Lapin yliopiston strategista henkilöstösuunnitelmaa koskevat linjaukset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapin yliopiston strategista henkilöstösuunnitelmaa koskevat linjaukset"

Transkriptio

1

2

3

4

5 1 Pöytäkirjan liite / kokous 7/ LIITE 1 Lapin yliopiston strategista henkilöstösuunnitelmaa koskevat linjaukset Tavoitteet: Henkilöstösuunnitelma suuntaa opetuksesta ja tutkimuksesta vapautuvaa resurssia ja mahdollisia uusia tehtäviä vahvistamaan yliopiston profiilia ja sen strategisia kärkiä ottaen huomioon muuttuva toimintaympäristö. Yliopiston strategian toteuttamista tukevat palvelut toimivat parhaalla mahdollisella tavalla. Opetukselle ja tutkimukselle sovittujen tavoitteiden saavuttamisen tuki toimii mahdollisimman hyvin. Jokainen yliopiston palvelutiimi/ toimija tietää oman roolinsa yliopiston tulosten tuottamisessa ja on sitoutunut tehtäviinsä. Vuonna 2020 opetus ja tutkimushenkilökunnan osuus yliopiston henkilökunnasta on 60 %. Linjaukset: 1) Avautuvia tehtäviä uudelleen suunnattaessa ja uusia avauksia tehtäessä keskeisin kehittämisen kohde on tutkimus. 2) Taiteellista toimintaa vahvistetaan tarkkaan määritellyillä yliopiston profiilia tukevilla tieteen, taiteen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen rajapinnoilla. 3) Yliopisto huolehtii perustutkintokoulutuksen osaamisen voimavaroista. 4) Yliopisto vahvistaa asemaansa kansainvälisenä toimijana perustamalla vierailevien professorien tehtäviä, kansainvälisillä rekrytoinneilla ja huolehtimalla systemaattisen opettaja ja tutkijavaihdon toimivuudesta.

6 2 5) Voimavaroja uudelleen suuntaamalla yliopisto varmistaa toiminnan tuloksellisuutta ja sitä kautta tulevien vuosien perusrahoituksen. 6) Avautuvia tehtäviä suunnattaessa ja tutkijoita rekrytoitaessa yliopisto kiinnittää huomiota verkostoihin, kykyyn hankkia kansallista ja kansainvälistä kilpailtua tutkimusrahoitusta ja rakentaa ja johtaa laajoja tutkimushankkeita. 7) Yliopiston sisällä eri yksiköiden yhteisillä tehtävillä sekä yhteisillä tehtävillä muiden yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa luodaan perustaa uusille monitieteisille avauksille. 8) Yhteisten tehtävien mahdollisuudet matkailualan ja sosiaalityön opetuksessa arvioidaan yhteistyössä Lapin ammattikorkeakoulun kanssa. 9) Yliopiston ydinosaaminen turvataan pysyväisluonteisilla tehtävillä. Samanaikaisesti määräaikaisten tehtävien avulla yliopisto reagoi joustavasti toimintaympäristön ja alueen elinkeinoelämän tarjoamiin mahdollisuuksiin. 10) Urapolkujärjestelmän avulla vahvistetaan yliopiston strategisten kärkien osaamista. 11) Opetus ja tutkimushenkilökunnan työpanos suunnataan yliopiston ydintehtäviin palveluita kehittämällä. 12) Yliopiston hallintoa ja palveluita kehitetään uuden yliopistolain pohjalta tavoitteena laadukkaat ja kustannustehokkaat palvelut. 13) Yliopiston tutkimushallinnon palveluita vahvistetaan ja niiden asema selkeytetään osana yliopiston palvelukokonaisuutta. 14) Nykyisten palvelutehtävien tehtäväkuvat arvioidaan ja niitä kehitetään vastaamaan opetuksen ja tutkimuksen tulevaisuuden tarpeita. 15) Palvelutuotannon sisäistä joustavuutta lisätään: jokaisen palvelutehtävän avauduttua, sen tarkoituksenmukaisuus ja ajanmukaisuus arvioidaan suhteessa tulevaisuuden tarpeisiin. Hallitukselle raportoidaan vuosittain edellä mainittujen linjausten toteutumisesta. LIITE: Taustamuistio

7 3 Taustamuistio/TS Lapin yliopiston strategista henkilöstösuunnitelmaa koskevat linjaukset Lapin yliopisto strategian toteuttajana Yliopiston strategia tähtää vuoteen 2020, jolloin yliopiston visiona on olla kansainvälisesti tunnustettu tiede ja taideyliopisto profiilinsa strategisten kärkien alueilla. Yliopiston profiilin muodostaa arktisen ja pohjoisen ihmisen, yhteiskunnan ja ympäristön ja niiden välisen vuorovaikutuksen tutkimus ja kansainvälinen aluetta palveleva matkailututkimus. Näillä profiilialueilla strategisia osaamisen kärkiä ovat: kestävä kehitys, oikeus ja oikeudenmukaisuus, pohjoinen hyvinvointi ja muuttuva työ sekä palvelumuotoilu. Keväällä 2012 yliopiston oppiaineet arvioivat nykyisen osaamisensa suhteessa yliopiston profiilin strategisiin kärkiin. Oppiaineiden itsearvioinnin tulos korreloi strategisten kärkien vastuuprofessorien ja heidän asiantuntijaryhmiensä tekemän itsearvioinnin tuloksiin. Arviointi tapahtui asteikolla syntyvaihe, kehitysvaihe ja vakiintumisvaihe. Tulos osoitti, että kestävän kehityksen, oikeuden ja oikeudenmukaisuuden tutkimusalue on kehityksessä pisimmällä ja edustaa vakiintumisvaiheessa olevaa tutkimusta. Pohjoisen hyvinvoinnin ja muuttuvan työn tutkimusalue on kehitysvaiheessa ja palvelun muotoilun alue on syntyvaiheessa, joskin se herättää yliopistossa jo tällä hetkellä paljon kiinnostusta. Oppiaineiden välillä oli kuitenkin jossakin määrin eroja, samoin oppiaineiden ja tiedekuntien dekaanien näkemyksissä tiedekuntansa oppiaineista. Vastauksista heijastui tahtotila oman toiminnan kehittämiseen strategian mukaisesti. Yliopistolla on valtakunnallinen vastuu arktisesta tutkimuksesta (Arktinen keskus ja oikeustieteellinen ja yhteiskuntatieteellinen saamelaisuuteen liittyvä tutkimus). Arktisen keskuksen kansainvälinen ja monitieteinen tutkimus on kokonaisuudessaan yliopiston arktisen ja pohjoisen osaamisen keskiössä. Keskuksen toimintaan yhdistyy tiedekeskusnäyttelyn kautta myös yliopiston taideteollisen alan osaaminen. Tiedekeskus popularisoi arktista tutkimusta toiminnallisissa näyttelyissä ja tiedeviestintä kokoaa ja välittää tietoa omien informaatiokanaviensa kautta. Arktinen keskus pyrkii johtavaan asemaan Euroopan arktisen osaamisen keskuksena. Tätä tukee EU:n arktisen informaatiokeskuksen mahdollinen sijoittuminen keskuksen yhteyteen

8 4 Kasvatustieteen tiedekunnan tutkimus suuntautuu erityisesti pohjoisen hyvinvoinnin ja muuttuvan työn sekä palvelumuotoilun kärkiin. Tutkimustoiminnalla on tästä näkökulmasta kytkentöjä myös alkuperäiskansoihin, erityisesti saamelaisuuteen liittyvään tutkimukseen. Oikeustieteellisen alan tutkimuksen painoalat liittyvät strategiseen kärkeen kestävä kehitys, oikeus ja oikeudenmukaisuus. Monilla oikeudenaloilla on liittymäkohtia myös pohjoisen hyvinvoinnin ja muuttuvan työn tutkimusalueeseen. Uusia tutkimusavauksia ovat mm. saamelaisoikeus, hyvinvointioikeus ja kaivostoimintaan liittyvät juridiset kysymykset. Yhteiskuntatieteellinen tutkimus on vahvasti sitoutunutta yliopiston strategiaan. Tiedekunnan omassa tutkimusstrategiassa korostuu pohjoisen ja arktisen tutkimus. Tutkimuksen profiilialueita ovat muuttuva työ ja sen johtaminen, pohjoinen politiikka, talous ja ympäristö, tiedon rakentuminen, käyttö ja hallinta sekä hyvinvoinnin marginaaleista kohti osallisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Kehittymässä olevia tutkimusalueita ovat mm. saamelaistutkimus ja kaivostutkimus. Matkailututkimusta kehitetään pääosin Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutin puitteissa. Taiteiden tiedekunnan tutkimuksessa painottuvat moniarvoinen ja monikulttuurinen taide ja muotoilu pohjoisilla alueilla sekä erilaiset taiteen ja muotoilun luovat ratkaisut, joita kehitetään pohjoisen palveluiden tarpeisiin. Alalla panostetaan hankkeisiin, joiden avulla yliopiston taideteollisesta toiminnasta rakentuu kansallisen ja kansainvälisen arktisen muotoilun vahva tunnustettu osaaja kansallisessa ja kansainvälisessä tulevaisuudessa. Tulevaisuuden haasteita yliopiston osaamisen kehittämiselle Lapin yliopiston strategisten kärkien vahvistaminen vie askelittain vision toteuttamiseen. Yliopiston avautuvia tehtäviä on siten arvioitava suhteessa yliopiston strategiaan. Tässä työssä on otettava huomioon myös toimintaympäristön muutosten mukanaan tuomat haasteet ja mahdollisuudet. Yliopiston tulee suunnata toimintaansa vahvemmin tutkimukseen ja samanaikaisesti säilyttää asemansa laadukkaana kouluttajana ja houkuttelevana oppimisyhteisönä. Näin toimien yliopisto varmistaa sille kuuluvan aseman tiedeyliopistona. Yliopiston tavoitteena on, että opetus ja tutkimushenkilökunnan osuus koko henkilökunnasta kasvaa 60 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Lapin yliopiston tasapainoinen kehittäminen edellyttää, että avautuvia tehtäviä uudelleen suunnattaessa ja uusia avauksia tehtäessä keskeisin kehittämisen kohde on tutkimustoiminta. Tämä edellyttää uusien tutkimustehtävien aikaansaamista. Realistista on, että uudet tehtävät perustetaan täydentävällä rahoituksella. Tavoite tiede ja taideyliopistosta edellyttää, että yliopiston taiteelliselle toiminnalle luodaan yhtä vahva asema kuin tutkimustoiminnalle tietyillä tarkkaan määritellyillä alueilla, jotka tukevat yliopiston profiilia tutkimuksen, taiteellisen toiminnan ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen rajapinnoilla. Näiden tavoitteiden toteutumista on mahdollista tukea sekä olemassa olevaa osaamista että avautuvia tehtäviä uudelleen suuntaamalla.

9 5 Yliopisto on osa globaalia maailmaa. Yliopiston tulee vahvistaa osaamistaan kansainvälisenä toimijana. Henkilöstörakennetta kehittämällä on vahvistettava yliopiston uskottavuutta ja tunnettuutta kansainvälisenä tutkijana, taiteellisena toimijana, kouluttajana ja kehittäjänä. Edellä mainituista syistä johtuen on tarkkaan harkittava, mitkä avoimeksi tulevista tehtävistä tulee täyttää kansainvälisellä rekrytoinnilla ja mille tehtäväalueille perustetaan määräaikaisia vierailevien professorien tehtäviä. Samanaikaisesti on huolehdittava yliopiston systemaattisen opettaja ja tutkijavaihdon toimivuudesta. Kesällä 2013 valitut strategiset kumppanit on omalta osaltaan otettava huomioon yliopiston kansainvälisen osaamispohjan rakentamisessa. Yliopiston olemassaolo edellyttää rahoitusta. Riittävä perusrahoituksen taso on toiminnan perusta, jonka tueksi on hankittava tutkimustoiminnan edellyttämä täydentävä rahoitus. Perusrahoituksen ehtona on, että yliopisto saavuttaa sille määritellyt tavoitteet ja kykenee konkreettisesti osoittamaan strategian toteutumisen ja valtakunnallisten tehtävien tarkoituksenmukaisuuden. Käytännössä tämä tarkoittaa yliopistossa jo olemassa olevan osaamisen onnistunutta suuntaamista ja yhteistä sitoutumista. Olennaista on, että jokainen yliopiston yksikkö kehittää tulevaisuudessa osaamistaan valittujen profiilialueiden suuntaisesti siten, että yliopistolla on taloudelliset edellytykset toimia yliopistona myös tulevaisuudessa. Tämä edellyttää, että yksiköt sitoutuvat yliopiston strategiaan, optimoivat tutkintojen tuottamiseen suunnatut voimavarat, huolehtivat että jokaisessa pääaineessa/koulutusohjelmassa/oppiaineryhmässä on mahdollista suorittaa kalenterivuosittain vähintään 55 opintopistettä, huolehtivat opetustarjonnan monipuolisuudesta, joustavista opetusmenetelmistä, opintojen ohjauksen ja tutoroinnin riittävyydestä ja opiskelijoiden opintopolkujen tukemisesta, vahvistavat tieteellistä julkaisemistaan erityisesti julkaisufoorumin tasoilla 1, 2 ja 3 ja varmistavat toimillaan, että kansainvälinen opiskelijavaihto toimii sujuvasti. Sen lisäksi on erityisen tärkeää, että yksiköt hakevat aktiivisesti SA ja TEKES rahoitusta sekä kansainvälisesti kilpailtua tutkimusrahoitusta. Perustutkintokoulutus on tällä hetkellä yliopiston vahvuus, joka tulee säilyttää ja jonka osaamisen voimavaroista on huolehdittava. Motivoituneet opiskelijat, opiskeluprosessien toimivuus, opetusmenetelmien monipuolisuus ja joustavuus ovat laadun elementtejä, joiden tulee täyttyä opetuksessa myös tulevaisuudessa. Kehitys voi johtaa siihen, että yliopiston sisällä muodostuu nykyistä selkeämpi työnjako siitä, ketkä pääasiassa opettavat ja ketkä tutkivat. Kilpailu täydentävästä rahoituksesta tiukkenee. Kansallisen rahoituksen osalta tähän vaikuttavat mm. Suomen Akatemian ja TEKESin rahoituskehysten supistuminen tiukkenevassa taloudessa ja sektoritutkimuslaitosten aseman muuttuminen. Kansallisesti avautuu kuitenkin myös uusia mahdollisuuksia, joita uudet tiedepoliittiset linjaukset tuovat tullessaan. Kansainvälisellä tasolla kilpailua kiristää vaatimus yhä laajemmista ja korkeatasoisemmista verkostoista sekä tutkimustoiminnan ammattimaistuminen. Onnistuminen kansainvälisessä tutkimustoiminnassa edellyttää uudenlaista erityisosaamista ja asennetta. Myös kansallisissa tutkimushankkeissa vaaditaan vahvaa osaamista tutkimusryhmien rakentamiseen ja johtamiseen. Nämä vaatimukset on otettava huomioon henkilöstörekrytoinneissa. Opetus ja kulttuuriministeriön Tasapainoinen työllisyyskehitys vuoteen 2025 työryhmän muistiossa todetaan, että vuoteen 2025 mennessä on tarvetta lisätä tohtorikoulutusta kasvatusalalla, kulttuurialalla ja yhteiskuntatieteellisellä alalla. Työryhmämuistiossa todetaan edelleen, että tohtorikoulutuksen tarvetta arvioidaan jatkossa koko yhteiskunnan ja

10 6 kansantalouden näkökulmasta. Vuonna 2013 ministeriö kuitenkin luopui alakohtaisista tohtoritutkintotavoitteista, joten tulevaisuuden tohtoritarpeen ja resurssipohjan ennustaminen on vaikeaa. Yliopiston yhteisiä arvoja ovat yksilöllisyys ja yhteisöllisyys, kriittisyys ja emansipatorisuus sekä luovuus ja vaikuttavuus. Yliopiston yksiköt ovat erilaisia, niiden oppiaineet ja toimintakulttuurit poikkeavat toisistaan. Kuitenkin niiden keskinäinen ja myös ulospäin suuntautuva yhteistyö luo uusia mahdollisuuksia yliopiston vaikuttavuuden lisäämiseen. Yhteisten tehtävien perustaminen yliopiston sisällä eri yksiköiden välille ja muiden yliopistojen ja korkeakoulujen tai tutkimuslaitosten kanssa antaa perustan uusille monitieteisille avauksille. Lapin yliopisto on pyrkinyt tietoisesti säilyttämään henkilöstörakenteen joustavuuden. Yliopistolla on ollut mahdollisuus suunnata voimavaroja määräaikaisiin tehtäviin, joiden avulla se on kyennyt reagoimaan joustavasti toimintaympäristön tarjoamiin mahdollisuuksiin ja tarttumaan uusiin tehtäviin. Yliopiston ydinosaamisen turvaaminen edellyttää pysyväisluonteisia tehtäviä. Tarvittaessa ydinosaamista on mahdollista vahvistaa myös uusilla rekrytoinneilla. Yliopistolla on kaksitasoinen uralla etenemisen järjestelmä. Strateginen urapolkujärjestelmä tarjoaa suoraan välineen yliopiston profiilin vahvistamiseen. Henkilökohtaisen urapolkujärjestelmän määrätietoinen soveltaminen mahdollistaa profiilia vahvistavan osaamisen kehittämisen. Yliopiston sisäisiä hallinto ja muita palveluita tulee kehittää siten, että ne parhaalla mahdollisella tavalla tukevat yliopiston strategian toteutumista ja tavoitteiden saavuttamista. Erityispanostus tutkimukseen tutkimusohjelmat ja tutkimusryhmät Yliopisto luo profiilinsa strategisten kärkien tutkimusta vahvistavia kärkiä poikkileikkaavia monitieteisiä tutkimusohjelmia, jotka lähtevät sekä yliopiston jo olemassa olevista vahvoista tutkimusalueista että mahdollisista uusista avauksista. Kullekin tutkimusohjelmalle määritellään vastuuhenkilö (professori, apulaisprofessori tai tutkimusjohtaja), jonka tehtävänä on organisoida tutkimusohjelman ja sen sisältämien tutkimusryhmien toiminta, vastata ryhmien toiminnasta, hankkia toimintaan rahoitusta (SA, TEKES, kansainvälinen rahoitus) ja huolehtia siitä, että ohjelmiin sitoutetaan post doc tutkijoita, väitöskirjantekijöitä ja mahdollisuuksien mukaan myös graduntekijäryhmiä. Arktisen keskuksen tutkimusprofessorivetoiset tutkimusryhmät (Globaalimuutoksen tutkimusryhmä, Kestävän kehityksen tutkimusryhmä ja Pohjoisen ympäristö ja vähemmistöoikeuden instituutti) muodostavat profiilin mukaiset tutkimusohjelmat ja ovat toiminnassaan onnistuneita ja ottavat mukaan tiedekuntien tutkijoita ja toimivat malleina myös uusia ryhmiä perustettaessa. Tutkimusohjelmien vastuuhenkilöiksi haetaan henkilöitä, joilla on näyttöä tutkimusryhmien kokoamisesta ja niiden menestyksekkäästä johtamisesta sekä kansainvälisen rahoituksen hausta. Tähän kategoriaan kuuluvat myös yliopistoon kansainvälisellä haulla rekrytoitavat apulaisprofessuurit. Ensimmäinen apulaisprofessorin tehtävä avataan saamelaistutkimukseen. Apulaisprofessorien keskeisenä tehtävänä on tutkimustoiminnan organisointi, rahoituksen

11 7 hankinta ja tutkimusryhmän johtaminen, jotka ovat kriteereitä arvioitaessa apulaisprofessorin tutkimustoiminnan onnistumista. Kukin tutkimusohjelma tutkimusryhmineen on kokonaisuus, johon kootaan sekä yliopistossa jo meneillään olevia tutkimushankkeita että uusia, eri rahoituslähteillä rahoitettavia tutkimushankkeita. Kullekin tutkimusohjelmalle/tutkimusryhmälle asetetaan selkeät tulostavoitteet, joiden toteutumista seurataan osana yliopiston ohjausprosessia ja joille luodaan palkitsemisen käytännöt. Tutkimustoiminnan kehittyminen edellyttää myös tutkimusta avustavien palveluiden rakentamista.

12

13

14 Pöytäkirjan liite /kokous 7 / LIITE 2 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL VALTIONEUVOSTO Lapin yliopiston lausunto korkeakoulutettujen uutta erikoistumiskoulutuksen kokonaisuutta valmistelevan työryhmän muistiosta Lapin yliopisto yhtyy UNIFI ry:n esittämään lausuntoon, mutta esittää että ministeriö sen lisäksi kiinnittäisi jatkovalmistelussaan erityistä huomiota seuraaviin asioihin. Lapin yliopisto on tyytyväinen siitä, että ministeriö ei lähtenyt kehittämään yliopistodiplomaa koulutusrakennetyöryhmän esityksen mukaisesti siten, että siitä olisi kehittynyt ylimääräinen väylä yliopisto-opintoihin. Sen sijaan erillisen säätelyn pohjalta toteutettava erikoistumiskoulutus antaa ryhtiä täydennyskoulutustyyppiselle koulutukselle ja on kannatettava toimintamalli. On kuitenkin tärkeää, ettei uusi koulutusmuoto aiheuta lisää byrokratiaa ja vaadi omaa erillistä keskushallintoaan. Työryhmän esityksen mukaan erikoistumiskoulutuksen tulee perustua yliopistojen painoalojen osaamiseen ja samanaikaisesti sitä tulee tehdä yhdessä muiden yliopistojen tai ammattikorkeakoulujen kanssa yhteiseen sopimukseen perustuvana toimintana. Menettely johtaa tilanteeseen, jossa yliopistoissa on erikoistumiskoulutuksia ja yhtä laajoja täydennyskoulutuskokonaisuuksia. Tämä lisää epäselvyyttä koulutusmarkkinoilla. Lapin yliopisto pitää erityisen tärkeänä, ettei kaiken erikoistumiskoulutuksen tule olla maksullista. Koulutusalat ovat tässä suhteessa erilaisessa asemassa. On täysin selvää, ettei nykyisessä taloustilanteessa kunta- ja valtiosektori voi hankkia asiantuntijoilleen riittävässä määrin täydennyskoulutusta. Tämä tulee ottaa huomioon määriteltäessä rahoitusmalliin vuonna 2017 mukaan otettavan erikoistumiskoulutusindikaattorin rahoitusosuutta. Yliopisto ei pidä

15 mielekkäänä sitä, että rahoitusmallilla palkitaan maksullisena koulutuksena järjestettyä koulutusta. Oman ongelma-alueensa muodostaa ammatilliseen lisensiaatin tutkintoon johtava koulutus (sosiaalityö, psykologia, lääkärikoulutus). Lapin yliopisto koordinoi valtakunnallista sosiaalityön ammatillisen lisensiaatin tutkinnon koulutusta. Erillisen valtakunnallisen verkostorahoituksen loppuminen aiheutti jo omalta osaltaan vaikeuksia verkoston toimintaan ja sen koordinointiin. Mikäli koulutus muuttuisi maksulliseksi, se loppuisi kokonaan. Lapin yliopisto pitää koulutuksen maksullisuutta suurena yhteiskunta- ja korkeakoulupoliittisena kannanottona. Sen vaikutukset riskeineen tulisi olla selvillä ennen lopullisia päätöksiä. Muilta osin Lapin yliopisto pitää esitettyä erikoistumiskoulutusta tarkoituksenmukaisena osana toimivaa koulutusjärjestelmää. Rehtori Mauri Ylä-Kotola Suunnittelu- ja rahoitusjohtaja Tarja Särkkä

16

17

18

19

20

21

Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet

Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet Yleistä Palautteessa esitetty kuvio yliopistojen määrällisten tavoitteiden

Lisätiedot

2. Lapin yliopiston strategista henkilöstösuunnitelmaa koskevat linjaukset

2. Lapin yliopiston strategista henkilöstösuunnitelmaa koskevat linjaukset ASIALISTA 13.9.2013 LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 23.9.2013 Kokous 7 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston strategista henkilöstösuunnitelmaa koskevat linjaukset 3. Lapin

Lisätiedot

Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta!

Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta! Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta! Yliopisto hahmottuu 4 tiedekuntaa: kasvatustieteet oikeustieteet taiteet yhteiskuntatieteet ja tarkentuu Vajaa 5 000 opiskelijaa 625 työntekijää Budjetti n.

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonserni

Lapin korkeakoulukonserni Lapin korkeakoulukonserni LAPIN YLIOPISTO Lapin yliopisto (1/2) 4 491 Opiskelijaa 5 044 Aikuisopiskelijaa 638 Työntekijää 48 Professoria 8 Tutkimusprofessoria 10 Apulaisprofessoria 171 Dosenttia Vuoden

Lisätiedot

Lapin yliopisto KAMPUSSTRATEGIA

Lapin yliopisto KAMPUSSTRATEGIA Lapin yliopisto KAMUSSTRATEGIA VALTAKUNNALLINEN KAMUSSTRATEGIATYÖ Suomen Yliopistokiinteistöt Oy ja Lapin yliopisto ovat yhdessä laatineet tämän kampusstrategian. Kampusstrategia on yliopiston ajantasaisen

Lisätiedot

Lapin yliopisto Pohjoisen puolesta maailmaa varten

Lapin yliopisto Pohjoisen puolesta maailmaa varten Lapin yliopisto Pohjoisen puolesta maailmaa varten Yleisesittely Tiedekunnat ja koulutusvolyymit Neljä tiedekuntaa Kasvatustieteiden Oikeustieteiden Taiteiden ja Yhteiskuntatieteiden tiedekunnat. Lapin

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopisto on laatinut strategiansa toimeenpanosuunnitelman

Lisätiedot

Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti

Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti Tällä sopimuksella Lapin yliopisto, Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Matkailualan tutkin1us- ja koulutusinstituutti sopivat instituutin tavoitteista,

Lisätiedot

Arvioinnin tuloksena - käynnistetään kutsumismenettely vastaavaan professorin tehtävään tai - työsuhde päättyy.

Arvioinnin tuloksena - käynnistetään kutsumismenettely vastaavaan professorin tehtävään tai - työsuhde päättyy. LAPIN YLIOPISTO Hallintoyksikkö Saamentutkimuksen apulaisprofessorin tehtäväntäyttöseloste Saamentutkimuksen apulaisprofessorin tehtävä täytetään Lapin yliopiston hallituksen hyväksymän strategisen urapolkujärjestelmän

Lisätiedot

Viestintä- strategia

Viestintä- strategia Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.

Lisätiedot

Lapin yliopiston tutkijakoulun toimeenpanosuunnitelma vuosille

Lapin yliopiston tutkijakoulun toimeenpanosuunnitelma vuosille Liite hallituksen kokous 12.3.2012 Lapin yliopiston tutkijakoulun toimeenpanosuunnitelma vuosille 2012 2016 1 1. Tutkijakoulun toimeenpanosuunnitelman strategiset lähtökohdat Lapin yliopiston tutkijakoulun

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

5. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelman hyväksyminen. Lapin yliopiston määrärahahaku korkeakoulujen hakijasuman purkua varten.

5. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelman hyväksyminen. Lapin yliopiston määrärahahaku korkeakoulujen hakijasuman purkua varten. LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 4/2014 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston sijoitustoiminnan tilanne 3. Lapin yliopiston strategia vuoteen 2025 4. Lapin yliopiston

Lisätiedot

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti STRATEGIA 2010-2012 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti MATKAILUALAN TUTKIMUS- JA KOULUTUSINSTITUUTIN TAUSTA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin - tai tuttavallisemmin Lapin matkailuinstituutin

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016

Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016 Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016 TEHTÄVÄNTÄYTTÖSELOSTE Muodin ja vaatetuksen professorin tehtävä ajalle 1.1.2017 31.12.2021 Toimintaympäristön kuvaus Lapin yliopisto on Euroopan unionin pohjoisin

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON STRATEGIA 2020

LAPIN YLIOPISTON STRATEGIA 2020 LAPIN YLIOPISTON STRATEGIA 2020 9.3.2010/LaY hallitus Pohjoisen puolesta - Maailmaa varten TEHTÄVÄ Lapin yliopiston tutkimus, taiteellinen toiminta ja tutkimukseen perustuva korkein opetus edistävät kestävää

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 10/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kärkihankkeiden esittely 3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille 2013 2016 4. Lapin yliopiston

Lisätiedot

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Pohjoisen puolesta maailmaa varten lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta pohjoisen puolesta Kun pohjoiset yhteisöt, kestävä matkailu ja yhteiskunnan muutokset kiinnostavat, ota suunta Lapin

Lisätiedot

Yliopistokeskukset ja alueellinen vaikuttavuus

Yliopistokeskukset ja alueellinen vaikuttavuus Yliopistokeskukset ja alueellinen vaikuttavuus Professori Ilkka Virtanen Yliopistokeskusten arviointiryhmän jäsen Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen lukuvuoden 2009-2010 avajaiset 17.9.2009 Yliopistokeskusten

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA 2015 2016 Rehtorin päätös 22.4.2015 SISÄLTÖ 1 Yliopisto työympäristönä...1 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena vaikuttajana...6

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan esittely. 3 Lapin yliopiston toimintakertomus vuodelta 2010

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan esittely. 3 Lapin yliopiston toimintakertomus vuodelta 2010 HALLITUS Kokous 03/11 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan esittely 3 Lapin yliopiston toimintakertomus vuodelta 2010 4 Yliopiston henkilöstötilinpäätös

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 4.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia Tieteen eri roolit ja tutkimuksen

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

Ideasta toteutukseen Huippuyksikköpolitiikka 1990 ja 2000-luvulla Timo Kolu

Ideasta toteutukseen Huippuyksikköpolitiikka 1990 ja 2000-luvulla Timo Kolu 1 20.1.2009 Ideasta toteutukseen Huippuyksikköpolitiikka 1990 ja 2000-luvulla Timo Kolu 15.1.2009 Top down -politiikka VTTN 1990 perustutkimuksessa panostetava tieteelliseen tasoon kv-kärkitason huippuyksiköiden

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja

Lisätiedot

Pyrkimyksenä Lapin yliopiston Lapin ammattikorkeakoulun

Pyrkimyksenä Lapin yliopiston Lapin ammattikorkeakoulun Lapin korkeakoulukonserni on Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun strateginen liittouma, jonka avulla korkeakoulut kykenevät tarjoamaan opiskelijoille, henkilökunnalleen ja ympäröivälle yhteiskunnalle

Lisätiedot

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta.

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT HUMAK ja sen ylläpitäjät

Lisätiedot

Tekesin tutkimushaut 2012

Tekesin tutkimushaut 2012 Tekesin tutkimushaut 2012 Marko Heikkinen, Tekes 01-2012 Sisältö Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu Tutkimusrahoituksen projektityypit 2012 lukien Rahoituksen hakeminen 2012 Linkit lisätietoihin Julkisen

Lisätiedot

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 5 JA 7 :N MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta 2

Lisätiedot

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 1 TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 Yliopistoallianssin hallitus julistaa avoimeksi allianssin tutkimuksen kärkihankehaun 5.1.2009. Hakuaika päättyy 30.4.2009. Haku kohdistuu erityisesti allianssin tutkimuksen

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/ ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 2/2019 1 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston rehtorin valintaprosessin käynnistäminen 3. Rekrytointiprofiilin luonnoksen aloittaminen

Lisätiedot

KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto

KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto Itä-Suomen yliopiston strategia Uusi Itä-Suomen yliopisto aloitti

Lisätiedot

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori

Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori Porin yliopistokeskus 2015 Jari Multisilta, johtaja, professori Suomalaisen yliopistokentän ajankohtaisia asioita Yliopistojen profiloituminen (Suomen Akatemia) Tutkimuksen strategiset painoalueet (Strategisen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 4/ ASIALISTA

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 4/ ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 4/2019 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Rehtorin valinta ja johtamisjärjestelmäanalyysi 3. Hallituksen itsearviointi 4. Sopimusvalmistelu Lapin yliopisto OKM

Lisätiedot

LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS

LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS HELSINGIN YLIOPISTON TOIMINTA LAHDESSA Monipuolista toimintaa jo lähes 40 vuotta. Toiminta kootaan synergiseksi kokonaisuudeksi

Lisätiedot

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Hyväksytty kasvatustieteiden johtokunnan kokouksessa 3.12.2014 Tekniset korjaukset 20.1.2017 URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Tampereen yliopistossa on tavoitteena

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen 12.3.2018 Osaamisella soteen, hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Opetusministeriön asetus

Opetusministeriön asetus Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2009 Opetusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen

Lisätiedot

LAUSUNTO 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015

LAUSUNTO 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015 LAUSUNTO Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2 00130 HELSINKI www.arene.fi 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015 ASIA: LAUSUNTOPYYNTÖ OPETUS-

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa

Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa Lapin korkeakoulukonserni 22.9.2010 Markku Tarvainen LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI MIKSI? Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen vuosi 2020: enintään 15 yliopistoa

Lisätiedot

Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous

Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous 25.10.2017 Tausta Hallituksen päätös lukiouudistuksen toteuttamisesta keväällä 2017. Lukiouudistus

Lisätiedot

Menestyvät yliopistot. Elinkeinoelämän näkemyksiä yliopistojen kehittämiseksi ja menestyksen saavuttamiseksi

Menestyvät yliopistot. Elinkeinoelämän näkemyksiä yliopistojen kehittämiseksi ja menestyksen saavuttamiseksi Menestyvät yliopistot Elinkeinoelämän näkemyksiä yliopistojen kehittämiseksi ja menestyksen saavuttamiseksi Laadukkaat yliopistot tärkeä kilpailukykytekijä Elinkeinoelämälle ja koko Suomelle laadukas ja

Lisätiedot

YLIOPISTOKESKUSTEN KEHITTÄMINEN - SEMINAARI LAHDESSA

YLIOPISTOKESKUSTEN KEHITTÄMINEN - SEMINAARI LAHDESSA YLIOPISTOKESKUSTEN KEHITTÄMINEN - SEMINAARI LAHDESSA 23. - 24.9.2004 Kohti vahvempia korkeakoulujen aluevaikutuksia Ylijohtaja Arvo Jäppinen OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan

Lisätiedot

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen TAMPERE3: VISIO 2025 Visiona on synnyttää tamperelaiset korkeakoulut yhdistävä uusi kansainvälisesti vaikuttava tiedeyliopisto, joka luo uutta osaamista ja ennennäkemättömiä mahdollisuuksia monialaisiin

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Vuonna 2020 Lapin yliopisto on kansainvälinen, selkeästi profiloitunut tiede- ja taideyliopisto.

Vuonna 2020 Lapin yliopisto on kansainvälinen, selkeästi profiloitunut tiede- ja taideyliopisto. Lapin yliopisto 2020 1. Toiminta-ajatus Pohjoisen puolesta maailmaa varten Lapin yliopisto edistää kestävää kehitystä, hyvinvointia ja tasa-arvoa sekä alueellisesti että maailmanlaajuisesti tutkimuksen,

Lisätiedot

TKI-valmistelun organisointi esivalmisteluryhmän pj Pirjo Marjamäki

TKI-valmistelun organisointi esivalmisteluryhmän pj Pirjo Marjamäki TKI-valmistelun organisointi 2017-19 14.9.2017 esivalmisteluryhmän pj Pirjo Marjamäki TKIO-työryhmä 2017-19 Työryhmä koostuisi alla oleviin kuuteen tehtävää nimetyistä vastuullisista henkilöistä tai työpareista:

Lisätiedot

Apulaisprofessorin ja professorin arviointikriteerit Helsingin yliopistossa

Apulaisprofessorin ja professorin arviointikriteerit Helsingin yliopistossa Apulaisprofessorin ja professorin arviointikriteerit Helsingin yliopistossa Helsingin yliopiston johtosäännössä on määritelty professorin ( 34) ja apulaisprofessorin ( 37) kelpoisuusvaatimukset. Tällä

Lisätiedot

Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 4/19/201 6

Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 4/19/201 6 Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 1 4/19/201 6 Mihin meitä korkeakoulusektorilla ja koulutuksessa yleisesti haastetaan? Hallituksen yksi strateginen painopiste: Osaaminen ja

Lisätiedot

Lapin yliopiston henkilöstöpoliittiset linjaukset vuosille

Lapin yliopiston henkilöstöpoliittiset linjaukset vuosille luonnos 24.8.2011 Lapin yliopiston henkilöstöpoliittiset linjaukset vuosille 2013 2020 Lähtökohtia Yliopisto on asiantuntijayhteisö, jonka tärkein voimavara on hyvinvoiva, motivoitunut ja yhteiseen strategiaan

Lisätiedot

Riskianalyysi Aleksanteri-instituutin liittämisestä erillisenä laitoksena humanistiseen tiedekuntaan Valtakunnallinen tehtävä Aleksanteri-instituutti

Riskianalyysi Aleksanteri-instituutin liittämisestä erillisenä laitoksena humanistiseen tiedekuntaan Valtakunnallinen tehtävä Aleksanteri-instituutti Riskianalyysi Aleksanteri-instituutin liittämisestä erillisenä laitoksena humanistiseen tiedekuntaan Valtakunnallinen tehtävä Aleksanteri-instituutti on valtakunnallinen Venäjän ja itäisen Euroopan tutkimuskeskus,

Lisätiedot

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen

Lisätiedot

Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Strategia 2020

Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Strategia 2020 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Strategia 2020 Yhteistyöllä huipulle 2 Yhteistyöllä huipulle Arvomme EETTISYYS SUVAITSEVAISUUS Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta tekee edustamillaan

Lisätiedot

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 20.8.2012 Kokous 7/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Tutkimusprofessoreiden virkasopimus. 5 Tutkijan (A20) viran muuttaminen erikoistutkijan (A24) viraksi

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Tutkimusprofessoreiden virkasopimus. 5 Tutkijan (A20) viran muuttaminen erikoistutkijan (A24) viraksi JOHTOKUNTA 12.06.2003 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Arktisen keskuksen johtokunnan varapuheenjohtajan nimeäminen 4 Tutkimusprofessoreiden virkasopimus 5 Tutkijan

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti.

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Turun

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS Ylijohtaja Tapio Kosunen 20.11.2014, Helsinki Seminaari ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista vuodesta 2017 alkaen 11.00 Lounas 11.50 Seminaarin

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti säädetään yliopistolain 49 :n 6 momentin nojalla: 1 Koulutuksen

Lisätiedot

Muutama teema. Heikki Mannila

Muutama teema. Heikki Mannila Muutama teema Heikki Mannila 20.12.2017 Muutama teema Tutkimuksen rahoituksesta Eri alojen henkilöstörakenteesta Tieteen monet eri roolit Tutkimuksen vaikuttavuuden eri reitit Mihin tämä mahdollisesti

Lisätiedot

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Strategia 2018 2021 KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Toimintaympäristön muutos Pohjois-Karjalan maakunta Työllisyysasteen parantaminen on keskeisin

Lisätiedot

Lapin yliopisto Pohjoisen puolesta maailmaa varten

Lapin yliopisto Pohjoisen puolesta maailmaa varten Lapin yliopisto Pohjoisen puolesta maailmaa varten Yleisesittely Tiedekunnat ja koulutusvolyymit Neljä tiedekuntaa Kasvatustieteiden Oikeustieteiden Taiteiden ja Yhteiskuntatieteiden tiedekunnat. Lapin

Lisätiedot

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Laatuverkoston tapaaminen 31.10.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Laatutyöryhmä työskentelee Ehdotus koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien

Lisätiedot

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyivät Itä Suomen yliopistoksi 1.1.2010 Itä Suomen yliopisto

Lisätiedot

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla Leena Vainio, FUAS Virtuaalikampus työryhmän puheenjohtaja Antti Kauppi, FUAS liittouman projektijohtaja FUAS-virtuaalikampus rakenteilla FUAS Virtuaalikampus muodostaa vuonna 2015 yhteisen oppimisympäristön

Lisätiedot

5/6/2010. www.ucpori.fi

5/6/2010. www.ucpori.fi 5/6/2010 www.ucpori.fi PORIN YLIOPISTOKESKUS UNIVERSITY CONSORTIUM OF PORI www.ucpori.fi 6 PORIN YLIOPISTOKESKUS 2010 4300 koulutukseen osallistuvaa 1565 tutkinto-opiskelijaa Perustutkinto-opiskelijoita

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

Lapin yliopiston profiilin strategiset kärjet ja niiden kehittäminen

Lapin yliopiston profiilin strategiset kärjet ja niiden kehittäminen 1 Lapin yliopiston profiilin strategiset kärjet ja niiden kehittäminen YLEISTÄ Lapin yliopiston tutkimuksen profiilialueena on arktinen ja pohjoinen tutkimus sekä matkailututkimus. Arktisen ja pohjoisen

Lisätiedot

Taideyliopistoselvityksen tilannekatsaus 2.12.2010

Taideyliopistoselvityksen tilannekatsaus 2.12.2010 Taideyliopistoselvityksen tilannekatsaus 2.12.2010 Taideyliopistoselvitystyöryhmän tehtävät Selvitystyöryhmän tulee: tehdä esitys siitä, millä edellytyksillä maahamme voidaan synnyttää kansallisesti ja

Lisätiedot

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki, kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto, strateginen kansainvälinen kehittäminen Sessio: Miten ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien ( ) pohjalta

TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien ( ) pohjalta TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien (2012-2018) pohjalta Mira Huusko mira.huusko@karvi.fi 31.10.2018 Korkeakoulujen laatujärjestelmien seuranta- ja kehittämisseminaari Esityksen sisältö Tutkimuksen

Lisätiedot

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 11.10.2018 Kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Tulossopimus Tavoite Yliopisto Ammattikorkeakoulu Tohtorit 2 - Ylemmät tutkinnot 20 5 Alemmat tutkinnot

Tulossopimus Tavoite Yliopisto Ammattikorkeakoulu Tohtorit 2 - Ylemmät tutkinnot 20 5 Alemmat tutkinnot Tulossopimus 01 Tällä sopimuksella Rovaniemen ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto ja Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti (MTI) sopivat toiminnan tavoitteista, kehittämistoimenpiteistä ja resursseista.

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Rehtorin asettama tenure track ryhmä asettaa yleiset tavoitteet kullekin vakinaistamispolun vaiheelle.

Rehtorin asettama tenure track ryhmä asettaa yleiset tavoitteet kullekin vakinaistamispolun vaiheelle. 1 (5) VAKINAISTAMISPOLKU JA ARVIOINTIMENETTELY YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Vakinaistamispolkua koskevat ohjeet Rehtori on antanut vakinaistamispolkua koskevan menettelyohjeen 6.2.2013. Tämä ohje

Lisätiedot

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Jukka Kola Professori, Vararehtori Valtakunnalliset opintoasiainpäivät 11.-12.10.2012 Helsingin yliopisto 18.10.2012 1 Opetustoiminnan johtaminen

Lisätiedot

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN

OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLISEN YHTEISTYÖN N KEHITTÄMINEN Rehtori Lauri Lantto Oulun seudun ammattikorkeakoulu KOHTI UUTTA KORKEAKOULULAITOSTA Korkeakoulujen rakenteellisen

Lisätiedot

Johtokunta Timo Koivurova Kokous 4/2017 Paikka: Arktinen keskus, Thule-kokoushuone

Johtokunta Timo Koivurova Kokous 4/2017 Paikka: Arktinen keskus, Thule-kokoushuone 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 59 :n mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta, jollei hallintoelin ole

Lisätiedot

9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018

9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018 9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018 2 Teknologia muuttaa maailmaa, ihmiset rakentavat tulevaisuuden. 3 Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 51

Lisätiedot

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012 Oivaltamisen iloa Suomi vuonna 2025 Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012 Markku Lahtinen Tammikuu 2012 TAMK Yksi suurimmista Suomen suurimpia ammattikorkeakouluja yli 11 000 opiskelijaa 2500 aloittavaa tutkinto-opiskelijaa

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020 Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia.

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot