Kajaanin kaupungin painatauskeskus Kajaani 2013 ISBN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kajaanin kaupungin painatauskeskus Kajaani 2013 ISBN 978-951-800-348-2"

Transkriptio

1 Kajaanin kaupunki Tilinpäätös 2012

2 Kajaanin kaupungin painatauskeskus Kajaani 2013 ISBN

3 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTAKERTOMUS Toimintakertomusta koskevat säännökset Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa Kaupunginjohtajan katsaus Kaupungin hallinto ja siinä tapahtuneet muutokset Yleinen ja oman alueen taloudellinen kehitys Olennaiset muutokset kaupungin toiminnassa ja taloudessa Kaupungin henkilöstö Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan vaikuttavista seikoista Ympäristötekijät Selonteko kaupungin sisäisen valvonnan järjestämisestä Tilikauden tuloksen muodostuminen ja toiminnan rahoitus Tilikauden tuloksen muodostuminen Toiminnan rahoitus Rahoitusasema ja sen muutokset Kokonaistulot ja menot Kajaanin kaupungin konsernirakenne Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä Konsernin toiminnan ohjaus Olennaiset konsernia koskevat tapahtumat Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Keskeiset liitetiedot Tilikauden tuloksen käsittely ja talouden tasapainottamistoimenpiteet Tilikauden tuloksen käsittely Talouden tasapainottamistoimenpiteet TALOUSARVION TOTEUTUMINEN Tavoitteiden toteutuminen Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen Tarkastustoimi Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginhallitus tulosalue Työllisyyden hoito tulosalue Keskushallinto tulosalue

4 2.2.3 Sivistystoimiala Sivistyslautakunta tulosalue Varhaiskasvatus tulosalue Perusopetus tulosalue Kulttuurilaitokset tulosalue Liikunta- ja nuorisopalvelut Ympäristötekninen toimiala Tekninen hallinto tulosalue Ympäristö ja maankäyttö tulosalue Kunnallistekniikka tulosalue Tilapalvelu tulosalue Kainuun pelastuslaitos toimiala Kaupungin tilinpäätöslaskelmat ja tunnusluvut Määrärahojen ja tuloarvioiden toteutuminen Peruskunnan käyttötalouden toteutuminen Peruskunnan tuloslaskelmaosan toteutuminen Peruskunnan investointien toteutuminen Peruskunnan rahoitusosan toteutuminen Yhteenveto määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumisesta TILINPÄÄTÖSLASKELMAT Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Konsernilaskelmat TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Konsernitilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot Tasetta koskevat liitetiedot Vakuuksia ja vastuusitoumuksia koskevat liitetiedot Henkilöstöä koskevat liitetiedot

5 5 ERIYTETYT TILINPÄÄTÖKSET Liikelaitosten erillistilinpäätökset Kajaanin Ammattikorkeakoulu -liikelaitos Kajaanin kaupunginteatteri liikelaitos Kajaanin Mamselli liikelaitos Kajaanin Vesi -liikelaitos Vimpelinlaakson kehittämisliikelaitos Liikelaitosten vaikutus kaupungin talouteen Tytäryhtiöiden toimintakertomus- ja tilinpäätöstiedot Kajaanin Elokuvakeskus Oy Kajaanin Teknologiakeskus Oy Measurepolis Development Oy Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Lohtajan Palvelukeskus TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUS JA TILINPÄÄTÖSMERKINTÄ

6 1 TOIMINTAKERTOMUS 1.1 Toimintakertomusta koskevat säännökset Toimintakertomuksen antamisesta vastaavat kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja (KuntaL 69 ). Toimintakertomuksessa annetaan tiedot kaupungin toiminnan kehittymistä koskevista tärkeistä seikoista (KPL 3:1 ). Kaupungin toimintakertomuksen erityisenä tehtävänä on selvittää valtuuston talousarviossa hyväksymien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista kaupungissa ja kaupunkikonsernissa (KuntaL 69 ). Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kaupungin ja kaupunkikonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, josta ei ole tehtävä selkoa kaupungin tai kaupunkikonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa. Kaupunginhallituksen on lisäksi toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Kun kaupungin taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteuttamisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi (KuntaL 69 ). Liikelaitosten tilinpäätösten laatimisessa noudatetaan soveltuvin osin kirjanpitolautakunnan kuntajaoston antamaa yleisohjetta. Kuntalain mukaan kaupungin liikelaitoksen tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat sekä talousarvion toteuttamisvertailu ja toimintakertomus. 1.2 Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa Kaupunginjohtajan katsaus Vuotta 2012 on leimannut yleismaailmallinen taloudellinen epävarmuus. Euroopan Unionin jäsenvaltioiden yhteistyökyky on ollut koetuksella yhteisiä talouslinjauksia määriteltäessä. On jopa väläytelty yhteisvaluutta euron kaatumista. Arviot maailmantalouden tilasta vaihtelevat koko ajan, mutta pientä kasvua ja myönteisiä merkkejä talouden elpymisestä on havaittavissa. Elpyminen näyttää kuitenkin olevan poikkeuksellisen hidasta. Hyvinvointivaltion toimintaedellytysten turvaamiseksi tarvitaan vähintään muutaman prosentin vuotuinen talouskasvu, ja se on paljolti sidoksissa työllisyyskehitykseen. Työpaikat ja hyvä työllisyyskehitys ovat entistä tärkeämmässä roolissa. Vientiteollisuuden kasvunäkymät, kotimaisen kulutuskysynnän kasvu sekä teollisuuden ja rakentamisen investointien kasvu korreloivat suoraan työllisyyteen. Näiden mittareiden pysyminen hyvällä tasolla on välttämätön edellytys, jotta selviäisimme tulevaisuudessa. Muita kriittisiä asioita ovat Suomen kilpailukyvyn säilyminen ja rakennemuutoksen hallinta. Suomalainen teollisuussektori on joutunut kovaan saneeraukseen jo menneinä vuosina, ja nyt rakennemuutos koettelee myös niin sanotun korkean teknologian sektoria. Kuntatalous on keskeinen osa julkista sektoria, joten kaikki myllerrykset näkyvät myös yksittäisten kuntien taloudessa. Julkisen talouden velkaantumisen hillitseminen pakottaa kuntien palvelurakenteiden kehittämiseen ja palvelutasojen tarkasteluun. Kuntasektori tuottaa valtaosan kansalaisten peruspalveluista. Juuri näissä palveluissa tarve on kasvanut valtavasti ja laatukriteereitä on tiukennettu. Kunta-valtio suhde on aina ollut jossain määrin jännitteinen, mutta terveydenhuollon, sairaanhoidon, koulutuksen varhaiskasvatuksen ja muiden lakisääteisten peruspalveluiden rahoitus on aina jotenkuten saatu sovitettua kulloisenkin tulopohjan perustalle sekä valtionosuudet että verotulot huomioiden. Edellä esitetyt yleiset talousvaikeudet ovat pakottaneet valtiovallan supistamaan ja jäädyttämään valtionosuuksia. Tällainen toimenpide poikkeaa viime vuosien ja jopa vuosikymmenien vakiintuneesta menettelytavasta. Samanaikaisesti kuntien vastuulle on tullut koko ajan uusia lakisääteisiä velvoitteita mutta ei täyttä rahoitusta niiden hoitamiseen. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksella tavoitellaan erittäin suuria muutoksia suomalaiseen kuntakenttään. Kuntarakenteen hallintorajat ovat tarkastelun alla ja palvelurakenteisiin halutaan myös muutoksia. Kunnat ovat tilanteessa, jossa ei enää pystytä jatkamaan nykyisillä toimintaperiaatteilla. Kunnat ovat pystyneet sopeuttamaan toimintaansa karsimalla ei-lakisääteisiä menojaan ja käyttäneet jatkuvaa juustohöyläystä. 6

7 Näillä konsteilla ei enää ole paljon löydettävissä lisäsäästöjä. Tilanne alkaa olla niillä rajoilla, että menojen lisäleikkaukset tarkoittavat väistämättä joistakin palveluista luopumista. Kuntatalouden haasteista vaikein ja nopeinta ratkaisua vaativa on palvelutarpeen kasvu käytettävissä oleviin taloudellisiin resursseihin nähden. Palveluiden kysynnän kasvu on väistämätöntä monestakin eri syystä. Erityisesti ikäsidonnaisten menojen nousupaineet ovat kovia lähimmän kahdenkymmenen vuoden aikana. Meillä Kainuussa tämä on näkynyt kahden viime vuoden aikana Kainuun maakunta-kuntayhtymän sosiaali- ja terveydenhuollon menojen voimakkaana kasvuna. Kehittämispanokset onkin suunnattava yhä enenevässä määrin palvelutuotannon ja tuottavuuden parantamiseen sekä ennaltaehkäisevän toiminnan tukemiseen, jos nykyinen palvelutaso halutaan säilyttää. Kajaanissa oli monia tulevaisuudenuskoa lisääviä ilonaiheita vuonna Yksi suurimmista oli Kainuun Prikaatin tulevaisuuden varmistuminen alkukeväästä. Prikaatimme tulee vahvistumaan nykyisestään ja sitä kehitetään yhtenä tärkeimmistä puolustusvoimien valmiusyksiköistä. Lentoyhteyksien jatkuminen Kajaaniin saatiin myös turvattua. Kajaanin ammattikorkeakoulu on käynyt läpi tiukan saneerauksen ja on nyt yksi Suomen tuloksellisimmista oppilaitoksista alallaan. Transtechin vaunutilaukset saivat jatkoa ja vaikuttivat suotuisasti koko maakunnan metalliteollisuuden elinvoimaan. Renforsin Rannan yritystoiminnan kehittyminen jatkui hyvää vauhtia ja siellä aloitti toimintansa CSC:n supertietokoneyksikkö. Petäisenniskan teollisuusalueen kehittäminen sai jatkoa. Biopolttoaineteollisuuden yksiköt harkitsevat vakavasti sijoittumista Tihisenniemelle. Myös erilaisten palvelukeskusten työpaikkoja on syntynyt edelleen runsaasti lisää Kajaaniin. Muualla Kainuussa kaivosteollisuus ja puurakentaminen kasvoivat hyvää vauhtia. Pahin takapakki elinkeinosektorilla oli Talvivaaran kipsisakka-altaan pettäminen. Täytyy todella toivoa, että kaivosyhtiö saa tämän allasvuodon seuraukset selvitettyä ja korjattua. Työllisyyskehitys heikkeni loppuvuodesta ja se on yksi suurimmista huolenaiheista Kajaanissa. Yhteistoimintaneuvotteluja on ollut myös kajaanilaisissa yrityksissä, mutta onneksi suurilta irtisanomisilta ja konkursseilta on vältytty. Kajaanin kaupungin talouden parantamiseen on käytetty runsaasti voimavaroja viime vuosien aikana. Henkilöstösuunnitelma auttaa henkilöstön määrän hallinnassa. Käytännössä tämä tapahtuu siten, että joiltakin osa-alueilta henkilöstöä voidaan vähentää luontaisen poistuman kautta ja tällä resurssilla paikataan henkilöstön lisäämistä vaativien sektoreiden (erityisesti varhaiskasvatus) tarpeita. Talouden tasapainottamisohjelma on toiminut kolme vuotta varsin hyvin taloutta ohjaavana säästöohjelmana ja sen toteutusaste on ollut hyvä. Koko ajan muuttuvassa toimintaympäristössä se ei kykene enää toimimaan nykymuodossaan riittävän tehokkaasti. Kaupunkiin ollaan rakentamassa tuloksellisuusohjelmaa, jolla pureudutaan toimintaprosesseihin ja palveluiden tuottamistapoihin. Henkilöstösuunnitelmaa kehitetään yhä enemmän palvelustrategian toteuttamista ohjaavaksi ja kehittäväksi työkaluksi. Palvelurakenteet, palveluiden laajuus, laatu ja tuottamistavat eli koko palvelustrategia täytyy sovittaa aiempaa tehokkaammin käytettävissä oleviin resursseihin. Tilinpäätös vuodelta 2012 on kaupungin osalta noin 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen, mikä on hyvä tulos tässä tilanteessa. Vuosi 2012 oli taloudellisten epävarmuustekijöiden vuoksi haastava. Talousarvio vuodelle 2012 oli yli 3 miljoonaa euroa alijäämäinen ja verotuloissa jäätiin noin miljoonan euron verran alle budjetoidusta tasosta. Lisäksi alkuvuodesta näytti, että maakunta kuntayhtymän sosiaali- ja terveystoimi tekee yli 20 miljoonan alijäämän. Lopulliseksi alijäämäksi muodostui 10,6 miljoonaa euroa. Kaupungin osuus tästä on 4,7 miljoonaa euroa. Maakunta -kuntayhtymän osalta näin isoihin alijäämiin ei ole pystytty varautumaan talouden tasapainottamisohjelmaa laadittaessa. Tästä huolimatta kaupungin taseeseen kertyneitä alijäämiä on saatu pienennettyä 4,5 miljoonaa euroa vuosina Maakunta -kuntayhtymän vuosien nettoalijäämästä kaupungin vastuulle on jäänyt noin 5,5 miljoonaa euroa. Nettoalijäämä tarkoittaa, että KAO:n ja työterveyshuollon ylijäämät on vähennetty alijäämistä. Kaupungin omia alijäämiä ja maakunta kuntayhtymän alijäämiä on näin ollen saatu katettua kolmen vuoden aikana noin 10 miljoonaa euroa. Erityisen myönteistä on se, että myös viime vuonna toimialat pysyivät varsin hyvin talousarvioissaan. Sivistystoimialalla perusopetus ylitti jonkin verran raaminsa. Budjettikurin pitävyydestä on syytä kiittää niin poliittisia toimielimiä kuin henkilöstöä. Kaupungin yhteenlasketut alijäämät ovat vuoden 2012 jälkeen 15,4 miljoonaa euroa. Kaupungin lainakanta kasvoi (287 euroa/asukas) ja oli tilinpäätöksessä 2167 euroa/asukas. Lainamäärä asukasta kohden on Kajaanissa aika lähellä valtakunnan keskiarvoa. Lainamäärän kasvun syynä on viime vuosien reipas investointitahti. Kaupungin (liikelaitosten kanssa) bruttoinvestoinnit olivat noin 23,3 miljoonaa euroa. Niistä merkittävä osa oli rakennusten ja kunnallistekniikan peruskorjausta. Investointitaso pysyy korkeana myös tulevina vuosina. Vuoden 2012 tärkeimpiä investointikohteita olivat vesiliikuntakeskus, Keskuskoulun peruskorjaus ja Teppanan hoitotalo. Vuosikate oli noin 8,2 miljoonaa euroa (215 euroa/as) ja kattoi noin 68 prosenttia poistoista. 7

8 Kuluneen vuoden keskeisimpiä asioita oli Kainuun mallin korvaavan uuden palvelumallin suunnittelu. Entinen Kainuun liitto palaa omaksi kuntayhtymäkseen, lukiot palautuvat kunnille ja Kainuun ammattioppilaitos Kajaanin kaupungille. Sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä saatiin rakennettua laaja-alaisen kuntayhteistyön pohjalle. Kuntayhtymän rahoitusmalli on Kajaanille aiempaa parempi ja lähes sellainen, jota kaupunki rahoitusneuvotteluissa tavoittelikin. Kuntarakenneuudistuksen onnistumisesta on vaikea vielä sanoa lopullista totuutta. Kaikki kunnat, kaikki puolueet ja Kuntaliitto ovat yksimielisiä siitä, että kuntauudistus on tarpeellinen, suunnasta vain näyttää olevan erilaisia näkemyksiä. Loppuvuodesta 2012 energiayhtiö E.ON ilmoitti vetäytyvänsä Suomesta. Tämä tarkoittaa sitä, että myös Kajaanin kaupungin omistusosuudet E.ON Kainuussa ja sen omistamissa yhtiöissä ovat valinkauhassa. Jari Tolonen kaupunginjohtaja 8

9 1.2.2 Kaupungin hallinto ja siinä tapahtuneet muutokset Kaupungin hallinto Kaupunginvaltuusto Jäsenet Kaikkonen Vesa, pj. VAS Karjalainen Aki, I vpj. KESK Matero Vuokko SDP Kemppainen Hannu T, II vpj. SDP Mikkonen Ritva VAS Enroth Paavo KOK Myllylä Raili VAS Haataja Minna VAS Nissinen Matti KESK Hakkarainen Eija PS Oikarinen Markku SDP Halonen Auli KOK Okkonen Arto KESK Halonen Markku KESK Ovaska Jukka-Pekka VIHR kv ero Haukipuro Airi KESK Parviainen Heikki KESK Heikkinen Jukka KESK Patronen Kaija KESK Hurskainen Timo KESK Peittola Minna KESK Huusko Vesa, KV ero VAS Piirainen Raimo SDP Hynynen Evelyn KD Rissanen Maija KESK Hyyryläinen Mauno KESK Ronkainen Tauno VAS Immonen Kauko VAS Rytkönen Timo Vapauspuolue Immonen Marjatta KESK Räisänen Aki VAS Juntunen Hannu KOK Rönkkö Tommi, VAS KV valittu Karppinen Veli-Matti Kaj.Sit. Rönty Markku KOK Kemppainen Hannu S Hannu K. Kesk. Sankilampi Jaana PS Kettunen Pentti PS Sistonen Toivo KOK Kiljunen Ella SDP Suutari Eero KOK Koistinen Pekka KESK Tolonen Markku KESK Krogerus Timo Kaj.Sit. Tornberg Raimo KESK Kuutti Päivi KOK Turunen Anne kv valittu Kyllönen Toivo PS Törrö Leena SDP Lämpsä Jouni VAS Vatula Anneli Kaj.Sit. Majuri Jenni KOK Väisänen Sanni VIHR Tilivelvolliset toimielinten jäsenet Kaupunginhallitus Jäsenet Okkonen Arto, pj. Myllylä Raili, I vpj. Väisänen Sanni Sistonen Toivo, II vpj. Hyyryläinen Mauno Immonen Marjatta Rissanen Maija Kyllönen Sari Oikarinen Markku Kuutti Päivi Kyllönen Toivo Henkilökohtaiset varajäsenet Koistinen Pekka Immonen Tyyne Heiman Eva Juntunen Hannu Halonen Markku Peittola Minna Immonen Maarit Räisänen Aki Leinonen Niilo Heikkinen Seija Tihinen Ari 9

10 Tarkastuslautakunta Jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Enroth Paavo, pj. Rantakurtakko Maarit, ero KV Heikkinen Miariikka, valittu KV Mikkonen Ritva, vpj. Haataja Minna Tolonen Markku Alasalmi Aila Ahlqvist Pertti Elfving Seppo Törrö Leena Hekkala Heikki Keskusvaalilautakunta Jäsenet Ei-henkilökohtaiset varajäsenet mainitussa järjestyksessä Väyrynen Pentti 1. Vatula Anneli, ero KV Jaanus-Nykänen Elvi Viiru Kunto, valittu Latvakangas Osmo 2. Väisänen Antero Petrovic Stevo 3. Moilanen Riitta Karjalainen Maija, vpj. 4. Kettunen Jonas, ero KV Kettunen Heli, valittu Ohinmaa Onerva Sivistyslautakunta Jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Tornberg Raimo, pj. Hurskainen Timo Lämpsä Jouni, vpj. Puskala Pasi Heikkinen Jukka Aittamaa Janne Peittola Minna Parviainen Tuula Vatula Anneli Kyllönen Mika Hynynen Evelyn Seppänen Irja, ero KV Karvinen Marita, valittu Hekkala Heikki Leinonen Paula Heiman Eva Hirvilahti Marja Käsmä Jouko Väinölä Aki Majuri Jenni Ojala Katriina Kyllönen Sari, kaupunginhallituksen edustaja Sarr Kerttuli Jestola Satu Liikunta- ja nuorisoasioiden neuvosto Jäsenet Heikkinen Jukka, pj. Patronen Kaija Komulainen Tuomas Kyllönen Tuija Puskala Pasi Korhonen Hannu Kivilahti Ritva Viiru Kunto Kallinen Matleena Henkilökohtaiset varajäsenet Schroderus Antti Parviainen Tuula Karjalainen Jonna Pelkonen Sisko Saarinen Mauri Valtanen Leena Pesonen Mikko Kuvaja Risto Kallunki Antti Väisänen Sanni, kaupunginhallituksen edustaja 10

11 Ympäristötekninen lautakunta Jäsenet Kyllönen Antero, pj. Halonen Markku, vpj. Haukipuro Airi Patronen Kaija Parviainen Heikki Lindgren Seppo Väyrynen Tuula Leinonen Voitto Kiljunen Ella Tihinen Ari Heikkinen Sirpa Hyyryläinen Mauno, kaupunginhallituksen edustaja Henkilökohtaiset varajäsenet Rytkönen Timo Nissinen Matti Ronkainen Minna Mulari Eeva-Liisa Jokelainen Esa Järvelä Matti Jestola Satu Surma-aho Timo Järvelin Matti Suutari Janne Huusko Päivi Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto Jäsenet Surma-aho Timo, pj. Halonen Markku, vpj. Kyllönen Antero Tartia-Jalonen Aila Huusko Päivi Immonen Marjatta, kaupunginhallituksen edustaja Henkilökohtaiset varajäsenet Leinonen Voitto Parviainen Heikki Väyrynen Tuula Kemppainen Maarit Vesala Iiris Pelastuslautakunta Jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Romppainen Mirja Hyrynsalmen kunta Keränen Taisto Hyrynsalmen kunta Koistinen Pekka, pj Kajaanin kaupunki Halonen Markku Kajaanin kaupunki Halonen Auli Kajaanin kaupunki Majuri Jenni Kajaanin kaupunki Kyllönen Mika Kajaanin kaupunki Kuvaja Risto Kajaanin kaupunki Kinnunen Anneli, vpj. Kuhmon kaupunki Piipponen Eira Kuhmon kaupunki Moilanen Heli Paltamon kunta Karppinen Irma M. Paltamon kunta Peltola Harri Puolangan kunta Moilanen Erkki Puolangan kunta Heikkinen Mauno Ristijärven kunta Oikarinen Olavi Ristijärven kunta Hyvönen Timo Sotkamon kunta Mustonen Juha Sotkamon kunta Holappa Veijo Suomussalmen kunta Kemppainen Risto Suomussalmen kunta Pärkkä-Hietala Leena-Kaisa Vaalan kunta Kyllönen Helinä Vaalan kunta Leinonen Niilo, kaupunginhallituksen edustaja 11

12 Kajaanin ammattikorkeakoulun johtokunta Jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Piippo Esko, pj. Matero Vuokko Halonen Auli, vpj. Rantakurtakko Maarit, ero Heikkinen Miariikka, valittu Käsmä Jouko Korhonen Hannu Karjalainen Aki Kauppinen Juha Immonen Maarit Peittola Minna Rissanen Maija Karjalainen Maija Nissinen Matti Komulainen Tuomas Kunnas Karl Pääskylä Esko Sankilampi Jaana Hakkarainen Eija Salonen Eero Kortelainen Janne Soikkeli Maija Kilpeläinen Eeva Sistonen Toivo, kaupunginhallituksen edustaja Kajaanin kaupunginteatteri-oulun läänin alueteatteri -liikelaitoksen johtokunta Jäsenet Myllylä Raili, pj. Krogerus Timo, vpj. Heikkinen Seija Ovaska Pekka Vatula Esko, henkilökunnan edustaja Kemppainen Mikko, henkilökunnan edustaja Isokoski Sisko, alueell.neuvottelukunnan edustaja Henkilökohtaiset varajäsenet Palm Riitta Karppinen Veli-Matti Heikkinen Mikko Kivilahti Ritva Lipponen Satu Siltala Tiina Manner Leena Rissanen Maija, kaupunginhallituksen edustaja Kajaanin Mamselli liikelaitoksen johtokunta Jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Hurskainen Timo, pj. Moilanen Erkki Melakari Jaana, vpj. Tolonen Maria Räisänen Aki Leinonen Kaija Huotari Tellervo Latvakangas Osmo Närhi Pirkko Turunen Anne Karppinen Sirkka, henkilökunnan edustaja, ero Leikkainen Tarja, ero Leikkainen Tarja, valittu Soldaktin Riikka, valittu Aapakari Marjaana, palveluiden käyttäjien edustaja Niemi Pekka Kuutti Päivi, kaupunginhallituksen edustaja Kajaanin Vesi liikelaitoksen johtokunta Jäsenet Kettunen Pentti, puheenjohtaja Koskensalmi Leila, varapuheenjohtaja Leinonen Voitto Immonen Maarit Juutinen Eero Vimpari Jouni, henkilöstön edustaja Hyyryläinen Mauno, kaupunginhallituksen edustaja Henkilökohtaiset varajäsenet Elfving Seppo Tartia-Jalonen Aila Käsmä Jouko Hurskainen Timo Pelkonen Sisko Halonen Jarmo 12

13 Vimpelinlaakson kehittämisliikelaitoksen johtokunta Jäsenet Järvinen Reijo, puheenjohtaja Määttä Anneli, varapuheenjohtaja Melakari Jaana Valovaara Rainer Soininen Timo Tuominen Anssi Mäkinen Merja Henkilökohtaiset varajäsenet Koskelo Juha Kauppinen Juha Käsmä Jouko Tolonen Iikka Karjalalainen Tommi Kovalainen Pirjo Kilpeläinen Turo Myllylä Raili, kaupunginhallituksen edustaja Tilivelvolliset viranhaltijat Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Hallintojohtaja, kaupunginlakimies Talousjohtaja Henkilöstöpäällikkö Henkilöstösihteeri Kansliapäällikkö Tietohallintopäällikkö Maahanmuuttopalvelujen johtaja Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtori Kajaanin ammattikorkeakoulun hallinto- ja talousjohtaja Kajaanin Mamsellin johtaja Kajaanin Veden johtaja Vimpelinlaakson kehittämisliikelaitoksen johtaja Kajaanin Teatterin johtaja Tolonen Jari Aarnio Tuija Huotari Juha Sivonen Pekka Tokkonen Paula Hämäläinen Risto Hyvönen Kari Komulainen Asta Kilpeläinen Turo Mäkinen Merja Vuorinen Tuija Nurminen Juha Haverinen Markku Jaakkola Miko Sivistystoimiala Sivistysjohtaja Saari Mikko Talouspäällikkö Kurkinen Osmo, palvelusuhde päättyi Varhaiskasvatuksen tulosalueen johtaja Kemppainen Sirpa Perusopetuksen tulosalueen johtaja Niemi Martti Kaukametsän johtaja Saari Mikko Liikunta- ja nuorisotyön tulosalueen johtaja Kinnunen Jarmo Ympäristötekninen toimiala Tekninen johtaja, kaupungingeodeetti Tilapalvelupäällikkö Kaupungininsinööri Rakennustarkastaja Soininen Timo Haverinen Markku Nousiainen Matti Leskinen Hannu Kainuun pelastuslaitos -toimiala Pelastusjohtaja Parviainen Anssi 13

14 1.2.3 Yleinen ja oman alueen taloudellinen kehitys Yleinen taloudellinen kehitys Maailmantalouden kasvu hidastui vuoden 2011 loppupuolella ja kasvun hidas vaihe jatkuu vielä ainakin vuoden 2013 alkupuolelle. Kasvun hidastumisen taustalla ovat hallituksen elvytystoimien päättyminen, julkisten talouksien vakauttamistarpeet sekä yksityisen kysynnän hauraus. Useassa teollisuusmaassa julkisen talouden, kotitalouksien ja rahoituslaitosten on yhtä aikaa vahvistettava rahoitusasemaansa, jolloin kysyntä heikkenee ja kasvu hidastuu. Kasvun painopiste on edelleen kehittyvissä talouksissa, vaikka niissäkin kasvu pysyy aiempaa vaimeampana. Euroalue ja EU ovat kääntyneet lievään taantumaan, joka oikenee hitaaksi kasvuksi vuoden 2013 lopulla. Kasvua hidastavat useiden jäsenvaltioiden heikko kilpailukyky, julkisten talouksien mittavat vakautustarpeet, kuluttajien ja yritysten epäluottamus sekä teollisuusmaiden tuontikysynnän heikkous. Esimerkiksi Euroopan vahvimpiin talouksiin kuuluvat Ruotsi ja Saksa yltävät ennusteperiodilla vain 1-2 prosentin kasvuun. Talousja rahoituskriisin kanssa painivien maiden taloudet supistuvat vielä vuonna Kuluttajien kokema epävarmuus on loppukesän ja syksyn aikana lisääntynyt selvästi. Odotukset niin oman talouden kuin erityisesti koko kansantaloudenkin kehityksestä ovat kuluttajabarometrin tietojen perusteella heikentyneet tuntuvasti. Kuluttajien kokema työttömyyden uhka ei kuitenkaan vielä ole lisääntynyt samassa suhteessa kuin odotukset yleisen taloudellisen tilanteen heikkenemisestä. Vuonna 2013 yksityisen kulutuksen kasvun oletetaan jäävän vaatimattomaksi. Nopeimmin kasvaa palvelujen kysyntä. Kulutuskysyntää rajoittaa ennen muuta reaalitulojen heikko kehitys. Arvonlisäverokannan nosto heikentää myös kuluttajien ostovoimaa. Korkotason aleneminen pienentää sekä korkotuloja että menoja. Korkotulot alenevat kuitenkin korkomenoja voimakkaammin pankkien lainamarginaalien noustessa ja velan kasvun jatkuessa edelleen myös ensi vuonna kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja nopeampana. Kuluttajien odotusten ennakoidaan kohenevan ensi vuoden aikana, mikä näkyy kotitalouksien säästämisen laskuna. Vuonna 2014 yksityisen kulutuksen ennustetaan nouseman 1,4 %. Työttömyysaste on kääntynyt kasvuun, mutta suhdannekäänne on toistaiseksi näkynyt selvimmin rekisteröidyissä työttömyydessä kuin työvoimatutkimuksen mukaisessa työttömyydessä. Kuluvan vuoden heikon taloudellisen kehityksen ennakoidaan heijastuvan vuonna 2013 työllisyyden heikkenemiseen. Heikentyneet kasvunäkymät heijastuvat suoraan julkisen talouden rahoitusasemaan. Julkisen talouden alijäämä kuitenkin pienenee ensi vuonna hallituksen sopimustoimien ansioista. Sopeutustoimet pienentävät alijäämää runsaan prosenttiyksikön suhteessa kokonaistuotantoon. Julkisyhteisöjen menoaste ja samoin veroaste kohoavat ensi vuonna. Veroastetta nostavat veronkorotukset. Julkista velkaa kasvattavat valtion ja kuntien velkaantumisen lisäksi Euroopan väliaikaisen rahoitusvakausvälineen myöntämät luotot, jotka Eurostatin päätöksellä kirjataan takauksia myöntäneiden euromaiden julkiseen velkaan. pienempänä. Valtiontalouden ennakoidaan olevan vuonna 2013 noin 6,1 mrd. euroa alijäämäinen kansantalouden tilinpidon käsittein, mikä on noin 3,0 prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon. Suhdannekatsaus Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösten ennakkotiedot osoittavat, että kuntatalous on pelättyäkin huonommassa kunnossa. Peräti 63 kunnalla viime vuoden vuosikate oli negatiivinen. Määrä on lähes kaksinkertainen edellisvuoteen verrattuna. Kuntien verotulojen kasvu vuonna 2012 hidastui merkittävästi edellisvuodesta. Kuntien yhteenlaskettu toimintatulojen, verotulojen ja valtionosuuksien kasvu ei riittänyt kattamaan kuntien toimintamenojen kasvua. 14

15 Toimintakatetta heikensi myös maksu- ja myyntitulojen kasvun hidastuminen. Samalla toimintamenojen kasvu säilyi lähes edellisvuoden, noin 5 prosentin tasolla. Tähän vaikutti osaltaan vuosilomamääräysten ja lomapalkkakirjausten muutokset. Kuntakentän sisäiset erot kasvoivat kaikkien keskeisten vertailutekijöiden eli tulopohja-, toimintakate-, investointi- ja lainakantavertailujen mukaan Kuntien vuotuinen lainakannan kasvu on merkittävin tällä vuosituhannella. Kuntien ja kuntayhtymien yhteenlaskettu lainakanta nousi lähes 14 miljardiin euroon. Lainakanta kasvoi 13 prosenttia, eli 1,6 miljardia euroa edellisvuoteen verrattuna. Kuntien ja kuntayhtymien investoinnit kasvoivat huomattavasti, peräti 8,5 prosenttia vuonna Investoinnit kasvoivat eniten yli asukkaan kunnissa sekä asukkaan kunnissa. Teksti: Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Tilastokeskuksen alustavien ennakkotietojen mukaan Suomen julkisyhteisöjen sulautettu velka kasvoi vuoden 2012 aikana 10,3 miljardilla eurolla 103,1 miljardiin euroon. Velan suhde bruttokansantuotteeseen nousi edellisvuoden 49 prosentista 53 prosenttiin. Julkisyhteisöjen alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen nousi 1,9 prosenttiin, kun vuotta aikaisemmin alijäämä oli 0,8 prosenttia. Julkinen alijäämä ja velka pysyivät ennakkotietojen mukaan EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen mukaisten viitearvojen alapuolella. Suomen julkisyhteisöjen alijäämä (-) ja velka, suhteessa BKT:hen Lähde: Tilastokeskus

16 Keskeiset tunnusluvut Suomi Määrän muutos, prosenttia BKT -8,5 3,3 2,7-0,1 Yksityinen kulutus -2,9 3,3 2,4 1,7 Julkinen kulutus 1,1-0,3 0,4 0,8 Kuluttajahinnat 0,0 1,2 3,4 2,8 Ansiotaso 4,0 2,6 2,7 3,5 Työttömien osuus työvoimasta, % 8,2 8,4 7,8 7,7 Pitkät korot (valtion obligaatiot, 10 v), % 3,7 3,0 3,0 1,9 Julkisyhteisöjen menot, % BKT:sta 56,1 55,8 54,8 55,4 Veroaste, % BKT:sta 42,7 42,4 43,3 43,4 Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä, % BKT:sta -2,7-2,8-0,9-1,6 Julkisyhteisöjen bruttovelka (EMU), % BKT:sta 43,5 48,6 49,0 53,2 Kuntatalous Vuosikate euroa/asukas Lainakanta euroa/asukas Keskimääräinen tuloveroprosentti 18,59 18,97 19,16 19,25 Lähde: Valtiovarainministeriö, Suhdannekatsaus, joulukuu 2012 Tilastokeskus, Suomen Kuntaliitto Oman talousalueen kehitys Tilastokeskuksen mukaan Kainuun väestön määrä oli vuoden 2012 lopussa ( vuonna 2011). Väkiluku väheni edellisestä vuodesta 613 hengellä eli 0,75 prosentilla, mihin vaikutti kuntien välinen nettomuutto, joka oli negatiivinen 537 henkilöä. Nettomaahanmuutto oli positiivien 210 henkilöä ja syntyneiden määrä oli 282 pienempi kuin kuolleiden määrä. Väestömäärä väheni kaikissa Kainuun kunnissa. Kainuun väkiluku on pienentynyt vuodesta 1995 vuoteen 2012 noin henkeä eli 848 henkeä vuodessa. Kainuun alueella huolestuttavaa väestökehityksessä on, että ainoastaan Kajaanissa syntyvyys on kuolleisuutta suurempaa. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuonna 2030 Kainuussa on asukasta ja vuonna 2040 Kainuussa on asukasta. Kajaanin asukasluku oli vuoden 2012 lopussa Asukasluku väheni 72 hengellä. Syntyneisyyden enemmyys (+56) ja nettomaahanmuutto (+150) eivät pystyneet korvaamaan kuntien välistä nettomuuttoa (- 270). Kajaanissa syntyi 426 lasta eli 59,0 prosenttia koko Kainuun syntyneiden määrästä (60,2 % vuonna 2011) Väestökehitys ikäryhmittäin on ollut viime vuosina seuraava (tilanne ) Ikäryhmä lkm % lkm % lkm % , , , , , , , , ,7 Yhteensä , , ,0 16

17 Tilastokeskuksen ennusteen mukaan Kajaanin väestön ikärakenne muuttuu seuraavasti: Ikäryhmä lkm % lkm % , , , , , ,9 Yhteensä , ,0 TILINPÄÄTÖS 2012 Väestörakennetta koskevan ennusteen mukaan 0-14-vuotiaiden määrä kasvaa vuoteen 2020 mennessä 3 prosentilla ja työikäisen väestön määrä vähenee yli 8 prosentilla. Yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa lähes 25,9 prosentilla. Huoltosuhteen (ei-aktiivinen väestö/aktiivinen väestö) odotetaan heikkenevän tulevina vuosina nopeasti. Vuonna 2011 huoltosuhde oli noin 53, kun sen arvioidaan olevan 68 vuonna 2020 ja vuonna 2030 jo 76. Lähde: Tilastokeskus Vuosi 2012 alkoi Kainuussa varsin hyvän työllisyyden merkeissä. Vuoden alussa työttömyys väheni vielä hyvin, mutta toukokuusta alkaen se sinnitteli edellisvuotta korkeammalla. Työttömyys kasvoi, vaikka samanaikaisesti työvoiman kysyntä kasvoi. Joulukuussa 2012 työttömyys kohosi Kainuussa jälleen roimasti. Se johtui osaksi kausivaihtelusta, mutta myös lomautukset ja irtisanomiset yleistyivät. Eniten niitä tapahtui rakennus- ja teollisuustyössä. Lomautuksista ja irtisanomisista johtuen myös uuden työvoiman kysyntä hiljeni vuoden lopulla. Uusia, avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Kainuun työ- ja elinkeinotoimistoihin joulukuussa 2012 selvästi vähemmän kuin aiemmin. Joulukuun lopussa Kainuun työ- ja elinkeinotoimistoissa oli työtöntä. Se on 729 enemmän kuin marraskuussa ja 398 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyys kasvoi Kainuussa 8 % vuoden takaisesta, kun se koko maassa kasvoi yli 10 %. Lähde: Kainuun ELY-keskus Oman talousalueen kehitys Kainuun elinkeinoelämä oli alkuvuonna 2012 erittäin hyvässä vaiheessa, keskeisten yritysten näkymät olivat vahvoja. Uuden työvoiman kysyntä oli vilkasta ja työllisyystilanne oli alkuvuodesta historiallisen hyvä. Muutamilla toimialoilla oli jo nähtävissä siirtymää kohti työvoimapulaa. Myönteinen kehitys alkoi kuitenkin selvästi hidastua kesää kohti ja syksyllä lähiajan suhdannenäkymät olivat muuttuneet aiempaan verrattuna vaisummiksi. Yritysten näkymät lähitulevaisuuden suhteen muuttuivat odottaviksi. Kajaanin seudulla perusvire säily silti positiivisena vielä syksylläkin, eikä jyrkkää pudotusta yritystoiminnassa ja työllisyydessä pidetty kovin todennäköisenä. Toukokuusta alkaen työttömyys pysytteli edellisvuotta korkeammalla, vaikka samanaikaisesti myös työvoiman kysyntä kasvoi. Avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin 14 % enemmän kuin edellisenä vuonna, mutta se ei riittänyt työttömyyden kasvun pysäyttämiseen. Joulukuussa työttömyys kohosi Kainuussa jälleen. Se johtui osaksi kausivaihtelusta, mutta myös lomautukset ja irtisanomiset yleistyivät, eniten rakennus- ja teollisuustyössä. Lomautuksista ja irtisanomisista johtuen uuden työvoiman kysyntä hiljeni vuoden lopulla. Joulukuun 2012 lopussa Kainuun työ- ja elinkeinotoimistoissa oli työtöntä. Se on 729 enemmän kuin marraskuussa ja 398 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyys kasvoi Kainuussa 8 % vuoden takaisesta, kun se koko maassa kasvoi yli 10 %. Kajaanin seutukunnassa työttömyysaste oli vuoden lopussa 13,1 % ja työttömiä työnhakijoita TE-toimistoissa oli (luvut sisältävät lomautetut). 17

18 TEM:n syksyn 2012 kokonaisarvio alueellisesta kehityksen tilanteesta oli kuitenkin voittopuolisesti myönteinen. Alueelle kohdistuneista suurista työpaikkamenetyksistä oli toivottu hyvin. Kasvun vetureita ovat olleet kaivosteollisuus, metalliteollisuus, matkailu ja palvelualat. Uusia yrityksiä syntyi Kajaanissa 148, nettolisäys lopettaneet huomioon ottaen 68. Yritysperustanta oli lähes huippuvuosien 2007 ja 2008 tasoa, mutta tahti hiljeni siinäkin loppuvuotta kohden. Talvivaaran syksyllä alkaneet kaivoksen vesienhallinnan vaikeudet ja niistä aiheutuneet ympäristöriskit olivat yrityssektorin huonoimmat uutiset vuoden 2012 aikana. Kaivoksen työllisyysvaikutus ja aluetaloudellinen merkitys Kajaanin seudulle on suuri, ja ongelmat yrityksen toiminnassa heijastuvat laajalle. Sotkamon Taivaljärven hopeakaivos hanke puolestaan eteni, ja lupa-asioiden ratkeamisen hitaudesta huolimatta kaivosyhtiö odottaa edelleen tuotannon alkavan vuonna Metalliteollisuuden suurimman yrityksen Transtech Oy:n raideliikennepuolen tuotanto VR:lle ja HKL:lle on jatkunut ja luonut suuren työllisyysvaikutuksen Kajaaniin. Metallialan yritystoiminta Kainuussa vaikuttaa laajemminkin olevan edelleen varsin hyvässä vaiheessa, vaikka jonkin verran suhdannenäkymät muuttuivat sumuisemmiksi vuoden aikana. Vuokatin matkailun ainakin 50 milj. euron suuruiset lähivuosien investoinnit vahvistavat matkailualuetta, ja kasvavien matkailijavirtojen vaikutukset näkyvät Kajaanin kaupallisissa palveluissa. Palvelukeskusten kasvu on jatkunut edelleen, eikä vielä ole ollut näkyvissä merkittäviä vaikeuksia niiden työvoiman saannissa. SOTE-palveluissa työvoiman kysyntä on koko ajan voimakasta. Renforsin Rannan kehitys UPM:n Kajaanin paperitehtaan alueella on ollut erittäin voimakasta. Vuoden 2013 alkuun mennessä yritysalueella työpaikkamäärässä lähestyttiin paperitehtaalta irtisanottujen henkilöiden määrää. S-ryhmän palvelukeskus on alueen suurin yksittäinen työllistäjä. Yritysalueen ensimmäiset datacenterit CSC Oy:n ja paikallisen Herman IT Oy:n toimesta ovat käynnistyneet. Koulutuksen, tutkimuksen ja TKI:n alalla kehitys on ollut kokonaisuutena hyvä. Ammattikorkeakoulun ja ammatti-opiston aloituspaikkaleikkaukset ovat jäämässä pelättyä pienemmiksi, mikäli OKM:n suunnitelmat eivät muutu. Osaamisen perusrakenteet säilyvät vahvoina ja mahdollistavat osaavan työvoiman saatavuuden pitkälle tulevaisuuteen. Rakennustuotanto Kajaanissa Muutos, lkm Muutos, % Valmistuneet rakennukset ,3 Kerrosala (k-m²) ,8 Asuntojen lkm ,9 Myönnetyt rakennusluvat ,5 Kerrosala (k-m²) ,1 Asuntojen lkm ,3 Lähde: Luvut perustuvat rakennusvalvontarekisteriin vietyyn aineistoon Lähteet: Suomen kuntaliitto TEM ja ELY-keskukset: Alueelliset talousnäkymät keväällä 2012 Tilastokeskus Valtiovarainministeriön suhdannekatsaus 2/

19 1.2.4 Olennaiset muutokset kaupungin toiminnassa ja taloudessa Olennaiset tuloperusteiden muutokset Tuloperusteissa ei tapahtunut olennaisia muutoksia lukuun ottamatta valtakunnan tasolla toteutettua 631 miljoonan euron valtionosuusleikkausta. Olennaiset toiminnassa tapahtuneet muutokset Kainuun hallintokokeilun päättyminen merkitsi sitä, että Kainuun maakunta kuntayhtymän toiminta jouduttiin organisoimaan uudelleen. Sosiaali- ja terveystoimi siirrettiin vuoden 2013 alusta uuteen Kainuun sosiaali- ja terveyden huollon kuntayhtymään. Kainuun liitto kuntayhtymä perustettiin hoitamaan maakunnan liiton tehtäviä. Ammatillinen ja lukio koulutus palasi kaupungin toiminnaksi ja ne on organisoitu vuoden 2013 alusta lukien liikelaitokseksi. Tilinpäätöksen vaikutus kuluvan vuoden talousarvioon ja arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä Vuoden 2012 tilinpäätös toteutui talousarviota parempana. Vuoden 2013 talousarvio laadittiin alijäämäiseksi, mutta yhteistoimintamenettelyn kautta säästöjä ja tulolisäyksiä löydettiin noin 2 miljoonan euron edestä. Kuntatalous kiristyy menopaineiden ja valtionosuusleikkausten seurauksena talousarviovuoden 2013 sekä suunnitelmavuodet Meneillään olevat suuret uudistukset kuten kuntarakenne-, sote- ja valtionosuusuudistus voivat muuttaa tulevaisuuden näkymiä. 19

20 1.2.5 Kaupungin henkilöstö Henkilöstö Kajaanin kaupungin tavoitteena on olla hyvä ja arvostettu työnantaja. Kajaanin kaupungilla on voimassa Kajaani sopimus, jonka mukaan kaupunki työnantajana ja henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt toimivat yhteistyössä henkilöstöstrategian, talouden sopeuttamisohjelman, rakenteellisten muutosten ja henkilöstösuunnitelman toteuttamiseksi. Lisäksi sopimus sisältää tuottavuuden kasvuun, palvelujen parantamiseen ja työhyvinvoinnin lisäämiseen liittyviä kohtia. Tämä yhteinen näkemys ja tahtotila poliittisten päätöksentekijöiden, virkamiesjohdon ja henkilöstön kesken on palvelussuhdeasioita koskevaa päätöksentekoa. Kajaani-sopimus uusittiin alkuvuodesta Työyhteisön toimivuustutkimus toteutettiin 2011 syksyllä. Kyselyyn vastasi 69 % henkilöstöstä. Kysymyksiin vastattiin asteikolla 1-4. Kysymyksiä oli yhteensä 50, jotka jakaantuivat neljään aihealueeseen. Kyselyn yhteenveto: Tavoitteellisuus ja strateginen ajattelu 3,32 Johtamis- ja esimiestyö 3,30 Viestintä ja vuorovaikutus 3,28 Osaaminen 3,30 Kyselyitä on toteutettu vuosina 2005, 2007, 2009 ja Kaikissa neljässä aihealueessa on tapahtunut vuosi vuodelta tasaista kehitystä. Kehitys on tulos onnistuneesta päätöksenteosta ja johtamisesta sekä työntekijöiden hyvästä yhteistyötaidosta. Työyhteisöillä on ollut mahdollisuus vuoden 2012 puolella tehdä johtopäätöksiä ja kehittämishankkeita toteutettujen toimivuustutkimusten perusteella. Henkilöstösuunnittelutyöryhmä on vakiinnuttanut asemansa. Kaikilla toimialoilla on toteutettu toiminnan, talouden ja henkilöstön mitoitus samanaikaisesti ja jokaista uutta rekrytointia harkitessa. Menettely on ollut parasta henkilöstömenojen hallintaa. Palkkaus- ja palvelussuhdeasioissa on toteutettu henkilöstömenosäästöjä tukevaa työnantajapolitiikkaa. Pääsopimusten mukaiset neuvottelut työnantajan edustajien ja henkilöstöjärjestöjen välillä ovat toteutuneet hyvässä hengessä pienistä näkemyseroista huolimatta. Kajaanin kaupungilla on palveluksessaan hyvä ja työhönsä motivoitunut henkilöstö. Aktiivisen tuen toimintamalli uudistettiin alkuvuodesta Oppaan mukaan työhyvinvoinnilla tarkoitetaan mielekkyyden, hallinnan, arvotuksen, oikeudenmukaisuuden ja turvallisuuden tunnetta. Työhyvinvointi kohdistuu henkilöstön terveyteen, toimintakykyyn, sitoutumisedellytysten luomiseen, ammattitaitoon ja työyhteisön kehittämiseen. Työkyvyn ylläpitäminen on jokapäiväistä toimintaa ja osa työtä. Vastuu työhyvinvoinnista on koko henkilöstöllä ja jokaisella yksittäisellä työntekijällä on itsellään vastuu ja velvollisuus pitää huolta omasta työkyvystään. Työnantajalla on kuitenkin erityinen huolehtimisvelvollisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että esimiehen pitää pystyä tunnistamaan työhyvinvointia ja työkykyä heikentävät ongelmat ja ottamaan ne puheeksi sekä toimimaan jämäkästi tilanteen korjaamiseksi. Aktiivisen tuen toimintatapaan kuuluu, että esimies ottaa sairauspoissaolot puheeksi viimeistään silloin, kun sairauspoissaolojen määrä ylittää sovitut rajat, toistuvasti lomien, vapaapäivien tai tms. jatkona, kolmen kuukauden aikana enemmän kuin kolme 1 5 vrk:n sairauslomaa, 12 kuukauden aikana 30 vuorokautta tai enemmän muulla tavoin huomiota herättävästi. Aktiivisen tuen toimintamalli edellyttää puuttumista muuttuneen, heikentyneen työsuorituksen johdosta (työkyvyn lasku, asiakasvalitukset, virheet ja ammatillinen taantuma). Aktiivisen tuen toimintamalli helpottaa asioiden puheeksiottoa ja mallintaa asioiden hoidon. Kajaanin kaupungin päihdeohjelma uusittiin alkuvuodesta Muutosta aikaisempaan on huumausaineiden testauksen mukaanotto päihdeohjelmaan. Vuoden 2012 aikana valmisteltiin toisen asteen koulutusliikelaitoksen henkilöstön siirto kaupungin palvelukseen. Siirrosta laadittiin henkilöstötyöryhmässä sopimus ja siirtyminen onnistui ongelmitta. 20

21 Kunnallisen yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut 1,5 milj. euron säästöjen aikaansaamiseksi vuonna 2013 talousarvioesitykseen aloitettiin marraskuussa Raamisopimuksen mukaiset korotukset eri aloilla KVTES OVTES TS TTES Yleiskorotus 1,7 % 1,6 % 1,7 % 1,7 % Keskitetysti käytetty järjestelyerä 0,7 % 0,8 % 0,3 % 0,7 % Paikallinen järjestelyerä - - 0,4 % - Tammikuun 2012 palkanmaksun yhteydessä Kertaerä Henkilöstökulut Kaupungin henkilöstökulut euroa Palkat ja palkkiot , ,16 * Henkilöstökorvaukset , ,41 Palk at ja palk k iot vähennettynä henk.k orvauk silla , ,75 Henkilösivukulut * Eläkekulut , ,23 * Muut henkilösivukulut , ,07 Henkilöstökulut tuloslaskelman mukaan , ,05 Henkilökuluja aktivoitu aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin , ,25 Henkilöstökulut yhteensä , ,30 Liikelaitosten henkilöstökulut Kajaanin ammattikorkeakoulu -liikelaitos Palkat ja palkkiot , ,49 * Henkilöstökorvaukset , ,35 Palk at ja palk k iot vähennettynä henk.k orvauk silla , ,14 Henkilösivukulut * Eläkekulut , ,66 * Muut henkilösivukulut , ,27 Henkilöstökulut tuloslaskelman mukaan , ,07 Henkilökuluja aktivoitu aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin Henkilöstökulut yhteensä , ,07 Kajaanin Vesi -liikelaitos Palkat ja palkkiot , ,01 * Henkilöstökorvaukset , ,25 Palk at ja palk k iot vähennettynä henk.k orvauk silla , ,76 Henkilösivukulut * Eläkekulut , ,27 * Muut henkilösivukulut , ,81 Henkilöstökulut tuloslaskelman mukaan , ,84 Henkilökuluja aktivoitu aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin 2 045, ,07 Henkilöstökulut yhteensä , ,91 21

22 Kajaanin Mamselli -liikelaitos Palkat ja palkkiot , ,78 * Henkilöstökorvaukset , ,30 Palk at ja palk k iot vähennettynä henk.k orvauk silla , ,48 Henkilösivukulut * Eläkekulut , ,66 * Muut henkilösivukulut , ,93 Henkilöstökulut tuloslaskelman mukaan , ,07 Henkilökuluja aktivoitu aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin Henkilöstökulut yhteensä , ,07 Kajaanin Kaupunginteatteri -liikelaitos Palkat ja palkkiot , ,63 * Henkilöstökorvaukset , ,40 Palk at ja palk k iot vähennettynä henk.k orvauk silla , ,23 Henkilösivukulut * Eläkekulut , ,72 * Muut henkilösivukulut , ,19 Henkilöstökulut tuloslaskelman mukaan , ,14 Henkilökuluja aktivoitu aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin Henkilöstökulut yhteensä , ,14 Kaupungin ja liikelaitosten henkilöstökulut yhteensä euroa Palkat ja palkkiot , ,07 * Henkilöstökorvaukset , ,71 Palk at ja palk k iot vähennettynä henk.k orvauk silla , ,36 Henkilösivukulut * Eläkekulut , ,54 * Muut henkilösivukulut , ,27 Henkilöstökulut tuloslaskelman mukaan , ,17 Henkilökuluja aktivoitu aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin , ,32 Henkilöstökulut yhteensä , ,49 22

23 KAJAANIN KAUPUNGIN JA LIIKELAITOSTEN HENKILÖTYÖVUODET Määräaikaiset Työllistetyt Vakinaiset Vakinaiset, määräaikaiset ja työllistetyt yhteensä Tulosalueittain Kaupunginhallitus, projektit 2,79 0,00 0,00 2,79 3,71 Keskushallinto 45,00 4,43 1,06 50,49 51,93 Maahanmuuttajapalvelut 16,05 1,78 0,00 17,83 19,08 Varhaiskasvatus 267,27 45,74 22,11 335,12 316,59 Perusopetus 289,42 73,31 1,70 364,42 359,69 Kulttuuripalvelut 47,39 1,59 1,08 50,06 49,64 Kaukametsä 49,22 54,75 0,67 104,64 103,67 Liikuntapalvelut 9,02 2,54 0,00 11,56 10,89 Ympäristö ja maankäyttö 29,10 1,66 0,00 30,75 34,74 Kunnallistekniikka 74,95 1,52 0,79 77,26 78,70 Tilapalvelu 57,02 11,33 0,42 68,78 69,58 Kainuun pelastuslaitos 57,37 15,70 0,00 73,07 75,18 Tukityöllistäminen 0,00 0,01 14,06 14,07 16,20 Kaupunki yhteensä tulosalueittain 944,59 214,36 41, , ,59 Toimialoittain Kaupunginhallitus, projektit 2,79 0,00 0,00 2,79 3,71 Keskushallinto ja maahanmuuttajapalvelut 61,05 6,21 1,06 68,32 71,01 Sivistystoimi 662,32 177,93 25,55 865,80 840,48 Ympäristötekninen toimiala 161,07 14,51 1,21 176,79 183,02 Kainuun pelastuslaitos 57,37 15,70 0,00 73,07 75,18 Tukityöllistäminen 0,00 0,01 14,06 14,07 16,20 Kaupunki yhteensä toimialoittain 944,59 214,36 41, , ,59 Kajaanin ammattikorkeakoulu -liikelaitos 152,87 61,88 1,12 215,87 219,66 Kajaanin Vesi-liikelaitos 19,05 1,31 20,36 20,84 Kajaanin Mamselli -liikelaitos 141,73 26,53 6,31 174,57 173,43 Kajaanin kaupunginteatteri -liikelaitos 39,10 8,73 0,21 48,04 51,13 Liikelaitokset yhteensä 352,75 98,46 7,64 458,85 465,06 Kaupunki ja liikelaitokset yhteensä 1 297,34 312,82 49, , ,65 23

24 KAJAANIN KAUPUNGIN JA LIIKELAITOSTEN HENKILÖTYÖVUODET Vakinaiset Määräaikaiset Työllistetyt Vakinaiset, määräaikaiset ja työllistetyt yhteensä Tulosalueittain Kaupunginhallitus, projektit 2,79 0,00 0,00 2,79 3,71 Keskushallinto 45,00 4,43 1,06 50,49 51,93 Maahanmuuttajapalvelut 16,05 1,78 0,00 17,83 19,08 Varhaiskasvatus 267,27 45,74 22,11 335,12 316,59 Perusopetus 289,42 73,31 1,70 364,42 359,69 Kulttuuripalvelut 47,39 1,59 1,08 50,06 49,64 Kaukametsä 49,22 54,75 0,67 104,64 103,67 Liikuntapalvelut 9,02 2,54 0,00 11,56 10,89 Ympäristö ja maankäyttö 29,10 1,66 0,00 30,75 34,74 Kunnallistekniikka 74,95 1,52 0,79 77,26 78,70 Tilapalvelu 57,02 11,33 0,42 68,78 69,58 Kainuun pelastuslaitos 57,37 15,70 0,00 73,07 75,18 Tukityöllistäminen 0,00 0,01 14,06 14,07 16,20 Kaupunki yhteensä tulosalueittain 944,59 214,36 41, , ,59 Toimialoittain Kaupunginhallitus, projektit 2,79 0,00 0,00 2,79 3,71 Keskushallinto ja maahanmuuttajapalvelut 61,05 6,21 1,06 68,32 71,01 Sivistystoimi 662,32 177,93 25,55 865,80 840,48 Ympäristötekninen toimiala 161,07 14,51 1,21 176,79 183,02 Kainuun pelastuslaitos 57,37 15,70 0,00 73,07 75,18 Tukityöllistäminen 0,00 0,01 14,06 14,07 16,20 Kaupunki yhteensä toimialoittain 944,59 214,36 41, , ,59 Kajaanin ammattikorkeakoulu -liikelaitos 152,87 61,88 1,12 215,87 219,66 Kajaanin Vesi-liikelaitos 19,05 1,31 20,36 20,84 Kajaanin Mamselli -liikelaitos 141,73 26,53 6,31 174,57 173,43 Kajaanin kaupunginteatteri -liikelaitos 39,10 8,73 0,21 48,04 51,13 Liikelaitokset yhteensä 352,75 98,46 7,64 458,85 465,06 Kaupunki ja liikelaitokset yhteensä 1 297,34 312,82 49, , ,65 24

25 1.2.6 Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista Perusta Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeen mukaan kunnan ja kuntakonsernin on toimintakertomuksessaan arvioitava toiminnan laajuuteen ja rakenteeseen nähden tasapuolisesti ja kattavasti merkittävimpiä riskejä. epävarmuustekijöitä sekä muita toiminnan kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä. Palvelujärjestelmän toimivuuteen ja kaupunkilaisten turvallisuuteen kohdistuvia riskejä Palvelujärjestelmässä ei tapahtunut olennaisia muutoksia vuonna Kaupungin palvelut sekä sosiaalija terveydenhuollon palvelut on voitu tuottaa alenevista resursseista huolimatta. Kainuun hallintokokeilun päättyminen merkitsi kuitenkin sitä, että vuoden 2012 sosiaali- ja terveydenhuollon, maakuntien liiton sekä toisen asteen koulutuksen järjestäminen jouduttiin organisoimaan uudelleen. Toimintaympäristön muutokset ja taloudellisten resurssien niukkuus aiheuttavat epävarmuutta ja vaikuttavat toiminnan kehittämiseen Henkilöstöriskejä Riskikartoituksissaan kaupungin toimialat ja liikelaitokset ovat kirjanneet henkilöstöriskien kohdistuvan henkilöiden eläköitymiseen, saatavuuteen, osaamiseen ja sairastavuuteen. Henkilöstön eläköityminen tulee olemaan runsasta lähivuosina ja tämä merkitsee rekrytointien lisääntymistä. Saatavuusongelmia ei ole vielä esiintynyt vakinaisten paikkojen täyttämisessä, mutta varhaiskasvatuksen puolella alkaa näkyä ongelmia sijaisten saannissa. Sama ongelma tulee todennäköisesti olemaan myös perusopetuksen puolella opettajakoulutuksen lakkauttamisen jälkeen Taloudellisia riskejä Kaupunkia koskevia tunnistettuja rahoitusriskejä ovat maksuvalmiuteen, velkaantumiseen, korkojen muutokseen sekä toiminnan mahdollisesta alijäämäisyydestä aiheutuvat riskit. Maksuvalmiutta on yllä pidetty tarvittaessa kuntatodistuslainalla. Korkoriskiä on alennettu jo useamman vuoden ajan korkosuojauksin. Lainasalkun suojausaste vuoden lopussa oli 61 %. Matala tulorahoitus ja korkea investointitaso merkitsi velkaantumisen jatkumista. Tietoriskejä Taloudellisten resurssien riittävyys osaamisen ja tietoteknisten ratkaisujen kehittämiseen koetaan olevan yksi merkittävimmistä riskeistä, koska teknologinen muutos on hyvin nopeaa. Riskin vähentämiseksi laaditaan pitkän aikavälin suunnitelmat, jossa resurssit kohdistetaan oikein ja voidaan samalla määrittää osaamistarpeet. Sähköinen asiointi ja niihin liittyvät tietojärjestelmät vaativat hallittuja käyttöönottoprosesseja ja muutosjohtamista, jotta henkilöstö sitoutuu uudenlaisiin toimintatapoihin. Tulevaisuudessa johtaminen ja asioiden hallinta tapahtuvat tiedon avulla. Tällöin on tärkeää tiedostaa, että tietoturvan tavoitteet toteutuvat kaikilta osin. Näitä ovat luottamuksellisuus, eheys, todennus, kiistämättömyys, pääsyn valvonta ja käytettävyys. Tietoriskien osalta kehittämisen kohteena on kokonaisvaltainen kartoitustyö, jossa sekä strategiset että operatiiviset riskit otetaan paremmin hallintaan. 25

VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN

VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN Sivu 1 OSUUSKAUPPA MAAKUNNAN EDUSTAJISTON VAALIT 1.3. - 16.3.2012 VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN JÄSENALUE 1: KAJAANI, PALTAMO, RISTIJÄRVI VALITUIKSI

Lisätiedot

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2011

KAJAANIN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2011 KAJAANIN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2011 Kaupunginhallitus 3.4.2012 Kaupunginvaltuusto 12.6.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTAKERTOMUS... 6 1.1 Toimintakertomusta koskevat säännökset... 6 1.2 Olennaiset tapahtumat

Lisätiedot

3 Liikunta- ja kulttuuriasioiden neuvosto/arviointitapaaminen. 4 Arviointitapaaminen/Kajaanin kaupungin sisäilmatyöryhmän edustaja

3 Liikunta- ja kulttuuriasioiden neuvosto/arviointitapaaminen. 4 Arviointitapaaminen/Kajaanin kaupungin sisäilmatyöryhmän edustaja Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (13) Aika 02.02.2017, klo 13:00-15:56 Paikka Kokoushuone Lönnrot, kaupungintalo, 3. krs Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNNAT (15) JA VAALITOIMIKUNNAT (3) VUODEN 2015

VAALILAUTAKUNNAT (15) JA VAALITOIMIKUNNAT (3) VUODEN 2015 1 VAALILAUTAKUNNAT (15) JA VAALITOIMIKUNNAT (3) VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN kh 17.3.2015 1. Äänestysalue Keskusta osoite VAS pj Vesa Kaikkonen Brahenkatu 24 B 4, 87100 Kajaani KESK vpj Marjatta

Lisätiedot

Pääekonomisti vinkkaa

Pääekonomisti vinkkaa Pääekonomisti vinkkaa Vinkki 2:Kuntatalouden tila 2018 Tilastokeskuksen otospohjainen kuntataloustilasto vuoden 2018 alkupuolelta kertoo, että kuntatalous kehittyi odotuksiin nähden varsin heikosti. Kuntien

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2019 Tiedotustilaisuus 4.4.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 4.4.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Nousukauden lopulla: Työllisyys on korkealla ja työttömyys

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

TALOUSTILANNE Eeva Suomalainen Talousjohtaja

TALOUSTILANNE Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSTILANNE 2017-2018 Eeva Suomalainen Talousjohtaja Kajaani on Kainuun maakuntakeskus, jonka aseman arvioidaan vahvistuvan maakuntauudistuksen myötä. Kainuun ja Kajaanin haasteena tulevaisuudessa on

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/ ( 14) Tarkastuslautakunta

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/ ( 14) Tarkastuslautakunta Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 ( 14) Aika 19.03.2019, klo 16:32-18:22 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3. krs Käsitellyt asiat 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 9.8.2012 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 9.8.2012 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli) (S10073)

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot 16.6.2011 Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli)

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

11 Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaistoiminnat tulosalueen arviointitapaaminen

11 Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaistoiminnat tulosalueen arviointitapaaminen Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (15) Aika 21.03.2017, klo 13:01-16:16 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Leino Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastus 10

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627

Lisätiedot

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2016-18 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Henkilöä Rovaniemen väkiluvun kehitys 2005-2018 65000 60000 55000 50000 45000 40000 35000 30000 25000 20000 15000 10000

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2010

KAJAANIN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2010 KAJAANIN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2010 Kaupunginhallitus 5.4.2011 Kaupunginvaltuusto 13.6.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTAKERTOMUS... 6 1.1 Toimintakertomusta koskevat säännökset... 6 1.2 Olennaiset tapahtumat

Lisätiedot

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 ) Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Talousjohtaja Jukka Männikkö 1 4.5.2015 Hallinto- ja talousryhmä 2 - Kuntapuolueelle kävi erinomaisen hyvin näissäkin vaaleissa. Kunnanvaltuustoissa

Lisätiedot

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset 2017 Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Vuosi 2017 Kuntien toimintakulut laskivat -1,3% (+1,5% v. 2016) Toimintakate parani +0,7% (-1,6% v. 2016) Verotulot kasvoivat

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Syksy 2018 Tiedotustilaisuus 14.9.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 14.9.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talous on nyt suhdanteen huipulla. Työllisyys on

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys 2.10.2012 KH MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 15.9.2016 Mikko Spolander Talousnäkymät Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit lähivuosina ja keskipitkällä aikavälillä 2013 2014 2015 2016 e 2017 e 2018 e 2019 e

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH)

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH) Piirinennätykset 2008 YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys 19.11.2008/KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014

Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 98 30.3.2015 Asianro 356/02.02.01/2015 59 Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuosille 2020-2023, Kevät 2019 Kunta- ja aluehallinto-osasto Vaalikauden viimeinen kuntatalousohjelma on tekninen Vaalikauden lopussa laadittava kuntatalousohjelma on julkisen talouden

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 7.10.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Syksyn 2019 kuntatalousohjelma (7.10.2019) Mikko Mehtonen 7.10.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, syksy 2016

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, syksy 2016 Taloudellinen katsaus Tiivistelmä, syksy 2016 Sisällysluettelo Lukijalle......................................... 3 Tiivistelmä........................................ 4 Kotimaa.........................................

Lisätiedot

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2018

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2018 7.6.2019 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2018 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2018, % (suluissa muutos henkilömääränä) -0,2 % (-510) -0,3 % (-51) -0,5 %

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin painatauskeskus Kajaani 2014 ISBN 978-951-800-352-9

Kajaanin kaupungin painatauskeskus Kajaani 2014 ISBN 978-951-800-352-9 Tilinpäätös 2013 Kajaanin kaupungin painatauskeskus Kajaani 2014 ISBN 978-951-800-352-9 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTAKERTOMUS... 6 1.1 Toimintakertomusta koskevat säännökset... 6 1.2 Olennaiset tapahtumat

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069

Lisätiedot

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Talouden näkymät Hallituksen talousarvioesityksessä Suomen talouskasvun arvioidaan olevan tänä vuonna 2,9 prosenttia.

Lisätiedot

Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa. Kongressikeskus Fellmanni, Lahti. ke 1.4.2009

Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa. Kongressikeskus Fellmanni, Lahti. ke 1.4.2009 Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa Kongressikeskus Fellmanni, Lahti ke 1.4.2009 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä MAAKUNTAKOKEILUN MERKKIPAALUT pääministeri

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 11.1.2005 Maakuntavaltuusto 17.1.2005

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 11.1.2005 Maakuntavaltuusto 17.1.2005 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 11.1.2005 Maakuntavaltuusto 17.1.2005 Liite 1/ 5 maakuntavaltuusto 17.1.2005 MAAKUNTAHALLITUS III (MYR) Varsinainen jäsen maakunta Timo Säkkinen pj. Kainuun liitto, Kauppakatu

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee

Lisätiedot

67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 1 (7) Kaupunginhallitus, 125, 30.03.2015 Kaupunginhallitus, 207, 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto, 67, 15.06.2015 67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus,

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija HENKILÖSTÖINFO 02.05.2018 / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija Henkilöstötyöryhmä (TR 4) Kokoontuu n. 1 x kk Henkilöstöön liittyvien asioiden valmistelu, mm.: Liikkeenluovutuksen piiriin kuuluva

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

JOHNNY ÅKERHOLM

JOHNNY ÅKERHOLM JOHNNY ÅKERHOLM 16.1.2018 Taantumasta kasvuun uudistuksia tarvitaan Suomen talouden elpyminen jatkui kansainvälisen talouden vanavedessä vuonna 2017, ja bruttokansantuote kasvoi runsaat 3 prosenttia. Kasvua

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS

VUOSIKATSAUS VUOSIKATSAUS 1.1.-31.12.2018 Väestömäärä kehittyi myönteisesti Joensuun väestömäärä oli ennakkotietojen mukaan 76 577. Kasvua edellisvuoteen nähden oli 510 henkilöä (+0,7 %). Vuonna 2017 väestömäärä kasvoi

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE 1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu

Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu 24.11.2017 Ilari Soosalu, hankejohtaja rahoitus Sisältö Talousympäristö Kuntien talouden tilanne ja näkymiä Maakuntien talouden näkymiä

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 6.11.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä valmistellussa kuntatalousohjelmassa vuodelle

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät

Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät 8.11.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Kuntatalouden tila ja hallituksen kuntatalouden toimia ohjaava tavoite Vaimeasta talouskasvusta huolimatta kuntatalouden

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv KH)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv KH) KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv 15.10.2013 KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko

Lisätiedot

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein. Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakuntaan kuuluvat puheenjohtajana

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET /vh

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET /vh KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 27.9.2018/vh MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko Huttu SuomVa

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH) KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV 29.10.2014 KH) MIEHET 100 M 10,54 JARI HAVERINEN KAJKI 1994 200 M 21,46 MATTI RUSANEN KUKI 1980 400 M 46,65 MATTI RUSANEN KUKI 1983 800 M 1.49,38 ESKO HUTTU

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,3 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2016 Muut (17 %) SOTE (57 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (12) Tarkastuslautakunta Aika , klo 16:34-18:04. Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3.

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (12) Tarkastuslautakunta Aika , klo 16:34-18:04. Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3. Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (12) Aika 18.01.2018, klo 16:34-18:04 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3. krs Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA Käyttötalous: TOIMINTAMENOJEN (59,7 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2013 Muut (17 %) SOTE (54 %) Henkilöstömenot (29 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon SOTE

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015 Käyttötalous: TOIMINTAMENOJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2015 Muut (17 %) SOTE (56 %) Henkilöstömenot (27 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: Kuntatalousohjelma 15.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kokonaistaloudelliset ennusteet

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.7. klo 9.00 Uuden työvoiman tarve hiipui selvästi kuussa Kainuussa Lomautukset ja oppilaitoksista valmistuneet kohottivat työttömyyttä

Lisätiedot

Siniset ajatukset Kainuun malliksi - tähän on tultu. Kaukametsä, Kajaani ke 25.11.2009. Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja

Siniset ajatukset Kainuun malliksi - tähän on tultu. Kaukametsä, Kajaani ke 25.11.2009. Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Siniset ajatukset Kainuun malliksi - tähän on tultu Kaukametsä, Kajaani ke 25.11.2009 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja MAAKUNTAKOKEILUN MERKKIPAALUT pääministeri Paavo Lipponen 16.10.2001 selvitysmies

Lisätiedot

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan keskeisimpänä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja kuntalaisten tarvitsemien palveluiden

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 9) Kajaanin kaupunginteatteri - liikelaitoksen johtokunta

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 9) Kajaanin kaupunginteatteri - liikelaitoksen johtokunta Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 ( 9) Aika, klo 15:01-16:34 Paikka Kaupunginteatteri, Kauppakatu 14 Käsitellyt asiat 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 14 Pöytäkirjan tarkastus 15 alueteatteri

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2015 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan keskeisimpänä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja kuntalaisten tarvitsemien palveluiden

Lisätiedot

Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018

Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 10.4.2019 Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 1 Alustavat tilinpäätöstiedot 2018 Perustuvat kuntiin lähetettyyn s-postikyselyyn tiedot on koottu 20.3.-8.4.2019 välisenä

Lisätiedot

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015. SIJA M12 3km TULOS

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015. SIJA M12 3km TULOS SIJA M12 3km TULOS 1. 4 Konsta Korhonen 40129190 Kainuun Hiihtoseura 0:09:13 2. 6 Tommi Huusko 40082728 Ristijärven Pyry 0:09:15 3. 8 Tuukka Tolkkinen 40231813 Sotkamon Jymy 0:09:17 4. 5 Topias Törmäkanga

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Kokouskutsu 1 ( 22) Kaupunginvaltuusto

Kajaanin kaupunki Kokouskutsu 1 ( 22) Kaupunginvaltuusto Kajaanin kaupunki Kokouskutsu 1 ( 22) Aika 25.03.2019, klo 17:00 Paikka Kajaanin kaupunki, valtuustosali Käsiteltävät asiat 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 10 Pöytäkirjan tarkastus 11 Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Talouden näkymät 2010-2012 Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 BKT ja kysyntäerät Tavaroiden ja palveluiden vienti Kiinteät bruttoinvestoinnit Yksityinen kulutus Julkinen kulutus

Lisätiedot

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2018 Tiedotustilaisuus 13.4.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 13.4.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Kasvu jatkuu yli 2 prosentin vuosivauhdilla. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS T U L O K S E T Miehet 15 vuotta 3 km V 1. Tommi Härkönen Paltamon Urheilijat 7.23,7 2. Antti Huusko Ristijärven Pyry 7.23,8 0.00,1-5. 30834424 Mikko Haverinen Kuhmo-Ski

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, huhtikuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, huhtikuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 27.5. klo 9.00 Työttömyys pysytteli kuussa kutakuinkin vuoden takaisella tasolla Kainuussa Työvoiman kysyntä piristyi selvästi,

Lisätiedot

3 (3) Kuntatalouden näkymät

3 (3) Kuntatalouden näkymät 3 (3) Kilpailukykysopimus ei saa asettaa yksittäistä kuntaa kohtuuttomaan asemaan, eikä sopimus saa vaarantaa kuntataloudelle asetetun rahoitusasematavoitteen saavuttamista. Kuntatalouden näkymät Kuntatalouden

Lisätiedot

Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin

Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin NÄKYMIÄ 2015 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, tammikuu 2015 Julkistettavissa 24.2.2015 klo 9.00 Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin Kainuussa työttömyyden kehitys

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015 Väestömäärä vuodenvaihteessa 75 041 Joensuun virallinen väestömäärä vuoden 2014-2015 vaihteessa oli 75 041. Väestömäärä kasvoi 570 henkilöllä (0,8 %) edelliseen vuoden vaihteeseen

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 Työttömyys kohosi taas roimasti kuussa Viime vuosi oli Kainuussa edellisvuotta heikompi työllisyysvuosi Vuosi

Lisätiedot