Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA"

Transkriptio

1 Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan (TEM-konserni) perustehtävänä on huolehtia Suomen innovaatiotoiminnan ja yritysten toimintaympäristöstä, työ-, hyödyke- ja energiamarkkinoiden toimivuudesta, työntekijöiden työllistymisedellytyksistä sekä alueiden tasapainoisesta kehittymisestä globaalissa taloudessa. TEM-konsernin visiossa Suomi on kestävän taloudellisen kehityksen, vakaan tuottavuuden kasvun ja korkean työllisyyden maa. Myös kansainvälisissä kilpailukyky- ja hyvinvointivertailuissa Suomi on maailman huippua. Tämä menestys perustuu huippuosaamiseen, innovaatioihin, yrittäjyyteen, luovuuteen, aktiiviseen työvoimapolitiikkaan, työelämän kehittämiseen, toimiviin hyödykemarkkinoihin, määrätietoiseen energia- ja ilmastopolitiikkaan, alueiden elinvoimaisuuteen ja kansainvälisyyteen. Hallitusohjelmassa linjataan hallinnonalalle monia rakenteellisia uudistuksia: arvioidaan tutkimuksen ja tuotekehityksen tuloksia muun muassa tehtyjen arviointien ja suositusten pohjalta sekä uudistetaan tukijärjestelmiä ja toteutetaan työvoimapolitiikan rakenteiden ja sisällön arviointi työllisyystoimien laadun, tehokkuuden ja vaikuttavuuden parantamiseksi. Lisäksi arvioidaan EU:n alue- ja rakennepolitiikan hallinnon toimivuus sekä yksinkertaistetaan menettelytavat. Toimintaympäristö Tuotannon kasvuvauhdin ennustetaan heikentyvän vuonna. Työllisyystilanne parantuu edelleen, mutta myös siinä vauhti hidastuu vuoteen verrattuna. Euroopan velkakriisi heijastuu talousnäkymiin epävakautena ja erot EU-maiden välillä ovat suuria. Taloustilanne hankaloittaa viennin suotuisaa kehitystä ja viennin kasvu onkin pysähtynyt. Maailmantaloudessa kasvun painopiste onkin siirtymässä Aasiaan Kiinan ja Intian vetäminä. Kasvu edellyttää rakennemuutosta; toisaalta yritysten jatkuvaa kehittämistä ja toisaalta luopumista sellaisista aloista ja toiminnoista, jotka eivät ole kilpailukykyisiä. Palvelualojen osuuden kasvu jatkuu ja kansainväliset liiketoimet lisääntyvät. Työllisiä oli Suomessa vuonna keskimäärin henkilöä. Vaikka taantuma oli odottamattoman jyrkkä, siitä toivuttiin nopeammin kuin mitä osattiin ennustaa. Väestön ikääntymisen myötä Suomessa on panostettava tuottavuuden parantamiseen ja innovaatioihin. Työvoiman tarjonnan niukentuessa taloudellinen kasvu syntyy pääosin työn tuottavuuden nousun kautta. Suomen talous on monilla sektoreilla lähellä teknologian eturintamaa, mistä syystä tutkimus- ja innovaatiotoiminnan hyötyvaikutuksia joudutaan jatkossa enenevässä määrin tavoittelemaan kokeilevilla ja suurempaa riskinottoa sisältävillä hankkeilla. Ilmaston lämpenemisen torjunta edellyttää, että taloudellista kehitystä on globaalisti käännettävä ympäristöystävällisempään suuntaan. Siksi ekologinen tuotanto, vähähiilisen energian ja biopolttoaineiden käyttöönotto sekä investoinnit teknologiaan ovat tulevina vuosina nopeasti kasvavia talouden osa-alueita. Globaalisti kiristyvässä kilpailussa Suomen runsaissa luonnonvaroissa ja osaamisessa piilee merkittäviä uusia mahdollisuuksia tuottaa arvonlisää ja hyvinvointia. Keskeisimmät mahdollisuudet perustuvat biotalouden, mineraalitalouden ja vesitalouden kehittämiseen. Yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet Työ- ja elinkeinoministeriö toteuttaa hallituksen työ- ja elinkeinopolitiikkaa yhdessä hallinnonalan yksiköiden ja yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa. TEM-konserni on suomalaisen työ- ja elinkeinoelämän toimintaympäristön rakentaja. Konsernin tärkeimpänä tavoitteena on kestävällä pohjalla oleva korkea työllisyys. Tavoitteeseen pääsemiseksi konserni edistää tuottavuutta, osaamista sekä talouden ja alueiden kansainvälistä kilpailukykyä. Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut toimialalleen seuraavat konsernistrategian linjauksista johdetut yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet vuodelle : Korkean arvonlisän yritystoiminta kasvaa. Nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys vähenee ja työelämän laatu parantuu. Rakenteelliset kilpailun esteet vähenevät. Suomen energiaomavaraisuus kasvaa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Talousarvioesitykseen liittyvät tasa-arvovaikutukset Vaikka naisten ja miesten asema työmarkkinoilla on nykyisin jo monilta osin suhteellisen samanlainen, eroja kuitenkin edelleen ilmenee. Naisten ja miesten samapalkkaisuus ei käytännössä toteudu ja johtavassa asemassa on enemmän miehiä kuin naisia. Naiset tekevät kaksi kolmasosaa määräaikaisista töistä. Jotkin naisryhmät, mm. maahanmuuttajat ja romanit, ovat huonommassa työmarkkina-asemassa kuin vastaavien ryhmien miehet. Vallitseviin eroihin kiinnitetään jatkossa huomiota ja niitä lievennetään käytettävissä olevin keinoin. Työmarkkinoiden jakautumista naisten ja miesten ammatteihin ja aloihin lievennetään muun muassa työllisyyden ja yrittäjyyden edistämistoimenpiteillä. Palvelujen (kuten työvoimapoliittiset toimenpiteet) vaikutusten arvioinnin ja ennakoitavuuden parantamiseksi koulutetaan henkilöstöä sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen. Työnvälityksen työttömistä työnhakijoista 2000-luvulla naisia on ollut noin puolet (v. 48 %). Työvoimapoliittisissa toimenpiteissä vuonna naisten osuus työvoimakoulutuksen aloittaneista oli 46 prosenttia ja palkkatuetussa työssä puolet. Osa-aikalisän saajista naisia oli noin 87 prosenttia johtuen siitä, että osa-aikalisää käytetään eniten kuntasektorilla sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä. Starttirahan saajista naisten osuus oli 45 prosenttia ja omaehtoisen opiskelun työttömyysetuudella aloittaneista 62 prosenttia. Finnvera Oyj:n myöntämiin erityislainoihin kuuluvat naisyrittäjälainat, joita voidaan myöntää yhteensä enintään euroa yritystä kohden. Vuosittain naisyrittäjälainoja on myönnetty noin 25 milj. eurolla. Lainaa voi tarvittaessa täydentää starttirahalla. Naisyrittäjyyttä edistetään myös yrittäjän sijaispalvelujärjestelmää kehittämällä. Tasa-arvon edistäminen on yksi keskeisiä periaatteita Euroopan rakennerahasto-ohjelmien toteutuksessa. Tasa-arvoprojektien ja tasa-arvopainotteisten projektien osuus vuosina 2007 oli Euroopan sosiaalirahaston kaikista käynnistyneistä projekteista 20 prosenttia ja Euroopan aluekehitysrahaston projekteista 6 prosenttia. Sukupuolten tasaarvon edistäminen ja valtavirtaistaminen (Valtava) on Euroopan sosiaalirahaston ohjelmakauden valtakunnallinen kehittämisohjelma, jota koordinoi työ- ja elinkeinoministeriö. Tuottavuuden parantaminen Julkisen sektorin tuottavuuden lisääminen on osa hallitusohjelmaan kirjattua hallituksen talouspoliittista strategiaa. Nykyinen valtionhallinnon tuottavuusohjelma korvataan uudella vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmalla. Hallitusohjelman mukaan mittaluokaltaan toimintojen tehokkuuden lisäämiselle asetetut tavoitteet säilytetään taloudelliselta kokonaisvaikutukseltaan ennallaan. Pääluokan valtuudet momenteittain (milj. euroa) varsinainen talousarvio esitys Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha) rahoitusvaltuus 486, , Kansainvälistymisavustus yritysten yhteishankkeisiin (arviomääräraha) myöntämisvaltuus 25,628 17, Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) myöntämisvaltuus 102, , Finnvera Oyj:n korkotuet ja tappiokorvaukset (arviomääräraha) korkotukivaltuus 262, , Yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukeminen (arviomääräraha) myöntämisvaltuus 43,278 14, Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimet (siirtomääräraha 2 v) hankintasopimusvaltuus 105,951 92, Työllisyysperusteiset siirtomenot investointeihin (arviomääräraha) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 hankintasopimusvaltuus 15,500 4, Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä lainojen hyväksymisvaltuus (turvavarastolainat) 8,400 8,400 myöntämisvaltuus 0,034 0, Kainuun kehittämisraha (siirtomääräraha 3 v) myöntämisvaltuus 2,500 2, EU:n rakennerahastojen ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-ohjelmiin ja ENPI CBC -ohjelmiin ohjelmakaudella (arviomääräraha) myöntämisvaltuus 533, , Energiatuki (arviomääräraha) myöntämisvaltuus 149,500 79, Kioton mekanismit (arviomääräraha) myöntämisvaltuus 0,500 - Hallinnonalan määrärahat vuosina v. tilinpäätös 1000 v. varsinainen talousarvio 1000 v. esitys 1000 Muutos 1000 % 01. Hallinto Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Siviilipalvelus (arviomääräraha) Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha (siirtomääräraha 2 v) Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Siirrot hallinnonalan rahastoihin (arviomääräraha) Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (siirtomääräraha 2 v) (95.) Maanomistajien osuus vanhoista kaivospiirimaksuista (arviomääräraha) Innovaatiopolitiikka ja yritysten kansainvälistyminen Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Teknologian tutkimuskeskus VTT:n toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Mittatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 v. tilinpäätös 1000 v. varsinainen talousarvio 1000 v. esitys 1000 Muutos 1000 % 06. Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha) Yleisavustus eräille yhteisöille ja järjestöille elinkeinopolitiikan edistämiseksi (siirtomääräraha 3 v) Innovaatiokeskittymien kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Kansainvälistymisavustus yritysten yhteishankkeisiin (arviomääräraha) Yritysten tutkimus- ja kehittämishankkeiden valmistelu (siirtomääräraha 3 v) Avustus kansainvälisen teknologiapalkinnon maksamiseen (siirtomääräraha 2 v) Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) (41.) Finnvera Oyj:n toimintatuki (siirtomääräraha 2 v) Finnvera Oyj:n korkotuet ja tappiokorvaukset (arviomääräraha) Alueellinen kuljetustuki (siirtomääräraha 3 v) Yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukeminen (arviomääräraha) Laivanrakennuksen innovaatiotuki (siirtomääräraha 3 v) Korkotuki julkisesti tuetuille vienti- ja alusluotoille (arviomääräraha) Palkkaturva (arviomääräraha) Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimet (siirtomääräraha 2 v) (63.) Velkakonversiosta aiheutuvien maksusuoritusten hoitaminen (siirtomääräraha 3 v) 64. Työllisyysperusteiset siirtomenot investointeihin (arviomääräraha) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 v. tilinpäätös 1000 v. varsinainen talousarvio 1000 v. esitys 1000 Muutos 1000 % 80. Lainat Suomen Vientiluotto Oy:n jälleenrahoitustoimintaan (arviomääräraha) (81.) Lainat Suomen Vientiluotto Oy:n rahoitukseen kotimaisille alustoimituksille (88.) Pääomalaina Suomen Teollisuussijoitus Oy:lle (siirtomääräraha 3 v) (89.) Pääomalaina Finnvera Oyj:lle (siirtomääräraha 3 v) Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Kilpailuviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Kuluttajatutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Korvaus talous- ja velkaneuvonnan järjestämisestä (siirtomääräraha 2 v) Valtionavustus kuluttajajärjestöille (kiinteä määräraha) Eräät merimiespalvelut (arviomääräraha) Eräät oikeudenkäyntikulut ja korvaukset (arviomääräraha) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka Maakunnan kehittämisraha (siirtomääräraha 3 v) Maaseudun kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Kainuun kehittämisraha (siirtomääräraha 3 v) EU:n rakennerahastojen ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-ohjelmiin ja ENPI CBC -ohjelmiin ohjelmakaudella (arviomääräraha) Energiapolitiikka Energiamarkkinaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Energiansäästön ja uusiutuvan energian käytön edistäminen sekä energiatiedotus (siirtomääräraha 3 v) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

