Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram"

Transkriptio

1 Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen

2 KAAVOITUSOHJELMA PLANLÄGGNINGSPROGRAM Vuosittain laadittava kaavoitusohjelma on Sipoon maankäytön keskipitkän aikavälin toimintaohjelma. Ohjelmassa linjataan lähivuosien suunnittelun ja kaavoituksen painopistealueet ja keskeiset tehtävät. Kaavoitusohjelma laaditaan neljälle vuodelle siten, että sen painopiste on ensimmäisessä vuodessa. Kaavoitusohjelma sisältää arvion ohjelmakauden yleis- ja asemakaavahankkeiden sekä muiden kaavoituksellisten suunnitteluhankkeiden tavoitteellisesta etenemisestä. Kaavoitushankkeiden ajoitus perustuu arvioon niiden yleisestä tarpeellisuudesta, keskinäisestä kiireellisyysjärjestyksestä sekä kaavoitukseen varatuista resursseista. Kohteiden hyväksymisaikataulu on tavoitteellinen, koska projektien aikatauluun vaikuttavat tekijät eivät ole tiedossa tässä vaiheessa. Tulevan vuoden aikana saatetaan asemakaavoituksen työohjelmaan ottaa kunnanhallituksen päätöksellä myös sellaisia kaavahankkeita, joita ei ole tässä kaavoitusohjelmassa vielä mainittu. Kaavoitusohjelman kautta pyritään turvaamaan kunnan kasvuedellytykset strategian mukaisesti. Sipoon päivitetty strategia hyväksyttiin valtuustossa ja uusi kuntastrategia on parhaillaan valmistelussa. Voimassa olevan strategian keskeinen tavoite kaavoituksen näkökulmasta on mahdollistaa myytävien asuin- ja työpaikkatonttien riittävä ja monipuolinen tarjonta. Tavoitteena on vuosina ollut keskimäärin 2-3 % vuosittainen väestökasvu ja vuosina jopa 4-5 % vuosittainen väestökasvu. Samanaikaisesti tavoitteena on kaksinkertaistaa Sipoon työpaikat vuoteen 2025 mennessä. Strategian mukaisesti Sipoossa asemakaavoitetaan pääosin kunnan omistamalle maalle. Tulevan kaavoituksen painopistealueet ovat yhdyskuntarakenteen täydentämisessä ja uusien joukkoliikenteeseen tukeutuvien alueiden kaavoittamisessa. Kaavoitusta ohjaa osaltaan myös ne seudulliset maankäytön yhteistyöhankkeet ja kehittämisohjelmat, joihin kunta on sitoutunut. Valtion ja Helsingin seudun kuntien välisessä maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksessa vuosille , on kunta sitoutunut luomaan kaavoituksen ja maapolitiikan keinoin edellytykset vajaan 400 asunnon vuosituotannolle. Tämän asuntotuotantotavoitteen saavuttaminen edellyttää keskimäärin noin k-m2:ä asemakaavoitettua asuinkerrosalaa vuosittain. Sopimuksen mukaisesti maankäyttöä ja asuntotuotantoa tulee ohjata yhdyskuntarakennetta täydentäen ja kestävää liikkumista edistäen. Strategisella osayleiskaavoituksella luodaan edellytyksiä pidemmällä aikavälillä kasvustrategian toteuttamiselle konkretisoiden Sipoon yleiskaavan 2025 tavoitteita ja suunnitellen yhdyskuntarakenteen tulevaisuutta vielä pidemmällä aikavälillä. Strategisista osayleiskaavoista meneillään ovat Etelä-Sipoon kehittämistä linjaavat Sibbesborgin ja Eriksnäsin osayleiskaavat sekä Östersundomin yhteinen yleiskaava. Kunnanhallituksen päätökseen pohjautuen tavoitteena on käynnistää vuosittain yhden kyläosayleiskaavan laatiminen. Kyläosayleiskaavoituksella on tarkoitus ohjata haja- asutusta kyläkeskuksiin ja helpottaa yksittäisten lupien käsittelyä. Parhaillaan on meneillään Pohjois-Paippisten kyläosayleiskaavan laatiminen, jossa tutkitaan ja sovelletaan uutta menetelmää määritellä kiinteistöjen rakennusoikeuden mitoitus rakennettavuusvyöhykkeisiin perustuen. Parhaillaan on käynnistymässä seuraavan kyläosayleiskaavan laatiminen Gumbostrand-Västerskogin alueelle. Asemakaavoituksella pyritään vastaamaan lähivuosien asuin- ja yritystonttitarpeeseen. Kaavoitusohjelmassa vuosille on priorisoitu ensisijaiseksi ne asemakaavatyöt, jotka ovat keskeisiä kunnan strategian toteuttamisen ja kaavavarannon kasvattamisen näkökulmasta. Asemakaavoitus painottuu seuraavalla kaavoitusohjelmakaudella Nikkilän ja Söderkullan taajamien ohella myös Talmaan. Talman alueen asemakaavoituksella luodaan osayleiskaavaratkaisuun pohjautuen edellytykset uuden taajaman rakentumiselle. Strategiaan pohjautuen taajamia kehitetään sosiaalisesti tasapainoisina sekä joukkoliikenteeseen tukeutuvina ja rakenteeltaan tiiviinä. Meneillään olevalla Söderkullan Hiekkamäentien asemakaavatyöllä vastataan lähivuosien yritystonttitarpeeseen. Matti Kanerva Kaavoituspäällikkö Planläggningsprogrammet är ett handlingsprogram på medellång sikt för markanvändningen i Sibbo. I programmet dras linjerna upp för insatsområdena och de viktigaste uppgifterna för planeringen och planläggningen under de närmaste åren. Planläggningsprogrammet utarbetas för fyra år med tonvikt på det första året. Planläggningsprogrammet omfattar en uppskattning om hur general- och detaljplaneprojekt och andra planläggningsprojekt kommer att avancera inom programperioden. Tajmningen av planläggningsprojekten grundar sig på en bedömning av deras allmänna behövlighet, tidsmässiga prioritet sinsemellan och de resurser som reserverats för planläggningen. När det gäller tidtabellen för godkännandet av olika planer ska den betraktas som en målsättning eftersom vi i det här skedet inte känner till alla faktorer som kommer att påverka tidtabellen för projekten. Det finns möjlighet att på kommunstyrelsens beslut under det kommande året införa även sådana detaljplaneprojekt i arbetsschemat, vilka ännu inte har upptagits i detta planläggningsprogram. Planläggningsprogrammet syftar till att säkerställa kommunens tillväxtförutsättningar i enlighet med strategin. Sibbo kommuns uppdaterade strategi godkändes av fullmäktige och den nya kommunstrategin bereds som bäst. I enlighet med den gällande strategin är de centrala målen för planläggningens del, att möjliggöra ett mångsidigt och tillräckligt utbud av bostads- och arbetsplatstomter. Målet har varit en årlig genomsnittlig befolkningstillväxt på 2-3 % åren upp till en 4-5 % årlig befolkningstillväxt åren Samtidigt är målet att fördubbla antalet arbetsplatser i Sibbo fram till år I enlighet med strategin detaljplanlägger Sibbo i främsta hand på kommunägda marker. Planläggningens prioriteringsområden är i framtiden komplettering av samhällsstrukturen och planläggandet av nya områden som stöder sig på kollektivtrafik. Planläggningen styrs också av de regionala samarbetsprojekt och utvecklingsprogram för markanvändningen som kommunen har förbundit sig till. I intentionsavtalet mellan staten och Helsingforsregionens kommuner rörande markanvändning, boende och trafik för åren har kommunen förbundit sig att skapa förutsättningar för en årlig bostadsproduktion på ungefär 400 bostäder genom planläggnings- och markpolitiska metoder. För att uppnå bostadsproduktionsmålet förutsätts en årlig detaljplanläggning på ca m²-vy bostadsvåningsyta. I enlighet med avtalet styrs markanvändningen och bostadsproduktionen så, att samhällsstrukturen kompletteras och den hållbara rörligheten främjas I och med den strategiska delgeneralplaneringen skapas förutsättningar på lång sikt för verkställandet av tillväxtstrategin, genom att konkretisera målen i Generalplan för Sibbo 2025 och planera den framtida samhällsstrukturen på ännu längre sikt. Bland de strategiska delgeneralplanerna som nu är under arbete är delgeneralplanerna för Sibbesborg och Eriksnäs och den gemensamma generalplanen för Östersundom de planer som linjerar utvecklingen i södra Sibbo. I enlighet med kommunstyrelsens beslut är målet att årligen starta utarbetandet av en bydelgeneralplan. Bydelgeneralplaneringen syftar till att styra glesbyggandet till bycentrum och underlätta beredningen av enskilda tillstånd. Som bäst utarbetas bydelgeneralplanen för Norra Paipis där man undersöker och tillämpar en ny metod att fastställa dimensioneringen för fastigheternas byggrätter med byggbarhetszonerna som grund. Som bäst inleds utarbetandet av följande bydelgeneralplan för Gumbo-Västerskog. Detaljplaneringen syftar till att tillgodose behovet av bostads- och företagstomter inom de närmaste åren. I planläggningsprogrammet för åren har de detaljplaneprojekt prioriterats som är centrala för genomförandet av kommunens strategi och ökandet av planreserven. Under nästa planläggningsprogramperiod ligger tyngdpunkten vid sidan av tätorterna i Nickby och Söderkulla också på Tallmo. När detaljplanläggningen i Tallmo startar, skapas i enlighet med delgeneralplanelösningen grunden till en ny tätort. Med strategin som grund formas tätortsområdena till socialt balanserade områden med en tät struktur som stöder sig på kollektivtrafiken. Det pågående detaljplanearbetet för Sandbackavägen i Söderkulla svarar mot de närmaste årens behov av företagstomter. Matti Kanerva Planläggningschef

3 Oheisissa taulukoissa ja siihen liittyvissä kartoissa on esitetty neljän seuraavan vuoden yleis- ja asemakaavoituskohteet sekä arviot kaavoituksen etenemisestä. Kaavoitushankkeiden ajoitus eri vuosille perustuu arvioon niiden yleisestä tarpeellisuudesta, keskinäisestä kiireellisyysjärjestyksestä ja kestosta sekä kaavoitukseen varatuista resursseista. Kaavoitusohjelmaan sisältyvät osayleiskaavat ovat luonteeltaan joko strategisia (S), asemakaavoituksen pohjana toimivia osayleiskaavoja tai kyläalueiden rakentamista ohjaavia, mitoittavia kyläosayleiskaavoja (KY). Kaavoitusohjelman mukaiset asemakaavahankkeet on priorisoitu kolmeen luokkaan: ensisijaisesti kaavoitettaviin (1), toissijaisesti kaavoitettaviin (2) ja ei kiireellisiin kaavahankkeisiin (3). Ensisijaisesti kaavoitettavat kaavahankkeet ovat keskeisiä kunnan asunto- ja työpaikkavarannon kasvattamisen näkökulmasta. Lisäksi osa kaavahankkeista on ns. kaavoitustarpeet-korissa. Näiden kaavojen aikataulutukseen liittyy erilaisia epävarmuustekijöitä, kuten esim. maanhankinnan tai sopimustilanteen keskeneräisyys, kaavahankkeen toteutuksen, rahoituksen tai sisällön epävarmuudet. Kaavojen prioriteetti saattaa muuttua kaavoitusvuoden aikana, mikäli kaavahankkeen etenemiseen vaikuttavissa tekijöissä tapahtuu muutoksia (esim. kaavoitustarpeet-korista nostetaan kaavahanke työn alle, jos kaavahankkeeseen liittyvät epävarmuudet poistuu). Kunnan maanhankinnan onnistumisesta riippuen, voidaan kesken kaavoitusohjelmakauden käynnistää kunnanhallituksen päätöksellä myös jonkin sellainen kunnan kasvun kannalta keskeinen asemakaavahanke, jota ei ole mainittu tässä kaavoitusohjelmassa. Osa asemakaavahankkeista liittyy asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointitarpeeseen (AJAN). Maankäyttö- ja rakennuslain 60 :n mukaisesti kunnan tulee seurata asemakaavojen ajanmukaisuutta ja tarvittaessa ryhdyttävä toimenpiteisiin vanhentuneiden asemakaavojen uudistamiseksi. Tämä MRL:n mukainen asemakaavojen vanhentuneisuutta koskeva erityinen arviointimenettely tuli sovellettavaksi vuoden 2013 alusta. Säännöksen mukaan rakennuslupaa ei saa myöntää sellaisen uuden rakennuksen rakentamiseen, jolla on alueiden käytön tai ympäristökuvan kannalta olennaista merkitystä, ennen kuin kunta on arvioinut asemakaavan ajanmukaisuuden. Karkeasti katsoen asemakaava voidaan katsoa vanhentuneeksi, se ollut voimassa yli 13 vuotta ja se on toteutunut korkeintaan 50 %:sti. I vidstående tabell med kartor presenteras general- och detaljplaneobjekt för de följande fyra åren samt en uppskattning om hur planeringen kommer att avancera. Planprojektens tidsprogrammering för de olika åren grundar sig på en uppskattning om deras allmänna behövlighet, inbördes prioriteringsordning och längd samt de resurser som reserverats för planläggningen. Delgeneralplanerna som ingår i planläggningsprogrammet är till sin karaktär antingen strategiska delgeneralplaner som fungerar som grund för detaljplaneringen (S), eller dimensionerande bygeneralplaner som styr byggandet i byområden (KY). Detaljplaneprojekten, enligt planläggningsprogrammet, har prioriterats i tre klasser: de som planläggs i första hand (1), de som planläggs i andra hand (2) och icke brådskande planprojekt (3). Planprojekt som planläggs i första hand är centrala för ökningen av kommunens bostads- och arbetsplatsreserv. Dessutom finns en del av planprojekten i den s.k. planeringsbehovskorgen. I tidtabellen för de här planerna ingår olika osäkerhetsfaktorer som t.ex. pågående markanskaffning eller avtalsförhandlingar, osäkerhet i planprojektens genomförande, finansiering eller innehåll. Planernas prioritet kan ändra under planläggningsåret ifall det sker förändringar i faktorer som påverkar planernas framskridande (t.ex. ett planprojekt kan lyftas upp ur planeringsbehovskorgen och startas ifall de osäkerhetsfaktorer som förknippats med planprojektet har avlägsnats). Beroende på framgången i kommunens markanskaffning är det möjligt att med kommunstyrelsens beslut mitt under perioden för planläggningsprogrammet inleda även sådana detaljplaneprojekt som är centrala för kommunens tillväxt och vilka ännu inte har upptagits i planläggningsprogrammet. En del av detaljplaneprojekten hör ihop med bedömningen av hur tidsenliga de är (AJAN). Enligt 60 i markanvändnings- och bygglagen ska kommunen se till att detaljplanerna är aktuella och vid behov vidta åtgärder för att ändra föråldrade detaljplaner. Detta särskilda bedömningsförfarande för föråldrade detaljplaner enligt MBL började tilllämpas från början av år Enligt bestämmelsen får bygglov inte beviljas för uppförande av en ny byggnad som är av väsentlig betydelse för områdesanvändningen eller miljöbilden förrän kommunen har bedömt hur aktuell detaljplanen är. Grovt sett kan en detaljplan anses vara föråldrad om den har varit i kraft i över 13 år och bara högst 50 % av den har genomförts. Kaavoitus tukee ohjelmallisuutta koko fyysisen ympäristön toteutusketjussa: maan han kin nassa, suunnittelussa ja toteutuksessa. Kaavoituksen ohjelmoinnilla pyritään var mis tamaan riittävän tonttivarannon lisäksi se, että tontit sijaitsevat alueellisesti tasapainoisesti kunnan eri taajama-alueilla ja mahdollistavat monipuolisen asuntoja työpaikkatuotannon. Kaavoituksen ohjelmointi on tärkeää myös yhdyskuntatekniikan investointien ennakoinnin ja hallittavuuden näkökulmasta, kuten myös palvelutarjonnan riittävyyden ja saatavuuden kannalta sekä palveluiden tuottamiseen tar vittavien investointien ennakoinnin näkökulmasta. Planläggningen stöder ett systematiskt genomförande av hela den fysiska miljön från markförvärv och planering till verkställandet av planerna. Genom programmeringen av planläggningen strävar man, förutom att säkerställa en tillräcklig tomtreserv, efter att tomterna ska fördelas på ett balanserat sätt mellan tätorterna och möjliggöra en mångsidig produktion av bostäder och arbetsplatser. Programmeringen av planläggningen är viktig även när det gäller att förutse och administrera investeringarna i samhällstekniken, liksom att se till att serviceutbudet är tillgängligt och tillräckligt samt att planera de investeringar som behövs för serviceproduktionen

4 YLEISKAAVOITUS GENERALPLANERING Kartassa on esitetty rajauksina kaavoitusohjelman mukaiset osayleiskaavoituskohteet. Rajaukset ovat alustavia ja suuntaa-antavia niiden kaavahankkeiden osalta, joita ei ole vielä käynnistetty. Kartan visar de avgränsade delgeneralplaneområdena i planläggningsprogrammet. Avgränsningarna är preliminära och riktgivande för planprojekt som inte har ännu påbörjats. Taulukossa esitetty eri kaavahankkeiden tavoitteellinen eteneminen. Arvioitu valmistumisajankohta merkitsee ajankohtaa, jolloin kaava on tavoiteena saada luottamuselimen hyväksyttäväksi. I tabellen presenteras en uppskattning om hur planprojekten kommer att avancera. Året då planen beräknas vara färdig avser året då planen godkänns av förtroendeorganet. G 26 G 25 Sipoon yleiskaava 2025 uudistaminen Förnyandet av generalplan för Sibbo 2025 Nikkilän kaavarunko Planstomme för Nickby Koko kunnan yleiskaavan uudistaminen käynnistyy vuonna Nykyisen yleiskaavan tavoitevuosi on 2025, joten yleiskaavan uudistaminen tulee ajankohtaiseksi paitsi tavoitevuoden lähestyessä, myös kunnan voimakkaan väestönkasvun ja seudullisen merkityksen kasvun kautta. Nikkilän kaavarunko Nikkilän kaavarunko kokoaa yhteen kunnan strategiset linjaukset sekä käynnissä olevat suunnitteluhankkeet ja muodostaa kaavoitusta ja suunnittelua ohjaavan kokonaiskuvan Nikkilän maankäytön tulevaisuudesta. Kaavarunko on osayleiskaavaa yksityiskohtaisempi laajan alueen suunnitelma, joka ei kuitenkaan ole virallinen kaava. Förnyandet av hela kommunens generalplan inleds år Målåret för den nu gällande generalplanen är 2025, så förnyandet av generalplanen blir aktuellt inte bara för att målåret närmar sig, utan även för den starka befolkningstillväxtens och den regionalt betydande tillväxtens skull. Planstomme för Nickby Nickby planstomme sammanställer kommunens strategiska linjeringar och pågågende planeringsprojekt och skapar en helhetsbild av Nickbys framtida markanvändning för styrning av planläggning och planering. Planstommen är, jämfört med delgeneralplanen, en mer detaljerad plan för ett vidsträckt område, men är ändå inte en officiell plan G 19 G 19 G 27 G 22 G 18 Strateginen osayleiskaavoitus Sipoossa on osaltaan käynnissä strateginen osayleiskaavoitus, jossa tarkennetaan koko kunnan yleiskaavan alueiden käytön määräyksiä. Strategiset osayleiskaavat tulevat toimimaan ko. alueiden asemakaavoituksen ja tarkemman suunnittelun pohjana. Strategisilla osayleiskaavoilla määritellään yhdyskuntarakenteen suuret linjat. Niillä vastataan muun muassa kysymyksiin: miten yhdyskuntarakenne kokonaisuudessaan toimii, miten luodaan edellytykset joukkoliikenteen järjestämiselle, miten ja missä järjestyksessä alueet toteutuvat, missä ovat palvelut ja työpaikat, mitkä luontoalueet säilytetään jne. Strategisella osayleiskaavoituksella konkretisoidaan Sipoon kunnan yleiskaava 2025 tavoitteita ja suunnitellaan yhdyskuntarakenteen tulevaisuutta vielä pidemmällä aikavälillä. Strategisk delgeneralplanering I Sibbo pågår en strategisk delgeneralplanering som preciserar bestämmelserna för användningen av de områden som omfattas av Generalplan för Sibbo De strategiska delgeneralplanerna kommer att utgöra underlag för detaljplanläggningen och den mer ingående planeringen i respektive område. De strategiska delgeneralplanerna drar upp de stora linjerna för samhällsstrukturen. De ger svar på bland annat följande frågor: hur fungerar samhällsstrukturen i sin helhet, hur ska man skapa förutsättningar för anordnandet av kollektivtrafiken, på vilket sätt och i vilken ordningsföljd ska områdena genomföras, var ska servicen och arbetsplatserna finnas och vilka naturområden ska bevaras? Den strategiska delgeneralplaneringen konkretiserar målen i Generalplan för Sibbo 2025 och planerar samhällsstrukturens framtid på ännu längre sikt

5 G 18 Eriksnäsin osayleiskaava G 18 Delgeneralplan för Eriksnäs Kyläalueiden osayleiskaavoitus Delgeneralplanering av byområden Aluetta on tarkoitus kehittää Sipoon kasvustrategian mukaisesti merkittävänä uutena merellisenä alueena palveluineen ja työpaikkoineen. Alue on osa Sibbesborgin aluekokonaisuutta. Alueen rakentuminen tulee tukeutumaan julkiseen liikenteeseen, pitkällä tähtäimellä Etelä-Sipooseen toteutettavaan raideliikenneratkaisuun. Alueen kehittäminen on organisoitu Sipoon kunnan ja alueen suurimman maanomistajayhteenliittymän kanssa. Osayleiskaavan laatiminen alueelle on osa tätä ns. aluekehityshanketta. Korjattu osayleiskaavaehdotus oli nähtävillä Tavoitteena on saada Eriksnäsin osayleiskaava valtuuston hyväksyttäväksi vuonna 2018 Sibbesborgin osayleiskaavan hyväksymisen jälkeen. G 19 Östersundomin yhteinen yleiskaava Tarkoituksena on laatia Helsinkiin liitetylle alueelle sekä siihen läheisesti liittyville Vantaan Länsisalmen sekä osille Länsimäen, Vaaralan ja Ojangon kaupunginosia sekä Sipoon Granön ja Majvikin alueille näiden kolmen kunnan yhteinen yleiskaava. Kaavatyössä määritellään eri toimintojen, kuten asumisen ja työpaikkojen määrä ja laatu sekä niiden liittyminen ympäröiviin alueisiin. Osana yleiskaavatyötä tehdään laajempaa aluetta koskeva liikennejärjestelmätarkastelu, koska kysymyksessä on etelärannikon kasvukäytävään liittyvän kokonaisuuden osa. Östersundomin kuntien yhteinen yleiskaavaehdotus oli nähtävillä Tavoitteena on asettaa korjattu yleiskaavaehdotus nähtäville loppuvuodesta G 22 Sibbesborgin osayleiskaava Tarkoituksena on laatia Söderkullan ympäristöön asemakaavoitusta ohjaava osayleiskaava, joka mahdollistaa voimakkaan kaupunkirakenteen kasvun kestävän yhdyskunnan periaatteita noudattaen. Osayleiskaavan laatimisen pohjana ovat Sibbesborgin kestävän yhdyskunnan suunnittelukilpailu ja sen lopputulokset sekä vuoden 2012 aikana laadittu Sibbesborgin kehityskuvan ja siihen liittyvä kestävyyskriteeristö. Sibbesborgin suunnittelussa varaudutaan raideliikenneratkaisun jatkamiseen alueelle. Osayleiskaavaluonnos oli nähtävillä Tavoitteena on saada osayleiskaavaehdotus nähtäville keväällä Området utvecklas i enlighet med kommunens tillväxtstrategi till ett nytt, betydande havsnära område med service och arbetsplatser. Området är en del av områdeshelheten Sibbesborg. Byggandet kommer att stöda sig på kollektivtrafiken, på lång sikt på spårtrafiken till Södra Sibbo. Utvecklandet av området har organiserats mellan Sibbo kommun och den största sammanslutningen av markägare i området. Att utarbeta en delgeneralplan för detta område är en del av det så kallade regionutvecklingsprojektet. Det korrigerade förslaget till delgeneralplan var framlagt Målet är att lämna Eriksnäs delgeneralplan till fullmäktige för godkännande år 2018, efter godkännandet av Sibbesborgs delgeneralplan. G 19 Gemensam generalplan för Östersundom En för tre kommuner gemensam generalplan ska utarbetas för de områden som anslutits till Helsingfors, närliggande Västersundom samt delar av Västerkulla, Fagersta och Gjutan i Vanda liksom Granö och Majvik i Sibbo. Vid planarbetet fastställs omfattningen och arten av olika funktioner, t.ex. boende och arbetsplatser, samt hur dessa funktioner ansluter sig till de omgivande områdena. Som en del av generalplanearbetet görs en granskning av trafiksystemet i ett mer vidsträckt område eftersom det handlar om en del av tillväxtkorridoren längs sydkusten. Förslaget till gemensam generalplan för Östersundom var framlagt Målet är att lägga fram det reviderade generalplaneförslaget under slutet av år G 22 Delgeneralplan för Sibbesborg Avsikten är att utarbeta en delgeneralplan som styr detaljplaneringen i Söderkulla med näromgivning. Planen ska möjliggöra en kraftig tillväxt i stadsstrukturen med iakttagande av principerna om ett hållbart samhälle. Delgeneralplanen grundar sig på planeringstävlingen om ett hållbart samhälle i Sibbesborg och utfallet av denna samt på utvecklingsbilden för Sibbesborg, som sammanställdes år 2012, och uppsättningen av hållbarhetskriterier som knyter an till utvecklingsbilden. I planeringen av Sibbesborg räknar man med att bantrafiklösning förlängs till att omfatta detta område. Utkastet till delgeneralplan var framlagt Målet är att lägga fram förslaget till delgeneralplan under våren Kyläalueiden osayleiskaavoituksella pyritään kehittämään kyläalueita ja ohjaamaan alueen maankäyttöä siten, että uudisrakentaminen osoitetaan maiseman ja ympäristön kannalta soveltuviin paikkoihin täydentämään olemassa olevaa kylärakennetta. Kyläosayleiskaavat toimivat lupavalmistelun tukena. Kyläosayleiskaavoituksessa tullaan soveltamaan maisemavyöhykkeisiin perustuvaa mitoitusta Sipoon kunnanhallituksen linjauksen mukaisesti. G 25 Linnanpellon EO-alueen osayleiskaava Kaavalla tutkitaan alueen soveltuvuus kiviainesten ottoon. Alueelta on tehty havaintoja kirjoverkkoperhosesta. Kaavoitus on tavoitteena käynnistää vuonna G 26 Pohjois-Paippisten osayleiskaava Osayleiskaavatyön tavoitteena on kehittää kyläaluetta osoittamalla uudisrakentaminen maiseman, ympäristön ja olevan infrastruktuurin kannalta soveltuviin paikkoihin sekä tiivistää kylän keskustaa. Osayleiskaava laaditaan mitoittavana. Sipoon kunnanhallituksen linjauksen mukaisesti osayleiskaavan laatimisessa tutkitaan ja sovelletaan uutta menetelmää määritellä rakennusoikeuden mitoitus. Osayleiskaavassa rakennusoikeudet osoitetaan kiinteistökohtaisesti pohjautuen kaavatyössä laadittavaan mitoitustaulukkoon/periaatteisiin, joka perustuu työssä määriteltäviin rakennettavuusvyöhykkeisiin. Osayleiskaavatyö on käynnistetty vuoden 2015 lopussa. Tavoitteena on saada osayleiskaavaehdotus nähtäville alkuvuodesta G 27 Gumbostrand-Västerskogin osayleiskaava Vastauksena kaavoitusaloitteeseen ( ) Gumbostrand-Västerskogin osayleiskaavatyö otettiin mukaan kunnan kaavoitusohjelmaan (KH ). Alue on Sipoon yleiskaava 2025:ssä valtaosin kyläaluetta. Alueelle on mahdollista laatia mitoittava kyläosayleiskaava. Kaavan mitoituksessa on tarkoitus hyödyntää Pohjois- Paippisten osayleiskaavatyössä kehitettävää mitoitusmenetelmää. Kaavoitus on tarkoitus aloittaa, kun uusi mitoitusperiaate on kehitetty ja siitä on saatu keskeiset tulokset Pohjois- Paippisen osayleiskaavatyössä. Kaavoitus alkaa aikaisintaan vuoden 2017 loppupuolella. Genom delgeneralplaneringen av byområdena strävar kommunen efter att utveckla byarna och styra markanvändningen så att nybyggande anvisas till ställen som är lämpliga med hänsyn till landskapet och miljön och som kompletterar den befintliga bystrukturen. Bydelgeneralplanerna fungerar som stöd för lovberedningen. I bydelgeneralplaneringen kommer man att tillämpa en dimensionering som grundar sig på landskapszoner i enlighet med kommunstyrelsens linjering. G 25 Delgeneralplan för EO-området i Borgby Med hjälp av planen undersöks områdets lämplighet för stenmaterialtäkt. Asknätfjäril har observerats i området. Målet är att starta planläggningen år G 26 Delgeneralplan för Norra Paipis Målet för delgeneralplanearbetet är att utveckla byaområdet så, att nybyggande anvisas på områden som är lämpliga med hänsyn till landskapet, miljön och den befintliga infrastrukturen och att byns centrum förtätas. Delgeneralplanen utarbetas som en dimensionerande plan. I enlighet med Sibbo kommunstyrelses riktlinjer granskas och tillämpas en ny metod för att fastställa dimensioneringen av byggrätten. I delgeneralplanen anvisas byggrätterna fastighetsvis enligt en dimensioneringstabell/ dimensioneringsprinciper som fastställs inom ramen för planarbetet med utgångspunkt i byggbarhetszoner. Arbetet med att utarbeta delgeneralplanen startade i slutet av år Målet är att lägga fram förslaget till delgeneralplan i början av år G 27 Delgeneralplan för Gumbostrand-Västerskog Som svar på planläggninsinitiativet ( ) togs delgeneralplanearbetet för Gumbostrand-Västerskog med i kommunens planläggningsprogram (KF ). Området är enligt generalplan för Sibbo 2025 huvudsakligen byområde. På området kan utarbetas en dimensionerande bydelgeneralplan. Avsikten är att utnyttja dimensioneringsmetoden som utvecklas i arbetet med delgeneralplanen för Norra Paipis. Avsikten är att planläggningen inleds när den nya dimensioneringsprincipen är utarbetad och centrala resultat av den har erhållits i arbetet med delgeneralplanen för Norra Paipis. Planläggningen startar tidigast i slutet av år

6 ASEMAKAAVOITUS Asemakaavoituskohteiden rajaukset ovat suuntaa-antavia ja rajaukset tullaan määrittelemään tarkemmin kaavatyön yhteydessä. Nikkilän, Söderkullan ja Talman asemakaavoituskohteet sekä ranta-asemakaavakohteet on esitetty tarkemmilla kaavakohdekartoilla seuraavilla sivuilla. DETALJPLANERING Gränserna för detaljplaneområdena är riktgivande och kommer att preciseras i samband med planläggningsarbetet. Detaljplaneområdena i Nickby, Söderkulla och Tallmo samt stranddetaljplaneområdena presenteras närmare på följande sidor. Seuraavan sivun taulukossa esitetty eri asemakaavahankkeiden tavoitteellinen eteneminen. Arvioitu valmistumisajankohta merkitsee ajankohtaa, jolloin kaava on tavoiteena saada luottamuselimen (valtuusto, kh tai jaosto) hyväksyttäväksi. I tabellen på nästa sida presenteras en uppskattning om hur detaljplanprojekten kommer att avancera. Året då planen beräknas vara färdig avser året då planen godkänns av förtroendeorganet (fullmäktige, kommunstyrelsen eller sektionen). Talma Tallmo Nikkilä Nickby Taulukon lyhenteet Prioriteetti: 1=ensisijaisesti kaavoitettavat, 2=toissijaisesti kaavoitettavat, 3=ei kiireelliset Omistus: K=kunnan omistuksessa, Y=yksityinen maanomistus, edellyttää raakamaan hankintaa kunnalle tai kunnan ja maanomistajan välillä tehtävää sopimusta (kaavoituksen käynnistämissopimus, maankäyttösopimus), S=aluetta koskien tehty kunnan ja yksityisen maanomistajan välillä sopimus alueen maankäytöstä Tabellens förkortningar Prioritet: 1=planläggs i första hand 2=planläggs i andra hand 3=icke brådskande Ägande: K=kommunens markägo Y=privat markägo, förutsätter att kommunen anskaff ar råmark eller inår avtal mellan kommunen och markägaren (avtal om start av planläggning, markanvändningsavtal) S=område som kommunen och privat markägare har ingått markanvändningsavtal om. H 1 Käyttötarkoitus: A=asuminen, P=palvelut, TP=työpaikat, RA=loma-asuminen Användningsändamål: A=boende P=service TP=arbetsplatser RA=fritidsboende Söderkulla Asuinrakentamisen luonne: OKT=omakotitontteja, PT=pientaloja, KT=kerrostaloja AJAN = Kaavahanke liittyy MRL:n 60 :n mukaiseen asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointiin. Bostadsbyggandets karaktär: OKT=egnahemstomter PT=småhus KT=våningshus AJAN = Planprojektet ingår i bedömningen av detaljplanens aktualitet i enlighet med MarkByggL 60 (se föregående sida). B 17 KA Ranta-asemakaavat Stranddeteljplaner Kaavoitusohjelmassa mainitut kaavojen vastuuhenkilöt / Ansvarspersoner som har nämnts i planläggningsprogram: BSm Birgitta Smeds JHo Johanna Horelli JLy Jarkko Lyytinen KJa Kaisa Jama MKa Matti Kanerva MTa Mirva Talusén PNu Pilvi Nummi SKa Suvi Kaski NN Vastuuhenkilö vielä nimeämättä / Ansvarspersoner har inte ännu utnämnts

7

8 Asemakaavoituskohteet - Nikkilä Detaljplaneringsobjekt - Nickby N 50 Nikkiläntien asemakaavamuutos N 50 Detaljplaneändring för Nickbyvägen Asemakaavan muutosalue käsittää Nikkiläntien alueen Pornaistentien risteyksestä Brobölentien ja Martinkyläntien risteykseen saakka. Tarkoituksena on muuttaa Nikkiläntien yleisen tien alue (LYS) katualueeksi taajamaa halkovalta osuudelta. Detaljplaneändringen omfattar området vid Nickbyvägen från korsningen med Borgnäsvägen till korsningen med Brobölevägen och Mårtensbyvägen. Syftet är att ändra området för allmän väg vid Nickbyvägen (LYS) till gatuområde längs den sträcka som klyver tätorten. N 57 N 58 N 60 N 50 N 45A N 45A Nikkilän koulukeskuksen asemakaavamuutos Asemakaavamuutoksen tarkoituksena on mahdollistaa Nikkilän sydämen sivistyskeskuksen toteuttaminen. Muutos koskee kortteleita 2025, 2026 ja 2027 sekä vähäistä osaa länsipuolen puistosta. Samalla päivitetään liikenneverkko tukemaan koulua ja uutta suunnitteilla olevaa Nikkilän sydämen päiväkotia. Asemakaavatyö on kuulutettu vireille N 45B Nikkilän keskustakorttelit Kaavamuutoksessa tutkitaan keskeisen Y-kortteleiden alueen täydennysrakentamista mm. asuinkäyttöön. Samalla voidaan tutkia koko alueen uudistamistarpeita, tiivistää keskustarakennetta ja monipuolistaa toimintoja sekä päivittää liikenneverkkoa vastaamaan tilannetta. Kaavamuutos on tavoitteena käynnistää vuonna N 49 Korttelin 1015 (nykyinen linja-autoasema) asemakaavamuutos Kaavatyön tarkoituksena on tutkia mahdollisuuksia sijoittaa nykyisen linja-autoaseman alueelle kerrostalopainotteista asuntorakentamista. Alueen maankäytön muuttaminen asumiseen on mahdollista, kun uusi Kuntalan-Aravatalon eteen sijoittuva ajantasauspysäkki (sijoittumista koskeva maankäyttöjaoston päätös ) tulee käyttöön arviolta vuonna Osana kaavatyötä tarkistetaan tarvittaessa lähialueen asemakaavojen ajantasaisuus. Kaavamuutos on tavoitteena käynnistää vuonna NG 8 N 49 N 56 N 45B N 61 N 55 N 59 N 62 N 45A Detaljplaneändring för Nickby skolcentrum Syftet med detaljplaneändringen är att göra det möjligt att genomföra bildningscentret för Nickby hjärta. Ändringen gäller kvarteren 2025, 2026 och 2027 och en liten del av parken i väster. Samtidigt uppdateras trafiknätet så att det stöder skolan och det nya daghemmet som är under planering i Nickby hjärta. Detaljplanearbetet har kungjorts anhängigt N 45B Nickby centrumkvarter I planändringen granskas kompletteringsbyggande bl.a. för bostäder i de centrala i Y-kvarteren. Samtidigt kan hela områdets förnyelsebehov granskas, centrumstrukturen förtätas och funktionerna diversifieras samt trafiknätet uppdateras för att svara på situationen. Målet är att planändringen inleds år N 49 Detaljplaneändring för kvarter 1015 (nuvarande busstationen) Syftet med planarbetet är att undersöka möjligheterna att placera höghusdominerat bostadsbyggande i det nuvarande busstationsområdet. Det är möjligt att ändra markanvändningen i området till boende i och med att den nya tidsanpassade hållplatsen framför Sockengården-Aravahuset tas i bruk uppskattningsvis år 2019 (markanvändningssektionens beslut om placeringen , 50). Som en del av planarbetet granskas aktualiteten hos detaljplanerna för närområdet vid behov. Målet är att starta planändringen år Kaavatyö käynnistettiin vuoden 2014 syksyllä siten, että kaava-alueeseen kuului myös Itäisen Suursuonkujan katualue sekä osa Nikkilän koulukeskuksen pohjoispuolisesta puistoalueesta. Tälle alueelle oli tarkoitus sijoittaa Nikkilän uusi bussiterminaali. Osana Nikkilän kehityskuvatyötä (maankäyttöjaosto ) on bussien ajantasauspysäkille löydetty parempi sijoituspaikka Iso Kylätien varresta, Kuntalan-Aravatalon edestä. Näin ollen kaavatyötä N 50 jatketaan vain Nikkiläntien osalta siten, että yleisen tien alue muutetaan kaavalla katualueeksi. Kaavatyö on vaikutuksiltaan vähäinen ja sen hyväksyy maankäyttöjaosto. Kaava valmistellaan suoraan ehdotukseksi. Tavoitteena on saada kaavaehdotus nähtäville (huom! nähtävillä oloaika kaksi viikkoa) keväällä N 55 Itäinen Jokipuisto Itäiseen Jokipuistoon, Nikkilän vanhalle sairaala-alueelle laadittiin vuonna 2015 konseptisuunnitelma (Livady Oy, ), jossa tutkittiin alueen kehittämismahdollisuuksia. Suunnitelmatyöhön pohjautuen päätettiin vuoden kaavoitusohjelmaan ottaa asemakaavahanke, jonka tarkoituksena on mahdollistaa Itäisen Jokipuiston alueen eteläosan kehittäminen ja täydennysrakentaminen konseptisuunnitelmassa esitettyjen ajatusten pohjalta. Kaavatyö on tavoitteena käynnistää vuonna N 56 Korttelin 1008 (Mixintie) asemakaavamuutos Ison Kylätien ja Mixintien risteyksessä sijaitseva kaava-alue käsittää noin puolet voimassa olevan asemakaavan mukaisesta korttelista Asemakaavan muutoksen tavoitteena tehostaa Nikkilän keskustassa sijaitsevan korttelin rakentamista taajamakuvallisesti soveltuvin keinoin. Kaavalla mahdollistetaan enintään kolmekerroksisten asuintalojen rakentaminen. Asemakaava on kuulutettu vireille Kaavamuutos on tarkoitus valmistella suoraan kaavaehdotukseksi. N 57 Suursuontie 21 ja 26 asemakaavamuutos Kaavamuutoksen tarkoituksena on tutkia mahdollisuuksia muuttaa vuodelta 1972 peräisin olevan asemakaavan mukaiset toteutumattomat ALE-alueet (=Ohjeellinen korttelin leikkipuistoksi muodostettava korttelinosa) osaksi viereisiä asuinkorttelialueita ja mahdollistaa alueille asuinrakentaminen. Kaavatyö perustuu alueen maanomistajien kuntaan jättämiin kaavamuutoshakemuksiin, jotka kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan Kaavamuutos on tavoitteena käynnistää vuoden 2018 lopulla. När planarbetet startade hösten 2014 omfattade planområdet även gatuområdet vid Östra Storkärrsgränden samt del av parkområdet norr om Nickby skolcentrum. Till det här området var det tänkt att förlägga Nickby nya bussterminal. Inom ramen för arbetet med utvecklingsbilden för Nickby (markanvändningssektionen , 50) kom man fram till att det är bättre att placera en tidsanpassad hållplats för busstrafik längs Stora Byvägen, framför Sockengården-Aravahuset. Därmed fortsätter planarbetet N 50 bara för Nickbyvägens del så att området för allmän väg ändras till gatuområde. Planarbetet har ringa konsekvenser och kan därför godkännas av markanvändningssektionen. Planen bereds direkt som ett planförslag. Målet är att lägga fram planförslaget våren (Obs! Framläggningstiden är två veckor). N 55 Östanåparken Över Östanåparken, gamla sjukhusområdet i Nickby, utarbetades år 2015 en konceptplan (Livady Oy, ) där man granskade möjligheterna att utveckla området. På basis av planeringsarbetet beslöt man att i planläggningsprogrammet uppta ett detaljplaneprojekt som gör det möjligt att utveckla och kompletteringsbygga södra delen av Östanåparken enligt riktlinjerna i konceptplanen. Målet är att starta planarbetet år N 56 Detaljplaneändring för kvarter 1008 (Mixvägen) Planområdet, som ligger vid korsningen mellan Stora Byvägen och Mixvägen, omfattar ungefär hälften av kvarter 1008 i den gällande detaljplanen. Målet för ändringen av detaljplanen är att effektivisera byggandet av kvarteren i Nickby centrum med iakttagande av metoder som lämpar sig för tätortsbilden. Planen gör det möjligt att bygga bostadshus med högst tre våningar. Detaljplanen gjordes anhängig Avsikten är att bereda planen direkt som ett planförslag. N 57 Detaljplaneändring för Storkärr 21 och 26 Syftet med planändringen är att granska möjligheterna att ändra de icke genomförda ALE-områdena (=Riktgivande del av kvarter som reserverats för lekpark) detaljplanen från år 1972 så att de blir en del av de intilliggande bostadskvarteren som därefter kan byggas för boende. Planarbetet grundar sig på ansökningar om planändring som markägare lämnat in till kommunen och som kommunstyrelsen biföll på sitt sammanträde Målet är att starta planändringen i slutet av år

9 N 58 As. Oy Sipoonkallion asemakaavamuutos Asemakaavan muutostyön tavoitteena on mahdollistaa kiinteistön alueen täydennysrakentaminen taajamakuvallisesti soveltuvin keinoin. Kaavatyössä tutkitaan mahdollisuuksia sijoittaa uutta asuinrakentamista Nikkiläntien ja olemassa olevan kerrostalon välissä sijaitsevalle rakentamattomalle alueelle. Kaavatyö perustuu asunto-osakeyhtiön kuntaan jättämään kaavamuutoshakemukseen. Kaavatyö on tavoitteena käynnistää vuoden 2017 syksyllä. Ennen kaavatyön käynnistämistä tehdään kunnan ja maanomistajan välinen kaavoituksen käynnistämissopimus. N 59 Jokipuiston kulma Kaavatyön tarkoituksena on tutkia mahdollisuuksia sijoittaa Itäisen Jokipuiston ja Jokilaakson alueiden väliselle, nykyisin asemakaavoittamattomalle alueelle, kerrostalopainotteista asuntorakentamista. Alueella sijaitsee nykyisin kaksi Kunta-asunnot Oy:n kerrostaloa, muilta osin alue on metsää ja peltoa. N 58 Detaljplaneändring för Asunto Oy Sipoonkallio Målet för detaljplaneändringen är att göra det möjligt att kompletteringsbygga fastigheten så at byggandet passar in i tätortsbilden. I planarbetet granskas möjligheten att anvisa nytt bostadsbyggande på det obebyggda området mellan Nickbyvägen och det befintliga flervåningshuset. Planarbetet grundar sig på ansökan om planändring som bostadsaktiebolaget lämnade till kommunen Målet är att starta planarbetet hösten Kommunen och markägaren ingår avtal om att starta planläggningen innan planarbetet startar. N 59 Östanåparkens hörn Syftet med planarbetet är att undersöka möjligheterna att förlägga höghusdominerat bostadsbyggande till det icke detaljplanerade området mellan Östanåparken och Ådalen. För närvarande finns det i området två flervåningshus som ägs av Kommunbostäder Ab, men för övrigt består det av skog och åkrar. Målet är att starta planarbetet i slutet av år Asemakaavoituskohteet Söderkulla ja Eriksnäs M 2 M 3 S 20 S 26 S 17C S 25 S 17B K 8B T 7B Detaljplaneringsobjekt - Söderkulla och Eriksnäs T 9 K 8B T 6 Tavoitteena on käynnistää kaavatyö loppuvuodesta N 60 Detaljplaneändring för Genstigen N 60 Oikopolun asemakaavamuutos Kaavatyön tarkoituksena on tutkia mahdollisuuksia muuttaa nykyinen, toteuttamaton kaavanmukainen puistoalue, asuinkerrostalojen korttelialueeksi. Kaavamuutostyö tukee osaltaan Nikkilän keskustan täydennysrakentamista. Tavoitteena on käynnistää kaavatyö vuoden 2018 alkupuolella. N 61 Runebergin päiväkodin asemakaavamuutos Kaavatyöllä tutkitaan mahdollisuuksia muuttaa nykyinen, käytöstä poistunut päiväkotikorttelin alue, omakotimaiseen asumiseen. Tavoitteena on käynnistää kaavatyö vuonna N 62 Åkernäs Itäisen Jokipuiston eteläpuolella sijaitsevalla alueella selvitetään asemakaavoituksen edellytykset vuonna Kaavoitus pyritään käynnistämään vuonna NG 8 Nikkilän kartanon keskus Nikkilän kartano III:n kaavarunkoalueen keskukseen on tavoitteena sijoittaa kerrostalovaltaista asuinrakentamista sekä palvelurakentamista alueen sisäisiä julkisia ja yksityisiä palveluita varten. Asemakaavatyö on tavoitteena käynnistää vuoden 2018 keväällä. Syftet med planarbetet är att undersöka möjligheterna att ändra det obebyggda området som för närvarande är ett parkområde enligt planen till ett kvartersområde för bostadshus i flera våningar. Planändringsarbete bidrar till att stöda kompletteringsbyggandet i Nickby centrum. Målet är att starta planarbetet i början av N 61 Detaljplaneändring för Runebergs daghem Planarbetet är en granskning av möjligheterna att ändra kvarteret för daghem som tagits ur bruk till ett bostadsområde med karaktären av småhusboende. Målet är att starta planarbetet år N 62 Åkernäs Förutsättningarna att utarbeta en detaljplan på området, som ligger söder om Östanåparken, utreds år Planläggningen inleds i mån av möjlighet år NG 8 Centret vid Nickby gård I centrum av stomplaneområdet Nickby gård III är avsikten att anvisa höghusdominerat bostadsbyggande samt servicebyggande för områdets interna offentliga och privata service. Målet är att starta planarbetet våren S 17B Söderkullan keskusta (Amiraalintie 4) asemakaavamuutos Kaavamuutostyön tarkoituksena on mahdollistaa korkealaatuinen asuin- ja liikerakentaminen Söderkullan keskustan keskeiselle paikalle, nykyisen taksiaseman alueelle. Taksiasemalle etsitään uusi sijainti keskustasta Söderkullan keskustan kaavatyön S 17C yhteydessä. Sipoon kunta järjesti korttelista 39 siihen liittyvine katu- ja viheralueineen tontinluovutuskilpailun keväällä Kilpailun voitti Arkkitehdit Rudanko + Kankkusen suunnitelmaehdotus, joka toimii kaavan valmisteluaineistona. Asemakaavatyö (S 17) on kuulutettu vireille Amiraalintie 4 koskevan asemakaavatyön päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä S 17C Söderkullan keskustan asemakaavamuutos Kaavatyön tarkoituksena kehittää ja tehostaa Söderkullan keskustarakennetta Uuden Porvoontien pohjoispuolella. Samalla Uusi Porvoontie (mt 170) on tarkoitus osoittaa kaduksi Söderkullantien risteyksestä itään päin. Kaavatyön on tavoitteena käynnistää vuoden 2018 lopulla. S 20 Söderkullan kartano E 4A S 17B Detaljplaneändring för Söderkulla centrum (Amiralsvägen 4) Syftet med planarbetet är att göra det möjligt att bygga bostäder och affärslokaler av hög kvalitet på en central plats i Söderkulla, där den nuvarande taxistationen finns. I samband med detaljplanearbetet S 17C söker man ett nytt läge för taxistationen i Söderkulla centrum. Sibbo kommun arrangerade en tomtöverlåtelsetävling om kvarteret 39 och därtill hörande gatu- och grönområden våren et vinnande förslaget, som utarbetats av Arkitektbyrå Rudanko & Kankkunen, utgör beredningsmaterialen för planen. Detaljplanearbetet (S 17) kungjordes anhängigt Det uppdaterade programmet för deltagande och bedömning för Amiralsvägen 4 var framlagt S 17C Detaljplaneändring för Söderkulla centrum Syftet med planarbetet är att utveckla och effektivisera centrumstrukturen i Söderkulla på norr om Nya Borgåvägen. Samtidigt ska Nya Borgåvägen (lv 170) anvisas som gata österut från korsningen med Söderkullavägen. Målet är att starta planarbetet i slutet av år S 20 Söderkulla gård Kaavatyöllä on tarkoitus mahdollistaa Söderkullan Kartanon alueen kehittäminen asuin-, majoitus- ja ravintolapalveluiden alueena vuonna 2013 tehdyn ideasuunnitelman ajatusten mukaisesti. Ideasuunnitelma sisältää lähtökohtia alueen konseptille ja korttelirakenteelle. Kaavatyön on tavoitteena käynnistää vuonna Genom planarbetet ska det bli möjligt att utveckla Söderkulla gård som ett bostadsområde och ett område för inkvarterings- och restaurangtjänster enligt riktlinjerna i idéplanen från år Idéplanen innehåller utgångspunkter för områdets koncept och kvartersstruktur. Målet är att starta planarbetet år

10 S 25 Sipoonlahdenrannan laajennus S 25 Utvidgning av Sibbovikens strand M 2 Massbyn ratsastuskeskus ja okt-tontit M 2 Massby ridcentrum och egnahemstomter Kaavatyön tavoitteena on tutkia Sipoonlahdenrannan asemakaava-alueeseen rajautuvaa kunnan omistamaa maaaluetta kerrostalorakentamisen kohteena. Kaavatyö on tarkoitus käynnistää vuonna S 26 Opintien asemakaavamuutos Tutkitaan mahdollisuuksia muuttaa alue asuinkäyttöön. Kaavatyö on tavoitteena käynnistää vuonna T 6 Taasjärven itäpuoli Målet för planarbetet är att granska möjligheterna att använda det av kommunen ägda markområdet som gränsar till detaljplaneområdet Sibbovikens strand som ett område för flervåningshus. Målet är att inleda planarbetet år S 26 Detaljplaneändring för Lärdomsvägen Möjligheten att ändra området till bostadsbruk utreds. Målet är att planarbetet inleds år Kaavatyön tavoitteena on mahdollistaa nykyisen ratsastuskeskuksen laajentaminen ja osoittaa alueelle muutamia rakennuspaikkoja erillisille omakotitaloille. Asemakaavan ehdotus oli julkisesti nähtävillä Tavoitteena on viedä kaava hyväksyttäväksi vuoden 2018 alussa. M 3 Massby I Alueelle on suunnitteilla pientalovaltaista asumista. Kaavatyö on tavoitteena käynnistää vuonna Målet för detaljplanen är att göra det möjligt att bygga ut det befintliga ridcentrumet och anvisa ett antal byggplatser för fristående egnahemshus. Förslaget till detaljplan var offentligt framlagt Målet är att lämna in planen för godkännande i början av år M 3 Massby I På området planeras småhusdominerat boende. Målet är att planarbetet inleds år Asemakaavan tarkoituksena on mahdollistaa uuden osayleiskaavan mukaisen, Taasjärveä kiertävän kokoojakadun (Tasbyntien jatke) toteuttaminen. Samalla tutkitaan alueen yhdyskuntarakenteen ohjaamis- ja kehittämistarpeita. Kaava-alueen lopullinen laajuus tulee täsmentymään kaavatyön edetessä. Asemakaavatyö on kuulutettu vireille Tavoitteena on asettaa kaavaluonnos nähtäville keväällä T 9 Taasjärvi IV Söderkullan taajaman pohjoisosassa sijaitsevaa, välittömästi asemakaavoitettuun Taasjärven taajamanosaan liittyvää aluetta on tarkoitus tutkia pientaloasumisen alueena. T 6 Östra Tasträsk Syftet med detaljplanen är att göra det möjligt att bygga en ny matargata (en förlängning av Tasbyvägen) kring Tasträsk såsom föreslagits i delgeneralplanen. På samma gång undersöks behoven av att styra och utveckla samhällsstrukturen. Planområdets slutliga omfattning preciseras under arbetets gång. Detaljplanen gjordes anhängig Målet är att lägga fram planutkastet våren T 9 Tasträsk IV Planeringsområdet är beläget i den norra delen av Söderkulla och ansluter sig direkt till den detaljplanerade delen av tätorten, Tasträsk. E 4A Jontaksen urheilupuisto Kaavatyöllä on tarkoitus tutkia mahdollisuuksia sijoittaa alueelle urheilualue, jossa sijaitsisi mm. jalkapallo-, tennisja padelkentät tukipalveluineen (mm. huoltorakennukset ja pysäköintialue). Asemakaava kuulutettiin vireille nimellä E4 Hangelbyträsketin puutarhakylä. Alueelle laaditaan kuitenkin kaksi asemakaavaa, joista ensimmäinen on urheilupuisto ja toinen puutarhakylä (ks. Kaavoitustarpeet Söderkulla, kaava E 4B). Tavoitteena on asettaa kaavaluonnos julkisesti nähtäville alkuvuodesta Asemakaavan tulee laatimaan maanomistajan valitsema konsultti (Sito Oy), jonka työskentelyä kunta ohjaa. E 4A Jontas idrottspark Syftet med planarbetet är att undersöka möjligheterna att anvisa ett idrottsområde för fotbolls-, tennis- och padelplaner med stödservice (bl.a. servicebyggnader och parkeringsområde). Detaljplanen kungjordes anhängig med namnet E4 Hangelbyträskets trädgårdsby. På området utarbetas trots allt två detaljplaner, varav den första är en idrottspark och den andra en trädgårdsby (se planläggningsbehov - Söderkulla, plan E 4B). Målet är lägga fram planutkastet offentligt i början av år Detaljplanen kommer att utarbetas av en av markägaren utsedd konsult (Sito Oy). Kommunen leder konsultens arbete. Asemakaavatyö on kuulutettu vireille Sittemmin kaava-alueen rajausta on muutettu ja pienennetty. Uuden rajauksen pohjalta tehty kaavaluonnos on tavoitteena asettaa nähtäville keväällä Detaljplanen gjordes anhängig Sedermera har planområdets gränser ändrats och området förminskats. Målet är att lägga fram planutkastet enligt den nya avgränsningen våren K 8B Hiekkamäentie (2. vaihe) ja Etelä-Pähkinälehto Asemakaavatyön tavoitteena on mahdollistaa yleiskaavan mukaisen työpaikka- ja tilaa vaativan kaupan alueen toteuttaminen Porvoonväylän luoteispuolelle sekä täydentää rakentumassa olevaa Pähkinälehdon asuinaluetta. Kaavatyössä tutkitaan myös mahdollisuuksia osoittaa työpaikka-alueen pohjoispuolelle, tulevaisuudessa Söderkullan laajentuvaan keskusta-alueeseen tukeutuvaa asuinrakentamista. Asemakaavatyön tavoitteena on mahdollistaa uuden työpaikka-alueen toteuttaminen Porvoonväylän luoteispuolelle ja Hiekkamäentien työpaikka-alueen täydennysrakentaminen sekä Etelä-Pähkinälehdon asuinalue Uuden Porvoontien varteen. Uusi kokoojakatu Graniittitien liittymästä Hiekkamäentielle parantaa alueen liikenneverkkoa toimivammaksi. Asemakaavatyö on kuulutettu vireille Kaavaluonnos oli nähtävillä syksyllä K 8B Sandbackavägen (skede 2) och Södra Hassellunden Målet för detaljplanen är att möjliggöra ett område för arbetsplatser och utrymmeskrävande handel enligt generalplanen på den nordvästra sidan av Borgåleden samt komplettera Hassellundens bostadsområde, som håller på att byggas. I planarbetet granskas också möjligheterna att på norra sidan av arbetsplatsområdet anvisa bostadsbyggande, som i framtiden stöder sig på det växande centrumet av Söderkulla. Målet med detaljplanearbetet är att möjliggöra genomförandet av ett nytt arbetsplatsområde nordost om Borgåleden och kompletteringsbyggande i Sandbackavägens arbetsplatsområde samt Södra Hassellundens bostadsområde vid Nya Borgåvägen. Den nya matarleden från Grantivägens anslutning till Sandbackaväen förbättrar funktionen i områdets trafiknät. Detaljplanen kungjordes anhängig Planutkastet var framlagt hösten

11 Talma - Tallmo Asemakaavoituskohteet - Talma TM 1 Laaksotien omakotitontit Detaljplaneringsobjekt - Tallmo TM 1 Blekdaksvägens egnahemstomter TM 3 TM 3 Kaavalla on tarkoitus tutkia kunnan omistamaa maa-aluetta erillispientaloasumisen alueena. Asemakaavatyö on tavoitteena käynnistää vuoden 2018 aikana. TM 2 Talman keskustan eteläosa Kaavatyön tarkoituksena on sijoittaa kunnan omistamalle alueelle keskustamaista asuin- ja palvelurakentamista (Talman oppimiskeskus) Talman osayleiskaavaratkaisun mukaisesti. Kaavatyö on kuulutettu vireille Asemakaavaluonnos on tavoitteena asettaa nähtävillä alkuvuonna Planen syftar till att granska den av kommunen ägda marken som ett område för boende i fristående småhus. Målet är att inleda planarbetet under år TM 2 Tallmo centrum, södra delen Syftet med planarbetet är att anvisa centrumliknande bostads- och servicebyggande (Talman oppimiskeskus) på det av kommunen ägda området i enlighet med delgeneralplanen för Tallmo. Planarbetet har kungjorts anhängigt Målet är att lägga fram utkastet till detaljplan i början av år TM 3 Tallmo Hills fritidsbostäder BA 2 TM 2 TM 1 TM 3 Talma Hills loma-asunnot Kaavatyö perustuu alueen maanomistajan (Eskelin) kuntaan jättämään kaavoitusaloitteeseen, jonka kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan Kaavatyön tavoitteena on mahdollistaa alueen kehittäminen loma-asuntoalueena Talman osayleiskaavaratkaisun mukaisesti. Kaavatyötä koskee kunnan ja alueen maanomistajien välinen sopimus maankäytön hankeyhteistyön käynnistämisestä ( ). Kaavatyö on tavoitteena käynnistää keväällä Kaava tullaan laatimaan mahdollisesti kahdessa osassa. Kaavoituksen käynnistyminen on riippuvainen Talman osayleiskaavatyötä koskevan, alueeseen kohdistuneen valituksen ratkaisusta KHO:ssa. Ennen asemakaavoituksen käynnistämistä tehdään kunnan ja maanomistajan välinen kaavoituksen käynnistämissopimus. Kaavatyötä laatimaan valitaan maanomistajan konsultti, jonka työskentelyä kunta ohjaa. BA 2 Bastukärr II Asemakaavalla on tarkoitus laajentaa Bastukärrin työpaikka-aluetta etelään Sipoon yleiskaavan 2025 mukaisesti. Lisäksi kaavatyöllä on tarkoitus järjestää tieyhteys Bastukärrin logistiikka-alueelta Jokivarrentielle liikenteen sujuvuuden varmistamiseksi. Alueella on voimassa Sipoon kunnan ja Rudus Oy:n välinen sopimus maankäytön hankeyhteistyön käynnistämisestä. Kaavaluonnos oli nähtävillä Alueella on käynnissä YVA-prosessi kiviainesten louhinnan ympäristövaikutusten arvioimiseksi. Tämän YVA-prosessin selvityksiä ja suunnitelmia hyödynnetään aikanaan kaavatyössä. Kaavatyön eteneminen on riippuvainen YVA-selvityksen valmistumisesta ja selvityksen sisällöstä. Planarbetet grundar sig på ansökan om planändring som lämnats in av markägaren (Eskelin) Kommunstyrelsen biföll ansökan på sitt sammanträde Planarbetet gör det möjligt att utveckla området som ett område med fritidsbostäder i enlighet med delgeneralplanen för Tallmo. Kommunen och markägarna har ingått avtal ( ) om att starta ett samarbetsprojekt kring markanvändningen. Målet är att starta planarbetet våren Planen utarbetas eventuellt i två delar. Planläggningsstarten hänger på HFD:s avgörande av det besvär som anförts om området i anslutning till delgeneralplanen för Tallmo. Kommunen och markägaren ingår avtal om att starta planläggningen innan detaljplanearbetet startar. Markägarens konsult utses att utarbeta planen under kommunens ledning. BA 2 Bastukärr II Avsikten är att med hjälp av detaljplanen utvidga arbetsplatsområdet i Bastukärr söderut i enlighet med Generalplan för Sibbo Därtill ska en vägförbindelse från logistikområdet i Bastukärr till Jokivarsivägen anordnas för att säkerställa en smidig trafik. För området gäller ett avtal mellan Sibbo kommun och Rudus Oy om att starta ett projektsamarbete kring markanvändningen. Planutkastet var offentligt framlagt I området pågår en MKB-process för bedömningen av miljökonsekvenserna vid brytning av stenmaterial. Utredningarna och planerna från denna MKB-process kommer att användas senare i planarbetet. Hur planarbetet fortskrider beror på när MKB-utredningen slutförs och på innehållet i den

12 Asemakaavoituskohteet - Muu Sipoo Detaljplaneringsobjekt - Övriga Sibbo H 1 Nikkilän kierrätyskeskus H 1 Nickby återvinningscentral Asemakaavan laadinnan tavoitteena on mahdollistaa suunnittelualueelle jätteenkäsittelylaitostoiminnan edellyttämät rakennukset ja rakenteet. Sipoon Humus Oy:llä on alueelle ympäristölupa kiviaineksen ottoon vuoteen 2017 asti ja vuonna 2015 yhtiölle on myönnetty ympäristölupa jätteenkäsittelylaitostoiminnalle. Målet är att utarbeta en detaljplan som möjliggör byggnader och konstruktioner som krävs för en avfallshanteringsanläggnings verksamhet på planeringsområdet. Sipoon Humus Oy har miljötillstånd för stentäkt fram till år År 2015 beviljades bolaget miljötillstånd för avfallshanteringsanläggningens verksamhet. Talma Tallmo Alueen kaavoitushakemus on hyväksytty kunnanhallituksessa Kaavatyö kuulutettiin vireille lokakuussa 2016 ja kaavaluonnos on tavoitteena asettaa nähtäville alkuvuodesta Asemakaavan tulee laatimaan maanomistajan valitsema konsultti (Ramboll Oy), jonka työskentelyä kunta ohjaa. Planläggningsansökan godkändes av kommunstyrelsen Planarbetet kungjordes anhängigt i oktober 2016 och målet är att lägga fram planutkastet i början av Detaljplanen kommer att utarbetas av en av markägaren utsedd konsult (Ramboll Oy). Kommunen leder konsultens arbete. B 17 Majvikin 1. asemakaava B 17 Majvik 1. detaljplan Nikkilä Nickby Söderkulla H 1 Asemakaavan tavoitteena on luoda kaavalliset edellytykset alueen elinkeinotoiminnan kehittämiselle ja siihen liittyville rakennushankkeille. Tavoitteena on mahdollistaa alueella sijaitsevan biodynaamista viljelyä harjoittavan Majvikin maatilan Green Care -hoivatoiminnan kehittäminen sekä tutkia maatilaan ja viljelyyn tukeutuvan asuinrakentamisen sijoittamismahdollisuuksia alueelle. Myös Majvikin tilan eteläpuolella sijaitsevalla Svartvikin tilalla on tavoitteena kehittää maatilaa sekä siihen liittyviä sivuelinkeinoja, maatilamajoitusta ja pienimuotoista talojenvuokraustoimintaa. Asemakaavaehdotus oli nähtävillä KA 1 Kalkkirannan venesatama Kalkkirannan venesataman asemakaavoituksella on tarkoitus mm. kehittää saariston yhteyslaituriliikenteen ja pienvenesataman toimintoja ja pysäköintijärjestelyjä, sekä varata tiloja toimintaan liittyville varasto- ja suojarakennuksille ja polttoaineen jakelupisteelle. Alue on lainvoimaisessa yleiskaavassa työpaikka-, teollisuus- ja varastoaluetta. Målet är att skapa planmässiga förutsättningar för utvecklingen av näringsverksamheten i området och för de relaterade byggprojekten. Planen gör det möjligt att utveckla Green Care-terapiverksamheten på Majvik gård, som idkar biodynamisk odling. Vidare undersöks möjligheterna att anvisa bostadsbyggande som stöder sig på jordbruket och odlingen. Också Svartvik gård som är belägen söder om Majvik gård har som mål att utveckla gårdsbruket och binäringarna och att erbjuda gårdsinkvartering och uthyrning av hus i liten skala. Förslaget till detaljplan var framlagt KA 1 Kalkstrands båthamn Detaljplaneringen av Kalkstrands småbåtshamn syftar bl.a. till att utveckla funktionerna och parkeringsarrangemangen vid bryggan för förbindelsebåtarna och i småbåtshamnen, och att reservera lokaliteter för lager- och skyddsbyggnader och bränsledistribution i anslutning till verksamheten. I den lagakraftvunna generalplanen är området ett arbetsplats-, industri- och lagerområde. Kaavatyö on tarkoitus käynnistää alkuvuodesta Avsikten är att starta planläggningen i slutet av år B 17 KA 1 Ranta-asemakaavat Stranddeteljplaner

13 Ranta-asemakaavat - Stranddetaljplaner Ranta-asemakaavat Stranddetaljplaner RA 2 Asemakaavasta, jonka tarkoituksena on järjestää pääasiassa loma-asutusta ranta-alueelle, käytetään nimitystä rantaasemakaava. Kaavassa annetaan yksityiskohtaiset määräykset loma-asutuksen ja alueen muun käytön järjestämisestä ranta-alueella. Ranta-asemakaava on ainoa kaava, jonka maanomistaja voi laatia. Ennen ranta-asemakaavan laatimiseen ryhtymistä on oltava yhteydessä kuntaan (MRL 74 ). Myös kunta voi laatia ranta-asemakaavan. Ranta-asemakaava vastaa muodoltaan asemakaavaa, mutta asemakaavassa kunnalle syntyviä velvoitteita ei ranta-asemakaava suoraan tuota. Ranta-asemakaavan hyväksyy kunta. RA 2 Vikbacka En detaljplan som i första hand behandlar fritidsboende i ett strandområde kallas stranddetaljplan. I en stranddetaljplan ges detaljerade bestämmelser om hur fritidsboende och annan områdesanvändning ska samordnas i området. Stranddetaljplaner är den enda formen av planläggning som markägare kan låta utarbeta. Innan arbetet med att utarbeta en stranddetaljplan inleds ska markägaren vara i kontakt med kommunen (MBL 74 ). Även kommuner kan utarbeta stranddetaljplaner. Stranddetaljplaner motsvarar detaljplaner till formen, men stranddetaljplaner medför inga direkta skyldigheter för kommunen på samma sätt som detaljplaner. Kommunen godkänner stranddetaljplaner. RA 4 RA 6 Kaavatyön tavoitteena on mahdollistaa alueen kehittäminen matkailutoiminnan ja loma-asumisen alueena voimassa olevaa ranta-asemakaavaa uudistaen. Kaavatyö on kuulutettu vireille RA 4 Krokholmen Krokholmenin ranta-asemakaavalla tutkitaan mahdollisuutta kahden uuden omarantaisen loma-asuntotontin sijoittamiseksi. Kaavaluonnos on käsitelty maankäyttöjaostossa RA 5 Kaunissaari Kaunissaaren ranta-asemakaava pohjautuu alueen maanomistajan (Helsingin kaupunki) tarpeeseen uusista majoitusmökeistä (alustavasti n. 23 kpl). Alueelle ei rakenneta omarantaisia mökkejä. Ranta-asemakaavassa tullaan esittämään nykyisen käyntisataman laajennus, kaksi muuta satama-aluetta, uimaranta sekä saunojen ja huoltorakennusten paikat. Telttailulle esitetään sille sallitut alueet. Aluetta kehitetään kaikille avoimena virkistys- ja retkeilyalueena. Ranta-asemakaava on kuulutettu vireille ja asemakaavaluonnos oli nähtävillä kesällä RA 6 Löparö Maanomistaja on ottanut yhteyttä kuntaan kaavahankkeen käynnistämiseksi. Kaavatyön etenemisestä ei ole vielä tarkempaa tietoa. RA 2 Vikbacka Planen ska göra det möjligt att utveckla området för turismverksamhet och för fritidsboende genom en revidering av den gällande stranddetaljplanen. Planarbetet kungjordes anhängigt RA 4 Krokholmen Inom ramen för stranddetaljplanen för Krokholmen undersöks möjligheten att anvisa två nya fritidsbostadstomter med egen strand. Planutkastet behandlades av markanvändningssektionen RA 5 Fagerö Stranddetaljplanen för Fagerö grundar sig på markägarens (Helsingfors stads) behov av nya övernattningsstugor (preliminärt ca 23 st.). I området byggs inga stugor med egen strand. I stranddetaljplanen kommer en utvidgning av nuvarande gästhamn, två andra hamnområden, simstrand och placering av bastu- och servicebyggnader att anvisas. Separata områden anvisas för tältning. Området utvecklas som ett rekreations- och utflyktsområde som är öppet för alla. Stranddetaljplanen har kungjorts anhängig och utkastet till detaljplan var framlagt sommaren RA 6 Löparö Markägaren har kontaktat kommunen med önskemål om att starta ett planprojekt. För närvarande finns inga närmare uppgifter om planarbetet. RA

87 22.10.2014 275 25.11.2014 21 18.03.2015 87 31.03.2015. Kaavoitusohjelma 2015-2018, päivitetty / Planläggningsprogram 2015-2018, uppdaterat

87 22.10.2014 275 25.11.2014 21 18.03.2015 87 31.03.2015. Kaavoitusohjelma 2015-2018, päivitetty / Planläggningsprogram 2015-2018, uppdaterat Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 87 22.10.2014 275 25.11.2014 21 18.03.2015 87 31.03.2015

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2014-2017

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2014-2017 Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2014-2017 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 27.11.2013 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 10.12.2013 KAAVOITUSOHJELMA 2014-2017 Kaavoitusohjelma on Sipoon

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2013-2016

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2013-2016 Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2013-2016 Kaavoitusjaosto / Planläggningssektionen 7.11.2012 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 27.11.2012 KAAVOITUSOHJELMA 2013-2016 Kaavoitusohjelma 2013-2016 on Sipoon

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2015-2018

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2015-2018 Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2015-2018 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 22.10.2014 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 25.11.2014 KAAVOITUSOHJELMA 2015-2018 Kaavoitusohjelma on Sipoon

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2017-2020 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 21.11.2016 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen KAAVOITUSOHJELMA 2017-2020 Vuosittain laadittava kaavoitusohjelma

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2016-2019 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 18.11.2015 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 1.12.2015 Kaavoitusohjelma 2016-2019 Kaavoitusohjelma on Sipoon maankäytön

Lisätiedot

S 23, Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus / Planförslag för upphävande av södra delen av detaljplan för Söderkulla

S 23, Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus / Planförslag för upphävande av södra delen av detaljplan för Söderkulla S 23, Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus / Planförslag för upphävande av södra delen av detaljplan för Söderkulla 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto / Planläggninssektionen

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram. Kaavoitusjaosto / Planläggningssektionen 16.11.2011 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 13.12.

Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram. Kaavoitusjaosto / Planläggningssektionen 16.11.2011 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 13.12. Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram Kaavoitusjaosto / Planläggningssektionen 16.11.2011 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 13.12.2011 2012-2015 KAAVOITUSOHJELMA 2012-2015 Kaavoitusohjelma 2012-2015 on

Lisätiedot

Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ 2015

Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ 2015 Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 92 18.11.2015 240 01.12.2015 Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ 2015 1333/10.02/2015

Lisätiedot

6 20.01.2016 25 02.02.2016

6 20.01.2016 25 02.02.2016 Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 6 20.01.2016 25 02.02.2016 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen asettaminen Pohjois-Paippisten osayleiskaava-alueelle / Utfärdande

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen Kaavoitusohjelma - Planläggningsprogram

Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen Kaavoitusohjelma - Planläggningsprogram Kaavoitusohjelma Planläggningsprogram 2019-2023 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 1.4.2019 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 9.4.2019 Kaavoitusohjelma - Planläggningsprogram 2019-2023 1 Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 64 23.09.2015

Lisätiedot

SIPOON YLEISKAAVA 2025 PRESENTATION 11.6.2007

SIPOON YLEISKAAVA 2025 PRESENTATION 11.6.2007 SIPOON YLEISKAAVA 2025 GENERALPLAN FÖR SIBBO 2025 ESITTELY 11.6.2007 PRESENTATION 11.6.2007 YLEISKAAVOITUS JA KUNTASTRATEGIA GENERALPLANERINGEN OCH KOMMUNSTRATEGIN yleiskaava kaavoitusohjelmassa generalplanen

Lisätiedot

KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA / GENERALPLAN FÖR STAMSTADEN

KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA / GENERALPLAN FÖR STAMSTADEN FCG Planeko Oy Hangon kaupunki / Hangö stad KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA / GENERALPLAN FÖR STAMSTADEN 0104-C9376 22.9.2009 LUONNOS / UTKAST FCG Planeko Oy Kantakaupungin yleiskaava I SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleiskaava-alue/

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 9 29.01.2014 43 11.02.2014 72 27.08.2014 6 09.09.2014

Lisätiedot

SIPOONKORPI - SELVITYKSIÄ SIBBO STORSKOG - UTREDNINGAR

SIPOONKORPI - SELVITYKSIÄ SIBBO STORSKOG - UTREDNINGAR SIPOONKORPI - SELVITYKSIÄ SIBBO STORSKOG - UTREDNINGAR Sipoonkorpi-työryhmien mietinnöt 1993 ja 2004 Natura 2000 Ekologinen verkosto Itä-Uudellamaalla, Väre 2002 Ehdotus asetukseksi Sipoonkorven luonnonsuojelualueesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 419/2010 vp Saaristomaiseman suojelu tuulivoimarakentamiselta Eduskunnan puhemiehelle Vanhasen II hallituksen uusiutuvan energian velvoitepaketissa esitetään, että tuulivoiman vuosituotannon

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Asia: ASEMAKAAVAMUUTOS NRO , VAPAALA, LUONNOS

Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Asia: ASEMAKAAVAMUUTOS NRO , VAPAALA, LUONNOS Vantaa Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 23.9.2011 Maanomistajat, rajanaapurit, viranomaiset ja osalliset Viite: Vuorovaikutus kaavaa valmisteltaessa MRL 62 mukaisesti Asia: ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma 2011-2014 Planläggningsprogram 2011-2014. Kunnanhallitus - Kommunstyrelsen 9.11.2010

Kaavoitusohjelma 2011-2014 Planläggningsprogram 2011-2014. Kunnanhallitus - Kommunstyrelsen 9.11.2010 Kaavoitusohjelma 2011-2014 Planläggningsprogram 2011-2014 Kunnanhallitus - Kommunstyrelsen 9.11.2010 Kaavoitusohjelma 2011-2014 - Planläggningprogram 2011-2014 Kaavoitusohjelma 2011-2014 on Sipoon maankäytön

Lisätiedot

Generalplan för Sibbo Planeringsskeden. Sipoon yleiskaava Suunnittelun vaiheet

Generalplan för Sibbo Planeringsskeden. Sipoon yleiskaava Suunnittelun vaiheet Kaavoitusohjelma 2002-2007 sisältää koko kunnan alueen käsittävän yleiskaavan laatimisen. 12.3 Planläggningsprogrammet 2002-2007 där utarbetandet av en generalplan för hela kommunen ingår. Sipoo 2020 Tavoitesuunnitelma

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Söderkullan osayleiskaavan 2015 kumoaminen, ehdotus / Planeförslag för upphävande av Söderkulla delgeneralplan 2015 310/10.02.02/2013 MAAJAOS 70 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 28.8.2013 Valmistelija/Beredare:

Lisätiedot

ÄNDRING AV LP-KVARTERET, STORA BYVÄGEN 10, NICKBY, NICKBY DETALJPLANEOMRÅDE LP-KORTTELIN MUUTOS, ISO KYLÄTIE 10, NIKKILÄ, NIKKILÄN ASEMAKAAVA-ALUE

ÄNDRING AV LP-KVARTERET, STORA BYVÄGEN 10, NICKBY, NICKBY DETALJPLANEOMRÅDE LP-KORTTELIN MUUTOS, ISO KYLÄTIE 10, NIKKILÄ, NIKKILÄN ASEMAKAAVA-ALUE LP-KORTTELIN MUUTOS, ISO KYLÄTIE 10, NIKKILÄ, NIKKILÄN ASEMAKAAVA-ALUE ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS koskee 21.10.2009 päivättyä asemakaavakarttaa (ehdotus) ÄNDRING AV LP-KVARTERET, STORA BYVÄGEN 10,

Lisätiedot

Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen

Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen RAKENNUSKIELLON JA TOIMENPIDERAJOITUKSEN JATKAMINEN/BOX JA VÄSTERSKOG / FÖRLÄNGNING AV BYGGNADSFÖRBUD OCH ÅTGÄRDSBEGRÄNSNING/BOX OCH VÄSTERSKOG TEYMPLTK 95 Tekniikka- ja ympäristölautakunta / Nämnden för

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 5 20.01.2016 24 02.02.2016 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen Eriksnäsin osayleiskaava-alueella sekä Östersundomin

Lisätiedot

Östersundomin kaavaehdotus päätöksentekijöiden punnittavaksi

Östersundomin kaavaehdotus päätöksentekijöiden punnittavaksi LEHDISTÖTIEDOTE STT:n sivuilta Östersundomin kuntien yhteisen yleiskaavaehdotuksen kartta Östersundomin kaavaehdotus päätöksentekijöiden punnittavaksi 22.10.2014 10:00 Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Lisätiedot

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom. Kaavoitusjaosto/Planläggningssekti onen 104 21.09.2011 Aloite pysyvien päätepysäkkien rakentamisesta Eriksnäsin alueelle/linda Karhinen ym. / Motion om att bygga permanenta ändhållplatser på Eriksnäsområdet/Linda

Lisätiedot

Kehittyvät kylät Sipoossa Byutveckling i Sibbo. Lilla Villan

Kehittyvät kylät Sipoossa Byutveckling i Sibbo. Lilla Villan Kehittyvät kylät Sipoossa Byutveckling i Sibbo Lilla Villan 16.12.2013 Seminaarin tarkoitus Syftet med seminariet Sipoossa useat tahot ovat viime aikoina esittäneet toivomuksia ja aloitteita kylien kehittämisen

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 68 23.09.2015 194 06.10.2015 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen Immersbyn osayleiskaava-alue / Förlägning av

Lisätiedot

MALAX KOMMUN MAALAHDEN KUNTA

MALAX KOMMUN MAALAHDEN KUNTA 1-1 Dokument / asiakirja BILAGA/LIITE 2 Projekt / projekti Åminne kolonilottsområde utvidgning och ändring av detaljplan Åminnen siirtolapuutarha-alue asemakaavan laajennus ja muutos Datum / päivämäärä

Lisätiedot

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken? Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:

Lisätiedot

Kaavoitusjaosto/Planläggnings Kunnanhallitus/Kommunstyrel

Kaavoitusjaosto/Planläggnings Kunnanhallitus/Kommunstyrel Kaavoitusjaosto/Planläggnings 108 12.12.2012 sektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel 10 15.01.2013 sen Maankäyttöjaosto/ 100 27.11.2017 Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 323 12.12.2017

Lisätiedot

NG 60 Nikkilän kartanon alueen Y-tontit 0 Asemakaavan muutos

NG 60 Nikkilän kartanon alueen Y-tontit 0 Asemakaavan muutos NG 60 Nikkilän kartanon alueen Y-tontit 0 Asemakaavan muutos NG 60 Y-tomterna vid Nickby gård Detaljplaneändring Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Programmet för deltagande och bedömning 2.2.2012 Asianro

Lisätiedot

E 3 Eriksnäsintie. E 3 Eriksnäsvägen. asemakaava ja asemakaavan muutos. detaljplan och detaljplaneändring

E 3 Eriksnäsintie. E 3 Eriksnäsvägen. asemakaava ja asemakaavan muutos. detaljplan och detaljplaneändring E 3 Eriksnäsintie LIITE / BILAGA 1 asemakaava ja asemakaavan muutos E 3 Eriksnäsvägen detaljplan och detaljplaneändring Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Program för deltagande och bedömning 20.3.2017

Lisätiedot

Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän

Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Luonnon virkistys- ja matkailukäyttö Nuuksion kansallispuistossa 7-13.3.2019 Luontokeskus Haltian johtaja Tom Selänniemi Haltia naturcentrets direktör Tom Selänniemi

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

Planläggning och landskapsreformen Kaavoitus ja maakuntauudistus

Planläggning och landskapsreformen Kaavoitus ja maakuntauudistus www.obotnia.fi/landskapsplanen Planläggning och landskapsreformen Kaavoitus ja maakuntauudistus Landskapsreformens grundstenar Maakuntauudistuksen peruspalikat Landskapsförbunden, NTM-centralerna och regionförvaltningsverken

Lisätiedot

Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ

Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 110 27.11.2013 4 10.12.2013 4 Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ MAAJAOS 110 Maankäyttöjaosto

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RANTA-ASEMAKAAVA PARAINEN; LÅNGHOLMEN, JERMO TILA RN:o 1:

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RANTA-ASEMAKAAVA PARAINEN; LÅNGHOLMEN, JERMO TILA RN:o 1: PROGRAMMET FÖR DELTAGANDE OCH BEDÖMNING STRANDDETALJPLAN PARGAS; LÅNGHOLMEN, JERMO LÄGENHETEN RN:o 1:11 28.8.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RANTA-ASEMAKAAVA PARAINEN; LÅNGHOLMEN, JERMO TILA

Lisätiedot

E4A Jontaksen urheilupuiston asemakaava / E4A Detaljplan för Jontas idrottspark

E4A Jontaksen urheilupuiston asemakaava / E4A Detaljplan för Jontas idrottspark E4A Jontaksen urheilupuiston asemakaava / E4A Detaljplan för Jontas idrottspark 56/10.02.03/2017 MAAJAOS 13 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 12.2.2018 Valmistelija / Beredare: kaavoittaja /

Lisätiedot

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken? Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:

Lisätiedot

Kaavoitusjaosto/Planläggningssektionen 17 09.02.2011 Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 77 01.03.2011

Kaavoitusjaosto/Planläggningssektionen 17 09.02.2011 Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 77 01.03.2011 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen asettaminen Talman ja Eriksnäsin osayleiskaava-alueille sekä Östersundomin yhteisen yleiskaavan Majvikin ja Granön osa-alueille / Utfärdande av byggförbud och åtgärdsförbud

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Terveydensuojelujaosto 37 17.05.2016 B16 STORÖRENIN ÖRNVIKINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS, LAUSUNTO SIPOON KUNNANHALLITUKSELLE 95/35/2016 TERVSJST 17.05.2016 37 Valmistelut

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

T7B Sipoonlahden koulukeskuksen asemakaavamuutos / T7B Detaljplaneändring för Sibbovikens skolcentrum

T7B Sipoonlahden koulukeskuksen asemakaavamuutos / T7B Detaljplaneändring för Sibbovikens skolcentrum Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 18 13.02.2017 42 28.02.2017 107 09.05.2017 T7B Sipoonlahden koulukeskuksen asemakaavamuutos /

Lisätiedot

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 106 09.12.2015 265 15.12.2015 43 20.04.2016 214 26.04.2016

Lisätiedot

RA4 Krokholmenin ranta-asemakaavan muutos / Ändring av stranddetaljplan för Krokholmen

RA4 Krokholmenin ranta-asemakaavan muutos / Ändring av stranddetaljplan för Krokholmen 20 18.03.2015 44 20.05.2015 5 23.01.2017 24 18.03.2019 RA4 Krokholmenin ranta-asemakaavan muutos / Ändring av stranddetaljplan för Krokholmen 988/10.02.04/2015 MAAJAOS 20 Maankäyttöjaosto / 18.3.2015 Valmistelija

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Raportti ajalta 02.03.2017-30.06.2017. Vastauksia annettu yhteensä 580 kpl. Minkä ikäinen olet? / Hur gammal är du? Alle 18 /

Lisätiedot

E 3 Eriksnäsintie. Asemakaavaselostus Detaljplanebeskrivning. Asemakaava ja asemakaavan muutos E 3 Eriksnäsvägen. Detaljplan och detaljplaneändring

E 3 Eriksnäsintie. Asemakaavaselostus Detaljplanebeskrivning. Asemakaava ja asemakaavan muutos E 3 Eriksnäsvägen. Detaljplan och detaljplaneändring E 3 Eriksnäsintie Asemakaava ja asemakaavan muutos E 3 Eriksnäsvägen Detaljplan och detaljplaneändring Asemakaavaselostus Detaljplanebeskrivning 20.3.2017 Asia/Ärende 33/10.02.03/2017 E 3 Eriksnäsintie

Lisätiedot

nk project L i i k e k e s k u s - A f f ä r s c e n t r u m Pietarsaari - Jakobstad

nk project L i i k e k e s k u s - A f f ä r s c e n t r u m Pietarsaari - Jakobstad T L i i k e k e s k u s - A f f ä r s c e n t r u m Pietarsaari - Jakobstad hankesuunnittelu - förplanering 2011-01-11 ARCHITECTURE & INTERIORS - SINCE 1991 nk project choraeusgatan 16 choraeuksenkatu

Lisätiedot

Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen

Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 65 12.02.2019 Lausunto HSL:lle: KeNi-rata MAL 2019-suunnitelmaan ennen vuotta 2030 toteutettavien investointien hankekoriin / Utlåtande till HRT: Att inkludera KeNi-banan

Lisätiedot

N 42 OP-korttelin asemakaavamuutos N 42 Detaljplaneändring för OP-kvarteret

N 42 OP-korttelin asemakaavamuutos N 42 Detaljplaneändring för OP-kvarteret N 42 OP-korttelin asemakaavamuutos N 42 Detaljplaneändring för OP-kvarteret Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Program för deltagande och bedömning Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 3.4.2012

Lisätiedot

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Utkast till landskapslag - Maakuntalakiluonnos Landskapets invånare och de som använder

Lisätiedot

Vesienhoito Tornionjoen vesienhoitoalueella. Vattenvård i Torne älvs vattendistrikt. Tornionjoen vesiparlamentti Kattilakoski Pekka Räinä

Vesienhoito Tornionjoen vesienhoitoalueella. Vattenvård i Torne älvs vattendistrikt. Tornionjoen vesiparlamentti Kattilakoski Pekka Räinä Vesienhoito Tornionjoen vesienhoitoalueella Vattenvård i Torne älvs vattendistrikt Tornionjoen vesiparlamentti 30.5.2007 - Kattilakoski Pekka Räinä Yhteistyö vesienhoidon suunnittelussa Samarbete i vattenvårdsplaneringen!

Lisätiedot

Nikkilän OP- korttelin maankäyttösopimukset / Markanvändnigsavtalen i OP-kvarteret

Nikkilän OP- korttelin maankäyttösopimukset / Markanvändnigsavtalen i OP-kvarteret Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 66 08.06.2016 265 21.06.2016 Nikkilän OP- korttelin maankäyttösopimukset / Markanvändnigsavtalen i OP-kvarteret 1600/10.00.00/2016

Lisätiedot

SIPOON YLEISKAAVA 2025 KEHITYSKUVA OSA 2: TAVOITETILA. Rakennemalli V: Valtuusto 28.8.2006. Yleiskuvaus

SIPOON YLEISKAAVA 2025 KEHITYSKUVA OSA 2: TAVOITETILA. Rakennemalli V: Valtuusto 28.8.2006. Yleiskuvaus SIPOON YLEISKAAVA 2025 KEHITYSKUVA OSA 2: TAVOITETILA Rakennemalli V: Valtuusto 28.8.2006 Yleiskuvaus Vaihtoehdon/suunnitelman johtoajatus: Yhdyskuntarakennetta kehitetään raideliikenteeseen perustuen

Lisätiedot

E4 Jontaksen puutarhakylän asemakaava / Detaljplan för Jontas trädgårdsby

E4 Jontaksen puutarhakylän asemakaava / Detaljplan för Jontas trädgårdsby Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen 15 17.02.2016 24 16.03.2016 E4 Jontaksen puutarhakylän asemakaava / Detaljplan för Jontas trädgårdsby 1264/10.02.03/2015

Lisätiedot

SIPOON TERVEYSKESKUS JA VANHA KUNNANTALO NIKKILÄN ASEMAKAAVA-ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

SIPOON TERVEYSKESKUS JA VANHA KUNNANTALO NIKKILÄN ASEMAKAAVA-ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS SIPOON TERVEYSKESKUS JA VANHA KUNNANTALO NIKKILÄN ASEMAKAAVA-ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Selostus koskee 1.12.2009 päivättyä asemakaavakarttaa (ehdotus) SIBBO HÄLSOCENTRAL OCH

Lisätiedot

Ny klassificering av grundvattenområden. Pohjavesialueiden uudelleen luokittaminen

Ny klassificering av grundvattenområden. Pohjavesialueiden uudelleen luokittaminen Ny klassificering av grundvattenområden Pohjavesialueiden uudelleen luokittaminen Janne Toivonen Södra Österbottens NTM-central Enheten för områdesanvändning och vattentjänster 6.3.2018 Antal grundvattenområden

Lisätiedot

96 23.10.2013 344 05.11.2013 59 04.06.2014 191 17.06.2014 6 28.01.2015

96 23.10.2013 344 05.11.2013 59 04.06.2014 191 17.06.2014 6 28.01.2015 Maankäyttöjaosto/ Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ 96 23.10.2013 344 05.11.2013 59 04.06.2014 191 17.06.2014 6 28.01.2015 Pähkinälehdon

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Palveluverkkosuunnitelman selvitysten toimeenpanosuunnitelma / Plan för genomförande av utredningar i samband med servicenätplanen

Palveluverkkosuunnitelman selvitysten toimeenpanosuunnitelma / Plan för genomförande av utredningar i samband med servicenätplanen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 74 26.02.2019 Palveluverkkosuunnitelman selvitysten toimeenpanosuunnitelma / Plan för genomförande av utredningar i samband med servicenätplanen 1203/00.01/2015 KH 74 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Immersbyn osayleiskaava Delgeneralplan för Immersby

Immersbyn osayleiskaava Delgeneralplan för Immersby Immersbyn osayleiskaava Delgeneralplan för Immersby Yleisötilaisuus Invånartillfälle 19.6.2012 19.6.2012 Page 1 Tilaisuuden sisältö / Tillställningens innehåll Immersbyn osayleiskaavoituksen esittely (17.30-18)

Lisätiedot

E 3 Eriksnäsintien asemakaavamuutos

E 3 Eriksnäsintien asemakaavamuutos E 3 Eriksnäsintien asemakaavamuutos Ehdotusvaiheen lausuntojen ja muistutusten tiivistelmät ja vastineet Saapuneet lausunnot (3 kpl): 1. HSL 27.4.2017 2. Keravan energia, 8.5.2017 3. Uudenmaan ELY-keskus,

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 20.10.2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 2015 KAAVOITUSKATSAUS 2014 2015 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

T 7 Pähkinälehdon laajennuksen, osan A, asemakaava ja asemakaavan muutos

T 7 Pähkinälehdon laajennuksen, osan A, asemakaava ja asemakaavan muutos Valtuusto 36 15.06.2015 T 7 Pähkinälehdon laajennuksen, osan A, asemakaava ja asemakaavan muutos 652/10.02.03/2014 MAAJAOS 19 Maankäyttöjaosto 18.3.2015 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Jarkko Lyytinen,

Lisätiedot

OMRÅDESEFFEKTIVITET OCH EXPLOATERINGSTALET ALUETEHOKKUUS JA TEHOKKUUSLUKU. k-m² eª = m². m²-vy

OMRÅDESEFFEKTIVITET OCH EXPLOATERINGSTALET ALUETEHOKKUUS JA TEHOKKUUSLUKU. k-m² eª = m². m²-vy ALUETEHOKKUUS JA TEHOKKUUSLUKU OMRÅDESEFFEKTIVITET OCH EXPLOATERINGSTALET Aluetehokkuusluku (eª) ilmaisee rakennusten kokonaispinta-alan suhteessa maa-alueen pinta-alaan. Tehokkuusluku kuvaa siten kaavoitetun

Lisätiedot

Kaavaprosessi ja käsittelyvaiheet - Planprocess och behandlingsskeden

Kaavaprosessi ja käsittelyvaiheet - Planprocess och behandlingsskeden T 7 Pähkinälehdon laajennus, asemakaava ja asemakaavan muutos T 7 Detaljplan och detaljplaneändring för utvidgning av Hassellunden Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Program för deltagande och bedömning

Lisätiedot

PVO Innopower Oy Kristiinankaupungin merituulivoimapuiston YVA ja uusi suunnitelma MKB och ny plan för en havsvindpark utanför

PVO Innopower Oy Kristiinankaupungin merituulivoimapuiston YVA ja uusi suunnitelma MKB och ny plan för en havsvindpark utanför PVO Innopower Oy Kristiinankaupungin merituulivoimapuiston YVA ja uusi suunnitelma MKB och ny plan för en havsvindpark utanför Kristinestad Matti Kautto, yksikön päällikkö YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN

Lisätiedot

T 7A Pähkinälehdon laajennus osa A, asemakaava ja asemakaavan. T 7A Detaljplan och detaljplaneändring för utvidgning av Hassellunden - del A

T 7A Pähkinälehdon laajennus osa A, asemakaava ja asemakaavan. T 7A Detaljplan och detaljplaneändring för utvidgning av Hassellunden - del A T 7A Pähkinälehdon laajennus osa A, asemakaava ja asemakaavan muutos T 7A Detaljplan och detaljplaneändring för utvidgning av Hassellunden - del A Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Program för deltagande

Lisätiedot

5. OSAYLEISKAAVAN TOTEUTUS 5. GENOMFÖRANDET AV DELGENERALPLANEN

5. OSAYLEISKAAVAN TOTEUTUS 5. GENOMFÖRANDET AV DELGENERALPLANEN 5. OSAYLEISKAAVAN TOTEUTUS 5. GENOMFÖRANDET AV DELGENERALPLANEN 116 5.1 TOTEUTTAMINEN lisäksi jokaisessa laadittavassa asemakaavassa. 5.1 GENOMFÖRANDE generalplanen bör detta beaktas i varje detaljplan

Lisätiedot

8 29.01.2014 42 11.02.2014

8 29.01.2014 42 11.02.2014 Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 8 29.01.2014 42 11.02.2014 Tontinvaraushakemus asumisoikeus- ja vuokra-asuntojen rakentamista varten/avain Yhtiöt / Ansökan om

Lisätiedot

NG 50 Kartanonrinne 0 Asemakaava ja asemakaavan muutos. NG 50 Herrgårdsbrinken Detaljplan och detaljplaneändring

NG 50 Kartanonrinne 0 Asemakaava ja asemakaavan muutos. NG 50 Herrgårdsbrinken Detaljplan och detaljplaneändring NG 50 Kartanonrinne 0 Asemakaava ja asemakaavan muutos NG 50 Herrgårdsbrinken Detaljplan och detaljplaneändring Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Programmet för deltagande och bedömning Päivitetty

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv

KAAVOITUSOHJELMA vv LAIHIAN KUNTA KAAVOITUSOHJELMA vv. 2017 2019 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Planläggningsöversikt. Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 20.5.2015 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 2.6.

Kaavoituskatsaus. Planläggningsöversikt. Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 20.5.2015 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 2.6. Kaavoituskatsaus 2015 Planläggningsöversikt Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 20.5.2015 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 2.6.2015 Hyvä kuntalainen, Bästa kommuninvånare tähän kaavoituskatsaukseen

Lisätiedot

Smart Technology Hub

Smart Technology Hub Vaskiluoto Havainnekuva siitä, minkälaista rakentamista alueelle voisi tulla. Kuvan tarkoitus on havainnollistaa rakentamisen tapaa ja mittakaavaa, minkä vuoksi kuvassa ei ole esitetty rakennusten eteen

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eriksnäs osayleiskaava Delgeneralplan för Eriksnäs. Asukasilta / Invånarkväll klo / kl

Eriksnäs osayleiskaava Delgeneralplan för Eriksnäs. Asukasilta / Invånarkväll klo / kl Eriksnäs osayleiskaava Delgeneralplan för Eriksnäs Asukasilta / Invånarkväll 29.11.2012 klo / kl. 18.00-20.00 Illan ohjelma / Kvällens program 1. Eriksnäsin osayleiskaavoituksen eteneminen / Delgeneralplaneringens

Lisätiedot

S 17 Söderkullan keskustan asemakaavan muutos S 17 Detaljplaneändring för Söderkulla centrum

S 17 Söderkullan keskustan asemakaavan muutos S 17 Detaljplaneändring för Söderkulla centrum S 7 Söderkullan keskustan asemakaavan muutos S 7 Detaljplaneändring för Söderkulla centrum Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Program för deltagande och bedömning 27.6.203 Asia/Ärende 266 / 203 Kaavaprosessi

Lisätiedot

T 9 Taasjärvi IV:n asemakaava T 9 Detaljplan för Tasträsk IV. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Programmet för deltagande och bedömning

T 9 Taasjärvi IV:n asemakaava T 9 Detaljplan för Tasträsk IV. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Programmet för deltagande och bedömning T 9 Taasjärvi IV:n asemakaava T 9 Detaljplan för Tasträsk IV Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Programmet för deltagande och bedömning 3.9.2015 Asia/Ärende /2015 Kaavaprosessi ja käsittelyvaiheet -

Lisätiedot

K 8B Söderkullan yritysalueen, Pähkinälehdon eteläosan ja Tarapotin työpaikka- ja asuinalueiden asemakaava ja asemakaavamuutos

K 8B Söderkullan yritysalueen, Pähkinälehdon eteläosan ja Tarapotin työpaikka- ja asuinalueiden asemakaava ja asemakaavamuutos K 8B Söderkullan yritysalueen, Pähkinälehdon eteläosan ja Tarapotin työpaikka- ja asuinalueiden asemakaava ja asemakaavamuutos K 8B Detaljplan och detaljplaneändring för Söderkulla företagspark, södra

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Ympäristölautakunta päättää asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäväksi 30 päivän ajaksi.

Ympäristölautakunta päättää asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäväksi 30 päivän ajaksi. Ympäristölautakunta 135 09.10.2013 Ympäristölautakunta 159 11.11.2015 Kaupunginhallitus 314 30.11.2015 Vanhan paloaseman ja sen lähiympäristön asemakaavan muutos; Asemakaavan aluerajauksen muuttaminen

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 41 31.01.2012 7 15.01.2013 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle Saariston ja rannikon osayleiskaavan hyväksymispäätöksestä jätetyistä

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA

KAAVOITUSOHJELMA LAIHIAN KUNTA KAAVOITUSOHJELMA 2019-2021 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen mukaisesti

Lisätiedot

Tervetuloa Sipoon Jokilaaksoon! Lisätietoja: www.sipoonjokilaakso.fi

Tervetuloa Sipoon Jokilaaksoon! Lisätietoja: www.sipoonjokilaakso.fi Tervetuloa Sipoon Jokilaaksoon! Sipoon Jokilaakson ja Nikkilän sijainti Helsingin keskustaan 35 km, Porvooseen noin 25 km ja Keravalle noin 10 km Kerava-Porvoo radan varrella Joukkoliikenneyhteydet Nikkilästä

Lisätiedot

Valtuusto S24 Sipoonlahden ranta, asemakaavamuutos 895/ /2014

Valtuusto S24 Sipoonlahden ranta, asemakaavamuutos 895/ /2014 Valtuusto 135 07.11.2016 S24 Sipoonlahden ranta, asemakaavamuutos 895/10.02.03/2014 MAAJAOS 31 Maankäyttöjaosto 15.4.2015 Valmistelija: kaavoituskoordinaattori Pilvi Nummi-Sund, pilvi.nummi-sund(at)sipoo.fi,

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv

KAAVOITUSOHJELMA vv LAIHIAN KUNTA 1 KAAVOITUSOHJELMA vv. 2016 2018 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal

Lisätiedot

T 5 Taasjärvi III:n asemakaava T 5 Detaljplan för Tasträsk III. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Programmet för deltagande och bedömning

T 5 Taasjärvi III:n asemakaava T 5 Detaljplan för Tasträsk III. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Programmet för deltagande och bedömning T 5 Taasjärvi III:n asemakaava T 5 Detaljplan för Tasträsk III Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Programmet för deltagande och bedömning 28.3.2012 Asia/Ärende /2011 Kaavaprosessi ja käsittelyvaiheet

Lisätiedot

Vaasan seudun rakennemalli Strukturmodell för Vasaregionen

Vaasan seudun rakennemalli Strukturmodell för Vasaregionen Vaasan seudun rakennemalli Strukturmodell för Vasaregionen Markku Järvelä 30.1.2014 Millainen seutu tänään? Hurudan är regionen idag? Yhdyskuntarakenne 2012 Samhällsstruktur 2012 Asukkaita / invånare 112

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Planläggningsöversikt 2011-12

Kaavoituskatsaus Planläggningsöversikt 2011-12 Kaavoituskatsaus Planläggningsöversikt 2011-12 Kaavoitusjaosto / Planläggningssektionen 18.1.2012 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 31.1.2012 Valtuusto / Fullmäktige 27.2.2012 Kaavoituskatsaus 2011-2012

Lisätiedot

Rakennuskiellon purkaminen, Sibbesborgin osayleiskaava-alue / Upphävande av byggförbud, Sibbesborgs delgeneralplaneområde

Rakennuskiellon purkaminen, Sibbesborgin osayleiskaava-alue / Upphävande av byggförbud, Sibbesborgs delgeneralplaneområde Kaavoitusjaosto/Planläggnings 108 12.12.2012 sektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel 10 15.01.2013 sen Maankäyttöjaosto/ 100 27.11.2017 Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel 323 12.12.2017

Lisätiedot