Joukkueen varojen käytöstä olet aina viime kädessä vastuussa joukkueen jäsenille.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Joukkueen varojen käytöstä olet aina viime kädessä vastuussa joukkueen jäsenille."

Transkriptio

1 Suomen Partiolaiset Finland Scouter ry. Jamboreejoukkue 22. Maailmanjamboree 2011 TALOUSOHJE VERSIO 1.3, ALKUSANAT Jamboreejoukkueen talousohjeen tarkoitus on varmistaa että joukkueen varat käytetään joukkueen parhaaksi. On muistettava että varat ovat pääasiallisesti kerätty joukkueen jäseniltä ja niitä tulisi käsitellä samalla varovaisuudella kuin omaa rahapussia. Näin varmistamme että yhteiset varamme riittävät tekemään jamboreesta ikimuistoisen partiomatkan. Tavoitteeseen pääsy vaatii jokaiselta menokuria sekä mahdollisuuksien mukaan suhteiden ja hankintavolyymien käyttämistä. Myös Suomen Partiolaisten neuvottelemia sopimuksia tulee hyödyntää mahdollisuuksien mukaan. Ostopalveluja tulisi välttää ja käytämme pääasiallisesti partion peruspääomaa; ilmainen työvoima. Joukkueen varojen käytöstä olet aina viime kädessä vastuussa joukkueen jäsenille. BUDJETTI JA SEURANTA Budjetti eli talousarvio on rahamääräinen toimintasuunnitelma. Se ei ole kahle vaan ohjenuora. Kunkin osa-alueen (matkat, tiedotus, kukin leirilippukunta, ohjelma, ist, huolto, NHQ ja joukkueenjohto) on kuitenkin pysyttävä sille asetetuissa rajoissa. Kenelläkään ei ole oikeutta tehdä budjettiin kuulumattomia hankintoja ilman joukkuejohdon hyväksyntää. Ensimmäinen versio budjetista valmistuu ja tarkennettu versio Partioneuvosto hyväksyy budjetin marraskuussa On luonnollista, että tarkistamme budjettia matkan varrella. Saamme toivottavasti jotain suunniteltua halvemmalla, jokin saattaa maksaa arvioitua enemmän. Ensimmäinen budjetin tarkistus tehdään keväällä 2010 ja sen jälkeen puolivuosittain. Seurannalla varmistetaan suunnitelmassa pysyminen. Seurannalla näemme etukäteen suunnitellun rahamäärän vähenemisen ja löydämme ajoissa rahoituksen talousarvion osa-alueiden ylityksille. Talouspäällikkö seuraa rahaliikennettä Partiotalon kuukausiraporttien sekä kuluista tehtävien ilmoitusten avulla, ks. alempana Kuitti- ja maksuliikenne. 1

2 TALOUDELLISET RISKIT Suurimmat taloudelliset riskit piilevät sellaisissa ostoissa ja tekijöissä, jotka maksavat eniten ja joihin emme pysty vaikuttamaan. Tällaisia ovat lerimatkat, teltta- ja tuotemyynti sekä valuuttakurssivaihtelut ja maksamattomat leirimaksut. Siltä varalta, että rahat eivät riitä tai että niitä jää käyttämättä, kukin osa-alue laittaa kevään 2011 aikana hankkeensa tärkeysjärjestykseen: pakolliset, ei aivan pakolliset, toivottavasti toteutuu ja ylimääräiset. LEIRIMAKSU Leirimaksu maksetaan ilmoittautumislomakkeessa mainitun aikataulun mukaisesti. Normaali leirimaksu on Ilmoittautuminen katsotaan sitovaksi 1. erän maksamisen jälkeen. Peruuttamiseen on jälkeen oltava pätevä syy (oma tai lähiomaisen vaikea sairaus tai kuolema). Palautettavasta summasta vähennetään toimistokulut (80 ) sekä jo eteenpäin maksettu rahasumma ja mahdollisesti muille osallistujille aiheutuvat lisäkulut. (Ks. peruutuksesta tarkemmin alempana Osallistumis- ja peruutussäännöissä.) Kaikki osallistuvat Suomen joukkueen järjestelykuluihin, koska leirillä jokainen on osa joukkuetta ja jokainen saa käyttää joukkueen tarjoamia palveluja. Kaikki saavat myös Suomen joukkueen merkit yms. yhteistä eli kaikilla on sama maksu varsinaisesta leiristä riippumatta matkajärjestelyistä. ISTiläiset ovat osa Suomen joukkuetta. He voivat matkustaa joukkueen mukana tai hoitaa itse omat matkajärjestelynsä. Tämä pitää sopia ilmoittautumisvaiheessa ja sen muuttaminen on hankalaa. VARAINHANKINTA Varainhankinnasta on tehty erillinen ohje, josta selviää, mistä ja miten varoja voi käytännössä lähteä keräämään. Joukkueella on neljä varsinaista varainhankintamuotoa: - Yritysyhteistyö - Talkootyö - Avustukset - Tuotemyynti - Kaikisa varainhankintaan liittyvistä ajatuksista oltava tieto Suomen Partiolaisten taloustoiminnolla. SOPIMUKSET Sopimuskumppanien kanssa on neuvoteltava hankintahinnoista hyödyntäen joukkueen hankintavolyymiä sekä mahdollisuuksien mukaan hyödyntää Suomen Partiolaisten olemassa olevia hankintasopimuksia. Myös muita laillisia järjestelyjä varojen hankkimiseksi tai säästämiseksi voi käyttää. Jos on tarvetta tehdä sopimuksia ulkopuolisten kanssa, on asiasta neuvoteltava etukäteen joukkueen talouspäällikön sekä SP:n talouspäällikön kanssa. Taloudellisia sitoumuksia SP:n puolesta voivat tehdä vain SP:n viralliset nimenkirjoittajat. 2

3 Sopimuksissa on sovittava ainakin seuraavista: -tavaran tarkka kuvaus -hinta, määrä -maksuehdot alennuksineen -toimituksen viivästymisestä aiheutuvat sanktiot -kelvottoman tavaran korvaamisvelvollisuus -palautusoikeus KULUJEN KORVAAMINEN JA KUITTILIIKENNE Korvauksia henkilökohtaisista kuluista maksetaan vain, mikäli luottamushenkilöllä on kuluvan vuoden jäsenmaksu maksettuna. Kulujen on pysyttävä kullekin osa-alueelle annetun ko. kululajin budjetin rajoissa, eikä budjetoituja varoja voi vapaasti siirtää budjetin kohdasta toiseen. Alla on tarkempia ohjeita siitä, kenelle ja millä perusteilla erityyppisiä kuluja korvataan. Osa-alueiden sekä lippukuntien budjeteissa on suuntaviivoja siitä, miten budjetoidut varat on suunniteltu käytettäviksi. Niiden avulla voi arvioida etukäteen varojen riittävyyttä. Kunkin kululajin perässä on budjetin mukainen kululajin tunnus, joka on merkittävä kululaskuun. Kulukorvauksia haetaan aina Suomen Partiolaisten voimassa olevalla kulukorvauslomakkeella. Hakemukseen liitetään tarvittavat tositteet sekä luotettavat selvitykset. KOKOUKSET JA MAJOITUS (6240 JA 6245) SP:n talousohjeen mukaisesti pidämme kokoukset pääsääntöisesti Partioasemalla, partiopiirien toimistoissa ja muissa maksuttomissa tiloissa. Kokouspaikan tulee olla helposti saavutettavissa julkisilla kulkuneuvoilla, ilman että matkustamiseen kuluu tarpeettomasti aikaa. Maksullisten kokouspaikkojen sekä maksullisen majoituksen käyttäminen on sallittua vain poikkeustapauksissa ja asiasta on aina sovittava etukäteen Suomen Partiolaisten talouspäälikön kanssa. MATKAT (6220 JA 6225) Suunnittele kokouksen alkaminen julkisten liikennevälineiden aikataulujen ympärille. Matkusta halvinta mahdollista tapaa käyttäen, useimmiten junilla tai linja-autoilla opiskelijahinnoin. Matkat korvataan VR:n II-luokan, lentokoneen halvimman luokan tai linja-auto-/raitiovaunutaksan mukaan matkalaskua ja alkuperäisiä kuitteja vastaan. Lentokonetta voi käyttää matkustamiseen, kun lentokone on edullisin matkustusmuoto. arki-illan kokouksen matka-aika yhteen suuntaan ylittää viisi tuntia (suunnilleen Kokkola - Kuopio - Joensuu -linjalta ja sitä kauempaa, kun kokous on Helsingissä). Menon kokoukseen ja paluun kokouksesta ei tarvitse tapahtua saman vuorokauden aikana, mutta lento muuna päivänä ei saa aiheuttaa järjestölle lisäkuluja. viikonlopputapahtumaan osallistuminen muuten vaikeutuu oleellisesti (esimerkiksi jos tilaisuus alkaa perjantaina ja halvin matkustustapa edellyttää poissaoloa töistä). 3

4 Lentokonetta voi käyttää matkustamiseen tietyssä tilanteessa myös silloin, kun lentolipun hinta on muuta matkustusmuotoa kalliimpi. Tällöin verrataan aikaa, joka matkaan kuluu asemalta asemalle ja lentolipun ja muun matkustusmuodon hintaa. Lentäminen on sallittua, mikäli ajan säästö täysinä tunteina kerrottuna viidellä eurolla on suurempi kuin lentämisen ja muun matkustusmuodon hintaero. Esimerkki: Matka Oulusta Helsinkiin kestää junalla noin 7 tuntia ja lentokoneella noin 1 tunti. Junalipun hinta on noin 75,00 euroa ja lentolipun noin 95,00 euroa. Lentokonetta voi käyttää, koska kuuden tunnin matka-ajan säästön perusteella lentolippu saisi olla 30,00 euroa junalipun hintaa enemmän eli 105,00 euroa. Jos kuljet omalla autolla, kerää koko porukka kyytiisi, meilaa kaikille lähtöaikeistasi. Auton matkakulut korvataan voimassa olevan Suomen Partiolaisten korvaussäännön mukaan. Oman auton käytöstä korvataan seuraavasti vuoden 2011 aikana: 1 henkilö 16 senttiä/km 2 henkilöä 19 senttiä/km 3 tai useampia 24 senttiä/km 4 tai useampia 30 senttiä/km Peräkärry 8 senttiä/km Moottoripyörä 10 senttiä/km Suositeltavaa on käyttää kimppakyytejä. Laskuun tulee aina liittää matkustajaluettelo. Ulkomaanmatkoista tulee sopia etukäteen SP:n talouspäällikön kanssa. Matkoja kokouksiin ja lippukuntien tapaamisiin korvataan johtoryhmälle, mestareille ja lippukunnanjohtajille. Jos kulkuvälineenä on henkilöauto, matkalaskuun tulee aina liittää matkustajaluettelo. Tällöin matkalaskussa on selvitettävä myös matkan pituus ja se, kuinka monta kilometriä kyyditsit muita. RUOKAILUT (6240 JA 6245) Suunnittele kokouksen aikataulu ruokailujen ympärille, niin kaikki viihtyvät paremmin. Laske ruoka-aineiden kulutus henkeä kohti ennen kauppaan marssimista. Osta vain peruselintarvikkeita ja vain tarvittava määrä. Vältä kalliita valmisruokia, eksoottisia hedelmiä, leivonnaisia ja leikkeitä. Kokousruokailuja korvataan seuraavasti: Iltakokous max 4 /nuppi/kokous. Viikonloppuisin max 20 /nuppi/vrk. Leirilippukuntien ennakkotapaamiset max 20 /nuppi/viikonloppu, 2 viikonloppua. Ateriat korvataan, mikäli huomioitu talousarviossa. Kokousruokailuja korvataan jorylle, mestareille ja lippukunnanjohtajille. Lippukuntien ennakkotapaamisten ruokailut korvataan lippukunnanjohtajille ja leiriläisille. Ruokalaskuun tulee alle merkitä ruokailijoiden määrä, alle 10 hengen kokouksissa läsnäolijoiden nimet. 4

5 PUHELIMEN KÄYTTÖ (6432) Vältä pitkiä puheluita päiväsaikaan. Käytä mieluummin sähköpostia, tekstiviestiä ja internettiä. Puhu kokouksissa ja tapaamisissa. Soita lähipuhelut lankapuhelimella. Puhu lyhyesti, jätä jaarittelu sähköposteihin. Hanki Skype! Puhelinkuluja korvataan johtoryhmän jäsenille ja mestareille. Puheluista on esitettävä luotettava erittely kululaskun yhteydessä, siis mihin on soitettu sekä puheluiden kesto. KOPIOINTI (6310 JA 6315) Vältä kopiointia, käytä sähköisiä tiedon välitysmenetelmiä kuten internettiä ja sähköpostia. Paperikopioiden tekemiseen käytetään ensisijassa Partioasemaa tai muuta joukkueen johtoryhmän osoittamaa edullista painopalvelua. Kalenterin, leiriläisen kirjan ja leirikirjan painatus kilpailutetaan. POSTITUS (6430) Ensisijaisesti tiedon välitykseen käytetään internettiä ja sähköpostia. Jaa tavarat kokouksissa ja tapaamisissa. Mikäli postitus on tarpeellista yhdistä postituksia laskujen lähettämisen yhteyteen. Pyri saamaan sponsoreita, esim. vakuutuslaitoksia ja pankkeja maksamaan postituksia. ENNAKOT Tarvittavista ennakoista on sovittava vähintään viikkoa ennen suoritusta SP:n taloustoimiston kanssa. Ennakot on tilitettävä taloustoimistolle kahden viikon kuluessa tapahtuman päättymisestä. Ennakosta ei saa maksaa kenellekään matkakorvauksia, ei myöskään matkalaskuja tai kuitteja vastaan. KUITTI- JA MAKSULIIKENNE Korvattavat kulut veloitetaan SP:n matka- ja kulukorvauslomakkeella, jonka voi ladata ja tulostaa joukkueen nettisivuilta Saunasta. Lomakkeita saa myös Partioaseman infosta. Jokainen matka laskutetaan omalla laskulomakkeellaan, paitsi kun samaan asiaan liittyviä matkoja on useita lähekkäin. Lomake täytetään kuulakärkikynällä taikka tietokoneella (ei lyijy-/värikynä) ja siihen liitetään alkuperäiset matkaliput ja muut tositteet lomakkeella mainituista kustannuksista. Kululaskut liitteineen toimitetaan SP:n keskustoimistoon joko heti kokousten yhteydessä tai postitse osoitteella Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry., Taloustoimisto, Töölönkatu 55, Helsinki. Laskut tulee toimittaa välittömästi matkan tai tapahtuman jälkeen, kuitenkin viimeistään kahden kuukauden kuluessa. Koska SP:n on heti vuoden vaihteen jälkeen tehtävä tilinpäätös, on marras- ja joulukuun laskut ja kuitit ehdottomasti toimitettava Partioasema mennessä Ennen laskun lähettämistä SP:lle on osa-alueen päällikön tarkistettava omiensa laskut ja varmistettava, että yllä olevia ohjeita on noudatettu. Kaikista euron kuluista on ilmoitettava talouspäällikölle ja yli 150 euron kuluista on pyydettävä etukäteen lupa talouspäälliköltä. Muista mainita kululaji ja organisaatiotunnus. (kts. seuraava kohta). Tieto toimitetaan talouspäällikölle sähköpostitse Johtoryhmän jäsen voi yksittäistapauksissa myös delegoida laksun hyväksymisoikeuden. Vastuu ohjeiden ja joukkueen linjauksien noudattamisesta ei tässä yhteydessä kuitenkaan siirry. Kirjanpitoa helpottaaksemme ja varmistaaksemme, että kukin kulu kohdistuu oikein, laskuihin tulee merkitä osa-alueen tai leirilippukunnan organisaatiotunnus (55xxx) ja kululajitunnus (6xxx) alla olevan listan mukaan. Kululajeista tulee käyttää niitä, joille on oman osa-alueen budjetissa varattu 5

6 varoja. Esim. leirilippukunnat eivät voi merkitä kuluja Toimistopalveluiksi (6100), koska niille ei ole lippukunnan budjetissa varattu varoja. Organisaatiotunnus Johtoryhmä Leiri Matka Huolto ja varusteet NHQ Ohjelma Tiedotus Talous LLPK- ja IST-yhdyshlöt Päre Lippo Nila Tuohi Virsu Kääpä Kelo Olas Naava Usva Ruska Itikka Kipinä Kinos Seili Spinnu Reimari Fendari Poiju Kummeli Möljä Kaisla Lakka Tyrni Vanamo Korte Lillukka Lumme Kululajitunnus 6100 Toimistopalvelut 6190 Muut palvelut 6220 Matkat/tilaisuudet 6225 Matkat/kokoukset 6240 Majoitus ja ruoka/tilaisuudet 6245 Majoitus ja ruoka/kokoukset 6250 Osanottomaksut 6300 Painatus 6310 Kopiot/ulkopuoliset 6315 Kopiot/sisäiset 6320 Tarvikkeet 6325 Nordic Co-operation 6400 Ilmoitukset 6427 Vakuutukset 6430 Posti 6431 Pankin kulut 6432 Puhelin 6440 Kuljetus ja rahti 6490 Muut kulut 6700 Merkkiostot 6730 Muut ostot (teltat,varusteväl.) Epäselvissä tapauksissa kannattaa aina kysyä etukäteen!lähteet Suomen Partiolaiset ry, Kustannusten korvauskäytäntö Ohje luottamushenkilöille. Hyväksytty alkaen. Suomen Partiolaiset ry., Jamboree 2007 joukkueen talousohje. 6

OHJE /5. Matka- ja muiden kulujen korvaus Suomen Partiolaisten tapahtumissa

OHJE /5. Matka- ja muiden kulujen korvaus Suomen Partiolaisten tapahtumissa 08.02.15 1/5 KUSTANNUSTEN KORVAUSKÄYTÄNTÖ Esitys SP:n hallitukselle 19.2.2015 Matka- ja muiden kulujen korvaus Suomen Partiolaisten tapahtumissa Tämän ohjeen mukaisiin korvauksiin ovat oikeutettuja Suomen

Lisätiedot

Roverway 2012 Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry

Roverway 2012 Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry 1(6) ROVERWAY 2012 Talousohje Talouden toimintatavat Korvauskäytäntö Tämä ohje koskee kaikkia projektissa mukana työskenteleviä ja sitä tulee jokaisen noudattaa läpi projektin. Heimonjohtajille on laadittu

Lisätiedot

1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 LÄHTÖ 25-26.7. PALUU 9.8.

1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 LÄHTÖ 25-26.7. PALUU 9.8. Leirilippukuntien bussiaikataulut 1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 16.30 (25.7.) Kemijärvi, linja-autoasema 23.30 18.30 (25.7.) Rovaniemi, linja-autoasema 21.30 20.00 (25.7.)

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Matkustusohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Matkustusohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Matkustusohjesääntö 11.11.2014 Sivu 1 / 4 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan matkustusohjesääntö 1 Soveltaminen Sen lisäksi, mitä

Lisätiedot

PIIRIN TAPAHTUMIEN TALOUSOHJE

PIIRIN TAPAHTUMIEN TALOUSOHJE Piirin tapahtumia ovat piirin toimintasuunnitelmaan kirjatut tai piirin ryhmien erikseen järjestettäväksi päättämät tapahtumat, jotka piirihallitus on vahvistanut järjestettäväksi. Muiden tapahtumien osalta

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAAHEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAAHEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Raahen kaupunginhallitus 4.2.2013 74 Voimaantulo 1.1.2013 Soveltamisala 1 Raahen kaupungin viranhaltijoille ja työntekijöille suoritetaan

Lisätiedot

Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa on käytössä BasWaren TEMmatkanhallintajärjestelmä.

Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa on käytössä BasWaren TEMmatkanhallintajärjestelmä. 1 TYÖ-, KOULUTUS- JA ULKOMAAN MATKOJA KOSKEVA TEM-MATKANHALLINTAJÄRJESTELMÄ Yleistä Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa on käytössä BasWaren TEMmatkanhallintajärjestelmä. Henkilöstön kaikki matkasuunnitelmat

Lisätiedot

Piirikuvernöörin korvaussäännöt

Piirikuvernöörin korvaussäännöt Piirikuvernöörin korvaussäännöt Piirikuvernöörit voivat hakea korvausta seuraavista menoista. Kaikki matkat tulee tehdä mahdollisimman edullisesti. 1. KORVATTAVAT TAPAHTUMAT a. KLUBIVIERAILUT Jotta varmistetaan

Lisätiedot

TALOUSOHJE SISÄLLYSLUETTELO. Hyväksytty hallituksen kokouksessa

TALOUSOHJE SISÄLLYSLUETTELO. Hyväksytty hallituksen kokouksessa TALOUSOHJE Hyväksytty hallituksen kokouksessa 9.1.2018 SISÄLLYSLUETTELO VAPAAEHTOISTEN KULUJEN KORVAUS... 2 Aktiivivapaaehtoisille maksettavat kulukorvaukset SPR-tapahtumissa ja tilaisuuksissa... 2 Koulutus...

