Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille -hanke. Varsinais-Suomen hanke-osion Jatkohankesuunnitelma
|
|
- Paavo Halttunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille -hanke Varsinais-Suomen hanke-osion Jatkohankesuunnitelma Timo Pettersson Projektikoordinaattori
2 Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä Hankkeen tarve ja tavoitteet Hankkeen toimenpiteet Hankkeen tuotokset Hankkeen tulokset ja vaikutukset Hankkeen organisointi Juurruttaminen, hyvien käytäntöjen hyödyntäminen ja levittäminen Arviointi, seuranta ja raportointi Resurssit ja budjetti... 6 Liitteet: Talousarvio Kuntien omarahoitusosuudet
3 1 Tiivistelmä Varsinais-Suomen Aikuiskaste-osion lähtökohtana on havainto, että sosiaali- ja terveydenhuollon palveluprosessit eivät vastaa kaikkein vaikeimmissa tilanteissa olevien ja paljon palveluja tarvitsevien asiakkaiden tarpeita. Kehittämistyö on kohdistunut mukana olevien kuntien aikuissosiaalityön päihdeja mielenterveysasiakkaiden palveluprosessin kehittämiseen ja erityisesti alkukartoituksen ja asiakassuunnitelman tekemiseen moniammatillisena tiimi- ja verkostotyönä. Lisäksi hankkeessa on kehitetty päivätoimintaa ja avattu mahdollisuuksia kokemusasiantuntijoiden ja asiakkaiden mukaan ottamiseen palvelujen kehittämiseen. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa tuotettujen palvelumallien juurruttaminen konkreettiselle tasolle edellyttää rakenteellisia muutoksia ja monialaisen johtamisen toteuttamista. Muutosprosessin läpiviemiseksi tarvitaan johdon sitoutumista, yhteistä kouluttautumista ja työtapojen mallioppimista esim. työparitoiminnan avulla. Aikuiskaste-osion osalta jatkohankkeen tavoitteina ovat uusien työkäytäntöjen juurruttaminen pysyväksi osaksi hankekuntien perustyötä, asiakkaiden ja kokemusasiantuntijoiden osallisuuden juurruttaminen osaksi sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakaspalveluja ja palveluiden suunnittelua sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluprosessien monialaisen johtamisen kehittäminen. 2 Hankkeen tarve ja tavoitteet Tarve Hankkeen lähtökohtana on havainto, että sosiaali- ja terveydenhuollon palveluprosessit eivät vastaa kaikkein vaikeimmissa tilanteissa olevien ja paljon palveluja tarvitsevien asiakkaiden tarpeita. Palvelut toimivat liiaksi erillisinä, ja asiakkaat joutuvat hakemaan kuhunkin ongelmatilanteeseen tukea eri palveluista. Hanke tukee kunnissa, yhteistoiminta-alueilla ja kuntayhtymässä meneillään olevaa palvelurakenteiden uudistamista. Hanketyöllä pystytään valmistautumaan sote-uudistuksen tuomiin haasteisiin. Kyseessä on jatkohanke, jota edeltäneessä hankkeessa aloitettiin palveluprosessien kehittäminen. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa tuotettujen palvelumallien juurruttaminen konkreettiselle tasolle edellyttää rakenteellisia muutoksia ja monialaisen johtamisen toteuttamista. Muutosprosessin läpiviemiseksi tarvitaan jatkohanke. Tavoitteet 1. Paljon palveluita käyttävien riskiryhmien asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalveluiden uusien käytäntöjen juurruttaminen, pysyväksi osaksi hankekuntien perustyötä. 2. Asiakkaiden ja kokemusasiantuntijoiden osallisuuden juurruttaminen osaksi sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakaspalveluja ja palveluiden suunnittelua. 3. Sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluprosessien monialaisen johtamisen kehittäminen.. 3 Hankkeen toimenpiteet ja kohderyhmä Toimenpiteet Tavoite 1: - Hanketyöntekijät sitouttavat sosiaali- ja terveyspalveluiden johtoa moniammatillisiin toimintatapoihin, jotta organisaatioissa on valmius toteuttaa aidosti moniammatillista tiimityöskentelyä. Sitouttaminen tapahtuu tietoa lisäämällä, yhteistapaamisilla sekä yhteisen koulutusprosessin avulla.
4 Tavoite 2: - Hankkeen työntekijä (kuntien omasta organisaatiosta irrotettu) juurruttaa kuntaorganisaatioissa asiakkaan palvelutarpeitten mukaiset moniammatilliset työtavat toimimalla työparina kunnan työntekijän rinnalla. Työkäytäntöjen siirtyminen tapahtuu mallioppimisen ja yhteisen koulutusprosessin avulla. - Aikuissosiaalityön, päihde- ja mielenterveystyön ja perusterveydenhuollon työntekijöiden kouluttaminen asiakasosallisuuden hyödyntämiseen asiakas- ja suunnittelutyössä. Koulutuksessa avataan kokemusasiantuntijuuteen ja asiakasosallisuuteen liittyvät käsitteet, esitellään muista Kaste-hankkeista ja PPPR-hankkeen muista kehittämisosioista saatuja hyviä kokemuksia. Koulutus koostuu yhteisestä seminaariosuudesta tiedon lisäämiseksi sekä useasta samanaikaisesta paikallisesta työpajasta paikallisten sovellusten ja ideoiden kehittämiseksi. - Asiakkaita ja kokemusasiantuntijoita osallistavien toimintamallien paikallinen kehittäminen ja käyttöönotto Tavoite 3: - Prosessijohtamisen koulutukset kuntien esimiehille ja johtoryhmille - Moniammatillisen tiimityön sisältöjen ja eri ammattikuntien (sosiaali- ja terveys) työnkuvien avaaminen ja määrittäminen. Työn vastuiden selkeyttäminen. - Paikallista työtavoista, esimies- ja päätöksentekovastuista sopiminen työntekijä- ja lähiesimiestasolla Kohderyhmä Kehittämisosion keskeiset asiakasryhmät ovat päihde- ja mielenterveyspalveluja sekä aikuissosiaalityötä ja sosiaalista kuntoutusta tarvitsevat henkilöt. Erityistä huomiota kiinnitetään paitsi pitkäaikaistyöttömiin ja pitkäaikaisiin toimeentulotukiasiakkuuksiin, myös nuorten aikuisten palvelutarpeisiin ja palveluihin. Laajana tavoitteena on, että asiakkaat hyötyvät palveluista nykytilannetta paremmin, kun palvelut muotoillaan erilaisille asiakasryhmille parhaiten soveltuviksi. Palveluiden vaikuttavuutta kehitetään ja otetaan käyttöön asiakaslähtöisiä arviointikäytäntöjä ja -mittareita. Pitkällä aikavälillä asiakaslähtöisesti kehitetyt palveluprosessit ja monialainen yhteistyö hyödyttävät kaikkia näitä palveluja käyttäviä asiakkaita. Hankkeessa muodostettaviin kehittämistiimeihin rekrytoidaan asiakkaita kokemusasiantuntijoiksi käyttäen mm. järjestöjen kouluttamia kokemusasiantuntijoita (Mielenterveysseura, A-klinikkasäätiö) ja sovelletaan Palvelumuotoilun menetelmiä. Hankkeessa hyödynnetään muun muassa Casetyöpajatyyppistä työskentelyä. Koulutussuunnitelma 1. Aikuissosiaalityötä, päihde- ja mielenterveystyötä ja perusterveydenhuollon työntekijöiden kouluttaminen asiakkaiden ja kokemusasiantuntijoiden osallisuuden mahdollistamiseksi 2. Prosessijohtamisen koulutukset kuntien esimiehille ja johtoryhmille 3. Hankkeen kuntakohtaisille hanketyöntekijöiden työnohjaus 4 Hankkeen tuotokset 1. Uusien aikuissosiaalityön, päihde- ja mielenterveyspalveluiden toimintamallien mallinnus. (Esimerkiski peruspalveluiden päihde- ja mielenterveystiimin perustaminen.)
5 2. Asiakasosallisuuden uudet toimintamallit 3. Moniammatillisen johtamisen toimintamalli 5 Hankkeen tulokset ja vaikutukset Tavoiteltavat tulokset 1. Uudet aikuissosiaalityön päihde- ja mielenterveyspalveluiden toimintamallit 2. Asiakasosallisuuden toimintamallit ja niiden käyttöönotto 3. Moniammatillisen johtamisen yhteistyösopimukset Tavoiteltavat vaikutukset Kuntien sosiaali- ja terveyspalvelut ovat asiakaslähtöisiä ja ne toteutuvat moniammatillisessa, hyvin toimivassa yhteistyössä, palveluketjut toimivat suunnitelmallisesti. Asiakkaan siirtyminen palvelusta toiseen on hallittua, palvelu ja hoito kokonaisvaltaista. Käytössä on uusia asiakaslähtöisiä palvelukonsepteja. Palveluissa huomioidaan asiakkaan ja perheen kokonaisvaltainen elämäntilanne entistä paremmin. Tarkoituksenmukaiset palveluketjut, palveluohjaus ja yhteistyö ovat asiakaslähtöisiä, vaikuttavia ja taloudellisia. Parempi työn organisointi edistää työhyvinvointia ja henkilöstön sitoutumista. Riskiryhmien osallisuuden edistämiseen ja selviytymiseen tarvittavaa sosiaalista kuntoutusta ja muita palveluja on saatavilla ja toimintakäytännöt ovat asiakaslähtöisiä, eri toimijoiden yhteistyössä toteutuvia. Kehittämistyön tulos vastaa asiakkaiden tarpeita ja asiakkaat hyötyvät palveluista aiempaa paremmin. Aikuissosiaalityötä ja sosiaalista kuntoutusta toteutetaan suunnitelmallisesti ja vaikuttavasti, erilaisia interventiomenetelmiä asiakaskohtaisesti hyödyntäen. Hanke edesauttaa alueellista palvelurakenteiden uudistamistyötä. Johtamiskäytännöt tukevat monialaisuutta ja moniammatillista yhteistyötä pitkäjänteisesti. 6 Hankkeen organisointi Hankkeella on valmis ja toimiva hankeorganisaatio. Hankkeen hallinnoijana toimii Turun kaupunki ja hanke sijoittuu Turun hyvinvointitoimialan kehittämisyksikköön, jossa on riittävä osaaminen hankkeen talouden toteuttamiseen, seurantaan ja raportointiin. Kunkin kehittämisosion toiminnan järjestämisestä vastaa kyseisen organisaation nimeämä yhteyshenkilö. Aikuiskaste-osiota koordinoi Raision kaupunki. Hanke-osioon osallistuu Masku, Mynämäki, Nousiainen, Koski, Marttila, Kustavi, Pyhäranta, Taivassalo, Vehmaa, Laitila, Uusikaupunki, Paimio, Sauvo, Somero, Naantali, Raisio, Rusko ja Pöytyä. Turun kaupunki nimeää hankkeen ohjausryhmän ja sen puheenjohtajan. Ohjausryhmä kootaan hankkeeseen osallistuvien organisaatioiden edustajista sekä muista alueellisista toimijoista, kokemusasiantuntijoista ja muista asiantuntijoista. Hankkeen hallintohenkilöstö koostuu projekti/hankejohtajasta, projektisihteeristä ja 1-2 projektisuunnittelijasta. Projektijohtaja johtaa ja koordinoi hankkeen toimintaa ja vastaa tavoitteiden toteutumisesta
6 osana kansallisen mielenterveys- ja päihdesuunnitelman toimeenpanoa. Lisäksi projektijohtaja osallistuu päihde- ja mielenterveystyön alueelliseen ja valtakunnalliseen kehittämistyöhön. Projektisihteeri vastaa hankkeen talouden seurannasta, laatii maksatushakemukset yhteistyössä projektijohtajan ja alueellisten vastuuhenkilöiden kanssa sekä huolehtii hankkeen kuvaamisesta Innokylään. Projektisuunnittelijat vastaavat hankkeen arvioinnista, kustannusvaikutusten ja vaikuttavuuden arvioinnista, hankekokkonaisuuden yhteisistä koulutusprosesseista ja monialaisen johtamisen kehittämisestä. Hankkeen kehittämisosioon palkataan 3,5 hanketyöntekijää josta 1 toimii projektikoordinaattorina. Hanketyöntekijät vastaavat pilotoinnista, mallintamisesta ja juurruttamisesta. Osa hankkeen työpanoksesta koostuu kuntien omien työntekijöiden panoksesta hankkeeseen. Lisäksi hankkeen rekrytoinneissa pyritään löytämään henkilökunta organisaatioiden sisältä, jotta projektimaisessa työssä opitut asiat jäävät rahoituksen jälkeen elämään organisaatioihin. Kuntiin/alueisiin nimetään kehittämistiimit. Hanke käyttää tarvittaessa koulutuksiin ja vaikuttavuuden arviointiin ulkopuolista osaamista ja konsultaatioasiantuntemusta. Hanke verkostoituu eri yhteistyötahojen kanssa ja tekee yhteistyötä muiden Suomessa toteutettavien vastaavien hankkeiden kanssa. Jatkohanke käynnistyy meneillään olevan hankkeen päättyessä syksyllä 2015 ( ). 7 Juurruttaminen, hyvien käytäntöjen hyödyntäminen ja levittäminen Koska kyseessä on juurruttamishanke, kaikki hankkeen toimenpiteet tähtäävät tulosten levittämiseen ja juurtumiseen osaksi organisaatioiden perustoimintaa. Keskeisiä tekijöitä juurtumisessa ovat työparitoiminta, muutosagenttien toiminta, kehittämistiimien toiminta, koulutusten toteuttaminen ja tiedotustoiminta. Hankkeen aikana tiedotetaan etenemisestä ja tuloksista suoraan kohderyhmille mm. tiedotteiden, sähköpostin ja erilaisten tapaamisten ja tilaisuuksien kautta. Hankkeesta informoidaan Turun kaupungin internet-sivujen alta löytyvien hankkeen sivujen kautta sekä kunkin hankeorganisaation omien nettisivujen kautta Lisäksi hankkeen etenemistä ja tuloksia kuvataan kaikille avoimen hyvinvointi- ja terveysalan innovaatioyhteisö Innokylän avulla. 8 Arviointi, seuranta ja raportointi Arviointia ja seurantaa toteutetaan kehittämistiimien itsearviointina ja laajempana asiakasarviointina. Laajempi arviointi toteutetaan yhdessä Länsi-Suomen isomman hankekokonaisuuden yhteydessä. laitoksen kanssa. 9 Resurssit ja budjetti Hankkeen arvioidut kokonaiskustannukset vuosille ovat noin , josta valtionavustuksen osuus on 75 %. Omarahoitusosuudesta osa voidaan kompensoida työsuorituksella. Henkilöstöresurssit: - yksi hankekoordinaattori - kuntakohtaiset resurssit uusien käytäntöjen juurruttamiseksi (2,5 henkilö) Liitteet: Talousarvio Kuntien omarahoitusosuudet
7 LIITE 1 MENOT JA RAHOITUS Vuosi 2015 Vuosi 2016 Vuosi 2017 Yhteensä Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto kunnalta 0 Palvelujen ostot yhteensä, josta Toimisto-, pankki- ja asiantuntijapalvelut Painatukset ja ilmoitukset Majoitus- ja ravitsemuspalvelut Matkustus- ja kuljetuspalvelut Koulutus- ja kulttuuripalvelut Muut palvelujen ostot 0 Aineet, tarvikkeet ja tavarat Vuokrat Investointimenot yhteensä, josta Aineettomat hyödykkeet 0 Koneet ja kalusto 0 Muut investointimenot 0 Muut menot 0 Menot yhteensä = Kokonaiskustannukset Valtionavustukseen oikeuttamattomat kustannukset - Tulorahoitus 0 - Muu kuin julkinen rahoitus 0 Valtionavustukseen oikeuttavat kustannukset Kunnan/kuntayhtymän oma rahoitusosuus Muu julkinen rahoitus 0 Haettava valtionavustus
8 LIITE 2 Kuntaosuudet omavastuuosuudesta jatkohankkeessa Toiminta ,00 Hallinto : 3 kk 2016: 12kk 2017: 9kk Yhteensä , , , , ,00 Kunnat Asukkaita % osuus Masku ,91% 1 162, , , ,42 Mynämäki ,80% 975, , , ,49 Nousiainen ,47% 583, , , ,07 Koski ,76% 296, ,01 888, ,02 Lieto 0 0,00% 0,00 0,00 0,00 0,00 Marttila ,44% 242,28 969,13 726, ,26 Tarvasjoki 0 0,00% 0,00 0,00 0,00 0,00 Kustavi 886 0,64% 107,44 429,75 322,32 859,51 Pyhäranta ,59% 267, ,02 802, ,04 Taivassalo ,22% 204,93 819,74 614, ,47 Vehmaa ,70% 285, ,32 855, ,65 Laitila ,06% 1 019, , , ,61 Uusikaupunki ,31% 1 902, , , ,03 0 0,00 Paimio ,55% 1 269, , , ,93 Sauvo ,19% 369, , , ,02 Somero ,68% 1 123, , , ,89 Naantali ,61% 2 288, , , ,77 Raisio ,71% 2 978, , , ,71 Rusko ,23% 711, , , ,49 Pöytyä ,11% 1 027, , , ,63 Yhteensä ,00% , , , ,00
POHJOIS-SUOMEN KASTE Liite 1. Kokonaisuus (vaiheet I, II ja III yhteenlaskettuna) 1.11.2008 31.10.2010
POHJOIS-SUOMEN KASTE Liite 1 Kokonaisuus (vaiheet I, II ja III yhteenlaskettuna) 1.11.28 31.1.21 Pohjois-Suomi, kaikki vaiheet yhteensä Vuosi Vuosi 1.1.21- Yhteensä 2 8 2 9 31.1.21 Henkilöstömenot, joista
HANKKEEN MENOT JA RAHOITUS
HANKKEEN Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Hankkeen (ja/tai kehittämisosion) nimi KP LAPE Koko hankkeen menot ja rahoitus yhteensä 2 17 2 18 Henkilöstömenot, joista 691 98 41 14 1
LAPE-ohjausryhmä
LAPE-ohjausryhmä 10.10.2017 talousassistentti Elina Järvenpää Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kuntien omarahoitusosuus - Kun kuntien omarahoitusosuus lasketaan 0,40 / asukas, yhteissummaksi
Toimintakulut yhteensä 243 839 88 100 650 335 33 056 96 498 80 998 1 192 826
TALOUSARVIO POSKE 2013 9 600 9 551 9560-9563 9 504 9 505 9 506 Perus TUKEVA Pakaste 2 TAATUSTI Hyvinvointi- VIRTU yhteensä TOIMINTATUOTOT raha Lappi TURVASSA tili Myyntituotot yhteensä 0 0 0 0 0 0 0 Myyntituotot
Ohjausryhmä Eeva-Liisa Saarman, hankepäällikkö
Ohjausryhmä 13.4.2018 Eeva-Liisa Saarman, hankepäällikkö VISIO JA PÄÄTAVOITE Visio: Kotihoidolla on koko Keski- Suomen maakunnassa yhteinen palvelulupaus, yhteiset palvelukriteerit ja yhteiset toimintamallit
TIETOISKU VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen
VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen Valtionosuusjärjestelmän tarkoituksena on taata kuntien vastuulla olevien julkisten palvelujen järjestäminen ja niiden
LASTEN KASTE -HANKKEEN OULUN ETELÄISEN ALUEEN TOIMINNALLISEN OSAKOKONAISUUDEN TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA JA AIKATAULU
LASTEN KASTE -HANKKEEN OULUN ETELÄISEN ALUEEN TOIMINNALLISEN OSAKOKONAISUUDEN TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA JA AIKATAULU Sirkka Kiilakoski projektipäällikkö Oulun eteläisten kuntien toiminnallinen osakokonaisuus
Henkilökohtainen budjetti hanke Varsinais-Suomessa. Pirjo Valtonen Päivitetty
Henkilökohtainen budjetti hanke Varsinais-Suomessa Pirjo Valtonen Päivitetty 27.2.2018 Miksi henkilökohtainen budjetin pilotointi? Henkilökohtaisen budjetin pilotointihanketta haetaan Varsinais-Suomessa
PYYNTÖ KUNNILLE PÄÄTÄÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE-UUDISTUKSEN VALMISTELUN TALOUSARVIOSTA
PYYNTÖ KUNNILLE PÄÄTÄÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE-UUDISTUKSEN VALMISTELUN TALOUSARVIOSTA Varsinais-Suomen sote-uudistuksen valmisteluorganisaation poliittinen ohjausryhmä käsiteli 19.12.2017 sote-uudistuksen
VALTIONAVUSTUSHAKEMUS
Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta, kuntayhtymä tai muu toimija Hakijan postiosoite Vastuuhenkilön Yhteyshenkilön Talouden vastuuhenkilön Hankkeen nimi ja siitä käytettävä lyhenne sekä hankkeen
VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet
VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ 4.3.2014 KUNTAYHTYMÄT, JOIHIN KAIKKI ALUEEN KUNNAT KUULUVAT VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ VARSINAIS-SUOMEN
Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy
Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi
KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE
KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE Osana Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)- kärkihanketta 1 Helmikuu 2017 Kärkihanke Kehitetään
Ajankohtaista sote-uudistuksesta
Ajankohtaista sote-uudistuksesta Kuntatalousristeily 21.5.2013 Erikoissuunnittelija Laura Leppänen Yleistä - Koordinaatioryhmän valmistelemat linjaukset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen
Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty?
Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty? Kokkola 14.11.2016 Sirpa Vainio Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille (PPPR) -hanke Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille
Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme. Varsinais-Suomi
TYÖTTÖMYYDEN KASVU KIIHTYI TOUKOKUUSSA Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu nousi toukokuussa selvästi viime kuukausia korkeammalle tasolle. Työttömyyden kasvun pieneneminen onkin ollut varsin hidasta.
PRO SOS Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Vasson osatoteutussuunnitelma
PRO SOS Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Vasson osatoteutussuunnitelma - 17.11.2016 Hakijan (osatoteuttajan) nimi Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, Oy Vasso Ab Y-tunnus 1796674-1
TARKENNETTU PILOTOINTISUUNNITELMA LÄNSI Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke PILOTIN TOIMENPITEET
1(5) PILOTIN NIMI: HUITTINEN TARKENNETTU PILOTOINTISUUNNITELMA LÄNSI 2012 - Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke PILOTIN TOIMENPITEET Ehkäisevän työn konkretisoiminen: Alkoholin riskikäytön
Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne
50230K TURUN YLIOPISTOLLINEN KESKUSSAIRAALA Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 1-9 2 015 SU34L 01 PKLKÄYNTI 03 ETÄHOITO 04 MUU KÄYNTI 06 VARAUS Summa: Akaa Akaa Summa:
6. Päihteet. 6.1Johdanto
6. Päihteet 6.1Johdanto Päihdehuollon avopalveluissa. Indikaattori ilmaisee kuntien kustantamia päihdehuollon avopalveluita vuoden aikana A-klinikoilla tai nuorisoasemilla käyttävien asiakkaiden määrää
RISKIRYHMIEN PALVELUKONSEPTIEN KEHITTÄMINEN PALVELURA- KENTEITA MUOTOILEMALLA 2013-2015
1 RISKIRYHMIEN PALVELUKONSEPTIEN KEHITTÄMINEN PALVELURA- KENTEITA MUOTOILEMALLA 2013-2015 Vasson hankekuntien (Turun ulkopuoliset Varsinais-Suomen kunnat) kehittämisosio VARSINAIS-SUOMEN AIKUISKASTE 2013-2015
Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi
LTE 1 (1/62) Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi mukaan (
Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo
Perhekeskusfoorumi 20.9.2017 Hankepäällikkö Pia Suvivuo Hankkeen kehittämiskokonaisuus Lapsiystävällinen maakunta - toimintakulttuurin muutos Matalan kynnyksen palvelut, peruspalvelut Sähköiset palvelut
Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme
TYÖTTÖMYYDEN KASVU HIDASTUU EDELLEEN Varsinais-Suomen työttömyysasteen kasvu on hiipunut tasaisesti jo noin vuoden ajan. Merkittävin tekijä työttömyyden kasvuvauhdin hidastumisessa on Vakka-Suomen valoisa
Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi
Vakka-Suomen Työllisyystilanne valoisa Vakka-Suomen työttömyysaste laski merkittävästi tammikuussa. Tämä johtui erityisesti myönteisestä työllisyyskehityksestä Uudessakaupungissa, jossa työttömyysaste
HANKKEEN MENOT JA RAHOITUS
HANKKEEN MENOT JA RAHOITUS HAKIJA JA HANKE Hakija Mannerheimin Lastensuojeliiton Hämeen piiri ry Hankkeen (ja/tai kehittämisosion) nimi Huom! Lomake laskee automaattisesti sinisellä olevat summarivit,
Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM
Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa
Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Satakunta Koko maa Etelä-Savo. Varsinais-Suomi
TYÖTTÖMYYDEN KASVU NOPEUTUI KESÄN AIKANA Työttömyyden kasvu kiihtyi Varsinais-Suomessa kuluneen kesän aikana. Tämä näyttää johtuneen ainakin osin nuorten työllistymisvaikeuksista, sillä työttömien määrä
Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:
Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2014, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 21.1.2015 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden
PÄIJÄT-HÄMEEN OSAHANKE, PÄIJÄT-SOS. 1. Osahankkeen taustaperustelut
PÄIJÄT-HÄMEEN OSAHANKE, PÄIJÄT-SOS 1. Osahankkeen taustaperustelut Uudistukset sosiaalihuoltolaissa Sosiaalihuoltolain uudistus tuo haasteita kunnille. Lakiluonnoksessa korostetaan siirtymää järjestelmäkeskeisyydestä
Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015
Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015 Anita Dufholm Hankekoordinaattori 2013 2 1. Hankkeen tilannekatsaus KASTE II-JATKOHANKE, Sosiaali- ja terveysministeriön myöntämä
Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt
LIITE 6. VIRTA OULUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Virta Oulu alahankkeessa noudatetaan Oulun kaupungin viestintäohjetta: http://www.ouka.fi/viestinta/pdf/viestintaohje.pdf Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä
KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä
KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä Period: 1/8/2012-31/8/2012 Auton asemapaikka Tilauksen lähtö Tilauksen kohde Tapahtumia ASKAINEN LEMU MYNÄMÄKI 3 ASKAINEN LEMU RAISIO 2 ASKAINEN LEMU TURKU 1 ASKAINEN
Tietoisku Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen
Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen Työttömyyden kasvun hidastuminen jatkuu Varsinais-Suomessa. Varsinais-Suomen työttömyysaste oli syyskuussa 2013 hieman maan keskiarvoa korkeampi. Työttömyysaste oli
Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:
Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2017, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 20.06.2017 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden
Turku. Keskusverkkoselvitys 1:800 000. Tarkastelualueella keskustaajamassa työssäkäyviä on n. 116 000 (työmatka keskustaajamaan korkeintaan 200 km)
Pirkkala Nakkila Harjavalta ssa työssäkäyvienkokemäki asuinpaikat vuonna 2007 Eurajoki Le Vesilahti Rauma Köyliö Eura Pyhäranta Säkylä Akaa Punkalaidun Urjala Laitila Kustavi Vehmaa Naantali Ta Taivassalo
Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:
Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2017, kesäkuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 4.08.2017 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden
SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KASTE-OHJELMAA TOTEUTTAVAN KEHITTÄMISHANKKEEN VALTIONAVUSTUSSELVITYS
1 Lomake saapunut Diaarinumero Käsittelijä SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KASTE-OHJELMAA TOTEUTTAVAN KEHITTÄMISHANKKEEN VALTIONAVUSTUSSELVITYS Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1. Hankkeen nimi Keski-Suomen
Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke
KAINUUN SOTE KUNTAYHTYMÄ Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon toimintasuunnitelma Marja-Liisa Ruokolainen Eija Tolonen, Jaana Mäklin, Lahja
Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelman toimeenpano Varsinais-Suomessa
Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelman toimeenpano Varsinais-Suomessa LÄNSI 2012 hanke osana toimeenpanoa Päihde ja mieli 1 Halko-koulutustilaisuus 17.10.2011 Turku Projektipäällikkö Alpo Komminaho
Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt
LIITE 8. VIRTA RAAHEN SEUDUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät
YHTEISTYÖSOPIMUS
VASSO YHTEISTYÖSOPIMUS 16.9.2015 Tässä yhteistyösopimuksessa sovitaan Kansa-koulu, Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano -hankkeen toteuttamisesta 1. SOPIJAOSAPUOLET Sopijaosapuoli y-tunnus
Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa
Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin
KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi
KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS 31.8.2012 Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi Margit Päätalo Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku Pohjois-Suomessa
Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:
Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2015, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.6.2015 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden
HAKEMUS VALTIONAVUSTUKSEN SAAMISEKSI KASTE-OHJELMAA TOTEUTTAVAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISHANKKEESEEN. taru.kuosmanen@tampere.
Hakemus saapunut Diaarinro HAKEMUS VALTIONAVUSTUKSEN SAAMISEKSI KASTE-OHJELMAA TOTEUTTAVAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISHANKKEESEEN Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta/kuntayhtymä
KOULUN HYVINVOINTI OPPIMISEN JA KASVUN MAHDOLLISTAJANA
KOULUN HYVINVOINTI OPPIMISEN JA KASVUN MAHDOLLISTAJANA Poimintoja opiskeluhuollon kentältä Varsinais-Suomessa Hyvinvointiajattelun kehittäminen mukana tieto, taito, sydämen viisaus, lapsilähtöisyys, dialogisuus,
Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:
Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2016, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 31.01.2017 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden
Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen
Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen ja vuorovaikutteiseen johtamiskulttuuriin Arja Heikkinen 29.09.2014 Hankkeen tavoitteet: Koko hankkeen tavoitteet: Asiakaslähtöisten toimintamallien ja prosessien
Hallitus 208 24.09.2014. Ketterästi asiakkaan kanssa 2020 -hankkeeseen osallistuminen 923/00.01.05.01.00/2014 EKSTPHAL 208
Hallitus 208 24.09.2014 Ketterästi asiakkaan kanssa 2020 -hankkeeseen osallistuminen 923/00.01.05.01.00/2014 EKSTPHAL 208 Ketterästi asiakkaan kanssa 2020 -hankkeelle haetaan rahoitusta sosiaali- ja terveydenhuollon
SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta
SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA Satakunnan mallit työllisyyteen ja osallisuuteen SATAOSAA hankkeen hallinnoija on Porin kaupunki. Hanke on osa Satakunnan
Parempi Arki Väli-Suomen Kastehanke
Parempi Arki Väli-Suomen Kastehanke 1.3.2015 31.10.2017 Viestintäsuunnitelma Jessica Fagerström Satu Raatikainen 15.9.2015 Päivitetty 4.12.2015 Parempi Arki-hankkeen tausta, tavoitteet ja organisaatio
Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:
Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2016, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 18.05.2016 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden
KESKI-SUOMEN SOTE HANKKEEN LOPPURAPORTTI - TULOKSET
KESKI-SUOMEN SOTE 2020 - HANKKEEN LOPPURAPORTTI - TULOKSET Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 Ohjausryhmä 25.10.2016 25.10.2016 25.10.2016 TOIMINTAKULTTUURI KESKI-SUOMEN SOTE 2020 ARVOT
AVAUS-hanke Ohjausryhmä
AVAUS-hanke Ohjausryhmä 21.4.2015 Esityslista 1. Kokouksen avaus, läsnäolijoiden toteaminen ja päätösvaltaisuus 2. Esityslistan hyväksyminen 3. Edellisen kokouksen pöytäkirja 4. Tilannekatsaus 5. Muut
VIESTINTÄSUUNNITELMA Hyve johtamisen kartta Projektisuunnittelija Taija Rintamäki
VIESTINTÄSUUNNITELMA Hyve johtamisen kartta Projektisuunnittelija Taija Rintamäki 28.9.2012 Sivu 2 / 7 Sisältö 1 Projektin perustiedot 3 2 Tavoitteet ja pääviestit 3 3 Kohderyhmät 4 3.1 Sisäiset kohderyhmät
Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi
TYÖLLISYYSKEHITYS VAROVAISEN POSITIIVISTA Varsinais-Suomen työllisyystilanne on kuluvan syksyn aikana kehittynyt hiljalleen positiivisempaan suuntaan. Maakunnan työttömyysaste laski lokakuussa koko maan
Paljon tukea tarvitsevat-paljon palveluita käyttävät - hanke Toimintasuunnitelma hankeosiottain
Paljon tukea tarvitsevat-paljon palveluita käyttävät - hanke 2015-2017 Toimintasuunnitelma hankeosiottain 25.4.2016 Kainuun toiminnallinen osakokonaisuus Kainuun toiminnallinen osakokonaisuus Kainuun
Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä - hanke Lappi/ Kainuu Kainuun kehittämisosio. Ohjausryhmä
Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä - hanke Lappi/ Kainuu 2013-2015 Kainuun kehittämisosio Ohjausryhmä 28.9.2015 Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä -hankkeen tarkoitus ja tavoitteet Kainuussa
Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet
Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, www.vasso.fi Tapio Häyhtiö 15.1.2015 Vasso kehittäjäorganisaationa 11 lakisääteistä alueellista
VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin
VIESTINTÄSUUNNITELMA SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VÄLI-SUOMEN SOS-HANKE 2011-2013 Kuva Niina Raja-aho Päivi Krook Maarit Pasto SOS-HANKE JA SEN TAVOITTEET SOS Syrjäytyneestä osalliseksi
Tiekartta onnistuneeseen integraatioon. Päivi Saukko sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija/e-p soteuudistus
Tiekartta onnistuneeseen integraatioon Päivi Saukko sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija/e-p soteuudistus 25.1.2018 Parempi Arki kehittämishanke (2015-2017) Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama
Kuntaneuvottelut syksy 2014
Kuntaneuvottelut syksy 2014 10.11.2014 klo 09.00-12.00 Loimaan alueen kunnat Loimaa, Oripää, Lieto, Koski Tl, Marttila, Tarvasjoki, Pöytyä, Aura, Punkalaidun 10.11.2014 klo 13.00-16.00 Uudenkaupungin alueen
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 14.10.2013
Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)
Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:
Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja:
YHYRES TEHEREN - Etelä-Pohjanmaan TYP ja OSMO - Osallisuutta moniammatillisesti hanke Marjo Taittonen, E-P TYP johtaja Maarit Pasto, hankekoordinaattori Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja:
Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluja käyttävät -hanke
Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluja käyttävät -hanke 6.11.2015 / Erja Helttunen / Hankesuunnittelija 27.11.2015 Hanke on pohjoissuomalainen yhteinen Kaste ohjelman mukainen kehittämishanke, STM,
TYÖIKÄINEN VÄESTÖNMÄÄRÄ KASVAA PÄÄASIASSA TURUN SEUDUN ITÄISISSÄ KUNNISSA KUNTIEN VÄESTÖNKASVU MALTILLISTUU UUDEN TRENDILASKELMAN MUKAAN
KUNTIEN VÄESTÖNKASVU MALTILLISTUU UUDEN TRENDILASKELMAN MUKAAN Tuoreimman tulevaisuuden väestökehitystä arvioivan Tilastokeskuksen trendilaskelman mukaan nykyisten väestöltään kasvavien kuntien väestönkasvu
Palvelurakennetyöryhmä Perhe- ja sosiaalipalvelut Kick off. Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja Järvi-Pohjanmaan perusturva
Palvelurakennetyöryhmä Perhe- ja sosiaalipalvelut 17.1.2017 Kick off Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja Järvi-Pohjanmaan perusturva Perhe- ja sosiaalipalvelut NEUVONTA ja OHJAUS, sosiaaliasiamiestoiminta
IKÄIHMISTEN PERHEHOITOA VARSINAIS-SUOMESSA. Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikkö, Kirsi Ollonqvist 22.3.
IKÄIHMISTEN PERHEHOITOA VARSINAIS-SUOMESSA Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikkö, Kirsi Ollonqvist 22.3.2017 VARSINAIS-SUOMEN PERHEHOITOYKSIKKÖ Yhteistyökunnat 2017: Kaarina,
Kaikki hankkeeseen osallistuvat kunnat ja sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymät sekä kunkin rahoitusosuus.
Hakemus saapunut Diaarinro HAKEMUS VALTIONAVUSTUKSEN SAAMISEKSI KASTE-OHJELMAA TOTEUTTAVAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISHANKKEESEEN Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta/kuntayhtymä
TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA
VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA Yli kaksi kolmasosaa Varsinais-Suomen vuonna 2013 saamasta muuttovoitosta oli peräisin maahanmuutosta. Maakuntaan ulkomailta muuttaneista puolestaan
KASTE-katsaus Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu
KASTE-katsaus 2012-2015 Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu 16.4.2015 Miksi Kaste-ohjelmaa tarvitaan? Hyvinvointi- ja terveyseroja on kavennettava sosioekonomisten ryhmien väliset erot huono-osaisuus
POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi
POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli (1.3.2009 31.10.2011) Levi 24.3.09 I-VAIHEEN Lapin osuus: perusterveydenhuoltoa, terveyden edistämistä ja sosiaalipalveluita
Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen
Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori
Yhdistelmäyksikkö lasten vaativiin palvelutarpeisiin Länsi-Suomen OT-alue. Valtakunnallinen OT-päivä Jussi Ketonen
Yhdistelmäyksikkö lasten vaativiin palvelutarpeisiin Länsi-Suomen OT-alue Valtakunnallinen OT-päivä 12.6.2018 Jussi Ketonen Työryhmä 11/17 4/18 Jussi Ketonen, pj. Anniina Kaittila, siht. Pekka Kuru Kim
Varsinais-Suomen mielenterveys- ja päihdepalvelujen kartoitus / Mielenterveystalo.fi portaali
Varsinais-Suomen mielenterveys- ja päihdepalvelujen kartoitus / Mielenterveystalo.fi portaali MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN SEMINAARI Olli Oranta 24.3. 2015 Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelma
Paljon tukea tarvitsevat - paljon palveluja käyttävät - hanke
Paljon tukea tarvitsevat - paljon palveluja käyttävät - hanke POSKE:n kehittämishanke, jossa 4 osahanketta: Lappi, Kainuu, Länsi-Pohja, Keski-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaan toiminnallisen osakokonaisuuden
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 25.10.2013
SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Lastensuojelun kesäpäivät
SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Lastensuojelun kesäpäivät 5.6.2019 7.6.2019 SyTy-hanke/Nanna Miettunen 1 SYSTEEMISYYS LASTEN JA PERHEIDEN KANSSA TEHTÄVÄSSÄ
HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla. Hankesuunnitelma 18.12.
HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla Hankesuunnitelma 18.12.2014 KASTE-ohjelma VI Johtamisella tuetaan palvelurakenteen uudistamista
PALVELURAKENNE- UUDISTUS
PALVELURAKENNE- UUDISTUS IHANTEISTA TODELLISUUTEEN SELVITYSMIESTEN TYÖ Göran Honga 22.08.2013 HISTORIA 10 VUOTTA 3 HALLITUSTA TYÖRYHMIÄ SELVITYSMIEHIÄ ASIANTUNTIJASELVITYKSIÄ NYKYHALLITUS KUNTARAKENNEUUDISTUS
Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke
Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Luonnos: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä
HYVE JOHTAMISEN KARTTA. OULUNKAAREN osahankkeen toimintasuunnitelma
HYVE JOHTAMISEN KARTTA OULUNKAAREN toimintasuunnitelma Sanna Juutinen 25.9.2012 1 Sisällysluettelo 1. OULUNKAAREN OSAHANKKEEN TAVOITTEET... 2 2. OSAHANKKEEN ORGANISOITUMINEN... 2 3. OSAHANKKEEN VASTUUT
Turun väestökatsaus maaliskuu 2017
Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Tilastokeskuksen tietojärjestelmämuutosten vuoksi maaliskuun väestönmuutostiedot viivästyivät runsaalla kuukaudella. Huhtikuun tilastot valmistuvat 16.6., toukokuun 22.6.
ASIAKASOSALLISUUS JA KOKEMUSASIANTUNTIJATOIMINTA Tilannekatsaus. Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille - Turun kehittämisosio
ASIAKASOSALLISUUS JA KOKEMUSASIANTUNTIJATOIMINTA Tilannekatsaus Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille - Turun kehittämisosio Palvelumuotoiluhankkeen Turun kehittämisosiossa kokemusasiantuntijat
Hyve- johtamisen kartta. Ohjausryhmän kokous
Hyve- johtamisen kartta Ohjausryhmän kokous 17.09.2014 Teemaryhmien kokonaiskuva Vuorovaikutuksellinen johtaminen Teemaryhmät Dialogi 1. 2. 3. Väestö Asiakkaat Palvelutarpeet Tiedolla johtaminen Arkkitehtuurin,
Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op
1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen
Kanta-Hämeen sote 2016
Kanta-Hämeen sote 2016 Markku Puro 8.12.2015 Hämeen parasta kehittämistä! I. 2015 saavutukset II. Hahmotelma 2016-2018 III. Vuosi 2016 tarkennettuna 1. Tavoitetilan määrittely 2. Osallisuuden varmistaminen
Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina
1(5) LUONNOS 11.10.2019 Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina 2020 2023 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain
Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi
Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona Ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen
Vaasa Kimmo Mäkelä
Vaasa 17.12.2009 Kimmo Mäkelä Välittäjä 2009 Hankkeessa mukana: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (31%) Vaasan sairaanhoitopiiri(26%) Tampereen kaupunki(13%) Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä(30%) Kustannusarvio
Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Turun väestökatsaus Joulukuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi 1 995 hengellä vuonna 2018 Elävänä syntyneet 1 710 Kuolleet 1 881 Syntyneiden
Vakka-Suomen seutukunta kuntayhtymä. Talousarvio 2010
Vakka-Suomen seutukunta kuntayhtymä Talousarvio 2010 Työvaliokunta 18.09.2009 Yhtymähallitus 29.09.2009 Vakka-Suomen seutukunta kuntayhtymä Tuloslaskelma 2010 Käyttö Budjetti Esitys Esitys Esitys 1-6/2008
Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa
Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 14.2.2014 / Saara Pikkarainen, terveyden edistämisen suunnittelija
PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA
PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2017 2018 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 26.5.2017 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin
Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset
Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset LAPE Pohjanmaa: Lapsi- ja perhe keskiössä 1 Pohjanmaan LAPE-hanke Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman maakunnallinen hanke Rahoitus 1.1.2017-31.12.2018, työntekijät
Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi
Sote-näkökulma aluekehittämiseen Mari Niemi 30.11.2017 TKI ja maakuntauudistus Maakunnan ja sen yhteistyötahojen TKItoiminnalla on merkittävä rooli maakunnan elinvoimaisuuden edistämisessä. Tehtävä vaatii
KUNTAVAALIT VARSINAIS-SUOMESSA 2008
KUNTAVAALIT VARSINAIS-SUOMESSA 2008 Varsinais-Suomen kuntayhtymien poliittiset voimasuhteet vuosina 2009-2013 Varsinais-Suomen kuntayhtymille, poliittisille piirijärjestöille, tiedotusvälineille Varsinais-Suomen