SUOMENOJAN PUHDISTAMON LAAJENNUSALUEEN MAAPERÄTUTKIMUS BWT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMENOJAN PUHDISTAMON LAAJENNUSALUEEN MAAPERÄTUTKIMUS BWT"

Transkriptio

1 SUOMENOJAN PUHDISTAMON LAAJENNUSALUEEN MAAPERÄTUTKIMUS BWT

2 1 Yhteenveto Pöyry Environment Oy tutki Espoon Suomenojalla sijaitsevan jäteveden puhdistamon mahdollisen laajennusalueen maaperän haitta-aine pitoisuuksia. Näytteet otettiin kuudesta pisteestä, aluksi kaivinkonekuopista ja jatkettiin näytteenottoa syvemmissä täytöissä kairaamalla. Näytteistä analysoitiin raskasmetallien, öljyjen ja liuottimien pitoisuuksia sekä tehtiin havainnot jätteistä. Yhdessä pisteessä todettiin kromijätettä pitoisuutena yli ylemmän ohjearvon. Kolmessa pisteessä ylittyi alempi ohjearvo (öljy, kupari) ja kahdessa pitoisuudet alittivat alemman ohjearvon. Pilaantuneen maan määrät sekä alustavat kunnostuskustannukset arvioitiin alueen aiempien ja uusien tutkimusten perusteella. Puhdistamon laajennusalueen kohdalla pilaantuneiden massojen (pitoisuus yli alemman ohjearvon) määräksi arvioitiin t ja kustannuksiksi 1,2 M, laajennusvarauksen kohdalla t ja kustannuksiksi 0,9 M. Kokonaiskustannusarvio pilaantuneiden massojen käsittelystä on siten 2,1 M. Copyright Pöyry Environment Oy

3 Sisältö 1 Yhteenveto 1 TAUSTA TUTKIMUKSET Näytteenotto Analytiikka TULOKSET Täytön laatu Haitta-aine pitoisuudet Pilaantuneisuuden ja kunnostustarpeen arvioinnista KUNNOSTUKSEN KUSTANNUSARVIO Massamäärät Kunnostuksen alustava kustannusarvio... 5 Liitteet Liite 1 Liite 2 Liite 3 Liite 4 Sijaintikartta Näytepisteet ja pilaantuneen alueen rajaus Tutkimustulosten yhteenvetotaulukko Laboratorianalyysien tulosteet Copyright Pöyry Environment Oy

4 2 1 TAUSTA Suomenojan jätevedenpuhdistamon laajennus nykyisen sijaintipaikan pohjoispuolelle on yksi toteutusvaihtoehto lisätä puhdistuskapasiteettia. Tutkimusalueella on maankaatopaikka, mihin on läjitetty puhtaita ja pilaantuneita maaaineksia, mm teollisuusjätteitä (kromisakka), puhdistamolietettä, öljyisiä lietteitä ja maalijätteitä sekä viemärien sakkapesien hiekkaa. Laajennusalueen kohdalla on aiemmissa tutkimuksissa todettu pilaantunutta maata. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli tutkia maaperää aiemmin tutkimattomilla osilla aluetta sekä tehdä alustava kustannusarvio pilaantuneiden massojen kunnostuksesta. 2 TUTKIMUKSET 2.1 Näytteenotto Näytteet otettiin aiemmin tutkitun kentän eteläpuolelta, jossa on mm. maanläjityskasoja sekä aiemmin toiminut öljyisten vesien vastaanottoallas. Näytteet otettiin kuudesta pisteestä ulottaen näytteenotto luonnon pohjamaahan, täytteen alapuoliseen saveen tai humukseen asti. Näytteet otettiin kaivinkoneella pisteistä 60-62, joissa pohjamaa oli alle 3,5 m syvyydellä. Pisteistä otettiin pintamaanäytteet kaivinkoneella ja syvemmät näytteet (8-10 metriin asti) kairaamalla. Näytteet otettiin kaikista pisteistä jatkuvina kokoomanäytteinä maalajikohtaisesti tai korkeintaan yhden metrin korkuisesta vyöhykkeestä. 2.2 Analytiikka Kentällä tutkittiin näytteistä haihtuvien yhdisteiden kokonaispitoisuus PID- mittarilla. Laboratoriossa analysoitiin seuraavat parametrit ja näytemäärät: ph Raskasmetallisarja Öljyhiilivedyt Haihtuvat yhdisteet 29 kpl 29 kpl 9 kpl 4 kpl Laboratorioanalyysit tehtiin SGS:n laboratoriossa Haminassa. 3 TULOKSET Näytepisteiden sijainti ja pilaantuneiden alueiden rajaus on liitteen 2 kartalla ja yhteenveto tutkimustuloksista ja kenttähavainnoista liitteessä 3, jossa on myös vuoden 1999 maaperätutkimuksen tulokset. Copyright Pöyry Environment Oy

5 3.1 Täytön laatu Koko tutkimusalueella on täyttömaata, joka sisältää vaihtelevassa määrin kiviä, soraa, hiekkaa, silttiä ja savea sekaisin tai erillisinä kerroksina. Pohjalla oleva luonnonmaa on humusta sekä sen alla savea. Kairaus ulotettiin pisteissä pohjasaveen 0,5 1,5 m syvyydelle. Täyttömaa sisältää vaihtelevia määriä jätteitä, kuten asfalttia, betonia, tiiliä, muovia, lasia, puuta ja kantoja. Vuoden 1999 tutkimusalueella todettiin pohjatäytössä louhetta sekä kiviä useissa pisteissä. Täytössä oli paikoin öljyn ja puhdistamolietteen hajua. Vuoden 1999 tutkimuksissa todettiin laajahko alue, joka sisälsi kromisakkaa seitsemässä pisteessä 0,2 2 m syvyisessä kerroksessa. Samaa kromisakkaa todettiin vuoden 2008 tutkimuksessa pisteessä Haitta-aine pitoisuudet Raskasmetalleista todettiin kromisakkaa pisteessä 60 syvyydellä 2-3,5 m. Kromipitoisuus tässä täyttökerroksessa oli 1300 mg/kg, mikä ylittää selvästi kromin ylemmän ohjearvon 300 mg/kg. Kuparin pitoisuus pisteessä 64 (syvyydellä 4-5m) oli ylemmän ohjearvon tasolla, 201 mg/kg. Pisteessä 563 (2-5 m) ylitti kuparipitoisuus alemman ohjearvon. Haihtuvien hiilivetyjen pitoisuus pisteessä 60 (2-3,5m) oli 1000 mg/kg, mikä ylittää ylemmän ohjearvon. 3.3 Pilaantuneisuuden ja kunnostustarpeen arvioinnista Liitteen 3 taulukossa analysoituja pitoisuuksia on verrattu ns. Pima-asetuksen (VnA 214/2007) pitoisuusrajoihin, ylempään ja alempaan ohjearvoon. Yleisesti ottaen maaperä katsotaan teollisuus- tai vastaavilla alueilla pilaantuneeksi pitoisuuden ylittäessä ylemmän ohjearvon. Asuinalueilla pilaantuneen maan raja-arvona pidetään alempaa ohjearvoa. Maaperän kunnostustarpeen arvioinnissa huomioidaan asetuksen mukaan sekä pitoisuudet että haitta-aineista aiheutuva terveys- ja ympäristöriski. Lopullinen kunnostustavoite riippuu siten sekä haitta-aine pitoisuudesta, että paikallisista olosuhteista, joiden arvioinnin perusteella voidaan päätyä joko ohjearvoja korkeampaan tai alhaisempaan tavoitetasoon. Pilaantuneen maan kunnostus tapahtuu alueellisen ympäristökeskuksen tekemän päätöksen mukaisesti. 4 KUNNOSTUKSEN KUSTANNUSARVIO 4.1 Massamäärät Pilaantuneiden massojen määrät arvioidaan alustavasti vuoden 1999 sekä 2008 tutkimusten perusteella. Massamäärät perustuvat liitteessä 2 esitettyyn pilaantuneiden maiden rajaukseen sekä tutkimusten yhteydessä todettuihin, liitteessä 3 esitettyihin kerrospaksuuksiin. Todelliset massamäärät selviävät vasta kunnostuksen yhteydessä. Voimakkaasti pilaantuneita (ylempi ohjearvo ylittyy) massoja on todettu tutkimusalueella seuraavissa kerroksissa, syvyys maan pinnasta: Copyright Pöyry Environment Oy

6 MV5, öljyä (3470 mg/kg) 1,4-2,7m MV6, kromisakkaa (Cr 1740 mg/kg) 1,4-2,2m MV7, kromisakkaa 1,7-3,6m (ei analyysitulosta) MV8, kromisakkaa 0,8-1,7m (ei analyysitulosta) MV12, kromisakkaa 1,7-3,4 m (ei analyysitulosta) MV13, kromisakkaa 1,3-1,9m (ei analyysitulosta) MV18, kromisakkaa 1,3-1,7 m (ei analyysitulosta) MV 19, kromisakkaa 1,9-3,6 m (ei analyysitulosta) MV11, öljyä (5600 mg/kg) 1,3-1,6 m 60, kromisakkaa (Cr 1300 mg/kg) 2-3,5m 4 Lievästi pilaantuneita (alempi ohjearvo ylittyy) massoja on todettu seuraavasti: MV1, öljy (915 mg/kg) 0-2,2 m MV10, öljy (1530 mg/kg) 0-2,3m 61, öljy (380 mg/kg) 1-2m; haihtuvat hiilivedyt (103 mg/kg) 1-2m 63, kupari (2-3m) 150 mg/kg ja (4-5m) 165 mg/kg; öljy (700 mg/kg) 7-7,5m 64, kupari (4-5m) 200 mg/kg Liitteen 2 kartalla on pilaantuneiden alueiden pinta-alat sekä tulevan puhdistamon sijainti. Pinta-alat on laskettu rakennusten kohdilta (+ 2 m seinärajasta) erikseen laajennuksen sekä laajennusvarauksen osalta. Pilaantunut massa sijaitsee useissa pisteissä puhtaan pintamaan alla. Puhtaat massat pyritään kunnostuksen yhteydessä erottelemaan pilaantuneista. Pilaantuneen kerroksen mitattuun paksuuteen on lisätty noin 0,5 m kaivukerros, koska kaivutyön yhteydessä ei pystytä pilaantuneita massoja kaivamaan kovin tarkasti etenkään louhetta sisältävällä alueella. Lievästi ja voimakkaasti pilaantuneet massat on laskettu erikseen. Massamäärät on laskettu kiintotilavuuksista kertoimella 1,85. Alueen eteläosassa olevat maaläjityskasat ovat tutkimusten perusteella pääosin puhtaita (pitoisuus alle alemman ohjearvon). Näitä massoja voidaan käyttää puhdistamon laajennusrakentamisen yhteydessä täyttöihin alueella. Laajennusalue: Voimakkaasti pilaantuneet massat: 2700 m 2 x 1,2m = 3240 m 3 = 6000 t 1300 m 2 x 2m = 2600 m 3 = 4800 t Yhteensä t Lievästi pilaantuneet massat: 1100 m 2 x 1,5 m = 1650 m 3 = 3000 t 1400 m 2 x 3 m = 4200 m 3 = 7800 t Yhteensä t Laajennusvaraus: Voimakkaasti pilaantuneet massat: 2300 m 2 x 2,3 m = 5300 m 3 = 9800 t Lievästi pilaantuneet massat: Copyright Pöyry Environment Oy

7 1200 m 2 x 2,5 m = 3000 m 3 = 5600 t Kunnostuksen alustava kustannusarvio Pilaantuneen maan kunnostuskustannuksiin on laskettu mukaan ainoastaan pilaantuneiden massojen (pitoisuus yli alemman ohjearvon) kunnostuksen aiheuttamat kustannukset sekä kunnostuksen valvontaan liittyvät kustannukset. Mukana ei ole puhtaiden massojen kaivamisen (mm. korkeat läjityskasat alueella) sekä mahdollisen poiskuljetuksen kustannuksia, eikä myöskään kaivantojen täytön kustannuksia. Kunnostuksen yksikköhinnaksi, sisältäen kaikki kunnostukseen ja valvontaan liittyvät kustannukset, arvioidaan voimakkaasti pilaantuneilla massoilla 50 /t ja lievästi pilaantuneilla massoilla 35 /t. Pilaantuneiden massojen loppusijoittamista varten tulee selvittää haitta-aineiden liukenevuus massoista. Se tehdään standardi liukoisuustesteillä, joiden tulokset tulkitaan kaatopaikkakelpoisuudelle asetettujen liukoisuuden vertailuarvojen perusteella. Eri kaatopaikkatyypeille on asetettu omat liukoisuusrajat. Kaatopaikkakelpoisuus vaikuttaa massojen käsittelyhintaan ja vastaanottopaikan valintaan. Kustannusarviossa on mukana 30 % varaus massamäärän kasvusta. Alueen pohjoinen osa on tutkittu melko tiheällä näytteenotolla, jolloin myös massamääräarvion luotettavuus on parempi. Eteläisen osan näytteenotto kohdistettiin historian perusteella todennäköisimmin pilaantuneille alueille (öljyisten vesien vastaanottoaltaan alue, eteläosan jätekasat) ja oletettavasti puhtaiden läjityskasojen tutkiminen jäi vähemmälle. Pilaantuneisuuden rajan arvioinnissa on siten enemmän epävarmuutta eteläisellä osalla aluetta. Kunnostuskustannuksiin vaikuttavat myös loppusijoituskohteen sijainti ja kunnostuksen ajankohta sekä urakan kilpailuttaminen. Puhdistamon laajennusalue: Voimakkaasti pilaantuneet massat t x 50 /t = Lievästi pilaantuneet massat t + 35 /t = ,9 M Varaus massamäärän kasvusta 30 % 0,3 M YHTEENSÄ 1,2 M Laajennusvarausalue: Voimakkaasti pilaantuneet massat 9800 t x 50 /t = Lievästi pilaantuneet massat 5600 t x 35 /t = ,7 M Varaus massamäärän kasvusta 30 % 0,2 M YHTEENSÄ 0,9 M Pöyry Environment Oy Risto Valo Johtava Asiantuntija Jari Ruohonen Ympäristökonsultti Copyright Pöyry Environment Oy

8 SUOMENOJAN PUHDISTAMON LAAJENNUSALUEEN MAAPERÄTUTKIMUKSET LIITE 1 SIJAINTIKARTTA

9 Skogbisa 30 Koulu Koulu Estdalen Eestinlaakso Koulu Koulu Biskopsby Koulu Koulu Friisilä Frisans Piispankylä 10 Kappeli 20 B Eestinmalmi H.as. H.as. Serv. P Serv. Estmalmen Suomenoja Matinkylä Mattby Distängen 5 Finno Besiktningsbyrå Yrk.lärov. Amm.oppil. Katsastusas. Hannus Bondas Kappeli Tiistilä Vapaaniemi Distby Frisudden Puhdistamo Reningsanläggning Hannusjärvi Hannusträsket Urh. Idr. Koulu Skola Iivisniemi Ivisnäs 20 Iviskärr Kaitaa Själören Skola Koulu Kaitans Hyljelahti Tennis Suomenojan venesatama Pirisaari Birisholmen Finno båthamn Sälviken Stora Blindgrund Kaitamäki Kaitbacken Ryssjeholmen Granholmen Lilla Kalvholmen Pieni Vasikkasaari Kappeli Matasaari Mataskär Själakobben B. 10 Tirgrundet Hanikka Skataörarna Skaddan Björkholmen Skatan Lilla Hallonkobben Espoon Vesi Kättan Uimar. Suomenoja Badstr. Maaperätutkimus Sijaintikartta, 1: (A4) Munkholmarna Uimar. Kohde 10 Svinö Skataholmsörarna Pohjavesialueet Kutukari TärkeäSkataholmen pohjavesialue (luokka 1) meters Tärkeä pohjavesialue (luokka 2) Muu pohjavesialue Svartholmen

10 SUOMENOJAN PUHDISTAMON LAAJENNUSALUEEN MAAPERÄTUTKIMUKSET LIITE 2 TUTKIMUSPISTEET JA PILAANTUNEEN ALUEEN RAJAUS

11 ...\pisteet_suomenoja_ dgn :53:58

12 SUOMENOJAN PUHDISTAMON LAAJENNUSALUEEN MAAPERÄTUTKIMUKSET LIITE 3 ANALYYSITULOSTEN YHTEENVETOTAULUKKO

13 Helsingin Energia Hanasaaren energiahuoltoalue A- voimalaitoksen maaperätutkimukset NÄYTE TUNNISTEET RASKASMETALLIT ORGAANISET YHDISTEET Haihtuvat yhdisteet VOC mg/kg Näyte Koordinaatit Syvyys mp:sta Maalaji Veden- Täytön laatu PID ph ICP/AES mg/kg SYANIDI PAH C10-C21 C22-C40 TOT VOC BTEX nro x y Z [m] pinta As Ba Cd Co Cr Cu Ni Pb V Zn mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg C4-C10 Bentseeni Tolueeni Etyyliben. Ksyleeni 60a 0 0,5 Tä,Hk,Sr asfaltin haju 3 10,2 <5 21 <0.4 < <10 < b 0,5 1 Tä, Sa 4 7,2 <5 95 <0.4 < < c 1 2 Tä; HkSr tiilenpaloja 0 8,1 <5 61 <0.4 < < < d 2 3,5 Tä vaalea kromisakkakerros 27 12,4 <5 28 <0.4 < <10 <10 < < e 3,5 Hm luonnonmaa, turvetta 15 61a 0 0,5 Tä, Hm,multa 3 8,2 <5 49 <0.4 < b 0,5 1 Tä;Hk 7 8,9 <5 15 <0.4 <10 13 <10 <10 <10 <10 16 < c 1 2 Tä; SaHk öljyn hajua 52 7,9 < < < <0.02 <0.02 < d 2 3 Tä; sahk 3 7,7 <5 54 <0.4 < < <20 60 <5 61e 3 Hm luonnon pohjamaa 0 62a 0 0,3 Tä;HkSr <5 71 <0.4 < < b 0,3 1,5 Tä;Si tummaa, silttimäinen krs <0.4 < < c 1,5 2,5 Tä;KiHk <5 <10 <0.4 <10 <10 <10 <10 < < d 2,5 Hm luonnon pohjamaa 0 63a 0 1 Tä; SaHk 0 7, <0.4 <10 < < b 1 2 Tä; SaHk 0 7,6 <5 37 <0.4 < < c 2 3 Tä humusta, muovijätettä 0 7, < d 3 4 Tä humusta, muovi ja puujätettä 0 7, < Hk, Ki 9, <0,4 < < Ki, porattu 9,9 <5 77 <0,4 < < Ki, ei näytettä 7 7,5 Hm luonnon pohjamaata 7, <0,4 < ,5 8 Sa 64a 0 1 Tä; SaHk öljyn hajua 0 6,9 <5 38 <0.4 < <10 < <20 70 <5 64b 1 2 Tä;sa tiilijätettä 0 7 <5 37 <0.4 < < c 2 3 Tä;SaHk puuhaketta 0 7,4 < < d 3 4 Tä;HkSi <5 107 <0.4 < < Hk, Ki 8,2 <5 91 <0,4 < < Ki 6,5 8 Ki, porattu 8 9,6 Sa 65a 0 1 Tä;HkSa betonia, kantoja <5 31 <0.4 < < b 1 2 Tä;Sa <5 67 <0.4 < c 2 3 Tä; Sa <0.4 < < d 3 4 Tä; HkSi Hk, Ki, Sa 8,2 <5 123 <0, < Hk, Ki, Sa 7, <0,4 < < Ki 7 8 Ki 8 9 Sa VANHAT TUTKIMUSPISTEET 1999 MV1 0 2, , ,1 hk,sr, sa asfaltin paloja 1,1 2,2 hk,sa,sr 2,2 2,8 Lo, hk,sa MV3 0 1 Lo, murske 1 1,8 SaSi, Ki lietteen haju 0 1,8 2,5 Lo, Sa MV Sa,Hm, ki SrHk,lo,ki ,7 sa, hk, si si,hm puunjuuria, <0.05 < < sa lo MV sr,hk,asf Ki,Sa,Hk 1,1-1,4 muovia, jätettä, hm hksa, ki Hk,Sa Sa MV Ki,HkSa asf paloja, muovia ym jätettä < kromisakkaa < hk, sa tiiliä <1 MV Ki,Hk 1,30 lasia, juuria, muovia, puuta, jätettä, liuott.hajua kromisakkaa

14 Helsingin Energia Hanasaaren energiahuoltoalue A- voimalaitoksen maaperätutkimukset NÄYTE TUNNISTEET RASKASMETALLIT ORGAANISET YHDISTEET Haihtuvat yhdisteet VOC mg/kg Näyte Koordinaatit Syvyys mp:sta Maalaji Veden- Täytön laatu PID ph ICP/AES mg/kg SYANIDI PAH C10-C21 C22-C40 TOT VOC BTEX nro x y Z [m] pinta As Ba Cd Co Cr Cu Ni Pb V Zn mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg C4-C10 Bentseeni Tolueeni Etyyliben. Ksyleeni hksa MV SaHk,ki,lo lietteen haju 0.8 1,7 lo 1,4-2,3 m sakkakerroksia sa lo 3.8 hksa MV ,3 Ki,Lo,Hk 1,70 juuria Lo, Hk puupölkky 2.5 Sa, hk lietteen haju voimakas MV lo, Hk, Sr, Sa 2, MV Hk,Ki,Sa,Sr,Lo öljyinen voimakkaasti haiseva kerros Lo,Hk,Sa MV Sr,Hk,Sa Hm, multaa, juuria, org, kerros Kromisakkaa HkSa MV < Murske, Hk Ki, Hk, Lo, Hk, Si Si, Hk, Ki Kromisakkaa 0,2-0,4 m krs Si, Hk, Ki 3.0 Sa MV < multa, Hm Lo,, Hk, Ki Ki, Hk, Sa Hk, Sa, tumma kerros SaHk harmaa krs SaHk ruskea krs 3.0 Sa MV Ki, Lo, SrHk Hm, Sa KHk, Lo puunjuuria, kantoja Sa MV < < Hk, Ki Lo, Hk,Sa asfaltinpaloja Sa, Hk, Ki puunjuuria, autonrengas Si,Sa Ki, Hm Sa, Hk, Ki 0 MV murske Ki, SrHk,Hm lietteen haju Lo MV < Sa,murske SaHk,Ki Siniharmaa kromisakka krs Sa,Hk,Ki rautaa ja puupalasia Sa,Hk,Ki 3.0 Sa MV ,9 Hk, Ki, Sa juuria, muovia; liuottimen haju < siniharmaa kromisakka Hk,Sa Kynnysarvo (Pima-asetus 214/2007) ,02 Alempi ohjearvo (Pima-asetus 214/2007) , Ylempi ohjearvo (Pima-asetus 214/2007)

15 SUOMENOJAN PUHDISTAMON LAAJENNUSALUEEN MAAPERÄTUTKIMUKSET LIITE 4 LABORATORIOANALYYSIEN TULOSTEET

16

17

18

19

20

21

22

Tampereen Infra Yhdyskuntatekniikka

Tampereen Infra Yhdyskuntatekniikka Tampereen Infra Yhdyskuntatekniikka Pilaantuneisuustarkastelu tontilla Ristinarkku-4940-6 Tampereen kaupunki tekee uutta asemakaavaa (nro 8224) tontille 4940-6 Tampereen Ristinarkussa. Tilaajan pyynnöstä

Lisätiedot

Tutkimusraportti KUOPION ENERGIA OY Snellmaninkatu 25, KUOPIO Maaperän pilaantuneisuustutkimus

Tutkimusraportti KUOPION ENERGIA OY Snellmaninkatu 25, KUOPIO Maaperän pilaantuneisuustutkimus Tutkimusraportti 101005340-019 19.6.2017 KUOPION ENERGIA OY Snellmaninkatu 25, KUOPIO Maaperän pilaantuneisuustutkimus 1 Esipuhe Pöyry Finland Oy on Kuopion Energia Oy:n toimeksiannosta tehnyt maaperän

Lisätiedot

KOHMALAN OSAYLEISKAAVA, NOKIA MAAPERÄN ARSEENIN TAUSTAPITOISUUSTUTKIMUS

KOHMALAN OSAYLEISKAAVA, NOKIA MAAPERÄN ARSEENIN TAUSTAPITOISUUSTUTKIMUS Vastaanottaja Nokian kaupunki, Asko Riihimäki Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 23.12.2013 KOHMALAN OSAYLEISKAAVA, NOKIA MAAPERÄN ARSEENIN TAUSTAPITOISUUSTUTKIMUS KOHMALAN OSAYLEISKAAVA-ALUE

Lisätiedot

MAAPERÄTUTKIMUKSET PAPINHAANKATU 11 RAUMA

MAAPERÄTUTKIMUKSET PAPINHAANKATU 11 RAUMA Vastaanottaja Rauman kaupunki Tekninen virasto Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 08.07.2014 MAAPERÄTUTKIMUKSET PAPINHAANKATU 11 RAUMA MAAPERÄTUTKIMUKSET Päivämäärä 08/07/2014 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

Kristiinankaupungin kaupunki

Kristiinankaupungin kaupunki 67070175.EW.slu 7.1.2008 Kristiinankaupungin kaupunki Entisen rautatiealueen maaperän pilaantuneisuuden tutkimusraportti (Korttelit 426, 427 ja 435) 1 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ 2 2 TAUSTAA 2 3 NÄYTTEENOTTO 2 3.1

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy RAASEPORIN KAUPUNKI BILLNÄS - RUUKKIALUE. Pilaantuneiden maiden kartoitus P12684

FCG Finnish Consulting Group Oy RAASEPORIN KAUPUNKI BILLNÄS - RUUKKIALUE. Pilaantuneiden maiden kartoitus P12684 FCG Finnish Consulting Group Oy RAASEPORIN KAUPUNKI BILLNÄS - RUUKKIALUE Pilaantuneiden maiden kartoitus P12684 20.3.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Pilaantuneiden maiden kartoitus 1 ( 1 ) PAL P12684

Lisätiedot

HAUKILUOMA II ASEMAKAAVA-ALUE NRO 8360

HAUKILUOMA II ASEMAKAAVA-ALUE NRO 8360 Vastaanottaja Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti ID 1 387 178 Päivämäärä 13.8.2015 HAUKILUOMA II ASEMAKAAVA-ALUE NRO 8360 PAIKOITUSALUEEN MAAPERÄN HAITTA-AINETUTKIMUS

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI. Porin kaupunki, TPK/OM/rt. Veturitallinkatu / Muistokatu, Pori

YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI. Porin kaupunki, TPK/OM/rt. Veturitallinkatu / Muistokatu, Pori 303037 YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI Porin kaupunki, TPK/OM/rt Veturitallinkatu / Muistokatu, Pori 21.2.2011 303037 YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI Porin kaupunki, TPK/OM/rt

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTE, NUKKUMAJOEN SAHA-ALUE, INARI

TUTKIMUSSELOSTE, NUKKUMAJOEN SAHA-ALUE, INARI POHJOIS-SUOMEN BETONI- 23.12.2015 JA MAALABORATORIO OY Nahkimontie 9 tel. 016-364 902 E-Mail etunimi.sukunimi@pbm.fi 1 INARIN KUNTA Arto Leppälä Piiskuntie 2 99800 IVALO TUTKIMUSSELOSTE, NUKKUMAJOEN SAHA-ALUE,

Lisätiedot

PUITESOPIMUSKILPAILUTUS PILAANTUNEEN MAAN YM. MATERIAALIN VASTAANOTOSTA JA LOPPUSIJOITUKSESTA

PUITESOPIMUSKILPAILUTUS PILAANTUNEEN MAAN YM. MATERIAALIN VASTAANOTOSTA JA LOPPUSIJOITUKSESTA PUITESOPIMUSKILPAILUTUS PILAANTUNEEN MAAN YM. MATERIAALIN VASTAANOTOSTA JA LOPPUSIJOITUKSESTA Koonti tarjouspyynnön mukaisista osatarjouksista Taulukko 1. Vaakamaksu Vaakamaksu Yksikköhinta ( /kuorma)

Lisätiedot

MAAPERÄN PILAANTU- NEISUUSTUTKIMUS, ASEMAKAAVANMUU- TOSALUE, LUOLALA- TUPAVUORI

MAAPERÄN PILAANTU- NEISUUSTUTKIMUS, ASEMAKAAVANMUU- TOSALUE, LUOLALA- TUPAVUORI Vastaanottaja Naantalin kaupunki Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 29.5.2012 MAAPERÄN PILAANTU- NEISUUSTUTKIMUS, ASEMAKAAVANMUU- TOSALUE, LUOLALA- TUPAVUORI MAAPERÄN PILAANTUNEISUUSTUTKIMUS,

Lisätiedot

Kuva 1. Ilmakuvassa esitetty massanvaihtoalue.

Kuva 1. Ilmakuvassa esitetty massanvaihtoalue. Pöyry Finland Oy PL 50 (Jaakonkatu 3) 01621 Vantaa Kotipaikka Vantaa Jukka Ikäheimo Puh. 040 504 3764 www.poyry.com HYVINKÄÄN KAUPUNKI Päivä 3.1.2017 SEURANTAOHJELMA HANGONSILLAN KAAVA-ALUEEN PILAANTUNEEN

Lisätiedot

Tutkimussuunnitelma Nurmijärven Kuusimäen täyttöalue Laatija: Christian Tallsten Tarkastettu: Satu Pietola

Tutkimussuunnitelma Nurmijärven Kuusimäen täyttöalue Laatija: Christian Tallsten Tarkastettu: Satu Pietola Tutkimussuunnitelma Nurmijärven Kuusimäen täyttöalue 16.12.2014 Laatija: Christian Tallsten Tarkastettu: Satu Pietola Toimeksiantonumero: Päivätty: 16.12.2014 Tarkastettu: Käsittelijä:CTa Status: Draft

Lisätiedot

MAAPERÄN PILAANTUNEISUUDEN TARKISTUS

MAAPERÄN PILAANTUNEISUUDEN TARKISTUS P843 PILAANTUNEISUUDEN TARKISTUS 16ILS0059 4.9.2012 Finnsementti Oy Purettu sementtiterminaali, Pitkänmöljäntie 23, Oulu MAAPERÄN PILAANTUNEISUUDEN TARKISTUS 16ILS0059 4.9.2012 1(6) Copyright Pöyry Finland

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI V.1 Luonnos LEMPÄÄLÄN KUNTA. Pilaantuneen maan selvitys Lempäälän keskusta, Lempoinen, Ryynikkä

TUTKIMUSRAPORTTI V.1 Luonnos LEMPÄÄLÄN KUNTA. Pilaantuneen maan selvitys Lempäälän keskusta, Lempoinen, Ryynikkä TUTKIMUSRAPORTTI 101001368 27.1.2016 V.1 Luonnos LEMPÄÄLÄN KUNTA Pilaantuneen maan selvitys Lempäälän keskusta, Lempoinen, Ryynikkä 1 Sisältö 1 JOHDANTO 4 2 KOHDE 4 3 AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET ALUEELLA 4

Lisätiedot

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA HAKIJA Sastamalan kaupunki PL 23 38201 SASTAMALA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA Kiinteistön omistaa Kiinteistö Oy Pohjolan

Lisätiedot

RIIHIMÄEN KAUPUNKI KORTTIONMÄEN KAATOPAIKKA YMPÄRISTÖTUTKIMUKSET

RIIHIMÄEN KAUPUNKI KORTTIONMÄEN KAATOPAIKKA YMPÄRISTÖTUTKIMUKSET Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 23.6.2011 Viite 82136875 RIIHIMÄEN KAUPUNKI KORTTIONMÄEN KAATOPAIKKA YMPÄRISTÖTUTKIMUKSET RIIHIMÄEN KAUPUNKI KORTTIONMÄEN KAATOPAIKKA

Lisätiedot

1/12 Asiakas: Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Kohde: Hernesaari Projektinumero: ENV586, ENV612, ENV628 Näytteenottaja: Tero Kähkölä, Paula Seppäl

1/12 Asiakas: Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Kohde: Hernesaari Projektinumero: ENV586, ENV612, ENV628 Näytteenottaja: Tero Kähkölä, Paula Seppäl 1/12 Asiakas: Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Kohde: Hernesaari Projektinumero: ENV586, ENV612, ENV628 Näytteenottaja: Tero Kähkölä, Paula Seppälä ja Mikko Brander Näytteenottopvm. 30.6.-3.7.2014,

Lisätiedot

SEINÄJOEN ENERGIA KASPERIN LÄMPÖLAITOS PILAANTUNEISUUSTUTKIMUS

SEINÄJOEN ENERGIA KASPERIN LÄMPÖLAITOS PILAANTUNEISUUSTUTKIMUS 1 Vastaanottaja Seinäjoen Energia Sanna Niinisalo Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 10/2018 SEINÄJOEN ENERGIA KASPERIN LÄMPÖLAITOS PILAANTUNEISUUSTUTKIMUS SEINÄJOEN ENERGIA PILAANTUNEISUUSTUTKIMUS Tarkastus

Lisätiedot

LIITE 1 Kesän 2011 tutkimuksen yhteenvetotaulukot

LIITE 1 Kesän 2011 tutkimuksen yhteenvetotaulukot FCG Finnish Consulting Group Oy LIITE 1 Kesän 2011 tutkimuksen yhteenvetotaulukot FCG Finnish Consulting Group Oy LIITE 1a Normalisoimattomat analyysitulokset Tutkimustulokset 1/2 KSV Kruunuvuori P15976P001

Lisätiedot

Senaatti Lahti Ania Tutkimusraportti

Senaatti Lahti Ania Tutkimusraportti RAPORTTI Senaatti Lahti Ania Tutkimusraportti Tilaaja: Senaatti-kiinteistöt Laatija: Golder Associates Oy Konalantie 47 B Suomi +358 9 5617 2 185741 ver. A0 22..2018 22..2018 185741 ver. A0 Jakelulista

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10 HAKIJA VR-Yhtymä Oy Länsi-Suomen kiinteistöalue Rautatienkatu 25 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10 VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

A-Insinöörit Suunnittelu Oy on tehnyt alueelle syyskuussa 2009 koekuoppa-

A-Insinöörit Suunnittelu Oy on tehnyt alueelle syyskuussa 2009 koekuoppa- HAKIJA Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Salmisaarenranta 11 00180 HELSINKI KIINTEISTÖ Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 604-412-1-542 osoitteessa Palmrothintie 1, 33950 PIRKKALA. Kiinteistön

Lisätiedot

SUVILAHTI: Kaasulaitoksen alueen kunnostus alkaa! Kari Koponen, FT

SUVILAHTI: Kaasulaitoksen alueen kunnostus alkaa! Kari Koponen, FT SUVILAHTI: Kaasulaitoksen alueen kunnostus alkaa! Kari Koponen, FT Suvilahden teollinen historia Alueen teollinen historia alkoi 1909 1910-1973 Hiilikaasun tuotanto kaasu-ja koksihiilestä 1974-1987 kaupunkikaasua

Lisätiedot

1(5) Purso Oy/Olavi Pajarinen Alumiinitie 1 37200 SIURO

1(5) Purso Oy/Olavi Pajarinen Alumiinitie 1 37200 SIURO 1(5) P I R K A N M A A N PÄÄTÖS Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S pilaantuneen alueen puhdistamisesta... Annetaan julkipanon jälkeen Ympäristönsuojeluosasto Päivämäärä Diaarinumero 27.8.2008 PIR-2008-Y-269-114

Lisätiedot

Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nahkalinnankatu

Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nahkalinnankatu HAKIJA Asunto Oy Akaan Eemeli, c/o YIT Talonrakennus Oy Kihlmanninraitti 1E 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-150 osoitteessa Nahkalinnankatu 37830 VIIALA VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kunnostusalueen omistaja ja haltija. Toiminnan kuvaus.

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kunnostusalueen omistaja ja haltija. Toiminnan kuvaus. PÄÄTÖS UUDELY/1019/07.00/2010 6.7.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisen pilaantuneen maaperän

Lisätiedot

KAIRAUS- JA NÄYTTEENOTTOPÖYTÄKIRJA, LELLUNNEVA Liite 1. Haju Kosteus Jätettä Maalaji, muuta PID, ppm KO Y (mäd. org. (muovinpala) aines)

KAIRAUS- JA NÄYTTEENOTTOPÖYTÄKIRJA, LELLUNNEVA Liite 1. Haju Kosteus Jätettä Maalaji, muuta PID, ppm KO Y (mäd. org. (muovinpala) aines) KAIRAUS- JA NÄYTTEENOTTOPÖYTÄKIRJA, LELLUNNEVA Liite 1 PVM 26.6.2017, jatkettu 27.6.2017 PT 1 Huomioita ympäristöstä Asfalttikasa n. 2 m päässä, ruohokasvillisuutta Huomioita kairatessa Paljon kiviä koko

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Veijanmäenkatu 16-18, TAMPERE

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Veijanmäenkatu 16-18, TAMPERE HAKIJA Arto Yli-Heikkilä Veijanmäenkatu 16-20 33560 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-015-4940-6 osoitteessa Veijanmäenkatu 16-18, 33560 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Vastaanottaja Naantalin kaupunki. Asiakirjatyyppi Maaperän tutkimusraportti. Päivämäärä 31.10.2013 MAAPERÄTUTKIMUS KUKOLAN TEOLLISUUSALUE, NAANTALI

Vastaanottaja Naantalin kaupunki. Asiakirjatyyppi Maaperän tutkimusraportti. Päivämäärä 31.10.2013 MAAPERÄTUTKIMUS KUKOLAN TEOLLISUUSALUE, NAANTALI Vastaanottaja Naantalin kaupunki Asiakirjatyyppi Maaperän tutkimusraportti Päivämäärä 31.10.2013 MAAPERÄTUTKIMUS KUKOLAN TEOLLISUUSALUE, NAANTALI MAAPERÄTUTKIMUS KUKOLAN TEOLLISUUSALUE, NAANTALI Päivämäärä

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Hangon ratapiha Hyvinkää Maaperän haitta-aineiden lisätutkimus ja lisäys 26.6.2006 päivättyyn tutkimusraporttiin 26.6.

Hyvinkään kaupunki Hangon ratapiha Hyvinkää Maaperän haitta-aineiden lisätutkimus ja lisäys 26.6.2006 päivättyyn tutkimusraporttiin 26.6. 26.6.2006 H21917 Hyvinkään kaupunki Hangon ratapiha Hyvinkää Maaperän haitta-aineiden lisätutkimus ja lisäys 26.6.2006 päivättyyn tutkimusraporttiin OSOITE PUHELIN TELEFAX Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki

Lisätiedot

MAAPERÄN PILAANTUNEISUUSSELVITYS

MAAPERÄN PILAANTUNEISUUSSELVITYS GEOPALVELU OY TYÖ N:O 13043 22.03.2013 SKOL jäsen ATALAN KERROSTALOT 1 / 6838 / ATALA / TAMPERE Atanväylä 2 33580 TAMPERE Ristimäenkatu 2 33310 Tampere Puhelin (03) 2767 200 Faksi (03) 2767 222 Sähköposti

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus H

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus H HAKIJA As. Oy Kyläsepänkatu 9 Kyläsepänkatu 9 33270 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-207-1124-12-H VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA 10.5.2010

Lisätiedot

LAKARIN ALUE MAAPERÄN KUNNOSTUS

LAKARIN ALUE MAAPERÄN KUNNOSTUS Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Maaperän tutkimusraportti Päivämäärä 08.07.2013 LAKARIN ALUE MAAPERÄN KUNNOSTUS LAKARIN ALUE MAAPERÄN KUNNOSTUS Päivämäärä 08/07/2013 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä

Lisätiedot

NÄYTTEENOTON VERTAILUKOE 2008. Mutku-päivät 11.-12. maaliskuuta 2009 Hämeenlinna Outi Pyy

NÄYTTEENOTON VERTAILUKOE 2008. Mutku-päivät 11.-12. maaliskuuta 2009 Hämeenlinna Outi Pyy NÄYTTEENOTON VERTAILUKOE 2008 Mutku-päivät 11.-12. maaliskuuta 2009 Hämeenlinna Outi Pyy Taustaa Pilaantuneen maan kunnostamista tehty yli 4 000 kohteessa Pilaantuneisuusarviot poikkeavat todellisesta

Lisätiedot

Pilaantunut maaperä ja sen kunnostustarve

Pilaantunut maaperä ja sen kunnostustarve Pilaantunut maaperä ja sen kunnostustarve Tuuli Aaltonen Projektijohtaja Ympäristön kunnostus ja riskienhallinta FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy puh. 044 7046 273, tuuli.aaltonen@fcg.fi 13.2.2017 Page

Lisätiedot

MASA - valtioneuvoston asetus maaainesjätteen. hyödyntämisestä maarakentamisessa. Asetusluonnoksen esittelytilaisuus , Ympäristöministeriö

MASA - valtioneuvoston asetus maaainesjätteen. hyödyntämisestä maarakentamisessa. Asetusluonnoksen esittelytilaisuus , Ympäristöministeriö MASA - valtioneuvoston asetus maaainesjätteen hyödyntämisestä maarakentamisessa Asetusluonnoksen esittelytilaisuus 14.12.2018, Ympäristöministeriö Jussi Reinikainen jussi.reinikainen@ymparisto.fi MASA-asetus

Lisätiedot

RAPORTTI. Ympäristöauditointi Salorankatu 2 Salo 29.7.2015 SALON KAUPUNKI. Projektinumero: 1530367 Versio A0

RAPORTTI. Ympäristöauditointi Salorankatu 2 Salo 29.7.2015 SALON KAUPUNKI. Projektinumero: 1530367 Versio A0 RAPORTTI SALON KAUPUNKI Ympäristöauditointi Salorankatu 2 Salo Projektinumero: 1530367 Versio A0 Jakelu: Golder Associates Oy Salon kaupunki / Ari Vainio Sisällysluettelo 1.0 TEHTÄVÄN KUVAUS... 1 1.1 Johdanto...

Lisätiedot

Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus

Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus HAKIJA Oy Teboil Ab PL 102 00121 HELSINKI KIINTEISTÖT Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, 31900 PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus 619-425-2-17 Kiinteistön omistaa Oy Teboil Ab. VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

KEHÄVALU OY Mattilanmäki 24 TAMPERE

KEHÄVALU OY Mattilanmäki 24 TAMPERE PENTTI PAUKKONEN VALUHIEKAN HAITTA-AINETUTKIMUS KEHÄVALU OY Mattilanmäki 24 TAMPERE Työ nro 82102448 23.10.2002 VALUHIEKAN HAITTA-AINETUTKIMUS Kehävalu Oy 1 SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2 2. TUTKIMUSKOHDE 2 2.1

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon alue)

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon alue) HAKIJA Tampereen Vesi Liikelaitos Viinikankatu 42 33800 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-513-3 osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

303236 YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VIRTAIN KAUPUNKI

303236 YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VIRTAIN KAUPUNKI 303236 YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VIRTAIN KAUPUNKI 2.5.2011 303236 YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET Virtain upunki 2.5.2011 Tilaaja Virtain upunki Ympäristösuunnittelija Sanna Marknen PL 85 34801 VIRRAT

Lisätiedot

NS. KUTVOSEN TEHDASALUE HERRALANTIE 12, SUONENJOKI MAAPERÄN PILAANTUNEISUUSTUT- KIMUS, TUTKIMUSRAPORTTI

NS. KUTVOSEN TEHDASALUE HERRALANTIE 12, SUONENJOKI MAAPERÄN PILAANTUNEISUUSTUT- KIMUS, TUTKIMUSRAPORTTI Vastaanottaja Suonenjoen kaupunki Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 13.01.2014 NS. KUTVOSEN TEHDASALUE HERRALANTIE 12, SUONENJOKI MAAPERÄN PILAANTUNEISUUSTUT- KIMUS, TUTKIMUSRAPORTTI Tarkastus

Lisätiedot

13 VIA25 Autojen huoltoa öljynvaihtoa yms.

13 VIA25 Autojen huoltoa öljynvaihtoa yms. VIA Vanha esikäsittelykeskus pelkkää leikkausta (nestekaasu/happi) Nykyinen tikasvarasto VIA11 VIA12 VR:n pajoja yms. rakennuksia 5 12 VIA14 Nykyinen maali- ja Värikellareita ja kemikaaleja VIA17 Maa-ainesten

Lisätiedot

Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. Häme Ympäristö ja luonnonvarat PÄÄTÖS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA Dnro HAMELY/962/07.00/2010 YLO/222/2010 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2010 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET

YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET Tutkimusraportti 1 (10) Teivaankatu, Tampere ENV270 13.1.2012 YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET NCC RAKENNUS OY TEIVAANKATU 33400 TAMPERE ENV270 13.1.2012 Tutkimusraportti 2 (10) Teivaankatu, Tampere ENV270

Lisätiedot

Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Killonvainiontie

Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Killonvainiontie HAKIJA Asianajotoimisto Krogerus Rautatienkatu 21 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 604-402-1-634 osoitteessa Killonvainiontie 1 33960 PIRKKALA VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula

Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula HAKIJA Metsä Board Oyj PL 20 02020 METSÄ KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Ratapihankatu TAMPERE

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Ratapihankatu TAMPERE HAKIJA Suomen Yliopistokiinteistöt Oy PL 310 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-18-324-12 osoitteessa Ratapihankatu 55 33100 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

PIMA-selvitys/raportti

PIMA-selvitys/raportti PIMA-selvitys/raportti Hietakyläntie 171 Pyhäsalmi Kunta: Pyhäjärvi Kaupunginosa: 403 Kortteli/Tila: 25 Tontti/Rek.nro: 38 Sivu 2 / 4 PIMA-selvitys/raportti 1. KOHDE JA TUTKIMUKSET 1.1 Toimeksianto Raahen

Lisätiedot

28.5.2013, ilmoitusta on täydennetty 17.6.2013

28.5.2013, ilmoitusta on täydennetty 17.6.2013 HAKIJA Elenia Oy PL 2 33901 TAMPERE KIINTEISTÖ Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 887-409-29-0 ja 887-409-2-71 osoitteessa Ratapihantie 18, 31700 Urjala As Kiinteistön 887-409-29-0 omistaa Elenia

Lisätiedot

Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Huhmarinmäentie

Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Huhmarinmäentie HAKIJA Aliko Oy Patamäenkatu 7 33900 TAMPERE KIINTEISTÖ Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 887-409-32-0 osoitteessa Huhmarinmäentie 38, 31700 URJALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A TAMPERE

Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A TAMPERE HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Lempäälän kunnassa kiinteistörekisteritunnus 418-425-17-6 osoitteessa Pirkkalantie 1, 37550 LEMPÄÄLÄ. Kiinteistön omistaa Kiinteistö

Lisätiedot

PILAANTUNEEN MAAN TUTKIMUKSET. Sisältö. Raportti 1 (6)

PILAANTUNEEN MAAN TUTKIMUKSET. Sisältö. Raportti 1 (6) Raportti 1 (6) PILAANTUNEEN MAAN TUTKIMUKSET Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Tausta... 3 3. Tutkimukset... 3 4. Tulokset... 3 HO1.1 Pirkankatu... 3 HO1.2 Hämeenkatu länsi ja HO 1.3 Hämeenkatu itä... 3 HO1.4

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET

YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET utkimusraportti 1 (7) Veijanmäenkatu 16-20, ampere ENV259 7.12.2011 YMPÄRISÖEKNISE UKIMUKSE VEIJANMÄENKAU 16-20 33560 AMPERE 7.12.2011 VAHANEN ENVIRONMEN OY Linnoitustie 5 H, FI-02600 Espoo Kyllikinkatu

Lisätiedot

MAAPERÄTUTKIMUS. RAPORTTI (Täydennetty ) Ristinummentie KYLMÄLÄ

MAAPERÄTUTKIMUS. RAPORTTI (Täydennetty ) Ristinummentie KYLMÄLÄ MAAPERÄTUTKIMUS RAPORTTI 14.8.2014 (Täydennetty 24.10.2014) Ristinummentie 121 Ristinummentie 121 2 / 11 Sisällysluettelo 1 KOHTEEN PERUSTIEDOT... 3 1.1 Kohdetiedot ja tilaaja... 3 1.2 Toimeksiannon laatija...

Lisätiedot

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Finnentie 1 Kangasala

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Finnentie 1 Kangasala HAKIJA Ruokakesko Oy Satamakatu 3 00016 KESKO KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-454-2-449 osoitteessa Finnentie 1 Kangasala VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere HAKIJA Asunto Oy Tampereen Kalevan Elias Aleksis Kivenkatu 26 33200 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere Kiinteistön

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kuninkaankatu 25-27

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kuninkaankatu 25-27 HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa / Kari Mäkelä Åkerlundinkatu 11A 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-103-9901-0 osoitteessa Kuninkaankatu 25-27 VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-11-6 osoitteessa Satakunnankatu 21, TAMPERE

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-11-6 osoitteessa Satakunnankatu 21, TAMPERE HAKIJA VVO Kodit Oy PL 40 00301 HELSINKI KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-11-6 osoitteessa Satakunnankatu 21, TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA

Lisätiedot

Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu,

Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu, HAKIJA Ikaalisten kaupunki, Tekniset palvelut Kolmen Airon katu 3 39500 IKAALINEN KIINTEISTÖ Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu, Ikaalinen VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Teettäjän kokemuksia monipilaantuneen raskaanteollisuuden alueen kunnostuksesta

Teettäjän kokemuksia monipilaantuneen raskaanteollisuuden alueen kunnostuksesta Teettäjän kokemuksia monipilaantuneen raskaanteollisuuden alueen kunnostuksesta Pekka Puska/Kalmar Industries Oy Ab 12.3.2008 1 16 April 2008 Teollisuusalueen ilmakuva 2 16 April 2008 Esitysrunko 1. Yleistä

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa Hervannan kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnukset M501 ja osoitteessa Tieteenkatu 1

Tampereen kaupungissa Hervannan kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnukset M501 ja osoitteessa Tieteenkatu 1 HAKIJA Hervannan Vuokratontit Oy c/o Pöyry CM Oy Hämeenkatu 23 A, 4. krs. 33200 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa Hervannan kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnukset 837-65-7050-1-M501 ja 837-65-7050-1

Lisätiedot

HÄMEENLINNA ASEMANSEUTU MAAPERÄN PILAANTU- NEISUUDEN JATKOTUT- KIMUS

HÄMEENLINNA ASEMANSEUTU MAAPERÄN PILAANTU- NEISUUDEN JATKOTUT- KIMUS Vastaanottaja Hämeenlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 7.10.2015 Viite 1510019903 HÄMEENLINNA ASEMANSEUTU MAAPERÄN PILAANTU- NEISUUDEN JATKOTUT- KIMUS ASEMANSEUTU MAAPERÄN PILAANTUNEISUUDEN

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Väkipyöränkatu TAMPERE

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Väkipyöränkatu TAMPERE HAKIJA SARA Suomen Aluerakennuttajat Oy Teiskontie 61 33560 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-065-7058-8 osoitteessa Väkipyöränkatu TAMPERE Kiinteistön omistaa Tampereen

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI MÄKIKATU 12, KUOPIO MAAPERÄN PILAANTUNEISUUSTUT- KIMUKSET, TUTKIMUSRAPORTTI

KUOPION KAUPUNKI MÄKIKATU 12, KUOPIO MAAPERÄN PILAANTUNEISUUSTUT- KIMUKSET, TUTKIMUSRAPORTTI Vastaanottaja Kuopion kaupunki Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 17.10.2014 KUOPION KAUPUNKI MÄKIKATU 12, KUOPIO MAAPERÄN PILAANTUNEISUUSTUT- KIMUKSET, TUTKIMUSRAPORTTI Tarkastus Päivämäärä 17/10/2014

Lisätiedot

Riskinarviointimenetelmien vertailu kolmessa kohteessa mm. Suvilahdessa, VERIS-hanke

Riskinarviointimenetelmien vertailu kolmessa kohteessa mm. Suvilahdessa, VERIS-hanke Riskinarviointimenetelmien vertailu kolmessa kohteessa mm. Suvilahdessa, VERIS-hanke 8 Auli Kuusela-Lahtinen 8 8 9 8 8 2 3 5 6 7 7 1 Pilaantunut maa-alue 4 TERVEYS- JA YMPÄRISTÖRISKIEN ARVIOINTIMENETELMIEN

Lisätiedot

Ratalinja Tampere-Orivesi, eteläinen raide (raide 2) sekä Oriveden ratapiha vaihteiden V503-V505 alue sekä raide R532.

Ratalinja Tampere-Orivesi, eteläinen raide (raide 2) sekä Oriveden ratapiha vaihteiden V503-V505 alue sekä raide R532. HAKIJA Liikennevirasto PL 33 00521 HELSINKI KIINTEISTÖ Ratalinja Tampere-Orivesi, eteläinen raide (raide 2) sekä Oriveden ratapiha vaihteiden V503-V505 alue sekä raide R532. Rata-alue kulkee Tampereen

Lisätiedot

Ruoveden kunnassa kiinteistörekisteritunnukset ja 53 osoitteessa Sahantie 4, RUOVESI. Kohdenumero:

Ruoveden kunnassa kiinteistörekisteritunnukset ja 53 osoitteessa Sahantie 4, RUOVESI. Kohdenumero: HAKIJA Öljyalan Palvelukeskus Oy SOILI-ohjelma Postiosoite: Pöyry Finland Oy, Johanna Routio PL 50 01621 VANTAA KIINTEISTÖ Ruoveden kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 702-416-1-46 ja 53 osoitteessa

Lisätiedot

RAPORTTI 16X E7212 HARTWALL CAPITAL KIINTEISTÖ NOKIA TANHUANTIE 10 MAAPERÄTUTKIMUKSET

RAPORTTI 16X E7212 HARTWALL CAPITAL KIINTEISTÖ NOKIA TANHUANTIE 10 MAAPERÄTUTKIMUKSET RAPORTTI 16X262332.E7212 14.01.2015 HARTWALL CAPITAL KIINTEISTÖ 536-4-36-3 NOKIA TANHUANTIE 10 MAAPERÄTUTKIMUKSET Yhteenveto Pöyry Finland Oy tutki Nokian Tanhuantiellä sijaitsevan teollisuuskiinteistön

Lisätiedot

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Halimajärventie, KANGASALA AS

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Halimajärventie, KANGASALA AS Pirkanmaa PÄÄTÖS pilaantuneen alueen puhdistamisesta Annetaan julkipanon jälkeen 19.1.2010 Dn:o PIRELY/31/07.00/2010 HAKIJA Kangasalan kunta PL 50 36201 KANGASALA KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus

Lisätiedot

PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOS HYRYLÄN VARUSKUNNAN YMPÄRISTÖTEKNINEN TUTKIMUS

PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOS HYRYLÄN VARUSKUNNAN YMPÄRISTÖTEKNINEN TUTKIMUS 19418-1 PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOS HYRYLÄN VARUSKUNNAN YMPÄRISTÖTEKNINEN TUTKIMUS 19.-23.12.2005 8.2.2006 OSOITE/ADDRESS Terveystie 2 FIN-15870 HOLLOLA PUH./TEL +358-(0)3-52 351 FAKSI/TELEFAX +358-(0)3-523

Lisätiedot

Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta

Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 12.4.2007 Dnro PPO 2007 Y 149 114 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Onkiniemenkatu SASTAMALA

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Onkiniemenkatu SASTAMALA HAKIJA Sastamalan kaupunki PL 23 38201 SASTAMALA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-10-24 osoitteessa Onkiniemenkatu 38201 SASTAMALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 2013 Sisällys

Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 2013 Sisällys Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 213 Sisällys 1. Vedenlaatu... 2 1.1. Happipitoisuus ja hapen kyllästysaste... 3 1.2. Ravinteet ja klorofylli-a... 4 1.3. Alkaliniteetti ja ph...

Lisätiedot

Tutkimuskohteen sijainti: Eli järvi 1 :

Tutkimuskohteen sijainti: Eli järvi 1 : Tutkimuskohteen sijainti: K E M I Eli järvi 1 : 400 000 OUTOKUMPU Oy - Malminetsinta HUMUSTUTKIMUSKOKEILU KEMI, ELIJARVI Tutkimusalueen sijainti Tutkimuksen tarkoitus Näytteenoton suoritus Preparointi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (5) 4 Capellan puistotien asemakaava-alueen kortteleiden 10627-10629 ja kortteleita ympäröivien katualueiden maaperän puhdistamiseen liittyvien töiden tilaaminen

Lisätiedot

ENTINEN NIKKARILAN METSÄOPISTO, PIEKSÄMÄKI VIHREÄ OMAKOTITALO KONEHALLI

ENTINEN NIKKARILAN METSÄOPISTO, PIEKSÄMÄKI VIHREÄ OMAKOTITALO KONEHALLI Vastaanottaja Pieksämäen kaupunki Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 9.11.2016 ENTINEN NIKKARILAN METSÄOPISTO, PIEKSÄMÄKI VIHREÄ OMAKOTITALO KONEHALLI MAAPERÄN PILAANTUNEISUUSTUTKIMUKSET TUTKIMUSRAPORTTI

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Myllypuronkatu 11

Tampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Myllypuronkatu 11 HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa PL 1130 33101 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus 837-225-9906-0 osoitteessa Myllypuronkatu 11 Kiinteistön omistaa

Lisätiedot

Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy Senaatti-kiinteistöt MAAPERÄN HAITTA-AINESELVITYS HELSINGIN RUSKEASUO, TONTTI 91 16-742-2

Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy Senaatti-kiinteistöt MAAPERÄN HAITTA-AINESELVITYS HELSINGIN RUSKEASUO, TONTTI 91 16-742-2 Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy Senaatti-kiinteistöt MAAPERÄN HAITTA-AINESELVITYS HELSINGIN RUSKEASUO, TONTTI 91 16-742-2 11.7.2014 Sisällys 1 JOHDANTO... 2 1.1 Alueen historia... 2 2 TUTKIMUS... 2 2.1

Lisätiedot

Alue sijaitsee I luokan Nuutajärven pohjavesialueella.

Alue sijaitsee I luokan Nuutajärven pohjavesialueella. HAKIJA Urjalan kunta Tekninen palvelukeskus PL 33 31716 URJALA KIINTEISTÖT Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 887-441-1-86, osoitteessa Rauhalantie 13 as 1, 31160 NUUTAJÄRVI Kiinteistön omistaa

Lisätiedot

VAHANEN ENVIRONMENT OY Espoo Lahti Tampere Y-tunnus Business ID

VAHANEN ENVIRONMENT OY Espoo Lahti Tampere Y-tunnus Business ID YMPÄRISTÖTEKNINEN TUTKIMUSRAPORTTI LUSIKKATIE 3, 7, 9 JA 16 KIINTEISTÖT 49 45 94 3, 49 45 94 5, 49 45 94 6 JA 49 45 116 1 ESPOON KAUPUNKI 16.10.2017 Espoo Lahti Tampere Tutkimusraportti 2 (7) Lusikkatie

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 21.12.2007 Dnro PPO 2007 Y 402 114 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot

ENTINEN ÖLJYVARASTOALUE ÖLJYSATAMANTIE 90, AJOS, KEMI

ENTINEN ÖLJYVARASTOALUE ÖLJYSATAMANTIE 90, AJOS, KEMI SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY TEBOIL AB ENTINEN ÖLJYVARASTOALUE ÖLJYSATAMANTIE 90, AJOS, KEMI Pohjaveden laadun tarkkailu FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 26.6.2013 1160-P20618 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAU- PUNKI ASEMANSEUDUN ASEMA- KAAVAN PIMA-SELVITYS

HÄMEENLINNAN KAU- PUNKI ASEMANSEUDUN ASEMA- KAAVAN PIMA-SELVITYS Vastaanottaja YIT Mika Viitamäki Hämeenlinnan kaupunki Johanna Närhi Leena Roppola Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 30.7.2015 Viite 1510019903 HÄMEENLINNAN KAU- PUNKI ASEMANSEUDUN ASEMA- KAAVAN

Lisätiedot

Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy Senaatti-kiinteistöt MAAPERÄN HAITTA-AINESELVITYS HELSINGIN RUSKEASUO, TONTTI LISÄTUTKIMUS 21.8.

Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy Senaatti-kiinteistöt MAAPERÄN HAITTA-AINESELVITYS HELSINGIN RUSKEASUO, TONTTI LISÄTUTKIMUS 21.8. Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy Senaatti-kiinteistöt MAAPERÄN HAITTA-AINESELVITYS HELSINGIN RUSKEASUO, TONTTI 91 16-742-2 LISÄTUTKIMUS 21.8.2014 12.9.2014 Sisällys 1 JOHDANTO... 2 1.1 Alueen historia...

Lisätiedot

Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aihtiantie 14, ORIVESI

Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aihtiantie 14, ORIVESI HAKIJA Oy Shell Ab PL 16 01301 VANTAA KIINTEISTÖ Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 562-413-69-4 osoitteessa Aihtiantie 14, 35300 ORIVESI VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki

Hämeenlinnan kaupunki RAPORTTI 16X147682.BA721 15.8.2013 Ilmakuva vuodelta 1956, tutkimusalue rajattu punaisella. Hämeenlinnan kaupunki Engelinrannan maaperä- ja pohjavesitutkimus sekä riskinarvio 1 Esipuhe Hämeenlinnan kaupungin

Lisätiedot

16.12.2013 Projektinumero 13502120357

16.12.2013 Projektinumero 13502120357 TUTKIMUSRAPORTTI 16.12.2013 Projektinumero 13502120357 Pitkäkoski Oy, liukkaankelin rata YMPÄRISTÖTEKNINEN MAAPERÄTUTKIMUS TOIMEKSIANTO Kemoran moottorirata sijaitsee Vetelin Sillanpäässä, Keski-Pohjanmaalla,

Lisätiedot

Tutkimusalueen koko on noin 22 ha. Tutkimusalueen rajaus on esitetty kuvassa 1 ja liitekartassa.

Tutkimusalueen koko on noin 22 ha. Tutkimusalueen rajaus on esitetty kuvassa 1 ja liitekartassa. Katajanokan itäosa, ympäristön haitta-ainetutkimukset LIITE 1. Tutkimuskohteen tiedot 1. TUTKIMUSKOHDE 1.1 Sijainti Tutkimuskohde sijaitsee Helsingissä Katajanokan 8) kaupunginosassa. Tutkimusalue käsittää

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI

TUTKIMUSRAPORTTI TUTKIMUSRAPORTTI 17.8.2017 Hämeenlinnan kaupunki Linnan Tilapalvelut -liikelaitos Mika Metsäalho PL 84, 13101 Hämeenlinna Sähköposti: mika.metsaalho@hameenlinna.fi Kohde Ojoisten lastentalo, Mäyräntie

Lisätiedot

Kohde sijaitsee kiinteistöllä osoitteessa Airistontie 700, Parainen. Lähialueella on loma-asuntoja ja pieni venesatama.

Kohde sijaitsee kiinteistöllä osoitteessa Airistontie 700, Parainen. Lähialueella on loma-asuntoja ja pieni venesatama. TOIMENPIDERAPORTTI Projekti Öljyvahinko, Airistontie 700, Parainen Vahinkotunnus 24-41017-04146-2 Asiakas Lassila & Tikanoja Päivämäärä 30.5.2017 Vastaanottaja Lähettäjä Tiedoksi Timo Johansson / Lassila

Lisätiedot

Maaperän pilaantuneisuuden tutkimusraportti

Maaperän pilaantuneisuuden tutkimusraportti Maaperän pilaantuneisuuden tutkimusraportti 27.11.2017 1 (6) Maaperän pilaantuneisuuden tutkimusraportti Hanko, Koverhar Maiju Juntunen 27.11.2017 Tarkistanut: Tiina Vaittinen 7.11.2017 YKK62781 2 (6)

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ilmoitus on jätetty ympäristökeskukselle Alueen kuvaus, tutkimukset ja kunnostaminen

PÄÄTÖS. Ilmoitus on jätetty ympäristökeskukselle Alueen kuvaus, tutkimukset ja kunnostaminen PÄÄTÖS pvm 3.11.2004 Dnro PPO 2004 Y 331 18 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta ILMOITETTU TOIMINTA Toiminnanharjoittaja

Lisätiedot

KK4 P25 KK2 P24 KK1 KK3 P26 KK5 P23. HP mg/kg öljy. HP mg/kg öljy. Massanvaihto 2004 (syv. 3m) Massanvaihto 2000

KK4 P25 KK2 P24 KK1 KK3 P26 KK5 P23. HP mg/kg öljy. HP mg/kg öljy. Massanvaihto 2004 (syv. 3m) Massanvaihto 2000 Kaupunginvaltuusto 25.1.2016 Liite 2 3 P25 KK4 491-2-10-111 P26 P24 KK2 KK3 KK1 Rakennenäytteet kellarikerroksesta: MHT1 (Tiiliseinä) MHT2 (Betonilattia) P23 HP 2 1100 mg/kg öljy KK5 Massanvaihto 2004

Lisätiedot

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet.

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-8. Kuerjoen (FS4, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (, ) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-9. Kuerjoki. 189 1.8.4.3 Kuerjoki ja Kivivuopionoja Kuerjoen vedenlaatua on tarkasteltu kahdesta tarkkailupisteestä

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hepolamminkatu 10 TAMPERE

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hepolamminkatu 10 TAMPERE HAKIJA Tampereen Tilakeskus Liikelaitos Kiinteistökehitysyksikkö PL 487 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-65-7059-1 osoitteessa Hepolamminkatu 10 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

PILAANTUNEIDEN MAA-AINESTEN HYÖDYNTÄMINEN KIERTOTALOUDEN EDISTÄJÄNÄ

PILAANTUNEIDEN MAA-AINESTEN HYÖDYNTÄMINEN KIERTOTALOUDEN EDISTÄJÄNÄ PILAANTUNEIDEN MAA-AINESTEN HYÖDYNTÄMINEN KIERTOTALOUDEN EDISTÄJÄNÄ OONA NIIRANEN 8.6.2018 SISÄLTÖ PIMA-hyödyntäminen ja kiertotalous Case - Jätkäsaari Hyödyntämisen edut Päätelmiä hyödyntämisestä 1 PERIAATTEET

Lisätiedot

TAMPELLAN YLEMPIEN KERROSTEN LATTIA- RAKENTEIDEN PILAANTUNEISUUSSELVITYS

TAMPELLAN YLEMPIEN KERROSTEN LATTIA- RAKENTEIDEN PILAANTUNEISUUSSELVITYS GEOPALVELU OY TYÖ N:O 11236 10.01.2012 SKOL jäsen KOY KOSKITAMMI, TAMPELLA Kelloportinkatu 1 33100 TAMPERE TAMPELLAN YLEMPIEN KERROSTEN LATTIA- RAKENTEIDEN PILAANTUNEISUUSSELVITYS Ristimäenkatu 2 33310

Lisätiedot