Seudullisen vesihuollon jakeluyhtiöselvitys
|
|
- Tapio Salminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Seudullisen vesihuollon jakeluyhtiöselvitys 363/ /2014 Tekninen lautakunta Tekninen johtaja Kimmo Suonpää : Seudullisen vesiyhtiön taloudellinen mallinnus Naantalin, Maskun, Raision ja Turun kunnat ovat tehneet aiesopimuksen seudullisen vesihuoltolaitoksen perustamisen valmistelusta. Aiesopimuksen tavoitteena on seudullisen vesihuoltoyhtiön perustaminen vuoden 2015 tai viimeistään 2016 alusta alkaen. Yhtiön perustamisesta päätetään erikseen. Hankkeen valmistelussa ovat mukana em. kuntien lisäksi Turun Seudun Vesi Oy (TSV) ja Turun seudun puhdistamo Oy (TSP), joiden yhdistämistä seudulliseen vesihuoltoyhtiöön tutkitaan hankeen yhteydessä. Seudullisen vesihuoltolaitoksen perustamisen tavoitteena on turvata korkealaatuiset vesihuollon palvelut mahdollisimman kustannustehokkaasti, jotta seutukunta pysyy kilpailukykyisenä tältäkin osin myös tulevaisuudes sa. Hankkeella tavoitellaan synergiaetuja jotka keventävät kustannuspainei ta ja turvaavat vesihuoltopalvelujen laadun kehittämisen tarvetta vastaavas ti. Hankkeessa on tähän mennessä laadittu seudullisen vesihuoltolaitoksen organisointivaihtoehtojen vertailu, alustavat arvonmääritykset ja alustavat taloustarkastelut. Tavoitteena on kuvata riittävällä tasolla seudullisen vesihuoltoyhtiön toimintaa päätöksentekoa varten. Järjestelyssä kunnat myisivät vesihuoltolaitoksensa perustettavalle seudulliselle vesihuoltoyhtiölle, joka puolestaan rahoittaa nämä ostot omistajakunnilta otettavilla lainoilla. Kuntien odottama tuotto vesihuoltotoiminnasta toteutetaan omistajalainan korkona, mikä on yhteensä 4,9 milj. euroa/vuosi eli 3,9 % korko alustavasta omistajalainamäärästä 128 milj. euroa. Taloudellisen mallintamisen tavoitteena on tuottaa päätöksenteon tueksi tietoa perustettavan yhtiön taloudellisesta asemasta ja tulevaisuudesta kokonaisuutena. Taloudellinen mallinnus on tehty koko seudullisen vesihuollon näkökulmasta ja se sisältää TSV:n ja TSP:n luvut. Mallissa ei kuitenkaan ole otettu kantaa siihen, ovatko TSV ja TSP osa perustettavaa yhtiötä vai esimerkiksi sen tytäryhtiöitä. Taloudellinen mallinnus on tehty siten, että hankkeessa mukana olevien ve-
2 silaitosten liiketoimintojen on oletettu laskennallisesti siirtyvän uudelle yhtiölle vuoden 2014 alusta ja mallinnettava periodi käsittää 15 vuotta. Toiminnan aloitusaika on aiesopimuksessa vuosi 2015 tai 2016, mutta laskennallisen mallinnuksen aloitushetkeksi valittiin vuosi 2014 tuolloin laadittujen budjettien hyvän yhdenmukaisen tietopohjan vuoksi. Vedenkulutuksen ja jätevesimäärien ennusteet perustuvat hankeosapuolilta saatuihin tietoihin. Laskutustiedot perustuvat kuntien vesilaitosten asiakkailta laskuttamiin määriin. TSV:n ja TSP:n laskutustietoja on käytetty selvityksen ulkopuolelle jääneiden omistajakuntien vesimääriin. Laskutetun talousveden määrä v on 20,2 milj. m3/v ja muutos vv : 0,0 %/v. Vastaavasti laskutetun jäteveden määrä v on 20,2 milj m³/v ja muutos vv : 0,0 %/v. TSP:n uusien asiakkaiden Auran, Pöytyän ja Oripään jätevesimäärät on lisätty tarkasteluun. Teollisuus- ja jätevesi määrien kehitystä on hyvin vaikea ennustaa. Laskentamallissa näiden on en nustettu pysyvän vuoden 2014 tasolla siten, että käyttäjien lukumääräinen kasvu kompensoituu prosessien teknisen kehityksen ja kulutuskäyttäytymisen muutoksilla. Omaisuuden rahoituksessa on huomioitu hankeosapuolten nykyiset velat sekä TSV:n ja TSP:n leasingsopimusten kustannusvaikutukset. Laskennassa käytetty inflaation taso on 1,5 % vuodessa. Mikäli inflaatio muuttuu, se vaikuttaa samalla tavalla kustannuksiin nykyisillä vesihuoltolaitoksilla ja seudullisen yhtiön tapauksessa. Taloustarkastelu sisältää hankkeeseen osallistuvien kuntien sekä TSV:n ja TSP:n ennustamat investointitasot seuraavan 15 vuoden ajalta. Keskimääräinen investointitaso on 16,4 milj. /vuosi. Jotta laskettuja tuloksia voidaan verrata paremmin nykytilanteeseen, on laskelmasta jätetty pois seuraavat seudulliset investoinnit: - Saramäki-Raisio yhdysputki 15 milj. - Halisten varavesilaitosinvestointi 30 milj. (enimmäiskustannus) - Puhdistamon poistoputki / sadevesiviemäri 5 milj. - TSP:n typenpoiston tehostaminen 4 milj. (+nousu käyttökustannuksiin) - Raisio-Masku yhdysvesiputki 1 milj. - Kaarina - Parainen siirtolinja 9 milj. - Yhteensä 64 milj. Kyseisistä investoinneista ei ole yksityiskohtaisia suunnitelmia. Esitetyt luvut ja toteutusvuodet ovat ainoastaan suuntaa antavia lukuun ottamatta jo rakennettavaa Kaarina-Parainen siirtolinjaa, jonka investointikustannukset peritään Paraisten kaupungilta sekä Raisio - Masku yhdysvesiputkea, joka on kyseisten kuntien hanke, jolle haetaan valtion vesihuoltoavustusta.
3 Halisten varavesilaitosinvestointi on suurin yksittäinen investointi ja taulukossa on esitetty sen enimmäiskustannus, joka kattaa myös parannukset varavesilaitoksen varavesilähteisiin. Hankkeen toteutus, aikataulu ja rahoitus käsitellään omana prosessina ja tuodaan myös kuntien päätöksentekoelimiin. Näiden investointien vaikutus vesihuollon maksuihin on keskimäärin 0,19 /m³ talousveden ja 0,02 /m³ jäteveden osalta. Nämä seudulliset investoinnit tarvitaan vesihuollon turvaamiseksi joka tapauksessa myös nykyisessä tilanteessa, eikä niiden tarve riipu käsillä olevan seudullisen vesihuoltolaitoksen toteutumisesta. Taloudellisessa tarkastelussa yhtiön lähtötaksa (käyttömaksut ja perusmaksut) on asetettu Turun vesiliikelaitoksen v mukaiselle tasolle. Turun käyttömaksut ovat matalampia ja perusmaksut korkeampia kuin muissa hankkeen vesihuoltolaitoksissa. Yhteenlaskettuna Turun taksa on kuitenkin matalampi kuin seudun painotettu keskiarvotaksa, jolloin toiminnan rahoittamiseksi olisi alkuvuosina otettava lainaa, joka maksettaisiin myöhemmin yhtiön liikevaihdon kasvaessa ja investointitason laskiessa. Perustamisen jälkeisten ensimmäisten vuosien laskennalliset alijäämät on lisäksi mahdollista käyttää tulevien vuosien ylijäämien verotukselliseen käsittelyyn. Vesihuoltoyhtiöön vain tukkuasiakkaiksi jäävien kuntien maksut nousevat vuosittain inflaation mukaisesti. Vesihuollon maksut nousevat kolmena ensimmäisenä vuonna 4 % vuosittain, minkä jälkeen 3 % vuodessa aikavälillä Tämän jälkeen hintataso pysyy samana, ellei synny uusia merkittäviä investointitarpeita. Hankkeelle asetettujen reunaehtojen toteutuminen Hankkeesta valmistuneiden taloustarkastelujen perusteella arvioidaan asetettujen taloudellisten reunaehtojen toteutuminen ja päätetään valmistelun jatkamisesta siten, että seudullisen vesihuoltolaitoksen perustamispäätökset tehtäisiin kuntien valtuustoissa ja asianomaisissa toimielimissä tavoitteena seudullisen yhtiön operatiivisen toiminnan aloittaminen Naantalista työryhmätyöskentelyssä on ollut mukana tekninen johtaja. Taloudellinen mallinnus on laadittu vesihuoltolaitosten ilmoittamien lähtötietojen perusteella ja mallinnuksessa käytetyt tähänastiset perusteet on työryhmätasolla hyväksytty. Taloudellinen mallinnus ja muu asian osalta suoritettu tarkastelu on kuitenkin vielä alustavaa, mutta antaa riittävän tarkan kuvan jatkosuunnittelun pohjaksi. Mallinnuksen tiedot perustuvat vuoden 2014 talousarviolukuihin.
4 Tarkastelussa periaatteena on taksojen yhtenäistäminen ja mallinnuksessa yhtiön lähtötaksa on asetettu Turun vesiliikelaitoksen vuoden 2014 taksojen mukaan, jolloin nykyisin Naantalissa käytössä oleviin taksoihin verrattuna kulutusmaksu on pienempi ja perusmaksu korkeampi. Tämä tarkoittaa sitä, että jos laskennassa käytetyt taksat otettaisiin käyttöön, Naantalissa omakotitalossa asuvan kolmen hengen kulutusta vastaavan vesihuoltoasiakkaan käyttömaksut alenisivat lähtötilanteessa vuositasolla noin 200 euroa ja yhden asukkaan veden kulutusta vastaavan omakotitaloasiakkaan maksut säilyisivät lähes entisellään. Vielä sovittavia ja esille otettavia asioita ja yksityiskohtia on kuitenkin vie lä useita, kuten esim. mahdollisesti perustettavan yhtiön perimien liittymismaksujen määräytymisperusteet ja yhtiön osallistumisperiaatteet laajentumisalueiden toteuttamiseen ja näistä aiheutuviin kustannuksiin. Myös muut periaatteet toimimisesta nykyisten vesihuoltolaitosten toiminta-alueella ja sen ulkopuolella vaatii vielä selvittämistä. Tähän asti tehdyt selvitykset ovat kuitenkin hyvä pohja edetä tarkempien liiketoimintasuunnitelmien laadinnan suuntaan. Tässä vaiheessa on tärkeää, että voimassaolevaa aiesopimusta noudatetaan ja vain akuutit, erittäin perustellut rekrytoinnit toteutetaan. Naantalin vesihuollon henkilöstö on aiesopimuksen voimassaoloaikana vähentynyt yhdel lä vakituisella työntekijällä ja tehtäviä on tältä osin järjestelty väliaikaisjärjestelyillä ja jäljelle jääneen henkilöstön kesken. Aiesopimuksen rekrytointirajoitusten tarkistaminen Aiesopimuksen mukaan osapuolet ovat sitoutuneet pidättäytymään rekrytoinneista, jotta vesihuollon henkilöstömäärä ei hallitsemattomasti kasva ennen mahdollisia yhteisiä järjestelyjä. Ensisijaisena toimintojen järjestämistapana on esitetty keskinäiset palvelusopimukset ja toissijaisesti määräaikaiset työsopimukset tai ostopalvelut. Aiesopimus on tehty vuoden 2012 tilanteessa ja alkuperäisenä tavoitteena oli yhtiön perustaminen vuo den 2013 aikana. Aiesopimus hyväksyttiin kuntien päättävissä elimissä vas ta keväällä 2013 ja samalla päätöksenteon ja perustamisen aikataulua siir ret tiin. Henkilöstömäärä on vähentynyt osittain suunnitellusti, mutta myös suunnittelematonta vähenemää on tapahtunut. Hankkeen viivästyminen on aiheuttanut sen, että toimintavarmuuden ja varautumisen kannalta tärkeitä avainhenkilöitä ehtii merkittävissä määrin siirtyä eläkkeelle ennen yhtiön perustamista. Toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi tulisi henkilöstöä näiltä osin täydentää. Akuutti tarve on Turussa ja Raisiossa 2 putkiasentajaa kummassakin kaupungissa. Maskussa tarve tulee vuonna 2015 ja Naantalissa aikaisintaan 2016, mikäli mitään yllättävää ei tapahdu. Lisäksi Turussa on tarve yhdelle vesihuollon asiakaspalvelusihteerille.
5 Kaupunginhallitus Ohjausryhmän näkemyksen mukaan vesihuoltohenkilöstöä olisi tarpeen täydentää neljällä putkiasentajalla, joista kaksi palkattaisiin Raisioon ja kak si Turkuun. Palkkaaminen ei lisää suunniteltua henkilöstömäärää, mutta hidastaa vähenemää. Vakituisia paikkoja tarjotaan ensisijaisesti määräaikaisena palkatuille, jolloin lisäys tämän hetkisiin henkilötyövuosiin on pienempi. Putkiasentajien osalta Naantali, Masku ja Raisio selvittävät mahdollisuutta hyödyntää keskinäistä palveluntarjontaa paikkaamaan tulevien vuosien rekrytointitarvetta. Turun asiakaspalvelusihteerin osalta selvitetään ensisijaisena ratkaisuna keskinäistä palveluntarjontaa ja töiden järjestämistä uudel leen, toissijaisesti kaupungin sisäistä hakua ja kolmanneksi ulkoista rekry tointia ainoastaan tilanteessa, mikäli millään muilla toimenpiteillä tehtäviä ei pystytä hoitamaan. Oheismateriaali: Turun seudun vesihuoltoyhteistyö, seudullisen vesihuolto yhtiön selvitys TEKNINEN JOHTAJA KOKOUSKÄSITTELY: Tekninen lautakunta merkitsee laaditut selvitykset tiedokseen ja päättää esittää kaupunginhallitukselle, että vesihuoltoyhtiön valmistelua jatketaan nykyisten selvitysten perusteella laatimalla perustettavan yhtiön liiketoimintasuunnitelmat ja yhtiöittämisasiakirjat, jotka tuodaan erikseen päätettäviksi kuntien asianmukaisiin hallintoelimiin. Lisäksi tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että vesihuollon henkilöstöä voidaan täydentää aiesopimuksen estämättä esitettyjen putkiasentajien ja asiakaspalvelusihteerin osalta. Merkittiin, että Jan Lindström poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo TEKNINEN LAUTAKUNTA: Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin. Oheismateriaali: Turun seudun vesihuoltoyhteistyö, seudullisen vesihuoltoyh tiön selvitys VS. KAUPUNGINJOHTAJA:
6 Tekninen lautakunta KOKOUSKÄSITTELY: Kaupunginhallitus merkitsee laaditut sel vi tyk set tie dok seen ja päättää, että vesi huolto yhtiön val mis telua jat ke taan ny kyisten selvitys ten pe rusteella laati malla pe rus tet tavan yh tiön liiketoiminta suun ni telmat ja yh tiöittämis asia kirjat, jot ka tuo daan erikseen pää tet täviksi kun tien asian mu kaisiin hal linto elimiin. Vesihuollon henkilöstöstä päätetään talousarvion ja taloussuunnitelman käsittelyn yhteydessä. Merkittiin, että tekninen johtaja Kimmo Suonpää esitteli asiaa kokouksessa. KAUPUNGINHALLITUS: Tekninen johtaja Kimmo Suonpää : Vs. kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Vesihuoltoyhtiön selvitysvaihe, jossa on analysoitu kunkin hankeosapuolen ve si huol to lai tok sen taloudellinen tilanne ja liiketoimintakaupassa siirtyvän käyt tö omai suu den käypä arvo (tuottoarvo), on valmistunut. Selvityksen johto pää tök sis sä Pöyry Finland Oy on arvioinut selvityksen tulosta kuntien aset ta mien reunaehtojen sekä vesihuoltolainsäädännön mahdollisuuksien ja ra joi tuk sien perusteella. Samassa yhteydessä selvitettiin vesihuoltolaitosten tekniset nykykäyttöarvot ja tuottoarvot ja maksutarkastelut. Raportissa suoritetun talouden mal linnuk sen kohdalla Turun, Raision, Naantalin ja Maskun kuntien ve si huol to laitok sil le rakennettiin talousmallit, joiden avulla tarkasteltiin kuntien ve sihuol to lai tos ten talouden kehittymistä seuraavan 10 vuoden aikana. Mallien poh ja na käytettiin vuosien tilinpäätöksiä ja vuosien ta lous ar vio ta ja lisäksi laadittiin ennuste vuoteen Tuloksena saatiin kun kin laitoksen tuloslaskelma-, rahoituslaskelma- ja tase-ennuste sekä mak su suun ni tel ma vuoteen 2025 asti. Oheismateriaalina raportti vesihuoltolaitosten taloudellisesta mal lin nuk ses ta Aiesopimuksen mukaisen seudullisen vesiyhtiön perustamisen reunaehdot Turun, Raision ja Naantalin kaupungit sekä Maskun kunta ovat sitoutuneet
7 yh tei ses ti valmistelemaan seudullisen vesihuoltoyhtiön perustamista aie sopi muk sen mukaisesti siten, että nykyisistä kunnallisista ve si huol to lai tok sis ta ja seudullisista osakeyhtiöistä (Turun seudun puhdistamo Oy ja Turun Seudun Vesi Oy) perustetaan yksi seudullinen vesihuoltotoimija, joka omis taa vesihuollon verkostot, laitokset ja muut rakenteet sekä vastaa asia kas suhteis ta. Aiesopimuksessa on lisäksi linjattu mm. seuraavat reunaehdot: Yhtiö perustetaan siten, että se voi liittyä KEVA:n jäseneksi. Yhtiö perustetaan mahdollisimman veroneutraalisti. Yhtiön toiminnan pitää olla taloudellisesti kannattavaa. Yhtiön taksarakenne yhtenäistetään, mutta keskimääräisten taksojen se kä palvelutason tulisi toiminnan alkuvaiheessa pysyä nykyisellä tasol la. Tavoitteena on, että pitkällä aikavälillä taksat ja palvelutaso edustavat hy vää valtakunnallista tasoa. Yhtiön omistukseen siirretään sopijapuolten nykyinen ve si huol to verkos to työn kuluessa määriteltävässä laajuudessa. Siirtohinta mää räytyy valmistelun yhteydessä erikseen määriteltävällä tavalla tuotto- ja ny ky käyt tö ar von perusteella. Yhtiö laajentaa verkostoaan tasapuolisesti alueen yh dys kun ta ra kenteen kehityksen mukaisesti ja samanaikaisesti vähintään säilyttää olemas sa olevan vesihuolto-omaisuuden nykyisen kunnon. Pitkällä ai kavä lil lä tavoitteena on, että vesihuolto-omaisuuden kunto edustaisi hyvää valtakunnallista tasoa. Aiesopimuksen mukaisesti sopijapuolten tavoitteena on ollut se, että yhtiö pe rus te taan vuoden 2013 aikana ja, että yhtiö aloittaa tuotannollisen toi mintan sa , mutta kuitenkin viimeistään Hankkeen käynnistämisvaiheessa mukana olevat kunnat ovat esit tä neet yhtiön talouteen, taksoihin ja tuotto-odotuksiin mm. seuraavia reu na eh to ja: Taksat yhtenäistetään tasolle, joka kattaa käyttökustannukset, in vestoin nit ja kohtuullisen tuoton pääomalle. Liittymismaksujen on katettava vesihuollon rakentamiskustannukset huo mioi den tarvittaessa kunnan tuki tai korotetut kertoimet. Tuloutus tulee sovittaa sellaiselle tasolle, että taksat säilyvät koh tuulli se na. Kustannukset, taksat ja palvelutaso oltava selvillä ennen lopullista sitou tu mis ta. Taksan tulee perustua kestävään investointitasoon ja tuloutus voi jous taa. Maksuluokista on otettava käyttöön ainakin liittymis-, perus- ja käyttö mak su siten, että liittymismaksu voi olla aiheuttamisperiaatteen mukai nen. Vesihuollon järjestämisen lainsäädännölliset reunaehdot
8 Vesihuollon maksuihin, niiden perusteisiin ja vesihuoltolaitoksen talouteen on lisäksi vesihuoltolain mukaisia velvoittavia reunaehtoja: Maksujen tulee olla sellaiset, että pitkällä aikavälillä voidaan kattaa ve si huol to lai tok sen uudis- ja korjausinvestoinnit sekä niiden kus tannuk set. Maksuihin saa sisältyä enintään kohtuullinen tuotto pääomalle. Maksujen tulee olla kohtuulliset ja tasapuoliset. Maksun suuruudessa voi daan ottaa huomioon tarve säädellä veden kulutusta, veden eri tyinen käyttötarkoitus taikka jäteveden poikkeuksellinen laatu tai määrä. Maksujen tulee tarpeen mukaan olla sellaiset, että ne edistävät veden sääs tä väis tä käyttöä ja jäteveden määrän vähentämistä sekä eh käi se vät haitallisten aineiden johtamista viemäriin. Vesihuoltolaitoksen tulee periä vesihuollosta käyttömaksua. Käyt tömak su peritään kiinteistön käyttämän veden ja poisjohdettavan jä te veden määrän ja laadun perusteella. Vesihuoltolaitos voi periä käyttömaksua myös huleveden vie mä röinnis tä. Vesihuoltolaitos voi periä liittymismaksua ja perusmaksua sekä muita mak su ja laitoksen toimittamista palveluista. Nämä maksut ovat eri alueil la erisuuruisia, jos tämä on tarpeen kustannusten oikean koh denta mi sen tai aiheuttamisperiaatteen toteuttamisen vuoksi taikka muus ta vastaavasta syystä. Liittymismaksun suuruudessa voidaan ottaa huomioon myös kiin teistön käyttötarkoitus. Maa- ja metsätalousministeriön julkaiseman Vesihuoltolain tulkintaoppaan mu kaan käyttömaksun perimistä erisuuruisena vesihuoltolaitoksen ver kos tojen eri alueilta ei ole vesihuoltolaissa mahdollistettu, mutta esimerkiksi ve sihuol to lai tos ten yhdistymistilanteissa voidaan käyttömaksut saattaa sa mansuu rui sik si tarkoituksenmukaisen siirtymäajan kuluessa. Siirtymäajat ovat käytännössä olleet muutaman vuoden mittaisia. Selvityksen johtopäätökset Selvityksen johtopäätöksissä on arvioitu valmistelun lopputulosta kuntien aset ta mien reunaehtojen sekä vesihuoltolainsäädännön mahdollisuuksien ja ra joi tuk sien perusteella. Vaikka yhtiöllä olisi selvityksen perusteella hyvät toimintaedellytykset, tässä vaiheessa ei ole löydettävissä sellaista mallia, jolla kaikki kuntien esit tämät reunaehdot tuotoista ja taksatasoista voisivat toteutua. Syynä tähän on eten kin mukana olevien kuntien toisistaan poikkeavat kustannus-, yh dyskun ta- ja taksarakenteet. Lisäksi vesihuoltolaitosten nykyinen toiminta ei kaikilta osin ole kestävällä ta lou del li sel la tasolla, minkä vuoksi vesihuollon taksoja tulisi korottaa tai
9 tak sa ra ken net ta muuttaa tasapainon saavuttamiseksi riippumatta ve si huol tolai tos ten tulevasta juridisesta muodosta. Vaikka aiesopimuksen mukaista yhtiötä ei tässä vaiheessa pystytä pe rus tamaan annetuilla reunaehdoilla ja aikataululla, sen perustaminen on myöhem min edelleen mahdollista. Sitä ennen kuntien tulisi kuitenkin huolehtia ve si huol to toi min tan sa kestävästä rahoituksesta. Myös selvitystyön ohjausryhmä on ilmoittanut kantanaan mm., et tä aiesopimuksen mukaista vesihuoltoyhtiötä ei ole tällä hetkellä mah dollis ta perustaa aiesopimuskuntien asettamilla reunaehdoilla ja aikataululla. Oheismateriaalina ohjausryhmän kannanotto Aiesopimuksen jatkaminen tässä vaiheessa kuitenkin vaikeuttaa ve si huol tolai tos ten normaalia toimintaa, koska mm. henkilöstöön ja kehittämiseen liitty vät päätökset tulee hyväksyttää vähintään ohjausryhmässä. Tämän vuoksi kau pun gin hal li tuk sen olisi perusteltua todeta aiesopimuksen mukainen selvi tys työ päättyneeksi ja aiesopimus rauenneeksi. Liitteenä on Turun Seudun Vesiyhtiöselvitys Pöyry Finland Oy LIITE B2, TEKLA TEKNINEN JOHTAJA: Tekninen lautakunta merkitsee tiedokseen aiesopimuksen mukai sen seudullisen vesiyhtiön perustamisselvityksen ja esittää kau pun gin hal li tuk sel le, että Turun, Raision, Naantalin ja Maskun hyväksymä aiesopimus ei tässä vaiheessa edellytä jat kotoi men pi tei tä Naantalin kaupungin osalta vaan sopimus raukeaa. TEKNINEN LAUTAKUNTA: Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.
Seudullisen vesihuollon jakeluyhtiöselvitys
Tekninen lautakunta 47 21.05.2014 Kaupunginhallitus 250 02.06.2014 Seudullisen vesihuollon jakeluyhtiöselvitys 363/00.03.02/2014 TEKLA 47 Tekninen johtaja Kimmo Suonpää 13.5.2014: Seudullisen vesiyhtiön
Seudullisen vesiyhtiön taloudellinen mallinnus ja hankkeen jatkovalmistelu
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 49/14.05.00/2012 177 Seudullisen vesiyhtiön taloudellinen mallinnus ja hankkeen jatkovalmistelu Tekninen johtaja Antti Korte Naantalin, Maskun, Raision ja Turun
VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN
Tekninen lautakunta 28 21.04.2015 Tekninen lautakunta 37 26.05.2015 Tekninen lautakunta 63 27.11.2015 Kunnanhallitus 188 30.11.2015 Valtuusto 69 07.12.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN
Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas
Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan
Perusmaksut vuodessa (vanha taksa suluissa):
Kunnanhallitus 164 27.10.2014 Kunnanhallitus 184 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 45 09.12.2014 Vesimaksutaksan tarkistaminen 2015 169/02.05.00/2011 Kh 27.10.2014 164 Kyyjärven kunnan voimassaolevaa vesimaksutaksaa
Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas
Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan
Huleveden viemäröinnin järjestäminen
Tekninen lautakunta 69 24.08.2016 Kaupunginhallitus 283 12.09.2016 Kaupunginvaltuusto 77 17.10.2016 Huleveden viemäröinnin järjestäminen 598/10.05.04.00/2016 Tekninen lautakunta 24.08.2016 69 Vesihuoltopäällikkö
Seudullisen vesiyhtiön taloudellinen mallinnus ja hankkeen jatkovalmistelu
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 4228-2014 (011) Seudullisen vesiyhtiön taloudellinen mallinnus ja hankkeen jatkovalmistelu Tiivistelmä: - Khkon 127 Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen, johtaja Jukka
Sisällysluettelo. 59 Teknisen lautakunnan talouden ja toiminnan osavuosiraportti ajalta 1.1.-30.6.2015 3
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 Tekninen lautakunta 26.08.2015 Sisällysluettelo Sivu 59 Teknisen lautakunnan talouden ja toiminnan osavuosiraportti ajalta 1.1.-30.6.2015 3 60 Seudullisen vesihuollon
Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen
Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013
Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022
Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot
Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta
VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0
Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija
Sisällysluettelo. 316 Pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset 3. 317 Koulutuslautakunnan vuoden 2015 talousarvion muutokset 4
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 26/2015 1 Kaupunginhallitus 07.09.2015 Sisällysluettelo Sivu 316 Pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset 3 317 Koulutuslautakunnan vuoden 2015 talousarvion muutokset 4 318 Varajäsenen
Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 286 10.10.2016 86 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016 286 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti
Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030
Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 212-23 Juuan kunnan vesihuoltolaitokselle on laadittu liiketaloudellinen analyysi ja kehitysennuste vuoteen 23 saakka.
VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31
Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tampereentie 10, Tekninen 10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.
Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015
Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 6/ Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 6/2017 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tampereentie 10, Tekninen 10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 30 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Vesihuoltolaitoksen maksuperusteet
Tekninen lautakunta 27 16.05.2016 Kunnanhallitus 81 31.05.2016 Kunnanvaltuusto 18 16.06.2016 Kunnanhallitus 160 24.10.2016 Kunnanvaltuusto 28 01.11.2016 Vesihuoltolaitoksen maksuperusteet 52/02.09.00/2016
Vesihuollon vesi- ja jätevesimaksun muuttaminen ja hulevesimaksun käyttöönottaminen
Tekninen lautakunta 92 22.11.2016 Vesihuollon vesi- ja jätevesimaksun muuttaminen ja hulevesimaksun käyttöönottaminen Tekninen lautakunta 22.11.2016 92 Tekninen johtaja Kimmo Suonpää 11.11.2016: Johdanto:
Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja
Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016
Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa
MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE
Ympäristölautakunta 161 06.10.2015 Ympäristölautakunta 222 26.11.2015 MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE
Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma
Pudasjärven kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma 12.10.2015 Vesihuollon termejä Vesihuolto; vesihuollolla tarkoitetaan veden johtamista, käsittelyä ja toimittamista talousvetenä käytettäväksi sekä
Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutokset ja yhtiösopimus
Kaupunginhallitus 323 10.10.2016 Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutokset ja yhtiösopimus 648/00.03.04/2016 Kaupunginhallitus 10.10.2016 323 Tekninen johtaja Kimmo Suonpää: Taustaa
Veden hinnan määräytymisperusteet
Veden hinnan määräytymisperusteet Seminaari 5.11.2015 Säätytalo, Helsinki Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolain muutoksista 1.9.2014 Muutoksia maksuja ja taloutta koskeviin
Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutokset ja yhtiösopimus
Kaupunginhallitus 323 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 17.10.2016 Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutokset ja yhtiösopimus 648/00.03.04/2016 Kaupunginhallitus 10.10.2016 323
Kuntayhtymänjohtajan esitys:
Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma
Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:
Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus
Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:
Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan
PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS
Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.
Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 28.10.2015 Sisällysluettelo Sivu 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2016-2019 investoinnit 4 68 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus
102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas
Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.
TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018
TURUN SEUDUN VESIHUOLTOYHTEISTYÖ: SEUDULLISEN VESIHUOLTOYHTIÖN SELVITYS
TURUN SEUDUN VESIHUOLTOYHTEISTYÖ: SEUDULLISEN VESIHUOLTOYHTIÖN SELVITYS 16UWA0050 Turun, Raision ja Naantalin kaupungit, Maskun kunta, Turun Seudun Vesi Oy ja Turun seudun puhdistamo Oy 12.3.2014 SISÄLTÖ
Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013
Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala
- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen
Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus
44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta
Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-
Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.
Tekninen lautakunta 122 22.11.2018 Kaupunginhallitus 253 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 5 18.03.2019 Hulevesitaksa 1099/10.03.01/2018 Tekla 22.11.2018 122 Valmistelija: kaupungininsinööri Katja Rissanen
Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa
Kaupunginhallitus 294 19.09.2016 Kaupunginhallitus 303 26.09.2016 Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa 542/05.11.03/2016 Kaupunginhallitus 19.09.2016 294 Hallintojohtaja Riitta
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN
- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
Vesihuollon vesi- ja jätevesimaksun muuttaminen ja hulevesimaksun käyttöönottaminen
Tekninen lautakunta 92 22.11.2016 Kaupunginhallitus 393 28.11.2016 Tekninen lautakunta 9 08.03.2017 Kaupunginhallitus 84 20.03.2017 Kaupunginhallitus 137 18.04.2017 Vesihuollon vesi- ja jätevesimaksun
Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016
Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,
Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.
Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin
HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ
Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,
HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015
Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE
Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle
Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt
Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016
Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.
Valmistelija: johtaja Jouko Grön, puh * Ote ympäristölautakunnan pöytäkirjasta / 142.
Loimaan Vesi -liikelaitoksen 13 12.03.2014 Kaupunginhallitus 111 31.03.2014 Loimaan Vesi -liikelaitoksen 39 04.11.2015 Loimaan Vesi -liikelaitoksen 51 26.10.2016 Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueiden tarkistaminen
Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja
ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS
Tekninen lautakunta 106 10.12.2014 Ympäristölautakunta 7 03.02.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS 188/59/2014 Tekninen lautakunta 10.12.2014 106 Vesihuoltolain mukaan
Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta
PARGAS STAD PARAISTEN KAUPUNKI UTDRAG UR PROTOKOLL OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 29 27.02.2017 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162
Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014
Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari
Viitasaaren kaupunginhallitus 212 31.10.2016 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 90 07.11.2016 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari 650/211/2016 Viitasaaren kaupunginhallitus
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus
Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178
Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston
Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.
Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion
(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.
Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014
Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon
Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään
Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollinen eriyttäminen ja aloittava tase
Kaupunginvaltuusto 8 25.01.2016 Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollinen eriyttäminen ja aloittava tase 1.1.2015 74/02.02.00/2016 Kvalt 25.01.2016 8 Kaupunginhallituksen pöytäkirjassa 14.12.2015 347 on asiasta
Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.
Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi
Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk
Ympäristölautakunta 193 27.10.2015 Ympäristölautakunta 233 15.12.2015 MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VALITUKSESTA
Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen
Kunnanhallitus 144 12.05.2014 Kunnanhallitus 14 19.01.2015 Kunnanvaltuusto 9 26.01.2015 Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen 517/08.00.00/2014 KHALL 12.05.2014
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan
Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.
Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 414 19.12.2016 20 Asianro 8773/14.05.00/2016 Vesihuollon yhteistyöselvitys Kuopion ja Siilinjärven välillä Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.12.2016
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 1
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 07.12.2016 AIKA 07.12.2016 kello 17:00-17:40 PAIKKA Loimaan Veden kokoustila, Kanta-Loimaantie 2 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 52 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus
Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-
Lausunto jätehuoltomääräysten muuttamisesta
Kaavoitus- ja 18 02.03.2017 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 89 20.03.2017 Lausunto jätehuoltomääräysten muuttamisesta 687/11.01.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 02.03.2017 18 Ympäristöpäällikkö
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)
VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.
Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta
Kaupunginhallitus 115 27.04.2015 Ympäristölautakunta 37 13.05.2015 Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston
Päätös osuuskunnan vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Kinttala Esko
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 88 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-506-2-21, Kinttala Esko 859/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 24.09.2015
Kehittämistoimikunta 61 19.10.2015. Keskuspuhdistamohankkeen tilanne 686/08.082/2014 KEHTMK 19.10.2015 61
Kehittämistoimikunta 61 19.10.2015 Keskuspuhdistamohankkeen tilanne 686/08.082/2014 KEHTMK 19.10.2015 61 Ylöjärven Vesi liikelaitoksen toimitusjohtaja Jouni Vähäkyttä Pirkanmaan keskuspuhdistamohanketta
Turun seudun puhdistamo Oy:n uusien osakkaiden ottaminen ja sopimusten päivittäminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 682/14.05.01/2013 107 Turun seudun puhdistamo Oy:n uusien osakkaiden ottaminen ja sopimusten päivittäminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.11.2015 309: Kaupunginsihteeri
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.
Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin:
Kaupunginhallitus 90 07.03.2016 Hallintosääntömuutos 4 luku lautakunnat, aluejohtokunnat ja toimikunnat 6 lautakunnan erityinen ratkaisuvalta, rakennus- ja ympäristölautakunta ja tekninen lautakunta sekä
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi
Hulevesimaksun käyttöönotto
Hulevesimaksun käyttöönotto KARA 0 Valmistelijat: tekninen johtaja Nina Kujala, p. 044 7809 331, ta louspääl lik kö Hanna Ekholm-Kippo, p. 044 7809 313, suun nit te lu in si nöö ri Minna Väisänen, p. 044
Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.
Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto
Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin:
Kaupunginhallitus 90 07.03.2016 Kaupunginvaltuusto 27 14.03.2016 Hallintosääntömuutos 4 luku lautakunnat, aluejohtokunnat ja toimikunnat 6 lautakunnan erityinen ratkaisuvalta, rakennus- ja ympäristölautakunta