KASVUN INDIKAATTORIT. Lasten kasvun seuranta. Termejä. Indikaattorit - Pituus. Indikaattorit - Pituus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KASVUN INDIKAATTORIT. Lasten kasvun seuranta. Termejä. Indikaattorit - Pituus. Indikaattorit - Pituus"

Transkriptio

1 Lasten kasvun seuranta Uudet kasvukäyrät Jarmo Salo Terveydenhoitajapäivät 2012 Tavoitteet Kasvuun vaikuttavien sairauksien ja häiriöiden varhainen toteaminen Väestötason terveystiedon kerääminen Edellytykset tavoitteiden saavuttamiseen Oikeat kasvun indikaattorit Luotettavat ja yhdenmukaiset mittausmenetelmät Mittausten toteutuminen Toimivat kasvun seulasäännöt Oikea vertailuaineisto Termejä Odotuspituus ko. lapsen vanhempien saamien lasten keskimääräinen pituus eli perheen suhteellinen keskipituus (SD-yksiköinä) Aikuispituusennuste käytettävissä oleviin tietoihin perustuva arvio lapsen loppupituudesta Keskipoikkeama (SD) kuvaa havaintojen keskimääräistä poikkeamaa keskiarvosta pituudessa lapsista 96% on välillä 2 SD - +2 SD ja 64% välillä -1 SD - +1 SD Suhteellinen pituus pituus verrattuna väestön keskipituuteen (SD-yksiköinä) Pituuspaino painon poikkeama samanpituisten lasten painon mediaanista (%) Painoindeksi mittaluku, jolla painoa arvioidaan suhteessa pituuteen (kg/m 2 ) KASVUN INDIKAATTORIT 4 Indikaattorit - Pituus Verrataan lapsiväestöön ja odotuspituuteen Synnynnäiset kasvuhäiriöt Arvioidaan kasvutavan muuttumista (käyrän taittuminen) Mikä tahansa yleissairaus Ravitsemusongelmat Imeytymishäiriöt Keliakia Ruoka-allergiat Kilpirauhasen vajaatoiminta Lääkitykset Psykososiaaliset ongelmat Pituuskasvun seuranta auttaa pääsemään varhaiseen diagnoosiin ja löytämään apua/hoitoa tarvitsevat Indikaattorit - Pituus SD yksikkö/ikä Kuvaa hyvin sijoittumista vertailuväestöön ja kasvun poikkeamista siitä Näyttää hyvin kasvutavan muutokset Käyrän taittuminen vaakasuoralta tasolta Senttimetri/ikä Antaa edellistä paremman kuvan kasvunopeudesta Auttaa esim. hahmottamaan, onko poikkeavuus kasvussa vai murrosiän ajoittumisessa 5 1

2 SD/vuosi cm/vuosi Indikaattorit - Paino Verrataan samanikäisten ja samanpituisten painoon Arvioidaan painonkehityksen muutosta Ravitsemus Syömishäiriöt Kilpirauhasen vajaatoiminta jne. Ylipaino ja lihavuus Painonkehityksen nopeutuminen Aikuisiän painoindeksin ennuste Paino suhteessa samanikäisiin lapsiin Varhaistaa sairauksien ja ravitsemusongelmien toteamista ja tukee lihavuuden ehkäisyä 8 Indikaattorit - Paino Kilogramma/ikä Imeväisten ravitsemustilan seurannassa Painonhallinnan seurannassa pituuskasvun loputtua Pituus määrittää painoa ikää enemmän Pituuspainoprosentti/pituus Vertaa painoa saman pituisten painon mediaaniin (ei huomioi ikää) Validoimaton Esim. ylipainon rajat mallintavat painoindeksirajoja Käytössä vain Suomessa Pituuspaino/cm Kg/vuosi Indikaattorit - Paino Painoindeksi arvioi rasvan määrää pituuspainoa paremmin Aikuisten painoindeksi on validoitu riskien suhteen Ylipaino 25 kg/m2 ja lihavuus 30 kg/m2 Sukupuoli vaikuttaa rajoihin, mutta tasaluvut ovat käteviä Lasten ruumiinrakenne ja painoindeksin normaalirajat riippuvat iästä Painoindeksiä arvioidaan ikä huomioiden Iso-BMI kertoo, mikä lapsen painoindeksi tulee olemaan aikuisena, jos painonkehitys jatkuu ikätovereihin verrattuna samanlaisena Mahdollistaa ylipainon ja lihavuuden kansainvälisen vertailun Indikaattorit - Päänympärys Arvioidaan ennen kaikkea päänympäryksen kasvun muutosta Kiihtynyt viittaa aivopaineen nousuun Kasvaimet Aivonestekierron häiriöt Hidastuminen viittaa keskushermoston tai kallon poikkeavuuteen Saumojen ennenaikainen luutuminen Aineenvaihduntasairaudet Tasainen suuri tai pieni kasvu yleensä perittyä

3 Mittausmenetelmät MITTAUSMENETELMÄT THL on julkaissut mittauksista kattavan ohjeistuksen Ajankohdat Mittaustekniikka Kirjaaminen Tulkinta ja toimenpiteet Ohjeistus on julkaistu kirjana (myös pdf) ja tulee sisältymään sähköiseen Lastenneuvolakäsikirjaan 3/9/12 Esityksen nimi / Tekijä Mittausten toteutuminen MITTAUSTEN TOTEUTUMINEN Kasvun seuranta toteutuu hyvin Lähes kaikki lapset osallistuvat neuvolaseurantaan Yli 96% v syntyneistä lapsista on saanut kaikkien rokotteiden kaikki annokset Mittaukset ja tulosten kirjaaminen toteutuvat laadukkaasti Pelkästään lastenneuvolassa tehdään yli miljoona mittausta vuodessa N lasta/ikäluokka 15 määräaikaistarkastusta/lapsi 3/9/12 Esityksen nimi / Tekijä Pituuden seulasäännöt KASVUSEULAT Tarkoituksena on poimia mahdollisimman moni sairas ja mahdollisimman harva terve Johdonmukaisesti poikkeavasti kasvavat Ne, joilla kasvu on muuttunut Käytännössä seulotaan valittu osa väestöstä Yleensä 0,5% terveiden lasten jakauman molemmissa päissä Sairauskohtaisia validaatioita on tehty ja tehdään 3/9/12 Esityksen nimi / Tekijä 17 3

4 Painon seulasäännöt Tarkoitus Poimia lapset, joiden painonkehitys on sairauden tai häiriön vuoksi poikkeava. Poimia lapset, jotka altistuvat tai tulevat altistumaan ylipainoon liittyville riskeille. Uudet painoseulat Alle 2-vuotiailla arvioivat suoraan painonkehitystä sekä painon poikkeamaa pituuden mukaisen painon mediaanista. Matalan painon seulat hälyttävät 1 %:lla kaikista lapsista Korkean painon seulat 5 %:lla Ylipainoseulat Käypä hoito -suosituksesta Yli 2-vuotiailla lapsilla painoseulat arvioivat edellisten lisäksi myös painoindeksiä ja sen muutosta. Painon seulasäännöt Painoindeksin seula perustuu ylipainoisten ja lihavien osuuteen 18 v. iässä. Ylipaino 25 kg/m 2 ja lihavuus 30 kg/m 2 Oletus: samat henkilöt ovat lihavia lapsena ja 18- vuotiaana Pituuspainoseula jäljittelee painoindeksiseulaa Määritelmän mukaan ylipainoisten osuus on kaikissa ikäryhmissä sama. Lapsuuden ylipaino ei ole aikuisiän sairastavuuden itsenäinen riskitekijä Olennaista on ylipainon jatkuminen aikuisuuteen Pojat - Pituus ja BMI Kliiniseen käyttöön soveltuvat lasten ylipainon ja lihavuuden kriteeri Ylipaino Lihavuus Pituuspaino < 7v % >20% Pituuspaino 7v % >40% BMI-persentiili tytöt >98.2 BMI-persentiili pojat >95.6 ISO-BMI kg/m2 >30 kg/m2 Lasten lihavuus - Käypä hoito suositus /9/12 Esityksen nimi / Tekijä 23 4

5 Kasvukäyrät Tarkoitus Kuvaavat visuaalisesti lapsen kasvun edistymistä Auttavat seulasääntöjen tukena havaitsemaan kasvun poikkeavuudet ja tulkitsemaan niitä VERTAILUAINEISTO 25 3/9/12 Esityksen nimi / Tekijä 26 Kasvun vertailuaineisto Kasvureferenssi Koostuu väestön kaikkien lasten kasvutiedoista Antaa tiedon, miten tutkittava kasvaa suhteessa muihin lapsiin Muuttuu elinolojen (ravitsemus) jne. muuttuessa Kasvustandardi Koostuu terveiden ja ihanteellisissa oloissa elävien lasten kasvutiedoista Kuvaa, miten tutkittava kasvaisi, jos hän olisi terve ja elinolot optimaaliset Muuttuu periaatteessa vain väestörakenteen muuttuessa Kasvun vertailuaineisto Tarkoituksena auttaa löytämään sairaat ja häiriöistä kärsivät. Toimivan vertailuaineiston lapset ovat terveitä ja ihanteellisissa oloissa kasvavia poikkeavasti kasvavat erottuvat Noin 80% kasvun vaihtelusta on perimän säätelemää Tarvitaan vähintään maakohtainen vertailuaineisto 27 3/9/12 Esityksen nimi / Tekijä 28 Vanha vertailuaineisto Aineiston omistaa Lastentautien tutkimussäätiö Otettu käyttöön 1986 ja uudistettuna tervettä lasta ja nuorta pääkaupunkiseudulta ja Pohjois- Karjalasta Syntyneet Tarkoitettu alun perin käytettäviksi paperiversioina Kompromisseja seulasäännöissä, odotuspituuden laskemisessa jne. Sähköinen versio Tilator Oy:n tuottama Pediator Muut tietojärjestelmien tuottamat versiot eivät perustu alkuperäiseen dataan virheitä Uudistettu vertailuaineisto Aineiston omistaa Itä-Suomen yliopiston tutkimusryhmä Aineisto nykyistä suurempi ja tuoreempi tervettä lasta ja nuorta Espoosta Syntyneet Suunniteltu käytettäväksi ainoastaan ohjelmasovellusten kautta THL:n asettama asiantuntijaryhmä ohjaa käyttöönottoa THL vastaa ylläpidosta ja päivittämisestä Tutkimusryhmä luovuttaa standardin kaikille tietojärjestelmätoimittajille ja tukee toteuttamista

6 Vertailuaineistojen ero pituuspainojakauman ääripäissä Imeväisiässä lasten pituuspaino on aiempaa pienempi Alipainohälytyksiä tulee 20-kertainen määrä verrattuna tavoiteltuun Käytännössä alle vuoden ikäisistä n. 10% luokitellaan vanhan vertailuaineiston perusteella virheellisesti alipainoisiksi IMETYS JA KASVUNSEURANTA virheellistä ravitsemusneuvontaa (ylipainon lisääntyminen?), turhia kontrolleja ja lähetteitä 31 3/9/12 Esityksen nimi / Tekijä 32 STRIP (julkaisematon) Lapset syntyneet vuosina Imetystiedot n=997 Samoista lapsista pituus ja paino Syntymä 6 kk 13 kk 18 kk 2 v (24 kk) Vähintään 4 kk täysimetettyjä 210 Täysimetettyjen kasvu ei eroa ollenkaan MAAHANMUUTTAJAT 33 3/9/12 Esityksen nimi / Tekijä 34 Maahanmuuttajat Maahanmuuttajien kasvun seurannasta on olemassa suosituksia: 1. sukupolven maahanmuuttajien kasvua seurataan lähtömaan kasvustandardilla seuraavien sukupolvien kasvua seurataan uuden kotimaan kasvustandardilla tai etnisen ryhmän mukaisella kansallisella kasvustandardilla Käytännön syistä maahanmuuttajalasten kasvua seurataan alusta saakka kansallisilla kasvukäyrillä etninen tausta huomioidaan tulkinnassa KÄYTTÖÖNOTTO 3/9/12 Esityksen nimi / Tekijä 36 6

7 Käyttöönotto Tietojärjestelmätuottajat toteuttavat uudet kasvukäyrät ja seulat Kiinteästi järjestelmään Integroitava sovellus Erillinen ohjelma Käyttöönotto tapahtuu vaiheittain Riippuu toteutustavasta Todennäköisesti ensimmäisenä erilliset sovellukset ja pelkät käyrät Jatkossa THL vastaa ylläpidosta YHTEENVETO 3/9/12 Esityksen nimi / Tekijä 37 3/9/12 Esityksen nimi / Tekijä 38 Yhteenveto Kasvunseurannan tarkoitus on kasvuun vaikuttavien sairauksien ja häiriöiden varhainen toteaminen Kasvunseuranta toteutuu Suomessa ainutlaatuisen hyvin Vanhentunut vertailuaineisto ja vajavaisesti hyödynnettävät seulat vähentävät kasvunseurannasta saatavaa hyötyä Kasvunseurannan uudistamisen myötä saadaan seulottua tarkemmin oikeat lapset selvittelyihin ja ohjaukseen Yhteenveto WHO:n kasvukäyrät eivät sovellu suomalaisten lasten kasvun seurantaan Täysimetetyille ei tarvita erillisiä kasvukäyriä Uudet kasvukäyrät ja seulat otetaan käyttöön vaiheittain 3/9/12 Esityksen nimi / Tekijä Lisätietoa ja apuvälineitä Lastenneuvolakäsikirja 7

Lasten lihavuuden määrittely ja mittaaminen uudet suomalaiset lasten BMI-rajat. Neuvolapäivät 18.10.2012 Jarmo Salo

Lasten lihavuuden määrittely ja mittaaminen uudet suomalaiset lasten BMI-rajat. Neuvolapäivät 18.10.2012 Jarmo Salo Lasten lihavuuden määrittely ja mittaaminen uudet suomalaiset lasten BMI-rajat Neuvolapäivät 18.10.2012 Jarmo Salo TAUSTAA Taustaa Ylipainolla tarkoitetaan kehon lisääntynyttä rasvan määrää Ylipainoa hoidetaan

Lisätiedot

Pienten lasten ylipaino ja sen mittaaminen. Kansanterveyspäivät Jarmo Salo

Pienten lasten ylipaino ja sen mittaaminen. Kansanterveyspäivät Jarmo Salo Pienten lasten ylipaino ja sen mittaaminen Kansanterveyspäivät 12.12.2011 Jarmo Salo TAUSTAA Taustaa Ylipainolla tarkoitetaan kehon lisääntynyttä rasvan määrää Ylipainoa hoidetaan ja ehkäistään, koska

Lisätiedot

Lasten ylipaino ja kasvunseurannan merkitys ylipainon ehkäisyssä. 26.10.2012 Jarmo Salo, LT, lastentautien erikoislääkäri, THL

Lasten ylipaino ja kasvunseurannan merkitys ylipainon ehkäisyssä. 26.10.2012 Jarmo Salo, LT, lastentautien erikoislääkäri, THL Lasten ylipaino ja kasvunseurannan merkitys ylipainon ehkäisyssä 26.10.2012 Jarmo Salo, LT, lastentautien erikoislääkäri, THL TAUSTAA 27.10.2012 2 Taustaa Ylipainolla tarkoitetaan kehon lisääntynyttä rasvan

Lisätiedot

Mitä uutta koululaisten kasvun seurannasta

Mitä uutta koululaisten kasvun seurannasta Mitä uutta koululaisten kasvun seurannasta TAMPERE 29.3.2012 LL Antti Saari Tutkija, erikoistuva lääkäri Lastenklinikka Itä-Suomen yliopisto Kuopion yliopistollinen sairaala Ei sidonnaisuuksia SIDONNAISUUDET

Lisätiedot

Kertausta lapsen kasvusta

Kertausta lapsen kasvusta Kertausta lapsen kasvusta LL, lastentauteihin erikoistuva lääkäri, Hannu Nissinen 29.9.2016 Yhteiset lapsemme koulutuspäivä Yleistä Lyhytkasvuisuus ja/tai kasvun taittuminen yleisimpiä syitä lähetteeseen

Lisätiedot

Kasvuseula. Omatietovaranto kommentointikokous, kesäkuu Juha Leppänen VTT 2018

Kasvuseula. Omatietovaranto kommentointikokous, kesäkuu Juha Leppänen VTT 2018 Kasvuseula Omatietovaranto kommentointikokous, kesäkuu 2018 Juha Leppänen 1 Kasvuseula taustaa Itä-Suomen yliopiston Kasvututkimus-ryhmä uudisti suomalaisten lasten kasvukäyrät täydellisesti vuosina 2010-2011.

Lisätiedot

Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa. Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009

Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa. Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009 Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009 Määritelmiä Lihavuus =kehon rasvakudoksen liian suuri määrä Pituuspaino (suhteellinen paino) = pituuteen

Lisätiedot

Lasten kasvunseurannan uudistaminen Asiantuntijaryhmän raportti RAPORTTI

Lasten kasvunseurannan uudistaminen Asiantuntijaryhmän raportti RAPORTTI Lasten kasvunseurannan uudistaminen Asiantuntijaryhmän raportti RAPORTTI 49 2011 Kirjoittaja ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Taitto: Raili Silius ISSN 1798-0070 (painettu) ISSN 1798-0089 (PDF) Juvenes

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN YLIPAINO JA LIHAVUUS

LASTEN JA NUORTEN YLIPAINO JA LIHAVUUS LASTEN JA NUORTEN YLIPAINO JA LIHAVUUS sekä pituus- ja painotietojen kattavuus Avohilmo-rekisterissä (kerätty lastenneuvoloiden ja kouluterveydenhuollon terveystarkastuksissa) 1 AINEISTO JA MENETELMÄT

Lisätiedot

Uudet suomalaiset kasvukäyrät ja seulat kasvun seurannan tukena

Uudet suomalaiset kasvukäyrät ja seulat kasvun seurannan tukena Uudet suomalaiset kasvukäyrät ja seulat kasvun seurannan tukena Leo Dunkel, LKT, professori Lastenklinikka Itä Suomen yliopisto Kuopion yliopistollinen sairaala Miksi kasvua pitää seurata? Pyritään vähäoireisten

Lisätiedot

Lappeenrannassa on annettu liikuntaneuvontaa vuodesta 2012 alkaen. Aluksi. liikuntaneuvonta oli suunnattu työikäisille vuotiaille.

Lappeenrannassa on annettu liikuntaneuvontaa vuodesta 2012 alkaen. Aluksi. liikuntaneuvonta oli suunnattu työikäisille vuotiaille. ESITYS LASTEN JA NUORTEN BMI-KORTISTA Liikuntatoimi nyt Lappeenrannassa on annettu liikuntaneuvontaa vuodesta 2012 alkaen. Aluksi liikuntaneuvonta oli suunnattu työikäisille 18-64 vuotiaille. Lappeenrannan

Lisätiedot

Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori

Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori Lihavuus Suomessa Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori 28.12.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Lihavuus 70-80 % ylimääräisestä energiasta varastoituu rasvana. Loput varastoituu proteiineina ja niihin

Lisätiedot

FINSOTE- TULOKSIA MAAKUNNITTAIN

FINSOTE- TULOKSIA MAAKUNNITTAIN FINSOTE- TULOKSIA MAAKUNNITTAIN Vertaisfoorumi 9.5.2019 Jyväskylä Suvi Parikka, Timo Koskela, Noora Marjeta 9.5.2019 FinSote-tutkimus 2018 / Parikka, Koskela, Marjeta 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ FinSote-tutkimuksen

Lisätiedot

Toimiva malli lasten ylipainon ehkäisemiseksi. 30.5.2013 Jarmo Salo, LT, lastentautien erikoislääkäri, THL

Toimiva malli lasten ylipainon ehkäisemiseksi. 30.5.2013 Jarmo Salo, LT, lastentautien erikoislääkäri, THL Toimiva malli lasten ylipainon ehkäisemiseksi 30.5.2013 Jarmo Salo, LT, lastentautien erikoislääkäri, THL TAUSTAA 5/31/13 2 Taustaa Ylipainolla tarkoitetaan kehon lisääntynyttä rasvan määrää Ylipainoa

Lisätiedot

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012 Lihavuus kansanterveyden haasteena Lihavuus kuoleman vaaratekijänä Yli 6000 lihavan keskimäärin 15 vuoden seuranta

Lisätiedot

Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta

Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta Kansallinen lihavuusohjelma 2012-2018 15.10.2018 1 Sisällys Ylipainoisuus ja lihavuus Suomessa Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta. Kansallinen lihavuusohjelma

Lisätiedot

Lasten ja nuorten lihavuus ja sen ehkäisy. Tiina Laatikainen, LT, professori, UEF ja THL

Lasten ja nuorten lihavuus ja sen ehkäisy. Tiina Laatikainen, LT, professori, UEF ja THL Lasten ja nuorten lihavuus ja sen ehkäisy Tiina Laatikainen, LT, professori, UEF ja THL Noin 12 % leikki-ikäisistä ja 20 % kouluikäisistä ylipainoisia eroa äidin koulutuksen mukaan 11.10.2016 2 1977 1979

Lisätiedot

Lasten ylipaino lisääntyy miten kansallinen lihavuusohjelma vastaa haasteeseen?

Lasten ylipaino lisääntyy miten kansallinen lihavuusohjelma vastaa haasteeseen? Lasten ylipaino lisääntyy miten kansallinen lihavuusohjelma vastaa haasteeseen? Kansallinen diabetesfoorumi 15.5.2013 Tiina Laatikainen, LT, tutkimusprofessori, THL Noin 12 % leikki-ikäisistä ja 20 % kouluikäisistä

Lisätiedot

Hyvinvointimittaukset Oulun kutsunnoissa v.2009-2013. Jaakko Tornberg LitM, Tutkimuskoordinaattori ODL Liikuntaklinikka

Hyvinvointimittaukset Oulun kutsunnoissa v.2009-2013. Jaakko Tornberg LitM, Tutkimuskoordinaattori ODL Liikuntaklinikka Hyvinvointimittaukset Oulun kutsunnoissa v.2009-2013 Jaakko Tornberg LitM, Tutkimuskoordinaattori ODL Liikuntaklinikka Taustaa - MOPO hankkeen tavoitteena on edistää nuorten miesten hyvinvointia ja terveyttä

Lisätiedot

Lataa Pienryhmämuotoinen ravitsemus- ja liikuntainterventio lasten ylipainon jalihavuuden ehkäisyssä - Anne Taulu

Lataa Pienryhmämuotoinen ravitsemus- ja liikuntainterventio lasten ylipainon jalihavuuden ehkäisyssä - Anne Taulu Lataa Pienryhmämuotoinen ravitsemus- ja liikuntainterventio lasten ylipainon jalihavuuden ehkäisyssä - Anne Taulu Lataa Kirjailija: Anne Taulu ISBN: 9789514480966 Sivumäärä: 187 Formaatti: PDF Tiedoston

Lisätiedot

VeTe. Tervetuloa! Paino Puheeksi koulutukseen

VeTe. Tervetuloa! Paino Puheeksi koulutukseen Tervetuloa! Paino Puheeksi koulutukseen Ohjelma 13.00-13.10 Koulutustilaisuuden avaus ylilääkäri Petri Virolainen 13.10-13.25 Varsinaissuomalaisten terveys ja lihavuus projektipäällikkö TH -hanke, Minna

Lisätiedot

9 Painonhallinta. Oppikirjan sivut 92-99

9 Painonhallinta. Oppikirjan sivut 92-99 9 Painonhallinta Oppikirjan sivut 92-99 Nykyaikaa Ulkonäön ja fyysisyyden korostaminen Median kauneuskäsitykset Jatkuva painontarkkailu, laihduttaminen ja erityisruokavaliot Monet murrosikäiset tyytymättömiä

Lisätiedot

Lihavuus laskuun -ohjelma haastaa toimijat yhteistyöhön

Lihavuus laskuun -ohjelma haastaa toimijat yhteistyöhön Lihavuus laskuun -ohjelma haastaa toimijat yhteistyöhön STESO päivät 20.3.2014 Tutkimusprofessori Tiina Laatikainen, THL 24.3.2014 1 Ohjelman tausta OHO, olenko omena 24.3.2014 2 1 Lihavuus lisää riskiä

Lisätiedot

Maksakokeiden viiterajat

Maksakokeiden viiterajat Maksakokeiden viiterajat - ovatko ne kohdallaan? Päivikki Kangastupa erikoistuva kemisti, tutkija Mistä tulen? Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Kliinisen kemian laboratorio Tampereen yliopisto Lääketieteen

Lisätiedot

Terveystarkastukset. lastenneuvolassa & kouluterveydenhuollossa. Menetelmäkäsikirja

Terveystarkastukset. lastenneuvolassa & kouluterveydenhuollossa. Menetelmäkäsikirja Terveystarkastukset lastenneuvolassa & kouluterveydenhuollossa toimittaneet Päivi Mäki, Katja Wikström, Tuovi Hakulinen-Viitanen, Tiina Laatikainen Menetelmäkäsikirja Terveystarkastukset lastenneuvolassa

Lisätiedot

Kuntakohtainen vaihtelu on huomattavaa. Em. indikaattorien kuntakohtaiset jakaumat.

Kuntakohtainen vaihtelu on huomattavaa. Em. indikaattorien kuntakohtaiset jakaumat. Tässä koottuna yleiskuva maakuntien tilanteesta vuonna 2014. Taulukko 1. Huono-osaisuutta kuvaavat osoittimet ja koko maan keskiarvot. Osoitin ikäryhmä Koko maan keskiarvo 1 Työkyvyttömyys.eläkkeet, (mielenterveydens

Lisätiedot

On aika uudistaa suomalaisten lasten kasvukäyrät

On aika uudistaa suomalaisten lasten kasvukäyrät Antti Saari, Ulla Sankilampi ja Leo Dunkel PÄÄKIRJOITUS Uudet työkalut osaksi tietojärjestelmiä On aika uudistaa suomalaisten lasten kasvukäyrät L asten kasvutapa muuttuu jatkuvasti ympäristö tekijöiden

Lisätiedot

LUUN MINERAALIMITTAUKSEN TULKINTA ARJA UUSITALO, DOSENTTI, M.A. PROFESSORI, OYL, KLIININEN FYSIOLOGIA JA ISOTOOPPILÄÄKETIEDE 30.9.

LUUN MINERAALIMITTAUKSEN TULKINTA ARJA UUSITALO, DOSENTTI, M.A. PROFESSORI, OYL, KLIININEN FYSIOLOGIA JA ISOTOOPPILÄÄKETIEDE 30.9. LUUN MINERAALIMITTAUKSEN TULKINTA ARJA UUSITALO, DOSENTTI, M.A. PROFESSORI, OYL, KLIININEN FYSIOLOGIA JA ISOTOOPPILÄÄKETIEDE 30.9.2015 KOODIT NK6PA Luun tiheysmittaus, 1 kohde ilman lausuntoa, Pt-LuuTih1

Lisätiedot

Lasten ja nuorten lihavuus. Outi Hollo Lastenlääkäri Turun hyvinvointitoimiala Lasten ja nuorten pkl 11.5.2016

Lasten ja nuorten lihavuus. Outi Hollo Lastenlääkäri Turun hyvinvointitoimiala Lasten ja nuorten pkl 11.5.2016 Lasten ja nuorten lihavuus Outi Hollo Lastenlääkäri Turun hyvinvointitoimiala Lasten ja nuorten pkl 11.5.2016 Määritelmät Neuvolaikäisillä lapsilla ylipaino = pituuspaino +10% - +20% lihavuus = pituuspaino

Lisätiedot

Seurantaindikaattorit

Seurantaindikaattorit KANSALLINen lihavuusohjelma 2012 2015 Seurantaindikaattorit TULOSINDIKAATTORIT Paino Ikäryhmä Tietolähde 1. Iso-BMI:n perusteella ylipainoiset ja lihavat lapset ikäryhmittäin, % 0 18-v. THL: AvoHILMO 2.

Lisätiedot

VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä

VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä Tutkimusten tarkoitus 1) Tilanteen kuvaaminen Millaisia terveys- ja hyvinvointiongelmia väestössä on? (esim. sydäntaudit, allergiat, mielenterveysongelmat,

Lisätiedot

Kansallinen lihavuusohjelma 2012-2015 Toimenpide-ehdotuksia lasten ja vanhempien ylipainon ja lihavuuden ehkäisyyn

Kansallinen lihavuusohjelma 2012-2015 Toimenpide-ehdotuksia lasten ja vanhempien ylipainon ja lihavuuden ehkäisyyn Kansallinen lihavuusohjelma 2012-2015 Toimenpide-ehdotuksia lasten ja vanhempien ylipainon ja lihavuuden ehkäisyyn Kehittämispäällikkö Päivi Mäki, THL 18.10.2012 Päivi Mäki 18.10.2012 Kansallinen lihavuusohjelma

Lisätiedot

Tuorein tieto ja ohjeistus työn tukena. Jarmo Salo

Tuorein tieto ja ohjeistus työn tukena. Jarmo Salo Tuorein tieto ja ohjeistus työn tukena Jarmo Salo (jarmo.salo@thl.fi) 12.11.2013 1 Taustaa Neuvolatyössä käytettävien menetelmien ja käytäntöjen on perustuttava parhaaseen mahdolliseen näyttöön 13.11.2013

Lisätiedot

Kestävyyskunto ja työkykyisyyden haasteet

Kestävyyskunto ja työkykyisyyden haasteet Kainuun hyvinvointifoorumi 20.9.2011 Kajaani Kestävyyskunto ja työkykyisyyden haasteet Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES-tutkimuskeskus 20.9.2011 Alustuksen sisält ltö Kestävyyskunnon merkitys terveyden

Lisätiedot

Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto

Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto Heli Hätönen, TtM Ennaltaehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön koordinaattori Imatran kaupunki Perustelut Imatralla

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutukset näkyviksi. HEAT-työkalun käyttö. Riikka Kallio 17.4.2013

Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutukset näkyviksi. HEAT-työkalun käyttö. Riikka Kallio 17.4.2013 Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutukset näkyviksi HEAT-työkalun käyttö Riikka Kallio 17.4.2013 16.4.2013 Liikunnan terveysvaikutuksista ja liikkumattomuudesta Liikkumattomuus (physical inactivity) on suurin

Lisätiedot

FINRISKI terveystutkimuksen mukaan

FINRISKI terveystutkimuksen mukaan Lihavuus ja raskaus Tammikuun kihlaus 27.01.2017 el Jenni Metsälä Taulukko 1. Lihavuuden luokitus painoindeksin (BMI, kg/m 2) perusteella. Normaalipaino Liikapaino (ylipaino) Lihavuus Vaikea lihavuus Sairaalloinen

Lisätiedot

Terveystarkastukset. lastenneuvolassa & kouluterveydenhuollossa. Menetelmäkäsikirja

Terveystarkastukset. lastenneuvolassa & kouluterveydenhuollossa. Menetelmäkäsikirja Terveystarkastukset lastenneuvolassa & kouluterveydenhuollossa toimittaneet Päivi Mäki, Katja Wikström, Tuovi Hakulinen-Viitanen, Tiina Laatikainen Menetelmäkäsikirja Terveystarkastukset lastenneuvolassa

Lisätiedot

Vastasyntyneiden aineenvaihduntaseula. 24.9.2015 Risto.Lapatto@Hus.Fi HY ja HYKS Lastenklinikka

Vastasyntyneiden aineenvaihduntaseula. 24.9.2015 Risto.Lapatto@Hus.Fi HY ja HYKS Lastenklinikka Vastasyntyneiden aineenvaihduntaseula 24.9.2015 Risto.Lapatto@Hus.Fi HY ja HYKS Lastenklinikka Esityksen tavoitteet Ymmärrät mistä tässä on kyse Seulontoja on erilaisia Näyte otetaan vauvasta Ketään ei

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Poikkeava kasvu - murrosikä

Poikkeava kasvu - murrosikä Poikkeava kasvu - murrosikä LL, lastentauteihin erikoistuva lääkäri, Hannu Nissinen 29.9.2016 Yhteiset lapsemme koulutuspäivä Murrosikä on aika, jolloin nuori saavuttaa aikuispituuden ja sukukypsyyden,

Lisätiedot

Sairauksien ehkäisyn strategiat

Sairauksien ehkäisyn strategiat VALTIMOTERVEYDEKSI! Miten arvioidaan diabeteksen ja valtimotautien riski ja tunnistetaan oikeat henkilöt riskinhallinnan piiriin? Mikko Syvänne, dosentti, ylilääkäri, Suomen Sydänliitto ry Sairauksien

Lisätiedot

Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.

Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10. Mikko Syvänne Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.2010 1 Klassiset valtimotaudin riskitekijät Kohonnut veren kolesteroli Kohonnut

Lisätiedot

KANSALLINEN LIHAVUUSOHJELMA Seurantaindikaattorit

KANSALLINEN LIHAVUUSOHJELMA Seurantaindikaattorit KANSALLINEN LIHAVUUSOHJELMA 2012 2018 Seurantaindikaattorit TULOSINDIKAATTORIT Paino Ikäryhmä Tietolähde 1. Iso-BMI:n perusteella ylipainoiset ja lihavat lapset ikäryhmittäin, % 0 18-v. THL: Avohilmo 2.

Lisätiedot

Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999

Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999 Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999 Sisältäen: Espoon ruotsinkielinen väestö vs. Helsingin ruotsinkielinen väestö. Olennaiset erot väestön kehityksessä. Lasten lukumäärän

Lisätiedot

S Laskennallinen systeemibiologia

S Laskennallinen systeemibiologia S-114.2510 Laskennallinen systeemibiologia 3. Harjoitus 1. Koska tilanne on Hardy-Weinbergin tasapainossa luonnonvalintaa lukuunottamatta, saadaan alleeleista muodostuvien eri tsygoottien genotyyppifrekvenssit

Lisätiedot

Terveydentila ja riskitekijät. Tutkimuspäällikkö Päivikki Koponen, THL

Terveydentila ja riskitekijät. Tutkimuspäällikkö Päivikki Koponen, THL Terveydentila ja riskitekijät Tutkimuspäällikkö Päivikki Koponen, THL Koettu terveys ja pitkäaikaissairastavuus Somalialaistaustaiset, etenkin miehet, kokivat terveytensä erityisen hyväksi ja he raportoivat

Lisätiedot

Konkreettisia keinoja oman ammattitaidon ylläpitämiseen ja perheiden tukemiseen Täysi hyöty verkkotyökaluista

Konkreettisia keinoja oman ammattitaidon ylläpitämiseen ja perheiden tukemiseen Täysi hyöty verkkotyökaluista Konkreettisia keinoja oman ammattitaidon ylläpitämiseen ja perheiden tukemiseen Täysi hyöty verkkotyökaluista Jarmo Salo (jarmo.salo@thl.fi) Valtakunnalliset Neuvolapäivät 10.10.2013 1 Taustaa Neuvolatyössä

Lisätiedot

ONKO KOIRASI YLIPAINOINEN? TIETOA KOIRAN PAINONHALLINNASTA

ONKO KOIRASI YLIPAINOINEN? TIETOA KOIRAN PAINONHALLINNASTA ONKO KOIRASI YLIPAINOINEN? TIETOA KOIRAN PAINONHALLINNASTA YLIPAINO ON TERVEYSRISKI Koirien ylipaino on kasvava ongelma. Yhä useampi eläinlääkärin vastaanotolle tuleva koira on ylipainoinen tai lihava.

Lisätiedot

LIITE 1 VIRHEEN ARVIOINNISTA

LIITE 1 VIRHEEN ARVIOINNISTA 1 LIITE 1 VIRHEEN ARVIOINNISTA Mihin tarvitset virheen arviointia? Mittaustulokset ovat aina todellisten luonnonvakioiden ja tutkimuskohdetta kuvaavien suureiden likiarvoja, vaikka mittauslaite olisi miten

Lisätiedot

5 RASKAUDENILMOITUSLOMAKE

5 RASKAUDENILMOITUSLOMAKE 5 RASKAUDENILMOITUSLOMAKE RO-GNE: RASKAUDEN ILMOITUSLOMAKE ILMOITTAJAN TIEDOT Ensimmäinen Seuranta Ilmoittajan nimi: Tyyppi: Lääkäri (erikoisala) Farmaseutti/proviisori Kuluttaja Muu (mikä) Yhteydenotto-osoite:

Lisätiedot

Väestötutkimustieto kuntien hyte-tiedon lähteenä - FinSote tutkimus

Väestötutkimustieto kuntien hyte-tiedon lähteenä - FinSote tutkimus Terve Kunta -verkostopäivä 10.4.2019 Hollola Väestötutkimustieto kuntien hyte-tiedon lähteenä - FinSote tutkimus Suvi Parikka, kehittämispäällikkö, THL FinSote-tulokset/Parikka Esityksen sisältö Mikä on

Lisätiedot

Lihavuuden kustannuksia. Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori

Lihavuuden kustannuksia. Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori Lihavuuden kustannuksia Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori Lihavuus Monien sairauksien riskitekijä Väestötasolla nopeasti yleistyvä ongelma Taloudellisista vaikutuksista lisääntyvästi

Lisätiedot

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Pohjois- ja Tunturi- Lappi

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Pohjois- ja Tunturi- Lappi Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Pohjois- ja Tunturi- Lappi Ammattisi Avoimet vastaukset: muu, mikä? - avohoidon johtaja Työalueesi Avoimet vastaukset: muu, mikä? - kehitysvammahuolto - kotihoito

Lisätiedot

Lasten lihavuuden ehkäisy kouluterveydenhuollossa

Lasten lihavuuden ehkäisy kouluterveydenhuollossa Lasten lihavuuden ehkäisy kouluterveydenhuollossa Paula Häkkänen Koululääkäri Helsingin kaupunki, Terveyskeskus, Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto Kuva:Shutterstock Lihavuus laskuun - Hyvinvointia ravinnosta

Lisätiedot

LIITE 1 VIRHEEN ARVIOINNISTA

LIITE 1 VIRHEEN ARVIOINNISTA Oulun yliopisto Fysiikan opetuslaboratorio Fysiikan laboratoriotyöt 1 1 LIITE 1 VIRHEEN RVIOINNIST Mihin tarvitset virheen arviointia? Mittaustuloksiin sisältyy aina virhettä, vaikka mittauslaite olisi

Lisätiedot

Sikiöseulonta ja eettiset arvot

Sikiöseulonta ja eettiset arvot Sikiöseulonta ja eettiset arvot Ilona Autti-Rämö, dos Finohta / Sikiöseulontojen yhtenäistäminen / Ilona Autti-Rämö 1 Sikiön poikkeavuuksien seulonnan erityisongelmat Seulontaohjelman päätavoitteena ei

Lisätiedot

ROMANIEN HYVINVOINTITUTKIMUS: tutkimuksen sisältö ja tutkimusryhmä. Seppo Koskinen ja työryhmä

ROMANIEN HYVINVOINTITUTKIMUS: tutkimuksen sisältö ja tutkimusryhmä. Seppo Koskinen ja työryhmä ROMANIEN HYVINVOINTITUTKIMUS: tutkimuksen sisältö ja tutkimusryhmä Seppo Koskinen ja työryhmä Mikä on Roosa? Roosa on Romanien hyvinvointitutkimus. Se on osa laajempaa DIAKin (Diakonia ammattikorkeakoulun)

Lisätiedot

Imetys Suomessa Vauvamyönteisyysohjelma

Imetys Suomessa Vauvamyönteisyysohjelma Imetys Suomessa Vauvamyönteisyysohjelma 2017-2021 Imetys 10 kunnassa Jyväskylä 16.3.2017 Vieraileva tutkija Kirsi Otronen 21.03.2017 Kirsi Otronen 1 WHO:n uusi suositus v.2025 mennessä 50% lapsista olisi

Lisätiedot

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin?

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? Pekka Puska Pääjohtaja THL Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? FTS - Tiedotustilaisuus 17.3.2011 THL suojelee ja edistää suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia Kansanterveys suomessa

Lisätiedot

lastenneuvolassa & kouluterveydenhuollossa

lastenneuvolassa & kouluterveydenhuollossa Terveystarkastukset lastenneuvolassa & kouluterveydenhuollossa toimittaneet Päivi Mäki Katja Wikström Tuovi Hakulinen Tiina Laatikainen Opas 14 Menetelmäkäsikirja Terveystarkastukset lastenneuvolassa ja

Lisätiedot

TUTKIMUSOPAS. SPSS-opas

TUTKIMUSOPAS. SPSS-opas TUTKIMUSOPAS SPSS-opas Johdanto Tässä oppaassa esitetään SPSS-tilasto-ohjelman alkeita, kuten Excel-tiedoston avaaminen, tunnuslukujen laskeminen ja uusien muuttujien muodostaminen. Lisäksi esitetään esimerkkien

Lisätiedot

LIITE 1 VIRHEEN ARVIOINNISTA

LIITE 1 VIRHEEN ARVIOINNISTA 1 Mihin tarvitset virheen arviointia? Mittaustuloksiin sisältyy aina virhettä, vaikka mittauslaite olisi miten uudenaikainen tai kallis tahansa ja mittaaja olisi alansa huippututkija Tästä johtuen mittaustuloksista

Lisätiedot

POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle. Taustatiedot. 1) Sukupuolesi?

POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle. Taustatiedot. 1) Sukupuolesi? POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle Taustatiedot 1) Sukupuolesi? Nainen Mies 2) Mikä on ikäsi? vuotta 3) Mikä on nykyinen tehtävänimikkeesi? apulaisosastonhoitaja

Lisätiedot

Miten lapset ja nuoret liikkuvat liikunnallisuuden edut tulevaisuudessa

Miten lapset ja nuoret liikkuvat liikunnallisuuden edut tulevaisuudessa Miten lapset ja nuoret liikkuvat liikunnallisuuden edut tulevaisuudessa Liikkuva koulu -seminaari 24.3.2010 Tommi Vasankari Prof., LT UKK-instituutti & THL Sisältö Lasten ja nuorten liikunta Lasten ja

Lisätiedot

Ilmastopaneelin suositteleman kävelyn ja pyöräilyn lisäämisen terveysvaikutukset. HEAT laskenta

Ilmastopaneelin suositteleman kävelyn ja pyöräilyn lisäämisen terveysvaikutukset. HEAT laskenta Ilmastopaneelin suositteleman kävelyn ja pyöräilyn lisäämisen terveysvaikutukset HEAT laskenta 29.6.2017 Tausta Suomen ilmastopaneelin raportti 2/2017 Liikenteen päästötavoitteiden saavuttaminen 2030 politiikkatoimenpiteiden

Lisätiedot

Psykososiaaliset ja fyysiset poikkeamat kasvun haasteet

Psykososiaaliset ja fyysiset poikkeamat kasvun haasteet Psykososiaaliset ja fyysiset poikkeamat kasvun haasteet Snellman symposiumi 8.9.2011 Hanna Ebeling Lastenpsykiatrian professori, Oulun yliopisto Lastenpsykiatrian klinikka, OYS Lapsen kehitykselle erityisiä

Lisätiedot

Painonhallinta. Kirjaudu sovellukseen antamalla käyttäjätunnus ja salasana.

Painonhallinta. Kirjaudu sovellukseen antamalla käyttäjätunnus ja salasana. Painonhallinta Sisäänkirjautuminen Kirjaudu sovellukseen antamalla käyttäjätunnus ja salasana. Kuva 1 Sisäänkirjautuminen Yleistä Painonhallinta toimii internet-selaimella, mutta liikuttaessa sovelluksessa,

Lisätiedot

Alkaako syrjäytyminen jo kohdussa?

Alkaako syrjäytyminen jo kohdussa? Alkaako syrjäytyminen jo kohdussa? Eero Kajantie, Petteri Hovi, Johan Eriksson, Hannele Laivuori, Sture Andersson, Katri Räikkönen 1 Helsinki Study of Very Low Birth Weight Adults Eero Kajantie Skidi-kids

Lisätiedot

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä?

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Kansallinen diabetesfoorumi 15.5.212 Suomiko terveyden edistämisen mallimaa? Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Tyypin 2 Diabetes

Lisätiedot

Tieverkon kunnon stokastinen ennustemalli ja sen soveltaminen riskienhallintaan

Tieverkon kunnon stokastinen ennustemalli ja sen soveltaminen riskienhallintaan Mat 2.4177Operaatiotutkimuksenprojektityöseminaari Tieverkonkunnonstokastinenennustemallija sensoveltaminenriskienhallintaan Väliraportti 3/4/2009 Toimeksiantajat: PöyryInfraOy(PekkaMild) Tiehallinto(VesaMännistö)

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 7:2016

TILASTOKATSAUS 7:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 7:2016 1 11.4.2016 LAPSETTOMIEN PARIEN TULOT VANTAALLA VUOSINA 2000 2013 Asuntokuntien määrä Vantaalla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 95 400 asuntokuntaa, joista

Lisätiedot

Oulu:Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Oulu:Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Oulu:Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 14.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Itä-Lapissa syksyllä 2012 N 26/165

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Itä-Lapissa syksyllä 2012 N 26/165 Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Itä-Lapissa syksyllä 1 N 6/165 Kysely tehtiin webropol kyselynä syksyllä 1 Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien alueella. Kysely lähetettiin kuntien johtavien

Lisätiedot

Ylipainoon ja lihavuuteen liittyvä sairastuvuus

Ylipainoon ja lihavuuteen liittyvä sairastuvuus TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 14 TOUKOKUU 19 Päälöydökset sairastuivat vuoden aikana tyypin 2 diabetekseen, sepelvaltimotautiin, astmaan, polvi- tai lonkkanivelrikkoon, kihtiin tai sappikivitautiin huomattavasti

Lisätiedot

Opioidikorvaushoito: lopettaa vai tehostaa sitä?

Opioidikorvaushoito: lopettaa vai tehostaa sitä? Opioidikorvaushoito: lopettaa vai tehostaa sitä? Saija Turtiainen Psykiatrian erikoislääkäri, HYKS Päihdepsykiatrian klinikka Asiantuntijalääkäri, Keva Asiantuntijalääkäri, Valvira 7.3.2014 Lopettaa vai

Lisätiedot

Pekka.Tuomaala@vtt.fi Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Sisäilmastoseminaari, 11.3.2015

Pekka.Tuomaala@vtt.fi Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Sisäilmastoseminaari, 11.3.2015 Ihmisen lämpöviihtyvyysmallin laskentatulosten validointi laboratoriomittauksilla Pekka.Tuomaala@vtt.fi Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Sisäilmastoseminaari, 11.3.2015 Tausta ja tavoitteet Suomessa ja

Lisätiedot

Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa

Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa Tavoite Tämän tehtävän tavoitteena on tuoda esille liikkumiseen ja liikkumattomuuteen liittyviä perustietoja suomalaisten nuorten näkökulmasta. Tehtävän tavoitteena

Lisätiedot

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa 9.11.2015 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun tunnuslukuja Sosioekonomiset erot terveydessä ja sen taustatekijöissä ovat Kainuussa

Lisätiedot

Terveyden edistämisen tulevaisuus Itä-Suomessa. Professori Tiina Laatikainen

Terveyden edistämisen tulevaisuus Itä-Suomessa. Professori Tiina Laatikainen Terveyden edistämisen tulevaisuus Itä-Suomessa Professori Tiina Laatikainen 1 WHO:n globaalit tavoitteet 1. 25% lasku kuolleisuudessa sydän- ja verisuonisairauksiin, syöpään, diabetekseen ja kroonisiin

Lisätiedot

Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen

Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen Liite I 3 Aine: Propyyliheksedriini Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen ottamista kauppanimi Saksa Knoll AG Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany Eventin 4 Aine Fenbutratsaatti

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa FINRISKI-terveystutkimuksen tuloksia Pekka Jousilahti Tutkimusprofessori, THL 25.10.2014 Kansallinen FINRISKI 2012 -terveystutkimus - Viisi aluetta Suomessa

Lisätiedot

Mitä raskausdiabeteksen jälkeen?

Mitä raskausdiabeteksen jälkeen? Mitä raskausdiabeteksen jälkeen? Diabeteshoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät 11.4.2019 Seinäjoki Tiina Vilmi-Kerälä, vs ylilääkäri Naistentaudit ja synnytykset, Kanta-Hämeen keskussairaala Sidonnaisuudet

Lisätiedot

-10 km² ruutuaineistoon perustuva tutkimus. Marika Hakala. Tutkimuksen taustaa

-10 km² ruutuaineistoon perustuva tutkimus. Marika Hakala. Tutkimuksen taustaa Sepelvaltimotautikuolleisuuden alueelliset erot Suomessa -10 km² ruutuaineistoon perustuva tutkimus Marika Hakala Tutkimuksen taustaa Suomessa kuolleisuudessa on merkittävää alueellinen vaihtelua: Itä-

Lisätiedot

KATSAUS. Rintaruokinta ja kasvu. Leena Salmenperä

KATSAUS. Rintaruokinta ja kasvu. Leena Salmenperä KATSAUS Rintaruokinta ja kasvu Leena Salmenperä Rintaruokintaa tulee tukea ja edistää, koska se on kiistatta hyväksi lapsen terveydelle. Neuvolassa rintaruokinnan riittävyyttä seurataan kasvukäyrien avulla.

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Oili Aumo, kätilö 25.9.2015 Vantaa

Oili Aumo, kätilö 25.9.2015 Vantaa Oili Aumo, kätilö 25.9.2015 Vantaa SIKIÖSEULONNAT SUOMESSA Seulonta-asetus annettiin v 2007 (1339/2006 päivitys 339/2011), jolloin annettiin kolmen vuoden siirtymäaika. Seulonta Seulonta on osa ehkäisevää

Lisätiedot

Nuorten ja nuorten aikuisten ylipaino

Nuorten ja nuorten aikuisten ylipaino Nuorten ja nuorten aikuisten ylipaino Päivi Mäki kehittämispäällikkö THL 15.11.2018 1 Esityksen sisältö Nuorten ja nuorten aikuisten ylipainoisuus Elintavat Opiskeluterveydenhuollon ja oppilaitoksen mahdollisuudet

Lisätiedot

LUONNOS KOMMENTOINTIA VARTEN. Lihavuus laskuun. - Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta

LUONNOS KOMMENTOINTIA VARTEN. Lihavuus laskuun. - Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta 24.10.2012 LUONNOS KOMMENTOINTIA VARTEN Lihavuus laskuun - Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta Kansallinen lihavuusohjelma 2012 2015 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Ohjelman tausta 2.1. Lihavuuden

Lisätiedot

Ravitsemusterapeutin palveuiden tarve Rovaseudulla N 48/165

Ravitsemusterapeutin palveuiden tarve Rovaseudulla N 48/165 Ravitsemusterapeutin palveuiden tarve Rovaseudulla N 48/165 Kysely tehtiin webropol kyselynä syksyllä 212 Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien alueella. Kysely lähetettiin kuntien johtavien lääkäreiden,

Lisätiedot

KIKY-Turkistuotannon kilpailukyky Eläinterveys Jussi Peura Kaustinen-Kalajoki-Kauhava

KIKY-Turkistuotannon kilpailukyky Eläinterveys Jussi Peura Kaustinen-Kalajoki-Kauhava KIKY-Turkistuotannon kilpailukyky Eläinterveys Jussi Peura 19-21.2.2019 Kaustinen-Kalajoki-Kauhava Turkistuotannon kilpailukyky Eläinterveys Esityksen sisältö: Sairaspäivien merkitys tuotannon kannattavuudelle

Lisätiedot

Suomi on lasten kasvunseurannan edelläkävijä onko hyödyistä näyttöä?

Suomi on lasten kasvunseurannan edelläkävijä onko hyödyistä näyttöä? Antti Saari ja Ulla Sankilampi Suomi on lasten kasvunseurannan edelläkävijä onko hyödyistä näyttöä? Kasvun seuranta on osa lasten ehkäisevää terveydenhuoltoa. Sen tarkoituksena on löytää lapsuusiän vähäoireisia

Lisätiedot

Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011

Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011 Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011 Lähteenä: 65-vuotiaiden aikuisneuvolan tutkimustiedot & Sosioekonomiset terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla 16.6.2011 geriatrian ylilääkäri

Lisätiedot

KAUNIAISTEN ALAKOULULAISTEN PAINONHALLINTAAN LIITTYVÄ ENNALTAEHKÄISY JA OHJAUS KOULUTERVEYDENHUOLLOSSA

KAUNIAISTEN ALAKOULULAISTEN PAINONHALLINTAAN LIITTYVÄ ENNALTAEHKÄISY JA OHJAUS KOULUTERVEYDENHUOLLOSSA KAUNIAISTEN ALAKOULULAISTEN PAINONHALLINTAAN LIITTYVÄ ENNALTAEHKÄISY JA OHJAUS KOULUTERVEYDENHUOLLOSSA Marjukka Airas, Laura Alho ja Katja Laitinen Opinnäytetyö, syksy 2018 Diakonia-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Fin-HIT Hyvinvointi Teini-iässä tutkimus Tulosraportti: Nurmijärvi

Fin-HIT Hyvinvointi Teini-iässä tutkimus Tulosraportti: Nurmijärvi Folkhälsanin tutkimuskeskus Fin-HIT Hyvinvointi Teini-iässä tutkimus Tulosraportti: Nurmijärvi 08.02.2016 1 Taustaa Ylipaino - FINRISKI 2012 -terveystutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista aikuisista

Lisätiedot

Palauteluento. 9. elokuuta 12

Palauteluento. 9. elokuuta 12 Palauteluento Kehonkoostumus Paino (Weight) Koko kehon mitattu paino. Painoindeksi (Bmi)! Paino (kg) jaettuna pituuden neliöillä (m2). Ihanteellinen painoindeksi on välillä 20-25. Rasvaprosentti (Fat%)!!

Lisätiedot

Ruoka- ja ravintoaineet 12

Ruoka- ja ravintoaineet 12 Sisällys Johdanto (Anna-Maija Tiainen) 9 1 Ruoka- ja ravintoaineet 12 Energia ja energiaravintoaineet (Senja Arffman) 13 Hiilihydraatit 14 Proteiinit 16 Rasvat 17 omega-3 ja -6 -rasvahapot 19 Alkoholi

Lisätiedot

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Tunturi- ja Pohjois-Lapissa N 40 / 165

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Tunturi- ja Pohjois-Lapissa N 40 / 165 Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Tunturi- ja Pohjois-Lapissa N / 65 Kysely tehtiin webropol kyselynä syksyllä 22 Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien alueella. Kysely lähetettiin kuntien johtavien

Lisätiedot

Projektisuunnitelma ja johdanto AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Paula Sirén

Projektisuunnitelma ja johdanto AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Paula Sirén Projektisuunnitelma ja johdanto AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Paula Sirén Sonifikaatio Menetelmä Sovelluksia Mahdollisuuksia Ongelmia Sonifikaatiosovellus: NIR-spektroskopia kariesmittauksissa

Lisätiedot