KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2012"

Transkriptio

1 KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2012 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/2013 Anne Åkerberg ISSN

2 TIIVISTELMÄ Tässä julkaisussa on käsitelty Kymijoen alaosan kuormitusta ja vedenlaatutuloksia vuodelta Vedenlaatuseurannassa käytettiin velvoitetarkkailutulosten rinnalla Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen vedenlaatutuloksia Kymijoen alaosalta. Teollisuuden kuormitus oli selvästi pienempää kuin edellisvuonna. Kuormitus väheni selvästi Anjalan Stora Ensolla. Kiintoaine- ja fosforikuormitus väheni myös UPM Kymin tehtailla. Myllykoski Paper lopetti toimintansa vuoden 2011 lopussa. Teollisuuden kuormitus pysyi luparajojen puitteissa. Kymijoen alaosan asumajätevesien kuormitus oli pienempää kuin vuonna 2011 fosforia lukuun ottamatta. Mäkikylän kuormitus oli kasvanut. Akanojan hapenkulutus ja typpikuormitus oli vähentynyt. Huhdanniemen kuormitus pieneni edellisvuodesta. Halkoniemen kuormitus kasvoi hieman. Halko- ja Huhdanniemen jätevedet on suurimmaksi osaksi johdettu siirtoviemärillä Kotkaan puhdistettavaksi syksystä 2010 lähtien. Halko- ja Huhdanniemen puhdistamot ovat toiminnassa vain tulvatilanteissa. Kaikilla puhdistamoilla oli vuonna 2012 luparajojen ylityksiä. Piste- ja hajakuormituksen vaikutus näkyy Kymijoen vedenlaadussa Rapakosken ja Hurukselan välillä. Kuormituksen vaikutus näkyi selvimmin ammoniumtyppipitoisuuden nousussa, mutta myös fosforipitoisuuden, sähkönjohtavuuden, alkaliteetin, kiintoainepitoisuuden, sameuden ja bakteerimäärien kasvussa. Ammoniumtypen keskiarvopitoisuus kolminkertaistui Rapakosken ja Hurukselan välillä. Jätevesien aiheuttama ammoniumtyppipitoisuuden ja sähkönjohtavuuden nousu on selvempää pienempien virtaamien aikaan. Yli kolmasosa Kymijoen kokonaisfosforipitoisuuden noususta Rapakosken ja Hurukselan välillä aiheutui pistekuormituksesta luvulla tapahtunut fosforin pistekuormituksen väheneminen näkyy Hurukselan fosforipitoisuuksissa, jotka ovat 2000-luvulla olleet aikaisempaa pienempiä. Kiintoainepitoisuuden kasvu välillä Rapakoski - Huruksela johtuu pääasiassa hajakuormituksesta. Jätevesien osuus mereen menevästä kokonaiskuormituksesta oli aiempaa pienempi pääasiassa suurista virtaamista johtuen, mutta myös pistekuormituksen pienentymisellä on osuutensa. Ravinnesuhteiden perusteella fosfori on Kymijoen minimiravinne. Kymijoen vesi oli hygieeniseltä laadultaan uimavedeksi soveltuvaa. Ulosteperäistä saastumista kuvaavia indikaattoribakteereja (E. coli ja suolistoperäiset enterokokit) esiintyi vähiten Rapakoskella ja eniten Hurukselassa.

3 SISÄLTÖ Tiivistelmä Sisällys sivu 1 Johdanto 1 2 Menetelmät 2 3 Sää ja virtaama 2 4 Vesistökuormitus Pistekuormitus Kokonaiskuormitus 7 5 Tulokset Happitilanne Sameus ja kiintoaine Sähkönjohtavuus, happamuus ja puskurikyky Orgaaninen aines Fosfori Typpi Typpi-fosfori -suhde Muut kemialliset yhdisteet Veden hygieeninen laatu 19 6 Yhteenveto 21 Viitteet 23 Liitteet Liite 1 Kartta: Kymijoen vedenlaadun seurantapaikat ja kuormittajat Liite 2 Kymijoen alaosan velvoitetarkkailujen näytepisteet ja koordinaatit sekä analyysien määritysmenetelmät Liite 3 Säätiedot Kouvolan Anjalassa 2012 Liite 4 Kymijoen virtaamat 2012 Liite 5 Kymijoen pistekuormitus 2012 Liite 6 Ainevirtaamien laskentamenetelmä ja Kymijoen ainevirtaamat mereen vuonna 2012 Liite 7 Kymijoen jokihaarojen kuukausittaiset ainevirtaamat mereen 2012 Liite 8 Vedenlaatutulokset 2012

4 JOHDANTO Kymijoen alaosan (Pyhäjärvi-Suomenlahti) ja sen edustan merialueen kuormittajilla on Itä- Suomen ympäristölupaviraston määräämä velvoite tarkkailla kuormituksen vaikutuksia vastaanottavassa vesistössä. Velvoite on toteutettu kuormittajien yhteistarkkailuna, jossa käytännön vesistötutkimuksista on vastannut Kymijoen vesi ja ympäristö ry. Kymijoen yhteistarkkailuun osallistuivat vuonna 2012 seuraavat kuormittajat (kartta liite 1): UPM Kymmene Oyj, Voikkaa Voikkaan paperitehdas, lopettanut 6/06 UPM Kymmene Oyj, Kymi Kymin paperitehdas Kuusanniemen sulfaattisellutehdas Kouvolan kaupunki Akanojan puhdistamo Mäkikylän puhdistamo UPM, Myllykoski Myllykosken paperitehdas, lopettanut 12/11 Kymen Vesi Oy Halkoniemen puhdistamo, lopettanut 8/10* Huhdanniemen puhdistamo, lopettanut 9/10* Stora Enso Publication Papers Oy Ltd Anjalan paperitehdas Stora Enso Ingerois Oy Inkeroisten kartonkitehdas Sonoco-Alcore Oy Karhulan kartonkitehdas *toiminnassa tulvatilanteissa Suoraan merialueelle jätevetensä purkavien kuormittajien yhteistarkkailu ja Kymijoen vaikutukset merialueella käsitellään erillisessä julkaisussa (Mänttäri 2013). Tarkkailu perustuu Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen (KAS) hyväksymään tarkkailuohjelmaan (Dnro 0498Y ). Ohjelman mukaan vuoden 2012 vesistötarkkailuun kuului: - kuukausittainen vedenlaatuseuranta viidellä tutkimuspisteellä: Rapakoski, Huruksela, Ahvenkoski, Kokonkoski ja Karhula (kartta liite 1, koordinaatit liite 2). Näistä Hurukselan näytepiste kuuluu mukaan kansainväliseen GEMS ohjelmaan (Global Environmental Monitoring System), minkä vuoksi ko. paikalla on normaalia laajempi analyysivalikoima. - Tammijärven klorofylli-a tutkimus (näytteet jäivät vuonna 2012 ottamatta) Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/2013

5 2 MENETELMÄT Fysikaalis-kemialliset määritykset sekä bakteerimääritykset tehtiin pääosin voimassaolevien SFS-standardien mukaan (liite 2). Analyysit tehtiin KCL Kymen Laboratorio Oy:ssä. 3 SÄÄ JA VIRTAAMA Vesivuosi 2012 muistetaan poikkeuksellisen runsaista sateista ja lukuisista tulvista. Tammikuussa satoi runsaasti lunta. Helmikuu oli tavanomaista kylmempi (kuva 1, liite 3). Maaliskuu oli keskimääräistä lämpimämpi. Ennen maaliskuun puoltaväliä lumet alkoivat sulaa. Huhtikuun alun kylmät säät pysäyttivät lumien sulamisen ja toivat lisää lunta. Tammi-huhtikuussa järvien jäät olivat tavanomaista ohuempia ja rakenteeltaan heikkoja. Ennen huhtikuun puoliväliä sää taas lämpeni ja sulaminen jatkui (Suomen ympäristökeskus 2012). Jäät lähtivät maan eteläosan järvistä huhtikuun lopussa eli keskimääräiseen aikaan. Toukokuussa satoi runsaasti. Heinäkuun lopun helteet nostivat veden lämpötilat kesäisiin lukemiin. Syyskuussa satoi hyvin runsaasti, yli kaksinkertaisesti tavanomaiseen nähden. Koko loppuvuosi oli sateinen. Marraskuun alku oli lauha, mutta marras-joulukuun vaihteessa sää kylmeni ja vesistöt alkoivat jäätyä. Joulukuu oli kylmä ja sateet tulivat pääosin lumena, kuukauden lopussa myös vetenä, mutta lumipeite säilyi. Järvet saivat jääpeitteen joulukuun alussa, suurten järvien selät jouluun mennessä. Kuva 1. Eri kuukausien keskilämpötilat ( C) ja sademäärät (mm) vuonna 2012 sekä vastaavat pitkän ajanjakson ( ) keskiarvot Kouvolan Anjalassa. Lähde: Ilmatieteen laitos. Kymijoen virtaamat olivat koko vuoden keskimääräistä suurempia, marraskuussa yli kaksinkertaisia keskimääräiseen verrattuna (kuva 2). Virtaamat olivat suurempia kuin koskaan aiemmin Kymijoen tarkkailun aikana. Vuoden maksimivirtaama mitattiin (Kuusankoski 586 m 3 /s). Vuoden minimivirtaama (338 m 3 /s) mitattiin jouluaattona. Vuoden 2012 keskivirtaama oli Kuusankoskella 476 m 3 /s (MQ m 3 /s) (liite 4). 2 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/2013

6 Vuonna 2012 Kymijokisuun eri jokihaarojen keskivirtaamien mukaan länsihaarojen kautta virtasi Suomenlahteen hieman enemmän Kymijoen vettä (MQ Ahvenkoski + Pyhtää = 247 m 3 /s) kuin itähaarojen kautta (MQ Koivukoski + Korkeakoski = 237 m 3 /s) (liite 4). Kuva 2. Kymijoen virtaama (m³/s) Kuusankoskella vuonna 2012 ja pitkällä ajanjaksolla (vasen kuva). Kymijoen vuoden 2012 kuukausikeskivirtaaman prosenttiosuus ajanjakson keskiarvosta. Lähde: Ympäristöhallinnon Hertta-tietojärjestelmä. 4 VESISTÖKUORMITUS 4.1 PISTEKUORMITUS Teollisuus ja kunnat laskivat Kymijokeen jätevesiä vuonna 2012 keskimäärin m 3 /vrk, jossa oli happea kuluttavaa orgaanista ainetta (BOD 7 ) noin 750 kg/vrk, kemiallisena hapenkulutuksena mitattuna (COD Cr ) kg/vrk, typpeä noin kg/vrk, fosforia 44 kg/vrk ja kiintoainetta kg/vrk (liite 5). Teollisuuden kuormitus oli selvästi pienempää kuin edellisvuonna (kuva 3). Kuormitus väheni selvästi Anjalan Ensolla. Kiintoaine- ja fosforikuormitus väheni myös Kymin tehtailla. Myllykoski Paper lopetti toimintansa vuoden 2011 lopussa ja vuonna 2012 kuormitusta tuli hieman tehdaskiinteistöltä, voimalaitokselta ja kaatopaikalta. Verrattaessa kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen, teollisuuden kuormitus on typpeä lukuun ottamatta vähentynyt. Lupaehtojen osalta (ISY 77/07/01, , VaHO , KHO ) UPM- Kymmene Kymin kuormitus alitti selvästi sekä kuukausikeskiarvon että vuosikeskiarvon mukaiset luparajat (kuva 4). Myllykoski Paper Oy:n kuormitus alitti selvästi kaikki luparajat (ISY 122/05/1, , KHO ). Stora Enson Anjalan tehtailla kuormitus oli luparajojen mukaista (ISY 61/06/1, ). Typen kuukausitavoitearvo ylittyi seitsemänä kuukautena. Myös typen vuositavoitearvo ylittyi (kuva 5). COD:n vuorokausitavoitearvossa ei ollut ylityksiä. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/2013 3

7 Kuva 3. Kymijoen alaosan puunjalostusteollisuuden jätevesikuormituksen happea kuluttavan aineksen (BOD 7 ja COD Cr ) ja kiintoainekuormituksen (kg/vrk) kehitys sekä ravinnekuormituksen (kok.fosfori ja typpi, kg/vrk) kehitys vuosina Kuormitus väheni selvästi edellisvuodesta. Lähde: Kaakkois-Suomen ELY-keskus (KAS). Sonoco-Alcore Oy:n varsinaiset prosessijätevedet johdetaan Kymen Veden Mussalon puhdistamolle. Sonoco-Alcorella on luparaja vain Kymijokeen johdettavien tiivistevesien COD Cr kuormitukselle. Kuormitus oli lupaehtojen mukaista (kuva 6). Kymijoen alaosan asumajätevesien kuormitus oli pienempää kuin vuonna 2011 fosforia lukuun ottamatta (kuva 7, liite 5). Mäkikylän kuormitus oli kasvanut. Puhdistamon laajennus valmistui vuonna Kesäkuusta 2012 lähtien pumpattiin aiemmin Akanojan puhdistamolle johdetut idästä tulevat Valkealan viemärivedet Mäkikylän puhdistamolle. Akanojan hapenkulutus ja typpikuormitus oli vähentynyt. Huhdanniemen kuormitus pieneni edellisvuodesta. Halkoniemen kuormitus kasvoi hieman. Halko- ja Huhdanniemen jätevedet on suurimmaksi osaksi johdettu siirtoviemärillä Kotkaan puhdistettavaksi syksystä 2010 lähtien. Halko- ja Huhdanniemen puhdistamot ovat toiminnassa vain lumien 4 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/2013

8 sulamisaikaan tai muissa vastaavissa runsasvetisissä tilanteissa. Vuonna 2012 laitoksia käytettiin maalis-toukokuussa ja syys-marraskuussa. Kuva 4. UPM-Kymmene Kymin BOD7-, COD Cr -, fosfori-, typpi- ja AOX-kuormitus (kg/vrk) kuukausija vuosikeskiarvoina vuonna Kuvissa on esitetty myös vesistökuormituksen kuukausi- ja vuosiluparajat. Kuormitus oli lupaehtojen mukaista. Lähde: KAS/ VAHTI-tietojärjestelmä. Taulukossa 1 on esitetty Kymijoen alaosan yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden osalta poikkeamat lupaehdoista (sekä pitoisuusylitykset että puhdistustehoalitukset). Vastilan puhdistamo käsitteli alle 100 henkilön jätevedet, joten se ei tarvinnut ympäristölupaa. Vastilan puhdistamon toiminta loppui tammikuussa Kaikilla lupavelvollisilla puhdistamoilla oli vuonna 2012 luparajojen ylityksiä. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/2013 5

9 Kuva 5. Stora Enso Oyj Anjalan tehtaiden BOD 7 -, COD Cr -, fosfori- ja typpikuormitus kuukausi- ja vuosikeskiarvoina (kg/vrk) vuonna Lisäksi kuvissa on kuukausi- ja vuosiluparajat. Typen osalta kyseessä on tavoitearvo. Typen kuukausitavoitearvo ylittyi useasti. Myös typen vuositavoitearvo ylittyi. Lähde: KAS/VAHTI. Kuva 6. Sonoco-Alcore Oy:n Karhulan kartonkitehtaan COD Cr kuormitus (kg/vrk) Kymijokeen kuukausi- ja vuosikeskiarvoina vuonna Lisäksi kuvassa on esitetty kuukausi- ja vuosiluparaja COD Cr vesistökuormitukselle. Kuormitus oli lupaehtojen mukaista. Lähde: KAS/VAHTI. 6 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/2013

10 Kuva 7. Kymijokeen laskettavien yhdyskuntajätevesien happea kuluttavan aineksen (BOD 7 ATU), kiintoaine- sekä ravinnekuormituksen (kok.fosfori ja typpi) kehitys (kg/vrk) vuosina Kuormitus väheni edellisvuodesta fosforia lukuun ottamatta. Huom. kokonaisfosfori luetaan Y2- akselilta. Lähde: Kymijoen vesi ja ympäristö & KAS/VAHTI. Taulukko 1. Kymijoen alaosan yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden osalta ne vuoden 2012 tarkkailujaksot, jolloin poikettiin voimassa olevista luparajoista. Puhdistamo Jaksoja BOD 7 ATU Kokonaisfosfori (kpl) pitoisuus (mg/l) reduktio % pitoisuus (mg/l) reduktio % Akanoja 4 I, III I, III, IV I, III I, III, IV Mäkikylä 4 II II I, II, III II Halkoniemi 2 I Huhdanniemi 2 Puhdistamo Jaksoja Kiintoaine COD Cr pitoisuus (mg/l) reduktio % pitoisuus (mg/l) reduktio % Akanoja 4 III IV IV Mäkikylä 4 II Halkoniemi 2 I Huhdanniemi 2 II II 4.2 KOKONAISKUORMITUS Kymijoki kuljetti Suomenlahteen vuonna 2012 noin tonnia kiintoainetta, tonnia typpeä ja 297 tonnia fosforia. Ainevirtaamien laskentamenetelmä ja vuoden 2012 ainevirtaamat ovat liitteessä 6. Eri jokihaarojen kuukausittaiset ainevirtaama-arvot ovat liitteessä 7. Pyhtään haarasta ei oteta yhteistarkkailuohjelman yhteydessä näytteitä. Sen osuutena kokonaisainevirtaamasta on käytetty vuoden 1992 arvoa 2 %. Ainevirtaamien laskemisessa analyysituloksina käytettiin sekä Kymijoen vesi ja ympäristön että Kaakkois- Suomen ELY-keskuksen (KAS) tuloksia. Kymijoen ainevirtaamat olivat vuonna 2012 suurempia kuin edellisinä vuosina. Viimeksi ainevirtaamat olivat näin suuria vuonna 2008 ja sitä ennen 80-luvun lopulla. Vuonna 2012 ainevirtaamat olivat suurimmillaan syyssateiden jälkeen (kuva 1) ja suurien virtaamien Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/2013 7

11 (kuva 2) aikaan loka-marraskuussa sekä lumien sulamisaikaan huhtikuussa (kuva 8). Pienimmillään kiintoaine- ja fosforivirtaamat olivat helmi-maaliskuussa, jolloin maa oli jäässä ja virtaamat olivat alhaisempia. Typpivirtaamat olivat pienimpiä syyskuussa. Kuva 8. Kymijoen kiintoaine- (t/vrk), fosfori- ja typpivirtaama (kg/vrk) Suomenlahteen (pois lukien Pyhtään haara) eri kuukausina vuonna Ainevirtaamat olivat suurimmillaan suurien virtaamien ja syyssateiden aikaan loka-marraskuussa sekä lumien sulamisaikaan huhtikuussa. Aineisto: Kymijoen vesi ja ympäristö & KAS. 8 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/2013

12 Hajakuormituksen osuus voidaan karkeasti arvioida vähentämällä mereen joutuvista ainemääristä tunnetut tekijät eli yläpuolisesta vesistöstä tuleva kuormitus ja Kymijoen alaosalle johdettu pistekuormitus (kuva 9). Yläpuolisesta vesistöstä tuleva kuormitus on arvioitu Kuusankosken keskivirtaaman ja Rapakosken analyysitulosten avulla. Kuormituksen laskentamenetelmä on liitteessä 6. Tässä hajakuormituksen laskentatavassa oletetaan, että Kymijoen suuren virtaaman takia sedimentaatio, ravinteiden sitoutuminen ja häviöt ilmakehään ovat vähäisiä. Koska näitä prosesseja jossain määrin tapahtuu, saatu tulos saattaa hieman aliarvioida hajakuormituksen osuutta. Laskelmien mukaan vuonna 2012 Kymijoen mereen kuljettamista ainemääristä 1 % kiintoaineesta ja 5-6 % fosforista sekä typestä oli peräisin Kymijoen alaosan pistekuormituksesta. Jätevesien osuus kuormituksesta oli aiempaa pienempi pääasiassa suurista virtaamista johtuen, mutta myös pistekuormituksen pienentymisellä on osuutensa. 5 TULOKSET Velvoitetarkkailun analyysitulokset ovat liitteessä 8. Velvoitetarkkailutulosten lisäksi seuraavassa tulosten tarkastelussa on käytetty Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen (KAS) tuloksia (Huruksela ja Kokonkoski 11 näytteenottokertaa sekä Ahvenkoski 21 kertaa vuonna 2012). 5.1 HAPPITILANNE Kymijoen veden happitilanne oli vuonna 2012 edellisten vuosien tapaan hyvä metrin syvyydessä. Alueelliset erot olivat vähäisiä (kuva 10). Sen sijaan happipitoisuuden ajallinen vaihtelu oli selvästi havaittavissa (kuva 11). Happipitoisuus oli pienimmillään lämpimän veden aikaan elokuussa. Vähimmillään happea oli Kymijoen vedessä 8,5 milligrammaa litrassa. Korkeimpia happipitoisuudet ovat yleensä Kokonkoskella, jonka yläpuolella on vettä hyvin hapettava koskijakso. 5.2 SAMEUS JA KIINTOAINE Sameuden ja kiintoainepitoisuuden vaihtelu on sidoksissa eroosion voimakkuuteen. Näin ollen maksimiarvot esiintyvät yleensä kevätylivalumien aikana ja sadekausien jälkeen. Valumatilanne määrää pitkälle erityisesti vallitsevan sameustason. Kiintoainepitoisuuteen vaikuttaa myös perustuotanto itse joessa ja sen yläpuolisessa järvivesistössä. Kymijoen vesi oli vuonna 2012 sameimmillaan lokakuussa runsaiden sateiden ja huhtikuussa lumiensulamisen seurauksena (kuva 12). Maaliskuun pakkasilla vesi oli kirkkainta, alle 2 FTU. Kymijoen vesi oli yleisesti tarkasteltuna lievästi sameaa, Rapakoskella hieman muita kirkkaampaa ja Ahvenkoskella sameampaa (kuva 13). Veden kiintoainepitoisuudessa näkyi eroosiovaikutuksen lisäksi kesäisen perustuotannon kiintoainepitoisuutta kohottava vaikutus. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/2013 9

13 Kuva 9. Eri kuormittajien suhteelliset osuudet (%) Kymijoen Suomenlahteen kuljettamasta kiintoaine-, kokonaisfosfori- ja typpikuormituksesta vuonna Hajakuormitus sekä teollisuus- ja yhdyskuntakuormitus on eritelty Kymijoen alaosan osalta. Kymijoen yläosan osuus kuvaa tutkimusalueen yläpuolelta tulevaa kokonaiskuormitusta. 10 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/2013

14 Kuva 10. Happipitoisuus (mg/l) ja hapen kyllästysaste (%) Kymijoen viidellä näytepisteellä vuonna Neliöt alhaalta ylöspäin ovat pienin arvo, mediaani ja suurin arvo. Ympyröiden väliin sijoittuu 80 % havainnoista. Erot eri näyteasemien välillä olivat pieniä. Aineisto: Kymijoen vesi ja ympäristö & KAS. Kuva 11. Happipitoisuus (mg/l) ja hapen kyllästysaste (%) Kymijoessa eri kuukausina vuonna Kuvassa on näytepisteiden tulosten kuukausikohtainen keskiarvo sekä pienin ja suurin arvo. Happipitoisuuden ajallinen vaihtelu oli selvästi havaittavissa; pitoisuudet olivat pienimmillään elokuussa. Aineisto: Kymijoen vesi ja ympäristö & KAS. Kuva 12. Kymijoen veden kiintoainepitoisuus (mg/l) ja sameus (FTU) eri kuukausina vuonna Kuvassa on esitetty kaikkien viiden näytepisteen tulosten kuukausikohtainen keskiarvo sekä pienin ja suurin arvo. Suurimmillaan arvot olivat huhti- ja lokakuussa. Aineisto: Kymijoen vesi ja ympäristö & KAS. Kymijoen veden sameus kohosi Rapakosken ja Hurukselan välillä noin 1,8 FTU ja kiintoainepitoisuus 1,2 mg/l (keskiarvo) vuonna 2012 (kuva 13). Vuoden 2012 kuormitustietojen perusteella teollisuuden ja yhdyskuntien kiintoainekuormitus selittää Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/

15 kiintoainepitoisuusnoususta vain 0,05 mg/l (kuormitus/keskivirtaama). Näiden lukujen perusteella kiintoainepitoisuuden nousu Rapakosken ja Hurukselan välillä aiheutuu ensisijaisesti hajakuormituksesta. Kuva 13. Veden kiintoainepitoisuus (mg/l) ja sameus (FTU) Kymijoen viidellä näytepisteellä vuonna Neliöt alhaalta ylöspäin ovat pienin arvo, mediaani ja suurin arvo. Ympyröiden väliin sijoittuu 80 % havainnoista. Vesi oli kirkkainta Rapakoskella ja Ahvenkoskella sameinta sekä kiintoainepitoisuudeltaan suurinta. Aineisto: Kymijoen vesi ja ympäristö & KAS. 5.3 SÄHKÖNJOHTAVUUS, HAPPAMUUS JA PUSKURIKYKY Jätevesien sisältämät ionit nostavat Kymijoen sähkönjohtavuutta. Tämä on näkynyt sähkönjohtavuuden nousuna Rapakosken ja Hurukselan välillä (kuva 14). Vuoden 2012 keski-arvojen mukaan sähkönjohtavuus nousi tällä välillä vain 0,5 ms/m suurten virtaamien laimentaessa jätevesiä. Mitä vähemmän joessa virtaa vettä, sitä voimakkaampi on jätevesien sähkönjohtavuutta kohottava vaikutus välillä Rapakoski-Huruksela. Kuva 14. Kymijoen veden sähkönjohtavuus (ms/m) viidellä eri näytepisteellä vuonna Neliöt alhaalta ylöspäin ovat pienin arvo, mediaani ja suurin arvo. Ympyröiden väliin sijoittuu 80 % havainnoista. Sähkönjohtavuus eri kuukausina -kuvassa on esitetty näytepisteiden tulosten kuukausikohtainen keskiarvo sekä pienin ja suurin arvo. Sähkönjohtavuus nousee välillä Rapakoski Huruksela. Aineisto: Kymijoen vesi ja ympäristö & KAS. Veden ph-arvon keskiarvo oli kaikilla näyteasemilla lähes neutraali (kuva 15). Yleisesti ottaen Kymijoen veden ph on alhaisimmillaan huhtikuussa, jolloin vesistöihin valuu lumien sulamisvesiä, mutta vuonna 2012 eroa ei juuri ollut. Happamuus vaihteli pienissä rajoissa; 12 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/2013

16 80 % ph-arvoista oli välillä 6,8-7,2. Perustuotannon vaikutus näkyy yleensä ph-arvojen lievänä kohoamisena tuotantokauden aikana. Kuva 15. Kymijoen veden ph-arvo viidellä eri näytepisteellä vuonna Merkinnät: kts. kuva 14. ph-arvoissa ei juuri ollut eroa eri näytepisteillä ja eri ajankohtina. Aineisto: Kymijoen vesi ja ympäristö & KAS. Kymijoen veden puskurikyky eli alkaliniteetti oli vuonna 2012 hyvä, noin 0,26 mmol/l. Kuormitetulla alueella jätevesikuormitus yleensä nostaa puskurikykyä, mutta suurten virtaamien vuonna 2012 ero oli pieni (kuva 16). Alkaliniteetin kohoaminen Rapakosken ja Hurukselan välisellä alueella vastaa hyvin sähkönjohtavuuden nousua (vrt. kuva 14). Koko käytettävissä olevan vuoden 2012 aineiston (n=88) perusteella sähkönjohtavuuden ja alkaliniteetin välinen korrelaatiokerroin oli 0,60. Kuva 16. Kymijoen veden alkaliniteetti (mmol/l) viidellä eri näytepisteellä vuonna Merkkien selitykset, kts. kuva 14. Alkaliniteetti nousi vain vähän välillä Rapakoski Huruksela. Aineisto: Kymijoen vesi ja ympäristö & KAS. 5.4 ORGAANINEN AINES Orgaanisen eli eloperäisen aineksen pitoisuutta arvioitiin kolmen eri parametrin, väriluvun, kemiallisen hapenkulutuksen (COD Mn ) ja orgaanisen kokonaishiilen (TOC) avulla. Näistä muuttujista vahvin korrelaatio oli vuoden 2012 aineiston perusteella COD:n ja värin välillä, r=0,82 (n=93). Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/

17 Kymijoen orgaanisen aineen määrä lisääntyi hieman Rapakosken ja Hurukselan välillä (kuva 17). Ahvenkoskella arvot olivat hieman korkeampia kuin Hurukselassa. Hurukselasta muihin jokihaaroihin keskiarvot pysyivät jokseenkin samoina. Suurimmillaan orgaanisen aineen määrät olivat lokakuussa syyssateiden jäljiltä. Kuva 17. COD Mn -arvo (mgo2/l), veden väriluku (mgpt/l) ja TOC-arvo (mg/l) Kymijoen viidellä näytepisteellä vuonna Neliöt ovat alhaalta ylöspäin pienin arvo, mediaani ja suurin arvo. Ympyröiden väliin sijoittuu 80 % havainnoista. Oikeanpuoleisissa kuvissa on esitetty vastaavien parametrien vaihtelu eri kuukausina vuonna 2012 eli kuvassa on kuukausittain kaikkien viiden näytepisteen tulosten keskiarvo sekä pienin ja suurin arvo. Orgaanisen aineen määrät olivat Rapakoskella hieman muita näytepisteitä pienempiä ja Ahvenkoskella hieman muita suurempia. Suurimmat orgaanisen aineen arvot mitattiin lokakuussa. Aineisto: Kymijoen vesi ja ympäristö & KAS. 14 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/2013

18 5.5 FOSFORI Kymijoen kokonaisfosforipitoisuus nousi Rapakosken ja Hurukselan välillä vuonna 2012 keskiarvojen mukaan 3,2 μg/l. Kuormitus- ja virtaamatietojen perusteella pistekuormituksen osuus pitoisuusnoususta oli reilu kolmasosa (1,1 µg/l). Välille Huruksela Ahvenkoski laskevat peltovaltaisten alueiden läpi kulkevat Tallus- ja Teutjoki ja tällä välillä fosforipitoisuus nousi jopa 9,0 µg/l. Rapakoskella fosforipitoisuus on pysynyt samalla tasolla vuodesta 1992 eli ollut noin µg/l. Hurukselassa fosforipitoisuus oli vielä 1990-luvulla µg/l, vuodesta 2001 noin µg/l. Vuonna 2012 Hurukselan fosforitulosten mediaani oli aiempaa pienempi, vain 12,0 µg/l, kun se Rapakoskella oli 12,5 µg/l (kuva 18). Erittäin vähävetisenä vuonna 2003 pistekuormituksen vaikutus näkyi hieman selvemmin, pitoisuuden ollessa 20 µg/l. Pistekuormituksen aiheuttama pitoisuusnousu on laskenut vuosien tasosta 6-7 µg/l tasoon 2-3 µg/l, ja erittäin runsasvetisenä vuonna 2012 siis vain 1 µg/l. Korkeimmat fosforipitoisuudet mitattiin Ahvenkosken haarassa lokakuussa (kuva 18). Fosforipitoisuudella on yleensä selvä korrelaatio kiintoainepitoisuuden kanssa, ja nytkin niiden välinen riippuvuus oli vahva (r=0,76, n=103). Kymijoen vedessä oli vähiten fosforia helmi-maaliskuussa. Kuva 18. Kymijoen veden fosforipitoisuus (µg/l) viidellä eri näytepisteellä vuonna Neliöt ovat alhaalta ylöspäin pienin arvo, mediaani ja suurin arvo. Ympyröiden väliin sijoittuu 80 % havainnoista. Kokonaisfosfori eri kuukausina -kuvassa on esitetty kaikkien viiden näytepisteen tulosten kuukausikohtainen keskiarvo sekä pienin ja suurin arvo. Fosforipitoisuudet olivat suurimpia Ahvenkoskella. Pitoisuus oli suurin lokakuussa. Aineisto: Kymijoen vesi ja ympäristö & KAS. Liukoisen fosforin osuus kokonaisfosforista oli reilu kolmannes, osuus oli hieman suurempi kuin edellisenä vuonna. Pitoisuus puolitoistakertaistui eli nousi keskiarvojen mukaan välillä Rapakoski - Huruksela 1,9 μg/l. Huruksela - Ahvenkoski välillä pitoisuus nousi 2,7 µg/l (kuva 19). Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/

19 Kuva 19. Kymijoen veden liukoisen kokonaisfosforin pitoisuus (µg/l) viidellä eri näytepisteellä vuonna Merkinnät: kts. kuva 18. Liukoisen fosforin pitoisuus nousi välillä Rapakoski Huruksela - Ahvenkoski. Pitoisuus oli selvästi suurin lokakuussa. Aineisto: Kymijoen vesi ja ympäristö & KAS. 5.6 TYPPI Kymijoen kokonaistyppipitoisuus nousi Rapakosken ja Hurukselan välillä vain noin 47 μg/l (kuva 20). Kokonaistypen pistekuormituksesta aiheutuva pitoisuusnousu oli vuonna 2012 noin 32 μg/l, joten laskennallisesti pistekuormitus aiheutti 2/3 typpipitoisuuden noususta Rapakosken ja Hurukselan välillä. Korkeimmillaan typpipitoisuus oli kaikkien mittauspisteiden keskiarvojen perusteella huhtikuussa lumien sulamisaikaan ja lokakuussa syyssateiden jäljiltä (kuva 20). Kuva 20. Kymijoen veden typpipitoisuus (µg/l) viidellä eri näytepisteellä vuonna Merkinnät: kts. kuva 18. Typpipitoisuus nousi hieman välillä Rapakoski Huruksela - Ahvenkoski. Korkeimmillaan typpipitoisuus oli kaikkien mittauspisteiden keskiarvojen perusteella huhti- ja lokakuussa. Aineisto: Kymijoen vesi ja ympäristö & KAS. Nitraatti-nitriittityppipitoisuus nousi Rapakosken ja Hurukselan välillä 39 µg/l ja 24 µg/l välillä Huruksela Ahvenkoski (kuva 21), ero oli pienempi kuin edellisenä vuonna. Nitraattinitriittitypen pitoisuutta näyttää säätelevän vuodenajat ja niiden mukaan vaihtelevat biokemialliset prosessit sekä valumat enemmän kuin pistekuormitus. Yleisesti pitoisuudet olivat talvella korkeampia ja kesällä matalia perustuotannon käyttäessä nitraattia 16 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/2013

20 tehokkaasti. Pitoisuudet olivat suurimmillaan huhtikuussa lumien sulamisaikaan. Nitraattinitriittitypen osuus kokonaistypestä oli keskimäärin 40 %; samaa suuruusluokkaa kuin edellisinäkin vuosina. Kuva 21. Kymijoen nitriitti+nitraattityppipitoisuus (NO 23 N µg/l) viidellä eri näytepisteellä vuonna Merkinnät: kts. kuva 18. Kesällä pitoisuudet laskivat perustuotannon ottaessa nitraatin käyttöönsä. Aineisto: Kymijoen vesi ja ympäristö & KAS. Jätevesikuormituksen vaikutus näkyy Rapakosken ja Hurukselan välillä selvimmin ammoniumtyppipitoisuuden nousuna. Vuonna 2012 pitoisuusnousu oli suurista vesimääristä johtuen keskimääräistä pienempi, 10 μg/l. Ammoniumtyppipitoisuus kolminkertaistui tällä välillä (kuva 22). Pitoisuus ei noussut Hurukselasta jokihaaroihin, joten joen alaosan hajakuormitus ei nostanut ammoniumtyppipitoisuutta. Ammoniumtyppipitoisuudet olivat suurimmillaan maaliskuussa. Kuva 22. Kymijoen ammoniumtyppipitoisuus (NH 4 -N µg/l) viidellä eri näytepisteellä vuonna Merkinnät: kts. kuva 18. Pitoisuus nousi selvästi välillä Rapakoski Huruksela. Pitoisuus oli suurimmillaan maaliskuussa. Aineisto: Kymijoen vesi ja ympäristö & KAS. 5.7 TYPPI-FOSFORI SUHDE Kymijoen alaosan jätevesikuormituksen vuoksi kuormituksen alapuolella fosforin määrä kasvaa suhteessa typen määrään. Mikäli kokonaisravinteiden painosuhde (kok.n/kok.p) Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/

21 on yli 17, fosfori on levien kasvua rajoittava tekijä, ja mikäli suhde on alle 10, typpi on kasvun minimitekijä (Forsberg ym. 1978). Kokonaisravinnesuhteiden perusteella fosfori on Kymijoen minimiravinne myös kuormitetulla jokialueella. Vuoden 2012 aikana N/P-suhde laski kuormitetulla osalla lokakuun alussa Ahvenkoskella tasolle 14. Yleensä suhde oli yli 17. Rapakoskella suhde oli pienimmilläänkin tasoa 33 (kuva 23). Myös mineraaliravinnesuhteiden perusteella fosfori on selkeästi Kymijoen minimiravinne (kuva 23). Mikäli mineraaliravinteiden painosuhde (NO3+NO2+NH4 -N/liuk. fosfori) on yli 12, pidetään fosforia rajoittavana tekijänä. Mikäli suhde on alle 5, on typpi rajoittava tekijä (Forsberg ym. 1978). Suhde oli vuonna 2012 pienimmillään 13. Kuva 23. Kymijoen kokonaistypen ja fosforin suhdeluku sekä liukoisten typpi- (nitriitti-, nitraatti- ja ammoniumtyppi) ja fosforiyhdisteiden (liukoinen kokonaisfosfori) suhdeluvut eri kuukausina vuonna Ravinnesuhteiden perusteella fosfori on Kymijoen minimiravinne. Aineisto: Kymijoen vesi ja ympäristö. 18 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/2013

22 5.8 MUUT KEMIALLISET YHDISTEET Yhteenveto Kymijoen Hurukselassa vuonna 2012 mitattujen muiden alkuaineiden ja yhdisteiden pitoisuuksista on taulukoissa 2 ja 3 (liite 8.2). Pitoisuudet ovat samaa tasoa kuin edellisvuosina. Taulukko 2. Kymijoen Hurukselan ainepitoisuuksia (n = 23, minimi, maksimi, mediaani, keskiarvo) vuonna Tulokset: Kymijoen vesi ja ympäristö ja KAS. Cl mg/l SO 4 mg/l SiO 2 mg/l Fe g/l Mn g/l min 4,1 8,4 1, max 5,1 9,7 4, med 4,5 9,2 2, ka 4,5 9,1 2, Al g/l Ca mg/l Mg mg/l Na mg/l K mg/l min max med ka ,4 5,3 4,8 4,8 1,4 2,1 1,5 1,5 5,3 7,1 5,9 5,9 1,3 1,7 1,4 1,5 Taulukko 3. Kymijoen Hurukselan raskasmetalli- ja seleenipitoisuudet (μg/l) vuonna Tulokset ovat Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen (KAS) aineistosta (n=11). µg/l Zn Se Ni Pb Cu Cr Cd As Hg min max med ka 1,5 2,5 1,8 1,8 <0,2 <0,2 <0,2 <0,2 0,5 1,0 0,6 0,7 0,10 0,27 0,14 0,15 1,1 1,8 1,2 1,2 0,2 0,6 0,4 0,4 <0,01 0,01 0,01 0,01 0,28 0,39 0,33 0,33 <0,002 0,003 <0,002 0, VEDEN HYGIEENINEN LAATU Uimarantavesien mikrobiologista laatua seurataan ulosteperäistä saastumista kuvaavien indikaattoribakteerien avulla (Escherichia coli ja suolistoperäiset eli fekaaliset enterokokit) (Pitkänen 2008). E. coli -bakteerien ja suolistoperäisten enterokokkien runsas esiintymien uimavedessä on yhteydessä taudinaiheuttajamikrobien esiintymiseen. Voimassa olevien EU-normien (Sosiaali- ja terveysministeriön asetus yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimuksista ja valvonnasta, nro 177/2008) mukaan vesi on hygieeniseltä laadultaan huonontunutta ja voi aiheuttaa uimareille terveydellistä haittaa, mikäli yksittäisen tuloksen perusteella fekaalisia enterokokkeja havaitaan yli 400 pmy/100 ml tai Escherichia coli - bakteereja yli 1000 pmy/100 ml. Kymijoen veden hygieenistä laatua arvioidaan tutkimalla fekaalisten enterokokkien, E. coli bakteerien ja kolimuotoisten bakteerien pitoisuuksia. Kymijoen vesi oli vuonna 2012 hygieeniseltä laadultaan uimavedeksi soveltuvaa. Fekaalisten enterokokkien pitoisuudet jäivät alle raja-arvon 400 pmy/100 ml. Suurimmillaan pitoisuus oli Hurukselassa elokuussa 280 pmy/100 ml. Jokialueen Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/

23 näytepaikkojen enterokokkipitoisuuksien mediaani vuonna 2012 oli 12 pmy/100 ml. Enterokokkeja oli vähiten Rapakoskella ja eniten Hurukselassa (kuva 24). Kuva 24. Fekaalisten enterokokkien pitoisuus (pmy/100 ml) Kymijoen näytepisteillä vuonna Vähiten enterokokkeja oli Rapakoskella. Uimaveden toimenpideraja 400 pmy/100ml ei ylittynyt. Aineisto: Kymijoen vesi ja ympäristö. Myös E. coli -bakteerien määrät jäivät alle raja-arvon 1000 pmy/100 ml. Suurimmillaan pitoisuus oli Hurukselassa elokuussa 610 pmy/100 ml. E. coli -bakteerien määrät olivat pienimpiä Rapakoskella (vuoden tulosten keskiarvo 14 pmy) ja suurimpia Hurukselassa (136 pmy) (kuva 25). Aikaisemmin käytössä olleissa uimavesiasetuksissa (STM 292/96 ja 41/99) uimaveden laadun arvioinnissa otettiin huomioon myös kolimuotoisten bakteerien kokonaismäärä. Kolimuotoisten bakteerien raja-arvona oli pmy/100 ml. Kymijoen näytepisteiden kolimuotoisten bakteerien pitoisuudet ylittivät raja-arvon Hurukselassa elokuussa. Kolimuotoisten bakteerien määrät olivat pienimpiä Rapakoskella ja selvästi suurimpia Hurukselassa (kuva 26). 20 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/2013

24 Kuva 25. Escherichia colien määrä /100 ml Kymijoen näytepisteillä vuonna Uimaveden toimenpideraja 1000 pmy/100ml ei ylittynyt. Aineisto: Kymijoen vesi ja ympäristö. Kuva 26. Kokonaiskolien määrä pmy /100 ml Kymijoen näytepisteillä vuonna Vähiten kolimuotoisia bakteereja oli Rapakoskella. Aineisto: Kymijoen vesi ja ympäristö. 6 YHTEENVETO Tässä julkaisussa on käsitelty Kymijoen alaosan kuormittajien velvoitetarkkailun vedenlaatutulokset vuodelta Tarkkailu toteutettiin kuormittajien yhteistarkkailuna. Kymijoen alaosan vedenlaadun tarkastelussa käytettiin velvoitetarkkailutulosten lisäksi Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen Kymijokituloksia. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/

25 Kymijoen virtaamat olivat koko vuoden keskimääräistä suurempia, marraskuussa yli kaksinkertaisia keskimääräiseen verrattuna. Virtaamat olivat suurempia kuin koskaan aiemmin Kymijoen tarkkailun aikana. Vesivuosi 2012 muistetaan poikkeuksellisen runsaista sateista ja lukuisista tulvista. Tammikuussa satoi runsaasti lunta. Ennen maaliskuun puoltaväliä lumet alkoivat sulaa. Huhtikuun alun kylmät säät pysäyttivät lumien sulamisen ja toivat lisää lunta. Ennen huhtikuun puoliväliä sää taas lämpeni ja sulaminen jatkui. Jäät lähtivät maan eteläosan järvistä huhtikuun lopussa eli keskimääräiseen aikaan. Toukokuussa satoi runsaasti. Syyskuussa satoi hyvin runsaasti, yli kaksinkertaisesti tavanomaiseen nähden. Koko loppuvuosi oli sateinen. Marraskuun alku oli lauha, mutta marras-joulukuun vaihteessa sää kylmeni ja vesistöt alkoivat jäätyä. Joulukuu oli kylmä ja sateet tulivat pääosin lumena, kuukauden lopussa myös vetenä, mutta lumipeite säilyi. Järvet saivat jääpeitteen joulukuun alussa, suurten järvien selät jouluun mennessä. Jätevesien mukana Kymijoen alaosalle tuli vuonna 2012 keskimäärin 1,3 tonnia typpeä, 44 kiloa fosforia, 2 tonnia kiintoainetta ja 750 kiloa happea kuluttavaa orgaanista ainetta (BOD 7 ) vuorokaudessa. Teollisuuden kuormitus oli selvästi pienempää kuin edellisvuonna ja pysyi luparajojen puitteissa. Kuormitus väheni selvästi Anjalan Ensolla. Kiintoaine- ja fosforikuormitus väheni myös Kymin tehtailla. Myllykoski Paper lopetti toimintansa vuoden 2011 lopussa. Verrattaessa kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen, teollisuuden kuormitus on typpeä lukuun ottamatta vähentynyt. Kymijoen alaosan asumajätevesien kuormitus oli pienempää kuin vuonna 2011 fosforia lukuun ottamatta. Mäkikylän kuormitus oli kasvanut. Akanojan hapenkulutus ja typpikuormitus oli vähentynyt. Huhdanniemen kuormitus pieneni edellisvuodesta. Halkoniemen kuormitus kasvoi hieman. Halko- ja Huhdanniemen jätevedet on suurimmaksi osaksi johdettu siirtoviemärillä Kotkaan puhdistettavaksi syksystä 2010 lähtien. Halko- ja Huhdanniemen puhdistamot ovat toiminnassa vain runsasvetisissä tilanteissa; vuonna 2012 maalis-toukokuussa ja syys-marraskuussa. Kaikilla puhdistamoilla oli vuonna 2012 luparajojen ylityksiä. Kymijoen ainevirtaamat olivat vuonna 2012 suurempia kuin edellisinä vuosina. Viimeksi ainevirtaamat olivat näin suuria vuonna 2008 ja sitä ennen 80-luvun lopulla. Vuonna 2012 ainevirtaamat olivat suurimmillaan syyssateiden jälkeen ja suurien virtaamien aikaan lokamarraskuussa sekä lumien sulamisaikaan huhtikuussa. Laskelmien mukaan vuonna 2012 Kymijoen mereen kuljettamista ainemääristä 1 % kiintoaineesta ja 5-6 % fosforista sekä typestä oli peräisin Kymijoen alaosan pistekuormituksesta. Jätevesien osuus kuormituksesta oli aiempaa pienempi pääasiassa suurista virtaamista johtuen, mutta myös pistekuormituksen pienentymisellä on osuutensa. Laskennallisesti noin 55 % kiintoaine- ja fosforiainemääristä sekä 92 % typpivirtaamista oli peräisin Kuusankosken yläpuolisista vesistöistä. 22 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/2013

26 Pistekuormituksen ja hajakuormituksen vaikutus näkyi edellisvuosien tapaan useimpien mitattujen pitoisuuksien nousuna Rapakosken ja Hurukselan välillä, vaikka pitoisuusnousut eivät olekaan Kymijoessa kovin suuria. Jätevesikuormituksen vaikutus näkyi selvimmin ammoniumtyppipitoisuuden nousussa. Ammoniumtypen keskiarvopitoisuus nousi Rapakosken ja Hurukselan välillä vuonna μg/l, eli pitoisuus kolminkertaistui. Myös sähkönjohtavuus ja fosforipitoisuus nousivat, mutta ei niin selvästi kuin vähävetisempinä vuosina. Kymijoen kokonaisfosforipitoisuus nousi Rapakosken ja Hurukselan välillä vuonna 2012 keskiarvojen mukaan 3,2 μg/l. Kuormitus- ja virtaamatietojen perusteella pistekuormituksen osuus pitoisuusnoususta oli reilu kolmasosa. Hurukselassa fosforipitoisuus oli vielä 1990-luvulla µg/l, vuodesta 2001 noin µg/l. Vuonna 2012 Hurukselan fosforitulosten mediaani oli aiempaa pienempi, vain 12,0 µg/l, kun se Rapakoskella oli 12,5 µg/l. Erittäin vähävetisenä vuonna 2003 pistekuormituksen vaikutus näkyi selvemmin, pitoisuuden ollessa 20 µg/l. Myös alkaliteetti, kiintoainepitoisuus, sameus ja bakteerimäärät kasvoivat Rapakoski Huruksela välillä. Happitilanne on koko joessa hyvä; alhaisin metrin syvyydestä mitattu happipitoisuus oli vuonna ,5 mg/l. Happipitoisuudessa ei juuri ole eroja eri näytepaikkojen välillä. Kymijoen vesi oli hygieeniseltä laadultaan uimavedeksi soveltuvaa. Ulosteperäistä saastumista kuvaavia indikaattoribakteereja (E. coli ja suolistoperäiset enterokokit) esiintyi vähiten Rapakoskella ja eniten Hurukselassa. Kymijoen vedenlaadun muutokset Hurukselan ja Ahvenkosken välillä kuvaavat parhaiten hajakuormituksen vaikutuksia, sillä tällä välillä ei ole pistekuormitusta. Ahvenkoskenhaaraan laskevat valuma-alueiltaan peltovaltaiset Tallus- ja Teutjoki. Sameus, kiintoaine-, fosfori- ja typpipitoisuus olivat korkeimmillaan Ahvenkoskella, erityisesti runsaiden sateiden jälkeen lokakuussa ja lumien sulaessa huhtikuussa. VIITTEET Forsberg, C., Ryding, S.-O., Claesson, A. & Forsberg, A Water chemical analyses and/or algal assay? Sewage effluent and polluted lake water studies. Mitt.Int.Ver.Limnol. 21: Mänttäri, V Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen vedenlaadun yhteistarkkailun yhteenveto vuodelta Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 229/2013. Pitkänen, T Uimavesien mikrobiologinen laatu ja analytiikka. Ympäristö- ja Terveyslehti 2:2008, s Suomen ympäristökeskus Vesitilannekatsaukset. Ympäristöhallinnon www-sivut, > Ympäristön tila > Pintavedet > Ajankohtainen vesi- ja lumitilanne > Kuukausittaiset vesitilannekatsaukset Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 230/

27 LIITTEET 1 Kartta: Kymijoen vedenlaadun seurantapaikat ja kuormittajat 2 Kymijoen alaosan velvoitetarkkailujen näytepisteet ja koordinaatit sekä analyysien määritysmenetelmät 3 Säätiedot Kouvolan Anjalassa Kymijoen virtaamat Kymijoen pistekuormitus Ainevirtaamien laskentamenetelmä ja Kymijoen ainevirtaamat mereen vuonna Kymijoen jokihaarojen kuukausittaiset ainevirtaamat mereen Vedenlaatutulokset 2012

28

29 Jaala Pyhäjärvi Mänty harjun reitti LIITE 1 Mankala Voikkaa UPM-Kymmene Kuusanniemen sulfaattisellutehdas Kuusankoski AKANOJA Keltti Valkealan Solvay Chemicals Finland reitti RAPAKOSKI UPM-Kymmene Kymi Yhdyskuntajätevesien purkupaikka Teollisuusjätevesien purkupaikka Vedenlaadun seuranta-asema Voimalaitos tai pato MÄKIKYLÄ Myllykoski Myllykoski Paper HALKONIEMI ELIMÄKI KIRKONKYLÄ Tallusjoki Anjala Stora Enso Anjalan tehtaat Teutjoki HURUKSELA Muhjärvi HUHDANNIEMI km VASTILA Teutjärvi Hirvikoski Tammijärvi Hirvivuolle Paaskoski Strömfors Loosarinkoski Strömfors Electric PETJÄRVI EDISKOSKI Stockfors AHVENKOSKI PYHTÄÄ kk Struka Ahvenkoskenlahti PERNOO Koivukoski KOKONKOSKI Korkeakoski Sonoco-Alcore KARHULA Kotka Kymijoen alaosan pistekuormittajat, vedenlaadun seuranta-asemat, voimalaitokset ja padot.

30

31 LIITE 2 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a MERKINTÖJEN SELITYKSIÄ HAVAINTOPAIKAT KYMI93 / 001 = Ahvenkoski ( ) KYMI93 / 003 = Keskikoski, länsi KYMI93 / 005 = Alapää KYMI93 / 014 = Kymijoki Kokonkoski 014 ( ) KYMI93 / = Kymijoki Karhula 022:5610 ( ) KYMI93 / = Huruksela ( ) KYMI93 / 045 = Inkeroinen KYMI93 / 046 = Huhdanniemi KYMI93 / 063 = Rapakoski ( ) MÄÄRITYKSET Ilm.lt. = lt = Happi = Sisäinen menetelmä, perustuu kumottuun SFS 3040:1990 Happi-% = Sisäinen menetelmä, perustuu kumottuun SFS 3040:1990 Sameus = SFS-EN ISO 7027:2000 Kiint GF/C = SFS-EN 872:2005 Sähk = SFS-EN 27888:1994 Alkal. = Titrimetrinen, SFS 3005:1981, SFS-EN ISO :1996, mod. ph = SFS 3021:1979 Al = Sis.menetelmä, SFS 5074:1990, kumottu SFS 5502:1990 Väri = SFS-EN ISO 7887:1995 Al = ICP COD Mn = SFS 3036:1981 BOD7 = Sis. menetelmä, per. kumottuun SFS 3019:1979 kok.n = Sis.menetelmä, per. kumot. SFS 3031:1990 N(NO3+NO2) = Sis.menetelmä, per. kumot. SFS 3031:1990 (AK) N(NH4) = SFS 3032:1976 Kok.P = Sisäinen menetelmä, perustuu kumottuun SFS 3026:1986 liuk.p = Sisäinen menetelmä, perustuu kumottuun SFS 3026:1986 Cl = Sis.menetelmä, per. kumottuun SFS-EN ISO :1995 SO4 = Sis.menetelmä, per. kumottuun SFS-EN ISO :1995 SIO2 = Sisäinen menetelmä, perustuu AK menetelmä SIL 001 Fe spek = SFS 3028:1976 Mn = SFS 3033:1976 Fek.str = SFS- EN ISO /00 E.coli = Colilert entero = Enterolert koli36 = Colilert Ca = SFS 3018:1982, SFS 3044:1980 Mg = SFS 3018:1982, SFS 3044:1980 Na = SFS 3017:1982, SFS 3044:1980 K = SFS 3017:1982, SFS 3044:1980 Cr = ICP As = ICP Ni = ICP Zn = ICP Cd = ICP Pb = ICP Cu = ICP AOX = EN 1485 TOC = EN 1484 MUITA MERKINTÖJÄ P = määritys kesken, E = tulos hylätty, < = pienempi kuin,> = suurempi kuin, ~ = noin. Tapiontie 2 C, KOUVOLA Puhelin (05) , Fax (05)

32

33 LIITE 3 Säätila Kouvolan Anjalan säähavaintoasemalla vuonna 2012 Kuukausi Keskilämpötila, o C Anjala Sademäärä, mm Anjala Tammi -5,7-6, Helmi -9, Maalis -0,7-2, Huhti 3,5 3, Touko 11 10, Kesä 13,9 14, Heinä 17,9 17, Elo 14,8 15, Syys 11,5 10, Loka 5,2 5, Marras 2,7-0, Joulu -7,7-4, X/ 4,7 4, Lähde: Ilmatieteenlaitoksen Ilmastokatsaukset 2012

34

35 LIITE 4 Kymijoen virtaaman kuukausikeskiarvot Kuusankoskella ja jokihaaroissa vuonna 2012 Kuusankoski Ahvenkoski Koivukoski Korkeakoski m 3 /s m 3 /s m 3 /s m 3 /s MQ NQ HQ MQ=keskivirtaama, NQ=minimivirtaama, HQ=maksimivirtaama

36

37 LIITE 5 Kymijoen alaosan pistekuormitus vuonna Kuormittaja TEOLLISUUS Jätevesi K-aine BOD 7 COD Cr Kok.P Kok.N m 3 /vrk kg/vrk kg/vrk kg/vrk kg/vrk kg/vrk UPM-Kymmene, Kymi, paperit. ja sulfaattisellut. Myllykoski Paper, paperit. Stora Enso, Anjalan paperi- ja kartonkitehtaat Sonoco-Alcore, Karhulan kartonkit , ,6 4, , Teollisuus yhteensä YHDYSKUNNAT Jätevesi K-aine BOD 7 ATU COD Cr Kok.P Kok.N m 3 /vrk kg/vrk kg/vrk kg/vrk kg/vrk kg/vrk Kuusankoski, Akanoja Kouvola, Mäkikylä Anjala * Halkoniemi * Huhdanniemi 553 5,8 7,3 26 0,1 8, ,5 41 0,3 13 Pyhtää, Vastila 3 0,2 0,04 0,2 0,006 0,05 Yhdyskunnat yhteensä Teollisuus + yhdyskunnat Huom. * Halkoniemen puhdistamoa käytetty alkaen ja Huhdanniemen puhdistamoa alkaen vain suurten virtaamien aikaan lisäksi AOX-kuormitus UPM-Kymmene, Kymiltä: 243 kg/vrk

38

39 LIITE 6 Ainevirtaamien laskenta Vuotuiset ainevirtaamat laskettiin seuraavalla Ekholm ym. (1995) Kymijoen ainevirtaamien laskemisessa käyttämällä menetelmällä: Menetelmä: Vuosittainen kuormitus lasketaan näytteenottojaksojen (1 kuukausi) kuormitusten summana: N i 1 i L c( t ) Q T L = vuosikuorma c(t i ) = ainepitoisuuden keskiarvo kuukaudessa Q[T i ] = kuukauden keskivirtaama N = aikajaksojen lukumäärä eli 12 (kuukautta) i Ekholmin ym. (1995) mukaan em. menetelmä soveltuu hyvin ainevirtaamien laskemiseen Kymijoen kaltaiselle isolle, säännöstellylle joelle. Kymijoen ainevirtaama Suomenlahteen vuonna 2012 laskettuna em. menetelmällä. Kolmen jokihaaran ainevirtaamiin on vielä lisätty Pyhtään haaran osuus (2 % Kymijoen kokonaisainevirtaamista vuoden 1992 tulosten perusteella) Kiintoaine t /v COD Mn t /v Kok.N t /v Kok.P t /v M

40

41 LIITE 7 Kymijoen jokihaarojen ainevirtaamat mereen vuonna Kuukausittaiset ainevirtaamat on laskettu liitteessä 6 esitetyllä tavalla. Tuloksissa on mukana sekä Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n että Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen tulokset. Yhdistyksen näytteet on otettu kerran kuussa. ELY-keskus otti näytteet Hurukselasta ja Koivukoskesta 11 kertaa sekä Ahvenkoskelta 21 kertaa. Ahvenkoskenhaaran ainevirtaamat mereen vuonna 2012 Kiintoaine CODMn Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P Liuk.P Virtaama tn/vrk tn/vrk kg/vrk kg/vrk kg/vrk kg/vrk kg/vrk m3/s 1 104,6 177, ,6 140, ,7 145, ,5 170, ,3 173, ,4 118, ,3 120, ,3 113, ,7 116, ,7 174, ,3 184, ,0 143, ka 116,0 148, Koivukoskenhaaran ainevirtaamat mereen vuonna 2012 Kiintoaine CODMn Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P Liuk.P Virtaama t/vrk t/vrk kg/vrk kg/vrk kg/vrk kg/vrk kg/vrk m3/s 1 53,8 111, ,0 112, ,6 88, ,9 88, ,1 106, ,8 88, ,7 72, ,2 76, ,7 59, ,9 100, ,2 133, ,3 119, ka 56,2 96, Korkeakoskenhaaran ainevirtaamat mereen vuonna 2012 Kiintoaine CODMn Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P Liuk.P Virtaama t/vrk t/vrk kg/vrk kg/vrk kg/vrk kg/vrk kg/vrk m3/s 1 21,0 60, ,8 53, ,4 56, ,9 51, ,9 63, ,1 64, ,8 53, ,7 56, ,4 54, ,6 62, ,7 66, ,5 49, keskiarvo 40,0 57,

42

43 LIITE 8.1 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 1/8 Kymijoki (KYMI93) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Kiint GF/C Sähk Alkal. ph Väri COD Mn kok.n N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P liuk.p E.coli entero koli36 TOC Näytepaikka oc mg/l % FTU mg/l ms/m mmol/l mgpt/l mgo2/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100ml pmy/100ml pmy/100ml mg/l KYMI93 / 063 Rapakoski Klo 08:55; Näytt.ottaja MK; Ilm.lt. -5 C-ast; 1 0,2 13,0 89 1,6 1,2 6,9 0,22 6,9 30 7, < , KYMI93 / Huruksela Klo 13:45; Näytt.ottaja MK; Ilm.lt. -5 C-ast; 1 0,2 14,0 96 2,9 2,0 7,6 0,26 7,0 35 7, , KYMI93 / 001 Ahvenkoski Klo 10:20; Näytt.ottaja MK; Ilm.lt. -5 C-ast; 1 0,4 13, ,2 7,8 0,26 7,0 70 9, , KYMI93 / 014 Kymijoki Kokonkoski 014 Klo 12:25; Näytt.ottaja MK; Ilm.lt. -5 C-ast; 1 0,2 14,2 97 4,6 2,9 7,6 0,26 7,0 40 7, , KYMI93 / Kymijoki Karhula 022:5610 Klo 12:00; Näytt.ottaja MK; Ilm.lt. -5 C-ast; 1 0,2 13,8 95 4,6 2,8 7,7 0,26 6,9 40 8, , KYMI93 / 063 Rapakoski Klo 08:50; Näytt.ottaja al; Ilm.lt. -5 C-ast; 1 0,1 13,0 89 4,1 6,5 7,0 0,23 6,9 35 7, < , KYMI93 / Huruksela Klo 10:00; Näytt.ottaja al; Ilm.lt. -5 C-ast; 1 0,1 14,5 99 2,1 2,4 7,8 0,26 6,9 30 7, , KYMI93 / 001 Ahvenkoski Klo 13:00; Näytt.ottaja al; Ilm.lt. -5 C-ast; 1 0,1 14,2 97 2,9 1,9 7,9 0,29 6,9 35 7, ,5 Tapiontie 2 C, KOUVOLA Puhelin (05) , Fax (05)

44 LIITE 8.1 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 2/8 Kymijoki (KYMI93) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Kiint GF/C Sähk Alkal. ph Väri COD Mn kok.n N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P liuk.p E.coli entero koli36 TOC Näytepaikka oc mg/l % FTU mg/l ms/m mmol/l mgpt/l mgo2/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100ml pmy/100ml pmy/100ml mg/l KYMI93 / 014 Kymijoki Kokonkoski 014 Klo 11:46; Näytt.ottaja al; Ilm.lt. -5 C-ast; 1 0,1 14,5 99 3,9 4,2 7,8 0,26 6,9 35 7, , KYMI93 / Kymijoki Karhula 022:5610 Klo 10:50; Näytt.ottaja al; Ilm.lt. -5 C-ast; 1 0,1 14,3 98 4,5 5,4 7,9 0,26 6,9 35 7, , KYMI93 / 063 Rapakoski Klo 08:40; Näytt.ottaja al; Ilm.lt. -16 C-ast; 1 0,0 12,4 85 0,3 <1 7,0 0,24 6,8 30 6, < , KYMI93 / Huruksela Klo 09:55; Näytt.ottaja al; Ilm.lt. -15 C-ast; 1 0,0 13,8 94 1,1 1,5 7,7 0,25 6,9 30 6, , KYMI93 / 001 Ahvenkoski Klo 12:40; Näytt.ottaja al; Ilm.lt. -5 C-ast; 1 0,2 13,5 93 1,9 1,3 7,8 0,26 6,8 35 7, , KYMI93 / 014 Kymijoki Kokonkoski 014 Klo 11:00; Näytt.ottaja al; Ilm.lt. -9 C-ast; 1 0,0 13,7 93 1,7 2,1 7,7 0,25 6,9 30 7, , KYMI93 / Kymijoki Karhula 022:5610 Klo 10:35; Näytt.ottaja al; Ilm.lt. -9 C-ast; 1 0,1 14,0 96 2,3 3,1 7,7 0,25 6,9 30 7, , KYMI93 / 063 Rapakoski Klo 08:40; Näytt.ottaja al; Ilm.lt. 1 C-ast; 1 1,2 12,6 89 0,8 <1 7,3 0,24 6,9 30 6, < ,8 Tapiontie 2 C, KOUVOLA Puhelin (05) , Fax (05)

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2014

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2014 KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2014 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 248/2015 Anne Åkerberg ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Tässä julkaisussa on käsitelty Kymijoen alaosan kuormittajien

Lisätiedot

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2015

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2015 KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2015 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 258/2016 Anne Åkerberg ja Janne Raunio ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Tässä kaksiosaisessa julkaisussa on

Lisätiedot

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2010

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2010 KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 21 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 21/211 Anne Åkerberg ISSN 1458-864 TIIVISTELMÄ Tässä julkaisussa on käsitelty Kymijoen alaosan kuormitustiedot

Lisätiedot

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2013

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2013 KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2013 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 240/2014 Anne Åkerberg ja Janne Raunio ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Tässä kaksiosaisessa julkaisussa on

Lisätiedot

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2008

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2008 KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 28 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 19/29 Anne Åkerberg ISSN 1458-864 TIIVISTELMÄ Tässä julkaisussa on käsitelty Kymijoen alaosan kuormittajien

Lisätiedot

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2011

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2011 KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2011 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 220/2012 Anne Åkerberg ja Janne Raunio ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Tässä kaksiosaisessa julkaisussa on

Lisätiedot

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2009

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2009 KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 29 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 2/21 Anne Åkerberg, Janne Raunio ja Marja Anttila-Huhtinen ISSN 1458-864 TIIVISTELMÄ Tässä kaksiosaisessa

Lisätiedot

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2007

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2007 KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 27 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 173/28 fysikaalis-kemiallinen vedenlaatu perifyton Anne Åkerberg Janne Raunio ISSN 1458-864 TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2014

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2014 VUOSIYHTEENVETO..1 VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 1 1 YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2006

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2006 KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 26 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 153/27 Anne Åkerberg ISSN 1458-864 TIIVISTELMÄ Tässä yhteenvedossa on käsitelty Kymijoen alaosan kuormittajien

Lisätiedot

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2017

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2017 KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2017 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 277/2018 Anne Åkerberg ja Janne Raunio ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Tässä julkaisussa käsitellään Kymijoen

Lisätiedot

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2018

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2018 KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2018 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 282/2019 Jennifer Holmberg ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Tässä julkaisussa käsitellään Kymijoen alaosan

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015 VUOSIYHTEENVETO.. VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2016

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2016 VUOSIYHTEENVETO 8.4.27 SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 26 YLEISTÄ Sysmän kunnan viemäröinnin toiminta-alueen puhdistetut jätevedet johdetaan avo-ojaa pitkin Majutveden pohjoisosan

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015 VUOSIYHTEENVETO 1..1 VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 1 1 YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2016

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2016 KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2016 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 265/2017 Liisa Muuri ja Marja Anttila-Huhtinen ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Tässä julkaisussa käsitellään

Lisätiedot

KYMIJOEN ALAOSAN YHTEISTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 2005

KYMIJOEN ALAOSAN YHTEISTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 2005 KYMIJOEN ALAOSAN YHTEISTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 25 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 142/26 Anne Åkerberg ISSN 1458-864 TIIVISTELMÄ Tässä yhteenvedossa on käsitelty Kymijoen alaosan kuormittajien

Lisätiedot

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet.

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-8. Kuerjoen (FS4, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (, ) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-9. Kuerjoki. 189 1.8.4.3 Kuerjoki ja Kivivuopionoja Kuerjoen vedenlaatua on tarkasteltu kahdesta tarkkailupisteestä

Lisätiedot

TURPAANKOSKEN JA SAARAMAANJÄRVEN POHJAPATOJEN RAKENTAMISEN AIKAINEN VESISTÖTARKKAILU

TURPAANKOSKEN JA SAARAMAANJÄRVEN POHJAPATOJEN RAKENTAMISEN AIKAINEN VESISTÖTARKKAILU TURPAANKOSKEN JA SAARAMAANJÄRVEN POHJAPATOJEN RAKENTAMISEN AIKAINEN VESISTÖTARKKAILU Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 14/211 Anne Åkerberg SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 JOHDANTO 1 2 TARKKAILU

Lisätiedot

KYMIJOEN ALAOSAN JA MERIALUEEN PYHTÄÄ KOTKA HAMINA TILA VUOSINA 2000-2009

KYMIJOEN ALAOSAN JA MERIALUEEN PYHTÄÄ KOTKA HAMINA TILA VUOSINA 2000-2009 KYMIJOEN ALAOSAN JA MERIALUEEN PYHTÄÄ KOTKA HAMINA TILA VUOSINA 2-29 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 28/211 Kymijoen vesi ja ympäristö ry ISSN 1458-864 Kirjoittajat Marja Anttila Huhtinen (toim.)

Lisätiedot

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015 1 / 3 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 14.10.2013 Varkauden kaupunki Tekninen virasto Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen

Lisätiedot

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU 19.7.216 Ympäristönsuojelu, Vihti VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU 7.7.216 Vihdin puolelta Vanjokeen laskevasta kahdesta sivu-uomasta Maijanojasta ja Orhinojasta otettiin

Lisätiedot

KYMIJOEN ALAOSAN YHTEISTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 2004

KYMIJOEN ALAOSAN YHTEISTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 2004 KYMIJOEN ALAOSAN YHTEISTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 24 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 131/25 Anne Åkerberg ISSN 1458-864 TIIVISTELMÄ Tässä yhteenvedossa on käsitelty Kymijoen alaosan kuormittajien

Lisätiedot

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2014

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2014 VUOSIYHTEENVETO 2.4.2015 SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2014 1 YLEISTÄ Sysmän kunnan viemäröinnin toiminta-alueen puhdistetut jätevedet johdetaan avo-ojaa pitkin Majutveden

Lisätiedot

KYMIJOEN ALAOSAN TILA VUOSINA 1985-2002

KYMIJOEN ALAOSAN TILA VUOSINA 1985-2002 KYMIJOEN ALAOSAN TILA VUOSINA 1985-22 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 11/23 Anne Åkerberg ISSN 1458-864 18.8.23 1 JOHDANTO Kymijoen alaosan tilaa ja jätevesikuormituksen vaikutuksia vesialueella

Lisätiedot

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992 LUVY/149 4.8.215 Minna Sulander Ympäristönsuojelu, Vihti ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 198 ja 1992 Vihdin pohjoisosassa sijaitsevasta Iso-Kairista otettiin vesinäytteet

Lisätiedot

No 1586/17 VAPO OY:N UUDENMAAN ALUEEN TURVETUOTANNON PÄÄSTÖ- JA VESISTÖTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI Lappeenrannassa 20. päivänä kesäkuuta 2017

No 1586/17 VAPO OY:N UUDENMAAN ALUEEN TURVETUOTANNON PÄÄSTÖ- JA VESISTÖTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI Lappeenrannassa 20. päivänä kesäkuuta 2017 No 1586/17 VAPO OY:N UUDENMAAN ALUEEN TURVETUOTANNON PÄÄSTÖ- JA VESISTÖTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016 Lappeenrannassa 20. päivänä kesäkuuta 2017 Niina Hätinen tutkija SISÄLTÖ FINAS-akkreditointipalvelun

Lisätiedot

Alajärven ja Takajärven vedenlaatu

Alajärven ja Takajärven vedenlaatu Alajärven ja Takajärven vedenlaatu 1966-16 Alajärvi Alajärven vedenlaatua voidaan kokonaisuudessaan pitää hyvänä. Veden ph on keskimäärin 7,3 (Jutila 1). Yleisellä tasolla alusvesi on lievästi rehevää

Lisätiedot

PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 2012

PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 2012 LUVY/119 6.9.213 Puujärven VSY Olli Kilpinen Hulluksentie 1 e 25 243 Masala PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 213 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 212 Näytteet Puujärven kahdelta syvännehavaintopaikalta

Lisätiedot

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-7035 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014. Väliraportti nro 116-14-7630

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014. Väliraportti nro 116-14-7630 RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014 Väliraportti nro 116-14-7630 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 13. 14.10.2014 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

Jäteveden ja purkuvesistön mikrobitutkimukset kesällä 2016

Jäteveden ja purkuvesistön mikrobitutkimukset kesällä 2016 Tutkimusraportti 121 / 2017 Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy Nenäinniemen puhdistamo Jäteveden ja purkuvesistön mikrobitutkimukset kesällä 2016 Nab Labs Oy Arja Palomäki Sisällys 1 TUTKIMUKSEN TAUSTA...

Lisätiedot

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus Aurajoen virtaa seminaari Aurajoen nykyisyydestä ja tulevasta Lieto 28.11.213 Sari Koivunen biologi www.lsvsy.fi Sisältö: Aurajoen ja Aurajoen vesistöalueen yleiskuvaus

Lisätiedot

Kokkolan merialueen yhteistarkkailu

Kokkolan merialueen yhteistarkkailu Kokkolan merialueen yhteistarkkailu Marjut Mykrä, Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry. Ympäristönsuojeluviranhaltijat ry:n kesäpäivät 15.6.218 Kokkolan edustan merialueen yhteistarkkailu Alueelle johdettu

Lisätiedot

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 Raportti nro 639-17-7035 YLEISTÄ Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen

Lisätiedot

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä Liite 1 Saimaa Immalanjärvi Vuoksi Mellonlahti Joutseno Venäjä Liite 2 1 5 4 3 2 Liite 3 puron patorakennelma Onnelan lehto Onnelan lehto Mellonlahden ranta Liite 4 1/7 MELLONLAHDEN TILAN KEHITYS VUOSINA

Lisätiedot

PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA Väliraportti nro

PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA Väliraportti nro PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA 2016 Väliraportti nro 21-16-1591 Oheisena lähetetään Paimionjoesta, Tarvasjoesta ja Paimion Vähäjoesta 22.2.2016 otettujen vesinäytteiden

Lisätiedot

Lahnajärven, Suomusjärven ja Myllylammen vedenlaatututkimus 2016

Lahnajärven, Suomusjärven ja Myllylammen vedenlaatututkimus 2016 8.9.2016 Lahna- ja Suomusjärven hoitoyhdistys Mauri Mäntylä Lahnajärven, Suomusjärven ja Myllylammen vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet otettiin Lahna- ja Suomusjärven suojeluyhdistyksen toimesta 28.8.2016

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA 2019 Väliraportti nro 15-19-3246 Lähetämme oheisena Aurajoesta ja Vähäjoesta 9.4.2019 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN KYRÖNOJAN JA PÄIVÖLÄNOJAN VEDEN LAATU

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN KYRÖNOJAN JA PÄIVÖLÄNOJAN VEDEN LAATU 22.8.2017 Ympäristönsuojelu, Vihti VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN KYRÖNOJAN JA PÄIVÖLÄNOJAN VEDEN LAATU 17.7.2017 Vihdin puolelta Vanjokeen laskevasta kahdesta sivu-uomasta Kyrönojasta ja Päivölänojasta otettiin

Lisätiedot

Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus

Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus 24.8.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Enäjärven Elämännokan syvänteeltä otettiin 17.2.2016 ja 2.8.2016.

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA 2017 Väliraportti nro 15-17-1220 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 6.2.2017 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoki oli paikoitellen jäässä.

Lisätiedot

Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014

Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014 Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014 Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto 3.12.2014 Johdanto Heinijärven ja siihen laskevien ojien vedenlaatua selvitettiin vuonna 2014 Helsingin yliopiston

Lisätiedot

ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin

ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin LUVY/121 18.8.215 Lohjan kaupunki Ympäristönsuojelu ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin Sammatin Iso Heilammen länsiosan 6 metrin syvänteeltä otettiin vesinäytteet

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2018 Väliraportti nro 15-18-5852 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 31.7.2018 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 tutkimukset ja vertailu vuosiin 2009, 2011 ja 2012

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 tutkimukset ja vertailu vuosiin 2009, 2011 ja 2012 LUVY/121 5.9.213 Tuomo Klemola Iso Ruokjärven suojeluyhdistys ry Tehtaankatu 4 A9 14 Helsinki ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 213 tutkimukset ja vertailu vuosiin 29, 211 ja 212 Sammatin Iso Ruokjärvestä

Lisätiedot

Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016

Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016 26.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Otalammella sijaitsevasta Tuohilammesta otettiin 20.7.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Kirsti Lahti, VHVSY 1.2.

Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Kirsti Lahti, VHVSY 1.2. Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Vantaanjoen vesistön yhteistarkkailut Vantaanjoen vesistön yhteistarkkailuohjelma

Lisätiedot

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja 8.3.2017 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2017 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 28.2.2017. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.

Lisätiedot

RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 2009

RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 2009 9M6998 Ruskon jätekeskuksen tarkkailu v. 29, tiivistelmä 1 RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 29 Vuonna 29 Ruskon jätekeskuksen ympäristövaikutuksia tarkkailtiin Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen

Lisätiedot

Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016

Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016 26.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Lapoosta otettiin 16.8.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Työ perustuu

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 16.10.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta 2015 Toiminnanharjoittajan

Lisätiedot

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 Vesistöosasto/MM 25.9.2013 Kirjenumero 766/13 Renkajärven suojeluyhdistys ry RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 1. YLEISTÄ Renkajärvi on Tammelan ylänköalueella, Hattulan ja Hämeenlinnan kunnissa sijaitseva,

Lisätiedot

3 MALLASVEDEN PINNAN KORKEUS

3 MALLASVEDEN PINNAN KORKEUS 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 26.4.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

Paskolammin vedenlaatututkimus 2016

Paskolammin vedenlaatututkimus 2016 5.9.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Paskolammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan Vuotinaisissa sijaitsevalta Paskolammilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja 6.3.2018 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2018 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 1.3.2018. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.

Lisätiedot

Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016

Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016 31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan kaakkoisosassa sijaitsevalta Kärjenlamilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio 1.12.211 Janne Suomela Varsinais-Suomen päävesistöalueet Kiskonjoki Perniönjoki 147 km 2 Uskelanjoki 566 km 2 Halikonjoki

Lisätiedot

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Hammaslahden jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Hammaslahden jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016

Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016 .3.16 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Outamonjärven veden laatu Helmikuu 16 Outamonjärven näytteet otettiin 4..16 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Tarkoituksena oli selvittää

Lisätiedot

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Hietakallionkatu 2, 53850 LAPPEENRANTA PL 17, 53851 LAPPEENRANTA No 3135/16 23.11.2016 IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Imatran Immalanjärven tarkkailu perustuu Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA 2019 Väliraportti nro 15-19-2071 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 26.2.2019 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

Katsaus Inarijärven kuormitukseen ja vesistövaikutuksiin

Katsaus Inarijärven kuormitukseen ja vesistövaikutuksiin Katsaus Inarijärven kuormitukseen ja vesistövaikutuksiin Annukka Puro-Tahvanainen Saariselkä 18.9.2014 25.9.2014 1 2 Inarijärveen tuleva ravinnekuorma Kokonaisfosfori 55 t/v Kokonaistyppi Piste- ja hajakuormitus

Lisätiedot

Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016

Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016 24.8.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016 Lohjan Saukkolassa sijaitsevan pienen Valkialammen vesinäytteet otettiin 2.8.2016 kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

HAMINA-KOTKA-PYHTÄÄ MERIALUEEN LAHTIEN VEDEN TILA

HAMINA-KOTKA-PYHTÄÄ MERIALUEEN LAHTIEN VEDEN TILA HAMINA-KOTKA-PYHTÄÄ MERIALUEEN LAHTIEN VEDEN TILA 1993-23 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 126/25 Erkki Jaala ISSN 1458-864 TIIVISTELMÄ Hamina-Kotka-Pyhtää merialueella veden laatua tarkkaillaan

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Tervon kunta (email) A 776 4..2 Tiedoksi: Tervon ympäristönsuojelulautakunta (email) Pohjois-Savon ELY-keskus (email) Lähetämme oheisena Tervon

Lisätiedot

HEINOLAN ALUEEN VESISTÖJEN VEDENLAADUN VELVOITETARKKAILUTUTKIMUKSET VUONNA 2007

HEINOLAN ALUEEN VESISTÖJEN VEDENLAADUN VELVOITETARKKAILUTUTKIMUKSET VUONNA 2007 HEINOLAN ALUEEN VESISTÖJEN VEDENLAADUN VELVOITETARKKAILUTUTKIMUKSET VUONNA 27 vedenlaatu perifyton Anne Åkerberg Janne Raunio Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 169/28 ISSN 1458-864 TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-6058 Sybimar Oy tilasi Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:ltä vesistötarkkailututkimuksen

Lisätiedot

Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016

Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016 5.9.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan itäosassa sijaitsevalta Säynäislammilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 30.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan Vuotnaisissa sijaitsevan Ruokjärven vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017

Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017 4.9.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017 Karkkilan Hajakassa Kaupinojan valuma-alueella (23.087) sijaitsevan Kaitalammin vesinäytteet otettiin 3.8.2017

Lisätiedot

Sammatin Lihavajärven veden laatu Heinäkuu 2017

Sammatin Lihavajärven veden laatu Heinäkuu 2017 10.8.2017 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Lihavajärven veden laatu Heinäkuu 2017 Lohjan Sammatissa sijaitsevan Lihavan vesinäytteet otettiin 19.7.2017 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin 29.8.2016 Iso Ruokjärven suojeluyhdistys ry Tarja Peromaa ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin 2009-2015 Sammatin Iso Ruokjärvestä otettiin uusimmat vesinäytteet 15.8.2016

Lisätiedot

Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016

Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016 30.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa olevalta Ali-Paastonjärveltä otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017

No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017 No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2016 Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017 Johanna Kaarlampi tutkija SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 KUORMITUSTARKKAILU

Lisätiedot

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2016

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2016 1 / 4 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 10.4.2016 Keski-Savon Vesi Oy Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen ympäristönsuojelultk

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2016 Väliraportti nro 15-16-5740 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 18.7.2016 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 2013 Sisällys

Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 2013 Sisällys Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 213 Sisällys 1. Vedenlaatu... 2 1.1. Happipitoisuus ja hapen kyllästysaste... 3 1.2. Ravinteet ja klorofylli-a... 4 1.3. Alkaliniteetti ja ph...

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2017 Väliraportti nro 15-17-5417 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 25.7.2017 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa Ali-Paastonjärven itäpuolella sijaitsevalta Kaitalammilta otettiin Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 24.6.2010

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 24.6.2010 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 24.6.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

PYHTÄÄ-KOTKA-HAMINA MERIALUEEN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 2014

PYHTÄÄ-KOTKA-HAMINA MERIALUEEN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 2014 PYHTÄÄ-KOTKA-HAMINA MERIALUEEN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 2014 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 246/2015 Viivi Mänttäri ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen

Lisätiedot

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2018

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2018 1 / 4 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 20.4.2018 Keski-Savon Vesi Oy Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ELY-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen ympäristönsuojelultk.

Lisätiedot

Vesistövaikutukset eri puhdistamo- ja purkupaikkavaihtoehdoilla

Vesistövaikutukset eri puhdistamo- ja purkupaikkavaihtoehdoilla Vesistövaikutukset eri puhdistamo- ja purkupaikkavaihtoehdoilla Toiminnanjohtaja, limnologi Reijo Oravainen Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Vesistö kuvaus 0 5 kilometriä 10 Siuron reitti

Lisätiedot

LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi

LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi LUVY/109 27.7.2012 Risto Murto Lohjan kaupunki ympäristönsuojelu LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi Näytteenotto liittyy Lohjan kaupungin lakisääteiseen velvoitteeseen seurata ympäristön

Lisätiedot

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto Johdanto Tämä raportti on selvitys Luoteis-Tammelan Heinijärven ja siihen laskevien ojien

Lisätiedot

KERTARAPORTTI Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie Oravi

KERTARAPORTTI Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie Oravi ORAVIN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 2.7.2017 (4484). Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie 776 58130 Oravi ORAVIN VESIOSUUSKUNNAN PANOSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILU 2.7.2017 OLOSUHTEET

Lisätiedot

Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016

Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016 29.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Ojakkalassa sijaitsevasta Kaitlammesta otettiin 16.8.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu kesiin 2010-2014

VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu kesiin 2010-2014 LUVY/121 6.7.215 Anne Linnonmaa Valkjärven suojeluyhdistys ry anne.linnonmaa@anne.fi VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu kesiin 21-214 Sammatin Valkjärvestä otettiin vesinäytteet 25.6.215

Lisätiedot

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO 18.1.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

HOLLOLAN PIENJÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA VUONNA 2019

HOLLOLAN PIENJÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA VUONNA 2019 HOLLOLAN PIENJÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA VUONNA 219 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 439/219 Marja Anttila-Huhtinen SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 2 SÄÄOLOT 2 3 AINEISTO JA MENETELMÄT 2 4 VEDENLAATUTULOKSET

Lisätiedot

HAMINA-KOTKA-PYHTÄÄ MERIALUEEN YHTEISTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 2004

HAMINA-KOTKA-PYHTÄÄ MERIALUEEN YHTEISTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 2004 HAMINA-KOTKA-PYHTÄÄ MERIALUEEN YHTEISTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 2004 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 134/2005 Erkki Jaala & Jukka Mankki ISSN 1458-8064 SISÄLLYS Tiivistelmä 1 Johdanto 1

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Tervon kunta (email) A.. Tiedoksi: Tervon ympäristönsuojelulautakunta (email) Pohjois-Savon ELY-keskus (email) Lähetämme oheisena Tervon kunnan

Lisätiedot

VEDEN LAADUN HAVAINNOT: Sääksjärvi syv va123 (vuodet ), Piilijoki suu (vuodet ), Kauv Kyttälä-Kauv mts (vuodet )

VEDEN LAADUN HAVAINNOT: Sääksjärvi syv va123 (vuodet ), Piilijoki suu (vuodet ), Kauv Kyttälä-Kauv mts (vuodet ) VEDEN LAADUN HAVAINNOT: Sääksjärvi syv va123 (vuodet 2000-2016), Piilijoki suu (vuodet 2007-2016), Kauv Kyttälä-Kauv mts (vuodet 2000-2013) Aika Syvyys Yläsyvyys Alasyvyys Näytesyvyys Alkaliniteetti mmol/l

Lisätiedot

PYHTÄÄN MERIALUEEN KALALAITOSTEN VESISTÖTARKKAILU VUONNA 2016

PYHTÄÄN MERIALUEEN KALALAITOSTEN VESISTÖTARKKAILU VUONNA 2016 PYHTÄÄN MERIALUEEN KALALAITOSTEN VESISTÖTARKKAILU VUONNA 2016 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 363/2017 Liisa Muuri SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 2 SÄÄOLOT JA JOKIEN VIRTAAMAT 2 3 KALANKASVATUSLAITOSTEN

Lisätiedot

PERTUNMAAN JA HEINOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 2007

PERTUNMAAN JA HEINOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 2007 PERTUNMAAN JA HEINOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 27 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 91/27 Anne Åkerberg SISÄLLYS sivu 1 Johdanto 1 2 Näytteenotto ja sääolot 1 3 Tulokset 2 3.1 Lämpötila

Lisätiedot

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 30.11.2011 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteutti tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 23.6.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

Yara Suomi Oy, latvavesien vesistötarkkailu alkukesältä 2019

Yara Suomi Oy, latvavesien vesistötarkkailu alkukesältä 2019 1 / 6 Yara Suomi Oy LAUSUNTO PL 20 29.7.19 71801 SIILINJÄRVI A 5176 Leena Huttunen Päivi Savolainen Jouni Torssonen Raija Koivisto Tiedoksi: Siilijärven kunta, ympäristönsuojelu Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

TAINIONVIRRAN VESISTÖ- JA KALATALOUSTARKKAILU VUONNA 2017

TAINIONVIRRAN VESISTÖ- JA KALATALOUSTARKKAILU VUONNA 2017 TAINIONVIRRAN VESISTÖ- JA KALATALOUSTARKKAILU VUONNA 2017 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 274/2018 Miina Fagerlund ja Janne Raunio ISSN 1458-8064 1 TIIVISTELMÄ Tainionvirran kuormittajat aloittivat

Lisätiedot