Kansainvälisen verotietojen vaihdon toteutuminen käytännössä ja saatavien tietojen riittävyys viranomaistoiminnan näkökulmasta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansainvälisen verotietojen vaihdon toteutuminen käytännössä ja saatavien tietojen riittävyys viranomaistoiminnan näkökulmasta."

Transkriptio

1 PL VERO Eduskunta Talousvaliokunta Viite / Diaarinumero Eduskunta HE 28/2016, Talousvaliokunnan lähettämä pyyntö Talousvaliokunta on pyytänyt Verohallinnon näkemystä seuraaviin, HE 28:n valiokuntakäsittelyssä erityisesti esiinnousseisiin kysymyksiin: - Kansainvälisen verotietojen vaihdon toteutuminen käytännössä ja saatavien tietojen riittävyys viranomaistoiminnan näkökulmasta. - Mikä on yleinen eurooppalaisen sääntelyn kehityssuunta tällä sektorilla? - Viranomaisten tietojensaanti pysyisi HE:n ehdottaman sääntelyn mukaan kotimaassa ennallaan, mutta saattaa vaikeutua, jos yhtiö valitsee liikkeeseenlaskupaikaksi ulkomaisen arvopaperikeskuksen ja arvo-osuusjärjestelmän, joka ei tarjoa suomalaisen lainsäädännön edellyttämiä palveluita. Verohallinnon näkemys tähän? - Viranomaiset käyttävät omassa toiminnassaan arvo-osuusjärjestelmän omistustietoja, ei osakas- tai muita luetteloita. Mitä tämä merkitsee käytännössä? Jäljempänä on Verohallinnon asiantuntijan vastauksia esitettyihin kysymyksiin kysymyksittäin. antaa pyynnöstä lausunnon, jossa on Verohallinnon virallisen kanta esitettyihin kysymyksiin. Kansainvälisen verotietojen vaihdon toteutuminen käytännössä ja saatavien tietojen riittävyys viranomaistoiminnan näkökulmasta. Yhteenvetona voidaan todeta, että uusien kansainvälisten tietojenvaihtostandardien kautta saatavilla tiedoilla pyritään saamaan verotuksen piiriin sellaiset sijoitustoiminnasta saadut tulot, jotka ovat jääneet tähän saakka verotuksen ulkopuolelle. Saatavat tiedot eivät miltään osin korvaa olemassa olevia vuosiilmoituksia tai muuta verotuksen kansallista tiedonsaantitarvetta. Jäljempänä esitetyt arviot on tehty oletuksella, että tietojenvaihto tulee toteutumaan toivotussa laajuudessa ja kaikki osallistuvat valtiot ja lainkäyttöalueet tulevat tehokkaasti täytäntöönpanemaan standardien mukaiset vaatimukset. Varmuutta tästä ei luonnollisestikaan tässä vaiheessa ole.

2 2(5) Uusien kansainvälisten tietojenvaihtostandardien perusteella saatavat vertailutiedot tulevat täydentämään merkittävästi kansallisten vuosi-ilmoitusten perusteella saatavia tietoja. Tietojen avulla pystytään aiempaa tehokkaammin valvomaan sitä, että suomalaiset verovelvollisten muistavat ilmoittaa oma-aloitteisesti ulkomaisen palveluntarjoajan kautta tapahtuvasta sijoitustoiminnastaan saamansa tulot veroilmoituksellaan. Tällä hetkellä kansainvälisestä sijoitustoiminnasta saatavien tulojen verovalvonta on ollut vaikeaa, osin käytännössä mahdotonta. Suomalaisten (luonnollisten henkilöiden) kansainvälisestä sijoitustoiminnasta, ulkomaisen palveluntarjoajan kautta saadut tulot ovat tämän vuoksi hyvin todennäköisesti jääneen suurelta osin verotuksen ulkopuolelle (vrt. kansainväliset selvitykset ja Verohallinnon aiemmat lausunnot). Kehittyvän tietojenvaihdon ansiosta uskoo, että verovelvolliset aiempaa paremmin muistavat oma-aloitteisesti ilmoittaa esitäytetyltä veroilmoitukselta puuttuvat tulot tietäessään, että saa niistä tietoja. Lisäksi verovalvonnan avulla pystytään jatkossa puuttumaan tehokkaammin veronkiertoon ja aggressiiviseen verosuunnitteluun. Kehittyvät tietojenvaihdon osalta on kuitenkin syytä huomioida eräitä siihen liittyviä juridisia ja käytännön rajoituksia: 1. Kansainvälisen tietojenvaihdon tarkoitus ja tavoite Tietojenvaihdon lähtökohtana on aina se, että valtiot ensisijaisesti hankkivat verotusta varten tarvitsemansa tiedot kansallisesti. Suomen lainsäädännön on siten turvattava veroviranomaisten tietojensaanti kansallisesti eikä sitä voi ulkoistaa muiden maiden tehtäväksi. Tietojenvaihto ei siten korvaa miltään osin olemassa olevaa kansallista vuosi-ilmoitusmenettelyä. 2. Käyttörajoitukset Verotuksen kansainvälisen tietojenvaihdon kautta saatavia tietoja voidaan hyödyntää vain verotusta varten. ei voi luovuttaa saatuja tietoja muille viranomaisille. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa käyttötarkoitus on verotus (kuten esimerkiksi verorikosten esitutkintaa ja oikeusprosessia varten). 3. Tietosisältöön liittyvät haasteet Kansainvälisen tietojenvaihdon kautta tullaan saamaan tilikohtaista tietoa. Tiedot ovat standardisisältöisiä sisältäen tilin vuodenlopun saldon sekä vuoden aikana tilillä säilytettävistä varoista saatujen tulojen yhteismäärän (eriteltyinä korkoihin, osinkoihin, luovutus- ja lunastushintoihin sekä muihin tuloihin). Tiedot eivät sisällä verotettavan tulon määrää eikä erittelyjä, mistä bruttomääräiset tulot koostuvat. ei siten saa automaattisen tietojenvaihdon kautta tietoja esimerkiksi siitä, mitä yhtiöitä omistetaan, mistä yhtiöistä osinkoa on saatu tai minkä yhtiön osakkeita verovelvollinen on myynyt. Tiedot ovat hyviä tapauskohtaisen valvonnan infotietoja, mutta eivät sovellu nykyiseen esitäytettyyn veroilmoitusmenettelyyn. Niiden hyödyntäminen edellyttää ns. manuaalista valvontaa joka vaatii olennaisesti enemmän resursseja (vrt. verohallinnon aiemmat lausunnot).

3 3(5) Mikä on yleinen eurooppalaisen sääntelyn kehityssuunta tällä sektorilla? ei ole pyydetyssä aikataulussa ehtinyt tehdä kattavaa selvitystä vireillä olevista kansainvälisistä hankkeista, vaan jäljempänä kuvataan kehitystä yleisemmällä tasolla. Verohallinnon käsityksen mukaan säätelyn kehityssuunta sekä Euroopan Unionin alueella että laajemmin on läpinäkyvyyden ja avoimuuden lisääminen. Tavoitteena on, että esimerkiksi tiedot todellisesta edunsaajaomistajasta tulisi olla kattavasti veroviranomaisten saatavilla. Pankkisalaisuutta tai muita vastaavia perusteita ei enää katsota hyväksyttäväksi syyksi sille, ettei tietoja toimitettaisi viranomaisille niiden lakisääteisten tehtävien hoitamista varten. Keskeinen osa uusia tietojenvaihtostandardeja on finanssilaitoksille säädettävät huolellisuusmenettelyt. Finanssilaitoksen on tutkittava ja tunnistettava asiakkaidensa verotuksen asuinvaltio ja kerättävä ja säilytettävä määrittämistä varten tarvittava dokumentaatio. Jatkossa siten esimerkiksi kaikkien Suomalaisten arvoosuusmuotoisten omistusten osalta on käytännössä säilyttäjien tutkittava ja tunnistettava reaaliaikaisesti omistajat ja omistajien verotuksellinen asuinvaltio. HE:ssä on käytännössä ehdotettu, että anonyymi omistus sallittaisiin myös muille kuin julkisen kaupankäynnin kohteena oleville arvo-osuuksille. Kansainvälisen kehityksen näkökulmasta on vaikea löytää perusteluita ehdotetulle muutokselle. Arvopaperikeskusasetus tai muu sitova velvoite ei tätä edellytä eikä ehdotetusta anonyymistä omistajuudesta liene varsinaista liiketaloudellista hyötyä. Hallintarekisteröinti voi olla kuitenkin houkutteleva vaihtoehto kahdesta syystä. Ensinnäkin omistuksen julkisuus lienee osin koettu kiusalliseksi erityisesti tilanteissa, joissa media kiinnittää huomiota henkilöiden omistuksiin. Toisaalta anonyymi omistajuus vaikeuttaa viranomaisten valvontatehtävien hoitamista. Anonyymi omistajuus siten luo paremmat edellytykset laittomalle toiminnalle ja toiminnalle, joka voidaan kokea moraalisesti kyseenalaiseksi. Viranomaisten tietojensaanti pysyisi HE:n ehdottaman sääntelyn mukaan kotimaassa ennallaan, mutta saattaa vaikeutua, jos yhtiö valitsee liikkeeseenlaskupaikaksi ulkomaisen arvopaperikeskuksen ja arvo-osuusjärjestelmän, joka ei tarjoa suomalaisen lainsäädännön edellyttämiä palveluita. Verohallinnon näkemys tähän? Lakimuutoksen toteutuessa esitetyssä muodossa lienee hallintarekisteröinti käytännössä sallittua (ei kiellettyä tai vaikka olisikin lainsäädännön tarkoituksen vastaista niin ei ainakaan sanktioitua) seuraavissa tilanteissa: 1) suomalainen sijoittaja päättää käyttää ulkomaista säilyttäjää; 2) suomalainen liikkeeseenlaskija päättää laskea osakkeensa liikkeelle ulkomaisessa arvopaperikeskuksessa; 3) suomalainen arvopaperikeskus tai suomalainen säilyttäjä päättää keskittää toimintansa kolmanteen maahan; ja 4) eräissä edellä mainittuihin tilanteisiin liittyvissä erityistapauksissa. Edellä mainituissa tilanteissa Veroviranomaisilla olisi käytännössä hyvin rajoitetut mahdollisuudet saada lakisääteisen tehtävänsä hoitamista varten tarvitsemiaan tietoja siitä, kuka suomalainen on tosiasiallinen edunsaajaomistaja suomalaisessa yh-

4 4(5) tiössä eikä osakasluetteloista tietoa siitä, mitä suomalaisia arvo-osuuksia verovelvollinen omistaa. Ehdotettu muutos on verotuksen ja verovalvonnan näkökulmasta haasteellinen. Ehdotettu muutos yhtäältä ei korjaa nykytilanteessa olevia lain tulkinnassa olevia epäselvyyksiä eikä hallintarekisteröintiin liittyviä viranomaisten esille nostamia käytännön ongelmia. Kuten lainvalmistelun yhteydessä käyty keskustelu on osoittanut, on asiantuntijoilla erilaisia käsityksiä lain tulkinnasta. Verohallinnon käsityksen mukaan olisi tärkeää, että laki olisi hallintarekisteröinnin osalta selkeä. HE:ssä ei ole ratkaistu hallintarekisteriin liittyviä olemassa olevia valvontaviranomaisten tiedonsaantiongelmia. Tämän vuoksi voidaan olettaa, että jatkossa havaittujen ongelmien ja haasteiden määrä tulee lisääntymään hallintarekisteröinnin laajentuessa. Verotukseen liittyvät ongelmat ja haasteet ovat vastaavia, joita Verohallinnolla on ollut voimassa olevan rajoitetummin sallitun hallintarekisteröinnin osalla. Uutena haasteena suomalaisten mahdollisen laillistetun hallintarekisteröinnin osalta on luovutusvoittoverotuksen oikeellisuuden valvomisen vaikeutuminen. Viranomaiset käyttävät omassa toiminnassaan arvo-osuusjärjestelmän omistustietoja, ei osakas- tai muita luetteloita. Mitä tämä merkitsee käytännössä? Yleisellä tasolla voidaan todeta, että arvo-osuusjärjestelmän omistustietoja kuten osakeyhtiön osakasluetteloa hyödynnetään julkisen kaupankäynnin kohteena olevien yhtiöiden verovalvonnassa esimerkiksi voitonjaon verotuksen ja omistajien luovutusvoittoverotuksen oikeellisuuden valvonnassa. Verotus perustuu annettuihin veroilmoituksiin (mukaan lukien vuosi-ilmoitukset), joiden oikeellisuutta valvotaan vertailutietojen kuten osakeluettelon avulla. Muiden kuin julkisen kaupankäynnin kohteena olevien yhtiöiden osalta osakasluettelon merkitys on olennaisesti suurempi, esimerkiksi lähipiiritransaktioiden (mukaan lukien peitelty osingonjako) valvonnassa. Rikollisen toiminnan ja muun harmaan talouden torjunnassa erityisesti muiden kuin julkisen kaupankäynnin kohteena olevien arvo-osuuksien osalta omistajatiedot ovat usein käytännössä välttämättömiä tehokkaalle valvonnalle. Julkisen kaupankäynnin kohteena olevien yhtiöiden voitonjaon verotuksen osalta suora omistus käytännössä on ohjannut lähes aina verotuksessa oikea-aikaisesti oikeaan lopputulokseen. Verovalvonta on reaaliaikaisen oikeudellisesti sitovan rekisteritiedon, josta on saatavilla kattavat historiatiedot sekä mahdollista koneellisesti hakea potentiaaliset veronkiertotilanteet ja aggressiivista verosuunnittelua harjoittaneet tapauskohtaiseen valvontaan, avulla mahdollista tehdä tehokkaasti suhteellisen pienin henkilöresurssein. Valvonnassa esimerkiksi on mahdollista nostaa esille sellaisia muutoksia, jotka on hyvin todennäköisesti tehty verotuksen vuoksi ja tutkia tehtyjen järjestelyjen lainmukaisuus. Havaituissa veronkiertoyrityksissä verovalvonnassa on mahdollista saada tarvittava näyttö mm. omistustiedoista. Suora omistus on verosta vastuussa olevalle voitonjakoa maksavalle yhtiölle ja osinkoa saavalle sijoittajalle veroriskitön ja hallinnollisilta kustannuksilta kilpailukykyinen järjestelmä. Käytännössä suoraan omistukseen on liittynyt hyvin vähän virheitä ja väärinkäytöksiä. Hallintarekisteröidyille osakkeenomistajille maksettujen osinkojen lähdeverotukseen on liittynyt runsaasti haasteita, virheitä, aggressiivista verosuunnittelua ja veronkier-

5 5(5) toa. Verovalvonta on näiltä osin erittäin haasteellista ja resursseja vaativaa. on tehnyt Eduskunnan antaman toimeksiannon mukaisen selvityksen hallintarekisteröidyille osakkeenomistajille maksettujen osinkojen lähdeveromenettelystä ( ), jossa on kuvattu edellä mainittuja haasteita. Selvityksen mukaan hallintarekisteröidyille osingonsaajille maksettuihin osinkoihin liittyvän veronkierron ja aggressiivisen verosuunnittelun pienentävä vaikutus verokertymiin oli vuosina vähintään 100 miljoonaa euroa vuodessa. Kuten selvityksessä todetaan, on Verohallinnon erittäin vaikea valvoa miltä osin kyse on laillisesta ja miltä osin laittomasta verosuunnittelusta. Toisena hallintarekisteröidyille osingonsaajille maksettujen osinkojen lähdeverotukseen liittyvänä haasteena voidaan mainita lähdeveron määrään liittyvä korjausmenettely. Siihen liittyy merkittäviä veroriskejä. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan ammattimaiset rikolliset onnistuivat saamaan esimerkiksi Tanskan verohallinnolta yli miljardi euroa (arvioitu 1,3 miljardia euroa) aiheettomia lähdeveronpalautuksia. Myös muiden maiden veroviranomaiset ovat raportoineet rikollisesta toiminnasta. Suorassa omistuksessa (luotettavat omistajatiedot Veroviranomaisten käytettävissä) ei edellä mainittuja rikollista toimintaa ja veronkiertoa ole havaittu ja veroviranomaiset pystyvät tehokkaasti näitä torjumaan. Luovutusvoittoverotuksen oikeellisuuden osalta julkisen kaupankäynnin kohteena olevien yhtiöiden osakasluettelotietoja käytetään riskianalyysissä (valvontatarpeisten etsinnässä). Esimerkkinä osakasluettelotietojen hyödyntämismahdollisuudesta voidaan mainita ulkomaista säilyttäjää ja välittäjää (jotka eivät ole antaneet vuosiilmoitusta) käyttäneiden suomalaisten verovelvollisten ilmoittamiskäyttäytymisen valvonta (onko oma-aloitteisesti ilmoittanut). Ylitarkastaja Kalle Hirvonen

Arvopaperikeskusasetuksen kansallinen täytäntöönpano

Arvopaperikeskusasetuksen kansallinen täytäntöönpano Arvopaperikeskusasetuksen kansallinen täytäntöönpano Muutoslait selkeyttävät oikeustilaa Asetus tuli voimaan 17.9.2014. Asetus on sellaisenaan sovellettavaa oikeutta. Ei tarvitse panna täytäntöön kuten

Lisätiedot

Arvopaperikeskusasetus, hallintarekisteröinti ja omistuksen julkisuus. Listayhtiöiden neuvottelukunta 12.9.

Arvopaperikeskusasetus, hallintarekisteröinti ja omistuksen julkisuus. Listayhtiöiden neuvottelukunta 12.9. Arvopaperikeskusasetus, hallintarekisteröinti ja omistuksen julkisuus Listayhtiöiden neuvottelukunta 12.9. 1 TAUSTA 2 Sääntelyn tausta Komission pitkäaikaisena tavoitteena ollut luoda tehokkaat eurooppalaiset

Lisätiedot

LAUSUNTO: HE 28/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

LAUSUNTO: HE 28/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Helsinki 13.4.2016 Markku Hirvonen Eduskunnan talousvaliokunnalle LAUSUNTO: HE 28/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esityksestä laiksi verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta, uusi 17 b (CRS)

Lausunto hallituksen esityksestä laiksi verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta, uusi 17 b (CRS) 1 (5) VEROHALLINTO Lausunto Esikunta- ja oikeusyksikkö 7.10.2015 PL 325 00052 VERO Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Viite / Diaarinumero VH A45/000001/2015 VM/086:00/2015 Lausunto hallituksen

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia hallintarekisteröinnistä

Kysymyksiä ja vastauksia hallintarekisteröinnistä 1(7) 2.5.2017 Kysymyksiä ja vastauksia hallintarekisteröinnistä Esittääkö hallitus hallintarekisteröinnin laajennusta? Ei esitä. Laki kieltäisi tulevaisuudessakin tilinhoitajia, esimerkiksi pankkeja, hallintarekisteröimästä

Lisätiedot

EU:n arvopaperikeskusasetuksen kansallinen täytäntöönpano

EU:n arvopaperikeskusasetuksen kansallinen täytäntöönpano EU:n arvopaperikeskusasetuksen kansallinen täytäntöönpano Eduskunnan talousvaliokunta 5.4.2016 Rahoitusmarkkinaosasto Pörssikaupan toimeksiannosta osakkeenomistajaksi Sijoituspalvelu Palveluntarjoajina

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia hallintarekisteröinnistä

Kysymyksiä ja vastauksia hallintarekisteröinnistä Muistio 1 (6) 2.5.2017, päivitetty 19.5.2017 Kysymyksiä ja vastauksia hallintarekisteröinnistä Esittääkö hallitus hallintarekisteröinnin laajennusta? Ei esitä. Laki kieltäisi tulevaisuudessakin tilinhoitajia,

Lisätiedot

Verot Suomeen: Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi varojen piilottelu mahdottomaksi

Verot Suomeen: Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi varojen piilottelu mahdottomaksi Verot Suomeen: Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi varojen piilottelu mahdottomaksi SDP:n kansainvälisen veronkierron vastaisen ohjelman julkaisutilaisuus Eduskunnan Pikkuparlamentti, 13.9.2017

Lisätiedot

Väliyhteisölain muutos (HE 218/2018 vp) Verojaosto Jari Salokoski ja Jaana Mikkola

Väliyhteisölain muutos (HE 218/2018 vp) Verojaosto Jari Salokoski ja Jaana Mikkola Väliyhteisölain muutos (HE 218/2018 vp) 7.11.2018 Verojaosto Jari Salokoski ja Jaana Mikkola Väliyhteisölainsäädäntö ja sen tavoite Laki ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta tuli voimaan

Lisätiedot

Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta

Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Laki verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 14 b ja 17 b :n 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 14 b laissa

Lisätiedot

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 97/2017 vp Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 10.11.2017 Rikosilmoitusharkinta Verohallinnossa rikosilmoitusharkinnan suorittavat verorikoksiin perehtyneet asianvalvojat Verorikokset ovat rangaistavia

Lisätiedot

valtiovarainministerio@vm.fi VH A31/00 00 01/2014 VM033:00/2014

valtiovarainministerio@vm.fi VH A31/00 00 01/2014 VM033:00/2014 1 (11) VEROHALLINTO Lausunto Esikunta- ja oikeusyksikkö 20.8.2014 PL 325 00052 VERO Valtiovarainministeriö Viite / Diaarinumero valtiovarainministerio@vm.fi VH A31/00 00 01/2014 VM033:00/2014 JOHDANTO

Lisätiedot

Hallituksen esitykseksi hallintarekisteröidyistä osakkeista saatujen osinkojen lähdeverotuksen muuttamiseksi

Hallituksen esitykseksi hallintarekisteröidyistä osakkeista saatujen osinkojen lähdeverotuksen muuttamiseksi Muistio 1 (5) Talousvaliokunta 29.1.2019 Hallituksen esitykseksi hallintarekisteröidyistä osakkeista saatujen osinkojen lähdeverotuksen muuttamiseksi Esitetyt muutokset Esitysluonnoksen mukaan verosopimuksen

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS VÄLITETYISTÄ ULKOMAISISTA OSINGOISTA (VSULKOSE) TIETUEKUVAUS 2019

VUOSI-ILMOITUS VÄLITETYISTÄ ULKOMAISISTA OSINGOISTA (VSULKOSE) TIETUEKUVAUS 2019 VEROHALLINTO 23.1.2019 VH/2727/00.01.00/2018 1.0 VUOSI-ILMOITUS VÄLITETYISTÄ ULKOMAISISTA OSINGOISTA (VSULKOSE) TIETUEKUVAUS 2019 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA...

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

Omistajaohjausosaston verojalanjälkiselvitys 2014

Omistajaohjausosaston verojalanjälkiselvitys 2014 Omistajaohjausosaston verojalanjälkiselvitys 2014 2.6.2014 Marja Pokela Johtava erityisasiantuntija Vastuullisuus Yrityksen verojalanjälkeä on pidettävä osana yritysten yhteiskuntavastuuta Verojen välttäminen,

Lisätiedot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. P8_TA(2016)0432 Veroviranomaisten pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin *

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. P8_TA(2016)0432 Veroviranomaisten pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin * Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(2016)0432 Veroviranomaisten pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 22. marraskuuta 2016

Lisätiedot

2. Sijoitusrahaston, alasijoitusrahaston ja erikoissijoitusrahaston käsitteiden määrittäminen verolainsäädännössä

2. Sijoitusrahaston, alasijoitusrahaston ja erikoissijoitusrahaston käsitteiden määrittäminen verolainsäädännössä 1 (5) VEROHALLINTO LAUSUNTO Esikunta- ja oikeusyksikkö PL 325 4.5.2018 00052 VERO Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Viite / Diaarinumero VM 0111:00/2016 A23/00 00 01/2018 VEROHALLINNON

Lisätiedot

Verohallinnon lausunto Sijoitusrahastolainsäädännön uudistaminen -arviomuistiosta

Verohallinnon lausunto Sijoitusrahastolainsäädännön uudistaminen -arviomuistiosta Verohallinto Lausunto 13.12.2016 A80/00 00 01/2016 Asia: VM111:00/2016 Sijoitusrahastolainsäädännön uudistaminen arviomuistio Lausunnonantajan saate Tähän voitte halutessanne kirjoittaa saatteen lausunnollenne

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS VÄLITETYISTÄ ULKOMAISISTA OSINGOISTA (VSULKOSE) TIETUEKUVAUS 2018

VUOSI-ILMOITUS VÄLITETYISTÄ ULKOMAISISTA OSINGOISTA (VSULKOSE) TIETUEKUVAUS 2018 VEROHALLINTO 10.12.2018 A114/200/2017 1.2 VUOSI-ILMOITUS VÄLITETYISTÄ ULKOMAISISTA OSINGOISTA (VSULKOSE) TIETUEKUVAUS 2018 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3

Lisätiedot

Tilaisuuden sisältö. Hallintarekisteröityjä osakkeita koskeva lakimuutos

Tilaisuuden sisältö. Hallintarekisteröityjä osakkeita koskeva lakimuutos Tilaisuuden sisältö 1 2 3 Hallintarekisteröityjä osakkeita koskeva lakimuutos Ennakonpidätys yleisesti verovelvollisen hallintarekisteröidylle osakkeelle maksetusta osingosta Alustavaa tietoa maksajan

Lisätiedot

LAUSUNTO Esikunta- ja oikeusyksikkö PL VERO

LAUSUNTO Esikunta- ja oikeusyksikkö PL VERO 1 (16) VEROHALLINTO LAUSUNTO Esikunta- ja oikeusyksikkö PL 325 30.8.2017 00052 VERO Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Viite / Diaarinumero VM083:00/2017 A54/00 00 01/2017 Osinkojen lähdeverotuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3

Lisätiedot

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Osinkoverouudistus Vuosi-ilmoituksen täyttämisen ongelmakohdat Mitä löydän

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en) 12670/16 FISC 141 ECOFIN 846 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea (Coreper II)/Neuvosto

Lisätiedot

A8-0326/ Veroviranomaisten pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin

A8-0326/ Veroviranomaisten pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin 17.11.2016 A8-0326/ 001-022 TARKISTUKSET 001-022 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Emmanuel Maurel Veroviranomaisten pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin A8-0326/2016

Lisätiedot

Janne Juusela: Kansainväliset sijoitukset ja verotuksen tehokkuus

Janne Juusela: Kansainväliset sijoitukset ja verotuksen tehokkuus Janne Juusela: Kansainväliset sijoitukset ja verotuksen tehokkuus SISÄLLYSLUETTELO ALKUSANAT... SISÄLLYSLUETTELO... LÄHTEET... LYHENTEET... V VII XV XLIX 1.JOHDANTO... 1 1.1 Taustaa... 1 1.2 Kansainvälisestä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0138 (CNS) 10582/17 ADD 1 SC 149 ECON 572 IA 115 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 22. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

HE 29/2016 vp Verotusmenettelyn ja veronkannon uudistaminen. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto

HE 29/2016 vp Verotusmenettelyn ja veronkannon uudistaminen. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 29/2016 vp Verotusmenettelyn ja veronkannon uudistaminen Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 4.5.2016 Esityksen tavoitteet Verotusmenettelyjen yhtenäistäminen ja sääntelyn sujuvoittaminen Hallinnollisen

Lisätiedot

Osakesäästötilin verosäännökset

Osakesäästötilin verosäännökset Osakesäästötilin verosäännökset 23.1.2019 Antti Sinkman Valtiovarainvaliokunta, verojaosto Vero-osasto Osakesäästötilin perusasiat lyhyesti Tilille voi siirtää vain rahaa ja sieltä voi nostaa vain rahaa

Lisätiedot

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Tax Services Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Markku Järvenoja Handelsbanken Private Banking Luxemburg Antibes, 29.11.2007 1 Kohtaamispisteet Kansainvälinen kahdenkertainen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (8) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (8) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2013 1 (8) 713 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi yritysten verovelkaa koskevien tietojen julkisuutta ja luovuttamista koskevaksi lainsäädännöksi HEL 2013-006512

Lisätiedot

1 Miten EU:n arvopaperikeskusasetus muuttaa Suomen arvopaperimarkkinoita?

1 Miten EU:n arvopaperikeskusasetus muuttaa Suomen arvopaperimarkkinoita? 1 (6) 1.7.2014 EU:n arvopaperikeskusasetuksen vaikutukset Suomen markkinoille Työ- ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori asetti maaliskuussa 2014 työryhmän ja siihen liittyvän seurantatyöryhmän pohtimaan

Lisätiedot

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA Tämä Varallisuusviesti käsittelee ulkomaisista yhtiöistä saatujen osinkojen verotukseen liittyviä käytännön seikkoja. Sampo Pankki on kansainvälisen osakesijoittamisen

Lisätiedot

HE 191/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta

HE 191/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verotusmenettelystä annettua lakia siten,

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta Luonnos 28.6.2017 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain, ennakkoperintälain sekä verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta

Lisätiedot

VEROVELVOLLISTEN OIKEUSTURVASSA ON PALJON PARANNETTAVAA LIIKE NYT EDUSKUNNAN PIKKUPARLAMENTTI

VEROVELVOLLISTEN OIKEUSTURVASSA ON PALJON PARANNETTAVAA LIIKE NYT EDUSKUNNAN PIKKUPARLAMENTTI VEROVELVOLLISTEN OIKEUSTURVASSA ON PALJON PARANNETTAVAA LIIKE NYT EDUSKUNNAN PIKKUPARLAMENTTI #12399925v2 oikeustieteen tohtori, asianajaja 1 VEROHALLINTO LIPSUU LAKISIDONNAISUUDEN PERIAATTEESTA Perustuslain

Lisätiedot

Maakohtaisen raportoinnin (CbC ja DAC4) tulevat muutokset. Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä

Maakohtaisen raportoinnin (CbC ja DAC4) tulevat muutokset. Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Maakohtaisen raportoinnin (CbC ja DAC4) tulevat muutokset Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 23.11.2017 Minna Rintala Tausta maakohtaiselle raportoinnille OECD:n Base Erosion and Profit

Lisätiedot

FATCAn kuulumiset sekä DAC2 ja CRS

FATCAn kuulumiset sekä DAC2 ja CRS FATCAn kuulumiset sekä DAC2 ja CRS Ohjelmistotalotapaaminen Minna Rintala, Anna Veijola Esityksen sisältö FATCA-ilmoittaminen Yleistietoa Ilmoittaminen Muutokset vuodelle 2015 Ilmoitusaika DocRefId Lisätietoja

Lisätiedot

TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA

TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA HTSY Verohallinto 4.11.2014 2 (6) TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA Harmaan talouden selvitysyksikkö on

Lisätiedot

FOURTON OY MERKINTÄLOMAKE

FOURTON OY MERKINTÄLOMAKE MERKINTÄLOMAKE Fourton Rahastoyhtiön rahastoja voitte merkitä kaksi kertaa kuukaudessa. Merkintäpäivät ovat jokaisen kuukauden 15. päivä ja viimeinen pankkipäivä. Jos 15. päivä ei ole pankkipäivä, merkintäpäivä

Lisätiedot

Eduskunnan tarkastusvaliokunnalle

Eduskunnan tarkastusvaliokunnalle 1 VEROHALLINTO 21.9.2015 Esikunta- ja oikeusyksikkö PL 325 00052 VERO Eduskunnan tarkastusvaliokunnalle Tarkastusvaliokunta on pyytänyt Verohallinnolta näkemystä niistä keskeisistä kehittämistoimista,

Lisätiedot

HARMAA TALOUS JA ULKOMAINEN TYÖVOIMA. Erkki Laukkanen SAK:n työympäristöseminaari, 23.3.2013

HARMAA TALOUS JA ULKOMAINEN TYÖVOIMA. Erkki Laukkanen SAK:n työympäristöseminaari, 23.3.2013 HARMAA TALOUS JA ULKOMAINEN TYÖVOIMA Erkki Laukkanen SAK:n työympäristöseminaari, 23.3.2013 HARMAA TALOUS VUONNA 2008 (HARMAA HIRVI, 2010) Eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaaman tutkimuksen mukaan harmaan

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti 1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

Lisätiedot

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Johtamiskorkeakoulu Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Sijoitusmessut Tampere 25.3.2014 Kenen saamat tulot verotetaan Suomessa? Suomessa verotetaan Verovelvolliset Yleisesti verovelvollinen

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET (VSPAOPAL) TIETUEKUVAUS 2018

VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET (VSPAOPAL) TIETUEKUVAUS 2018 VEROHALLINTO 2.1.2018 A109/200/2017 1.0 VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET (VSPAOPAL) TIETUEKUVAUS 2018 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA...

Lisätiedot

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta.

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta. Ulkomaisen vuokratyövoiman verotusta koskeva uudistus 2007: tyypillisiä kysymyksiä vastauksineen Sisällysluettelo 1. Yleiset kysymykset 2. Enintään kuusi kuukautta Suomessa olevat 3. Yli kuusi kuukautta

Lisätiedot

Vuosi-ilmoitukset Ohjelmistotalopäivä Tarja Kivilaakso Verohallinto

Vuosi-ilmoitukset Ohjelmistotalopäivä Tarja Kivilaakso Verohallinto Vuosi-ilmoitukset 2015 Ohjelmistotalopäivä 28.11.2014 Tarja Kivilaakso Verohallinto Sisältö Vuosi-ilmoitusten palautuspäivät Tietovälineellä ilmoittaminen Vuosi-ilmoitus osuuskunnan ylijäämistä Vuosi-ilmoitus

Lisätiedot

Suomen Arvopaperikeskus Euroclear Finlandin lausunto Osakkeenomistajien oikeudet työryhmän työryhmämuistioon

Suomen Arvopaperikeskus Euroclear Finlandin lausunto Osakkeenomistajien oikeudet työryhmän työryhmämuistioon Valtiovarainministeriö Lausunto Osakkeenomistajien oikeudet työryhmän työryhmämuistioon VM080:00/2017 Helsinki, 31.5.2018 Suomen Arvopaperikeskus Euroclear Finlandin lausunto Osakkeenomistajien oikeudet

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0189/101. Tarkistus. Pervenche Berès, Hugues Bayet S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0189/101. Tarkistus. Pervenche Berès, Hugues Bayet S&D-ryhmän puolesta 1.6.2016 A8-0189/101 101 Johdanto-osan 7 a kappale (uusi) (7 a) Immateriaalioikeuksiin, patentteihin ja tutkimus- ja kehitystoimintaan liittyviä verojärjestelyjä käytetään laajalti koko unionissa. Monet

Lisätiedot

1984 vp. - HE n:o 132

1984 vp. - HE n:o 132 1984 vp. - HE n:o 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi velkojen korkojen vähennysoikeuden rajoittamisesta verotuksessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 228/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 228/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 228/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä sekä Verohallinnosta annetun lain 4 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Apulaisprofessori Tomi Viitala Osakeyhtiön verotus Osakeyhtiö on yhteisö eli osakkeenomistajistaan erillinen verovelvollinen Osakeyhtiölle lasketaan

Lisätiedot

Verotus jakamistalouden aikana Petri Manninen Ylitarkastaja Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Verohallinto

Verotus jakamistalouden aikana Petri Manninen Ylitarkastaja Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Verohallinto Verotus jakamistalouden aikana 16.11.2016 Petri Manninen Ylitarkastaja Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Verohallinto VEROLAINSÄÄDÄNTÖ Suomen tuloverolainsäädäntö lähtee laajasta tulokäsitteestä:

Lisätiedot

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI RAJOITETUSTI VEROVELVOLLISEN TULON VEROTTAMISESTA ANNETUN LAIN MUUTTAMI- SESTA

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI RAJOITETUSTI VEROVELVOLLISEN TULON VEROTTAMISESTA ANNETUN LAIN MUUTTAMI- SESTA Valtiovarainministeriölle LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI RAJOITETUSTI VEROVELVOLLISEN TULON VEROTTAMISESTA ANNETUN LAIN MUUTTAMI- SESTA 1 Yleistä Suomen Veroasiantuntijat ry:ltä on pyydetty

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET (VSPAOPAL) TIETUEKUVAUS 2019

VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET (VSPAOPAL) TIETUEKUVAUS 2019 VEROHALLINTO 23.1.2019 VH/2721/00.01.00/2018 1.0 VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET (VSPAOPAL) TIETUEKUVAUS 2019 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA

Lisätiedot

VO Aine Leena(VM) KÄYTTÖ RAJOITETTU

VO Aine Leena(VM) KÄYTTÖ RAJOITETTU Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00128 VO Aine Leena(VM) 02.03.2016 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia Pakollinen automaattinen tietojenvaihto verotuksen alalla Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS VÄLITETYISTÄ ULKOMAISISTA OSINGOISTA (VSULKOSE) TIETUEKUVAUS 2017

VUOSI-ILMOITUS VÄLITETYISTÄ ULKOMAISISTA OSINGOISTA (VSULKOSE) TIETUEKUVAUS 2017 VEROHALLINTO 1.1.2017 A152/200/2016 1.3 VUOSI-ILMOITUS VÄLITETYISTÄ ULKOMAISISTA OSINGOISTA (VSULKOSE) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 TIETOJEN

Lisätiedot

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Verolait - keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2014 - muutokset verokorteissa ja työnantajamenettelyssä

Lisätiedot

Tiedot asuntoyhteisön ja osakkaan verotusta varten 2013, lomake 102. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kaisa Salonen, Verohallinto

Tiedot asuntoyhteisön ja osakkaan verotusta varten 2013, lomake 102. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kaisa Salonen, Verohallinto Tiedot asuntoyhteisön ja osakkaan verotusta varten 2013, lomake 102 Veroinfo isännöitsijöille Kaisa Salonen, Verohallinto 102-lomakkeen tarkoitus Verotusmenettelystä annetun lain 17 :ssä on säädetty asunto-osakeyhtiöiden

Lisätiedot

Arvopaperikeskusasetus, omistuksen julkisuus ja säilytysmallien erot

Arvopaperikeskusasetus, omistuksen julkisuus ja säilytysmallien erot Arvopaperikeskusasetus, omistuksen julkisuus ja säilytysmallien erot 25.9.2014 Jorma Yli-Jaakkola Jorma.yli-jaakkola@euroclear.eu +358 40 568 5805 1 Agenda Arvopaperikeskusasetuksen keskeinen sisältö Eri

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET TIETUEKUVAUS

VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET TIETUEKUVAUS VEROHALLINTO 1.1.2016 A132/200/2015 versio 1.7 VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET TIETUEKUVAUS vuodelta 2016 2 SISÄLTÖ 1 MUUTOKSET EDELLISEEN VUOTEEN... 3 2 YLEISTÄ... 4 3 KIINTEÄMITTAINEN

Lisätiedot

Maakohtainen raportointi

Maakohtainen raportointi Maakohtainen raportointi Country by Country Reporting Verohallinnon ohjelmistotalopäivä 23.5.2017 Minna Rintala Tausta OECD:n Base Erosion and Profit Shifting (BEPS) raportin suositukset ja EU-direktiivi

Lisätiedot

VEROHALLINTO ILMOITUS SELVITYSVELVOLLISESTA TIETUEKUVAUS 2016

VEROHALLINTO ILMOITUS SELVITYSVELVOLLISESTA TIETUEKUVAUS 2016 VEROHALLINTO 15.02.2017 1.0 ILMOITUS SELVITYSVELVOLLISESTA TIETUEKUVAUS 2016 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 ILMOITUS SELVITYSVELVOLLISESTA... 2 4 TIETOJEN

Lisätiedot

Sveitsin liittoneuvosto ja Suomen tasavallan hallitus

Sveitsin liittoneuvosto ja Suomen tasavallan hallitus PÖYTÄKIRJA SVEITSIN VALALIITON JA SUOMEN TASAVALLAN VÄLILLÄ HELSINGISSÄ 16 PÄIVÄNÄ JOULUKUUTA 1991 TEHDYN JA HELSINGISSÄ 19 PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 2006 TEHDYLLÄ PÖYTÄKIRJALLA MUUTETUN, TULO- JA VARALLISUUSVEROJA

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLISTEN YRITYSTEN SUPERPÄIVÄ TAMPERE 28.5.2013

YHTEISKUNNALLISTEN YRITYSTEN SUPERPÄIVÄ TAMPERE 28.5.2013 YHTEISKUNNALLISTEN YRITYSTEN SUPERPÄIVÄ TAMPERE 28.5.2013 Yhteiskunnallinen yritys ja muut yritysmuodot Henkilöyhtiöt Toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö Osakeyhtiöt Normaali osakeyhtiö Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

HE 6/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta

HE 6/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan verotusmenettelystä annettua lakia muutettavaksi siten, että

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 148 final 2015/0074 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Tanskalle ottaa käyttöön neuvoston direktiivin 2006/112/EY 75 artiklasta

Lisätiedot

urakka- ja työntekijätiedoista

urakka- ja työntekijätiedoista Rakentamisen tiedonantovelvollisuus urakka- ja työntekijätiedoista lainsäädännön vaikuttavuus Eduskunta valtiovarainvaliokunta verojaos 31.3.2017 Selvityksen taustat Rakennusalalle on toteutettu useita

Lisätiedot

Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus

Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus 1/5 Verohallinto Ylitarkastaja Janne Myllymäki PL 325 0052 VERO janne.myllymaki@vero.fi Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus Lausunnonantajasta

Lisätiedot

DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA

DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA Torstai 9.6.2016 Eduskunnan verojaosto kello 10 Eduskunnan talousvaliokunta kello 12 Marja Hanski/TEM Direktiiviehdotus tiettyjen

Lisätiedot

Veroparatiisi: hyödyt, haitat ja väärinymmärrykset. Johtava veroasiantuntija Tero Honkavaara

Veroparatiisi: hyödyt, haitat ja väärinymmärrykset. Johtava veroasiantuntija Tero Honkavaara Veroparatiisi: hyödyt, haitat ja väärinymmärrykset Johtava veroasiantuntija Tero Honkavaara Veroparatiisi mikä se on? OECD:n määritelmän mukaan se on maa tai alue, jossa mm.: olemattomat tai vain nimelliset

Lisätiedot

VEROHALLINTO A137/200/ ILMOITUS SELVITYSVELVOLLISESTA TIETUEKUVAUS 2017

VEROHALLINTO A137/200/ ILMOITUS SELVITYSVELVOLLISESTA TIETUEKUVAUS 2017 VEROHALLINTO 13.06.2017 A137/200/2017 1.2 ILMOITUS SELVITYSVELVOLLISESTA TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 ILMOITUS SELVITYSVELVOLLISESTA...

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus.

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Miksi osakeyhtiötä verotetaan? Fiskaalisen tavoitteen tehokkaampi toteutuminen Veropohjan laajuus

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS VÄLITETYISTÄ ULKOMAISISTA OSINGOISTA (VSULKOSE) TIETUEKUVAUS 2017

VUOSI-ILMOITUS VÄLITETYISTÄ ULKOMAISISTA OSINGOISTA (VSULKOSE) TIETUEKUVAUS 2017 VEROHALLINTO 1.1.2017 A152/200/2016 1.0 VUOSI-ILMOITUS VÄLITETYISTÄ ULKOMAISISTA OSINGOISTA (VSULKOSE) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 TIETOJEN

Lisätiedot

direktiivin kumoaminen)

direktiivin kumoaminen) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)

Lisätiedot

ASIANTUNTIJALAUSUNTO RAJATYLITTÄVIEN JÄRJESTELYJEN ILMOITTAMISTA KOSKEVASTA DIREKTIIVIEHDOTUKSESTA

ASIANTUNTIJALAUSUNTO RAJATYLITTÄVIEN JÄRJESTELYJEN ILMOITTAMISTA KOSKEVASTA DIREKTIIVIEHDOTUKSESTA Eduskunta / Verojaosto sara.kuitunen@eduskunta.fi ASIANTUNTIJALAUSUNTO RAJATYLITTÄVIEN JÄRJESTELYJEN ILMOITTAMISTA KOSKEVASTA DIREKTIIVIEHDOTUKSESTA Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaosto on pyytänyt

Lisätiedot

Kansainvälisen verotuksen riski-ilmiöt -hanke

Kansainvälisen verotuksen riski-ilmiöt -hanke 1 (5) PL 325 00052 VERO LAUSUNTO Eduskunta 4.10.2017 Tarkastusvaliokunta Asia Eduskunnan tarkastusvaliokunta käsittelee Hallituksen vuosikertomusta 2016 sekä Hallituksen esitystä eduskunnalle valtion talousarvioksi

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS OSINGOISTA YHTEENVETOTIEDOT (VSOSVYHT)

VUOSI-ILMOITUS OSINGOISTA YHTEENVETOTIEDOT (VSOSVYHT) VEROHALLINTO 1.1.2016 A47/200/2016 1.2 VUOSI-ILMOITUS OSINGOISTA YHTEENVETOTIEDOT (VSOSVYHT) TIETUEKUVAUS 2016 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 VOIMASSAOLO...

Lisätiedot

Arvopaperikeskusasetus, omistuksen julkisuus ja säilytysmallien erot

Arvopaperikeskusasetus, omistuksen julkisuus ja säilytysmallien erot Arvopaperikeskusasetus, omistuksen julkisuus ja säilytysmallien erot Keskustelutilaisuus 10.6.2014 Jorma Yli-Jaakkola Jorma.yli-jaakkola@euroclear.eu +358 40 568 5805 1 Agenda Arvopaperikeskuksen ja Euroclearin

Lisätiedot

Ajankohtaista verotarkastuksesta. Veroinfot taloushallintoalan ammattilaisille Joulukuu 2013

Ajankohtaista verotarkastuksesta. Veroinfot taloushallintoalan ammattilaisille Joulukuu 2013 Ajankohtaista verotarkastuksesta Veroinfot taloushallintoalan ammattilaisille Joulukuu 2013 on syvällisin yksittäiseen verovelvolliseen kohdistuva verovalvonnan muoto 2 Säädeltyä viranomaistoimintaa Verotusmenettelylaissa

Lisätiedot

HE-luonnos 16.2.2016/M.O.

HE-luonnos 16.2.2016/M.O. HE-luonnos 16.2.2016/M.O. Hallituksen esitys eduskunnalle Portugalin kanssa tulon ja omaisuuden kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi tehdyn sopimuksen irtisanomisesta ja laiksi sopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

ULKOMAISET YRITYKSET RAKENNUSALAN VEROTARKASTUKSISSA

ULKOMAISET YRITYKSET RAKENNUSALAN VEROTARKASTUKSISSA ULKOMAISET YRITYKSET RAKENNUSALAN VEROTARKASTUKSISSA HTSY Verohallinto Päiväys 29.2.2012 Verohallinto 2 (8) ULKOMAISET YRITYKSET RAKENNUSALAN VEROTARKASTUKSISSA Harmaan talouden selvitysyksikössä on tehty

Lisätiedot

Luonnos ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Luonnos ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Luonnos 26.1.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain, verotusmenettelystä annetun lain, ennakkoperintälain sekä verotustietojen julkisuudesta

Lisätiedot

4.2.2010 A7-0006/ 001-027. Ehdotus direktiiviksi (KOM(2009)0029 C6-0062/2009 2009/0004(CNS))

4.2.2010 A7-0006/ 001-027. Ehdotus direktiiviksi (KOM(2009)0029 C6-0062/2009 2009/0004(CNS)) 4.2.2010 A7-0006/ 001-027 TARKISTUKSET 001-027 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Magdalena Alvarez Hallinnollinen yhteistyö verotuksen alalla A7-0006/2010 (KOM(2009)0029 C6-0062/2009

Lisätiedot

Korkojen ja erääntymisten maksaminen RMjärjestelmässä

Korkojen ja erääntymisten maksaminen RMjärjestelmässä Korkojen ja erääntymisten maksaminen RMjärjestelmässä Toimitusjohtajan päätös Liikkeeseenlaskijoille Tilinhoitajille Selvitysosapuolille Sääntöviite: 3.4.2 Hyväksytty: 27.6.2013 Voimaantulo: 1.7.2013 Korvaa:

Lisätiedot

mahdollisuudet ja uhat verotukselle

mahdollisuudet ja uhat verotukselle Digitalisaatio ja alustatalous - mahdollisuudet ja uhat verotukselle Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 23.11.2018 Markku Heikura Pääjohtaja, Verohallinto Digitalisaatio haastaa verotuksen veropohjan Kansainvälistyminen

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n ja tuloverolain 33 c :n muuttamisesta Esityksessä

Lisätiedot

Sopimusperusteisten. sijoitusrahastojen verotus Annemari Viinikka, Etelä-Suomen yritysverokeskus

Sopimusperusteisten. sijoitusrahastojen verotus Annemari Viinikka, Etelä-Suomen yritysverokeskus Sopimusperusteisten sijoitusrahastojen verotus 1.1.2020 24.9.2019 Annemari Viinikka, Etelä-Suomen yritysverokeskus Sisältö Yksityisoikeudellisesta sääntelystä lyhyesti Tuloverolain 20 Vero-oikeudellinen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, annetun lain sekä eräiden muiden verolakien.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, annetun lain sekä eräiden muiden verolakien. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain sekä eräiden muiden verolakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Huom! VML:ään tullut ja tulossa merkittäviä muutoksia v. 2017-2019 Verovuosi

Lisätiedot

Puuttuvat keskeiset taloudelliset tunnusluvut tulee lisätä pykälään.

Puuttuvat keskeiset taloudelliset tunnusluvut tulee lisätä pykälään. Finnwatch ry LAUSUNTO Asia: HE 16/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Finnwatch kiittää eduskunnan

Lisätiedot

VEROHALLINTO A220/200/

VEROHALLINTO A220/200/ VEROHALLINTO 23.11.2017 A220/200/2017 1.0 ILMOITUS SELVITYSVELVOLLISESTA TIETUEKUVAUS 2018 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 ILMOITUS SELVITYSVELVOLLISESTA...

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 98/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi osakeyhtiölain, arvopaperimarkkinalain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 98/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi osakeyhtiölain, arvopaperimarkkinalain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 98/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi osakeyhtiölain, arvopaperimarkkinalain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi osakeyhtiölain,

Lisätiedot