvat keskimäärin paremmin pyrkimyksissään työn ja paranevan toimeentulon tavoittelussa myös BKT nousee. Vaikka ihmisen hyvinvointi muodostuu paljolti muustakin kuin vain taloudellisista tekijöistä, on perinteisellä 50
2 Paavo Okko tulotasonäkökulmalla sellainen yhteys yhteiskunnan tavoitteisiin, että taloustiede voi palvella yhteiskuntaa lisäämällä ymmärrystä talouden kasvusta. Endogeeninen kasvu Klassinen taloustiede piti pitkän tähtäyksen kehitystekijöiden tuntemista tärkeänä. Adam Smithin kiinnostus kansakuntien varallisuuden ehtoja kohtaan kuvastaa juuri tätä. Talouden edistymisen huolena oli vähenevän tuottavuuden periaate, joka näytti johtavan siihen, että talouden edistymisen tahti hiipuu ajan myötä, koska joudutaan ottamaan käyttöön aina vain vähemmän tuottavia resursseja. Tärkeinä pidettäviä tekijöitä olivat silloin luonnonvarojen antamat edellytykset kasvulle. Tyypillinen tulevaisuuden skenaario oli pysähtyvä kasvu. Markkinoiden laajentuminen antoi kuitenkin lisää tilaa erikoistumiselle ja kasvulle. Ns. uusklassinen teoria kasvusta syntyi Robert Solowin (nobelisti vuodelta 1987) toimesta 1950-luvulla. Hän pelkisti asian niin, että kasvu vaatii työtä ja pääomaa sekä teknistä etevyyttä. Työntekijää kohti käytettävissä oleva pääomavälineistö määrää saavutettavissa olevan tulotason. Ilman teknistä edistystä tulotaso henkeä kohti asettuu pitkän päälle kullekin maalle ominaiselle vakiotasolle. Tasapainossa kokonaistuotos kasvaa siis väestön kasvun kanssa samaa tahtia. Tekninen kehitys voi nopeuttaa kasvua, mutta Solow ei tarkastellut, kuinka teknisen edistyksen vauhti määräytyy. Siksi kasvun perimmäinen selitys otettiin annettuna eli mallin kannalta eksogeenisena ilmiönä. Ihmisen älyllinen uteliaisuus tuottaa uusia tutkimustuloksia ja ajan myötä talouden tuottavuus voi nousta. Solow ei vähätellyt teknisen kehityksen merkitystä. Päin vastoin hän osoitti, että panosmäärien lisäyksen jälkeen suuri osuus kasvusta jäi yleisen tuottavuuden nousun varaan. Ns. Solow-residuaalin tiliin jäi vähintään yhtä paljon, mitä oli panoksien määrällisen lisäyksen selittämä osuus. Suomen teollisuustuotannon viimeaikaisesta kasvusta voi selittää vain hyvin pienen osan työvoiman ja kiinteän pääomakannan muutoksella. Kasvun selittämiseen nykyaikaisessa taloudessa kaivattiin lisää valaistusta. Koska tekninen edistys prosessi- ja tuoteinnovaatioiden tuottaminen riippuu siitä, kuinka paljon yritykset ja yhteiskunta suuntaavat ponnistuksia niiden aikaansaamiseen, ei teknistä kehitystä voi tarkastella taloudellisen toiminnan ulkopuolelta tulevana ilmaisena apuna. Eihän se tule kuin»mannaa taivaasta». Solowin teoria osoitti oikeat asiat, mutta se ei selittänyt niiden välisiä yhteyksiä ja vaikutustapoja riittävästi. Uusi suuntaus, jonka keskeisiä nimiä ovat Paul Romer, Robert Lucas (vuoden 1995 nobelisti) ja Robert Barro, syntyi 1980-luvulla. Se haluaa ottaa vakavasti mukaan varsinaiseen teoriaan niitä tunnettuja tosiasioita, joita kasvusta ja erityisesti inhimillisen pääoman merkityksestä oli havaittu. Tieto/osaaminen on tuotannontekijä; se pitää ottaa selittäjäksi itse malliin. Näin oli kyllä ajateltu aikaisemminkin. Olavi Niitamo teki tällaisen sovellutuksen omassa väitöskirjassaan jo 1950-luvun lopulla. Tiedon tasoa kuvasi keskikoulun käyneiden lukumäärä. Tietoa voi edistää investoimalla siihen. Se on tuotannontekijä, jota voidaan omin taloudellisin uhrauksin hankkia lisää. Sitä ovat valmiita tekemään myös voittoa tavoittelevat yritykset. Tuotannossa on mittakaavaetuja, joiden esiintyminen liittyy tuotannon sarjapituuden lisäksi myös juuri siihen, kuinka tietoa voidaan edullisesti monistaa. Tällöin tuotannon rajakustannukset ovat alhaiset ja yksikkökustannukset alenevat, eikä rajakustannushinnoittelu toimi, ja tilanne on staattisen tehokkuuden näkökulmasta 51
3 Esitelmiä KAK 1/1999 Taulukko 1. Kulutus kilpailevaa Kulutus kilpailematonta Kulutus poissuljettavissa markkinahyödykkeet kopiosuojattu tietotuote (hinnoittelu mahdollista) soveltava tutkimus Kulutus vaikeasti poissuljettavissa kalastus perustutkimus (hinnoittelu kallista) avaruus julkishyödykkeet väistämättä epätäydellisen kilpailun tapaus. Tällaiselta pohjalta uusi kasvuteoria on rakennellut monia esityksiä talouden kasvusta. Niille on ominaista teknologisen edistyksen näkeminen paljolti sisäsyntyiseksi ja omista ponnistuksistamme riippuvaksi panostekijäksi. Tästä tulee uudelle suunnalle annettu nimi: endogeenisen kasvun teoria. Inhimillisen pääoman rooli on uudessa