RISKIRYHMIEN PALVELUKONSEPTIEN KEHITTÄMINEN PALVELURA- KENTEITA MUOTOILEMALLA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RISKIRYHMIEN PALVELUKONSEPTIEN KEHITTÄMINEN PALVELURA- KENTEITA MUOTOILEMALLA 2013-2015"

Transkriptio

1 1 RISKIRYHMIEN PALVELUKONSEPTIEN KEHITTÄMINEN PALVELURA- KENTEITA MUOTOILEMALLA Vasson hankekuntien (Turun ulkopuoliset Varsinais-Suomen kunnat) kehittämisosio VARSINAIS-SUOMEN AIKUISKASTE Tarpeen tausta, lähtökohdat/perusteet, strategioihin sitominen, johdanto Tässä suunnitelmassa kuvataan Turun ulkopuolisten Varsinais-Suomen kuntien, Vasson hankekuntien, yhteistä hankesuunnitelmaa, joka on osa Turun hallinnoimaa Riskiryhmien palvelukonseptien kehittäminen palvelurakenteita muotoilemalla -hankesuunnitelmaa. Kehittämisosion lähtökohtana on tarve kehittää asiakaslähtöisesti kokonaisvaltaista palvelukokonaisuutta sosiaali- ja terveyspalveluihin. Painopiste on aikuisten päihde- ja mielenterveyspalveluissa sekä aikuissosiaalityössä ja kohderyhmänä näiden palveluiden käyttäjät. Keskeisenä periaatteena on asiakkaiden näkökulma palvelukokonaisuuteen, palvelujen muotoilu asiakaslähtöisesti. Aikuisilla asiakkailla tarkoitetaan hankkeessa laajasti erilaisissa perhetilanteissa olevia, lasten vanhempia tai yksin asuvia eri-ikäisiä aikuisia. Koulutuksellisena teemana halutaan painottaa muun muassa perhetilanteen ja lasten huomioimista aikuisten palveluissa. Kehittämisosio toteuttaa pääasiassa Kaste-ohjelman seuraavia osaohjelmia: I) Riskiryhmien mahdollisuutta osallisuuteen, hyvinvointiin ja terveyteen parannetaan, II) Palvelurakennetta ja peruspalveluja uudistetaan. Näiden ensisijaisten tavoitteiden edistämiseksi kehittämisosio liittyy myös osaohjelmaan VI) Johtamisella tuetaan palvelurakenteen uudistamista ja työhyvinvointia. Kehittämisosio koskee edellä mainittujen osaohjelmien seuraavia toimenpidekokonaisuuksia: Toimenpide 1. Tuetaan riskiryhmien selviytymistä kehittämällä osallisuutta edistäviä työmuotoja Toimenpide 8. Tehdään asiakaslähtöisiä palvelukokonaisuuksia Toimenpide 12. Vahvistetaan johtamista uudistamaan palvelurakennetta ja asiakaslähtöisiä toimintatapoja sekä edistämään henkilöstön osallisuutta ja työhyvinvointia. Kehittämistarve lähtee havainnosta, että sosiaali- ja terveydenhuollossa tehdään vain vähän yhteistyötä aikuisten palveluissa, vaikka useissa kunnissa sosiaali- ja terveydenhuolto on hallinnollisesti yhdistetty. Päihdetiimityöskentelyä lukuun ottamatta työtä tehdään pitkälti erillään, vaikka asiakaskunta suurelta osin on samaa. Aikuisten palveluissa moniammatillinen, verkostomainen työskentelytapa ei ole kehittynyt toisin kuin esim. lapsiperheiden palveluissa. Asiakkaiden kannalta palvelujärjestelmä on liian pirstaloitunut. Erityisesti päihde- ja mielenterveyspalveluja sekä aikuissosiaalityötä paljon tarvitsevat asiakkaat, kaikkein heikoimmassa asemassa olevat, eivät riittävästi hyödy palveluista, vaikka käyttävät niitä paljon. Asiakas- ja potilasnäkökulmasta sekä eri työntekijöiden työn organisoinnin ja kustannustehokkuuden kannalta palveluiden kokonaisuus, yhteistyö ja palveluketjut on tärkeää hahmottaa ja luoda toimivia käytäntöjä. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteistyötä kehittämällä kunkin rooleja ja tehtävänkuvia voidaan selkeyttää. Asiakkaan ja potilaan tilanne tulee kokonaisvaltaisesti arvioiduksi ja palvelut, hoito ja palveluketjut mahdollisimman saumattomiksi, kun asiakas siirtyy palvelusta toiseen. Esimerkiksi aikuissosiaalityön tehtävänkuva nykyisellään on usein epämääräinen yhteistyökumppanien näkökulmasta, ja se mielletään kapeasti toimeentulotuen myöntämiseksi. Aikuissosiaalityötä halutaan kehittää suunnitelmallisemmaksi ja tuoda sen vaikutuksia näkyväksi. Erikoissairaanhoidossa puolestaan on tarvetta kehittää käytäntöjä, joissa potilas/asiakas ohjataan perusterveydenhuollon tai sosiaalityön piiriin, kun erikoissairaanhoidon tarve loppuu. Nykyisellään erikoissairaanhoidosta lähtevät potilaat jäävät usein vaille tukea ja tietoa mahdollisista peruspalveluista. Vastaavasti peruspalveluja tulee kehittää niin, että nekin voivat ottaa vastaan lähetteitä esimerkiksi erikoissairaanhoidosta.

2 2 Sosiaaliohjausta aikuisten palveluissa käytetään joissakin kunnissa, toisissa ei. Sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen tehtävärakenne edellyttäisi jäsentämistä käytännön tasolla. Kunnissa halutaan kehittää myös sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien parityöskentelyn käytäntöjä. Valtakunnallisesti määritelty tehtävärakennesuositus on tässä apuna. Kaste-ohjelman puitteissa on muilla alueilla toteutettu aikuissosiaalityön kehittämishankkeita, joiden kokemukset ja tuotokset ovat hyödynnettävissä Varsinais- Suomen kehittämistyössä. Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksessa on tehty kooste toteutuneista hankkeista. Päihde- ja mielenterveysongelmista toipuvien ja pitkäaikaistyöttömien sosiaalinen kuntoutus edellyttäisi kehittämistoimia moniammatillisesti ja asiakaslähtöisesti. Sosiaalisen kuntoutuksen menetelmiä ja yhteistyökäytäntöjä on tarve kehittää ja arvioida sekä ottaa käyttöön jo kehitettyjä, hyviksi arvioituja toimintatapoja. Laitoksista kotiutuville ja asumispalveluissa ei nykyisellään ole riittävästi kuntoutuksellisia työmuotoja, eivätkä asiakkaat näin ollen monestikaan saa riittävää tai sopivaa, tarvitsemaansa tukea elämänhallinnan kohentamiseksi. Tutkimusten mukaan (Hinkka ym 2006) sosiaalisen kuntoutuksen työmuodon toimivuuden kannalta keskeisiä elementtejä ovat asiakaskeskeisyys ja kohdeherkkyys, luottamuksellisen asiakassuhteen luominen, työntekijän suhtautuminen sekä asiakkaan motivaatio ja sitoutuminen. Erityisesti asiakkaan motivoiminen on keskeinen tekijä kuntoutuksen positiivisten tulosten saavuttamisen kannalta. Hankkeessa korostuukin asiakkaiden rooli ja osallisuus sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisessä. Uudistuva sosiaalihuollon lainsäädäntö tulee sisältämään säädöksiä rakenteellisesta sosiaalityöstä. Rakenteellinen sosiaalityö voi sisällöltään olla muun muassa tiedontuotantoa hyvinvoinnin ja syrjäytymisen tekijöistä sekä asiakkaiden palvelutarpeista ja palveluiden vaikuttavuudesta alueellisesti ja kuntakohtaisesti. Tällaisen ajantasaisen tiedon avulla voidaan palveluja myös kehittää tarpeiden mukaan. Tiedontuotannon muotoina voi tilastollisen tiedon lisäksi olla sosiaalinen raportointi sekä asiakkaiden tiedon hyödyntäminen ja asiakkaiden osallistuminen palveluiden kehittämiseen. Rakenteellinen sosiaalityö tuottaa tietoa johtamisen tueksi ja linjauksiksi. Monialaisen johtamisen kehittäminen on myös välttämätöntä hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi ja juurruttamiseksi. 2. Toimintaympäristön ja nykytilanteen kuvaus Kehittämisosio kattaa alueellisesti valtaosan Varsinais-Suomea. Varsinais-Suomessa on toteutettu useita kuntaliitoksia ja edelleen on muotoutumassa uusia yhteistoiminta-alueita, joissa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteiden luominen on juuri nyt ajankohtaista. Masku, Mynämäki ja Nousiainen muodostavat perusturvakuntayhtymä Akselin. Terveydenhuollon palvelut ovat olleet kuntayhtymässä vuodesta 2011 alkaen. Peruskuntien sosiaalitoimen tehtävät ja henkilöstö siirtyvät alkaen perusturvakuntayhtymä Akselin alaisuuteen. Sosiaali- ja terveystoimi tulevat toimimaan samassa organisaatiossa. Muutostilanteessa tarvitaan sosiaali- ja terveystoimen vahvaa yhteistyötä, yhteisten käytäntöjen kehittämistä ja sopimista niin, että eritoten asiakkaat hyötyvät tästä yhteistyöstä. Akselikunnat haluaa kehittää aikuissosiaalityön suunnitelmallista työprosessia, työn organisointia ja rakenteellista sosiaalityötä ja tässä erityisesti moniammatillisia yhteistyökäytäntöjä ja työtapoja. Sosiaalitoimen aikuissosiaalityön osalta tarve koskee yhteistyökäytäntöjen luomista erityisesti mielenterveys-, vammais- ja päihdetyössä sekä vajaakuntoisten asiakkaiden palveluissa. Härkätien kuntien (Lieto, Koski, Marttila ja Tarvasjoki) mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat siirtymässä sote-yhteistoiminta-alueelle vuoden 2013 alusta. Samassa yhteydessä uudistetaan myös etenkin aikuissosiaalityön työnjakoja ja prosesseja. Alueella valmistaudutaan ns. laajaan soteen, jolloin alueen kuntien kaikki sosiaali ja terveyspalvelut yhdistyvät vuoden 2015 alusta. Tästä syystä on tarvetta kehittää etenkin sosiaalityön, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon eheää palvelukokonaisuutta ja aikuissosiaalityön suunnitelmallisia työprosesseja. Nämä kumpikin liittyvät uudessa rakenteessa olennaisesti yhteen, koska terveyskeskuksen sosiaalityöntekijä ja aikuissosiaalityöntekijät toimivat jatkossa samassa tiimissä. Myös muissa osallistuvissa kunnissa nähdään erittäin tarpeelliseksi hankkeen tavoitteiden mukainen

3 kehittämistyö yhdessä muiden kuntien kanssa. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä on tunnistettu vastaavasti yhteistyökäytäntöjen ja rakenteiden kehittämisen tarve kuntien peruspalveluiden kanssa. Kunnat käyttävät myös samoja järjestöjen ja A-klinikkasäätiön palveluja, joten yhteistyökäytäntöjen yhdenmukaistaminen palvelukokonaisuudessa on tarkoituksenmukaista. Aikuissosiaalityön, päihde- ja mielenterveystyön ja terveydenhuollon palvelujen toimivaksi kokonaisuudeksi saattaminen vaatii paljon eri toimijoiden yhteistä kehittämistyötä, monialaista osaamista ja monialaista johtamista. Valtakunnallisen palvelurakenneuudistuksen rinnalla kehittämisosio vahvistaa tarkoituksenmukaisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukokonaisuuden muodostamista Varsinais- Suomeen Päämäärien ja tulostavoitteiden määrittely Tavoitteet: Kehittämisosion tarkoituksena on asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukokonaisuuksien ja palveluketjujen kehittäminen palveluja paljon tarvitsevien ja riskiryhmien hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Tavoitteet jäsentyvät seuraavasti: 1) SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTEN ASIAKASTYÖN KÄYTÄNTÖJEN JA PAL- VELUPROSESSIEN KEHITTÄMINEN ASIAKASLÄHTÖISESTI: Kehittää asiakaslähtöisesti sosiaalityön, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon eheää palvelukokonaisuutta (sote-eheyttä) ja suunnitelmallista, moniammatillista yhteistyötä päihde- ja mielenterveyspalveluissa ja aikuissosiaalityössä. Kehittää erikoissairaanhoidon ensihoidon, sosiaalipäivystyksen, aikuispsykiatrian sekä sosiaalityön ja psykologipalveluiden sekä peruspalveluiden yhteistyökäytännöt ja palveluketjut joustaviksi ja vaikuttaviksi asiakaslähtöisesti. Luoda palveluohjauksen käytännöt erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon ja sosiaalityöhön siten, että sairaanhoidon jälkeinen kokonaisvaltainen hoito, tuki ja seuranta varmistetaan. Jäsentää ja ottaa käyttöön asiakaslähtöiset palveluketjut ja yhteistyökäytännöt sosiaalityön, perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja muiden toimijoiden (A-klinikkasäätiö, diakoniatyö, järjestöjen palvelut jne.) kesken. 2) AIKUISSOSIAALITYÖN JA SOSIAALIOHJAUKSEN MENETELMIEN JA TEHTÄVÄRAKENTEI- DEN KEHITTÄMINEN JA TYÖN SUUNNITELMALLINEN ORGANISOINTI ASIAKASLÄHTÖI- SESTI Selkeyttää ja tehdä näkyväksi aikuissosiaalityön tehtävät. Kokeilla ja ottaa käyttöön uudenlaisia asiakaslähtöisiä työmenetelmiä (esimerkiksi intensiivityömenetelmät). Sopia moniammatillisista yhteistyökäytännöistä ja kehittää työtapoja. Jäsentää ja ottaa käyttöön aikuissosiaalityön ja sosiaaliohjauksen suunnitelmallinen työprosessi, toimiva yhteistyö, parityön käytännöt sekä organisoida työ asiakaslähtöisesti ja kustannustehokkaasti. Kehittää ja pilotoida rakenteellisen sosiaalityön käytäntöjä. 3) SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN TYÖMUOTOJEN JA MENETELMIEN KEHITTÄMINEN ASIAKKAIDEN TARPEITA VASTAAVIKSI

4 Parantaa sosiaalisen kuntoutuksen vaikuttavuutta kehittämällä moniammatillisia yhteistyökäytäntöjä ja palveluohjausta asiakaslähtöisesti (esimerkiksi asumispalveluissa ja laitoksista kotiuduttaessa). Sosiaalisen kuntoutuksen menetelmiä ja käytäntöjä jäsennetään ja otetaan käyttöön hyviksi arvioituja kuntoutusmenetelmiä. Kehitetään ja pilotoidaan kuntoutuksen vaikuttavuuden arviointia. Sosiaalista kuntoutusta kehitetään kuntien välisellä ja monitoimijaisella yhteistyöllä (kunnat, TEtoimistot, järjestöt, asiakkaat). 4) MONIALAISEN JOHTAMISEN KEHITTÄMINEN Johtamisen kehittämisellä tuetaan tavoitteiden 1-3 toteutumista. Monialaisen johtamisen kehittäminen toteutuu osana laajaa Länsi-Suomen hankekokonaisuutta yhteisten koulutusten muodossa, kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sisäisinä kehittämisprosesseina sekä johdon ja henkilöstön vuoropuheluna Kohderyhmän ja asiakasmäärien määrittely, ohjautuminen hankkeeseen Kehittämisosion keskeiset asiakasryhmät ovat päihde- ja mielenterveyspalveluja sekä aikuissosiaalityötä ja sosiaalista kuntoutusta tarvitsevat henkilöt. Erityistä huomiota halutaan kiinnittää paitsi pitkäaikaistyöttömiin ja pitkäaikaisiin asiakkuuksiin, myös nuorten aikuisten palvelutarpeisiin ja palveluihin. Vähemmistöryhmiin kuuluvien (romanit, erilaiset maahanmuuttajat, vammaiset henkilöt) erityisiä elämäntilanteita ja palvelutarpeita tulee myös tarkastella asiakaslähtöisesti. Maahanmuuttajien ja muiden vähemmistöryhmien palvelujen muotoilussa tulee aiempaa vahvemmin huomioida yhteisölliset näkökulmat ja menetelmät sekä niiden soveltuvuus erilaisissa asiakastilanteissa. Laajana tavoitteena on, että asiakkaat hyötyvät palveluista nykytilannetta paremmin, kun palvelut muotoillaan erilaisille asiakasryhmille parhaiten soveltuviksi. Palveluiden vaikuttavuutta halutaan kehittää ja ottaa käyttöön asiakaslähtöisiä arviointikäytäntöjä ja -mittareita. Pienissä ja keskisuurissa kunnissa palveluissa toimiva henkilöstö tuntee varsin hyvin asiakaskunnan sekä palveluprosessien ongelmakohdat ja puutteet erilaisten asiakasryhmien tilanteissa. Hankkeen lähtökohtana on havainto, että sosiaali- ja terveydenhuollon palveluprosessit eivät vastaa kaikkein vaikeimmissa tilanteissa olevien ja paljon palveluja tarvitsevien asiakkaiden tarpeita. Palvelut toimivat liiaksi erillisinä, ja asiakkaat joutuvat hakemaan kuhunkin ongelmatilanteeseen tukea eri palveluista. Eri palveluissa toimivat ammattilaiset eivät kuitenkaan usein ole tietoisia asiakkaan palvelujen käytön kokonaisuudesta. Käytössä ei myöskään ole riittävästi erilaisten asiakkaiden tarpeisiin vastaavia työmuotoja. Pitkällä aikavälillä asiakaslähtöisesti kehitetyt palveluprosessit ja monialainen yhteistyö hyödyttävät kaikkia näitä palveluja käyttäviä asiakkaita. 5. Keskeiset toimenpiteet prosessikuvauksineen Toimintatavat: Turun ulkopuolisten Varsinais-Suomen kuntien kehittämisosiota toteuttamaan ja koordinoimaan palkataan kaksi hankekoordinaattoria/suunnittelijaa, joista toinen on terveydenhuollon ja toinen sosiaalihuollon ammattihenkilö. Lisäksi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ohjaa hankkeeseen henkilöstöresursseja. Hankkeen projektipäällikkö on yhteinen koko Länsi-Suomen alueen Palvelumuotoilu-hankkeessa.

5 Toteutuksessa hyödynnetään aiempi alueella ja Suomessa tehty kehittämistyö ja niiden kokemukset ja tulokset. Hyödynnetään muun muassa Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen Alueellisen hyvinvointitiedon kehittämistyötä ja toimintamallia. Lisäksi kootaan tutkimustietoa valtakunnallisesti ja kansainvälisesti hankkeen tietopohjaksi (ks. esim. kirjallisuusluettelo lopussa). Toimenpiteet jäsentyvät tavoitteiden mukaisesti seuraavalla tavalla: 1. SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTEN ASIAKASTYÖN KÄYTÄNTÖJEN JA PALVELUPROSESSIEN KEHITTÄMINEN ASIAKASLÄHTÖISESTI: Hanketyöntekijät tutustuvat kaikkien osallistuvien kuntien tilanteisiin ja kehittämistarpeiden painotuksiin ja tekevät toimintasuunnitelman hankeajalle. Hanketyöntekijät sopivat keskinäisestä työnjaostaan. Hankekuntien sosiaali- ja terveydenhuollon sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin henkilöstöstä muodostetaan seudulliset ja/tai aluekohtaiset kehittämistiimit. Kehittämistiimeihin rekrytoidaan asiakkaita kokemusasiantuntijoiksi. Tiimityöskentelyyn otetaan erikseen sovittavalla tavalla mukaan muita yhteistyötahoja, kuten A- klinikka ja muita palveluntuottajia. Tiimit laativat hankeajalle toimintasuunnitelman yhdessä hanketyöntekijöiden kanssa. Hanketyöntekijät koordinoivat ja dokumentoivat tiimien toimintaa. Kehittämistiimeissä määritellään lähtötilanteen tärkeimmät palveluprosessien ja yhteistyön ongelmakohdat sekä muutostarpeet. Kehittämistiimit määrittelevät ja muotoilevat erilaisten asiakkaiden palvelutarpeiden näkökulmasta toimivat palvelu- ja yhteistyökäytännöt. Tiimityöskentelyssä sovelletaan palvelumuotoilun menetelmiä. Hanketyöntekijät dokumentoivat yhdessä sovitut käytännöt. Hankeaikana pilotoidaan ja otetaan käyttöön uusia moniammatillisesti sovittuja ja toteutettavia palvelukäytäntöjä AIKUISSOSIAALITYÖN JA SOSIAALIOHJAUKSEN MENETELMIEN JA TEHTÄVÄRAKEN- TEIDEN KEHITTÄMINEN JA TYÖN SUUNNITELMALLINEN ORGANISOINTI Muodostetaan aikuissosiaalityön ja sosiaaliohjauksen kehittämistiimit hankekunnista. Jäsennetään sosiaalialan tehtävärakennesuositusten mukainen työnjako sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien työskentelyyn. Hyödynnetään sosiaalialan tietoteknologiahankkeessa luotuja asiakasprosessien malleja ja käsitteitä työ- ja asiakasprosessin jäsentämiseen Hyödynnetään muilla alueilla toteutettua aikuissosiaalityön kehittämistyötä. Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksessa on tehty toteutuneista hankkeista kooste hankevalmistelun pohjaksi. Pilotoidaan valittuja aikuissosiaalityön menetelmiä, ja otetaan niitä käyttöön.

6 6 Kartoitetaan, kokeillaan ja otetaan käyttöön kokemusasiakkuuden ja sosiaalisen raportoinnin käytäntöjä. Järjestetään työkokouksia ja koulutuksia sovittavista teemoista 3. SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN TYÖMUOTOJEN JA MENETELMIEN KEHITTÄMINEN ASIAKKAIDEN TARPEITA VASTAAVIKSI Määritellään sosiaalisen kuntoutuksen toimijat alueellisesti, ja muodostetaan kehittämistiimit. Kootaan olemassa oleva tutkimus- ja arviointitieto ja hyvät sosiaalisen kuntoutuksen käytännöt ja menetelmät (ks. esim. kirjallisuusluettelo lopussa) Muodostetaan koko Länsi-Suomen hankealueen yhteinen sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistiimi. Määritellään sosiaalisen kuntoutuksen asiakasryhmät ja otetaan kehittämistyöhön mukaan kehittäjäasiakkaita. Jäsennetään erilaisten asiakastyyppien lähtökohdista sosiaalisen kuntoutuksen hyvät periaatteet, asiakastyön ja moniammatillisen yhteistyön käytännöt sekä työn vaikuttavuuden asiakaslähtöisiä arviointimenetelmiä Muotoillaan, pilotoidaan ja otetaan käyttöön uusia työtapoja 4. MONIALAISEN JOHTAMISEN KEHITTÄMINEN Monialaista johtamista kehitetään koko Länsi-Suomen alueella järjestettävin koulutuksin ja työkokouksin. Hyödynnetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen monialaisen johtamisen suosituksia Otetaan käyttöön uudenlaisia tietojohtamisen menetelmiä ja monialaisen johtamisen toimintamalleja Arviointia voidaan toteuttaa esimerkiksi Bikva-menetelmää soveltamalla Kehittämistyössä hyödynnetään Turun yliopiston ja Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden opinnäytetöitä erilaisten selvitysten, kartoitusten ja arviointien toteutuksessa. Tutkimus- ja arviointitietoa kootaan oppi- ja tutkimuslaitosten yhteistyöllä. Eri tavoitekokonaisuuksien toteuttamiseksi tehdään hankkeen alussa muun muassa asiakaskyselyjä nykytilanteen kartoittamiseksi. Hankkeen tuloksia hyödynnetään pitkällä tähtäimellä sosiaali- ja terveydenhuollon opetuksessa. Hankkeen kuluessa järjestetään yhteisiä seminaareja, työkokouksia ja koulutuksia, jotka mahdollistavat eri alueiden välisen vuorovaikutuksen, kokemusten ja tiedon vaihtamisen sekä yhteistyöstä sopimisen.

7 7 6. Aikataulu ja työsuunnitelma Hankkeeseen palkataan työntekijät kevään 2013 aikana. Kehittämisosion toiminta alkaa syyskuussa Kehittämistiimit muodostetaan ja ne aloittavat toiminnan syksyn 2013 aikana. Hanke toteutetaan kokonaisuudessaan vuoden aikana. Hankkeen hyvien tulosten juurruttaminen huomioidaan koko hankeaikana, ja tiiviimmin vuoden 2015 aikana. Suunnittelua jatketaan edelleen loppuvuoden 2012 ja alkuvuoden 2013 aikana, ja hankkeen alkaessa laaditaan osallistujien kesken tarkempi aikataulu ja työsuunnitelma. 7. Hallinnointi, henkilöstö, ohjausryhmä ja organisointi Kehittämisosio on osa Turun kaupungin hallinnoimaa Riskiryhmien palvelukonseptien kehittäminen palvelurakenteita muotoilemalla hanketta. Vasson hankekuntien kehittämisosiota toteuttamaan ja koordinoimaan palkataan kaksi työntekijää, sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammattihenkilöt. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ohjaa hankkeelle henkilöstöresursseja. Ohjausryhmään nimetään Turun ulkopuolisten Varsinais-Suomen kuntien hankkeen edustajat ja Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen edustaja. Projektipäällikkö on koko Länsi-Suomen hankkeen yhteinen. Vasson hankekuntien kehittämisosioon palkattavat työntekijät voivat fyysisesti sijoittua kuntien yhteiseen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskukseen. Alueellinen kehittämistyön yhteistyö ja vahvat verkostot tulee turvata organisoinnissa. 8. Arviointi, seuranta, raportointi ja tietojärjestelmien käyttö Arviointia ja seurantaa toteutetaan kehittämistiimien itsearviointina ja asiakasarviointina. Laajempi arviointi toteutetaan yhdessä Länsi-Suomen isomman hankekokonaisuuden yhteydessä. Kehittämistyössä ja sen dokumentoinnissa hyödynnetään sosiaali- ja terveysalan tietoteknologiahankkeissa luotua materiaalia. Hankkeessa otetaan käyttöön tietoteknologiahankkeessa määriteltyjä käsitteitä ja prosessimallinnuksia. Tällä tavoin valmistaudutaan sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan uudistamistyöhön, jota toteutetaan valtakunnallisesti THL:n Oper-yksikön johdolla. 9. Kustannusarvio ja kustannustehokkuus Usean eri kunnan yhteistyöllä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteita ja asiakastyön prosesseja uudistetaan kustannustehokkaasti. Hankevalmistelussa on todettu, että kehittämistarpeet eri kunnissa ovat hyvin yhteneväisiä. Samalla hanke edistää kuntien pysyviä yhteistyörakenteita ja vertailukäytäntöjä. Turun ulkopuolisten Varsinais-Suomen kuntien hankekokonaisuuden kustannukset ovat yhteensä korkeintaan noin euroa. Tämä sisältää hankkeen yhteisen osion (hallinnointi, koulutus jne.). Hankkeen omavastuurahoitus kunnille (25% kustannuksista) on koko kahden vuoden ajalta noin euroa, 0,08 /as vuodelle 2013, 0,25 /as vuodelle 2014 ja 0,17 /as vuodelle Kuntakohtaiset omarahoitusosuudet näkyvät alla olevasta taulukosta.

8 8 /as/vuosi Yhteensä 2 v 2013: 4kk 2014: 12kk 2015: 8kk Kunta As.luku n n n n Masku ,2 791,2 2373,6 1582,4 Mynämäki ,0 664,0 1992,0 1328,0 Nousiainen ,3 397,4 1192,1 794,8 Koski ,0 201,5 604,5 403,0 Lieto ,2 1377,7 4133,1 2755,4 Marttila ,6 164,9 494,8 329,9 Tarvasjoki ,8 160,5 481,4 320,9 Kustavi ,8 73,1 219,4 146,3 Pyhäranta ,6 182,1 546,3 364,2 Taivassalo ,0 139,5 418,5 279,0 Vehmaa ,4 194,2 582,7 388,5 Laitila ,3 694,1 2082,2 1388,1 Uusikaupunki ,4 1294,7 3884,2 2589,5 Paimio ,1 864,3 2593,0 1728,7 Sauvo ,1 251,2 753,6 502,4 Somero ,2 765,0 2295,1 1530,1 Naantali ,4 1557,7 4673,2 3115,5 Raisio ,5 2027,3 6081,8 4054,5 Rusko ,0 469,6 1467,5 997,9 Pöytyä ,0 699,5 2098,5 1399,0 Yhteensä n. 0,50 0,08 0,25 0, Tulokset ja arvioidut vaikutukset Hankkeen tuloksena: Kuntien sosiaali- ja terveyspalvelut ovat asiakaslähtöisiä ja ne toteutuvat moniammatillisessa, hyvin toimivassa yhteistyössä, palveluketjut toimivat suunnitelmallisesti. Asiakkaan siirtyminen palvelusta toiseen on hallittua, palvelu ja hoito kokonaisvaltaista. Erikoissairaanhoidosta voidaan lähetteellä tai sovitulla yhteistyökäytännöllä ohjata potilas tai asiakas peruspalveluihin. Käytössä on uusia asiakaslähtöisiä palvelukonsepteja. Palveluissa huomioidaan asiakkaan ja perheen kokonaisvaltainen elämäntilanne entistä paremmin. Tarkoituksenmukaiset palveluketjut, palveluohjaus ja yhteistyö ovat asiakaslähtöisiä, vaikuttavia ja taloudellisia. Parempi työn organisointi edistää työhyvinvointia ja henkilöstön sitoutumista. Riskiryhmien osallisuuden edistämiseen ja selviytymiseen tarvittavaa sosiaalista kuntoutusta ja muita palveluja on saatavilla ja toimintakäytännöt ovat asiakaslähtöisiä, eri toimijoiden yhteistyössä toteutuvia. Kehittämistyön tulos vastaa asiakkaiden tarpeita ja asiakkaat hyötyvät palveluista aiempaa paremmin. Vaikuttavuuden mittareita on otettu käyttöön. Aikuissosiaalityötä tehdään suunnitelmallisesti ja vaikuttavasti, erilaisia interventiomenetelmiä asiakaskohtaisesti hyödyntäen. Aikuissosiaalityön ja sosiaaliohjauksen käytännöt ovat jäsentyneet erilaisten

9 asiakkaiden tarpeita hyvin vastaaviksi. Sosiaalityön ja ohjauksen vaikutukset ovat aiempaa paremmin arvioitavissa. Sosiaalisen raportoinnin ja asiakkaiden kokemustiedon hyödyntämisen käytäntöjä on kokeiltu ja otettu kunnissa käyttöön. Kunnilla on käytössään monipuolista ja ajantasaista hyvinvoinnin seurantatietoa, jota tuottavat mm. henkilöstö ja asiakkaat. Hanke edesauttaa uuden sosiaalihuollon lainsäädännön mukaisten palveluiden kehittämistä sekä alueellista palvelurakenteiden uudistamistyötä. Johtamiskäytännöt tukevat monialaisuutta ja moniammatillista yhteistyötä pitkäjänteisesti Hankkeen hallinnointi, valmistelu, organisoituminen ja rahoitus Turun ulkopuolisten Varsinais-Suomen kuntien kehittämisosion valmistelun koordinoijana on ollut Vasso. Valmistelua on tehty kuudessa eri työkokouksessa vuoden 2012 aikana, ja lisäksi käyty sähköpostikeskusteluja kehittämisen sisällöistä ja osallistujien rooleista. Työkokoukseen osallistuneet ovat asiakastyössä toimivia ja kehittämistarpeet omassa työssään tunnistaneita työntekijöitä. Hanketta on käsitelty Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveysjohtajien kokouksissa kaksi kertaa, ja tavoitteet ovat vahvistuneet näissä keskusteluissa. Turun kaupungin organisoimissa hankekokouksissa on käsitelty koko Länsi-Suomen alueen hankekokonaisuutta. Vasson hankekuntien kehittämisosio voi organisoitua niin, että eri kuntien muodostamat kuntaryppäät kehittävät valitsemiensa painopisteiden mukaisia kokonaisuuksia. Kokonaisuus tiivistyy yhteisesti sovittuihin laajempiin tavoitteisiin. Kaikkien hankkeeseen osallistuvien tulee saada hyöty hankkeen kokonaisuudesta, vaikka alueelliset painopisteet voivat olla hieman erilaisia. Alueellinen kehittämistyön yhteistyö ja vahvat verkostot tulee turvata organisoinnissa. Tämän toteutumiseksi Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen maakunnallinen toimijarooli on tärkeä. Hankkeen yhteistyökumppaneina ovat lisäksi Turun yliopisto ja Turun ammattikorkeakoulu. Opinnäytetöitä ja opiskelijoiden projektitöitä toteutetaan hankkeen toiminnan ja tavoitteiden suuntaisesti. Vaikuttavuuden arviointikäytäntöjä voidaan pilotoida opinnäyte- ja harjoittelutöinä. A-klinikkasäätiön, seurakuntien ja järjestöjen omat kehittämishankkeet ovat kuntien hankekumppaneina. Asiakaslähtöisiä palveluketjuja kehitetään yhteistyössä eri toimijoiden kesken. Kehittäjäasiakkaita voidaan rekrytoida sekä kuntien palveluiden piiristä että järjestöjen kautta. Turun kaupunki hallinnoi hanketta. Suunnitelmassa kuvattu Vasson hankekuntien kehittämisosio on osa laajempaa Länsi-Suomen Kaste-alueen yhteistä hanketta, Riskiryhmien palvelukonseptien kehittäminen palvelurakenteita muotoilemalla, Hankehakemus jätetään Sosiaali- ja terveysministeriöön mennessä. Rahoituspäätöksen ollessa myönteinen hanke voi alkaa syksyllä Vasson hankekunnat toteuttavat hankesuunnitelman mukaista kehittämistyötä ajalla Hankkeelle laaditaan hankkeen alkaessa vielä tarkempi toteutus- ja juurruttamisaikataulu. 11.Tiedotussuunnitelma Tiedotussuunnitelma on Länsi-Suomen hankkeen yhteinen. 12.Tuotteistaminen ja markkinointi

10 10 Tuotteistamis- ja markkinointisuunnitelma on Länsi-Suomen hankkeen yhteinen. 13.Toimitilat ja laitteet Varsinais-Suomen Aikuiskaste hankkeeseen palkattavat työntekijät voivat fyysisesti sijoittua Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskukseen. Laite- ja tarvikekustannukset huomioidaan hankkeen budjetissa. 14. Tuloksien hyödyntäminen pysyväksi toiminnaksi Hankkeessa kehitettyjen hyvien toimintatapojen tulee juurtua pysyväksi toiminnaksi. Hankkeessa muotoillut toimintamallit dokumentoidaan ja viedään osaksi monialaisen johtamisen strategiaa, moniammatillisia toimintakäytäntöjä ja yhteistoimintaa. Koska palvelurakenteiden uudistamisprosessit ovat ajankohtaisia hankekunnissa, tulosten juurtuminen on välttämätöntä. Tahtotila palvelurakenteiden uudistamiselle on selkeä, mikä luo vahvan ja uskottavan pohjan kehittämistyölle. 15. Kirjallisuutta: Terhi Hinkka, Juha Koivisto ja Riitta Haverinen (2006) Kartoittava kirjallisuuskatsaus sosiaalisen kuntoutuksen työmuodoista ja niiden vaikutuksista. Stakesin raportteja 12/2006. Arja Jokinen ja Kirsi Juhila (2008) Sosiaalityö aikuisten parissa. Vastapaino. Tampere. Kaisa Kaseva (2011) Asiakkaan asema, itsemäärääminen ja vaikutusmahdollisuudet sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä. Integroitu kirjallisuuskatsaus. STM raportteja ja muistioita 16/ Pirjo Kinnunen (2011) Nuoruudesta kohti aikuisuutta varhaisaikuisen mielenterveys ja siihen yhteydessä olevat ennakoivat tekijät. Terveystieteen väitöskirja. Tampereen yliopisto, terveystieteiden laitos. Merja Laitila-Ukkola ( 2005) Päihdehuollon näköinen sosiaalityö? Suomalaisen päihdehuollon sosiaalityötarinoita. Sosiaalityön ammatillinen lisensiaatintutkimus, Lapin yliopisto Elina Palola, Katri Hannikainen-Ingman ja Vappu Karjalainen (2012) Nuoret koulutuspudokkaat sosiaalityön asiakkaina. THL Raportti 29/2012. Ruumensaari, Hanna (2012) Pois pullon pauloista : näkökulmia päihdekuntoutujien muutosmotivaatioon ja hoitoon hakeutumiseen. Pro gradu -tutkielma, Lapin yliopisto, sosiaalityö. Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtävärakennesuositus. STM Julkaisuja 14/ Suomen romanipoliittinen ohjelma. Työryhmän esitys. STM Selvityksiä 48/2009.

Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille -hanke. Varsinais-Suomen hanke-osion Jatkohankesuunnitelma

Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille -hanke. Varsinais-Suomen hanke-osion Jatkohankesuunnitelma Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille -hanke Varsinais-Suomen hanke-osion Jatkohankesuunnitelma 2015 2017 5.9.2014 Timo Pettersson Projektikoordinaattori Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, www.vasso.fi Tapio Häyhtiö 15.1.2015 Vasso kehittäjäorganisaationa 11 lakisääteistä alueellista

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo Perhekeskusfoorumi 20.9.2017 Hankepäällikkö Pia Suvivuo Hankkeen kehittämiskokonaisuus Lapsiystävällinen maakunta - toimintakulttuurin muutos Matalan kynnyksen palvelut, peruspalvelut Sähköiset palvelut

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti hanke Varsinais-Suomessa. Pirjo Valtonen Päivitetty

Henkilökohtainen budjetti hanke Varsinais-Suomessa. Pirjo Valtonen Päivitetty Henkilökohtainen budjetti hanke Varsinais-Suomessa Pirjo Valtonen Päivitetty 27.2.2018 Miksi henkilökohtainen budjetin pilotointi? Henkilökohtaisen budjetin pilotointihanketta haetaan Varsinais-Suomessa

Lisätiedot

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun kehittäminen Lokakuu 2011, päivitetty 1.2.2012 Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta SUUNNITELMA Aika 19.9.2011 31.5.2012 Kumppanit Nurmijärven kunnan vammaispalvelut

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Avausseminaari 22.2.2017 9-16 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA VIESTINTÄSUUNNITELMA Hankekunnat Henkilöstö Asiakkaat Järjestöt AVI STM Aikuissosiaalityön eri toimijat THL Sosiaalialan osaamiskeskukset SOS II -HANKE SOS II Sosiaalisesti osalliseksi sosiaalityöllä hanke

Lisätiedot

Järjestöjen aluetyön kokous. Kuopio 24.4.2012

Järjestöjen aluetyön kokous. Kuopio 24.4.2012 Järjestöjen aluetyön kokous Kuopio 24.4.2012 Ohjelma klo 10.00 Avaus ja esittäytyminen klo 10.15 KASTE ohjelman tps Itä-Suomessa - alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen - klo 11.00 Järjestöt ja

Lisätiedot

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa

Lisätiedot

SOHVI-hanke

SOHVI-hanke SOHVI-hanke 1.3.2012 28.2.2014 SOHVI-hankkeen toteuttajat ja hankekumppanit SOHVI-hanketta hallinnoi Turun ammattikorkeakoulu (hankekumppanina Vakka-Suomen seutukunnan kunnat: Uusikaupunki, Laitila, Vehmaa,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä Eveliina Pöyhönen Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia reilusti vahvistaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 1. Kaste-ohjelmalla uudistetaan sosiaali- ja terveyspolitiikkaa Ohjelmassa määritellään keskeisimmät sosiaali- ja

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,

Lisätiedot

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS 31.8.2012 Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi Margit Päätalo Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku Pohjois-Suomessa

Lisätiedot

6. Päihteet. 6.1Johdanto

6. Päihteet. 6.1Johdanto 6. Päihteet 6.1Johdanto Päihdehuollon avopalveluissa. Indikaattori ilmaisee kuntien kustantamia päihdehuollon avopalveluita vuoden aikana A-klinikoilla tai nuorisoasemilla käyttävien asiakkaiden määrää

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

YHTEISTYÖ LASTENSUOJELUN ASIOISSA THL & lastensuojelun alueelliset kehittäjäryhmät

YHTEISTYÖ LASTENSUOJELUN ASIOISSA THL & lastensuojelun alueelliset kehittäjäryhmät YHTEISTYÖ LASTENSUOJELUN ASIOISSA THL & lastensuojelun alueelliset kehittäjäryhmät FSKC:n lastensuojelun kehittämisverkosto 11.2.2015 26-02-15 Esityksen nimi / Tiina Muukkonen 1 Asialista 1. Ajankohtaista

Lisätiedot

HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla. Hankesuunnitelma 18.12.

HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla. Hankesuunnitelma 18.12. HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla Hankesuunnitelma 18.12.2014 KASTE-ohjelma VI Johtamisella tuetaan palvelurakenteen uudistamista

Lisätiedot

Kehittämistoiminnan organisointi

Kehittämistoiminnan organisointi Kehittämistoiminnan organisointi Tutkimus-, opetus- ja kehittämisteema työryhmän työskentelyä varten tehty esitys Elise Kosunen ja Kristiina Laiho 1 10.4.2017 Esityksen pohjana on Väli-Suomen kehittäjäryhmän

Lisätiedot

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - Pohjanmaa-hankkeen tarjoamat mahdollisuudet. Projektinjohtaja Antero Lassila Pohjanmaa-hanke

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - Pohjanmaa-hankkeen tarjoamat mahdollisuudet. Projektinjohtaja Antero Lassila Pohjanmaa-hanke Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - Pohjanmaa-hankkeen tarjoamat mahdollisuudet Projektinjohtaja Antero Lassila Pohjanmaa-hanke POHJANMAA- HANKE 2005-2014 Kehitämme uutta vaikuttavaa mielenterveys-

Lisätiedot

Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen

Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen ja vuorovaikutteiseen johtamiskulttuuriin Arja Heikkinen 29.09.2014 Hankkeen tavoitteet: Koko hankkeen tavoitteet: Asiakaslähtöisten toimintamallien ja prosessien

Lisätiedot

Parempi Arki Väli-Suomen Kastehanke

Parempi Arki Väli-Suomen Kastehanke Parempi Arki Väli-Suomen Kastehanke 1.3.2015 31.10.2017 Viestintäsuunnitelma Jessica Fagerström Satu Raatikainen 15.9.2015 Päivitetty 4.12.2015 Parempi Arki-hankkeen tausta, tavoitteet ja organisaatio

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä on oltava perusterveydenhuollon yksikkö, jossa on moniammatillinen terveysalan asiantuntemus ja joka tukee alueen

Lisätiedot

Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015

Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015 Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015 Anita Dufholm Hankekoordinaattori 2013 2 1. Hankkeen tilannekatsaus KASTE II-JATKOHANKE, Sosiaali- ja terveysministeriön myöntämä

Lisätiedot

Valtaväylä- hankekokonaisuus (ESR)

Valtaväylä- hankekokonaisuus (ESR) Valtaväylä- hankekokonaisuus (ESR) Aikuissosiaalityöntekijä ja työvoimaohjaaja kehittäjäasiantuntijoina kehittämisessä ja juurruttamisen varmistamisessa Kirsi Lehtipää ja Merja Kallio Valtaväylä- hankekokonaisuudesta

Lisätiedot

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset 23.10.2018 Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas 1.11.2016-31.12.2018 POHJANMAAN PALVELUOHJAUS KUNTOON - perustiedot Hanke kuuluu kansalliseen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen

Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 799/02.05.02/2012 223 Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen

Lisätiedot

Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty?

Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty? Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty? Kokkola 14.11.2016 Sirpa Vainio Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille (PPPR) -hanke Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille

Lisätiedot

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ 4.3.2014 KUNTAYHTYMÄT, JOIHIN KAIKKI ALUEEN KUNNAT KUULUVAT VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ VARSINAIS-SUOMEN

Lisätiedot

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö

Lisätiedot

Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen. Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen. Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Sote-uudistuksesta Mikä uudessa sote-mallissa on sosiaalihuollon näkökulmasta hyvää? Järjestämisvastuu

Lisätiedot

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA Etelä-Pohjanmaa, Kanta-Häme, Pirkanmaa Työpaja 1 17.4.2018 13.4.2018 Etelä-Pohjanmaa/Penninkangas/Saukko 1 ETELÄ-POHJANMAA 13.4.2018 Esityksen

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa 30.6.2017 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 Kainuun kehittämisosio Saara Pikkarainen, projektipäällikkö

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1

KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1 KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1 TYÖRYHMÄN NIMI: pvm: jolloin täytetty työryhmän kanssa KEHITTÄMISTEHTÄVÄN NIMI TAVOITTEET Leppävaaran sosiaaliohjaajat (Espoo, lastensuojelun avopalvelut)

Lisätiedot

Ajankohtaista sote-uudistuksesta

Ajankohtaista sote-uudistuksesta Ajankohtaista sote-uudistuksesta Kuntatalousristeily 21.5.2013 Erikoissuunnittelija Laura Leppänen Yleistä - Koordinaatioryhmän valmistelemat linjaukset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen

Lisätiedot

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla 2 Johdanto Tämän hoitotyön toimintaohjelman tavoitteena on toimia suunnannäyttäjänä alueelliselle kehittämiselle ja yhteistyölle ennakoiden tulevia

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 KASTE-HANKESUUNNITELMA JA - HAKEMUS. Silja Ässämäki

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 KASTE-HANKESUUNNITELMA JA - HAKEMUS. Silja Ässämäki KESKI-SUOMEN SOTE 2020 KASTE-HANKESUUNNITELMA JA - HAKEMUS Silja Ässämäki 11.12.2013 Kaste-hankesuunnitelma 2014-2016 Keski-Suomen SOTE 2020 Keski-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukonsepti Hakijana

Lisätiedot

Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja:

Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja: YHYRES TEHEREN - Etelä-Pohjanmaan TYP ja OSMO - Osallisuutta moniammatillisesti hanke Marjo Taittonen, E-P TYP johtaja Maarit Pasto, hankekoordinaattori Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja:

Lisätiedot

Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011. Annikki Niiranen 1

Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011. Annikki Niiranen 1 Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011 Annikki Niiranen 1 Potilasturvallisuus ja laadunhallinta kehittämistyön keskiössä Johtaminen korostuu Johdon vastuu toiminnasta Henkilöstön

Lisätiedot

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-

Lisätiedot

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset LAPE Pohjanmaa: Lapsi- ja perhe keskiössä 1 Pohjanmaan LAPE-hanke Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman maakunnallinen hanke Rahoitus 1.1.2017-31.12.2018, työntekijät

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä Päivi Petrelius, paivi.petrelius@thl.fi Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö 2.4.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 Yhteiskehittämö kansallinen kehittämisrakenne LAPE-ohjelman osana rakennettiin

Lisätiedot

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon valmistelu Itä-Uudenmaan valmistelutyö tehdään osana koko Uudenmaan sote-alueen ja valtakunnallisen

Lisätiedot

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE Osana Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)- kärkihanketta 1 Helmikuu 2017 Kärkihanke Kehitetään

Lisätiedot

Tiekartta onnistuneeseen integraatioon. Päivi Saukko sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija/e-p soteuudistus

Tiekartta onnistuneeseen integraatioon. Päivi Saukko sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija/e-p soteuudistus Tiekartta onnistuneeseen integraatioon Päivi Saukko sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija/e-p soteuudistus 25.1.2018 Parempi Arki kehittämishanke (2015-2017) Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama

Lisätiedot

Välittäjä 2009 -hanke

Välittäjä 2009 -hanke Välittäjä 2009 -hanke Hankkeessa mukana: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Vaasan sairaanhoitopiiri Tampereen kaupunki Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä Lahden kaupunki syksystä 2010 Hanketyötä ohjaavat

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Sosiaalilautakunta 18.12.2012 Pöytäkirja 8/2012

Kosken Tl kunta Sosiaalilautakunta 18.12.2012 Pöytäkirja 8/2012 79 Sosiaalilautakunta Kokousaika: Tiistai 18.12.2012 kello 17.00-17.40 Kokouspaikka: Kunnantalo, Koski Tl Läsnä: Jäsen Läsnä (x)henkilökohtainen varajäsen Läsnä (x) Puheenjohtaja Juhani Hörkkö x Heikki

Lisätiedot

Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta

Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta 3.5.2011 Sosiaalialan osaamiskeskukset 10 vuotta - Kompetenscentrumverksamheten inom det sociala området 10 år Osaamiskeskusjohtajien

Lisätiedot

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Luonnos: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lisätiedot

Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi?

Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi? Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi? MUUTOKSEN ELEMENTIT - 2019 Sosiaali- ja terveyspolitiikan suunnittelu, ohjaus ja toimeenpano Lainsäädännön ja keskeisten uudistusten valmistelu

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 9.2.2012 Helsinki Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan AMK-osaamisen kompetenssit 2010 Sosiaalialan eettinen on sisäistänyt sosiaalialan arvot ja ammattieettiset periaatteet ja sitoutuu toimimaan niiden mukaisesti

Lisätiedot

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke KAINUUN SOTE KUNTAYHTYMÄ Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon toimintasuunnitelma Marja-Liisa Ruokolainen Eija Tolonen, Jaana Mäklin, Lahja

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Kaakkois-Suomen osahanke Twitter #uudenlaista sosiaalityötä OSA I Valtakunnallinen hanke PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa 2

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros 4.5.2017 Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa

Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa Eskoon alueellinen vammaissosiaalityöntekijöiden tapaaminen 6.9.2016 13.9.16 Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa / Stina Sjöblom 1 THL:n

Lisätiedot

PALJON TUKEA TARVITSEVAT PALJON PALVELUITA KÄYTTÄVÄT Kaste kehittämishanke

PALJON TUKEA TARVITSEVAT PALJON PALVELUITA KÄYTTÄVÄT Kaste kehittämishanke PALJON TUKEA TARVITSEVAT PALJON PALVELUITA KÄYTTÄVÄT Kaste kehittämishanke 2015 2017 Kainuu Keski Pohjanmaa Lappi (Kolpene hakija/poske koordinoi) Länsi Pohja TAVOITTEET Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja

Lisätiedot

KASTE-katsaus Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu

KASTE-katsaus Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu KASTE-katsaus 2012-2015 Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu 16.4.2015 Miksi Kaste-ohjelmaa tarvitaan? Hyvinvointi- ja terveyseroja on kavennettava sosioekonomisten ryhmien väliset erot huono-osaisuus

Lisätiedot

SOKU. Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen Rauni Räty

SOKU. Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen Rauni Räty SOKU Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen 2015-2018 Perustiedot Toteuttajat: Lapin AMK Oy, Hyvinvointiala; Osatoteuttajina Meri-Lapin Työhönvalmennussäätiö, Sodankylän

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA Jorma Posio

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA Jorma Posio TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA 1 Hankkeessa mukana 2 Kainuun maakunta-kuntayhtymä 132 482 euroa (kokonaiskustannukset 529 928 euroa) Keski-Pohjanaan sairaanhoitopiiri 137 952 euroa (kokonaiskustannukset

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hoitoketju/palveluverkkotyö Pirkanmaalla Hoitoketjuja on tehty Pirkanmaalla vuodesta 2005 alkaen. Terveysportissa

Lisätiedot

Ajatuksia ja kokemuksia moniammatillisesta tilannearviotyöskentelystä. Aikuissosiaalityön päivät Rovaniemellä 18. 19.1.

Ajatuksia ja kokemuksia moniammatillisesta tilannearviotyöskentelystä. Aikuissosiaalityön päivät Rovaniemellä 18. 19.1. Ajatuksia ja kokemuksia moniammatillisesta tilannearviotyöskentelystä Aikuissosiaalityön päivät Rovaniemellä 18. 19.1.2011 Kati Närhi Kaksi kokemusta tilannearviotyöskentelystä Keski-Suomen aikuissosiaalityön

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK -verkosto

Sosiaalialan AMK -verkosto 1 Sosiaalialan AMK -verkosto Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto 15.4.2010 Esitys sosionomi (AMK) tutkinnon kompetensseista Tämä esitys sisältää a) ehdotuksen sosiaalialan koulutusohjelmassa suoritetun

Lisätiedot

Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012

Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Sosiaali- ja terveysministeriö aktiivisena kumppanina kokeilussa Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Kokeilun lähtökohdat päävastuun

Lisätiedot

Raahen Työllisyyden kuntakokeilu valtakunnallisessa ympäristössä. 8.5.2014 Raahe Pääsihteeri Erja Lindberg

Raahen Työllisyyden kuntakokeilu valtakunnallisessa ympäristössä. 8.5.2014 Raahe Pääsihteeri Erja Lindberg Raahen Työllisyyden kuntakokeilu valtakunnallisessa ympäristössä 8.5.2014 Raahe Pääsihteeri Erja Lindberg Paikallistasolla kuntakokeilu auttaa määrittelemään alueen vahvuuksia ja mahdollisia kehittämiskohteita

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VIESTINTÄSUUNNITELMA SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VÄLI-SUOMEN SOS-HANKE 2011-2013 Kuva Niina Raja-aho Päivi Krook Maarit Pasto SOS-HANKE JA SEN TAVOITTEET SOS Syrjäytyneestä osalliseksi

Lisätiedot

TENONLAAKSON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPUSEMINAARI 12.9.2012 POHJOIS-SUOMEN KASTE-TEOT

TENONLAAKSON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPUSEMINAARI 12.9.2012 POHJOIS-SUOMEN KASTE-TEOT TENONLAAKSON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPUSEMINAARI 12.9.2012 POHJOIS-SUOMEN KASTE-TEOT Margit Päätalo Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku Pohjois-Suomessa

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

PALVELUOHJAUS POHJOIS-SATAKUNNAN HANKEKUNNAT HONKAJOKI, JÄMIJÄRVI, KANKAANPÄÄN, KARVIA

PALVELUOHJAUS POHJOIS-SATAKUNNAN HANKEKUNNAT HONKAJOKI, JÄMIJÄRVI, KANKAANPÄÄN, KARVIA POHJOIS-SATAKUNNAN HANKEKUNNAT HONKAJOKI, JÄMIJÄRVI, KANKAANPÄÄN, KARVIA 1 PALVELUOHJAUS - Asiakkaan etua korostava työmenetelmä, jolla kootaan palvelut asiakkaan tueksi ja lievennetään palvelujärjestelmän

Lisätiedot

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 PALMIKKO-hanke TOIMINTASUUNNITELMA v. 2016 Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 sosiaali- ja terveystoimen, varhaiskasvatuksen, koulu- ja vapaa-aikatoimen, seurakuntien ja kolmannen sektorin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 150

Espoon kaupunki Pöytäkirja 150 14.12.2016 Sivu 1 / 1 4904/2016 06.01.00 150 Ison Omenan neuvolapoli: Espoon terveydenhoidon neuvolan ja HUS erikoissairaanhoidon Jorvin äitiyspoliklinikan yhteistyön kehittäminen, kokeilu ajalle 2.1.2017-31.12.2018

Lisätiedot

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Valtakunnallinen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisseminaari -samanaikaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat palvelujärjestelmän haasteena 28.8.2007 Suomen Kuntaliitto, Helsinki Apulaisosastopäällikkö

Lisätiedot

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA Pohjanmaa, Satakunta, Varsinais-Suomi Työpaja 1 17.4.2018 13.4.2018 Tilanne Pohjanmaa / Pia Vähäkangas ja Riku Niemistö 1 ÖSTERBOTTEN /

Lisätiedot

Tutkimus luettavissa kokonaisuudessaan www.pohjanmaahanke.fi Ajankohtaista>Arkisto> Hankkeessa tehdyt selvitykset TUTKIMUKSEN TAUSTAA:

Tutkimus luettavissa kokonaisuudessaan www.pohjanmaahanke.fi Ajankohtaista>Arkisto> Hankkeessa tehdyt selvitykset TUTKIMUKSEN TAUSTAA: Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kuntouttavia asumispalveluja koskeva kyselytutkimus toteutettiin kolmen maakunnan alueella 2007 2008, Länsi-Suomen lääninhallituksen ja Pohjanmaa-hankeen yhteistyönä

Lisätiedot

ESR-hankekokonaisuus Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta (TL 5)

ESR-hankekokonaisuus Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta (TL 5) ESR-hankekokonaisuus Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta (TL 5) Sosiaali- ja terveysjohtajien kokous 19.8.2015 suunnittelija Hanna Inkeroinen Muutamia yksityiskohtia valmistelusta n Hakuaika tullee

Lisätiedot

HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET

HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET Laaja Linjaukset: Yhtenäiset käytännöt Terveyden edistäminen Täydennyskoulutus Opiskelijaohjaus Kehittäminen & tutkimus ESH, PTH, SOS.TOIMI KOULUTUS & TUTKIMUS STM 2009 HOITOTYÖN

Lisätiedot

Vaasa Kimmo Mäkelä

Vaasa Kimmo Mäkelä Vaasa 17.12.2009 Kimmo Mäkelä Välittäjä 2009 Hankkeessa mukana: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (31%) Vaasan sairaanhoitopiiri(26%) Tampereen kaupunki(13%) Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä(30%) Kustannusarvio

Lisätiedot

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA 1 Hankkeessa mukana 2 Kainuun maakunta-kuntayhtymä 132 482 euroa (kokonaiskustannukset 529 928 euroa) Keski-Pohjanaan sairaanhoitopiiri 137 952 euroa (kokonaiskustannukset

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö -kokemuksia moniammatillisesta klinikkaopetuksesta

Monialainen yhteistyö -kokemuksia moniammatillisesta klinikkaopetuksesta Monialainen yhteistyö -kokemuksia moniammatillisesta klinikkaopetuksesta Aikuissosiaalityön päivät 2017_Lahti Anne-Mari Jaakola yliopisto-opettaja VTM, kasvatus- ja perheneuvonnan erikoissosiaalityöntekijä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut

Lasten ja nuorten palvelut Lasten ja nuorten palvelut 1.1.2014 Varhaiskasvatuksen johtamismallin muutos 1 Marja-Liisa Akselin 3.4.2014 Muutoksen tavoitteet (Kh 18.2.2013) Valmistelun keskeisenä tavoitteena on kehittää uudelle palvelualueelle

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 25.04.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITEET Tavoitteena on nykyisen

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Heavy Users Care Chains in OuluArc Tiedotussuunnitelma OULUNKAAREN SEUTUKUNTA Ii Pudasjärvi Utajärvi Vaala Yli-Ii Piisilta 1, 91100

Lisätiedot