LIIKENNEVAKUUTUKSEN MAKSUTUTKIMUS
|
|
- Elisabet Salo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LIIKENNEVAKUUTUKSEN MAKSUTUTKIMUS 1. Yleistä Vakuutusvalvontavirasto on tehnyt tutkimuksen liikennevakuutuksen maksuista perustuen vuoden 2007 aikana kerättyihin tietoihin. Tutkimusta varten vakuutusyhtiöiltä on kerätty aineistoa tilivuosilta Aineistot perustuvat sekä tilinpäätöksen mukaisiin että vakuutusyhtiöiden sisäisen laskennan tuottamiin tietoihin, jotka ovat osittain tilintarkastamattomia. Lisätietoja antavat ylimatemaatikko Pirkko Welin-Siikaluoma (09) ja matemaatikko Maarit Paakkinen (09) Taustaa Liikennevakuutus on lakisääteinen vakuutus ja se on pakollinen kaikille liikenteessä käytettäville moottoriajoneuvoille (liikennevakuutuslaissa ja asetuksessa mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta). Vakuuttamisvelvollisuus koskee ajoneuvon omistajaa tai sen pysyvää haltijaa. Liikennevakuutus on pakollinen myös siinä mielessä, että vakuutusyhtiö, jolla on oikeus myöntää liikennevakuutuksia, ei saa kieltäytyä antamasta ja voimassa pitämästä siltä haettua vakuutusta. Liikennevakuutuksesta korvattavat vahingot ja niistä maksettavat korvaukset määritellään lainsäädännössä. Liikennevakuutuksen nojalla vakuutusyhtiö korvaa ajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä vastapuolelle aiheutuneita henkilö 1 - ja omaisuusvahinkoja. Vahingonaiheuttajan omat vahingot, henkilövahinkoja lukuun ottamatta, eivät kuulu vakuutuksen piiriin. Vakuutusyhtiö on velvollinen maksamaan lain ja asetusten mukaisen korvauksen. Vahinkoa kärsineen korvauksensaaminen on turvattu siinäkin tapauksessa, että vakuutuksen myöntänyt vakuutusyhtiö ajautuisi selvitystilaan. Jos vakuutusyhtiön selvitystilan tai konkurssin johdosta korvaus jäisi muuten turvaamatta, niin tällöin viime kädessä kaikki Suomessa lakisääteistä liikennevakuutusta harjoittavat vakuutusyhtiöt vastaavat siitä yhdessä. Kaikista näistä seikoista johtuen on tärkeää, että - kuten liikennevakuutuslaissa säädetään 2 - liikennevakuutusmaksut lasketaan silmällä pitäen vakuutettujen etujen turvaavuutta kuitenkin siten, että vakuutusmaksut ovat kohtuullisessa suhteessa vakuutuksista aiheutuviin kustannuksiin. Vakuutusvalvontaviraston näkemyksen mukaan kohtuullisuuden arvioinnissa tulee myös ottaa huomioon sijoitustoiminnan tuotot. Sosiaali- ja terveysministeriön antaman asetuksen 3 mukaan vakuutusyhtiön on Vakuutusvalvontaviraston pyynnöstä osoitettava sille vakuutusmaksujen riskivastaavuus. Yhtiön on tarvittaessa toimitettava virastolle tiedot vakuutusmaksutuotoista ja korvauskuluista eriteltyinä ainakin sillä tarkkuudella, että luvanvaraisen liikenteen vakuutuksia seurataan omana ryhmänään ja 1 Henkilövahinkoina korvataan sairaanhoitokustannukset, työansiomenetys ja ansiotulojen myöhentyminen sekä maksetaan korvauksia kivusta ja särystä tai muusta tilapäisestä haitasta, pysyvästä viasta tai haitasta ja pysyvästä kosmeettisesta haitasta. Liikennevakuutuksen perusteella maksetaan myös mm. hoitotukea, työkyvyttömyyseläkettä ja perheeläkettä sekä korvataan hautauskuluja. 2 Liikennevakuutuslaki (279/1959) 18 3 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus liikennevakuutuslain mukaisten vakuutusten ja vahinkojen tilastoinnin perusteista sekä vakuutusmaksuihin sovellettavasta vahingottomien vuosien johdosta annettavien alennusten ja vahinkojen perusteella tehtävien korotusten järjestelmästä (512/2002) 7
2 muut vakuutukset eritellään yksityistalouksien sekä yritysten ja yhteisöjen vakuutuksiin (kutsutaan näitä ryhmiä jatkossa asiakasryhmiksi). Vakuutusvalvontavirasto on kerännyt liikennevakuutuslain mukaista vakuutustoimintaa harjoittavilta vakuutusyhtiöiltä tietoa asetuksessa esitetyllä tarkkuudella. Tämän lisäksi vakuutusyhtiöiltä on kerätty tietoja liikekuluista, vastuuvelasta, sijoituksista ja vakavaraisuudesta. Tässä tutkimuksessa esitetään kerättyyn aineistoon perustuen tilastotietoja maksutulon kehityksestä ja markkinaosuuksista. Lisäksi tehdään laskelmia liikennevakuutuksen tuloksesta tarkastelujaksolla sekä annetaan tulosta kuvaavia tunnuslukuja. Tutkimuksessa esitetään tietoja vuosilta koko markkinan tasolla, asiakasryhmittäin sekä yhtiöittäin. 3. Maksutulon kehitys Vuonna 2006 liikennevakuutusta harjoitti Suomessa kymmenen suomalaista vakuutusyhtiötä sekä kaksi muussa ETA-valtiossa sijaitsevan vakuutusyhtiön sivuliikettä 4. Näistä sivuliikkeistä toinen 5 on myöntänyt liikennevakuutuksia vasta vuodesta 2002 lähtien. Näiden lisäksi kolmella ETAvakuutusyhtiöllä on oikeus myöntää liikennevakuutuksia Suomessa palvelujen vapaan tarjonnan perusteella. Nämä viimeksi mainitut yhtiöt eivät ole mukana tässä tutkimuksessa. Liitteessä 1 on annettu luettelo tutkimukseen osallistuneista vakuutusyhtiöistä. Kuvassa 1 on esitetty suomalaisten yhtiöiden ja sivuliikkeiden liikennevakuutuksen maksutulon 6 kehitys vuosina asiakasryhmittäin ja yhteensä. M Yksityistaloudet Yritykset ja yhteisöt (muu kuin luvanvarainen) Luvanvarainen liikenne Yhteensä Kuva 1. Liikennevakuutusmaksutulon kehitys Vuoden 2006 vakuutusmaksutulo oli 632,0 (598,5 vuonna 2005) miljoonaa euroa. Kasvua 4 ETA-vakuutusyhtiö, joka harjoittaa vakuutusliikettä Suomessa sijoittautumisoikeuden perusteella. 5 Nordea Vahinkovakuutus 6 Maksutulolla tarkoitetaan tässä tuloslaskelman mukaista maksutuloa, josta on otettu pois jakojärjestelmäerä, ennen jälleenvakuuttajien osuuden vähentämistä. Tuloslaskelman mukainen maksutulo ei sisällä vakuutusmaksuveroa, luottotappioita, liikenneturvallisuusmaksua eikä sairaanhoitomaksua. 2(16)
3 edellisestä vuodesta oli 33,5 (72,8) miljoonaa euroa eli noin 5,6 (13,9) prosenttia. Vuoden 2005 korkea kasvu selittyy osittain täyskustannusvastuuseen siirtymisellä alkaen. Täyskustannusvastuun mukaan vakuutusyhtiö joutuu maksamaan julkisen terveydenhuollon palveluista täyden hinnan aiemman potilaalta perityn asiakasmaksun asemasta. Ennen täyskustannusvastuuta yhtiöiltä perittiin julkisen terveydenhuollon hoitokustannusten kattamiseksi vuosittain ns. sairaanhoitomaksu, joka tilitettiin Kansaneläkelaitokselle. Tämä sairaanhoitomaksu ei sisältynyt tilinpäätöksen mukaisiin maksuihin toisin kuin täyskustannusvastuun mukaisia korvauskustannuksia varten kerätty vakuutusmaksunosa. Vuonna 2006 vakuutusvuosien 7 lukumäärä kasvoi vastaavasti noin 5 prosenttia. Keskimääräinen vahinko oli puolestaan vuonna 2006 noin 3 prosenttia edellisvuotista korkeampi. Vuoden 2006 inflaatio oli noin 2 prosenttia. Liikennevakuutusmaksuista suurin osa on peräisin yksityistalouksien vakuutuksista. Vuonna 2006 näiden osuus kaikista maksuista oli 77,3 prosenttia. Pienin asiakasryhmä maksutulolla mitaten oli luvanvarainen liikenne, joka vastasi 6,9 prosentin osuudesta. Muiden yritysten ja yhteisöjen maksutulo-osuus oli 15,8 prosenttia. Vuonna 2006 vakuutusmaksujen kasvu oli voimakkainta luvanvaraisessa liikenteessä, missä maksut lisääntyivät noin 8,1 prosentilla ja pienintä muiden yritysten ja yhteisöjen vakuutuksissa (3,4 %). Yksityistalouksilla vakuutusmaksutulo kasvoi noin 5,8 prosenttia. 4. Markkinaosuuskatsaus Taulukossa 1 esitetään suomalaisten yhtiöiden ja Suomessa toimivien ETA-sivuliikkeiden suhteelliset osuudet vakuutusmaksutulolla 8 mitattuna. Taulukko 1. Vakuutusyhtiöiden vakuutusmaksutulon mukaiset markkinaosuudet prosentteina Yksityistaloudet Yritykset ja yhteisöt (ei luvanvaraiset) Luvanvarainen liikenne Yhteensä A-Vakuutus 1,8 1,5 1,2 4,3 4,1 4,2 34,8 34,8 36,6 4,5 4,2 4,1 Fennia 7,9 8,6 8,9 12,7 13,8 14,2 15,5 16,4 18,9 9,2 10,0 10,4 If 29,4 29,3 27,8 21,6 19,8 21,0 16,7 15,1 13,9 27,3 26,8 25,7 Lähivakuutus 12,4 12,5 11,7 6,5 6,6 6,4 0,8 0,8 0,7 10,7 10,7 10,1 Pohjantähti 3,0 3,0 2,9 1,8 1,8 1,8 2,1 2,1 1,9 2,8 2,7 2,6 Pohjola 17,3 15,7 18,9 19,8 17,7 18,3 10,0 10,0 9,2 17,2 15,6 18,1 Tapiola 20,5 21,6 20,3 28,5 29,4 27,4 15,1 15,9 13,7 21,4 22,4 21,0 Turva 3,2 3,4 3,5 0,6 0,6 0,6 0,8 0,8 0,8 2,6 2,8 2,9 Veritas 2,1 1,8 1,6 3,8 5,6 5,6 3,7 3,6 3,8 2,5 2,6 2,4 Ålands 0,7 0,6 0,6 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 0,6 0,6 0,5 Nordea* 1,0 1,5 2,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,8 1,1 1,5 Volvia** 0,6 0,7 0,7 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,5 0,5 0,5 Yhteensä milj. 402,8 461,5 488,5 85,9 96,8 100,0 37,0 40,2 43,5 525,7 598,5 632,0 *TrygVesta Forsikring A/S:n Suomen sivuliike **If Suomen sivuliike 7 Vakuutusvuodella tarkoitetaan tarkasteluvuoden aikana voimassa olleiden vakuutuskausien yhteiskestoa ilmoitettuna täysinä vuosina. Yksi vakuutusvuosi muodostuu esimerkiksi siten, että auto on ollut vakuutettuna koko vuoden tai kaksi autoa puoli vuotta kumpikin. 8 Maksutulolla tarkoitetaan tässä tuloslaskelman mukaista maksutuloa, josta on otettu pois jakojärjestelmäerä, ennen jälleenvakuuttajien osuuden vähentämistä. 3(16)
4 Vuonna 2006 suurin 25,7 prosentin markkinaosuus oli If:lla ja seuraavina tulivat Tapiola 21,0 prosentin ja Pohjola 18,1 prosentin osuudellaan. Yli kymmenen prosentin markkinaosuuteen ylsivät näiden lisäksi Fennia (10,4 %) ja Lähivakuutus (10,1 %). Nämä viisi suurinta yhtiöitä pitivät hallussaan 85,3 prosenttia markkinoista. Vuonna 2006 markkinaosuuttaan kasvattivat eniten Pohjola (2,5 prosenttiyksikköä), Fennia (0,4) ja Nordea (0,4). Täten ETA-sivuliikkeiden markkinaosuus jatkoi kasvuaan 1,6 prosentista vuonna ,0 prosenttiin vuonna Markkinaosuus pieneni eniten Tapiolalla (1,5), If:llä (1,1) ja Lähivakuutuksella (0,6). Tarkasteltaessa liikennevakuutusmaksuja asiakasryhmittäin, nähdään, että markkinat jakautuivat tällöin toisin. Yksityistalouksien vakuutuksissa If, Tapiola ja Pohjola olivat edelleen markkinaosuudeltaan suurimpia vakuuttajia. Näiden lisäksi yli kymmenen prosentin markkinaosuuteen ylsi Lähivakuutus 11,7 prosentin osuudellaan. Luvanvaraisen liikenteessä sen sijaan selkeä markkinajohtaja oli ammattiliikenteen vakuuttamiseen erikoistunut A-Vakuutus 36,6 prosentin osuudellaan, ja sen jälkeen tulivat Fennia (18,9 %) sekä lähes yhtä suurina If (13,9 %) ja Tapiola (13,7 %). Muiden yritysten ja yhteisöjen vakuutuksissa suurin markkinaosuus 27,4 prosenttia oli puolestaan Tapiolalla. Seuraaviksi sijoittuivat If (21,0 %), Pohjola (18,3 %) ja Fennia (14,2 %). Vakuutusvuosien lukumäärällä mitaten markkinajohtajana oli Tapiola 24,7 prosentin osuudella ja seuraavina tulivat If (24,0 %), Pohjola (17,1 %) ja Lähivakuutus (12,6 %). Vakuutusvuosien kasvu oli voimakkainta Nordealla, jolla vakuutusvuosien lukumäärä vuonna 2006 oli yli 34 prosenttia suurempi kuin edellisenä vuonna. Seuraavaksi voimakkainta kasvu oli Turvassa ja Fenniassa, joissa kummassakin vakuutusvuodet lisääntyivät noin 10 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Lukumääräisesti vakuutusvuodet lisääntyivät eniten Tapiolassa, Pohjolassa ja Fenniassa. 5. Asiakasryhmäkohtaiset tunnusluvut Taulukossa 2 esitetään vakuutusliikkeen tunnuslukuja vuosittain ja asiakasryhmittäin. Tarkastelussa ovat mukana kaikki liikennevakuutusta Suomessa harjoittavat suomalaiset vakuutusyhtiöt sekä ETA-sivuliikkeet. Tunnuslukuina esitetään liikekulusuhde, vahinkosuhde ja yhdistetty kulusuhde ennen jälleenvakuuttajan osuuden vähentämistä. Sekä maksuista että korvauksista on nykyistä kirjauskäytäntöä noudattaen otettu pois jakojärjestelmän rahoitusosuudet 9. Lisäksi koska Liikennevakuutuksen suurvahinkopoolin 10 tilitysten kohdistaminen asiakasryhmille olisi hankalaa, korvauksiin ei sisälly myöskään tilityksiä poolille tai poolilta. Liikekulusuhteella tarkoitetaan liikekulujen suhdetta vakuutusmaksutuottoihin. Vahinkosuhde saadaan jakamalla korvauskulut vakuutusmaksutuotoilla. Liikekulut muodostuvat vakuutuksiin liittyvistä liikekuluista ilman korvausten hoitokuluja, jotka puolestaan sisällytetään 9 Kaikkia liikennevakuutuslain mukaisia korvauksia ei rahastoida etukäteen, vaan osa niistä rahoitetaan yhteisvastuullisesti niin sanotulla jakojärjestelmällä. Jakojärjestelmään kuuluvat korvaukset katetaan niiden vuotuista tarvetta vastaavalla jakojärjestelmämaksulla, jonka vakuutusyhtiöt voivat sisällyttää vakuutuksenottajilta perimäänsä vakuutusmaksuun. Jakojärjestelmällä rahoitettavia kustannuksia ovat esimerkiksi eläkemuotoisten korvausten indeksikorotukset ja yli kymmenen vuotta vahingon sattumisen jälkeen maksettavat sairaanhoidon ja lääkinnällisen kuntoutuksen kulukorvaukset. Vuoteen 2006 asti jakojärjestelmäerät sisältyivät vakuutusmaksuihin ja maksettuihin korvauksiin, mutta vuodesta 2007 lähtien nämä erät on siirtoeräluonteensa vuoksi jätetty pois tuloslaskelmasta. Tässä raportissa noudatetaan tätä uutta kirjaamiskäytäntöä. 10 Liikennevakuutuksen suurvahinkopoolin jäsenyhtiöt ja Liikennevakuutuskeskus ovat sopineet korvausten jakamisesta pooliyhtiöiden kesken. Poolivahinkona pidetään vahinkotapahtumaa, jonka johdosta maksettavaksi tulevat korvaukset ylittävät vahingosta vastuussa olevan pooliyhtiön valitseman poolirajan. Pooliyhtiöt osallistuvat poolivahinkoihin tämän poolirajan ylittävältä osalta. 4(16)
5 korvauskuluihin. Yhdistetyllä kulusuhteella tarkoitetaan näiden kahden suhdeluvun summaa. Silloin kun vakuutuksista aiheutuneet kustannukset ovat yhtä suuret kuin vakuutusmaksutuotot, on yhdistetyn kulusuhteen arvo prosentteina sata. Sataa prosenttia suurempi yhdistetty kulusuhde tarkoittaa sitä, että vakuutuksista aiheutuneet kustannukset ovat olleet suuremmat kuin näistä saadut vakuutusmaksutuotot. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että vakuutusliike olisi ollut tappiollista, sillä myös sijoitustuotot vaikuttavat vakuutusliikkeen kannattavuuteen. Vastaavasti sataa prosenttia alhaisempi yhdistetty kulusuhde ei vielä takaa sitä, että yhtiön tulos olisi ollut voitollinen. Seuraavassa luvussa tarkastellaan liikennevakuutuksen tulosta siten, että myös sijoitustuotot otetaan siinä huomioon. Taulukko 2. Lakisääteinen liikennevakuutus tunnusluvut ennen jälleenvakuuttajan osuuden vähentämistä (ilman jakojärjestelmäeriä) Vakuutusmaksutuotot M Yksityis- Yritykset Luvanvarainen Yhteensä taloudet ja yhteisöt liikenne ,0 72,5 34,1 443, ,8 71,5 33,7 456, ,2 78,6 35,9 500, ,8 88,1 40,4 581, ,8 93,2 42,9 617,9 keskiarvo 401,7 80,8 37,4 519,9 Liikekulusuhde Yksityis- Yritykset Luvanvarainen Yhteensä taloudet ja yhteisöt liikenne % 27 % 22 % 26 % % 26 % 21 % 25 % % 21 % 19 % 22 % % 18 % 19 % 22 % % 19 % 19 % 22 % keskiarvo 24 % 22 % 20 % 23 % Vahinkosuhde Yksityis- Yritykset Luvanvarainen Yhteensä taloudet ja yhteisöt liikenne % 104 % 113 % 86 % % 108 % 145 % 97 % % 95 % 133 % 78 % % 117 % 96 % 95 % % 73 % 121 % 83 % keskiarvo 83 % 99 % 121 % 88 % Yhdistetty kulusuhde Yksityis- Yritykset Luvanvarainen Yhteensä taloudet ja yhteisöt liikenne % 131 % 135 % 112 % % 134 % 166 % 122 % % 116 % 152 % 100 % % 135 % 114 % 117 % % 92 % 139 % 105 % keskiarvo 106 % 122 % 141 % 111 % 5(16)
6 Liikennevakuutuksen liikekulusuhde oli tarkastelujaksolla noin 23 prosenttia. Tämä oli jonkin verran korkeampi kuin vakuutusyhtiöillä keskimäärin, sillä koko vahinkovakuutuksen liikekulusuhde oli vastaavana aikana noin 20 prosenttia. Sekä koko liikkeen että liikennevakuutuksen osalta on tarkastelujaksolla havaittavissa liikekulujen alenemista suhteessa vakuutusmaksutuottoihin. Asiakasryhmittäin tarkasteltuna liikekulusuhde on ollut korkein yksityistalouksien vakuutuksissa, kun taas luvanvaraisen liikenteen vakuutusten kustannukset ovat olleet pienimmät. Toisin kuin liikekulut, joiden kehitys on ollut tasaista, vahinkosuhteessa on havaittavissa suurtakin vaihtelua vuodesta toiseen. Tähän vaikuttavat erityisesti kunakin vuonna sattuneet vahingot sekä aikaisempien vuosien vahinkojen korvausvastuisiin tehdyt muutokset. Vahinkosuhteen vuotuinen vaihtelu on ollut vähäisintä yksityistalouksien vakuutuksissa (70 % - 91 %). Tämä johtuu pitkälti siitä, että tämä asiakasryhmä on selkeästi suurin, mikä puolestaan tasoittaa vahinkomenon heilahtelua. Pienimmässä tarkasteltavassa ryhmässä eli luvanvaraisessa liikenteessä vahinkosuhteen heilahtelu on ollut odotetusti suurinta (96 % %). Koko liikennevakuutuksessa vahinkosuhde vaihteli tarkastelujaksolla 78 prosentista 97 prosenttiin ollen keskimäärin 88 prosenttia. Vahinkosuhdetta kasvattivat mm. tarkastelujaksolle sijoittuneet suurvahingot. Vuonna 2004 Konginkankaalla tapahtuneessa raskaan ajoneuvoyhdistelmän ja linja-auton yhteentörmäyksessä kuoli 23 ja loukkaantui 14 henkilöä. Tämä lisäsi nimenomaan luvanvaraisen liikenteen korvauskuluja. Vuonna 2005 tapahtui puolestaan Suomen tähän asti pahin ketjukolari, jossa oli osallisena satoja ajoneuvoja ja jossa kuoli kolme ja loukkaantui yli 60 henkilöä. Korvausvastuisiin ja niiden laskuperusteisiin on kohdistunut myös merkittäviä muutoksia tarkastelujaksolla. Eliniän odotteen kasvamisen johdosta vakuutusyhtiöt ottivat vuosien 2003 ja 2004 aikana käyttöön uuden kuolevuusennustemallin, joka perustui ns. kohorttilaskentaan. Tämä nosti vahinkosuhdetta erityisesti vuonna 2003 (noin 4 prosenttiyksiköllä). Korkotasossa tapahtuneen laskevan kehityksen johdosta eläkevastuiden diskonttaamisessa käytettyä diskonttokorkoa on alennettu tarkastelujaksolla useaan otteeseen, mikä on osaltaan kasvattanut vahinkosuhteita. Vahinkosuhteita on puolestaan alentanut vuonna 2004 tehty lakimuutos, jonka mukaan kymmenen vuoden kuluttua vahingon sattumisesta syntyviä sairaanhoidon ja lääkinnällisen kuntoutuksen kustannuksia ei enää rahastoida, vaan ne kustannetaan jakojärjestelmän avulla (vaikutus vahinkosuhteeseen noin prosenttiyksikköä). Vahinkosuhteiden vaihtelusta huolimatta taulukosta on selkeästi nähtävissä, että yhdistetty kulusuhde on ollut alhaisin yksityishenkilöiden vakuutuksissa kun taas kulusuhde on yleensä ollut korkein luvanvaraisessa liikenteessä. Viiden vuoden tarkastelujaksolla näiden asiakasryhmien väliset erot yhdistetyissä kulusuhteissa ovat olleet merkittävät. Taulukosta 2 tehtävä johtopäätös onkin, että liikennevakuutusmaksut ovat olleet kustannuksiinsa nähden keskimäärin halvimmat luvanvaraisen liikenteen vakuutuksissa ja vastaavasti kalleimmat yksityishenkilöiden vakuutuksissa Vakuutusliikkeen tulos Kuten edellä on todettu, liikkeen kannattavuutta - ja samalla maksujen kohtuullisuutta - arvioitaessa 11 Asiakasryhmien väliset erot yhdistetyissä kulusuhteissa voisivat selittyä sillä, että luvanvaraisen liikenteen vakuutuksiin liittyvä vastuuvelka olisi suhteellisesti suurempi kuin muissa asiakasryhmissä (esimerkiksi henkilövahinkojen osuus korvattavista vahingoista olisi korkeampi). Tuolloin vastuuvelan katteelle saadut sijoitustuotot olisivat muiden asiakasryhmien sijoitustuottoja korkeammat, jolloin vakuutusmaksuja voitaisiin vastaavasti alentaa. Yhtiöiltä kerätyn aineiston perusteella tämä ei kuitenkaan riitä selittämään kulusuhteessa havaittua eroa. 6(16)
7 on maksujen, korvausten ja liikekulujen lisäksi otettava huomioon vakuutuksille kuuluva sijoitustuotto. Sijoitustuoton allokointi vakuutuksille voidaan kuitenkin tehdä usealla eri tavalla riippuen siitä, mitä laskelmalla halutaan mitata. Seuraavassa esitetäänkin liikennevakuutuksen tulos kolmella tavalla laskettuna. Näitä tuloksia kutsutaan tasoitetuksi vakuutusliikkeen tulokseksi, vakuutusliikkeen (tasoittamattomaksi) tulokseksi ja vakuutustoiminnan tulokseksi. Tulosluvut on laskettu ennen veroja. Tulokset lasketaan suomalaisten vakuutusyhtiöiden yhteenlasketuista tiedoista (mukana ei siis ole ETA-sivuliikkeitä) vuosilta Laskelma on nettoperusteinen, eli siinä esiintyvistä eristä on vähennetty vastaava jälleenvakuuttajan osuus. Myös Liikennevakuutuksen suurvahinkopoolin tilitykset otetaan laskelmassa huomioon. Vakuutusmaksut ja korvaukset ovat tuloslaskelman mukaisia sillä erotuksella, että niistä on eliminoitu jakojärjestelmäerät. Tiedot esitetään kultakin tarkastelujakson vuodelta sekä tarkastelujakson aritmeettisina keskiarvoina. Lasketuista suhdeluvuista annetaan lisäksi keskihajonta. 6.1 Tasoitettu vakuutusliikkeen tulos Kuten edellisessä luvussa havaittiin, poikkeukselliset erät voivat vaikuttaa tulokseen huomattavassa määrin. Esimerkiksi vastuuvelkaan tehty laskuperustemuutos, kuten kuolevuusennustemallin vaihtaminen, aiheuttaa epäjatkuvuuskohdan sen vuoden kohdalla, jolloin muutos tehtiin. Tällaiset kertaluontoiset poikkeuserät vaikeuttavat vuosien ja yhtiöiden välistä vertailua. Lisäksi niiden johdosta tulostiedoista voi olla vaikea tai jopa mahdotonta päätellä, millainen maksutaso oli tai millainen vahinkovuosi oli kyseessä. Tasoitetusta vakuutusliikkeen tuloksesta eliminoidaan tulokseen vaikuttavia poikkeuksellisia tai kertaluonteisia eriä kuten vastuuvelan laskuperusteisiin tehtyjen muutosten vaikutukset. Lisäksi tasoitetussa tuloksessa vakuutustoimintaan kohdistetaan sijoitustoiminnan tuottoja nettovastuuvelalle lasketun riskittömän tuoton verran, toteutuneiden tuottojen asemasta. Tasoitetussa tuloksessa on täten eliminoitu tekijöitä, jotka aiheuttavat tulokseen vuotuista heilahtelua ja siten heikentävät tulosten vertailtavuutta. Tasoitettu tulos kuvastaa kuitenkin kyseistä vakuutusvuotta, sillä vuoden aikana sattuneet vahingot vaikuttavat siihen. Pitkällä ajanjaksolla tasoitettu laskelma antaa informaatiota vakuutusmaksuista hinnoittelunäkökulmasta. Koska vakuutusmaksujen määräytymisperiaatteiden tulee olla tiedossa jo vakuutustarjouksia tehtäessä ennen vakuutuskauden alkamista, niin vakuutusmaksujen taso kiinnittyy ennen kuin näistä vakuutuksista aiheutuvat kustannukset realisoituvat. Liikennevakuutukselle on tyypillistä, että vakuutuksista aiheutuvat lopulliset kustannukset selviävät hyvin hitaasti, usein vasta kymmenien vuosien kuluttua. Näin ollen hinnoittelu perustuu yhtiön näkemykseen todennäköisistä tulevista kustannuksista sekä varovaiseen arvioon vakuutusliikkeeseen sitoutuneiden varojen pidemmän aikavälin tulevista sijoitustuotoista. Laskelma, jossa korvauksista on eliminoitu kertaluonteiset laskuperustemuutokset ja jossa sijoitustuotot on laskettu riskittömän tuoton mukaisina, pyrkii antamaan käsityksen vakuutusten odotusten mukaisesta tuottotasosta. Vahinkoihin liittyvän vuotuisen vaihtelun tasaantuminen edellyttää kuitenkin tasoitetun tuloksen osalta tarpeeksi pitkää tarkastelujaksoa. Taulukossa 3 on esitetty tasoitettu liikennevakuutuksen vakuutusliikkeen tulos. 7(16)
8 Taulukko 3. Liikennevakuutusliikkeen tasoitettu nettotulos ilman jakojärjestelmäeriä Vakuutusyhtiöt yhteensä (ilman ETA-sivuliikkeitä) euro keskiarvo hajonta Vakuutusmaksutuotto ilman laskuperustemuutoksia Nettovastuuvelan riskitön tuotto Korvauskulu ilman laskuperustemuutoksia ja muita kertaluontoisia poikkeuksellisia eriä Liikekulut Yhteistakuuerän muutos Tasoitettu vakuutusliikkeen tulos TVLT (netto) %-yksikköä TVLT/ bruttomaksutulo ilman jakojärjestelmäeriä 11,9 % 8,5 % 12,3 % 0,6 % 5,7 % 7,8 % 4,9 % TVLT/ asiakkaalta peritty maksu 8,1 % 5,8 % 8,5 % 0,4 % 4,1 % 5,4 % 3,3 % Laskelmassa vakuutusmaksutuottoa on oikaistu vakuutusmaksuvastuun laskuperusteisiin tehtyjen muutosten vaikutuksella. Vuonna 2006 laskuperustemuutokset kasvattivat vakuutusmaksuvastuuta 1,4 miljoonaa euroa (vuonna 2005 pienensivät 9,2), joten tämä erä on siis laskelmassa vähennetty maksutuotoista. Tasoitettuun vakuutusliikkeen tulokseen allokoidaan tarkastelussa nettovastuuvelkaa kattaville varoille laskettu riskitön sijoitustuotto. Taulukossa 3 riskittömän tuottotason approksimaationa on käytetty Suomen valtion 10 vuoden kuluttua erääntyvien obligaatioiden keskimääräistä korkoa kyseisenä vuonna. Vuonna 2006 tämä korko oli noin 3,78 prosenttia ja koko tarkastelujaksolla keskimäärin 4,07 prosenttia (liite 2). Nettovastuuvelan riskitön tuotto lasketaan soveltamalla kyseisen vuoden keskikorkoa vuoden alun ja vuoden lopun nettovastuuvelkojen keskiarvoon. Laskelmassa nettovastuuvelkaan ei sisällytetä tasoitusmäärää. Vakuutusyhtiössä vastuuvelan sijoitustuotolla rahoitetaan mm. edellisen vuoden korvausvastuun diskonttauksen purkautumisesta aiheutuvaa korvauskulun kasvua. Korvauskuluista on eliminoitu korvausvastuun laskentaperiaatteiden muutokset. Vuonna 2006 korvausvastuuseen kohdistui laskuperustemuutosten lisäksi myös joitakin muita huomattavia kertaluonteisia oikaisueriä, jotka tässä laskelmassa on huomioitu. 12 Nämä muutokset alensivat korvauskulua yhteensä 16,7 (2005 kasvattivat 31,0) miljoonalla eurolla. Vakuutusliikkeen tasoitettua tulosta laskettaessa otetaan vielä huomioon siirto yhteistakuuerään. Liikennevakuutusyhtiöllä on velvollisuus kartuttaa yhteistakuuerää sosiaali- ja terveysministeriön antaman määräyksen mukaisesti. 13 Siirto on aina vähintään nolla 14, joten se yleensä rasittaa tulosta. Vuonna 2006 tasoitettu vakuutusliikkeen tulos oli 35,0 (vuonna ,4) miljoonaa euroa, kun koko tarkastelujakson keskiarvo oli 39,1 miljoonaa euroa. Suhteutettuna bruttomaksutuloon 15 tulos oli vuonna ,7 (0,6) prosenttia ja koko tarkastelujaksolla keskimäärin 7,8 prosenttia. Vastaava keskihajonta oli 4,9 prosenttiyksikköä. Tasoitettu tulos on siis ollut tarkastelujaksolla jonkin verran ylijäämäinen. 12 Eräät yhtiöt oikaisivat eläkevarauksia, joiden taso oli yhtiöiden tekemässä tarkastuksessa osoittautunut liian korkeaksi. Näiden muutosten vaikutus tulokseen oli n. 18 miljoonaa euroa tulosta parantava. 13 Sosiaali- ja terveysministeriön määräykset kotimaisille vakuutusyhtiöille 60/02/1999, määräys vakuutusyhtiölain 10 luvun 2 :n mukaisen yhteistakuuerän kartuttamisesta 14 Yhteistakuuerää kartutetaan 4 prosenttia edellisen vuoden määrästä kuitenkin siten, että yhteistakuuerää ei kartuteta yli määrän, joka vastaa 3 prosenttia liikennevakuutuksen bruttovastuuvelasta ilman tasoitusmäärää. 15 Bruttomaksutulolla tarkoitetaan tässä tuloslaskelman mukaista vakuutusmaksutuloa ennen jälleenvakuutuksen osuuden vähentämistä, vähennettynä jakojärjestelmän rahoitusosuudella. 8(16)
9 Vakuutusliikkeen kannattavuuteen vaikuttavat paitsi odotetut kustannukset niin myös kustannuksiin liittyvä epävarmuus. Tämän johdosta hinnoittelussa otetaan yleensä huomioon niin sanottu varmuuslisä, jonka avulla pyritään varautumaan paitsi kustannusten heilahteluun niin myös odotetuissa kustannuksissa tapahtuviin tason muutoksiin (esimerkiksi korvausinflaatio). Tarvittava varmuuslisä on sitä suurempi, mitä volatiilimmasta liikkeestä on kyse. Varmuuslisää voidaan rahoittaa sekä vakuutusmaksuilla että sijoitustuotoilla. Taulukosta 3 nähdään, että koska tasoitettu tulos on pienempi kuin vastuuvelalle laskettu riskitön tuotto, niin ilman sijoitustuottoja tulos olisi ollut negatiivinen. Tutkimuksessa havaittu tulos ei anna aihetta epäillä, että liikennevakuutuksen hinnoittelu olisi ollut lain vastaista. Edellä laskettu suhdeluku mittaa tulosta suhteessa vakuutusyhtiön tuloksi luettavaan vakuutusmaksuun. Taulukon viimeisellä rivillä on vertailun vuoksi esitetty tasoitettu vakuutusliikkeen tulos suhteessa ns. asiakkaalta perittyyn maksuun. Tässä maksussa on huomioitu myös kaikki ne siirtotuloerät, jotka vakuutusyhtiö on velvollinen asiakkailtaan vakuutusmaksun yhteydessä perimään, mutta jotka eivät sisälly vakuutusyhtiön vakuutusmaksutuloon. Tällaisia eriä ovat vakuutusmaksuvero, liikenneturvallisuusmaksu, sairaanhoitomaksu vuoteen 2004 asti sekä jakojärjestelmän rahoitusosuus. Lisäksi asiakkaalta perittyyn maksuun sisältyvät luottotappiot vakuutusmaksusaamisista, joita ei myöskään lueta mukaan vakuutusyhtiön maksutuloon. Vuonna 2006 nämä vakuutusyhtiön maksutuloon kuulumattomat erät muodostivat noin 27,7 prosenttia asiakkaalta kerätystä maksusta (liite 3). Tasoitettu vakuutusliikkeen tulos oli tarkastelujaksolla keskimäärin 5,4 prosenttia suhteessa asiakkailta perittyyn vakuutusmaksuun, vaihdellen vuoden ,4 prosentista vuoden ,5 prosenttiin. 6.2 Vakuutusliikkeen tulos Vakuutusliikkeen (tasoittamaton) tulos saadaan palauttamalla tulokseen tasoitetussa tuloksessa oikaistut vastuuvelan laskentaperiaatteiden muutosten vaikutukset sekä ottamalla huomioon nettovastuuvelan katteelle laskettu käypäarvoinen sijoitustuotto. Käypäarvoinen tuotto voi olosuhteista riippuen olla myös edellä mainittua riskitöntä tuottoa pienempi. Näin saatu tulos mittaa vakuutusliikkeen toteutunutta tulosta. Nettovastuuvelan katteen käypäarvoisen sijoitustuoton arvioiminen ei ole kuitenkaan täysin ongelmatonta. Vakuutusyhtiön taseen varoja ei ole siinä mielessä korvamerkitty, että voitaisiin suoraan osoittaa, mitkä omaisuuserät ovat juuri liikennevakuutuksen nettovastuuvelan katteena. Tämän johdosta vastuuvelan katteelle saatu käypäarvoinen sijoitustuotto perustuu aina arvionvaraiseen laskelmaan. Yksi lähestymistapa olisi olettaa, että tälle katteelle saatu sijoitustuotto on suhteessa samansuuruinen kuin yhtiön koko sijoitusomaisuudelle saatu käypäarvoinen tuotto. Tämä saattaisi kuitenkin johtaa virheellisiin johtopäätöksiin johtuen siitä, että vakuutusyhtiöiden pääomarakenteet ja sijoitusstrategiat poikkeavat huomattavasti toisistaan. Lainsäädännössä asetetaan runsaasti rajoituksia vastuuvelkaa kattaville varoille, sen sijaan katteen ulkopuolisia varoja koskien sääntelyä ei ole. Näin ollen koko omaisuudelle saatu sijoitustuotto ei välttämättä kuvaa vastuuvelan katteelle saatua tuottoa. Vakuutusyhtiölain mukaan yhtiön on vastuuvelkaa katettaessa otettava huomioon, millaista vakuutusliikettä yhtiö harjoittaa, ja tämän mukaisesti huolehdittava katteeseen kuuluvien varojen varmuudesta, tuotosta ja rahaksi muutettavuudesta sekä niiden asianmukaisesta monipuolisuudesta ja hajauttamisesta. Vastuuvelan katetta koskeekin yksityiskohtainen katesäännöstö, jolla pyritään erityisesti rajoittamaan katteeseen liittyvää keskittymäriskiä ja vastapuoliriskiä. Koska liikennevakuutuksen vastuuvelasta yli puolet muodostuu eläkevastuista, kattavien varojen varmuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Tämän johdosta yhtiöt käyttävät olennaisessa 9(16)
10 määrin rahoitusmarkkinainstrumentteja vastuuvelan kattamiseen. Taulukossa nettovastuuvelan käypäarvoinen tuotto perustuu laskelmaan, missä sijoitustuotot kohdistetaan liikennevakuutuksen vastuuvelan katteelle yksinkertaistettua jakosääntöä käyttäen, pyrkien kuitenkin ottamaan huomioon vastuuvelan kattamiseen liittyviä erityispiirteitä. Laskenta perustuu oletukseen, että yhtiö pitää sijoitussalkussaan joukkovelkakirjalainoja ensisijaisesti vastuuvelan ja erityisesti eläkevastuiden kattamiseksi 16. Luonnollisesti tämäkin laskentatapa on arvionvarainen. Lisäksi, koska Vakuutusvalvontavirastolla ei ole käytettävissään yhtiökohtaisia eri sijoitusinstrumenttien käypäarvoisia sijoitustuottoja vuotta 2005 edeltävältä ajalta, niin näiden vuosien osalta jokaisessa yhtiössä on tulosta laskettaessa käytetty rahoitusmarkkinavälineille keskimääräisiä sijoitustuottoarvioita 17. Liitteessä 2 esitetään vastuuvelkaa kattavien varoille lasketut keskimääräiset käypäarvoiset sijoitustuotot. Jatkossa vakuutusyhtiöiltä tullaan keräämään laskelman pohjaksi tarkempaa tietoa vastuuvelkaa kattavista varoista. Taulukko 4. Liikennevakuutusliikkeen (tasoittamaton) nettotulos ilman jakojärjestelmäeriä Vakuutusyhtiöt yhteensä (ilman ETA-sivuliikkeitä) euro keskiarvo hajonta Tasoitettu vakuutusliikkeen tulos TVLT (netto) Vastuuvelan laskuperustemuutosten tulosvaikutuksen palautus Nettovastuuvelan tuotto yli riskittömän tuoton Vakuutusliikkeen tulos VLT (netto) %-yksikköä VLT/ bruttomaksutulo ilman jakojärjestelmäeriä 6,3 % -1,4 % 24,9 % 3,5 % 3,2 % 7,3 % 10,2 % Taulukosta nähdään, että vastuuvelkaan tehdyt oikaisut ovat olleet tulosta parantavia vuosina 2004 ja 2006 sekä tulosta heikentäviä muina vuosina. Vuoden 2004 positiivinen muutos johtui aiemmin mainitusta sairaanhoidon ja lääkinnällisen kuntoutuksen kustannusten rahastoinnista luopumisesta silloin, kun vahingon sattumisesta on kulunut kymmenen vuotta. Vuoden 2006 muutoksiin vaikuttivat taasen mainitut eläkevarauksiin tehdyt tarkistukset. Laskentaperiaatteisiin tehdyillä muutoksilla on ollut yhtiön tuloksen kannalta huomattava merkitys kaikkina tarkasteltavina vuosina. Nettovastuuvelan tuotto yli riskittömän tuoton on ollut koko tarkastelujaksolla keskimäärin positiivinen. Tämä tarkoittaa sitä, että käypäarvoinen tuotto on koko jaksolla ylittänyt riskittömän tuottotason. Yksittäisiä vuosia tarkastellessa nähdään kuitenkin, että vuosina 2002 ja 2006 vastuuvelkaa kattavien varojen käypäarvoinen tuotto alitti riskittömän tuoton. Vuonna 2006 tämä selittyy pitkälti sillä, että korkosijoitusten käyvät tuotot jäivät vaatimattomiksi. Vuoden 2002 aikana puolestaan osakekurssit laskivat maailmanlaajuisesti. Näin ollen vakuutusyhtiöiden tasoittamaton tulos liikennevakuutusliikkeessä on tarkastelujaksolla ollut noin 7,3 prosenttia suhteessa bruttovakuutusmaksutuloon. Tulos on vaihdellut vuosittain paljon aina vuoden ,4 prosentista vuoden ,9 prosenttiin. Hajontaluvuksi tarkastelujaksolla saadaan 10,2 prosenttiyksikköä. Kuten odotettua, tasoittamattoman tuloksen 16 Laskelmassa oletetaan, että yhtiö kattaa eläkevastuunsa ensisijaisesti joukkovelkakirjalainojen avulla. Jos yhtiöllä on joukkovelkakirjalainoja enemmän kuin katettava eläkevastuu edellyttää, niin katsotaan, että yhtiö käyttää näitä ensisijaisesti muun vastuuvelan kattamiseen. Näin ollen eläkevastuille laskettu sijoitustuotto perustuisi yleensä lähes kokonaan joukkovelkakirjalainoille saatuun tuottotasoon ja muulle vastuuvelalle laskettu tuotto yleensä tämän ja muiden sijoitusten tuottotasojen painotettuun keskiarvoon. 17 Rahoitusmarkkinavälineiden keskimääräisenä tuotto-olettamana on käytetty ,93%, ,69% ja ,89% (lähteet: Effas Bond Index Govt, MSCI Euro Credit Corp. Index ja Leonia Rahamarkkinaindeksi) 10(16)
11 vaihtelu oli huomattavasti suurempaa kuin tasoitetulla tuloksella, missä hajonta oli vain 4,9 prosenttiyksikön suuruinen. Tasoittamattoman tuloksen hajonta kuvastaa vakuutus- ja sijoitustoimintaan liittyvää riskiä. Kun verrataan näitä tuloksia luvussa 5 esitettyihin yhdistettyihin kulusuhteisiin, havaitaan, että vaikka yhdistetty kulusuhde on kaikkina vuosina ylittänyt 100 prosenttia, on vakuutusliike siitä huolimatta tuottanut vakuutusyhtiöille voittoa vuotta 2003 lukuun ottamatta. 6.3 Vakuutustoiminnan tulos Edellisissä kohdissa keskityttiin vakuutusliikkeen tuloksen muodostumiseen. Tällöin ei otettu millään tavoin huomioon sitä seikkaa, että vakuutusliikkeen harjoittaminen sitoo aina pääomia. Seuraavassa arvioidaan vakuutustoiminnan tulosta ottaen huomioon myös toimintaan sitoutunut pääoma sekä sille saatu sijoitustuotto. Tässä tarkastelussa toimintaan sitoutuneena pääomana käytetään liikennevakuutukselle kohdistettua osaa sosiaali- ja terveysministeriön määräyksen mukaisesta vakavaraisuuspääomavaatimuksesta (vakavaraisuuspääoman tavoiteraja). 18 Määräyksessä vakavaraisuuspääomavaatimus annetaan koko yhtiön tasolla, toisin sanoen sitä ei ole määritelty vakuutuslajeittain. Jotta liikennevakuutustoiminnan tulos saataisiin laskettua, osa tästä pääomavaatimuksesta tulee kohdistaa liikennevakuutukselle. Tässä tutkimuksessa kohdistamien tehdään samalla periaatteella kuin lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tilastotutkimuksessa 19. Jakoperusteina käytetään sekä nettomaksutuottoja että nettovastuuvelkaa. 20 Laskelmassa otetaan huomioon liikennevakuutukseen sitoutuneille varoille saatu käypäarvoinen sijoitustuotto. Samoin kuin vastuuvelkaa kattavien varojen kohdalla, tämäkin laskelma perustuu arvioon. Vakavaraisuuspääomavaatimusta kattavien varojen tuottotaso arvioidaan sen sijoitusomaisuuden perusteella, jonka ei vakuutusliikkeen tulosta laskettaessa katsottu lukeutuneen vastuuvelan katteeseen. Tuotto lasketaan soveltamalla näin saatua tuottotasoa vakavaraisuuspääoman tavoiterajan vuoden alun ja vuoden lopun keskiarvoon. Taulukossa 5 esitetään laskelma liikennevakuutustoiminnan tuloksesta. Taulukko 5. Liikennevakuutustoiminnan nettotulos Vakuutusyhtiöt yhteensä (ilman ETA-sivuliikkeitä) euro keskiarvo hajonta Vakuutusliikkeen tulos VLT Vakavaraisuuspääoman tavoiterajan tuotto Vakuutustoiminnan tulos (VTT) VTT / keskim. vakavaraisuuspääoman tavoiteraja -5,3 % 1,7 % 33,9 % 15,5 % 14,6 % 12,1 % 15,0 % 18 Sosiaali- ja terveysministeriön määräykset kotimaisille vakuutusyhtiöille 60/02/1999, määräys vahinkovakuutusyhtiön vakavaraisuuspääomasta ja tasoitusmäärästä ja niiden rajoista: vakavaraisuuspääoman tavoiteraja VPO 1 19 Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tilastotutkimus, Vakuutusvalvontaviraston julkaisusarja, TILASTOT 2007:3, ISBN Liikennevakuutuksen osuus lasketaan käyttäen jakosuhdetta y = B( liik.) nettovastu uvelka ( liik.) nettovastu uvelka ( liik.) + 0,8 VT min + 1,8 S B nettovastu uvelka nettovastu uvelka + 0,8 VT + 1,8 S min missä B = nettomaksutuotto, VT min = vakuutusteknisistä riskeistä johtuva pääomavaatimus ja S = sijoitusriskistä johtuva pääomavaatimus. 11(16)
12 Taulukosta nähdään, että vakavaraisuuspääoman tavoiterajan katteelle kohdistetut käypäarvoiset sijoitustuotot ovat olleet positiivisia vuotta lukuun ottamatta. Vakuutustoiminnan tulos vaihteli tarkastelujaksolla vuoden ,0 miljoonasta eurosta 135,7 miljoonaan euroon vuonna Keskimäärin tuotto oli 50,4 miljoonaa euroa. Kun tämä suhteutetaan keskimääräiseen vakavaraisuusvaatimukseen 22, saadaan arvio sitoutuneen pääoman tuotosta, joka oli tarkastelujaksolla keskimäärin 12,1 prosenttia. Vastaava hajonta oli tarkastelujaksolla 15,0 prosenttiyksikköä. Tässä laskelmassa ei ole otettu huomioon veroja eikä tuotoista ole vähennetty arviota sitoutuneen pääoman tuottovaatimuksesta. 6.4 Yhtiökohtaiset tulokset Liitteessä 4 esitetään taulukoiden 3, 4 ja 5 mukaiset liikennevakuutuksen vakuutusliikkeen ja vakuutustoiminnan tuloslaskelmat vakuutusyhtiökohtaisesti suomalaisten vakuutusyhtiöiden osalta. Lisäksi ETA-sivuliikkeistä esitetään taulukot 3 ja 4. Taulukon 5 mukaisen vakuutustoiminnan tuloksen laskeminen ETA-sivuliikkeiden osalta ei ole mielekästä, koska sivuliikkeet omistavat ulkomaiset vakuutusyhtiöt eivät noudata suomalaista vakavaraisuussääntelyä. Täten vakavaraisuuspääoman tavoiterajan käyttäminen toimintaan sitoutuneen pääoman mittarina ei ole perusteltua. Edelleen, koska virastolla ei ole käytettävissään riittäviä tietoja ulkomaisen yhtiön vastuuvelkaa kattavista varoista tai niille saaduista tuotoista, ei ole mahdollista laskea taulukossa 4 tarvittavaa liikennevakuutuksen vastuuvelan katteelle kohdistettua käypäarvoista tuottoa yhtiön omia tietoja käyttäen. Jotta kaikkien Suomessa toimivien liikennevakuuttajien tuloksia voitaisiin kuitenkin vertailla, niin taulukon 4 laskelmassa ETA-sivuliikkeille sovelletaan suomalaisista yhtiöistä laskettuja keskimääräisiä sijoitustuottoja. Sivuliikkeiden käypäarvoinen sijoitustuotto nettovastuuvelan katteelle lasketaan olettamalla, että tuotto on kunakin vuonna samansuuruinen kuin tutkimuksen suomalaisilla yhtiöillä keskimäärin. Keskimääräiset sijoitustuotot on esitetty liitteessä 2. Kuten aiemmin on todettu, liikennevakuutuksen tulokset vaihtelevat vuosittain lukuisista syistä johtuen. Näin ollen yhden vuoden tuloksen perusteella ei voida tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä hinnoittelun onnistumisesta. Tämä pätee erityisesti tarkasteltaessa yksittäistä vakuutusyhtiötä. Tarvitaan pidempi ajanjakso, jotta saataisiin käsitys liikennevakuutuksen kannattavuudesta yhtiössä. Näistä syistä johtuen yhtiökohtaiset tulostaulukot annetaan tarkastelujakson keskiarvoina, ja lisäksi tulosprosenttien aritmeettisten keskiarvojen vieressä esitetään vastaavat keskihajonnat antamaan informaatiota tuloksiin liittyneestä vuotuisesta vaihtelusta. Liitteessä 4 näytetään lisäksi liikekulusuhteiden, vahinkosuhteiden ja yhdistettyjen kulusuhteiden aritmeettiset keskiarvot yhtiöittäin (ilman jakojärjestelmäeriä ja jälleenvakuuttajan osuuden vähentämisen jälkeen). Vakuutusyhtiöiden tulokset poikkeavat suuresti toisistaan sekä keskiarvojen että hajontojen suhteen. Tasoitettu vakuutusliikkeen tulos suhteessa bruttomaksuihin vaihteli suomalaisilla vakuutusyhtiöillä -0,8 prosentista (Veritas) 14,7 prosenttiin (Turva). Sivuliikkeillä tulos vaihteli -71,9 prosenttista (Nordea) 1,9 prosenttiin (Volvia). Nordean poikkeava tulos johtuu siitä, että liikennevakuutuksia on myyty vasta vuodesta 2002 lähtien, joten liikekulujen osuus suhteessa maksuihin on aloittavassa toiminnassa huomattavan korkea. Tasoitetun tuloksen vaihtelu on suurinta kaikkein pienimmillä toimijoilla siten, että suurin havaittu hajonta suomalaisilla yhtiöillä oli 27,4 prosenttiyksikköä (Ålands). Sivuliikkeillä vastaava luku oli 85,9 prosenttiyksikköä (Nordea). 21 Vuonna 2002 epävarmuus Irakin tilanteesta heijastui yrityksiin ja sijoittajiin siten, että sekä korot että osakekurssit laskivat tuolloin maailmanlaajuisesti. 22 Liikennevakuutukselle kohdistetun vakavaraisuuspääoman tavoiterajan vuoden alun ja vuoden lopun arvojen keskiarvo 12(16)
13 Tasoitetun tuloksen vaihtelu selittyy pitkälti korvauskuluissa tapahtuvalla heilahtelulla. Pienellä yhtiöllä jopa yksittäisestä vahingosta vakuutusyhtiölle aiheutuva kustannus voi olla huomattava suhteessa maksutuloon. Koska vakuutusyhtiö ei voi kieltäytyä myöntämästä liikennevakuutusta, koska vahingosta maksettavat korvaukset määräytyvät lain ja asetusten mukaan ja koska henkilövahingosta maksettavalla korvauksella ei lain mukaan ole ylärajaa, vakuutusyhtiön mahdollisuudet rajoittaa sille vahingosta aiheutuvia kustannuksia ovat rajalliset. Vakuutusyhtiö voi rajoittaa korvauskulujensa määrää lähinnä jälleenvakuutuksen ja poolijärjestelyn avulla. Jälleenvakuutusratkaisuihin liittyvät omavastuut voivat kuitenkin olla korkeita yhtiön liikennevakuutuksen maksuvolyymiin nähden, tai jälleenvakuutus saattaa suojata puutteellisesti tilanteessa, jossa korvausvelvollisuus syntyy useasta erillisestä vahinkotapahtumasta (esimerkiksi vaikeiden keliolosuhteiden seurauksena). Tällöin jälleenvakuutus tasoittaa tulosta vain osittain. Vakuutusliikkeen (tasoittamattomassa) tuloksessa vuosien ja yhtiöiden välinen vaihtelu oli vielä suurempaa kuin tasoitetussa tuloksessa. Vakuutusyhtiöiden toteutuneissa tuloksissa oli huomattavia eroja johtuen paitsi vakuutusteknisen tuloksen kannattavuudesta niin myös sijoitustoiminnan onnistumisesta tarkastelujaksolla. Esimerkiksi kahdella yhtiöllä keskimääräinen nettovastuuvelan katteelle arvioitu käypäarvoinen sijoitustuotto alitti laskelmassa käytetyn riskittömän tuoton. Vakuutusliikkeen tuloksen keskiarvo tarkastelujaksolla vaihteli suomalaisilla vakuutusyhtiöillä -1,4 prosentista (Tapiola) 20,4 prosenttiin (Pohjola). Arvio sivuliikkeiden toteutuneesta tuloksesta vaihteli - 69,9 (Nordea) prosentista 6,6 prosenttiin (Volvia). Suomalaisten vakuutusyhtiöiden osalta laskettu vakuutustoiminnan tulos suhteessa keskimääräiseen vakavaraisuuspääoman tavoiterajaan sai arvoja väliltä -0,9 (If) prosenttia ja 47,9 prosenttia (Turva). Taulukoissa 6 ja 7 on annettu yhteenveto suomalaisten vakuutusyhtiöiden ja ETA-sivuliikkeiden tunnusluvuista. Taulukko 6. Yhteenveto yhtiökohtaisista suhdeluvuista TVLT/bruttomaksut VLT/bruttomaksut VTT/VPO1 Suom yhtiöt Sivuliikkeet Suom yhtiöt Sivuliikkeet Suom yhtiöt Alin -0,8 % -71,9 % -1,4 % -69,9 % -0,9 % Mediaani 7,3 % 8,5 % 12,2 % Keskiarvo 7,6 % 8,3 % 17,9 % Korkein 14,7 % 1,9 % 20,4 % 6,6 % 47,9 % Taulukko 7. Yhteenveto yhtiökohtaisista tunnusluvuista Vahinkosuhde Liikekulusuhde Yhdistetty kulusuhde Suom yhtiöt Sivuliikkeet Suom yhtiöt Sivuliikkeet Suom yhtiöt Sivuliikkeet Alin 66,9 % 80,6 % 18,2 % 17,7 % 91,0 % 100,7 % Mediaani 85,6 % 22,2 % 109,8 % Keskiarvo 87,2 % 81,8 % 22,4 % 109,7 % Korkein 119,8 % 83,0 % 27,0 % 115,1 % 139,5 % 195,7 % 13(16)
14 LIITE 1 Tilastolähteet Tutkimuksessa olivat mukana liikennevakuutusta harjoittavat suomalaiset vakuutusyhtiöt: - A-Vakuutus Oy (A-Vakuutus) - Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia (Fennia) - If Vahinkovakuutusyhtiö Oy (If) - Lähivakuutus Keskinäinen Yhtiö (Lähivakuutus) - Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö (Pohjantähti) - Vahinkovakuutusyhtiö Pohjola (Pohjola) - Veritas Keskinäinen Vahinkovakuutusyhtiö (Veritas) - Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola (Tapiola) - Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva (Turva) - Ålands Ömsesidiga Försäkringsbolag (Ålands) sekä ETA-sivuliikkeet: - Volvia, If Suomen sivuliike (Volvia) - Nordea Vahinkovakuutus, TrygVesta Forsikring A/S Suomen sivuliike (Nordea) 14(16)
15 LIITE 2 Sijoitustoiminnan tuotot Liikennevakuutukselle kohdistetut sijoitustoiminnan tuotot (%), suomalaiset vakuutusyhtiöt yht Keskiarvo Nettovastuuvelan riskitön tuotto 4,98 % 4,13 % 4,11 % 3,35 % 3,78 % 4,07 % Nettovastuuvelan käypä tuotto 4,67 % 5,20 % 6,90 % 5,20 % 2,42 % 4,88 % Vakavaraisuuspääoman tavoiterajan käypä tuotto -11,75 % 3,46 % 1,61 % 10,72 % 10,28 % 2,87 % Laskuperustekorko Alla olevassa taulukossa esitetään yhteenveto suomalaisten yhtiöiden liikennevakuutuksen vastuuvelan diskonttaukseen soveltamista laskuperustekoroista vuosittain. Vakuutusyhtiö voi valita soveltamansa laskuperustekoron sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa 23 annettuja periaatteita noudattaen. Asetuksessa säädetään myös suurimmasta sallitusta diskonttokorosta. Taulukossa esitetään käytettyjen laskuperustekorkojen lisäksi korkein sallittu laskuperustekorko vuosittain sekä vertailun vuoksi Suomen valtion 10 vuoden obligaatioiden korkotaso kunkin vuoden lopussa. Sovellettu laskuperustekorko Korkein 4,00 % 4,00 % 4,00 % 3,90 % 3,50 % Mediaani 4,00 % 3,70 % 3,50 % 3,40 % 3,30 % Keskiarvo 3,90 % 3,70 % 3,40 % 3,40 % 3,30 % Alin 3,50 % 3,00 % 3,00 % 3,00 % 3,00 % Korkein sallittu laskuperustekorko 4,00 % 4,00 % 4,00 % 3,90 % 3,80 % Suomen valtion obligaatioiden korko 4,29% 4,29 % 3,70 % 3,23 % 3,97 % 23 Asetus vakuutusyhtiön vastuuvelan laskentaperiaatteista (248/1999) 2 15(16)
16 LIITE 3 Vakuutusmaksun erittely (1 000 ) Vakuutusmaksutulo Jakojärjestelmä Luottotappiot Vakuutusmaksuvero Liikenneturvallisuusmaksu Sairaanhoitomaksu Yhteensä Vakuutusmaksun jakauma 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Sairaanhoitomaksu 3 % 3 % 3 % Vakuutusmaksuvero 17 % 17 % 17 % 17 % 17 % Liikenneturvallisuusmaksu 1 % 1 % 1 % 1 % 1 % Luottotappiot 2 % 2 % 2 % 2 % 2 % Jakojärjestelmä 10 % 10 % 9 % 8 % 7 % Vakuutusmaksutulo 68 % 68 % 69 % 72 % 72 % 16(16)
17 LIIKENNEVAKUUTUS LIITE 4 Taulukko 3. Liikennevakuutusliikkeen tasoitettu nettotulos ilman jakojärjestelmäeriä, vuosien aritmeettiset keskiarvot ja keskihajonnat (prosenttiyksikköä) euro A-Vakuutus Fennia If Lähivakuuus Pohjantähti Pohjola Tapiola Turva Veritas Ålands Volvia Nordea Vakuutusmaksutuotto ilman laskuperustemuutoksia Nettovastuuvelan riskitön tuotto Korvauskulu ilman laskuperustemuutoksia ja muita kertaluontoisia poikkeuksellisia eriä Liikekulut Yhteistakuuerän muutos Tasoitettu vakuutusliikkeen tulos TVLT TVLT/ bruttomaksutulo ilman jakojärjärjestelmäeriä 5,2 % 11,7 % 1,1 % 11,0 % 10,0 % 7,9 % 4,6 % 7,0 % 13,7 % 5,3 % 12,4 % 7,7 % 6,5 % 11,4 % 14,7 % 2,2 % -0,8 % 11,5 % 8,1 % 27,4 % 1,9 % 32,2 % -71,9 % 85,9 % TVLT/ asiakkaalta peritty maksu 3,8 % 8,5 % 0,7 % 7,5 % 6,8 % 5,3 % 3,1 % 4,8 % 9,5 % 3,5 % 8,5 % 5,2 % 4,5 % 7,9 % 10,3 % 1,6 % -0,6 % 8,2 % 6,2 % 20,0 % 3,1 % 26,7 % -42,7 % 46,8 % Taulukko 4. Liikennevakuutusliikkeen (tasoittamaton) nettotulos ilman jakojärjestelmäeriä, vuosien aritmeettiset keskiarvot ja keskihajonnat (prosenttiyksikköä) euro A-Vakuutus Fennia If Lähivakuuus Pohjantähti Pohjola Tapiola Turva Veritas Ålands Volvia Nordea Tasoitettu vakuutusliikkeen tulos TVLT Vastuuvelan laskuperustemuutosten tulosvaikutuksen palautus Nettovastuuvelan tuotto yli riskittömän tuoton Vakuutusliikkeen tulos VLT (netto) VLT/ bruttomaksutulo ilman jakojärjärjestelmäeriä 16,8 % 30,1 % 10,4 % 17,8 % 4,3 % 20,9 % 6,6 % 4,2 % 10,5 % 5,1 % 20,4 % 17,8 % -1,4 % 8,8 % 12,0 % 5,1 % 2,3 % 11,6 % 1,3 % 47,1 % 6,6 % 30,1 % -69,9 % 85,7 % Taulukko 5. Liikennevakuutustoiminnan nettotulos, vuosien aritmeettiset keskiarvot ja keskihajonnat (prosenttiyksikköä) euro A-Vakuutus Fennia If Lähivakuuus Pohjantähti Pohjola Tapiola Turva Veritas Ålands Volvia Nordea Vakuutusliikkeen tulos VLT Vakavaraisuuspääoman tavoiterajan tuotto Vakuutustoiminnan tulos (VTT) VTT / keskim. vakavaraisuuspääoman tavoiteraja 20,1 % 45,2 % 13,7 % 12,6 % -0,9 % 28,8 % 10,8 % 14,0 % 30,4 % 21,0 % 30,6 % 23,6 % 6,4 % 9,6 % 47,9 % 24,1 % 10,8 % 21,8 % 8,8 % 39,4 % Nettovastuuvelka ilman tasoitusvastuuta Vakavaraisuuspääoman tavoiteraja (VPO 1 ) Tunnusluvut (netto) ilman jakojärjestelmäeriä vahinkosuhde 85,1 % 91,0 % 87,5 % 86,0 % 66,9 % 77,4 % 101,1 % 74,0 % 83,3 % 119,8 % 83,0 % 80,6 % liikekulusuhde 19,4 % 21,8 % 22,6 % 23,5 % 24,1 % 26,5 % 21,6 % 18,2 % 27,0 % 19,7 % 17,7 % 115,1 % yhdistetty kulusuhde 104,5 % 112,8 % 110,1 % 109,5 % 91,0 % 103,9 % 122,7 % 92,2 % 110,3 % 139,5 % 100,7 % 195,7 % :58
LIIKENNEVAKUUTUKSEN MAKSUTUTKIMUS
LIIKENNEVAKUUTUKSEN MAKSUTUTKIMUS 1. Yleistä Vakuutusvalvontavirasto on tehnyt tutkimuksen liikennevakuutuksen maksuista perustuen vuoden 2008 aikana kerättyihin tietoihin. Tutkimusta varten vakuutusyhtiöiltä
Selvitys liikennevakuutuksen kannattavuudesta 2002 2008
1 (15) Tässä selvityksessä kerromme seuraavista aiheista: Yleistä 1 Taustaa 1 Maksutulon kehitys 2 Markkinaosuudet 3 Asiakasryhmäkohtaiset tunnusluvut 4 Liikennevakuutuksen tulos 6 Liitteet 13 Yleistä
Selvitys liikennevakuutuksen kannattavuudesta 2003 2012
1 (15) Sisällysluettelo Tiivistelmä 1 Taustaa 1 Maksutulon kehitys 2 Markkinaosuudet 3 Asiakasryhmäkohtaiset tunnusluvut 4 Liikennevakuutuksen tulos 6 Tunnusluvut 12 Liitteet 13 Tiivistelmä Liikennevakuutuksen
Selvitys liikennevakuutuksen kannattavuudesta 2002 2011
Sivu 1 (16) Sisällysluettelo Yleistä 1 Taustaa 1 Maksutulon kehitys 2 Markkinaosuudet 3 Asiakasryhmäkohtaiset tunnusluvut 4 Liikennevakuutuksen tulos 6 Tunnusluvut 13 Liitteet 14 Yleistä Finanssivalvonta
Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2003 2012, analyysi
1 (22) Sisällysluettelo Yhteenveto 2 Yleistä 2 Maksutulon kehitys 2 Markkinaosuudet 3 Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tulokset 5 Yhtiökohtaiset tulokset 9 Tunnuslukuja 9 Liite 1. Vakuutusliikkeen tasoitettu
Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2004 2013, analyysi
1 (21) Sisällysluettelo Yhteenveto 2 Yleistä 2 Maksutulon kehitys 2 Markkinaosuudet 3 Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tulokset 5 Yhtiökohtaiset tulokset 9 Tunnuslukuja 9 Herkkyysanalyysi 10 Kulusuhteiden
Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2002 2011, analyysi
Sivu 1 (22) Sisällysluettelo Yhteenveto 2 Yleistä 3 Maksutulon kehitys 3 Markkinaosuudet 4 Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tulokset 6 Yhtiökohtaiset tulokset 10 Tunnuslukuja 10 Liite 1. Vakuutusliikkeen
Selvitys liikennevakuutuksen kannattavuudesta
1 (16) Tässä selvityksessä kerromme seuraavista aiheista: Yleistä 1 Taustaa 1 Maksutulon kehitys 2 Markkinaosuudet 3 Asiakasryhmäkohtaiset tunnusluvut 4 Liikennevakuutuksen tulos 6 Liitteet 14 Yleistä
Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2002 2009
1 (28) Tässä selvityksessä kerromme seuraavista aiheista: Analyysi Yleistä 1 Johdanto 2 Maksutulon kehitys 2 Markkinaosuudet 3 Vakuutusliikkeen tulos 5 Vakuustoiminnan tulos 8 Tunnuslukuja 10 Yhtiökohtaiset
LAKISÄÄTEISEN TAPATURMA- VAKUUTUKSEN TILASTOTUTKIMUS. Vakuutusvalvontaviraston julkaisusarja TILASTOT 2007:3
LAKISÄÄTEISEN TAPATURMA- VAKUUTUKSEN TILASTOTUTKIMUS Vakuutusvalvontaviraston julkaisusarja TILASTOT 2007:3 KUVAILULEHTI/ BESKRIVNING Julkaisija/Utgivare Vakuutusvalvontavirasto, Försäkringsinspektionen
Liikennevakuutuksen tilastotutkimus
Ohje 1 (7) Viimeisin muutos 31.12.2017 VN Liikennevakuutuksen tilastotutkimus VN-tiedonkeruussa kerätään tietoa vahinkovakuutusyhtiön liikennevakuutuksesta. Tietoja käytetään Finanssivalvonnan suorittamaan
LAKISÄÄTEISEN TAPATURMAVAKUUTUKSEN TILASTOTUTKIMUS
JULKAISU 1(22) 16.10.2006 LAKISÄÄTEISEN TAPATURMAVAKUUTUKSEN TILASTOTUTKIMUS Vakuutusvalvontavirasto julkaisee vuosittain tilastotutkimuksen lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta. Tiedot perustuvat tilinpäätöstietoihin
Liikennevakuutuksen maksututkimus
Ohje 1 (5) Viimeisin muutos 13.6.2013 Liikennevakuutuksen maksututkimus VN-tiedonkeruussa kerätään tietoa vahinkovakuutusyhtiön liikennevakuutuksesta. Tietoja käytetään Finanssivalvonnan suorittamaan valvontaan
Julkaistu Helsingissä 21 päivänä marraskuuta /2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä marraskuuta 2011 1143/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus vakuutusyhdistyksen oikaistun vakavaraisuuspääoman rajojen, tasoitusmäärän ja sen
Liikennevakuutuksen maksututkimus
Ohje 1 (5) Viimeisin muutos 1.1.2016 VN Liikennevakuutuksen maksututkimus VN-tiedonkeruussa kerätään tietoa vahinkovakuutusyhtiön liikennevakuutuksesta. Tietoja käytetään Finanssivalvonnan suorittamaan
Liikennevakuutuksen maksututkimus
Ohje 1 (6) Viimeisin muutos 31.12.2015 VN Liikennevakuutuksen maksututkimus VN-tiedonkeruussa kerätään tietoa vahinkovakuutusyhtiön liikennevakuutuksesta. Tietoja käytetään Finanssivalvonnan suorittamaan
Liikennevakuutuksen tilastotutkimus
1 (12) Sisällysluettelo Yhteenveto 2 Sammanfattning 2 Markkinat 3 Markkinaosuudet 4 Asiakasryhmäkohtaisia tietoja 4 Markkinaosuudet asiakasryhmittäin 5 Tunnuslukuja asiakasryhmittäin 6 Liikennevakuutuksen
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005 Veritas-ryhmä Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 2005 AVAINLUVUT 1-6/2005 1-6/2004 2004 Vakuutusmaksutulo, milj. 196,9 184,2 388,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto, käyvin arvoin,
Vahinkovakuutuksen vakavaraisuusvalvonnan kehittämishaasteet: Vastuuvelan Best Estimaten laskeminen. Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 26.4.
Vahinkovakuutuksen vakavaraisuusvalvonnan kehittämishaasteet: Vastuuvelan Best Estimaten laskeminen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 26.4.2007 Pasi Laaksonen Vastuuvelka Solvenssi II: kehikossa Vastuuvelka
Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen analyysi
Ohje 1 (12) Viimeisin muutos 31.12.2014 VJ Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen analyysi VJ-tiedonkeruussa kerätään tietoa vahinkovakuutusyhtiön lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta. Taulukko käsittää
TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot
TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005 Veritas-ryhmä Ennakkotiedot Veritas-ryhmä AVAINLUVUT 2005 2004 % Vakuutusmaksutulo, milj. 427,8 397,2 7,7 Sijoitustoiminnan nettotuotot, käyvin arvoin, milj. 219,2 155,8 40,7
Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1)
4060 N:o 1415 Liite 1 TULOSLASKELMA I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus
Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta , analyysi
1 (20) Sisällysluettelo Yhteenveto 2 Sammandrag 2 Yleistä 3 Maksutulon kehitys 3 Markkinaosuudet 4 Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tulokset 6 Yhtiökohtaiset tulokset 9 Tunnuslukuja 9 Herkkyysanalyysi
Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2002 2010, tilastot
Sivu 1 (13) Sisällysluettelo Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tilastot 2 Vakuutusmaksutulo 2 Luottotappiot 4 Maksetut korvaukset 4 Liikekulut 5 Vastuuvelka 6 Ammattitaudit 10 Tilastolähteet 13 Graafin
Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2002 2011, tilastot
kannattavuudesta 22 211, tilastot 8.11.212 Sivu 1 (12) Sisällysluettelo Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tilastot 1 Vakuutusmaksutulo 1 Luottotappiot 3 Maksetut korvaukset 3 Liikekulut 4 Vastuuvelka
VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 30.9.2004
LEHDISTÖTIEDOTE 11/04 1 (5) 3.12.2004 VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 30.9.2004 Vakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu vakavaraisuus vahvistui kuluvan vuoden tammi- syyskuussa. Vahinkovakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu
Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2003 2012, tilastot
kannattavuudesta 23 212, tilastot 2.9.213 1 (12) Sisällysluettelo Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tilastot 1 Vakuutusmaksutulo 1 Luottotappiot 3 Maksetut korvaukset 3 Liikekulut 4 Vastuuvelka Ammattitaudit
Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta , analyysi
1 (21) Sisällysluettelo Yhteenveto 2 Sammandrag 2 Yleistä 3 Maksutulon kehitys 3 Markkinaosuudet 4 Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tulokset 6 Yhtiökohtaiset tulokset 9 Tunnuslukuja 10 Herkkyysanalyysi
VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS
VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 15.9.2015 Kunkin tehtävän maksimipistemäärä on 4 pistettä. Kokeen läpäisemiseksi vaaditaan vähintään
TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus
TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto 5,8% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 12,3 % Vakavaraisuus 28,1% TyEL-palkkasumma 1 627,7 milj. YEL-työtulo 256,5
Eläke-Fennian tilinpäätös 2010
Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Avainluvut 2010 2009 2008 2007 2006 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 889,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 031,6 979,5 889,7 780,8
Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014
Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2014 2013 % Vakuutusmaksutulo, milj. 470,2 452,8 3,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 454,8 432,0 5,3 TyEL-palkkasumma,
VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS
VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 169. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 13.1.2014 Kysymyksiin 2-4 edellytetään essee-tyyppisiä vastauksia. Tilinpäätöstehtävä 5 tehdään
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2013 2012 % Vakuutusmaksutulo, milj. 452,8 458,2-1,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 432,0 402,8 7,3
TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus
TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Sijoitustuotto 6,6 % Tuotto keskimäärin 20 vuotta 6,1 % Vakavaraisuus 29,5 % TyEL-palkkasumma 1 692,5 milj. Siirto asiakashyvityksiin
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2012 2011 % Makuutusmaksutulo, milj. 458,2 423,6 8,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 402,8 370,5 8,7
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2011 2010 % Vakuutusmaksutulo, milj. 423,6 380,4 11,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 370,5 336,0 10,3
VE03 Yhteenveto vahinkovakuutusyhtiön korvausvastuulaskelmasta 420 VE04 Tietoja vahinkovakuutusyhtiön vastuuvelasta 420
Ohje 1 (6) Viimeisin muutos 31.12.2014 VE Vastuuvelka VE-tiedonkeruussa kerätään vuosittain tietoja henki- ja vahinkovakuutusyhtiöiden vastuuvelasta. Taulukoilla selvitetään taseen vastuuvelka tuoteryhmittäin.
Eläke-Fennian tilinpäätös 2012
Eläke-Fennian tilinpäätös 2012 1 Avainlukuja 2012 2011 2010 2009 2008 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 243,7 1 122,4 1
Eläke-Fennian tilinpäätös 2011
Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Avainlukuja 2011 2010 2009 2008 2007 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 122,4 1 031,6 979,5
Eläke-Fennian tilinpäätös 2013
Eläke-Fennian tilinpäätös 2013 1 Avainlukuja 2013 2012 2011 2010 2009 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 326,3 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 311,9 1 243,7 1
3298 N:o Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1)
3298 N:o 1236 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus
Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI
Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI Vakuutustekninen laskelma: 1.1-31.12 1.1-31.12 Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo 84 266 002,40 83 790 874,31 0,6 % Jälleenvakuuttajien
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskeiset tunnusluvut Pro forma 31.12.2014 31.12.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 022,9 1 602,7 2 929,0 Eläkkeensaajille
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2009 2008 % Vakuutusmaksutulo, milj. 371,6 335,4 10,8 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 317,2 276,8 14,6
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2010 2009 % Vakuutusmaksutulo, milj. 380,4 371,6 2,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 336,0 317,2 5,9 TyEL-palkkasumma,
Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen tilastotutkimus
1 (10) Sisällysluettelo Yhteenveto 2 Sammandrag 2 Maksutulon kehitys 3 Markkinaosuudet 3 Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen tulos 5 Tunnuslukuja 6 Herkkyysanalyysi 9 Tilastolähteet 10 2 (10) Yhteenveto
25.9.2008 klo 9-15. 1. Selvitä vakuutustekniseen vastuuvelkaan liittyvät riskit ja niiltä suojautuminen.
SHV-tutkinto Vakavaraisuus 25.9.28 klo 9-15 1(5) 1. Selvitä vakuutustekniseen vastuuvelkaan liittyvät riskit ja niiltä suojautuminen. (1p) 2. Henkivakuutusyhtiö Huolekas harjoittaa vapaaehtoista henkivakuutustoimintaa
2.12.2005 1 (5) Vakuutusvalvontaviraston tietojen mukaan kaikki vakuutuslaitokset täyttävät lain asettamat toimintapääomavaatimukset.
LEHDISTÖTIEDOTE 5/2005 2.12.2005 1 (5) VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 30.9.2005 Vakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu vakavaraisuus vahvistui selvästi tammi-syyskuussa. Vahinkovakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu
TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus
TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 8,0% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 14,9 % Vakavaraisuus 131,6 % Maksutulo 520,9 milj. Asiakashyvitykset 8,6 milj. Sijoitukset tuottivat
LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ
Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 42 16.11.1999 LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ 1. Lausuntopyyntö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä pyytää kuntajaostolta
TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus
TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto -1,5 % Parhaiten tuottivat kiinteistösijoitukset 5,7 % Vakavaraisuus 126,2 % Maksutulo 540,5 milj. Asiakashyvitykset
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Keskeiset tunnusluvut 31.12.2015 31.12.2014 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 157,1 3 022,9 Eläkkeensaajille maksetut eläkkeet ja korvaukset, milj. e 2 857,6
Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta , tilastot
kannattavuudesta 26 215, tilastot 2.1.217 1 (9) Sisällysluettelo Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tilastot 1 Vakuutusmaksutulo 1 Luottotappiot 2 Korvaukset 3 Liikekulut 5 Vastuuvelka 5 Ammattitaudit
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Ajattelemme eteenpäin Kausi 1.1.-30.9.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi lähes 9 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon Sijoitusten tuotto oli
Vakuutusyhtiön toiminta ulkomailla
Ohje 1 (5) Viimeisin muutos 11.11.2011 VH Vakuutusyhtiön toiminta ulkomailla VH-tiedonkeruussa kerätään vuosittaisia tietoja henki- ja vahinkovakuutusyhtiöiden ulkomaisista rahavirroista. Tiedot kerätään
201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4
Liite 1.1 Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo, Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, 1) Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle, % Liikevaihto,
Tunnusluvut ja analyysit
Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo 470,2 452,8 458,2 423,6 380,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset 1) 454,8 432,0 402,8 370,5 336,0 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin 159,4 169,2
OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus
OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 2,4 % Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 15,6 % Vakavaraisuus 27,2 % TyEL-palkkasumma 1 612,3 milj. YEL-työtulo
LAKISÄÄTEISEN TAPATURMAVAKUUTUKSEN TILASTOTUTKIMUS
JULKAISU 1(16) 1.11.2004 LAKISÄÄTEISEN TAPATURMAVAKUUTUKSEN TILASTOTUTKIMUS Vakuutusvalvontavirasto on päättänyt julkaista vuosittaisen tilastotutkimuksen lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta. Tiedot
Puolivuosikatsaus 2011. Tapiola-ryhmä. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton
Puolivuosikatsaus 2011 Tapiola-ryhmä Puolivuosikatsaus 2011 Tilintarkastamaton Vahinko-Tapiola Puolivuosikatsaus 2011 Liikevoitto nousi 22,5 milj. euroa 37,9 milj. euroon (15,4 milj. e) Kokonaistulos oli
Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen tilastot
tilastot 27 216 2.3.218 1 (9) Sisällysluettelo Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen tilastot 1 Vakuutusmaksutulo 2 Luottotappiot 2 Korvaukset 3 Liikekulut 5 Vastuuvelka 6 Ammattitaudit 7 Tilastolähteet
LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö
ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 Tilintarkastamaton 28.2.2013 Kokonaistulos oli 464,1 miljoonaa euroa (- 521,2 milj. e) Siirto
Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014
Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 1-6/2014 1-6/2013 2013 Vakuutusmaksutulo, milj. 232,1 227,4 452,8 TyEL-palkkasumma, milj. 1 592,2 1 626,4 1601,1
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus 30.6.2014 Keskeiset tunnusluvut 30.6.2014 30.6.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 510,1 807,7 1 602,7 Eläkkeensaajille maksetut
Tasoitusmääräjärjestelmän sopeuttaminen solvenssi II ympäristöön
Tasoitusmääräjärjestelmän sopeuttaminen solvenssi II ympäristöön Suomen Aktuaariyhdistyksen vuosikokous 28.2.2012 Markku Miettinen 27.2.2012 1 Sisältö Perusperiaatteita uudelle TM järjestelmälle vahinkovakuutuksessa
LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKIMAKSUT AJONEUVO- RYHMITTÄIN KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.KÄYTTÖ
Aktuaarijaosto 28.6.2016 LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKITUTKIMUS VUODELLE 2017 LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKIMAKSUT AJONEUVO- RYHMITTÄIN 2011-2015 KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.KÄYTTÖ KORVAUKSET / VAKUUTUSVUOSI
N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA
N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut
LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKIMAKSUT AJONEUVO- RYHMITTÄIN KESKIMÄÄRIN vs. vs. HENKILÖAUTOT, YKS.KÄYTTÖ
Aktuaarijaosto 28.6.2019 LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKITUTKIMUS VUODELLE 2020 LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKIMAKSUT AJONEUVO- RYHMITTÄIN 2014-2018 KESKIMÄÄRIN vs. vs. HENKILÖAUTOT, YKS.KÄYTTÖ HENKILÖAUTOT, YKS. KÄYTTÖ
Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010
Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 1.1. 30.6.2010 lyhyesti Sijoitukset tuottivat 3,8 % Kiinteistösijoitukset 4,6 % Korkosijoitukset 4,2 % Osakkeet 3,3 % Vakavaraisuus vahvistui: vakavaraisuusaste
HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen
Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009
Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 1.1.-30.6.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi reilulla 8 %:lla viime vuoteen verrattuna Sijoitukset tuottivat 3,3 % Listatut osakkeet 24,3 % Kiinteistösijoitukset
Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen tilastotutkimus:
Ohje 1 (10) Viimeisin muutos 31.12.2017 VJ Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen tilastotutkimus VJ-tiedonkeruussa kerätään tietoa vahinkovakuutusyhtiön työtapaturma- ja ammattitautilain (Ty- TAL) mukaisista
Vakuutusyhtiöt Suomessa 2007
Vakuutusyhtiöt Suomessa 2007 FK Finanssialan Keskusliitto FC Finansbranschens Centralförbund Kimmo Koivisto SISÄLLYS Lyhyesti... 1 Vakuutusmarkkinoiden yleinen kehitys... 2 Yhtiöiden määrät ja tapahtumat
VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE
VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2015 Försäkringsaktiebolaget Garantia Garantia Insurance Company Ltd Kluuvikatu 3 Glogatan 3 Kluuvikatu 3 PL 600, 00101 Helsinki PB 600, 00101
Vakuutusyhtiöt Suomessa 2011
FK Finanssialan Keskusliitto FC Finansbranschens Centralförbund Kimmo Koivisto SISÄLLYS Lyhyesti... 1 Vakuutusmarkkinoiden yleinen kehitys... 2 Yhtiöiden määrät ja tapahtumat vuoden aikana... 3 Vakuutusmaksutulo
OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019
OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 Yhteenveto avainluvuista 1-6/2019 1-6/2018 1) 2018 1) Vakuutusmaksutulo, milj. 311,3 267,2 540,3 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. 172,8 10,5-46,8 Sijoitustoiminnan
LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKIMAKSUT AJONEUVO- RYHMITTÄIN KESKIMÄÄRIN vs. vs. HENKILÖAUTOT, YKS.KÄYTTÖ
Aktuaarijaosto 30.6.2018 LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKITUTKIMUS VUODELLE 2019 LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKIMAKSUT AJONEUVO- RYHMITTÄIN 2013-2017 KESKIMÄÄRIN vs. vs. HENKILÖAUTOT, YKS.KÄYTTÖ HENKILÖAUTOT, YKS. KÄYTTÖ
SISÄLLYSLUETTELO. Tilinpäätös VERITAS VAHINKOVAKUUTUS. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2004. Tuloslaskelma. Tase. Tuloslaskelman liitteet
VERITAS VAHINKOVAKUUTUS SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös VERITAS KESKINÄINEN VAHINKOVAKUUTUSYHTIÖ Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2004 Tuloslaskelma Tase Tuloslaskelman liitteet Taseen liitteet Tulosanalyysi
VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2012 JULKAISUT JA TUTKIMUKSET 2013 30.04.2013
VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2012 JULKAISUT JA TUTKIMUKSET 2013 30.04.2013 VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2012 1 III VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2012 2 VAKUUTUSYHTIÖT SUOMESSA 2012 SISÄLTÖ Lyhyesti 4 Vakuutusmarkkinoiden
OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016. Veritas Eläkevakuutus
OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,9% Parhaiten tuottivat korkosijoitukset 2,4 % Vakavaraisuus 26,8% TyEL-palkkasumma 1 677,0 milj. YELtyötulo 251,9
TULOSKATSAUS 1-9/2018. Veritas Eläkevakuutus
TULOSKATSAUS 1-9/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TUNNUSLUVUISTA 1-9/2018 1-9/2017 1-12/2017 Vakuutusmaksutulo, milj. 404,1 386,3 520,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. Sijoitustoiminnan
Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007
Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 1 1.1. - 30.6.2007 1.1. - 30.6.2006 1.1. - 31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. euroa 1 365,0 1 360,0 2 652,6 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. euroa 1 245,1
Julkaistu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015. 355/2015 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. vakuutusyhtiön toimintasuunnitelmasta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 355/2015 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus vakuutusyhtiön toimintasuunnitelmasta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015
Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen tilastotutkimus
1 (12) Sisällysluettelo Yhteenveto... 1 Sammandrag... 2 Vakuutusyhtiöt... 3 Maksutulon kehitys... 3 Markkinaosuudet... 5 Tunnuslukuja... 7 tulos... 8 Toteutunut tulos... 9 LIITE 1... 11 LIITE 2... 12 Kirjoittajat
VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS
LEHDISTÖTIEDOTE 2/2005 6.6.2005 1 (5) VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 31.3.2005 Vakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu vakavaraisuus kehittyi suotuisasti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Vahinkovakuutusyhtiöiden
laskuperustekorkoisia ja ns. riskihenkivakuutuksia), yksilöllisiä eläkevakuutuksia, kapitalisaatiosopimuksia sekä sairauskuluvakuutuksia.
SHV - TUTKINTO Vakavaraisuus 30.9.2010 klo 9-15 1(5) 1. Henkivakuutusosakeyhtiö Tuoni myöntää yksilöllisiä henkivakuutuksia (sijoitussidonnaisia, laskuperustekorkoisia ja ns. riskihenkivakuutuksia), yksilöllisiä
201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4
Liite 1.1 Tiivistelmä tunnusluvuista ; B-osasto Vakuutusmaksutulo/ Maksutulo, Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, ¹) Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle
VF06a Työeläkevakuutusyhtiön vastuuvelka 401 VF06e Eläkekassan vastuuvelka 442 VF06f Eläkesäätiön eläkevastuu 452
1 (6) Viimeisin muutos 31.3.2019 VF Vastuuvelka VF-tiedonkeruussa kerätään vuosineljänneksittäin tietoa työeläkelaitosten vastuuvelasta. Tietoja käytetään Finanssivalvonnan suorittamaan valvontaan. Tiedonkeruu
Määräykset 4/2012. Eläkekassan vastuuvelan laskuperusteet. Dnro FIVA 2/01.00/2012. Antopäivä 14.6.2012. Voimaantulopäivä 1.7.2012
Määräykset 4/2012 Eläkekassan vastuuvelan laskuperusteet Dnro FIVA 2/01.00/2012 Antopäivä 14.6.2012 Voimaantulopäivä 1.7.2012 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
13 VVV:lle toimitettavat tiedot
153 V osa: Valvonta 13 VVV:lle toimitettavat tiedot Valtuutussäännös VYL 25 luvun 24 VakYhdL 12 luvun 5, UVYL 39, MEL 211, MYEL 131, TVYL 1 ja 30 (1) Kohdissa 13.1 13.5 tarkoitetut asiakirjat on toimitettava
Eläke-Fennian Osavuosikatsaus
Eläke-Fennian osavuosikatsaus 30.6.013 1 Osavuosikatsaus 30.6.01 Elokuu 01 Eläke-Fennian avainlukuja 1.1.-30.6.013 1.1.-30.6.01 1.1.-31.1.01 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset,
Tilinpäätös
Tilinpäätös 2013 13.2.2014 Hyvä sijoitustulos nosti vakavaraisuuden ennätyskorkeaksi Sijoitusten kokonaistuotto 3,2 miljardia euroa eli 9,0 % Sijoitusten markkina-arvo 37,7 miljardia euroa Paras tuotto
OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015. Veritas Eläkevakuutus
OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015 Veritas Eläkevakuutus VAHVA TULOS ENSIMMÄISELTÄ VUOSIPUOLISKOLTA Tuotto 5,8 % Parhaiten tuottivat noteeratut osakkeet 13,3 % Vakavaraisuus 31,8 % TyEL-palkkasumma 1 618,6 milj.
49 :n muuttamisesta. Laki. liikennevakuutuslain muuttamisesta
EV 234/1996 vp - HE 226/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi liikennevakuutuslain, potilasvahinkolain, tapatunnavakuutuslain, vakuutusyhtiölain ja ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetun
Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015
Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015 Vahva vuosi, hyviä tuloksia 7,1 % Sijoitusten tuotto 40,0 mrd. Sijoitusten markkina-arvo 10,3 mrd., 34,0 % Vakavaraisuus 862 000 Suomalaisen eläketurva 4,3 mrd. Vakuutusmaksutulo
TELA/Laskuperustejaos 16.10.2014 TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN PERUSTELUT
TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN PERUSTELUT 1. Vuoden 2015 vakuutusmaksu 1.1. Vuoden 2015 vakuutusmaksun rakenne Vuoden 2015 maksutasoa määrättäessä on käytetty seuraavia taloudellisia
Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen analyysi
Ohje 1 (9) Viimeisin muutos 1.1.2016 VJ Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen analyysi VJ-tiedonkeruussa kerätään tietoa vahinkovakuutusyhtiön työtapaturma- ja ammattitautilain (Ty- TAL) mukaisista
Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton
Eläke-Tapiola Tilintarkastamaton Tunnusluvut Tiivistelmä tunnusluvuista 1-6/2011 1-6/2010 1-12/2010 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo Milj. euroa 758,5 717,5 1 425,7 Maksutulon muutos % 5,7 0,3 2,7 Vastuuvelka
TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus
TULOSKATSAUS 1-6/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,3% Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 8,1 % Vuotuinen nimellinen tuotto vuodesta 1997 6,0 % Maksutulo 267,2 milj.