teoriassa keskeinen. Käsite on vanha, mutta sen ottaminen valtavirtausteorian käyttöön tälle tyypillisellä analyysitekniikalla on uutta. Tieto on kiinnostava ja moniulotteinen hyödyke. Paul Romerin erästä esitystä mukaillen voimme sijoittaa tieto/osaamishyödykkeen muiden hyödykkeiden joukkoon käyttäen perinteistä luokitusta, jolla markkina- ja julkishyödykkeet on eroteltu toisistaan. Tietotuotteella on yleisen tietovaraston mielessä julkishyödykkeen ominaisuudet. Tietoa voivat käyttää monet samaan aikaan ja uudelleen useita kertoja, eikä sen soveltamisesta voi aina erikseen periä maksua. Mutta tieto voidaan myös tuotteistaa niin, että vaikka se on periaatteessa yhteiskäyttöön sopiva, sen käytöstä voidaan sulkea ulos ne, jotka eivät ole maksaneet siitä. Näin tulee myös ymmärrettäväksi se, että yksityiset voittoa tavoittelevat yritykset investoivat tietotuotteisiin, vaikka tuotteella onkin myös julkishyödykkeen piirteitä. Perustutkimus ei puolestaan tule riittävän tehokkaasti hoidetuksi yksityisen sektorin toimesta, koska sen tuottama tieto on melko puhdas julkishyödyke. Teoria on johtanut osuvampaan näkemykseen havaitusta kehityksestä. Tieto nostaa muiden panoksien (työn ja pääoman) tuottavuutta eikä vähenevän rajatuottavuuden tarvitse muodostua kasvua rajoittavaksi tekijäksi. Kasvuvauhdin ei tarvitse pitkän päälle hiipua työvoiman kasvun mukaiseksi, kuten vanha teoria väitti. Silloin investointien lisäyksen kasvuvaikutuksenkaan ei tarvitse välttämättä jäädä väliaikaiseksi, kuten vanha teoria väitti. Myös uusklassisen perinteen mukaisia malleja on kehitelty ja ne on saatu entistä paremmin vastaamaan empiirisiä havaintoja. Investoinnit ja inhimillinen pääoma kytkeytyvät uuden näkemyksen mukaan toisiinsa niin, että investointien kasvu voi nostaakin pysyvästi kasvuvauhtia. Laajenevassa pääomakannassa voidaan soveltaa kasvavaa tietovarantoa. Teorian mukaan myös kansainvälisessä integraatiossa hyötyjä syntyy juuri siitä, että entistä laajemmat idea- ja hyödykesektorit voivat olla vuorovaikutuksessa keskenään. Nykyaikaisen tietoteollisen tuotantomuodon peruskysymys on siinä, kuinka ideat materialisoidaan tuotteisiin. Yksityisen yrityksenkin kannattaa investoida tiedon tason nousuun, mutta yksityistaloudellinen tuotto voi jäädä alhaisemmaksi kuin kansantaloudellinen tuotto. Näin uusi teoria on antanut uusia perusteita sille, että julkisen sektorin on perusteltua tukea tietoinvestointeja myös 52
4 Paavo Okko taloudellisen tehokkuuden kannalta katsottuna. Mm. Yhdysvaltojen uuden teollisuus- ja teknologiapolitiikan perusteluissa on käytetty tällaista argumentaatiota. Tutkimus- ja koulutusinstituutiot merkitsevät On myös syytä erottaa kyky tuottaa uutta tietoa ja kyky omaksua sitä. Idea- ja tuotesektori pitää saada vuorovaikutukseen. Tuotteistaminen ja kaupallistaminen on välttämätöntä taloudellisen menestyksen saavuttamiseksi. Ulkopuolisen rahoituksen lisäystä kaipaavien yliopistojenkin on opittava tekemään sitä. Pelkkä tutkimus ja koulutus ei tuota taloudellista tulosta. Maailmassa on perustutkimustietoa paljon tarjolla, mutta se on vapaa hyödyke vain niille, jotka ymmärtävät siitä riittävästi. Näin pienenkin maan täytyy pitää huolta riittävästä perustutkimuksen tasosta. Vaikka emme olisikaan aivan kärjessä monellakaan alalla, oman omaksumiskyvyn ylläpitämiseksikin tarvitaan jatkuvasti tieteellistä tutkimusta. Samoin tarvitaan tietysti eritasoista koulutusta. Kasvuteorian sanoma menestyksestä ei ole kovin konkreettinen, mutta se selvästikin korostaa inhimillisen pääoman roolia ja samalla todistaa, että talouden institutionaalinen rakenne merkitsee paljon talouden menestykselle. Tutkimus- ja koulutusinstituutiot ovat tärkeitä, mutta myös yritysten innovaatiohakuisuus merkitsee paljon. Vuoden 1993 nobelisti Douglas C. North on korostanut taloudellisen kasvun perimmäisenä tekijänä innovaatioihin liittyviä omistusoikeuksia. Jos innovaatioista ei seuraa niiden kehittäjälle taloudellista hyötyä, ei innovaatioita myöskään runsain mitoin synny. Tutkijoita kannustaa tieteellinen kunniakin, mutta tuotekehitystä tekevän pitää voida luottaa siihen, että suuret panostukset voidaan saada markkinoilta takaisin. Patentit ja tekijänoikeudet ym. ovat siis tärkeitä asioita. Kuuluuko yliopistossa kehitetty innovaatio yliopistolle vai kehittäjälle, on keskeinen kysymys, jota selvitetään parhaillaan myös Suomessa. Molempia pitäisi kannustaa innovointiin ja samalla pitäisi huolehtia, että innovaatio selviäisi elävänä markkinoille saakka. Osaamisstrategian toimivuus taloudellisessa mielessä riippuu institutionaalisesta ympäristöstä. Talouden tuotantokyvyn nousu vaatii tiedon tason nousua sekä sellaisia institutionaalisia olosuhteita, joissa tiedon tason nousu voi realisoitua tuotannon edistykseksi. On siis saatava sekä perustutkimus että T&K-toiminta kehittymään, vaikka perustutkimuksessa tuotetaan julkishyödykkeitä ja tuotekehitystoiminnassa yritysten myymiä markkinahyödykkeitä. Tutkimuspanos suhteessa kokonaistuotantoon on EU-maissa vähäisempi kuin USA:ssa ja Japanissa. Euroopassa syntyy USA:han ja Japaniin verrattuna kilpailukykyiset määrät tieteellistä tuotosta suhteessa tutkimuspanokseen muttei taloudellisia sovellutuksia. EU:n piirissä ollaankin huolissaan»eurooppalaisesta paradoksista.» Tutkimuspanostus ei tuota taloudellista tulosta. Tällainen huoli on ollut EU:n tutkimuksen 5. puiteohjelman rakentamisen taustalla. Tässä on tietysti kyse talouksien kilpailukykyeroista muutoinkin kuin tutkimustoiminnan tehokkuuden osalta. Onkin syytä kysyä, johtaako Suomen lisääntynyt T&K-panostus myös taloudellisiin tuloksiin? Onnistuuko Suomen osaamisstrategia? Vuonna 1991 Suomen T&K-menot olivat 2 % BKT:sta (noin 10 mrd mk) ja viime vuonna ne olivat ennakkotietojen mukaan 3 %/BKT (eli 20 mrd. mk). Yritysten osuus menoista oli vuosikymmenen alussa 57 % ja viime vuonna 68 %. Kansallinen tavoite (2,9 % vuosikymme- 53
5 Esitelmiä KAK 1/1999 nen loppuun mennessä) saavutettiin etuajassa niin, että painopiste on ollut yrityssektorissa. Saavutus on ollut melkoinen. Se merkitsee sitä, että suhteellisesti ottaen Suomi panostaa tutkimukseen nyt enemmän kuin USA tai Japani. Itse asiassa vain Ruotsi on enää meidän edellämme OECD-maiden tilastoissa! Suomi voi hyvinkin olla maailman tutkimusintensiivisin maa jo heti uuden vuosituhannen alussa. Siinä olisikin työttömyyden puolittamista toteuttamiskelpoisempi tavoite tiedon ja osaamisen Suomelle! Suomi on siirtynyt korkean investointiasteen ekstensiivisesta kehitystyylistä innovaatiovetoisempaan tyyliin. Tämä on kehittyneen maan ainoa mahdollisuus säilyttää korkea tulotaso globaalissa kilpailussa. Inhimilliseen pääomaan nojaava tie on valittu kansallisessa teknologiapolitiikassa sekä yrityksissä. Vielä on kuitenkin näkemättä, muodostuuko tästä onnistunut valinta. Pelkkä menojen aikaansaaminen ei riitä. Elektroniikkateollisuuden nopeaan kasvuun perustuva tuotannon ja viennin rakennemuutos on ollut raju. Suomi oli Ruotsin kanssa tasatahtiin jo vuonna 1995 vahvimmin teleklusterin vientiin erikoistunut maa. Nyt ilmeisesti olemme maailman ykkönen tässä sarjassa. Suomi muuttui vuonna 1995 maaksi, jonka viennissä on korkean teknologian tuotteita enemmän kuin tuonnissa. Korkean teknologian taseen ylijäämä on vahvistunut sen jälkeen reippaasti. Korkean teknologian osuus Suomen viennistä on sunnilleen sama kuin Ruotsin, vaikka Ruotsin tutkimuspanos on kaikkia muita maita korkeampi. Irlanti on ääritapaus toisesta suunnasta. Se vie paljon korkean teknologian tuotteita, vaikka se itse panostaa tutkimukseen vähän. Globalisoituneet ruotsalaiset yritykset ovat pitäneet tutkimustoimintansa paljolti Ruotsissa, vaikka tuotanto on muualla, kun taas Irlannista viedään globaalien yritysten tuotteita, jotka on kehitelty muualla. EU:lla kokonaisuudessaan on alijäämäinen teknologiakauppa. Alijäämä on suuri sekä USA:n että Japanin suuntaan. EU:ssa tehdyn selvityksen mukaan Suomi kuuluu maaryhmään, jota edellä mainittu eurooppalainen paradoksi ei juuri vaivaa. Suomalaisten yritysten innovaatiokyky on ollut kohtalainen suhteessa tutkimuspanokseen. Taloudellinen menestyksemme ei kuitenkaan ole kovin vahvalla pohjalla. Kokonaistuotanto on noussut noin 25 % viimeisten viiden vuoden aikana, mutta se on vasta 12 % korkeammalla kuin 10 vuotta sitten (1989). Olemme melko vahvasti riippuvaisia yhdestä suuresta yrityksestä, jolla on ollut niin hyvä onni, että moni pelkää sen kohta kääntyvän. Tutkimusohjelmien rahoittajien suunnasta kuuluu epäilyjä siitä, että nopea rahan lisääminen saattaa johtaa jo heikkojenkin hankkeiden rahoittamiseen. Kansantaloustiede on aina pitänyt selvänä, että panostuksen kasvattaminen tapahtuu alenevien rajatuottojen ehdolla. Avainkysymyksinä voi pitää, onko julkinen teknologiapanostus suunnattu oikein ja onko suomalaisilla yrityksillä kykyä muuttaa panostukset reaaliseksi kilpailukyvyksi. Nämä kysymykset tuovat esille sen, että teknologiapolitiikan menestys ei riipu yksin teknologiasta. Se riippuu myös institutionaalisista eli yhteiskunnallisista toimintapuitteista ja niiden sopeutumiskyvystä. Menestys riippuu kannustinympäristöstä, jonka muodostavat sekä julkinen sektori että yritysten ulkoiset ja sisäiset hallintarakenteet. Yritystoiminnan johtamis- ja valvontajärjestelmät (corporate governance) onkin taloustieteen alue, joka syystä on noussut viime aikoina keskustelun piiriin. Markkinatalouksissakin yritysten omistamisen sekä rahoituksen ja johtamisen puitteisto voi olla hyvin vaihteleva. Suoma- 54