Lisätiedot

MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2018

MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2018 MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2018 Henkilökunnan ja toimintaan osallistuvien luottamushenkilöiden (toimielinten jäsenet, kansainvälisten elinten edustajat, edustusurheilijat, yms.) matkakustannusten

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19

Lisätiedot

Jäsenlaskutus Kuksassa

Jäsenlaskutus Kuksassa Jäsenlaskutus Kuksassa SISÄLLYSLUETTELO 1. Jäsenlaskutusaikataulu... 2 Uudet jäsenet... 2 Kevätkaudella (tammikuu-heinäkuu) liittyvät jäsenet... 2 Syyskaudella (elokuu-joulukuu) liittyvät jäsenet... 2

Lisätiedot

Ohjelma World Scout Jamboree 2011 Sweden

Ohjelma World Scout Jamboree 2011 Sweden Ohjelma World Scout Jamboree 2011 Sweden Ohjelmaryhmä Laura Kajala Ohjelmapäällikkö: Mika Kuusisto Nordic Co-operation, CPGS Varapäällikkö: JoRy-edustus leirillä, välittäjäyhteistyö, Suomi-pisteet Jaana

Lisätiedot

Rahastonhoitajakoulutus. 15.1.2014 Seuran toimisto

Rahastonhoitajakoulutus. 15.1.2014 Seuran toimisto Rahastonhoitajakoulutus 15.1.2014 Seuran toimisto Sisältö Vuoden 2013 tilinpäätösaineiston kokoaminen Ikäluokan taloudenhoito Rahastonhoitajan toimenkuva Ikäluokan kirjanpidon perusteet Vuoden 2014 kuukausittaisen

Lisätiedot

Erasmus intensiivikurssit Budjetin laatiminen ja taloussääntöjä Riikka Koivusalo

Erasmus intensiivikurssit Budjetin laatiminen ja taloussääntöjä Riikka Koivusalo Erasmus intensiivikurssit Budjetin laatiminen ja taloussääntöjä 16.10.2012 Riikka Koivusalo Yleistä Kelpoiset kulut Ei-kelpoiset kulut Kululuokat Järjestelykustannukset Matkakustannukset Asumis- ja oleskelukustannukset

Lisätiedot

GOLFLIITON MATKA-, EDUSTUS- JA KULU- KORVAUKSET ALKAEN 1.6.2016

GOLFLIITON MATKA-, EDUSTUS- JA KULU- KORVAUKSET ALKAEN 1.6.2016 GOLFLIITON MATKA-, EDUSTUS- JA KULU- KORVAUKSET ALKAEN 1.6.2016 Tämän ohjeen antaja on Suomen Golfliiton hallitus. Ohje astuu voimaan 1.6.2016 ja korvaa aiemmin 1.1.2015 annetun matkustusohjeen. Ohje koskee

Lisätiedot

Erasmus-intensiivikurssien (IP) hakuneuvonta 10.2.2010

Erasmus-intensiivikurssien (IP) hakuneuvonta 10.2.2010 Erasmus-intensiivikurssien (IP) hakuneuvonta 10.2.2010 Budjetin laatiminen ja taloussääntöjä 10.2.2010 Terésa Pöyhönen Kelpoiset kulut Kulu, joka liittyy suoraan intensiivikurssin työohjelmassa mainittuihin

Lisätiedot

SUOMEN AGILITYLIITON MATKUSTUSSÄÄNTÖ (hyväksytty Suomen Agilityliiton hallituksessa 18.1.2016)

SUOMEN AGILITYLIITON MATKUSTUSSÄÄNTÖ (hyväksytty Suomen Agilityliiton hallituksessa 18.1.2016) SUOMEN AGILITYLIITON MATKUSTUSSÄÄNTÖ (hyväksytty Suomen Agilityliiton hallituksessa 18.1.2016) Korvaussummat päivitetään vuosittain Verohallinnon päätöksen mukaisesti. 1. Matkustussäännön soveltaminen

Lisätiedot

MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2019

MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2019 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2019 Henkilökunnan ja toimintaan osallistuvien luottamushenkilöiden (toimielinten jäsenet, kansainvälisten elinten edustajat, edustusurheilijat, yms.) matkakustannusten korvausten

Lisätiedot

3. Täytä Kertamatkustajan tiedot huolellisesti ja klikkaa Tallenna. Etunimi ja sukunimi täytyy kirjoittaa isolla alkukirjaimella!

3. Täytä Kertamatkustajan tiedot huolellisesti ja klikkaa Tallenna. Etunimi ja sukunimi täytyy kirjoittaa isolla alkukirjaimella! M2-MATKALASKUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOHJE 1 (10) A. Kirjautuminen järjestelmään 1. Mene osoitteeseen https://m2.oaj.fi 2. Klikkaa Paina tästä kirjautuaksesi. Anna OAJ:n jäsensivujen käyttäjätunnus ja salasana.

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli - EAKR 14.6.2016 Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli Toteutetaan kokonaan investointina tai

Lisätiedot

Talous- ja matkustusohjesääntö

Talous- ja matkustusohjesääntö Talous- ja matkustusohjesääntö Yleistä 1 Opiskelijakunnan taloudenhoidossa on noudatettava kirjanpitolain ja -asetuksen, tilintarkastuslain, opiskelijakunnan sääntöjen, muiden opiskelijakuntaa koskevien

Lisätiedot

Ylä-Savon Veturi ry Tapahtumatonni teemahanke Maksuinfo kevät 2019

Ylä-Savon Veturi ry Tapahtumatonni teemahanke Maksuinfo kevät 2019 Ylä-Savon Veturi ry Tapahtumatonni 2019 - teemahanke Maksuinfo kevät 2019 Yleistä hankkeesta Toimenpiteen toteuttaja vastaa siitä, että toimenpide toteutetaan allekirjoitetun sopimuksen mukaisesti Hankintojen

Lisätiedot

Varainhankintaohje. 1. Varainhankinta yleisesti. 26.01.2014 Johtoryhmä Varainhankintaohje

Varainhankintaohje. 1. Varainhankinta yleisesti. 26.01.2014 Johtoryhmä Varainhankintaohje Tämä varainhankintaohje on tarkoitettu Suomen jamboreejoukkueen johtajaikäisille jäsenille ohjeeksi siitä, millaisilla periaatteilla ja tavoilla joukkue ja sen jäsenet keräävät varoja. Lippukunnanjohtajat

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC NORDEA UNIONI SUOMI RY TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC Työpaikkaosastoille Järjestötoimikunta 2012 R A T A M E S T A R I N K A T U 12A 8.K R S, 00520 H E L S I N K I TYÖPAIKKATOIMINNAN TOIMINTAMALLI 1. TOIMIALUE

Lisätiedot

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0 Monen vuoden tauon jälkeen Susiveikot lähtee ikiomalle kesäleirille Bengtsårin saareen Hangon edustalle. Saarella odottaa huikea seikkailu täynnä yllätyksiä ja elämyksiä. Et varmasti halua jäädä rannalle

Lisätiedot

Eurojamboree Gdansk, Puola. Salla Grönlund ja Sakari Warro

Eurojamboree Gdansk, Puola. Salla Grönlund ja Sakari Warro Eurojamboree 27.7.-6.8.2020 Gdansk, Puola Salla Grönlund ja Sakari Warro Mikä on Eurojamboree? -Eurojamboree on WAGGGS'n (partiotyttöjen maailmanliitto) ja WOSM'n (partiolaisten maailmanliitto) yhteistyössä

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 15% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 15% Käytössä perustelluissa rahoittajan hyväksymissä poikkeustapauksissa, joissa hankkeen sisällöstä

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Maailmanjamboreelle Ruotsiin Jamboree 27.7.-7.8.2010, Rinkaby, Etelä-Ruotsi Ilmoittautuminen Jamboree 2011 Ruotsi

Ilmoittautuminen Maailmanjamboreelle Ruotsiin Jamboree 27.7.-7.8.2010, Rinkaby, Etelä-Ruotsi Ilmoittautuminen Jamboree 2011 Ruotsi Ilmoittautuminen Jamboree 2011 Ruotsi Olet ilmoittautumissivulla - täytäthän sen huolellisesti. Välkommen med din anmälan. Tarkista alla olevat yhteystietosi, tähdellä merkityt ovat pakollisia. Voit korjata

Lisätiedot

MATKA- JA KULUHALLINTA -OHJELMA TEM (Travel and Expense Management) Päivitetty

MATKA- JA KULUHALLINTA -OHJELMA TEM (Travel and Expense Management) Päivitetty MATKA- JA KULUHALLINTA -OHJELMA TEM (Travel and Expense Management) Päivitetty 29.8.2016 otettu käyttöön 1.2.2010 Lahden kaupungin kaikissa yksiköissä käytettävissä internetissä, käynnistyslinkki löytyy

Lisätiedot

Järvi-Suomen Partiolaiset ry. LÄHIALUETAPAAMISET kevät 2014 Ajankohtaiset asiat

Järvi-Suomen Partiolaiset ry. LÄHIALUETAPAAMISET kevät 2014 Ajankohtaiset asiat Järvi-Suomen Partiolaiset ry LÄHIALUETAPAAMISET kevät 2014 Ajankohtaiset asiat MUISTATHAN Ajankohtaiset asiat ANSIOMERKIT haetaan neljä kertaa vuodessa: 15.1. Yrjönpäivänä jaettavat merkit 15.4. Kesäleireillä

Lisätiedot

KERTAMATKUSTAJAN M2-OHJE SPR Savo-Karjalan piirin Vapepa-vapaaehtoisen hälytystehtävän matkalaskuun

KERTAMATKUSTAJAN M2-OHJE SPR Savo-Karjalan piirin Vapepa-vapaaehtoisen hälytystehtävän matkalaskuun KERTAMATKUSTAJAN M2-OHJE SPR Savo-Karjalan piirin Vapepa-vapaaehtoisen hälytystehtävän matkalaskuun Kirjautuminen Kirjaudu sisään järjestelmään osoitteessa: https://www.saasm2.com/blue/login Käyttäjätunnus:

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 24% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 24% Hankkeen välilliset kustannukset korvataan prosenttimääräisenä hyväksyttävistä välittömistä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 piirihallitus aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 piirihallitus aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava poissa: Valtteri Karhu piirinjohtaja/puheenjohtaja Jaana Mäki II-piirinjohtaja Jari Autio Terhi

Lisätiedot

AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN

AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN TAMMILEIRI XVII AARNIVALKEA SUDENPENTUJEN OMA PIIRILEIRI Seitsemästoista Tammileiri järjestetään kesäkuussa 6.-9. päivä Sauvon Ahtelassa Turun kaupungin leirikeskuksessa.

Lisätiedot

LePyn talousohje. Kausimaksut

LePyn talousohje. Kausimaksut LePyn talousohje Kausimaksut Jokainen pelaaja on velvollinen maksamaan LePylle vuosittaisen kausimaksun, jonka suuruuden päättää seuran hallitus. Kausimaksuilla seura rahoittaa suurimmat menoeränsä, kuten

Lisätiedot

Yhdistystoimijan ABC. Rekisteröity yhdistys. Rekisteröimätön yhdistys. Yhdistysrekisteri

Yhdistystoimijan ABC. Rekisteröity yhdistys. Rekisteröimätön yhdistys. Yhdistysrekisteri Yhdistystoimijan ABC Rekisteröity yhdistys on oikeushenkilö (juridinen henkilö) voi tehdä sitoumuksia jäsenet eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa on merkitty yhdistysrekisteriin paras ratkaisu pitkäaikaiseksi

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet

Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet 1 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet Yhtymävaltuuston hyväksymä 15.6.2017 28 1. 2. Yleiset määräykset Tässä asiakirjassa annetaan tarpeelliset määräykset

Lisätiedot

TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry

TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry TILIKARTTA Suomen Kinestetiikkayhdistys ry 1.1.2016 31.12.2016 VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 1200 Koneet ja kalusto Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Muu vaihto-omaisuus

Lisätiedot

UUDEN JÄSENEN LISÄÄMINEN

UUDEN JÄSENEN LISÄÄMINEN 15.3.2017 vj Oikeus: jäsenrekisterinhoitaja sihteeri lippukunnanjohtaja UUDEN JÄSENEN LISÄÄMINEN Uuden jäsenen lisääminen tehdään vain siinä tapauksessa, että henkilöä ei ole vielä järjestelmässä. Jos

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi TIEDÄTKÖ, KUINKA PALJON SINULLA ON RAHAA KÄYTÖSSÄSI? Kuuluuko arkeesi taiteilu laskujen ja välttämättömien menojen kanssa? Tiedätkö, mihin rahasi kuluvat? Tämän Penno-työkirjan

Lisätiedot

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN 1.8.2015 JOENSUUN UIMASEURA RY KILPAILUKÄYTÄNTEET 1.8.2015 LÄHTIEN Uinti ja Uimahypyt Joka kauden alussa valmentajat tekevät kilpailukalenterin uintiin ja uimahyppyihin. Uinnin kilpailuiden alustavan budjetin

Lisätiedot

JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO

JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO LOKAKUU Vanhempainilta 1. Toimintasuunnitelma joukkueelle Budjetti Taitokisailmoittautumiset Hallitalkoot SYYSKUU Talviliigan maksujen eräpäivä Vuoden palkittavat Seuran taitokisat

Lisätiedot

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 1. YLEISTÄ SSuL:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan yhdistyslain,

Lisätiedot

MATKUSTUSOHJE MATKUSTAMINEN

MATKUSTUSOHJE MATKUSTAMINEN MATKUSTAMINEN MATKUSTUSOHJE Matkustusohje liitteineen löytyy Tuubista; Tuubi/Prosessit/Taloushallinto/Täältä saat apua (oikea yläreuna) tai U:asema/TaHa/pub/talous/Matkustaminen SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ...

Lisätiedot

Vapepan hälytystehtävät matka-ja kulukorvausten laskutusohje

Vapepan hälytystehtävät matka-ja kulukorvausten laskutusohje Vapepan hälytystehtävät matka-ja kulukorvausten laskutusohje Sisällysluettelo 1. Ohjeen sisältö...2 2. Yleistä M2 - ohjelmasta...2 3. Kirjautuminen...2 4. Matkalaskun tekeminen...5 1. Ohjeen sisältö Tässä

Lisätiedot

TYÖMATKAT JA VEROTUS. Seija Karttunen Virpi Pasanen Eija Tannila

TYÖMATKAT JA VEROTUS. Seija Karttunen Virpi Pasanen Eija Tannila TYÖMATKAT JA VEROTUS Seija Karttunen Virpi Pasanen Eija Tannila TALENTUM Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2129-7 ISBN 978-952-14-2130-3 (sähkökirja) Taitto: NotePad

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISET ETUUDET Kaupunginvaltuuston hyväksymä

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISET ETUUDET Kaupunginvaltuuston hyväksymä 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISET ETUUDET Kaupunginvaltuuston hyväksymä 17.5.2017 1. Kaupungin toimielinten kokouksista maksettavat palkkiot Kaupunginvaltuusto - Kokouspalkkio: 510 euroa (puheenjohtaja),

Lisätiedot

UNLOCK A NEW WORLD. - 24th WO G D N I. 24th 9 W WORLD SCOUT JAMBOREE WEST VIRGINIA, USA.

UNLOCK A NEW WORLD. - 24th WO G D N I. 24th 9 W WORLD SCOUT JAMBOREE WEST VIRGINIA, USA. WORLD SCOUT JAMBOREE 22.7.-2.8. 2019 WEST VIRGINIA, USA GINIA, USA VIR ST 24th - 24th WO RL ENT G D N I S T BOREE 201 9 JAM UT W E CO FINNIS HC ON UNLOCK A NEW WORLD SAISIKO tähän upotettua videon? MIKÄ

Lisätiedot

Erotuomaripalkkiot SM-sarja

Erotuomaripalkkiot SM-sarja Erotuomaripalkkiot 2016-2017 SM-sarja 100 Puoli- ja välierät 110 140 Suomen Cup 1-3. kierrokset 35 4-5. kierrokset 40 Välierät 60 Finaali 90 1. divisioona 55 Välierät 65 75 Turnaus peliaika 2x30 min 50

Lisätiedot

Vantaan Metsänkävijät ry:n talousohjeistus lippukunnassa toimivien johtajien käyttöön

Vantaan Metsänkävijät ry:n talousohjeistus lippukunnassa toimivien johtajien käyttöön 1 (6) Vantaan Metsänkävijät ry:n talousohjeistus lippukunnassa toimivien johtajien käyttöön Sisällysluettelo 1. Yleistä lippukunnan taloudenhoidosta 2. Osallistumismaksujen kerääminen lippukunnan tilille

Lisätiedot

UUDEN JÄSENEN LISÄÄMINEN

UUDEN JÄSENEN LISÄÄMINEN 9.10.2017 vj Oikeus: jäsenrekisterinhoitaja sihteeri lippukunnanjohtaja UUDEN JÄSENEN LISÄÄMINEN Uuden jäsenen lisääminen tehdään vain siinä tapauksessa, että henkilöä ei ole vielä järjestelmässä. Jos

Lisätiedot

MATKA- JA KULUHALLINTA -OHJELMA TEM (Travel and Expense Management) Päivitetty

MATKA- JA KULUHALLINTA -OHJELMA TEM (Travel and Expense Management) Päivitetty MATKA- JA KULUHALLINTA -OHJELMA TEM (Travel and Expense Management) Päivitetty 13.12.2018 Linkki TEM:iin löytyy Wellamo-opiston Extranetistä www.wellamo-opisto.fi TEM-käyttäjätunnus on palkkalaskelmastasi

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi Tiedätkö, kuinka paljon sinulla on rahaa käytössäsi? Tämän Penno-vihkon avulla saat käsityksen tuloistasi ja menoistasi. Lisäksi voit laskea, paljonko sinulla on rahaa käytettävissä

Lisätiedot

Erasmus intensiivikurssit Budjetin laatiminen ja taloussääntöjä. 31.1.2012 Riikka Koivusalo

Erasmus intensiivikurssit Budjetin laatiminen ja taloussääntöjä. 31.1.2012 Riikka Koivusalo Erasmus intensiivikurssit Budjetin laatiminen ja taloussääntöjä 31.1.2012 Riikka Koivusalo Yleistä Kelpoiset kulut Ei-kelpoiset kulut Kululuokat Järjestelykustannukset Matkakustannukset Asumis- ja oleskelukustannukset

Lisätiedot

Erasmus intensiivikurssit Budjetin laatiminen ja taloussääntöjä. 1.2.2011 Riikka Koivusalo

Erasmus intensiivikurssit Budjetin laatiminen ja taloussääntöjä. 1.2.2011 Riikka Koivusalo Erasmus intensiivikurssit Budjetin laatiminen ja taloussääntöjä 1.2.2011 Riikka Koivusalo Yleistä Kelpoiset kulut Ei-kelpoiset kulut Kululuokat Järjestelykustannukset Matkakustannukset Asumis- ja oleskelukustannukset

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT KUNTAYHTYMÄN KOKOUSPALKKIOSÄÄNTÖ. yhtymäkokouksen vahvistama

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT KUNTAYHTYMÄN KOKOUSPALKKIOSÄÄNTÖ. yhtymäkokouksen vahvistama HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT KUNTAYHTYMÄN KOKOUSPALKKIOSÄÄNTÖ yhtymäkokouksen 22.3.2013 vahvistama HSY:n luottamustoimen hoitamisesta suoritettavien palkkioiden ja kustannusten korvausten perusteet

Lisätiedot

Suomen joukkueen Viestintä

Suomen joukkueen Viestintä Suomen joukkueen Viestintä Suomen joukkueen viestintä Jamposti * Suomen joukkueen virallinen tiedotuslehti, joka ilmestyy ennen leiriä neljä kertaa, leirillä joka päivä ja leirin jälkeen kerran. * Nro

Lisätiedot

Joukkueenjohtaja. Hoitaa varuste- ja muut hankinnat yhdessä ennalta sovitun varustevastaavan kanssa

Joukkueenjohtaja. Hoitaa varuste- ja muut hankinnat yhdessä ennalta sovitun varustevastaavan kanssa Joukkueenjohtaja Vanhempien ehdottama ja seuran hyväksymä Järjestää kauden aikana vähintään kaksi vanhempainiltaa: 1. Kauden alussa laaditaan budjetti yhdessä rahastonhoitajan kanssa, hyväksytetään se

Lisätiedot

2015-2016 MONINKERTAISPIIRIN JOHTAJAKOULUTUKSEN RAHOITUSOHJELMA PERUSTIETOJA

2015-2016 MONINKERTAISPIIRIN JOHTAJAKOULUTUKSEN RAHOITUSOHJELMA PERUSTIETOJA 2015-2016 MONINKERTAISPIIRIN JOHTAJAKOULUTUKSEN RAHOITUSOHJELMA PERUSTIETOJA MIKÄ ON MONINKERTAISPIIRIN JOHTAJAKOULUTUKSEN RAHOITUSOHJELMA? Ohjelman puitteissa on haettavissa rajoitettu määrä apurahaa

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin talousarvio 2016 toiminnanaloittain

Lounais-Suomen Partiopiirin talousarvio 2016 toiminnanaloittain Lounais-Suomen Partiopiirin talousarvio 2016 toiminnanaloittain - Alue - Koulutus - Ohjelma - Viestintä - Talous - Projektit ja yhteiskuntasuhteet - Hallinto Suomen Partiolaiset Kohteiden tuloslaskelma,

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET HALLINTOSÄÄNNÖN - - LUKU Kaupunginvaltuusto xx.xx.2016 xx Voimassa 1.6.2017 lukien 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkioita

Lisätiedot

Kertamatkustajan M2 ohje

Kertamatkustajan M2 ohje Kertamatkustajan M2 ohje Sisällysluettelo 1. Ohjeen sisältö...2 2. Yleistä M2 - ohjelmasta...2 3. Kirjautuminen...2 4. Matkalaskun tekeminen...4 1. Ohjeen sisältö Tässä ohjeessa kerrotaan, kuinka kertamatkustaja

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hall. 15.11.2016 Valt. 23.11.2016 Voimassaolo: valtuustokausi 2017-2021 1 1 Soveltamisala Kuntayhtymän luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/15-12/15. 1.1.2015 1.1.2014 Rahayksikkö EURO - 31.12.2015-31.12.2014

TULOSLASKELMA Jakso 12/15-12/15. 1.1.2015 1.1.2014 Rahayksikkö EURO - 31.12.2015-31.12.2014 Sivu 1 01 Aluetyö 3030 Palkat ja palkkiot -35 937,88-46 591,60 3040 Eläkevakuutusmaksut -6 828,20-8 549,86 3050 Muut henkilösivukulut -1 419,55-1 749,30 Yhteensä -44 185,63-56 890,76 3070 Vuokrakulut,

Lisätiedot

Opas kurssin järjestämiseksi yhdessä KSL-opintokeskuksen kanssa 3.3.2015 1

Opas kurssin järjestämiseksi yhdessä KSL-opintokeskuksen kanssa 3.3.2015 1 Opas kurssin järjestämiseksi yhdessä KSL-opintokeskuksen kanssa 3.3.2015 1 KURSSIN JÄRJESTÄMISEN VAIHEET 3.3.2015 Opas kurssin järjestämiseksi 2 Kurssin järjestämisen vaiheet 1. Kurssituntivaraus Ideat

Lisätiedot

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Palkkiosääntö 1 Liite Kvalt 17.12.2012 JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa Voimaantulo 1.1.2013 alkaen 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

Syksy on täydessä vauhdissa ja moni asia on ajankohtainen juuri nyt. Poimi tästä päivämäärät kalenteriisi, niin eivät pääse unohtumaan.

Syksy on täydessä vauhdissa ja moni asia on ajankohtainen juuri nyt. Poimi tästä päivämäärät kalenteriisi, niin eivät pääse unohtumaan. PARTIOTIEDOTE 6/2013 Aurinkoista lokakuuta! Syksy on täydessä vauhdissa ja moni asia on ajankohtainen juuri nyt. Poimi tästä päivämäärät kalenteriisi, niin eivät pääse unohtumaan. Koulutuskuitit palautetaan

Lisätiedot

JYYn liikunta-avustukset

JYYn liikunta-avustukset JYYn liikunta-avustukset Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta myöntää hakemuksesta liikunta-avustuksia. Liikuntaavustusten tarkoitus on tukea tasapuolisesti JYYn piirissä toimivien järjestöjen ja muiden

Lisätiedot

TEUVAN KUNNAN MATKUSTUSOHJE 1.5.2015 ALKAEN

TEUVAN KUNNAN MATKUSTUSOHJE 1.5.2015 ALKAEN TEUVAN KUNNAN MATKUSTUSOHJE 1.5.2015 ALKAEN Henkilöstöjaosto 30.3.2015 2 2 Sisältö 1. Soveltamisala... 3 2. Virkamatka ja virantoimitusmatka... 3 3. Korvaukset virka ja virantoimitusmatkoista... 3 4. Miten

Lisätiedot

Joukkueen/ryhmän varainhankinta- ja talousohjeet

Joukkueen/ryhmän varainhankinta- ja talousohjeet Joukkueen/ryhmän varainhankinta- ja talousohjeet Seuran varainhankinnan pelisäännöt Joukkueen/ryhmän on noudatettava Seinäjoen Taitoluistelijat ry:n asettamia pelisääntöjä joukkue/ryhmäkohtaisesta varainhankinnasta

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ

Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ SUOMUSSALMEN KUNTA Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto 9.12.2014 62 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot 2 3 Yli kolme tuntia kestävät ja samana päivänä pidettävät kokoukset

Lisätiedot

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Jokihiset ry Syyskokouksen 2014 pöytäkirja Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Aika: tiistai 28.11.2014 klo 18.00 Paikka: Kolo, Jokiniemen koulun paviljonki, Valkoisenlähteentie 51, 01370 VANTAA

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet

Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet 1 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet Yhtymävaltuuston hyväksymä 15.6.2017 28 Muutokset huomioitu 13.6.2019 saakka. 1. Yleiset määräykset Tässä asiakirjassa

Lisätiedot

myclub koulutus syksy 2015 Urheilullisia elämyksiä kehittyvässä ja virikkeellisessä yhteisössä

myclub koulutus syksy 2015 Urheilullisia elämyksiä kehittyvässä ja virikkeellisessä yhteisössä myclub koulutus syksy 2015 Urheilullisia elämyksiä kehittyvässä ja virikkeellisessä yhteisössä Sisältö Mitä myclub tekee? Edellytykset Joukkueen jäsenrekisteri Tiedotteet ja sähköposti Tapahtumien hallinta

Lisätiedot

OSANOTTOMAKSUT yhteensä , ,87 MYYNTITUOTOT

OSANOTTOMAKSUT yhteensä , ,87 MYYNTITUOTOT OSANOTTOMAKSUT 3000 Seuramaksut ( joukkueet +/- ) -9 554,50 11 969,62 3001 Omien turnausten tuotot 77 887,95 110 505,86 3002 Jalkapallokoulutuotot 1 05 3 704,00 3003 Osallistumistuotot 72 1 290,01 3004

Lisätiedot

Palvelujen tarkemmat erittelyt löytyvät internetosoitteesta

Palvelujen tarkemmat erittelyt löytyvät internetosoitteesta ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT Etämyynnillä tarkoitetaan kuluttajasuojalain mukaan palveluiden tarjoamista kuluttajalle siten, että sopimus palveluiden tuottamisesta sekä sitä edeltävä markkinointi tapahtuu

Lisätiedot

URHEILIJAN JA VALMENTAJAN KULUKORVAUKSET SEKÄ MUUT YU-JAOSTON TOIMINNAN KULUKORVAUKSET

URHEILIJAN JA VALMENTAJAN KULUKORVAUKSET SEKÄ MUUT YU-JAOSTON TOIMINNAN KULUKORVAUKSET URHEILIJAN JA VALMENTAJAN KULUKORVAUKSET SEKÄ MUUT YU-JAOSTON TOIMINNAN KULUKORVAUKSET 1. YLEISTÄ Tässä ohjeessa kerrotaan NoU:n yleisurheilijoille ja heidän valmentajilleen maksettavien kulu- ja bonuskorvausten

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus

JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus 1 JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus Salon Kiekkohait ry Tämä ohje kuvaa seuran joukkueenjohtajan tehtävät ja vastuut PÄIVITETTY 27.3.2014 Ohjeen päivitysvastuu: seurasihteeri 2 Sisältö JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVÄT...

Lisätiedot

Tuomariasiat N Ä Y T T E L Y T O I M I K U N T I E N K O U L U T U S 1 5. 1 1. 2 0 1 2. Eija Kemiläinen

Tuomariasiat N Ä Y T T E L Y T O I M I K U N T I E N K O U L U T U S 1 5. 1 1. 2 0 1 2. Eija Kemiläinen Tuomariasiat 1 N Ä Y T T E L Y T O I M I K U N T I E N K O U L U T U S 1 5. 1 1. 2 0 1 2 Tuomareiden kutsuminen Odota Kennelliitosta päätös näyttelypäivästä Kutsu vain tuomareita, joilla on oman maansa

Lisätiedot

Tässä soveltamisohjeessa työntekijällä tarkoitetaan sekä viranhaltijaa että työntekijää.

Tässä soveltamisohjeessa työntekijällä tarkoitetaan sekä viranhaltijaa että työntekijää. LIITE B 7 MATKUSTUSSÄÄNNÖN SOVELTAMISOHJE Tässä soveltamisohjeessa työntekijällä tarkoitetaan sekä viranhaltijaa että työntekijää. 1. VIRKA / TYÖPAIKKA Tuloverolain, verohallituksen matkakustannuksia koskevan

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 7.3.2016 Voimaantulopäivä 1.4.2016 Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Tulot Talousarvio 2019 Talousarvio 2018 Tilinpäätös 2017 Avustukset 0,00 0, ,00 Muut tulot 0,00 0,00 0,00 0,00 0, ,00

Tulot Talousarvio 2019 Talousarvio 2018 Tilinpäätös 2017 Avustukset 0,00 0, ,00 Muut tulot 0,00 0,00 0,00 0,00 0, ,00 Talousarvio 2019 Huom. versio B 24.8.2018 Varsinainen toiminta Liikuntapolitiikka ja edunvalvonta Talousarvio 2019 Talousarvio 2018 Tilinpäätös 2017 Avustukset 0,00 0,00 6 000,00 Muut tulot 0,00 0,00 6

Lisätiedot

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta, kuntayhtymä tai muu toimija Hakijan postiosoite Vastuuhenkilön Yhteyshenkilön Talouden vastuuhenkilön Hankkeen nimi ja siitä käytettävä lyhenne sekä hankkeen

Lisätiedot

Helsingin Metsänkävijät ry Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2014 Tase 31.12.2014 Budjetti vuodeksi 2015

Helsingin Metsänkävijät ry Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2014 Tase 31.12.2014 Budjetti vuodeksi 2015 Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2014 Tase 31.12.2014 Budjetti vuodeksi 2015 KOULUTUSTOIMINTA Koulutuksen tuotot Osallistumismaksut 0,00 814,00 103,07 184,00 0,00 0,00 0,00 EA-kurssien osallistumismaksut 0,00

Lisätiedot

Jäsen- ja pakettimaksujen hinnat pysyvät samoina kuin edellisenä kautena:

Jäsen- ja pakettimaksujen hinnat pysyvät samoina kuin edellisenä kautena: HIIHTOKAUDEN 2015-2016 JÄSENMAKSUT Jäsen- ja pakettimaksujen hinnat pysyvät samoina kuin edellisenä kautena: * alle 16-vuotiaiden jäsenmaksu 5 * 16-vuot. ja vanhempien jäsenmaksu 10 * perhejäsenmaksu 30

Lisätiedot

SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN

SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN 1 SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

Espoon kunnan matkustussääntö

Espoon kunnan matkustussääntö N:o 10 Espoon kunnan matkustussääntö Espoon kunnanvaltuuston hyväksymä kesäkuun 26 päivänä 1962. YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Kunnan luottamusmiehille sekä viranhaltijoille ja muille palkansaajille, joita tässä

Lisätiedot

Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT. Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto

Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT. Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto 1. JOHDANTO 1.1. Nämä säännöt sisältävät kilpailumääräykset Lounais-Suomen partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailujen järjestämiseksi.

Lisätiedot

Murikan kurssimatkalaskun täyttöohje

Murikan kurssimatkalaskun täyttöohje 1 Murikan kurssimatkalaskun täyttöohje Avaa Metalliliiton sivu www.metalliliitto.fi Valitse sieltä Päivitä jäsentietosi Lue ohje ja klikkaa linkistä! 2 Valitse pankki, jonka kautta voit todentaa henkilöllisyytesi

Lisätiedot

Liite 6 Talousohjesääntö

Liite 6 Talousohjesääntö Liite 6 Sisällys 1. Yleistä seuran taloudenhoidosta... 3 1.1 Tehtävät ja vastuut... 3 1.1.1 Hallitus... 3 1.1.2 Toiminnanjohtaja... 3 1.1.3 Joukkueet... 3 1.2 Toimintasuunnitelman ja talousarvion tekeminen...

Lisätiedot

Kuksa -jäsenrekisterin käyttöohje huoltajille

Kuksa -jäsenrekisterin käyttöohje huoltajille Kuksa -jäsenrekisterin käyttöohje huoltajille Kuksa -jäsenrekisteri Kuksa on Suomen Partiolaisten jäsenrekisterijärjestelmä. Kuksaan on luotu oma profiili sekä partiolaisille että alaikäisten partiolaisten

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti:

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti: Valtuusto 10.12.2012 50 1 (6) LAUKAAN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuuston kokouksessa Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

PROMETHEUS-LEIRIN TUKI RY TILINPÄÄTÖS 2008 1 (13) Ennakkoaineisto jäsenille. Prometheus-leirin tuki ry

PROMETHEUS-LEIRIN TUKI RY TILINPÄÄTÖS 2008 1 (13) Ennakkoaineisto jäsenille. Prometheus-leirin tuki ry TILINPÄÄTÖS 2008 1 (13) Prometheus-leirin tuki ry Tilinpäätös 2008 TILINPÄÄTÖS 2008 2 (13) SISÄLLYS 1. Tulojen ja menojen jakautuminen toimintojen välille 2. Tuloslaskelma, lyhyt 3. Tuloslaskelma, pitkä

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tampereella Tietoa yhdistyksille Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa

Lisätiedot

Voimassaoloaika 11.4.2016 alkaen toistaiseksi. Kohderyhmä. Tarkempia tietoja antaa Marko Uuttu

Voimassaoloaika 11.4.2016 alkaen toistaiseksi. Kohderyhmä. Tarkempia tietoja antaa Marko Uuttu OHJE MIG-2016-3386 1 (8) 05.03.01 MIGDno-2016-340 15.04.2016 Voimassaoloaika 11.4.2016 alkaen toistaiseksi Kohderyhmä Säädösperusta Ilman huoltajaa olevien alaikäisten Laki kansainvälistä suojelua hakevan

Lisätiedot