Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen"

Transkriptio

1 Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen

2 KAAVOITUSOHJELMA Vuosittain laadittava kaavoitusohjelma on Sipoon maankäytön keskipitkän aikavälin toimintaohjelma. Ohjelmassa linjataan lähivuosien suunnittelun ja kaavoituksen painopistealueet ja keskeiset tehtävät. Kaavoitusohjelma laaditaan neljälle vuodelle siten, että sen painopiste on ensimmäisessä vuodessa. Kaavoitusohjelma sisältää arvion ohjelmakauden yleis- ja asemakaavahankkeiden sekä muiden kaavoituksellisten suunnitteluhankkeiden tavoitteellisesta etenemisestä. Kaavoitushankkeiden ajoitus perustuu arvioon niiden yleisestä tarpeellisuudesta, keskinäisestä kiireellisyysjärjestyksestä sekä kaavoitukseen varatuista resursseista. Kohteiden hyväksymisaikataulu on tavoitteellinen, koska projektien aikatauluun vaikuttavat tekijät eivät ole tiedossa tässä vaiheessa. Tulevan vuoden aikana saatetaan asemakaavoituksen työohjelmaan ottaa kunnanhallituksen päätöksellä myös sellaisia kaavahankkeita, joita ei ole tässä kaavoitusohjelmassa vielä mainittu. Kaavoitusohjelman kautta pyritään turvaamaan kunnan kasvuedellytykset strategian mukaisesti. Sipoon päivitetty strategia hyväksyttiin valtuustossa Sen mukaisesti kuluvan valtuustokauden keskeisiä tavoitteita on kaavoituksen näkökulmasta mahdollistaa myytävien asuin- ja työpaikkatonttien riittävä ja monipuolinen tarjonta. Tavoitteena on vuosina keskimäärin 2-3 % vuosittainen väestökasvu ja vuosina jopa 4-5 % vuosittainen väestökasvu. Samanaikaisesti tavoitteena on kaksinkertaistaa Sipoon työpaikat vuoteen 2025 mennessä. Strategian mukaisesti Sipoossa asemakaavoitetaan pääosin kunnan omistamalle maalle. Tulevan kaavoituksen painopistealueet ovat yhdyskuntarakenteen täydentämisessä ja uusien joukkoliikenteeseen tukeutuvien alueiden kaavoittamisessa. Kaavoitusta ohjaa osaltaan myös ne seudulliset maankäytön yhteistyöhankkeet ja kehittämisohjelmat, joihin kunta on sitoutunut. Valtion ja Helsingin seudun kuntien välisessä maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksessa vuosille , on kunta sitoutunut luomaan kaavoituksen ja maapolitiikan keinoin edellytykset vajaan 400 asunnon vuosituotannolle. Tämän asuntotuotantotavoitteen saavuttaminen edellyttää keskimäärin noin k-m 2 :ä asemakaavoitettua asuinkerrosalaa vuosittain. Sopimuksen mukaisesti maankäyttöä ja asuntotuotantoa tulee ohjata yhdyskuntarakennetta täydentäen ja kestävää liikkumista edistäen. Kunnanhallituksen päätökseen pohjautuen tavoitteena on käynnistää vuosittain yhden kyläosayleiskaavan laatiminen. Kyläosayleiskaavoituksella on tarkoitus ohjata haja-asutusta kyläkeskuksiin ja helpottaa yksittäisten lupien käsittelyä. Parhaillaan on meneillään Pohjois-Paippisten kyläosayleiskaavan laatiminen, jossa tutkitaan ja sovelletaan uutta menetelmää määritellä kiinteistöjen rakennusoikeuden mitoitus rakennettavuusvyöhykkeisiin perustuen. Vuonna 2017 on tavoitteena käynnistää seuraavan kyläosayleiskaavan laatiminen Gumbostrand-Västerskogin alueelle. Asemakaavoituksella pyritään vastaamaan lähivuosien asuin- ja yritystonttitarpeeseen. Kaavoitusohjelmassa vuosille on priorisoitu ensisijaiseksi ne asemakaavatyöt, jotka ovat keskeisiä kunnan strategian toteuttamisen ja kaavavarannon kasvattamisen näkökulmasta. Asemakaavoitus painottuu seuraavalla kaavoitusohjelmakaudella Nikkilän ja Söderkullan taajamien ohella myös Talmaan. Talman alueen asemakaavoituksen käynnistämisellä luodaan osayleiskaavaratkaisuun pohjautuen edellytykset uuden taajaman rakentumiselle. Strategiaan pohjautuen taajamia kehitetään sosiaalisesti tasapainoisina sekä joukkoliikenteeseen tukeutuvina ja rakenteeltaan tiiviinä. Meneillään olevalla Söderkullan Hiekkamäentien asemakaavatyöllä vastataan lähivuosien yritystonttitarpeeseen. Kaavoitusohjelma on laadittu kunnan kehitys- ja kaavoituskeskuksessa yhteistyössä kunnan muiden osastojen (tekniikka- ja ympäristöosasto, sivistysosasto sekä sosiaalija terveysosasto) edustajien kanssa. Matti Kanerva Kaavoituspäällikkö Strategisella osayleiskaavoituksella luodaan edellytyksiä pidemmällä aikavälillä kasvustrategian toteuttamiselle konkretisoiden Sipoon yleiskaavan 2025 tavoitteita ja suunnitellen yhdyskuntarakenteen tulevaisuutta vielä pidemmällä aikavälillä. Strategisista osayleiskaavoista meneillään ovat Etelä-Sipoon kehittämistä linjaavat Sibbesborgin ja Eriksnäsin osayleiskaavat sekä Östersundomin yhteinen yleiskaava

3 PLANLÄGGNINGSPROGRAM Planläggningsprogrammet är ett handlingsprogram på medellång sikt för markanvändningen i Sibbo. I programmet dras linjerna upp för insatsområdena och de viktigaste uppgifterna för planeringen och planläggningen under de närmaste åren. Planläggningsprogrammet utarbetas för fyra år med tonvikt på det första året. Planläggningsprogrammet omfattar en uppskattning om hur general- och detaljplaneprojekt och andra planläggningsprojekt kommer att avancera inom programperioden. Tajmningen av planläggningsprojekten grundar sig på en bedömning av deras allmänna behövlighet, tidsmässiga prioritet sinsemellan och de resurser som reserverats för planläggningen. När det gäller tidtabellen för godkännandet av olika planer ska den betraktas som en målsättning eftersom vi i det här skedet inte känner till alla faktorer som kommer att påverka tidtabellen för projekten. Det finns möjlighet att på kommunstyrelsens beslut under det kommande året införa även sådana detaljplaneprojekt i arbetsschemat, vilka ännu inte har upptagits i detta planläggningsprogram. Planläggningsprogrammet syftar till att säkerställa kommunens tillväxtförutsättningar i enlighet med strategin. Sibbo kommuns uppdaterade strategi godkändes av fullmäktige I enlighet med strategin är de centrala målen under pågående fullmäktigeperiod för planläggningens del, att möjliggöra ett mångsidigt och tillräckligt utbud av bostads- och arbetsplatstomter. Målet är en årlig genomsnittlig befolkningstillväxt på 2-3 % åren upp till en 4-5 % årlig befolkningstillväxt åren Samtidigt är målet att fördubbla antalet arbetsplatser i Sibbo fram till år I enlighet med strategin detaljplanlägger Sibbo i främsta hand på kommunägda marker. Planläggningens prioriteringsområden är i framtiden komplettering av samhällsstrukturen och planläggandet av nya områden som stöder sig på kollektivtrafik. Planläggningen styrs också av de regionala samarbetsprojekt och utvecklingsprogram för markanvändningen som kommunen har förbundit sig till. I intentionsavtalet mellan staten och Helsingforsregionens kommuner rörande markanvändning, boende och trafik för åren har kommunen förbundit sig att skapa förutsättningar för en årlig bostadsproduktion på ungefär 400 bostäder genom planläggnings- och markpolitiska metoder. För att uppnå bostadsproduktionsmålet förutsätts en årlig detaljplanläggning på ca m²-vy bostadsvåningsyta. I enlighet med avtalet styrs markanvändningen och bostadsproduktionen så, att samhällsstrukturen kompletteras och den hållbara rörligheten främjas I enlighet med kommunstyrelsens beslut är målet att årligen starta utarbetandet av en bydelgeneralplan. Bydelgeneralplaneringen syftar till att styra glesbyggandet till bycentrum och underlätta beredningen av enskilda tillstånd. Som bäst utarbetas bydelgeneralplanen för Norra Paipis där man undersöker och tillämpar en ny metod att fastställa dimensioneringen för fastigheternas byggrätter med byggbarhetszonerna som grund. År 2017 är avsikten att starta utarbetandet av en bydelgeneralplan för Gumbo-Västerskog. Detaljplaneringen syftar till att tillgodose behovet av bostads- och företagstomter inom de närmaste åren. I planläggningsprogrammet för åren har de detaljplaneprojekt prioriterats som är centrala för genomförandet av kommunens strategi och ökandet av planreserven. Under nästa planläggningsprogramperiod ligger tyngdpunkten vid sidan av tätorterna i Nickby och Söderkulla också på Tallmo. När detaljplanläggningen i Tallmo startar, skapas i enlighet med delgeneralplanelösningen grunden till en ny tätort. Med strategin som grund formas tätortsområdena till socialt balanserade områden med en tät struktur som stöder sig på kollektivtrafiken. Det pågående detaljplanearbetet för Sandbackavägen i Söderkulla svarar mot de närmaste årens behov av företagstomter. Planläggningsprogrammet har sammanställts i Utvecklings- och planläggningscentralen i samarbete med representanter för kommunens övriga avdelningar (avdelningen för teknik och miljö, bildningsavdelningen samt socialoch hälsovårdsavdelningen). Matti Kanerva Planläggningschef I och med den strategiska delgeneralplaneringen skapas förutsättningar på lång sikt för verkställandet av tillväxtstrategin, genom att konkretisera målen i Generalplan för Sibbo 2025 och planera den framtida samhällsstrukturen på ännu längre sikt. Bland de strategiska delgeneralplanerna som nu är under arbete är delgeneralplanerna för Sibbesborg och Eriksnäs och den gemensamma generalplanen för Östersundom de planer som linjerar utvecklingen i södra Sibbo

