Koillis-Alvari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koillis-Alvari"

Transkriptio

1 Koillis-Alvari Toimintakertomus 1 Koillis-Alvari Koillisen kaupunginosat: Aakkula, Aitolahti, Atala, Hankkio, Holvasti, Huikas, Kumpula, Leinola, Linnainmaa, Messukylä, Olkahinen Pappila, Ristinarkku, Ruotula, Takahuhti, Tasanne, Teisko, Turtola, Vehmainen, ja Viiala. 2 1

2 Osallistumisen kehittäminen ja järjestäminen (1/2) 2001 Kaikem paree Tampere -strategia 2002 Kuntalaisten osallistumismahdollisuuksien parantamista pohtivan työryhmän perustaminen Loppuraportti valmistui Osallistumisella ymmärretään kuntalaisten, virkamiesten sekä luottamushenkilöiden aiempaa läheisempää vuorovaikutusta. Kyse on suorasta osallistumisesta edustuksellista demokratiaa täydentävänä toimintana Kaupungin kuntademokratiayksikkö aloitti toimintansa Kaupunginvaltuusto päätti , että kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämiseksi valmistellaan esitys palvelufoorumeista Suunnitteluraportissa esitettiin, että Tampereella käynnistetään alueellisen osallistumisen kokeilu. Kaupunginvaltuusto hyväksyi alueellisen vaikuttamisen mallin pilotoinnin Länsi-Tampereella vuosina Kuntademokratiayksikköön määräaikainen vuorovaikutussuunnittelija toteuttamaan Länsi-Tampereen pilottia Tampereen kaupunginhallitus nimitti Länsi-Tampereen 43-jäsenisen alueellisen työryhmän ja hyväksyi sen toimintasäännön. 3 Osallistumisen kehittäminen ja järjestäminen (2/2) 2008 Uusi vuorovaikutussuunnittelija ja Etelä-Alvarin rekrytointi ja nimittäminen Alvari-pilotin arviointi, valtuuston päätös mallin vakinaistamisesta Länsi-Alvari toiselle toimikaudelle 2010 Kaksi uutta vuorovaikutussuunnittelijaa, Kaakkois-Alvari aloittaa, koillisen alueen kartoitus 2011 Koillis-Alvari aloittaa, Kaakkois-Alvaria täydennetään, keskikaupungin Facebook-Alvari kokeilu 2012 Facebook-Alvari kokeilu päättyy, Koillis-Alvarin vakinaistaminen 2015 Kuntademokratiayksikkö lakkautettu , osallistuminen siirtyi Tilaajaryhmään. Alue-Alvareiden toiminta jatkuu, uusi kausi Kaupunginhallitus nimitti 163 Alvaria ja päätti, että selvitetään keskikaupungin asukkaiden osallistumismahdollisuuksien parantamista ja valmistellaan Keskusta-Alvarin tai muun vastaavan toimintamallin toteuttaminen Kaupungin toimintamallin muutos alkaa. Kehittämisyksikkö perustetaan, kaupunkitasoinen osallistumisen kehittäminen sijoittuu kehittämisyksikköön. Osallistumisen uutta mallia valmistellaan. Kaupunginhallituksen suunnittelukokous (suko) hyväksyy pidetyssä kokouksessaan uuden osallistumisen mallin jatkotyöskentelyn pohjaksi. Uudessa osallistumisen mallissa Alvari-toiminta ja aluetoimijaverkostot sulautuvat yhdeksi alueverkostoksi. Koillinen alue toimii pilottina. Koillis-Alvarin toiminta lakkaa Muut Alue-Alvarit jatkavat valtuustokauden loppuun saakka. Alueverkostot käynnistyvät koillisella alueella vuoden 2017 alussa ja muilla alueilla vähitellen vuoden 2017 aikana (Kh ). 4 2

3 Palvelualueet ja kaupunginosat Alue-Alvareiden toiminnan aluerajaukset perustuvat kaupungin tilaajaryhmän palvelutuotannon tarkastelua varten tekemään palvelualuejaotteluun viisi palvelualuetta (länsi, etelä, kaakko, koillinen ja keskusta) Etelä-Alvari: Hatanpää, Härmälä, Koivistonkylä, Korkinmäki, Lahdesjärvi, Lakalaiva, Multisilta, Muotiala, Nekala, Nirva, Palokallio, Peltolammi, Rantaperkiö, Rautaharkko, Sarankulma, Taatala, Veisu, Viinikka, Vuohenoja Kaakkois-Alvari: Haihara, Kaukajärvi, Lukonmäki, Hallila, Hervanta, Rusko, Hervantajärvi ja Vuores. Koillis-Alvari: Aakkula, Aitolahti, Atala, Hankkio, Holvasti, Huikas, Kumpula, Leinola, Linnainmaa, Messukylä, Olkahinen Pappila, Ristinarkku, Ruotula, Takahuhti, Tasanne, Teisko, Turtola, Vehmainen, ja Viiala. Länsi-Alvari: Hyhky, Epilä, Epilänharju, Haukiluoma, Hyhky, Ikuri, Kaarila, Kalkku, Lamminpää, Lentävänniemi, Lielahti, Lintulampi, Myllypuro, Niemi, Pohtola, Rahola, Ristimäki, Ryydynpohja, Tesomajärvi, Tohloppi ja Villilä. Keskikaupunki ei omaa Alvari-ryhmää (> sähköpostilista): Amuri, Hakametsä, Järvensivu, Kaleva, Kauppi, Kissanmaa, Lapinniemi, Lappi, Niihama, Petsamo, Pispala, Pyynikki, Ratina, Tahmela, Tammela, Uusikylä. 5 Palvelualuerajaukset Alue-Alvareiden toiminnan aluerajaukset perustuvat kaupungin tilaajaryhmän palvelutuotannon tarkastelua varten tekemään palvelualuejaotteluun viisi palvelualuetta (länsi, etelä, kaakko, koillinen ja keskusta) Koillinen Länsi Keskusta Etelä Kaakko 6 3

4 Koillis-Alvarin perustaminen Lähtökohtana Alvari-toiminnan laajentaminen. Koillisen alueen aluekuvaus tehtiin kesällä Koillis-Alvarin koordinoimista varten rekrytoitiin vuorovaikutussuunnittelija ja syksyllä 2010 aloitettiin suunnittelemaan ja valmistelemaan Koillis-Alvarin toimintaa. Alvareiden rekrytointi kaudelle joulukuussa Koillis- Alvarin perustamisesta ilmoitettiin kaupungin verkkosivujen lisäksi myös alueen kirjastoissa sekä Teisko-Aitolahti lehdessä, myös paikallisradiossa oli Alvareista ja osallistumisesta haastattelu. Koillis-Alvarin ensimmäiselle kaudelle ilmoittautui 51 henkilöä. 7 Koillis-Alvarin aloitus Koillis-Alvari aloitti virallisesti, kun kaupunginhallitus nimesi uudet Alue-Alvarit kaudelle Koillis-Alvarin järjestäytymiskokous pidettiin Atalan koululla. Kokouksessa valittiin jäsenten joukosta puheenjohtajat. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Heidi Rantala. Lisäksi valittiin kolme varapuheenjohtajaa (Matti Järvinen, Harri Uusi-Rajasalo ja Katrina Kuusi). 8 4

5 Koillis-Alvarin puheenjohtajat + varat vuosina Puheenjohtaja Puheenjohtaja, kantakaupunki Puheenjohtaja Heidi Rantala Harri Uusi-Rajasalo Harri Uusi-Rajasalo Puheenjohtaja, Teiskon alue Jouko Salo Varapuheenjohtajat Varapuheenjohtajat Varapuheenjohtajat Matti Järvinen Heidi Rantala (kantakaupunki) Jouko Salo Harri Uusi-Rajasalo Eero Mäki-Tanila (Teiskon alue) Arto Kekki Katriina Kuusi 9 Jäsentietoa jäseniä Jäsen edustus asukas yhdistys 30 ikä ka , , , , , ,

6 Alueraha Hakemuksia 12 kpl 20 kpl 13 kpl 10 kpl 10 kpl 14 kpl Haettu yhteissumma Aluerahaa saanut 10 hakijaa 9 hakijaa 12 hakijaa 9 hakijaa 9 hakijaa 10 hakijaa Aluerahalla on vuosien aikana toteutettu mm. seuraavia hankkeita ja tapahtumia: Koululaisten liikunnallinen kesäkerho, mummola toimintaan alueen lapsille, perinnepäivä, erilaiset kevät-, kesä-, syys- ja talvitapahtumat alueella, erilaisia luentoja koululaisille mm. ulkonäöstä ja somen käytöstä, ikäihmisten porinakerhoon, avoimiin liikuntavuoroihin, frisbee golf radan perustaminen, koululaisten Heureka retki, luontotapahtumiin, kentän ja latuverkoston kunnostamiseen, museomökkien kunnostamiseen, Ähtärin retki lapsiperheille, lastenkonsertti, linnunpönttötalkoot, lainaviljamakasiinin kunnostustalkoot, yhdistyksen 100-vuotis juhla, turvallisuushanke ja liikenneturvallisuustapahtuma. (Kuva: Kaanaan kyläyhdistys; patikka- ja luontoretki Seitsemisiin keväällä 2015) 11 Käsitellyt asiat ja aiheet Alueraha Alueraha Alueraha Palvelutarveselvitys vuoden 2012 talousarviota varten Palvelutarveselvitys vuoden 2013 talousarviota varten Hajarakentamisen malli Terveysnysse Palveluliikenne Palvelutarveselvitys vuoden 2014 talousarviota varten + palveluverkko Uusi rakennusjärjestysluonnos Hajarakentamisen malli (uusittu lausunto) Hyvinvointisuunnitelma Tammervoiman hyötyvoimala yva arvio Teiskon metsäsuunnitelmat ja Kauppi- Niihamankarttapohjakysely Meluntorjuntasuunnitelma, Terveysnysse Alueellinen tulevaisuuskuva Tulevaisuuskuva 3. työpaja Rakennusjärjestys Alueelliset painopisteet Luonnonsuojeluohjelma Ympäristönsuojeluohjelma Ojalan kaava Sivistys- ja elämänlaatupalveluiden palveluverkko Avoimet maisematilat Kulttuuri ja vapaa-aikatoimen avustukset Keskustan strateginen osayleiskaava Kaanaan tuulivoimahanke Sisaruspohjan ja Kaukaniemen kaavat 12 6

7 Käsitellyt asiat ja aiheet Alueraha Alueraha Alueraha Talousarvion 2015 valmistelu Talousarvion 2016 valmistelu Talousarvion 2017 valmistelu Yksityisteiden katuvalaistus Liikkuva Tampere hanke Joukkoliikenneilta Seutuselvitys Pysäköintipolitiikkaluonnos Raitiotie Jätehuoltomääräykset Palvelutarpeet Uusi osallistuminen Työllisyydenhoidon palvelut Palvelumalli: Kämmenniemen lähitori Luhtaantien kevyenliikenteenväylä Luontoliikunta Teiskon alueen joukkoliikenne Linnainmaan kaavaehdotukset Hämeenkadun yleissuunnitelma Linnainmaan kaavaluonnokset Tulevaisuuden terveysasema Eteläpuiston oas Asukasdemokratia Maakuntakaava Maakuntakaava, Ojalan kaava Kantakaupungin yleiskaava 2040 Nurmi-Sorilan kaava 13 Osallistumisen kehittäminen ja Alvaritoiminnan lakkautus Osallistumisen merkitys on noussut yhä tärkeämmäksi ja yhdessä tekeminen on osa Tampereen kaupunkistrategiaa (Yhteinen Tampere näköalojen kaupunki). Osallistumisen toimintamallia lähdettiin kehittämään vuonna 2014 perustamalla työryhmät pohtimaan osallistumisen mallia. Osallistumisen uutta toimintamallia työstettiin 2015 ja kaupunginhallituksen suunnittelukokous hyväksyi kokouksessaan esityksen uudesta osallistumisen mallista. Siinä Alvari-toiminta ja aluetoimijaverkostot sulautuvat yhdeksi alueverkostoksi alueilla. Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan esityksen Alueverkostojen perustamisesta alueille ja Alvari-toiminnan lakkauttamisesta. Koillis-Alvarin toiminta loppuu Muilla alueilla Alvari-toiminta loppuu Koillisen alueverkosto aloittaa 2017 vuoden alusta ja muilla alueilla kesän 2017 jälkeen. Koillis-Alvarin päätöskokous pidetään Koilliskeskuksessa. 14 7

8 Alvari tunnuksia vuosien varrelta 15 Aluerahakokous 2011 Järjestäytymiskokous

9 Alueraha 2012 Avoimet maisematilat 2012 Alvarit 5-vuotta, juhlakahvit raatihuoneella 17 Asukasilta koillisessa 2013 Hyvinvointisuunnitelma 2013 Talousarvion valmistelu

10 Päätöskokous 2013 Alvari palkitut 2014: Harri Uusi- Rajasalo, Jouko Salo ja Orvokki Laakso. Kunniakirja aktiivisesta ja innostuneesta Alvari-toiminnasta kuluneilta vuosilta. (Kuvasta puuttuu Orvokki Laakso.) 19 Koilliskeskus asukasilta ja Kämmenniemen lähitorin suunnittelu

11 Talousarvioilta Koilliskeskus avajaiset Alue-Alvarit 11

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Tammerkoski EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Keskusta EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 003 Kaakinmaa EDUSKUNTAVAALIT

Lisätiedot

TAMPEREEN VÄESTÖ

TAMPEREEN VÄESTÖ TAMPEREEN VÄESTÖ 31.12.2013 TAMPEREEN KAUPUNGIN JULKAISUJA TILASTOT 2014 TALOUS- JA LIIKETOIMINTARYHMÄ PL 487, 33101 TAMPERE www.tampere.fi/hallintojatalous Tampereen kaupunki Kannen kuva: Janne Kaakinen

Lisätiedot

TAMPEREEN VÄESTÖ

TAMPEREEN VÄESTÖ TAMPEREEN VÄESTÖ 31.12.2014 TAMPEREEN KAUPUNKI JULKAISUJA/TILASTOT 2015 HALLINTO- JA TALOUSRYHMÄ Tietoyksikkö http://www.tampere.fi/hallintojatalous Tampereen kaupunki Kannen kuva: Opa Latvala Tampere

Lisätiedot

Alue Alvari. Toimintakertomus Kuntademokratiayksikkö. Osallistumiset Etelä Kaakko Koillinen Länsi

Alue Alvari. Toimintakertomus Kuntademokratiayksikkö. Osallistumiset Etelä Kaakko Koillinen Länsi Alue Alvari Toimintakertomus 2011 2012 Osallistumiset 2011 2012 Etelä Kaakko Koillinen Länsi Kokouksia 36 40 23 44 Osallistumisia 548 472 310 571 Osallistujia/ kokous ka. 15 12 13 13 1 Asiat ja aiheet

Lisätiedot

Tampereen väestö ikäryhmittäin 2003-2004

Tampereen väestö ikäryhmittäin 2003-2004 Tampereen väestö ikäryhmittäin 2003-2004 2004 2003 Muutos 2004 (%) 0-6 13 631 13 775-144 6,7 7-15 18 522 18 515 7 9,1 16-18 6 021 5 933 88 3,0 19-24 22 122 21 607 515 10,9 25-44 60 635 60 409 226 29,9

Lisätiedot

Detta frågeformulär utgör en del av den ovannämda datamängden, arkiverad på Finlands samhällsvetenskapliga

Detta frågeformulär utgör en del av den ovannämda datamängden, arkiverad på Finlands samhällsvetenskapliga KYSELYLOMAKE: FSD3127 QUESTIONNAIRE: FSD3127 HOUSING CONDITIONS AND PREFERENCES OF HIGHER EDUCA- TION STUDENTS IN TAMPERE 2016 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon

Lisätiedot

Länsi-Alvari. Toimintakertomus 2015

Länsi-Alvari. Toimintakertomus 2015 Länsi-Alvari Toimintakertomus 2015 Jäsenmäärä ja jäsentietoa Puheenjohtaja Marketta Mäki (Ryydynpohja) Varapuheenjohtaja Ritva Asula-Myllynen (Lentävänniemi) Jäseniä 39 asukkaita 25 yhdistysten ja järjestöjen

Lisätiedot

FSD3021. Tampereen korkeakouluopiskelijoiden asuminen Koodikirja

FSD3021. Tampereen korkeakouluopiskelijoiden asuminen Koodikirja FSD3021 Tampereen korkeakouluopiskelijoiden asuminen 2011 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Tampereen korkeakouluopiskelijoiden asuminen 2011 [koodikirja]. Yhteiskuntatieteellinen

Lisätiedot

Detta frågeformulär utgör en del av den ovannämda datamängden, arkiverad på Finlands samhällsvetenskapliga

Detta frågeformulär utgör en del av den ovannämda datamängden, arkiverad på Finlands samhällsvetenskapliga KYSELYLOMAKE: FSD3021 TAMPEREEN KORKEAKOULUOPISKELIJOIDEN ASUMINEN 2011 QUESTIONNAIRE: FSD3021 HOUSING CONDITIONS AND PREFERENCES OF HIGHER EDUCA- TION STUDENTS IN TAMPERE 2011 Tämä kyselylomake on osa

Lisätiedot

Perhekeskusalueet ja toiveet erityistason palvelujen palvelupisteiksi

Perhekeskusalueet ja toiveet erityistason palvelujen palvelupisteiksi Perhekeskusalueet ja toiveet erityistason palvelujen palvelupisteiksi Titta Pelttari LAPE-muutosagentti/projektipäällikkö Pirkanmaan liitto 26.4.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Palveluverkon suunnittelua ohjaavat

Lisätiedot

TKL:n linjat vuosittain Vuosi 1957

TKL:n linjat vuosittain Vuosi 1957 TKL:n linjat vuosittain Vuosi 1957 2 Lappi Hyhky 6,8 km 4 Järvensivu Rahola 12,1 km 5 Kalevankangas Pyynikki 4,7 km 6 Hippos Lamminpää 1.1. 19.5.1957 11,2 km Hipposkylä Lamminpää 20.5. 31.12.1957 12,3

Lisätiedot

TAMPEREEN VIHERALUEOHJELMA vuosille 2004 2014

TAMPEREEN VIHERALUEOHJELMA vuosille 2004 2014 TAMPEREEN VIHERALUEOHJELMA vuosille 2004 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.12.2002 TAMPEREEN KAUPUNKI Tekninen toimi Puistoyksikkö 2 TETO: 2953/23/2002 TAMPEREEN VIHERALUEOHJELMA Osallistumis-

Lisätiedot

Kehittämisjohtaja Kari Hakari Etelän infotilaisuus Tilaajaryhmä/kehittämis- ja suunnittelupalvelut

Kehittämisjohtaja Kari Hakari Etelän infotilaisuus Tilaajaryhmä/kehittämis- ja suunnittelupalvelut Tulevaisuuden palvelumalli 2025 Etelän palvelualue Muotiala, Turtola, Nekala, Jokipohja, Taatala, Koivistonkylä, Veisu, Korkinmäki, Viinikka, Nirva, Vihioja, Multisilta, Lahdesjärvi, Sarankulma, Lakalaiva,

Lisätiedot

Länsi-Alvari. Toimintakertomus 2016

Länsi-Alvari. Toimintakertomus 2016 Länsi-Alvari Toimintakertomus 2016 Jäsenmäärä ja jäsentietoa Puheenjohtaja Marketta Mäki (Ryydynpohja) Varapuheenjohtaja Ritva Asula-Myllynen (Lentävänniemi) Jäseniä 39 asukkaita 25 yhdistysten ja järjestöjen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA

TAMPEREEN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA TAMPEREEN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2014-2015 TAMPEREEN KAUPUNKI TILASTOT 2017 Tampereen kaupungin tilastollinen vuosikirja 2014 2015 48. vuosikerta Statistical Yearbook of the City of Tampere

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ klo Koilliskeskus, Kivi Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ klo Koilliskeskus, Kivi Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ 14.6.2018 klo 9.00-11.30 Koilliskeskus, Kivi Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa TÄNÄÄN Ajankohtaiset asiat Viime kokouksen muistio (20.4.2018) Tulevat

Lisätiedot

Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A

Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A 2 Pyynikintori - Rauhaniemi 42P Tampere - Tays - Kangasala - Sahalahti - Pakkala - Kuhmalahti 8 Haukiluoma - Tesoma - Keskustori - Tays - Atala 70 Nokian asema - Tampere

Lisätiedot

TIETOA TAMPEREEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PALVELUISTA PALVELUALUEET

TIETOA TAMPEREEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PALVELUISTA PALVELUALUEET TIETOA TAMPEREEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PALVELUISTA Ihmisten kesken - taidolla ja sydämellä 2004 Sosiaali- ja terveystoimi, Koulukatu 9, Postiosoite: PL 98, 33201 Tampere Puh. 314 711 (vaihde)

Lisätiedot

Palveluliikenteen vihreät pikkubussit

Palveluliikenteen vihreät pikkubussit PALI-alueet Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat Palveluliikenteen vihreät pikkubussit Asiakaspalvelu Kotitori Puutarhakatu 6 03 5656 5700 ma-pe 8.30 15.45 www.tampere.fi/palveluliikenne Palveluliikenteellä

Lisätiedot

LIITE 1 YRITYSHAASTATTELUN KYSYMYKSET 2016 Yrityshaastattelu Hämeenkadun kokeilusta syksy 2016

LIITE 1 YRITYSHAASTATTELUN KYSYMYKSET 2016 Yrityshaastattelu Hämeenkadun kokeilusta syksy 2016 LIITE 1 YRITYSHAASTATTELUN KYSYMYKSET 2016 Yrityshaastattelu Hämeenkadun kokeilusta syksy 2016 (Haastattelija kirjaa vastaukset - ei siis anneta haastateltavalle. Haastattelija esittää kysymykset ilman

Lisätiedot

Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A

Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A 2 Pyynikintori - Rauhaniemi 42P Tampere - Sahalahti - Pakkala - Kuhmalahti 6 Pyynikintori - Hermia 54 Tampere - Lempäälä - Urjala 8 Haukiluoma - Tesoma - Keskustori

Lisätiedot

Hatanpää. Nekala Muotiala Koivistonkylä. Härmälä. Peltolammi. Multisilta

Hatanpää. Nekala Muotiala Koivistonkylä. Härmälä. Peltolammi. Multisilta Tulevaisuuden palvelumalli 2025 Etelän palvelualue Muotiala, Turtola, Nekala, Jokipohja, Taatala, Koivistonkylä, Veisu, Korkinmäki, Viinikka, Nirva, Vihioja, Multisilta, Lahdesjärvi, Sarankulma, Lakalaiva,

Lisätiedot

Tampereen Kaupunki TAMPEREEN ILMANLAATUSELVITYS 2013 LIITTEET 10-13

Tampereen Kaupunki TAMPEREEN ILMANLAATUSELVITYS 2013 LIITTEET 10-13 LIITTEET 10-13 Tampereen Kaupunki LIITTEET 10-13 Tampereen kaupunki, Ympäristönsuojelun julkaisuja 5/2013 ISSN 1798-0127 ISBN 978-951-609-704-9 (nid.) ISBN 978-951-609-706-3 (PDF) LIITE 10. Alueelliset

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 20.4.2015 Leena Salminen

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 20.4.2015 Leena Salminen Toimintaympäristö Kielet ja kansalaisuudet Kielet ja kansalaisuudet 2014 Tampereella 9 422 ulkomaan kansalaista 131 eri maasta Vuoden 2014 lopussa oli tamperelaisista 4,2 prosenttia ulkomaan kansalaisia.

Lisätiedot

Infotilaisuus liikennepalvelulain vaikutuksista vammaispalvelulain mukaisiin kuljetuspalveluihin

Infotilaisuus liikennepalvelulain vaikutuksista vammaispalvelulain mukaisiin kuljetuspalveluihin Infotilaisuus liikennepalvelulain vaikutuksista vammaispalvelulain mukaisiin kuljetuspalveluihin 19.6.2018 Tuomi Logistiikka Oy Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin omistama hankinta- ja

Lisätiedot

Lakalaiva-Rautaharkon alueen maankäytön rakennetarkastelu. Maankäytöltään muuttuvien alueiden selvitykset

Lakalaiva-Rautaharkon alueen maankäytön rakennetarkastelu. Maankäytöltään muuttuvien alueiden selvitykset Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu Maankäytöltään muuttuvien alueiden selvitykset Lakalaiva-Rautaharkon alueen maankäytön rakennetarkastelu Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen

Lisätiedot

KOULUJENVÄLISET JALKAPALLOKISAT KE KAUPIN TEKONURMIKENTILLÄ SARJA 1-2 -LUOKKALAISET TYTÖT. 9 ILMOITTAUTUNEET JOUKKUEET Atala Harju

KOULUJENVÄLISET JALKAPALLOKISAT KE KAUPIN TEKONURMIKENTILLÄ SARJA 1-2 -LUOKKALAISET TYTÖT. 9 ILMOITTAUTUNEET JOUKKUEET Atala Harju KOULUJENVÄLISET JALKAPALLOKISAT KE 24.4. KAUPIN TEKONURMIKENTILLÄ SARJA 1-2 -LUOKKALAISET TYTÖT 9 ILMOITTAUTUNEET JOUKKUEET Atala Harju Sampo Messukyä Pohjois-Hervanta Pispala Kalkku Kissanmaa Kurikankulma

Lisätiedot

Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A

Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A 2 Pyynikintori - Rauhaniemi 42KP Tampere - Sahalahti - Pakkala - Kivisalmi - Kuhmalahti 8 Haukiluoma - Tesoma - Keskustori - Atala 42P Tampere - Sahalahti - Pakkala

Lisätiedot

Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A

Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A 2 Pyynikintori - Rauhaniemi 42KP Tampere - Sahalahti - Pakkala - Kivisalmi - Kuhmalahti 8 Haukiluoma - Tesoma - Keskustori - Atala 42P Tampere - Sahalahti - Pakkala

Lisätiedot

Maankäytön ja palveluverkon suunnittelun yhteensovitus toteutettua ja tulevaa. Marja Uusivuori

Maankäytön ja palveluverkon suunnittelun yhteensovitus toteutettua ja tulevaa. Marja Uusivuori Maankäytön ja palveluverkon suunnittelun yhteensovitus toteutettua ja tulevaa Marja Uusivuori 20.6.2016 KymppiMoni Tampereella Taustalla PALM-suunnittelun kehittämistarve PALM= Palvelut, Asuminen, Liikenne,

Lisätiedot

Liite 3 1/30. Meluntorjunnan kohdekortti: Keskustan ja Amurin pääkadut. Armonkallio, Juhannuskylä, Kyttälä, Ratina, Amuri, Kaakinmaa

Liite 3 1/30. Meluntorjunnan kohdekortti: Keskustan ja Amurin pääkadut. Armonkallio, Juhannuskylä, Kyttälä, Ratina, Amuri, Kaakinmaa Liite 3 1/30 Meluntorjunnan kohdekortti: Keskustan ja Amurin pääkadut Armonkallio, Juhannuskylä, Kyttälä, Ratina, Amuri, Kaakinmaa Meluntorjuntamahdollisuudet Ratapihankadun ja tunnelin rakentaminen vähentää

Lisätiedot

Eteläisen alueen esiopetus

Eteläisen alueen esiopetus Eteläisen alueen esiopetus Palvelupäällikkö Tanja Moisala puhelin 040 485 6275 sähköposti Tanja.Moisala@tampere.fi Härmälän koulu päiväkodinjohtaja Päivi Rautiola p. 040 583 9954 Härmälän koulu, Talvitien

Lisätiedot

Tampereen palvelumalli vuoteen Koillisen palvelualueen palvelumalli

Tampereen palvelumalli vuoteen Koillisen palvelualueen palvelumalli Tampereen palvelumalli vuoteen 2025 Koillisen palvelualueen palvelumalli Mistä tulevaisuuden palvelumallissa on kyse? Tavoitteena on kuvata, miten palvelujen järjestämisessä otetaan käyttöön uusia asiakaslähtöisiä

Lisätiedot

Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila)

Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila) Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila) Kaukajärven asukastilaisuus 30.3.2016 Kehittämisjohtaja Kari

Lisätiedot

Koillis-Alvari. Toimintakertomus Annamaria Valanto-Pyhältö

Koillis-Alvari. Toimintakertomus Annamaria Valanto-Pyhältö Koillis-Alvari Toimintakertomus 2013 Kokoukset 2013 Mielenterveys- ja päihdepalvelut 9.1.2013 (Alue-Alvareiden yhteinen) Järjestäytymiskokous 13.2.2013 Palvelutarve 19.2.2013 Rakennusjärjestys 6.3.2013

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina. Valmistelijan yhteystiedot Palvelupäällikkö Pia Mikkola, p ,

Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina. Valmistelijan yhteystiedot Palvelupäällikkö Pia Mikkola, p , Tampere Ote pöytäkirjasta 5/2017 1 (6) 69 Esiopetuksen järjestämisen paikat lukuvuonna 2018-2019 TRE:7989/05.01.01/2017 Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Valmistelijan yhteystiedot Palvelupäällikkö

Lisätiedot

BUSSIEN MATKASSA SINISTEN

BUSSIEN MATKASSA SINISTEN SINISTEN BUSSIEN MATKASSA joukkoliikenteen tiedotuslehti Aikataulut vaihtuvat maanantaina 9.. Uusi linja vie Atalasta Kaukajärven kautta Hervantaan Kauppakeskuksiin pääsee myös bussilla joukkoliikenne.tampere.fi

Lisätiedot

Kielenopiskelu vaatii pitkäjänteistä sitoutumista ja työntekoa. Toisaalta alakouluikäisten kielenoppimisen herkkyyskausi, rohkeus ja uteliaisuus

Kielenopiskelu vaatii pitkäjänteistä sitoutumista ja työntekoa. Toisaalta alakouluikäisten kielenoppimisen herkkyyskausi, rohkeus ja uteliaisuus Kielivalinta Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä. Mahdollisuus valita useita kieliä on kädenojennus,

Lisätiedot

Palveluliikenteen. vihreät pikkubussit. Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat

Palveluliikenteen. vihreät pikkubussit. Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat Palveluliikenteellä kuljet pääasiassa maanantaista perjantaihin klo 8.30-14.30. Osa palveluliikenteen autoista liikennöi arkisin pidempään ja myös viikonloppuisin. Palveluliikenteen avulla pääset lähipalveluihisi,

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Mantere Katri. Lisätietoja päätöksestä Hallintosihteeri Kalle Kaunisto, puh

Valmistelija / lisätiedot: Mantere Katri. Lisätietoja päätöksestä Hallintosihteeri Kalle Kaunisto, puh Tampere Ote pöytäkirjasta 11/2018 1 (6) 178 Esiopetuksen järjestämisen paikat lukuvuonna 2019-2020 TRE:7840/05.01.01/2018 Valmistelija / lisätiedot: Mantere Katri Valmistelijan yhteystiedot Asiakaspalvelupäällikkö

Lisätiedot

Tampereen kaupungin liikuntapaikkarakentamisen suunnitelma Luonnos syyskuu 2018

Tampereen kaupungin liikuntapaikkarakentamisen suunnitelma Luonnos syyskuu 2018 Tampereen kaupungin liikuntapaikkarakentamisen suunnitelma 2018-2030 Luonnos syyskuu 2018 Suunnitelma sisältää Suunnitelman sisältö - liikuntapaikkarakentamisen keskeisimpien hankkeiden tarvearvion ja

Lisätiedot

Kuljetuspalvelun ohjeet

Kuljetuspalvelun ohjeet Vammaispalvelut 3.1.2019 1 Kuljetuspalvelun ohjeet Kuljetus tilataan numerosta 03 5678 101. Kuljetuspalvelumatkat Kuljetuspalvelu on myönnetty sinulle määräajaksi tai toistaiseksi. Asiointiin ja virkistykseen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ilta

Varhaiskasvatuksen ilta Varhaiskasvatuksen ilta 24.10.2018 Ajankohtaista varhaiskasvatuksessa Koillisen palvelupäällikkö Pia Mikkola pia.mikkola@tampere.fi puh. 050-46829222 Kaakon palvelupäällikkö Ulla Siltanen ulla.siltanen@tampere.fi

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 24.4.2014 Leena Salminen

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 24.4.2014 Leena Salminen Toimintaympäristö Kielet ja kansalaisuudet Kielet ja kansalaisuudet Tampereella asuu 9 122 ulkomaan kansalaista Vuoden 2013 lopussa Tampereella asui 9 122 ulkomaan kansalaista, mikä oli 4,1 % kaupungin

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Asuntojen hinnat ja vuokrat 14.3.2012

Toimintaympäristö: Asuntojen hinnat ja vuokrat 14.3.2012 Toimintaympäristö: Asuntojen hinnat ja vuokrat 14.3.2012 T A M P E R E E N K A U P U N K I Toimintaympäristö: Asuntojen hinnat ja vuokrat Tampere 14.3.2012 Jesse Marola www.tampere.fi/tilastot etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2012-2013

TAMPEREEN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2012-2013 TAMPEREEN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2012-2013 TAMPEREEN KAUPUNGIN JULKAISUJA TILASTOT 2014 Tampereen kaupungin tilastollinen vuosikirja 2012 2013 47. vuosikerta Statistical Yearbook of the City

Lisätiedot

ASUMINEN TAMPEREELLA

ASUMINEN TAMPEREELLA ASUMINEN TAMPEREELLA Tietoa ikäihmisille 1 ASUNTOTORI JA KOTITORI Asuntotori palvelee, jos olet vailla asuntoa Vuokra-, asumisoikeus- ja osaomistusasunnoista saat ajantasaista tietoa Asuntotorilta. VTS-kodeilla,

Lisätiedot

Analyysi mittauspisteiden havainnoista

Analyysi mittauspisteiden havainnoista Analyysi mittauspisteiden havainnoista LUONNOS 1 Teiskontien mittauspiste 2 Teiskontien mittauspisteen liikenne 22.5.2018 Teiskontie 22.5.2018 keskustaan päin Koko vuorokauden aikana Teiskontien pisteen

Lisätiedot

Tampereen palvelumallityön tilannekatsaus Kaakon palvelualueen kehittämissuunnitelma Lännen palvelualueen kehittämissuunnitelma

Tampereen palvelumallityön tilannekatsaus Kaakon palvelualueen kehittämissuunnitelma Lännen palvelualueen kehittämissuunnitelma Tampereen palvelumallityön tilannekatsaus Kaakon palvelualueen kehittämissuunnitelma Lännen palvelualueen kehittämissuunnitelma Palvelutarpeet Yhdistykset Asukkaat Yritykset Yhdessä tekeminen Tulevaisuuden

Lisätiedot

Tampereen kaupungin tilastollinen vuosikirja

Tampereen kaupungin tilastollinen vuosikirja Tampereen kaupungin tilastollinen vuosikirja 2008 2009 Tampereen kaupungin tilastollinen vuosikirja 2008 2009 45. vuosikerta Statistical Yearbook of the City of Tampere 2008 2009 45 th volume Julkaisija:

Lisätiedot

MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU ASEMAKAAVOITUSOHJELMA 2014-2016 2013 2014 2015 2016 I II III IV I II III IV I II III IV I II III IV M 6 000 O L E H

MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU ASEMAKAAVOITUSOHJELMA 2014-2016 2013 2014 2015 2016 I II III IV I II III IV I II III IV I II III IV M 6 000 O L E H aava OMISTUS PIENTALO ASUNTO MUU aupunki ASUNNOT ERROSA ERROSA kpl LA 220 000 LA 2013 1 8504 2 0 3 0 4 8477, 8478 5 8479 6 8221 7 0 8 0 9 8475 10 8455 11 7905 12 8454 13 0 14 8523 15 8389 16 8456 17 0

Lisätiedot

Lyhyt pysähdys esimerkiksi postilaatikolla on mahdollinen. Pitempi asiointi keskeyttää matkan. Asiointia on kaupassa, apteekissa tai pankissa käynti.

Lyhyt pysähdys esimerkiksi postilaatikolla on mahdollinen. Pitempi asiointi keskeyttää matkan. Asiointia on kaupassa, apteekissa tai pankissa käynti. Vammaispalvelut 3.1.2019 1 Oriveden kaupunki Kuljetuspalvelun ohjeet Kuljetus tilataan numerosta 03 5678 101. Kuljetuspalvelumatkat Kuljetuspalvelu on myönnetty sinulle määräajaksi tai toistaiseksi. Asiointiin

Lisätiedot

Päiväkoti- ja kouluverkkopäätösten kustannusvaikutukset ja alustava aikataulusuunnitelma. Kaupunginhallitus

Päiväkoti- ja kouluverkkopäätösten kustannusvaikutukset ja alustava aikataulusuunnitelma. Kaupunginhallitus Päiväkoti- ja kouluverkkopäätösten kustannusvaikutukset ja alustava aikataulusuunnitelma Kaupunginhallitus 12.11.2018 Päiväkoti- ja kouluverkko 2019-2033: alustava aikatauluja kustannusarvio Sivistys-

Lisätiedot

1h, kk, alkovi, kph/wc, p (lasit.) MH , VH E-luokka F Es. la Eelis Saukkonen Ruovedenkatu 13.

1h, kk, alkovi, kph/wc, p (lasit.) MH , VH E-luokka F Es. la Eelis Saukkonen Ruovedenkatu 13. KT Tampere Hervanta 34 m 2 1h, kk, alkovi, kph/wc, p (lasit.) MH. 77.338, VH. 79.000 E-luokka F Es. la 14-14.30. Eelis Saukkonen 045 893 8939 Ruovedenkatu 13. 9595159 ENSI-ILTA KT Kangasala Lentola 50

Lisätiedot

YHDYSKUNTALAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys

YHDYSKUNTALAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys YHDYSKUNTALAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA 5.9.2016-31.5.2017 Sisällys Yhdyskuntalautakunta, kokous 6.9.2016... 1 Yhdyskuntalautakunta, kokous 13.9.2016... 1 Yhdyskuntalautakunta, kokous 4.10.2016...

Lisätiedot

Tampereen palvelumalli 2025

Tampereen palvelumalli 2025 Tampereen palvelumalli 2025 Lännen aluetoimijaverkosto 28.1.2016 Suunnittelupäällikkö Sisko Hiltunen 1 2.2.2016 Mistä tulevaisuuden palvelumallissa on kyse? Tavoitteena on kuvata, miten palvelujen järjestämisessä

Lisätiedot

matkassa Sinisten bussien uusia liikennöitsijöitä s. 4 Uusi linja 24 Pysäkkikartat s. 7 Tampereen joukkoliikenteen tiedotuslehti 2/2008 s.

matkassa Sinisten bussien uusia liikennöitsijöitä s. 4 Uusi linja 24 Pysäkkikartat s. 7 Tampereen joukkoliikenteen tiedotuslehti 2/2008 s. Sinisten bussien matkassa Tampereen joukkoliikenteen tiedotuslehti 2/2008 uusia liikennöitsijöitä s. 4 Uusi linja 24 Pysäkkikartat s. 7 s. 4 Viisas valinta Tampereen joukkoliikenteessä on meneillään kolmas

Lisätiedot

Asukkaiden näkemyksiä elinympäristöstään

Asukkaiden näkemyksiä elinympäristöstään Hanna Kalenoja, Ruut Mattsson, Riikka Salkonen & Markus Pajarre Asukkaiden näkemyksiä elinympäristöstään Tampereen elinympäristökyselyn tuloksia Tutkimusraportti 81 Tampereen teknillinen yliopisto. Liikenteen

Lisätiedot

Sivu 1/6 Perustiedot 2015 (Kaikki investoinnit) - 445 riviä 16.2.2015

Sivu 1/6 Perustiedot 2015 (Kaikki investoinnit) - 445 riviä 16.2.2015 Sivu 1/6 Perustiedot 2015 (Kaikki investoinnit) - 445 riviä 16.2.2015 Ta Rakennuskohde Työt Kaupunginosa n:o *****SUUNNITTELUINVESTOINNIT***** Lyhenteet Peruskohteet Katuraitiotie ar ajorata Vuores jk

Lisätiedot

Tampereen tonttitarjonta ja asuntotuotantoon sekä asuinympäristöön liittyvät tavoitteet lähivuosina

Tampereen tonttitarjonta ja asuntotuotantoon sekä asuinympäristöön liittyvät tavoitteet lähivuosina Tampereen tonttitarjonta ja asuntotuotantoon sekä asuinympäristöön liittyvät tavoitteet lähivuosina Kaupunkiseudun tonttipäivä 10.3.2016 Mikko Nurminen 10.3.2016 Maakunnalliset ja seudulliset suunnitelmat

Lisätiedot

Tampereen kaupungin TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2000-2001. Neljäskymmenesensimmäinen vuosikerta

Tampereen kaupungin TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2000-2001. Neljäskymmenesensimmäinen vuosikerta Tampereen kaupungin TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2000-2001 Neljäskymmenesensimmäinen vuosikerta Julkaisija: Tampereen kaupunginkanslia Tulosarviointiryhmä ISSN 0355-2810 Tampereen kaupungin painatuskeskus,

Lisätiedot

Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti

Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti 1 Sammon koulu, Tampere 1.13,60 2 Hakkarin koulu, Lempäälä 1.20,32 3 Pitkäjärven koulu, Kangasala 1.21,98 4 Nokianvirran koulu, Nokia 1.23,02 Alakoulu tytöt

Lisätiedot

Kuntademokratia Länsi-Alvari. Toimintakertomus 2013 2014

Kuntademokratia Länsi-Alvari. Toimintakertomus 2013 2014 Kuntademokratia Länsi-Alvari Toimintakertomus 2013 2014 Jäsenmäärä ja jäsentietoa puheenjohtaja Marketta Mäki (Ryydynpohja) varapuheenjohtaja Juha Kivistö (Niemen oky, Tesoma-seura) Alueen yhdistyksistä

Lisätiedot

Tampereen elinympäristötutkimus Tuloksia asukkaiden näkemyksistä omasta elinympäristöstään ja sen kehittämistarpeista

Tampereen elinympäristötutkimus Tuloksia asukkaiden näkemyksistä omasta elinympäristöstään ja sen kehittämistarpeista Tampereen elinympäristötutkimus Tuloksia asukkaiden näkemyksistä omasta elinympäristöstään ja sen kehittämistarpeista Hanna Kalenoja, j Ruut Mattsson, Riikka Salkonen, Markus Pajarre j Tampereen teknillinen

Lisätiedot

YHTENÄISTEN PIENTALOALUEIDEN ARVOSELVITYS JÄLLEENRAKENNUSKAUSI

YHTENÄISTEN PIENTALOALUEIDEN ARVOSELVITYS JÄLLEENRAKENNUSKAUSI YHTENÄISTEN PIENTALOALUEIDEN ARVOSELVITYS JÄLLEENRAKENNUSKAUSI 12.5.2016 SELVITYKSEN TARKOITUS LYHYESTI SELVITYKSEN TARKOITUS Yhtenäisten pientaloalueiden arvoselvityksessä on tutkittu jälleenrakennuskauden

Lisätiedot

Tonttihakuohjelmointi

Tonttihakuohjelmointi Tonttihakuohjelmointi 2018-2022 Yhtiömuotoiset tontit 1 tehdään viisivuotiskaudeksi perustuu asemakaavoitusohjelmaan ohjelmoinnissa esitetään kunakin vuonna yleiseen tonttihakuun ja erilaisiin kilpailuihin

Lisätiedot

Tulevien raitiolinjojen alustava toteutusjärjestys

Tulevien raitiolinjojen alustava toteutusjärjestys Tulevien raitiolinjojen alustava toteutusjärjestys Kaupunginvaltuuston iltakoulu: Raitiotien ja joukkoliikenteen linjaukset Perjantai 16.3.2018 Esitys klo 14.00 14.15 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen,

Lisätiedot

Tampereen joukkoliikenteen linjastosuunnitelma 2014

Tampereen joukkoliikenteen linjastosuunnitelma 2014 Tampereen joukkoliikenteen linjastosuunnitelma 2014 Lähtökohdat Suuri osa Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan ja Vesilahden joukkoliikenteestä 1.7.2014 Tampereen joukkoliikenteen hoitoon Avaa mahdollisuuden

Lisätiedot

Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti. Alakoulu tytöt 8x80m sukkulaviesti

Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti. Alakoulu tytöt 8x80m sukkulaviesti Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti 1 Sammon koulu, Tampere 2 Pitkäjärven koulu, Kangasala 3 Hakkarin koulu, Lempäälä Alakoulu tytöt 8x80m sukkulaviesti A-sarja 1 Vatialan koulu, Kangasala 2

Lisätiedot

TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta Galleria Nottbeck

TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta Galleria Nottbeck TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta Galleria Nottbeck 2.12.2015 Tampereen kaupunki Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Tampereen väestökehitys 1989

Lisätiedot

Lasten ja perheiden palvelujen johtamisen rakenteet muutoksessa. Titta Pelttari

Lasten ja perheiden palvelujen johtamisen rakenteet muutoksessa. Titta Pelttari Lasten ja perheiden palvelujen johtamisen rakenteet muutoksessa Titta Pelttari 26.9.2018 Sote- ja maakuntauudistus muuttaa lasten ja perheiden palvelujen johtamisen rakenteita muun muassa seuraavasti Nykyiset

Lisätiedot

Tampere Ote pöytäkirjasta 4/ (5) Sivistys- ja kulttuurilautakunta

Tampere Ote pöytäkirjasta 4/ (5) Sivistys- ja kulttuurilautakunta Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 54 Apulaisrehtorin virkojen perustaminen ja rehtorin virkojen lakkauttaminen hyvinvoinnin palvelualueella kasvatus- ja opetuspalveluiden palveluryhmässä TRE:8042/01.02.01/2017

Lisätiedot

Joukkoliikenteen suunnittelutarpeet v Hervanta

Joukkoliikenteen suunnittelutarpeet v Hervanta Joukkoliikenteen suunnittelutarpeet v. 2014 - Hervanta keskustelutilaisuus, Hervannan elokuvateatteri 6.11.2013, suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen Suunnittelun aikataulu Keskustelutilaisuudet alueilla,

Lisätiedot

Aamulehden viestikarnevaalit

Aamulehden viestikarnevaalit Aamulehden viestikarnevaalit 3.9.2019 A-erä 1 Leinolan koulu 2 Atalan koulu 3 Myllyhaan koulu 4 Metsäkylän yhtenäiskoulu 5 Kissanmaan koulu 6 Takahuhdin koulu 7 Koskenmäen koulu 8 Tesoman koulu 9 Wivi

Lisätiedot

Verkostosta tehdyt analyysit 2016 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen laboratorio

Verkostosta tehdyt analyysit 2016 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen laboratorio *Koliformiset bakteerit [pmy/100 ml] *Heterotrofinen pesäkeluku 22 C [pmy/ml] *Suolistop. enterokokit [pmy/100 ml] *Clostridium perfringens [pmy/ 100ml] Ulkonäkö Maku Haju Kokonaiskloori, mitattu maastossa

Lisätiedot

Verkostosta tehdyt analyysit 2016 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen laboratorio

Verkostosta tehdyt analyysit 2016 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen laboratorio *Koliformiset bakteerit [pmy/100 ml] *Heterotrofinen pesäkeluku 22 C [pmy/ml] *Suolistop. enterokokit [pmy/100 ml] *Clostridium perfringens [pmy/ 100ml] Ulkonäkö Maku Haju Kokonaiskloori, mitattu maastossa

Lisätiedot

RAKENNUSTEN ISÄNNÖITSIJÄT Kohdenro Rakennusnro Rakennuksen nimi 1 1 HENKILÖKUNNAN TERVEYSASEMA Rinta Jaskari, Esa 2 2 YLIOPPILASTALO Särkilahti, Olli

RAKENNUSTEN ISÄNNÖITSIJÄT Kohdenro Rakennusnro Rakennuksen nimi 1 1 HENKILÖKUNNAN TERVEYSASEMA Rinta Jaskari, Esa 2 2 YLIOPPILASTALO Särkilahti, Olli 1 1 HENKILÖKUNNAN TERVEYSASEMA Rinta Jaskari, Esa 2 2 YLIOPPILASTALO Särkilahti, Olli 2 3 YLIOPPILASTALO piharak. Särkilahti, Olli 4 4 RAATIHUONE Rinta Jaskari, Esa 20 20 TULLIKAMARI Keto, Heikki 21 21

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma Asemakaavapäällikkö Elina Karppinen

Kaavoitusohjelma Asemakaavapäällikkö Elina Karppinen Kaavoitusohjelma 2019-2023 1 1.11.2018 Kaavoitusohjelma 2019-2023 Asemakaavoitusohjelma 2019-2023 sisältää asuntokerrosalaa yhteensä 1 427 000 krsm 2 ja muuta kerrosalaa noin 626 000 krsm 2. Kasvun vyöhykkeelle

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA KÄVELYN JA PYÖRÄILYN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TUTKIMUSRAPORTTI 2016 Kävelyn ja pyöräilyn tyytyväisyyskysely2016 2 1.5.2017 TIIVISTELMÄ Tässä raportissa tutkitaan asukkaiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto 11.4.2011. Maapolitiikan tilannekatsaus ja periaatteet

Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto 11.4.2011. Maapolitiikan tilannekatsaus ja periaatteet Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto 11.4.2011 Maapolitiikan tilannekatsaus ja periaatteet Mikko Nurminen 11.4.2011 1 Maapolitiikan tilannekatsaus Mikko Nurminen 11.4.2011 2 Kaupungin maanhankinta 250

Lisätiedot

LIITE. Päiväkotien, koulujen ja 2. asteen koulujen kyselytulosten jaottelu

LIITE. Päiväkotien, koulujen ja 2. asteen koulujen kyselytulosten jaottelu LIITE. Päiväkotien, koulujen ja 2. asteen koulujen kyselytulosten jaottelu Tampereen sisäilman ohjausryhmä teetti alkuvuodesta 2016 sisäilmakyselyn päivähoidon, perusopetuksen ja toisen asteen koulujen

Lisätiedot

Kaupunkiympäristön kehittäminen

Kaupunkiympäristön kehittäminen Kaupunkiympäristön kehittäminen T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Organisaatiorakenne Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Henkilöstöjaosto Tarkastustoimikunta Sisäinen tarkastus

Lisätiedot

Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan

Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan Päätösehdotus kaupunginhallitukselle 12.2.2018 kokoukseen 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen Tampereen kaupunki, raitiotien kehitysohjelma v.

Lisätiedot

Läpiajoliikenne postinumeroalueittain

Läpiajoliikenne postinumeroalueittain postinumeroalueittain 15.8.2018 Läpiajoliikenteen mittauspisteet Mittauspisteistä on dataa kuvaan merkittyjen nuolien mukaisiin suuntiin 2 Läpiajoliikenteen mittauspisteparit Länsi-etelä suunnan läpiajoliikenne

Lisätiedot

matkassa 2013 Sinisten bussien » 4 Aikataulut vaihtuvat maanantaina Tampereen joukkoliikenteen tiedotuslehti

matkassa 2013 Sinisten bussien » 4 Aikataulut vaihtuvat maanantaina Tampereen joukkoliikenteen tiedotuslehti Sinisten bussien matkassa 2013 Tampereen joukkoliikenteen tiedotuslehti Seudun joukkoliikenne myllerryksessä. Mitä kunnissa tapahtuu 1..2014?» 4 Yksi kaikkien puolesta. Aikataulut vaihtuvat maanantaina

Lisätiedot

Tampereen palvelumalli vuoteen 2025

Tampereen palvelumalli vuoteen 2025 Tampereen palvelumalli vuoteen 2025 Läntinen palvelualue; lasten ja nuorten palvelut 6.11.2015 Suunnittelupäällikkö Sisko Hiltunen Palvelumallityön kytkentä kaupunkistrategiaan Yhteinen Tampere näköalojen

Lisätiedot

Trunk route 18 is transformed into line 8. The current route and schedule remain valid. In Atala, some busses terminate in Risso.

Trunk route 18 is transformed into line 8. The current route and schedule remain valid. In Atala, some busses terminate in Risso. Tampere In June, Tampere public transport still operates the old lines, line numbers and routes. The new system will be introduced on Monday 30 June. The lines 2, 5, 12, 13, 20, 21, 24, 25, 31, 38, 90,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI HENNA SAARELA

TAMPEREEN KAUPUNKI HENNA SAARELA HappyOrNot asiakaspalaute vuonna 2012 Tampereen kaikilla terveysasemilla on kerätty vuoden 2012 ajan asiakaspalautetta HappyOrNot laitteilla. Palautetta annettiin yhteensä 51 285 kpl Kysymyksiä oli seitsemän,

Lisätiedot

Tampereen meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013-2018 Melua aiheuttavat toiminnot (vuoden 2011 tilanne)

Tampereen meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013-2018 Melua aiheuttavat toiminnot (vuoden 2011 tilanne) Liite 9, 1/5 Liite 9. Melua aiheuttavat lähteet ja toiminnot Tampereen kaupungin alueella. Tampereen meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013-2018 Melua aiheuttavat toiminnot (vuoden 2011 tilanne) Perustuu

Lisätiedot

INVESTOINNIT TALOUSARVIO 2019, TALOUSSUUNNITELMA , ALUSTAVAT ARVIOT

INVESTOINNIT TALOUSARVIO 2019, TALOUSSUUNNITELMA , ALUSTAVAT ARVIOT INVESTOINNIT TALOUSARVIO 2019, TALOUSSUUNNITELMA 2020-2022, ALUSTAVAT ARVIOT 2023-2029 Investoinnit kohdeselitys 2019 2020 2021 2022 Valm. vuosi Vuosittainen Käyttötalousm Poistotarvio BRUTTOINVESTOINNIT

Lisätiedot

TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta - Hervanta 26.11.2015

TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta - Hervanta 26.11.2015 TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta - Hervanta 26.11.2015 Tampereen kaupunki Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Tampereen väestökehitys 1989 2014 Väkiluku

Lisätiedot

PALI-alueet. Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat Palveluliikenteen vihreät pikkubussit

PALI-alueet. Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat Palveluliikenteen vihreät pikkubussit PALI-alueet Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat Palveluliikenteen vihreät pikkubussit Palveluliikenteellä kuljet maanantaista perjantaihin klo 8.30-14.30. Osa palveluliikenteen autoista liikennöi

Lisätiedot

KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANOLISTA

KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANOLISTA KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUKSEN 23.1.2017 TÄYTÄNTÖÖNPANOLISTA 5 Tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajan ja jäsenen vaali Tarkastuslautakuntaan uudeksi jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi jäljellä olevaksi

Lisätiedot

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 KEVYEN LIIKENTEEN REITTITARKASTELUT KESKUSTASTA ITÄÄN - ESISELVITYS 1. Työn sisältö ja tarkoitus Keskustasta itään suuntautuva reitti kulkee Lapinniemestä Rauhaniementien

Lisätiedot

Opas tuleville 3. luokkalaisille

Opas tuleville 3. luokkalaisille Opas tuleville 3. luokkalaisille Siirtyminen kolmannelle luokalle Toisella luokalla lapsen koulunkäynti on edennyt vaiheeseen, jolloin ensimmäiset valinnat ovat ajankohtaisia. On valittava ensimmäinen

Lisätiedot

Kaakkois-Alvari. Toimintakertomus Kuntademokratiayksikkö. Osallistumiset Kokouksia 21. Osallistumisia 288

Kaakkois-Alvari. Toimintakertomus Kuntademokratiayksikkö. Osallistumiset Kokouksia 21. Osallistumisia 288 Kaakkois-Alvari Toimintakertomus 2013 Osallistumiset 2013 Toiminta Osallistujat Kokouksia 21 Osallistumisia 288 Osallistujia/ kokous ka. yhteensä kaikki Alvarit 14 1139 osallistumista 1 Asiat ja aiheet

Lisätiedot

Komissioraportoinnin ohjeet osoitteessa http://www.tampere.fi/logistiikka/hankinnat/komissio.html

Komissioraportoinnin ohjeet osoitteessa http://www.tampere.fi/logistiikka/hankinnat/komissio.html Aaltosenkadun päiväkoti Päivähoito ja perusopetus (1310) Tampere 33500 Aaltosenkatu 31 33 Acuta suun terveydenhuolto Avopalvelut (1220) Tampere 33520 Teiskontie 35 Ahvenisjärven hammashoitola Avopalvelut

Lisätiedot

Liite 3 1/30. Meluntorjunnan kohdekortti: Keskustan ja Amurin pääkadut. Armonkallio, Juhannuskylä, Kyttälä, Ratina, Amuri, Kaakinmaa

Liite 3 1/30. Meluntorjunnan kohdekortti: Keskustan ja Amurin pääkadut. Armonkallio, Juhannuskylä, Kyttälä, Ratina, Amuri, Kaakinmaa Liite 3 1/30 Meluntorjunnan kohdekortti: Keskustan ja Amurin pääkadut Armonkallio, Juhannuskylä, Kyttälä, Ratina, Amuri, Kaakinmaa Kiinteistöt Meluntorjuntamahdollisuudet Ratapihankadun ja tunnelin rakentaminen

Lisätiedot

Palvelumallin tilannekatsaus Etelän palvelualueen kehittämissuunnitelma. Kaupunginhallituksen suunnittelukokous

Palvelumallin tilannekatsaus Etelän palvelualueen kehittämissuunnitelma. Kaupunginhallituksen suunnittelukokous Palvelumallin tilannekatsaus Etelän palvelualueen kehittämissuunnitelma Kaupunginhallituksen suunnittelukokous 10.10.2016 Palvelumallityön vaiheistus ja toteutus Palvelumalli projekti 2014-2016 Kehittämissuunnitelmat

Lisätiedot

TONTTIHAKUOHJELMOINTI Yhtiömuotoiset tontit

TONTTIHAKUOHJELMOINTI Yhtiömuotoiset tontit TONTTIHAKUOHJELMOINTI 2019-2023 Yhtiömuotoiset tontit tehdään viisivuotiskaudeksi perustuu asemakaavoitusohjelmaan ohjelmoinnissa esitetään kunakin vuonna yleiseen tonttihakuun ja erilaisiin kilpailuihin

Lisätiedot