6 Paavo Okko lainen yritystoiminta on siirtynyt sääntelytalouden ja pankkikeskeisen rahoituksen oloista yhteisen rahan eurooppalaisille sisämarkkinoille, jotka ovat osa globaalia taloutta. On selvää, että oppimishaaste on suuri muuallakin kuin teknologian kehittämisessä. Suomalaisten yritysten rahoitusympäristön»amerikkalaistuminen» on yksi merkki tästä. Ylimmän johdon sitouttamisen ja kannustamisen ohella pitää muistaa, että tietoyrityksen avainhenkilöitä ovat inhimillisen pääoman kehittäjät. Pitää kannustaa niitä, jotka ovat valmiita henkilökohtaisesti kehittämään yrityssidonnaista inhimillistä pääomaa, jota yritys voi käyttää kilpailuetunaan markkinoilla, mutta jota asianomainen itse ei voi vapaasti hyödyntää markkinoilla. Suomi on valinnut strategian, jota voi kasvuteorian valossa pitää sopivana. Osaamisperusteinen kasvu antaa myös mahdollisuuden toteuttaa kasvua ekologista kuormitusta ja luonnonresurssien käyttöä suhteellisesti vähentäen. Näin talous voi kehittyä kestävällä tavalla. Kasvustrategian onnistuminen vaatii samanaikaista yhteiskunnallista oppimista. Kansallista innovaatiojärjestelmää on kehitettävä laaja-alaisesti. Nykyiseen tietoteolliseen kehitykseenkin sopii hyvin Turun kauppakorkeakoulun ensimmäisen kansantaloustieteen professorin Veikko Halmeen näkemys, että talouden perimmäiset selitykset ovat kulttuurissa. Osuvana voi pitää myös hänen viittaustaan Snellmaniin, jonka mukaan teollisuus ei ole sivistyksen pohja vaan sen hedelmä. Uuden kasvuteorian sanoma on siinä, että kehittyneen talouden kasvu on paljolti sisäsyntyinen ilmiö ja perimmäinen rajoittava tekijä ei olekaan teknologia vaan ihminen itse ja ihmisen rakentamat instituutiot. Lähteet: Caracostas, Paraskevas Muldur, Ugur (1998): Society, The endless frontier, A European Vision of research and innovation policies for the 21 st century, European Commission, DG XII. Halme, Veikko (1967): Teollistuva Suomi, Helsinki. Jones, Charles I. (1998): Introduction to Economic Growth, New York. Valtion tiede- ja teknologianeuvosto (1996): Suomi: tiedon ja osaamisen yhteiskunta, Helsinki. 55
Kasvuteorian perusteista. Matti Estola 2013
Kasvuteorian perusteista Matti Estola 2013 Solowin kasvumallin puutteet Solwin mallista puuttuu mikrotason selitys kasvulle, sillä mikrotasolla yritykset tekevät tuotantopäätökset kannattavuusperiaatteella
Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa
Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus
Verotus ja talouskasvu. Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009
Verotus ja talouskasvu Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009 Johdantoa (1/2) Talouskasvua mitataan bruttokansantuotteen kasvulla. Pienetkin erot talouden BKT:n kasvuvauhdissa
Tilastojen kehittämistarpeet aluetalouden ja politiikan näkökulmasta
Tilastojen kehittämistarpeet aluetalouden ja politiikan näkökulmasta Tilastokeskus 19.4.2007 Paavo Okko Kansantaloustieteen professori paavo.okko@tse.fi Näkökulmia aluetietoon Tutkimus Aluekehittäminen/alueintressin
Aasian taloudellinen nousu
Aasian taloudellinen nousu Iikka Korhonen Suomen Pankki 27.4.2011 Maailmantalouden painopiste siirtyy itään Japanin ja myöhemmin Etelä-Korean taloudellinen nousu antoi ensisysäyksen modernin Aasian taloudelliselle
SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto
SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto SAIKA-tutkimusprojekti 1.11.2009-31.12.2011) Professori Pirjo Ståhle Tulevaisuuden tutkimuskeskus,
Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)
Vähäpäästöisen talouden haasteita Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Haaste nro. 1: Kasvu Kasvu syntyy työn tuottavuudesta Hyvinvointi (BKT) kasvanut yli 14-kertaiseksi
KANSANTALOUSTIETEEN PÄÄSYKOE 6.6.2013: MALLIVASTAUKSET
KANSANTALOUSTIETEEN ÄÄSYKOE 6.6.013: MALLIVASTAUKSET Sivunumerot mallivastauksissa viittaavat pääsykoekirjan [Matti ohjola, Taloustieteen oppikirja, 01] sivuihin. (1) (a) igou -verot: Jos markkinoilla
Säästämmekö itsemme hengiltä?
Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien
Talouden näkymät ja suomalaisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin turvaaminen
Talouden näkymät ja suomalaisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin turvaaminen Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 28.11.2012 Tuire Santamäki-Vuori valtiosihteeri Talouskehitys lyhyellä aikavälillä
talouskasvun lähteenä Matti Pohjola
Työn tuottavuus talouskasvun lähteenä Matti Pohjola Tuottavuuden määritelmä Panokset: -työ - pääoma Yit Yritys tai kansantalous Tuotos: - tavarat - palvelut Tuottavuus = tuotos/panos - työn tuottavuus
Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle
Suomen Pankki Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton edustajakokous 1 Euroalue koki kaksoistaantuman, nyt talouden elpyminen laaja-alaista BKT Euroalue KLL* GIIPS*
Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on?
!" # $ Tehtävä 1 %&'(&)*+,)**, -./&,*0. &1 23435 6/&*.10)1 78&99,,: +800, (&)**,9)1 +8)**, 7;1*)+,)**, (&6,,77. )0; '?@0?(; (, ',)00&(, &1 9&/9.,*0, (, 0&)*,,70, +,0,7,*0, -./&,*0..*0,A
Tiedolla tulevaisuuteen Tilastoja Suomesta
Tiedolla tulevaisuuteen Tilastoja Suomesta Kuviot ja taulukot Suomiforum Lahti 9.11.25 Suomalaiset Kuvio 1. Väkiluku 175 25 Väkiluku 175 25 ennuste 6 Miljoonaa 5 4 3 2 1 Suomen sota 175 177 179 181 183
Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus
Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus 1. Elintason kasvu 2. Kasvun mittaamisesta 3. Elintason osatekijät Suomessa 4. Elintason osatekijät OECD-maissa 5. Työn tuottavuuden kasvutekijät Tämä on pääosin Mankiw
JOHNNY ÅKERHOLM
JOHNNY ÅKERHOLM 16.1.2018 Taantumasta kasvuun uudistuksia tarvitaan Suomen talouden elpyminen jatkui kansainvälisen talouden vanavedessä vuonna 2017, ja bruttokansantuote kasvoi runsaat 3 prosenttia. Kasvua
Vaikuttaako kokonaiskysyntä tuottavuuteen?
Vaikuttaako kokonaiskysyntä tuottavuuteen? Jussi Ahokas Itä-Suomen yliopisto Sayn laki 210 vuotta -juhlaseminaari Esityksen sisällys Mitä on tuottavuus? Tuottavuuden määritelmä Esimerkkejä tuottavuudesta
Sata vuotta taloutta mitä seuraavaksi?
Sata vuotta taloutta mitä seuraavaksi? Riihimäen Hyvinkään kauppakamari Syyskokous 5.12.2017 Jussi Mustonen 2 Suomi maailman väestökartalla - näkyy juuri ja juuri Väestön jakautuminen nyt Väestön jakautuminen
Teknologiateollisuuden talousnäkymät
Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat
Globalisaation vaikutus päihdeasiakkaan asemaan. Teemaseminaari Aki Heiskanen
Globalisaation vaikutus päihdeasiakkaan asemaan Teemaseminaari 3.12.2007 Aki Heiskanen Samanlaiset muutokset Huolimatta kunkin maan hyvinvointipalveluiden kansallisista erityispiirteistä eri maissa on
Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina
Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Marita Laukkanen Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) 26.1.2016 Marita Laukkanen (VATT) Tukijärjestelmät ja ilmastopolitiikka 26.1.2016 1 / 13 Miksi
Kansantalouden kuvioharjoitus
Kansantalouden kuvioharjoitus Huom: Tämän sarjan tehtävät liittyvät sovellustiivistelmässä annettuihin kansantalouden kuvioharjoituksiin. 1. Kuvioon nro 1 on piirretty BKT:n määrän muutoksia neljännesvuosittain
Tästäkin selvitään. Sumussa ajelehtiminen ei ole ratkaisu:
Tästäkin selvitään. Sumussa ajelehtiminen ei ole ratkaisu: Makrotalouden lupaukset eivät toteudu Teollisuuden rakennemuutos Eriarvoistuminen ja pahoinvointi lisääntyvät Muutos vaatii: Pidemmän aikaperspektiivin
Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa
Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Eikka Kosonen Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö 7.2.2012 Eurooppa tarvitsee tutkimusta ja innovointia
Kasvuteorian perusteita. TTS-kurssi, kevät 2010 Tapio Palokangas
Kasvuteorian perusteita TTS-kurssi, kevät 2010 Tapio Palokangas Talouskasvun määritelmä Talouskasvu lisää talouden tuotantokapasiteettia pysyvästi yli ajan (eli lisää potentiaalista bruttokansan-tuotetta)
Talous. TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi. Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012. 3.10.2012 Samu Kurri
Talous TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012 1 Esityksen aiheet Talouden näkymät Suomen Pankin kesäkuun ennusteen päätulemat Suomen talouden lähiaikojen
Nuorten taloudellinen asema tulevaisuuden Suomessa
Seppo Honkapohja Suomen Pankki Nuorten taloudellinen asema tulevaisuuden Suomessa Nuoret ja talous tulevaisuuden Suomessa onko nuorten elintason kasvu pysähtymässä? - seminaari Helsinki 20.10.2016 20.10.2016
Lastensuojelu hyvinvointiinvestointina. Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE III monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät 1.12.
Lastensuojelu hyvinvointiinvestointina Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE III monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät 1.12.2017 Esitelmän sisältö Mitä ovat hyvinvointi-investoinnit?
Tutkimus- ja kehittämismenojen pääomittaminen kansantalouden tilinpidossa. Ville Haltia
Tutkimus- ja kehittämismenojen pääomittaminen kansantalouden tilinpidossa Ville Haltia 17.9.2013 Sisältö Tausta t&k-menojen pääomittamiselle Yleistä kansantalouden tilinpidosta Pääomittamisen menetelmät
Euro & talous 4/2015. Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus
Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Euro & talous 4/2015 Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus 24.9.2015 24.9.2015 Julkinen 1 Euro & talous 4/2015 Rahapolitiikka
Reija Lilja - Atro Mäkilä (toim.) KOULUTUKSEN TALOUS NYKY-SUOMESSA. Julkaistui opetusministeriön rahoituksella,
2008 AGI-Information Management Consultants May be used for personal purporses only or by libraries associated to dandelon.com network. ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS The Research Institute of the
Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 11.2.2011
Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 2 Jorma Turunen toimitusjohtaja 3 Globaali rakennemuutos siirtää työtä ja pääomia Aasiaan Teollisuustuotannon jakauma maailmassa 1950-2009
Suomen talouden näkymät
Suomen talouden näkymät Vesa Vihriälä Kruununhaan Maneesi 11.4. 2013 Suomen tilanne Globaali kriisi iski Suomeen kovemmin kuin muihin EAmaihin, vahvat taseet suojasivat kerrannaisvaikutuksilta Toipuminen
KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma?
KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma? Tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatiotoiminnan (TKI) ja osaamisen hallinto kiinteistö- ja rakennusalalla VTV:n työpaja, Helsinki, 11.4.2013
Kohden pääomamarkkinaunionia - lausunto eduskunnan talousvaliokunnalle 8.12.2015. Professori Vesa Kanniainen (taloustieteet) Helsingin yliopisto
Kohden pääomamarkkinaunionia - lausunto eduskunnan talousvaliokunnalle 8.12.2015 Professori Vesa Kanniainen (taloustieteet) Helsingin yliopisto Toimivat pääomamarkkinat hyvinvoinnin ehto Hyvin toimivat
Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu
Meri Obstbaum Suomen Pankki Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Euro ja talous 5/2018 18.12.2018 1 Euro ja talous 5/2018 Pääkirjoitus Ennuste 2018-2021 Kehikot Julkisen talouden arvio Työn tuottavuuden
Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä
Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,
Kommenttipuheenvuoro. Antti Vasara Toimitusjohtaja, VTT Oy Finlandia-talo VTT beyond the obvious 1
Kommenttipuheenvuoro Antti Vasara Toimitusjohtaja, VTT Oy 10.12.2018 Finlandia-talo 1 Kysymys #1: Kolme tietä talouskasvuun: Halpa työvoima Valtavat luonnonresurssit Innovaatiot ja osaaminen Mikä näistä
Suhteellisen edun periaate, kansainvälinen kauppa ja globalisaatio
Suhteellisen edun periaate, kansainvälinen kauppa ja globalisaatio Juha Tarkka Tieteiden yö 13.01.2005 Suhteellisen edun periaate ulkomaankaupassa Yksinkertainen väite: vapaan kilpailun oloissa kunkin
Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste
JYU. Since 1863. Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste siirtyy Aasiaan. Globalisaatioprosessin
Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila
Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Johtava ekonomisti Penna Urrila KYSYMYS: Odotan talousvuodesta 2014 vuoteen 2013 verrattuna: A) Parempaa B) Yhtä hyvää C) Huonompaa 160
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu
Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta
Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan
Suomen arktinen strategia
Liite 1 Suomen arktinen strategia EU-asioiden alivaltiosihteeri Jukka Salovaara Talousneuvosto 18.1.2011 Miksi Arktinen Strategia Arktisen merkitys kasvaa EU saa vahvemman arktisen ulottuvuuden (laajentuminen)
Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos
Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos Maailmantalouden kehitystrendit! Lyhyen ajan muutokset Talouden suhdanteet Makrotalouden epätasapainot!
EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki. Kansainväliset koulutusmarkkinat
EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki Kansainväliset koulutusmarkkinat Seppo Hölttä Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Higher Education Group
Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta
Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta 29.1.2014 Leena Mörttinen/EK Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomella edessä oma rankka rakennemuutos samalla,
Tuottavuuden kasvu ja ICT
Pääjohtaja Erkki Liikanen Tuottavuuden kasvu ja ICT Helsinki, 10.10.2006 Tuottavuuden kasvu ja ICT Talouskasvu on nuori ilmiö Tuottavuuden nousun avain ensin sähkö, nyt ICT ja sen käyttöönotto ICT-investoinneista
Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009
Julkisen talouden näkymät Eläketurva Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden tasapaino pitkällä aikavälillä Julkinen talous ei saa pitkällä aikavälillä
Lisäävätkö yritystuet innovaatioita?
Lisäävätkö yritystuet innovaatioita? Elias Einiö VATT VATT-ETLA Yritystukiseminaari, 18.4.2017 Yritystukien yleisistä tavoitteista Taloudelliset tavoitteet Investoinnit; työllisyys; tuottavuus Tärkeää
Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010
Talouden näkymät 2010-2012 Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 BKT ja kysyntäerät Tavaroiden ja palveluiden vienti Kiinteät bruttoinvestoinnit Yksityinen kulutus Julkinen kulutus
Kauppasodan uhka. Hämeen kauppakamarin kevätkokous Johnny Åkerholm
Kauppasodan uhka Hämeen kauppakamarin kevätkokous 15.5.2018 Näyttää uhkaavalta Trumpilla yksi hyvä argumentti suhteessa Kiinaan: Immateriaalioikeudet Muuten heikot perustelut: Kauppaa ei pidä tarkastella
Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta
Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta 1. Hyvinvointia Suomelle Teknologiateollisuus on Suomen tärkein vientiala. Teknologiayritykset toimivat kansainvälisillä markkinoilla ja tuovat Suomeen vientituloja,
Työ muuttuu muuttuvatko pelisäännöt ja asenteet? Timo Lindholm / SITRA
Työ muuttuu muuttuvatko pelisäännöt ja asenteet? Timo Lindholm / SITRA 7.9.2016 Kansan, maan ja työn vuotuisen tuoton arvoa ei voida lisätä millään muulla keinolla kuin lisäämällä joko sen tuottavien työläisten
Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta
Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa
Mallivastaukset KA5-kurssin laskareihin, kevät 2009
Mallivastaukset A5-kurssin laskareihin, kevät 009 Harjoitukset (viikko 5) Tehtävä Asia selittyy tulonsiirroilla. Tulonsiirrot B lasketaan mukaan kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin Y d. Tässä
Suomi nousuun. Aineeton tuotanto
Suomi nousuun Aineeton tuotanto TEM/EIO nostaa keskusteluun yrityksille tärkeitä pullonkauloja ja luo edellytyksiä toimivalle toimintaympäristölle jossa yritykset voivat uudistua ja kasvaa. Tunnistamme
Teknotarinoita. Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta
Teknotarinoita Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta www.visiolehti.fi 1 Hyvinvointia Suomelle Teknologiateollisuus on Suomen tärkein vientiala. Teknologiayritykset toimivat
Yrittäjyys. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI
Yrittäjyys Konsultit 2HPO 1 Jos saisi valita yrittäjä- ja palkansaajauran välillä Liettua Kiina USA Kreikka Latvia Bulgaria Italia Ranska Irlanti EU-27 Viro Espanja Iso-Britannia Alankomaat Belgia Saksa
Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät
Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa
HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018
HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Talouden näkymät Hallituksen talousarvioesityksessä Suomen talouskasvun arvioidaan olevan tänä vuonna 2,9 prosenttia.
Palveluteollinen käänne ja ekologinen kestävyys
Palveluteollinen käänne ja ekologinen kestävyys Talouskasvu vakaan yhteiskuntakehityksen edellytys? -seminaari 11.3.2011 Pekka Ylä-Anttila ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH
SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät
SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus
MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016
MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n
Taloudellisen tilanteen kehittyminen
#EURoad2Sibiu Taloudellisen tilanteen kehittyminen Toukokuu 219 KOHTI YHTENÄISEMPÄÄ, VAHVEMPAA JA DEMOKRAATTISEMPAA UNIONIA EU:n kunnianhimoinen työllisyyttä, kasvua ja investointeja koskeva ohjelma ja
7 Yrityksen teoria: tuotanto ja kustannukset (Mankiw & Taylor, Ch 13)
7 Yrityksen teoria: tuotanto ja kustannukset (Mankiw & Taylor, Ch 13) Tavaroiden ja palvelujen tuotanto tapahtuu yrityksissä Yritykset tuntevat niiden valmistukseen tarvittavan teknologian teknologia on
Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)
Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen
Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa
Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen
Elämmekö kasvavan niukkuuden vai yltäkylläisyyden aikaa? Perheyritysten liitto ry Leena Mörttinen
Elämmekö kasvavan niukkuuden vai yltäkylläisyyden aikaa? Perheyritysten liitto ry Leena Mörttinen 10.10.2016 Maailmantalouden mannerlaatat törmäilevät Vienti ei vedä ja investointeja ei näy ekonomistit
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, lyhyt esittely ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, lyhyt esittely Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen edeltäjä Taloudellinen Tutkimuskeskus perustettiin 1.8.1946. ETLA on voittoa tavoittelematon
Maailmantalouden trendit
Maailmantalouden trendit Maailmantalouden kehitystrendit lyhyellä ja pitkällä aikavälillä ja niiden vaikutukset suomalaiseen metsäteollisuuteen. Christer Lindholm Maailmantalouden trendit 25.05.2011 1
Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta
Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa
Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset
Liite 1 Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset 1Mit 1. Miten tähän on tlt? tultu? 2. Miten avittaa talouskasvua? 3. Miten kutistaa kestävyysvajetta? Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Matti
LähiTapiola Varainhoito Oy 28.3.2014 1
Avain Suomen velkaongelmien ratkaisuun: uskottava kasvustrategia Sijoitusmessut 2014, Tampere-Talo Ekonomisti Timo Vesala, YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden (PRI) allekirjoittaja 28.3.2014
Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus
Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla
Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula?
Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Pääjohtaja Erkki Liikanen Kaupan päivä 23.1.2006 Marina Congress Center Talouden arvonlisäys, Euroalue 2004 Maatalous ja kalastus 3 % Rakennusala 5 % Teollisuus
Suomi nousuun. Aineeton tuotanto
Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä
Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö. Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen
Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen Itämeriyhteistyö elinkeinoelämän agendalla Itämeriyhteistyö
Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
KUNTIEN TUOTTAVUUSKEHITTÄMINEN MAHDOLLISUUDET JA SUDENKUOPAT
KUNTIEN TUOTTAVUUSKEHITTÄMINEN MAHDOLLISUUDET JA SUDENKUOPAT Taloustorstai, Helsinki, Kuntatalo, 22.11.2018 Jarmo Vakkuri Professori, Tampereen yliopisto, johtamiskorkeakoulu, jarmo.vakkuri@uta.fi ESITELMÄN
HUOM: yhteiskunnallisilla palveluilla on myös tärkeä osuus tulojen uudelleenjaossa.
1 2. JULKISEN SEKTORIN MENOT SUOMESSA JA ERÄISSÄ MUISSA MAISSA (NÄMÄ TIEDOT OVAT TUOMALAN UUDESTA JULKAISEMATTOMASTA KÄSIKIRJOITUKSESTA) EI SAA LEVITTÄÄ ULKOPUIOLELLE LUENTOJEN! Tässä luvussa tarkastelemme
Kilpailu, innovaatiot, yritysdynamiikka ja talouskasvu Mika Maliranta. Kenen ehdoilla markkinoiden toimivuutta edistetään? KKV-päivä 2018,
Kilpailu, innovaatiot, yritysdynamiikka ja talouskasvu Mika Maliranta Kenen ehdoilla markkinoiden toimivuutta edistetään? KKV-päivä 2018, 12.11.2018 Esityksen rakenne lyhyesti Talouskasvu on tärkeää Kilpailu
Tuottavuutta tuotemallinnuksella? Infra 2012, Wanha Satama Kimmo Laatunen 6.3.2012
Tuottavuutta tuotemallinnuksella? Infra 2012, Wanha Satama Kimmo Laatunen 6.3.2012 Sisällysluettelo Tuottavuus Tuotemallinnus Miten tuottavuutta tuotemallinnuksella? Tuottavuus Tuottavuus on ollut ja on
Mitä on kansantalouden tilinpito?
Mitä on kansantalouden tilinpito? Tilastokeskuksen asiakasaamu kirjastoille ja tietopalveluille 1.12.2010 Tilastopäällikkö Tuomas Rothovius Modernin makrotaloustieteen ja kansantalouden tilinpidon synnystä
MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry
MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia 26.4.2017 Maarit Lindström Metsäteollisuus ry Asuminen tekoäly kaupungistuminen Robotiikka Digitalisaatio Väestön ikääntyminen
Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15
Suomen talouden tila ja tulevaisuus seminaari
Hannu Piekkola Suomen talouden tila ja tulevaisuus seminaari 17.9.2009 Vaasa 13.00 SEMINAARIN AVAUS JA ALUSTUS Johtaja Jouko Havunen ja kansantaloustieteen professori Hannu Piekkola, Vaasan yliopisto (tilaisuuden
Sivistyksessä Suomen tulevaisuus. KOULUTUS 2030 Pitkän aikavälin kehittämistarpeet ja tavoitteet Opetusministeri Henna Virkkunen
Sivistyksessä Suomen tulevaisuus KOULUTUS 2030 Pitkän aikavälin kehittämistarpeet ja tavoitteet Opetusministeri Henna Virkkunen Millaisia tietoja ja taitoja tulevaisuudessa tarvitaan? Tulevaisuuden tietojen
Saimaan ammattikorkeakoulu Tutkimuspäällikkö Henri Karppinen
Saimaan ammattikorkeakoulu 10.5.2016 Tutkimuspäällikkö Henri Karppinen Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta - Julkisen tutkimuksen Tekes-hankkeet - Tutkimuksesta uutta tietoa ja liiketoimintaa (Tekes)
Kilpailu, innovaatiot, yritysdynamiikka ja talouskasvu
Kilpailu, innovaatiot, yritysdynamiikka ja talouskasvu Mika Maliranta Kenen ehdoilla markkinoiden toimivuutta edistetään? KKV-päivä 2018, 12.11.2018 Esityksen rakenne lyhyesti Talouskasvu on tärkeää Kilpailu
Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019
Olli Rehn Suomen Pankki Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019 Teknologiateollisuuden hallitus 17.1.2019 17.1.2019 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu, mutta ei niin vahvana kun vielä kesällä ennustettiin
Aluekehittämisen tieteellinen perusta
Aluekehittämisen tieteellinen perusta Perusasetelma Perusasetelma Innovaatiotoiminta Aluekehittäminen Lähtökohta Aluekehittäminen on jonkin aluekokonaisuuden tulevaisuuden toimintaedellytysten parantamista
Liite 1. Suomen kilpailukyky. Lauri Lyly Talousneuvosto
Liite 1 Suomen kilpailukyky Lauri Lyly Talousneuvosto 21.8.2012 21.8.2012 1 Palkat ovat nousseet Suomessa keskimääräistä nopeammin Lähde: Euroopan komissio 21.8.2012 2 Myös tuottavuus on noussut Suomessa
Suomen tulevaisuus 100 vuotta sitten
Suomen tulevaisuus 100 vuotta sitten Sakari Heikkinen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos OP Ryhmän tutkimussäätiön teemapäivä 8.2.2017 Esityksen rakenne Suomi sata vuotta sitten
Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet
Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Lindorff Suomen Profittable 2012 -seminaari Helsingin musiikkitalo, Black Box 29.3.2012 Paavo Suni, ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Mrd. USD 600 Maailmantalous
Timo Järvensivu Tutkimuspäällikkö, kauppatieteiden tohtori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu www.degrowth.fi
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, TAF-seminaari Tekniikan Opettajat TOP ry 28.1.2011 Timo Järvensivu Tutkimuspäällikkö, kauppatieteiden tohtori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu www.degrowth.fi 1. Talouskasvu,
Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa
Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Kestävä hyvinvointi -seminaari Helsingin yliopisto 10.4.2013 Halusimme
Vastuullinen Sijoittaminen
Vastuullinen Sijoittaminen Mikko Koskela 3/2018 Agenda Mitä vastuullisuus tarkoittaa? Vastuullisuuden valintoja Ovatko trendit sijoittajalle uhkia vai mahdollisuuksia? 2 Mitä vastuullisuus on? Jostakin