Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu?"

Transkriptio

1 Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu? Vuoden 2012 Runebergin päivä sattuu sunnuntaille, joten valtaosalla suomalaisista on hyvin aikaa leipoa ja loihtia maittavat leivonnaiset itse. Kokeile tehdä tortut tänä vuonna tummilla jauhoilla ne ovat vuoden hitti. Kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin päivää vietetään joka vuosi hänen syntymäpäivänään viides helmikuuta. Se on vakiintunut liputuspäivä. Päivää juhlistetaan ympäri Suomen Runebergin tortuilla, joita kahvilat alkavat nykyisin tarjota jo heti loppiaisen jälkeen. Tarinan mukaan Runeberg nautti torttuja aamiaisryyppynsä kanssa. Runebergin torttujen resepti oli alkujaan melko pelkistetty: leivonnainen tehtiin korppujauhoista ja muruista. MTV3:n Makuja-sivuston Leivontanurkasta tuttu Arja Savela on tehnyt työnsä puolesta Runebergin torttuja joka vuosi ainakin viimeisen kymmenen vuoden ajan. Aina kaivataan uutta näkökulmaa tähän reseptiin, joskin sitten useimmiten moni valitsee sen perinteisemmän mieluiten. Näin se menee monissa perinneleivonnaisissa, myöntää Savela. Tummat jauhot ajan merkki Savelan mukaan Runebergin tortutkin kannattaa kokeilla tehdä tällä kertaa tummista jauhoista, jos valkoisia jauhoja haluaa välttää. Tänä vuonna tummilla jauhoilla tehty torttu on ehkä hitti, sillä ihan valkoisia jauhoja halutaan välttää jopa makeissa leivonnaisissa. Arja Savela tarjoaa kolme erilaista tapaa tehdä Runebergintortut: tummilla jauhoilla, perinteisesti ja kevyesti.

2 Runebergin tortut tummilla jauhoilla noin 12 kpl 200 g voita 2 dl tummaa sokeria 2 omega-3-munaa 2 dl Myllyn Paras Hiivaleipäjauhoja 2 dl Myllyn Paras Ruiskorppujauhoja 2 dl mantelilastuja 1 tl manteliuutetta tai 2 rkl mantelilikööriä tai punssia 2 tl kardemummaa 2 dl smetanaa, ranskankermaa tai kermaa, voi olla laktoositon 1 tl soodaa Täytteeksi: n. 2 dl paistonkestävää vadelmahilloa 1 tl manteliuutetta tai 2 rkl mantelilikööriä, punssia tai vahvaa vadelmamehua paistonkestävää vadelmahilloa Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat vaahtoon vatkaten yksitellen. Lisää kuivat aineet. Sekoita taikinaan lopuksi kermavalmiste, johon olet sekoittanut soodan. Käytä Runebergin torttumuotteja, mikäli omistat sellaisia. Myös syväkoloinen muffinssipelti sopii tarkoitukseen oikein hyvin. Tai voit käyttää folio- tai metallisia muffinssivuokia. Tässä on käytetty sydämen muotoisia silikonimuotteja. Voitele ja korppujauhota tarvittaessa vuoat. Jaa tasaiseksi sekoitettu taikina niihin. Paina teelusikalla jokaisen tortun keskelle nokare hilloa. Paista 200- asteisen uunin keskiosassa minuuttia kauniin keltaisiksi leivonnaisten koosta riippuen. Kostuta kypsät Runebergin tortut sivelemällä niille maustettua sokerivettä. Laita vielä jokaisen tortun keskelle nokare vadelmahilloa. Koristele sokerivesikuorrutuksella pursottamalla kuorrutteesta rengas hillon ympäri.

3 Perinteiset Runebergin tortut noin 12 kpl 200 g voita tai margariinia 2 dl sokeria tai fariinisokeria 2 munaa 2 dl Myllyn Paras Karkea Vehnäjauhoja 2 dl Myllyn Paras Korppujauhoja 2 dl mantelilastuja tai piparimuruja 2 tl kardemummaa ½ tl manteliuutetta tai 2 rkl mantelilikööriä 2 dl smetanaa, ranskankermaa tai kermaa, voi olla laktoositon 1 tl soodaa Täytteeksi: n. 2 dl paistonkestävää vadelmahilloa 1 tl manteliuutetta tai 2 rkl mantelilikööriä, punssia tai vahvaa vadelmamehua paistonkestävää vadelmahilloa

4 Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat vaahtoon vatkaten yksitellen. Lisää kuivat aineet. Mikäli kotoa/kaupasta ei löydy manteliuutetta tai et pidä sen melko voimakkaasta mausta, voit käyttää torttujen mausteena hyvin myös mantelilikööriä ja / tai kardemummaa. Sekoita taikinaan lopuksi kermavalmiste, johon olet sekoittanut soodan. Käytä Runebergin torttumuotteja, mikäli omistat sellaisia. Myös syväkoloinen muffinssipelti sopii tarkoitukseen oikein hyvin. Tai voit käyttää folio- tai metallisia muffinssivuokia. Voitele ja korppujauhota vuoat. Jaa tasaiseksi sekoitettu taikina niihin. Paina teelusikalla jokaisen tortun keskelle nokare hilloa. Paista 200-asteisen uunin keskiosassa minuuttia kauniin keltaisiksi leivonnaisten koosta riippuen. Kostuta kypsät Runebergin tortut sivelemällä niille maustettua sokerivettä. Laita vielä jokaisen tortun keskelle nokare vadelmahilloa. Koristele sokerivesikuorrutuksella pursottamalla kuorrutteesta rengas hillon ympäri. Kevennetyt Runebergin tortut Tässä ohjeessa osa Runebergin tortun rasvasta on korvattu kermaviilillä. Sillä saadaan melko rasvaisista Runebergin tortuista hieman keveämpiä, mutta silti vielä herkullisia. Mikäli haluat valmistaa tortut kokonaan ilman margariinia, käytä tällöin koko tölkki kermaviiliä (2 dl). Tee silti koristelu ja kostutus perinteiseen malliin.

5 noin 15 kpl 3 munaa 1½ dl sokeria tai fariinisokeria 1½ dl Myllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja 1½ dl Myllyn Paras Korppujauhoja 1 dl mantelilastuja tai piparimuruja 1½ tl leivinjauhetta ½ tl manteliuutetta tai kardemummaa ½ tl vaniljasokeria 1 dl kermaviiliä (½ tlk) 100 g pullomargariinia manteliuutetta (1 tl), punssia tai rommia (1-2 rkl) ja / tai vahvaa vadelmamehua (2 rkl) n. 2 dl vadelmahilloa Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon kuivat aineet, kuivat mausteet kannattaa sekoittaa ensin jauhoihin. Lisää sula rasva ja kermaviili ja sekoita tasaiseksi. VINKKI: Pullomargariinin voi korvata kokonaan kermaviilillä, käytä tällöin reseptissä yhteensä 2 dl (1 tlk) kermaviiliä. Jaa taikina voideltuihin ja korppujauhotettuihin folio-muffinivuokiin. Myös silikonivuokia, muffinipeltiä tai torttumuotteja voit käyttää. Paina teelusikalla jokaisen tortun keskelle pieni nokare paistonkestävää hilloa / marmeladia. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla min kauniin keltaisiksi leivonnaisten koosta riippuen. Kostuta kypsät tortut sivelemällä niille maustettua sokerivettä. Laita vielä jokaisen tortut keskelle nokare vadelmahilloa. Koristele sokerivesikuorrutuksella pursottamalla kuorrutteesta rengas hillon ympäri. Reseptit: Arja Savela, Myllyn Paras Oy Artikkelin kirjoittaja: Pekka Torvinen, MTV3

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton)

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) LIITE 1: 1 (20) KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) 5 ¼ dl vettä 2 tl psylliumkuorijauhetta 2 rkl sokerijuurikashiutaleita

Lisätiedot

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Ohjeiden käyttäjälle Nämä kuvalliset, vaiheittain etenevät ohjeet ovat syntyneet vuosien opetustyön tuloksena. Ohjeet on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, joilla

Lisätiedot

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Ohjeiden käyttäjälle Nämä kuvalliset, vaiheittain etenevät ohjeet ovat syntyneet vuosien opetustyön tuloksena. Ohjeet on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, joilla

Lisätiedot

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.

Lisätiedot

Kahvihammasta kolottaa

Kahvihammasta kolottaa Kahvihammasta kolottaa Tumma suklaa ja appelsiini ne yhteen sopii ja niin sopii myös pähkinäinen kolumbialainen kahvi. Makuyhdistelmä suorastaan kaipaa kolumbialaisen kahvin pehmeyttä ja hienoista hedelmäisyyttä.

Lisätiedot

Ihanimmat. Cupcake. reseptit

Ihanimmat. Cupcake. reseptit Ihanimmat Cupcake reseptit Tervetuloa Cupcake-maailmaan! Uuden Dr. Oetker Cupcake -sarjan tuotteilla ja muilla koristelutuotteillamme loihdit kekseliäimmät cupcake-leivokset haluat sitten hempeillä tai

Lisätiedot

Väinön reseptit. Leivonnaiset ja jälkiruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Leivonnaiset ja jälkiruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Leivonnaiset ja jälkiruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Korvapuustit Marjakiisseli Muikkukukko Muikkunyytit Muikkupiiraat Pullat Pääsiäistorttu Sämpylät Täytekakku Valkosipuli-basilikapatonki

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

eksote Kahvipoydan kevyemmat herkut 1 (7) Sammonlahden Martat Kotitalous- ja ravitsemusneuvonta 17.3.2015

eksote Kahvipoydan kevyemmat herkut 1 (7) Sammonlahden Martat Kotitalous- ja ravitsemusneuvonta 17.3.2015 ~ Kahvipoydan kevyemmat herkut 1 (7) v A u Kahvipoydan kevyemmat herkut 2 (7) SAVUKALA-PINAAmPIIRAI(I

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

Gluteenittomia herkkuja kaikkien makuun!

Gluteenittomia herkkuja kaikkien makuun! Gluteenittomia herkkuja kaikkien makuun! MIKÄ ON KELIAKIA? Keliakia on sairaus, jossa vehnän, rukiin ja ohran gluteeni vaurioittaa ohutsuolen limakalvoa. Keliakian hoitona on jatkuva gluteeniton ruokavalio:

Lisätiedot

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin)

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin) HERKUT HEDELMÄKAKKU 6 dl vehnäjauhoja 1 rkl leivinjauhetta 4 dl vettä 180 g voita tai maidotonta margariinia 4 dl sokeria 180 g kuivattuja aprikooseja pilkottuina 3 munaa 375 g rusinoita 125 g coctailkirsikoita

Lisätiedot

kaiken maistumaan paremmalta!

kaiken maistumaan paremmalta! Piparimix 1 Aikakausmedia 2012 Ulkoasu ja taitto: Outi Sonkamuotka Paino: Libris Oy Yhteistyö saa kaiken maistumaan paremmalta! 2 Kiitos Anna, Apu, Glorian ruoka&viini, KOTI, Kotiliesi, Koti ja keittiö,

Lisätiedot

Miten järjestän kesän juhlat ilman stressiä?

Miten järjestän kesän juhlat ilman stressiä? Miten järjestän kesän juhlat ilman stressiä? Kevään ja kesän juhlien valmistelut saattavat aiheuttaa stressiä monelle. Nykyään juhlien järjestäjän ei onneksi tarvitse tehdä kaikkea alusta asti itse. Apua

Lisätiedot

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua.

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua. Agavesiirappi Agavesiirappia (agavenektari) kutsutaan Meksikossa myös hunajavedeksi. Agavesiirapin maku muistuttaakin jonkin verran hunajaa, ja nestemäisen koostumuksensa vuoksi sitä voi käyttää hunajan

Lisätiedot

Taikinassa on taikaa - maukkaat joulupullat muutaman niksin avulla

Taikinassa on taikaa - maukkaat joulupullat muutaman niksin avulla Taikinassa on taikaa - maukkaat joulupullat muutaman niksin avulla Kun joulukiireet pukkaavat päälle, voi leipomista helpottaa käyttämällä valmiita pakastetaikinoita tai jopa valmiita pakastepullia. Pullataikina

Lisätiedot

Artikkeli: Näillä ohjeilla onnistut piirakan leipomisessa!

Artikkeli: Näillä ohjeilla onnistut piirakan leipomisessa! Artikkeli: Näillä ohjeilla onnistut piirakan leipomisessa! Erilaiset piirakat ovat herkullisia tarjottavia niin suolaisina kuin makeinakin. Täytteeksi voi laittaa lähes mitä tahansa, vain mielikuvitus

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Lahnaviettelys Raaka-aineet: 400 g kylmäsavustettua tai lämminsavustettua lahna 2 kovaksi keitettyä kananmunaa 1 keltasipuli 1 dl majoneesia 2 rkl Crème fraîchea 2 rkl

Lisätiedot

HELPOT SÄMPYLÄRUUDUT SÄMPYLÄT

HELPOT SÄMPYLÄRUUDUT SÄMPYLÄT PUOKKARIN PARHAAT HELPOT SÄMPYLÄRUUDUT 5 dl 4 dl 1 ps n. 1 tl 1 rkl ½ dl 6 dl vettä kaurahiutaleita kuivahiivaa öljyä pellille ja anna taikinan kohota noin puoli tuntia. Voitele munalla ja leikkaa taikinapyörällä

Lisätiedot

Aina on aihetta leipoa kakku!!

Aina on aihetta leipoa kakku!! Aina on aihetta leipoa kakku!! Innostavimmat kakkuideat Kevät tuo tullessaan monta iloista juhlaa ja aurinkoista päivää, jotka kutsuvat kakunpaistopuuhiin. Dr. Oetker Leivonta- ja koristelutuotteilla

Lisätiedot

HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT. Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria

HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT. Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria Tarvitset: 2 ½ dl Dansukker Taloussokeria 2 ½ dl vehnäjauhoja

Lisätiedot

Marja-tuorejuustotorttu. Vaahdota rasva ja ruokokidesokeri kuohkeaksi,

Marja-tuorejuustotorttu. Vaahdota rasva ja ruokokidesokeri kuohkeaksi, MAKEAT PIIRAAT Makeat piiraat ovat yksi kotileivonnan suosituimmista leivonnaisista eikä ihme. Piiraat ovat yleensä helppotekoisia ja niiden makuun on totuttu jo lapsesta saakka. Suosituimpia piiraita

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Miten järjestän kesän juhlat ilman stressiä?

Miten järjestän kesän juhlat ilman stressiä? toukokuu 2007 Miten järjestän kesän juhlat ilman stressiä? Kevään ja kesän juhlien valmistelut aiheuttavat stressiä monelle. Nykyään juhlien emännän ei onneksi tarvitse tehdä kaikkea alusta asti itse.

Lisätiedot

Hyvän joulun. reseptit

Hyvän joulun. reseptit Hyvän joulun reseptit Joulu on jo ovella Tästä vihosta löydät kekseliäimmät reseptit pikkujoulupöytään, jouluaterian huipennukseksi tai uuden vuoden kekkereihin. Yllätä ystäväsi vaikkapa marenki-browniekakulla,

Lisätiedot

Jouluna herkutellaan yhdessä

Jouluna herkutellaan yhdessä Olisipa Joulu jo Jouluna herkutellaan yhdessä Itse tehtyjen leivonnaisten tuoksua. Glögilasien kilinää, puheensorinaa, lahjojen rapinaa. Yhdessäoloa ja nautiskelua. Niistä syntyy oikea joulun tunnelma.

Lisätiedot

Arjan Leivontanurkka 18.2.2009: vastauksia kysymyksiin

Arjan Leivontanurkka 18.2.2009: vastauksia kysymyksiin Arjan Leivontanurkka 18.2.2009: vastauksia kysymyksiin Miksi pullapitkoni vain leviää nostettaessa eikä nouse niin kuin pitää, onko taikina liian löysää? T: jauhopeukalo (2009.02.16 09:57:27) Voi olla

Lisätiedot

Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta

Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta 1 Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta Sunnuntaina 15.11.2009 Sampolassa kokeiltuja ohjeita Tarkoituksena on, että

Lisätiedot

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAKASTIKKEET korkea marjapitoisuus valmistettu Suomessa aidoista marjoista ruoanlaittoon, jälkiruokiin ja leivonnaisiin OUT OF HOME -MYYNTI Myyntipäällikkö Mika Lund

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

Herrasväen sitruunaiset pikkuleivät laktoositon, n. 50 kpl

Herrasväen sitruunaiset pikkuleivät laktoositon, n. 50 kpl Herrasväen sitruunaiset pikkuleivät laktoositon, n. 50 kpl Taikina 200 g Sunnuntai Laktoositonta Leivontamargariinia 1 ½ dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria 1 muna 4 ½ dl Sunnuntai Kruunu Karkea Vehnäjauhoja

Lisätiedot

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä?

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Kun aurinko paistaa kesällä, moni haluaa mieluummin viettää aikaa ulkona kuin keittiössä. Hellan ääressä kuluu vähemmän aikaa, kun ruoka tehdään helpoista raaka-aineista

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Tammikuu huhtikuu 2015 UUTUUSOululainen RuisSata ruisleipä 18 x 300 g Vahva ja aito rukiin maku Oululainen RuisSata ruisleipä on 100 % täysjyvärukiista leivottu ruisleipä. Se sopii

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET

IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET Suolaiset leivonnaiset Broileripiiras Kasvispiirakka Lohipiiras Poropiiraat Sadonkorjuupiiras Sämpylät Makeat leivonnaiset Crete Garbot Muunnos Mustikkaleivoksiksi

Lisätiedot

WA-1 WAFFLE MAKER BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM

WA-1 WAFFLE MAKER BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM WA-1 WAFFLE MAKER NO SE DK FI GB BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM KÄYTTÖOHJE WA-1 VOHVELIRAUTA FIN TÄRKEITÄ TURVALLISUUSMÄÄRÄYKSIÄ Sähkölaitteita

Lisätiedot

Parhaita makuja Syksy 2015

Parhaita makuja Syksy 2015 Parhaita makuja Syksy 2015 Sisällys Kurpitsainen linssipata Punajuuri-sellerisosekeitto 5 Kartanon pannacotta Kasvisvuoka 7 Puolukkahyytelö piimällä Punakaalivuoka 9 11 Mehevä puolukkapiiras Lisää reseptejä

Lisätiedot

kesäkuu 2007 Mökillä valmistuvat helposti grilliruuat, ohukaiset, erilaiset paellat tai vaikkapa tikkupulla. Grilli ja avotuli luovat myös tunnelmaa.

kesäkuu 2007 Mökillä valmistuvat helposti grilliruuat, ohukaiset, erilaiset paellat tai vaikkapa tikkupulla. Grilli ja avotuli luovat myös tunnelmaa. kesäkuu 2007 Mutkatonta mökkiruokaa ja -leivontaa Mökillä valmistuvat helposti grilliruuat, ohukaiset, erilaiset paellat tai vaikkapa tikkupulla. Grilli ja avotuli luovat myös tunnelmaa. Mökillä kannattaa

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

WAD-518 WAFFLE MAKER BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM

WAD-518 WAFFLE MAKER BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM WAD-518 WAFFLE MAKER NO SE DK FI GB BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM KÄYTTÖOHJE WAD-518 VOHVELIRAUTA FIN Wilfa WAD-518 -vohvelirauta on vohvelirautasarja,

Lisätiedot

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta)

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta) NUTRIDRINK RESEPTIT 1. Kermainen rakuunakana riisillä 2. Tilli-tomaattilohi 3. Marjainen mannapuuro 4. Riisipuuro 5. Suklaamousse 6. Mokka-suklaapalat 7. Ananas-banaanismoothie 8. Banaanipannukakku 9.

Lisätiedot

1 l vettä 200 g sokeria 120 g hiivaa 20 g suolaa 250 g kanamunia 150 g margariinia 2000 g vehnäjauhoja. Kaulaukseen 800 g kaulinta margariinia

1 l vettä 200 g sokeria 120 g hiivaa 20 g suolaa 250 g kanamunia 150 g margariinia 2000 g vehnäjauhoja. Kaulaukseen 800 g kaulinta margariinia 1 l vettä 200 g sokeria 120 g hiivaa 20 g suolaa 250 g kanamunia 150 g margariinia 2000 g vehnäjauhoja Kaulaukseen 800 g kaulinta margariinia Mittaa muut kylmät raaka-aineet paitsi kaulint aan tuleva margariini

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä!

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä! Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU Ota mukaan, Ole hyvä! Jouluruoka maistuu parhaalta suoraan omasta uunista. PERINTEISET JOULUPÖYDÄN HERKUT JA MUUTAMA UUSI TUTTAVUUS: LANTTULAATIKKO

Lisätiedot

Kirkkopyhien leivosten reseptit

Kirkkopyhien leivosten reseptit Kirkkopyhien leivosten reseptit Adventin leivos: mantelihyydyke Mantelihyydyke maustekakkupohjalla (pax 100) Maustekakkupohja Voi Kg 0,600 Vehnäjauho Kg 1,800 Sokeri Kg 0,675 Sooda Kg 0,012 Inkivääri Kg

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 17-24 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 UUNIPASTA SOIJAROUHEEN, KURPITSAN JA VUOHENJUUSTON KERA Ainesosat Neljälle 750 g kuutioitua kurpitsaa oliiviöljyä suolaa, pippuria 300 g rigatoni- tai pennepastaa

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

LEIVOTAAN GLUTEENITTOMASTI: Keliakiaviikon 2013 ohjeet kotitalousopettajille

LEIVOTAAN GLUTEENITTOMASTI: Keliakiaviikon 2013 ohjeet kotitalousopettajille LEIVOTAAN GLUTEENITTOMASTI: Keliakiaviikon 2013 ohjeet kotitalousopettajille Vinkkejä gluteenittomaan leivontaan Gluteenittomista jauhoista puuttuu sitko, jolloin leivonnaiset ovat hauraita ja tarttuvat

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Fortini täydennysravintojuoma Fortini Multi Fibre -täydennysravintojuomia voi nauttia jääkaappikylminä raikkaina pirtelöinä sellaisenaan. Joskus tarvitaan kuitenkin

Lisätiedot

HUHTIKUU 2015. Ideoita pääsiäiseksi. Suolaista & makeaa kahvipöytään VAPAAPÄIVÄN BRUNSSI. Lusikkaleivät TIETOA RAHKASTA

HUHTIKUU 2015. Ideoita pääsiäiseksi. Suolaista & makeaa kahvipöytään VAPAAPÄIVÄN BRUNSSI. Lusikkaleivät TIETOA RAHKASTA HUHTIKUU 2015 Suolaista & makeaa kahvipöytään VAPAAPÄIVÄN BRUNSSI Ideoita pääsiäiseksi Lusikkaleivät TIETOA RAHKASTA yhteishyvä.fi Pääsiäisen pääruoat Valmista pyhiksi joko lammaspataa, kalkkunarullaa,

Lisätiedot

KOKKIKERHO. reseptivihko Syksy 2013

KOKKIKERHO. reseptivihko Syksy 2013 KOKKIKERHO reseptivihko Syksy 2013 Kokkikerhon reseptit Nakkipiilot 4 Mokkapalat 5 Feta-pastasalaatti 6 Rocky road ja riisisuklaa 7 Lihapullat, feta-kasvispyörykät ja perunamuusi 9 Muffinssit 11 Herkkuleivät

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Toukokuu elokuu 2016 UUTUUS! Kaikkien rakastama OMAR nyt munkkina! Lyömätön makuyhdistelmä: klassikkobrändi ja ainutlaatuisen pehmeä munkki Loisti makutestissä Suomen suosituimman

Lisätiedot

Tee ruokaa Millen kanssa

Tee ruokaa Millen kanssa Suklaan- ja maissinmakuiset muffinssit (n. 9-6 muffinssia) 75 g voita 75 g sokeria 2 kananmunaa 1 dl jogurttia esim. kreikkalaista jogurttia Käsittelemättömän appelsiinin raastettu kuori 180 g vehnäjauhoja

Lisätiedot

Herkkuja villiyrteistä

Herkkuja villiyrteistä Herkkuja villiyrteistä Raision Rinkan villiyrttikurssilla 3.6.2015 valmistettujen ja nautiskeltujen herkkujen reseptit Mirkka Karikoski & Timo Virta RAISION RINKKA RY HORSMA-RAPARPERIPIIRAKKA Horsman vartta

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Omenainen vinaigrette ja juustosalaatti Broilerin rintafileetä mangokastikkeessa Porsaan noisetit omenakermakastikkeessa Aprikoosileivokset Mangojuustokakku Kevyt Melba-jälkiruoka

Lisätiedot

Reseptit TUOTE- RESEPTIT. www.leipurin.com

Reseptit TUOTE- RESEPTIT. www.leipurin.com TUOTE- RESEPTIT www.leipurin.com 3 Fantasia-pohjat Pähkinä- Mantelipohja pohja 1.500 g 1.500 g Leipurin Fantasia-Mix 480 g 480 g Leipurin Rypsiöljy 240 g 240 g Whirl 720 g 720 g vesi 150 g - Hasselpähkinätäyte

Lisätiedot

KOKKIKERHO. reseptivihko Kevät 2014

KOKKIKERHO. reseptivihko Kevät 2014 KOKKIKERHO reseptivihko Kevät 2014 Kokkikerhon reseptit Pizza ja pirtelö 4 Browniet jäätelön kera 6 Pestopasta 7 laskiaispulla ja kaakao 8 kalakeitto ja suklaabanaanirahka 10 Dippikasvikset ja suklaakääretorttu

Lisätiedot

Paistettukala Valmistusohje

Paistettukala Valmistusohje V u o s i k a l e n t e r i 2016 Kalamiehen pihvit 500g fileoitua haukea, kuhaa tai muuta kalaa 1 prk ranskankermaa 3/4 dl korppujauhoja 1 sipuli 1 rkl voita 2 munaa ½ tl suolaa 1 rkl sitruunamehua ripaus

Lisätiedot

Ihanaa maistuvaa joulua!

Ihanaa maistuvaa joulua! Ihanaa maistuvaa joulua! Hyvästä ruoasta tulee hyvä olo. Olemme koonneet sinulle joulun perinteisiä ja uudenlaisiakin reseptejä maistuvalla ja terveellisellä tavalla tehtynä. Kaikki ohjeet ovat sokerittomia,

Lisätiedot

Tiedote julkaistavissa 10.10.2014 klo 12. Aleksis Kiven nimikkoleivos -kilpailu on ratkennut.

Tiedote julkaistavissa 10.10.2014 klo 12. Aleksis Kiven nimikkoleivos -kilpailu on ratkennut. Tiedote julkaistavissa 10.10.2014 klo 12 Aleksis Kiven nimikkoleivos -kilpailu on ratkennut. Uudenmaan Martat ry on tänä vuonna 85-vuotisjuhlaansa viettävä Suomen suurin marttapiiri, jonka tehtävänä on

Lisätiedot

Porkkana - teeleipä (1. palkinto)

Porkkana - teeleipä (1. palkinto) Teeleipäreseptit Porkkana - teeleipä (1. palkinto) 1 ½ dl pikakaurahiutaleita 1 ½ dl hiivaleipäjauhoja 1 dl keitettyjä porkkanoita soseutettuna 1 tl leivinjauhetta ¾ dl rypsiöljyä 1½ dl maitoa Sekoita

Lisätiedot

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä!

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! pullaa - jauhoa, maitoa, kananmunaa, leivinjauhetta,, margariinia... leipää - jauhoa, leivinjauhetta,, maitoa/ kalakeittoa -, kalaa (esim. lohta), tilliä, perunaa, kermaa,,

Lisätiedot

Suussa sulaviin joulun hetkiin

Suussa sulaviin joulun hetkiin joulu Tule ihanin Suussa sulaviin joulun hetkiin Itse valmistetut leivonnaiset tuovat oikean joulun tuoksun kotiisi. Tämän esitteen resepteissä on joulun perinteisten makujen lisäksi myös ripaus uusia

Lisätiedot

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN LEIVONNAISIA Saskatoon-piirakka 175 g voita tai margariinia, nypi joukkoon vehnäjauhoja, lisää tilkka vettä tai kivennäisvettä, jotta taikinasta tulee tiivis. Haluttaessa

Lisätiedot

Reseptejä joihin on käytetty Suomalaisia Marja- ja Hedelmälikööreitä

Reseptejä joihin on käytetty Suomalaisia Marja- ja Hedelmälikööreitä Reseptejä joihin on käytetty Suomalaisia Marja- ja Hedelmälikööreitä Reseptit ovat Lepaan puutarhatalouden opiskelijoiden suunnittelemia ja toteuttamia. Sisällys Annan menetetty rakkaus menukokonaisuus

Lisätiedot

Yli 300 reseptiä vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. readme.fi. readme.fi. Katriina Luotonen & karppaus.

Yli 300 reseptiä vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. readme.fi. readme.fi. Katriina Luotonen & karppaus. Yli 300 reseptiä vähähiilihydraattiseen ruokavalioon Karppaus, eli vähähiilihydraattinen elämäntapa, kasvattaa suosiotaan Suomessa. Karppaaja voi syödä laihduttaessaankin ruokia, joista muilla dieeteillä

Lisätiedot

HELPPO Hirvipata ( 4:lle )

HELPPO Hirvipata ( 4:lle ) HELPPO Hirvipata ( 4:lle ) Aika: 1 1/2-2 tuntia 600 g luutonta Hirvenlihaa, esim ulkopaistia. 2 rkl voita, margariinia tai öljyä 2-3 sipulia 1 tl suolaa ripaus paprikaa tai valkopippuria 1 tl timjamia

Lisätiedot

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

ja muita hyveitä perunajauhoista

ja muita hyveitä perunajauhoista gluteenitonta Myös ja muita hyveitä perunajauhoista Uunituore leivonnainen palkitsee ja sulattaa sydämet. Kolmen Konstin perunajauhoilla leivot pumpulinpehmeät piiraat, kuohkeat kakut ja kielen vievät

Lisätiedot

ja muita hyveitä perunajauhoista

ja muita hyveitä perunajauhoista gluteenitonta Myös ja muita hyveitä perunajauhoista Uunituore leivonnainen palkitsee ja sulattaa sydämet. Kolmen Konstin perunajauhoilla leivot pumpulinpehmeät piiraat, kuohkeat kakut ja kielen vievät

Lisätiedot

Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita

Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita Kuvia toimitukselliseen käyttöön: www.akvamariini.fi/ffmmedia2016 Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita Mitä teet, kun juhlavieraasi ilmoittaa noudattavansa gluteenitonta ruokavaliota? Älä hätäänny,

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren

Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren 1. Kirkas punajuuriliemi Barszcz czerwony 2. Sienitäytteiset korvanyytit Uszka z grzybami 3. Suolaheinäkeitto Zupa szczawiowa 4. Kuhaa

Lisätiedot

goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa

goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa Krista Gross Kroppa ja mieli pysyvät virkeänä, kun syö monipuolisesti ja säännöllisesti. Ihan tavallista kotiruokaa, terveellisiä välipaloja ja tarpeeksi nestettä

Lisätiedot

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu RANSKALAINEN KANAVUOKA 4 pekoniviipaletta, karkeasti pilkottuna 2 broilerimakkaraa 1 rkl oliiviöljyä 35 g karkeita vehnäjauhoja

Lisätiedot

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu Mausteinen bataatti-kikhernevuoka (noin 4-6 annosta) Tehdään tuplana! Bataattisose: 800 g bataattia 1-2 rkl margariinia kookosmaitoa suolaa Kikherneseos:

Lisätiedot

TERVEELLISET VÄLIPALAT

TERVEELLISET VÄLIPALAT LÄHTEET TERVEELLISET VÄLIPALAT Opasleh nen 1-2 luokkalaisille h p://www.diabetes.fi/diabetes etoa/ruoka h p://www.kasvikset.fi/ h p://www.pienipaatospaivassa.fi/ h p://www.sydanlii o.fi/ Arffman S., Partanen

Lisätiedot

Parhaat Glögireseptit

Parhaat Glögireseptit Parhaat Glögireseptit Out of home MARLI GLÖGI -RESEPTIT Glögipunasipulit Glögi-puolukka ruisleipäset Jouluinen punakaalilisäke Panna cotta ja makea siirappi Glögiomenat ja kanelinen ranskankerma GLÖGIPUNASIPULIT

Lisätiedot

GLUTEN FREE Gluteenittomia reseptejä

GLUTEN FREE Gluteenittomia reseptejä GLUTEN FREE Gluteenittomia reseptejä herkullisiin hetkiin 1 Nauti vapaasti LÄMPIMÄSTÄ leivästä Uunituore, tuoksuva, lämmin leipä on yksi elämän suuria pieniä iloja. Se ja monet muut nautinnot, mehukkaasta

Lisätiedot

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista Jarlsberg kun haluat jotain ainutlaatuista Miksi Jarlsberg juuston täyteläinen maku on niin ainutlaatuinen? Miten juustoon syntyy sille tyypillinen rakenne? Jarlsberg juustoa on valmistettu salaisen ja

Lisätiedot

TÄSSÄ KIRJASSA ANDERS

TÄSSÄ KIRJASSA ANDERS ANDERS WIKSTRÖM W S O Y ANDERS WIKSTRÖM Werner Söderström Osakeyhtiö Helsinki Anders Wikström ja Werner Söderström Osakeyhtiö 2015 Valokuvat: Laura Riihelä Ulkoasu ja taitto: Suvi Segercrantz Toimitus:

Lisätiedot

Fantasia-Vadelmamuffinssi 24 kpl

Fantasia-Vadelmamuffinssi 24 kpl 63 Fantasia-Vadelmamuffinssi 24 kpl 1.200 g Leipurin, laktoositon 580 g Leipurin Rypsiöljy 15 g LT Sitruunapasta 580 g vesi 360 g Leipurin Pakastevadelmarouhe Sekoita Leipurin, rypsiölky, sitruunapasta

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Katkarapuwrap karibialaiseen tapaan Mehevä BBQ-possunkylki luumuglazen ja raikkaan kaalisalaatin kera Luumuinen lammaspata Päärynävinaigrette ja hedelmäinen juustosalaatti

Lisätiedot

TUOTEKEHITYSTYÖ: RUNEBERGINTORTTU 1. TUOTEKEHITYS IDEAN SYNTYMINEN JA ARVIONTI 1/5

TUOTEKEHITYSTYÖ: RUNEBERGINTORTTU 1. TUOTEKEHITYS IDEAN SYNTYMINEN JA ARVIONTI 1/5 1/5 TUOTEKEHITYSTYÖ: RUNEBERGINTORTTU 1. TUOTEKEHITYS IDEAN SYNTYMINEN JA ARVIONTI Runebergin päivää vietetään 5.2.. Päiväkodeissa, kouluissa, työpaikkaruokaloissa, vanhustenhuoltolaitoksissa tarjotaan

Lisätiedot

Tuorepuuro shottina + 14 muuta hyvää tekevää herkkua

Tuorepuuro shottina + 14 muuta hyvää tekevää herkkua Tuorepuuro shottina + 14 muuta hyvää tekevää herkkua Leivo itse energiapatukat treenikassiin Britatorttu sai uuden vahvan pohjan Tie herkullisiin resepteihin KARU-luumupaistos.................................

Lisätiedot

TEHOA TYRNISTÄ RUOKAOHJEITA TEHOA TYRNISTÄ - ruokaohjeita kotitalouksille Kellertävää tai oranssinväristä tyrnimarjaa kasvaa luonnonvaraisena Pohjanlahden rannikolla ja saaristossa sekä Ahvenanmaalla.

Lisätiedot

Dr. Oetker ja leivot vieläkin parempaa.

Dr. Oetker ja leivot vieläkin parempaa. Dr. Oetker ja leivot vieläkin parempaa. Kevään tyylikkäimmät leivonnaiset! Loihdi hurmaavia herkkuja kevään juhliin. Tämän vihkon ohjeista löydät tuttuja makuja ja aivan uusia, jännittäviä vivahteita.

Lisätiedot

Hunajareseptejä ammattikeittiöille

Hunajareseptejä ammattikeittiöille a, reseptejä ammattikeittiöille Sisältö Esipuhe 3 Täytetyt Guacamole-tomaatit 4 inen sieni-sitruunaspagetti 1 lohi 5 broileri uunissa 6 iset wok-vihannekset 7 Gulassi 8 -perunapaistos 1 Rapea hunajaleipä

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 49-56 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 FITNESS-GRANOLA Ainesosat - 3 dl kaurahiutaleita - 0,5 dl pellavansiemenrouhetta - 2 dl FITNESS-muroja - 1 dl mantelirouhetta - 0,5 dl rusinoita - 0,5 dl auringonkukansiemeniä

Lisätiedot

Ilahduta itse tehdyllä lahjalla joulumakeisiin jujua mausteilla

Ilahduta itse tehdyllä lahjalla joulumakeisiin jujua mausteilla Kuvia toimitukselliseen käyttöön: www.akvamariini.fi/suomensokerimedia Ilahduta itse tehdyllä lahjalla joulumakeisiin jujua mausteilla Tekemisen riemu ja antamisen ilo yhdistyvät joulunmakuisissa ja persoonallisissa

Lisätiedot