4 Oheisessa taulukossa ja siihen liittyvissä kartoissa on esitetty neljän seuraavan vuoden yleis- ja asemakaavoituskohteet sekä arviot kaavoituksen etenemisestä. Kaavoitushankkeiden ajoitus eri vuosille perustuu arvioon niiden yleisestä tarpeellisuudesta, keskinäisestä kiireellisyysjärjestyksestä ja kestosta sekä kaavoitukseen varatuista resursseista. Kaavoitusohjelmaan sisältyvät osayleiskaavat ovat luonteeltaan joko strategisia (S), asemakaavoituksen pohjana toimivia osayleiskaavoja tai kyläalueiden rakentamista ohjaavia, mitoittavia kyläosayleiskaavoja (KY). Kaavoitusohjelman mukaiset asemakaavahankkeet on priorisoitu kolmeen luokkaan: ensisijaisesti kaavoitettaviin (1), toissijaisesti kaavoitettaviin (2) ja ei kiireellisiin kaavahankkeisiin (3). Ensisijaisesti kaavoitettavat kaavahankkeet ovat keskeisiä kunnan asunto- ja työpaikkavarannon kasvattamisen näkökulmasta. Lisäksi osa kaavahankkeista on ns. kaavoitustarpeet-korissa. Näiden kaavojen aikataulutukseen liittyy erilaisia epävarmuustekijöitä, kuten esim. maanhankinnan tai sopimustilanteen keskeneräisyys, kaavahankkeen toteutuksen, rahoituksen tai sisällön epävarmuudet. Kaavojen prioriteetti saattaa muuttua kaavoitusvuoden aikana, mikäli kaavahankkeen etenemiseen vaikuttavissa tekijöissä tapahtuu muutoksia (esim. kaavoitustarpeet-korista nostetaan kaavahanke työn alle, jos kaavahankkeeseen liittyvät epävarmuudet poistuu). Kunnan maanhankinnan onnistumisesta riippuen, voidaan kesken kaavoitusohjelmakauden käynnistää kunnanhallituksen päätöksellä myös jonkin sellainen kunnan kasvun kannalta keskeinen asemakaavahanke, jota ei ole mainittu tässä kaavoitusohjelmassa. Osa asemakaavahankkeista liittyy asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointitarpeeseen (AJAN). Maankäyttö- ja rakennuslain 60 :n mukaisesti kunnan tulee seurata asemakaavojen ajanmukaisuutta ja tarvittaessa ryhdyttävä toimenpiteisiin vanhentuneiden asemakaavojen uudistamiseksi. Tämä MRL:n mukainen asemakaavojen vanhentuneisuutta koskeva erityinen arviointimenettely tuli sovellettavaksi vuoden 2013 alusta. Säännöksen mukaan rakennuslupaa ei saa myöntää sellaisen uuden rakennuksen rakentamiseen, jolla on alueiden käytön tai ympäristökuvan kannalta olennaista merkitystä, ennen kuin kunta on arvioinut asemakaavan ajanmukaisuuden. Karkeasti katsoen asemakaava voidaan katsoa vanhentuneeksi, se ollut voimassa yli 13 vuotta ja se on toteutunut korkeintaan 50 %:sti. I vidstående tabell med kartor presenteras general- och detaljplaneobjekt för de följande fyra åren samt en uppskattning om hur planeringen kommer att avancera. Planprojektens tidsprogrammering för de olika åren grundar sig på en uppskattning om deras allmänna behövlighet, inbördes prioriteringsordning och längd samt de resurser som reserverats för planläggningen. Delgeneralplanerna som ingår i planläggningsprogrammet är till sin karaktär antingen strategiska delgeneralplaner som fungerar som grund för detaljplaneringen (S), eller dimensionerande bygeneralplaner som styr byggandet i byområden (KY). Detaljplaneprojekten, enligt planläggningsprogrammet, har prioriterats i tre klasser: de som planläggs i första hand (1), de som planläggs i andra hand (2) och icke brådskande planprojekt (3). Planprojekt som planläggs i första hand är centrala för ökningen av kommunens bostads- och arbetsplatsreserv. Dessutom finns en del av planprojekten i den s.k. planeringsbehovskorgen. I tidtabellen för de här planerna ingår olika osäkerhetsfaktorer som t.ex. pågående markanskaffning eller avtalsförhandlingar, osäkerhet i planprojektens genomförande, finansiering eller innehåll. Planernas prioritet kan ändra under planläggningsåret ifall det sker förändringar i faktorer som påverkar planernas framskridande (t.ex. ett planprojekt kan lyftas upp ur planeringsbehovskorgen och startas ifall de osäkerhetsfaktorer som förknippats med planprojektet har avlägsnats). Beroende på framgången i kommunens markanskaffning är det möjligt att med kommunstyrelsens beslut mitt under perioden för planläggningsprogrammet inleda även sådana detaljplaneprojekt som är centrala för kommunens tillväxt och vilka ännu inte har upptagits i planläggningsprogrammet. En del av detaljplaneprojekten hör ihop med bedömningen av hur tidsenliga de är (AJAN). Enligt 60 i markanvändnings- och bygglagen ska kommunen se till att detaljplanerna är aktuella och vid behov vidta åtgärder för att ändra föråldrade detaljplaner. Detta särskilda bedömningsförfarande för föråldrade detaljplaner enligt MBL började tilllämpas från början av år Enligt bestämmelsen får bygglov inte beviljas för uppförande av en ny byggnad som är av väsentlig betydelse för områdesanvändningen eller miljöbilden förrän kommunen har bedömt hur aktuell detaljplanen är. Grovt sett kan en detaljplan anses vara föråldrad om den har varit i kraft i över 13 år och bara högst 50 % av den har genomförts. Kaavoitus tukee ohjelmallisuutta koko fyysisen ympäristön toteutusketjussa: maan han kin nassa, suunnittelussa ja toteutuksessa. Kaavoituksen ohjelmoinnilla pyritään var mis tamaan riittävän tonttivarannon lisäksi se, että tontit sijaitsevat alueellisesti tasapainoisesti kunnan eri taajama-alueilla ja mahdollistavat monipuolisen asuntoja työpaikkatuotannon. Kaavoituksen ohjelmointi on tärkeää myös yhdyskuntatekniikan investointien ennakoinnin ja hallittavuuden näkökulmasta, kuten myös palvelutarjonnan riittävyyden ja saatavuuden kannalta sekä palveluiden tuottamiseen tar vittavien investointien ennakoinnin näkökulmasta. Planläggningen stöder ett systematiskt genomförande av hela den fysiska miljön från markförvärv och planering till verkställandet av planerna. Genom programmeringen av planläggningen strävar man, förutom att säkerställa en tillräcklig tomtreserv, efter att tomterna ska fördelas på ett balanserat sätt mellan tätorterna och möjliggöra en mångsidig produktion av bostäder och arbetsplatser. Programmeringen av planläggningen är viktig även när det gäller att förutse och administrera investeringarna i samhällstekniken, liksom att se till att serviceutbudet är tillgängligt och tillräckligt samt att planera de investeringar som behövs för serviceproduktionen

5 Kaavoituskohteet OSAYLEISKAAVAT Aloitus Valmis Vastuuhlö Konsultti G 18 Eriksnäsin osayleiskaava (S) KJa, EHa G 19 Östersundomin yhteinen yleiskaava (S) KJa, EHa G 22 Sibbesborgin osayleiskaava (S) KJa, EHa WSP Finland G 23 Herralan osayleiskaava (KY) NN G 25 Linnanpellon EO-alueen osayleiskaava JHo G 26 Pohjois-Paippisten osayleiskaava (KY) KJa, EHa A-Konsultit Oy G 27 Gumbostrand-Västerskogin osayleiskaava (KY) KJa, EHa G 28 Myyras-Viirilän osayleiskaava (KY) NN Taulukoissa on esitetty eri kaavahankkeiden tavoitteellinen eteneminen. Arvioitu valmistumisajankohta merkitsee ajankohtaa, jolloin kaava on tavoiteena saada luottamuselimen (valtuuston, kunnanhallituksen tai jaoston) hyväksyttäväksi. ASEMAKAAVAT NIKKILÄ Kaavan luonne Prioriteetti Aloitus Valmis Hyväksyjä Omistus K.tarkoitus Asuinrak. luonne Vastuuhlö Konsultti N 45A & B Nikkilän koulukeskuksen asemakaavamuuutos m 1 ja valtuusto K P JLy, JHo N 49 Kortteli 1015 (nyk. linja-autoasema) asemakaavamuutos m valtuusto K A KT MKa, NN N 50 Nikkiläntien asemakaavamuutos m jaosto K P SKa N 55 Itäinen Jokipuisto m ja u valtuusto K A, TP SKa, JLy N 56 Kortteli 1008 (Mixintie) asemakaavamuutos m kh Y, K A KT JLy N 57 Suursuontie 21 ja 26 asemakaavamuutos m kh Y A OKT NN N 58 As. Oy Sipoonkallion asemakaavamuutos m valtuusto Y A KT NN N 59 Jokipuiston kulma u valtuusto K, Y A KT NN N 60 Oikopolun asemakaavamuutos m valtuusto K A KT MKa N 61 Runebergin päiväkodin asemakaavamuutos m valtuusto K A OKT NN NG 8 Nikkilän Kartanon keskus u valtuusto K A KT PNu NG 11 Kylävuorentien omakotitontit u valtuusto K A OKT MTa ASEMAKAAVAT SÖDERKULLA & ERIKSNÄS S 17B Söderkullan keskusta (Amiraalintie 4) asemakaavamuutos m valtuusto K C, A KT JLy S 17C Söderkullan keskustan asemakaavamuutos m valtuusto K C, A KT JLy S 17D Söderkullan keskusta, Palvelutalo Lindan asemakaavamuutos m valtuusto K, Y A KT NN S 20 Söderkullan kartano u valtuusto K A PT, OKT MKa, NN S 25 Sipoonlahdenrannan laajennus u ja m valtuusto K A KT MKa T 6 Taasjärven itäpuoli u valtuusto Y, K A OKT MTa T 7B Sipoonlahden koulukeskuksen asemakaaavamuutos m valtuusto K P JLy T 9 Taasjärvi IV (uusi rajaus) u valtuusto K A OKT MKa K 8B Hiekkamäentie (2. vaihe) ja Etelä-Pähkinälehto m ja u valtuusto K, Y TP, A KT JLy M 2 Massbyn ratsastuskeskus ja okt-tontit m ja u valtuusto Y A, P OKT MKa Ramboll Oy E 4 Hangelbyträskin puutarhakylä u valtuusto Y RA NN ASEMAKAAVAT TALMA TM 1 Laaksotien omakotitontit u valtuusto K A OKT NN TM 2 Talman keskustan eteläosa u valtuusto K A KT, PT SKa, MKa, PNu TM 3 Talma Hills loma-asunnot u valtuusto Y RA NN TM 4 Talman Hietala u valtuusto K A OKT, PT NN BA 2 Bastukärr II u valtuusto S TP JLy ASEMAKAAVAT MUU SIPOO H 1 Nikkilän kierrätyskeskus u valtuusto Y TP MTa, MKa Ramboll Oy B 17 Majvik (1. vaihe) u valtuusto S P, A OKT EHa, AKu J.Turtiainen M.Mikkola KA 1 Kalkkirannan venesatama u valtuusto V P JHo RANTA-ASEMAKAAVAT RA 2 Vikbacka m valtuusto MKa Arkkitehtitoimisto Juhani Aalto RA 4 Krokholmen m valtuusto MKa Ins.toimisto Juha Poutanen RA 5 Kaunissaari u valtuusto MKa, MTa Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy RA 6 Löparö u valtuusto MKa Arkkitehtitoimisto Stefan Alhman Oy KAAVOITUSTARPEET - Näitä kaavoja ei ole esitetty kaavoituskohdekartoilla. N 39 Nikkilän pelastusasema N 44 Nikkilän asemanseudun asemakaavamuutos (AJAN) N 47 Kunnan uusi varikko N 48 Laaksosuontien itäpuoli N 51 Korttelin 3032 asemakaavamuutos N 52 Korttelin 1006 (Kulmakuja) asemakaavamuutos (AJAN) N 54 Palvelutalo Joenrannan asemakaavamuutos NG 7 Svärdfelt NG 9 Paippistentien omakotitontit S 21 Flisberget ja vesitorninmäki E 2 Eriksnäs II K 10 Söderkullan työpaikka-alue (2. vaihe) MY 2 Myyraksen kiilan asemakaavamuutos Åkernäsin ideasuunnitelma u m u m m m u u u ja m u u m Kaavatyyppi: u=uusi asemakaava, m=asemakaavan muutos Prioriteetti: 1=ensisijaisesti kaavoitettavat, 2=toissijaisesti kaavoitettavat, 3=ei kiireelliset Omistus: K=kunnan omistuksessa, Y=yksityinen maanomistus, edellyttää raakamaan hankintaa kunnalle tai kunnan ja maanomistajan välillä tehtävää sopimusta (kaavoituksen käynnistämissopimus, maankäyttösopimus), S=aluetta koskien tehty kunnan ja yksityisen maanomistajan välillä sopimus alueen maankäytöstä. Käyttötarkoitus: A=asuminen, P=palvelut, TP=työpaikat, RA=loma-asuminen Asuinrakentamisen luonne: OKT=omakotitontteja, PT=pientaloja, KT=kerrostaloja AJAN = Kaavahanke liittyy MRL:n 60 :n mukaiseen asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointiin (ks. edellinen sivu). KAAVOITUSTARPEET = Kaavat, joiden aikataulutukseen liittyy epävarmuustekijöitä kuten esim. maanhankinnan tai sopimustilanteen keskeneräisyys, kaavahankkeen toteutuksen, rahoituksen tai sisällön epävarmuudet.

6 Planprojekten DELGENERALPLANER Start Färdig Ansvarsperson Konsult G 18 Delgeneralplan för Eriksnäs (S) KJa, EHa G 19 Gemensam generalplan för Östersundom (S) KJa, EHa G 22 Delgeneralplan för Sibbesborg (S) KJa, EHa WSP Finland G 23 Delgeneralplan för Hertsby (KY) NN G 25 Delgeneralplan för Borgby EO-område JHo G 26 Delgeneralplan för Norra Paipis (KY) KJa, EHa A-Konsultit Oy G 27 Delgeneralplan för Gumbostrand-Västerskog (KY) KJa, EHa G 28 Delgeneralplan för Myras-Vimpelboda (KY) NN I tabellen presenteras en uppskattning om hur planprojekten kommer att avancera. Året då planen beräknas vara färdig avser året då planen godkänns av förtroendeorganet (fullmäktige, kommunstyrelsen eller sektionen). DETALJPLANER NICKBY Planens karaktär Prioritet Start Färdig Godkännare Ägo Anv.ändamål Bost.byggn. karaktär Ansvarsperson Konsult N 45A & B Detaljplaneändring för Nickby skolcentrum m 1 ja fullmäktige K P JLy, JHo N 49 Detaljplaneändring för kvarter 1015 (nuv busstation) m fullmäktige K A KT MKa, NN N 50 Detaljplaneändring för Nickbyvägen m sektionen K P SKa N 55 Östanåparken m ja u fullmäktige K A, TP SKa, JLy N 56 Detaljplaneändring för kvarter 1008 (Mixvägen) m styrelsen Y, K A KT JLy N 57 Detaljplaneändring för Storkärrsvägen 21 och 26 m styrelsen Y A OKT NN N 58 Detaljplanändring för As. Oy Sipoonkallio m fullmäktige Y A KT NN N 59 Östanåparkens hörn u fullmäktige K, Y A KT NN N 60 Detaljplaneändring för Genstigen m fullmäktige K A KT MKa N 61 Detaljplaneändring för Runebergs daghem m fullmäktige K A OKT NN NG 8 Centret vid Nickby gård u fullmäktige K A KT PNu NG 11 Bybergsvägens småhus u fullmäktige K A OKT MTa DETALJPLANER SÖDERKULLA & ERIKSNÄS S 17B Detaljplaneändring för Söderkulla centrum (Amiralsvägen 4) m fullmäktige K C, A KT JLy S 17C Detajplaneändring för Söderkulla centrum m fullmäktige K C, A KT JLy S 17D Detaljplaneändring för Söderkulla centrum, Servicehuset Linda m fullmäktige K, Y A KT NN S 20 Söderkulla gård u fullmäktige K A PT, OKT MKa, NN S 25 Utvidgning av Sibbovikens strand u ja m fullmäktige K A KT MKa T 6 Östra Tasträsk u fullmäktige Y, K A OKT MTa T 7B Detaljplaneändring för Sibbovikens skolcentrum m fullmäktige K P JLy T 9 Tasträsk IV (ny avgränsning) u fullmäktige K A OKT MKa K 8B Sandbackavägen (skede 2) och Södra Hassellunden m ja u fullmäktige K, Y TP, A KT JLy M 2 Massby ridcentrum och egnahemstomter m ja u fullmäktige Y A, P OKT MKa Ramboll Oy E 4 Hangelträskets trädgårdsby u fullmäktige Y RA NN DETALJPLANER TALMA TM 1 Blekdaksvägens egnahemstomter u fullmäktige K A OKT NN TM 2 Tallmo centrum, södra delen u fullmäktige K A KT, PT SKa, MKa, PNu TM 3 Talma Hills fritidsbostäder u fullmäktige Y RA NN TM 4 Tallmo Hietala u fullmäktige K A OKT, PT NN BA 2 Bastukärr II u fullmäktige S TP JLy DETALJPLANER ÖVRIGA SIBBO H 1 Nickby återvinningscentral u fullmäktige Y TP MTa, MKa Ramboll Oy B 17 Majvik (skede 1) u fullmäktige S P, A OKT EHa, AKu J.Turtiainen M.Mikkola KA 1 Kalkstrands båthamn u fullmäktige V P JHo STRANDDETALJPLANER RA 2 Vikbacka m fullmäktige MKa Arkkitehtitoimisto Juhani Aalto RA 4 Krokholmen m fullmäktige MKa Ins.toimisto Juha Poutanen RA 5 Fagerö u fullmäktige MKa, MTa Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy RA 6 Löparö u fullmäktige MKa Arkkitehtitoimisto Stefan Alhman Oy PLANLÄGGNINGSBEHOV - De här planerna finns inte på planobjektskartorna. N 39 Nickby räddningsstation u N 44 Nickby stationsområde (AJAN) m N 47 Kommunens nya depå N 48 Dalskärrsvägens östra sida u N 51 Detaljplaneändring för kvarter 3032 m N 52 Detaljplaneändring för kvarter 1006 (Vinkelgränd) (AJAN) m N 54 Detaljplaneändring för servicehuset Joenranta m NG 7 Svärdfelt u NG 9 Egnahemstomterna vid Paipisvägen u S 21 Flisberget och vattentornsbacken u ja m E 2 Eriksnäs II u K 10 Söderkulla arbetsplatsområde (skede 2) u MY 2 Detaljplaneändring för Myras kil m Idéplan för Åkernäs Plankaraktär: u=ny detaljplan, m=detaljplaneändring Prioritet: 1=planläggs i första hand, 2=planläggs i andra hand, 3=icke brådskande. Ägande: K=kommunens markägo, Y=privat markägo, förutsätter att kommunen anskaff ar råmark eller inår avtal mellan kommunen och markägaren (avtal om start av planläggning, markanvändningsavtal), S=område som kommunen och privat markägare har ingått markanvändningsavtal om. Användningsändamål: A=boende, P=service, TP=arbetsplatser, RA=fritidsboende Bostadsbyggandets karaktär: OKT=egnahemstomter, PT=småhus, KT=våningshus AJAN = Planprojektet ingår i bedömningen av detaljplanens aktualitet i enlighet med MarkByggL 60 (se föregående sida). PLANLÄGGNINGSBEHOV = Planprojekt i vilka ingår osäkerhetsmoment gällande tidtabellen. Sådana osäkerhetsmoment kan t.ex. vara ofullbordad markanskaffning eller pågående avtalsförhandlingar, osäkerhetsfaktorer gällande projektets finansiering eller planens innehåll.

7 Osayleiskaavoituskohteet Delgeneralplaneområdena Kartassa on esitetty rajauksina kaavoitusohjelman mukaiset osayleiskaavoituskohteet. Rajaukset ovat alustavia ja suuntaa-antavia niiden kaavahankkeiden osalta, joita ei ole vielä käynnistetty. Kartan visar de avgränsade delgeneralplaneområdena i planläggningsprogrammet. Avgränsningarna är preliminära och riktgivande för planprojekt som inte har ännu påbörjats. G 26 G 25 G 23 G 28 G 22 G 18 G 19 G 27 G 19-6-

8 Asemakaavahankeet Asemakaavoituskohteiden rajaukset ovat suuntaa-antavia ja rajaukset tullaan määrittelemään tarkemmin kaavatyön yhteydessä. Nikkilän, Söderkullan ja Talman asemakaavoituskohteet sekä ranta-asemakaavakohteet on esitetty tarkemmilla kaavakohdekartoilla seuraavalla sivulla. Detaljplaneprojekten Gränserna för detaljplaneområdena är riktgivande och kommer att preciseras i samband med planläggningsarbetet. Detaljplaneområdena i Nickby, Söderkulla och Tallmo samt stranddetaljplaneområdena presenteras närmare på följande sida. Talma Tallmo Nikkilä Nickby H 1 Söderkulla B 17 KA 1 Ranta-asemakaavat Stranddeteljplaner - 7 -

9 Nikkilä - Nickby NG 8 NG 11 N 49 N 56 N 57 N 50 N 58 N 45A & B N 60 N 59 N 61 N 55 Söderkulla T9 T6 S 17D S 20 M2 T 7B S 17C S 17B K 8B K 8B S 25 E4-8-

10 Talma - Tallmo TM 3 TM 3 TM 1 TM 2 TM 4 BA 2-9 -

11 Ranta-asemakaavat - Stranddetaljplaner RA 2 RA 6 RA 4 RA

12 Strateginen osayleiskaavoitus Sipoossa on osaltaan käynnissä strateginen osayleiskaavoitus, jossa tarkennetaan koko kunnan yleiskaavan alueiden käytön määräyksiä. Strategiset osayleiskaavat tulevat toimimaan ko. alueiden asemakaavoituksen ja tarkemman suunnittelun pohjana. Strategisilla osayleiskaavoilla määritellään yhdyskuntarakenteen suuret linjat. Niillä vastataan muun muassa kysymyksiin: miten yhdyskuntarakenne kokonaisuudessaan toimii, miten luodaan edellytykset joukkoliikenteen järjestämiselle, miten ja missä järjestyksessä alueet toteutuvat, missä ovat palvelut ja työpaikat, mitkä luontoalueet säilytetään jne. Strategisella osayleiskaavoituksella konkretisoidaan Sipoon kunnan yleiskaava 2025 tavoitteita ja suunnitellaan yhdyskuntarakenteen tulevaisuutta vielä pidemmällä aikavälillä. G 18 Eriksnäsin osayleiskaava Aluetta on tarkoitus kehittää Sipoon kasvustrategian mukaisesti merkittävänä uutena merellisenä alueena palveluineen ja työpaikkoineen. Alue on osa Sibbesborgin aluekokonaisuutta. Alueen rakentuminen tulee tukeutumaan julkiseen liikenteeseen, pitkällä tähtäimellä Etelä-Sipooseen toteutettavaan raideliikenneratkaisuun. Alueen kehittäminen on organisoitu Sipoon kunnan ja alueen suurimman maanomistajayhteenliittymän kanssa. Osayleiskaavan laatiminen alueelle on osa tätä ns. aluekehityshanketta. Korjattu osayleiskaavaehdotus oli nähtävillä Tavoitteena on saada Eriksnäsin osayleiskaava valtuuston hyväksyttäväksi vuonna 2018 Sibbesborgin osayleiskaavan hyväksymisen jälkeen. G 19 Östersundomin yhteinen yleiskaava Tarkoituksena on laatia Helsinkiin liitetylle alueelle sekä siihen läheisesti liittyville Vantaan Länsisalmen sekä osille Länsimäen, Vaaralan ja Ojangon kaupunginosia sekä Sipoon Granön ja Majvikin alueille näiden kolmen kunnan yhteinen yleiskaava. Kaavatyössä määritellään eri toimintojen, kuten asumisen ja työpaikkojen määrä ja laatu sekä niiden liittyminen ympäröiviin alueisiin. Osana yleiskaavatyötä tehdään laajempaa aluetta koskeva liikennejärjestelmätarkastelu, koska kysymyksessä on etelärannikon kasvukäytävään liittyvän kokonaisuuden osa. Östersundomin kuntien yhteinen yleiskaavaehdotus oli nähtävillä Tavoitteena on asettaa korjattu yleiskaavaehdotus nähtäville keväällä G 22 Sibbesborgin osayleiskaava Tarkoituksena on laatia Söderkullan ympäristöön asemakaavoitusta ohjaava osayleiskaava, joka mahdollistaa voimakkaan kaupunkirakenteen kasvun kestävän yhdyskunnan periaatteita noudattaen. Osayleiskaavan laatimisen pohjana ovat Sibbesborgin kestävän yhdyskunnan suunnittelukilpailu ja sen lopputulokset sekä vuoden 2012 aikana laadittu Sibbesborgin kehityskuvan ja siihen liittyvä kestävyyskriteeristö. Sibbesborgin suunnittelussa varaudutaan itämetron jatkamiseen alueelle. Strategisk delgeneralplanering I Sibbo pågår en strategisk delgeneralplanering som preciserar bestämmelserna för användningen av de områden som omfattas av Generalplan för Sibbo De strategiska delgeneralplanerna kommer att utgöra underlag för detaljplanläggningen och den mer ingående planeringen i respektive område. De strategiska delgeneralplanerna drar upp de stora linjerna för samhällsstrukturen. De ger svar på bland annat följande frågor: hur fungerar samhällsstrukturen i sin helhet, hur ska man skapa förutsättningar för anordnandet av kollektivtrafiken, på vilket sätt och i vilken ordningsföljd ska områdena genomföras, var ska servicen och arbetsplatserna finnas och vilka naturområden ska bevaras? Den strategiska delgeneralplaneringen konkretiserar målen i Generalplan för Sibbo 2025 och planerar samhällsstrukturens framtid på ännu längre sikt. G 18 Delgeneralplan för Eriksnäs Området utvecklas i enlighet med kommunens tillväxtstrategi till ett nytt, betydande havsnära område med service och arbetsplatser. Området är en del av områdeshelheten Sibbesborg. Byggandet kommer att stöda sig på kollektivtrafiken, på lång sikt på spårtrafiken till Södra Sibbo. Utvecklandet av området har organiserats mellan Sibbo kommun och den största sammanslutningen av markägare i området. Att utarbeta en delgeneralplan för detta område är en del av det så kallade regionutvecklingsprojektet. Det korrigerade förslaget till delgeneralplan var framlagt Målet är att lämna Eriksnäs delgeneralplan till fullmäktige för godkännande år 2018, efter godkännandet av Sibbesborgs delgeneralplan. G 19 Gemensam generalplan för Östersundom En för tre kommuner gemensam generalplan ska utarbetas för de områden som anslutits till Helsingfors, närliggande Västersundom samt delar av Västerkulla, Fagersta och Gjutan i Vanda liksom Granö och Majvik i Sibbo. Vid planarbetet fastställs omfattningen och arten av olika funktioner, t.ex. boende och arbetsplatser, samt hur dessa funktioner ansluter sig till de omgivande områdena. Som en del av generalplanearbetet görs en granskning av trafiksystemet i ett mer vidsträckt område eftersom det handlar om en del av tillväxtkorridoren längs sydkusten. Förslaget till gemensam generalplan för Östersundom var framlagt Målet är att lägga fram det reviderade generalplaneförslaget våren G 22 Delgeneralplan för Sibbesborg Avsikten är att utarbeta en delgeneralplan som styr detaljplaneringen i Söderkulla med näromgivning. Planen ska möjliggöra en kraftig tillväxt i stadsstrukturen med iakttagande av principerna om ett hållbart samhälle. Delgeneralplanen grundar sig på planeringstävlingen om ett hållbart samhälle i Sibbesborg och utfallet av denna samt på utvecklingsbilden för Sibbesborg, som sammanställdes år 2012, och uppsättningen av hållbarhetskriterier som knyter an till utvecklingsbilden. I planeringen av Sibbesborg räknar man med att östmetron förlängs till att omfatta detta område

13 Osayleiskaavaluonnos oli nähtävillä Tavoitteena on saada osayleiskaavaehdotus nähtäville loppuvuodesta Utkastet till delgeneralplan var framlagt Målet är att lägga fram förslaget till delgeneralplan i slutet av år Sipoonlahden ranta on osa tulevaisuuden Sibbesborgin keskustaa. Havainnekuva alueelta Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy. / Sibbovikens strand är en del av centrum i framtidens Sibbesborg. Illustration från området Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy. Kyläalueiden osayleiskaavoitus Kyläalueiden osayleiskaavoituksella pyritään kehittämään kyläalueita ja ohjaamaan alueen maankäyttöä siten, että uudisrakentaminen osoitetaan maiseman ja ympäristön kannalta soveltuviin paikkoihin täydentämään olemassa olevaa kylärakennetta. Osana kyläosayleiskaavatyötä laaditaan kantatilaselvitys ja kiinteistökohtainen laskelma rakennusoikeudesta. Kyläosayleiskaavat toimivat lupavalmistelun tukena. G 23 Herralan osayleiskaava Osayleiskaava on tarkoitus laatia tiiviisti Linnanpellon kyläalueeseen kytkeytyvän Herralan maarekisterikylän alueelle. Kunnanhallituksen tekemällä päätöksellä Gumbostrand-Västerskogin sekä Myyras-Viirilän osayleiskaavat tullaan laatimaan ennen Herralan osayleiskaavaa. G 25 Linnanpellon EO-alueen osayleiskaava Kaavalla tutkitaan alueen soveltuvuus kiviainesten ottoon. Alueelta on tehty havaintoja kirjoverkkoperhosesta. Kaavoitus on tavoitteena käynnistää vuonna G 26 Pohjois-Paippisten osayleiskaava Osayleiskaavatyön tavoitteena on kehittää kyläaluetta osoittamalla uudisrakentaminen maiseman, ympäristön ja olevan infrastruktuurin kannalta soveltuviin paikkoihin sekä tiivistää kylän keskustaa. Osayleiskaava laaditaan mitoittavana. Delgeneralplanering av byområden Genom delgeneralplaneringen av byområdena strävar kommunen efter att utveckla byarna och styra markanvändningen så att nybyggande anvisas till ställen som är lämpliga med hänsyn till landskapet och miljön och som kompletterar den befintliga bystrukturen. Som en del av arbetet med bydelgeneralplanerna sammanställs en stamfastighetsutredning och en fastighetsspecifik kalkyl över byggrätten. Bydelgeneralplanerna utgör stöd för lovberedningen. G 23 Delgeneralplan för Hertsby Avsikten är att utarbeta en delgeneralplan för jordregisterbyn Hertsby, som ansluter sig omedelbart till Borgby. Genom kommunstyrelsens beslut kommer delgeneralplanerna för Gumbostrand-Västerskog och Myras-Vimpelboda att utarbetas före delgeneralplanen för Hertsby. G 25 Delgeneralplan för EO-området i Borgby Med hjälp av planen undersöks områdets lämplighet för stenmaterialtäkt. Asknätfjäril har observerats i området. Målet är att starta planläggningen år G 26 Delgeneralplan för Norra Paipis Målet för delgeneralplanearbetet är att utveckla byaområdet så, att nybyggande anvisas på områden som är lämpliga med hänsyn till landskapet, miljön och den befintliga infrastrukturen och att byns centrum förtätas. Delgeneralplanen utarbetas som en dimensionerande plan

14 Sipoon kunnanhallituksen linjauksen mukaisesti osayleiskaavan laatimisessa tutkitaan ja sovelletaan uutta menetelmää määritellä rakennusoikeuden mitoitus. Osayleiskaavassa rakennusoikeudet osoitetaan kiinteistökohtaisesti pohjautuen kaavatyössä laadittavaan mitoitustaulukkoon/periaatteisiin, joka perustuu työssä määriteltäviin rakennettavuusvyöhykkeisiin. Osayleiskaavatyö on käynnistetty vuoden 2015 lopussa. Tavoitteena on saada osayleiskaavaluonnos nähtäville alkuvuodesta I enlighet med Sibbo kommunstyrelses riktlinjer granskas och tillämpas en ny metod för att fastställa dimensioneringen av byggrätten. I delgeneralplanen anvisas byggrätterna fastighetsvis enligt en dimensioneringstabell/ dimensioneringsprinciper som fastställs inom ramen för planarbetet med utgångspunkt i byggbarhetszoner. Arbetet med att utarbeta delgeneralplanen startade i slutet av år Målet är att lägga fram utkastet till delgeneralplan i slutet av år Osana Pohjois-Paippisten osayleiskaavatyötä tutkitaan uudenlaista edullisuusvyöhykkeisiin perustuvaa hajarakennusoikeuden mitoitusjärjestelmää. / Som en del av arbetet med Norra Paipis delgeneralplan udersöks en ny dimensioneringstabell som baserar sig på fördelaktighetszoner. G 27 Gumbostrand-Västerskogin osayleiskaava Vastauksena kaavoitusaloitteeseen ( ) Gumbostrand-Västerskogin osayleiskaavatyö otettiin mukaan kunnan kaavoitusohjelmaan (KH ). Alue on Sipoon yleiskaava 2025:ssä valtaosin kyläaluetta. Alueelle on mahdollista laatia mitoittava kyläosayleiskaava. Kaavan mitoituksessa on tarkoitus hyödyntää Pohjois- Paippisten osayleiskaavatyössä kehitettävää mitoitusmenetelmää. Kaavoitus on tarkoitus aloittaa, kun uusi mitoitusperiaate on kehitetty ja siitä on saatu keskeiset tulokset Pohjois- Paippisen osayleiskaavatyössä. Kaavoitus alkaa aikaisintaan vuoden 2017 loppupuolella. G 28 Myyras-Viirilän osayleiskaava Vastauksena kaavoitusaloitteeseen ( ) Myyras- Viirilä osayleiskaava otettiin mukaan kunnan kaavoitusohjelmaan (KH ). Alue on Sipoon yleiskaava 2025:ssä osittain kyläaluetta. Alueelle on mahdollista laatia mitoittava kyläosayleiskaava. Kaavan mitoituksessa on tarkoitus hyödyntää Pohjois-Paippisten osayleiskaavatyössä kehitettävää mitoitusmenetelmää. Kaavoitus alkaa aikaisintaan vuonna G 27 Delgeneralplan för Gumbostrand-Västerskog Som svar på ett planläggningsinitiativ ( ) togs delgeneralplanen för Gumbostrand-Västerskog in i kommunens planläggningsprogram (KS ). I Generalplan för Sibbo 2025 är området i huvudsak ett byområde. En dimensionerande bydelgeneralplan kan utarbetas för området. Vid dimensioneringen av planen är det tänkt att man ska tillämpa den dimensioneringsmetod som håller på att tas fram inom ramen för delgeneralplanen för Norra Paipis. Planläggningen startar när dimensioneringsprincipen har färdigställts och den har gett resultat i arbetet med Norra Paipis delgeneralplan. Planläggningen startar tidigast under senare hälften av år G 28 Myras-Vimpelboda Som svar på ett planläggningsinitiativ ( ) togs delgeneralplanen för Myras-Vimpelboda in i kommunens planläggningsprogram (KS ). I Generalplan för Sibbo 2025 är området delvis ett byområde. En dimensionerande bydelgeneralplan kan utarbetas för området. Vid dimensioneringen av planen är det tänkt att man ska tillämpa den dimensioneringsmetod som håller på att tas fram inom ramen för delgeneralplanen för Norra Paipis. Planläggningen startar tidigast år

15 Asemakaavoituskohteet - Nikkilä Detaljplaneringsobjekt - Nickby N 45 Nikkilän koulukeskuksen asemakaavamuutos N 45 Detaljplaneändring för Nickby skolcentrum Asemakaavamuutoksen tarkoituksena on mahdollistaa Nikkilän koulukeskuksen korttelin kehittäminen ja tulevat laajennushankkeet. Lisäksi tarkoitus on ajantasaistaa sellaiset koulukeskuksen kortteliin rajoittuvat lähialueiden kaavat, joiden asemakaavat ovat vanhentuneita tai joiden vuodelta 1972 peräisin olevat kaavamerkinnät on syytä muuntaa nykyisin käytettäviin merkintöihin. Syftet med detaljplaneändringen är att göra det möjligt att utveckla och bygga ut i kvarteret. Därtill är avsikten att aktualisera sådana till skolcentrumkvarteret gränsande detaljplaner som är föråldrade eller vars planbeteckningar från år 1972 det är anledning att konvertera till dagens beteckningar. Kaavatyö tullaan laatimaan kahdessa osassa (45A ja B). Nikkilän koulukeskusta koskeva kaavatyö N 45A on tarkoitus saada vireille loppuvuodesta N 49 Korttelin 1015 (nykyinen linja-autoasema) asemakaavamuutos Planen kommer att utarbetas i två delar (45A och 45B) Avsikten är att göra planen N 45A för Nickby skolcentrum anhängig i slutet av år N 49 Detaljplaneändring för kvarter 1015 (nuvarande busstationen) Kaavatyön tarkoituksena on tutkia mahdollisuuksia sijoittaa nykyisen linja-autoaseman alueelle kerrostalopainotteista asuntorakentamista. Alueen maankäytön muuttaminen asumiseen on mahdollista, kun uusi Kuntalan-Aravatalon eteen sijoittuva ajantasauspysäkki (maankäyttöjaoston sijoittumista koskeva päätös ) tulee käyttöön arviolta vuonna Osana kaavatyötä tarkistetaan tarvittaessa lähialueen asemakaavojen ajantasaisuus. Syftet med planarbetet är att undersöka möjligheterna att placera höghusdominerat bostadsbyggande i det nuvarande busstationsområdet. Det är möjligt att ändra markanvändningen i området till boende i och med att den nya tidsanpassade hållplatsen framför Sockengården-Aravahuset tas i bruk uppskattningsvis år 2019 (markanvändningssektionens beslut om placeringen , 50). Som en del av planarbetet granskas aktualiteten hos detaljplanerna för närområdet vid behov. Kaavamuutos on tavoitteena käynnistää vuonna Målet är att starta planändringen år Nikkilän nykyisen linja-autoaseman alueelle voisi tulevaisuudessa sijoittua taajamarakennetta täydentäviä asuinkerrostaloja. Havainnekuva Arkkitehtoitoimisto Harris-Kjisik. / På Nickby busstations område kunde man i framtiden placera bostadshöghus som kompletterar tätortsstrukturen. Illustration Arkkitehtoitoimisto Harris-Kjisik. N 50 Nikkiläntien asemakaavamuutos N 50 Detaljplaneändring för Nickbyvägen Asemakaavan muutosalue käsittää Nikkiläntien alueen Pornaistentien risteyksestä Brobölentien ja Martinkyläntien risteykseen saakka. Tarkoituksena on muuttaa Nikkiläntien yleisen tien alue (LYS) katualueeksi taajamaa halkovalta osuudelta. Detaljplaneändringen omfattar området vid Nickbyvägen från korsningen med Borgnäsvägen till korsningen med Brobölevägen och Mårtensbyvägen. Syftet är att ändra området för allmän väg vid Nickbyvägen (LYS) till gatuområde längs den sträcka som klyver tätorten. Kaavatyö käynnistettiin vuoden 2014 syksyllä siten, että kaava-alueeseen kuului myös Itäisen Suursuonkujan katualue sekä osa Nikkilän koulukeskuksen pohjoispuolisesta puistoalueesta. Tälle alueelle oli tarkoitus sijoittaa Nikkilän uusi bussiterminaali. Osana Nikkilän kehityskuvatyötä (maankäyttöjaosto ) on bussien ajantasauspysäkille löydetty parempi sijoituspaikka Iso Kylätien var- När planarbetet startade hösten 2014 omfattade planområdet även gatuområdet vid Östra Storkärrsgränden samt del av parkområdet norr om Nickby skolcentrum. Till det här området var det tänkt att förlägga Nickby nya bussterminal. Inom ramen för arbetet med utvecklingsbilden för Nickby (markanvändningssektionen , 50) kom man fram till att det är bättre att placera en tidsanpassad

16 resta, Kuntalan-Aravatalon edestä. Näin ollen kaavatyötä N 50 jatketaan vain Nikkiläntien osalta siten, että yleisen tien alue muutetaan kaavalla katualueeksi. Kaavatyö on vaikutuksiltaan vähäinen ja sen hyväksyy maankäyttöjaosto. Kaava valmistellaan suoraan ehdotukseksi. Tavoitteena on saada kaavaehdotus nähtäville (huom! nähtävillä oloaika kaksi viikkoa) loppuvuodesta N 55 Itäinen Jokipuisto Itäiseen Jokipuistoon, Nikkilän vanhalle sairaala-alueelle laadittiin vuonna 2015 konseptisuunnitelma (Livady Oy, ), jossa tutkittiin alueen kehittämismahdollisuuksia. Suunnitelmatyöhön pohjautuen päätettiin vuoden kaavoitusohjelmaan ottaa asemakaavahanke, jonka tarkoituksena on mahdollistaa Itäisen Jokipuiston alueen eteläosan kehittäminen ja täydennysrakentaminen konseptisuunnitelmassa esitettyjen ajatusten pohjalta. Kaavatyö on tavoitteena käynnistää vuonna N 56 Korttelin 1008 (Mixintie) asemakaavamuutos Ison Kylätien ja Mixintien risteyksessä sijaitseva kaava-alue käsittää noin puolet voimassa olevan asemakaavan mukaisesta korttelista Asemakaavan muutoksen tavoitteena tehostaa Nikkilän keskustassa sijaitsevan korttelin rakentamista taajamakuvallisesti soveltuvin keinoin. Kaavalla mahdollistetaan enintään kolmekerroksisten asuintalojen rakentaminen. Asemakaava on kuulutettu vireille Kaavamuutos on tarkoitus valmistella suoraan kaavaehdotukseksi. N 57 Suursuontie 21 ja 26 asemakaavamuutos Kaavamuutoksen tarkoituksena on tutkia mahdollisuuksia muuttaa vuodelta 1972 peräisin olevan asemakaavan mukaiset toteutumattomat ALE-alueet (=Ohjeellinen korttelin leikkipuistoksi muodostettava korttelinosa) osaksi viereisiä asuinkorttelialueita ja mahdollistaa alueille asuinrakentaminen. Kaavatyö perustuu alueen maanomistajien kuntaan jättämiin kaavamuutoshakemuksiin, jotka kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan Kaavamuutos on tavoitteena käynnistää vuoden 2018 lopulla. N 58 As. Oy Sipoonkallion asemakaavamuutos Asemakaavan muutostyön tavoitteena on mahdollistaa kiinteistön alueen täydennysrakentaminen taajamakuvallisesti soveltuvin keinoin. Kaavatyössä tutkitaan mahdollisuuksia sijoittaa uutta asuinrakentamista Nikkiläntien ja olemassa olevan kerrostalon välissä sijaitsevalle rakentamattomalle alueelle. Kaavatyö perustuu Asunto-osakeyhtiön kuntaan jättämään kaavamuutoshakemukseen. Kaavatyö on tavoitteena käynnistää vuoden 2017 syksyllä. Ennen kaavatyön käynnistämistä tehdään kunnan ja maanomistajan välinen kaavoituksen käynnistämissopimus. hållplats för busstrafik längs Stora Byvägen, framför Sockengården-Aravahuset. Därmed fortsätter planarbetet N 50 bara för Nickbyvägens del så att området för allmän väg ändras till gatuområde. Planarbetet har ringa konsekvenser och kan därför godkännas av markanvändningssektionen. Planen bereds direkt som ett planförslag. Målet är att lägga fram planförslaget i slutet av år (Obs! Framläggningstiden är två veckor). N 55 Östanåparken Över Östanåparken, gamla sjukhusområdet i Nickby, utarbetades år 2015 en konceptplan (Livady Oy, ) där man granskade möjligheterna att utveckla området. På basis av planeringsarbetet beslöt man att i planläggningsprogrammet uppta ett detaljplaneprojekt som gör det möjligt att utveckla och kompletteringsbygga södra delen av Östanåparken enligt riktlinjerna i konceptplanen. Målet är att starta planarbetet år N 56 Detaljplaneändring för kvarter 1008 (Mixvägen) Planområdet, som ligger vid korsningen mellan Stora Byvägen och Mixvägen, omfattar ungefär hälften av kvarter 1008 i den gällande detaljplanen. Målet för ändringen av detaljplanen är att effektivisera byggandet av kvarteren i Nickby centrum med iakttagande av metoder som lämpar sig för tätortsbilden. Planen gör det möjligt att bygga bostadshus med högst tre våningar. Detaljplanen gjordes anhängig Avsikten är att bereda planen direkt som ett planförslag. N 57 Detaljplaneändring för Storkärr 21 och 26 Syftet med planändringen är att granska möjligheterna att ändra de icke genomförda ALE-områdena (=Riktgivande del av kvarter som reserverats för lekpark) detaljplanen från år 1972 så att de blir en del av de intilliggande bostadskvarteren som därefter kan byggas för boende. Planarbetet grundar sig på ansökningar om planändring som markägare lämnat in till kommunen och som kommunstyrelsen biföll på sitt sammanträde Målet är att starta planändringen i slutet av år N 58 Detaljplaneändring för Asunto Oy Sipoonkallio Målet för detaljplaneändringen är att göra det möjligt att kompletteringsbygga fastigheten så at byggandet passar in i tätortsbilden. I planarbetet granskas möjligheten att anvisa nytt bostadsbyggande på det obebyggda området mellan Nickbyvägen och det befintliga flervåningshuset. Planarbetet grundar sig på ansökan om planändring som bostadsaktiebolaget lämnade till kommunen Målet är att starta planarbetet hösten Kommunen och markägaren ingår avtal om att starta planläggningen innan planarbetet startar

17 N 59 Jokipuiston kulma Kaavatyön tarkoituksena on tutkia mahdollisuuksia sijoittaa Itäisen Jokipuiston ja Jokilaakson alueiden väliselle, nykyisin asemakaavoittamattomalle alueelle, kerrostalopainotteista asuntorakentamista. Alueella sijaitsee nykyisin kaksi Kunta-asunnot Oy:n kerrostaloa, muilta osin alue on metsää ja peltoa. Tavoitteena on käynnistää kaavatyö loppuvuodesta N 60 Oikopolun asemakaavamuutos Kaavatyön tarkoituksena on tutkia mahdollisuuksia muuttaa nykyinen, toteuttamaton kaavanmukainen puistoalue, asuinkerrostalojen korttelialueeksi. Kaavamuutostyö tukee osaltaan Nikkilän keskustan täydennysrakentamista. Tavoitteena on käynnistää kaavatyö vuoden 2017 alkupuolella. N 61 Runebergin päiväkodin asemakaavamuutos Kaavatyöllä tutkitaan mahdollisuuksia muuttaa nykyinen, käytöstä poistunut päiväkotikorttelin alue, omakotimaiseen asumiseen. Tavoitteena on käynnistää kaavatyö vuonna NG 8 Nikkilän kartanon keskus Nikkilän kartano III:n kaavarunkoalueen keskukseen on tavoitteena sijoittaa kerrostalovaltaista asuinrakentamista sekä palvelurakentamista alueen sisäisiä julkisia ja yksityisiä palveluita varten. Asemakaavatyö on tavoitteena käynnistää vuoden 2017 keväällä. NG 11 Kylävuorentien omakotitontit Asemakaavoittamattomalle suunnittelualueelle suunnitellaan pientalovaltaista asuinaluetta. Kaavatyössä hyödynnetään Nikkilän Kartanon alueelle laaditun kaavarungon ideoita ja ratkaisuja, mutta ne eivät sido kaavasuunnittelua. Kaavatyö kuulutettiin vireille Kaava valmistellaan suoraan ehdotukseksi. Kaavaehdotus on tavoitteena saada nähtäville alkuvuodesta Kaavoitustarpeet - Nikkilä Kaavat, joiden aikataulutukseen liittyy epävarmuustekijöitä kuten esim. maanhankinnan tai sopimustilanteen keskeneräisyys, kaavahankkeen toteutuksen, rahoituksen tai sisällön epävarmuudet. N 39 Nikkilän pelastusasema Asemakaavalla on tarkoitus mahdollistaa uuden, pelastustoimen nykyisiä ja tulevia tilatarpeita palvelevan pelastusaseman rakentaminen liikenteellisesti nykyistä asemaa edullisempaan paikkaan pääliikenneväylän varrelle. N 59 Östanåparkens hörn Syftet med planarbetet är att undersöka möjligheterna att förlägga höghusdominerat bostadsbyggande till det icke detaljplanerade området mellan Östanåparken och Ådalen. För närvarande finns det i området två flervåningshus som ägs av Kommunbostäder Ab, men för övrigt består det av skog och åkrar. Målet är att starta planarbetet i slutet av år N 60 Detaljplaneändring för Genstigen Syftet med planarbetet är att undersöka möjligheterna att ändra det obebyggda området som för närvarande är ett parkområde enligt planen till ett kvartersområde för bostadshus i flera våningar. Planändringsarbete bidrar till att stöda kompletteringsbyggandet i Nickby centrum. Målet är att starta planarbetet i början av N 61 Detaljplaneändring för Runebergs daghem Planarbetet är en granskning av möjligheterna att ändra kvarteret för daghem som tagits ur bruk till ett bostadsområde med karaktären av småhusboende. Målet är att starta planarbetet år NG 8 Centret vid Nickby gård I centrum av stomplaneområdet Nickby gård III är avsikten att anvisa höghusdominerat bostadsbyggande samt servicebyggande för områdets interna offentliga och privata service. Målet är att starta planarbetet våren NG 11 Bybergsvägens småhus Ett småhusdominerat bostadsområde planeras i detta område som hittills inte haft någon detaljplan. I planarbetet tar man fasta på idéerna och lösningarna i planstommen för Nickby Gård, men de binder inte planeringen. Planarbetet kungjordes anhängigt Planen bereds direkt som ett planförslag. Målet är att lägga fram planförslaget i början av Planläggningsbehov - Nickby Planer vars tidsplan förknippas med osäkerhetsfaktorer som t.ex. pågående markförvärv eller avtalsförhandlingar, genomförandet av planprojekt, osäker finansiering eller osäkerheter kring innehållet i planen. N 39 Nickby räddningsstation Syftet med detaljplanen är att möjliggöra byggandet av en ny räddningsstation som tjänar räddningsväsendets behov av lokaliteter, idag och i framtiden, intill huvudfarleden på en fördelaktigare plats jämfört med den befintliga räddningsstationen

18 N 44 Nikkilän asemanseudun asemakaavamuutos Asemakaavatyön yhteydessä tutkitaan Iso Kyläntien radan alitusta sekä tarkistetaan lähialueen asemakaavojen ajantasaisuus. Kaavatyö on osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointia (MRL 60 ). N 47 Kunnan uusi varikko Kaavatyön tarkoituksena on mahdollistaa kunnan varikon siirtyminen nykyisestä ahtaasta ja epätarkoituksenmukaisesta paikasta paremmin nykyisiä tila- ja sijaintitarpeita vastaavaan paikkaan. N 48 Laaksosuontien itäpuoli Asemakaavatyöllä on tarkoitus laajentaa Nikkilän taajamarakennetta itään ja varautua näin Sipoon yleiskaavan 2025 tavoitteiden mukaisesti Nikkilän seudun kasvuun. Kaavatyössä tullaan tutkimaan mahdollisuuksia täydentää ja laajentaa alueen taajamarakennetta pientalovaltaisella asuinrakentamisella. Kaavatyö on sisällytetty kaavoitusohjelmaan asemakaavoitustarpeena kunnanhallituksen tekemän päätöksen mukaisesti, Laaksosuontien itäreunaan rajoittuvien kiinteistöomistajien jättämän kaavoitusaloitteen pohjalta. Alueen asemakaavoitus edellyttää kaavoituksen käynnistämissopimuksia yksityisten maanomistajien kanssa. N 51 Korttelin 3032 asemakaavan muutos Tarkoituksena on tutkia Martinkyläntien ja Nikkiläntien risteyksessä olevan korttelinosan rakennustehokkuuden nostoa ympäristön korttelialueiden tasalle. Kaavatyö perustuu alueen maanomistajan kuntaan jättämään kaavamuutoshakemukseen, jonka kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan N 52 Korttelin 1006 (Kulmakuja) asemakaavamuutos Kaavatyön tarkoituksena on päivittää asemakaavaa paremmin nykyisiä tarpeita vastaavaksi. Kaavatyö on osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointia (MRL 60 ). N 54 Palvelutalo Joenrannan asemakaavamuutos Asemakaavalla on tarkoitus muuttaa korttelin käyttötarkoitus palvelurakennusten korttelialueesta asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi. Kaavatyö on vaikutuksiltaan vähäinen, jonka hyväksyy kunnan hallintosäännön mukaisesti maankäyttöjaosto. Kaavatyö perustuu kiinteistön omistajan kuntaan jättämään kaavamuutoshakemukseen, jonka kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan NG 7 Svärdfelt Kartanon alueelle vuonna 2009 laaditun kaavarunkotyön pohjalta alueelle on ollut tavoitteena sijoittaa pientaloasumista. Alueella aikaisemmin sijainneen ampumaradan takia alueen maaperä on kuitenkin pilaantunut ja se tulee puhdistaa pilaantuneista maista (FCG, 2013). Tämä on asettanut alueen kaavoitukselle uudet lähtökohdat ja ta- N 44 Detaljplaneändring för Nickby stationsområde I samband med detaljplaneringen undersöks en järnvägsunderfart vid Stora Byvägen och kontrolleras att detaljplanerna för närområdena är aktuella. Planarbetet är en del av bedömningen av detaljplaners aktualitet enligt markanvändnings- och bygglagen (MBL 60 ). N 47 Kommunens nya depå Syftet med planarbetet är att göra det möjligt att flytta kommunens depå från den nuvarande trånga och oändamålsenliga platsen till en plats som bättre tillgodoser utrymmesoch lägesbehoven. N 48 Dalkärrsvägens östra sida Syftet med detaljplaneringen är att utvidga tätortsstrukturen i Nickby österut och därmed skapa beredskap för tillväxten i Nickbyregionen i enlighet med de mål som ställts i Generalplan för Sibbo I planarbetet kommer man även att undersöka möjligheterna att komplettera och utvidga tätortsstrukturen med småhusdominerat bostadsbyggande. Detta planarbete har enligt kommunstyrelsens beslut tagits in i planläggningsprogrammet som ett område som är i behov av detaljplanering. Beslutet fattades utifrån ett initiativ till planläggning som hade tagits av ägarna till de fastigheter som gränsar till östra kanten av Dalskärrsvägen. Detaljplaneringen av området förutsätter att kommunen och de privata markägarna ingår avtal om planläggningsstart. N 51 Detaljplaneändring för kvarter 3032 Avsikten är att undersöka en höjning av byggeffektiviteten i den del av kvarteret som ligger i korsningen av Mårtensbyvägen och Nickbyvägen till samma nivå som de omgivande kvartersområdena. Planarbetet grundar sig på en ansökan om planändring som markägaren lämnat in till kommunen och som kommunstyrelsen biföll N 52 detaljplaneändring för kvarter 1006 (Vinkelgränd) Syftet med planarbetet är att uppdatera detaljplanen så att den bättre tillgodoser dagens behov. Planarbetet är en del av bedömningen av detaljplaners aktualitet enligt markanvändnings- och bygglagen (MBL 60 ). N 54 Detaljplaneändring för servicehuset Joenranta Avsikten är att genom detaljplanen ändra kvarterets användningsändamål från kvartersområde för servicebyggnader till kvartersområde för bostads-, affärs- och kontorsbyggnader. Planarbetet har ringa konsekvenser och kan därför godkännas av markanvändningssektionen i enlighet med kommunens förvaltningsstadga. Planarbetet grundar sig på en ansökan om planändring som fastighetsägaren lämnat in till kommunen och som kommunstyrelsen biföll NG 7 Svärdfelt Avsikten är att anvisa småhusboende till gårdsområdet utifrån planstommen som utarbetades år På grund av skjutbanan som fanns tidigare i området är jordmånen emellertid förorenad och kräver sanering (FCG, 2013). Det här har

19 voitteet, eikä kaavatyön eteenpäin viemistä ole toistaiseksi aikataulutettu. NG 9 Paippistentien omakotitontit Kaavatyö perustuu alueen maanomistajien kuntaan jättämään kaavoitusaloitteeseen, jonka kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan Tarkoituksena on tutkia mahdollisuuksia asemakaavoittaa Sipoon yleiskaavassa 2025 asemakaavoitettavaksi taajamatoimintojen alueeksi osoitettu Paippistentien varren alue nykyistä omakotiasutusta täydentäen. Åkernäsin ideasuunnitelma Itäisen jokipuiston alueen itäpuolella sijaitsevan, kunnan omistaman alueen kaavoittamisella on tarkoitus laajentaa Nikkilän taajamarakennetta itään ja varautua näin Nikkilän alueen kasvuun pidemmällä aikavälillä. Alueen asemakaavoituksen pohjaksi tullaan ensi vaiheessa tekemään ideasuunnitelma, jossa tarkastellaan laaja-alaisesti alueen maankäytön potentiaalia ja käyttömahdollisuuksia. Ideasuunnitelman on tarkoitus antaa suuntaviivat alueen kehittämiselle ja sitä tullaan käyttämään alueen vaiheittaisen asemakaavoituksen pohjana. gett planläggningen nya utgångspunkter och mål, och tillsvidare har ingen tidsplanen för det fortsatta planarbetet fastställts. NG 9 Egnahemstomterna vid Paipisvägen Planarbetet grundar sig på ansökan om planändring som lämnats in av markägarna Kommunstyrelsen biföll ansökan på sitt sammanträde Avsikten är att undersöka möjligheterna att detaljplanera ett område som i Generalplan för Sibbo 2025 har anvisats som ett område för tätortsfunktioner som ska detaljplaneras längs Paipisvägen. Området kompletterar den befintliga egnahemsbosättningen. Idéplan för Åkernäs Syftet med planläggningen av det kommunägda området öster om Östanåparken är att utvidga tätortsstrukturen i Nickby österut och därmed skapa förutsättningar för tillväxten i Nickby på längre sikt. I första hand kommer en idéplan att utarbetas. I idéplanen granskas markanvändningens potential och användningsmöjligheter i stora drag. Idéplanen ger riktlinjer för utvecklingen av området och utgör underlag för den etappvisa detaljplaneringen. Nikkilän Kartanon alueelle, Kylävuorentien varteen kaavoitetaan nykyistä asuntoaluetta täydentäviä pientalotontteja. Havainnekuva Tietoa Finland Oy. / På Nickby gårds område, längs Bybergsvägen, planeras småhustomter som kompletterar nuvarande bostadsområde. Illustration Tietoa Finland Oy. Kaavoitusohjelmassa mainitut kaavojen vastuuhenkilöt / Ansvarspersoner som har nämnts i planläggningsprogram: EHa Eveliina Harsia JHo Johanna Horelli JLy Jarkko Lyytinen KJa Kaisa Jama MKa Matti Kanerva MTa Mirva Talusén PNu Pilvi Nummi SKa Suvi Kaski NN Vastuuhenkilö vielä nimeämättä / Ansvarspersoner har inte ännu utnämnts

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2014-2017

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2014-2017 Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2014-2017 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 27.11.2013 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 10.12.2013 KAAVOITUSOHJELMA 2014-2017 Kaavoitusohjelma on Sipoon

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2015-2018

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2015-2018 Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2015-2018 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 22.10.2014 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 25.11.2014 KAAVOITUSOHJELMA 2015-2018 Kaavoitusohjelma on Sipoon

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2013-2016

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2013-2016 Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2013-2016 Kaavoitusjaosto / Planläggningssektionen 7.11.2012 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 27.11.2012 KAAVOITUSOHJELMA 2013-2016 Kaavoitusohjelma 2013-2016 on Sipoon

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2016-2019 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 18.11.2015 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 1.12.2015 Kaavoitusohjelma 2016-2019 Kaavoitusohjelma on Sipoon maankäytön

Lisätiedot

87 22.10.2014 275 25.11.2014 21 18.03.2015 87 31.03.2015. Kaavoitusohjelma 2015-2018, päivitetty / Planläggningsprogram 2015-2018, uppdaterat

87 22.10.2014 275 25.11.2014 21 18.03.2015 87 31.03.2015. Kaavoitusohjelma 2015-2018, päivitetty / Planläggningsprogram 2015-2018, uppdaterat Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 87 22.10.2014 275 25.11.2014 21 18.03.2015 87 31.03.2015

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2018-2021 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 13.12.2017 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 16.1.2018 KAAVOITUSOHJELMA 2018-2021 PLANLÄGGNINGSPROGRAM 2018-2021

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram. Kaavoitusjaosto / Planläggningssektionen 16.11.2011 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 13.12.

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram. Kaavoitusjaosto / Planläggningssektionen 16.11.2011 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 13.12. Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram Kaavoitusjaosto / Planläggningssektionen 16.11.2011 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 13.12.2011 2012-2015 KAAVOITUSOHJELMA 2012-2015 Kaavoitusohjelma 2012-2015 on

Lisätiedot

Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ 2015

Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ 2015 Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 92 18.11.2015 240 01.12.2015 Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ 2015 1333/10.02/2015

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen Kaavoitusohjelma - Planläggningsprogram

Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen Kaavoitusohjelma - Planläggningsprogram Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2019-2023 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 1.4.2019 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 9.4.2019 Kaavoitusohjelma - Planläggningsprogram 2019-2023 1 Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

6 20.01.2016 25 02.02.2016

6 20.01.2016 25 02.02.2016 Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 6 20.01.2016 25 02.02.2016 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen asettaminen Pohjois-Paippisten osayleiskaava-alueelle / Utfärdande

Lisätiedot

S 23, Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus / Planförslag för upphävande av södra delen av detaljplan för Söderkulla

S 23, Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus / Planförslag för upphävande av södra delen av detaljplan för Söderkulla S 23, Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus / Planförslag för upphävande av södra delen av detaljplan för Söderkulla 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto / Planläggninssektionen

Lisätiedot

KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA / GENERALPLAN FÖR STAMSTADEN

KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA / GENERALPLAN FÖR STAMSTADEN FCG Planeko Oy Hangon kaupunki / Hangö stad KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA / GENERALPLAN FÖR STAMSTADEN 0104-C9376 22.9.2009 LUONNOS / UTKAST FCG Planeko Oy Kantakaupungin yleiskaava I SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleiskaava-alue/

Lisätiedot

Kehittyvät kylät Sipoossa Byutveckling i Sibbo. Lilla Villan

Kehittyvät kylät Sipoossa Byutveckling i Sibbo. Lilla Villan Kehittyvät kylät Sipoossa Byutveckling i Sibbo Lilla Villan 16.12.2013 Seminaarin tarkoitus Syftet med seminariet Sipoossa useat tahot ovat viime aikoina esittäneet toivomuksia ja aloitteita kylien kehittämisen

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Asia: ASEMAKAAVAMUUTOS NRO , VAPAALA, LUONNOS

Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Asia: ASEMAKAAVAMUUTOS NRO , VAPAALA, LUONNOS Vantaa Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 23.9.2011 Maanomistajat, rajanaapurit, viranomaiset ja osalliset Viite: Vuorovaikutus kaavaa valmisteltaessa MRL 62 mukaisesti Asia: ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma 2011-2014 Planläggningsprogram 2011-2014. Kunnanhallitus - Kommunstyrelsen 9.11.2010

Kaavoitusohjelma 2011-2014 Planläggningsprogram 2011-2014. Kunnanhallitus - Kommunstyrelsen 9.11.2010 Kaavoitusohjelma 2011-2014 Planläggningsprogram 2011-2014 Kunnanhallitus - Kommunstyrelsen 9.11.2010 Kaavoitusohjelma 2011-2014 - Planläggningprogram 2011-2014 Kaavoitusohjelma 2011-2014 on Sipoon maankäytön

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 64 23.09.2015

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 419/2010 vp Saaristomaiseman suojelu tuulivoimarakentamiselta Eduskunnan puhemiehelle Vanhasen II hallituksen uusiutuvan energian velvoitepaketissa esitetään, että tuulivoiman vuosituotannon

Lisätiedot

SIPOONKORPI - SELVITYKSIÄ SIBBO STORSKOG - UTREDNINGAR

SIPOONKORPI - SELVITYKSIÄ SIBBO STORSKOG - UTREDNINGAR SIPOONKORPI - SELVITYKSIÄ SIBBO STORSKOG - UTREDNINGAR Sipoonkorpi-työryhmien mietinnöt 1993 ja 2004 Natura 2000 Ekologinen verkosto Itä-Uudellamaalla, Väre 2002 Ehdotus asetukseksi Sipoonkorven luonnonsuojelualueesta

Lisätiedot

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken? Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 9 29.01.2014 43 11.02.2014 72 27.08.2014 6 09.09.2014

Lisätiedot

Generalplan för Sibbo Planeringsskeden. Sipoon yleiskaava Suunnittelun vaiheet

Generalplan för Sibbo Planeringsskeden. Sipoon yleiskaava Suunnittelun vaiheet Kaavoitusohjelma 2002-2007 sisältää koko kunnan alueen käsittävän yleiskaavan laatimisen. 12.3 Planläggningsprogrammet 2002-2007 där utarbetandet av en generalplan för hela kommunen ingår. Sipoo 2020 Tavoitesuunnitelma

Lisätiedot

Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen

Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen RAKENNUSKIELLON JA TOIMENPIDERAJOITUKSEN JATKAMINEN/BOX JA VÄSTERSKOG / FÖRLÄNGNING AV BYGGNADSFÖRBUD OCH ÅTGÄRDSBEGRÄNSNING/BOX OCH VÄSTERSKOG TEYMPLTK 95 Tekniikka- ja ympäristölautakunta / Nämnden för

Lisätiedot

SIPOON YLEISKAAVA 2025 PRESENTATION 11.6.2007

SIPOON YLEISKAAVA 2025 PRESENTATION 11.6.2007 SIPOON YLEISKAAVA 2025 GENERALPLAN FÖR SIBBO 2025 ESITTELY 11.6.2007 PRESENTATION 11.6.2007 YLEISKAAVOITUS JA KUNTASTRATEGIA GENERALPLANERINGEN OCH KOMMUNSTRATEGIN yleiskaava kaavoitusohjelmassa generalplanen

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 5 20.01.2016 24 02.02.2016 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen Eriksnäsin osayleiskaava-alueella sekä Östersundomin

Lisätiedot

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken? Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:

Lisätiedot

Planläggning och landskapsreformen Kaavoitus ja maakuntauudistus

Planläggning och landskapsreformen Kaavoitus ja maakuntauudistus www.obotnia.fi/landskapsplanen Planläggning och landskapsreformen Kaavoitus ja maakuntauudistus Landskapsreformens grundstenar Maakuntauudistuksen peruspalikat Landskapsförbunden, NTM-centralerna och regionförvaltningsverken

Lisätiedot

Östersundomin kaavaehdotus päätöksentekijöiden punnittavaksi

Östersundomin kaavaehdotus päätöksentekijöiden punnittavaksi LEHDISTÖTIEDOTE STT:n sivuilta Östersundomin kuntien yhteisen yleiskaavaehdotuksen kartta Östersundomin kaavaehdotus päätöksentekijöiden punnittavaksi 22.10.2014 10:00 Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Lisätiedot

NG 60 Nikkilän kartanon alueen Y-tontit 0 Asemakaavan muutos

NG 60 Nikkilän kartanon alueen Y-tontit 0 Asemakaavan muutos NG 60 Nikkilän kartanon alueen Y-tontit 0 Asemakaavan muutos NG 60 Y-tomterna vid Nickby gård Detaljplaneändring Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Programmet för deltagande och bedömning 2.2.2012 Asianro

Lisätiedot

Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen

Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 65 12.02.2019 Lausunto HSL:lle: KeNi-rata MAL 2019-suunnitelmaan ennen vuotta 2030 toteutettavien investointien hankekoriin / Utlåtande till HRT: Att inkludera KeNi-banan

Lisätiedot

Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ

Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 110 27.11.2013 4 10.12.2013 4 Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ MAAJAOS 110 Maankäyttöjaosto

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 68 23.09.2015 194 06.10.2015 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen Immersbyn osayleiskaava-alue / Förlägning av

Lisätiedot

ÄNDRING AV LP-KVARTERET, STORA BYVÄGEN 10, NICKBY, NICKBY DETALJPLANEOMRÅDE LP-KORTTELIN MUUTOS, ISO KYLÄTIE 10, NIKKILÄ, NIKKILÄN ASEMAKAAVA-ALUE

ÄNDRING AV LP-KVARTERET, STORA BYVÄGEN 10, NICKBY, NICKBY DETALJPLANEOMRÅDE LP-KORTTELIN MUUTOS, ISO KYLÄTIE 10, NIKKILÄ, NIKKILÄN ASEMAKAAVA-ALUE LP-KORTTELIN MUUTOS, ISO KYLÄTIE 10, NIKKILÄ, NIKKILÄN ASEMAKAAVA-ALUE ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS koskee 21.10.2009 päivättyä asemakaavakarttaa (ehdotus) ÄNDRING AV LP-KVARTERET, STORA BYVÄGEN 10,

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 106 09.12.2015 265 15.12.2015 43 20.04.2016 214 26.04.2016

Lisätiedot

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom. Kaavoitusjaosto/Planläggningssekti onen 104 21.09.2011 Aloite pysyvien päätepysäkkien rakentamisesta Eriksnäsin alueelle/linda Karhinen ym. / Motion om att bygga permanenta ändhållplatser på Eriksnäsområdet/Linda

Lisätiedot

Kaavoitusjaosto/Planläggningssektionen 17 09.02.2011 Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 77 01.03.2011

Kaavoitusjaosto/Planläggningssektionen 17 09.02.2011 Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 77 01.03.2011 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen asettaminen Talman ja Eriksnäsin osayleiskaava-alueille sekä Östersundomin yhteisen yleiskaavan Majvikin ja Granön osa-alueille / Utfärdande av byggförbud och åtgärdsförbud

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Söderkullan osayleiskaavan 2015 kumoaminen, ehdotus / Planeförslag för upphävande av Söderkulla delgeneralplan 2015 310/10.02.02/2013 MAAJAOS 70 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 28.8.2013 Valmistelija/Beredare:

Lisätiedot

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-

Lisätiedot

Kaavoitusjaosto/Planläggnings Kunnanhallitus/Kommunstyrel

Kaavoitusjaosto/Planläggnings Kunnanhallitus/Kommunstyrel Kaavoitusjaosto/Planläggnings 108 12.12.2012 sektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel 10 15.01.2013 sen Maankäyttöjaosto/ 100 27.11.2017 Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 323 12.12.2017

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen 55 26.08.2015 176 22.09.2015 60 08.06.2016 G26 Pohjois-Paippisten osayleiskaavan rakennemallit

Lisätiedot

MALAX KOMMUN MAALAHDEN KUNTA

MALAX KOMMUN MAALAHDEN KUNTA 1-1 Dokument / asiakirja BILAGA/LIITE 2 Projekt / projekti Åminne kolonilottsområde utvidgning och ändring av detaljplan Åminnen siirtolapuutarha-alue asemakaavan laajennus ja muutos Datum / päivämäärä

Lisätiedot

Nikkilän OP- korttelin maankäyttösopimukset / Markanvändnigsavtalen i OP-kvarteret

Nikkilän OP- korttelin maankäyttösopimukset / Markanvändnigsavtalen i OP-kvarteret Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 66 08.06.2016 265 21.06.2016 Nikkilän OP- korttelin maankäyttösopimukset / Markanvändnigsavtalen i OP-kvarteret 1600/10.00.00/2016

Lisätiedot

PVO Innopower Oy Kristiinankaupungin merituulivoimapuiston YVA ja uusi suunnitelma MKB och ny plan för en havsvindpark utanför

PVO Innopower Oy Kristiinankaupungin merituulivoimapuiston YVA ja uusi suunnitelma MKB och ny plan för en havsvindpark utanför PVO Innopower Oy Kristiinankaupungin merituulivoimapuiston YVA ja uusi suunnitelma MKB och ny plan för en havsvindpark utanför Kristinestad Matti Kautto, yksikön päällikkö YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN

Lisätiedot

E 3 Eriksnäsintie. E 3 Eriksnäsvägen. asemakaava ja asemakaavan muutos. detaljplan och detaljplaneändring

E 3 Eriksnäsintie. E 3 Eriksnäsvägen. asemakaava ja asemakaavan muutos. detaljplan och detaljplaneändring E 3 Eriksnäsintie LIITE / BILAGA 1 asemakaava ja asemakaavan muutos E 3 Eriksnäsvägen detaljplan och detaljplaneändring Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Program för deltagande och bedömning 20.3.2017

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Terveydensuojelujaosto 37 17.05.2016 B16 STORÖRENIN ÖRNVIKINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS, LAUSUNTO SIPOON KUNNANHALLITUKSELLE 95/35/2016 TERVSJST 17.05.2016 37 Valmistelut

Lisätiedot

SIPOON YLEISKAAVA 2025 KEHITYSKUVA OSA 2: TAVOITETILA. Rakennemalli V: Valtuusto 28.8.2006. Yleiskuvaus

SIPOON YLEISKAAVA 2025 KEHITYSKUVA OSA 2: TAVOITETILA. Rakennemalli V: Valtuusto 28.8.2006. Yleiskuvaus SIPOON YLEISKAAVA 2025 KEHITYSKUVA OSA 2: TAVOITETILA Rakennemalli V: Valtuusto 28.8.2006 Yleiskuvaus Vaihtoehdon/suunnitelman johtoajatus: Yhdyskuntarakennetta kehitetään raideliikenteeseen perustuen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

Vesienhoito Tornionjoen vesienhoitoalueella. Vattenvård i Torne älvs vattendistrikt. Tornionjoen vesiparlamentti Kattilakoski Pekka Räinä

Vesienhoito Tornionjoen vesienhoitoalueella. Vattenvård i Torne älvs vattendistrikt. Tornionjoen vesiparlamentti Kattilakoski Pekka Räinä Vesienhoito Tornionjoen vesienhoitoalueella Vattenvård i Torne älvs vattendistrikt Tornionjoen vesiparlamentti 30.5.2007 - Kattilakoski Pekka Räinä Yhteistyö vesienhoidon suunnittelussa Samarbete i vattenvårdsplaneringen!

Lisätiedot

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Utkast till landskapslag - Maakuntalakiluonnos Landskapets invånare och de som använder

Lisätiedot

5. OSAYLEISKAAVAN TOTEUTUS 5. GENOMFÖRANDET AV DELGENERALPLANEN

5. OSAYLEISKAAVAN TOTEUTUS 5. GENOMFÖRANDET AV DELGENERALPLANEN 5. OSAYLEISKAAVAN TOTEUTUS 5. GENOMFÖRANDET AV DELGENERALPLANEN 116 5.1 TOTEUTTAMINEN lisäksi jokaisessa laadittavassa asemakaavassa. 5.1 GENOMFÖRANDE generalplanen bör detta beaktas i varje detaljplan

Lisätiedot

Ny klassificering av grundvattenområden. Pohjavesialueiden uudelleen luokittaminen

Ny klassificering av grundvattenområden. Pohjavesialueiden uudelleen luokittaminen Ny klassificering av grundvattenområden Pohjavesialueiden uudelleen luokittaminen Janne Toivonen Södra Österbottens NTM-central Enheten för områdesanvändning och vattentjänster 6.3.2018 Antal grundvattenområden

Lisätiedot

Vaasan seudun rakennemalli Strukturmodell för Vasaregionen

Vaasan seudun rakennemalli Strukturmodell för Vasaregionen Vaasan seudun rakennemalli Strukturmodell för Vasaregionen Markku Järvelä 30.1.2014 Millainen seutu tänään? Hurudan är regionen idag? Yhdyskuntarakenne 2012 Samhällsstruktur 2012 Asukkaita / invånare 112

Lisätiedot

nk project L i i k e k e s k u s - A f f ä r s c e n t r u m Pietarsaari - Jakobstad

nk project L i i k e k e s k u s - A f f ä r s c e n t r u m Pietarsaari - Jakobstad T L i i k e k e s k u s - A f f ä r s c e n t r u m Pietarsaari - Jakobstad hankesuunnittelu - förplanering 2011-01-11 ARCHITECTURE & INTERIORS - SINCE 1991 nk project choraeusgatan 16 choraeuksenkatu

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA

KAAVOITUSOHJELMA LAIHIAN KUNTA KAAVOITUSOHJELMA 2019-2021 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen mukaisesti

Lisätiedot

E 3 Eriksnäsintie. Asemakaavaselostus Detaljplanebeskrivning. Asemakaava ja asemakaavan muutos E 3 Eriksnäsvägen. Detaljplan och detaljplaneändring

E 3 Eriksnäsintie. Asemakaavaselostus Detaljplanebeskrivning. Asemakaava ja asemakaavan muutos E 3 Eriksnäsvägen. Detaljplan och detaljplaneändring E 3 Eriksnäsintie Asemakaava ja asemakaavan muutos E 3 Eriksnäsvägen Detaljplan och detaljplaneändring Asemakaavaselostus Detaljplanebeskrivning 20.3.2017 Asia/Ärende 33/10.02.03/2017 E 3 Eriksnäsintie

Lisätiedot

SIPOON TERVEYSKESKUS JA VANHA KUNNANTALO NIKKILÄN ASEMAKAAVA-ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

SIPOON TERVEYSKESKUS JA VANHA KUNNANTALO NIKKILÄN ASEMAKAAVA-ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS SIPOON TERVEYSKESKUS JA VANHA KUNNANTALO NIKKILÄN ASEMAKAAVA-ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Selostus koskee 1.12.2009 päivättyä asemakaavakarttaa (ehdotus) SIBBO HÄLSOCENTRAL OCH

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän

Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Luonnon virkistys- ja matkailukäyttö Nuuksion kansallispuistossa 7-13.3.2019 Luontokeskus Haltian johtaja Tom Selänniemi Haltia naturcentrets direktör Tom Selänniemi

Lisätiedot

RA4 Krokholmenin ranta-asemakaavan muutos / Ändring av stranddetaljplan för Krokholmen

RA4 Krokholmenin ranta-asemakaavan muutos / Ändring av stranddetaljplan för Krokholmen 20 18.03.2015 44 20.05.2015 5 23.01.2017 24 18.03.2019 RA4 Krokholmenin ranta-asemakaavan muutos / Ändring av stranddetaljplan för Krokholmen 988/10.02.04/2015 MAAJAOS 20 Maankäyttöjaosto / 18.3.2015 Valmistelija

Lisätiedot

E 3 Eriksnäsintien asemakaavamuutos

E 3 Eriksnäsintien asemakaavamuutos E 3 Eriksnäsintien asemakaavamuutos Ehdotusvaiheen lausuntojen ja muistutusten tiivistelmät ja vastineet Saapuneet lausunnot (3 kpl): 1. HSL 27.4.2017 2. Keravan energia, 8.5.2017 3. Uudenmaan ELY-keskus,

Lisätiedot

8 29.01.2014 42 11.02.2014

8 29.01.2014 42 11.02.2014 Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 8 29.01.2014 42 11.02.2014 Tontinvaraushakemus asumisoikeus- ja vuokra-asuntojen rakentamista varten/avain Yhtiöt / Ansökan om

Lisätiedot

96 23.10.2013 344 05.11.2013 59 04.06.2014 191 17.06.2014 6 28.01.2015

96 23.10.2013 344 05.11.2013 59 04.06.2014 191 17.06.2014 6 28.01.2015 Maankäyttöjaosto/ Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ 96 23.10.2013 344 05.11.2013 59 04.06.2014 191 17.06.2014 6 28.01.2015 Pähkinälehdon

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Planläggningsöversikt. Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 20.5.2015 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 2.6.

Kaavoituskatsaus. Planläggningsöversikt. Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 20.5.2015 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 2.6. Kaavoituskatsaus 2015 Planläggningsöversikt Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 20.5.2015 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 2.6.2015 Hyvä kuntalainen, Bästa kommuninvånare tähän kaavoituskatsaukseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Rajajokisopimus Suomen ja Ruotsin välillä

Rajajokisopimus Suomen ja Ruotsin välillä Viranomaiskokous Haaparanta 19.-20.1.2012 Myndighetskonferens Haparanda Rajajokisopimus Suomen ja Ruotsin välillä - Tausta ja sisältö Gränsälvsöverkommelsen mellan Finland och Sverige - Bakgrund och innehåll

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 53 13.05.2019 193 21.05.2019 Söderkullan taajaman korttelin 39, Amiraalintie 4, tontinmyynti / Tomtförsäljning kvarteret 39, Amiralsvägen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Raportti ajalta 02.03.2017-30.06.2017. Vastauksia annettu yhteensä 580 kpl. Minkä ikäinen olet? / Hur gammal är du? Alle 18 /

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RANTA-ASEMAKAAVA PARAINEN; LÅNGHOLMEN, JERMO TILA RN:o 1:

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RANTA-ASEMAKAAVA PARAINEN; LÅNGHOLMEN, JERMO TILA RN:o 1: PROGRAMMET FÖR DELTAGANDE OCH BEDÖMNING STRANDDETALJPLAN PARGAS; LÅNGHOLMEN, JERMO LÄGENHETEN RN:o 1:11 28.8.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RANTA-ASEMAKAAVA PARAINEN; LÅNGHOLMEN, JERMO TILA

Lisätiedot

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal

Lisätiedot

Immersbyn osayleiskaava Delgeneralplan för Immersby

Immersbyn osayleiskaava Delgeneralplan för Immersby Immersbyn osayleiskaava Delgeneralplan för Immersby Yleisötilaisuus Invånartillfälle 19.6.2012 19.6.2012 Page 1 Tilaisuuden sisältö / Tillställningens innehåll Immersbyn osayleiskaavoituksen esittely (17.30-18)

Lisätiedot

E4 Jontaksen puutarhakylän asemakaava / Detaljplan för Jontas trädgårdsby

E4 Jontaksen puutarhakylän asemakaava / Detaljplan för Jontas trädgårdsby Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen 15 17.02.2016 24 16.03.2016 E4 Jontaksen puutarhakylän asemakaava / Detaljplan för Jontas trädgårdsby 1264/10.02.03/2015

Lisätiedot

Smart Technology Hub

Smart Technology Hub Vaskiluoto Havainnekuva siitä, minkälaista rakentamista alueelle voisi tulla. Kuvan tarkoitus on havainnollistaa rakentamisen tapaa ja mittakaavaa, minkä vuoksi kuvassa ei ole esitetty rakennusten eteen

Lisätiedot

Aika/Tid 07.11.2012, klo/kl. 17:00-19:15 Paikka/Plats Kunnanhallituksen kokoushuone 1 / Kommunstyrelsens mötesrum 1

Aika/Tid 07.11.2012, klo/kl. 17:00-19:15 Paikka/Plats Kunnanhallituksen kokoushuone 1 / Kommunstyrelsens mötesrum 1 9/2012 1 Aika/Tid 07.11.2012, klo/kl. 17:00-19:15 Paikka/Plats Kunnanhallituksen kokoushuone 1 / Kommunstyrelsens mötesrum 1 OSALLISTUJAT/DELTAGARE Nimi/Namn Klo/kl. Tehtä vä/uppg Lisätiedot LÄSNÄ/NÄRV.

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv

KAAVOITUSOHJELMA vv LAIHIAN KUNTA KAAVOITUSOHJELMA vv. 2017 2019 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

E4A Jontaksen urheilupuiston asemakaava / E4A Detaljplan för Jontas idrottspark

E4A Jontaksen urheilupuiston asemakaava / E4A Detaljplan för Jontas idrottspark E4A Jontaksen urheilupuiston asemakaava / E4A Detaljplan för Jontas idrottspark 56/10.02.03/2017 MAAJAOS 13 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 12.2.2018 Valmistelija / Beredare: kaavoittaja /

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta/byggnads - och miljöutskottet

Rakennus- ja ympäristövaliokunta/byggnads - och miljöutskottet Rakennus- ja ympäristövaliokunta/byggnads - och miljöutskottet 122 09.12.2015 Ohje Sipoon yleiskaavan 2025:n soveltamisesta poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisuiden valmistelussa / Anvisning för

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 11/2006 vp Tarkastuslautakuntien aseman kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Kuntalain uudistuksen yhteydessä vuonna 1995 muodostettiin kuntiin uusi toimielin, tarkastuslautakunta.

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

N 42 OP-korttelin asemakaavamuutos N 42 Detaljplaneändring för OP-kvarteret

N 42 OP-korttelin asemakaavamuutos N 42 Detaljplaneändring för OP-kvarteret N 42 OP-korttelin asemakaavamuutos N 42 Detaljplaneändring för OP-kvarteret Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Program för deltagande och bedömning Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 3.4.2012

Lisätiedot

Palveluverkkosuunnitelman selvitysten toimeenpanosuunnitelma / Plan för genomförande av utredningar i samband med servicenätplanen

Palveluverkkosuunnitelman selvitysten toimeenpanosuunnitelma / Plan för genomförande av utredningar i samband med servicenätplanen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 74 26.02.2019 Palveluverkkosuunnitelman selvitysten toimeenpanosuunnitelma / Plan för genomförande av utredningar i samband med servicenätplanen 1203/00.01/2015 KH 74 Kunnanhallitus

Lisätiedot

N 50 Nikkiläntie. Asemakaavaselostus, ehdotus Detaljplanebeskrivning, förslag. Asemakaava ja asemakaavan muutos N 50 Nickbyvägen

N 50 Nikkiläntie. Asemakaavaselostus, ehdotus Detaljplanebeskrivning, förslag. Asemakaava ja asemakaavan muutos N 50 Nickbyvägen N 50 Nikkiläntie Asemakaava ja asemakaavan muutos N 50 Nickbyvägen Detaljplan och detaljplaneändring Asemakaavaselostus, ehdotus Detaljplanebeskrivning, förslag 19.3.2018 Asia/Ärende 770/2014 Sipoo, Nikkilä,

Lisätiedot

Vantaa Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö

Vantaa Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Vantaa Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 27.10.2011 Maanomistajat, rajanaapurit, viranomaiset ja osalliset Viite: Vuorovaikutus kaavaa valmisteltaessa MRL 62 mukaisesti Asia: ASEMAKAAVAMUUTOKSET

Lisätiedot

Eriksnäs osayleiskaava Delgeneralplan för Eriksnäs. Asukasilta / Invånarkväll klo / kl

Eriksnäs osayleiskaava Delgeneralplan för Eriksnäs. Asukasilta / Invånarkväll klo / kl Eriksnäs osayleiskaava Delgeneralplan för Eriksnäs Asukasilta / Invånarkväll 29.11.2012 klo / kl. 18.00-20.00 Illan ohjelma / Kvällens program 1. Eriksnäsin osayleiskaavoituksen eteneminen / Delgeneralplaneringens

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 11.12.2008 SIPOON KUNTA MAANKÄYTTÖ p. 09-23 531 Iso Kylätie 18, 04130 SIPOO

Lisätiedot

OMRÅDESEFFEKTIVITET OCH EXPLOATERINGSTALET ALUETEHOKKUUS JA TEHOKKUUSLUKU. k-m² eª = m². m²-vy

OMRÅDESEFFEKTIVITET OCH EXPLOATERINGSTALET ALUETEHOKKUUS JA TEHOKKUUSLUKU. k-m² eª = m². m²-vy ALUETEHOKKUUS JA TEHOKKUUSLUKU OMRÅDESEFFEKTIVITET OCH EXPLOATERINGSTALET Aluetehokkuusluku (eª) ilmaisee rakennusten kokonaispinta-alan suhteessa maa-alueen pinta-alaan. Tehokkuusluku kuvaa siten kaavoitetun

Lisätiedot

Valtuusto Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen. Kantatilaperiaatetta koskeva aloite/kaikki valtuustoryhmät

Valtuusto Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen. Kantatilaperiaatetta koskeva aloite/kaikki valtuustoryhmät Valtuusto 14 26.01.2015 Maankäyttöjaosto/ 38 20.05.2015 Markanvändningssektionen Kantatilaperiaatetta koskeva aloite/kaikki valtuustoryhmät 942/10.00.00/2015 KV 14 Valtuusto 26.1.2015 Kaikki valtuustoryhmät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 320/2013 vp Rakentaminen ja kaavoitus maaseudulla Eduskunnan puhemiehelle Maaseudulla rakentamisesta on tehty erittäin vaikeaa. Luvan saaminen asuinrakennuksen rakentamiseen on maaseutumaisilla

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

3(5+(,7b$ ,$$68172-$

3(5+(,7b$ ,$$68172-$ 6LSRRQNXQWD+DOOLQWRRVDVWR5/gKXO /lkgh7lodvwrnhvnxv 3(5+(,7b$68172.817,$$68172-$ -$5$.(118.6,$6,32266$98211$ Vuonna 2002 Sipoon väkiluku oli 18 177 henkilöä. Asuntoväestöön luettiin kuuluvaksi 17 927 henkilöä.

Lisätiedot

319 11.12.2012 14 04.06.2013. 14 Rakennusvelvoitteen lykkäys/asunto Oy Sipoon Karpalo / Uppskjutande av byggnadsförpliktelse/asunto Oy Sipoon Karpalo

319 11.12.2012 14 04.06.2013. 14 Rakennusvelvoitteen lykkäys/asunto Oy Sipoon Karpalo / Uppskjutande av byggnadsförpliktelse/asunto Oy Sipoon Karpalo Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 319 11.12.2012 14 04.06.2013 14 Rakennusvelvoitteen lykkäys/asunto Oy Sipoon Karpalo / Uppskjutande av byggnadsförpliktelse/asunto Oy Sipoon

Lisätiedot

Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 41 31.01.2012 7 15.01.2013 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle Saariston ja rannikon osayleiskaavan hyväksymispäätöksestä jätetyistä

Lisätiedot

T7B Sipoonlahden koulukeskuksen asemakaavamuutos / T7B Detaljplaneändring för Sibbovikens skolcentrum

T7B Sipoonlahden koulukeskuksen asemakaavamuutos / T7B Detaljplaneändring för Sibbovikens skolcentrum Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 18 13.02.2017 42 28.02.2017 107 09.05.2017 T7B Sipoonlahden koulukeskuksen asemakaavamuutos /

Lisätiedot

Rakennuskiellon purkaminen, Sibbesborgin osayleiskaava-alue / Upphävande av byggförbud, Sibbesborgs delgeneralplaneområde

Rakennuskiellon purkaminen, Sibbesborgin osayleiskaava-alue / Upphävande av byggförbud, Sibbesborgs delgeneralplaneområde Kaavoitusjaosto/Planläggnings 108 12.12.2012 sektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel 10 15.01.2013 sen Maankäyttöjaosto/ 100 27.11.2017 Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel 323 12.12.2017

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv

KAAVOITUSOHJELMA vv LAIHIAN KUNTA 1 KAAVOITUSOHJELMA vv. 2016 2018 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Planläggningsöversikt 2011-12

Kaavoituskatsaus Planläggningsöversikt 2011-12 Kaavoituskatsaus Planläggningsöversikt 2011-12 Kaavoitusjaosto / Planläggningssektionen 18.1.2012 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 31.1.2012 Valtuusto / Fullmäktige 27.2.2012 Kaavoituskatsaus 2011-2012

Lisätiedot

Eriksnäs. Katsaus historiallisiin karttoihin Översikt av de historiska kartorna

Eriksnäs. Katsaus historiallisiin karttoihin Översikt av de historiska kartorna Eriksnäs atsaus historiallisiin karttoihin Översikt av de historiska kartorna Eriksnäs, såsom de flesta byar i Sibbo, förekommer som namn i handlingar först på 1500-talet, trots att bybosättingen sannolikt

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteli 27 tontit 6 ja 7, kortteli 20 tontti 1, kortteli 21 sekä katu ja VL -alueet Ylikyläntie - Pihkaporintie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot