TEKVLK 95 Tekninen valiokunta Valmistelija: vesihuoltopäällikkö Matti Huttunen, matti.huttunen(at)sipoo.fi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEKVLK 95 Tekninen valiokunta Valmistelija: vesihuoltopäällikkö Matti Huttunen, matti.huttunen(at)sipoo.fi"

Transkriptio

1 Valtuusto Vesihuollon organisaatiomallin hyväksyminen 1307/10/2015 TEKVLK 95 Tekninen valiokunta Valmistelija: vesihuoltopäällikkö Matti Huttunen, matti.huttunen(at)sipoo.fi Tausta ja nykytila voimaan tulleen uuden vesihuoltolain 20 :n mukaan kunnan pitää kirjanpidossa eriyttää vesihuolto muista toiminnoista (muusta taloudesta). Tämän lisäksi vesihuollolle on tilikausittain laadittava kirjanpitolain mukainen tase ja tuloslaskelma, rahoituslaskelma sekä toimintakertomus, jossa tulee esittää ymmärrettävässä muodossa tilinpäätöstiedot sekä tiedot vesihuollon hintatasoa, tehokkuutta, laatua ja kannattavuutta kuvaavista tunnusluvuista. Nykyisellään vesihuolto on Sipoossa organisoitu kunnan linjaorganisaatioon ja budjettitalouteen kuuluvaksi taseyksiköksi. Tulosyksikkö on kirjanpidollisesti eriytetty, mutta toimintaa ei harjoiteta liikelaitosmuodossa. Tukitoimintojen ja yhteisinvestointien kustannuksia ei nykyisellään pystytä kohdistamaan täysin oikein, mistä syystä vesihuoltolain edellyttämä kirjanpidollinen eriyttäminen ei täyty. Vesihuoltolaitoksen talous on viime vuosina ollut tappiollinen eikä laitoksen tuotot ole kattaneet käyttökustannusten, poistojen ja rahoituskustannusten yhteen laskettua summaa. Vesihuollon talouden tasapainottamiseksi tekninen valiokunta päätti lokakuussa 2014 nostaa vuosien perus- ja käyttömaksuja. Liittymismaksuihin ei tehty korotuksia. Selvitys vesihuoltotoiminnan liikelaitostamisesta Uudistuneen vesihuoltolain vaatimusten, läpinäkyvyyden lisäämisen sekä toiminnan selkeyttämisen vuoksi laadittiin esiselvitys vesihuoltoliiketoiminnan mahdollisesta liikelaitostamisesta. Esiselvityksen laati Inspira Oy. Inspira Oy toimii kuntien neuvonantajana mm. yhtiöittämisasioissa ja on julkisen sektorin rahoitusjärjestelyihin erikoistunut asiantuntijayritys. Esiselvitystä ohjasi seuraava työryhmä: Pekka Laitasalo, Matti Huttunen ja Ilari Myllyvirta. Esiselvitys valmistui Selvityksessä käytiin läpi vesihuoltolaitoksen nykytila sekä vertaitiin vesihuoltotoiminnan järjestämistä taseyksikkönä tai

2 kunnallisena liikelaitoksena Toimintamallien erojen kuvaamisen lisäksi esiselvityksessä on mallinnettu vesihuoltoliiketoiminnan taloutta kahden vaihtoehtoisen volyymikasvuskenaarion kautta. Kunnan tavoitteena on selkeä käyttö-ja pääomakustannukset kattava malli, jossa kunta saa vesihuoltolain mukaisen kohtuullisen korvauksen toimintaan sitomalleen pääomalleen. Selvityksen perusteella konsultti ehdotti liikelaitoksen perustamista mm. seuraavin perusteluin: mikäli toimintaa halutaan kehittää läheisenä osana kunnan nykyistä organisaatiota, tarjoaa liikelaitosmuoto siihen parhaat edellytykset toiminnan kustannushallinta ja aidon tuottotason määrittäminen on mahdollista järjestää liikelaitoksessa. Liikelaitostaminen on lisännyt kunnissa erityisesti kustannustietoisuutta-ja tehokkuutta. liikelaitos on kunnan tapa järjestää omaa toimintaansa siten, että toiminta on taloudellisesti tehokasta ja läpinäkyvää. Liikelaitosmallissa on piirteitä omistajuudella johtamisesta. liikelaitosmuoto antaa mahdollisuuden viedä toiminnan eriyttämistä kunnan muusta toiminnasta pidemmälle kuin taseyksikkönä toimiessa Esiselvitys vesihuoltotoiminnan liikelaitostamisesta on esitetty kokonaisuudessaan liitteessä 1. Liikelaitos ja talous Vesihuollon muuttuessa kunnalliseksi liikelaitokseksi vesihuollon toimintaan ja henkilöstöpolitiikkaan ei kohdistu juuri muutoksia vaan organisaation muoto muuttuu ja talouden läpinäkyvyys lisääntyy. Kuntien tulee liikelaitosta perustaessaan määritellä sen peruspääoma. Esiselvityksen yhteydessä tehdyn talouden mallinnuksen perusteella peruspääomaksi muodostuisi n. 6,6 M. Tällöin nykyinen negatiivinen kassa on muutettu peruspääomaksi. Nykyinen peruspääoma on 3,6 M ja negatiivinen kassa 3,0 M. Esityksenä olisi että perustettavan liikelaitoksen peruspääoman on nykyinen pääoma, jota korotetaan vesihuollon negatiivisen kassan suuruudella. Kunnan tavoitteena on saada toimintaan sitoutuneelle pääomalle vesihuoltolaon mukaiset kohtuulliset pääomakustannukset. Esityksenä olisi, että kunta saa vuotuisena korvauksena toimintaan sitoutuneelle pääomalle 12 % koron ( /v). Kunnan vesihuoltolaitoksen koko omaisuuden nykykäyttöarvo on varovaisuusperiaatetta noudattaen arvioitu olevan noin 63 M, jolloin

3 korvaus peruspääomasta on vain 1,3 % omaisuuden käyvästä arvosta. Investointien toteuttamiseksi vesiliikelaitoksella saattaa tulla tarve lainoitukselle. Investointiohjelman ja talouden mallinnuksen perusteella ehdotetaan, että lainakatto olisi 20 miljoonaa euroa ja, että vesiliikelaitos maksaa nostamastaan lainasta 5 prosentin korkoa kunnalle. Liikelaitostumisen myötä vesihuoltolaitoksen talous muuttuu entistä läpinäkyvämmäksi. Tämä lisää kustannustietoisuuden lisäksi myös mahdollisuuksia tehostaa toimintaa. Päätavoitteena organisaatiomuutoksessa onkin yhdyskunnan kehittymisen mahdollistavat, laadukkaat ja hinnaltaan edullisten palveluiden järjestäminen. Talouden mallinnuksen mukaisesti organisaatiomuutos ei tuo muita muutoksia talouteen. Organisaatiomuutoksen myötä myöskään taksan korotuksille ei ole tarvetta nykyisten jo tehtyjen korotuspäätösten lisäksi. Johtosääntö Liikelaitoksella tulee kuntalain mukaan olla kunnanvaltuuston hyväksymä johtosääntö, jossa liikelaitoksen tehtävistä ja toimivallan jaosta määrätään, kuten johtosäännöllä määrätään kunnan muidenkin elinten hallinnosta. Tavoitteena on toiminnan selkiyttäminen johtosäännön avulla. Johtosääntö on lainmukaisesti laadittu, kun siinä on mukana liikelaitoksen johtajan sekä johtokunnan tehtävät kuten ne on kuntalaissa määrätty. Johtosääntöön voidaan lisäksi ottaa mukaan eri viranhaltijoiden toimivallan jakoa sekä tehtäviä. Johtosäännössä on esitetty myös perustettavan liikelaitoksen nimi. Liikelaitoksen nimeksi ehdotetaan Sipoon vesihuoltoliikelaitos. Liikelaitos käyttää toiminnassaan nimeä "Sipoon Vesi". Johtosääntö ei voi olla ristiriidassa jo olemassa olevan kunnan hallintosäännön kanssa tai ylemmällä tasolla olevan normien kuten lait ja asetukset kanssa. Liitteessä 2 on ehdotus perustettavan liikelaitoksen johtosäännöksi. Johtokunta Kuntalain mukaan liikelaitoksella tulee olla oma johtokunta, joka käyttää liikelaitoksessa ylintä päätösvaltaa. Kuntalain mukaisesti johtokunnan tehtäviin kuuluu mm.: 1. päättää liikelaitoksen toiminnan kehittämisestä valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden rajoissa sekä seurata tavoitteiden saavuttamista ja raportoida

4 niiden saavuttamisesta; 2. hyväksyä liikelaitoksen talousarvio ja suunnitelma; 3. valita ja irtisanoa liikelaitoksen johtaja, jollei johtosäännössä toisin määrätä; 4. päättää liikelaitoksen investoinneista ja muista pitkävaikutteisista menoista, jollei johtosäännössä toisin määrätä 5. päättää liikelaitoksen nimen kirjoittamiseen oikeutetuista; ja 6. valvoa liikelaitoksen etua ja, jollei johtosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa liikelaitoksen tehtäväalueella. Sipoon Vesi-liikelaitoksen johtokunnaksi olisi käytännön järjestelyiden sekä taloudellisten syiden perusteella tarkoituksenmukaisinta valita tekninen valiokunta. Edellä esitetyllä järjestelyllä on mahdollista toteuttaa teknisen valiokunnan ja vesihuoltolaitoksen johtokunnan kokoukset samoina päivinä peräkkäin ja vain tarvittaessa erillisinä kokouksina. Liitteet: Liite 1/ 95 tekvlk: Esiselvitys vesihuoltotoiminnan liikelaitostamisesta Liite 2/ 95 tekvlk: Ehdotus johtosäännöksi Teknisen johtajan ehdotus Tekninen valiokunta päättää ehdottaa, että kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto päättää: - muuttaa tekniikka- ja ympäristötoimialan vesihuoltoyksikkö liikelaitokseksi lukien - valita toimikaudeksi vesihuoltolaitoksen johtokunnaksi teknisen valiokunnan eli yhdeksän (9) varsinaista jäsentä ja valituille henkilökohtaiset varajäsenet ja tämän jälkeen valita teknisen valiokunnan vesihuoltolaitoksen johtokunnaksi aina valtuustokausi kerrallaan - hyväksyä liitteenä 2 olevan vesihuoltolaitoksen johtokunnan johtosäännön, jota noudatetaan lukien ja päivittää kunnan hallintosääntö liikelaitosta koskevilta osin - päättää, että liikelaitoksen peruspääoma on nykyinen vesihuoltoyksikön peruspääoma korotettuna vesihuoltoyksikön negatiivisen kassan suuruudella - että vesihuoltolaitos maksaa kunnalle vuotuisena korvauksena peruspääomalle 12 % koron - että vesihuoltolaitoksen lainakatoksi määritetään 20 miljoonaa euroa ja, että vesihuoltolaitos maksaa 5 prosentin korkoa kunnalle nostamastaan lainasta. Vastaehdotus (Gunilla Holmberg) Asia jätetään pöydälle.

5 Ehdotusta ei kannatettu. Tekninen valiokunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen. KH 187 Kunnanhallitus Valiokuntakäsittelyn jälkeen on käynyt ilmi, että uuteen kuntalakiin sisältyy kunnallista liikelaitosta koskevia uudistettuja määräyksiä. Uusi kuntalaki tuli voimaan Useiden määräysten osalta uuteen kuntalakiin on lisätty siirtymäsäännöksiä, joiden mukaan määräyksiä sovelletaan vasta lukien. Liikelaitoksia koskevista määräyksistä ei siirtymäsäännöksiä kuitenkaan ole, joten niitä on sovellettava jo nyt. 65 :ssä, Kunnallinen liikelaitos ja sen tehtävät, säädetään, että kunnan liikelaitoksen tehtävistä määrätään kunnan hallintosäännössä. Tämän vuoksi liikelaitoksen tehtävistä ei tule määrätä erillisessä johtosäännössä vaan kunnan hallintosäännössä. Hallintosääntöön tehtävät muutokset tulee käsitellä erillisenä asiana. Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto - muuttaa Tekniikka- ja ympäristöosaston Vesihuolto-yksikön liikelaitokseksi valitsee teknisen valiokunnan, eli yhdeksän (9) varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet, vesihuoltolaitoksen johtokunnaksi toimikaudeksi päättää, että liikelaitoksen peruspääoma muodostuu vesilaitoksen taseen osoittamasta oman pääoman määrästä lisättynä yhdystilin näyttämällä velkasaldolla sekä edellisten tilikausien alijäämällä - päättää, että vesihuoltolaitos maksaa kunnalle vuotuisena korvauksena peruspääomalle 12 %:n koron - päättää, että vesihuoltolaitoksen ja kunnan välisen yhdystilin osoittamalle velkasaldolle vesihuoltolaitos suorittaa korvauksen 5 %:n sisäisellä korolla.

6 Kunnanhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle KH 201 Kunnanhallitus Liitteet Liite 1/ 201 KH: Esiselvitys vesihuoltotoiminnan liikelaitostamisesta Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto - muuttaa Tekniikka- ja ympäristöosaston Vesihuolto-yksikön liikelaitokseksi valitsee teknisen valiokunnan, eli yhdeksän (9) varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet, vesihuoltolaitoksen johtokunnaksi toimikaudeksi päättää, että liikelaitoksen peruspääoma muodostuu vesilaitoksen taseen osoittamasta oman pääoman määrästä lisättynä yhdystilin näyttämällä velkasaldolla sekä edellisten tilikausien alijäämällä - päättää, että vesihuoltolaitos maksaa kunnalle vuotuisena korvauksena peruspääomalle 12 %:n koron - päättää, että vesihuoltolaitoksen ja kunnan välisen yhdystilin osoittamalle velkasaldolle vesihuoltolaitos suorittaa korvauksen 5 %:n sisäisellä korolla. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen. KV 67 Valtuusto Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 174 14.09.2015 Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 235/02.00.00/2015 Kunnanhallitus 14.09.2015 174 Valmistelija: kunnansihteeri Asian tausta: Sonkajärven kunnan

Lisätiedot

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen väliset saamiset kirjataan tilinpäätöksen mukaisesti.

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen väliset saamiset kirjataan tilinpäätöksen mukaisesti. Kaupunginhallitus 306 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 86 12.12.2017 Liikelaitoksen perustamispäätös - Hangon Vesi 1695/62.621/2017 KH 27.11.2017 306 Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 23.5.2017 37,

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 296 07.12.2015 Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 576/14.142/2015 Khall 296 Juuan kunnan vesihuoltolaitos on ollut kirjanpidossa laskennallisesti

Lisätiedot

Kungsvägens skola, Wessmansali, Iso Kylätie 8, Nikkilä

Kungsvägens skola, Wessmansali, Iso Kylätie 8, Nikkilä Pöytäkirja 5/2015 1 Valtuusto Aika 09.11.2015, Klo 14:00-20:50 Paikka Osallistujat Kungsvägens skola, Wessmansali, Iso Kylätie 8, Nikkilä Nimi Klo Tehtä vä Läsnä Liljeström Christel 14:00-20:50 valt. pj.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 396 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 129 19.12.2016 Kunnanhallitus 56 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 16 13.03.2017 Vesihuoltoliikelaitoksen perustaminen 799/00.01.00/2016 Kunnanhallitus 05.12.2016

Lisätiedot

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 9.12.2008 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena

Lisätiedot

Asian on valmistellut tekninen johtaja.

Asian on valmistellut tekninen johtaja. Tekninen ja ympäristölautakunta 117 08.12.2015 Tekninen ja ympäristölautakunta 128 21.12.2015 Vesihuoltolaitoksen taksa 2016 177/03.031/2015 Tekninen ja ympäristölautakunta 08.12.2015 117 Tekninen lautakunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Vesihuoltoliikelaitoksen perustaminen (kv)

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Vesihuoltoliikelaitoksen perustaminen (kv) Kunnanhallitus 396 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 129 19.12.2016 Kunnanhallitus 56 27.02.2017 Vesihuoltoliikelaitoksen perustaminen (kv) 799/00.01.00/2016 Kunnanhallitus 05.12.2016 396 Kesällä 2016 pidetyissä

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.10.2013 118 Voimaan 1.1.2014 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimiala... 2 II LUKU... 2 2 Johtokunta... 2 III LUKU...

Lisätiedot

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014)

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014) Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 7/2015 1 (6) Tekninen lautakunta, 105, 18.11.2015 Kunnanhallitus, 210, 07.12.2015 Kunnanvaltuusto, 50, 14.12.2015 50 Taseyksikön perustaminen / vesi- ja viemärilaitos KNGDno-2015-939

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN

VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN Tekninen lautakunta 28 21.04.2015 Tekninen lautakunta 37 26.05.2015 Tekninen lautakunta 63 27.11.2015 Kunnanhallitus 188 30.11.2015 Valtuusto 69 07.12.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Tekninen lautakunta 44 15.03.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / valmistelu, aikataulu KH 30.01.2017 23 Kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015, mutta suurelta osin lakia

Lisätiedot

Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö

Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö Valtuusto 10.6.2009 1 SISÄLLYSLUETTELO Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunta... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta...

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Voimassa 13.2.2018 alkaen Janakkalan Veden johtokunta 13.12.2017 36 Kunnanhallitus 18.12.2017 365 Valtuusto 5.2.2018 7 2 JANAKKALAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 16 KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOKSEN LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 Toimiala Kymenlaakson pelastuslaitoksen

Lisätiedot

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Valtuusto 4 30.01.2017 Esitys uudeksi hallintosäännöksi 13/00.01.01/2012 KH 6 Kunnanhallitus 12.1.2016 Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Uusi kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Päätös. Laki. kuntalain muuttamisesta

Päätös. Laki. kuntalain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 314/2006 vp Hallituksen esitys laiksi kuntalain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi kuntalain muuttamisesta (HE 263/2006 vp). Valiokuntakäsittely Hallintovaliokunta

Lisätiedot

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa. Kaupunginhallitus 49 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 20.03.2017 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen Khall 13.03.2017 49 Vuoden 2017 talousarviossa kaupunginvaltuusto hyväksyi taloudellisen tilanteen

Lisätiedot

VESIHUOLLON TASEYKSIKKÖ Investoinnit ja poistot 2006 alkaen

VESIHUOLLON TASEYKSIKKÖ Investoinnit ja poistot 2006 alkaen 1 EUROA VESIHUOLLON TASEYKSIKKÖ Investoinnit ja poistot 26 alkaen 3 5 3 2 5 1 5 1 5 26 27 28 29 21 211 212 213 TA214 INVESTOINNIT / V POISTOT / V (itseisarvo) 1 EUROA VESIHUOLLON TASEYKSIKKÖ Investoinnit

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 9

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 9 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 9 Tekninen lautakunta 9.12.2015 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 9.12.2015 klo 16.30 - Kunnanviraston kokoushuone Hannu Koivistoinen Päivi Heinilä Irja

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. SOVELTAMISALA Hämeenlinnan seudun koulutuskuntayhtymän ylläpitämästä lukioliikelaitos Tavastiasta ovat voimassa laissa säädetyn lisäksi tämän johtosäännön määräykset.

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät:

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: Johtokunta Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto 10.6.2008 LIIKELAITOS EDUPOLIN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä Liikelaitos Edupoli on kuntalain

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset

Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari 6.11.2014 Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Lainsäädännön muutoksen keskeiset tavoitteet (VHL,

Lisätiedot

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan

Lisätiedot

Hulevesien kirjanpidollinen käsittely ja raportointi

Hulevesien kirjanpidollinen käsittely ja raportointi Hulevesien kirjanpidollinen käsittely ja raportointi 7.3.2019 Marja-Liisa Ylitalo @LiisaMarjis Kunnan perusvaihtoehdot hulevesijärjestelyille Kunta vastaa kaikesta hulevesien hallinnasta, myös hulevesiviemäriverkostoista

Lisätiedot

Veden hinnan määräytymisperusteet

Veden hinnan määräytymisperusteet Veden hinnan määräytymisperusteet Seminaari 5.11.2015 Säätytalo, Helsinki Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolain muutoksista 1.9.2014 Muutoksia maksuja ja taloutta koskeviin

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

HUS-Apteekki, Stenbäckinkatu 9, rakennus 7, B-rappu, 2. krs., neuvotteluhuone

HUS-Apteekki, Stenbäckinkatu 9, rakennus 7, B-rappu, 2. krs., neuvotteluhuone Pöytäkirja 1 (8) Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 9:00-10:15 Paikka HUS-Apteekki, Stenbäckinkatu 9, rakennus 7, B-rappu, 2. krs., neuvotteluhuone Lisätietoja Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 14 HUS-Apteekki

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin virastotalo kokoushuone 3 (3 krs) 16 Vesilaitoksen talousarvio vuodelle 2018 ja taloussuunnitelma vuosille

Mikkelin kaupungin virastotalo kokoushuone 3 (3 krs) 16 Vesilaitoksen talousarvio vuodelle 2018 ja taloussuunnitelma vuosille Mikkeli Pöytäkirja 3/2017 1 (8) Aika 19.10.2017, klo 16:30-17:26 Paikka Mikkelin kaupungin virastotalo kokoushuone 3 (3 krs) Käsitellyt asiat 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 15 Pöytäkirjan

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi

KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi Valtuusto 83 14.12.2015 Sipoon kunnan sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen 1297/02.07.00/2015 KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi

Lisätiedot

Loimaan Vesihuollon organisointi

Loimaan Vesihuollon organisointi 1 Loimaan Vesihuollon organisointi Tehtävän anto = talousarvion 2015 tavoite 1. Loimaan Veden toimistolle etsitään vuoden 2015 aikana korvaava paikka kaupungin omista tiloista. Nykyinen kiinteistö on myyntilistalla

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE

KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE Jouko Luukkonen 24.5.2018 24.5.2018 KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 HE Maakuntalaki 8 Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta

Lisätiedot

Rautalammin kunta Pöytäkirja 3/ ( 12) Tekninen lautakunta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 3/ ( 12) Tekninen lautakunta Rautalammin kunta Pöytäkirja 3/2019 1 ( 12) Aika 20.03.2019, klo 16:03-17:29 Paikka Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone Käsitellyt asiat 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin

Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin POHJOIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. -20.11. 2014 Oulu Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolain ja

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Nimi ja tehtävät Vakka-Suomen Vesi LIIKELAITOS on KUNTALAIN MUKAINEN Uudenkaupungin

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 328. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 328. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 11.11.2013 Sivu 1 / 1 4730/00.01.01/2013 328 Palveluliiketoimen organisaation kehittäminen sekä johtosääntöjen tarkistaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen,

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 Kaupunginhallitus 87 08.04.2008 Kaupunginhallitus 123 06.05.2008 Kaupunginvaltuusto 43 04.06.2008 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 918/02/021/2008 KHALL 87 Liite

Lisätiedot

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 16 1.1.2013

Lisätiedot

Vesihuoltolain tulevat muutokset..

Vesihuoltolain tulevat muutokset.. Ajankohtaista hajaasutuksen vesihuollosta Vesihuoltoinsinööri Ari Heiskanen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 20.03.2013 Vesihuoltolain tulevat muutokset.. Toiminta-alueilla esitettävä taajamat (tilastollinen

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu. Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu. Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 71 07.03.2016 Kaupunginhallitus 123 02.05.2016 Kaupunginhallitus 132 16.05.2016 Kaupunginhallitus 172 13.06.2016 Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu Kh 07.03.2016

Lisätiedot

Perusmaksut vuodessa (vanha taksa suluissa):

Perusmaksut vuodessa (vanha taksa suluissa): Kunnanhallitus 164 27.10.2014 Kunnanhallitus 184 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 45 09.12.2014 Vesimaksutaksan tarkistaminen 2015 169/02.05.00/2011 Kh 27.10.2014 164 Kyyjärven kunnan voimassaolevaa vesimaksutaksaa

Lisätiedot

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 60 24.4.2017 Tarkastuslautakunta 35 26.4.2017 22.5.2017 9 459/00.01.01.01/2016 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallintosäännöt

Lisätiedot

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080. HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä.

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä. SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunnan kokoonpano ja toimikausi... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 3 4 Päätöksenteko johtokunnassa... 3 2. LUKU,

Lisätiedot

PORVOON SAARISTON VESIHUOLTO-OSUUSKUNNAN LIIKETOIMINNAN OSTAMINEN LIIKETOIMINTAKAUPALLA

PORVOON SAARISTON VESIHUOLTO-OSUUSKUNNAN LIIKETOIMINNAN OSTAMINEN LIIKETOIMINTAKAUPALLA Kaupunginhallitus 351 30.11.2015 PORVOON SAARISTON VESIHUOLTO-OSUUSKUNNAN LIIKETOIMINNAN OSTAMINEN LIIKETOIMINTAKAUPALLA 1043/13.138/2015 KH 30.11.2015 351 Valmistelija ja lisätietoja: kaupunginlakimies

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö

Oulun kaupunki. Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö Oulun kaupunki Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Kaupunginhallitus 4.12.2012 47 Kaupunginvaltuusto 17.12.2012 30 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto 7.9.2015 72 7.9.2015

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen Kunnanhallitus 91 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 25 24.04.2017 Sotkamon kunnan hallintosääntö 1.6.2017 alkaen KHALL 91 6.6.2016 154 Hallintojohtaja Sotkamon kunnan hallintosääntö on päivitetty viimeksi vuoden

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 6/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 60 24.4.2017 Tarkastuslautakunta 35 26.4.2017 Kuntayhtymän valtuusto 9 22.5.2017 90 459/00.01.01.01/2016 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset

Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät 24. 25.10.2014 Siilinjärvi Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolainsäädännön

Lisätiedot

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2016 1. Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2016 1. Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta Aika 27.01.2016 klo 16:00-18:30 Paikka Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Vesihuoltoliikelaitoksen

Lisätiedot

Talousarviomuutos 2015

Talousarviomuutos 2015 Kunnanhallitus 232 30.11.2015 Valtuusto 50 07.12.2015 Talousarviomuutos 2015 362/02.02.02/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 232 Valmistelija: kunnansihteeri Vuoden 2015 talousarvion muutosesitys perustuu

Lisätiedot

Liikelaitoksen toimitusjohtajan ratkaisuvalta. Hallintosääntöön on lisätty seuraava uusi säännös:

Liikelaitoksen toimitusjohtajan ratkaisuvalta. Hallintosääntöön on lisätty seuraava uusi säännös: Kaupunginhallitus 75 14.08.2017 Kaupunginvaltuusto 26 21.08.2017 Hallintosäännön täydentäminen ja korjaaminen 621/00.01.01.00/2016 Kaupunginhallitus 14.08.2017 75 Valmistelija: hallintojohtaja Irma Nieminen,

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 18. kesäkuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 97 Kirjanpidollisten taseyksiköiden aloittavat taseet... 168 98 Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki

Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki Vesihuoltolain tarkistaminen Alueellinen vesihuoltopäivä Kouvola 19.3.2015 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Investoinnit

Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Investoinnit Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 2019 2020 Investoinnit 2018-2020 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900 000 Investoinnin nimi 2017 2018 2019 2020 Investoinnit 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo.

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo. Kaupunginhallitus 182 01.06.2015 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015 597/11.110/2015 KH 01.06.2015 182 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133,

Lisätiedot

Tuloslaskelma (ulkoiset erät)

Tuloslaskelma (ulkoiset erät) Kunnanhallitus 77 04.04.2017 Sotkamon kunnan tilinpäätös 2016 KHALL 77 Talousjohtaja Kuntalain 113 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikauden tilinpäätös tilikautta seuraavaan maaliskuun loppuun

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1.

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1. KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo:1.1.2013 Muutettu 10.12.2012,voimaantulo 1.1.2013 2 Sisällysluettelo 1. LUKU VAPAA-AIKALAUTAKUNTA...

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 )

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 ) Tarkastussääntö 1 JOKIOISTEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ 2 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 2 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 2 TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 2 Lautakunnan kokoonpano 2 3 Lautakunnan kokoukset 2 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

TAMPEREEN VESI LIIKELAITOS VUODEN 2018 TALOUSARVIO JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMA

TAMPEREEN VESI LIIKELAITOS VUODEN 2018 TALOUSARVIO JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMA TAMPEREEN VESI LIIKELAITOS VUODEN 2018 TALOUSARVIO JA VUOSIEN 2019-2021 TALOUSSUUNNITELMA Tampereen Vesi Liikelaitoksen johtokunta 7.9.2017 1 2 TAMPEREEN VESI Tampereen Vesi tuottaa toiminta-alueensa vesihuoltopalvelut

Lisätiedot

Lohjan kaupungin tilinpäätös 2015

Lohjan kaupungin tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 138 04.04.2016 Kaupunginvaltuusto 56 08.06.2016 Lohjan kaupungin tilinpäätös 2015 29/02.06.01/2016 KH 04.04.2016 138 Kuntalain 113 :n mukaan tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka

Lisätiedot

Tuusniemen kunta, valtuustosali

Tuusniemen kunta, valtuustosali Kokouskutsu / Esityslista Nro 2/2018 1 (7) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 17.00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 10 18.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017,

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017, 6/00.01.01/2017 KH 28.11.2016

Lisätiedot

Aloite merkittiin tiedoksi. TEKVLK 16 Tekninen valiokunta 24.4.2014 Valmistelija: Vesihuoltopäällikkö Matti Huttunen, matti.huttunen(at)sipoo.

Aloite merkittiin tiedoksi. TEKVLK 16 Tekninen valiokunta 24.4.2014 Valmistelija: Vesihuoltopäällikkö Matti Huttunen, matti.huttunen(at)sipoo. Valtuusto 32 07.04.2014 Aloite kaksoisviemäröintijärjestelmään siirtymisestä/sami Virpiö 338/10.03.01/2013 KV 108 Valtuusto 9.9.2013 Sami Virpiö jätti aloitteen, jossa hän ehdottaa, että Sipoossa siirrytään

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi

Lisätiedot

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 2.10.2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 9.10.2017 klo 17.00 Paikka Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 70 KOKOUKSEN

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.11.2007 71 Muutos: 3 kv 25.2.2013 31 I YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä ja nimi Liikelaitoksen

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu

Lisätiedot

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030 Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 212-23 Juuan kunnan vesihuoltolaitokselle on laadittu liiketaloudellinen analyysi ja kehitysennuste vuoteen 23 saakka.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Johtokunnan kuuleminen Espoon kaupungin hallintosääntöuudistusta koskevassa asiassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Johtokunnan kuuleminen Espoon kaupungin hallintosääntöuudistusta koskevassa asiassa 09.03.2017 Sivu 1 / 1 983/2017 00.01.01.00 6 Johtokunnan kuuleminen Espoon kaupungin hallintosääntöuudistusta koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040 527 0294 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 9) Kajaanin kaupunginteatteri - liikelaitoksen johtokunta

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 9) Kajaanin kaupunginteatteri - liikelaitoksen johtokunta Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 ( 9) Aika, klo 15:01-16:34 Paikka Kaupunginteatteri, Kauppakatu 14 Käsitellyt asiat 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 14 Pöytäkirjan tarkastus 15 alueteatteri

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 5/2015

KUNNANVALTUUSTO No 5/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 5/2015 KOKOUSAIKA 17.12.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 37 38 39 1 40 2 41 3 42 4

Lisätiedot

Kuntayhtymän jäsenkunnat ovat Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa.

Kuntayhtymän jäsenkunnat ovat Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa. 1 (8) HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT KUNTAYHTYMÄ SAMKOMMUNEN HELSINGFORSREGIONENS MILJÖTJÄNSTER PERUSSOPIMUS Allekirjoittaneet kaupungit ovat sopineet pääkaupunkiseudun kuntien jätehuoltoa ja joukkoliikennettä

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto 7/

Kunnanvaltuusto 7/ SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA 7/2015 32 41 Aika Torstai 12.11.2015 klo 19.00 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Tervakangas Matti KV:n puheenjohtaja Heikintalo Hannu KV:n I varapuheenjohtaja Tuulensuu Paavo KV:n

Lisätiedot

Sipoon vesihuoltoliiketoiminnan liikelaitostamisen esiselvitys

Sipoon vesihuoltoliiketoiminnan liikelaitostamisen esiselvitys Sipoon vesihuoltoliiketoiminnan liikelaitostamisen esiselvitys Loppuraportti 14.9.2015 Luottamuksellinen Johtopäätökset 1. Toimintamallin valinta vaikuttaa siihen, miten toiminto sijoittuu kunnan sisällä.

Lisätiedot