Evaliente Extended DISC henkilöprofiili. Sam Sample. Organisaatio: FinxS. Päivämäärä:
|
|
- Johanna Koskinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Evaliente Extended DISC henkilöprofiili Sam Sample
2 Perustyylien kuvaukset Extended DISC järjestelmässä ihmisen käyttäytymistä havainnollistetaan neljän perustoimintatavan avulla, joita kuvataan kirjaimilla D, I, S ja C. Mikään näistä tavoista ei ole huonompi tai parempi kuin toinen. Kaikissa toimintatavoissa on eri tilanteissa omat etunsa ja kehitettävät puolensa. Yleensä toimintatapamme on kahden tai kolmen perustoimintatavan yhdistelmä. D-toimintatapa D-toimintatapa on kilpailullinen, voitontahtoinen, aggressiivinen ja tuloshakuinen. Nämä ihmiset toimivat ripeästi, he ottavat mielellään riskejä ja haluavat saada asiat hoidetuksi nyt. He viihtyvät muutoksissa ja haasteellisissa tilanteissa. Heille on tyypillistä, etteivät he aina malta kuunnella muita ja he tekevät nopeita päätöksiä. He panevat asioihin vauhtia ja toimivat usein ryhmän moottoreina. Toiset ihmiset saattavat kokea heidät usein kärsimättömiksi, käskeviksi ja jopa töykeiksi. Heidän toimintatapaansa kuvataan usein myös itsekeskeisiksi, vaativiksi ja juroiksi. I- toimintatapa I-toimintatapa on puhelias, sosiaalinen, optimistinen ja ripeä. Nämä ihmiset ovat ihmiskeskeisiä, spontaaneja, energisiä ja innostuneita. Parhaimmillaan he ovat positiivisia ja saavat muutkin innostumaan. He ovat usein suurpiirteisiä, nauttivat puhumisesta ja reagoivat tunteiden pohjalta. Joskus he saattavat luvata liikoja, koska he näkevät asiat positiivisesti ja heiltä voi jäädä suden kuopat huomaamatta. Yleensä nämä henkilöt nauttivat siitä, kun he saavat olla huomion keskipisteessä. Toiset ihmiset saattavat kokea heidän toimintatapansa huolettomaksi impulsiiviseksi ja jopa höseltäväksi. S-toimintatapa S-toimintatapa on rauhallinen, avulias, kärsivällinen, vaatimaton ja vetäytyvä. Nämä ihmiset ovat parhaimmillaan lojaaleja ryhmätyöläisiä. Yleensä nämä ihmiset ovat kärsivällisiä kuuntelijoita, pitkäjänteisiä, luottamusta herättäviä ja he huomioivat sekä ihmiset että asiat. Nämä ihmiset arvostavat tuttua ja turvallista toimintaympäristöä, jossa asiat tehdään niin kuin ne on ennenkin tehty. Muutostilanteissa heitä auttaa, kun he tietävät mitä muutoksesta seuraa. He tarttuvat mielellään toimeen, kun on yhdessä sovittu mitä/miten asia hoidetaan. Toiset ihmiset saattavat kokea heidän toimintatapansa joskus liian varovaiseksi ja hitaaksi, muutostilanteissa jopa itsepäiseksi ja muutosvastaiseksi. C- toimintatapa C-toimintatapa on tarkka, looginen, asiakeskeinen, analyyttinen ja huolellinen. Nämä ihmiset kaipaavat yksityiskohtaista tietoa ja analyysejä. He keskittyvät tehtäviin ja varmistavat sekä tarkistavat, että asiat on tehty oikein. He pyrkivät tekemään työnsä laadukkaasti ja loppuun asti tarkasti. Vaarana on, että C- toimintatavan omaavat ihmiset keskittyvät liikaa yksityiskohtiin ja saattaa käydä niin, että he eivät näe metsää puilta. Toiset ihmiset saattavat kokea heidät usein turhan kriittisiksi, etäisiksi, pessimisteiksi ja jopa kylmiksi. 2
3 Näillä sivulla näet tiettyjä perustietoja vastaajasta. Adjektiiveja Sosiaalinen, miellyttävä, seurallinen, huolellinen, järjestelmällinen, tavoitehakuinen, eteenpäin pyrkivä, itsenäinen, tunnepohjaisen peräänantamaton, mukava, helppo lähestyä, ihmiskeskeinen. Yleisiä vahvuuksia On ihmisläheisen kilpailullinen Saa pidettyä ihmiset motivoituneena Ei jyrää alaisia muutoksen varjolla Huomioi tunneasiat Pystyy tuottamaan ideoita Katsoo asioita pidemmällä tähtäimellä Saa myytyä ideat ihmisille Uskaltaa toimia ilman ohjeita On kannustava ja myönteinen Jaksaa olla positiivinen Ajaa ryhmänsä parasta Pitää ihmisistä Motivaatiota vahvistavia tekijöitä Hyvä ja elävä ystäväpiiri Positiivinen ja innostunut ilmapiiri Vapaasti suoritettavat vastuut Ihmiset, jotka lähtevät helposti mukaan Avoimuus kommunikoinnissa Vapaus pikkutarkoista tehtävistä Mahdollisuus olla mukana Vapaa keskustelu Lennokkaat ajatukset ja niiden toteutus Oman mielipiteen vieminen eteenpäin Uudet mahdollisuudet Myönteinen tapa viedä asioita eteenpäin Pyrkii välttämään Tällainen ihminen ei pidä tiukoista ohjeista tai kahleista, jotka tekisivät hänen työstään liian yksitoikkoista tai rajoitettua. Hän ei pidä liiasta pikkutarkkuudesta eikä yleensäkään turhan niuhottajista. Ihmiset, jotka eivät osaa pitää hauskaa tai nauttia toisten ihmisten seurasta, ovat hänen mielestään vaikeasti lähestyttäviä. Kommunikointityyli Tällaista henkilöä on joskus kuvattu lempeän ihmisläheiseksi mutta silti tavoitehakuiseksi keskustelijaksi. Hänellä pitäisi olla kyky innostaa ja kannustaa ihmisiä, ottaa ryhmänsä huomioon ja ajaa sen etuja sekä ohjata ryhmää kohti asetettuja tavoitteita. Hän ei ehkä ole niin osaaottava kuuntelija kuin alussa saattaisi ymmärtää. 3
4 Päätöksenteko Omalla alueellaan Sam on varmasti erittäin hyvä ja kaikki osapuolet huomioiva päätöksentekijä. Uusissa asioissa hän saattaa joskus jättää niihin tutustumisen hieman pintapuoliseksi ja luottaa jossain määrin omaan "vaistoonsa". Häntä pystyy joskus myös hämäämään asiaan liitetyillä, tunteisiin vetoavilla lisämausteilla. Ihanteellinen esimies Tällaisella henkilöllä pitäisi olla esimies, joka osaa sekä pysähtyä paikalleen että myös viedä asioita päämäärätietoisesti eteenpäin. Esimiehen on pystyttävä kuuntelemaan, puhumaan myös muista kuin työasioista ja olemaan henkilö, jonka luokse on mukava mennä. Esimiehen on myös ajoittain saatava tähän ihmiseen hieman lisää puhtia, erityisesti uusien tehtävien aloittamisessa silloin, kun Sam itse on asioista hieman eri mieltä. Reagointi painetilanteissa Tekee epätarkkoja arvioita Toimii pintapuolisesti Antaa tunteiden vaikuttaa itseensä Pyrkii liiaksi miellyttämään Ei toimi suorasti Ei aina paljasta todellista mielipidettään On suosionkipeä Viettää liikaa aikaa ihmisten kanssa Tekee epätarkkuusvirheitä Katsoo hieman liikaa itseensä Innostuu ilman tilanneanalyysia Haluaa väkisin säilyttää kaveripiirin Motivaatiota heikentäviä tekijöitä Kuivuutta ja ikävystymistä Tylsiä rutiineja Joutumista ihmisistä eroon Eteenpäinmenomahdollisuuden katoamista Pikkutarkkoja ohjeita Suosion menettämistä Oman ryhmän hajoamista Kylmyyttä ja kovuutta Rajoitteita Asiakeskeisyyttä Paikalleen juuttumista Huonoa ryhmähenkeä 4
5 Alla näet henkilön luontaisen toimintatyylin kuvauksen ympyrän muodossa. Näet millä tavoin toimiminen on hänelle luontaisinta ja vie vähiten häneltä energiaa. Tärkeää on muistaa, että kaikki kykenevät toimimaan millä tyylillä tahansa, mutta luontainen tyyli on helpoin tapa toimia. Luontainen tyyli 8% 26% S C D 32% I 34% Alla näet saman nelikentän muodossa. Nelikenttään on lisätty teksteinä kuvauksia siitä, millainen minkäkin toimintatyylin henkilö on ryhmän jäsenenä. C Ajatteleva D Tosiasiallinen Intuitiivinen S Tunteva I 5
6 Tässä osiossa tarkastellaan henkilön käyttäytymiskompetensseja muutamasta eri näkökulmasta. Näkökulmat on valittu siten, että tiedot auttavat nostamaan esiin henkilön vahvuudet yrityksen eri toiminnoissa. Asteikon oikeaan laitaan sijoittuvat henkilön luontaiset vahvuusalueet, vasempaan laitaan henkilön kehittämisalueet. Muutostilanteissa toimiminen Avoin uusille kokemuksille, ideoille ja kulttuureille: Innokas uusien ideoiden myyminen: Joustava sopeutuminen muutoksiin ja takaiskuihin: Muiden osallistaminen tekemiseen ja ideointiin: Muutoksen ennakointi ja siihen varautuminen: Nopea ja päättäväinen reagoiminen odottamattomiin tilanteisiin: Painetilanteista nauttiminen ja niistä motivoituminen: Rohkea siirtyminen seuraavaan vaiheeseen epäonnistumisen jälkeen: Myynti ja asiakaspalvelu Asiakaslähtöisen asenteen ylläpitäminen: Keskittyminen kestävien ja pitkäaikaiaisten asiakassuhteiden luomiseen : Monimutkainen räätälöityjä ratkaisuja edellyttävä myyminen: Myyntiprosessissa eteneminen tavoitteiden saavuttamiseksi: Oma-aloitteinen tavoitteiden saavuttaminen: Palvelun tuottaminen tyytymättömälle asiakkaalle: Positiivisen mielikuvan ja innostuksen luominen: Uusien business mallien ja mahdollisuuksien oma-aloitteinen kehittäminen: 6
7 Projektityöskentely Aktiivinen projektitiimin jäsen: Jokaisen tehtävän systemaattinen ja suunnitelmallinen suorittaminen: Keskusteleminen ja kuunteleminen projektin aikana: Projekti-idean myyminen: Päätöksenteko painetilanteessa: Rohkea omien mielipiteiden ja ideoiden esille tuominen: Tuloshakuinen projektitiimin vetäminen: Uusien järjestelmien ja toimintamallien rakentaminen: Strateginen kehittäminen Asioiden ja niiden välisten yhteyksien näkeminen koko organisaation kannalta: Kokonaiskuvan näkeminen monisäikeisissä ratkaisuissa: Kriittisten liiketoimintaan vaikuttavien asioiden tunnistaminen ja seuraaminen: Mahdollisuuksia hyödyntävien ja riskejä minivoivien strategioiden kehittäminen: Strategian muuttaminen selkeiksi toimintasuunnitelmiksi: Strateginen ajatteleminen ja kokonaiskuvan näkeminen: Syys-seuraussuhteiden looginen analysoiminen: 7
8 Stressi- ja painetilanteet Tämä osio kuvaa henkilölle tyypillisiä stressin aiheuttajia, sen merkkejä ja stressiä helpottavia asioita. On tärkeää oppia tunnistamaan stressin syyt ja merkit sekä miten ne vaikuttavat suorituksiin. Muista, että stressi voi vaikuttaa sekä positiivisesti että negatiivisesti. Stressin aiheuttajia -5 = Ei tyypillinen 5 = Tyypillinen Vapauden menettäminen: Ei pääse vaikuttamaan muihin ihmisiin: Epäystävällinen ympäristö: Stressin merkkejä On liian kiinnostunut siitä mitä mieltä muut ovat: Tunteelliset mielipiteet ylikorostuvat: Muuttuu ylihuolestuneeksi ihmissuhteista: Stressin helpottajia Salli asian käsittely eri kanteilta: Anna mahdollisuus ratkaista ongelma itsenäisesti: Anna mahdollisuus tavata ihmisiä ja kuulla heidän mielipiteensä: Muistiinpanoja ja havaintoja 8
9 Ryhmän jäsenenä Extended DISC Ryhmäroolit kuvaavat henkilön luontaista toimintatapaa ryhmässä. Luontainen ryhmärooli: Vaikuttaja Vaikuttaja on eteenpäin pyrkivä ideoija, jolla on hyvä taito vaikuttaa muihin ryhmän jäseniin. Hän ei jää paikalleen jahkaamaan ja pohtimaan vaan uskoo vaistoonsa ja spontaaniuteen. Hän pitää vaihtelusta ja olemisesta mukana monissa erilaisissa ryhmissä, tilanteissa ja rooleissa. Muut ryhmän jäsenet kokevat hänet avoimeksi ja sosiaaliseksi mutta jossain määrin pinnalliseksi ja omaan napaansa katsovaksi. Todellisuudessa hän on vain sen verran vauhdikas, että ei ehdi pysähtymään pohtimaan muiden murheita, vaikka haluaisikin. Hän tuo mielellään omat mielipiteensä esille ja pyrkii taivuttelemaan ryhmän puolelleen. Kuuntelijana hän ei ole kovin kärsivällinen. Hänen pitää saada jollain tavalla erottua joukosta; hänen mielestään kammottavaa olisi olla keskivertoihminen keskivertoryhmässä. Keskittyminen yhteen asiaan on hänelle vaikeaa, sillä hän on paljon parempi ideoija ja aloittaja kuin viimeistelijä. -5 = Ei luontainen 5 = Luontainen Vauhdikas ja elävä kaikkien mukaanottaminen: Uusien näkökulmien esilletuominen: Ihmisten johdattaminen kohti tavoitteita: Määrätietoinen muiden vauhdittaminen: Positiivinen muutosagentti ja tylsyyden karsija: Oman vastuualueensa itsenäinen kehittäminen: Vaativa tavoitteiden asettaminen: 9
Extended DISC / Muutosjohtaminen. Sam Sample. FinxS
Extended DISC / Muutosjohtaminen Tämä raportti perustuu Extended DISC Henkilöanalyysissä annettuihin vastauksiin. Raporttia ei tule käyttää ainoana kriteerinä kyseistä henkilöä arvioitaessa. Raportin tarkoituksena
LisätiedotTyöyhteisön kulutuskestävyys
Työyhteisön kulutuskestävyys OAJ:n Varsinais-Suomen Alueyhdistys Herätyspäivät 2019 Työsuojeluvaltuutettu Jari Hauninen Ongelmia? Työntekijä ESIMIES ESIMIES ESIMIES TYÖNTEKIJÄ TYÖNTEKIJÄ TYÖNTEKIJÄ TYÖNTEKIJÄ
LisätiedotJS PARTNERS OY:N VALMENNUKSET
JS PARTNERS OY:N VALMENNUKSET Palaute Ajankäyttö Työhyvinvointi Myynti Yhteistyö Työyhteisötaidot Kehityskeskustelu Esimiestaidot Asiakaspalvelu Vuorovaikutus Rekrytointi Tutkimukset ja kartoitukset Vaativat
LisätiedotProjektinhallintapäivä Päivi Kähönen-Anttila
Projektinhallintapäivä 5.6.2019 Päivi Kähönen-Anttila 1.Omistajuus Epäselvät tehtävänannot tai tehtävän osoittaminen useammalle henkilölle aiheuttaa ennen pitkää haasteita ja herättää epäluottamusta tiimin
Lisätiedot(Ryhmän nimi) (Organisaatio) Extended DISC - ryhmäraportti. Tämä raportti on tarkoitettu ryhmään tutustumiseen ja yhteistyön kehittämiseen.
Extended DISC - ryhmäraportti Tämä raportti on tarkoitettu ryhmään tutustumiseen ja yhteistyön kehittämiseen. (Ryhmän nimi) Ryhmän luontainen mukavuusalue Mukavuusalueet -sivulla olevassa timantissa tummin
LisätiedotS O S I A A L I S E N T Y Y L I N P R O F I I L I
S O S I A A L I S E N T Y Y L I N P R O F I I L I Sosiaalinen tyyli TYYLI Asiakeskeinen D C B A 1 Kyselevä 2 -------- Suunnitteleva -------- --------- Käynnistävä --------- 3 SINÄ 4 ----------- Rakentava
Lisätiedot(Ryhmän nimi) (Organisaatio) Extended DISC - ryhmäraportti. Tämä raportti on tarkoitettu vastaanottavan työyhteisön kuvaamiseen.
Extended DISC - ryhmäraportti Tämä raportti on tarkoitettu vastaanottavan työyhteisön kuvaamiseen. (Ryhmän nimi) Vastaanottavan työyhteisön luontainen mukavuusalue Mukavuusalueet -sivulla olevassa timantissa
LisätiedotToimiva työyhteisö DEMO
Toimiva työyhteisö DEMO 7.9.6 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Toimiva työyhteisö DEMO Sivu / 8 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ Toimiva työyhteisö raportti muodostuu kahdesta osa alueesta:
LisätiedotKANNUSTAVA PALAUTTEENANTO
KANNUSTAVA PALAUTTEENANTO AAVALLA MERELLÄ AVOIMIN PURJEIN Purjevene keskellä merta, ilman kompassia Joka suuntaan pääsee ja jossain vaiheessa osuu rannalle - mutta minne ja koska PALAUTTEEN ANTAMINEN JA
LisätiedotLuontainen tyylisi. vuorovaikutustilanteissa 23.05.2015. Juha. Malliraportti
Luontainen tyylisi vuorovaikutustilanteissa 23.05.2015 Juha Malliraportti Tämä ilmainen demoanalyysi antaa sinulle mielikuvan siitä, miten varsinainen Luontaisten Taipumusten Analyysi (LTA) on rakennettu
LisätiedotJOHTAMISTAIDON MITTARI (360), kysymykset
Karl-Magnus Spiik 1 JHTAMISTAIDN MITTARI (360), kysymykset Johtaminen / esimiestyö on yksi vaikeimmista tehtävistä, kun tavoitteena on fyysisten ja henkisten resurssien tehokas käyttö, hyvien tulosten
LisätiedotOhjaus tuutorin roolissa
Ohjaus tuutorin roolissa Vertaistutorkoulutus Tommi Pantzar Millainen ohjaaja minä olen? OHJAAMISEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT TOIMINTATAVAT Miten arvot ja käsitykset näkyvät toiminnassa? ASENTEET Mikä on ohjaajan
LisätiedotEnnakointi pk-yritysten toiminnassa
Ennakointi pk-yritysten toiminnassa Esa Rimpiläinen ESA Digital Oy esa.rimpilainen@esadigital.fi Tämän päivän tavoite Kuuntelijan kannalta Uusien oivallusten löytäminen Omien toimintatapojen uudistaminen
LisätiedotNiina Reina. Käyttäytymistyyli. Epämuodollinen. Mukautuva. Hallitseva. Muodollinen. Oy Integro Finland Ab
Käyttäytymistyyli minä muiden silmin oma arvio Epämuodollinen Edistävä tyyli Kannattava tyyli Hallitseva Mukautuva Määrätietoinen tyyli Erittelevä tyyli Muodollinen TYYLI NO 4 EDISTÄVÄ-KANNATTAVA Tärkeää
LisätiedotJOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS
JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS Joustavuus ja luottamus -mittaristo selvittää, miten yrityksenne esimiestoiminta koetaan. 1 Tutkimusten mukaan organisaatiot kokevat suurimpina haasteina esimiestaitojen
LisätiedotIhmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos
Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Johtamisen suurimpia haasteita Jatkuva uudistuminen ja nopea muutos Lisääntyvä monimutkaisuus Innovatiivisuuden ja luovuuden vaatimukset
LisätiedotMIKÄ ON TIIMI? Tiimi on pieni ryhmä ihmisiä, joilla on: Lisäksi tiimin jäsenet pitävät itseään yhteisvastuussa suorituksistaan.
MIKÄ ON TIIMI? Tiimi on pieni ryhmä ihmisiä, joilla on: - Toisiaan täydentäviä taitoja - Jotka ovat sitoutuneet yhteiseen päämäärään - Yhteisiin suoritustavoitteisiin ja - Yhteiseen toimintamalliin Lisäksi
LisätiedotHajautettujen asiantuntijaorganisaatioiden toimintamallit
Hajautettujen asiantuntijaorganisaatioiden toimintamallit Pasi Pakkala Mikkelin ammattikorkeakoulu Metsätalouden laitos 0400-780 029 pasi.pakkala@mamk.fi Hajautettujen asiantuntijaorganisaatioiden toimintamallit
LisätiedotKlassinen 360 palaute DEMO
Klassinen 3 palaute DEMO Arvion saaja: Erkki Esimerkki 7.9.1 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Klassinen 3 palaute DEMO Sivu 1 / 8 3 ESIMIESTEN ARVIOINTI 3 asteen mittauksessa
LisätiedotKuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?
Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015
LisätiedotHabits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa
Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa (Costa & Kallick, 2000) Päivi Nilivaara 2018 Habits of Mind Tapoja, miten taitavat ajattelijat toimivat uusissa tilanteissa ja kohdatessaan ongelmia,
LisätiedotKeskusteleva demokratia Anne Tastula
Keskusteleva demokratia Anne Tastula anne.tastula@kvs.fi Tänään Kuunnellaan ja kuullaan Käydään dialogia Pohditaan hyvää osallistamista Kokeillaan fasilitointia Tutustutaan osallistavan keskustelun menetelmiin
LisätiedotMitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.
SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.
Lisätiedot2.4. Oppimistyyleistä
2.4. Oppimistyyleistä 1. Käytännölliset Näin ajattelevilla todellisuus koostuu siitä, mitä he aistivat näkemällä, koskettamalla, kuulemalla, haistamalla ja maistamalla. He huomaavat ja pystyvät palauttamaan
LisätiedotVuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute
Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:
LisätiedotCxO Mentor Oy. Miten autan esimiestäni johtamaan minua? CxO Academy Eerik Lundmark. CxO Mentor Oy 2013
CxO Mentor Oy Miten autan esimiestäni johtamaan minua? CxO Academy 12.6.2013 Eerik Lundmark Pomon pulma Alaisen suoriutuminen - rooli johtajana Yksilön johtamisen ongelma Alaisen luontainen toiminta ja
LisätiedotLuottamuksesta osallisuutta nuorille. Eija Raatikainen, KT Twitter:
Luottamuksesta osallisuutta nuorille Eija Raatikainen, KT Twitter: raatikaineneij1@ Esityksen rakenne Luottamus mitä se on? Epäluottamus miten se ilmenee vuorovaikutuksessa? Luotettava ihminen mistä hänet
LisätiedotKurssipalaute HTKP103 Johdanto tieto- ja viestintäteknologiaan, harjoitukset, syksy 2015
Kyselyyn vastanneiden määrä: 88/0 Kurssipalaute HTKP103 Johdanto tieto- ja viestintäteknologiaan, harjoitukset, syksy 2015 OPETUS JA TYÖSKENTELYTAVAT Vastaa seuraaviin väittämiin asteikolla 1-5 Kurssilla
LisätiedotPERSOONALLISUUSTYYPIT
PERSOONALLISUUSTYYPIT Johdanto Kovempaa soutaminen ei auta jos veneen nokka on väärään suuntaan. M iksi asiakkaiden suhtautumistavat myyntitapahtumaan ovat erilaisia? Uusien asiakkaiden hankkiminen vaatii
LisätiedotMustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017
Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme
LisätiedotOHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE
OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE Maria Ruokonen 10.3.2013 Tunne itsesi ja tunnista unelmasi. Ymmärrä missä olet kaikkein vahvin. Miksi teet sitä mitä teet? Löydä oma intohimosi. Menestymme sellaisissa
LisätiedotElämä on 10 % sitä mitä sinulle tapahtuu ja 90 % sitä miten siihen reagoit
MINÄKUVA JA ASENNE Johdanto Elämä on 10 % sitä mitä sinulle tapahtuu ja 90 % sitä miten siihen reagoit O losuhteet vaihtelevat mutta kytkeytyvät meihin siinä, miten me niihin asennoidumme. Tässä jaksossa
LisätiedotRohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.
Rohkeus Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Innostus Olet suhtautunut innokkaasti ja energisesti uusiin
LisätiedotTOIMIVA TYÖYHTEISÖ -MITTAUS 1
TOIMIVA TYÖYHTEISÖ -MITTAUS 1 Kuinka selviä työyhteisöllenne ovat sen tarkoitus, arvot, visio, prosessit ja roolit? Tämä mittaus soveltuu käytettäväksi esimerkiksi pidemmän valmennuskokonaisuuden alku-
LisätiedotIPT 2. Hankinnan suunnittelu työpaja Allianssikyvykkyys ja ryhmätyöskentelyn arviointi Annika Brandt
IPT 2 Hankinnan suunnittelu työpaja 8.-9.6.2017 Allianssikyvykkyys ja ryhmätyöskentelyn arviointi Annika Brandt Aiemmasta IPT-työpajasta Tarjoajan vähimmäisvaatimukset ja valintakriteerit? Tilaajan tavoitteet
LisätiedotPelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo
Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta Mika Lehkosuo KIRJE PELAAJILLE Moi Pelaajat, Pelirohkeus on sana joka usein esiintyy, kun kuvataan meidän pelitapaamme ja ajatteluamme jalkapallon
LisätiedotItä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta Työkaluja puheenjohtajuuteen Muokannut Roosa Hänninen Ohjelma 1. Puheenjohtajuudesta ja ryhmätyöskentelystä 2. Johtaja ja alainen? 3. Vastuunjako, ajankäyttö ja jaksaminen
LisätiedotSuomen Ekonomien hallitukseen Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi
Suomen Ekonomien hallitukseen 2018-2020 Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi Infoa haastattelijalle Nina Juhava, 29.8.2017 5.9.2017 Hallitushaastattelut Hallitushaastattelut 1. Esityö: Tehtävän
LisätiedotMerkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana
Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne
LisätiedotSimppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina
LisätiedotVastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1
Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus
LisätiedotJOHTAMINEN UUDESSA MAAILMASSA kohti innostavaa ja vastuuttavaa johtamiskulttuuria DAN SOBACK
JOHTAMINEN UUDESSA MAAILMASSA kohti innostavaa ja vastuuttavaa johtamiskulttuuria DAN SOBACK Johtamisen Suuri Murros Käännetään pyramidit JOHTO HENKILÖSTÖ Ohjeistaa ja hallinnoi Mahdollistaa ja tukee Henkilöstö
LisätiedotSeuraavat väitteet koskevat keskijohtoa eli tiimien esimiehiä ja päälliköitä tai vastaavia.
KESKIJOHDON OSAAMISTARPEET Vastaajan taustatiedot: Vastaaja on: Vastaajan vastuualue: 1. Tiimin esimies tai vastaava 2. Päällikkö tai vastaava 3. Johtaja 1. Johto ja taloushallinto 2. Tutkimus ja kehitys
LisätiedotKorkeakoulututkinnon jälkeinen osaamisen kehittäminen - Quo vadis? 6.9.2012 Helsinki. Annika Ranta ja Terhikki Rimmanen
Korkeakoulututkinnon jälkeinen osaamisen kehittäminen - Quo vadis? 6.9.2012 Helsinki Annika Ranta ja Terhikki Rimmanen OSALLISUUS UTELIAISUUS INNOSTUS KORKEAKOULUELÄMÄN JÄLKEINEN OSAAMINEN QUO VADIS :
LisätiedotAlkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
LisätiedotSosiaaliset suhteet - ohje
Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan
LisätiedotCxO Mentor Oy. CxO Academy Millainen on tämän päivän hyvä johtaja? Toni Hinkka. CxO Mentor Oy 2011
CxO Mentor Oy CxO Academy 4.5.2011 Millainen on tämän päivän hyvä johtaja? Toni Hinkka Sisältö Hyvän johtajan profilointi CxO:n huhtikuun tutkimus: ihmisjohtaminen vs. asiajohtaminen Hyvän johtajan profiili
LisätiedotOsuva-loppuseminaari
Osuva-loppuseminaari Mistä syntyy työntekijän ja työyhteisön innovatiivisuus? Kyselyn tuloksia 15/12/14 Timo Sinervo 1 Mitä tutkittiin Mitkä johtamiseen, työyhteisöön ja työhön liittyvät tekijät johtavat
LisätiedotIPT 2. Hankinnan suunnittelu -työpaja Big Room -mindset: osallistava ja innovatiivinen ilmapiiri Annika Brandt
IPT 2 Hankinnan suunnittelu -työpaja 16.3.2018 Big Room -mindset: osallistava ja innovatiivinen ilmapiiri Annika Brandt Sisältö Big Room mielentilana Big Roomin keskeiset hyödyt Miten johdetaan sitoutumista
LisätiedotMYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia
MYY PALVELUA Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia Ryhmätyöskentely - tavoitteena ideoida, KUINKA MYYNNIN MUUTTUNEESEEN ROOLIIN VOIDAAN VASTATA? - tarkastellaan kysymystä
LisätiedotOpettajan psykologinen tyyppi ja opetustyyli, katsaus MBTI - tyyppiteoriaan
Opettajan psykologinen tyyppi ja opetustyyli, katsaus MBTI - tyyppiteoriaan Vantaa 5.2., 12.2. ja 5.3. 2011 Juha Lahtinen, Sininen Kolmio Oy juha.lahtinen@sininenkolmio.fi 050 3627362 Visio Unelma Johtajuus
LisätiedotKohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017
Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On
LisätiedotReilun Pelin työkalupakki Toimenkuvien täsmentäminen
Reilun Pelin työkalupakki Toimenkuvien täsmentäminen Toimintamallin eteneminen Mallin tavoitteet ja hyödyt Osallistujat ja vastuut Mallin hyöty yksilöille ja organisaatioille Toimenkuvien analysointi Ratkaisujen
LisätiedotKäytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Toimintatutkimus? Toimintatutkimus on sosiaalinen prosessi,
LisätiedotYllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa
LisätiedotUUSIX. Työkaluja INWORK hankkeesta
UUSIX Työkaluja INWORK hankkeesta Anna-Maija Nisula Tutkijatohtori, projekti päällikkö Lappeenrannan yliopiston kauppakorkeakoulu Technology Business Research Center (TBRC) anna-maija.nisula@lut.fi INWORK
LisätiedotTuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011
Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset
LisätiedotESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET
ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten
LisätiedotTERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN!
TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN! Keskeisenä tavoitteena tason 1 koulutuksessa on luoda valmentajille ja ohjaajille perusta yksittäisen harjoituskerran laadukkaaseen toteuttamiseen. Vuonna 2016 uudistetussa
LisätiedotVoi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt
Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma
Lisätiedot2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN
1. KUUNTELEMINEN 1. Katso henkilöä, joka puhuu 2. Mieti, mitä hän sanoo 3. Odota omaa vuoroasi 4. Sano, mitä haluat sanoa 2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. Tervehdi 2. Jutustele 3. Päättele, kuunteleeko toinen
LisätiedotPÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö
PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava
LisätiedotERASMUS+ STRATEGINEN YHTEISTYÖ
ERASMUS+ STRATEGINEN YHTEISTYÖ FAB OPPIMISPROSESSIN AIKAISEN ARVIOINNIN KRITEERIT VIERAIDEN KIELTEN OPPIMISELLE & OPETUKSELLE KORKEAKOULUISSA 2015-1-PL01-KA203-016474 VERTAISHAVAINNOINTILOMAKE Havainnoinnin
LisätiedotMeredithBelbin. Tiimiroolit Sel. Ry:n opintopäivillä 28-29.3.2008. Katariina Ylärautio-Vaittinen. (Vesa-Matti Lintunen)
MeredithBelbin Tiimiroolit Sel. Ry:n opintopäivillä 28-29.3.2008 Katariina Ylärautio-Vaittinen (Vesa-Matti Lintunen) Belbininroolit Keksijä Tiedustelija Kokooja Takoja Arvioija Diplomaatti Tekijä Viimeistelijä
LisätiedotUrheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,
LisätiedotTAVOITE EDELLYTTÄÄ. Ilona Autti-Rämö Terveystutkimuksen päällikkö Tutkimusprofessori Kela tutkimusosasto. Yksilön muutosta ajavat voimat (Drivers)
MITÄ HYVÄ SMART TAVOITE EDELLYTTÄÄ ÄÄ? Ilona Autti-Rämö Terveystutkimuksen päällikkö Tutkimusprofessori Kela tutkimusosasto Yksilön muutosta ajavat voimat (Drivers) Tarpeet Fysiologiset Psykologiset Sosiaaliset
LisätiedotMiten saan työtiimin ponnistelemaan yrityksen tavoitteen eteen? Kuka innostuu mitenkin?
Miten saan työtiimin ponnistelemaan yrityksen tavoitteen eteen? Kuka innostuu mitenkin? Heta Jauhiainen, johtava asiantuntija, ProAgria Keskusten Liitto Timo Viinamäki, maitoyrittäjä, Viinamäen Farmi Oy
LisätiedotJulkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana
Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen
LisätiedotMITEN SAADA KUNTA KUKOISTAMAAN HENKILÖSTÖJOHTAMISEN AVULLA? Kuntatalo 17.2.2012 Pauli Juuti
MITEN SAADA KUNTA KUKOISTAMAAN HENKILÖSTÖJOHTAMISEN AVULLA? Kuntatalo 17.2.2012 Pauli Juuti Sisällys Joitakin väittämiä Vastaavatko perinteiset henkilöstöjohtamisen mallit nykyisiin haasteisiin? Miten
LisätiedotISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015
ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015 Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 FAKTAA Suomessa on noin 50 000 taloyhtiötä, jotka käyttävät Isännöintiliiton jäsenten palveluja. Isännöinti vaikuttaa
LisätiedotTavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina
Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli Mitä on Reilu Peli? Jokaisen oikeus harrastaa iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta,
Lisätiedot2. OSAAMISENI. Yksilön osaamiskolmio Tiedot: Taidot: Taito soveltaa tietoa
2. OSAAMISENI Osaamisten ja vahvuuksien tunnistaminen on keskeistä urasuunnittelussa. Osaaminen koostuu tiedoistasi, taidoistasi ja persoonallisista ominaisuuksistasi. Näitä kaikkia tarvitset ja vahvistat
LisätiedotMITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy
MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy janne.metsolahti@yit.fi MITÄ ON GEMBA-WALK? Sana gemba tulee japanin kielestä ja tarkoittaa todellista paikkaa, paikkaa jossa arvo tuotetaan
LisätiedotKehity KESKUSTELEMALLA. Onnistuneen kehityskeskustelun kivijalka on työntekijän ja esimiehen välinen luottamus.
8 tradenomi 1/14 Kehity KESKUSTELEMALLA Onnistuneen kehityskeskustelun kivijalka on työntekijän ja esimiehen välinen luottamus. teksti kirsi ristaniemi kuvat shutterstock tradenomi 1/14 9 idätkö kehityskeskusteluja
LisätiedotKuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa
Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,
LisätiedotUrheilijan henkinen kasvu kohti menestystä
Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä Talvilajien nuorten olympialeiri 25.4.2016 Urheilupsykologi (sert.) Hannaleena Ronkainen Miten ajattelemme asioiden etenevän miten asiat tosi elämässä menee.
LisätiedotTutkimus itseohjautuvuudesta suomalaisessa työelämässä. Yli 1000 vastaajaa - eri toimialoilta, tehtävistä ja organisaatiotasoilta
Tutkimus itseohjautuvuudesta suomalaisessa työelämässä Yli 1000 vastaajaa - eri toimialoilta, tehtävistä ja organisaatiotasoilta Juhlapuheissa toitotetaan itseohjautuvuutta - kysyttäessä suomalainen työelämä
LisätiedotOSAAMINEN KAIVETAAN ESIIN
OSAAMINEN KAIVETAAN ESIIN EN MINÄ OSAA KERTOA MITÄ MINÄ OSAAN OSAAMINEN ANALYSOIDAAN HENKILÖKOHTAISESTI HAASTATTELEMALLA JA DOKUMENTTIEN AVULLA KOULUTUSTAUSTA TYÖKOKEMUS JA TAIDOT PERSOONAALLISET OMINAISUUDET
LisätiedotJoustavuus ja luottamus 360 DEMO
Joustavuus ja luottamus 6 DEMO Arvion saaja: Erkki Esimerkki 8..6 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Joustavuus ja luottamus 6 DEMO Sivu / 8 JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS Raporttisi
LisätiedotJuttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi
JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,
LisätiedotSeinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö
Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö Koulut vastaajaryhmittäin Yleistä Kysely toteutettiin syysloman jälkeisillä kolmella viikolla.
LisätiedotFinfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla. Yhdessä enemmän.
Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla Yhdessä enemmän. Tukea. Toivoa. Mukana. Sinä voit vaikuttaa. Työhyvinvointi on meidän jokaisen asia FinFami on järjestö mielenterveysomaisten asialla.
LisätiedotTarjoajien arviointi neuvotteluissa
Tarjoajien arviointi neuvotteluissa Gustavelund 8.5.2014 PsT Jari Salo Juuriharja Consulting Group Oy jari.salo@juuriharja.fi 050-5871302 Onnistumisen toimintakulttuuri Aito yhteistyö Vahva luottamus IPT:n
LisätiedotTiimivalmennus 6h. Tiimienergian pikaviritys
Tiimivalmennus 6h Tiimienergian pikaviritys Hienoa kuinka hyvin valmennus pysyi kasassa ja sai kaikki mukaan. Kukaan ei ollut passiivisena tässä koulutuksessa. TeliaSonera Oyj 1 / 9 Miksi investoisit tiimityöhön?
LisätiedotHENRY Foorumi 2008. Asiantuntijasta esimies. Eeva Pitkänen ja Vesa Ristikangas 4.11.2008
HENRY Foorumi 2008 Eeva Pitkänen ja Vesa Ristikangas Asiantuntijasta esimies - Mitkä valinnat tukevat esimiehenä kypsymistä ja esimiesidentiteetin rakentumista 4.11.2008 Tapaus Masa esimies ja asiantuntija
LisätiedotMILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ?
MILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ? Miniopas - Itsearvio Tässä oppaassa on kuvattu hyvän, toimivan ryhmän ominaisuuksia. Arvioi oppaan avulla omien ryhmiesi toimintaa. Verratkaa yhdessä arviointejanne. Millainen
LisätiedotSTRATEGIATYÖ OSAKSI PK-YRITYKSEN ARKEA
STRATEGIATYÖ OSAKSI PK-YRITYKSEN ARKEA Pysyykö yrityksesi muutoksessa mukana? Maailma ja yrityksen toimintaympäristö sen mukana muuttuvat vauhdilla. Mikä vielä viime vuonna tuntui itsestään selvältä, saattaa
LisätiedotTampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn toiminta päättyy 31.12.2017 kolmen tamperelaisen korkeakoulun yhdistymisen myötä. Tamy ja Tampereen teknillisen
LisätiedotLapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus
Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -innopaja 9.4.2013 Riihimäki Työskentelyn ohjeistus Alun puheenvuoroissa esiteltiin
LisätiedotPIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU
PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan
LisätiedotAiheet 20.4.2012 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ
RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Esimiehen vuosikello Mikko Weissenfelt Aiheet 1. Esittäytyminen 2. Yleistä organisaatiosta 3. Henkilöstöjohtaminen käytäntöön; esimiehen vuosikello 20.4.2012 1 Raahen
LisätiedotMuutosjohtaminen. Helena Vesaluoma TAMK & Anne Rouhelo Turun AMK
Muutosjohtaminen Helena Vesaluoma TAMK & Anne Rouhelo Turun AMK 20.9.2017 1. Muutoksen välttämättömyyden oivaltaminen Muutosprosessi lähtee liikkeelle vasta, kun oivalletaan, että nykytilan mukaisesti
LisätiedotHyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?
1 Hyvästä paras Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Nimi: Nina Granqvist Päivämäärä: Teos: Hyvästä paras Kirjailija: Jim Collins Kirjapisteet: 3 2 Jim Collinsin teos Hyvästä paras on noussut
LisätiedotNäin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A
1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden
LisätiedotMyyntityö murroksessa
Myynti-Peili Myyntityö murroksessa Vaatimukset myyjää ja asiakaspalvelua kohtaan ovat kasvaneet entisestään. Digiajassa yksittäisen asiakaskohtaamisen arvo korostuu. Usein asiakas on myyjän tavatessaan
LisätiedotAsiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto
Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3
LisätiedotStrategian tekeminen yhdessä 14.5.2014
Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Suvi von Becker Miksi yhdessä tekeminen? Johtoporras: Ymmärrys valuu kuin vesi hanhen selästä Ovat niin hankalia, asennevamma. Eikö sana kuulu vai eikö se mene perille?
LisätiedotEsiintymisvalmennus, 6h
Esiintymisvalmennus, 6h Vaikuttavuudella epäreilua kilpailuetua " Erilaisuus, avoimuus, aitous ja rohkeus huokui valmentajasta. Mari Seppänen 1 / 9 Oletko esiintyessäsi epämukavuusalueella? Kuunnellaanko
LisätiedotADHD oireinen aikuinen asiakkaana. Suvi Lehto
ADHD oireinen aikuinen asiakkaana Suvi Lehto 13.10.2016 Kohtaamisen lähtökohta Asiakkaalla on usein taustalla useita epäonnistumisia ja negatiivisia kokemuksia Näiden seurauksena asiakas Ei usko onnistumisiin
LisätiedotUusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki
Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki 13.4.2018 17/04/2018 Opetushallitus 2 17/04/2018 Opetushallitus 3 Kulttuurinen osaaminen,
Lisätiedot