TUOTTEIDEMME KÄYTTÖ-OHJEITA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUOTTEIDEMME KÄYTTÖ-OHJEITA"

Transkriptio

1 TUOTTEIDEMME KÄYTTÖ-OHJEITA LILJOJEN VALMISTAMINEN SOKERIMASSASTA TAI MARSIPAANISTA Ota muotilla kuvio kaulitusta sokerimassasta. Pyöritä myös kukalle keskusta ja laita siihen koristeeksi heteitä ja emejä. muotoilusientä apuna käyttäen. Muotoile kukka haluamallasi tavalla työvälineitä ja

2 Asettele kukat lilja-kukkanaulojen päälle. Voit käyttää apuna myös esim. foliolla päällystettyä kananmuna-kennoa. Muotoile kukat haluamaasi muotoon. Asettele kukkiin keskustat ja jätä kukat kovettumaan. Viimeistele kukat elintarvike-kynillä.

3 kaunista kimallusta ja väriä. Lisää vielä halutessasi siveltimellä kimallejauhetta tuomaan Kun kukka on valmis, asettele kakun päälle koristeeksi. SUKLAA SIIRTOKUVA-ARKKIEN KÄYTTÖ: Mittaa kakun reuna ja leikkaa arkista samankokoinen suikale.

4 Sulata suklaa (käytä temperoitua suklaata, mikäli kakkua ei tarjota samana päivänä. Temperoimaton suklaa saa pintaansa valkoisia merkkejä. Temperointiin saat ohjeet netti-sivuiltamme). Kaada suklaa suikaleen päälle. Levitä suklaa suikaleelle (kuvion päälle), lastaa apuna käyttäen. Kiinnitä suikale kakun reunoille ja nosta kylmään jähmettymään. Kun suklaa on jähmettynyt, poista suikaleesta kalvo. Nyt kuvio on tarttunut suklaan pinnalle. Koristeeksi voit tehdä paksumpia suikaleita ja taittaa niistä päät yhteen sulan suklaan avulla. Näin saat aikaan kauniita lenkkejä (kuvassa kakun päällä).

5 Voit tehdä myös koristeita leikkaamalla arkista ohuen suikaleen ja kierittämällä sen spiraaliksi ennen kovettumista. Voit myös levittää suklaan koko arkin päälle. Kovettumisen jälkeen voit murtaa paloja ja asetella ne reunoille koristeeksi.

6 SILIKONIMUOTTIEN KÄYTTÖ Ripottele muottiin hieman tomusokeria. Se estää sokerimassan tai marsipaanin kiinni tarttumisen. Painele sokerimassa tai marsipaani muottiin. Painele sokerimassa tai marsipaani muottiin, poista ylimenevä osa, esim. tylpällä lastalla tai koristelijan työvälineitä apuna käyttäen. Voit käyttää erivärisiä massoja muotin eri alueille. Muotti on pehmeää silikonia, joten koristeet irtoavat hyvin helposti. Voit laittaa myös muotin hetkeksi pakkaseen ennen koristeen irrottamista. Irrota koristeet taivuttamalla muottia.

7 kukan keskustaan haluttu väri. Muoteissa joihin haluat eri värejä, painele ensin esim. Sen jälkeen painele muotti täyteen toisen väristä massaa. Poista ylimenevät osat ennen koristeen kumoamista. Irrota koriste taivuttamalla muotin reunoja. I

8 Voit tehdä koristeita myös esim. suklaasta. Pursota suklaa muottiin. käytä temperoitua suklaata, mikäli et käytä koristeita samana päivänä. koristeen koosta riippuen). Aseta koristeet kovettumaan pakkaseen hetkeksi (5-10 minuuttia, Irrota koristeet muotista taivuttamalla muotin reunoja.

9 KAKUN PÄÄLLYSTÄMINEN SOKERIMASSALLA TAI MARSIPAANILLA Levitä kakun pinnalle ohut kerros sokericremeä tai kermavaahtoa. Kauli massa alustan päällä tomusokeria apuna käyttäen. Liikuttele ja nostele massaa kaulimisen aikana, välttääksesi kiinni tarttumisen. Lisää tomusokeria tarvittaessa. Nosta kaulittu massa varovasti kakun päälle kaulinta ja käsiä apuna käyttäen. Leikkaa ylimääräiset massat varovasti veitsellä tai leikkurilla. Voit käyttää apuna myös silottajaa (linkki)

10 SOKERIMASSAN JA MARSIPAANIN VÄRJÄÄMINEN Parhaiten värjäys onnistuu geelimäisillä elintarvikeväreillämme (pastaväri). Lisää väriä hammastikulla värjättävään aineeseen. Alusta väri massaan, kuten vaivaisit pullataikinaa. Voit käyttää apunasi kertakäyttöhanskoja, jotta kätesi eivät värjäänny. Jatka niin kauan, että saat haluamasi värisävyn. SOKERICREMEN VÄRJÄÄMINEN Lisää haluamaasi väriä aluksi hammastikkua apuna käyttäen. Sekoita väri huolella värjättävään aineeseen. Lisää väriä tarpeen mukaan. Kermavaahto vaatii huomattavasti enemmän väriä kuin. esim. sokericreme tai marsipaani. Saadaksesi aikaan syvät värit, ota väriä nokare esim. lusikan varrella. Sinettiä ei kannata rikkoa, vaan jättää paikoilleen, näin värit eivät kuivu niin noepasti. Kuivuneen värin saa taas käyttökelpoiseksi glyseriinillä.

11 SYÖTÄVIEN KAKKUKUVIEN KÄYTTÖ Levitä kakun päälle hieman kermavaahtoa tai esim. vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Asettele kuva kermavaahdon päälle. Painele kuvaa varovasti, se kupruilee aluksi, mutta imiessään kosteutta se vetäytyy kakun päälle. Kuvan reunat myös saattavat nousta, siinä tapauksessa painele varovasti reunat takaisin kakun pintaan kiinni. Laita kuva kakun päälle ainakin 5 tuntia ennen tarjoilua. Parhaan tuloksen saat, kun laitat sen jo edellisenä iltana. Voit laittaa kakkukuvia myös esim. juustokakkujen ja hyydytettävien kakkujen päälle. Valmista silloin kakku valmiiksi, levitä pinnalle vielä ohut kerros esim. vaahtoutuvaa vaniljakastiketta tai kermavaahtoa ja asettele kuva ohjeiden mukaan. KORISTEIDEN TEKEMINEN MUOTEILLA kukkia. Kauli marsipaani tai sokerimassa ja ota siitä haluamallasi muotilla kuvioita, esim. Asettele kukat muotoilusienen päälle ja paina varovasti työvälineillä. Laita sen jälkeen kukat kovettumaat koveralle muotoilualustalle. Pursota kukkasille keskustat esim.royal Icing-kuorrutteella esim. terää no.3 käyttäen.

12 MUOTOKAKKUJEN KORISTELU PURSOTTAEN kakun reunoille. Paista kakku muotovuoassa ja anna jäähtyä. Täytä kakku ja levitä kuorrutetta Pursota kakun ääriviivat ja selvennä ykstityiskohdat esim. terällä no.5 no.19 Täytä ääriviivojen sisällä olevat alueet tähtipursotuksin, esim. terällä no.16 tai Viimeistele kakku esim. pienillä kukkasilla.

13 MUOTOKAKKUJEN KORISTELU SOKERIMASSALLA TAI MARSIPAANILLA Levitä kakkupohjalle hieman sokericremeä tai kermavaahtoa. Kauli sokerimassa ja nosta se varovasti kakun päälle. Painele muotoonsa ja leikkaa ylimääräiset sokerimassat pois. Tee nyt ykstityiskohdat. Ripottele tomusokeria vuokaan ja painele sokerimassaa yksityiskohtiin, kuten naamaan ja tassuihin. Irrota sokerimassa varovasti vuoasta. Kiinnitä ykstityiskohdat kakkuun sivelemällä vettä koristeen taakse. Viimeistele esim. sokericreme pursotuksilla.

14 TERÄ 1TT - KORISTELE CUPCAKE Pursota terällä 1TT aloittaen muffinssin ulkoreunasta siirtyen sisustaa kohti. Pidä pursotinterä kohtisuorassa muffinssiin. Lopeta pursottaminen ja nosta sen jälkeen terä ylös. Pursota toinen samanlainen ympyrä, mutta pienempi. Lopeta taas pursottaminen, ennekuin nostat terän ylös. Bake and Party Oy Wilton Industries, Inc.

BAKERY INGREDIENTS SINCE 1904. Uusi! Multimix- kakkupohjaseos. Yksi tuote...

BAKERY INGREDIENTS SINCE 1904. Uusi! Multimix- kakkupohjaseos. Yksi tuote... BAKERY INGREDIENTS SINCE 1904 Uusi! Multimix- kakkupohjaseos Yksi tuote... .. loputtomat mahdollisuudet 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 Perusresepti Taateli- & saksanpähkinäkakku Sitruunakakku

Lisätiedot

Reseptit TUOTE- RESEPTIT. www.leipurin.com

Reseptit TUOTE- RESEPTIT. www.leipurin.com TUOTE- RESEPTIT www.leipurin.com 3 Fantasia-pohjat Pähkinä- Mantelipohja pohja 1.500 g 1.500 g Leipurin Fantasia-Mix 480 g 480 g Leipurin Rypsiöljy 240 g 240 g Whirl 720 g 720 g vesi 150 g - Hasselpähkinätäyte

Lisätiedot

Fantasia-Vadelmamuffinssi 24 kpl

Fantasia-Vadelmamuffinssi 24 kpl 63 Fantasia-Vadelmamuffinssi 24 kpl 1.200 g Leipurin, laktoositon 580 g Leipurin Rypsiöljy 15 g LT Sitruunapasta 580 g vesi 360 g Leipurin Pakastevadelmarouhe Sekoita Leipurin, rypsiölky, sitruunapasta

Lisätiedot

Aina on aihetta leipoa kakku!!

Aina on aihetta leipoa kakku!! Aina on aihetta leipoa kakku!! Innostavimmat kakkuideat Kevät tuo tullessaan monta iloista juhlaa ja aurinkoista päivää, jotka kutsuvat kakunpaistopuuhiin. Dr. Oetker Leivonta- ja koristelutuotteilla

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

Kirkkopyhien leivosten reseptit

Kirkkopyhien leivosten reseptit Kirkkopyhien leivosten reseptit Adventin leivos: mantelihyydyke Mantelihyydyke maustekakkupohjalla (pax 100) Maustekakkupohja Voi Kg 0,600 Vehnäjauho Kg 1,800 Sokeri Kg 0,675 Sooda Kg 0,012 Inkivääri Kg

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

VOIWIENEREIDEN VALMISTUS

VOIWIENEREIDEN VALMISTUS VOIWIENEREIDEN VALMISTUS Wienertaikina muodostuu vuorottaisista voi- ja perustaikinakerroksista. Voikerrosten tehtävänä on estää taikinakerrosten liimautuminen toisiinsa ja pidättää taikinasta muodostuva

Lisätiedot

SIVU 1. laittaa mikä tahansa geeli tai akryyli. TrendyNailWraps kynsikalvot ovat erittäin kestäviä ja saatavilla 50 erilaisena mallina.

SIVU 1. laittaa mikä tahansa geeli tai akryyli. TrendyNailWraps kynsikalvot ovat erittäin kestäviä ja saatavilla 50 erilaisena mallina. TrendyNailWraps kynsikalvot on valmis- tettu Yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle, joka on niin kestävä että sen pintaa voidaan karhentaa. TrendyNailWraps kynsikalvojen päälle voidaan laittaa

Lisätiedot

Sisällys. Kotoisa kahvipöytä. Maistuvat trendit. Lastenjuhlien suosikit. Kakkuja joka juhlaan. Helppoa ja hyvää

Sisällys. Kotoisa kahvipöytä. Maistuvat trendit. Lastenjuhlien suosikit. Kakkuja joka juhlaan. Helppoa ja hyvää Sisällys Leipojalle 8 Perusreseptit 10 Vaalea kakkupohja 11 Tumma kakkupohja 11 Mantelinen kakkupohja 12 Suklaahippuspohja 12 Gluteeniton kakkupohja 13 Gluteeniton vetopohja 13 Gluteeniton murupohja 14

Lisätiedot

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAKASTIKKEET korkea marjapitoisuus valmistettu Suomessa aidoista marjoista ruoanlaittoon, jälkiruokiin ja leivonnaisiin OUT OF HOME -MYYNTI Myyntipäällikkö Mika Lund

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

Jos margariinia ei syystä tai toisesta löydy jääkaapistasi,

Jos margariinia ei syystä tai toisesta löydy jääkaapistasi, keksit 49 näin onnistut Jotta kekseistä tulisi rapeita, pitää taikinassa olla reippaasti rasvaa ja sokeria. Kaikissa tämän kirjan keksiresepteissä on käytetty margariinia, sillä se antaa kekseille sopivan

Lisätiedot

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle 1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle TrendyNailWraps kynsikalvot on valmistettu yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle joka on niin kestävä että sen päälle voidaan karhentamisen jälkeen

Lisätiedot

KESTÄVÄ PIPARIKUORRUTUS

KESTÄVÄ PIPARIKUORRUTUS PIPARITAIKINA AINEKSET 1 dl Dansukker Tummaa siirappia 1 dl suomalaista Dansukker Taloussokeria 2 tl kanelia 1 tl inkivääriä 1 tl neilikkaa 125 g voita tai margariinia 1 muna 4,5 5 dl vehnäjauhoja 1 tl

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

VOITAIKINATUOTTEIDEN VALMISTUS

VOITAIKINATUOTTEIDEN VALMISTUS VOITAIKINATUOTTEIDEN VALMISTUS Voitaikina muodostuu vuorottaisista taikina- ja voikerroksista. Voikerrosten tehtävänä on säilyttää paiston aikana muodostuva vesihöyry taikinassa mahdollisimman pitkään,

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Toukokuu elokuu 2016 UUTUUS! Kaikkien rakastama OMAR nyt munkkina! Lyömätön makuyhdistelmä: klassikkobrändi ja ainutlaatuisen pehmeä munkki Loisti makutestissä Suomen suosituimman

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

SUOSITUIMMAT RESEPTIT

SUOSITUIMMAT RESEPTIT SUOSITUIMMAT RESEPTIT HUNAJA - LAVENTELILEIPÄ 300 g täysjyvävehnäjauhoja 200 g vehnäjauhoja 1 tl kuivattua laventelia 2 tl kuivahiivaa 1 ½ tl suolaa 30 g hunajaa 350 g vettä Sekoita kuiva-aineet keskenään.

Lisätiedot

Hyvän joulun. reseptit

Hyvän joulun. reseptit Hyvän joulun reseptit Joulu on jo ovella Tästä vihosta löydät kekseliäimmät reseptit pikkujoulupöytään, jouluaterian huipennukseksi tai uuden vuoden kekkereihin. Yllätä ystäväsi vaikkapa marenki-browniekakulla,

Lisätiedot

Väinön reseptit. Leivonnaiset ja jälkiruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Leivonnaiset ja jälkiruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Leivonnaiset ja jälkiruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Korvapuustit Marjakiisseli Muikkukukko Muikkunyytit Muikkupiiraat Pullat Pääsiäistorttu Sämpylät Täytekakku Valkosipuli-basilikapatonki

Lisätiedot

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin)

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin) HERKUT HEDELMÄKAKKU 6 dl vehnäjauhoja 1 rkl leivinjauhetta 4 dl vettä 180 g voita tai maidotonta margariinia 4 dl sokeria 180 g kuivattuja aprikooseja pilkottuina 3 munaa 375 g rusinoita 125 g coctailkirsikoita

Lisätiedot

Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko. Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti

Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko. Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti Tee taulu Nämä tarvitset Aikakauslehtiä tai kuviopaperia,

Lisätiedot

Ihanimmat. Cupcake. reseptit

Ihanimmat. Cupcake. reseptit Ihanimmat Cupcake reseptit Tervetuloa Cupcake-maailmaan! Uuden Dr. Oetker Cupcake -sarjan tuotteilla ja muilla koristelutuotteillamme loihdit kekseliäimmät cupcake-leivokset haluat sitten hempeillä tai

Lisätiedot

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton)

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) LIITE 1: 1 (20) KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) 5 ¼ dl vettä 2 tl psylliumkuorijauhetta 2 rkl sokerijuurikashiutaleita

Lisätiedot

Radio-ohjattavan F2007:n runko

Radio-ohjattavan F2007:n runko ASENNUS Radio-ohjattavan F2007:n runko Lehden nro 7 liitteenä on ominaisuuksiltaan ja mitoiltaan tärkeä osa. Se on pienoismallisi pohjalevy eli runko. Runko on suorakaiteen muotoinen, kärjestään kapeneva

Lisätiedot

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu?

Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu? Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu? Vuoden 2012 Runebergin päivä sattuu sunnuntaille, joten valtaosalla suomalaisista on hyvin aikaa leipoa ja loihtia maittavat leivonnaiset itse. Kokeile

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita 150 g SPC-Flakes- hiutaleita 7 dl vettä 2 tl suolaa 1,5 rkl valkoista sokeria 1,5 rkl öljyä 2 dl luonnonjogurttia 800 g leipäjauhoja

Lisätiedot

Oikea takarengas, vanne ja vaahtokumitäyte

Oikea takarengas, vanne ja vaahtokumitäyte RAKENNUSOHJE Oikea takarengas, vanne ja vaahtokumitäyte 311 Lehden nro 73 mukana sait kolme osaa, joita tarvitset mittakaavan 1:7 F2007-autosi neljännen pyörän kokoamiseen. Uudet osat ovat oikea takarengas

Lisätiedot

Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu

Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu kirjan sivuja hiekkapaperia kehykset perunaliisteriä lankaa naulat/ruuvit TARVIKKEET (edellisellä sivulla oleellisimmat) - Taulun kehykset

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

Ihanaa maistuvaa joulua!

Ihanaa maistuvaa joulua! Ihanaa maistuvaa joulua! Hyvästä ruoasta tulee hyvä olo. Olemme koonneet sinulle joulun perinteisiä ja uudenlaisiakin reseptejä maistuvalla ja terveellisellä tavalla tehtynä. Kaikki ohjeet ovat sokerittomia,

Lisätiedot

Fiskars Boordilävistäjä

Fiskars Boordilävistäjä Fiskars Boordilävistäjä Paperi on helppo kohdistaa oikeaan kohtaan boordilävistäjän apuviivojen avulla. Suuri painike, jota on helppo käyttää. Useita eri kuviovaihtoehtoja Maksimipaperinpaksuus 180 g,

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Tammi-huhtikuu 2014 Fazer Leipomoiden ammattilaisasiakkaiden kokonaisuus on saanut oman ilmeen ja nimen, Fazer Pro. Fazer Pro herkullisia leipomotuotteita ja uusia ratkaisuja ammattilaisille

Lisätiedot

Suussa sulaviin joulun hetkiin

Suussa sulaviin joulun hetkiin joulu Tule ihanin Suussa sulaviin joulun hetkiin Itse valmistetut leivonnaiset tuovat oikean joulun tuoksun kotiisi. Tämän esitteen resepteissä on joulun perinteisten makujen lisäksi myös ripaus uusia

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Omenainen vinaigrette ja juustosalaatti Broilerin rintafileetä mangokastikkeessa Porsaan noisetit omenakermakastikkeessa Aprikoosileivokset Mangojuustokakku Kevyt Melba-jälkiruoka

Lisätiedot

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19 KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä

Lisätiedot

HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT. Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria

HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT. Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria Tarvitset: 2 ½ dl Dansukker Taloussokeria 2 ½ dl vehnäjauhoja

Lisätiedot

Ja sitten grillataan!

Ja sitten grillataan! Toukokuu 2015 Ja sitten grillataan! Miten syntyy täydellinen grillauskastike Coca-Cola-siirapista? Sen paljastaa Sinebrychoffin Beer Ambassador Anikó Lehtinen. Kokeile myös muita Anikón reseptejä. Grilliruoan

Lisätiedot

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua.

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua. Agavesiirappi Agavesiirappia (agavenektari) kutsutaan Meksikossa myös hunajavedeksi. Agavesiirapin maku muistuttaakin jonkin verran hunajaa, ja nestemäisen koostumuksensa vuoksi sitä voi käyttää hunajan

Lisätiedot

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN LEIVONNAISIA Saskatoon-piirakka 175 g voita tai margariinia, nypi joukkoon vehnäjauhoja, lisää tilkka vettä tai kivennäisvettä, jotta taikinasta tulee tiivis. Haluttaessa

Lisätiedot

3M All rights reserved. 3M Deutschland GmbH Carl-Schurz-Straße Neuss

3M All rights reserved. 3M Deutschland GmbH Carl-Schurz-Straße Neuss 3M 2008. All rights reserved. 3M Deutschland GmbH Carl-Schurz-Straße 1 41453 Neuss www.scotchbecreative.de www.scotchprodukte.de Käsillään tekeminen suo mahdollisuuden luomisprosessiin osallistumiseen,

Lisätiedot

Yhden illan jutut. Matinkylän Martat r.y. Kässämartat: Raili Monto ja Sisko Salmi

Yhden illan jutut. Matinkylän Martat r.y. Kässämartat: Raili Monto ja Sisko Salmi Yhden illan jutut Matinkylän Martat r.y. Kässämartat: Raili Monto ja Sisko Salmi Säilytyspussukka ompelemalla Tarvikkeet: kaksi eriväristä kangastilkkua esim 22 x 42 cm. Ohje: 1. Leikkaa kangaskappaleet

Lisätiedot

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta)

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta) NUTRIDRINK RESEPTIT 1. Kermainen rakuunakana riisillä 2. Tilli-tomaattilohi 3. Marjainen mannapuuro 4. Riisipuuro 5. Suklaamousse 6. Mokka-suklaapalat 7. Ananas-banaanismoothie 8. Banaanipannukakku 9.

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi100-juhlaleivoskilpailun voittaja Vapaus (omena-auraleivos)

Opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi100-juhlaleivoskilpailun voittaja Vapaus (omena-auraleivos) Opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi100-juhlaleivoskilpailun voittaja Vapaus (omena-auraleivos) Suunnittelijat: Espoonseudun koulutuskuntayhtymä Omnian leipuri-kondiittoriopiskelijat: Susanna Boström

Lisätiedot

Keraamiset kylvökyltit

Keraamiset kylvökyltit Keraamiset kylvökyltit Kaikki pienet taimet näyttävät alkuvaiheessa samalta. Myöskään aloitteleva puutarhuri ei aina tunnista kasveja. Tähän tarkoitukseen sekä kasvimaan kaunistukseen on nimikyltit erinomaisia.

Lisätiedot

Jouluna herkutellaan yhdessä

Jouluna herkutellaan yhdessä Olisipa Joulu jo Jouluna herkutellaan yhdessä Itse tehtyjen leivonnaisten tuoksua. Glögilasien kilinää, puheensorinaa, lahjojen rapinaa. Yhdessäoloa ja nautiskelua. Niistä syntyy oikea joulun tunnelma.

Lisätiedot

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä Tee itse 5 helppoa jouluvinkkiä Askartele lautasliinarenkaita Onko sinulla vanhoja kuluneita farkkuja, joita et enää käytä? Voit askarrella niistä lautasliinarenkaita ja kattaa pöydän koreasti joulun alla.

Lisätiedot

Ohjeet puukon lestallisen tupen tekemiseen. Varaa aikaa riittävästi. Saatat tarvita opettajan ohjeita lisäksi. Kuvien kohdalla mainittu, mistä

Ohjeet puukon lestallisen tupen tekemiseen. Varaa aikaa riittävästi. Saatat tarvita opettajan ohjeita lisäksi. Kuvien kohdalla mainittu, mistä Ohjeet puukon lestallisen tupen tekemiseen. Varaa aikaa riittävästi. Saatat tarvita opettajan ohjeita lisäksi. Kuvien kohdalla mainittu, mistä lähteestä ne on lainattu. Viitaniemen koulu / Hintsa 2017

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 17-24 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 UUNIPASTA SOIJAROUHEEN, KURPITSAN JA VUOHENJUUSTON KERA Ainesosat Neljälle 750 g kuutioitua kurpitsaa oliiviöljyä suolaa, pippuria 300 g rigatoni- tai pennepastaa

Lisätiedot

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Lahnaviettelys Raaka-aineet: 400 g kylmäsavustettua tai lämminsavustettua lahna 2 kovaksi keitettyä kananmunaa 1 keltasipuli 1 dl majoneesia 2 rkl Crème fraîchea 2 rkl

Lisätiedot

Puukon valmistaminen. terän takominen helan valmistaminen lestin ja kahvan valmistaminen tupen ompelu

Puukon valmistaminen. terän takominen helan valmistaminen lestin ja kahvan valmistaminen tupen ompelu Puukon valmistaminen terän takominen helan valmistaminen lestin ja kahvan valmistaminen tupen ompelu Terän takominen kuumenna taottava rauta ahjossa keltaiseksi pidä rauta hehkuvan hiilikasan sisällä älä

Lisätiedot

ESPANJALAISIA TAPAKSIA

ESPANJALAISIA TAPAKSIA ESPANJALAISIA TAPAKSIA Malmin Martat 17.10.2016 TOMAATTILEIPÄ PERUNAMUNAKAS FRITEERATUT MUSTEKALARENKAAT MELONIA ILMAKUIVATUN KINKUN KERA MARINOIDUT OLIIVIT MANTELIKEKSIT KAHVI / TEE --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 135-142 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 AFTER EIGHT -SUKLAAFONDANTIT 100 g voita 125 g tummaa suklaata 4 munankeltuaista 4 munanvalkuaista 40 g sokeria 20 g vehnäjauhoja 10 After Eight -levyä Koristelu:

Lisätiedot

Tee ruokaa Millen kanssa

Tee ruokaa Millen kanssa Suklaan- ja maissinmakuiset muffinssit (n. 9-6 muffinssia) 75 g voita 75 g sokeria 2 kananmunaa 1 dl jogurttia esim. kreikkalaista jogurttia Käsittelemättömän appelsiinin raastettu kuori 180 g vehnäjauhoja

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Matkailun koulutusohjelma. Henna-Riikka Vepsä OPAS KAKKUJEN KORISTEIDEN TEKOON

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Matkailun koulutusohjelma. Henna-Riikka Vepsä OPAS KAKKUJEN KORISTEIDEN TEKOON POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Matkailun koulutusohjelma Henna-Riikka Vepsä OPAS KAKKUJEN KORISTEIDEN TEKOON Opinnäytetyö Marraskuu 2011 OPINNÄYTETYÖ Marraskuu 2011 Matkailun koulutusohjelma Länsikatu

Lisätiedot

FAZER PRO Menestyksesi reseptit

FAZER PRO Menestyksesi reseptit FAZER PRO Menestyksesi reseptit Tammikuu huhtikuu 2018 Ota kevään sesongit haltuun Fazer Talonpullan avulla Laskiaiseen eri kokoisia laskiaispullia Ystävän- tai Naistenpäivänä koristele Talonpulla näyttävillä

Lisätiedot

Parhaita makuja Syksy 2015

Parhaita makuja Syksy 2015 Parhaita makuja Syksy 2015 Sisällys Kurpitsainen linssipata Punajuuri-sellerisosekeitto 5 Kartanon pannacotta Kasvisvuoka 7 Puolukkahyytelö piimällä Punakaalivuoka 9 11 Mehevä puolukkapiiras Lisää reseptejä

Lisätiedot

TAIKINA- LEIVONNAN TAIKAA

TAIKINA- LEIVONNAN TAIKAA TAIKINA- LEIVONNAN TAIKAA Tuoreita ideoita tarjontaan JÄTÄ OMA KÄDEN- JÄLKESI Houkuttele asiakkaat tuoreen leivän tuoksulla ja omalla erottuvalla tyylilläsi VAASAN taikinaleivontatuotteiden avulla kuka

Lisätiedot

Lisää inspiraatiota ja reseptejä osoitteesta www.oldelpaso.fi

Lisää inspiraatiota ja reseptejä osoitteesta www.oldelpaso.fi Meksikolainen keittiö houkuttelee lähtemään tutkimusmatkalle. Mitä eroa fajitalla ja burritolla oikeastaan on? Miten valmistetaan quesadilla, ja ennen kaikkea, miten se lausutaan? Tämän reseptikokoelman

Lisätiedot

Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010

Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010 Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010 1. Ruoanlaittopaperissa kypsennetty ratatouillesalaatti ja valkosipuli-mantelidippi 2. Ruoanlaittopaperilla haudutettu perunagulassi ruisleipälastujen kera 2 punaista

Lisätiedot

KOKKIKERHO. reseptivihko Kevät 2014

KOKKIKERHO. reseptivihko Kevät 2014 KOKKIKERHO reseptivihko Kevät 2014 Kokkikerhon reseptit Pizza ja pirtelö 4 Browniet jäätelön kera 6 Pestopasta 7 laskiaispulla ja kaakao 8 kalakeitto ja suklaabanaanirahka 10 Dippikasvikset ja suklaakääretorttu

Lisätiedot

Kahvihammasta kolottaa

Kahvihammasta kolottaa Kahvihammasta kolottaa Tumma suklaa ja appelsiini ne yhteen sopii ja niin sopii myös pähkinäinen kolumbialainen kahvi. Makuyhdistelmä suorastaan kaipaa kolumbialaisen kahvin pehmeyttä ja hienoista hedelmäisyyttä.

Lisätiedot

Skidplate, takapuskuri

Skidplate, takapuskuri Installation instructions, accessories Ohje nro 31265633 Versio 1.3 Osa nro 31265630, 30756290, 31316484, 31316485, 31316074, 31316075 Skidplate, takapuskuri IMG-340000 Volvo Car Corporation Skidplate,

Lisätiedot

Kattospoileri lisäjarruvalolla

Kattospoileri lisäjarruvalolla Ohje nro Versio Osa nro 30664254 1.0 Kattospoileri lisäjarruvalolla M8400560 Sivu 1 / 10 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 A0000180 A0000214 A0000177 M0000232 M8903187 Sivu 2 / 10 JOHDANTO Lue läpi koko

Lisätiedot

Avaimenperä kivestä. Helmikuu

Avaimenperä kivestä. Helmikuu Avaimenperä kivestä Kaikilla meillä on paikkoja, joihin tarvitsee avaimen. Tässä nopea vinkki miten kauniista kivistä voi tehdä avaimenperän, joko jokapäiväiseen käyttöön tai vaikka mökin avaimeen. - voimaa

Lisätiedot

Parhaat Glögireseptit

Parhaat Glögireseptit Parhaat Glögireseptit Out of home MARLI GLÖGI -RESEPTIT Glögipunasipulit Glögi-puolukka ruisleipäset Jouluinen punakaalilisäke Panna cotta ja makea siirappi Glögiomenat ja kanelinen ranskankerma GLÖGIPUNASIPULIT

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Suomi. lihamylly. makkaran valmistuslaite. lihamyllyn kokoaminen. makkkaran valmistuslaitteen käyttö. lihamyllyn käyttö

Suomi. lihamylly. makkaran valmistuslaite. lihamyllyn kokoaminen. makkkaran valmistuslaitteen käyttö. lihamyllyn käyttö A950 i h g j f d e a b c k l m 11 10 n o 13 12 16 14 15 Suomi Ennen ohjeiden lukemista taita etusivu auki kuvien esiinsaamiseksi ennen ensimmäistä käyttökertaa Pese osat: katso kohdasta 'perushuolto'.

Lisätiedot

KAHVILEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2012

KAHVILEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2012 KAHVILEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2012 Leipurin Oy Leipomoteollisuusmyynti PL 40 (Kutojantie 4), 02631 Espoo Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 www.leipurin.com ISO 9001 BUREAU VERITAS Certification Kahvileipä

Lisätiedot

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta Helppo Härkis pastakastike 1 pkt (250 g) HÄRKIS härkäpapuvalmistetta 2 tl öljyä 1 prk (400 g) tomaattimurskaa 2 dl vettä 2 rkl tomaattisosetta 2 tl kuivattua yrttiseosta 1/2 tl suolaa ja sokeria ripaus

Lisätiedot

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike

Lisätiedot

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista Jarlsberg kun haluat jotain ainutlaatuista Miksi Jarlsberg juuston täyteläinen maku on niin ainutlaatuinen? Miten juustoon syntyy sille tyypillinen rakenne? Jarlsberg juustoa on valmistettu salaisen ja

Lisätiedot

LUMITUISKU - mobile. Paketin hintaan lisäämme lähetyskulut.

LUMITUISKU - mobile. Paketin hintaan lisäämme lähetyskulut. LUMITUISKU - mobile Lumituisku-mobilen tarvikepakettia voi tilata sähköpostitse jarvenpaa@taitouusimaa.fi tai puhelimitse Järvenpään käsityökeskus/ Marjo Vainio (09) 288 443 Tarvikepaketin hinta on 20

Lisätiedot

Decoupagea. monella eri tavalla. www.slojd-detaljer.fi

Decoupagea. monella eri tavalla. www.slojd-detaljer.fi Decoupagea monella eri tavalla www.slojd-detaljer.fi Decoupage on vanha tekniikka, tunnettu jo 1700-luvulla Italiassa, esineiden koristelemiseen kauniilla paperikuvilla ja kuvioilla. Sana découper on ranskaa

Lisätiedot

Zeelandian tuotteet 39

Zeelandian tuotteet 39 39 Korny-ruiskolmiot 3.000 g Leipurin Vehnäjauho 4.000 g Leipurin Ruisjauho 3.000 g Boiled Corny-Mix Zeelandia 800 g Bio Sur Norlander 100 g Leipurin Ruismallasuute 200 g hiiva 300 g leipomosiirappi 120

Lisätiedot

Marja-tuorejuustotorttu. Vaahdota rasva ja ruokokidesokeri kuohkeaksi,

Marja-tuorejuustotorttu. Vaahdota rasva ja ruokokidesokeri kuohkeaksi, MAKEAT PIIRAAT Makeat piiraat ovat yksi kotileivonnan suosituimmista leivonnaisista eikä ihme. Piiraat ovat yleensä helppotekoisia ja niiden makuun on totuttu jo lapsesta saakka. Suosituimpia piiraita

Lisätiedot

Huipputuotteet kestää tuunausta

Huipputuotteet kestää tuunausta Huipputuotteet kestää tuunausta Tällä varmistat asiakkai-esi pysyvyyden, saat samasta hyvästä perusviineristä uusia makuja todella helpos8. Pakkasvarasto on aina liian täynnä, joten tällä ratkaisulla valikoimissasi

Lisätiedot

VAARA LOUKKAANTUMISVAARA:

VAARA LOUKKAANTUMISVAARA: Sivu 1/19 Tulostusopas Tulostusmateriaalin lisääminen 250 tai 550 arkin lokeroon VAARA LOUKKAANTUMISVAARA: Voit vähentää laitteen epävakauden riskiä lisäämällä jokaisen alustan erikseen. Pidä kaikki muut

Lisätiedot

KALASTA. Hätälän parhaat vinkit kalankäsittelyyn. Sisäsivuilta löydät QR-koodit opastusvideoihin! Säilytys

KALASTA. Hätälän parhaat vinkit kalankäsittelyyn. Sisäsivuilta löydät QR-koodit opastusvideoihin! Säilytys KALASTA Ruodot Graavaus Savustus Suolaus Grillaus Säilytys Hätälän parhaat vinkit kalankäsittelyyn Sisäsivuilta löydät QR-koodit opastusvideoihin! Säilytys KALAN SÄILYVYYS Kala on herkästi pilaantuva elintarvike.

Lisätiedot

jjjj marjo nygård mervi nygård hannu pettinen

jjjj marjo nygård mervi nygård hannu pettinen jjjj marjo nygård mervi nygård hannu pettinen marjo nygård mervi nygård hannu pettinen werner söderström osakeyhtiö 3 8 maalatut rintarossit 10 Pöllöhelmet 12 tikkarikoru 14 Huoparintakoru 16 Huovutettu

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

RUOKAISA BLOODY MARY. Varsiselleri on perinteinen sekoitustikku.

RUOKAISA BLOODY MARY. Varsiselleri on perinteinen sekoitustikku. RUOKAISA BLOODY MARY Bloody Mary on tomaattimehusta, vodkasta ja erilaisista mausteista sekoitettu alkoholijuoma. Drinkin mausteista yleisimpiä ovat worcesterinkastike, tabasco, lihaliemi, retikka, varsiselleri,

Lisätiedot

Asennusohje. Devicell Dry

Asennusohje. Devicell Dry Asennusohje Devicell Dry 1 Asennusohje SF Tekniset tiedot Rakenne: Alumiinilla päällystetty polystyreeni U-arvo: 3 W/m2K Koko: 50 x 100 cm (0,5 m2) Paksuus: 13 mm Alumiinin paksuus: 1 mm Eriste: 12 mm

Lisätiedot

Suomi Finland

Suomi Finland 2 Suomi 1917-2017 Finland Vuonna 2017 Suomi juhlii 100-vuotista itsenäisyyttä! Leipurin on koonnut tuotteita ja tehnyt reseptejä helpottamaan juhlavuoden juhlintaa. Resepteissä tuomme esiin suomalaisille

Lisätiedot

koristeluun, kuorruttamiseen ja täytteeseen

koristeluun, kuorruttamiseen ja täytteeseen koristeluun, kuorruttamiseen ja täytteeseen Leipurin Oy Tahkotie 1 E 2, 01530 Vantaa Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 www.leipurin.com ISO 9001 BUREAU VERITAS Certification KORISTELUUN Krokanttistreussel

Lisätiedot

ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista

ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista RUOKAKURSSIN NIMI ARIAL 28 ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista Ruoka-asiantuntija Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset MENU Alkuruoka Hernesosekeitto Siemennäkkileipä Yrtti-valkosipulilevite

Lisätiedot

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.

Lisätiedot

Leipurin Fantasia-Mix

Leipurin Fantasia-Mix 5 Leipurin Fantasia-Mix Fantasia-Mix piirakkamassa (Whirl) 520 g LT Whirl 250 g Leipurin Rypsiöljy 1.030 g vesi Fantasia-Mix piirakkamassa (margariini) 650 g LT Kondis, laktoositon 250 g Leipurin Rypsiöljy

Lisätiedot

Solukumit. Asennusopas

Solukumit. Asennusopas Solukumit Asennusopas Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Käytännön tietoa 3 Työskentely solukumisukilla 3 Työskentely solukumimatoilla 3 Yleistä liimauksesta 4 3 Putkien ja liittimien eristäminen

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi Reseptejä Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola www.prokala.fi Valkoinen on punaista Resepti: Michael Björklund Oliivi-tuorejuustogratinoitua lipeäkalaa Tomaatti-äyriäiskastiketta

Lisätiedot

Kerabit Dual - asennusohjeet

Kerabit Dual - asennusohjeet Kerabit Dual - asennusohjeet Lue ohjeet huolellisesti ennen asennusta. Yleistä Alustaksi sopii raakaponttilaudoitus tai tarkoitukseen soveltuva rakennuslevy, esim. Kerabit OSB-kattolevy. Katon kaltevuus

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy 1 Yhteen rannekoruun tarvitset: Erilaisia tsekkiläisiä lasihelmiä 30-60g tai 80-120 kpl siemenhelmiä (jos teet pitkiä, varrellisia kukkalinkkejä) isolenkkistä ketjua tasapäisiä korupiikkejä (pituus helmien

Lisätiedot