Saimaan ammattikorkeakoulu Tutkimuspäällikkö Henri Karppinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Saimaan ammattikorkeakoulu Tutkimuspäällikkö Henri Karppinen"

Transkriptio

1 Saimaan ammattikorkeakoulu Tutkimuspäällikkö Henri Karppinen

2 Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta - Julkisen tutkimuksen Tekes-hankkeet - Tutkimuksesta uutta tietoa ja liiketoimintaa (Tekes) - Yritysten Tekes-hankkeet - EU:n kansalliset rakennerahastot - Maaseuturahasto - Kansainväliset hankkeet, komission rahoitus, yhteistyöohjelmat, raja-alueohjelmat Miten tutkimuksen toteuttaminen poikkeaa yliopistojen tieteellisestä tutkimuksesta? - Menetelmät ovat usein täysin identtisiä ja edellytyksenä tutkimuksen toteuttamiselle. - Yhä useampi rahoittaja edellyttää tieteellistä julkaisemista myös ammattikorkeakouluilta.

3 Avoin tiede ja tutkimus - näkökulmia Avointiede.fi kertoo... Sen kautta voimme yhdessä luoda uusia mahdollisuuksia osallistua tutkimuksen tekemiseen laajemmin niin tiedeyhteisölle kuin päätöksentekijöille ja kansalaisille. Keskeinen osa tiedonhallinnan suunnittelua on tutkimusaineistojen hallinta. Aineistoihin kuuluu yhä useammin myös dataa. Samaan aikaan muualla - Yhä useampi tutkimustyötä tekevä kokee asemansa yrityksissä ja organisaatioissa uhatuksi. - Samanaikaisesti pitäisi luoda sisältöä, joka on kiinnostavaa rahoittajien ja asiakkaiden kannalta sekä luoda itsestään tekijänä kuvaa, joka on houkutteleva myös tulevien työnantajien kannalta.

4 Ammattikorkeakoulujen tehtävät Ammattikorkeakoulujen tehtävänä on huomioida työelämälähtöiset tarpeet tutkintokoulutuksessa sekä keskittyä alueiden elinkeinorakennetta uudistavaan ja kehittävään soveltavaan tutkimukseen, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan sekä käytäntöä palvelevaan opetukseen. Ne tuottavat uutta työvoimaa, yrittäjyyttä ja toimivat jo työelämässä olevien ammattitaidon kehittäjinä sekä ylläpitäjinä. Uudistava ja kehittävä soveltava tutkimus kuinka avointa se voi olla?

5 Tä n ä ä n H u o m e n n a Tu l e v a i s u u d e s s a Tutkimuksen avoimuus käytännössä Käytännön tutkimustyössä avoimuus tai sen puute näyttäytyvät eri muodoissa. - Mitä lähempänä tätä päivää ollaan ja mitä kiireempi on, sitä vähemmän tekeminen on avointa. - Vain harva yritys ja organisaatio kantaa huolta tulevaisuuden ratkaisujen avoimuudesta tai sen puutteesta yleensä lähtökohta julkisen tutkimuksen hankkeissa. - Tutkimustiedon arvostus vaikuttaa vähenevän Voittehan te sitä tutkia - Puoli-ilmaisen tai ilmaisen konsultin roolissa ehdot ovat useimmiten samat kuin konsulttimaailmassa. Avoimuuden korostaminen soveltavan tutkimuksen aikana ei vaikuta lisäävän yritysten tai organisaatioiden halukkuutta panostaa tutkimukseen osallistumiseen eikä tutkimustulosten hyödyntämiseen.

6 Tutkimuksen Case 1 Suomalainen avoimuus teknologiayritys käytännössä Jotta ensimmäiseen kahvikuppiin saa maitotilkan, on allekirjoitettava NDA. - avoimuuden lähtökohta. Samalta taholta tulee dataa salaamattomana sähköpostilla. - avoin data. Suunnanmuutokset on nopeita ja kärsivällisyys rajallista. - tutkimuksen laatu. Aineistonhallinta ja hyödyntäminen - ei kovin kiinnostavaa. - tutkimuksen avoimuus.

7 Case 2 Suomalainen terveydenhuollon organisaatio Tutkimuslupa ja tutkimuksen eettinen arviointi. - avoimuuden lähtökohta. Tutkimustiedon kerääminen vain ennalta suunnitellusti. - molemmat osapuolet ajan tasalla. Rikas data, joka on tänä päivänä salattu tarpeellisin osin. - kerättävän tiedon laatu. Kiinnostus tutkimus- ja analyysimetodeihin on olemassa, tulosten hyödyntäminen laajemmin nähdään mahdollisena. - asenne

8 Case 3 Suomalainen ohjelmistoyritys Tutkimuksen tavoite luokaa tietoa, joka on hyödyllistä koko Suomelle. - avoimuuden lähtökohta. Yrityksen tavoittelemat hyödyt eivät ole teistä riippuvaisia. - asenne. Tutkimustiedon hallinta ja tutkimuksen avoimuus tutkimusorganisaation vastuulla. - vastuu laadusta ja toteutuksesta. Yritykseen liittyvää tietoa pääsee käyttämään, mutta tutkijalle ei omaa kopiota sisällöistä. - vastuurajat ja avoimuus.

9 Yhteenveto Eteenpäin - Yritykset ja julkisen sektorin organisaatiot eivät pääsääntöisesti tunne avoimen tieteen ja tutkimuksen periaatteita tunnemmeko itse? - Soveltavan tutkimuksen on jatkossakin päästävä lähelle yrityksiä ja organisaatioita. - Avoin tutkimus on mahdollista, vaikka taustadata ei olisikaan avointa. Tutkimuksen toteuttamisen kuvaaminen ja menetelmät voivat silti olla avoimin periaattein toimivia. - Tiedonhallinnan ja avoimuuden automaatio saattaa estää tärkeiden ja mielenkiintoisten ratkaisujen toteutumisen toisaalta saattaa toimia tutkimuksen mahdollistajana.

10 Yhteystiedot Henri Karppinen Avointen kuvien tiedot Kansikuva VisitFinland-kuvapankki. Sivu 2 Etelä-Karjalan liiton kuvapankki, Sivut 3-4 FreeImages.com, Usage under Freeimages.com content license. Sivut 6-9 FreeImages.com, Usage under Freeimages.com content license.

Ammattikorkeakoulujen koulutus, TKI-toiminta ja yritysyhteistyö. DL2021 vuosiseminaari Kirsi Viskari Saimaan ammattikorkeakoulu

Ammattikorkeakoulujen koulutus, TKI-toiminta ja yritysyhteistyö. DL2021 vuosiseminaari Kirsi Viskari Saimaan ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulujen koulutus, TKI-toiminta ja yritysyhteistyö DL2021 vuosiseminaari Kirsi Viskari Saimaan ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulujen TKI-faktoja Vuoden 2017 lukuja 2250 tutkimus- ja kehittämishanketta

Lisätiedot

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Jyrki Hakapää johtava tiedeasiantuntija 1 FOR EXELLENCE IN SCIENCE Miksi avoin saatavuus? Avoin saatavuus -termi korostaa strategista pyrkimystä turvata tutkimustulosten

Lisätiedot

Tervetuloa AVOIN*-hankkeen seminaariin

Tervetuloa AVOIN*-hankkeen seminaariin Tervetuloa AVOIN*-hankkeen seminaariin Riitta Maijala 21.5.2013 (* AVOIN = Avoimen tiedon instrumentit) Avoin tieto tutkimuksen ja yhteiskunnan palveluksessa Tutkimuksissa käytetään paremmin hyödyksi aiempia

Lisätiedot

Avointen aineistojen julkaisualusta AVAA

Avointen aineistojen julkaisualusta AVAA Avointen aineistojen julkaisualusta AVAA 2016 OKM ATT 2014 2017 -hanke www.avointiede.fi Lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla Avoin tiede ja tutkimus hanke 2014-2017 Opetus-

Lisätiedot

KVANTITATIIVNEN DATA JA SEN AVAAMINEN. Eliisa Haanpää, Tietoarkisto Metodifestivaali, Jyväskylä

KVANTITATIIVNEN DATA JA SEN AVAAMINEN. Eliisa Haanpää, Tietoarkisto Metodifestivaali, Jyväskylä KVANTITATIIVNEN DATA JA SEN AVAAMINEN Eliisa Haanpää, Tietoarkisto Metodifestivaali, Jyväskylä 30.5.2017 Esityksen sisältö 1 Taustaa 2 Suunnittelu & käsittely 3 Anonymisointi 1 TAUSTAA Miksi avata aineisto?

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

PALVELUITA DATANHALLINTAAN

PALVELUITA DATANHALLINTAAN PALVELUITA DATANHALLINTAAN Etua tutkimukseesi: Huolehdi aineistostasi ja varmista tutkimuksen toistettavuus. Nosta näkyvyyttäsi, mahdollista viittaukset ja meritoidu. Vastaa rahoittajien ja kotiorganisaatiosi

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja

Lisätiedot

Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia

Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia 1 SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia & aineistonhallinnan historia Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston

Lisätiedot

Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen

Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen Tutkimusinfrastruktuuritoiminnan strateginen kehittäminen Työpaja 25.4.2019 Anu Nuutinen Johtava tiedeasiantuntija Suomen Akatemia 1 SUOMEN AKATEMIA 2019

Lisätiedot

Viveca Still OTT, tekijänoikeusneuvos

Viveca Still OTT, tekijänoikeusneuvos Tekijänoikeudet sopimustutkimuksessa Esityksessä esitetyt kannat ja tulkinnat perustuvat virkamiehen omaan käsitykseen ja tulkintaan Suomen oikeusjärjestelmästä Viveca Still OTT, tekijänoikeusneuvos Korkeakoulussa

Lisätiedot

Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin

Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin Opetusneuvos Juha Haataja Avoin tutkimusdata ja aineistonhallinta ihmistieteissä seminaari Tampereen yliopisto 1.12.2014 Tiekartta

Lisätiedot

Avoin data metsäntutkimuksessa E-P DIGI, , Seinäjoki

Avoin data metsäntutkimuksessa E-P DIGI, , Seinäjoki Avoin data metsäntutkimuksessa E-P DIGI, 22.3.2017, Seinäjoki Risto Lauhanen, tutkimus- ja kehittämispäällikkö, SeAMK Ruoka. Lisätiedot: risto.lauhanen@seamk.fi Seliina Päällysaho, tutkimuspäällikkö, SeAMK.

Lisätiedot

Oletko mukana tutkimuksen muutoksessa? Lue tästä, miten voit hyödyntää avoimen tieteen ja tutkimuksen mahdollisuudet!

Oletko mukana tutkimuksen muutoksessa? Lue tästä, miten voit hyödyntää avoimen tieteen ja tutkimuksen mahdollisuudet! Oletko mukana tutkimuksen muutoksessa? Tieteen tekemisen prosessi on muutoksessa kohti avoimia toimintamalleja. Avoin tiede ja tutkimus tarkoittaa pyrkimyksiä tukea tätä muutosta tieteellisessä tutkimuksessa.

Lisätiedot

Jälkidigitaalinen tiede tieteellisen tiedon saatavuuden muutos

Jälkidigitaalinen tiede tieteellisen tiedon saatavuuden muutos Jälkidigitaalinen tiede tieteellisen tiedon saatavuuden muutos STKS, Helsinki 20.5.2015 Jarmo Saarti Sisältö Tieteellinen julkaiseminen Jakelemisen muutos Käyttäjän kohtaaminen uudessa ympäristössä Saarti

Lisätiedot

Data Management Plan Hyvä datanhallinta alkaa suunnittelusta. Minna Ahokas CSC

Data Management Plan Hyvä datanhallinta alkaa suunnittelusta. Minna Ahokas CSC Data Management Plan Hyvä datanhallinta alkaa suunnittelusta Minna Ahokas CSC Avoin tiede ja aineistojen avaaminen edellyttävät: Tutkimusaineistojen ja tulosten avointa jakamista. Aineistonhallinnan suunnittelua

Lisätiedot

Big datan hyödyntäminen

Big datan hyödyntäminen Big datan hyödyntäminen LVM/FIIF-yhteistyö 1 0 /1 9 /1 4 Nykytilanne Useita olemassa olevia ohjelmia ja tahoja, josta yritykset ja tutkimuslaitokset voivat hakea rahoitusta Big Dataan ja teollisen internetin

Lisätiedot

Tutkimusdatan hallinnan kansalliset välineet IDA, Etsin, AVAA. Stina Westman, ATT-hanke, CSC

Tutkimusdatan hallinnan kansalliset välineet IDA, Etsin, AVAA. Stina Westman, ATT-hanke, CSC Tutkimusdatan hallinnan kansalliset välineet IDA, Etsin, AVAA Stina Westman, ATT-hanke, CSC Agenda Avoin tiede ja tutkimus hanke Tutkimusdatan hallinta Työkaluja aineistojen tallennukseen ja jakamiseen

Lisätiedot

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen

Lisätiedot

Tutkimuksen aineistonhallinnan eettisiä ulottuvuuksia. Tutkimusetiikkaseminaari, Tampereen yliopisto 18.11.2015 Arja Kuula-Luumi

Tutkimuksen aineistonhallinnan eettisiä ulottuvuuksia. Tutkimusetiikkaseminaari, Tampereen yliopisto 18.11.2015 Arja Kuula-Luumi Tutkimuksen aineistonhallinnan eettisiä ulottuvuuksia Tutkimusetiikkaseminaari, Tampereen yliopisto 18.11.2015 Arja Kuula-Luumi 2 Esityksen sisältö Tietoarkisto Tieteen avoimuus Tutkittavien informointi

Lisätiedot

OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ

OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ OPEN ACCESS eli tieteen avoin saatavuus on tiedemaailman ajankohtainen tavoite. Tutkimus halutaan saada näkyville ja hyödyksi niin laajasti kuin mahdollista.

Lisätiedot

ATT-viitearkkitehtuuri

ATT-viitearkkitehtuuri ATT-viitearkkitehtuuri Ville Tenhunen, 17.3.2016 2015 OKM ATT 2014 2017 -hanke www.avointiede.f Lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla Kokonaiskuva muodostuu osakuvauksista

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot

Teknologia ja digiajan yhteisöt mahdollistajina

Teknologia ja digiajan yhteisöt mahdollistajina Teknologia ja digiajan yhteisöt mahdollistajina Mikko Lampi Tutkimuspäällikkö, Mamk + digiaktivisti twitter @jotudin Minä, digitalisti Tutkimuspäällikkö Data, tiedonhallinta, sähköinen arkistointi Käyttäjäkokemus,

Lisätiedot

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Enemmän irti innovaatiopolitiikasta - Ammattikorkeakoulujen osaaminen täysmittaiseen käyttöön Eduskunta 22.2.12 Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT

Lisätiedot

Kansalliskirjaston ATThankkeet

Kansalliskirjaston ATThankkeet Kansalliskirjaston ATThankkeet Esa-Pekka Keskitalo Asiantuntijaseminaari 28.4.2015 Avoin tiede tarkoittaa avoimien toimintamallien käyttämistä tieteellisessä tutkimuksessa. Keskeinen tavoite on tutkimustulosten,

Lisätiedot

PALVELUITA AINEISTOJEN HALLINTAAN

PALVELUITA AINEISTOJEN HALLINTAAN PALVELUITA AINEISTOJEN HALLINTAAN Etua tutkimukseesi: Huolehdi aineistostasi ja varmista tutkimuksen toistettavuus. Nosta näkyvyyttäsi, mahdollista viittaukset ja meritoidu. Vastaa rahoittajien ja kotiorganisaatiosi

Lisätiedot

Tutkimuksen vastuullinen elinkaari

Tutkimuksen vastuullinen elinkaari Tutkimuksen vastuullinen elinkaari Mitä jokaisen tutkimuspalveluissa työskentelevän tulisi tietää tutkimusetiikasta ja avoimesta tieteestä? Iina Kohonen, TENK Henriikka Mustajoki, TSV Riikka Palonkorpi,

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

Korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyön vahvistaminen hallitusohjelmassa

Korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyön vahvistaminen hallitusohjelmassa Korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyön vahvistaminen hallitusohjelmassa Pirjo Kutinlahti ETIIKAN PÄIVÄ 2017: TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ 15.3.2017, Tieteiden talo, Helsinki KÄRKIHANKE 5: VAHVISTETAAN

Lisätiedot

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10. Talousarvioesitys 2017 - vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen Tulevaisuusvaliokunta 5.10.2016 T&K&I - määrärahat talousarvioesityksessä T&K&I politiikan

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa 18.3.2014

Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa 18.3.2014 Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa 18.3.2014 Antti Eskola Kaupallinen neuvos Innovaatiopolitiikan ryhmä Työ- ja elinkeinoministeriö Data käyttöön mutta mikä data?

Lisätiedot

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 25.11.2016 TIEDOSSA TULEVAISUUS www.professoriliitto.fi Professoriliiton tehtävät Professoriliiton sääntöjen mukaan liitto toimii yliopistolain tarkoittamien yliopistojen, Maanpuolustuskorkeakoulun

Lisätiedot

AVOIMEN TUTKIMUKSEN POLITIIKKA

AVOIMEN TUTKIMUKSEN POLITIIKKA Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON AVOIMEN TUTKIMUKSEN POLITIIKKA 2018 1 JOHDANTO Turun yliopiston avoimen tutkimuksen politiikassa kuvataan tutkimusprosessin ja tutkimuksessa käytettyjen menetelmien

Lisätiedot

KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma?

KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma? KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma? Tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatiotoiminnan (TKI) ja osaamisen hallinto kiinteistö- ja rakennusalalla VTV:n työpaja, Helsinki, 11.4.2013

Lisätiedot

Maahanmuuttajien työllisyyden edistäminen. Mikko Räsänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Osaaminen esiin osaajat töihin, Lahti 9.11.

Maahanmuuttajien työllisyyden edistäminen. Mikko Räsänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Osaaminen esiin osaajat töihin, Lahti 9.11. Maahanmuuttajien työllisyyden edistäminen Mikko Räsänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Osaaminen esiin osaajat töihin, Lahti 9.11.2017 Mikä on EK? EK edustaa jäseniään elinkeino- ja työelämäasioissa

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET

VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET Suomen Akatemia & TEKES seminaari 12.10.2005 VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET Arto Mustajoki Helsingin yliopisto Suomen Akatemia Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (Esityksen alkuosassa on

Lisätiedot

Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF)

Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF) Kuvallinen aloitussivu, kuvan koko 230 x 68 mm Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF) Parasta on muutos kirjastopalveluiden avoin tulevaisuus seminaari 28.20.2016 31.10.2016

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset julkisen sektorin palvelutuotannon uudistajana Jonna Stenman

Yhteiskunnalliset yritykset julkisen sektorin palvelutuotannon uudistajana Jonna Stenman Yhteiskunnalliset yritykset julkisen sektorin palvelutuotannon uudistajana 15.11.2011 Jonna Stenman Tässä on oltava jotain mielenkiintoista kun siihen suhtaudutaan niin intohimoisesti Jonna Stenman 15.11.2011

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON DATAPOLITIIKKA

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON DATAPOLITIIKKA Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON DATAPOLITIIKKA 2016 1 JOHDANTO Hyväksytty Turun yliopiston rehtorin päätöksellä 9.2.2016 Turun yliopiston datapolitiikassa kuvataan tutkimusdatan keräämiseen, käyttöön

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 4.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia Tieteen eri roolit ja tutkimuksen

Lisätiedot

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi

Lisätiedot

Data uuden mahdollistajana. Hanna Niemi-Hugaerts Forum Virium Helsinki

Data uuden mahdollistajana. Hanna Niemi-Hugaerts Forum Virium Helsinki Data uuden mahdollistajana Hanna Niemi-Hugaerts Forum Virium Helsinki Data Data on digitaalista raaka- aine0a: 2lastoja, julkaisuja, videotallenteita, kuvia, kar0oja, 3D- malleja. Avoin data: Julkista

Lisätiedot

YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari

YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari 2.12.2013 TIETEELLINEN TIETO tiedeyhteisön synty 1660-luvulla tieteellinen tieto on julkista tieteen itseäänkorjaavuus

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus 2014-2017 (ATT-hanke)

Avoin tiede ja tutkimus 2014-2017 (ATT-hanke) Avoin tiede ja tutkimus 2014-2017 (ATT-hanke) Juha Haataja Juha.Haataja@minedu.fi Yritykset Avoin tiede ja tutkimus 2014-2017 (ATT) Hallinto Suunnittelu Datan kerääminen Datan käsittely ja analyysi Datan

Lisätiedot

Avoimen tieteen osaajakoulutus Työpaja: Avoin tiede ja tietohallinto 14.9.2015

Avoimen tieteen osaajakoulutus Työpaja: Avoin tiede ja tietohallinto 14.9.2015 Avoimen tieteen osaajakoulutus Työpaja: Avoin tiede ja tietohallinto 14.9.2015 Johdanto aiheeseen Mitä on avoin tiede? Avoimen tieteen ja tutkimuksen prosessi Palvelut ja tietojärjestelmät Esimerkkejä

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen Maarit Lahtonen, asiantuntija Työelämän innovaatiot ja kehittäminen DM 629213 11-2011 VetoVoimaa! tekesläisen silmin

Lisätiedot

Tutkimuksen viitearkkitehtuuri Tutkimuksen tuen ja hallinnan näkökulma. Mari Riipinen Turun yliopisto

Tutkimuksen viitearkkitehtuuri Tutkimuksen tuen ja hallinnan näkökulma. Mari Riipinen Turun yliopisto Tutkimuksen viitearkkitehtuuri Tutkimuksen tuen ja hallinnan näkökulma Mari Riipinen Turun yliopisto Sisällys Tausta Mitä tutkimuksen viitearkkitehtuuri tarkoittaa Tavoite Miksi tutkimuksen viitearkkitehtuuria

Lisätiedot

Avoimuus, digitaalisuus ja muut toimintakulttuurin muutosvoimat

Avoimuus, digitaalisuus ja muut toimintakulttuurin muutosvoimat Avoimuus, digitaalisuus ja muut toimintakulttuurin muutosvoimat Juha Haataja Kirjastopäivät 24.11.2016 Avoimuus etenee kansainvälisesti Hyötyjä - Tieteellinen toimintamalli edistyy - Tutkimustiedon vahvistaminen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Infotilaisuus hankehakijoille ELY-keskus 22.1.2015 Komission näkemys Suomen kilpailukyvystä Nurkkakuntaisuus uhkaa Merkittävimmät ongelmat jalostusasteessa ja innovaatiotoiminnassa

Lisätiedot

Lähilämpöverkoista ja uusista energiaratkaisuista liiketoimintaa matalaenergiarakentamisessa

Lähilämpöverkoista ja uusista energiaratkaisuista liiketoimintaa matalaenergiarakentamisessa Lähilämpöverkoista ja uusista energiaratkaisuista liiketoimintaa matalaenergiarakentamisessa matalaenergiarakentamisessa 26.3.2009 matalaenergiarakentamisessa 1 Kestävä Yhdyskunta 2007-2012ohjelma Lähtökohtia

Lisätiedot

Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Julkaisufoorumi ja Open Access Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Esityksen rakenne Julkaisufoorumi-hankkeesta Open Access käsitteenä Julkaisufoorumin lehdet ja Open Access

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

TIEDE - UUSI JOKAMIEHENOIKEUS! Kansalaiset ja avoin tieto

TIEDE - UUSI JOKAMIEHENOIKEUS! Kansalaiset ja avoin tieto TIEDE - UUSI JOKAMIEHENOIKEUS! Kansalaiset ja avoin tieto Kirjastopäivät, Jyväskylä 8.6. 2017 Kristiina Hormia-Poutanen, Kansalliskirjasto LIBER & OSPP Teollisuusvalokuvaamo Mannelin, 1974. Lusto - Suomen

Lisätiedot

OSAAMISEN TULEVAISUUS

OSAAMISEN TULEVAISUUS OSAAMISEN TULEVAISUUS SKOL konsulttipäivä 10.4.2017 Markku Moilanen, SKOL ry hallituksen puheenjohtaja, Ramboll Finland Oy hallituksen puheenjohtaja 1 OSAAMINEN VANHENEE, ELLEI SITÄ UUDISTETA JATKUVASTI

Lisätiedot

Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio

Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio 1.4.2014 Paikkatietostrategia 2005-2010 ensimmäisen kansallisen paikkatietostrategian (Paikkatietoasiain neuvottelukunta) Painopiste: paikkatietoinfrastruktuurin

Lisätiedot

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Mikä on innovaatio innovaatiostrategia innovaatiopolitiikka???

Lisätiedot

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry EduCloud ncloud Rajapintojen avaaminen ja ekosysteemien rakentaminen JulkICTLab-seminaari 20.11.2015 Martin von Willebrand, puheenjohtaja Avoin arkkitehtuuri Luo jäsenien menestystarinoita avoimilla ratkaisuilla

Lisätiedot

Eksistentiaalisten kysymysten äärellä Polamkin palvelukonsepti

Eksistentiaalisten kysymysten äärellä Polamkin palvelukonsepti Mikä minä olen? Eksistentiaalisten kysymysten äärellä Polamkin palvelukonsepti Laatua laineilla -seminaarin vierailu Polamkissa Joanna Kalalahti, tutkija Taustaa Sisäinen kehittämisprojekti Polamkin työelämäläheinen

Lisätiedot

Kansallisenpaikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus. Patinen kokous

Kansallisenpaikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus. Patinen kokous Kansallisenpaikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus Patinen kokous 13.6.2013 Paikkatietostrategian päivityksen pohjatyöt Avoin sähköinen kysely helmi-maaliskuu, 58 vastausta Toimintaympäristön muutosanalyysi

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 43 05.10.2016 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 42 17.10.2016 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 05.10.2016 43 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2017 EAKR-haku

Lisätiedot

ATT-areena Avoimen tieteen palvelut

ATT-areena Avoimen tieteen palvelut ATT-areena Avoimen tieteen palvelut Ville Tenhunen, @vtenhunen 6.10.2015 2015 OKM ATT 2014 2017 -hanke www.avointiede.fi Lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla Agenda Miksi

Lisätiedot

Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet. Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula

Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet. Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula 2 Aiheitani tänään Tieteen avoimuus Datapolitiikat Tutkimuskulttuurin haasteet Eettisesti kestävä aineiston avoimuus Aineistonhallinta

Lisätiedot

IKKU kurssien kehitystyö

IKKU kurssien kehitystyö Suuntaviivoja IKKU-kurssipalvelujen toteuttamiseen 25.11.2015 IKKU kurssien kehitystyö Aila Pikkarainen THM, KM. Lehtori Jyväskylän ammattikorkeakoulu 12.11.2015 Lähteet: Pikkarainen A. Tutkimus- ja kehittämistoiminnasta

Lisätiedot

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus 18.5.2016 AMK-päivät AMK goes Digi Johtaja Riitta Maijala 1 Musiikkituottajien jäsenyhtiöiden äänitteiden euromääräinen tukkumyynti Suomessa* * http://www.ifpi.fi/tilastot/

Lisätiedot

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Hankkeessa on lukuisia toimijoita: tutkimusorganisaatioita, rahoittajia ja välittäjäorganisaatioita, joiden roolit ja työn tulokset tulee saada sopivalla tavalla

Lisätiedot

TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKÖKULMA. ETIIKAN PÄIVÄ 2017 Tieteiden talo Mervi Friman HAMK

TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKÖKULMA. ETIIKAN PÄIVÄ 2017 Tieteiden talo Mervi Friman HAMK TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKÖKULMA ETIIKAN PÄIVÄ 2017 Tieteiden talo 15.3.2017 Mervi Friman HAMK AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEHTÄVÄ Ammattikorkeakoululain (932/2014) mukaan ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Avoimen tiedon keskus

Avoimen tiedon keskus Avoimen tiedon keskus Kun pieni idea kasvaa suureksi Pekka Olsbo JYU. Since 1863. 14.11.2017 1 Mistä kaikki alkoi? Vuonna 2014 Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö otti vastuulleen yliopiston

Lisätiedot

6Aika-strategian esittely

6Aika-strategian esittely 6Aika-strategian esittely Toukokuu 2014 Suurimpien kaupunkien kestävän kehittämisen strategia Uuden EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden 2014 2020 yhtenä painopisteenä kestävä kaupunkikehittäminen. Toteutus

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus vahvistaa suomalaista tutkimusta

Avoin tiede ja tutkimus vahvistaa suomalaista tutkimusta Avoin tiede ja tutkimus vahvistaa suomalaista tutkimusta Pirjo-Leena Forsström & Tommi Kutilainen & Sari Räisänen Avoin tiede on kansainvälisesti nopeasti kehittynyt ja leviävä trendi, joka on osa tutkimuksen

Lisätiedot

Yhteiskunnan osaamistarpeet ja koulutuksen työelämäperusteisuus. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö

Yhteiskunnan osaamistarpeet ja koulutuksen työelämäperusteisuus. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Yhteiskunnan osaamistarpeet ja koulutuksen työelämäperusteisuus Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Mitä lähdettiin tavoittelemaan? Tavoitteena luoda uusi rakenne korkeakoulutettujen asiantuntijuuden kehittämiselle

Lisätiedot

OpenCon 2016: avoimessa tieteessä on kyse sosiaalisesta ja globaalista oikeudenmukaisuudesta

OpenCon 2016: avoimessa tieteessä on kyse sosiaalisesta ja globaalista oikeudenmukaisuudesta OpenCon 2016: avoimessa tieteessä on kyse sosiaalisesta ja globaalista oikeudenmukaisuudesta Fakta Julkaistu 28.11.2016 klo 13:23 Kirjoittaja Konsta Happonen Avoin tiede on monia asioita, mutta myös sukupolvikysymys.

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Aluekehitysjohtaja Varpu

Lisätiedot

Suunta tästä eteenpäin

Suunta tästä eteenpäin Suunta tästä eteenpäin Nimi- ja paikkatietopalvelujen seminaari 30.1.2018 Minna Karvonen Opetus- ja kulttuuriministeriö KDK- onnistuimmeko? Arvioinnin tulokset liikennevaloina KDK-hankkeen vaikuttavuus

Lisätiedot

AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto

AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus 1.11.11 Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto TIETEELLINEN TIETO tieteellinen tieto on julkista tieteen itseäänkorjaavuus ja edistyvyys tieto syntyy tutkimuksen

Lisätiedot

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Lisätiedot

Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet (luonnos 03/2019)

Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet (luonnos 03/2019) Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet (luonnos 03/2019) Etiikan päivä 13.3.2019, Tieteiden talo, Helsinki Arja Kuula-Luumi, kehittämispäällikkö (Tietoarkisto) TENK:n työryhmän puheenjohtaja

Lisätiedot

Jukka Mönkkönen Rehtori Itä-Suomen yliopisto Unifi ry. Jukka Mönkkönen 1

Jukka Mönkkönen Rehtori Itä-Suomen yliopisto Unifi ry. Jukka Mönkkönen 1 Jukka Mönkkönen Rehtori Itä-Suomen yliopisto Unifi ry Jukka Mönkkönen 1 TIIVISTELMÄ + Suomen tieteen taso on top 10-indeksillä tarkasteltuna noussut (2012-2015) + Suomessa tieteellisten julkaisujen määrä

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 20.1.2012 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 1 Maakuntaohjelma linjaa valintoja 1 VISIONA YKSILÖLÄHTÖINEN, YHTEISÖLLINEN JA ELÄMÄNMAKUINEN KESKI-SUOMI Hyvinvointi on keskeinen kilpailukykytekijä

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Luovien alojen kehittämisfoorumi Rakennerahasto-ohjelman rakenne Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 1. Pk-yritysten kilpailukyky Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

Avoin toimintakulttuuri. SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen

Avoin toimintakulttuuri. SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen Avoin toimintakulttuuri SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen 6.11.2018 Avoimuus on luonteva osa elämäämme Jaamme vapaaehtoisesti omaa henkilökohtaista elämäämme verkossa mm. somen kautta Osaamme valita, osaamme

Lisätiedot

ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET

ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET Yrittäjyyssuositukset Arenen verkkosivuilla Arene ry Suomen Yrittäjät Riikka Ahmaniemi (JAMK), Kari Ristimäki (SeAMK), Lauri Tuomi (HAAGA-HELIA), Mika Tuuliainen (Suomen Yrittäjät),

Lisätiedot

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus

Lisätiedot

Espoon Avoimen osallisuuden malli

Espoon Avoimen osallisuuden malli Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.

Lisätiedot

Avoimen tieteen palvelut

Avoimen tieteen palvelut Avoimen tieteen palvelut Anssi Kainulainen anssi.kainulainen@csc.fi 2016 OKM ATT 2014 2017 -hanke www.avointiede.fi Lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla Agenda Miksi avoimen

Lisätiedot

TIKLI Tietojärjestelmien monialaisen oppimisympäristön kehittäminen ja pilotointi. Päivi Ovaska Projektipäällikkö, yliopettaja, TkT

TIKLI Tietojärjestelmien monialaisen oppimisympäristön kehittäminen ja pilotointi. Päivi Ovaska Projektipäällikkö, yliopettaja, TkT TIKLI Tietojärjestelmien monialaisen oppimisympäristön kehittäminen ja pilotointi Päivi Ovaska Projektipäällikkö, yliopettaja, TkT TIKLI Taustaa Tietojärjestelmien käyttöönotto ja hyödyntäminen nähdään

Lisätiedot

Tukea kehittämishankkeisiin - Työsuojelurahasto

Tukea kehittämishankkeisiin - Työsuojelurahasto Tukea kehittämishankkeisiin - Työsuojelurahasto Rauno Hanhela Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille Tampere 27.5.2015 Rauno Hanhela 25.5.2015 Työsuojelurahaston kehittämisavustus Työsuojelurahaston

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUT SUOMESSA - osaavaa työvoimaa ja innovaatioita koko maahan

AMMATTIKORKEAKOULUT SUOMESSA - osaavaa työvoimaa ja innovaatioita koko maahan AMMATTIKORKEAKOULUT SUOMESSA - osaavaa työvoimaa ja innovaatioita koko maahan Ammattikorkeakoulut Suomessa Perustietoa suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 25 AMMATTIKORKEAKOULUA Suomen korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

Muutama teema. Heikki Mannila

Muutama teema. Heikki Mannila Muutama teema Heikki Mannila 20.12.2017 Muutama teema Tutkimuksen rahoituksesta Eri alojen henkilöstörakenteesta Tieteen monet eri roolit Tutkimuksen vaikuttavuuden eri reitit Mihin tämä mahdollisesti

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

- Big Data Forum Finland Jari Salo, TIEKE

- Big Data Forum Finland Jari Salo, TIEKE - Big Data Forum Finland 30.8.2016 Jari Salo, TIEKE Suomessa Big Data Forum Finland BiFF Big Data Forum Finland (BiFF) tuottaa ja välittää Big Dataosaamista yritysten-, tutkimus- ja oppilaitosten välillä

Lisätiedot