MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2019

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2019"

Transkriptio

1 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2019 Henkilökunnan ja toimintaan osallistuvien luottamushenkilöiden (toimielinten jäsenet, kansainvälisten elinten edustajat, edustusurheilijat, yms.) matkakustannusten korvausten osalta liitto noudattaa seuraavaa valtion matkustussääntöön soveltuvin osin perustuvaa Ilmailuliiton matkustussääntöä, poikkeuksena luottamushenkilöiden kilometrikorvaukset ja ulkomaan päivärahat. Vuoden 2019 matkakustannusten korvaukset valtion matkustussäännön (ja verohallituksen ohjeiden) mukaan: HENKILÖKUNTA v v (vertailu) kokopäiväraha Osapäiväraha Kilometrikorvaus 0,43 0,42 (henkilökunta) Lisämatkustaja 0,03 0,03 Ateriakorvaus 10,50 10,50 Yömatkaraha Perävaunu 0,07 0,07 (Yömatkarahan suorittaminen edellyttää, että päivärahaan oikeuttavasta matkavuorokaudesta vähintään 4 tuntia on klo välisenä aikana ja että työnantaja ei järjestä palkansaajalle ilmaista majoitusta eikä suorita majoittumiskorvausta tai korvausta makuupaikasta.) Työmatkasta sovitaan aina etukäteen esimiehen kanssa. Tarkemmat noudatettavat ohjeet: Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2019 ( Ulkomaan päivärahat verohallituksen ohjeen mukaan.

2 LUOTTAMUSHENKILÖT Matkasta tehdään aina matkalasku joko a) ensisijaisesti sähköisellä liittymällä (liiton kirjanpito-ohjelma; vain liiton luottamushenkilöt) tai b) käyttäen liiton matkalaskulomaketta, jonka voi lähettää a. sähköpostin liitteenä tai b. postitse. Matkalaskuun liitetään aina tositteet matkasta aiheutuneista kuluista, sähköisessä liittymässä suoraan järjestelmään. Sähköpostin viestikenttään merkintä matkalasku ) liitteenä lähetettäessä matkalaskuun liitetään tositteet sähköisessä muodossa. Postitse toimitettava matkalasku lähetetään liittoon allekirjoitettuna, alkuperäisine kuitteineen, osoitteella:, Helsinki-Malmin lentoasema, Helsinki. Kuoreen merkintä matkalasku. Liiton toimisto julkaisee matkalaskujen tekemisestä yksityiskohtaiset ohjeet. 1. Matkustaminen SIL:n nimettynä edustajana, osallistuminen SIL:n hallituksen, lajivaliokunnan, lajitoimikuntien, työryhmien tmv. kokouksiin - Liitto maksaa aiheelliset matka- ja majoituskustannukset (juna, laiva, lento, taksi, hotelli). Matkakustannukset maksetaan pääsääntöisesti juna- tai linja-autolippujen perusteella. Lento, taksi tai oman auton käyttö korvataan, mikäli ne ovat kokonaistaloudellisesti järkevin matkustusmuoto. - Matkakustannusten korvausluokkana: eko, economi tmv. luokka tai muutoin edullisin matkustustapa. - Kotimaan edustuksessa oman auton käytöstä korvataan 28 snt/km, mikäli oman auton käyttö on järkevin matkustusmuoto. - Kohtuullinen hotellimajoitus korvataan, mikäli se on aiheellinen. Vuonna 2019 enimmäiskorvaus hotellista on 130 /yö kotimaassa. Ulkomaan matkoilla tästä voidaan perustellusta syystä poiketa. - Päivärahoja ei makseta.

3 - Lajitoimikuntien ja niiden asettamien komiteoiden, työryhmien tmv. toimielinten kulut maksetaan aina kyseisen lajitoimikunnan rahoista. Lajitoimikunta voi päättää kilometrikorvauksen määräksi tätä matkustussääntöä alemman summan. Tästä lajitoimikunnan on tehtävä erillinen kyseistä toimintavuotta koskeva päätös. - Matkalaskuun tulee aina merkitä täsmällisesti mistä matkasta on kyse. Ylimalkainen merkintä kokousmatka aiheuttaa ylimääräistä työtä ja matkalaskun maksamisen turhaa siirtymistä. - Mikäli teet matkalaskun lomakkeella, yhdellä matkalaskulomakkeella laskutetaan vain yksi matka. Suosi suoraan kirjanpitojärjestelmään tehtävää matkalaskua. 2. Ulkomaan edustukset, FAI-komiteat yms. kv-delegaatit Liitto maksaa aiheelliset matka- ja majoituskustannukset kuten kohdassa 1, mutta seuraavin poikkeuksin: - Ulkomaan matkoilta voidaan maksaa päivärahana 42 /19 matkustussäännön mukaisesti (Huom. Ei maakohtaisia eroja.) Kokouksessa tarjottavien aterioiden vaikutus päivärahan suuruuteen matkustussäännön mukaisesti. - Ulkomaan valuutassa käteisellä maksetuista kuluista on esitettävä myös valuutanvaihtokuitti, josta käy ilmi vaihtokurssi. Valuutanvaihdon kulut voi samassa esittää matkakuluna. - Luottokorttimaksuista matkalaskuun liitetään kopio luottokorttiyhtiön laskusta tai muusta tositteesta, josta käy ilmi todellinen maksettu summa. - Matkalaskuun tulee aina merkitä täsmällisesti mistä matkasta on kyse. Ylimalkainen merkintä kokousmatka aiheuttaa ylimääräistä työtä ja matkalaskun maksamisen turhaa siirtymistä. - Matkalaskuun liitetään aina kokouksen tai muun matkan ohjelma/agenda sekä kokoukseen osallistuneen delegaatin kirjoittama matkaraportti. Ohjeita matkaraportin tekoon löytyy liiton verkkosivuilta. - Ulkomaan matkoista saa kulukorvauksen ja/tai päivärahan vain mikäli ko. lajin toimikunta niin päättää eli matkasta on oltavat päätös toimielimen pöytäkirjassa. - Kulut maksetaan lähettävän lajitoimikunnan määrärahoista.

4 3. Erityisesti kilpailu- ja muut vastaavat matkat Liitto voi korvata lajitoimikunnan nimenomaisella kokouksessaan tekemällä päätöksellä (merkintä pöytäkirjassa) liiton kanssa urheilijasopimuksen tehneen urheilijan koti- tai ulkomaan harjoittelu- tai kilpailumatkan sekä tällaiseen matkaan liittyviä osallistumis-, majoitus- ja ruokailukuluja. Kulut maksetaan kyseisen lajitoimikunnan budjetista. Päätöstä kulujen korvaamisesta tehdessään lajitoimikunnan tulee ottaa huomioon jäsenten yhdenvertaisuus, syrjimättömyys sekä lajitoimikunnan aikaisemmin muotoutunut perusteltu käytäntö samanlaisia tilanteita ratkaistaessa. Kulut maksetaan vain alkuperäisiä matkalaskuun liitettyjä kuitteja vastaan tätä matkustussääntöä noudattaen. Lajitoimikunnan tulee tehdä päätös matkakulujen korvaamisesta ja korvaamiselle mahdollisesti asetettavasta ylärajasta ennen kyseistä matkaa. Muuta huomioitavaa/huomioitavat erityisehdot: 1. Matkalasku on toimitettava liiton toimistoon viimeistään 30 vuorokauden kuluessa matkan päättymisestä. Vuoden vaihteessa matkalaskut tulee toimittaa viimeistään 15. tammikuuta mennessä. HUOM! Liitto pidättää oikeuden olla korvaamatta myöhässä tulleita matkalaskuja. 2. Vain yksi matka per matkalasku. 3. Poikkeukset ja epäselvät tilanteet tämän matkustussäännön soveltamisesta on aina sovittava etukäteen liiton toiminnanjohtajan kanssa. 4. Kilometrikorvauksen ja päivärahojen maksussa huomioidaan TVL 71 :n säännös, jonka mukaan yleishyödyllinen yhteisö voi maksaa ilman palkkaa tai palkkiota yhteisön toiminnassa mukana oleville matkakustannusten korvauksia verottomasti seuraavasti: Kilometrikorvauksia oman auton käytöstä enintään euroa vuodessa ja päivärahoja enintään 20 päivältä. 5. Päiväraha lasketaan matkavuorokausittain. Matkavuorokausi on 24 tuntia työmatkan alkamisesta tai edellisen matkavuorokauden päättymisestä.

5 6. Suomessa otetaan käyttöön uusi tulorekisteri. Tästä johtuen liitto saattaa siirtyä käytäntöön, jossa mm. matkakustannusten korvauksia maksetaan joko kerran tai kaksi kertaa kuukaudessa. Matkalaskun on tultava liittoon niin hyvissä ajoin, että se voidaan tarkastaa ja hyväksyä maksettavaksi ennen kuukausittaista maksupäivää. Muussa tapauksessa matkakorvauksen maksaminen siirtyy automaattisesti seuraavaan maksueräpäivään. Ennakkomaksuja ei enää jälkeen ole mahdollista saada. 7. Vuoden 2019 aikana julkaistaan liiton uusi Taloussääntö, jota noudatetaan tämän ohjeen lisäksi Taloussäännön voimaantulopäivästä lähtien. Kokous- ja seminaaritarjoilut Korvataan Ilmailuliitossa vakiintuneen tavan mukaan kohtuudella koko kokous- /seminaariväelle (toimikunnat, komiteat jne. lajin omista rahoista). Yksittäisten henkilöiden ruokailuja tai kauppaostoksia esim. kokous- tai kilpailumatkoilla ei korvata. Matkustussäännön jakelu: - liiton henkilökunta - hallitus - lajitoimikunnat, komiteat, työryhmät - kv-delegaatit - edustusurheilijat

MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2018

MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2018 MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2018 Henkilökunnan ja toimintaan osallistuvien luottamushenkilöiden (toimielinten jäsenet, kansainvälisten elinten edustajat, edustusurheilijat, yms.) matkakustannusten

Lisätiedot

MATKA- JA PÄIVÄRAHAKORVAUKSET. STLL alaiset kilpailut sekä liiton nimeämät kv- kilpailut

MATKA- JA PÄIVÄRAHAKORVAUKSET. STLL alaiset kilpailut sekä liiton nimeämät kv- kilpailut MATKA- JA PÄIVÄRAHAKORVAUKSET STLL alaiset kilpailut sekä liiton nimeämät kv- kilpailut ARVIOIJAN ROOLI Kilpailuissa ja testiarvioinneissa arvioija on tilapäisessä työsuhteessa seuraan tai liittoon Yleiset

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAAHEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAAHEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Raahen kaupunginhallitus 4.2.2013 74 Voimaantulo 1.1.2013 Soveltamisala 1 Raahen kaupungin viranhaltijoille ja työntekijöille suoritetaan

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUALAN MATKUSTUSSÄÄNTÖ. 1 Yleistä. 2 Työmatkasta maksettavat korvaukset. 3 Matkaluokka

TERVEYSPALVELUALAN MATKUSTUSSÄÄNTÖ. 1 Yleistä. 2 Työmatkasta maksettavat korvaukset. 3 Matkaluokka TERVEYSPALVELUALAN MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 Yleistä 1. Työntekijälle suoritetaan työnantajan määräyksestä suoritetusta matkasta korvauksena matkustuskustannusten korvausta, päivärahaa, ateriakorvausta, majoittumiskorvausta,

Lisätiedot

Ohje matkalaskujen tekemisestä

Ohje matkalaskujen tekemisestä Ohje matkalaskujen tekemisestä Suomen Ilmailuliiton luottamushenkilöille päivitetty 8.1.2019 Sisällys Esipuhe... 3 Matkalaskun tekotavat... 3 Matkalaskun tekeminen suoraan liiton kirjanpitojärjestelmään...

Lisätiedot

Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa on käytössä BasWaren TEMmatkanhallintajärjestelmä.

Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa on käytössä BasWaren TEMmatkanhallintajärjestelmä. 1 TYÖ-, KOULUTUS- JA ULKOMAAN MATKOJA KOSKEVA TEM-MATKANHALLINTAJÄRJESTELMÄ Yleistä Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa on käytössä BasWaren TEMmatkanhallintajärjestelmä. Henkilöstön kaikki matkasuunnitelmat

Lisätiedot

SaiPa ry:n Matkalaskuohjeet

SaiPa ry:n Matkalaskuohjeet Matkalasku täytyy tehdä aina ja siitä on käytävä ilmi vähintään koko nimi, sotu, pankkitilinnumero, matkan tarkoitus ja kesto. Päivärahojen ja kilometrikorvausten maksamisessa noudatetaan verottajan ohjeita.

Lisätiedot

SUOMEN AGILITYLIITON MATKUSTUSSÄÄNTÖ (hyväksytty Suomen Agilityliiton hallituksessa 18.1.2016)

SUOMEN AGILITYLIITON MATKUSTUSSÄÄNTÖ (hyväksytty Suomen Agilityliiton hallituksessa 18.1.2016) SUOMEN AGILITYLIITON MATKUSTUSSÄÄNTÖ (hyväksytty Suomen Agilityliiton hallituksessa 18.1.2016) Korvaussummat päivitetään vuosittain Verohallinnon päätöksen mukaisesti. 1. Matkustussäännön soveltaminen

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Matkustusohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Matkustusohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Matkustusohjesääntö 11.11.2014 Sivu 1 / 4 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan matkustusohjesääntö 1 Soveltaminen Sen lisäksi, mitä

Lisätiedot

Kustannusten korvaukset

Kustannusten korvaukset Kustannusten korvaukset Luottamusmieskurssi B evankelis-luterilaisen kirkon luottamusmiehille Yleistä kustannusten korvauksista KirVESTES sisältää määräykset siitä, mitä kustannusten korvauksia viranhaltija/työntekijä

Lisätiedot

AKK-MOTORSPORT RY 9.1.2015

AKK-MOTORSPORT RY 9.1.2015 AKK-MOTORSPORT RY 9.1.2015 KÄYTTÖÖNOTTO 1.1.2015 ALKAEN. TOIMI- JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN MATKUSTUSSÄÄNTÖ 2015 Yleistä (1-5 ) 1 AKK ry:n toimi- ja luottamushenkilöiden matkakustannusten korvaamisesta on

Lisätiedot

Kennelliiton matkustussääntö

Kennelliiton matkustussääntö Kennelliiton matkustussääntö (Hyväksytty Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry:n hallitus, päivitetty 6.2.2014,korvaukset 1.1.2015 lähtien) Korvaussummat päivitetään vuosittain Verohallinnon päätöksen

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet

Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet 1 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet Yhtymävaltuuston hyväksymä 15.6.2017 28 1. 2. Yleiset määräykset Tässä asiakirjassa annetaan tarpeelliset määräykset

Lisätiedot

GOLFLIITON MATKA-, EDUSTUS- JA KULU- KORVAUKSET ALKAEN 1.6.2016

GOLFLIITON MATKA-, EDUSTUS- JA KULU- KORVAUKSET ALKAEN 1.6.2016 GOLFLIITON MATKA-, EDUSTUS- JA KULU- KORVAUKSET ALKAEN 1.6.2016 Tämän ohjeen antaja on Suomen Golfliiton hallitus. Ohje astuu voimaan 1.6.2016 ja korvaa aiemmin 1.1.2015 annetun matkustusohjeen. Ohje koskee

Lisätiedot

Ohje matkalaskujen tekemisestä 2017

Ohje matkalaskujen tekemisestä 2017 Ohje matkalaskujen tekemisestä 2017 Suomen Ilmailuliiton luottamushenkilöille Ohje 5.1.2017 Sisällys Esipuhe... 3 Matkalaskun tekotavat... 3 Matkalaskun tekeminen suoraan liiton kirjanpitojärjestelmään...

Lisätiedot

EROTUOMAREIDEN JA EROTUOMARITARKKAILIJOIDEN MATKUSTUSSÄÄNTÖ JA KORVAUKSET 2013

EROTUOMAREIDEN JA EROTUOMARITARKKAILIJOIDEN MATKUSTUSSÄÄNTÖ JA KORVAUKSET 2013 EROTUOMAREIDEN JA EROTUOMARITARKKAILIJOIDEN MATKUSTUSSÄÄNTÖ JA KORVAUKSET 2013 I Yleistä II Päiväraha Tämä matkustussääntö sekä sopimus korvauksista ja palkkioista koskee Suomen Palloliiton ja Jalkapalloliiga

Lisätiedot

Matkasääntö Suomen Moniääniset ry

Matkasääntö Suomen Moniääniset ry Matkasääntö Suomen Moniääniset ry Tämä matkasääntö tulee voimaan 1.1.2017 Vapaaehtoisten matkakorvaukset Matkakulujen korvaus Matkakulut korvataan vapaaehtoisille seuraavissa tapauksissa: Kokemuspuheenvuoroihin,

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 12.6.2012 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot

Lisätiedot

Kennelliiton matkustussääntö

Kennelliiton matkustussääntö Kennelliiton matkustussääntö (Hyväksytty Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry:n hallituksen kokouksessa 27.8.2009, voimassa 1.1.2010 lähtien, päivitetty matkustussäännön kohta 11. hallituksen

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet

Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet 1 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet Yhtymävaltuuston hyväksymä 15.6.2017 28 Muutokset huomioitu 13.6.2019 saakka. 1. Yleiset määräykset Tässä asiakirjassa

Lisätiedot

1 mom. Yleiset korvausperusteet s. 2 2 mom. Virka- / työpaikka.s. 2 3 mom. Virkamatka.. s. 2

1 mom. Yleiset korvausperusteet s. 2 2 mom. Virka- / työpaikka.s. 2 3 mom. Virkamatka.. s. 2 Sääntökokoelma B 7 XII - 2007 YKN 17.12.2007 Mitätöi lehden III - 2003 MATKUSTUSSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä 1 mom. Yleiset korvausperusteet s. 2 2 mom. Virka- / työpaikka.s. 2 3 mom. Virkamatka..

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry:n matkustusohjesääntö alkaen

Suomen Lions-liitto ry:n matkustusohjesääntö alkaen 1 Soveltamisen peruste Suomen Lions-liitto ry:n luottamushenkilöiden ja tehtävään nimettyjen liiton edustajien matkakustannusten korvaamisessa sovelletaan verohallinnon verovapaita matkakustannusten korvauksia

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto Finlands Flygförbund ry

Suomen Ilmailuliitto Finlands Flygförbund ry Suomen Ilmailuliitto Finlands Flygförbund ry Sisällys 1. Kuka on oikeutettu kilpailutukeen?... 2 1.1. Edustusurheilija... 2 1.2. Valmentaja, joukkueenjohtaja tai muu virallinen avustaja... 2 2. Tuen anominen

Lisätiedot

OHJEITA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOIDEN JA KORVAUSTEN HAKEMISEEN

OHJEITA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOIDEN JA KORVAUSTEN HAKEMISEEN KESKI-SUOMEN LIITTO OHJEITA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOIDEN JA KORVAUSTEN HAKEMISEEN Keski-Suomen liitto maksaa luottamushenkilöilleen matkakulukorvauksia, kokouspalkkioita, ansionmenetyksiä ja muita

Lisätiedot

EROTUOMAREIDEN JA EROTUOMARITARKKAILIJOIDEN MATKUSTUSSÄÄNTÖ JA KORVAUKSET 2015

EROTUOMAREIDEN JA EROTUOMARITARKKAILIJOIDEN MATKUSTUSSÄÄNTÖ JA KORVAUKSET 2015 EROTUOMAREIDEN JA EROTUOMARITARKKAILIJOIDEN MATKUSTUSSÄÄNTÖ JA KORVAUKSET 2015 I Yleistä Tämä matkustussääntö sekä sopimus korvauksista ja palkkioista koskee Suomen Palloliiton ja Jalkapalloliiga ry:n

Lisätiedot

LIITE 2 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET Yleiset määräykset

LIITE 2 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET Yleiset määräykset LIITE 2 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET Yleiset määräykset Liite 2. MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1.2016 A YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Yleistä 1 mom. Työtehtävien edellyttämästä matkasta (työmatkasta) maksetaan

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ

Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ SUOMUSSALMEN KUNTA Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto 9.12.2014 62 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot 2 3 Yli kolme tuntia kestävät ja samana päivänä pidettävät kokoukset

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN MATKUSTUSOHJE

KIURUVEDEN KAUPUNGIN MATKUSTUSOHJE KIURUVEDEN KAUPUNGIN MATKUSTUSOHJE Kaupunginhallitus Voimaantulo: 1.7.2012 lukien 1 1. YLEISTÄ Matkakustannukset Näitä ohjeita sovelletaan kotimaassa ja ulkomailla tehtyihin viranhaltijoiden ja työntekijöiden

Lisätiedot

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomarin palkkioprosessin vaiheet 1. Erotuomari saa verohallinnolta sivutuloverokortin

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI. Palkkiosääntö. Khall x Kvalt xx.xx.2017 x

HAAPAVEDEN KAUPUNKI. Palkkiosääntö. Khall x Kvalt xx.xx.2017 x HAAPAVEDEN KAUPUNKI Palkkiosääntö Khall 10.4.2017 x Kvalt xx.xx.2017 x I LUKU 1 Soveltamisala 2 Maksaminen II LUKU 3 Kokouspalkkiot Yleistä Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAAHEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAAHEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Yhdistyvän Raahen kaupunginvaltuusto 14.11.2012 7. Voimaantulo 1.1.2013. Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan 1.

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 102 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta sekä korvausta ansionmenetyksestä ja

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET Kaupunginhallitus 22.5.2017 Kaupunginvaltuusto 29.5.2017 1 (7) SISÄLLYS Luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteet... 2 1 Soveltamisala...

Lisätiedot

TEUVAN KUNNAN MATKUSTUSOHJE 1.5.2015 ALKAEN

TEUVAN KUNNAN MATKUSTUSOHJE 1.5.2015 ALKAEN TEUVAN KUNNAN MATKUSTUSOHJE 1.5.2015 ALKAEN Henkilöstöjaosto 30.3.2015 2 2 Sisältö 1. Soveltamisala... 3 2. Virkamatka ja virantoimitusmatka... 3 3. Korvaukset virka ja virantoimitusmatkoista... 3 4. Miten

Lisätiedot

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Ylitarkastaja Sari Wulff / Verohallinto Sari Wulff 1 Palkan ja työkorvauksen eroja Työstä maksettu korvaus voi olla palkkaa muuta työstä maksettua korvausta

Lisätiedot

ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE

ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE 2017-2021 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä

Lisätiedot

Karstulan kunta. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Karstulan kunta. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1.6.2019 Kunnanhallitus 6.5.2019 135 Kunnanvaltuusto 20.5.2019 28 Voimaantulo 1.6.2019 1 1.1.2018 - sisällysluettelo Sisällysluettelo 1.6.2019 alkaen... 1 1 Soveltamisala...

Lisätiedot

SUUPOHJAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

SUUPOHJAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ SUUPOHJAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Voimaan 01.08.2017 Yhtymähallitus 15.6.2017 70 Yhtymävaltuusto 26.10.2017 24 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala...3 2 Kokouspalkkiot...3 3

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ SIEVIN KUNTA Kh 1.6.2015 86 Kv 11.6.2015 32 Dnro KH:109/010/2013 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Voimaantulopäivä 1.8.2015 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

TYÖMATKAT JA VEROTUS. Seija Karttunen Virpi Pasanen Eija Tannila

TYÖMATKAT JA VEROTUS. Seija Karttunen Virpi Pasanen Eija Tannila TYÖMATKAT JA VEROTUS Seija Karttunen Virpi Pasanen Eija Tannila TALENTUM Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2129-7 ISBN 978-952-14-2130-3 (sähkökirja) Taitto: NotePad

Lisätiedot

Lautamieskustannusten suorittaminen

Lautamieskustannusten suorittaminen OIKEUSMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 1(3) PL 25, 00023 VALTIONEUVOSTO Puhelin (09) 160 03 3.4.2002 OM 20/123/2002 MÄÄRÄYSKOKOELMA Lautamieskustannusten suorittaminen Toimivalta Käräjäoikeuslain 12 Voimassa Kumoaa

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ

REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ KHALL 12.3.2001 VALT 20.3.2001 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot 3 Vuosipalkkiot 4 Erityistehtävät 5 Ansionmenetysten korvaus 6 Matkakustannusten korvaus

Lisätiedot

Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty

Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 29.10.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

2 Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan jäsenille palkkiota seuraavasti (palkkio sisältää sähköisen kokoushallinnan kulukorvauksen):

2 Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan jäsenille palkkiota seuraavasti (palkkio sisältää sähköisen kokoushallinnan kulukorvauksen): NURMIJÄRVEN KUNNAN KOKOUSPALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 31.5.2017 48, voimaantulo 1.6.2017 1 SOVELTAMISALA 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta

Lisätiedot

Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö

Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö Hallintosääntö Kokous- ja palkkiosääntö 1 KOKOUS- JA PALKKIOSÄÄNTÖ Yhtymävaltuusto hyväksynyt 5.6.2013 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta

Lisätiedot

alkaen. Salomonkatu 17 B, Helsinki.

alkaen. Salomonkatu 17 B, Helsinki. 1 Työeläkevakuuttajien suositus ammatilliseen kuntoutukseen liittyvien kustannusten korvaamisesta sekä työkyvyttömyyseläkeratkaisun tai kuntoutuksen vaatimista selvityksistä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta

Lisätiedot

Seinäjoen ammattikorkeakoulu Matkustusohje alkaen

Seinäjoen ammattikorkeakoulu Matkustusohje alkaen Seinäjoen ammattikorkeakoulu Matkustusohje 1.1.2018 alkaen Seinäjoen ammattikorkeakoulun YT-neuvottelukunta 11.12.2017 Seinäjoen ammattikorkeakoulun johtoryhmä 15.1.2018 Vahvistettu rehtorin hallintopäätöksellä

Lisätiedot

VÖYRIN KUNTA. Palkkiosääntö

VÖYRIN KUNTA. Palkkiosääntö VÖYRIN KUNTA Palkkiosääntö Hyväksytty kunnanvaltuustossa 4.10.2012, 58 Astuu voimaan 1.1.2013 VÖYRIN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 2 1 SOVELTAMISALA Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

Liite 1 Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset

Liite 1 Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset 1 Soveltamisala Tätä hallintosäännön liitettä sovelletaan kunnan luottamushenkilöille kuntalain ja valtuuston päätösten mukaisesti maksettaviin palkkioihin ja

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Voimaan 1.1.2013

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Voimaan 1.1.2013 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Voimaan 1.1.2013 1 1 Yleistä Tämän säännön mukaan luottamushenkilölle maksetaan 1. palkkiota luottamustoimen hoitamisesta 2. korvausta luottamustoimen hoitamisesta aiheutuvasta

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISET ETUUDET Kaupunginvaltuuston hyväksymä

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISET ETUUDET Kaupunginvaltuuston hyväksymä 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISET ETUUDET Kaupunginvaltuuston hyväksymä 17.5.2017 1. Kaupungin toimielinten kokouksista maksettavat palkkiot Kaupunginvaltuusto - Kokouspalkkio: 510 euroa (puheenjohtaja),

Lisätiedot

Espoon kunnan matkustussääntö

Espoon kunnan matkustussääntö N:o 10 Espoon kunnan matkustussääntö Espoon kunnanvaltuuston hyväksymä kesäkuun 26 päivänä 1962. YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Kunnan luottamusmiehille sekä viranhaltijoille ja muille palkansaajille, joita tässä

Lisätiedot

MATKUSTUSTUS- OHJE JOHTORYHMÄ

MATKUSTUSTUS- OHJE JOHTORYHMÄ MATKUSTUSTUS- OHJE JOHTORYHMÄ 7.3.2014 HEKE-TIIMI 20.3.2014 YT-RYHMÄ 27.3.2014 1 HALLITUS 15.5.2014 2 Koulutusyhtymän palveluksessa olevien viranhaltijoiden ja työntekijöiden matkakustannusten korvaukset

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 02 HENKILÖSTÖASIAT LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA 2013 MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuusto 18.6.2012/36 Voimaantulo 1.1.2013

Lisätiedot

SoTe kuntayhtymä LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: SoTe kuntayhtymä yhtymävaltuusto Voimaan

SoTe kuntayhtymä LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: SoTe kuntayhtymä yhtymävaltuusto Voimaan Hyväksytty: SoTe kuntayhtymä yhtymävaltuusto 18.5.2017 8 Voimaan 1.6.2017 SoTe kuntayhtymä LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala SoTe kuntayhtymän luottamushenkilöille suoritetaan tämän palkkiosäännön

Lisätiedot

Erotuomaripalkkiot SM-sarja

Erotuomaripalkkiot SM-sarja Erotuomaripalkkiot 2016-2017 SM-sarja 100 Puoli- ja välierät 110 140 Suomen Cup 1-3. kierrokset 35 4-5. kierrokset 40 Välierät 60 Finaali 90 1. divisioona 55 Välierät 65 75 Turnaus peliaika 2x30 min 50

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11

KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11 Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2005 ALKAEN Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11 Muutos KV 28.8.2006

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Savon koulutuskuntayhtymän luottamushenkilöiden palkkiosääntö Savon koulutuskuntayhtymän luottamushenkilöiden palkkiosääntö Voimaan 1.9.2017 Koulutus tekee hyvää! www.sakky.fi Savon koulutuskuntayhtymä Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty yhtymävaltuustossa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Voimaantulopäivä

Kunnanhallitus Voimaantulopäivä Kunnanhallitus 12.12.2017 Voimaantulopäivä 1.6.2017 UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ UTAJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt 21.11.2017 Voimaantulopäivä

Lisätiedot

1. Yhdenkertainen kirjanpito, organisaation kirjanpidossa hankekoodi. Ei jäljitysketjua.

1. Yhdenkertainen kirjanpito, organisaation kirjanpidossa hankekoodi. Ei jäljitysketjua. Hankkeiden aloitustilaisuus: Työpaja 2. Hankkeen taloushallinto Tietovisa hankkeen taloushallinnosta Petroskoi 6.9.2018 Vuokatti 4.10.2018 Oikea vastaus vihreällä värillä ja keltaisella korostuksella:

Lisätiedot

Avaintiedot 2015. Puhelinetu 2015. Palkan sivukuluprosentit 2015. Pääomatulovero

Avaintiedot 2015. Puhelinetu 2015. Palkan sivukuluprosentit 2015. Pääomatulovero Avaintiedot 2015 Pääomatulovero Pääomatulon verokanta on 30 prosenttia, mutta siltä osin kuin verovelvollisen verotettavan pääomatulon määrä ylittää 30.000 euroa, verokanta on 33 prosenttia. Yhteisövero

Lisätiedot

Inarin kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Inarin kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Sääntö 1 (6) Inarin kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Valtuuston hyväksymä 26.1.2006. Valtuusto tehnyt 11.12.2008 muutokset 2 ja 10 :iin. Valtuusto tehnyt 27.1.2011 muutokset 2, 4, 6, 10, 11 ja

Lisätiedot

YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET PALKKIOIDEN MAKSU. OAJ/SOOL/TJS järjestökurssi / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET PALKKIOIDEN MAKSU. OAJ/SOOL/TJS järjestökurssi / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET PALKKIOIDEN MAKSU OAJ/SOOL/TJS järjestökurssi 9.-10.2.2019 / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry 1. YHDISTYKSEN KIRJANPITO Kirjanpitolaki: kahdenkertainen

Lisätiedot

PALKKIOT JA KULUKORVAUKSET EROTUOMAREILLE JA TARKKAILIJOILLE VIRALLISISSA SM SARJAOTTELUISSA KAUDELLA 2014-2015

PALKKIOT JA KULUKORVAUKSET EROTUOMAREILLE JA TARKKAILIJOILLE VIRALLISISSA SM SARJAOTTELUISSA KAUDELLA 2014-2015 PALKKIOT JA KULUKORVAUKSET EROTUOMAREILLE JA TARKKAILIJOILLE VIRALLISISSA SM SARJAOTTELUISSA KAUDELLA 2014-2015 SM-runko- ja Karsintasarjaottelut Erotuomaripalkkio: 75 / ottelu / tuomari SM play-off ottelut

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Luottamushenkilöiden palkkiosääntö SISÄLLYS 1 Yleistä 2 Kokouspalkkiot 3 Vuosipalkkiot 4 Osa-aikaiset luottamushenkilöt 5 Vaalitoimielinten palkkiot 6 Erillispalkkiot 7 Toimielimen sihteerin palkkio 8

Lisätiedot

1. Kunnan toimielimen kokouksista suoritetaan palkkio seuraavasti:

1. Kunnan toimielimen kokouksista suoritetaan palkkio seuraavasti: 1 MUHOKSEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston 29.5.2017/30 hyväksymä. Voimaantulopäivä 1.6.2017. 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Kokouspalkkiosääntö Yhtymähallitus

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Kokouspalkkiosääntö Yhtymähallitus Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Kokouspalkkiosääntö 1.1.2016 Yhtymähallitus 16.12.2015 151 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT KUNTAYHTYMÄN KOKOUSPALKKIOSÄÄNTÖ. yhtymäkokouksen vahvistama

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT KUNTAYHTYMÄN KOKOUSPALKKIOSÄÄNTÖ. yhtymäkokouksen vahvistama HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT KUNTAYHTYMÄN KOKOUSPALKKIOSÄÄNTÖ yhtymäkokouksen 22.3.2013 vahvistama HSY:n luottamustoimen hoitamisesta suoritettavien palkkioiden ja kustannusten korvausten perusteet

Lisätiedot

Reisjärven kunta. Kunnanhallitus LIITE 1 Valtuusto LIITE Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Reisjärven kunta. Kunnanhallitus LIITE 1 Valtuusto LIITE Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Reisjärven kunta Kunnanhallitus 6.9.2017 151 LIITE 1 Valtuusto 19.9.2017 LIITE 5 67 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

Helsingin Golfklubi ry Ohje 1 (7) Johtokunta

Helsingin Golfklubi ry Ohje 1 (7) Johtokunta Helsingin Golfklubi ry Ohje 1 (7) HELSINGIN GOLFKLUBI RY:N KUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2016 1. Periaatteita ja määritelmiä HGK korvaa toimi- ja luottamushenkilöilleen, edustuspelaajille ja vapaaehtoisille

Lisätiedot

TALOUS- JA TOIMINTAOHJE

TALOUS- JA TOIMINTAOHJE TALOUS- JA TOIMINTAOHJE Hallitus hyväksynyt 22.03.2016 Sisällys 1. Taustaa... 1 2. Joukkueiden taloussuunnitelma ja talouden seuranta... 1 3. Kulukorvaukset ja matkalaskut... 3 4. Varainkeruu... 4 1 1.

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö. Voimaantulo 1.1.2013

Oulun kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö. Voimaantulo 1.1.2013 Oulun kaupunki Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009 Kaupunginhallitus 14.4.2008 Kaupunginvaltuusto 28.4.2008 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA... 1

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.10.2014 Taltionumero 2983 Diaarinumero 2381/3/13 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset

FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset FiDiPro-kustannukset puhututtavat Paljonkohan voi tarjota palkkaa? Onko puhelinetu ok? Paljonko muuttokuluja saa syntyä? Perhe mukaan? Maksaako Tekes

Lisätiedot

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö 1 SUONENJOEN KAUPUNKI P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.06.2017 67 Voimaantulo: 1.6.2017 1 Soveltamisala Tätä sääntöä sovelletaan kaupungin luottamustehtävissä toimiviin henkilöihin

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Voimaantulopäivä Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 29.5.2017 53 1.6.2017 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hall. 15.11.2016 Valt. 23.11.2016 Voimassaolo: valtuustokausi 2017-2021 1 1 Soveltamisala Kuntayhtymän luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa

Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa 1 (8) EVO/Minna Tanska 4.6.2014 SAK:n ja Temen ohje: Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa Tämä ohje perustuu Verohallinnon vuosittain antamaan päätökseen verovapaista

Lisätiedot

Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö. Salon kaupunginvaltuusto,

Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö. Salon kaupunginvaltuusto, Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö Salon kaupunginvaltuusto, 20.5.2013 83 698/01.02.01/2013 2(6) Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala 3 2 Kokouspalkkiot 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset

Lisätiedot

Ilmaurheilurahasto. SIL Urheilijaseminaari Timo Latikka, toiminnanjohtaja

Ilmaurheilurahasto. SIL Urheilijaseminaari Timo Latikka, toiminnanjohtaja Ilmaurheilurahasto SIL Urheilijaseminaari 11.2.2017 Timo Latikka, toiminnanjohtaja Suomen Ilmailuliiton tukisäätiö sr Yleishyödyllinen 1999 perustettu säätiö Perustettiin sääntömuutoksella 1964 perustetusta

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot Joensuun kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan seuraavat kokouspalkkiot:

2 Kokouspalkkiot Joensuun kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1 JOENSUUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 007 Konsernipalvelut Kh esityslista 23.1.2017 JOENSUUN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Joensuun kaupunginvaltuuston hyväksymä xx.xx.2017

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistoon työsuhteessa oleva henkilö jolla on SAP Travelin käyttöoikeus

Jyväskylän yliopistoon työsuhteessa oleva henkilö jolla on SAP Travelin käyttöoikeus Tarkoitus Luodaan matkalasku matkapyynnön pohjalta Edellytykset Jyväskylän yliopistoon työsuhteessa oleva henkilö jolla on SA Travelin käyttöoikeus Tapahtumakoodi Matkalaskun luonti Ohje sisältää mm. Ohjeistetaan

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 15.5.2017 Voimaantulo 1.6.2017 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala...

Lisätiedot

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ. LÄPI ELÄMÄN. LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ. LÄPI ELÄMÄN. LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ. LÄPI ELÄMÄN. LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Voimaan 1.8.2018 Savon koulutuskuntayhtymä Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty yhtymävaltuustossa 12.6.2018 14 Tulee voimaan

Lisätiedot

No 10 ESPOON KAUPPALAN MATKUSTUSSÄÄNTÖ

No 10 ESPOON KAUPPALAN MATKUSTUSSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN ARKISTO ESBO STARS ARKIV ESPOON KAUPPALAN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kauppalantoimisto No 10 ESPOON KAUPPALAN MATKUSTUSSÄÄNTÖ Espoon kauppalanvaltuuston hyväksymä 26.6.1962 (muutoksineen

Lisätiedot

Vapepan hälytystehtävät matka-ja kulukorvausten laskutusohje

Vapepan hälytystehtävät matka-ja kulukorvausten laskutusohje Vapepan hälytystehtävät matka-ja kulukorvausten laskutusohje Sisällysluettelo 1. Ohjeen sisältö...2 2. Yleistä M2 - ohjelmasta...2 3. Kirjautuminen...2 4. Matkalaskun tekeminen...5 1. Ohjeen sisältö Tässä

Lisätiedot

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Palkkiosääntö 1 Liite Kvalt 17.12.2012 JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa Voimaantulo 1.1.2013 alkaen 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö SUOMUSSALMEN KUNTA Luottamushenkilöiden P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kunnanvaltuusto 28.2.2006 5. Muutettu 9.12.2008 12 ja 9.11.2010 :t 7 ja 12 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala..2 2 Kokouspalkkiot 2 3 Samana

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 18/2010 liite 1 (8) Niittylä 13.12.2010. KVTES liite 16 Matkakustannusten korvaukset YLEISET MÄÄRÄYKSET

KT Yleiskirjeen 18/2010 liite 1 (8) Niittylä 13.12.2010. KVTES liite 16 Matkakustannusten korvaukset YLEISET MÄÄRÄYKSET KT Yleiskirjeen 18/2010 liite 1 (8) KVTES liite 16 Matkakustannusten korvaukset YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta Viranhaltijan/työntekijän

Lisätiedot

Tässä soveltamisohjeessa työntekijällä tarkoitetaan sekä viranhaltijaa että työntekijää.

Tässä soveltamisohjeessa työntekijällä tarkoitetaan sekä viranhaltijaa että työntekijää. LIITE B 7 MATKUSTUSSÄÄNNÖN SOVELTAMISOHJE Tässä soveltamisohjeessa työntekijällä tarkoitetaan sekä viranhaltijaa että työntekijää. 1. VIRKA / TYÖPAIKKA Tuloverolain, verohallituksen matkakustannuksia koskevan

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan liiton matkustusohje

Pohjois-Pohjanmaan liiton matkustusohje POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO Pohjois-Pohjanmaan liiton matkustusohje Virantoimitusmatka Maakuntahallitus antaa 16.10.2017 lukien toistaiseksi noudatettavaksi seuraavan matkustusohjeen: KVTES:n mukaan virantoimitusmatka

Lisätiedot

Kv 26.1.2009 Liite nro 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 13.1.2009

Kv 26.1.2009 Liite nro 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 13.1.2009 Kv 26.1.2009 Liite nro 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 13.1.2009 1 1 Yleistä Tämän säännön mukaan luottamushenkilölle maksetaan 1. palkkiota luottamustoimen hoitamisesta 2. korvausta luottamustoimen

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa 19.6.2017 45 Voimaantulo 1.7.2017 Sisällysluettelo 2 KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot...

Lisätiedot

92 euroa. 2 Lauta- ja johtokunnat, jaostot ja toimikunnat 73 euroa (63 euroa) RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

92 euroa. 2 Lauta- ja johtokunnat, jaostot ja toimikunnat 73 euroa (63 euroa) RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI 1 SOVELTAMISALA Kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymä, voimaantulo 1.1.2002, kaupunginvaltuuston 17.1.2005 muuttama, voimaantulo 21.1.2005, kaupunginvaltuuston 14.1.2013

Lisätiedot

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PAIMION KAUPUNKI KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä: 13.12.2012 94 Voimaantulopäivämäärä: 1.1.2013 Valtuuston muuttama 25.4.2013 56 1 Soveltamisala Kaupungin

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Kokouspalkkiot LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

1 Yleistä. 2 Kokouspalkkiot LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Yleistä 2 Kokouspalkkiot Luottamushenkilöille suoritetaan tämän säännön mukaisesti palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta ansionmenetyksestä ja kustannuksista,

Lisätiedot

1.1.2015 alkaen. Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki. Puhelin 010 680 6700. www.tela.fi

1.1.2015 alkaen. Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki. Puhelin 010 680 6700. www.tela.fi 1 Työeläkevakuuttajien suositus ammatilliseen kuntoutukseen liittyvien kustannusten korvaamisesta sekä eläkeratkaisun tai kuntoutuksen vaatimista selvityksistä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta (suositus

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2 (5) PALKKIOSÄÄNTÖ

KITEEN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2 (5) PALKKIOSÄÄNTÖ KITEEN KAUPUNGIN KITEEN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2 (5) Hyväksytty KV 16.12.2013 126 Voimaantulo 1.1.2014 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Luottamushenkilöiden palkkio- ja 8.3 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 3.10.1990 Viimeksi muutettu 11.9.2000 Voimaan 1.10.2000 1 Luottamushenkilöille

Lisätiedot