Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2015"

Transkriptio

1 Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2015 Kysely koskee yrityksen / organisaation henkilöstöä Suomessa 1 YRITYKSEN HENKILÖSTÖMÄÄRÄ JA ENNUSTE llmoittakaa yrityksenne palveluksessa Suomessa olevan henkilöstön lukumäärä viime vuoden lokakuussa ja tämän vuoden lokakuussa. Jos ei ole toimintaa, merkitkää 0. Henkilöstöksi lasketaan myös osa- ja määräaikaisessa työsuhteessa olevat, äitiys- ja vanhempainvapaalla olevat, lomautetut sekä tarvittaessa työhön kutsuttavat henkilöt, jotka ovat toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa.henkilöstöksi ei lasketa vuokratyöntekijöitä, jotka ilmoitetaan kysymyksessä 3. Henkilöstömäärä Lokakuu 2014 Lokakuu 2015 Arvioikaa, kuinka henkilöstömääränne kehittyy vuoden 2016 aikana. Mikäli henkilöstön määrä on muuttunut huomattavasti kysyttyinä vuosina, ilmoittakaa syy (esim. fuusio, yritysosto, 2 TYÖSUHTEESSA LEVAT ULKMAALAISET Kuinka monta työsuhteessa olevaa ulkomaalaista (ei Suomen kansalaista) yrityksessänne työskentelee lokakuussa 2015? Jos yrityksessänne ei työskentele ulkomaalaisia, merkitkää 0. Kuinka yrityksenne ulkomaalaiset työntekijät jakautuvat eri henkilöstöryhmiin? - työntekijä-/suorittavissa tehtävissä (henkilöä) - toimihenkilö-/asiantuntija-/esimiestehtävissä (henkilöä) - johtotehtävissä (henkilöä) Arvioikaa, miten työsuhteessa olevien ulkomaalaisten määrä muuttuu vuosina verrattuna vuoteen YRITYKSEN VUKRATYÖNTEKIJÄT Kuinka monta vuokratyöntekijää työskentelee yrityksessänne lokakuussa 2015? Jos vuokratyöntekijöitä ei ole, merkitkää 0. Arvioikaa, kuinka vuokratyöntekijöiden määrä muuttuu yrityksessänne vuosina verrattuna vuoteen 2015.

2 4 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA HARJITTELIJAT Kuinka monta koululaista ja opiskelijaa yrityksessänne oli kesätyöntekijöinä tai harjoittelujaksolla kesä-elokuussa vuonna 2015? Jos ei kesätyöntekijöitä tai harjoittelijoita, merkitkää 0. Arvioikaa, kuinka paljon kesätyöntekijöiden ja harjoittelijoiden määrä yrityksessänne muuttuu kesällä 2016 verrattuna kesään Kesätyöntekijöiksi ja harjoittelijoiksi lasketaan myös -Tutustu työelämään ja tienaa -jaksolla olevat nuoret, jotka työskentelevät työantajan palveluksessa 2 viikkoa. -Ammatillisen koulutuksen työssäoppijat, joille työssäoppimisjakso on työpaikalla tapahtuvaa opiskelua. -Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen harjoittelijat, jotka suorittavat opintoihinsa kuuluvaa harjoittelujaksoa. 5 REKRYTINTIVAIKEUDET nko yrityksessänne tällä hetkellä sellaisia ammatteja tai tehtäviä, joihin on ollut vaikea saada ammattitaitoista henkilöstöä? KYSYTÄÄN NIILTÄ, JILLA N LLUT REKRYVAIKEUKSIA: Missä ammateissa ja tehtävissä olette kokeneet rekrytointivaikeuksia? Ilmoittakaa lisäksi kuinka monen henkilön

3 Mitä osaamista vaaditaan erityisesti näissä tehtävissä, joihin teidän on ollut vaikeaa saada ammattitaitoisia henkilöitä? Avoin vastausmahdollisuus Rekrytointivaikeuksien syyt alasvetovalikossa: Avoimeen työtehtävään ei ole hakijoita Liian vähäinen alan työkokemus Ammattitaito tai -pätevyys on vanhentunut Riittämätön tai väärän alan koulutus Puutteet työpaikkakohtaisessa erityisosaamisessa Hakijan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin liittyvät syyt Työaikaan tai työtehtävän määräaikaisuuteen liittyvät syyt Palkkaukseen liittyvät syyt Työpaikan sijainti ja kulkuyhteydet Alan imago tai tunnettuuden puute Työttömyysturvaan ja sosiaalietuuksiin liittyvät syyt

4 6. PPISPIMUKSEN KÄYTTÖ JA KEHITTÄMINEN nko yrityksessänne solmittu uusia oppisopimuksia n solmittu aikaisemmin, mutta ei kysyttyinä vuosina vuosina ? Jos kyllä, ilmoittakaa yrityksessänne vuosina aloittaneiden oppisopimusopiskelijoiden määrä. Jos kyllä, kuinka moni näistä vuosina aloittaneista oppisopimusopiskelijoista rekrytoitiin yrityksenne ulkopuolelta? Jos kyllä, oliko yrityksessänne vuosina aloittaneissa oppisopimusopiskelijoissa alle 25-vuotiaita nuoria? Jos kyllä, mitä oppisopimuksen tutkintotyyppiä yrityksessänne vuosina aloittaneet oppisopimusopiskelijat opiskelevat/opiskelivat? Ammatillinen Ammattitutkinto Erikoisammattit perustutkinto utkinto nko yrityksenne hakenut oppisopimusopiskelijan palkkaamiseen palkkatukea vuosina ? Jos kyllä, onko yrityksenne saanut oppisopimusopiskelijan palkkaamiseen palkkatukea vuosina ?, kaikkiin, osaan haettuihin haetuista Arvioikaa, kuinka oppisopimuksen käyttö kehittyy yrityksessänne vuosina verrattuna vuosiin Arvioikaa seuraavia oppisopimuskoulutusta koskevia väittämiä yrityksenne näkökulmasta asteikolla täysin samaa - täysin eri. Täysin samaa Jokseenkin samaa samaa eikä eri Jokseenkin eri Täysin eri ppisopimus on erinomainen keino päivittää yrityksemme henkilöstön osaamista ppisopimus on erinomainen keino rekrytoida uusia työntekijöitä yritykseemme Mahdollisuus suorittaa tutkinnon osa oppisopimuksella (lyhyt kesto) lisäisi oppisopimuksen käyttöä yrityksessämme ppisopimus sopii erinomaisesti alle 20- vuotiaiden koulutusmuodoksi toimialallamme ppisopimukseen liittyvää tietoa on helposti saatavilla ppisopimukseen liittyvän hallinnon määrä on kohtuullinen

5 Yhteiskunnan maksamat tuet (koulutuskorvaus, palkkatuki) madaltavat yrityksemme kynnystä solmia oppisopimus ppisopimusopiskelijalle maksettavan palkan taso on sopiva ppisopimusopiskelijoiden sitoutuminen oman ammattitaidon kehittämiseen on vahvaa Yrityksellämme on riittävästi resursseja oppisopimusopiskelijoiden ohjaamiseen ppilaitos toimii aktiivisesti yrityksemme tukena koko oppisopimuksen ajan Työpaikkaohjaajakoulutusta on tarjolla riittävästi AV1. Mitkä ovat yrityksenne kannalta tärkeimmät syyt käyttää oppisopimuskoulutusta? AV2. Mitkä ovat yrityksenne kannalta merkittävimmät oppisopimuskoulutuksen käytön esteet? AV3. Miten oppisopimuskoulutusta tulisi mielestänne kehittää?

Henkilöstö ja koulutustiedustelu 2014

Henkilöstö ja koulutustiedustelu 2014 Henkilöstö ja koulutustiedustelu 2014 Kysely koskee yrityksen / organisaation henkilöstöä Suomessa 1 YRITYKSEN HENKILÖSTÖMÄÄRÄ JA ENNUSTE llmoittakaa yrityksenne palveluksessa olevan henkilöstön lukumäärä

Lisätiedot

Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet

Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet Oppisopimuksen tulevaisuuden näkymiä -tilaisuus 15.6.2016 Satu Ågren Ketä EK edustaa? EK edustaa kattavasti kaikkia yksityisiä toimialoja ja kaikenkokoisia yrityksiä.

Lisätiedot

Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista

Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista EK:n henkilöstö ja koulutustiedustelu 2016 Joka neljäs yritys solmi oppisopimuksia vuosina 2014 2015 On solmittu oppisopimuksia 23 % Ei ole solmittu oppisopimuksia

Lisätiedot

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka Osaava työvoima ja koulutuksen uudistukset Mirja Hannula @mirjahannula Elinkeinoelämän foorumi 31.1.2018 Kotka Suomessa ammattityövoiman saatavuus noussut merkittävimmäksi tuotannon tai myynnin kasvun

Lisätiedot

Rekrytoinnit ja rekrytointivaikeudet teknologiateollisuuden yrityksissä vuonna Lähde: Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2013

Rekrytoinnit ja rekrytointivaikeudet teknologiateollisuuden yrityksissä vuonna Lähde: Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2013 Rekrytoinnit ja rekrytointivaikeudet teknologiateollisuuden yrityksissä vuonna 2013 Rekrytointivaikeuksia kokeneet teknologiateollisuuden yritykset toimialoittain vuosina 2010-2013. Vastanneet yritykset,

Lisätiedot

EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelu HENKO Kiinteistöpalvelualan tuloksia/tiia Brax

EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelu HENKO Kiinteistöpalvelualan tuloksia/tiia Brax EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelu HENKO 2016 Kiinteistöpalvelualan tuloksia/tiia Brax Copyright Kiinteistötyönantajat ry 2017 HENKO 2016 mukana kaikki EK:n edustamat toimialat lähetettiin otannan

Lisätiedot

Eteläranta Helsinki puh. (09) Osaavaaa henkilöstöä teknologiateollisuuteen 2016 (pdf)

Eteläranta Helsinki puh. (09) Osaavaaa henkilöstöä teknologiateollisuuteen 2016 (pdf) Julkaisija: Teknologiateollisuus ry Eteläranta 10 00130 Helsinki puh. (09) 19231 www.teknologiateollisuus.fi Osaavaaa henkilöstöä teknologiateollisuuteen 2016 (pdf) ISBN 978-952-5998-91-7 Teknologiateollisuus

Lisätiedot

ARVOSTAN KONSEPTI. Kokemuksia hoito- ja hoiva-alan ennakoivasta rekrytoinnista. HYVÄ-asiantuntijafoorumi Osaavan työvoiman saanti hyvinvointialalla

ARVOSTAN KONSEPTI. Kokemuksia hoito- ja hoiva-alan ennakoivasta rekrytoinnista. HYVÄ-asiantuntijafoorumi Osaavan työvoiman saanti hyvinvointialalla ARVOSTAN KONSEPTI Kokemuksia hoito- ja hoiva-alan ennakoivasta rekrytoinnista HYVÄ-asiantuntijafoorumi Osaavan työvoiman saanti hyvinvointialalla 14.5.2009 Ennakoivan rekrytointityön perusteluja 1/2 Hoito-

Lisätiedot

HAASTENA TYÖVOIMA Sosiaali- ja terveydenhuolto

HAASTENA TYÖVOIMA Sosiaali- ja terveydenhuolto HAASTENA TYÖVOIMA Sosiaali- ja terveydenhuolto Haasteena sosiaali- ja terveysalan työvoiman saatavuus Alalla työskentelevät eläköityvät Palvelutarpeen lisääntyminen kysynnän kasvu väestön ikääntyminen

Lisätiedot

Eteläranta 10 00130 Helsinki. puh. (09) 19231 www.teknologiateollisuus.fi. Osaavaaa henkilöstöä teknologiateollisuuteen 2014 (pdf)

Eteläranta 10 00130 Helsinki. puh. (09) 19231 www.teknologiateollisuus.fi. Osaavaaa henkilöstöä teknologiateollisuuteen 2014 (pdf) saavaa henkilöstöä teknologiateollisuuteen 214 Julkaisija: Teknologiateollisuus ry Eteläranta 1 13 Helsinki puh. (9) 19231 www.teknologiateollisuus.fi saavaaa henkilöstöä teknologiateollisuuteen 214 (pdf)

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus ja ammattiosaamisen näytöt Toisen asteen koulutuksen kehittäminen elinkeinoelämän näkökulmasta. elinkeinoelämän näkökulmasta

Ammatillinen koulutus ja ammattiosaamisen näytöt Toisen asteen koulutuksen kehittäminen elinkeinoelämän näkökulmasta. elinkeinoelämän näkökulmasta Ammatillinen koulutus ja ammattiosaamisen näytöt Toisen asteen koulutuksen kehittäminen elinkeinoelämän näkökulmasta elinkeinoelämän näkökulmasta Mirja Mirja Hannula Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK

Lisätiedot

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ.

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ. KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ. - myös oppisopimuksella IDEOITA JA INNOSTUSTA TULEVAISUUTEEN: WWW.SAKKY.FI OPPISOPIMUS LYHYESTI Opiskelu painottuu työn tekemiseen, tarvittaessa osaamista täydennetään oppilaitoksessa

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Mirja Hannula 20.4.2016 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi - hallitusohjelman kirjaukset Vahvistetaan ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä.

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Satu Ågren 16.3.2016

Kommenttipuheenvuoro. Satu Ågren 16.3.2016 Kommenttipuheenvuoro Satu Ågren 16.3.2016 EK:n jäsenyrityksissä tehdyt rekrytoinnit koulutusasteen mukaan 2013 Teollisuus 40% 31% 25% 4% Ammatillinen koulutus Ammattikorkeakoulu Rakentaminen 91% 7% 2%

Lisätiedot

22.02.12. Oppisopimus. - väylä ammattitaitoon. Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus. www.pkky.

22.02.12. Oppisopimus. - väylä ammattitaitoon. Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus. www.pkky. Oppisopimus - väylä ammattitaitoon Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus www.pkky.fi/oppisopimus Määritelmä: OPPISOPIMUS ON PÄÄOSIN TYÖPAIKALLA KÄYTÄNNÖN TYÖTEHTÄVISSÄ TAPAHTUVA

Lisätiedot

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus www.oppisopimus.fi 21.11.2018 ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT 1 Mitä oppisopimuskoulutus on? Oppisopimuskoulutus on työssä tapahtuvaa ammatillista koulutusta, jota

Lisätiedot

Nuorten Oppisopimuskoulutus

Nuorten Oppisopimuskoulutus Nuorten Oppisopimuskoulutus Oppisopimuksella tarkoitetaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä harjoitettavia ammatillisia opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla. Työ + koulu

Lisätiedot

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen

Lisätiedot

Satakunnan oppisopimuskeskus

Satakunnan oppisopimuskeskus Satakunnan oppisopimuskeskus Henkilöstö Koulutustarkastajat Janne Koskela, Riitta Lehtonen, Juha Nurmi, Anne Nurmimäki (Rauma) Koulutussihteerit: Sirpa Häyhtiö, Kirsi Aulapalo, Kirsi Jokisuo, Satu Uusi-Uola

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula, Sipoo Opiskelijoita noin 7 000, henkilökuntaa noin 620 12 koulutusyksikköä (Järvenpää,

Lisätiedot

Työelämän osaamistarpeita

Työelämän osaamistarpeita Työelämän osaamistarpeita 12.5.2008 Tiedosta kompetensseihin Räjäytetään rajat mielissä ja järjestelmissä Satu Ågren Yritysten tarvitsema osaaminen Tiedot ja taidot Arvot ja asenteet Verkostot 2 1 Rekrytoinnin

Lisätiedot

Talouskasvu tarvitsee osaavat tekijänsä. Riikka Heikinheimo Johtaja Osaaminen ja koulutus

Talouskasvu tarvitsee osaavat tekijänsä. Riikka Heikinheimo Johtaja Osaaminen ja koulutus Talouskasvu tarvitsee osaavat tekijänsä Riikka Heikinheimo Johtaja Osaaminen ja koulutus Talous toipumassa ollaan kierroksen jäljessä Suomen vaikeat vuodet 2010- luvulla Suomen talouskehitys oli erittäin

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-toimistot tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-palvelut tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle.

Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. Opsotäppä X Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. https://www.youtube.com/watch?v=hudvcsibcyo https://www.youtube.com/playlist?list=plmhprup4imy4hrconl7cujhtcjl5ygerf

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen Stadin oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen! Kun haluat yhdistää työnteon ja opiskelun, oppisopimuskoulutus on juuri sinulle sopiva

Lisätiedot

Osaavaa henkilöstöä teknologiateollisuuteen 2015

Osaavaa henkilöstöä teknologiateollisuuteen 2015 Osaavaa henkilöstöä teknologiateollisuuteen 2015 Teknologiateollisuuden jäsenyritysten vastaukset EK:n Henkilöstö- ja koulutustiedustelussa 2014 Julkaisija: Teknologiateollisuus ry Eteläranta 10 00130

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio tori t Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi tai oppisopimuskeskus@sakky.fi

Lisätiedot

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen Stadin aikuisopisto Oppisopimuskoulutus Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen! Kun haluat yhdistää työnteon ja opiskelun, oppisopimuskoulutus on juuri sinulle sopiva vaihtoehto.

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

Oppisopimus on HyväDiili

Oppisopimus on HyväDiili Oppisopimus on HyväDiili Nuoret osaajat yritysten voimavarana- Yritykset oppisopimuksen mahdollistajana Minna Sainio 040 868 0631 minna.sainio@sedu.fi OpsoDiili Länsi-Suomi 1.4.2015 31.12.2017 Nuorten

Lisätiedot

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Vuoden 2014 oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen paikat Päätös

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 Markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

OPEN DAY - YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN KANSSA

OPEN DAY - YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN KANSSA OPEN DAY - YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN KANSSA Laadukas ammatillinen koulutus syntyy monipuolisessa yhteistyössä työelämän kanssa, ja yhteistyön merkitys kasvaa ammatillisen koulutuksen uudistumisen myötä. Tiiviillä

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.

Lisätiedot

Opiskelija työpaikalla

Opiskelija työpaikalla Opiskelija työpaikalla Koulutus vastaa yksilön ja työelämän tarpeisiin Ammatillisen koulutuksen tavoitteena on vastata opiskelijan ja työelämän tarpei siin. Ammatillisen koulutuksen suunnittelua tehdään

Lisätiedot

Jyväskylän oppisopimuskeskuksen yleisesittely

Jyväskylän oppisopimuskeskuksen yleisesittely Jyväskylän oppisopimuskeskuksen yleisesittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Jyväskylän oppisopimuskeskus on keskisuomalaisten yritysten ja työelämän kasvun tuki. Ammatillisen koulutuksen asiantuntijamme

Lisätiedot

ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä. Maria Dahlberg 1.12.2011

ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä. Maria Dahlberg 1.12.2011 ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä Maria Dahlberg 1.12.2011 Tavoitteemme nuorten yhteiskuntatakuu projektiin liittyen 1. Haluamme olla mukana kehittämässä

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

Palkkatuki 25.11.2010 3

Palkkatuki 25.11.2010 3 Palkkatuki Tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa sekä edistää pitkään työttömänä olleen pääsemistä avoimille työmarkkinoille Palkkatukea koskevat

Lisätiedot

Mikä koulutus työllistää? Kuinka yritykset rekrytoivat? EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelun tuloksia

Mikä koulutus työllistää? Kuinka yritykset rekrytoivat? EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelun tuloksia Mikä koulutus työllistää? Kuinka yritykset rekrytoivat? EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelun tuloksia Jenni Ruokonen 13.3.2014 Elinkeinoelämän keskusliitto EK 27 jäsenliittoa 16 000 jäsenyritystä, joista

Lisätiedot

Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö

Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö Sovellettavat säädökset ja ohjeet Laki julkisesta työvoima-

Lisätiedot

LINKKI Tehokkaampaan oppisopimuksen hyödyntämiseen pienyrityksissä

LINKKI Tehokkaampaan oppisopimuksen hyödyntämiseen pienyrityksissä LINKKI Tehokkaampaan oppisopimuksen hyödyntämiseen pienyrityksissä Veli-Matti Lamppu 11..200 1 Ammatti-ihmisistä pulaa Yritysten kehittämisen pahin este, % yrityksistä II/0 21 14 14 4 2 I/0 1 1 11 2 II/0

Lisätiedot

Työelämässä tarvittavan osaamisen kehittäminen ammatillisen koulutuksen haasteet ja mahdollisuudet

Työelämässä tarvittavan osaamisen kehittäminen ammatillisen koulutuksen haasteet ja mahdollisuudet Työelämässä tarvittavan osaamisen kehittäminen ammatillisen koulutuksen haasteet ja mahdollisuudet Marina Congress Centre 26.2.2007 Heikki Suomalainen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Toimintaympäristön

Lisätiedot

Innostu nuorista Jarno Tuimala, toimitusjohtaja Kaupan päivä, 2014 Hyria koulutus Oy

Innostu nuorista Jarno Tuimala, toimitusjohtaja Kaupan päivä, 2014 Hyria koulutus Oy Innostu nuorista Jarno Tuimala, toimitusjohtaja Kaupan päivä, 2014 Hyria koulutus Oy E N E M M Ä N O S A A M I S T A 13.1.2014 1 Hyria koulutus Oy lyhyesti Ammatti- ja aikuisopisto Hyvinkään-Riihimäen

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteuttaminen

Työssäoppimisen toteuttaminen Työssäoppimisen toteuttaminen 1 Sisällöt Määritelmät Valmistautuminen työssäoppimisen ohjaamiseen Mitä meidän työyhteisössä voi oppia? Yhteistyö oppilaitoksen kanssa Tutkinnon perusteiden merkitys työssäoppimisessa

Lisätiedot

14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova,

14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova, Oppisopimustoiminnan i i i ajankohtaiskatsaus k t 14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova, Henkilöstö 3 ½ koulutustarkastajaa 4 ½ koulutussihteeriä Toimipisteet Otavankatu 5A, Pori ja Satamakatu 17, Rauma Eniten

Lisätiedot

Omnian oppisopimustoimisto järjestää työpaikkakouluttajille ilmaista koulutusta, joka tukee työpaikalla tapahtuvaa opiskelijan ohjausta.

Omnian oppisopimustoimisto järjestää työpaikkakouluttajille ilmaista koulutusta, joka tukee työpaikalla tapahtuvaa opiskelijan ohjausta. Yleistä oppisopimuksesta Oppisopimustoimisto laatii virallisen oppisopimuksen yhdessä työnantajan ja opiskelijan kanssa. Oppisopimus on juridisesti pätevä määräaikainen työsopimus, jossa noudatetaan normaaleja

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta Sisällysluettelo Nuorelle 3 Työpaikalle 4 Opiskelija / työpaikkaohjaaja / esimies

Lisätiedot

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä

Lisätiedot

Oppisopimus koulutusmuotona. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö

Oppisopimus koulutusmuotona. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Oppisopimus koulutusmuotona Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Oppisopimus on ollut aiemmin Suomessa pääasiassa aikuisten koulutusmuoto ammatillisten tutkintojen suorittamiseen Oppisopimuskoulutuksella

Lisätiedot

Keskusjärjestöjen yhteiskuntasopimusneuvottelut

Keskusjärjestöjen yhteiskuntasopimusneuvottelut TYÖMARKKINAKIRJE 2/2015 Keskusjärjestöjen yhteiskuntasopimusneuvottelut Keskusjärjestöt neuvottelevat paraikaa yhteiskuntasopimuksesta. Hallitus edellyttää, että yksikkötyökustannukset alenisivat viidellä

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE

OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE www.varia.fi SISÄLLYS Mitä oppisopimuskoulutus on?... 2 Oppisopimuskoulutus ja yleinen tutkintorakenne... 4 Oppisopimusprosessi... 5 Oppisopimuksen

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee?

1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee? 1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee? 100% 90% 80% 70% 60% 50% 52,9% 40% 34,1% 30% 20% 10% 0% 9,4% Etelä-Kymenlaakso Pohjois-Kymenlaakso Sekä Etelä- että Pohjois- Kymenlaakso 3,6% Muu, mikä? 1.

Lisätiedot

Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa

Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Yksityisen Opetusalan Liiton keskustelutilaisuus Helsinki 9.4.2008 Muutosvoimat pakottavat jatkuvaan osaamisen kehittämiseen

Lisätiedot

Nuorten oppisopimus rekrytointikanava ja ammattitaidon kasvattaja. Tarja Saaren- Seppälä, FT 26.3.2015

Nuorten oppisopimus rekrytointikanava ja ammattitaidon kasvattaja. Tarja Saaren- Seppälä, FT 26.3.2015 Nuorten oppisopimus rekrytointikanava ja ammattitaidon kasvattaja Tarja Saaren- Seppälä, FT 26.3.2015 SAIRAALAN PUHTAANAPITO JA VÄLINEHUOLTOPALVELUT Korkean hygieniatason takaavia tilojen puhtaanapitopalveluja,

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE

KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu N = 78.5. 1 Yhteenvetoa Kesäntyöntekijöiden palkkaaminen SAK:laisille työpaikoille näyttää olevan edelleen

Lisätiedot

YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015

YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015 YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015 1. TUTUSTU TYÖELÄMÄÄN JA TIENAA-KESÄHARJOITTELUOHJELMA 2. TYÖNTEKIJÄT Kesäharjoitteluohjelman tarkoituksena

Lisätiedot

PALKKAESIMERKIT KESÄTYÖNTEKIJÖILLE KESÄ 2018

PALKKAESIMERKIT KESÄTYÖNTEKIJÖILLE KESÄ 2018 1 PALKKAESIMERKIT KESÄTYÖNTEKIJÖILLE KESÄ 2018 KAUPAN ALA Tyypillisiä tehtäviä: avustava konttorityö (palkkaryhmä A), lähetti (A), pullojen ja kärryjen käsittely (A), myyjä I (B1), kioskimyyjä (B1), varastotyöntekijä

Lisätiedot

Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2013

Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2013 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2013 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely Perustiedot: - Kyselyaika 7. 15.3.2013 - Kysely lähetettiin yli 5 henkilöä työllistäville jäsenorganisaatioille (916) - Vastauksia yhteensä

Lisätiedot

Tatu Elonen Materiaalihallintopäällikkö, Planmeca Oy. Better care through innovation

Tatu Elonen Materiaalihallintopäällikkö, Planmeca Oy. Better care through innovation Tatu Elonen Materiaalihallintopäällikkö, Planmeca Oy Better care through innovation Planmeca Group Perustettu vuonna 1971 Helsingissä Maailman suurin yksityisomisteinen hammasalan teknologiayritys Yksi

Lisätiedot

HEVOSYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA

HEVOSYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA HEVOSYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA ONNELAN ORIASEMA, Johanna Kivimäki Oriasemapalvelut Ravihevoskasvatusta Varsapihatto TYÖNANTAJAHISTORIA: palkattu kesätyöntekijä (palkkatuella ja ilman), oppisopimus, työkokeilu,

Lisätiedot

Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Huolinta

Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Huolinta Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Sukupuoli 10 8 79% 6 4 2 21% nainen mies Ikä 18 vuotta tai alle 19-26 3% 27-36 37-46 47-56 25% 28% 29% 57-62 16% 63 vuotta tai yli 2 4 6 8 10 Asuinpaikkakuntasi postinumeroalue

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 1 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 www.jao.fi/fi/jyvaskylan-oppisopimuskeskus oppisopimus@jao.fi 2 Oppisopimuskoulutus

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Mikä on ammatillisen koulutuksen reformi? Nuoria koskeva ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa

Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa EK-foorumi, Oulu Satu Ågren Esityksen sisältö Oppisopimuskoulutusta yksilöllistyviin ja eriytyviin tarpeisiin Oppisopimuksen kehittäminen ammatillisen koulutuksen reformissa

Lisätiedot

2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen.

2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen. OPISKELIJAPALAUTEKYSELYT 2018 1(7) Opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen 415/2018 ja päätöksen mukaiset opiskelijapalautekyselyt, jotka otetaan käyttöön 1.7.2018 alkaen. Vastausasteikko: (5) täysin

Lisätiedot

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1 Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29

Lisätiedot

OHJEITA LOMAKKEEN TÄYTTÄMISEEN

OHJEITA LOMAKKEEN TÄYTTÄMISEEN OHJEITA LOMAKKEEN TÄYTTÄMISEEN Tässä tutkimuksessa kerättäviä tietoja yrityksestä ja vuonna 2015 järjestetystä koulutuksesta on raportoitu yleensä mm. yrityksen tilinpäätöksen yhteydessä, henkilöstökertomuksessa

Lisätiedot

Kyselytunti (tai kaksi) Opso ry syysseminaari Riikka Vacker, Mari Pastila-Eklund

Kyselytunti (tai kaksi) Opso ry syysseminaari Riikka Vacker, Mari Pastila-Eklund Kyselytunti (tai kaksi) 30.10.2018 Opso ry syysseminaari Riikka Vacker, Mari Pastila-Eklund Oppisopimukseen on tehtävä tarkka koulutusohjelma lähipäivineen ja tarkkoine sisältöineen jo ennen kuin sitä

Lisätiedot

Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä

Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen Vastausjakaumia TNS Gallup 016 kyselystä Vastaajien lukumääriä Painottamaton Painotettu Akavalaiset 769 816 Muut 58 577 Akavalaiset: Mies 60 7 Nainen 09 5 Alle

Lisätiedot

MOLEMPI PAREMPI! Oppisopimus & Koulutussopimuksen joustava ja yksilöllinen yhdisteleminen työpaikalla. Salla Kivelä & Susanne Forsberg

MOLEMPI PAREMPI! Oppisopimus & Koulutussopimuksen joustava ja yksilöllinen yhdisteleminen työpaikalla. Salla Kivelä & Susanne Forsberg MOLEMPI PAREMPI! Oppisopimus & Koulutussopimuksen joustava ja yksilöllinen yhdisteleminen työpaikalla Salla Kivelä & Susanne Forsberg UUDISTUNUT AMMATILLINEN KOULUTUS Yksi tapa suorittaa tutkinto Yhteishaku

Lisätiedot

Oppisopimus koulutussopimus Gradiassa

Oppisopimus koulutussopimus Gradiassa Oppisopimus koulutussopimus Gradiassa Oppisopimus ja koulutussopimus perusperiaatteet Oppisopimuskoulutus perustuu työnantajan haluun/mahdollisuuteen palkata uusi työntekijä tai kouluttaa nykyistä henkilöstöä.

Lisätiedot

Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista. EK:n jäsenyritysten kokemukset ja tarpeet

Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista. EK:n jäsenyritysten kokemukset ja tarpeet Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista EK:n jäsenyritysten kokemukset ja tarpeet EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelu maaliskuu 2016 Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista Mikä on henkilöstö- ja koulutustiedustelu?

Lisätiedot

#uusiamis #10askeltaonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia

#uusiamis #10askeltaonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia #uusiamis #10taonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen yrityksille Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus ja työpaikoilla oppiminen

Ammatillinen koulutus ja työpaikoilla oppiminen Ammatillinen koulutus ja työpaikoilla oppiminen EK-Foorumi, Vaasa 13.9.2016 Johtaja Riikka Heikinheimo Työelämän uudistuminen haastaa myös ammatillisen koulutuksen uudistumaan 2 6.9.2016 Esimerkkejä digimurroksesta

Lisätiedot

Kirje 20.10.2014. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015

Kirje 20.10.2014. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 Kirje OKM/65/592/2014 20.10.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 Osana nuorisotakuun toimia opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

10 askelta onnistumiseen

10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Mirja Hannula, EK @mirjahannula 9.11.2018 Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät

Lisätiedot

Erityisoppilaitos työllistymisen ja työuran tukena

Erityisoppilaitos työllistymisen ja työuran tukena Erityisoppilaitos työllistymisen ja työuran tukena Työkyvyn arviointi kun asiakkaalla on oppimisen vaikeus tai kehitysvamma Kainuun opisto, Paltamo Riitta Kaivola, koulutusjohtaja Jari Keisu, työelämäasiantuntija

Lisätiedot

AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI

AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA - TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATTIOSAAJIA Ammatillinen koulutus on uudistunut ja uudistumassa,

Lisätiedot

Page 1 of 11 26.1. Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01. 15:11 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä.

Lisätiedot

Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda

Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto 12.12.2018 Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Ammatillinen koulutus Liiketoiminnan perustutkinto 180, merkonomi:

Lisätiedot

1. HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA

1. HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA Liite 1.1 Savon ammatti- ja aikuisopisto Liiketalous, kauppa ja tietojenkäsittely Kuopion toimialue 1. HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA 1.1 / Savon ammatti- ja aikuisopisto PL 87 (Presidentinkatu 3 E1) www.sakky.fi

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

TYÖPAIKAT. Rakenna oma polkusi tulevaisuuteen askel kerrallaan, yhdessä eteenpäin

TYÖPAIKAT. Rakenna oma polkusi tulevaisuuteen askel kerrallaan, yhdessä eteenpäin TYÖPAIKAT Rakenna oma polkusi tulevaisuuteen askel kerrallaan, yhdessä eteenpäin VAHVEMPAA AMMATTITAITOA TYÖSTÄ Ota haltuun tulevaisuuden ammattiosaaminen! Aidoissa työympäristöissä ja -tilanteissa hankit

Lisätiedot

Oppisopimuksia ammattikoululaisille

Oppisopimuksia ammattikoululaisille Oppisopimuksia ammattikoululaisille Jaakko Lainio 20.3.2014 Viimeinen vuosi oppisopimuksella Erinomainen yhdistelmämahdollisuus! Opiskellaan ensin perustaidot koulussa ja siirrytään välillä oppisopimuksella

Lisätiedot