1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan esittely. 3 Lapin yliopiston toimintakertomus vuodelta 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan esittely. 3 Lapin yliopiston toimintakertomus vuodelta 2010"

Transkriptio

1 HALLITUS Kokous 03/11 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan esittely 3 Lapin yliopiston toimintakertomus vuodelta Yliopiston henkilöstötilinpäätös ja henkilöstön työtyytyväisyys 5 Yliopiston henkilöstöpolitiikan linjaukset 6 Lausunto taideyliopistoselvitystyöryhmän muistiosta 7 Ilmoitusasiat 8 Muut asiat

2 Aika klo 12:00 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston hallintojohtosäännön 59 :n toisen momentin mukaan kutsu monijäseniseen hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta, jollei hallintoelin toisin ole päättänyt. Uuden hallituksen tekemän päätöksen mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään seitsemän vuorokautta ennen kokousta ja kokouksen asialista on lähetettävä viimeistään viisi vuorokautta ennen kokousta. Johtosäännön 61 :n mukaan yliopiston hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Esitys Päätös Todettaneen kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin.

3 valmistelija: Juha Perttula Aika klo 12:00 2 Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan esittely Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani Juha Perttula esittelee tiedekuntaa. Päätös Suoritettiin.

4 valmistelija: Tarja Särkkä Aika klo 12:00 3 Lapin yliopiston toimintakertomus vuodelta 2010 Uuden yliopistolain myötä Lapin yliopisto siirtyi kirjanpitolain (1336/1997) alaisuuteen. Kirjanpitolautakunta on antanut kirjanpitolain pohjalta yleisohjeen toimintakertomuksen laadinnasta Lapin yliopiston toimintakertomuksen tulee olla luonteeltaan yliopiston hallituksen kertomus yliopiston vuoden 2010 toiminnasta. Yliopiston toimintakertomus ja tilinpäätös muodostavat toisiaan täydentäen Lapin yliopiston tasekirjan. Kirjanpitolain mukaan toimintakertomuksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot yliopiston tuloksista ja taloudellisesta toiminnasta ja sen tulee suuntautua tulevaisuuteen (toiminnan jatkuvuus). Yleisiä laadintaperiaatteita ovat olennaisuus, johdonmukaisuus sekä varovaisuus ja luotettavuus. Asiakirjan tulee sisältää olennaiset tapahtumat tilikaudella ja sen päättymisen jälkeen, arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä, selvitys tutkimus- ja kehittämistoiminnan laajuudesta, arvio riskeistä ja epävarmuustekijöistä, arvio taloudellisesta asemasta ja tuloksesta, tunnusluvut liiketoiminnasta, taloudellisesta asemasta ja tuloksesta, tiedot henkilöstöstä ja kirjanpitovelvollisen yhteisömuotoon perustuvat tiedot. Liitteeseen 1 on valmisteltu keskusteluluonnos Lapin yliopiston toimintakertomukseksi vuodelle ESITYS Keskusteltaneen Lapin yliopiston vuoden 2010 toiminnasta ja toimintakertomuksen sisällöllisistä painotuksista liitteen 1 pohjalta. LIITE Lay toimintakertomus 2010 PÄÄTÖS Keskusteltiin ja evästettiin valmisteluorganisaatiota rakenteen ja sisällön loppuvalmisteluun.

5 valmistelija Mirja Väyrynen Aika klo 12:00 4 Yliopiston henkilöstötilinpäätös ja henkilöstön työtyytyväisyys Yliopistossa tehdään vuosittain henkilöstötilinpäätös. Henkilöstötilinpäätös on osa yliopiston suunnittelu-, seuranta- ja ohjausjärjestelmää sekä yliopiston laadunvarmistusta. Se kertoo yliopiston henkilöstömäärän ja rakenteen kehityksestä, henkilöstön vaihtuvuudesta, työajan käytöstä, työtyytyväisyydestä ja henkilöstökustannusten muodostumisesta. Henkilöstötilinpäätös tukee yliopiston toimintakertomusta henkilöstövoimavarojen osalta. Henkilöstötilinpäätös sisältää henkilöstölle suunnatun työtyytyväisyyskyselyn tulokset. Kysely tehtiin vuoden 2010 marraskuussa yhdeksässä yliopistossa, mikä mahdollistaa Lapin yliopiston tulosten vertailun muihin yliopistoihin. Liitteenä 1 on luonnos Lapin yliopiston vuoden 2010 henkilöstötilinpäätöksestä, joka täydentyy tilinpäätöstietojen valmistuttua. Liitteenä 2 on tiivistelmä yliopiston työtyytyväisyyskyselyn tuloksista. Esitys Liitteet Päätös Keskusteltaneen yliopiston henkilöstötilinpäätöksestä ja työtyytyväisyyskyselyn tuloksista. Henkilöstötilinpäätös 2010 luonnos Työtyytyväisyyskyselyn yhteenveto 2010 julkaistu Keskusteltiin ja todettiin, että tulokset käydään vielä läpi yksiköissä.

6 valmistelija: Mirja Väyrynen Aika klo 12:00 5 Yliopiston henkilöstöpolitiikan linjaukset Yliopiston henkilöstörakenteen kehittämisen lähtökohtana on yliopistolaki, Lapin yliopiston hallintojohtosääntö ja aikaisemmin hyväksytty ( ) opetus- ja tutkimushenkilökunnan tehtävärakenne. Aikaisemmassa yliopistoasetuksessa (115/1998) 9 :ssä oli määritelty virat, joihin yliopistot pystyivät täyttämään määräajaksi enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Näitä virkoja olivat yliassistentin, assistentin ja apulaisopettajan virat. Uusi yliopistolaki ei sisällä tällaista määräaikaisuutta. Uuden yliopistolain myötä määräaikaisten työsopimusten käyttö on mahdollista, jos se on yliopiston toiminnan ja töiden järjestelyjen kannalta perusteltua eikä tarkoituksena ole kiertää työntekijän suojaksi säädettyjä irtisanomissuojasäännöksiä. Määräaikaisten työsopimusten käytölle on laillinen peruste esimerkiksi tilanteissa, joissa on kyse neliportaiseen tutkijanuraan liittyvistä tehtävistä. Määräaikaisten työsopimusten käyttö ei ole sallittua, mikäli yliopistolla on pysyvä työvoiman tarve. Toisaalta määräaikaisten sopimusten käyttö on mahdollista, kun menettelyyn on perusteltu syy, kuten työn luonne, sijaisuus, harjoittelu tai muu näihin rinnastettava syy sekä muu suoritettavaan työhön liittyvä peruste kuten alan vakiintunut käytäntö. Lapin yliopiston opetus- ja tutkimushenkilökunnan tehtävärakenteen kehittämisen lähtökohtana on suunnitella yliopistolle soveltuva neliportainen Tenure Track - järjestelmä. Yliopisto otti käyttöön neliportaisen opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävärakenteen vuonna Opetus- ja kulttuuriministeri on sisällyttänyt Tenure track -järjestelmän kehittämisen yliopiston sopimukseen kaudelle Lisäksi palautteessaan Lapin yliopistolle ministeriö edellyttää, että yliopisto varmistaa painoalojensa riittävän rahoituspohjan. Yliopiston strategian toimeenpanosuunnitelman mukaan vapautuvia voimavaroja kohdennetaan tukemaan yliopiston strategisten kärkien kehittämistä. Tenure

7 track -järjestelmä on tarkoituksenmukaista kytkeä yliopiston strategisten kärkien kehittämiseen. Liitteenä 1 yhteenveto on yliopiston henkilökunnan sijoittumisesta eri henkilöstöryhmiin. Liitteenä 2 on vertailu Lapin yliopiston tiedekuntien suhteellisesta osuudesta edustamansa koulutusalan kokonaisuudesta. Esitys Liitteet Päätös Keskusteltaneen yliopiston henkilöstöpolitiikan linjauksista. Lapin yliopiston henkilökunta pdf Lapin yliopiston tiedekuntien suhteellinen osuus edustamansa koulutusalan kokonaisuudesta 2009 Keskusteltiin ja annettiin linjauksia asian jatkovalmisteluun.

8 valmistelija: Tarja Särkkä Aika klo 12:00 6 Lausunto taideyliopistoselvitystyöryhmän muistiosta Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti selvityksen, jonka tavoitteena oli vahvistaa taideyliopistojen roolia taiteen ja kulttuurin laadun, vaikuttavuuden ja kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistamisessa. Ministeriö asetti työryhmän selvittämään, millä edellytyksillä maahamme voidaan synnyttää kansallisesti ja kansainvälisesti nykyistä vahvempi Taideyliopisto. Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä- Kotola on toiminut työryhmän jäsenenä. Työryhmän muistio on liitteenä 1. selvitystyöryhmä esittää, että Kuvataideakatemiasta, Sibelius-Akatemiasta ja Teatterikorkeakoulusta muodostettaisiin monialainen Taideyliopisto, joka aloittaisi toimintansa vuonna Taideyliopisto profiloituisi kansainväliseksi vapaan taiteen yliopistoksi. Palautteessaan Lapin yliopiston toiminnasta vuodelta 2009 Opetus- ja kulttuuriministeriö on edellyttänyt, että Lapin yliopisto hyödyntää taideteollisen alan kehittämisessä taideyliopistoselvityksen tuloksia ja luo riittävät yhteistyön ja toimintarakenteet muiden taidealojen kanssa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt yliopistolta lausunnon taideyliopistoselvitystyöryhmän muistiosta mennessä. Liitteeseen 2 on valmisteltu luonnos Lapin yliopiston lausunnoksi taideyliopistoselvitystyöryhmän muistiosta. Esitys Liitteet Päätös Päätettäneen hyväksyä Lapin yliopiston lausunto taideyliopistoselvitystyöryhmän muistiosta liitteen 2 mukaisena. Taideyliopistoselvitys liite 1 asiakohta 6.pdf Lausunto taideyliopistoselvitystyöryhmän muistiosta Hyväksyttiin ja valtuutettiin puheenjohtaja ja rehtori hyväksymään vielä tarvittavat tekniset muutokset.

9 1 Luonnos Lapin yliopiston lausunto taideyliopistoselvitystyöryhmän muistiosta 2011:1 Lapin yliopiston hallitus esittää, että Opetus- ja kulttuuriministeriö ottaa jatkovalmistelussaan huomioon seuraavat näkökohdat. Lapin yliopisto pitää hyvänä ehdotusta pääkaupunkiseudun pienien taideyliopistojen voimavarojen kokoamisesta yhteen vahvemman, vapaaseen taiteeseen profiloituvan Taideyliopiston muodostamiseksi. Taideyliopiston perustaminen ei kuitenkaan saa vaarantaa muualla Suomessa toimivien taideyliopistojen toimintaa ja resursointia. Resurssien turvaaminen on erityisen tärkeää Lapin yliopistolle myös siitä näkökulmasta, että taidekorkeakoulujen tutkimusta arvioinut kansainvälinen arviointiryhmä esitti huolensa Lapin yliopiston tutkimuksen opetuksen- ja ohjausresurssien riittävyydestä (Suomen Akatemian julkaisuja 9/09). Toteutuessaan Taideyliopisto muodostaa vapaaseen taiteeseen profiloituvan yksikön. Sen profiili poikkeaa riittävän selvästi Aalto-yliopistosta ja Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnasta. Aalto-yliopiston keskittyessä taideteollisuuden, tekniikan ja kauppatieteen vuorovaikutukseen profiloituu Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta koko yliopiston profiilin ja strategian mukaisesti soveltavan taiteen, yhteiskuntatieteiden ja ympäristön vuorovaikutukseen. Taide- ja tiedeyliopiston tiedekuntarakenne, mukaan lukien Arktinen keskus ja Kansainvälinen University of the Arctic verkosto, tarjoaa taiteen ja tutkimuksen vuorovaikutukseen erinomaiset mahdollisuudet. Tämä ainutlaatuinen koulutus- ja tutkimuskokonaisuus tulee ottaa huomioon tehtäessä päätöksiä valtakunnallisesta taidekoulutus- ja tutkimusrahoituksesta. Lapin yliopisto kouluttaa vuosittain valmistuvista taiteen maistereista ja tohtoreista runsaat 33 %. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna Lapin yliopisto on merkittävä yhteistyökumppani monella toiminnan tasolla. Jatkovalmistelussa tämä on syytä ottaa huomioon. Muistiossa käsitellään Taideyliopistojen välistä yhteistyötä. Epäselväksi jää, onko luvun tarkoitus käsitellä tulevan Taideyliopiston vai olemassa olevien taideyliopistojen yhteistyötä. Yhteistyötä koskeva kommentti viitannee vain taideyliopistojen välisiin, mutta ei taidealoille kouluttavien monialaisten yliopistojen sisäisiin, monialaisuuteen perustuviin vahvuuksiin. Tekstin pääpaino on Taideyliopiston eri osapuolien yhteistyökumppaneissa ja yhteistyömuodoissa. Luvussa mainitaan myös Aalto-yliopiston, Lapin yliopiston, Tampereen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston yhteinen maisteriohjelma, mutta ei taidekorkea-

10 2 koulujen jo olemassa olevia tutkijakouluja. Lapin yliopisto on mukana valtakunnallisissa Elomedian, Viestintätieteiden (Core) ja Muotoilun kytkennät (Design Connection) -tutkijakouluissa ja niiden kautta verkottuneena useisiin luvussa mainittuihin korkeakouluihin. Lisäksi Kuvataideakatemialla ja Lapin yliopistolla on ollut yhteistyötä mm. yhteisten seminaarien ja työpajojen muodossa. Muistiossa on mainittu paikkakuntia, joissa taideyliopistot antavat opetusta. Lapin yliopiston muualla kuin Rovaniemellä tarjoamaa opetusta ei tuoda esille. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan opetustarjonta on levittynyt laajaalaisesti eri puolelle Pohjois-Suomea saamelaisalue mukaan lukien. Taiteiden tiedekunnan tarjoamaa tutkinto-opetusta on järjestetty myös Kajaanissa ja Piippolassa toteutetuissa maisteriohjelmissa. Lisäksi Lapin korkeakoulukonserniin rakentuvan Pohjoisen Kulttuuri-instituutin puitteissa taiteiden tiedekunnan tutkintoon johtavaa opetusta (mm. soveltavan kuvataiteen ja äänisuunnittelun maisteriohjelmat) tullaan järjestämään Kemi-Tornio -alueella. Muistiossa korostetaan, ettei selvitystyöryhmän työn lähtökohtana ollut säästöjen hakeminen Taideyliopistojen yhdistämisestä, vaan tarkoituksena oli pohtia, miten Taideyliopistojen koulutusta, taiteellista toimintaa, tutkimusta ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta voitaisiin vahvistaa. Jotta Taideyliopistojen yhdistäminen olisi kannatettavaa, tulee sen tukea myös toiminnallisia, rakenteellisia ja taloudellisia etuja. Muistiossa tuodaan esille mm. pienille yliopistoille raskaat keskushallintotehtävät sekä yliopistolliset prosessit, jotka koetaan myös opetushenkilökunnan toimintaa raskauttavina tekijöinä. Rakenteita kehittämällä tähän tulisi voida vaikuttaa. Selvitystyöryhmä esittää valtion rahoitukseen Taideyliopistojen arvion mukaan 18 miljoonan euron pysyvää tasokorotusta. Lisärahoitus tulisi muistion mukaan kohdentaa pääsääntöisesti Taideyliopiston toiminnan ja sisältöjen kehittämiseeni. Mahdollinen lisärahoitus on kohdennettava lisärahoituksena yliopistokehykseen, jotta muut yliopistot eivät joudu lisärahoituksen maksajiksi. Mahdollista rahoitusta ja lisärahoitusta päätettäessä on otettava huomioon Lapin yliopiston taideopetus ja osoitettava lisärahoitusta myös Lapin yliopistolle. Kuten selvityksessä todetaan, tulee taideopetuksessa turvata pienryhmäopetus, opetus- ja tutkimushenkilökunnan oman taiteellisen toiminnan ja tutkimuksen mahdollisuus, tutkimusedellytysten parantaminen sekä kansainvälisyys. Kaikki nämä toiminnat on turvattava myös Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan taideopetukselle. Lapin yliopisto pyytää ministeriötä ottamaan huomioon jatkovalmistelussa myös sen, että käsite Taideyliopisto on ongelmallinen. Muistiossa puhutaan Taideyliopistosta ja taideyliopistoista. Ensimmäisessä merkityksessä käsite tarkoittaa Kuvataideakatemiasta, Sibelius-Akatemiasta ja Teatterikorkeakoulusta mahdollisesti muodostettavaa uutta korkeakoulua. Jälkimmäisessä merkityksessä sillä tarkoitetaan kaikkia Suomen taideyliopistoja eli mainittujen kolmen yliopiston lisäksi Aalto-yliopistoa ja Taideteollista korkeakoulua, Lapin yliopiston taiteiden tiedekuntaa ja Tampereen yliopiston näyttämötaiteen lai-

11 3 tosta. Kolmesta jälkimmäisestä yliopistosta kukin on taideyliopisto, mutta ei osa Taideyliopistoa. Vaikka selvitys kokonaisuudessaan on huolellisesti tehty ja siinä on pyritty ottamaan huomioon eri toimijatahot, jatkovalmistelua tarvitaan edelleen. Jatkovalmisteluihin on tarpeen kytkeä myös muut taidealan yliopistot ja taiteen kenttä kiinteästi mukaan.

12 Aika klo 12:00 7 Ilmoitusasiat - Lapin korkeakoulukonsernin päätöksentekojärjestelmän kehittäminen Esitys Päätös Todettaneen. Todettiin.

13 Aika klo 12:00 8 Muut asiat Lapin yliopiston hallintojohtosäännön 59 :n mukaan hallintoelin voi läsnä olevien jäsenten yksimielisellä päätöksellä ottaa käsiteltäväkseen asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa Muita asioita ei ollut.

Taideyliopistoselvityksen tilannekatsaus 2.12.2010

Taideyliopistoselvityksen tilannekatsaus 2.12.2010 Taideyliopistoselvityksen tilannekatsaus 2.12.2010 Taideyliopistoselvitystyöryhmän tehtävät Selvitystyöryhmän tulee: tehdä esitys siitä, millä edellytyksillä maahamme voidaan synnyttää kansallisesti ja

Lisätiedot

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 20.8.2012 Kokous 7/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin

Lisätiedot

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 10/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kärkihankkeiden esittely 3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille 2013 2016 4. Lapin yliopiston

Lisätiedot

Kokouksen lopuksi (tai välillä) nautitaan perinteinen Pohjanhovin joululounas.

Kokouksen lopuksi (tai välillä) nautitaan perinteinen Pohjanhovin joululounas. ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 15.12.2015 Kokous 8/2015 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Taiteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat 3. Katsaus sijoitusnäkymiin ja sijoitusstrategian

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/ ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 2/2019 1 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston rehtorin valintaprosessin käynnistäminen 3. Rekrytointiprofiilin luonnoksen aloittaminen

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö. 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto kaudelle

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö. 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto kaudelle ASIALISTA UUSI HALLITUS 24.8.2009 Kokous 02/09 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Rehtorin katsaus 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö 4 Rehtorisopimus 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 4/ ASIALISTA

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 4/ ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 4/2019 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Rehtorin valinta ja johtamisjärjestelmäanalyysi 3. Hallituksen itsearviointi 4. Sopimusvalmistelu Lapin yliopisto OKM

Lisätiedot

6. Katsaus yhteiskuntatieteiden rakenteelliseen kehittämiseen

6. Katsaus yhteiskuntatieteiden rakenteelliseen kehittämiseen ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 24.11.2014 Kokous 9 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. OKM:n palaute yliopistoille 3. Kandipalauteanalyysi 4. Katsaus yliopiston brändityöhön 5.

Lisätiedot

2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat

2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 3.11.2015 Kokous 7/2015 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat 3. Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 3/ ASIALISTA

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 3/ ASIALISTA ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 3/2019 16.4.2019 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston rehtorin valintaprosessi (ei julkinen) 3. Lapin yliopiston vuoden 2018 tilinpäätöksen

Lisätiedot

5. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelman hyväksyminen. Lapin yliopiston määrärahahaku korkeakoulujen hakijasuman purkua varten.

5. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelman hyväksyminen. Lapin yliopiston määrärahahaku korkeakoulujen hakijasuman purkua varten. LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 4/2014 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston sijoitustoiminnan tilanne 3. Lapin yliopiston strategia vuoteen 2025 4. Lapin yliopiston

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007 HALLITUS Kokous 2/08 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Hallintotieteen yliopistonlehtorin virka 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos 5 Edustajan nimeäminen

Lisätiedot

6. Linjaukset koskien Professor of Practice -nimikkeen käyttöönottoa

6. Linjaukset koskien Professor of Practice -nimikkeen käyttöönottoa ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 25.4.2017 Kokous 3/2017 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. LUC2020-kehittämisohjelman tilannekatsaus 3. Lapin korkeakoulukirjaston perustaminen

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/12

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/12 ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 20.6.2012 Kokous 6/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin korkeakoulukonsernin tulevaisuuden skenaarioita, keskustelu 3. Hallituksen toiminnan

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2017 ASIALISTA

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2017 ASIALISTA ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 26.9.2017 Kokous 6/2017 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston vararehtoreiden valinnan valmistelu 3. Lapin yliopiston budjettikehys

Lisätiedot

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 7/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin johtoryhmälle

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen YLIOPISTOKOLLEGIO 28.5.2015 Kokous 01/15 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen 3 Toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen

Lisätiedot

3. Lapin korkeakoulukonsernin rakenteellinen kehittäminen. 5. Harjoittelukoulun yhtenäiskouluksi muuttamisen tilannekatsaus

3. Lapin korkeakoulukonsernin rakenteellinen kehittäminen. 5. Harjoittelukoulun yhtenäiskouluksi muuttamisen tilannekatsaus ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 29.9.2015 Kokous 6/2015 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Varainkeruun tilannekatsaus 3. Lapin korkeakoulukonsernin rakenteellinen kehittäminen

Lisätiedot

2. Katsaus ministeriön Oulu Lappi tapaamiseen Katsaus Arktisen neuvottelukunnan kokoukseen

2. Katsaus ministeriön Oulu Lappi tapaamiseen Katsaus Arktisen neuvottelukunnan kokoukseen ASIALISTA 17.2.2016 LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 24.2.2016 Kokous 2/2016 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Katsaus ministeriön Oulu Lappi tapaamiseen 4.2.2016 3. Katsaus Arktisen neuvottelukunnan

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO UNIVERSITY OF LAPLAND PÖYTÄKIRJA

LAPIN YLIOPISTO UNIVERSITY OF LAPLAND PÖYTÄKIRJA UNIVERSITY OF LAPLAND LAPIN YLIOPISTON HALLITUS ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Katsaus sijoitusnäkymiin ja sijoitustoiminnan tilanteeseen 3. Lapin yliopiston talousarvion hyväksyminen

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 5/ ASIALISTA : Ma

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 5/ ASIALISTA : Ma ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 5/2019 26. 27.8.2019 ASIALISTA : Ma 26.8.2019 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Talouden tervehdyttämisen linjaukset sekä strategiset valinnat ja investoinnit

Lisätiedot

2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen (ei julkinen)

2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen (ei julkinen) ASIALISTA 11.4.2016 LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 19.4.3016 Kokous 3/2016 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien.

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien. Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin tiistaina 24.9.2013 klo 8.15 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

ASIALISTA: LAPIN YLIOPISTON UUDEN HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

ASIALISTA: LAPIN YLIOPISTON UUDEN HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS LAPIN YLIOPISTO UNIVERSITY OF LAPLAND LAPIN YLIOPISTON UUDEN HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS ASIALISTA: 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan

Lisätiedot

2. Lapin ammattikorkeakoulun strategia ja tulevaisuuden näkymiä. 4. Katsaus Lapin korkeakoulukonsernin instituuttien ja SOCIOPOLISyhteistyörakenteen

2. Lapin ammattikorkeakoulun strategia ja tulevaisuuden näkymiä. 4. Katsaus Lapin korkeakoulukonsernin instituuttien ja SOCIOPOLISyhteistyörakenteen LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 1/2014 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin ammattikorkeakoulun strategia ja tulevaisuuden näkymiä 3. Katsaus vuoden 2013 sijoitustoiminnan tuloksiin

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 1/ ASIALISTA 1

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 1/ ASIALISTA 1 ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2019 28.1.2018 ASIALISTA 1 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. LUC2020-kehittämisohjelman tilannekatsaus 3. Yliopistojen rahoitusmalli 20121 2024 4. Talouden

Lisätiedot

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Muotoilun semantiikan ja historian dosentuuri

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Muotoilun semantiikan ja historian dosentuuri HALLITUS 24.3.2004 Kokous 4/04 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Muotoilun semantiikan ja historian dosentuuri 4. Kulttuurimatkailun professorin viran muuttaminen

Lisätiedot

Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016

Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016 Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016 TEHTÄVÄNTÄYTTÖSELOSTE Muodin ja vaatetuksen professorin tehtävä ajalle 1.1.2017 31.12.2021 Toimintaympäristön kuvaus Lapin yliopisto on Euroopan unionin pohjoisin

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06 LAPIN YLIOPISTO 1 Läsnä + (pj) +Päivi Naskali(vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 3/2008, 19.3.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä.

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä. 1 LAPIN YLIOPISTO 341 3236 Aika tiistai 22.3.2005 klo 12.00 Ravintola Felli Akvaario-kabinetti (Yliopistonkatu 8, päärakennus). Läsnä + (pj) =Päivi Naskali (vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros). LAPIN YLIOPISTO 1 Tuula Tolppi 341 3236 keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin

Lisätiedot

Arktinen keskus Johtokunta Timo Koivurova Kokous 1/2016 Paikka: Arktinen keskus, Thule-kokoushuone

Arktinen keskus Johtokunta Timo Koivurova Kokous 1/2016 Paikka: Arktinen keskus, Thule-kokoushuone 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 59 :n mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta, jollei hallintoelin ole

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Tutkimusprofessoreiden virkasopimus. 5 Tutkijan (A20) viran muuttaminen erikoistutkijan (A24) viraksi

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Tutkimusprofessoreiden virkasopimus. 5 Tutkijan (A20) viran muuttaminen erikoistutkijan (A24) viraksi JOHTOKUNTA 12.06.2003 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Arktisen keskuksen johtokunnan varapuheenjohtajan nimeäminen 4 Tutkimusprofessoreiden virkasopimus 5 Tutkijan

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 5 JA 7 :N MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta 2

Lisätiedot

Kokous 2/2007 Paikka: Hallituksen kokoushuone

Kokous 2/2007 Paikka: Hallituksen kokoushuone 1 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n mukaa kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta. Kokouskutsussa on mainittava

Lisätiedot

7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri.

7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri. 7.3.2005 Yliopistojen rehtorien neuvoston työryhmä on rehtori Perttu Vartiaisen puheenjohdolla pohtinut yliopistojen opetus- ja tutkimusvirkarakennetta. Työryhmän raportti valmistui tammikuussa 2004, ja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2016 ASIALISTA

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2016 ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2016 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Harjoittelukoulun yhtenäiskouluprojektin tilannekatsaus 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Matematiikan didaktiikan lehtorin viran muuttaminen matematiikan didaktiikan yliopistonlehtorin viraksi

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Matematiikan didaktiikan lehtorin viran muuttaminen matematiikan didaktiikan yliopistonlehtorin viraksi HALLITUS 11.11.2008 Kokous 8/08 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Kuntoutuksen dosentuuri 4 Matematiikan didaktiikan lehtorin viran muuttaminen matematiikan didaktiikan

Lisätiedot

AALTO-KORKEAKOULU. opetusministeri Sari Sarkomaa

AALTO-KORKEAKOULU. opetusministeri Sari Sarkomaa AALTO-KORKEAKOULU opetusministeri Sari Sarkomaa Valtioneuvosto valtuutti torstaina 29.5. opetusministerin allekirjoittamaan perustettavan korkeakoulusäätiön säädekirjan ja säännöt. Edellytyksenä allekirjoittamiselle

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Valmistelutyöryhmän esitys hallituksen ulkopuolisiksi jäseniksi

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Valmistelutyöryhmän esitys hallituksen ulkopuolisiksi jäseniksi YLIOPISTOKOLLEGIO 11.11.2014 Kokous 04/14 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Valmistelutyöryhmän esitys hallituksen ulkopuolisiksi jäseniksi 3 Ilmoitusasiat 4 Muut asiat : 040-484 4000

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 10/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 10/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 10/2009, 25.11.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Sijoitustoiminnan tilannekatsaus. 3 Opiskelijoiden sisäänottomäärä vuonna 2012

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Sijoitustoiminnan tilannekatsaus. 3 Opiskelijoiden sisäänottomäärä vuonna 2012 PÖYTÄKIRJA 18.10.2011 LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 17.10.2011 Kokous 8/11 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Sijoitustoiminnan tilannekatsaus 3 Opiskelijoiden sisäänottomäärä vuonna 2012

Lisätiedot

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön.

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön. 1 341 3236 (Yliopistonkatu 8, E-siipi 3. kerros). Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan 17.12.2003 vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n

Lisätiedot

Kauppatieteiden tulevaisuus periferiassa. Ilkka Virtanen Ylioppilaskuntien periferiatapaaminen Vaasassa

Kauppatieteiden tulevaisuus periferiassa. Ilkka Virtanen Ylioppilaskuntien periferiatapaaminen Vaasassa Kauppatieteiden tulevaisuus periferiassa Ilkka Virtanen Ylioppilaskuntien periferiatapaaminen Vaasassa Seminaarialustus Yliopistolaki, 4 Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanin vaali 3. Muut asiat Tiedekuntaneuvosto Kokous Dekaanin vaalikokous Hallintopäällikkö

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 8/2009, 30.9.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan valintaperusteet ja valittavien opiskelijoiden

Lisätiedot

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018).

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018). Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin torstaina 15.12.2011 klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 6/ ASIALISTA

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 6/ ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 6/2018 11.12.2018 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Korkeakoulukonsernin strategiatyön tilannekatsaus 3. Tilannekatsaus yliopiston strategista profiloitumista

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 9.12.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

Kokous 2/2009 Paikka: Hallituksen kokoushuone

Kokous 2/2009 Paikka: Hallituksen kokoushuone 1, pj. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n mukaa kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta. Kokouskutsussa on

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö TAIDEYLIOPISTO Johtosääntö Käsittely: 1. Taideyliopiston johtosääntötoimikunta 10.8.2012 Johtosäännön lähtökohdat ja periaatteet 2. Hallituksen iltakoulu 16.8.2012 Kollegion jäsenmäärä ja valinta 3. Taideyliopiston

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. (0294 48)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. (0294 48)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi Tiedekuntaneuvosto 3/12 2.10.2012 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 7/12 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 8/12 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 9/12 3 Teknillisen tiedekunnan

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kasvatustieteen, erityisesti biologian didaktiikan dosentuuri. 5 Finanssioikeuden professorin virka

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kasvatustieteen, erityisesti biologian didaktiikan dosentuuri. 5 Finanssioikeuden professorin virka HALLITUS kokous 11/09 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Kasvatustieteen, erityisesti biologian didaktiikan dosentuuri 4 Ympäristösosiologian dosentuuri 5 Finanssioikeuden

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 5/ ASIALISTA

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 5/ ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 5/2018 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Matkailututkimuksen ja koulutuksen visio 3. Lapin yliopiston strategian toteutuminen indikaattorin valossa

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta UUSI HALLITUS Kokous 01/09 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta 3 Yliopiston rehtorin valinta 4 Muut asiat 3210 2211 1 Kokouksen

Lisätiedot

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous KUTSU n jäsenet ja varajäsenet n kokous Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan tiedekunnalle dekaanin keskiviikkona 10. tammikuuta 2018 klo 9.00 tiedekunnan kokoushuoneessa,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu

Lisätiedot

3. Toiminta ja taloussuunnitelma vuosille (Liite 1)

3. Toiminta ja taloussuunnitelma vuosille (Liite 1) JOHTOKUNTA 2.3.2005 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Toiminta ja taloussuunnitelma vuosille 2006 2009 (Liite 1) 4. Seuraavan kokouksen ajankohta LAPIN YLIOPISTO

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Sibelius- Akatemian ohjesääntö. Sibelius- Akatemian ohjesääntö

TAIDEYLIOPISTO. Sibelius- Akatemian ohjesääntö. Sibelius- Akatemian ohjesääntö TAIDEYLIOPISTO Sibelius- Akatemian ohjesääntö Käsittely 1. TaiY- johtosääntötoimikunta 10.8.2012 2. Sibelius- Akatemian johtoryhmä 15.1.2013 3. SibAn osastoneuvostot 2013 4. Akateeminen neuvosto 5.2.2013

Lisätiedot

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille neuvoston jäsenille Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin ja varadekaanin keskiviikkona 18.6.2008 klo 13.15. Kokouspaikkana on hallituksen kokoushuone, Yliopistonkatu

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 3/2008, 19.3.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Tietohallintopäällikön tehtävien hoito. 4 Avoimen yliopiston johtajan virkavapaus

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Tietohallintopäällikön tehtävien hoito. 4 Avoimen yliopiston johtajan virkavapaus HALLITUS 12.2.2003 Kokous 2/03 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Tietohallintopäällikön tehtävien hoito 4 Avoimen yliopiston johtajan virkavapaus 5 Kansainvälisten

Lisätiedot

Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet

Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet Yleistä Palautteessa esitetty kuvio yliopistojen määrällisten tavoitteiden

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 2/12

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 2/12 ASIALISTA 22.2.2012 LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 29.2.2012 Kokous 2/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Opintotukilautakunnan ohjesäännön hyväksyminen 3. Lapin yliopiston tutkijakoulun

Lisätiedot

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 16:00 18:00 Paikka: Helsingin yliopisto, Unioninkatu 40, Istuntosali Jäsenet ja varajäsenet: Maritta Törrönen HY

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin keskiviikkona 14.12.2011 klo 9.00 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen (ei julkinen)

2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen (ei julkinen) PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 19.4.3016 Kokous 3/2016 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen (ei julkinen)

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN Hallitusneuvos Eerikki Nurmi 30.5.2008 Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOLAIN UUDISTAMISEN AIKATAULUTUS Yliopistolain uudistamisen keskeiset

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen ulkopuolisten jäsenten valinnan valmistelu

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen ulkopuolisten jäsenten valinnan valmistelu YLIOPISTOKOLLEGIO 25.9.2014 Kokous 03/14 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Hallituksen ulkopuolisten jäsenten valinnan valmistelu 3 Eron myöntäminen yliopistokollegion varajäsenyydestä

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Perjantai klo 9:00 11:00 Paikka: Puhelinkokous: Soittonumero 0800 136 716, PIN 011124# Jäsenet ja varajäsenet: Maritta Törrönen

Lisätiedot

3. Lapin yliopiston osaamisen suuntaamista koskevat linjaukset. 4. Lapin yliopiston sopimuskauden määrälliset tavoitteet

3. Lapin yliopiston osaamisen suuntaamista koskevat linjaukset. 4. Lapin yliopiston sopimuskauden määrälliset tavoitteet LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 9/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kärkihankkeiden esittely 3. Lapin yliopiston osaamisen suuntaamista koskevat linjaukset 4. Lapin yliopiston

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 11/2011 keskiviikkona klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 11/2011 keskiviikkona klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 17.10.2011.

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 1 LAPIN YLIOPISTO 341 2253 + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö

TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö TAIDEYLIOPISTO Teatterikorkeakoulun ohjesääntö Käsittely 1. TeaKin johtoryhmä 19.2.2013 2. TeaKin johtoryhmä 5.3.2013 3. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 11.3.2013 4. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 15.4.2013

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous 11.6.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnan dekaanin ja varadekaanin

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 1/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 1/06 1 341 3236 Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen

Lisätiedot

Yliopistouudistus Suomessa. Johtaja Anita Lehikoinen

Yliopistouudistus Suomessa. Johtaja Anita Lehikoinen Yliopistouudistus Suomessa Johtaja Anita Lehikoinen 8.6.2010 Yliopistouudistuksen tavoitteet tavoitteena luoda suomalaisille yliopistoille vastaavat toimintaedellytykset kuin parhailla ulkomaisilla yliopistoilla

Lisätiedot

Yliopistoneuvosto Markus Aarto p , Kokous 6/10 Paikka: Hallinnon kokoushuone

Yliopistoneuvosto Markus Aarto p , Kokous 6/10 Paikka: Hallinnon kokoushuone 1 Yliopistoneuvosto Markus Aarto p. 040 484 4000, 2537 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston hallintojohtosäännön 59 :n toisen momentin mukaan kutsu monijäseniseen hallintoelimen

Lisätiedot

keskusmuseo uudistuu

keskusmuseo uudistuu Luonnontieteellinen keskusmuseo uudistuu Luonnontieteelliset museopäivät Juhani Lokki 24.3.2009 Lakiehdotus 71 Luonnontieteellinen keskusmuseo Helsingin yliopiston yhteydessä toimii luonnontieteellinen

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 3/2009, 18.3.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. KTT Janne Järvisen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimenpiteet 4. FT

Lisätiedot

Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä.

Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 9.10.2012.

Lisätiedot

HALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Asialistat. Hallintojohtajaa

HALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Asialistat. Hallintojohtajaa Aihe Aika Paikka Asialistat HALLITUKSEN KOKOUS nro 3/2011 Perjantai 13.5.2011 kello 13.15 Hallituksen kokoushuone HR 144 Hallintojohtajaa A 5 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Rehtori C 2 Alumnin

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TURUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Torstai klo 10:00 15:00 Paikka: Helsingin yliopisto, Päärakennus, Sali 11 Jäsenet ja varajäsenet: Timo Harrikari HY Varsinainen

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Julkishallinnon professorin viran tehtävien hoito. 5 Kulttuurihistorian professorin viran perustaminen

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Julkishallinnon professorin viran tehtävien hoito. 5 Kulttuurihistorian professorin viran perustaminen HALLITUS 29.1.2003 Kokous 1/03 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Sosiaalityön, erityisesti kuntouttavan sosiaalityön professorin viran tehtävien hoito 4 Julkishallinnon

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 5/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 5/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 5/2009, 13.5.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Matkailu- ja elämyspalveluiden emba-hanke 1.1.2009-31.12.2011 3. Pro gradu -tutkielmien

Lisätiedot

Johtokunta Timo Koivurova Kokous 4/2017 Paikka: Arktinen keskus, Thule-kokoushuone

Johtokunta Timo Koivurova Kokous 4/2017 Paikka: Arktinen keskus, Thule-kokoushuone 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 59 :n mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta, jollei hallintoelin ole

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta Oikeustieteiden tiedekunta 14.1.2016 Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 20.1. klo 10.00 alkaen oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa, Yliopistonkatu

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

OULUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 OULUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous 28.5.2008 6/08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Oikeustieteiden tiedekunnan dekaanin

Lisätiedot

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen foorumi: kestävän kehityksen edistäminen korkeakoulujen toiminnassa Tampere 6.4.2016 Riina Vuorento Ohjauksen muodot

Lisätiedot

Taideyliopiston haasteet tulevaisuuden menestyjien kouluttajana. Erik T. Tawaststjerna, Sibelius-Akatemia

Taideyliopiston haasteet tulevaisuuden menestyjien kouluttajana. Erik T. Tawaststjerna, Sibelius-Akatemia Taideyliopiston haasteet tulevaisuuden menestyjien kouluttajana Erik T. Tawaststjerna, Sibelius-Akatemia Akseli Gallen-Kallela: Symposium (1894) Taidekorkeakoulujen historia, lyhyt oppimäärä Sibelius-Akatemia

Lisätiedot

2.7.2015 KASVATUSTIETEEN PROFESSORIN, ERITYISALANA VERTAILEVA KOULUTUS- TUTKIMUS JA KOULUTUSPOLITIIKAN TUTKIMUS TEHTÄVÄ

2.7.2015 KASVATUSTIETEEN PROFESSORIN, ERITYISALANA VERTAILEVA KOULUTUS- TUTKIMUS JA KOULUTUSPOLITIIKAN TUTKIMUS TEHTÄVÄ Dekaanin päätös 1 (5) TEHTÄVÄSELOSTE KASVATUSTIETEEN PROFESSORIN, ERITYISALANA VERTAILEVA KOULUTUS- TUTKIMUS JA KOULUTUSPOLITIIKAN TUTKIMUS TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston kasvatustieteiden

Lisätiedot

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Hyväksytty kasvatustieteiden johtokunnan kokouksessa 3.12.2014 Tekniset korjaukset 20.1.2017 URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Tampereen yliopistossa on tavoitteena

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO 13.2.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 2/2013 Aika Maanantai 18.2.2013 klo 14.00 15.50 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot