Luonnos. Simon ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelma vuosille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luonnos. Simon ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelma vuosille 2008-2010"

Transkriptio

1 Luonnos Simon ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelma vuosille

2 Sisältö 1 YLEISTÄ 1.1 Lainsäädäntöä 1.2 Kunnan valvontasuunnitelma Ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelma 2 TARKASTUKSEN SISÄLTÖ JA SIIHEN KESKIMÄÄRIN KÄYTETTÄVÄ AIKA 3 VALVONTAKOHDETYYPPIEN TARKASTUSTIHEYS 4 NÄYTTEENOTTO JA NÄYTTEIDEN TUTKIMINEN 5 VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI 6 SUUNNITELMALLISEN VALVONNAN MAKSULLISUUS 7 VALVONTASUUNNITELMAN PÄIVITYS OSA 1 ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA OSA 2 TUOTETURVALLISUUSVALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA OSA 3 TERVEYDENSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA OSA 4 TUPAKKALAIN VALVONTASUUNNITELMA

3 1 YLEISTÄ Elintarvikevirasto ja Kuluttajavirasto ovat selvityksissään todenneet kunnallisen ympäristöterveydenhuollon voimavarojen vähentyneen voimakkaasti 1990-luvulla. Kunnan ympäristöterveydenhuollon voimavarojen turvaamiseksi ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntöä on vuosien aikana uudistettu. Muutosten tavoitteena on lisätä ympäristöterveydenhuollon laeissa säädetyn kunnallisen valvonnan suunnitelmallisuutta, tehokkuutta ja laatua. Valtioneuvosto teki vuonna 2003 periaatepäätöksen, jonka mukaan uudistettujen lakien mukaan ympäristöterveydenhuollon keskusvirastoille asetettiin velvoite omilla toimialoillaan laatia valtakunnalliset valvontaohjelmat kuntien valvontasuunnitelmien laatimisen ohjaamiseksi. Tämän lisäksi keskusvirastoiden tuli laatia ympäristöterveydenhuollon yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma, joka sisältää ympäristöterveydenhuollon valvonnan yleiset ja yhteiset periaatteet. Yhteinen valvontaohjelma helpottanee kuntia ottamaan huomioon kaikki ympäristöterveydenhuollon osa-alueet lainsäädännön edellyttämällä tavalla omissa valvontasuunnitelmissaan. Yhteisen valtakunnallisen valvontasuunnitelman lisäksi keskusvirastot laativat toimialakohtaiset valvontaohjelmat seuraavasti: Evira; elintarvikevalvontaohjelma KUV; tuoteturvallisuuden valvontaohjelma STTV; terveydensuojelun valvontaohjelma STTV, tupakkalain valvontaohjelma Evira; eläintauti- ja hyvinvointivalvontaohjelma STTV; kemikaalilain valvontaohjelma Kunnat ovat aikaisempina vuosina laatineet kunnalliset valvontasuunnitelmat ainoastaan elintarvikevalvonnasta ja tuoteturvallisuusvalvonnasta. Vuoden 2008 alusta kunnilla on oltava valvontaviranomaisen hyväksymä koko ympäristöterveydenhuoltoa koskeva yhteinen valvontasuunnitelma, joissa valtakunnalliset valvontaohjelmat on otettu huomioon. Lautakunnan hyväksymä valvontasuunnitelma on lähetettävä tiedoksi lääninhallitukselle ja se on tarkistettava vähintään kolmen vuoden välein. Lääkelain mukaisesta kunnalle kuuluvasta nikotiinivalmisteiden valvonnasta ei tehdä toistaiseksi valvontasuunnitelmaa. 1.1 Lainsäädäntöä Kansanterveyslakiin (66/1972) on sisällytetty käsite ympäristöterveydenhuolto, jolla tarkoitetaan yksilön ja hänen elinympäristönsä terveydensuojelua. Lain 1 :ssä ympäristöterveydenhuoltoon kuuluviksi laeiksi säädetään kuuluviksi seuraavat lait: terveydensuojelulaki (763/1994), elintarvikelaki (23/2006), laki kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta (75/2004), laki toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi ( tupakkalaki 693/1976)), kemikaalilaki (744/1989), sekä eläinlääkintähuoltolaki (685/1990). Lisäksi kunnan ympäristöterveysvalvonta on määrätty toimimaan lääkelain (359/1987) mukaisena kunnan nikotiinivalmisteiden lupa- ja valvontaviranomaisena. Edellä mainittujen ohella kunnan ympäristöterveydenhuollon viranhaltijoiden virkatehtäviin sisältyy eläintautilaki (55/1980), eläinsuojelulaki (247/1996) sekä Euroopan yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta annettu laki (1100/1994). 1.2 Kunnan valvontasuunnitelma Ympäristöterveysvalvonnan tehtäviä Simossa hoitaa Kemin kaupungin ympäristöterveysvalvonta, jolta palvelut on ostettu lähtien. Kemissä kaupunkirakennelautakunta toimii kunnan elintarvikevalvontaviranomaisena, terveydensuojeluvalvontaviranomaisena, tuoteturvallisuusvalvontaviranomaisena sekä kemikaalivalvontaviranomaisena. Kaupunkirakennelautakunta on delegoinut alaisilleen terveystarkastajille pääosan elintarvike-, terveydensuojelu- ja tuoteturvallisuuslaissa lautakunnalle kuuluvaa toimivaltaa. Eläinsuojelulain nojalla annettujen säädösten ja määräysten noudattaminen on kunnan virkaeläinlääkärin vastuulla.

4 1.2.1 Ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelma Kunnan laatima ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma, joka sisältää eri toimialojen yksityiskohtaiset suunnitelmat, hyväksytään kaupunkirakennelautakunnassa. Valvontasuunnitelmaasetuksen (665/2006) mukaan kunnan ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelman tulee sisältää vähintään: 1) tarkastuksen sisältö 2) valvontakohteiden tai valvontatyyppien tarkastustiheys 3) tarkastukseen keskimäärin käytettävä aika 4) kunnan toimesta tapahtuva näytteenotto ja näytteiden tutkiminen sekä 5) valvontasuunnitelmien toteutumisen arviointi Lisäksi jokaiselta toimialalta tulee laatia oma valvontasuunnitelma. Niitä laadittaessa tulee ottaa huomioon toimialakohtaiset säädökset ja ohjelmat. Ympäristöterveysvalvonnan toimialakohtaiset valvontasuunnitelmat laaditaan elintarvikevalvontaan, tuoteturvallisuuden valvontaan, terveydensuojelun valvontaan ja tupakkalain valvontaan. 2 TARKASTUKSEN SISÄLTÖ JA SIIHEN KESKIMÄÄRIN KÄYTETTÄVÄ AIKA Ympäristöterveyshuollossa tarkastustoiminta on oleellinen osa valvontatyötä. Tarkastus voi kohdistua mm. tiloihin, toimitapoihin, olosuhteisiin, asiakirjoihin ja tuotteisiin. Tarkastuksella voidaan käydä läpi koko kohde tai vain jokin osa-alue ja ne voivat pitää sisällään näytteiden ottoa ja mittauksia. Valvontakohdetyypin tarkastukseen keskimääräisesti käytettävän ajan määrittelyssä otetaan huomioon tarkastuksen tarkoitus, tarkastuksen valmistelu, tarkastuksen sisältö sekä tarkastuskertomuksen laatiminen. Tarkastuksesta laaditaan aina tarkastuskertomus, joka toimitetaan kohteeseen tiedoksi. Tarvittaessa se voidaan lähettää tiedoksi myös muille viranomaisille. Keskusviranomaiset antavat tarkempia ohjeita eri toimialojen tarkastuksille. Valvontasuunnitelmaan kirjataan tarkastukset valvontakohdetyyppien mukaan. Nämä tarkastukset ovat säännöllistä tarkastustoimintaa. Tosin kaikkia tarkastuksia ei voi ennalta suunnitella esim. kuluttajan/toisen toiminnan harjoittajan ilmoituksen perusteella, erityistilanteet tai uusien kohteiden ennakkotarkastukset. Tarkastuksen sisältö määräytyy sen mukaan, minkä lain perusteella se tehdään. Ympäristöterveysvalvonnassa on usein tarkoituksenmukaista tehdä samanaikaisesti tarkastus useamman lain perusteella. Tarkastuksen lakiperusteet on käytävä ilmi tarkastuksesta laadittavassa tarkastuskertomuksessa. Valtakunnalliset ja alueelliset valvontaprojektit ovat osa kunnan valvontasuunnitelmaa. Ne ovat osa suunnitelmallista ja säännöllistä toimintaa. Projekteissa on usein määritelty keskimäärin tarkastukseen käytettävä aika. 3 VALVONTAKOHDETYYPPIEN TARKASTUSTIHEYS Simon ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelman tulee perustua tehtyyn valvontakohteiden kartoitukseen, riskinarviointiin ja valvonnan varmistamiseen eri toimialoilla. Simon kunnan kohteiden riskinarviointi on tehty kohdekohtaista riskinarviointia, joten alustava riskinarviointi on tehty valvontakohdetyypeittäin. Täten valvontasuunnitelmaan kirjataan keskimääräinen suunniteltu tarkastustiheys ottaen huomioon keskusviranomaisten toimialakohtaiset ohjeet. Simon kunnan valvontakohdetyyppien tarkastustiheydet on tarkemmin määritelty toimialakohtaisissa valvontasuunnitelmissa. 4 NÄYTTEENOTTO JA NÄYTTEIDEN TUTKIMINEN Valvontasuunnitelmaan on kirjattu kaikki ympäristöterveyshuollon lakien mukaiset näytteenotot ja näyt-

5 teiden tutkimukset, jotka voidaan etukäteen suunnitella. Nämä näytteenotot ovat esitetty ympäristöterveysvalvonnan näytteenottosuunnitelmassa (liite 1). Simon kunta käyttää samaa tutkimuslaboratoriota kuin mitä Kemin ympäristöterveysvalvonta käyttää. Elintarvikkeiden aistinvaraisten ja mikrobiologisten tutkimusten analysoinnissa käytetään Eviran hyväksymää Rovaniemen kaupungin elintarvikelaboratoriota (EL228). Siellä voidaan tutkia yleiset indikaattoriorganismit, tavanomaiset ruokamyrkytys patogeenit, yleiset kemialliset tutkimukset, ravintoarvo ja koostumus. Muissa tarvittavissa tutkimuksissa käytetään muuta Eviran hyväksymää laboratoriota, jonka valintaan vaikuttaa hinnasto ja logistiikka. 5 VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI Simon ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelman toteutuminen arvioidaan vuosittain Kemin kaupunkirakennelautakunnassa. Arvioinnissa tarkastellaan, kuinka kattavasti suunniteltu toiminta ja tarkastukset ovat toteutuneet. Toteutumisen arvioinnissa voidaan esittää arvio voimavarojen riittävyydestä suhteessa tarpeeseen ja suunniteltuun toimintaan. Lautakunnan hyväksymä selvitys ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelman toteutumisesta lähetetään vuosittain Simon kuntaan ja Lapin lääninhallitukselle seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Lisäksi lääninhallitukselle toimitetaan muut mahdollisesti erikseen raportoitavat asiat, joita ympäristöterveyshuollon eri keskusviranomaiset ovat toimialakohtaisissa ohjelmissa kunnilta pyytäneet. 6 SUUNNITELMALLISEN VALVONNAN MAKSULLISUUS Ympäristöterveydenhuollon laeissa säädetään, että kunnan tulee periä toiminnanharjoittajalta maksu kunnan valvontasuunnitelmaan sisältyvästä tarkastuksesta, näytteenotosta ja tutkimisesta. Maksullista on myös valvontasuunnitelmaan sisältyvän tarkastuksen perusteella annettujen määräysten valvonta silloin, kun määräysten antaminen perustuu säännösten noudattamatta jättämiseen. Suunnitelmallinen maksullinen valvonta kohdistuu kunnassa sekä ilmoituksen- ja luvanvaraisiin kohteisiin että sellaisiin, jotka eivät vaadi ympäristöterveydenhuollon ilmoitus-/lupakäsittelyä. Maksujen perusteet ja taksat noudattavat Kemin ympäristöterveysvalvonnan maksutaksaa. Maksut voivat olla enintään toimenpiteistä aiheutuneita kustannuksia vastaavia. Maksujen periminen on mahdollista sen jälkeen kun kunnalla on toimielimen hyväksymä valvontasuunnitelma. Simossa on tarkoitus siirtyä maksulliseen tarkastustoimintaan alkuvuodesta VALVONTASUUNNITELMAN PÄIVITYS Ympäristöterveysvalvonnan yhteistä valvontasuunnitelmaa päivitetään vähintään kolmen vuoden välein. Toimialakohtaiset valvontasuunnitelmat päivitetään vuosittain.

6 OSA 1 ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA SIMON ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 Kunnan tulee laatia elintarvikevalvonnan valvontasuunnitelma. Asiasta säädetään elintarvikelain (23/2006) 48 :ssä ja valtioneuvoston asetuksessa kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmasta (665/2006). Tämän Simon kaupungin elintarvikevalvontasuunnitelman laatimisen apuna on käytetty Elintarviketurvallisuusviraston (Evira) "Valtakunnallinen elintarvikevalvontaohjelma 2008" -luonnosta. Elintarvikevalvontasuunnitelmaan sisällytetään hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen ja elintarvikelain 13.2 :n tarkoittamien ilmoitusta edellyttävän toiminnan säännöllinen valvonta. Tilapäinen elintarvikkeiden myynti ei kuitenkaan kuulu säännöllisen valvonnan piiriin. Kunnan elintarvikevalvontasuunnitelman tulee sisältää vähintään seuraavat tiedot: tarkastusten sisällön määrittely, valvontakohteiden tarkastustiheys, kunnan toimesta tapahtuva viranomaisnäytteenotto ja näytteen tutkiminen sekä valvontasuunnitelman toteutumisen arviointi että hyväksytyt laboratoriot, joihin valvonta tukeutuu. Simon elintarvikevalvonnan tavoite on ruokamyrkytysten ehkäiseminen. Valvonnan tavoitteena vuonna 2008 on suunnitelmallisen ja ennaltaehkäisevän riskinarviointiin perustuvan valvontatyön käyttöönotto. Valvonnan painopistealueina ovat valmistuskeittiöiden ja ravintoloiden hygienia. 1 TARKASTUKSET JA NIIDEN SISÄLTÖ Elintarvikevalvonnassa on olennaista tarkastustoiminta. Tarkastus on määritelty EY:n valvonta-asetuksen (882/2004) mukaan minkä tahansa näkökohdan tutkimiseksi sen toteamiseksi, onko kyseinen näkökohta lainsäädännössä sille asetettujen vaatimusten mukainen. Asetuksen mukaan elintarvikevalvonnan tarkastukset tehdään pääsääntöisesti ilman ennakkovaroitusta. Tarkastukset voivat sisältää näytteiden ottoa ja mittauksia kohteen, kohteessa harjoitettavan toiminnan, valmistettavien tuotteiden terveyshaittojen, turvallisuuden tai määräystenmukaisuuden arvioimiseksi. Elintarvikehuoneiston valvontatarkastus ei yleensä kata koko elintarvikehuoneiston toimintaa, vaan tarkastusten tiheys on määritelty valvontasuunnitelmassa jokaiselle valvontakohdetyypille. Useimmiten tarkastus pyritään tekemään valvontakohteessa, mutta valvontaviranomainen voi tarkastaa asiakirjoja myös virkapaikallaan. 2 VALVONTAKOHTEIDEN TARKASTUSTIHEYS JA TARKASTUKSEEN KÄYTETTÄVÄ AI- KA Suunnitelmallinen elintarvikevalvonta sisältää vuosittain toteutettavan elintarvikehuoneiston ja sen omavalvonnan arvioinnin, sinne tehtävät tarkastukset sekä valvontaviranomaisen toteuttaman näytteenoton. Tarkastuskertojen riskiä arvioidaan harjoitetun toiminnan laajuuden ja laadun perusteella. Perustarkastustiheytenä noudatetaan Eviran "Valtakunnallinen elintarvikevalvontaohjelma 2008" -luonnoksessa esitettyjä tarkastusmääriä siten, että tarkastuskertoja on vähennetty tarkastuskohdetyyppikohtaisesti (Taulukko 1). Tämä perustellaan sillä, että tarkastushistoriaan perustuen Eviran ohjeelliset tarkastusajat ovat liian vähäiset, jolloin Eviran ohjeistuksen mukaiset tarkastusmäärät eivät ole realistisia. Tarkastukseen käytettävässä ajassa huomioidaan varsinaisen tarkastuksella käytetyn ajan lisäksi mm. matkaan ja tarkastuspöytäkirjan laatimiseen kulunut aika.

7 Taulukko 1. Eviran ohjeelliset valvontakohteiden tarkastustiheydet ja tarkastukseen käytettävä ohjeellinen aika sekä valvontakohteiden lukumäärät ja suunniteltu tarkastuskäyntien määrä. Toiminnan luonteeseen ja laajuuteen perustuva Valvontakohteita riskiluokka Eviran ohje määristä Tarkastustiheys Alkutuotanto Maidontuotanto 29 0,3 0, Alkutuotanto, kalastus 1 0,2 0, Alkutuotanto, muu (ei maidontuotanto) 1 0,1 0, Muu ilmoitusta edellyttävä toiminta Elintarvikelain 13.2 :n mukainen ilmoitettava toiminta? 0,7 0,5 1-3? Elintarvikkeen kanssa kosketuksiin joutuvia tarvikkeita 0 0,7 0, valmistavat laitokset, markkinoijat ja maahantuojat Ammattikeittiöt Keskuskeittiö ja ravintola (ruuankuljetusta muualle) Ravintola (valmistus ja tarjoilu kohteessa) Laitoskeittiöt (koulut, päiväkodit, sairaalat, henkilöstöravintolat), valmistus ja tarjoilu kohteessa Tarjoilukeittiöt (muualta tulleen ruuan tarjoilua) , Muu tarjoilupaikka (ei ruuanvalmistusta, vähän tarjoilua) 6 0,7 0,5 1 3 Myymälät ja myyntipaikat Myymälä, jossa ruuanvalmistusta Helposti pilaantuvia elintarvikkeita myydään myös palvelumyyntinä Helposti pilaantuvat elintarvikkeet myydään teollisesti 4 0,7 0, pakattuina (esim. laatikkomyymälät ja kioskit) Elintarvikehuoneisto, jossa ei fyysisesti käsitellä elintarvikkeita 0 0,7 0, (maahantuonti,nettimyynti, agentuurit) Siirrettävä tila/liikkuva myyntilaite 0 0,7 0,5 1 0 Säännöllinen ulkomyynti ja tarjoilu tai muu vastaava 0 1 0,7 2 0 Kasvisten pakkaamot ja kasvistuotteiden valmistuspaikat Valmistuspaikka, jossa pilkkomista tai muuta jalostusta Pakkaamo, jossa vähäistä kauppakunnostusta 1 1 0, Muut valmistuspaikat, varastot ja kuljetustoiminta Muu elintarvikkeiden valmistuspaikka (esim. yhdistelmäelintarvikkeiden valmistus) Eläimistä saatavia elintarvikkeita varastoiva laitos Elintarvikevarasto, muu kuin edellä mainittu 0 1 0, Elintarvikekuljetus 0 0,7 0, Leipomot Helposti pilaantuvien leipomotuotteiden valmistusta (piirakat ja pasteijat) Aika (h) / tar-kastus Suunnitelmallinen lukumäärä / a Ruoka- ja kahvileivän valmistusta 1 1 0, Kala-alan laitokset Kala-alan laitos alle kg/v Liha-alan laitokset Liha-alan laitos alle kg/v YHTEENSÄ 49 Taulukossa esitettyjen tarkastuskertojen voidaan harkinnan mukaan lisätä tai vähentää korkeintaan 50 %. Lisäksi huomioidaan kohteiden toimintapäivät suhteutettuna koko vuoden päiviin. Myös suositeltua tarkastusaikaa voidaan lisätä tai vähentää perustellusti. 3 KUNNAN TOIMESTA TAPAHTUVA NÄYTTEENOTTO Ympäristöterveysvalvontaan on laadittu näytteenottosuunnitelma vuodelle 2008 (liite 1). Elintarvikenäytteidenotossa on määritelty otettavat valvontanäytteet valvontakohteittain. Suunnitelmassa on varauduttu kuluttajavalitusten perusteella ja Eviran toimeksiannosta tehtäviin valvontaohjelmiin ja hankkeisiin liittyvään näytteenottoon. Näytteistä teetetään mikrobiologisia, kemiallisia ja/tai aistinvaraisia laboratoriotut-

8 kimuksia. Viranomaisnäytteitä otetaan pääasiassa omavalvonnan toimivuuden varmistamiseksi. Mikrobiologisessa näytteenotossa ja tutkimuksissa huomioidaan komission asetus elintarvikkeiden mikrobiologisista vaatimuksista (2073/2005). Joidenkin patogeenisten bakteerien osalta on annettu myös näytteenottosuosituksia sekä toimijoille että viranomaisille, mm. Eviran suositus listeriavalvonnasta liha- ja kala-alan laitoksissa sekä liha- ja kalatuotteiden vähittäismyynnissä (982/40/00). Vuonna 2008 suunnitelmallisen näytteenoton painopisteinä ovat valmistus- ja jakelukeittiöt sekä ravintoloiden hygienia. Elintarvikenäytteissä on tutkimisen painopiste mikrobiologissa laadussa. Kala-alan laitoksista otetaan talousvesinäytteitä. 4 VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI Kunnan tulee seurata valvontasuunnitelman toteutumista. Arvioinnin tulee sisältää vähintään seuraavat osa-alueet: tarkastusten määrä valvontatyypeittäin, tarkastusten kattavuus, näytteiden määrä valvontakohdetyypeittäin ja valvonnasta saatujen tulojen kohdentuminen. Toteutunutta valvontaa verrataan vuosittain laadittuun suunnitelmaan. Oman kunnan arvioinnin lisäksi otetaan huomioon ulkopuolisten tekemät arvioinnit kunnan valvonnasta esim. Lapin lääninhallitus, Evira tai ns. EU-tarkastajat. Lautakunnan hyväksymä vuoden 2008 elintarvikevalvontasuunnitelma lähetetään Lapin lääninhallitukseen heti hyväksymisen jälkeen. Evira ja lääninhallitus seuraavat kunnan elintarvikevalvontaa myös vuosittain kerättävillä ELTU -lomakkeilla. Lisäksi kunnassa voidaan osallistua erilaisiin Eviran projekteihin/valvontahankkeisiin, joita koskevat tiedot ja tulokset toimitetaan Eviran erikseen ilmoittamalla tavalla. 5 HYVÄKSYTYT LABORATORIOT Simon ympäristöterveysvalvonnassa käytetään Kemin kaupungin tavoin elintarvikkeiden aistinvaraisten ja mikrobiologisten tutkimusten analysoinnissa Eviran hyväksymää Rovaniemen kaupungin elintarvikelaboratoriota (EL228). Siellä voidaan tutkia yleiset indikaattoriorganismit, tavanomaiset ruokamyrkytys patogeenit, yleiset kemialliset tutkimukset, ravintoarvo ja koostumus. Muissa tarvittavissa tutkimuksissa käytetään muuta Eviran hyväksymää laboratoriota, jonka valintaan vaikuttaa hinnasto ja logistiikka. 6 VOIMAVARAT Ympäristöterveysvalvonnan palvelut ostetaan Kemin kaupungin ympäristöterveysvalvonnalta. Simon ympäristöterveysvalvontaan käytetään yhden terveystarkastajan virkaehtosopimuksen mukaisesta työajasta 40 % ja johtavan terveystarkastajan työajasta 15 %. Yhteensä noin 110 htpv. Vuosittaisesta työpanoksesta käytetään suurin osa elintarvikevalvontaan.

9 OSA 2 TUOTETURVALLISUUSVALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA SIMON TUOTETURVALLISUUSVALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 Tuoteturvallisuusvalvonnan valvontasuunnitelman laatimisessa on käytetty apuna Kuluttajaviraston ohjeita "Kuluttajaviraston ohjeet kunnan tuoteturvallisuusvalvonnan valvontasuunnitelman laatimiseksi", "Erityistilanteet kunnan tuoteturvallisuusvalvonnassa" ja "Tuoteturvallisuusvalvonnan valtakunnallinen valvontaohjelma vuodella 2007". Valtakunnallista valvontaohjelmaa vuodelle 2008 ei ole vielä julkaistu. 1 TARKASTUSTEN MÄÄRITTELY Viranomaiset valvovat tuoteturvallisuutta lain kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten 17 :n ja hallintolain 39 :n perusteella. Tarkastuksia voidaan tehdä kohteisiin ennalta sovittuina tarkastuksina, uusintatarkastuksina ja ennalta ilmoittamattomina tarkastuksina. Tarkastuksia tehdessä voidaan käyttää apuna Kuluttajaviraston julkaisemia valvontaohjeita, tarkastuslistoja, malliasiakirjoja ja työohjeita. Tarkastuksista laaditaan tarkastuspöytäkirja, joka toimitetaan tarkastuksen kohteelle. 2 VALVONTAKOHTEIDEN TARKASTUSTIHEYS 2.1 Valvontakohteiden kartoittaminen Kuluttajavirasto on antanut ohjeen kunnallisen tuoteturvallisuusvalvonnan vähimmäisresurssitarpeen määrittämiseksi. KuTu-laki edellyttää elinkeinoharjoittajan ilmoittamaan viranomaisille tavaran tai palvelun aiheuttamasta vaarasta, mutta muutoin elinkeinoharjoittaja tai muun palvelun tarjoaja ei ole ilmoitusvelvollinen toiminnastaan. Valvontakohdetietoja päivitetään tarvittaessa vuoden 2008 aikana. 2.2 Tuoteturvallisuuden painopistealueet Valtakunnallisesti on määriteltynä tuoteturvallisuusvalvonnan painopistealueet. Simossa painopistealueena vuonna 2008 ovat kuluttajapalvelut, joita käyttävät lapset; kohteena leikkikentät. 2.3 Valvontatyyppien tarkastustiheys Uusitussa valvontakriteeristössä on määritelty tuoteturvallisuusvalvonnan painopistealueille kolmea eri tarkastustiheyttä: joka vuosi (1), joka toinen vuosi (0,5) ja joka kolmas vuosi (0,33). Joka vuosi tarkastettavia kohteita ovat huvi- / perhepuisto / tivoli / sirkus, uimahalli / kylpylä / vastaava, uimaranta ja avantouintipaikka. Joka toinen vuosi tarkastettavia ovat leikkikentät, skeittauspaikat, ohjelmapalveluyritykset, kiipeilykeskus, ratsastustalli, yleisötilaisuudet, kynttilätuotteiden valmistaja ja lelujen valmistajat. Joka kolmas vuosi tarkastettavia ovat kuntosalit ja tatuointien sekä lävistysten tekijät. 3 VALVONNAN TOTEUTTAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ 3.1 Työajan tarve Kuluttajavirasto antaa ohjeen kunnallisen tuoteturvallisuusvalvonnan vähimmäistarpeen laskemiseksi. Vähimmäisresurssitarve lasketaan kolmiosaisen menetelmän avulla, jossa otetaan erikseen huomioon hallinnolliset työt, painopistealueiden valvonta ja muun kuin painopistealueiden valvonta. Hallinnollisen työn osuus on määritelty kiinteäksi 10 htpv:ksi. Muu kuin painopistealueiden valvonta ja muu valvontaa tukeva työ lasketaan asukasmäärän perusteella: 1 htv/ asukasta. Tämän perusteella muuhun valvontaan Simossa on tarvetta 4 henkilötyöpäivän (htpv) verran. (1 htv/ * = 0, htv ja 0, htv *220 htpv/1 htv 4 htpv)

10 Painopistealueiden valvontatarve arvioidaan kohteiden lukumäärän perusteella (taulukko 2). Taulukko 2. Tuoteturvallisuusvalvonnan kohteet Simossa ja niiden valvontatarve. Valvontakohteet Valvontakäyntien Arvio yhden valvontakäynnin Tarkastusaika tarve (lkm / kohde / v) kestosta (ka) (h) vuositasolla / kohde (htpv) Kohteiden lkm Simossa Kohteiden valvontatarve vuodessa (htpv/v) Kuluttajapalvelut Kuntosali 0,33 4 0,2 3 0,6 Leikkikenttä 0,5 4 0,3 4 1,2 Ohjelmapalveluyritys 0,5 6 0,4 6 2,4 Ratsastustalli/-keskus 0,5 5 0,3 1 0,3 Uimaranta 1 2 0,3 4 1,2 Avantouintipaikka 1 2 0,3 1 0,3 Yleisötilaisuus 0,5 3 0,2 1 0,2 Yhteensä 6,2 3.2 Tehtävien resurssointi Taulukossa 3. Vuoden 2008 suunnitelma tuoteturvallisuusvalvonnan tehtävien resurssoinnista ja työajan käytöstä. Tehtävä Työajan käyttö (htpv) Tuoteturvallisuusvalvonnan painopistealueiden valvonta yht.6 Tarkastetaan yhden suurimman paikallisen yleisötilaisuuden turvallisuus tuoteturvallisuusmielessä 1 Osallistutaan yhteen-kahteen lääninhallituksen organisoimaan projektiin (pulkkamäet) 1 Tarkastetaan: kuntosaleja, leikkikenttiä, ohjelmapalveluyrityksiä 4 Muiden kuin painopistealueiden valvonta ja muu valvontaa tukeva työ Osallistutaan valtakunnalliseen (Kuluttajaviraston organisoimaan) projektiin - uimarannat yht.4 Sekalaiset tehtävät, mm: 2 - Kuluttajien ja toiminnanharjoittajien (palveluiden tarjoajat, paikalliset tavaroiden valmistajat, maahantuojat ja myyjät) opastaminen - Näytteenotto (tavarat) Kuluttajaviraston pyynnöstä - Tiedotusvälineiden palveleminen - Yhteydenottaminen toiminnanharjoittajaan ja opastaminen KuTuL:n 4 :n mukaisen ilmoituksen tekemiseksi kun on tiedotusvälineestä havaittu kuluttajapalveluun liittyvä onnettomuus - Jälkivalvonta Kuluttajaviraston pyynnöstä (liittyen myynnistä poistettuihin tavaroihin) Varataan resursseja kuluttajilta / toiminnanharjoittajilta / muilta viranomaisilta tulevien ilmoitusten 1 käsittelyyn (joista osa kuluttajapalveluihin liittyviä) Henkilöstön kouluttautuminen tuoteturvallisuusasioihin 1 Kiinteä hallinnollinen työ yht.10 Toimisto-/paperityöt sisältäen mm. valvontasuunnitelman valmistelun ja tietojenkeruun täyttämisen, lainsäädäntöön ja ajankohtaiskirjeisiin sekä tuoteturvallisuusaiheisiin tiedotteisiin tutustumi- 6 sen Valvontakohteiden määrän kartoittaminen / arviointi 4 Yhteensä Kuluttajaviraston ja lääninhallitusten projektit Osa tuoteturvallisuusvalvontaa on osallistua Kuluttajaviraston ja Lapin lääninhallituksen projekteihin. Simon tuoteturvallisuusvalvonnassa osallistutaan yhteen Kuluttajaviraston organisoimaan projektiin (uimarantojen turvallisuus) ja yhteen Lapin lääninhallituksen projektiin (pulkkamäkien turvallisuus). 3.4 Erityistilanteet tuoteturvallisuusvalvonnassa Näkemys paikallisista mahdollisista erityistilanteista Eritystilanteita voi aiheutua kuluttajapalvelusta tai kulutustavarasta. Simon tuoteturvallisuusvalvonnassa on kartoitettu painopistealueisiin kuuluvia kohteita.

11 3.4.2 Tilanteen seurannan järjestäminen Valvontayksikössä seurataan paikallisia sanomalehtiä mm. Pohjolan Sanomat ja ilmaisjakelulehdet. Keskeiset ohjeet ja malliasiakirjat ovat paperiversioina Valvontayksikön resurssien varmistaminen ja toimivallan delegointi viranhaltijoille Erityistilanteessa kaikki ympäristöterveysvalvontayksikössä työskentelevät voivat tarvittaessa irrottautua muista työtehtävistä. Tällöin henkilöstövoimavarat kohdentuvat erityistilanteen hoitamiseen. Terveystarkastajille on delegoitu KuTu-lain 23 ja 24 :n mukainen toimivalta (KRLTK ) Hälyttämisjärjestelyt toiminnan käynnistämiseksi ja paikalliset viranomaiset Viranhaltija, joka saa tiedon informoi muita yhteisön työntekijöitä. Lisäksi otetaan yhteyttä tarvittaviin paikallisviranomaisiin - poliisi, pelastustoimi tms. sekä Lapin lääninhallitukseen ja Kuluttajavirastoon. Paikallisella tasolla tavanomaisimpina yhteistyökumppaneina ovat poliisi ja pelastuslaitos. Poliisi p Aluepelastuslaitos, Simo, Lisäksi yhteyttä pidetään Lapin lääninhallitukseen ja Kuluttajavirastoon Henkilöstön osaamistason varmistaminen Osaamistaso varmistetaan osallistumalla mahdollisuuksien mukaan Kuluttajaviraston (KUV) järjestämiin koulutuspäiviin ja kursseihin. Vuonna 2008 on tarkoitus osallistua KUV:n peruskurssille, mikäli se järjestetään. Lisäksi osaamista täydennetään ympäristöterveydenhuollon yhteisillä koulutuspäivillä Tiedottaminen erityistilanteessa Tiedottamisesta sovitaan muiden yhteistyökumppaneiden ja Simon kunnan kesken. Erityistilanteessa tuoteturva-asioissa tiedottamisesta vastaa palvelu- ja tulosalueen päällikkö. Suoraan viestintään voi myös osallistua koko yksikön henkilöstö. 3.5 Valvonnan maksullisuus Vuonna 2008 on tarkoitus periä maksuja suunnitelmallisesta tuoteturvallisuusvalvonnasta. Kunta voi periä hyväksytyn maksutaksan mukaisen maksun valvontasuunnitelman mukaisista tarkastuksista. Maksu voi olla enintään tarkastuksesta aiheutuneiden kustannusten suuruinen. 4 NÄYTTEENOTTO Tuoteturvallisuusvalvonta on pääasiassa palveluiden turvallisuuden valvontaa, joten valvontaan ei liity yleensä näytteenottoa. Kuitenkin lelujen, kynttilätuotteiden ja kosmetiikan paikallisiin valmistajiin kohdistuvissa tarkastuksissa voi tulla kyseeseen näytteenotto. Lisäksi Kuluttajavirasto voi pyytää yksittäisiä näytteenottoja. 5 SUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI Vuodelle 2008 laaditun tuoteturvallisuusvalvonnan valvontasuunnitelman toteutuminen arvioidaan alkuvuodesta Tämän tuoteturvallisuusvalvonnan valvontasuunnitelman toteutuminen tullaan käsittelemään kaupunkirakennelautakunnassa vuoden 2009 alussa. Vuoden 2008 tuoteturvallisuusvalvonnan työt raportoidaan Lapin lääninhallitukselle mennessä.

12 OSA 3 TERVEYDENSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA SIMON TERVEYDENSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 Tämän terveydensuojelulain valvontasuunnitelman laatimisen apuna on käytetty STTV:n julkaisemaa "Valtakunnallinen terveydensuojelun valvontaohjelma vuodelle 2007". Vuoden 2008 kattavaa ohjelmaa virastosta ei ole julkaistu. 1 TARKASTUSTEN SISÄLLÖN MÄÄRITTELY Terveydensuojelulain mukaisen valvontatarkastuksen tavoitteena on selvittää terveysvaaran tai haitan esiintyminen. Tarkastukseen liittyy aistinvaraista tarkastelua ja arviointia sekä mahdollisesti mittauksia ja näytteenottoa jatkotutkimuksia varten. Useimmat terveydensuojelulain valvontakohteet ovat ilmoituksen tai -luvanvaraisia. Nämä kohteet tulevat pääsääntöisesti suunnitelmallisen ja säännöllisen valvonnan piiriin. Muuta terveydensuojelulain mukaista valvontaa, mikä ei vaadi säännöllisyyttä ovat erilaiset suunnitelmaan sisältymättömät valvontatapaukset, asiakkaiden valitukset, asumisterveyteen liittyvät tarkastukset ja mittaukset sekä epidemiaselvitykset. Ilmoituksen varaisten kohteiden suunnitelmalliselle valvonnalle on STTV antanut kohdetyypeittäin valvontatiheydet, jolla tavoitetaan kohteiden riittävä valvonta. Lisäksi STTV on ohjeistanut valvonta- ja tarkastuskäyntien ydinasioita, joita tulee havainnoida ja selvittää. 2 VALVONTAKOHTEIDEN RISKILUOKITUS, TARKASTUSTIHEYS JA -AIKA Terveydensuojelulain mukaiset, suunnitelmallisen valvonnan kohteet jaetaan kolmeen riskiluokkaan, jonka perusteella määräytyy kohdetyypeittäin tarkastustiheys. Riskinarviointi perustuu toiminnan aiheuttamiin terveysuhkiin tai valvottavan tilan olosuhteisiin, joista voi aiheutua terveyshaittaa. Riskinarvioinnissa merkittäviä tekijöitä ovat olleet altistuvien ihmisten määrä ja "laatu", altistavan tekijän haitallisuus ja altistuksen kesto (taulukko). Riskiluokka 3;korkea riski. Kohteita, joissa on todennäköistä, että toiminnasta voi aiheutua terveyshaittaa esim. altistuvien määrä on suuri, toiminta on herkkä häiriöille, vaikutukset terveyteen ovat merkittäviä tai altistusaika on pitkä. Riskiluokka 2; keskisuuririski. Kohteita, joissa on mahdollista, että toiminnasta voi aiheutua terveystai viihtyvyyshaittaa. Riskiluokka 1; matala riski. Kohteita, joissa on todennäköistä, että toiminnasta ei aiheudu terveys- tai viihtyvyyshaittaa, esim. toimintoja on vähän, ne ovat rajoitettuja, altistuvien määrä on pieni, terveysvaikutukset eivät ole merkittäviä, toiminta ei ole herkkä häiriöille ja/tai altistusaika on lyhyt. Taulukko 4. Terveydensuojelulain mukaiset kohteet Simossä, riskiluokka ja tarkastustiheys. Kohde Lukumäärä Riskiluokka Tarkastustiheys / vuosi Tarkastusaika Tarkastuksia Tarve arvio (h) (h) TsL 13 1 mom. 1 kohdan kohteet? 2-1 joka vuosi 2?? Julkinen huvi- ja kokoontumishuoneisto 3 1 joka 4. vuosi 2 0,75 1,5 Julkinen majoitushuoneisto, joista * hotellit, motellit * muu majoitus 15 2 joka 3. vuosi * leirikeskus tai joka 2. vuosi 2-3 1,5 3,5 Yleinen sauna muut yleiset uimarannat (sis. talviuintipaikat) ,5 Eläinsuojat ja -aitaukset asemakaava-alueella 1 joka 3. tai 4. vuosi 1-2 Koulut / hoitopaikat * peruskoulu joka 3. vuosi * lukio, kansalaisopisto 1 1 joka vuosi 3 0,25 0,75

13 Päivähoitopaikat, lasten päivähoito, esiopetus joka vuosi 3 2,5 7,5 Vanhainkodit, palvelutalot ja muut asumispalvelut joka vuosi 3 0,33 1 (sosiaaliset asumismuodot) Parturit, kampaamot 5 1 joka 5. vuosi Kauneushoitolat tai muu ihonkäsittely tai -hoitopaikka, joka vuosi 1 0,66 0,66 solarium Kuntosali tai liikuntatila 3 1 joka vuosi Hautausmaa tai hautapaikka 1 1 joka 5. vuosi 2 0,2 0,4 Talousvettä toimittava laitos ( käyttäjää tai m 3 /d) tai muu asetuksen 461/2000 mukainen kohde Yhteensä 60,31 (~ 8 htpv) Valvontakohdetyypin tarkastukseen keskimääräisesti käytettävän ajan määrittelyssä otetaan huomioon tarkastuksen tarkoitus, valmistelu, matkat, sisältö ja tarkastuskertomuksen laatiminen. 3 NÄYTTEENOTTO Terveydensuojelulain mukaisia näytteitä otetaan suunnitelmallisesti talousvedestä ja uimavesistä. Näiden näytemäärät ja näytteistä tehtävät analyysit on melko tarkkaan määriteltyinä terveydensuojelulaissa ja sen perusteella annetuissa säädöksissä. Muita suunnitelmalliseen näytteenottoon lukeutuvia näytteitä voidaan ottaa mm. siivoustoiminnan tehokkuuden tarkistamiseksi esim. puhtausnäytteet. Terveydensuojelulain mukaisia näytteitä otetaan asunnoista. Nämä näytteet eivät lukeudu suunnitelmalliseen näytteenottoon, mutta niihin on varattava työaikaa. 4 SUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI Terveydensuojelulain valvontasuunnitelman toteutuminen arvioidaan vuosittain kaupunkirakennelautakunnassa. Arvioinnissa kuvataan tarkastusten kattavuus, tarkastusten ja näytteiden määrät valvontakohdetyypeittäin sekä valvonnasta saadut tulot. Erityisesti seurataan kuinka kattavasti säädetyt talous- ja uimavesimäärät on otettu. Lautakunnan hyväksymä arvio ympäristöterveyshuollon valvontasuunnitelma vuodelle 2008 toteutumisesta lähetetään Lapin lääninhallitukselle maaliskuun 2009 loppuun mennessä.

14 OSA 4 TUPAKKALAIN VALVONTASUUNNITELMA SIMON TUPAKKALAIN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 Tämän tupakkalain valvontasuunnitelman ohjeistuksena on käytetty STTV:n laatimaa "Valtakunnallinen tupakkalain valvontaohjelma vuodelle 2007" -julkaisua. Valvontaohjelmaa vuodelle 2008 ei ole vielä julkaistu. Simon tupakkalain valvontasuunnitelman tavoitteena on että valvonta on laadukasta, säännöllistä ja terveyshaittoja ehkäisevää. 1 TARKASTUSTEN SISÄLLÖN YLEINEN MÄÄRITTELY Kunnan valvontaviranomainen suorittaa omasta aloitteestaan tai tehtyjen ilmoitusten perusteella tupakkatuotteiden varastointi- ja myyntipaikkojen tarkastuksia sekä valvoa tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyntiä sekä niiden myynnin omavalvontaa, tupakkatuotteiden, tupakointivälineiden ja tupakkajäljitelmien mainontaa ja muuta myynninedistämistoimintaa. Lisäksi valvotaan annettujen tupakointikieltojen ja -rajoitusten noudattamista. Tarkastus voi kohdistua tiloihin, olosuhteisiin, asiakirjoihin ja tuotteisiin. Se voi sisältää koko kohteen tarkastuksen tai vain jonkin osa-alueen tarkastuksen ja siihen voi sisältyä näytteenottoa. Tupakkalain mukaisen valvonnan tavoitteena on tarkastaa kohteen toiminnan ja tilojen lain mukaisuus. Tupakkalain säännöllistä valvontaa voidaan suorittaa osana kohteessa tehtävää muuta ympäristöterveysvalvontaa. Tarkastuksilla voidaan käyttää STTV:n laatimia tarkastuslomakkeita ja -ohjeita. 2 VALVONTAKOHTEIDEN TARKASTUSTIHEYS JA KESKIMÄÄRÄINEN TARKASTUSAIKA STTV on määritellyt valvontakohdetyypeittäin tarkastustiheydet (taulukko 5). Taulukko 5. Tupakkalain mukaisten valvontakohteiden tarkastustiheydet Valvontakohteet Tarkastustiheys Kohteiden lkm Simossa (arvio) Pääasiassa alle 18-vuotiaille oppilaille tarkoitettujen oppilaitosten, harrastus- 1 3 ja kerhotilojen tms. paikkojen läheisyydessä olevat tupakanmyyntipaikat Automaattiset myyntilaitteet 1 0 Päiväkotien lapsille ja oppilaitosten oppilaille tarkoitetut sisätilat ja niiden ulkotilat 1 3 Siirtymäajan saanut ravintola 1 0 Ravitsemisliike, jossa tupakointitila 1 0 Tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden sekä tupakkajäljitelmien myymälämainonta ja esillepano Huoltoasema 2 v välein 2 Suuri päivittäistavaraketjun vähittäismyyntipiste 2 v välein 0 Muut tupakkalain mukaiset kohteet 3v välein / harvemmin ~ Tarkastukseen keskimääräisesti käytettävän ajan määrittelyssä otetaan huomioon tarkastuksen tarkoitus, valmistelu, sisältö ja tarkastuskertomuksen laatiminen. Lisäksi osallistutaan mahdollisuuksien mukaan STTV:n ja Lapin lääninhallituksen järjestämiin projekteihin. 3 NÄYTTEENOTTO Tupakkalain mukaiseen valvontaan ei yleensä kuulu näytteenottoa. Epäiltäessä tupakansavun kulkeutumista tiloihin, joissa tupakointi on kielletty, käytetään pääasiassa aistinvaraista arviointia. Tarvittaessa

15 voidaan tehdä myös tutkimuksia savun leviämisen selvittämiseksi. 4 VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI Valvontasuunnitelman toteutuminen arvioidaan vuosittain kaupunkirakennelautakunnassa. Toteutumisen arvioinnissa tarkastellaan, kuinka kattavasti suunniteltu toiminta ja suunnitellut tarkastukset ovat toteutuneet. Valvonnan kattavuus arvioidaan myös valvontakohdetyypeittäin. Lautakunnan hyväksymä selvitys vuoden 2008 valvontasuunnitelman toteutumisesta lähetetään Lapin lääninhallitukseen mennessä.

16 Liite 1 Simon ympäristöterveysvalvonnan näytteenottosuunnitelma vuodelle 2008 Näyte Valvontakohde Analyysit Näytemäärä Kala kalan myyntipaikat aerobiset, enterot, st.aureus 5 syksy Jauheliha kaupat aerobiset, lämpök. koliformiset/e.coli 2 kevät Lounasruoka valmistus- ja laitoskeittiöt suola 4 kevät Leivät leipomot, keittiöt suola 2 syystalvi Ajankohta Uimarantavesi muut rannat (ei-eu) 4 Avantovesi avantouintipaikka 1

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 7.1.2009 ALKAEN

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 7.1.2009 ALKAEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 7.1.2009 ALKAEN LIITE 1 NÄYTTEENOTOSTA PERITTÄVÄ TOIMENPIDEMAKSU Näytteenotto a hinta Elintarvikenäyte 29 Talousvesinäyte 29 Sisäilmanäyte 58 Muu näytteenotto Näytteenottoon

Lisätiedot

Valvontasuunnitelman toteutuman raportointi ja arviointi

Valvontasuunnitelman toteutuman raportointi ja arviointi Valvontasuunnitelman toteutuman raportointi ja arviointi Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuolto Alueen asukasluku: 75000 Vuoden 2010 toiminta Elintarvikevalvonnan valvontakohdetyyppi Alkutuotanto Maidontuotantotilat

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA KUOPIONKAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLONMAKSUTAKSA Kuopionkaupunginympäristö-jarakennuslautakunnanhyväksymä14.2.201312 Soveltamisala Tätätaksaasovelletaan A) Elintarvikelaissa(23/2006)säädettyihinkunnanviranomaisensuoritteisiin,jotkakoskevat

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

KUOPION KAUPUNKGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA KUOPIONKAUPUNKGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLONMAKSUTAKSA Kuopionkaupunginympäristö-jarakennuslautakunnanhyväksymä14.2.201312 Soveltamisala Tätätaksaasovelletaan A) Elintarvikelaissa(23/2006)säädettyihinkunnanviranomaisensuoritteisiin,jotkakoskevat

Lisätiedot

1 ELINTARVIKEVALVONTA

1 ELINTARVIKEVALVONTA SIILINJÄRVEN KUNT YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VLVONTSUUNNITELMN LIITE 1 ELINTRVIKEVLVONT RISKILUOKK1) TRKSTETTVI RVIOITVI TRVITTV TYÖPNOS2) Liha-alan laitokset Pienteurastamo 0 Liha-alan laitos yli 10 milj.

Lisätiedot

LIITE 2: LÄNSI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖTERVEYDEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VUODEN 2012 SÄÄNNÖLLISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMAN TARKASTUSTAULUKKO

LIITE 2: LÄNSI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖTERVEYDEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VUODEN 2012 SÄÄNNÖLLISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMAN TARKASTUSTAULUKKO LIITE 2: LÄNSI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖTERVEYDEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VUODEN 2012 SÄÄNNÖLLISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMAN TARKASTUSTAULUKKO Kohdetyyppi tiheys k.v. arvio (kpl/v) tiheys oma arvio (kpl/v)

Lisätiedot

Tupakkalain ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma vuosille 2015-2019

Tupakkalain ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma vuosille 2015-2019 Liite 4 Tupakkalain ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma vuosille 2015-2019 SISÄLLYS 1 TUPAKKALAIN MUKAINEN VALVONTA 1 1.1 Tarkastuksen sisällön määrittely 1 1.2 Valvontakohteiden tarkastustiheys

Lisätiedot

LIITE: JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSAN MAKSUTAULUKKO

LIITE: JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSAN MAKSUTAULUKKO LIITE: JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSAN MAKSUTAULUKKO A: Elintarvikelain mukainen valvonta HYVÄKSYMISTÄ EDELLYTTÄVÄ TOIMINTA 1 Liha-alan laitokset Hakemusten käsittelymaksut Suunnitelmallinen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN KY Ympäristöterveysosasto Liite III 2 (6)

Sisällysluettelo. RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN KY Ympäristöterveysosasto Liite III 2 (6) Liite III Ympäristöterveysosasto Liite III 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tarkastuksen sisältö... 4 3 Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja niihin käytettävä aika... 4 4 Näytteenotto ja tutkiminen...

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle Johdanto

Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle Johdanto 1 Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle 2011 1. Johdanto Ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö velvoittaa kunnat laatimaan koko ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUPAKKALAIN MUKAISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUPAKKALAIN MUKAISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUPAKKALAIN MUKAISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 Ympäristölautakunta 17.12.2009 109 2 Ympäristöterveydenhuollon tupakkalain mukaisen valvonnan

Lisätiedot

KOTKAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAN MAKSUTAULUKKO

KOTKAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAN MAKSUTAULUKKO Sivu 1 / (6) Maksutaulukko astuu voimaan 1.4.2013 Työtunnin hinta 45 SISÄLTÖ TAULUKKO 1: ELINTARVIKELAIN (23/2006) MUKAISTEN SUORITTEIDEN MAKSUT, Sivu nro. 2 TAULUKKO 2: TAULUKKO 3: TERVEYDENSUOJELULAIN

Lisätiedot

Liite IV 2 (5) Sisällysluettelo

Liite IV 2 (5) Sisällysluettelo Liite IV Liite IV 2 (5) Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kunnan kuluttajaturvallisuusvalvontaviranomaisen tehtävät... 3 3. Valvonnan maksullisuus... 4 4. Tarkastukset ja niiden sisältö... 4 5. Valvontakohteiden

Lisätiedot

Liite III 2 (5) Sisällysluettelo

Liite III 2 (5) Sisällysluettelo Liite III Liite III 2 (5) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tarkastuksen sisältö... 4 3 Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja niihin käytettävä aika... 4 4 Näytteenotto ja tutkiminen... 5 5 Painopistealueet

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUOTETURVALLISUUSVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUOTETURVALLISUUSVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUOTETURVALLISUUSVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 Ympäristölautakunta 17.12.2009 109 2(10) Ympäristöterveydenhuollon tuoteturvallisuusvalvonnan valvontasuunnitelma

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon maksutaulukko, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus 2013.xlsx. Keskimääräiset Lisätar tarkastusmaksut, tarkastusajat eri

Ympäristöterveydenhuollon maksutaulukko, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus 2013.xlsx. Keskimääräiset Lisätar tarkastusmaksut, tarkastusajat eri Elintarvikelaki Lisätar kastus toiminnoille Ravintolat ja keittiöt Ruokaravintola Ruokaravintola jossa catering toimintaa Kahvila, pizzakebabravintola, pikaruokaravintola, jakelukeittiö Pub 2 100 1,5 75

Lisätiedot

% $ & $ $ ' ( $ $ $ )*" ++% & +' +!"$. # -!" $ $. # -!". '

% $ & $ $ ' ( $ $ $ )* ++% & +' +!$. # -! $ $. # -!. ' !" # # # % & ( )*" ++% & +, &--%! # +! # & # +!". # -!". #!" # +!"!" -!".!" %!" % / ( &%%-+-&!" #. 0 ( - &!" # +!" # -!". --& 1!".# 1!" # %!" # %!". 2 3 --+& % %!4%!".# %!4%!" 5 ( 6... 7 1 % 6.! "! (4

Lisätiedot

Terveydensuojelun valvonnan maksut

Terveydensuojelun valvonnan maksut Ympäristöterveydenhuoltojaoston 28.1.2011 2 hyväksymät taksat 2 Liite 1. Terveydensuojelun valvonnan maksut 1. 2. Ilmoituksenvarainen tai hyväksymistä edellyttävä toiminta Työtila, jonka käytöstä voi aiheutua

Lisätiedot

MAKSUTAKSA. 1 Perusteet ja soveltamisala

MAKSUTAKSA. 1 Perusteet ja soveltamisala 1 Perusteet ja soveltamisala Ympäristöterveydenhuollon taksan perusteet on vahvistanut Siilinjärven kunnanvaltuusto (13.12.2010 70). Lisäksi kunnanvaltuuston hyväksymän (13.12.2010 69) ympäristöterveyslautakunnan

Lisätiedot

Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut MAKSUTAKSA 1 (7)

Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut MAKSUTAKSA 1 (7) Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut MAKSUTAKSA 1 (7) 1 Perusteet ja soveltamisala Ympäristöterveydenhuollon taksan perusteet on vahvistanut Siilinjärven kunnanvaltuusto 12.12.2011 ( 50). Lisäksi kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Johdanto... 3. 1 Tarkastukset... 3

Johdanto... 3. 1 Tarkastukset... 3 Liite I Liite I 2 (7) Sisällysluettelo Johdanto... 3 1 Tarkastukset... 3 a) Elintarvikehuoneistojen ilmoitusten ja hakemusten käsittelyyn liittyvät tarkastukset 3 b) Säännöllisen valvonnan tarkastukset...

Lisätiedot

* Taulukossa tuntitaksa = maksu käsittelyaikaan

* Taulukossa tuntitaksa = maksu käsittelyaikaan Hyväksytty johtokunta 19.01.2015 9 Voimassa 1.2.2015 alkaen MAKSUTAULUKKO perustuen 40 /h * Taulukossa tuntitaksa = maksu käsittelyaikaan TERVEYDENSUOJELUN VALVONTA ILMOITUKSENVARAINEN TAI HYVÄKSYMISTÄ

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2008 LÄNSI- UUDENMAAN YMPÄRISTÖTERVEYS... 2

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2008 LÄNSI- UUDENMAAN YMPÄRISTÖTERVEYS... 2 1.11.007 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTAOHJELMA VUODELLE 008 LÄNSI- UUDENMAAN YMPÄRISTÖTERVEYS... 1. JOHDANTO.... HENKILÖSTÖ JA RESURSSIT.... KOHTEET... 4. VALVONNAN LAATU... 4 5. TERVEYDENSUOJELULAIN

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2016 ALKAEN Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta 15.12.2015 159 LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON

Lisätiedot

Tämän taksan suunnitelmanmukaisista tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 30 käyntimaksu. Ilmoitusten ja hakemuksen.

Tämän taksan suunnitelmanmukaisista tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 30 käyntimaksu. Ilmoitusten ja hakemuksen. Liite nro 2 YMPTH 36 9.10.2014 MAKSUTAULUKKO 2015 Tämän taksan suunnitelmanmukaisista tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 30 käyntimaksu. 1. Terveydensuojeluvalvonta 1.1 Ilmoituksenvarainen

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuosille

KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuosille KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuosille 2008 2010 Luonnos 30.10.2007 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONNAN SUUNNITELMALLISUUS...3

Lisätiedot

Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019

Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 HELSINGIN KAUPUNGIN 1 (8) Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 HELSINGIN KAUPUNGIN 2 (8) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1 Johdanto... 3 2 Suunnitelmallinen valvonta... 3 2.1. Valvonnan

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Hyväksytty: Ympäristölautakunta 14.12.2010 113 Voimaantulo: 01.01.2011 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006)

Lisätiedot

Terveydensuojelun valvontasuunnitelma vuosille

Terveydensuojelun valvontasuunnitelma vuosille KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Terveydensuojelun valvontasuunnitelma vuosille 2008 2010 Luonnos 29.10.07 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO...3 1.1 KUNNAN TERVEYDENSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2015 ALKAEN 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten hyväksymistä

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN TERVEYDENSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN TERVEYDENSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN TERVEYDENSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 Terveydensuojelulain mukaan kunnan tulee laatia säännöllistä valvontaa koskeva terveydensuojelun valvontasuunnitelma siten, että

Lisätiedot

Tarkastusaika. Tarkastusaika (krt/vuosi) Tarkastustiheys (krt/v) Toiminnan luonteeseen ja laajuuteen perustuva riskiluokka (toimintatyyppi) (h)

Tarkastusaika. Tarkastusaika (krt/vuosi) Tarkastustiheys (krt/v) Toiminnan luonteeseen ja laajuuteen perustuva riskiluokka (toimintatyyppi) (h) Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN LIITE A Ymptervltk 17.12.2014 24 1 Elintarvikevalvonta Valtakunnallinen valvontaohjelma VALVONTASUUNNITELMA Toiminnan

Lisätiedot

Tämän taksan suunnitelmanmukaisista tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 35 käyntimaksu. Ilmoitusten ja hakemuksen.

Tämän taksan suunnitelmanmukaisista tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 35 käyntimaksu. Ilmoitusten ja hakemuksen. Liite 2 YMPTH 39 16.9.2015 MAKSUTAULUKKO 2016 Tämän taksan suunnitelmanmukaisista tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 35 käyntimaksu. 1. Terveydensuojeluvalvonta 1.1 Ilmoituksenvarainen tai

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2008 ALKAEN

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2008 ALKAEN Itä-Savon sairaanhoitopiirin ky YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2008 ALKAEN Hyväksytty: 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELULAIN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE

TERVEYDENSUOJELULAIN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE TERVEYDENSUOJELULAIN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2019 Päivitys vuodelle 2018 SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Terveydensuojelulain mukaisen valvonnan painopisteet 3. Tarkastusten sisältö 4. Valvontakohteiden

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Kuopion kaupungin ympäristö ja rakennuslautakunnan hyväksymä 12.11.2015 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin

Lisätiedot

Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset

Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset Ymp.ltk 18.3.2014 Liite 4 A1(8) Tukes / Kuluttajaturvallisuusvalvonta 10.1.2013 Kuluttajaturvallisuusvalvonnan raportointi 2013 Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset Huom! Mittayksikkönä tunti

Lisätiedot

TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä

TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä Sodankylän kunta Kunnanvirasto Puhelin 0400-618 870 PL 60 www.sodankyla.fi

Lisätiedot

Liite III. Tupakkalain ja nikotiinikorvausvalmisteiden valvontasuunnitelma PÄIVITYS 2019

Liite III. Tupakkalain ja nikotiinikorvausvalmisteiden valvontasuunnitelma PÄIVITYS 2019 Liite III Tupakkalain ja nikotiinikorvausvalmisteiden valvontasuunnitelma 2015 2019 PÄIVITYS 2019 Liite III 2 (5) 1. Johdanto... 3 2. Tarkastuksen sisältö... 3 3. Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Tupakkalain valvontasuunnitelma vuosille

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Tupakkalain valvontasuunnitelma vuosille KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Tupakkalain valvontasuunnitelma vuosille 2015 2019 Hyväksytty sote-kuntayhtymän hallituksessa / 2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO...3

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Liite II 2(7)

Sisällysluettelo. Liite II 2(7) Liite II Liite II 2(7) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tarkastuksen sisällön määrittely... 3 3 Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja niihin käytettävä työaika... 4 4. Näytteenotto ja näytteiden tutkiminen...

Lisätiedot

Perusturvalautakunta esityslistan liite

Perusturvalautakunta esityslistan liite Perusturvalautakunta 10.12.2008 esityslistan liite Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin,

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUOTETURVALLISUUS- VALVONNAN VALVONTAKRITEERISTÖ. Kuluttajaviraston julkaisusarja 2/2006

KUNNALLISEN TUOTETURVALLISUUS- VALVONNAN VALVONTAKRITEERISTÖ. Kuluttajaviraston julkaisusarja 2/2006 KUNNALLISEN TUOTETURVALLISUUS- VALVONNAN VALVONTAKRITEERISTÖ Kuluttajaviraston julkaisusarja 2/2006 ISSN 0788-544X ISSN 1796-0118 ISBN 951-681- 093-4 (nid.) ISBN 951-681- 094-2 (PDF) Kuluttajaviraston

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat Liite nro 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Hyväksytty: Ympäristölautakunta 14.12.2010 113 Muutokset hyväksytty: Ympäristölautakunta 16.08.2011 57 Voimaantulo: 01.01.2011 01.09.2011

Lisätiedot

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite 4 104

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite 4 104 Mikkelin seudun ympäristölautakunta 8.12.2016 Liite 4 104 TUPAKKALAIN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 2019 Päivitys vuodelle 2017 SISÄLTÖ 1 TUPAKKALAIN VALVONNAN TARKOITUS... 1 2 TARKASTUSTEN SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2012

Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2012 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 152/11.00/2013 4 Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2012 Terveystarkastaja Kirsi Puola 4.2.2013: Kunnan tulee vuosittain arvioida valvontasuunnitelman toteutumista

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Terveydensuojeluvalvonnan valvontasuunnitelma vuosille 2015 2019

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Terveydensuojeluvalvonnan valvontasuunnitelma vuosille 2015 2019 KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Terveydensuojeluvalvonnan valvontasuunnitelma vuosille 2015 2019 Hyväksytty sote-kuntayhtymän hallituksessa / 2014 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2017 Oulu, Turku,

Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2017 Oulu, Turku, Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2017 Oulu, 19. 20.9. Turku, 10. 11.10. Terveydensuojelun ja tupakkalain valvontaohjelmat, päivitys 2018-2019 Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo

Lisätiedot

Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset

Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset Tukes / Kuluttajaturvallisuusvalvonta 8.11.11 Kuluttajaturvallisuusvalvonnan raportointi 1 Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset Huom! Mittayksikkönä tunti (h). Valvontayksikkö: Espoon seudun

Lisätiedot

kohteiden lkm tark. lkm/v EVO

kohteiden lkm tark. lkm/v EVO LIITE 2 VALVONTAKOHTEET JA TARKASTUSMÄÄRÄT 2015 1. ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTA (Tarkastusmäärät perustuvat 2013 EVOon) lkm tark. lkm/v EVO aika aika yht. (h) h/tark.evo EVO Turun tark lkm /v (kaikki

Lisätiedot

28.01.2014 9 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN TERVEYSTARKASTAJILLE YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONTAAN KUULUVISSA ASIOISSA

28.01.2014 9 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN TERVEYSTARKASTAJILLE YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONTAAN KUULUVISSA ASIOISSA Meri-Lapin ympäristöterveysjaosto Jatkodelegointi 28.01.2014 9 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN TERVEYSTARKASTAJILLE YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONTAAN KUULUVISSA ASIOISSA Terveydensuojelulaki 763/1994 6 5 mom. Laivatarkastukset

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t. 2014 Tornion hallintopalvelut Nro 1

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t. 2014 Tornion hallintopalvelut Nro 1 1(6) TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA J u l k a i s s u t 2014 Tornion hallintopalvelut Nro 1 Meri-Lapin ympäristöterveysjaoston 28.01.2014 hyväksymä, Voimaantulopäivä 01.02.2014 Tornion ja

Lisätiedot

Inarin ja Utsjoen yhteistoiminta-alueen kuluttajaturvallisuusvalvontasuunnitelma 2015 2019

Inarin ja Utsjoen yhteistoiminta-alueen kuluttajaturvallisuusvalvontasuunnitelma 2015 2019 Inarin kunta Ympäristöyksikkö Inarin ja Utsjoen yhteistoiminta-alueen kuluttajaturvallisuusvalvontasuunnitelma 2015 2019 Inarin kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta, ympäristöjaosto 16.12.2014 4 2 SISÄLTÖ

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA JA MAKSUT

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA JA MAKSUT KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA JA MAKSUT Luonnos 1.11.2007 2 SISÄLLYSLUETTELO Elintarvikelain mukaista valvontaa koskeva taksa 3 Sivu Terveydensuojelulain,

Lisätiedot

KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI Liite 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUT: 1/4. hakemusten käsittelymaksu

KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI Liite 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUT: 1/4. hakemusten käsittelymaksu KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI Liite 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUT: 1/4 Terveydensuojelulain mukaista valvontaa koskevat maksut Ilmoituksen varainen tai hyväksymistä Ilmoitusten ja edellyttävä toiminta

Lisätiedot

Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut MAKSUTAKSA 1(7)

Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut MAKSUTAKSA 1(7) Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut MAKSUTAKSA 1(7) 1 Perusteet ja soveltamisala Ympäristöterveydenhuollon taksan perusteet on vahvistanut Siilinjärven kunnanvaltuusto 12.12.2011 ( 50). Lisäksi kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon taksa

Ympäristöterveydenhuollon taksa PYHÄJÄRVISEUDUN YMPÄRISTÖTOIMISTON YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA Pyhäjärviseudun ympäristölautakunnan päätös 10.11.2015. Taksan voimaantulo 1.1.2016. Eura, Huittinen, Kokemäki, Säkylä Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Enonkoski Juva - Kerimäki Punkaharju Puumala Rantasalmi Savonlinna - Savonranta - Sulkava Itä-Savon sairaanhoitopiiri Ympäristöterveydenhuolto

Enonkoski Juva - Kerimäki Punkaharju Puumala Rantasalmi Savonlinna - Savonranta - Sulkava Itä-Savon sairaanhoitopiiri Ympäristöterveydenhuolto ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN YMPÄRIS- TÖTERVEYDENHUOLLON TUOTETURVALLI- SUUSLAIN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2008 2010 Enonkoski Juva - Kerimäki Punkaharju Puumala Rantasalmi Savonlinna - Savonranta -

Lisätiedot

Helsingin tupakka- ja lääkelain valvontasuunnitelma , päivitys 2017

Helsingin tupakka- ja lääkelain valvontasuunnitelma , päivitys 2017 HELSINGIN KAUPUNGIN 1 (9) Helsingin tupakka- ja lääkelain valvontasuunnitelma 2015 2019, päivitys 2017 HELSINGIN KAUPUNGIN 2 (9) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1 Johdanto... 3 2 Suunnitelmallinen

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2014 alkaen

Ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2014 alkaen Ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2014 alkaen 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten hyväksymistä

Lisätiedot

Maksun suorittaminen ja periminen tapahtuu kuntayhtymässä sovitun käytännön mukaisesti.

Maksun suorittaminen ja periminen tapahtuu kuntayhtymässä sovitun käytännön mukaisesti. PELKOSENNIEMEN-SAVUKOSKEN KTT:N KY YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUT Ympäristöterveyslautakunta hyväksyi 12.6.2013 32 lisäyksen 1.2.2013 voimaan tulleeseen maksutaksaan (ympäristöterveyslautakunnan päätös

Lisätiedot

Terveydensuojelun valvonnan maksut

Terveydensuojelun valvonnan maksut Ympäristöterveydenhuoltojaosto 12.12.2013, 37 Liite 1 Kuntayhtymähallitus xx.xx.xxxx, xx Terveydensuojelun valvonnan maksut 1. 2. Ilmoituksenvarainen tai hyväksymistä edellyttävä toiminta Työtila, jonka

Lisätiedot

3 NÄYTTEENOTTO JA NÄYTTEIDEN TUTKIMINEN VALVONTAKOHTEIDEN TARKASTUSTIHEYS VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI...

3 NÄYTTEENOTTO JA NÄYTTEIDEN TUTKIMINEN VALVONTAKOHTEIDEN TARKASTUSTIHEYS VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI... TUPAKKALAIN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 2019 Päivitys vuodelle 2018 SISÄLTÖ 1 TUPAKKALAIN VALVONNAN TARKOITUS... 1 2 TARKASTUSTEN SISÄLTÖ... 2 3 NÄYTTEENOTTO JA NÄYTTEIDEN TUTKIMINEN... 3 4 VALVONTAKOHTEIDEN

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon. maksutaksa

Ympäristöterveydenhuollon. maksutaksa Ympäristöterveydenhuollon taksa Elintarvikelaki Terveydensuojelulaki Tupakkalaki Kuluttajaturvallisuuslaki Lääkelaki Kouvolan kaupunki Rakennus- ja ympäristölautakunta 5.2.2014 12 1 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON

Lisätiedot

Lomake B: Valvontatyön ja työajan jakautuminen eri tehtäväosa-alueiden kesken

Lomake B: Valvontatyön ja työajan jakautuminen eri tehtäväosa-alueiden kesken 1(5) Kuluttajavirasto / Tuoteturvallisuusvalvonta 8.1.2008 Tuoteturvallisuusvalvonnan tietojenkeruu 2007 Lomake B: Valvontatyön ja työajan jakautuminen eri tehtäväosa-alueiden kesken Valvontayksikkö: Itä-Savon

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma ja Terveydensuojelun valvontaohjelma vuosille 2011-2014

Ympäristöterveydenhuollon yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma ja Terveydensuojelun valvontaohjelma vuosille 2011-2014 Ympäristöterveydenhuollon yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma ja Terveydensuojelun valvontaohjelma vuosille 2011-2014 Ajankohtaista laboratoriorintamalla Ylitarkastaja Kaisa Mäntynen 1 Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

veloitusyksikkö luokka tuotto elin 2013

veloitusyksikkö luokka tuotto elin 2013 1 (13) veloitusyksikkö luokka 2011 2012 2011 2012 2011 2012 tuotto elin IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRANOMAINEN Imatran seudun ympäristöterveydenhuolto Ympäristöterveydenhuollon tak- Kaikkien ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon maksutaulukko, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus 2016

Ympäristöterveydenhuollon maksutaulukko, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus 2016 toiminnoille Lisätar kastus Ravintolat ja keittiöt Ruokaravintola Ruokaravintola jossa catering toimintaa Kahvila, pizzakebabravintola, pikaruokaravintola, jakelukeittiö Pub Henkilöstöravintolat, pitopalvelu

Lisätiedot

Terveydensuojelun valvonnan maksut

Terveydensuojelun valvonnan maksut Ympäristöterveydenhuoltojaosto 31.10.2014, 27 liite 1. Kuntayhtymähallitus xx.xx.xxxx, xx Terveydensuojelun valvonnan maksut 1. Ilmoituksenvarainen tai hyväksymistä edellyttävä toiminta Työtila, jonka

Lisätiedot

TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä

TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä Hyväksytty 10.6.2015 Tunturi-Lapin ympäristöterveydenhuollon jaosto Sodankylän

Lisätiedot

Maksut ja myyntitulot 2016. Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristöterveydenhuolto

Maksut ja myyntitulot 2016. Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristöterveydenhuolto Maksut ja myyntitulot 2016 Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristöterveydenhuolto Kaupunginvaltuusto 7.12.2015 1 1 Soveltamisala Seuraavien lakien mukaisista hyväksymispäätöksistä, ilmoitusten perusteella

Lisätiedot

Tampereen kaupungin ympäristöterveydenhuollon toiminta-alueen taksa

Tampereen kaupungin ympäristöterveydenhuollon toiminta-alueen taksa Tampereen kaupungin ympäristöterveydenhuollon toiminta-alueen taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

Lisätiedot

LIITE KAINUUN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1 SOVELTAMISALA

LIITE KAINUUN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1 SOVELTAMISALA LIITE KAINUUN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1 SOVELTAMISALA Terveydensuojelulain (763/94) 50 :n, elintarvikelain (361/95) 24 :n, lain eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieniasta

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON KEMIKAALI-, KULUTTAJATURVALLISUUS-, TERVEY- DENSUOJELU- JA TUPAKKAVALVONNAN VUODEN 2012 TOTEUMAN ARVIOINTI

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON KEMIKAALI-, KULUTTAJATURVALLISUUS-, TERVEY- DENSUOJELU- JA TUPAKKAVALVONNAN VUODEN 2012 TOTEUMAN ARVIOINTI Arviointi ISAVI/1343/05.14.02/2014 Itä-Suomi Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue 31.3.2014 Kuopion kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunta YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON KEMIKAALI-, KULUTTAJATURVALLISUUS-,

Lisätiedot

TUOTETURVALLISUUSVALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2006

TUOTETURVALLISUUSVALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2006 Imatran kaupunki, Joutsenon kaupunki, Rautjärven kunta, Ruokolahden kunta ja Parikkalan kunta TUOTETURVALLISUUSVALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2006 2 Sisällysluettelo 1. TUOTETURVALLISUUSVALVONNNAN

Lisätiedot

SUUPOHJAN PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveydenhuollon taksa

SUUPOHJAN PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveydenhuollon taksa Hyväksytty johtokunta 8.2.2010 26 SUUPOHJAN PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän osakaskuntien,

Lisätiedot

6) terveydensuojelualain 18 mukaisen laitoksen hyväksymistä;

6) terveydensuojelualain 18 mukaisen laitoksen hyväksymistä; 1 LIITE 1 POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖTERVEYDEN MAKSUTAKSA Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin,

Lisätiedot

KEURUSSELÄN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN YMPÄRISTÖTERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA

KEURUSSELÄN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN YMPÄRISTÖTERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA KEURUSSELÄN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN YMPÄRISTÖTERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA Keurusselän ympäristölautakunta 9.12.2015 1 Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen

Lisätiedot

Kupiainen Niina Kuluttajaturvallisuuslain mukainen valvonta kunnissa kuluttajaturvallisuusvalvonnan peruskurssi 2014

Kupiainen Niina Kuluttajaturvallisuuslain mukainen valvonta kunnissa kuluttajaturvallisuusvalvonnan peruskurssi 2014 Kupiainen Niina 13.5.2014 Kuluttajaturvallisuuslain mukainen valvonta kunnissa kuluttajaturvallisuusvalvonnan peruskurssi 2014 Työnjako kuluttajaturvallisuusvalvonnassa 1/3 Kuntien valvontayksiköissä keskitytään

Lisätiedot

Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2014

Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 214/11.02/2014 5 Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2014 Terveystarkastaja Kirsi Puola 2.2.2015: Kunnan tulee vuosittain arvioida valvontasuunnitelman toteutumista

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat;

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat; Hyväksytty johtokunta 19.01.2015 9 SUUPOHJAN PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän osakaskuntien,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUIDEN TAKSAN PERUSTEET

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUIDEN TAKSAN PERUSTEET 1 Soveltamisala Juankosken ja Nilsiän kaupunkien sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven, Tuusniemen ja Varpaisjärven kuntien muodostamalla ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueella

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 Ympäristölautakunta 17.12.2009 2/8 Ympäristöterveydenhuollon elintarvikevalvontasuunnitelma 2010 SISÄLLYS LUKU 1.

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointi ky. 1 (1) Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

Forssan seudun hyvinvointi ky. 1 (1) Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA n seudun hyvinvointi ky. 1 (1) n seudun hyvinvointikuntayhtymän YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan seuraavien lakien ja asetusten nojalla

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA 2010

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA 2010 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA 2010 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 17.12.2009 1 1. JOHDANTO Elintarvikelain (23/2006) 48 mukaisesti kunnan tulee laatia säännöllistä valvontaa koskeva kunnan elintarvikevalvontasuunnitelma

Lisätiedot

ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2007

ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2007 KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveydenhuolto Liite nro: 5 ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2007 2 Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa / 2006 3 ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2015

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 401/11.02/2015 5 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2015 Terveystarkastaja Kirsi Puola 26.1.2015: Kunnan tulee vuosittain arvioida

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2017 ALKAEN 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten hyväksymistä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Ympäristöterveysjaosto 30.8.2011 113 1. Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin,

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimen ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelman toteutuma 2015. Sivu 1/5

Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimen ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelman toteutuma 2015. Sivu 1/5 Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimen ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelman toteutuma 2015. Sivu 1/5 Valvontakohteita Tarkastettava Tarkastukset Näytteet Tarkastetut Tarkastukset Näytteet [kpl]

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkalain valvontasuunnitelma (liite 4)

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkalain valvontasuunnitelma (liite 4) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 (liite 4) Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET... 1 3.1 Tarkastusten sisältö.2 3.2 Kohteiden

Lisätiedot

(Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi ja Viitasaari)

(Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi ja Viitasaari) Hyväksytty: Ympäristölautakunta 18.9.2013 98 Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimen (Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi ja Viitasaari) YMPÄRISTÖTERVEYSVALVONNAN

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 1 Soveltamisala Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 12.3.2013 Voimaantulopäivä 1.4.2013 Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 13.12.2016

Lisätiedot

1. Taustaa...1. 2. Terveydensuojelulain mukaisen valvonnan painopisteet vuonna 2007...3. 3. Tarkastusten sisältö...5

1. Taustaa...1. 2. Terveydensuojelulain mukaisen valvonnan painopisteet vuonna 2007...3. 3. Tarkastusten sisältö...5 TAMPEREEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT TERVEYDENSUOJELULAIN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2007 Sisällysluettelo 1. Taustaa...1 Terveydensuojelun tarkoitus ja tehtävä... 1 Kunnan terveydensuojelulain valvontasuunnitelma...

Lisätiedot

MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ELINTARVIKEHUONEISTOT Ilmoituksen käsittely

MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ELINTARVIKEHUONEISTOT Ilmoituksen käsittely 1 (6) Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksan 1.1.2018 maksutaulukot Liite 1 MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ELINTARVIKEHUONEISTOT Ilmoituksen käsittely 1 Elintarvikkeiden myynti Tarkastus

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1(5) Sastamalan kaupunki Ympäristöterveydenhuolto Sastamalan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen yleisen terveysvalvonnan maksutaksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A)

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon taksa

Ympäristöterveydenhuollon taksa Hyväksytty Raision kaupunginvaltuustossa 26.9.2011 113, Naantalin kaupunginvaltuustossa 10.10.2011 76 ja Ruskon kunnanhallituksessa 19.9.2011 225. Voimaantulo 1.10.2011. Ympäristöterveydenhuollon taksa

Lisätiedot

Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.2.2016 alkaen

Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.2.2016 alkaen 1 (5) Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.2.2016 alkaen 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

Lisätiedot

(Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi ja Viitasaari)

(Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi ja Viitasaari) Hyväksytty: Ympäristölautakunta 29.9.2014 78 Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimen (Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi ja Viitasaari) YMPÄRISTÖTERVEYSVALVONNAN

Lisätiedot

Enonkoski Juva - Kerimäki Punkaharju Puumala Rantasalmi Savonlinna - Savonranta - Sulkava Itä-Savon sairaanhoitopiiri Ympäristöterveydenhuolto

Enonkoski Juva - Kerimäki Punkaharju Puumala Rantasalmi Savonlinna - Savonranta - Sulkava Itä-Savon sairaanhoitopiiri Ympäristöterveydenhuolto ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN YMPÄRIS- TÖTERVEYDENHUOLLON TERVEYDENSUOJE- LULAIN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2008 2010 Enonkoski Juva - Kerimäki Punkaharju Puumala Rantasalmi Savonlinna - Savonranta -

Lisätiedot