Valmistelu: varhaiskasvatusjohtaja Kaisa Rauvala, puh

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valmistelu: varhaiskasvatusjohtaja Kaisa Rauvala, puh"

Transkriptio

1 Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Palvelusetelin käyttöönotto varhaiskasvatuksessa 365/ /2016 Koulutuslautakunta Valmistelu: varhaiskasvatusjohtaja Kaisa Rauvala, puh Kemin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kokouksessa ta lousar vioin vuodelle 2016 ja toimintasuunnitelman vuoteen Kau pun ki stra tegian toimenpideohjelmassa strategisena päämääränä on vetovoimainen kaupun ki ja tavoitteena uusien työpaikkojen luominen. Tuottajan eli kou lu tus lau takun nan toimenpiteenä vuodelle 2016 on yksityiset palveluntuottajat var hais kasva tuk ses sa. Tilaaja on myös asettanut päämääräksi kestävän kuntatalouden ja ta voit teek si palvelutuotannon tehostaminen ja tiivistäminen eri toimijatahojen kans sa. Koulutuslautakunnan toimenpiteenä on koulu ja päiväkotiverkon tarkas te lu ja palvelutuotannon vaihtoehtoisten järjestämismuotojen kartoitus. Kemin kaupungin palvelustrategian yhtenä keskeisenä päämääränä vuoteen 2020 on palvelujen tuottamiseen kumppanuuksien etsiminen Kemin kau pun kikon ser nis ta, kuntayhteistyöstä, yksityisistä palvelujentuottajista, kolmannesta sek to ris ta ja perheistä. Kemin kaupungin koulutuslautakunnan johtosäännön (kv ) mukaan koulutuslautakunnan ratkaisuvaltaan kuuluu päättäminen var hais kas va tuksen järjestämisestä omana tai ostopalvelutoimintana sekä maksuista ja tak soista. Varhaiskasvatuksen nykyiset palvelut Kemissä ovat kunnan järjestämä päi vähoi to päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa, perheille maksettava kotihoidontuki ja osittainen hoitoraha sekä avoin varhaiskasvatuskerhotoiminta. Palveluseteli Palveluseteli on yksi tapa järjestää kunnan vastuulle kuuluvia sosiaali- ja terveys pal ve lu ja. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) on tul lut voimaan Lakia sovelletaan palvelusetelin käyttämiseen kuntien jär jes tä mis sä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Lakia sovelletaan ainoastaan yk sityis ten sosiaali- ja terveyspalvelujen hankkimiseksi. Tämän vuoksi lakia ei voi so vel taa julkisyhteisöjen tuottamien palvelujen hankkimiseen. Palvelusetelillä tarkoitetaan kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen saajalle myöntä mää sitoumusta korvata palvelujen tuottajan antaman palvelun kustannukset

2 kun nan ennalta määrittelemään arvoon asti. Palvelusetelin tavoitteena on lisätä asiak kaan valinnan mahdollisuuksia, parantaa palvelujen saatavuutta, mo ni puolis taa palvelutuotantoa sekä edistää kuntien ja yksityisten palveluntuottajien yhteis työ tä. Palveluseteli rinnastetaan varhaiskasvatuslain 11a :n mukaiseen kun nan järjestämään varhaiskasvatukseen eikä lapselle voi saada sa man ai kaises ti lasten kotihoidontukea eikä yksityisen hoidon tukea. Kunnalle palvelusetelin käyttöönotto on strateginen päätös, joka edellyttää kunnal ta pidempiaikaista sitoutumista palvelusetelijärjestelmään. Palvelusetelin tulee olla houkutteleva vaihtoehto niin kunnalle, asiakkaalle kuin pal ve lun tuot ta jalle kin. Palvelusetelijärjestelmässä kunta ei tule sopimusosapuoleksi palvelusta so vittaes sa, sillä kyseessä on kuluttajan asemassa olevan asiakkaan ja pal ve luntuot ta jan välinen sopimus. Perhe maksaa palvelusta saman päivähoitomaksun kuin kunnallisessa päivähoidossa. Maksun perii yksityinen palveluntuottaja. Kun ta maksaa palveluntuottajalle palvelusetelinä sovitun kattohinnan ja perheen hoitomaksun välisen erotuksen. Asiakkaan mielipide palvelusetelin saamisesta tulee ottaa mahdollisuuksien mukaan huomioon. Asiakkaalla ei kuitenkaan ole oikeutta vaatia palveluseteliä, sillä palvelusetelin myöntämiseen vaikuttavat kunnan tekemät linjaukset ja säännöt palveluseteliperiaatteista. Palveluseteli voidaan myöntää Kemin kaupungin asukkaalle, jolla olisi oikeus var hais kas va tus pal ve luun Kemin kaupungin kunnallisessa var hais kas va tuk sessa. Palveluseteliä hakevan tulee olla kirjoilla Kemin kaupungissa tai lapsella on oltava vähintään tilapäinen osoitteenmuutos Kemin kaupunkiin. Palvelusetelin arvo Palvelusetelin hinnoittelu on yksi palvelusetelijärjestelmän käyttöönoton tärkeimmistä vaiheista. Palvelusetelijärjestelmän tulee olla kunnalle taloudellisesti järkevä, mutta samalla asiakkaalle houkutteleva ja markkinoiden toimivuutta kehittävä palvelujen järjestämisen vaihtoehto. Varsinaisesti hinnoittelupäätös muodostuu kahdesta pääkohdasta: palvelun hinnan asettamisesta ja palvelusetelin arvon määrittämisestä. Kunta asettaa palvelun tuottajalle palvelusta maksettavan enimmäishinnan eli päättää, mitä palvelu saa enintään maksaa. Tätä kutsutaan hintakaton asettamiseksi. Palvelusetelin arvo voi määräytyä esimerkiksi keskimääräisistä päivähoidon tuotantokustannuksista tai oman kunnan palvelutuotannon kustannuksista. Päivähoidon palveluseteli on tulosidonnainen, joka tarkoittaa sitä, että asiakkaan tulot vaikuttavat palvelusetelin suuruuteen. Palvelusetelin arvosta on annettava päätös asiakkaalle.

3 Palvelun hinta = palvelun tuottajalle palvelusta maksettava hintaa, joka muodostuu kunnan maksamasta osuudesta (palvelusetelin arvo) ja asiakkaan maksamasta osuudesta (asiakkaan omavastuu). Palvelusetelin arvo = kunnan maksama osuus palvelun hinnasta. Arvo on sidottu asiakkaan tuloihin, jolloin asiakkaan tulot vaikuttavat palvelusetelin arvoon (tulosidonnainen) tai kaikille yhtä suuri asiakkaan tuloista riippumatta (tasasuuruinen). Asiakkaan omavastuu = asiakkaan maksama osuus palvelun hinnasta. Palvelusetelin osapuolten tehtävät Palvelusetelijärjestelmä perustuu kolmen osapuolen, kunnan, asiakkaan ja palveluntuottajan yhteistyöhön. Kunta - päättää palvelusetelin käyttöönotosta, - hyväksyy palveluntuottajat, - myöntää palvelusetelin ja määrittää palvelusetelin voimassaoloajan, käyttötarkoituksen ja arvon, - opastaa asiakasta palvelusetelin käytössä, - tiedottaa asiakkaille palveluntuottajista ja palvelujen sisällöstä, - maksaa palveluntuottajalle palvelusetelin arvon, - valvoo palveluntuottajan toimintaa Asiakas - ottaa yhteyttä päivähoidon tarpeestaan, - valitsee kunnan tarjoamista palveluvaihtoehdoista palvelusetelin, - antaa palvelusetelin myöntämiseen tarvittavat tiedot, - valitsee palveluntuottajan, - tekee sopimuksen kunnan hyväksymän palveluntuottajan kanssa, - maksaa palvelun omavastuuosuuden eli päivähoitomaksun palvelun tuottajalle, - voi tehdä tarvittaessa muistutuksen tai kantelun palvelun laadusta. Palveluntuottaja - tarkistaa palvelusetelin voimassaolon ja sisällön, - tekee asiakkaan kanssa sopimuksen palvelusta, - tuottaa palvelusetelipäätöksessä määritellyn palvelun asiakkaalle, - raportoi kunnalle sovitulla tavalla, - laskuttaa kuntaa,

4 - laskuttaa asiakkaalta omavastuuosuuden, - sitoutuu noudattamaan kunnan sääntökirjaa Esiopetus on perusopetuslain mukaista toimintaa, siihen ei voi myöntää sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevan palvelusetelilain mukaista palveluseteliä. Perusopetuslaki sisältää säännökset oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna järjestettävästä maksuttomasta esiopetuksesta. Kunta hyväksyy palveluntuottajat Kunta hyväksyy sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) annetun lain 5 palvelun tuottajan: 1. joka on merkitty ennakkoperintärekisteriin, 2. joka täyttää kyseiselle toiminnalle yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetussa laissa (603/1996) ja yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa (152/1990) asetetut vaatimukset, 3. jonka tuottamat palvelut vastaavat vähintään sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toiminnalta, 4. jolla on potilasvahinkolain (585/1986) mukainen vakuutus tai muu vastuuvakuutus, jonka vakuutusmäärän voidaan palvelutoiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen arvioida riittävän toiminnasta mahdollisesti aiheutuvien henkilövahinkojen korvaamiseen ja joka muilta ehdoiltaan vastaa tavanomaista vastuuvakuutuskäytäntöä ja joka täyttää kunnan erikseen asettamat asiakkaiden tai asiakasryhmien tarpeisiin, palvelujen määrään tai laatuun tai kunnan olosuhteisiin liittyvät taikka 5. muut vastaavat vaatimukset. Palvelusetelin yksityiskohdat ja ehdot määritellään sääntökirjassa, joka tuodaan erillisenä asiana koulutuslautakunnan päätettäväksi. Ehdotus VKJ Rauvala: Koulutuslautakunta päättää ottaa käyttöön varhaiskasvatuksen palvelusetelin päiväkotihoidossa alkaen lukuunottamatta perusopetuslain mukaista esiopetusta ja sen lisäksi tarjottavaa varhaiskasvatusta. Päätös KOLTK : Koulutuslautakunta esittää, että kaupunginhallitus ja koulutuslautakunta käyvät linjaus keskustelun varhaiskasvatuksen palvelusetelin käyttöönotosta peilaten keskustelua koulu- ja päiväkotiverkkoselvitykseen. Koulutuslautakunta käsittelee mahdollista varhaiskasvatuksen palvelusetelin käyttöönottoa Koulutuslautakunta

5 Valmistelu: varhaiskasvatusjohtaja Kaisa Rauvala, p Palvelun tuottaja on palvelusetelijärjestelmän puitteissa yksityisen so si aa li pal velun valvonnasta annetussa laissa (603/1996) tarkoitettu palveluntuottaja, joka sitou tuu täyttämään palvelusetelilain (569/ :n mukaiset yleiset ehdot ja varhais kas va tus lain ( /36) ja asetuksen lasten päivähoidosta (239/1973) edellytykset. Palvelusetelin arvo on määritelty maisemamalliin perustuen keskimääräisten päivä hoi to kus tan nus ten mu kaan huomioiden kokonaiskustannukset ja oman tuo tannon läsnäolopäivän hinta. Näihin perustuen yli 3 vuotiaiden setelin arvo on 790 /kk ja alle 3- vuotiaiden 1,7 kertainen eli 1343 /kk. Kaupunginhallitus ja koulutuslautakunta ovat käyneet yhteisen keskustelun maanan tai na koulu- ja päiväkotiverkosta ja siihen liittyen palvelusetelin käyt töön otos ta. Ehdotus VKJ Rauvala: Päätös KOLTK : 1. Koulutuslautakunta päättää ottaa käyttöön varhaiskasvatuksen palvelusetelin päiväkotihoidossa alkaen lukuunottamatta perusopetuslain mukaista esiopetusta ja sen lisäksi tarjottavaa varhaiskasvatusta. 2. Palvelusetelin suurin arvo on yli 3 -vuotiailla lapsilla 790 /kk ja alle 3- vuo ti ail la 1343 /kk alkaen. Kertoimet eri tuntiportaisiin määri tel lään sääntökirjassa. Jäsen Esko Särkelä poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 19:09. Jäsen Teija Karisaari-Kittilä poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ai ka na klo 19:27. Pöytäkirjan tarkastajaksi valittiin pykälien osalta Mikko Ekorre. Varajäsen Mikko Ekorre esitti, että ehdotusta ei hyväksytä. Varapuheenjohtaja Pa si Määttä kannatti esitystä. Puheenjohtaja Juha Taanila esitti, että ne jotka eivät ehdotusta hyväksy toi mit tavat kirjalliset perustelut pöytäkirjan liitteeksi. Jäsen Mervi Tuohimaa kannatti esitys tä. Puheenjohtaja Juha Taanila totesi, että pohjaehdotuksen lisäksi on tehty kan natet tu ehdotus ja on suoritettava äänestys. Puheenjohtaja totesi annetun eh do tuksen sekä vastaehdotuksen, joista äänestettiin. Palvelusetelin käyt töön otos ta äänestettiin nimenhuudolla. Varhaiskasvatusjohtaja Kaisa Rauvalan eh do tus ta (kyllä) kannattivat Ritva Aheinen, Mervi Anttila, Kari Ikäläinen, Laura Kuis ma nen, Lea Leminaho, Mervi Tuohimaa ja Juha Taanila. Ekorren ehdotusta (ei) kannattivat Mikko Ekor re ja Pasi Määttä.

6 Äänestystuloksen mukaan varhaiskasvatusjohtaja Kaisa Rauvalan ehdotus hyväk syt tiin äänin 7-2. Varajäsen Mikko Ekorre ja varapuheenjohtaja Pasi Määttä jättivät eriävän mielipiteen. Jäsen Mervi Tuohimaa poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 19:51.

Valmistelu: varhaiskasvatusjohtaja Kaisa Rauvala, puh

Valmistelu: varhaiskasvatusjohtaja Kaisa Rauvala, puh Koulutuslautakunta 102 27.10.2016 Kaupunginhallitus 396 07.11.2016 Palvelusetelin käyttöönotto varhaiskasvatuksessa 365/12.06.01/2016 Koulutuslautakunta 27.10.2016 102 Koulutuslautakunta 13.10.2016 94

Lisätiedot

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 308/12.01.06/2012 120 Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Tiivistelmä Kaupunginhallitus on kokouksessaan 20.8.2012 303 päättänyt pyytää sivistyslautakunnalta

Lisätiedot

PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA

PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA Sivistyslautakunta 70 11.09.2014 Kunnanhallitus 269 29.09.2014 Valtuusto 88 08.10.2014 PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA SIVIS 70 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ (77 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ (77 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2016 1 (77 ) Kaupunginhallitus 07.11.2016 AIKA 07.11.2016 klo 13:15-16:28 PAIKKA Kaupungintalo, 2. kerroksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 386 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Yksityisen hoidon tuki Lapsen hoidon järjestämiseksi vanhemman tai muun huoltajan osoittamalle hoidon tuottajalle suoritettavaa tukea. Tuottaja

Lisätiedot

Lisätietoja Varhaiskasvatuksen johtaja Kirsi Häkkinen, puh

Lisätietoja Varhaiskasvatuksen johtaja Kirsi Häkkinen, puh Opetus- ja kasvatuslautakunta 105 16.12.2015 Opetus- ja kasvatuslautakunta 4 27.01.2016 Opetus- ja kasvatuslautakunta 18 30.03.2016 Opetus- ja kasvatuslautakunta 31 27.04.2016 Opetus- ja kasvatuslautakunta

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunki Varhaiskasvatuksen palvelusetelin alustavat perusteet alkaen

Lappeenrannan kaupunki Varhaiskasvatuksen palvelusetelin alustavat perusteet alkaen 1 (5) 24.10.2017 Lappeenrannan kaupunki Varhaiskasvatuksen palvelusetelin alustavat perusteet 1.8.2018 alkaen Palveluseteli Palvelusetelillä voidaan järjestää kunnan lakisääteisiä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluita,

Lisätiedot

Palvelusetelihanke Hinnoitteluprojekti / hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja 16.4.2010

Palvelusetelihanke Hinnoitteluprojekti / hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja 16.4.2010 Palvelusetelihanke Hinnoitteluprojekti / hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja 16.4.2010 Sisältö Sivu Johdanto 3 Palvelusetelin hinnoittelun elementit 5 Palvelun hinta: hintakatto tai markkinahinta

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Koulu- ja päiväkotiverkkoselvitys 88/ /2016

Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Koulu- ja päiväkotiverkkoselvitys 88/ /2016 Koulutuslautakunta 106 27.10.2016 Koulutuslautakunta 128 23.11.2016 Koulu- ja päiväkotiverkkoselvitys 88/00.01.02/2016 Koulutuslautakunta 27.10.2016 106 Valmistelu: ktj Anu-Liisa Kosonen p. 040 357 3901

Lisätiedot

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall 17.5.2011 97 Yhall 21.5.2013 98 Yhall 29.10.2013 185 Yhall 10.12.2013 250 Yhall 17.6.2014 140 PALVELUSETELIN YLEISET LINJAUKSET Palvelusetelin yleiset linjaukset perustuvat 1.8.2009 voimaan tulleeseen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen MUURAMEN KUNTA 1 (5) Varhaiskasvatuspalvelut 16.8.2016 Lapsi- ja perhepalveluiden lautakunta LIITE 1 Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet 1.8.2016 alkaen PALVELUSETELI Palveluseteli on yksi tapa

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ (29 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ (29 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 1 (29 ) Koulutuslautakunta 27.10.2016 AIKA 27.10.2016 klo 16:00-21:06 PAIKKA Kaupungintalon 3. krs kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 95 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Päivähoidon palveluseteli. Rovaniemen kaupunki

Päivähoidon palveluseteli. Rovaniemen kaupunki Päivähoidon palveluseteli Rovaniemen kaupunki Miksi palveluseteli? Vastaus kuntien kasvavaan palvelun tarpeeseen, palvelutarjonnan ja palvelujen sisällön monipuolistamiseen ja yrittäjyyden edistäminen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 19.4.2016 1 (5) Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet 1.8.2016 alkaen PALVELUSETELI Palveluseteli on yksi tapa järjestää kunnan vastuulle kuuluvia sosiaali- ja terveyspalveluja.

Lisätiedot

Palvelusetelin hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja

Palvelusetelin hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja Palvelusetelin hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja Tuomo Melin (Sitra), Minna Tuominen-Thuesen (KPMG), Turo Koila (KPMG) Päiväys 01.06.2010 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo...2 Esipuhe...3

Lisätiedot

Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Rytkönen puh , Päiväkoti, yli 3-v 850. Esikoululaisen päivähoito 40 % (1-3h) 340

Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Rytkönen puh , Päiväkoti, yli 3-v 850. Esikoululaisen päivähoito 40 % (1-3h) 340 Sivistyslautakunta 16 01.06.2015 Sivistyslautakunta 12 21.06.2016 Sivistyslautakunta 6 29.08.2017 Varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvojen tarkistus 1.8.2015 lukien / Varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke

Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? 11.10.2016 Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke Mikä ihmeen palveluseteli? Palvelusetelillä edistetään sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 8 13.12.2016 Perusturvalautakunta 5 28.03.2017 Perusturvalautakunta 8 29.05.2018 Periaatepäätös palvelusetelin käyttöönotosta mielenterveyskuntoutujien asumispalveluissa /Mielenterveyskuntoutujien

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen 1 (6) Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet 1.3.2017 alkaen Palveluseteli Palveluseteli on yksi tapa järjestää kunnan vastuulle kuuluvia sosiaali- ja terveyspalveluja. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite maksuttomasta varhaiskasvatuksesta Kemissä. Varavaltuutettu Marja-Leena Laitinen esitti seuraavan aloitteen:

Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite maksuttomasta varhaiskasvatuksesta Kemissä. Varavaltuutettu Marja-Leena Laitinen esitti seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 12 30.01.2017 Kaupunginhallitus 52 06.02.2017 Koulutuslautakunta 18 28.02.2017 Kaupunginhallitus 101 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 46 20.03.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite maksuttomasta

Lisätiedot

Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa

Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa Varhaiskasvatusjohtokunta 37 10.12.2013 Kunnanhallitus 6 13.01.2014 Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa 204/00.02.00/2013 VARHJKT 37 10.12.2013

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kasvatus- ja opetuslautakunta 5 19.02.2013 Kaupunginhallitus 94 25.02.2013 Kaupunginvaltuusto 44 04.03.2013 Kasvatus- ja opetuslautakunta 37 28.05.2013 Päivähoidon palveluseteli ja sääntökirja 151/05.00/2013

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

PALVELU- SETELI. Aalto Hoivapalvelut Oy

PALVELU- SETELI. Aalto Hoivapalvelut Oy PALVELU- SETELI Mikä on palveluseteli? Kunta tai kuntayhtymä ei välttämättä tuota itse kaikkia sosiaali- ja terveyspalveluja vaan voi toimia yhteistyössä yksityisten palveluyritysten kanssa. Palveluseteli

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8).

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8). Sivistyslautakunta 155 22.09.2015 Kunnanhallitus 274 05.10.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat 1.8.2016 alkaen 911/12.00.01/2015 SIVLTK 22.09.2015 155 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

SIVLK 27 Valmistelija: päivähoidon johtaja Eila Huotari, p. 040 524 3810, eila.huotari@haukipudas.fi

SIVLK 27 Valmistelija: päivähoidon johtaja Eila Huotari, p. 040 524 3810, eila.huotari@haukipudas.fi Sivistyslautakunta 27 17.04.2012 Päiväkotihoidon palvelusetelin käyttöönotto 1.8.2012 alkaen SIVLK 27 Valmistelija: päivähoidon johtaja Eila Huotari, p. 040 524 3810, eila.huotari@haukipudas.fi Päiväkotihoidon

Lisätiedot

PALVELUSETELIN ARVON MÄÄRÄYTYMINEN / PÄIVÄHOITO / 1.1.2013 ALKAEN

PALVELUSETELIN ARVON MÄÄRÄYTYMINEN / PÄIVÄHOITO / 1.1.2013 ALKAEN Perusturvalautakunta 120 17.11.2010 Perusturvalautakunta 130 15.12.2010 Perusturvalautakunta 51 20.06.2012 Perusturvalautakunta 63 02.07.2012 PALVELUSETELIN ARVON MÄÄRÄYTYMINEN / PÄIVÄHOITO / 1.1.2013

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN

PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN Yhteislautakunnan liite nro 14 / 26.1.2012 PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN Perusturvan yhteislautakunta 22.1.2009 7 26.1.2012 14 2 Palvelusetelin käyttö JJR-kunnissa Kunnalla

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Yksityistä päivähoitoa ovat tarjonneet Linnalan leikkikoulu, päiväkoti Tähti ja yksityiset perhepäivähoitajat.

Yksityistä päivähoitoa ovat tarjonneet Linnalan leikkikoulu, päiväkoti Tähti ja yksityiset perhepäivähoitajat. Sivistyslautakunta 47 10.03.2015 Yhteistyötoimikunta 9 12.03.2015 Kaupunginhallitus 114 16.03.2015 Yksityisen päiväkotihoidon palvelusetelin käyttöönotto ja arvo 157/34/340/2015 SL 47 Selostus: Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN 3-6 -VUOTIAIDEN RYHMÄKOKOJEN MUUTOS ALKAEN/ LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTON SELVITYSPYYNTÖ OAJ:N PAIKALLISYHDISTYKSEN KANTELUUN

VARHAISKASVATUKSEN 3-6 -VUOTIAIDEN RYHMÄKOKOJEN MUUTOS ALKAEN/ LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTON SELVITYSPYYNTÖ OAJ:N PAIKALLISYHDISTYKSEN KANTELUUN Koulutuslautakunta 40 18.05.2016 Kaupunginhallitus 181 27.06.2016 Koulutuslautakunta 68 17.08.2016 Sivistyslautakunta 5 27.06.2017 VARHAISKASVATUKSEN 3-6 -VUOTIAIDEN RYHMÄKOKOJEN MUUTOS 1.8.2016 ALKAEN/

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Taloustyöryhmä AIKA 08.06.2016 kello 17:00-18:58 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen avaus 3 12 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö

Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö Maritta Koskinen 1 Tehostettu palveluasuminen ja palveluseteli Vanhusten asumispalvelut Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelut Valmistelutyö

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 (5) 66 Yksityiselle varhaiskasvatuksen tuottajalle maksettava korvaus viisivuotiaiden neljän tunnin maksuttomasta varhaiskasvatuksesta HEL 2018-000840 T 02 05 00

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (5) 337 Palvelusetelitoiminnan vakinaistaminen vanhusten päivätoiminnan järjestämistapana 1.1.2014 alkaen HEL 2013-011712 T 05 04 05 Päätös Käsittely päätti, että

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4 Palveluseteli ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1505-1 Painosmäärä: 10.000 kpl Taitto: AT-Julkaisutoimisto

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

Yksityistä päivähoitoa ovat tarjonneet Linnalan leikkikoulu, päiväkoti Tähti ja yksityiset perhepäivähoitajat.

Yksityistä päivähoitoa ovat tarjonneet Linnalan leikkikoulu, päiväkoti Tähti ja yksityiset perhepäivähoitajat. Sivistyslautakunta 47 10.03.2015 Sivistyslautakunta 59 24.03.2015 Yksityisen päiväkotihoidon palvelusetelin käyttöönotto ja arvo 157/34/340/2015 SL 47 Selostus: Varhaiskasvatuksen tuloskorttiin on kirjattu

Lisätiedot

Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan. Infotilaisuus 23.2.2012. Maritta Koskinen 1 22.2.2012

Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan. Infotilaisuus 23.2.2012. Maritta Koskinen 1 22.2.2012 Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan Infotilaisuus 23.2.2012 Maritta Koskinen 1 Taustaa palvelusetelille Aiemmat säädökset palvelusetelistä vuonna 2004 Laajentui vuonna 2008 Palvelusetelilaki (569/2009)

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ (11 ) PAIKKA Hotelli Merihovi, Uittokabinetti 2.krs, Keskuspuistokatu 6-8

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ (11 ) PAIKKA Hotelli Merihovi, Uittokabinetti 2.krs, Keskuspuistokatu 6-8 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2016 1 (11 ) Koulutuslautakunta 08.12.2016 AIKA 08.12.2016 klo 16:00-16:45 PAIKKA Hotelli Merihovi, Uittokabinetti 2.krs, Keskuspuistokatu 6-8 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu

Lisätiedot

Koulu- ja päiväkotiverkkoselvitys 88/ /2016. Koulutuslautakunta Valmistelu: ktj Anu-Liisa Kosonen p.

Koulu- ja päiväkotiverkkoselvitys 88/ /2016. Koulutuslautakunta Valmistelu: ktj Anu-Liisa Kosonen p. Koulutuslautakunta 106 27.10.2016 Koulutuslautakunta 128 23.11.2016 Kaupunginhallitus 437 28.11.2016 Kaupunginhallitus 450 07.12.2016 Kaupunginvaltuusto 156 12.12.2016 Koulu- ja päiväkotiverkkoselvitys

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Tällä hakemuksella yksityinen perhepäivähoitaja hakeutuu Jyväskylän kaupungin palvelusetelituottajaksi.

Tällä hakemuksella yksityinen perhepäivähoitaja hakeutuu Jyväskylän kaupungin palvelusetelituottajaksi. JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Yksityinen perhepäivähoito Lasten päivähoitopalvelut HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Ennen kuin palveluntuottaja voi hakeutua palveluseteliyrittäjäksi hänen on saatava hyväksymispäätös

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 30.05.2011 Sivistyslautakunta 31 22.06.2011 PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA 2011-2012 Sivltk 21 PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA 2011-2012 Opetushallitus on

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t. Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vammaispalvelun palveluseteliprojekti henkilökohtaista apua palvelusetelillä

Vammaispalvelun palveluseteliprojekti henkilökohtaista apua palvelusetelillä Vammaispalvelun palveluseteliprojekti henkilökohtaista apua palvelusetelillä Henkilökohtaisen avun päivät 21.-22.9.2010 Projektin puitteet Osana Sitran valtakunnallista palvelusetelihanketta Kesto 02/10-12/10

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (12 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (12 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (12 ) Koulutuslautakunta 12.01.2016 AIKA 12.01.2016 klo 16:00-18:55 PAIKKA Syväkankaan koulu, Kulmatie 7 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Miksi palveluseteli? Lisää asiakkaan/hänen läheistensä valinnan mahdollisuuksia ja vahvistaa itsemääräämisoikeutta

Lisätiedot

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 Kuntasuunnittelulautakunta 97 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 108 22.09.2016 Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 727/10.00.03.00/2016

Lisätiedot

Pöytäkirja 14/ (10)

Pöytäkirja 14/ (10) Pöytäkirja 14/2016 1 (10) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 07.11.2016 Aika 07.11.2016 klo 14:00-15:55 Paikka Kasarmiravintolan kabinetti, Kouvola Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen palvelusetelivalmistelu LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

Varhaiskasvatuksen palvelusetelivalmistelu LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Varhaiskasvatuksen palvelusetelivalmistelu Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta vuosille 2017-2030 asiantuntijatyöryhmän esitys, OKM:n tilaama selvitys Osallistumisasteen nostamista koskevat lyhyen

Lisätiedot

Uusi laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä. Syksy 2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen

Uusi laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä. Syksy 2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen Uusi laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä Syksy 2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen Palvelusetelikokeiluja Omaishoidon vapaan palvelusetelikokeilu Palvelurahakokeilu - > yksityisen hoidon

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 27.02.2014 Kaupunginhallitus 107 10.03.2014 Kaupunginhallitus 364 12.10.2015 Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta 720/00.01.00.00/2013 Sosiaali-

Lisätiedot

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta) Yhtymähallitus 54 30.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 40/05.02.09/2016 Yhtymähallitus 54 Sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuollon ja jälkihuollon tukitoimet

Lisätiedot

PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN

PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN 1 PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN PALVELUSETELI VAMMAISTEN TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN VIITE: Kemijärven kaupungin hyvinvointilautakunnan päätökset 29.1.2019 :t 14 15 tehostetun palveluasuminen järjestämistä

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Aloite esityslistan liitteenä.

Aloite esityslistan liitteenä. Kaupunginhallitus 231 07.09.2015 Sivistys- ja 74 07.10.2015 vapaa-aikalautakunta Kaupunginhallitus 312 30.11.2015 Kaupunginvaltuusto 109 14.12.2015 Valtuustoaloite lasten iltapäivävälipalojen palauttamiseksi

Lisätiedot

Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa

Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa Varhaiskasvatusjohtokunta 37 10.12.2013 Kunnanhallitus 6 13.01.2014 Valtuusto 13 17.02.2014 Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa 204/00.02.00/2013

Lisätiedot

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta Perusturvalautakunta 53 23.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 268/02.08.00/2016 PERLJ 23.08.2016 53 Lohjan kaupunki on kilpailuttanut yhteistyössä perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026

Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026 Koulutuslautakunta 14 16.02.2016 Koulutuslautakunta 29 12.04.2016 Koulutuslautakunta 61 14.06.2016 Koulutuslautakunta 76 06.09.2016 Koulutuslautakunta 90 19.10.2016 Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 16 02.03.2016 tuen kuntalisä 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 02.03.2016 16 Lakia lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta muutetaan 1.8.2016 alkaen. Muutokset koskevat pääosin

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika 06.04.2018 klo 08:30-12:00 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen

Lisätiedot

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Ympäristölautakunta 66 14.05.2013 Kaupunginhallitus 308 12.08.2013 Ympäristölautakunta 103 16.06.2015 Ympäristölautakunta 121 18.08.2015 Kaupunginhallitus 298 28.09.2015 Ylöjärven kaupungin rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Sivu 19 Ennakkoäänten laskenta 3

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Sivu 19 Ennakkoäänten laskenta 3 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Keskusvaalilautakunta 09.04.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 19 Ennakkoäänten laskenta 3 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 2 Keskusvaalilautakunta Aika 09.04.2017 klo

Lisätiedot

Palvelusetelijärjestelmän käyttöönotto ja setelien arvon määrääminen tilapäiseen kotihoitoon ja siivouspalveluun

Palvelusetelijärjestelmän käyttöönotto ja setelien arvon määrääminen tilapäiseen kotihoitoon ja siivouspalveluun Perusturvalautakunta 3 09.12.2014 Palvelusetelijärjestelmän käyttöönotto ja setelien arvon määrääminen tilapäiseen kotihoitoon ja siivouspalveluun 548/05.01.03/2014 Perla 3 Valmistelija: Vs. vanhustyön

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Palveluseteli vanhuspalveluissa

Palveluseteli vanhuspalveluissa Palveluseteli vanhuspalveluissa PALVELUSETELI VANHUSPALVELUISSA Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on uusi tapa valita ja käyttää sosiaali- ja terveyspalveluja. Asiakas voi hankkia palvelusetelillä hänelle

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/ Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Varhaiskasvatuksen toiminta-ajat vuonna 2019

NURMIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/ Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Varhaiskasvatuksen toiminta-ajat vuonna 2019 NURMIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 Sivistyslautakunta AIKA 28.03.2019 klo 17:00 PAIKKA Hallitus Käsiteltävät asiat Asia 20 21 22 23 24 Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valitaan pöytäkirjan

Lisätiedot