6 v. tilinpäätös 1000 v. varsinainen talousarvio 1000 v. esitys 1000 Muutos 1000 % 28. Materiaalitehokkuuden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Energiatuki (arviomääräraha) Valtiontuki sähköhuollon varmistamiseksi (arviomääräraha) Kioton mekanismit (arviomääräraha) Uusiutuvan energian tuotantotuki (arviomääräraha) (50.) Energiataloudelliset avustukset yhdistyksille (siirtomääräraha 3 v) (88.) Osakehankinnat (siirtomääräraha 2 v) 70. Kotouttaminen Maahanmuuttajien kotoutumisen ja työllistymisen edistäminen (siirtomääräraha 2 v) Valtion korvaukset kunnille (arviomääräraha) Yhteensä Henkilöstön kokonaismäärä Hallinto S e l v i t y s o s a : Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) edistävät alueellista kehittymistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset edistävät yrittäjyyttä, työmarkkinoiden toimintaa, osaamista ja kulttuuria, maaseudun elinvoimaisuutta, joukkoliikennettä ja sen kehittämistä sekä liikennejärjestelmän toimivuutta ja liikenteen turvallisuutta, hyvää ympäristöä sekä luonnon ja luonnonvarojen kestävää käyttöä alueilla sekä työvoiman maahanmuuttoa alueilla. ELY-keskukset toimivat kiinteässä yhteistyössä maakunnan liittojen ja kuntien kanssa. Paikallishallinnon viranomaisista ELY-keskusten ohjaukseen kuuluvat työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot). ELY-keskuksia on viisitoista, joista yhdeksässä on kaikki kolme vastuualuetta: 1) elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri, 2) liikenne ja infrastruktuuri sekä 3) ympäristö ja luonnonvarat. ELY-keskusten yleishallinnollinen ohjaus kuuluu työ- ja elinkeinoministeriölle. ELY-keskusten toiminnallisesta ohjauksesta vastaavat omilla toimialoillaan sisäasiainministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö tai se keskushallinnon virasto, jonka tehtäväksi ohjaus on säädetty. Työ- ja elinkeinoministeriö koordinoi ELY-keskusten strategista ohjausta, joka tehdään ao. ministeriöiden yhteistyönä. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan maksupolitiikka on tarkoitus päivittää vuoden kuluessa. 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) enintään euroa kuluttajatiedon julkistamispalkintoa varten 2) julkisten hankintojen neuvontayksikön toimintaan liittyviin avustuksiin. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6

7 S e l v i t y s o s a : Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen ministeriön toiminnalle asetetaan alustavasti seuraavat tulostavoitteet vuodelle : Toiminnallinen tuloksellisuus Tuotokset ja laadunhallinta Työ- ja elinkeinoministeriö Hallituksen esitykset (kpl) Luvatun istuntokauden aikana eduskunnalle ( %) 70 > 80 > 80 Muutoksia eduskunnassa säädösteknisten tai kielellisten puutteiden johdosta (%) Valtioneuvoston asetukset (kpl) Sisämarkkinalainsäädännön alaan kuuluvien direktiivien täytäntöönpanovaje (%) 0,4 < 1,0 < 1,0 Julkaisut (kpl) Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia Koulutuspalautteen arvosana (1 10) 7,9 > 8,3 > 8,3 Koulutukseen ja kehittämistoimintaan osallistuneiden määrä (henkilöä) Työ- ja elinkeinoministeriön resurssien (htv) kohdentuminen tulosalueittain arvio arvio htv % htv % htv % Politiikka ja ohjaus - - 5,5 1,0 20,0 3,6 Strategia 37,0 6,1 20,7 3,6 - - Konserniohjaus 44,8 7,4 28,9 5,0 - - Työllisyys ja yrittäjyys 70,1 11,6 78,0 13,5 82,0 14,6 Työelämä ja markkinat 61,5 10,2 63,0 10,9 61,0 10,9 Innovaatiot 68,8 11,4 78,0 13,5 76,0 13,5 Energia 49,0 8,1 53,0 9,2 51,0 9,1 Alueiden kehittäminen 68,7 11,4 80,0 13,9 80,0 14,2 Tieto ,5 9,1 83,0 14,8 Yhteiset 182,6 30,2 96,0 16,6 88,0 15,7 Työneuvosto 2,0 0,3 2,0 0,4 2,0 0,4 Valtakunnansovittelijain toimisto 2,0 0,3 2,0 0,4 2,0 0,4 Yhteistoiminta-asiamiehen toimisto 0,3 0,0 2,0 0,4 2,0 0,4 Työllisyyden- ja yrittäjyyden politiikkaohjelma 1,9 0,3 0,8 0,1 - - Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia 15,4 2,5 15,0 2,6 15,0 2,7 Yhteensä 604,1 100,0 577,4 100,0 562,0 100,0 Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7

8 Työ- ja elinkeinoministeriö Henkilötyövuosien kehitys Henkilöstön hyvinvointi paranee sairauspoissaolopäivät/htv 10,0 < 7,9 < 7,9 lyhytaikaiset (1 3 pv) sairauspoissaolotapaukset/htv 3,5 < 3,5 < 3,5 työtyytyväisyysindeksi (1 5) - > 3,5 > 3,5 Määrärahan arvioitu käyttö Tutkimus- ja selvitystoiminta Strategiset hankkeet Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmian toimintamenot Muut toimintamenot Yhteensä Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia on työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa toimiva alue- ja paikallishallinnon koulutus- ja kehittämiskeskus. Salmian koulutus- ja kehittämispalvelut edistävät työ- ja elinkeinopolitiikan toimeenpanoa sekä työ- ja elinkeinoministeriön alue- ja paikallishallinnon organisaatioiden toimintaa ja tuloksellisuutta. Asiakkaita ovat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, työ- ja elinkeinotoimistot sekä näiden keskeiset yhteistyökumppanit. Määrärahan mitoitusperusteena on käytetty koulutus- ja kehittämistyöpäivää, tällöin henkilötyöpäivän hinta on noin 129 euroa. Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) varsinainen talousarvio esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Uudelleenkohdentamisen muutos 688 Siirto momentilta (kertaluonteisen vähennyksen palautus) 150 Timangi-kilpailun rahoitus (kertaluonteisen menon poistuminen) -100 IT-palvelukeskussiirron palautus momentilta Palkkausten tarkistukset 759 Palkeet-hinnoittelun yhtenäistäminen -5 Tuottavuustoimet 435 Siirto momentille (-6 htv) -230 Siirto momentilta (8 htv) 585 Siirto momentilta (3 htv) 167 Siirto momentilta (Luovat alat) 280 Siirto momentilta (8 htv) 590 Toimintamenosäästö (HO) -800 Yhteishankintojen lisääminen (HO) -326 Siirto momentilta (TASO-hanke) 150 Harmaan talouden torjunta (HO) 300 Vihreä talous (HO) Tasomuutos Yhteensä talousarvio III lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 8

9 02. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) enintään euroa pk-yritysten osaamisen kehittämispalveluihin sekä yritysneuvonnan asiantuntijapalvelujen ostamiseen ja yritysneuvontaa suorittaville henkilöille tarkoitettujen koulutuspalveluiden ostamiseen 2) euroneuvontakeskuksista sekä Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen projektiluonteisista tehtävistä aiheutuvien menojen maksamiseen mukaan lukien henkilöstön osaamisen kehittäminen 3) porotilalain, luontaiselinkeinolain, kolttalain ja maatilalakia edeltävän lainsäädännön mukaisesti valtion hallinnassa olevien kiinteistöjen hoitomenojen maksamiseen 4) naisyrittäjien sijaispalvelujärjestelmästä ja järjestelmän kehittämisestä aiheutuvien siirtomenojen maksamiseen 5) EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen 6) Yritys-Suomi -portaalin kehittämiseen ja ylläpitoon. Pk-yritysten osaamisen kehittämispalveluista annetun lain (971/2004) perusteella vuonna osaamisen kehittämispalveluihin osallistuvilta peritään rahoitusosuus, joka on noin kuudesosa niistä erilliskustannuksista, joita palvelujen tuottamisesta aiheutuu. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena. S e l v i t y s o s a : Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen ohjaavat ministeriöt (sisäasiainministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, maaja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja ympäristöministeriö) asettavat alustavasti elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille seuraavat toiminnalliset tulostavoitteet vuodelle : Vaikuttavuus arvio Alueiden elinvoimaisuus työllisyysaste (%) 67,8 68,9 69,8 työttömyysaste (%) 8,4 7,6 7,0 vilkkaasti liikennöityjen teiden kunto (huonokuntoisen tieverkon %-osuus) 4,2 4,7 4,6 väestötiheydeltään vähintään 20 as/ha alueilla asuvan väestön osuus kaupunkiseudun väestöstä (%) - 63,9 64,1 asemakaava-alueelle rakennettujen asuinhuoneistojen osuus koko laajemmalle kaupunkiseudulle rakennetuista huoneistoista (%) kaatopaikalle sijoitetun biohajoavan yhdyskuntajätteen määrä (t/v) 764 maatalouden fosforitase (kg/ha) 55, maatalouden typpitase (kg/ha) 4,8 5 5 luonnonsuojelualueiden määrä (1 000 ha) Elinkeinoelämän menestystekijät tavaroiden kokonaisvienti maakunnittain (indeksi, 2005 = 100) yritysten t&k-menot suhteutettuna väestön määrään (indeksi, 1999 = 100) rekrytointiongelmia kokeneiden toimipaikkojen osuus (%) elinkeinoelämän tyytyväisyys kuljetusten toimivuuteen (asteikko 1 5) 3,97 3,97 3,97 Väestön hyvinvointi alle 25-vuotiaiden työttömyysaste (%) 21,4 19,8 18,3 tienkäyttäjien tyytyväisyys tieverkon tilaan (asteikko 1 5) 3,41 3,36 3,41 pakolaisten toteutuneet kuntasijoituspaikat (lkm) ulkomaalaisten työttömyysaste (%) 25,5 23,0 20,4 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 9

10 säädösten vaatimukset täyttävien elintarvikeketjun toimijoiden osuus (%) henkilövahinkoihin johtaneiden onnettomuuksien määrä (lkm) < < Ohjaavien ministeriöiden yhteisesti asettamien alustavien vaikuttavuustavoitteiden lisäksi ELY-keskusten tulee ottaa toiminnassaan huomioon kunkin ohjaavan ministeriön pääluokka- ja lukuperusteluissa mainitut vaikuttavuustavoitteet siltä osin kuin ELY-keskukset hoitavat kyseisen hallinnonalan tehtäviä. Toiminnallinen tuloksellisuus arvio Sidonnat ELY-keskukselle käyttöön osoitetuista valtuuksista (%) EAKR-sidonnat 84, ESR-sidonnat 80, Maksatukset ELY-keskuksen sidonnoista (%) EAKR-maksatukset ESR-maksatukset 43, Maatalouden tukivalvontojen toteutumisaste ELY-keskusten sidosryhmien kokonaistyytyväisyys (1 5) 3,6 3,6 3,6 Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Henkilötyövuosien kehitys Henkilöstön hyvinvointi paranee sairauspoissaolopäivät/htv 7,3 < 8,0 < 8,0 lyhytaikaiset (1 3 pv) sairauspoissaolotapaukset < < henkilöstöbarometrin työtyytyväisyysindeksi (1 5) 3,17 > 3,4 > 3,4 Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) varsinainen talousarvio esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta - siirtynyt seuraavalle vuodelle Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) varsinainen esitys Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 10

11 talousarvio Julkisoikeudelliset suoritteet Maksullisen toiminnan tuotot suoritteiden myyntituotot muut tuotot Tuotot yhteensä Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset erilliskustannukset osuus yhteiskustannuksista Kustannukset yhteensä Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) varsinainen talousarvio esitys Liiketaloudelliset suoritteet Maksullisen toiminnan tuotot suoritteiden myyntituotot muut tuotot Tuotot yhteensä Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset erilliskustannukset osuus yhteiskustannuksista Kustannukset yhteensä Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Tuottavuustoimet (-71 htv) Siirto momentilta (1 htv) 60 Siirto momentille Siirto momentille (-2 htv) -100 Palkeet-hinnoittelun yhtenäistäminen -524 Palkkausten tarkistukset Yhteishankintojen lisääminen (HO) Tasomuutos -33 Yhteensä Lisäksi momentilta on siirretty kolmea henkilötyövuotta vastaava henkilöstö momentille Henkilötyövuosien siirrolla ei ole määrärahavaikutusta. Pk-yritysten osaamisen kehittämispalveluihin osallistuvilta perittävinä rahoitusosuuksina arvioidaan kertyvän euroa momentille Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kautta ohjautuu rahoitusta seuraavilta talousarvion momenteilta: ja 62, ja 49, , 43, 51, 52, 62 ja 77, ja 31, , 50 ja 76, ja 64, , , 45, 51 ja 64, ja 64, , , ja 52, , 22, 61 ja 63 sekä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 11

12 talousarvio III lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Siviilipalvelus (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää siviilipalveluksen toimeenpanosta siviilipalveluslain (1446/2007) nojalla aiheutuviin kustannuksiin. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena. S e l v i t y s o s a : Siviilipalvelukseen hakeutuvien määrän arvioidaan olevan edellisvuosien tasolla. Koulutettavien määrää (henkilö/koulutuserä) pyritään aktiivisesti nostamaan, jotta odotusaika koulutukseen pääsyyn ja siviilipalveluksen aloittamiseen lyhenisi. Ilman palveluspaikkaa jäävien siviilipalvelusvelvollisten määrää pyritään vähentämään edistämällä tarjolla olevien palveluspaikkojen määrän kasvua markkinoimalla aktiivisesti siviilipalvelusta potentiaalisille palveluspaikoille. Tämän lisäksi palveluspaikan hakemisprosessia tehostetaan yksilötasolla sekä koulutusjakson aikana että koulutusjakson jälkeen. Tavoitteena on, että jokaisesta erästä jää palveluspaikattomaksi alle 10 % velvollisista. Koulutusjakson jälkeen ilman palveluspaikkaa jääneistä siviilipalvelusvelvollisista aiheutuneet ylläpitokustannukset olivat euroa vuonna 2009 ja euroa vuonna. Valtaosa velvollisista siirtyi koulutuskeskuksesta suorittamaan työpalvelustaan muihin palveluspaikkoihin palveluspaikan löydyttyä. arvio arvio Siviilipalvelukseen hakeneet, henkilöä Koulutetut, henkilöä Koulutusjakson jälkeen ilman palveluspaikkaa, henkilöä talousarvio talousarvio tilinpäätös Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) ministeriön hallinnonalan tuottavuuden edistämiseen tähtäävien investointien, tutkimusten, selvitysten sekä koulutus- ja muiden palvelujen hankkimiseen 2) enintään viittä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin tuottavuustoimien edistämiseksi. S e l v i t y s o s a : Momentille on koottu hallinnonalan tuottavuustoimenpiteistä aiheutuneita säästöjä vastaavat määrärahat. Määrärahaa on tarkoitus käyttää tuottavuutta edistävien hankkeiden rahoittamiseen. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vähennyksenä euroa hallitusohjelman mukaisina säästöinä. talousarvio talousarvio tilinpäätös Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää myös momentin menoihin liittyvien arvonlisävero-osuuksien maksamiseen, momentilta rahoitettavien valtion investointihankkeisiin liittyvien ja momentilta hankittavaan työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen ja työllisyysperusteisiin valtion investointihankkeisiin liittyvien arvonlisävero-osuuksien maksamiseen sekä momentilta maksettaviin kulutusmenoihin liittyvien arvonlisäveroosuuksien maksamiseen. talousarvio III lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Siirrot hallinnonalan rahastoihin (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 12

13 1) valtiontakuurahastosta annetun lain (444/1998), vientitakuulain (479/1962) ja valtion vientitakuista annetun lain (422/2001) perusteella myönnettyjen takuiden aiheuttamiin korvausmenoihin 2) valtiontakaustoimintaa koskevien lakien (375/1963, 573/1972 ja 609/1973) nojalla valtiontakaustoiminnasta annettujen takaussitoumusten ja perusraaka-ainehuollon turvaamiseksi annetun lain (651/1985), valtion vakauttamistakauksista annetun lain (529/1993) perusteella myönnettyjen takuiden ja takausten sekä valtion pääomatakuista annetun lain (594/1992) nojalla ennen vuotta 1999 myönnettyjen takuiden aiheuttamien korvausmenojen maksamiseen 3) Huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain (1390/1992) mukaisesti Huoltovarmuuskeskuksen hoidossa olevan huoltovarmuusrahaston kautta rahoitetun pandemiarokotteen hankinnasta aiheutuneiden kustannusten korvaamiseen. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena. S e l v i t y s o s a : Pandemiarokotteen hankintaan käytettiin euroa Huoltovarmuusrahaston varoja vuonna Rahastolle palautetaan vastaava määräraha. talousarvio talousarvio tilinpäätös 66. Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen, rahoitusosuuksien ja velvoitteiden suorittamiseen 2) erityisohjelmien tukemisesta aiheutuvien menojen maksamiseen 3) kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena. S e l v i t y s o s a : Määrärahan arvioitu käyttö Pohjoismainen ydin- ja säteilyturvallisuusalan tutkimusyhteistyö Kansainvälisen Atomienergiajärjestön (IAEA) jäsenmaksu OECD:n energia-alan järjestöjen toimintaan liittyvät maksut ja rahoitusosuudet Suomen osuus Kansainvälisen Atomienergiajärjestön (IAEA) teknisen avun ja yhteistyön rahastoon Euroopan energiaperuskirjan sihteeristökulut Euroopan avaruusjärjestön (ESA) jäsenmaksu Kansainvälisen työjärjestön (ILO) jäsenmaksu Kansainvälisen uusiutuvan energian neuvoston (IRENA) jäsenmaksu Muut kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut ja OECD:n maksuosuudet Yhteistyön maksuosuudet kansainvälisille rahoituslaitoksille, järjestöille ja yhteistyöorganisaatioille Yhteensä Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Järjestöjen tuki- jäsenmaksusäästö (HO) -433 Tasomuutos 400 Yhteensä -33 talousarvio talousarvio tilinpäätös (95.) Maanomistajien osuus vanhoista kaivospiirimaksuista (arviomääräraha) S e l v i t y s o s a : Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta. talousarvio tilinpäätös Innovaatiopolitiikka ja yritysten kansainvälistyminen S e l v i t y s o s a : Globaalissa liiketoimintaympäristössä on tapahtumassa syvällisiä muutoksia, jotka ovat Suomen kaltaiselle pienelle avotaloudelle haastavia, mutta avaavat myös uusia mahdollisuuksia. Innovaatiopolitiikalla voidaan Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 13

14 vaikuttaa taloudellisen toimintaympäristön vakauttamiseen, valtiontalouden kestävyyteen, elinkeinorakenteen uudistamiseen, tuottavuuden paranemiseen sekä työllisyyden ja hyvinvoinnin kasvuun. Kilpailukyvyn ja tuottavuuden parantaminen edellyttävät uusien liiketoimintamallien, palvelukonseptien, työorganisaatioiden ja sosiaalisten innovaatioiden kehittämistä sekä julkisten palvelujen uudistumista. Tärkeitä painopisteitä ovat lisäksi kasvuyrittäjyyden ja yritysten kansainvälistymisen edellytysten vahvistaminen. Tavoitteena on, että Suomi tarjoaa kotimaisille ja ulkomaisille yrityksille kansainvälisesti korkeatasoisen toimintaympäristön. Nykyisessä taloustilanteessa on edelleen tärkeää turvata panostukset osaamispohjaan ja innovaatiotoimintaan, jotta luodaan edellytykset uudelle kasvulle ja uudistumiselle. Kansantalouksien pitkän aikavälin kasvuvauhdilla sekä tutkimus- ja kehittämisintensiteetillä on tutkimuksissa todennettu selkeä yhteys. Suomen korkeaa osaamista ja sen hyödyntämistä korostava kasvustrategia on osoittautunut toimivaksi myös kansainvälisillä mittareilla arvosteltuna. Julkisella innovaatiorahoituksella on kyetty aktivoimaan yksityisen sektorin t&k&i-toimintaa ja sitä kautta tehokkaasti edesauttamaan kasvua. Tieto- ja viestintäteollisuuden rakennemuutokset heijastuvat osaltaan myös tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Tässä tilanteessa julkisen sektorin rooli korostuu. Julkinen sektori voi tehostaa omaa toimintaansa ja huolehtia omalta osaltaan siitä, että ICT-alan korkea osaaminen voi siirtyä muualle talouteen. Laaja-alaisen innovaatiopolitiikan linjaukset määritellään kansallisessa innovaatiostrategiassa sekä tutkimus- ja innovaationeuvoston linjauksissa 2015 ja Yritysten kansainvälistymisen ja viennin edistämisen (YKE) linjauksessa Innovaatiostrategian keskeisenä näkökulmana on kysyntä- ja käyttäjälähtöisyyden painottaminen. Sillä tarkoitetaan muun muassa innovaatioiden kysyntää ja käyttöönottoa edistävää lainsäädäntöä, standardisointia, julkisia hankintoja ja käyttäjien osallistamista kehitystyöhön sekä käyttäjien itsensä toteuttamia innovaatioita. Erityisenä tavoitteena on luoda Suomeen huippuluokan innovaatiokeskittymiä. Voimavarojen kohdentamisessa otetaan huomioon ne strategisesti tärkeät alat, joissa Suomessa on laadukkaita osaamiskeskittymiä ja joissa yrityksillä on tulevaisuudessa parhaat kasvun ja edelläkävijyyden edellytykset. Innovaatiotoiminnassa syvennetään edelleen koulutus- ja tutkimusyhteisöjen ja yritysten välistä yhteistyötä, jossa keskeisen välineen muodostavat strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK) ja osaamiskeskusohjelma (OSKE). Klusteripohjaiseen verkottumiseen perustuvalla OSKE-ohjelmalla vahvistetaan myös alueiden innovaatioperustaa. EU:n rakennerahasto-ohjelmien toimenpiteitä suunnataan tukemaan EU strategian tavoitteita painottamalla verkostoitumisen edistämistä sekä osaamisrakenteiden vahvistamista. Elinkeino- ja innovaatiopolitiikan tavoitteena on lisätä innovatiivisten, nopeasti kasvavien ja kansainvälistyvien yritysten määrää. Kasvuyritykset synnyttävät merkittävän osan yritysten uusista työpaikoista. Niiden välillisten tuottavuusja kilpailuvaikutusten ansiota koko yrityskentässä tapahtuu luovaa uudistumista. Keskeisiä toimenpiteitä ovat innovaatiorahoituksen suuntaaminen lisääntyvästi tukemaan alkavien yritysten kasvua ja julkisen kasvurahoituksen riskinoton lisääminen. Työ- ja elinkeinoministeriön asiakkuusstrategian mukaisesti parannetaan kasvuyrityksille suunnattujen julkisten palvelujen saatavuutta ja asiakaslähtöisyyttä. Kehityksen kärjessä pysyminen edellyttää tutkimus- ja innovaatiojärjestelmältä aktiivista hakeutumista kansainväliseen yhteistyöhön. Yhteistyöverkostoja kehitetään johtavien innovaatiokeskittymien kanssa. Kansainvälisen FinNode-verkoston avulla hankitaan tietoa ja luodaan uusia yhteistyömuotoja, jotka auttavat suomalaisia toimijoita hyötymään globaalista innovaatiotoiminnasta. Yritysten kansainvälistymisen ja viennin edistäminen kohdistetaan erityisesti kasvua tavoitteleviin pk-yrityksiin ja yritysten yhteishankkeisiin. Verkostoyhteistyötä vahvistetaan kansallisella ja alueellisella tasolla rakentamalla yhteistä asiakkuuksien hallintaa ja lisäämällä yhteistä viestintää. Suomalaisten toimijoiden yhteistyötä kohdemarkkinoilla tiivistetään mm. kehittämällä House of Finland -konseptia. Matkailupolitiikassa toimintaa tehostetaan päivitetyn Suomen matkailustrategian mukaisesti. Voimavaroja kohdistetaan entistä enemmän Suomi-matkailukuvan edistämiseen ulkomailla. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 14

15 Luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä edistetään mineraalistrategian mukaisesti kiinnittämällä huomiota jalostusasteen nostamiseen, tukemalla geologian alan tietopohjan vahvistamista sekä kehittämällä kaivoshankkeiden rahoitusta, infrastruktuurin rakentamista ja alan koulutusta. Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti innovaatiopolitiikan ja yritysten kansainvälistymisen tulosalueelle yhteistyössä konsernin muiden tulosalueiden kanssa seuraavat yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet vuodelle : 2009 / arvio / arvio Suomen sijoitus paranee kv. kilpailukykyvertailussa ja pysyy edelleen korkeana kv. innovaatiovertailussa Suomen sijoitus kv. kilpailukykyvertailussa (WEF) Suomen teknologinen valmius (WEF) < 15. < 15. Suomen liiketoiminnan kehittyneisyys (WEF) < 10 < 10 Innovaatiot (WEF) Kasvuyritysten määrä ja niiden tuottamien työpaikkojen määrä kasvaa Kasvuyritysten tuottamien työpaikkojen määrä 3 vuoden aikana > > PK-yritykset kansainvälistyvät, mikä näkyy pk-yritysten viennin kasvuna Pk-yritysten vienti (mrd. euroa) 5,78 6,89 > 6,89 > 6,89 High-tech vienti (mrd. euroa) 6,3 5,3 > 5,3 > 5,3 Yhä useampi yritys harjoittaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa, uudistaa toimintaansa innovaatioiden avulla ja ottaa käyttöön uusia liiketoimintamalleja Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan menot (%/BKT) 4,0 3,9 4,0 4,0 Tekninen turvallisuus- ja luotettavuus yhteiskunnassa ja yrityksissä pysyy korkealla tasolla Toimialalla turvallisuusriskien hallinnan puutteista kuolemaan johtaneet onnettomuudet aikajaksolla ,3 6,9 < 8,3 (v. 2015) < 8,3 (v. 2015) Toimialalla turvallisuusriskien hallinnan puutteista sähköpalokuolemiin johtaneet onnettomuudet Kysyntä- ja käyttäjälähtöisyys vahvistuvat innovaatiopolitiikassa Yritykset ja tutkimuslaitokset hyödyntävät nykyistä enemmän kansainvälisiä tutkimusverkostoja ja -kumppanuuksia Kansalliset ja alueelliset osaamis- ja innovaatiokeskittymät vahvistuvat ja osaamiskeskusten välinen yhteistyö kasvaa Julkisten palvelujen tuottavuus kasvaa ja syntyy uusia palvelutuotannon liiketoimintakonsepteja < 17 (v. 2015) < 17 (v. 2015) Innovaatiopolitiikan ja kansainvälistymisen toteuttamiseen osallistuvat ministeriön lisäksi Geologian tutkimuskeskus, Teknologian tutkimuskeskus VTT, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, Mittatekniikan keskus, Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus ja Matkailun edistämiskeskus sekä useat valtionapuyhteisöt. 01. Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten jäsenmaksujen maksamiseen sekä 2) EU-rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tehtävänä on tuottaa ja levittää geologista tietoa, jolla edis- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 15

16 tetään maankamaran hallittua ja kestävää käyttöä. Tutkimuskeskuksen toimintaa ohjaavana tavoitteena on tiedon, osaamisen ja innovaatioiden avulla edistää elinkeinoelämän ja alueiden kilpailukykyä sekä tukea yhteiskuntapolitiikan suunnittelua ja toimeenpanoa. Tutkimuskeskusta kehitetään kansallisena geotietokeskuksena sekä eurooppalaisena huippuosaajana mineraalivarojen, niiden tilinpidon ja kestävän käytön tutkimuksessa. Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti Geologian tutkimuskeskukselle seuraavat tulostavoitteet vuodelle : Vaikuttavuus Yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tarvitseman raaka-ainehuollon ja rakentamisen edellytykset paranevat. Uusiutuvien energialähteiden käyttöönottomahdollisuudet lisääntyvät ja parantavat energiahuollon omavaraisuutta. Ministeriöllä ja viranomaisilla on päätöksentekonsa tueksi käytössään ajankohtaista ja laadukasta tutkimustietoa. Toiminnallinen tuloksellisuus Toiminnallinen tehokkuus: Tulosalueiden osuus kustannuksista, % luonnonvarat ja raaka-ainehuolto energiahuolto- ja ympäristö maankäyttö ja rakentaminen Yhteisrahoitteinen toiminta kustannusvastaavuus, % osuus ydintoiminnan htv-kertymästä, % 11,6 11,0 11,0 hankkeiden lukumäärä, kpl Maksullinen toiminta tulot, milj. euroa 9,1 6,5 6,5 ylijäämä, euroa ylijäämä, % tuotoista htv-kertymä Tuotokset ja laadunhallinta: Suoritteet: Raportoidut kallioperän raaka-ainetutkimukset laajat yhteenveto- ja myyntiraportit, kpl muut raportit ja selvitetyt aiheet, kpl Turvevarojen kartoitus kartoitettu suoala, km raportoitu teknisesti käyttökelpoinen turvemäärä, milj. m raportoitu teknisesti käyttökelpoinen turvemäärä, TWh Alueelliset kiviainesselvitykset, kpl Pohjavesialueiden geologiset rakenneselvitykset, kpl Merigeologinen kartoitus kartoitettu pinta-ala, km luotaukset linja-km Julkaiseminen vertaisarvioidut kansainväliset julkaisut Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 16

17 muut julkaisut ja artikkelit, kpl Palvelukyky ja laatu ammattikäyttöön suunnattujen verkkopalvelujen käyttö, käyttömäärä, (1 000) sisäiset auditoinnit, kpl CAF käytössä käytössä käytössä asiakastyytyväisyysmittaus - - käytössä Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Henkilötyövuosien kehitys Henkilöstön hyvinvointi paranee sairauspoissaolopäivät/htv 7,6 < 8,4 < 8,0 lyhytaikaiset (1 3 pv) sairauspoissaolotapaukset 804 < 760 < 760 työtyytyväisyysindeksi (1 5) - 3,5 3,5 Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) varsinainen talousarvio esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) varsinainen talousarvio esitys Maksullisen toiminnan tuotot suoritteiden myyntituotot muut tuotot Tuotot yhteensä Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset erilliskustannukset osuus yhteiskustannuksista Kustannukset yhteensä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 17

18 Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Tuottavuustoimet (-12 htv) -492 Palkkausten tarkistukset 491 Palkeet-hinnoittelun yhtenäistäminen 11 Siirto momentille (-8 htv) -600 Siirto momentille (-3 htv) -180 Toimintamenosäästö (HO) -200 Yhteishankintojen lisääminen (HO) -108 Tasomuutos 28 Yhteensä talousarvio III lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Teknologian tutkimuskeskus VTT:n toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) enintään euroa Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä annetun lain (953/) mukaisiin sijoituksiin yrityksiin tai muihin rajoitetun vastuun yhteisöihin, jotka ottavat vastaan VTT:stä siirrettäviä toimintoja tai jotka perustetaan tutkimusta tai teknologian kaupallistamista edistävää yhteistyötä, teknologian kaupallista hyödyntämistä tai VTT:n ulkomailla tapahtuvan toiminnan järjestämistä varten 2) ydinenergialain (990/1987) ja valtion ydinjätehuoltorahastosta annetun asetuksen (161/2004) nojalla ydinjätehuoltomaksun maksamiseen Valtion ydinjätehuoltorahastossa olevaan varautumisrahastoon siten, että tutkimuskeskuksen rahasto-osuus varautumisrahastossa vastaa edellisen kalenterivuoden vahvistetun vastuumäärän mukaista rahastotta 3) EU-rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen 4) tutkimusta ja kansainvälistymistä edistävien apurahojen ja stipendirahastomaksujen maksamiseen sekä tutkimustoimintaan liittyvien kansainvälisten ja kotimaisten järjestöjen jäsenmaksuista, rahoitusosuuksista ja yhteistyöstä aiheutuvien menojen maksamiseen 5) enintään euroa uusiutuvien energialähteiden koetoimintalaitteiden investointeihin ja käyttöönottoon. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena. S e l v i t y s o s a : VTT tuottaa kansainvälistä kilpailukykyä lisääviä tutkimuspalveluja yrityksille, yhteiskunnalle ja muille asiakkaille innovaatioprosessin tärkeimmissä vaiheissa ja luo siten edellytyksiä kasvulle, työllisyydelle ja hyvinvoinnille. Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti VTT:lle seuraavat tulostavoitteet vuodelle : Vaikuttavuus VTT:n tutkimustoiminta yhdessä parhaiden tutkimuskumppaneiden ja -verkostojen kanssa luo edellytykset sille, että syntyy uutta kansainvälisesti kilpailukykyistä liiketoimintaa erityisesti palvelutalouteen ja kestävään kasvuun perustuen. Suomen elinkeinoelämän kannalta tärkeät toimialat uudistuvat. innovaatiokeskittymät ja -ympäristöt kansainvälistyvät, verkottuvat ja vahvistuvat edistäen yritysten kytkeytymistä ylikansallisiin innovaatio- ja arvoketjuihin. kestävä kasvu vahvistuu sekä hyvinvointi ja työllisyys lisääntyvät. Toiminnallinen tuloksellisuus Tuotokset ja laadunhallinta Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 18

19 Tuotannollisesti tai kaupallisesti hyödynnetyt tai 3 vuoden aikana hyödynnettävät hanketulokset, % Kärki- ja innovaatio-ohjelmien yritysrahoitusosuuden keskimääräinen, % Kansainvälisen toiminnan maksulliset tulot (milj. euroa) 10,6 13,6 14,1 VTT:n SHOK-projektien liikevaihto (milj. euroa) 18,6 12,0 12,0 Referoidut kansainväliset tieteelliset lehtiartikkelit, kpl Uudet keksintö- ja ohjelmistoilmoitukset, kpl Yrityspalveluiden hyödyllisyys asiakkaille (ASPA, toimeksiannot, 1 5) 4,3 4,3 4,3 Yrityspalveluiden laatu (ASVA, yleisarvio, 1 5) 3,9 3,9 3,9 Asiakastyytyväisyys (1 5) 4,4 4,3 4,3 Toiminnallinen tehokkuus Maksullinen toiminta (% liikevaihdosta) Maksullisen toiminnan ylijäämä (1 000 euroa) Ulkomaiset tuotot (% liikevaihdosta) Liikevaihto (1 000 euroa/htv) Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Henkilötyövuosien kehitys budjettirahoitteinen toiminta, htv ulkopuolinen rahoitus, htv Henkilöstön hyvinvointi paranee sairauspoissaolopäivät/htv 6,9 < 7,0 < 7,0 lyhytaikaiset (1 3 pv) sairauspoissaolotapaukset < < työtyytyväisyysindeksi (1 5) naiset/miehet 3,5 3,5/3,5 3,5/3,5 Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) varsinainen talousarvio esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) varsinainen talousarvio esitys Maksullisen toiminnan tuotot Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 19

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 E/83/223/2011 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2010 2011 2012 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

Talousarvioesitys Hallinto

Talousarvioesitys Hallinto 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Valtion aluehallinto uudistuu vuoden alusta lähtien. Lääninhallitusten, Työ- ja elinkeinokeskusten, Alueellisten ympäristökeskusten, Ympäristölupavirastojen, Tiehallinnon

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan (TEM-konserni) perustehtävänä on huolehtia Suomen innovaatiotoiminnan ja yritysten

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan (TEM-konserni) perustehtävänä on huolehtia Suomen innovaatiotoiminnan ja yritysten

Lisätiedot

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 E/77/223/2012 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2011 2012 2013 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

Talousarvioesitys Hallinto

Talousarvioesitys Hallinto Talousarvioesitys 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa Suomen yrittäjyyden ja innovaatiotoiminnan toimintaympäristöstä, työmarkkinoiden toimivuudesta ja työntekijöiden

Lisätiedot

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoo Ei julkinen E/80/223/2015 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2016 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Liite 2 Keski-Suomen ELY-keskuksen strategiset ohjausindikaattorit toteutuma 6/2013 ja tavoitetasot vuosille 2014 ja 2015 (vaikuttavuus) tot. 2012 ELYkeskuksen tavoitteet vuodelle 2013* Toteutuma 6/2013

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 895 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32. Eduskunta, valtiovarainvaliokunta Budjettineuvos Eero Murto

Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32. Eduskunta, valtiovarainvaliokunta Budjettineuvos Eero Murto Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32 Eduskunta, valtiovarainvaliokunta 13.10.2015 Budjettineuvos Eero Murto TEM TAE 2016 politiikkalohkoittain (1 000 ) Kotouttaminen; 143 655

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousesitys Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan (TEM-konserni) perustehtävänä on huolehtia Suomen innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan (TEM-konserni) perustehtävänä on huolehtia Suomen innovaatiotoiminnan ja yrittäjyyden

Lisätiedot

Talousarvioesitys (32.01, osa) Hallinto

Talousarvioesitys (32.01, osa) Hallinto Talousarvioesitys 01. (32.01, osa) Hallinto S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa Suomen yrittäjyyden ja innovaatiotoiminnan toimintaympäristöstä, työmarkkinoiden toimivuudesta ja

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Talousarvioesitys Hallinto

Talousarvioesitys Hallinto Talousarvioesitys 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa Suomen yrittäjyyden ja innovaatiotoiminnan toimintaympäristöstä, työmarkkinoiden toimivuudesta ja työntekijöiden

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan (TEM-konserni) perustehtävänä on huolehtia

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan (TEM-konserni) perustehtävänä on huolehtia Suomen innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala Talousvaliokunta 11.10.2018 Talousjohtaja Mika Niemelä 1000 euroa Pääluokan

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys HE 112/ vp (16.9.) S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan (TEM-konserni) perustehtävänä on huolehtia

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriön perustehtävänä on huolehtia Suomen innovaatiotoiminnan ja yrittäjyyden toimintaympäristöstä,

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys HE 95/ vp (17.9.) Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan (TEM-konserni) perustehtävänä on huolehtia Suomen innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa.

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. 01. Energiamarkkinaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 088 000 euroa. Selvi ty so sa: Energiamarkkinaviraston tehtävänä on valvoa ja edistää sähkö- ja maakaasumarkkinoiden

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10. Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015 Ylijohtaja Tuija Oivo TEM, työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen strateginen tulossopimus tarkistusesitys vuodelle 2013 (2015)

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen strateginen tulossopimus tarkistusesitys vuodelle 2013 (2015) Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen strateginen tulossopimus 2012-2015 tarkistusesitys vuodelle 2013 (2015) ELY-keskuksen neuvottelukunta 24.10.2012 Strategiapäällikkö Pekka Myllynen 1 Valmisteluvaiheita vuonna

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriön perustehtävänä on huolehtia Suomen innovaatiotoiminnan ja yrittäjyyden toimintaympäristöstä,

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriön perustehtävänä on huolehtia Suomen innovaatiotoiminnan ja yrittäjyyden toimintaympäristöstä,

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 242

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Hallitusohjelman mukaan Suomessa palkitaan ahkeruudesta, työstä ja toimeliaisuudesta. Kasvava talous perustuu hyvään johtamiseen,

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan (TEM-konserni) perustehtävänä on huolehtia Suomen innovaatiotoiminnan ja yritysten

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 6 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta 2012 235/2012 Vuoden 2012 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2012 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2008 Korjattu 2.4.2008 Asiakirja ei ole julkinen ennen valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen julkistamista, joka

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus 70. (32.30, osa, 34.05 ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : Kansallisen rakennerahastostrategian yleisenä tavoitteena on vahvistaa sekä kansallista että alueellista

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 42/20/10 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriön perustehtävänä on huolehtia Suomen innovaatiotoiminnan ja yrittäjyyden toimintaympäristöstä,

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAI- SEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 55/20/09 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Hallinto

Asiakirjayhdistelmä Hallinto 01. Hallinto Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa Suomen yrittäjyyden ja innovaatiotoiminnan toimintaympäristöstä, työmarkkinoiden toimivuudesta

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 02. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 559 000 euroa. Momentin

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 444

Lisätiedot

Vuoden 2009 lisätalousarvio

Vuoden 2009 lisätalousarvio Vuoden 2009 lisätalousarvio TULOARVIOT Osasto 11 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT -2 620 000 000 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot -1 620 000 000 01. Tulovero, vähennystä -1 620

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriö aloittaa toimintansa 1.1.. Uudessa ministeriössä yhdistyvät kauppaja teollisuusministeriön sekä

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Tilastokeskus on valtion tilastotoimen yleisviranomainen, joka tilastojen laadinnan lisäksi huolehtii kansallisen

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Johtokunta hyväksynyt 9.3.. Korjattu VN:n kehyksen mukaiseksi 6.4.. 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma ----- 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 549 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin maksut,

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Kauppa- ja teollisuusministeriön, työministeriön sekä sisäasiainministeriön pääluokkiin aiemmissa talousarvioissa sisältyneiden momenttien, jotka

Lisätiedot

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala TaV 12.10.2016 Talousjohtaja Mika Niemelä Pääluokan määrärahojen kehittyminen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriö toteuttaa yhdessä hallinnonalan yksiköiden ja muiden ministeriöiden kanssa kasvupolitiikkaa, jolla

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. 90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Kioton joustomekanismit Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Hallitusohjelman mukaan Suomessa palkitaan ahkeruudesta, työstä ja toimeliaisuudesta. Kasvava talous perustuu hyvään johtamiseen,

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 6 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan

Lisätiedot

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012 Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen

Lisätiedot

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka 8. (34.6, osa) Työvoimapolitiikka S e l v i t y s o s a : Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/22) mukaan julkisen työvoimapalvelun ydintehtävä on työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen. Tavoitteena

Lisätiedot

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 112/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) S e l v i t y s o s a : Hallitusohjelman mukaan Suomessa palkitaan ahkeruudesta, työstä ja toimeliaisuudesta.

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus

Talousarvioesitys Metsähallitus Talousarvio 63. Metsähallitus 1. Peruspääoman muutokset Metsähallituksen peruspääomaa voidaan vähentää 1,6 milj. eurolla, johon sisältyy vähennyksenä 0,9 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto peruspääomasta

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset 1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan korottaa 9,7 milj. eurolla, johon sisältyy liikelaitoksen sisäisinä siirtoina 15,1 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset 1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan vähentää 2,2 milj. eurolla, johon sisältyy vähennyksenä 2,5 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto peruspääomasta julkisen

Lisätiedot

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2017 I LISÄTALOUSARVIOON

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2017 I LISÄTALOUSARVIOON EI JULKINEN kunnes VM antaa oman ehdotuksensa. JulkL (621/1999) 6.1 :n 4 k Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2017 I LISÄTALOUSARVIOON 32.20.06 Innovaatiorahoituskeskus Tekesin toimintamenot

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriö toteuttaa yhdessä hallinnonalan yksikköjen ja ministeriöiden kanssa kasvupolitiikkaa, jolla tuetaan

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Työ- ja elinkeinoministeriö toteuttaa yhdessä hallinnonalan yksikköjen ja ministeriöiden kanssa kasvupolitiikkaa, jolla tuetaan

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 300 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011. Vuoden 2011 lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011. Vuoden 2011 lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011 Vuoden 2011 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2011 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016. 30. (32.30, osa) Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka

Talousarvioesitys 2016. 30. (32.30, osa) Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka 30. (32.30, osa) Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka S e l v i t y s o s a : Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikalla tuetaan työvoiman osaamisen kehittämistä, yritysten kansainvälistymistä ja kasvua, alkavaa

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 90 400 000 euroa. innovaatiotoimintaan. Lainat voidaan myöntää vakuutta

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Hallitusohjelman mukaan Suomessa palkitaan ahkeruudesta, työstä ja toimeliaisuudesta. Kasvava talous perustuu hyvään johtamiseen,

Lisätiedot

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 300 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 40. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 366 871 000 euroa. Vuonna 2015 uusia rahoituspäätöksiä saa

Lisätiedot

Keski-Suomen kasvuohjelma

Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma toteuttajille konkreettinen! Taustalla maakuntasuunnitelman

Lisätiedot