Valtatien 8 Kirkkolehdon kiertoliittymän ja Kosilan alustava yleissuunnitelma
|
|
- Pauli Mattila
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 RAPORTTEJA :01 annakaisa.lehtinen FILE=O:\Projektit\1266 Kokkolan alustava yleissuunnitelma\06_suunnitelmat\dwg\kokkola_ilmakuva_sovitus_ak.dwg LAYOUT=5-1 (6) Valtatien 8 Kirkkolehdon kiertoliittymän ja Kosilan alustava yleissuunnitelma Alustava yleissuunnitelma TRAFIX OY
2
3 Valtatien 8 Kirkkolehdon kiertoliittymän ja Kosilan alustava yleissuunnitelma Alustava yleissuunnitelma TRAFIX OY RAPORTTEJA VALTATIEN 8 KIRKKOLEHDON KIERTOLIITTYMÄN JA KOSILAN ALUSTAVA YLEISSUUNNITELMA Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Taitto: Kansikuva: Kartat: Painotalo: ISBN (pdf) ISSN-L ISSN (verkkojulkaisu) URN URN:ISBN:
4 Esipuhe Tehtävänä oli laatia alustava yleissuunnitelma Kokkolan ratapihan sekä valtateiden 8 ja 13 rajaamalle alueelle Kokkolan keskustassa. Valtatie 8 on osa Suomen keskeistä päätieverkkoa, mutta sen palvelutaso ei vastaa valtatielle asetettuja vaatimuksia. Suunnittelujaksolla on useita valo-ohjattuja liittymiä. Suunnittelun lähtökohtana oli välttää raskaita ja kalliita ratkaisuja. Suunnittelujakson liikenne koostuu valtaosin paikallisesta liikenteestä. Siten työssä tutkittiin paljon katuverkkoon liittyviä toimenpiteitä. Tutkituista toimenpiteistä muodostettiin kaksi verkollista vaihtoehtoa, joista päätettiin esittää jatkosuunnitteluun kevyempi vaihtoehto. Suunnitelmassa jää edelleen valo-ohjattuja liittymiä suunnittelujaksolle. Niiden poistamiseksi tarvittavat alikulkuyhteydet valtatien 8 poikki osoittautuivat toteuttamiskelvottomiksi maankäytöllisistä syistä. Näiden toteuttaminen olisi myös erittäin kallista hankalien pohjavesiolosuhteiden vuoksi. Työssä määritettiin toimenpiteet, joilla saadaan parannettua Eteläväylän ja Satamatien toimivuutta sekä Kosilan ja Höyläämökadun yhteyksiä. Suunnitelma tehtiin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Kokkolan kaupungin yhteistyönä. Konsulttina toimi Trafix Oy. Työ aloitettiin toukokuussa 2016 ja päätettiin maaliskuussa Maaliskuussa
5 Johdanto Vuonna 2015 laaditussa yhdistetyssä Kokkolan liikenneverkkosuunnitelmassa ja valtateiden 8 ja 13 aluevarasuunnitelmassa todettiin Satamatien (st 756) ja Kokkolan Eteläväylän (vt 8) liikenteelliset ongelmat. Liikenteen sujuvuus ja turvallisuus ovat jo nykyisellään heikentyneet erityisesti Kirkkolehdon kiertoliittymän puutteellisesta kapasiteetista johtuen. Erityisesti Satamatien suunta jonoutuu ruuhka-aikoina. Osasyynä tähän on Höyläämökadun ja Vaunumiehenkadun liittymät, jotka ovat erittäin lähellä kiertoliittymää. Eteläväylällä on nykyisin neljä valo-ohjattua liittymää. Työssä tutkittiin mahdollisuuksia vähentää tai poistaa valo-ohjatut liittymät. Kokkolan ratapihan tilatarpeet tulevat tulevaisuudessa vähenemään kun järjestelyratapihoja siirretään teollisuusalueelle. Tällöin vapautuu maata muuhun maankäyttöön. Erityisenä haasteena työssä oli Pohjanmaan radan ja satamaradan sillat, joiden piti pysyä nykyisellään. Tämä toi haasteita erityisesti Satamatien toimivuuden parantamiselle. Työtä ohjasi työryhmä, johon kuuluivat Jouni Laitinen Päivi Cainberg Janne Harju Jukka Harju Elina Nissinen Heikki Penttilä Janne Ponsimaa Jarmo Salo Jouni Ikäheimo Matti Keränen Annakaisa Lehtinen Kokkola (pj) Kokkola Kokkola Kokkola Kokkola Kokkola ELY ELY Trafix Oy Trafix Oy Trafix Oy (siht) Konsultin puolelta työtä veti Matti Keränen. Työhön osallistuivat mainittujen henkilöiden lisäksi Trafixista: Esa Karvonen, suunnitelmaratkaisut Riku Nevala, simuloinnit Mikko Jokinen, simuloinnit Arttu Kosonen, liikenne-ennusteet ja onnettomuusanalyysit Mikko Tuunanen, suunnitelmapiirustukset Nora Kumpulainen, suunnitelmaratkaisut Lisäksi työhön osallistui Reijo Helaakoski Linea Konsultit Oy:stä laadunvarmistajana. Työn aikana pidettiin kaksi yleisötilaisuutta. Näistä ensimmäinen oli , jossa kuultiin näkemyksiä alueen kehittämistarpeista. Toinen tilaisuus pidettiin , jossa haettiin kommentteja alustaviin suunnitelmaluonnoksiin. Tilaisuuksista saatu palaute huomioitiin suunnitelmassa. 3
6 Sisältö Esipuhe 2 Johdanto 3 Tiivistelmä 5 Lähtökohdat ja tavoitteet 7 Suunnittelualue 7 Aikaisemmat suunnitelmat ja päätökset 7 Nykytilanteen kuvaus, liikenne-ennuste ja ongelma-analyysi 8 Tavoitteet 14 Vaihtoehtotarkastelut 15 Yleiskuvaus 15 Vaihtoehtojen kuvaus ja arviointi 16 Verkolliset ratkaisuvaihtoehdot 20 Suunnitelmaratkaisu 22 Liikenteelliset ja tekniset ratkaisut 22 Vaikutusten kuvaus 23 Alustava kustannusarvio 24 Hankearvioinnin yhteenveto 24 Kehittämispolku 25 Jatkotoimenpiteet 26 Liitteet 27 Liite 1. Suunnitelmapiirustukset Liite 2. Pituusleikkaukset Liite 3. Tie- ja katuverkon hallinnollinen luokitus 4
7 Tiivistelmä Nykytilanne ja kehittämistarpeet Valtatie 8 on Länsi-Suomen rannikkoalueen pääväylä ja osa TEN-T-verkkoa. Suunnittelualueena on valtatie 8 Kokkolan kohdalla. Suunnittelualue rajautuu pohjoisosastaan Kokkolan ratapihaan, länsiosastaan Pohjanmaan rataan, eteläosastaan Isokyläntien liittymään ja valtatiehen 8 sekä itäosastaan valtatiehen 13. Kokkolan kohdalla valtatien 8 kautta kulkee pääosa Kokkolan sataman tiekuljetuksista. Suunnittelualueen maankäyttö palvelee pääosin palvelu-, teollisuus-, varastointi- ja logistiikkatoimintoja. Suunnittelualueen eteläpuolella on pientalovaltaista asumista. Suunnittelualueella työskentelee noin 750 työntekijää. Suunnittelualueen maankäyttöä kehitetään tulevaisuudessa Höyläämönkadun alueella sekä Kosilan alueen pohjoisreunalla ratapihan eteläpuolella. Tavoitetilanteessa 2030 suunnittelualueella asuisi noin 300 asukasta ja työskentelee noin työntekijää. Suunnittelualueella valtatie 8 on kaksikaistainen lukuun ottamatta nelikaistaista osuutta Kirkkolehdon kiertoliittymän ja Latojankadun liittymän välillä. Suunnittelualueella valtatiellä 8 on nykyään neljä liikennevaloliittymää (Ventuksentie, Latojankatu, Terminaalikatu, Heinolankaari), yksi kiertoliittymä ja kaksi tasoliittymää (Isokyläntie, vt 13 ramppi). Liikennemäärä valtatiellä 8 Kokkolan kohdalla on ajoneuvoa arkivuorokaudessa liikennevalolaskentojen perusteella. Raskaan liikenteen osuus on 8 %. Vuoteen 2030 mennessä liikennemäärän kasvu suunnittelualueella on noin 20 %. Valtatien 8 henkilövahinkojen onnettomuusaste suunnittelualueella on 7,6 onnettomuutta 100 miljoonaa ajoneuvokilometriä kohden. Tämä on keskimääräistä valtateiden taajamajaksojen henkilövahinkojen onnettomuusastetta huonompi. Suunnittelualueella on tapahtunut vuosien välillä keskimäärin 5 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta vuodessa. Edellä mainituista 25 henkilövahinko-onnettomuudesta 21 on tapahtunut katu- tai tiealueella ja 4 kävely- tai pyöräilyväylällä. Suunnittelualueen kehittämistarpeina tunnistettiin valtatien 8 pitkämatkaisen liikenteen ja Satamaan suuntautuvan liikenteen sujuvuuden ja matka-aikojen ennakoitavuuden parantaminen, valtatien 8, Satamatien ja Kirkkolehdon kiertoliittymän välityskyvyn kasvattaminen ja Kosilan sisäisen katuverkon sekä Kosilan alueen ja Kokkolan keskustan välisten yhteyksien kehittäminen. Vaihtoehtotarkastelut Työssä tutkittiin lukuisa määrä yksittäisiä ratkaisuvaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia liikenteeseen. Suuri osa tutkituista toimenpiteistä tähtää liikenteen toimivuuden parantamiseen Kirkkolehdon kiertoliittymässä joko kiertoliittymän kapasiteettia lisäämällä tai kiertoliittymän liikennemäärää pienentämällä. Kirkkolehdon kiertoliittymän kapasiteettia lisäävät toimenpiteet liittyvät kiertoliittymän kehittämiseen sekä Vaunumiehen- ja Höyläämönkadun liittymälle vaihtoehtoisiin liikenteellisiin ratkaisumalleihin. Työssä tutkittuja Kirkkolehdon kiertoliittymän liikennemäärää pienentäviä toimenpiteitä ovat Eteläväylälle rinnakkaiset itä-länsi-suuntaiset yhteydet sekä Energiatien käyttöasteen kasvattaminen. Lisäksi alustavan yleissuunnitelman lähtökohtana pidettiin Vaasantien kaksisuuntaistamista Rautatienkadun pohjoispuolella sekä valtatien 8 nelikaistaistamista Latojankadun liittymän ja valtatien 13 välillä. Nelikaistaistaminen parantaa liikenteen sujuvuutta Eteläväylällä ja mahdollistaa valtatieliikenteen ja paikallisliikenteen paremman erottelun. Työssä myös selvitettiin mahdollisuuksia poistaa Eteläväylältä liikennevaloliittymiä. Tämä edellyttäisi uusia katuyhteyksiä Eteläväylän ali Ventuksentien nykyisen liittymän sekä Heinolankaaren nykyisen liittymän kohdalla. Nämä toimenpiteet eivät kuitenkaan osoittautuneet toteuttamiskelpoisiksi eivätkä taloudellisesti kannattaviksi, joten niiden tarkemmasta suunnittelusta luovuttiin. Valtatiejakson lisäksi työssä tutkittiin mahdollisuutta parantaa Kosilan alueen sisäistä katuverkkoa. Suunnittelualueen sisäinen katuverkko ei tue riittävästi nykyistä ja kehittyvää maankäyttöä. Kosilan sisäisen katuverkon parantaminen tapahtuu maankäytön kehittymisen yhteydessä. Kokoojakatuyhteyden lisäksi tunnistettiin tarve suunnittelualueen ja Kokkolan keskustan väliselle ratapihan alittavalle yhteydelle. Työn aikana selvitettiin mahdollisuuksia rakentaa katuyhteyksiä Kosilan ja keskustan välille. Ratapihan leveys ja keskustan katuverkon tilanahtaus eivät kuitenkaan antaneet edellytyksiä tutkia ajoneuvoliikenteen yhteyttä pidemmälle. Suunnitelman kuvaus Nykyistä valtatietä 8 on parannettu nykyiselle paikalleen. Suunnitelmaratkaisut koskevat liittymäjärjestelyjä ja valtatien nelikaistaistamista. Nopeusrajoitus säilyy nykyisellään 60 km/h. Kiertoliittymään esitetään lisäkaistat keskeisille ruuhkautuville suunnille Eteläväylältä Satamatielle sekä Satamatieltä Eteläväylälle. Lisäksi kiertoliittymään esitetään vapaa oikea Eteläväylältä keskustaan. Nykyistä järjestelyä joudutaan leventämään keskustan suuntaan menevälle vapaalle oikealle kaistalle tarvittavan sillan osalta. Muutoin uudet kaistat mahtuvat nykyiselle kiertoliittymän alueelle. 5
8 Satamatien ja Höyläämökadun liittymä muutetaan suuntaisliittymäksi. Samalla kevyen liikenteen väylä siirretään Satamatien varresta Höyläämökadun varteen. Höyläämökadun alueen uudeksi pääyhteydeksi tulee Vaasantielle uusi kiertoliittymä nykyisen Prisman liittymän pohjoispuolelle. Kiertoliittymän kautta tulee myös ajoyhteys Kosilan alueelle. Vaunumiehenkadun liittymä katkaistaan. Korvaavaksi ajoyhteydeksi tulee valtatielle 8 uusi kolmihaaraliittymä Isokyläntien liittymän ja kiertoliittymän väliin. Liittymä on mahdollista toteuttaa ilman liikennevaloohjausta, mutta liikennevalovaraus on syytä jättää. Ventuksentien, Latojankadun, Terminaalikadun ja Heinolankaaren liittymät valtatiellä 8 säilyvät nykyisellään. Latojankadun, Terminaalikadun ja Heinolankaareen liittymiin tulee kuitenkin valtatielle suoraan menevät lisäkaistat valtatien 8 nelikaistaistamisen johdosta. Liittymiin jää liikennevalo-ohjaus. Valtatieltä 8 lännestä päin Heinolankaarelle on esitetty vapaa oikea -ajoyhteys. Valtatien 8 ja 13 rampin päähän esitetään uuden tyyppistä turbo-liittymää. Liittymässä kääntyvien virtojen konfliktit on minimoitu. Valtatieltä 8 idästä kaupunkiin nousevaa ramppia pitkin tuleva liikenne yhtyy Rautatienkadun-Hakalahdenkadun-Talonpojankadun-Jyväskyläntien uuteen kiertoliittymään. Keskeisimmät vaikutukset Suunnitelmaratkaisu vähentää jonkin verran valtatien 8 liikennettä Latojankadun ja Heinolankaaren välillä. Suunnittelualueen länsipään järjestelyt vähentävät kiertoliittymän liikennemääriä. Kosilan sisäisen katuverkon kehittäminen siirtää liikennettä valtatieltä katuverkolle. Valtatien 8 ja 13 liittymäjärjestelyt siirtävät idästä etelään menevän liikennevirran vt13 nykyiselle pohjoisrampille. Vaunumiehenkadun alueelle kulkeminen helpottuu, kun uusi ajoyhteys on valtatieltä 8 ruuhkaisen Satamatien asemesta. Höyläämökadun alueen liikenneyhteydet paranevat, kun Vaasantieltä on uusi liittymä alueelle ja lisäksi Satamatiellä on suuntaisliittymä. Kosilan alueen liikenneyhteydet paranevat Vaasantien uuden kiertoliittymän ansiosta. Suunnitelma vähentää ajettavia tunteja kevyillä autoilla runsaat tuntia ja raskailla ajoneuvoilla reilut 90 tuntia vuorokaudessa. Suunnitelmavaihtoehdossa vuonna 2030 liikenteen hiilidioksidipäästöt olisivat 415 tonnia pienemmät. Suunnitelmaratkaisu ei juurikaan vaikuta henkilövahinko-onnettomuuksien määrään. Suunnitelmaratkaisun kustannusarvio on 7,1 miljoonaa euroa (MAKU 107,2, ilman ALV). Suurin yksittäinen kustannus tulee valtatien 8 nelikaistaistamisesta. Suunnitelmassa on oletettu pohjaolosuhteet erittäin huonoiksi. Hankkeen hyötykustannussuhde on 2,0. 6
9 Lähtökohdat ja tavoitteet Suunnittelualue Suunnittelualueena on valtatie 8 Kokkolan kohdalla. Suunnittelualue rajautuu pohjoisosastaan Kokkolan ratapihaan, länsiosastaan Pohjanmaan rataan, eteläosastaan Isokyläntien liittymään ja valtatiehen 8 sekä itäosastaan valtatiehen 13. Suunnittelualueeseen kuuluu valtatien 8 lisäksi Satamatie Kirkkolehdon kiertoliittymän ja Pohjanmaan radan välillä sekä Vaasantie Kirkkolehdon kiertoliittymän ja ratapihan välillä. Suunnittelualue on esitetty alla olevassa kuvassa 1 oranssilla. Kuvassa 1 vihreällä esitetyn alueen mahdolliset suunnitelmaratkaisut Talonpojankadun, Hakalahdenkadun ja Rautatienkadun liittymässä on tutkittu lisätyönä. Aikaisemmissa suunnitelmissa on varauduttu ohikulkutiehen valtatien 8 pitkän ajan ratkaisuna. Tämän tyyppisten suurten kynnysinvestointien ajoitus on epävarmaa ja nykyisin etsitään monipuolisempia ja halvempia keinoja toimivan palvelutason ylläpitämiseksi. Tässä työssä selvitetään valtion ja Kokkolan kaupungin yhteistyönä, millä keinoilla valtatieyhteyttä on mahdollista toimivalla palvelutasolla ylläpitää nykyisellä paikalla. Ohikulkutiehen varaudutaan pitkällä tähtäimellä, mutta nykyisiä väyliä kehitetään edelleen sekä pitkämatkaisen että taajaman sisäisen liikenteen näkökulmista. Suunnittelualueella tämä tarkoittaa korkeatasoisia liittymäratkaisuja, joilla valtateiden estevaikutusta voidaan vähentää ja toisaalta niiden riittävää liikenteen sujuvuutta ylläpitää ja parantaa. Kuitenkin työn lähtökohtana oli pitäytyä kustannustehokkaissa ratkaisuissa ja esimerkiksi eritasoliittymät eivät kuuluneet käsiteltäviin toimenpiteisiin. Kokkolan liikenneverkkosuunnitelmassa ja valtateiden 8 ja 13 aluevarasuunnitelmassa (2016) todettiin valtatien 8 (Eteläväylä) liikenteelliset ongelmat Kokkolan kohdalla. Liikenteen sujuvuus ja turvallisuus ovat jo nykyisellään heikentyneet. Eteläväylällä Kirkkolehdon kiertoliittymässä liikenne ruuhkautuu ja jonoutuu. Kirkkolehdon kiertoliittymän ja Heinolankaaren välillä liittymät ja osin myös päätie ruuhkautuvat. Tulevaisuudessa ongelmat tulevat nopeasti lisääntymään ellei parannustoimenpiteisiin ryhdytä. Kokkolan liikenneverkkosuunnitelmassa ja valtateiden 8 ja 13 aluevaraussuunnitelmassa on esitetty parannustoimenpiteenä valtatien 8 nelikaistaistaminen Latojankadun liittymästä valtatien 13 ramppiliittymään. Lisäksi on ehdotettu Vaasantien kaksisuuntaistamista Rautatienkadun pohjoispuolisella katuosuudella. Valtatien 8 nelikaistaistaminen sekä Vaasantien kaksisuuntaistaminen olivat tämän työn lähtökohtia. Kuva 1. Suunnittelualue Suunnitelmassa Kirkkolehdon kiertoliittymän toimivuutta on ehdotettu parannettavan kiertoliittymän lisäkaistalla, joka johtaa Satamatieltä keskustan suuntaan. Ratkaisussa Satamatieltä on omat kaistansa Vaasan suuntaan (nykyinen vapaa oikea), Oulun suuntaan (nykyinen kaista) sekä keskustan suuntaan (uusi kaista kiertoliittymän keskiympyrässä). Suunnitelmassa on todettu, että ratkaisu on mahdollinen ilman alikulkusiltojen leventämistä, mutta johtaa siihen, että nykyiset Höyläämön- ja Vaunumiehenkadun liittymät jouduttaisiin korvaamaan suuntaisliittymillä. Kiertoliittymän toimivuutta voidaan parantaa myös rakentamalla vapaa oikea Oulun suunnasta keskustan suuntaan. Aikaisemmat suunnitelmat ja päätökset Kainuun, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan liikennestrategiassa (2011) on todettu valtatiellä 8 olevan sujuvuusongelmia ja turvallisuusriskejä, joiden pienentämiseksi tarvitaan merkittäviä kehittämistoimenpiteitä. Valtatien 8 yhteysvälin Vaasa Kokkola Oulu kehittämisen ensimmäisen vaiheen toimenpiteeksi on määritetty Kokkolan kohdan kehittäminen. Seuraavaksi toimenpiteeksi on määritetty valtatien 8 ohikulkutien suunnittelu (yleissuunnitelman (1998) päivitys ja valtateiden aluevaraussuunnittelu). Liikenneverkkosuunnittelun aikana linjattiin, ettei Kirkkolehdon kiertoliittymän paikalle hahmotella eritasoliittymää, sillä se on aikoinaan tutkittu ja silloin on päädytty kiertoliittymäratkaisuun. Eritasoliittymä tarjoaisi riittävän palvelutason valtatien 8 pitkämatkaiselle liikenteelle, mutta etenkin uuden ohikulkutien toteutuessa se olisi ratkaisuna ylimitoitettu ja erittäin kallis. Kokkolan liikenneverkkosuunnitelmassa ja valtateiden 8 ja 13 aluevaraussuunnitelmassa on esitetty lisäksi Höyläämön- ja Vaunumiehenkadun liikenteellisesti hankalan Satamatien liittymän korvaamista uudella Satamatien ylittävällä katusillalla. Parannustoimenpiteen johdosta Vaunumiehen- ja Höyläämön- 7
10 kadun alueet yhdistyisivät ja kokonaisuudesta muodostuisi eritasoliittymämäinen ratkaisu. Jos uusi yhteys jatkettaisiin Vaasantien ali Kosilaan saakka, yhdistyisivät myös Höyläämönkadun ja Kosilan kaupalliset alueet toisiinsa. Suunnitelmassa on todettu, että ratkaisussa on kuitenkin merkittäviä epävarmuuksia, kuten katusillan sijainti suhteessa maankäyttöön ja yhteyden rakentamisen kustannukset. Kokkolan liikenneverkkosuunnitelmassa ja valtateiden 8 ja 13 aluevaraussuunnitelmassa on lisäksi esitetty liikennevalojen tarve valtatien 8 ja valtatien 13 ramppiliittymään sekä yhteystarve nykyisen Prismantien pohjoispuolelle Kosilan alueelta Vaasantielle. Taulukko 1. Maankäyttötiedot suunnittelualueella kohteittain. Suunnittelualueelle on aikaisemmin laadittu muun muassa seuraavat suunnitelmat: Kokkolan liikenneverkkosuunnitelma, Valtateiden 8 ja 13 aluevaraussuunnitelma, 2016 Vaasa Oulu yhteysvälin kehittäminen, 2013 Valtatie 8 Vaasa-Oulu yhteysvälin kehittämisselvitys, 2003 Valtatie 8, Kokkolan ohikulkutie, Yleissuunnitelma, Nykytilanteen kuvaus, liikenne-ennuste ja ongelma-analyysi Maankäyttö Suunnittelualueen maankäyttö palvelee pääosin palvelu-, teollisuus-, varastointi- ja logistiikkatoimintoja. Alueelle sijoittuu mm. päivittäistavarakaupan suuryksikkö ja logistiikkakeskus. Suunnittelualueen toteutunut kerrosala on noin kem2 ja alueella työskentelee noin 750 työntekijää. Suunnittelualueen eteläpuolella on pientalovaltaista asumista. Suunnittelualueen maankäyttöä kehitetään tulevaisuudessa Höyläämönkadun alueella sekä Kosilan alueen pohjoisreunalla ratapihan eteläpuolella. Suunniteltu kerrosalan lisäys kyseisillä alueilla on noin kem2. Tavoitetilanteessa 2030 suunnittelualueella asuisi noin 300 asukasta ja työskentelee noin työntekijää. Maankäytön kehittämisen mahdollisuuksia Kosilan alueen pohjoisreunalla parantaa nykyisten ratapihatoimintojen osittainen siirtyminen satamaan. Ratapihatoimintojen siirtyminen vapauttaa nykyisten raiteiden käytössä olevaa tilaa ja mahdollistaa Kosilan alueen pohjoisreunan kehittämisen monipuolisena työpaikka- ja palvelualueena. Ratapihan kaventuessa sen estevaikutus myös vähenee. Taulukossa 1 on esitetty liikenne-ennusteessa käytetyt maankäyttötiedot suunnittelualueella kohteittain. Suurimmat muutokset ovat Höyläämäkadun, läntisen ratapihan ja nykyisen logistiikkakeskuksen alueilla. Kuvassa 2 on esitetty taulukossa 1 esitetyn maankäytön sijoittuminen. Kuva 2. Taulukossa 1 esitetyn maankäytön sijoittuminen Rautatientorin suunnittelukilpailu ratkesi kesällä Torin alueen suunnitelmia on jatkettu voittaneen ehdotuksen pohjalta. Suunnittelussa mahdollistetaan alittavan kevyen liikenteen yhteys keskustan ja Kosilan välille. Keskustaajaman yleiskaava 2030 on vireillä ja todennäköisesti syksyllä 2017 valmistuu yleiskaavaluonnos ja sen kuulemismenettely alkaa. Liikennemäärät Suunnittelualueella valtatie 8 on kaksiajoratainen ja kaksikaistainen Isokyläntien liittymän ja Kirkkolehdon kiertoliittymän välillä, kaksiajoratainen ja nelikaistainen Kirkkolehdon kiertoliittymän ja Latojankadun liittymän välillä, yksiajoratainen ja kaksikaistainen Latojankadun liittymän ja Terminaalikadun liittymän välillä sekä kaksiajoratainen ja kaksikaistainen Terminaalikadun liittymän ja valtatien 13 välillä. Suunnittelualueella valtatiellä 8 on nykyään neljä liikennevaloliittymää (Ventuksentie, Latojankatu, Terminaalikatu, Heinolankaari), yksi kiertoliittymä ja kaksi tasoliittymää (Isokyläntie, vt 13 ramppi). 8
11 Suunnittelualueella Satamatie on yksiajoratainen ja kaksikaistainen. Satamatiellä on Kirkkolehdon kiertoliittymän ja Pohjanmaan radan välillä yksi tasoliittymä (Höyläämönkatu, Vaunumiehenkatu). Suunnittelualueella Vaasantie on kaksiajoratainen ja kaksikaistainen. Vaasantiellä on Kirkkolehdon kiertoliittymän ja ratasillan välillä yksi liikennevaloliittymä (Prismantie). Nykyään (2016) arkivuorokausiliikennemäärä valtatiellä 8 Kokkolan kohdalla on ajoneuvoa arkivuorokaudessa liikennevalolaskentojen perusteella. Liikennemäärä on suhteellisen tasainen ( ) Kirkkolehdon kiertoliittymän ja valtatien 13 rampin välillä. Raskaan liikenteen osuus on 8 %. Satamatiellä liikennemäärä on ajoneuvoa vuorokaudessa ja Vaasantiellä ajoneuvoa vuorokaudessa. Vuoteen 2030 mennessä liikennemäärän kasvu suunnittelualueella valtatiellä 8, Satamatiellä ja Vaasantiellä on noin 20 %. Liikenne-ennuste Työn pohjana käytetyssä Kokkolan seudun Emme-mallissa on henkilöajoneuvo- ja raskaan liikenteen kysyntämatriisit vuosille 2012 ja 2030 (vuorokausi ja huipputunti). Liikenneverkko on kuvattu vuotta 2012 vastaavaksi, ja vuotta 2030 koskien on kuvattu joitakin verkkoon vaikuttavia toimenpiteitä ja suunnitelmia. Mallissa ei ole mukana jalankulku-, polkupyörä- eikä julkista liikennettä. Kuva 3. Laskentapisteet Tässä työssä on käytetty vuoden 2012 verkkoa pohjana sekä nykytilan että tulevaisuustilanteen kuvauksissa. Alkuperäisessä mallissa kuvatut, vuoden 2030 toimenpiteet eivät suoraan koske suunnittelualuetta, ja niiden toteutuminen on epävarmaa. Alkuperäistä liikennemallia on tarkennettu suunnittelualueen osalta liikennevirtojen tarkan analyysin mahdollistamiseksi. Mallin liikenneverkkoa on tarkennettu Kosilassa siten, että tihennetyt osa-alueet liittyvät verkkoon järkevästi ja suunnittelualueen katuverkko muutenkin vastaa nykytilaa. Kääntymiskieltoja, vapaita nopeuksia ja nopeusfunktioita on tarkistettu tarpeen mukaan myös suunnittelualueen lähiympäristössä. Esimerkiksi Vaasantien pohjoispää on kaksisuuntaistettu (varmasti toteutuvaksi tiedetyn suunnitelman perusteella) ja Energiatien vapaata nopeutta pudotettu selvästi, jotta taajaan käytetyn rautatien tasoristeyksen aiheuttama viivytys tulisi mallissa huomioiduksi. Liikennemallin kalibrointiin mahdollisimman hyvin nykytilaa vastaavaksi on käytetty laskentatietoja suunnittelualueen kannalta olennaisista liikennevaloristeyksistä. Ajoneuvomäärät on laskettu liittymien ryhmityskaistojen ilmaisimilla 15 minuutin summina ajalla Ajosuunnan iltahuipputunnin liikennemäärä on kerätty ko. liittymän vilkkaimmalta tunnilta (yleensä jokin välillä 14:30-16:30) tiistaista torstaihin ja laskettu näiltä päiviltä keskiarvo. Keskimääräinen arkivuorokausiliikenne on laskettu koko vuorokauden summina ja keskiarvona tiistaista torstaihin. Kuvassa 3 on esitetty laskentapisteet ja kuvassa 4 laskentatulokset. Kuva 4. Laskentatulokset 9
12 Kuvassa 5 on esitetty nykytilanteen liikennemäärä ja kuvassa 6 liikennemäärän muutos vuoteen Kuva 5. Nykytilanteen liikennemäärä 10
13 Kuva 6. Liikennemäärän muutos vuoteen
14 Simulointimalli Toimenpiteiden vaikutuksia liikenteelliseen toimivuuteen on arvioitu Paramics-mikrosimulointimallin avulla. Malliin on kuvattu suunnittelualueen tie- ja katuverkko kuvan 7 mukaisesti. Malliin on kuvattu liikennevalo-ohjaus. Simulointimallilla testattiin erilaisia verkollisia toimenpiteitä ja liittymien kaistajärjestelyitä, erityisesti kiertoliittymän osalta. Suunnittelualueella on tapahtunut vuosien välillä keskimäärin 5 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta vuodessa. Edellä mainituista 25 henkilövahinko-onnettomuudesta 21 on tapahtunut katutai tiealueella ja 4 kävely- tai pyöräilyväylällä. Henkilövahinko-onnettomuuksista lähes 75 % on tapahtunut valtatien 8 liikennevalo- ja tasoliittymissä Kirkkolehdon kiertoliittymän ja valtatien 13 välillä. Kirkkolehdon kiertoliittymässä ei ole tapahtunut tarkastelujaksolla yhtään henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Suunnittelualueella on tapahtunut vuosien välillä yksi kuolemaan johtanut onnettomuus Vaasantiellä ratapihan ylittävän sillan kohdalla. Kuvassa 9 esitetään suunnittelualueella tapahtuneet onnettomuudet. Kuva 8. Valtateiden taajamajaksojen henkilövahinko-onnettomuuksien onnettomuusasteet Kuva 7. Paramics-mikrosimulointimallin tie- ja katuverkko Onnettomuudet Valtatien 8 henkilövahinkojen onnettomuusaste suunnittelualueella on 7,6 onnettomuutta 100 miljoonaa ajoneuvokilometriä kohden. Tämä on keskimääräistä valtateiden taajamajaksojen henkilövahinkojen onnettomuusastetta huonompi. Keskimääräinen henkilövahinkojen onnettomuusaste Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaan valtateiden taajamajaksoilla on 5,8 onnettomuutta 100 miljoonaa ajoneuvokilometriä kohden. Kuvassa 8 esitetään valtateiden taajamajaksojen henkilövahinkoon johtaneiden onnettomuuksien onnettomuusasteet. 12
15 Kuva 9. Suunnittelualueella vuosina tapahtuneet onnettomuudet 13
16 Liikenteelliset ongelmat Suunnittelualueella tunnistettiin seuraavia liikenteellisiä ongelmia: Valtatien pitkämatkaisen liikenteen ja Satamaan suuntautuvan liikenteen sujuvuus ja matka-aikojen ennakoitavuus on heikentynyt. Satamatien suunnasta tuleva liikenne ruuhkautuu pahasti iltaruuhkan aikaan. Kirkkolehdon kiertoliittymän ja Heinolankaaren välillä liittymät ja osin myös päätie ruuhkautuvat. Kirkkolehdon kiertoliittymän jonoutuu ruuhka-aikoina. Höyläämön- ja Vaunumiehenkadun liittymä Satamatielle sijaitsee liian lähellä kiertoliittymää, mikä hankaloittaa liikenteen toimivuutta. Suunnittelualueen ja Kokkolan keskustan väliset yhteydet ovat puutteelliset, etenkin jalankulun ja pyöräilyn osalta. Suunnittelualueen sisäinen katuverkko ei tue riittävästi nykyistä ja kehittyvää maankäyttöä. Joukkoliikenteen rooli suunnittelualueella on vähäinen. Valtatien liikenneturvallisuus on keskimääräistä huonompi. Paikallinen liikenne käyttää valtatietä kaupungin sisäisenä katuyhteytenä. Tavoitteet Valtatien 8 Kirkkolehdon kiertoliittymän ja Kosilan alustavalle yleissuunnitelmalle ja suunnittelualueen liikennejärjestelmän kehittämiselle asetettiin seuraavat tavoitteet: Liikenteen ja yhteyksien toimivuus edistävät elinkeinoelämän kilpailukykyä ja pitkämatkaisen raskaan liikenteen sujuva läpikulku ja sisääntulo kaupunkialueen terminaaleihin turvataan. Pitkämatkaiselle liikenteelle turvataan mahdollisimman tasainen nopeus ja matka-ajat ovat useimmiten hyvin ennakoitavissa. Liikenne sujuu pääosin hyvin. Valtatiellä nopeusrajoitus on 80 km/h, mutta suunnittelualueella nopeustaso voidaan sovittaa paikallisiin olosuhteisiin. Kaupungin sisäisen liikenteen yhteyksiä parannetaan katuverkkoa ja valtatien rinnakkaisia katuyhteyksiä kehittämällä sekä jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiä parantamalla. Tehtävien toimenpiteiden aiheuttamat haitat ovat mahdollisimman pienet. Ratkaisuilla edistetään kestävää liikennejärjestelmää ja yhdyskuntarakennetta. Alustavan yleissuunnitelman suunnitelmaratkaisuissa pyritään kustannustehokkuuteen. Suunnittelualueen kehittäminen monipuolisena keskuksena, jossa erilaiset toiminnot, kaupalliset palvelut ja asuminen kohtaavat. Mahdollistaa lisärakentaminen Höyläämönkadun, Vaunumiehenkadun ja Kosilan alueille. Kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Liikkuminen koetaan turvalliseksi useimmilla matkoilla. 14
17 Vaihtoehtotarkastelut Yleiskuvaus Suunnittelualueen liikenteellisenä ongelmana tunnistettiin valtatien pitkämatkaisen liikenteen ja satamaan suuntautuvan liikenteen sujuvuuden ja matka-aikojen ennakoitavuuden heikentyminen. Tämä johtuu osittain liittymien ja päätien ruuhkautumisesta Satamatiellä ja Eteläväylällä Kirkkolehdon kiertoliittymän ja Heinolankaaren välillä. Lähtökohtana alustavalle yleissuunnitelmalle pidettiin Eteläväylän nelikaistaistamista Latojankadun liittymän ja valtatien 13 välillä. Nelikaistaistaminen parantaa liikenteen sujuvuutta Eteläväylällä ja mahdollistaa valtatieliikenteen ja paikallisliikenteen paremman erottelun. osana kaupunki on tutkinut tästä suunnitelmasta irrallisena mahdollisuuksia ratapihan alittavalle jalankulku- ja pyöräily-yhteydelle. Jatkosuunnittelussa on tarkoitus mahdollistaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden alikulkutunneli Rautatienkadun ja ratapihan ali Kosilan ja keskustan välille. Kuvassa 10 on esitetty alustavassa yleissuunnitelmassa tutkittuja ratkaisuvaihtoehtoja. Yksittäiset ratkaisuvaihtoehdot on kuvattu ja niiden liikenteellisiä vaikutuksia on arvioitu tarkemmin seuraavassa luvussa. Työssä keskeiseksi kysymykseksi nousi Kirkkolehdon kiertoliittymän liikenteellisen toimivuuden parantaminen. Ongelmana on nykyisin Vaunumiehen- ja Höyläämökadun liittymä Satamatiellä. Liittymä on hyvin lähellä Kirkkolehdon kiertoliittymää, mikä aiheuttaa häiriöitä kiertoliittymän toiminnalle. Lisäksi kiertoliittymään on kapasiteetin lisäämiseksi rakennettava lisäkaistoja Satamatien ja Eteläväylän suunnissa. Tämä edellyttää muutoksia Satamatien nykyisiin liittymäjärjestelyihin ja korvaavien yhteyksien rakentamista Höyläämön- ja Vaunumiehenkadun alueiden liikenteen tarpeisiin. Työssä myös selvitettiin mahdollisuuksia poistaa Eteläväylältä liikennevaloliittymiä. Tämä edellyttäisi uusia katuyhteyksiä Eteläväylän ali Ventuksentien nykyisen liittymän sekä Heinolankaaren nykyisen liittymän kohdalla. Nämä toimenpiteet eivät kuitenkaan osoittautuneet toteuttamiskelpoisiksi eivätkä taloudellisesti kannattaviksi, joten niiden tarkemmasta suunnittelusta luovuttiin. Valtateiden 8 ja 13 liittymässä tutkittiin erilaisia ramppivaihtoehtoja parantaa valtateiden välistä yhteyttä. Liittymäalueen läpi kulkee Pohjanmaan rata ja alueen korkeuserot ovat suuret. Valtatiejakson lisäksi työssä tutkittiin mahdollisuutta parantaa Kosilan alueen sisäistä katuverkkoa. Suunnittelualueen sisäinen katuverkko ei tue riittävästi nykyistä ja kehittyvää maankäyttöä. Kosilan sisäisen katuverkon parantaminen tapahtuu maankäytön kehittymisen yhteydessä. Alueelle on rakennettava kokoojakatuyhteys, joka tulee toimimaan Eteläväylälle rinnakkaisena itä-länsi-suuntaisena yhteytenä paikalliselle liikenteelle ja toisaalta Kosilan alueen yhteytenä Kokkolan keskustan suuntaan. Kuva 10. Alustavassa yleissuunnitelmassa tutkittuja ratkaisuvaihtoehtoja Kokoojakatuyhteyden lisäksi tunnistettiin tarve suunnittelualueen ja Kokkolan keskustan väliselle ratapihan alittavalle yhteydelle. Työn aikana selvitettiin mahdollisuuksia rakentaa katuyhteyksiä Kosilan ja keskustan välille. Ratapihan leveys ja keskustan katuverkon tilanahtaus eivät kuitenkaan antaneet edellytyksiä tutkia ajoneuvoliikenteen yhteyttä sen pidemmälle. Samanaikaisesti tämän työn kanssa oli käynnissä Kokkolan Rautatientorin suunnittelukilpailu, jonka jälkeisten tarkempien suunnitteluvaiheiden 15
18 Vaihtoehtojen kuvaus ja arviointi Työssä tutkittiin lukuisa määrä yksittäisiä ratkaisuvaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia liikenteeseen. Suuri osa tutkituista toimenpiteistä tähtää liikenteen toimivuuden parantamiseen Kirkkolehdon kiertoliittymässä joko kiertoliittymän kapasiteettia lisäämällä tai kiertoliittymän liikennemäärää pienentämällä. Kirkkolehdon kiertoliittymän kapasiteettia lisäävät toimenpiteet liittyvät kiertoliittymän kehittämiseen sekä Vaunumiehen- ja Höyläämönkadun liittymälle vaihtoehtoisiin liikenteellisiin ratkaisumalleihin. Työssä tutkittuja Kirkkolehdon kiertoliittymän liikennemäärää pienentäviä toimenpiteitä ovat Eteläväylälle rinnakkaiset itä-länsi-suuntaiset yhteydet sekä Energiatien käyttöasteen kasvattaminen. Lisäksi alustavan yleissuunnitelman lähtökohtana pidettiin Vaasantien kaksisuuntaistamista Rautatienkadun pohjoispuolella. Seuraavassa on esitetty työssä tutkitut yksittäiset ratkaisuvaihtoehdot sekä niiden liikenteellisiä vaikutuksia. Alustava yleissuunnitelma, sen liikenteelliset ja tekniset perusratkaisut, vaikutusten arviointi ja alustava kustannusarvio on esitetty seuraavassa luvussa. Kirkkolehdon kiertoliittymä Kirkkolehdon kiertoliittymän kehittämisen erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja on tutkittu paljon. Vaihtoehtojen vaikutus liikenteen toimivuuteen sekä tarvittavien kehittämistoimenpiteiden määrää ja laajuutta on tutkittu simuloimalla. Kirkkolehdon kiertoliittymässä tutkittiin mahdollisuuksia lisäkaistoille, vapaan oikean kaistoille sekä kiertoliittymän alitukselle tai ylitykselle valtatien suunnassa. Kuvassa 11 on esitetty tutkitut Kirkkolehdon kiertoliittymän kehittämistoimenpiteet. Kiertoliittymään esitetään lisäkaistoja keskeisille ruuhkautuville suunnille Eteläväylältä Satamatielle sekä Satamatieltä Eteläväylälle. Lisäkaistat ovat välttämättömiä Satamatien ja Eteläväylän sekä kiertoliittymän liikenteellisen toimivuuden kannalta. Tutkittu ratkaisuvaihtoehto, jossa kiertoliittymässä on yksi kaista Satamatieltä Eteläväylälle ja yksi kaista Satamatieltä keskustaan, ei tehtyjen simulointien perusteella ole liikenteellisesti riittävä ratkaisu vuoden 2030 ennustetilanteessa. Lisäksi kiertoliittymään esitetään vapaa oikea Eteläväylältä keskustaan. Vapaa oikea vähentää merkittävästi liikennemääriä kiertoliittymässä. Ratkaisuvaihtoehtona kiertoliittymän alitus tai ylitys on suuri ja kallis toimenpide, jota ei nähty tarpeellisena kiertoliittymän toimivuuden ja valtatieliikenteen sujuvuuden kannalta. Kiertoliittymässä ei myöskään nähty tarvetta lisäkaistoille Vaasantien suunnassa. Vaunumiehen- ja Höyläämönkadun liittymä Vaunumiehen- ja Höyläämönkadun liittymälle vaihtoehtoisia ratkaisumalleja tarkasteltiin työssä siitä näkökulmasta, että kyseiset liittymät Satamatieltä on poistettava tai sallittava korkeintaan suuntaisliittyminä. Edellisten vaihtoehtojen lisäksi tutkittiin mahdollisuutta Vaunumiehen- ja Höyläämönkadun liittymän siirrolle tai liittymän korvaavalle Satamatien ylittävälle yhteydelle. Kuvassa 12 on esitetty tutkitut Vaunumiehen- ja Höyläämönkadun nykyiselle liittymälle vaihtoehtoiset ratkaisumallit. Kuva 12. Tutkitut Vaunumiehen- ja Höyläämönkadun liittymän vaihtoehtoiset ratkaisumallit Kuva 11. Kirkkolehdon kiertoliittymän tutkitut kehittämistoimenpiteet Alustavassa yleissuunnitelmassa esitetään Vaunumiehenkadun liittymän poistamista ja Höyläämönkadun liittymän muuttamista suuntaisliittymäksi. Edellä mainitut kehittämistoimenpiteet Vaunumiehen- ja Höyläämönkadun liittymässä Satamatiellä ovat välttämättömiä Vaunumiehenkadun ja Höyläämönkadun 16
19 alueiden liikenteen toimivuuden varmistamiseksi sekä lisärakentamisen mahdollistamiseksi. Lisäksi toimenpiteet mahdollistavat Kirkkolehdon kiertoliittymän kehittämisen. Vaunumiehen- ja Höyläämönkadun liittymän siirtäminen kauemmaksi Kirkkolehdon kiertoliittymästä on ratkaisuvaihtoehtona toteuttamiskelvoton Satamatien ja Pohjanmaan radan risteysillasta johtuen. Liittymän siirrolle ei ole tarpeeksi tilaa. Vaunumiehen- ja Höyläämönkadun liittymän korvaaminen Satamatien ylittävällä yhteydellä on suuri ja kallis toimenpide. Toimenpide myös hankaloittaisi huomattavasti joko Höyläämönkadun tai Vaunumiehenkadun alueen saavutettavuutta. Riippuen ratkaisuvaihtoehdosta myös Junnilan asuinalueen saavutettavuus voi huonontua. Tämän vuoksi korvaavaa Satamatien ylittävää yhteyttä pidettiin työssä mahdollisena ratkaisuvaihtoehtona vain siinä tapauksessa, että maankäytön tarvitsemia yhteyksiä ei pystytä muutoin toteuttamaan Vaunumiehen- ja Höyläämönkadun alueille. Jos edellä esitetyn mukaisesti Vaunumiehenkadun liittymä Satamatieltä poistetaan ja Höyläämönkadun liittymä muutetaan suuntaisliittymäksi, tulee Vaunumiehen- ja Höyläämönkadun alueille rakentaa korvaavat yhteydet liikenteen tarpeisiin. Korvaavina yhteyksinä on tutkittu liittymistä erilaisin liittymäjärjestelyin suoraan Vaasantielle sekä Vaasantien alittavia eritasoliittymäratkaisuja. Kuvassa 13 on esitetty tutkitut Vaunumiehen- ja Höyläämönkadun korvaavat yhteydet ja uudet liittymäjärjestelyt. Alustavassa yleissuunnitelmassa esitetään Vaunumiehenkatu liitettäväksi Vaasantiehen kolmihaaraliittymällä Isonkyläntien liittymän ja kiertoliittymän välistä. Liittymä on mahdollista toteuttaa ilman liikennevalo-ohjausta, mutta liikennevalovaraus jätetään. Työn aikana tutkittiin tarvetta myös laajemmille kaistajärjestelyille kyseisessä liittymässä, lähinnä toisen kaistan jatkamista uudesta Vaunumiehenkadun liittymästä Isonkyläntien liittymän ohi Vaasan suuntaan. Höyläämönkatu esitetään liitettäväksi Vaasantiehen kiertoliittymäratkaisulla. Uusi kiertoliittymä sijoitetaan mahdollisimman pohjoiseen lähelle rautatiesiltaa ja Höyläämönkadun uusi katulinjaus rakennetaan mahdollisimman lähelle Pohjanmaan rataa. Kosilan uusi sisäinen kokoojakatuyhteys muodostaa kiertoliittymän neljännen liittymähaaran. Ratkaisumallissa Prismantien nykyinen liittymä poistetaan. Uusi kiertoliittymä on kohtuullisen lähellä Vaasantien ja Rautatienkadun liittymää, joka on valo-ohjattu. Valo-ohjatun liittymän ei todettu häiritsevän uuden kiertoliittymän toimintaa, mutta mikäli liittymän valo-ohjaus jonouttaisi liikennettä uuteen kiertoliittymään, voidaan jono purkaa erillisellä valo-ohjauksen purkuohjelmalla. Esitetyt Vaunumiehen- ja Höyläämönkadun ratkaisuvaihtoehdot tukevat parhaiten kehittyvää liikenneverkkoa ja maankäytön edellytyksiä. Esitetty Vaasantien kiertoliittymäratkaisu ohjaa keskustan ja Kosilan välisen liikenteen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa Kosilan uudelle sisäiselle kokoojakatuyhteydelle. Ratkaisu vähentää liikennemääriä Kirkkolehdon kiertoliittymässä. Lisäksi kiertoliittymän pohjoinen sijainti jättää mahdollisimman paljon tilaa maankäytön kehittämiselle Höyläämönkadun alueella. Kalliita ja tilantarpeeltaan suuria eritasoliittymäratkaisuja ei nähty tarpeellisiksi. Maankäytön yhteyksiä palvelevalle aikaisemmissa suunnitelmissakin tutkitulle uudelle yhteydelle Höyläämönkadulta Vaasantien ali Kosilan alueelle ei ole tilaa nykyisessä rautatiesillan alituksessa. Eteläväylälle rinnakkaiset itä-länsi-suuntaiset yhteydet Eteläväylälle rinnakkaisia itä-länsi-suuntaisia yhteyksiä tutkittiin verkollisilla ennustetarkasteluilla. Tutkittuja yhteysvaihtoehtoja ovat Eteläväylän eteläpuolinen Ventuksentien ja Heinolankaaren yhdistävä kokoojakatuyhteys, Eteläväylän ylittävä Kosilan ja Heinolankaaren alueet yhdistävä kokoojakatuyhteys ja Kosilan sisäinen alueen pohjoisreunaa halkova kokoojakatuyhteys. Alustavassa yleissuunnitelmassa esitetään liikenteellisesti toimivimpana ja maankäytön kehittymistä parhaiten palvelevana ratkaisuna Kosilan sisäistä kokoojakatuyhteyttä. Kosilan sisäinen kokoojakatuyhteys liitettynä Höyläämönkadun uuteen kiertoliittymään parantaa yhteyttä keskustan ja Kosilan alueiden välillä, mahdollistaa lisärakentamisen Kosilan alueelle ratapihan reunaan ja vähentää liikennemääriä Kirkkolehdon kiertoliittymässä. Kuva 13. Tutkitut Vaunumiehen- ja Höyläämönkadun korvaavat yhteydet ja uudet liittymäjärjestelyt Eteläväylän eteläpuolinen ja Eteläväylän ylittävä kokoojakatuyhteys ovat suuria ja kohtuullisen kalliita verkollisia toimenpiteitä, joilla ei verkollisten ennustetarkastelujen perusteella ole merkittävää vaikutusta nykyisen tie- ja katuverkon kuormituksen vähentämiseen. Eteläväylän eteläpuoliselle Ventuksentien ja 17
20 Heinolankaaren yhdistävälle kokoojakatuyhteydelle on lisäksi nykyisistä tonttirajoista johtuen vaikea löytää tilaa. Kaikki tutkitut Eteläväylälle rinnakkaiset itä-länsi-suuntaiset yhteydet on esitetty kuvassa 14. Kuva 15. Energiatien käyttöasteen kasvattamisen ratkaisuvaihtoehdot Kuva 14. Tutkitut Eteläväylälle rinnakkaiset itä-länsi-suuntaiset yhteydet Energiatien käyttöasteen kasvattaminen Energiatie on nykyisin vajaakäytössä. Sen liikennettä haittaa Pohjanmaan radan junaliikenne, jossa kulkee nykyisin useita kymmeniä junia vuorokaudessa. Junat pysäyttävät Energiatien liikenteen usean minuutin ajaksi. Tämän vuoksi yhteyden käyttämistä todennäköisesti vältetään. Energiatien käyttöasteen kasvattaminen voidaan toteuttaa joko nykyisen tasoristeyksen paikalle rakennettavalla eritasoratkaisulla tai vaihtoehtoisesti Energiatien ja Satamatien liittymään toteutettavalla informaatiojärjestelmällä, joka tiedottaa junien liikennöinnistä Pohjanmaan radalla. Kuvassa 15 on esitetty työssä tutkitut Energiatien käyttöasteen kasvattamisen ratkaisuvaihtoehdot. Ratkaisuvaihtoehdot suunnittelualueen itäpäässä Vt 13 ja vt 8 rampin liittymästä tutkittiin mahdollisuutta poistaa Eteläväylältä vasemmalle kääntymiskaista rampille ja korvattavan poistettu kääntymissuunta vt 13 eritasoliittymän pohjoiselle rampille rakennettavalla vasemmalle kääntyvien kaistalla. Lisäksi vt 13 ja vt 8 rampin liittymään tutkittiin mahdollisuutta rakentaa turbo-kolmihaaraliittymä, jolla vähennetään keskenään risteävien liikennevirtojen määrää liittymässä. Edellä esitetyin ratkaisuin vältyttäisiin liikennevalojen tarpeesta kyseisessä ramppiliittymässä. Ratkaisu parantaa liikenneturvallisuutta sekä liittymän liikenteen sujuvuutta. Liikennevalojen tarvetta Eteläväylällä tutkittiin vähennettäväksi myös suunnitelmaratkaisulla, jossa Terminaalinkadun ja Heinolankaaren nykyinen porrastettu liittymä yhdistetään nelihaaraliittymäksi. Nelihaaraliittymä tutkittiin sijoitettavan nykyisen Heinolankaaren kolmihaaraliittymän kohdalle. Nelihaaraliittymä on valo-ohjattu. Työssä tutkittiin mahdollisuutta liittää nelihaaraliittymä Kosilan alueen nykyiseen katuverkkoon tai suoraan Kosilan uuteen sisäiseen kokoojakatuyhteyteen. Ratkaisulla pystyttäisiin vähentämään Eteläväylän liikennevaloliittymien määrää nykyisestä neljästä liikennevaloliittymästä kolmeen liikennevaloliittymään. Nelihaaraliittymäratkaisu osoittautui kuitenkin haasteelliseksi, koska ratkaisu edellyttää menemistä yksityiselle tontille vaarantaen nykyisen teollisuustoiminnan olemassaolo. Kaupungin näkökulmasta ratkaisuvaihtoehdon vieminen läpi päätöksenteossa ja kaavoituksessa olisi erittäin haasteellinen tehtävä. 18
21 Valtatien 13 eritasoliittymän pohjoisen rampin rinnalle tutkittiin mahdollisuutta rakentaa uusi ramppi etelästä valtatieltä 13 länteen valtatielle 8 menevälle liikenteelle. Ratkaisu olisi mahdollistanut nykyisen valtatien 13 ja valtatien 8 rampin liittymän vasemmalle kääntyvien kaistan poistamisen. Uusi ramppi osoittautui kuitenkin korkeussuhteiltaan mahdottomaksi ratkaisuksi toteuttaa. Kuvassa 16 on esitetty työssä tutkitut ratkaisuvaihtoehdot suunnittelualueen itäpäässä. Kuva 16. Työssä tutkitut ratkaisuvaihtoehdot suunnittelualueen itäpäässä Kokkolan eteläinen ohitus Kuva 17. Kokkolan eteläinen ohitus Edellä esitetyt ratkaisuvaihtoehdot kohdistuvat suunnittelualueen nykyisen liikenneverkon kehittämiseen. Työssä tutkittiin tämän lisäksi myös mahdollisuutta Kokkolan eteläisen ohituksen rakentamiseen vt 8 ja vt 13 välille. Tutkitun ratkaisuvaihtoehdon haasteita ovat muun muassa sataman liikenteen ohjaaminen Pohjoisväylälle, eteläisen ohituksen tielinjaus sekä vt 8 ja vt 13 liittymä. Täten todettiin, että ideana esitetty ratkaisuvaihtoehto on tervetullut, mutta sen sisältämien haasteiden takia Kokkolan eteläisen ohituksen tutkimista tämän työn yhteydessä ei enää jatketa. Kuvassa 17 on esitetty työssä tutkittu Kokkolan eteläinen ohitus. 19
22 Verkolliset ratkaisuvaihtoehdot Edellä esitetyistä yksittäisistä ratkaisuvaihtoehdoista muodostettiin työn aikana kaksi verkollista ratkaisuvaihtoehtoa, kevyempi ja raskaampi. Kevyempi ratkaisuvaihtoehto koostuu työn tavoitteiden mukaisesti kustannustehokkaista suunnitelmaratkaisuista. Raskaampi verkollinen ratkaisuvaihtoehto sisältää suurempia toimenpiteitä tarkoituksenaan poistaa liikennevaloliittymiä Eteläväylältä. Alustavan yleissuunnitelmaratkaisun (esitetty seuraavassa luvussa) lähtökohtana on ollut verkollisesti kevyempi ratkaisuvaihtoehto. Verkollisesti kevyemmässä ratkaisuvaihtoehdossa Vaunumiehenkadun liittymä Satamatieltä poistetaan ja Höyläämönkadun liittymä muutetaan suuntaisliittymäksi. Korvaavat yhteydet liikenteen tarpeisiin Vaunumiehen- ja Höyläämönkadun alueilta järjestetään suoraan Vaasantielle. Kirkkolehdon kiertoliittymän kapasiteettia lisätään rakentamalla kaksi kaistaa Satamatieltä Eteläväylälle ja Eteläväylältä Satamatielle. Lisäksi kiertoliittymään rakennetaan vapaa oikea Eteläväylältä Kokkolan keskustan suuntaan. Eteläväylä nelikaistaistetaan Latojankadun liittymän ja valtatien 13 välillä ja Kosilan alueelle rakennetaan uusi alueen sisäinen kokoojakatuyhteys. Nykyistä Terminaalinkadun ja Heinolankaaren porrastettua liittymää tutkittiin yhdistettäväksi yhdeksi liikennevalo-ohjatuksi nelihaaraliittymäksi. Vt 8 ja vt 13 rampin liittymästä poistetaan Eteläväylältä vasemmalle kääntymiskaista rampille ja tutkittiin poistetun kääntymissuunnan korvaamista valtatien 13 eritasoliittymän pohjoisella rampilla sallimalla vasemmalle kääntyminen. Lisäksi vt 8 ja vt 13 rampin liittymään rakennetaan turbo-kolmihaaraliittymä. Kuva 18. Kevyempi verkollinen ratkaisuvaihtoehto Verkollisesti raskaammassa ratkaisuvaihtoehdossa Vaunumiehen- ja Höyläämönkadun liittymässä Satamatiellä sekä Kirkkolehdon kiertoliittymässä toteutetaan samat toimenpiteet kuin verkollisesti kevyemmässä ratkaisuvaihtoehdossa. Samoin Eteläväylä nelikaistaistetaan Latojankadun liittymän ja valtatien 13 välillä ja Kosilan alueelle rakennetaan uusi kokoojakatuyhteys. Verkollisesti kevyemmästä ratkaisuvaihtoehdosta poiketen Eteläväylän ali rakennetaan uudet katuyhteydet Ventuksentien nykyisen liittymän sekä Heinolankaaren nykyisen liittymän kohdalla. Kaikki liikennevalot Eteläväylältä poistetaan ja Ventuksentien, Latojankadun, Terminaalikadun ja Heinolankaaren liittymät muutetaan suuntaisliittymiksi. Lisäksi vt 13 rampin liittymään rakennetaan uusi ramppi etelästä länteen menevälle liikenteelle ja nykyinen vt 8 ja vt 13 ramppi muutetaan suuntaisliittymäksi. Kuvassa 18 on esitetty verkollisesti kevyempi ratkaisuvaihtoehto ja kuvassa 19 verkollisesti raskaampi ratkaisuvaihtoehto. Kuva 19. Raskaampi verkollinen ratkaisuvaihtoehto Verkollisesti kevyempi ratkaisuvaihtoehto pienentää liikennemääriä Kirkkolehdon kiertoliittymässä ja lisää kiertoliittymän kapasiteettia. Tällöin kiertoliittymän toimivuus paranee. Lisäksi liikennettä siirtyy Satamatieltä ja Eteläväylältä Kirkkolehdon kiertoliittymän ja Heinolankaaren väliltä Kosilan uudelle kokoojakatuyhteydelle sekä Vaunumiehen- ja Höyläämönkadun uusille katuyhteyksille. Tämä helpottaa liittymien ja päätien ruuhkautumista suunnittelualueella ja siirtää paikallista liikennettä valtatieltä katuverkolle. Vt8 ja vt13 nykyisen rampin tilalle esitetty turboliittymä parantaa liittymän toimivuutta sekä turvallisuutta. Valtatieltä 8 idästä tuleva liikenne esitetään verkollisesti kevyemmässä ratkaisuvaihtoehdossa ohjattavan nykyisen rampin kautta valtatielle 13 etelään. Rampille sallitaan vasemmalle kääntyminen, joka edellyttää liittymän uudelleen muotoilua. Liittymä toimii ennustetuilla liikennemäärillä vuoden
23 tilanteessa välttävästi. Liittymässä on varauduttava valo-ohjaukseen, jos liikennemäärät kasvavat ennustetuista. Verkollisesti kevyessä ratkaisuvaihtoehdossa tehdyillä toimenpiteillä liikenneverkko on toimiva ennustetilanteessa Kirkkolehdon kiertoliittymässä Eteläväylän, Kokkolan keskustan ja Vaasantien suunnat toimivat liikenteellisesti hyvin. Satamatieltä itään Eteläväylälle suuntautuva liikenne voi ruuhkautua ajoittain, mutta jonoutuminen on kohtuullista. Verkollisesti raskaampi vaihtoehto siirtää paikallisliikennettä pois valtatieltä ja Kirkkolehdon kiertoliittymästä Kosilan uudelle kokoojakatuyhteydelle ja Eteläväylän alikulkuihin vähentäen liikennemääriä valtatiellä. Ratkaisuvaihtoehdossa kiertoliittymän kapasiteetti myös paranee. Toimivuustarkastelut osoittavat, että verkollisesti raskaammassa ratkaisuvaihtoehdossa idästä kiertoliittymään saapuva tasainen liikennevirta varaa Kirkkolehdon kiertoliittymää entistä jatkuvammin käyttöönsä. Tämä aiheuttaa Satamatieltä saapuvan liikenteen ruuhkautumista. Ruuhkautuminen on edelleen satunaista ja lyhytaikaista, mutta kevyttä verkollista ratkaisuvaihtoehtoa merkittävämpää. Satamatien jonot voivat yltää ruuhka-aikaan pisimmillään Energiatien liittymään. Työssä tutkittujen verkollisten ratkaisuvaihtoehtojen liikenteelliset vaikutukset ovat hyvin samakaltaiset. Verkollisten ratkaisuvaihtoehtojen kustannusvaikutukset ovat kuitenkin hyvin eriävät. Kevyempi ratkaisuvaihtoehto koostuu työn tavoitteiden mukaisesti kustannustehokkaista suunnitelmaratkaisuista. Raskaampi verkollinen ratkaisuvaihtoehto sisältää suuria ja kalliita toimenpiteitä. Lisäksi Eteläväylän alittavat katuyhteydet Ventuksentien nykyisen liittymän sekä Heinolankaaren nykyisen liittymän kohdalla sekä vt 13 lisäramppi etelästä länteen menevälle liikenteelle osoittautuivat tarkemmin tutkittaessa toteuttamiskelvottomiksi. Tutkittujen Eteläväylän alittavien katuyhteyksien toteuttamiskelvottomuuden aiheuttivat pääosin korkeusasemat (tarve mennä merenpinnan alapuolelle) ja tilantarve (nykyiset tonttirajat ja olemassa oleva rakennuskanta). Vt 13 lisärampin toteuttamiskelvottomuuden aiheutti pääosin suuri korkeusero vt 13 ja Eteläväylän välillä, jolloin rampin pituuskaltevuus muodostui liian suureksi. Edellisten perustelujen nojalla alustavan yleissuunnitelmaratkaisun pohjana on verkollisesti kevyempi ratkaisuvaihtoehto. 21
24 Suunnitelmaratkaisu Liikenteelliset ja tekniset ratkaisut Nykyistä valtatietä 8 on parannettu nykyiselle paikalleen. Suunnitelmaratkaisut koskevat liittymäjärjestelyjä. Nopeusrajoitus säilyy nykyisellään 60 km/h. Kirkkolehdon kiertoliittymään tulee lisäkaistoja, jotka muuttavat valtatien kaistajärjestelyitä: Satamatielle sataman suuntaan lisäkaista Satamatielle satamasta lisäkaista Vapaa oikea valtatiestä 8 keskustan suuntaan Valtatielle 8 itään Prisman suuntaan kolmas kaista Kiertoliittymään esitetään lisäkaistat keskeisille ruuhkautuville suunnille Eteläväylältä Satamatielle sekä Satamatieltä Eteläväylälle. Lisäksi kiertoliittymään esitetään vapaa oikea Eteläväylältä keskustaan. Ny- Kuva 20. Suunnitelman länsiosa kyistä järjestelyä joudutaan leventämään keskustan suuntaan menevälle vapaalle oikealle kaistalle tarvittavan sillan osalta. Muutoin uudet kaistat mahtuvat nykyiselle kiertoliittymän alueelle. Satamatien ja Höyläämökadun liittymä muutetaan suuntaisliittymäksi. Samalla kevyen liikenteen väylä siirretään Satamatien varresta Höyläämökadun varteen. Höyläämökadun alueen uudeksi pääyhteydeksi tulee Vaasantielle uusi kiertoliittymä nykyisen Prisman liittymän pohjoispuolelle. Kiertoliittymän kautta tulee myös ajoyhteys Kosilan alueelle. Vaunumiehenkadun liittymä katkaistaan. Korvaavaksi ajoyhteydeksi tulee valtatielle 8 uusi kolmihaaraliittymä Isokyläntien ja kiertoliittymän väliin. Liittymä on mahdollista toteuttaa ilman liikennevalo-ohjausta, mutta liikennevalovaraus on syytä jättää. Ventuksentien, Latojankadun, Terminaalikadun ja Heinolankaaren liittymät valtatiellä 8 säilyvät nykyisellään. Latojankadun, Terminaalikadun ja Heinolankaareen liittymiin tulee valtatielle suoraan menevät lisäkaistat valtatien 8 nelikaistaistamisen johdosta. Liittymiin jää liikennevalo-ohjaus. Valtatieltä 8 lännestä päin Heinolankaarelle on järjestetty vapaa oikea -ajoyhteys. Valtatien 8 ja 13 lounaiskulman nykyisen rampin päähän esitetään uuden tyyppistä turbo-liittymää. Liittymässä kääntyvien virtojen konfliktit on minimoitu. Pohjoisesta tuleva liikenne ohjataan idästä tulevan rampin ja uuden kiertoliittymän kautta. Valtatieltä 8 idästä kaupunkiin nousevaa ramppia pitkin tuleva liikenne yhtyy Rautatienkadun-Hakalahdenkadun-Talonpojankadun-Jyväskyläntien uuteen kiertoliittymään. 22 Kuva 21. Suunnitelman itäosa
25 Vaikutusten kuvaus Suunnitelmaratkaisun mukaiset liikennemäärät esitetään kuvassa 22. Kuva 23. Suunnitelman mukaiset liikennemäärämuutokset vuorokaudessa 2030 ennusteen mukaan Kuva 22. Suunnitelman mukaiset liikennemäärät vuorokaudessa 2030 ennusteen mukaan Suunnitelmaratkaisu vähentää jonkin verran Eteläväylän liikennettä linjaosuudella Latojankadun ja Heinolankaaren välillä. Kiertoliittymän, Höyläämökadun, Vaunumiehenkadun ja Vaasantien järjestelyt vähentävät kiertoliittymän liikennemääriä. Kosilan sisäisen katuverkon kehittäminen siirtää liikennettä valtatieltä katuverkolle. Valtatien 8 ja 13 liittymäjärjestelyt siirtävät idästä etelään menevän liikennevirran vt13 nykyiselle pohjoisrampille. Vaunumiehenkadun alueelle kulkeminen helpottuu, kun uusi ajoyhteys on valtatiellä 8 ruuhkaisen Satamatien asemesta. Höyläämökadun alueen liikenneyhteydet paranevat, kun Vaasantieltä on uusi liittymä ja yhteys alueelle ja lisäksi Satamatielle on suuntaisliittymä. Prisman ja koko Kosilan alueen liikenneyhteydet paranevat Vaasantien uuden kiertoliittymän ansiosta. Kosilan alueen kokoojakadun tarkempi sijainti määräytyy kaavaratkaisuiden mukaan. Kuitenkin uusi yhteys on sujuvampi ja selkeämpi ja parantaa Kosilan alueen saavutettavuutta. Suunnitelma vähentää ajoneuvoilla ajettavia tunteja. Kevyillä ajoneuvoilla tunnit vähenevät 165:llä vuorokaudessa ja 18 tunnilla raskaiden ajoneuvojen osalta vuoden 2030 tilanteessa. Kilometrejä ajetaan kevyillä autoilla runsaat vähemmän ja raskailla ajoneuvoilla reilut 90 vähemmän. Taulukossa 2 esitetään ajoneuvosuoritteet. Taulukko 2. Ajoneuvosuoritteet vuorokaudessa vuoden 2030 tilanteessa liikenne-ennusteen mukaan ajoneuvotunnit ajoneuvokilometrit kevyet ajon raskaat kevyet ajon raskaat perustilanne suunnitelma erotus ero % -0.9 % -0.9 % % % 23
26 Suunnitelmavaihtoehdossa liikenteen hiilidioksidipäästöt ovat tonnia vuodessa. Perustilanteessa hiilidioksidipäästöt ovat tonnia vuodessa, joten suunnitelman mukaisessa tilanteessa vuonna 2030 liikenteen hiilidioksidipäästöt olisivat 415 tonnia pienemmät. Suunnitelmaratkaisu ei juurikaan vaikuta henkilövahinko-onnettomuuksien määrään. Alustava kustannusarvio Suunnitelmaratkaisun kustannusarvio on 7,1 miljoonaa euroa (MAKU 107,2, ilman ALV). Suurin yksittäinen kustannus tulee valtatien 8 nelikaistaistamisesta. Suunnitelmassa on oletettu pohjaolosuhteet erittäin huonoiksi. Taulukko 3. Alustava kustannusarvio (euroa) VT 8 Itäosa VT 8 Eteläosa Vaasantie VT8 Kiertoliittymän muokkaus Höyläämönkadun liittymät + JKPP Prismantien uusi yhteys + JKPP Satamatie Heinolankaari + pohjoinen jatke Vt 8 ja Vt 13 liittymät (Turbo-T + rampinpää) Vt 8 ja Vt 13 kiertoliittymä Tilaajatehtävät yhteensä Hankearvioinnin yhteenveto (111,8, 2010=100), jotta investointikustannukset ovat samassa tasossa hyötyjen kanssa. Rakentamisajaksi on arvioitu 1,5 vuotta. Suunnitelmaratkaisun hyöty/kustannussuhde on 2,0. Taulukossa 4 esitetään hyötykustannuslaskelma. Taulukko 4. Kannattavuuslaskelma Kustannukset 7.8 Rakentamiskustannukset 7.4 korkokustannukset 0.4 Hyödyt Rakentamisen aikaiset haitat -0.6 rakentamisen aikaiset haitat -0.6 Väylänpitäjän kustannusmuutos -0.2 Hoito ja ylläpito -0.2 Kuluttajien ylijäämä 15.4 aikakustannus, kevyet 11.4 aikakustannus, raskaat 2.5 ajoneuvokustannukset, kevyet 1.2 ajoneuvokustannukset, raskaat 0.4 Ulkoisten kustannusten muutos 0.3 Tieliikenteen onnettomuuskustannukset 0.0 Päästökustannusmuutos 0.3 Julkistaloudellisten verojen ja maksujen muutos 0.8 Tieliikenteen veron ja maksut -0.8 Investoinnin jäännösarvo 0.3 Hyödyt yhteensä 15.9 Kustannukset yhteensä 7.8 Hyöty-kustannussuhde (H/K) 2.0 Työn aikana toteuttamiskelpoisten vaihtoehtojen määrä supistui yhteen. Näin ollen hankearvioinnissa ei tarkasteltu toimenpiteiden vaikuttavuutta. Siten hankearviointi käsitti hyöty-kustannussuhteen laskemisen. Työssä laadittiin tarkennettu liikenne-ennuste suunnittelualueelle Emme-ohjelmistolla. Tarkastellut toimenpiteet aiheuttavat muutoksia ajoneuvomäärissä myös valtatiejakson ulkopuolella katuverkossa. Siten liikenteelliset vaikutukset kertyvät laajemmalta tie- ja katuverkolta. Laskennalliset hyödyt (aika- ajoneuvo-, onnettomuus- ja päästökustannukset) on laskettu liikenne-ennusteen avulla. Rakennuskustannukset on laskettu vuoden 2016 MAKU-indeksin tasossa (107,2, 2010=100). Hyöty/kustannuslaskennassa rakennuskustannukset on muutettu vuoden 2013 MAKU-indeksin tasoon 24
27 Kehittämispolku Valtatien 8 parantamisen suunnitelmavaihtoehto ehdotetaan toteutettavan kahdessa vaiheessa. Kiireellisin parannettava kohde on kiertoliittymä sekä Satamatien ja Vaasantien järjestelyt suunnittelualueen länsipäässä. Ensimmäinen vaihe sisältää Höyläämön- ja Vaunumiehenkadun liittymäjärjestelyt Satamatiellä, korvaavien yhteyksien rakentamisen Vaasantielle sekä kiertoliittymän lisäkaistojen rakentamisen. Toisessa vaiheessa rakennetaan valtatien 8 lisäkaistat sekä vt 8 ja vt 13 nykyisen rampin kohdalle uusi turboliittymä. Lisäksi alustavassa yleissuunnitelmassa ehdotetaan rampin parantamista Talonpojankadun päähän rakennettavalla kiertoliittymäratkaisulla ja samassa yhteydessä tehtävillä katujärjestelyillä. Kosilan sisäisen katuverkon toteuttaminen on olennainen osa suunnitelmaa. Höyläämökadun ja Vaasantien kiertoliittymän toteuttaminen liittyy Höyläämönkadun alueen rakentamiseen. Uusi kiertoliittymä mahdollistaa sujuvan yhteyden Kosilan alueelta keskustaan. Kuvassa 24 esitetään rakentamisen vaiheet ja taulukossa 5 vaiheittain toteuttamisen kustannusarviot. Kuva 24. Rakentamisvaiheet Taulukko 5. Toteuttamisvaiheiden kustannusarviot (euroa ilman ALV) investointi tilaajatehtävät yhteensä vaihe vaihe yhteensä
Liite 1. Lottelundin liitymävaihtoehtojen vertailu Liite 2. Valtateiden aluevarauskartat
8 Liitteet Liite 1. Lottelundin liitymävaihtoehtojen vertailu Liite 2. Valtateiden aluevarauskartat 30 Pohjoisväylä Lottelundin risteysalue Vanhan Veistämöntien ja Kaarlelankadun liittymiä on tutkittu
MUISTIO J. Rinta-Piirto 4.6.2008 Seinäjoen Itikanmäki Liikenne-ennuste ja arvioita toimivuuksista Lähtökohtia Seinäjoen Itikanmäen alueelle on suunnitteilla uutta maankäyttöä. Tavoitteena on muuttaa joen
Niskanperän liittymäselvitys
LAPIN ELY-KESKUS Niskanperän liittymäselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28789 Raportti 1 (7) Saara Aavajoki Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Nykytilanteen liikennejärjestelyt... 1 2.1
ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS
ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS LIIKENNE-ENNUSTE LÄHTÖKOHDAT Liikenteellisiä tarkasteluita varten laadittiin liikenne-ennuste Ylöjärven keskustan alueelta. Ennusteessa on otettu huomioon Ylöjärven
LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ
LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS TIESUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Tiesuunnitelma liittyy osana Lakarin teollisuus- ja logistiikkaalueen kehittämiseen. Uusi
Trafix Oy Kuva 1. Tarkastelussa käytetyt liikennejärjestelyt; yksikaistainen kiertoliittymä (VE1).
Mutkakadun kiertoliittymän toimivuustarkastelu Toimivuustarkastelussa tutkittiin Mutkakadun ja Snellmaninkadun liittymän muuttamista kiertoliittymäksi ennusteen 2014 ja vuoden 2025 iltahuipputunnin liikennemäärillä.
Karnaisten alueen maankäytön kehittäminen Liikenne
Suunnittelualue Suunnittelualueena on valtatien 1 ja Karnaistentien sekä Hossanmäentien rajaama alue sekä Hossantien varsi Ruotiontien liittymästä valtatien ramppiliittymiin. Alueella sijaitsee nykyisin
KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT
KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT 22.10.2013 SELVITYKSEN SISÄLTÖ Nykyliikenteen liikennemäärät Liikenne-ennuste 10v ja 20v päähän Liikenteen toimivuustarkastelut Pääoven edustan liikennejärjestelyt
VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE
SUUNNITTELUALUE MAANKÄYTTÖSUUNNITELMAT 1.VAIHE Murata Electronics Oy:n laajennus noin 8500 kem2 Voimalantie 6:n alueelle Muratan työntekijöiden pysäköinti, noin 500 autopaikkaa. Nykyisin autopaikkoja on
Lavolankadun liikenneselvitys: liikenteellinen toimivuustarkastelu
Mikko Jokinen Trafix Oy 14.12.2017 : liikenteellinen toimivuustarkastelu Trafix Oy 1 : liikenteellinen toimivuustarkastelu Tarkastelukohde Tarkastelun kohteena on Lappeenrannan Lavolankadun liikenteellinen
PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS
1(10) 15.11.2010 MUISTIO PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1. Yleistä Painokankaan-Karanojan osayleiskaava-alue (kuva 1) sijaitsee valtatien 10, Orsitien ja valtatien 3 eteläpuolella. Alueen toteutuneen
Kunnanhallitus liite 2. Kantatien 62 ja maantien liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala
Kunnanhallitus 18.4.2017 72 liite 2 Kantatien 62 ja maantien 15139 liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala Projektin sisältö ja tekijät Työssä selvitettiin kantatien 62 ja maantien 15139
KORVENKANNAN KAAVA-ALUE, LIIKENNEVAIKUTUKSET
KORVENKANNAN KAAVA-ALUE, LIIKENNEVAIKUTUKSET MALLINNUKSEN MAANKÄYTÖN TUNNUSLUVUT KM-1-alueiden kokonaispinta-ala on 394 560 m², josta 40 % on varattu työpaikkaalueeksi. KM-1-alueiden kokonaisrakennusoikeus
Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu
Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu Tarkastelussa Lappeenrannan Mustolan asemakaava-alueen liikenteellinen toimivuus ja liiketilan kasvun vaikutukset nykyisen ja vuoden
LAPPEENRANNAN KESKUSTAN LÄNSIOSA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MUISTIO
LAPPEENRANNAN KESKUSTAN LÄNSIOSA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MUISTIO 23.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1 TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 2 LIIKENNEMÄÄRÄTIEDOT 3 3 LIIKENTEEN TOIMIVUUS 4 3.1 Nykytilanne...
Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki
Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Liikenteelliset tarkastelut välillä Ruukintie-Törnäväntie-Itäväylä 31.8.2016 Juha Mäkinen Sito Oy Sito Parhaan ympäristön tekijät Työn sisältö Työssä
Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015
Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015 Liikenne-ennusteen päivittäminen Liikenne-ennuste pohjautuu Keski-Nurmon osayleiskaavatyön yhteydessä laadittuun ennusteeseen vuodelle 2040 Ennusteen
Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys
Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys Perustuu H&K laatimaan maankäytön yleissuunnitelmaan. Työssä tehtiin - liikenne-ennuste - toimivuustarkastelut simuloimalla - tarvittavien toimenpiteiden määrittelyn
KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS
KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA 1 SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 Taustaa... 2 Kaavatilanne... 2 2. LIIKENNEVERKKO... 3 Autoliikenne... 3 Jalankulku
MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS
1(7) 19.9.2014 MUISTIO MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS 1. Yleistä Tässä Mäskälän kaavarunkoalueen liikenteellisessä selvityksessä tarkastellaan kaavakaavarunkoalueen synnyttämän liikenteen
LIDL LIIKENTEELLISET TARKASTELUT -VANTAANLAAKSO
LIDL LIIKENTEELLISET TARKASTELUT -VANTAANLAAKSO SISÄLTÖ Ajouratarkastelut Liikenteelliset toimivuustarkastelut Yhteenveto AJOURATARKASTELUT VANTAANLAAKSO Suunnitelman mukainen järjestely mahdollistaa toimivan
Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut
Raportti Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut 20.11.2015 Sisältö Sisältö... 2 1. Suunnitelman yleiskuvaus... 3 2. Tarkastelumenetelmä ja liikenne-ennuste... 4 2.1. Tarkastelumenetelmä... 4 2.2.
KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014
KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen
Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8)
Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8) 1 Yleistä Tarkastelualue sijaitsee Tuusulassa Vantaan rajalla. Kuva 1: tarkastelualueen sijainti (www.tuusula.fi) Kelatien alue on pienteollisuusaluetta ja alueen toteutunut
Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen
Genimap Oy, lupa L4377 Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii Mika Räsänen Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta
Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki
Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Liikenteelliset tarkastelut välillä Ruukintie-Törnäväntie-Itäväylä 31.8.2016 Juha Mäkinen Sito Oy Sito Parhaan ympäristön tekijät Työn sisältö Työssä
Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys. Humppila
Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys Humppila 12.1.2011 Työn tavoitteet Työn tavoitteena on tutkia valtateiden 2 ja 9 risteysalueelle ja sen läheisyyteen kaavaillun uuden maankäytön synnyttämän
Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä
Ramboll Knowledge taking people further --- Jyväskylän kaupunki Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Lokakuu 2008 Sisällys Tiivistelmä 1 1. Johdanto 5 2. Osayleiskaava-alue
VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE
VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE 27.1.2017 JOHDANTO Selvityksessä on tutkittu uuden eritasoliittymän toteuttamista Tampereen itäiselle kehätielle valtatielle 9 Hallilan eritasoliittymän
Salo, Rannikon OYK. Liikenteelliset vaikutukset. Liikennemäärät ja liikenne-ennuste v.2030
LIITE 4 Salo, Rannikon OYK Liikenteelliset vaikutukset Liikennemäärät ja liikenne-ennuste v.2030 Osayleiskaava-alueella kulkee kaksi lounais-koillis-suuntaista tietä: Merikulmantie (mt 1824) ja Hämeenkyläntie
Asemakaava 8489 liikennevaikutukset
12.1.2018 Asemakaava 8489 liikennevaikutukset Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelma 2013 Keskustan liikenneverkkosuunnitelman (TAKLI) mukaisesti Teiskontie ja Kalevantie ovat pääkatuja, jotka toimivat
HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011
HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011 1 AIKAISEMMAT SUUNNITELMAT Vuonna 2010 tehtiin Harvialan alueen liikenneselvitys Selvityksessä tutkittiin v. 2030 ennustetilannetta, jossa alueelle
Naantalin Aurinkotie/Nuhjalantie liittymäalueen liikennelaskennat ja toimivuustarkastelut
Naantalin Aurinkotie/Nuhjalantie liittymäalueen liikennelaskennat ja toimivuustarkastelut 11.4.2019 Liikennelaskennat AAMUN HUIPPUTUNTI Liikennelaskennat suoritettiin torstaina 28.3.2019 Aurinkotien ja
VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA
VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen tavoite: vähittäiskaupan suuryksikkö 10 000 12 000 k-m2 (hypermarket) toimintatilat lapsille ja lapsiperheille
Liittymän toiminta nelihaaraisena valo-ohjaamattomana liittymänä Ristikkoavaimentien rakentamisen jälkeen.
Porvoon kaupunki 7224 Loviisantien yritysalue Toimivuustarkastelu Tämä toimivuustarkastelu on laadittu Porvoon kaupungin toimeksiannosta. Tarkastelun kohteena on liikenteellinen toimivuus Loviisantie Porvoon
VT 19 Hankearviointi. Alustavat tulokset. Sito Parhaan ympäristön tekijät
Alustavat tulokset Sito Parhaan ympäristön tekijät Lähtökohdat ja tarkastellut vaihtoehdot Tässä hankearvioinnissa on tarkasteltu valtatien 19 parantamista välillä Seinäjoki- Lapua ja siihen liittyviä
Lappeenrannan monitoimihalli
LIITE 9 Lappeenrannan monitoimihalli Liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 24.5.2018 Tarkastelualue Ve1 Lappeenrantaan suunnitellun monitoimihallin sijainti Lappeenkadun katetulla
LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS
LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS MUISTIO 16.10.2007 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1 TARKASTELUALUE 2 1.1 Tarkastelukohde ja liikennemäärät... 2 1.2 Liittymäjärjestelyt... 3
LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA
Intended for Jouko Kunnas Document type Muistio Date Kesäkuu 2014 LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Date 2014/05/30 J. Nyberg, J. Räsänen Made
Rykmentinpuiston keskustan asemakaava-alueen keskeisten katuliittymien toimivuustarkastelut Katarina Wallin ja Olli Haveri
Rykmentinpuiston keskustan asemakaava-alueen keskeisten katuliittymien toimivuustarkastelut Katarina Wallin ja Olli Haveri Tarkastelumenetelmä Simuloimalla tutkittiin Tuusulan Rykmentinpuiston keskustan
Toimivuustarkastelut. Talman osayleiskaavan liikenneselvityksen päivitys, When infrastructure counts.
Toimivuustarkastelut Talman osayleiskaavan liikenneselvityksen päivitys, When infrastructure counts. 2 Toimivuustarkastelut, liikennemäärät Tarkasteltuina on mt148 ja mt140 kriittiset liittymäalueet Keravan
Valtatien 5 liikennekäytävä osana Kuopion seudun kehittämistä
Valtatien 5 liikennekäytävä osana Kuopion seudun kehittämistä Esittelyaineisto 12.10.2017 Lähtökohtia Valtatie 5 on osa Itä-Suomen tärkeintä kehityskäytävää. Suunnittelukohde sijoittuu valtatien 5 vilkkaimmalle
VAPAUDENTIEN JATKE YLEISSUUNNITELMA
VAPAUDENTIEN JATKE YLEISSUUNNITELMA YLEISÖTILAISUUS TILAISUUDEN AIKATAULU 17:00 17:30 17:40 17:50 18:00 18:15 19:15 19:30 Kahvit tarjolla Tilaisuuden avaus ja työn lähtökohdat, Kari Homi, kaupunkiympäristölautakunnan
NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014
NOUSIAISTEN KUNTA Kaitaraisten yritysalueen asemakaavan liikenneselvitys Työ: 26725 Tampere 20.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus: 0564810-5
Myyrmäen katuverkon toimivuustarkastelu
Myyrmäen katuverkon toimivuustarkastelu 3.1.2018 Tarkastelumenetelmä ja liikenneverkko Simuloimalla tutkittiin Myyrmäen keskusta-alueen katuverkon liikenteen toimivuutta vuoden 2040 iltahuipputunnin ennustetilanteissa,
Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016
Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016 Liikenteelliset vaikutukset PKi, TRa 1.4.2016 Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016 2 (14) 1.4.2016 SISÄLTÖ 1 MAANKÄYTTÖ...
Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma
Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin
Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla Liittymäselvitys. Asikkala
Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla Asikkala 2011 Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla 1 SISÄLTÖ 1. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 SUUNNITTELUKOHDE JA TIEVERKKO 3 1.2 MAANKÄYTTÖ JA KAAVOITUS
Rantaväylän tulevaisuus puntarissa. Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin
Rantaväylän tulevaisuus puntarissa Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin Valtakunnan päätieverkkoon kuuluva valtatie 4 kulkee Vaajakoskelta Tikkakoskelle. Jyväskylässä
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (1) 81 Asianro 8046/10.03.01.01/2016 Kuntalaisaloite / alikulkutunnelin rakentaminen Suurmäentien väestönsuojan eteen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun
Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö
Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö Erika Helin 10.6.2014 Suunnittelun tavoitteet ja eteneminen
SIIRIN ALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS II
1(5) 2.2.2012 MUISTIO SIIRIN ALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS II 1. Yleistä Tämä Siirin alueen toinen liikenteellinen selvitys liittyy Siiri II alueen asemakaavan laadintaan, jossa Iso-Harvoilantieltä alkavaa
Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy
Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut Strafica Oy 20.12.2014 Kantasataman lopputilanne 6.11.2014 2 Liikenne-ennuste Keväällä 2014 laadittua liikenne-ennustetta päivitettiin 6.11.2014
LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA
Intended for Jouko Kunnas Document type Muistio Date Lokakuu 2014 LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Date 2014/10/27 J. Nyberg, J. Räsänen Made
Vt 6 Kouvolan kohdalla YS. Vt 6 YS, vt 15 aluevaraussuunnitelma Esittelytilaisuus 1,
Vt 6 Kouvolan kohdalla YS Vt 6 YS, vt 15 aluevaraussuunnitelma Esittelytilaisuus 1, 12.3.2013 3 VT 6 KOUVOLAN KOHDALLA - ESITTELYTILAISUUS 12.3.2013 Suunnittelualue 4 Työn aikataulu ja päävaiheet Kerätty
Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007. WSP Finland Oy
Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007 WSP Finland Oy 1. TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT Työn tarkoituksena oli tutkia eri liittymäratkaisujen liikenteellistä toimivuutta Turvesuonkadun
NURMIJÄRVI OJAKKALANTIEN JA HELSINGINTIEN LIITTYMÄN LIIKENNEVALORATKAISU
NURMIJÄRVI OJAKKALANTIEN JA HELSINGINTIEN LIITTYMÄN LIIKENNEVALORATKAISU MUISTIO 30.11.2010 1-1 Päivämäärä 30/11/2010 Laatija Čapek Karel, Nyberg Johanna Tarkastaja Hyväksyjä SISÄLTÖ 1. TYÖN LÄHTÖKOHDAT
Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma
1.6T 6 VALTATIEN 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ TAAVETTI LAPPEENRANTA; Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma Tähän muistioon on kerätty yhteenveto alueen
Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla. Tieverkon jatkosuunnitteluun valitut vaihtoehdot sekä ratkaisusuositukset
Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla Tieverkon jatkosuunnitteluun valitut vaihtoehdot sekä ratkaisusuositukset 20.11.2013 Palvelutasopuutteiden analyysi Tarkastellaan palvelutasopuutteita ja ongelmia
Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto. Johdanto. Liikenneselvitys. Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys Yhteenveto 4.5.
4.5.2016 1 (5) Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto Johdanto Tampereen kaupunki kehittää uutta Hiedanrannan asuin- ja työpaikka-aluetta kaupungin länsiosaan nykyisen Lielahden kaupan alueen
VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA
VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen tavoite: vähittäiskaupan suuryksikkö 10 000 12 000 k-m2 (hypermarket) toimintatilat lapsille ja lapsiperheille
Pohjoisväylän - Helsingintien liittymän toimivuustarkastelu
Pohjoisväylän - Helsingintien liittymän toimivuustarkastelu Tarkasteluperiaatteet Tarkastelussa arvioidaan Terholan liikekiinteistön rakentamisen vaikutuksia Pohjoisväylän ja Hesingintien liittymän toimivuuteen.
FOCUS-ALUEEN LIIKENNETARKASTELUT
FOCUS-ALUEEN LIIKENNETARKASTELUT Lähtökohdat ja oletukset Liikenteellinen toimivuustarkastelu on laadittu Paramics-mikrosimulointiohjelmalla. Tarkastelualue on esitetty kuvassa 1. Toimivuustarkasteluissa
KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007
Kauklahden alueella on käynnissä useita maankäytön kehittämiseen tähtääviä suunnitelmia. Kauklahdenväylän kehittämisselvitys Länsiväylän ja Kehä III:n välillä on laadittu, jotta maankäytön suunnittelussa
Lapinrauniontie 3, Kaakkuri
Lapinrauniontie 3, Kaakkuri Oulu Kuva: Microsoft Corporation 20.3.2018 Alkusanat Lapinrauniontie 3:n liikenneselvitys on laadittu alueen asemakaavoituksen yhteydessä. Selvityksessä on esitetty kohteen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3452/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 121 Asianro 3452/10.03.01.00/2016 Leväsentien yleissuunnitelma Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut Taustaa Nykytila Pohjois-Savon
Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys
6.3.2014 6.3.2014 1 (8) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.2 Suunnittelualue... 2 2 NYKYTILA... 3 2.1 Nykyinen liikenneverkko... 3 2.2 Liikennemäärät...
Lohjan torialue Pysäköintilaitoksen liikenteen toimivuustarkastelut Trafix Oy, LOHJAN TORIPARKKI, LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT
LOHJAN TORIPARKKI, LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tarkastelussa on arvioitu Lohjan torin alle suunnitellun pysäköintilaitoksen ajojärjestelyjen toimivuutta. Tarkastelut on tehty käyttäen
Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut
Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Ennakkoaineisto 13.1.2015 Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Liikenneselvityksen sisältö Työssä on tarkasteltu Niiralan asemakaava-alueelle
KESKUSTAN KATUJEN LIIKENNEJÄRJESTELYT
KESKUSTAN KATUJEN LIIKENNEJÄRJESTELYT 1. Liikenteen ja katuverkon nykytilanne Asemanseudun suunnittelu yhteydessä on ennakkoluulottomasti mietitty erilaisia liikennejärjestelyitä. Asema sijaitsee Mariankadun
VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS
VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS 2016 4 1. LÄHTÖKOHDAT JA NYKYTILA 1.1 Suunnittelukohde Suunnittelukohteena on valtatien 2 ja maantien 2444 (Siltatie) eritasoliittymä
Aulangontie 1, Hämeenlinna
Aulangontie 1, Hämeenlinna Liikenteen toimivuustarkastelut Sito Parhaan ympäristön tekijät Simulointimallit: nyky- ja vertailuverkko NYKYVERKKO VERTAILUVERKKO Kääntyvien kaista, johon mahtuu 2 henkilöautoa
FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu 1.11.2011 Liikenneselvitys 1 (3) M. Karttunen Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja
Talman TM2-asemakaavaalueen kiertoliittymien (2 kpl) suunnittelu ensivaiheen tasoliittymäratkaisuina
Talman TM2-asemakaavaalueen kiertoliittymien (2 kpl) suunnittelu ensivaiheen tasoliittymäratkaisuina Liikenteen toimivuustarkastelut ja liittymäsuunnitelmat Työn lähtökohdat ja sisältö 2 Työssä tutkittiin
SANTALAHDEN ASEMAKAAVA RANTAVÄYLÄN TOIMIVUUS
SANTALAHDEN ASEMAKAAVA RANTAVÄYLÄN TOIMIVUUS 28.3.2013 TARKASTELUALUEEN NYKYISET VUOROKAUSILIIKENNEMÄÄRÄT KAAVA-ALUEEN LIIKENNE-ENNUSTE Rakentuneella kaavaalueella 2 800 asukasta (sis. nykyiset asukkaat)
Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan
Lahden yleiskaavan 2025 liikenne-ennusteetennusteet Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan
RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS
1/5 Kaavoitus RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS Tehtävä Tehtävänä oli tarkastella asemakaava-alueen liikennejärjestelyjä, asemakaavan vaikutusta liikenneverkkoon sekä uuden maankäytön
KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU
12.3.2010 MUISTIO Hannu Sainio 1(7) KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 1. Lähtökohtia Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien, Vanajantien, Kutalanjoen ja rautatien väliin. Keinusaari
Suupohjantien ja Kantatie 67:n liittymän n toimivuustarkastelut 18.6.2010.2010
Suupohjantien ja Kantatie 67:n liittymän n toimivuustarkastelut 18.6.2010.2010 Yleistä tarkasteluista Toimivuustarkastelut pohjautuvat nykytilanteen liikennelaskentaan tarkasteltavasta liittymästä sekä
Takumäentie Takumäenkuja Pälkäneentie (Kt 57) Tölkkimäentie Vt 3. Wartiamäentie (mt 130)
Takumäenkuja asemakaavamuutos 2523, Pullerinmäki, liikennetarkastelu 30.12.2015 Liikennetarkastelu on tehty Takumäenkujan asemakaavan muutosta varten (kohteen sijainti liitteessä 1). Kaavan tarkoituksena
VT 9:N RINNAKKAISYHTEYS Juvankatu - Heikkilänkatu
VT 9:N RINNAKKAISYHTEYS Juvankatu - Heikkilänkatu Aitolahdentie Johdanto Juvankadulla Kaukajärvellä ja Aitolahdentiellä Koilliskeskuksessa on todettu liikenteellisiä ongelmia, niin ruuhkautumiseen kuin
MIKKELÄN TAKOMON LIIKENNESELVITYS
MIKKELÄN TAKOMON LIIKENNESELVITYS 31.10.2017 LÄHTÖKOHDAT Työssä tarkasteltiin Espoontien ja Teirinsyrjän liittymään tarvittavia liikennejärjestelyjä - hankkeen toteutuessa. Nykyisessä asemakaavassa päivittäistavarakaupan
Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti
Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti 2020 (AHT) (IHT) Yleistä 2 Mäkelänkadun toimivuustarkasteluissa on käytetty nykyistä liikenneverkkoa täydennettynä Hämeentien eteläosan
Niemenharjun asemakaavan muutoksen ja laajennuksen liikenteellisten vaikutusten arviointi Pihtiputaan kunta
LIITE 9 Niemenharjun asemakaavan muutoksen ja laajennuksen liikenteellisten vaikutusten arviointi Pihtiputaan kunta Luonnos 13.5.2015 SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT... 4 2 NYKYTILA... 4 2.1 Liikenneverkko... 4
Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu
Mikko Yli-Kauhaluoma 9.8.2017 Mikko Jokinen Trafix Oy LIITE 10 Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu Liikennemäärät Tarkastelussa Kisapuiston liikennemäärinä on käytetty Lappeenrannan
Lentokonetehtaan liikenteelliset vaikutukset. Aineisto / Sitowise
Lentokonetehtaan liikenteelliset vaikutukset Aineisto / Sitowise 2 Härmälänrannan alueen kehittyminen Nykytila Asunnoista valmiina noin 40% (Pääosa Valmetinkadun itäpuolella) Työmaaliikenne Useita asuintaloja
Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy 27.11.2014
LIITE 6 Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut Strafica Oy 27.11.2014 Kantasataman lopputilanne 6.11.2014 2 Liikenne-ennuste Keväällä 2014 laadittua liikenne-ennustetta päivitettiin
LIDL LINNAINMAA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT
LIDL LINNAINMAA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MML karttapaikka 2018 21.5.2018 PERUSTEET Toimivuustarkastelut tehtiin Synchro/SimTraffic ohjelmalla. Tarkastelussa tutkittiin Lidlin tuottaman liikenteen
Kt 43 liittymätarkastelu
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A EURAN KUNTA Kt 43 liittymätarkastelu Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28071 Raportti 1 (9) Tuomas Miettinen Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Suunnittelualue...
Himoslehtelän asemakaavan liikenneselvitys
Himoslehtelän asemakaavan liikenneselvitys Laura Mansikkamäki Antti Räikkönen Sito Parhaan ympäristön tekijät Taustaa ja nykytilanne Himoslehtelän asemakaavassa tarkoitus on muuttaa Himoslehtelän ja Honkarannan
5 TUTKITTAVAT VAIHTOEHDOT
Ympäristövaikutusten arviointimenettely 31 5 Toimenpiteiden suunnittelulla tähdätään kohdassa 1.1 selostettujen liikenteellisten ja ympäristöllisten ongelmien poistamiseen. Suunnittelun ja vaikutusten
Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu
Mikko Yli-Kauhaluoma Mikko Jokinen Trafix Oy 9.8.2017 LIITE 10 n liikenteellinen toimivuustarkastelu Liikennemäärät Tarkastelussa Kisapuiston liikennemäärinä on käytetty Lappeenrannan kaupungin arviota,
KOSKEN Tl KUNTA. Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS. Työ: 26478. Tampere 7.11.2013
KOSKEN Tl KUNTA Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS Työ: 26478 Tampere 7.11.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus
JANKAN JA RISTINARKUN LIIKENTEELLINEN TARKASTELU
JANKAN JA RISTINARKUN LIIKENTEELLINEN TARKASTELU 10.6.2015 SISÄLTÖ 1) Lähtökohdat 2) Tarkastelualueen nykytilanne 3) Maankäytön kehittämisen vaikutus liikenteen toimivuuteen LÄHTÖKOHDAT Tässä liikenneselvityksessä
LIIKENNETARKASTELU KALEVANRINTEEN ENSIMMÄINEN RAKENNUSVAIHE
LIIKENNETARKASTELU KALEVANRINTEEN ENSIMMÄINEN RAKENNUSVAIHE 14.11.2013 SISÄLTÖ Nykyliikennemäärät ja liikenteen toimivuus Liikenne-ennuste Yön yli tilanteen toimivuus Herkkyystarkastelut NYKYTILANNE LIIKENNELASKENNAT
LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma
50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma LIITTEET LIITTEET LIITE 1: Yhteysviranomaisen lausunto YVA-selostuksesta (23.6.2008) LIITE 2: Hankekortti LIITE 3 MELUTARKASTELU:
Länsirannan asemakaavan muutos
Länsirannan asemakaavan muutos Liikennetuotos ja liikennejärjestelyjen toimivuus 30.1.2014 Ympäristösi parhaat tekijät Liikennetuotokset illan huipputunnilla 2 Liikennetuotoksen arvioissa on käytetty kulkutapana
#% & ' # ( )! " #! $%! #% ) *+' % +)! """ # $
#%& '# ()! "#!$%! #%) *+'%+)! """#$ ,((,,-./(0,..1.2(00,--34.5(6(10/ &' (! ) +=' )' +%>? + %'%&'&!!! **(+!!!(, / -+%+ % ( % - *%!(.!(!(/* / ''+# =&>)#' %&+%+ %&& > %&%& %&& > %&%& ' >>? 4& %&?+'&&)& 5)>=?
Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut
Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut Tarkastelumenetelmä ja tarkasteltavat vaihtoehdot Simuloimalla tutkittiin Espoon Sepänkylään toteutettavan erikoistavarakaupan vaikutuksia lähiympäristön