Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2016
|
|
- Anni Korhonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 / 4 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A Varkauden tehdas Keski-Savon Vesi Oy Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen ympäristönsuojelultk Joroisten ympäristönsuojelultk Etelä-Savon ely-keskus Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2016 Lähetämme ohessa Haukiveden vesistötarkkailun tulokset maaliskuulta Analyysitulokset sekä kartta havaintoasemien sijainnista on esitetty liitteessä. Jätevesivaikutuksiin viittasivat lähinnä Akonniemen aseman alusveden hapen niukkuus ja korkea typpipitoisuus sekä päällysveden koholla ollut bakteeritiheys. Koko reitin matkalla olivat päällysveden väri ja kokonaisfosforipitoisuus koholla. Näytteet otettiin ja määritykset tehtiin aiemman ohjelman mukaisesti ohjelmointivirheestä johtuen. Varkauden yläpuolisessa Unnukan Kinkamon syvänteessä vesi oli lämpötilakerrostunut ja happitilanne oli alimmassa vesikerroksessa heikko, käytännössä happi oli lähes loppunut. Alusveteen oli kerääntynyt ravinteita ja pitoisuudet sekä sähkönjohtavuus olivat päällysvettä korkeammat. Hygieeninen laatu päällysvedessä oli hyvä eikä bakteereja esiintynyt. Päällysveden kokonaisfosforipitoisuus ja väri olivat lievästi keskimääräistä korkeampia. Varkauden tehtaiden yläpuolisen Voimakanavan vesi oli runsashappista. Sähkönjohtavauus oli koholla (8.7 ms/m, keskimäärin 5,8 ms/m). Väri ja kokonaisfosfori olivat koholla, kokonaisfosfori alle mittaustarkkuuden. Bakteereita oli vähäisesti ja veden hygieeninen laatu säilyi hyvänä. Huruslahden hapetinaseman Huruslahti 1 vesi oli sekoittunutta ja happitilanne hyvä koko vesipatsaassa. Vesi oli myös lähes tasalaatuista. Sama värin ja kokonaisfosforin lievä kohoaminen kuin muillakin asemilla oli havaittavissa. Sähkönjohtavuus oli keskimäärinen, Voimakanavaa matalampi. Bakteereista oli voimakanavaa enemmän lähinnä ulosteperäisiä enterokokkeja. Veden hygieeninen laatu säilyi kuitenkin hyvänä. Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy
2 2 / 4 Huruslahden perukassa asemalla 3 happea oli hieman alusvedessä. Väliveden happipitoisuus oli heikko. Hapettomuus näkyi alusvedessä korkeina ainepitoisuuksina, joskin fosforin pitoisuus oli tavanomaista matalampi. Bakteerien määrä oli vähäinen päällysvedessä. Huruslahdesta laskevassa Pirtinvirrassa veden laatu ei käytännössä eronnut voimakanavan vedestä muuten kuin matalampana sähkönjohtavuutena. Ravinnepitoisuudet olivat Huruslahden aseman 1 päällysveden tasolla ja enterokokkeja oli Huruslahden asemaa 1 vähemmän. Varkauden tehtaiden alapuolella Ykspuusta näyte on 1,8 m syvyydestä hankalien näytteenotto-olosuhteiden vuoksi. Vesi oli laadultaan voimakanavan ja Pirtinvirran kaltaista, joskin sähkönjohtavuus oli Pirtinvirtaa hieman korkeampi. Vesi luokittui lievästi reheväksi. Veden hygieeninen laatu oli hyvä. Ammoniumtypen pitoisuus oli matala. Varkauden kaupungin jätevedenpuhdistamon alapuolisella havaintopaikalla Akonniemessä vesi oli kerrostunut. Alusveden happitilanne oli heikentynyt, mutta happea riitti vähän alusveteen. Seuraavassa näytekerroksessa, noin kolme metriä yläpuolella happea oli hyvin. Alusveteen oli tiivistynyt typpeä, josta suuri osa oli ammoniumtyppenä. Väliveden ammoniumtyppipitoisuus oli tavanomaista matalampi. Kokonaisfosforipitoisuus oli päällysvettä korkeampi, keskimääräisellä tasolla. Liukoisen nikkelin pitoisuus oli matala. Päällysveden väri oli muiden asemien tavoin koholla. Kokonaisravinteiden pitoisuudet olivat päällysvedessä tavanomaisia. Sähkönjohtavuus päällysvedessä oli Ykspuun asemaa matalampi. Jätevesien vaikutus näkyi alusveden hapen niukkuutena ja korkeana typpipitoisuutena sekä päällysvedessä bakteerien määrässä. Niiden tiheys oli tavanomaista suurempi. Siitinselällä vesimassa oli sekoittunut ja happitilanne oli hyvä koko vesimassassa, alusvedessä tavanomaista parempi. Veden laadun erot eri syvyyksien välillä olivat vähäisiä. Bakteerien tiheys oli laskenut Akonniemestä. Selviä merkkejä jätevesien vaikutuksesta ei ollut havaittavissa. Sähkönjohtavuus oli Ykspuun aseman tasolla, Akonniemen päällysvettä korkeampi. Kokonaistyppi oli Ykspuun aseman tasoinen ja ammoniumtypen pitoisuus tavanomaista matalampi. Siitinselän alapuolisilla asemilla alusveden happitilanne oli tavanomainen. Alusveden sähkönjohtavuus oli lievästi korkeampi sinne luontaisesti kertyneistä ravinteista, Selviä merkkejä jätevesivaikutuksista ei ollut lukuun ottamatta Joroisten suunnasta tulevien vesien, aseman Tahkonselkä 023 korkeita fekaalien kolien bakteeritiheyksiä. Päällysveden hy- Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy
3 3 / 4 gieeninen säilyi kuitenkin hyvänä. Päällysveden väri ja kokonaisfosfori olivat usealla asemalla koholla, kuten olivat jo reitin ylemmillä asemilla. Muutoin veden ravinnepitoisuudet laskivat Haukivedellä alavirtaan mentäessä. Vesireitin alimmaiselta asemalla, Peonselällä, vesi oli niukkaranteista. Alusveden happipitoisuus oli kohtuullinen. Veden laatu oli tavanomainen. SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Minna I Kukkonen tutkija, FL Liite Kartta Analyysitulokset Karttaliite Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy
4 4/4 Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy
5 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Tutkimustuloksia Liite 1, sivu 1/4 Haukiveden yhteistarkkailu (1741) Pvm. Hav.paikka Ni liuk Lämpöti Happi Happi% ph Sähkönj. Väriluku K-aine Kok. N NH4-N NO3N+NO2N Kok. P PO4-P COD-Mn Fek.koli E. kokit µg/l oc mg/l Kyll % ms/m mg/l Pt mg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l mg/l O2 pmy/100 ml pmy/100ml / KINKAMO Unnukka Kinkamonselkä Kok.syv. 34,6 m; Näk.syv. 2,9 m; Jää 60 cm; Lumi 8 cm; Klo 12:05; Näytt.ottaja Jukka Laulajainen; Ilm.lt. 3 C-ast; Pilv. 7 /8; 1 0,40 12,0 83 6,8 5,6 67 < ,40 12, ,0 11,8 83 5, ,3 11, ,4 10,0 71 5,6 9,6 25 1,6 9, ,8 5,7 41 5,8 < ,7 33,6 2,2 0,89 6,5 6,8 8,2 62 < , / VO154 Voimakanava 154 Klo 12:25; Näytt.ottaja Jukka Laulajainen; Ilm.lt. -1 C-ast; 1,0 0,50 12,3 85 6,8 8,7 66 < / 3 Haukivesi Huruslahti 3 Kok.syv. 8,6 m; Näk.syv. 1,9 m; Jää 58 cm; Lumi 5 cm; Klo 15:40; Näytt.ottaja Jukka Laulajainen; Ilm.lt. 2 C-ast; Pilv. 5 /8; 1 0,70 7,7 54 6,6 8,3 85 < ,8 3, ,6 3,1 0,79 5,9 6, , / 1 Haukivesi Huruslahti 1 Kok.syv. 26,4 m; Näk.syv. 2,5 m; Jää 58 cm; Lumi 5 cm; Klo 14:40; Näytt.ottaja Jukka Laulajainen; Ilm.lt. 3 C-ast; Pilv. 6 /8; 1 0,50 11,6 80 7,1 6,0 67 < ,50 12,1 84 6, ,60 12,0 83 6, ,60 12,0 84 6, ,60 12,1 84 6, ,4 0,60 12,0 83 7,0 6,2 70 < / PIRTINVI Pirtinvirta Klo 11:15; Näytt.ottaja Jukka Laulajainen; Ilm.lt. -2 C-ast; 1,0 0,40 12,8 89 6,9 5,9 68 < / YKSPUU Haukivesi Siitinselkä Ykspuu Kok.syv. 3,6 m; Näk.syv. 2,8 m; Jää 12 cm; Lumi 0 cm; Klo 13:15; Näytt.ottaja Jukka Laulajainen; Ilm.lt. -1 C-ast; Pilv. 4 /8; 1,8 0,40 12,8 88 6,9 6,2 68 <
6 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Tutkimustuloksia Liite 1, sivu 2/4 Haukiveden yhteistarkkailu (1741) Pvm. Hav.paikka Ni liuk Lämpöti Happi Happi% ph Sähkönj. Väriluku K-aine Kok. N NH4-N NO3N+NO2N Kok. P PO4-P COD-Mn Fek.koli E. kokit µg/l oc mg/l Kyll % ms/m mg/l Pt mg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l mg/l O2 pmy/100 ml pmy/100ml / AKONNIEM Haukivesi Siitinselkä Akonniemi Kok.syv. 19,1 m; Näk.syv. 2,4 m; Jää 55 cm; Lumi 4 cm; Klo 14:30; Näytt.ottaja Jukka Laulajainen; Ilm.lt. -1 C-ast; Pilv. 6 /8; 1 1,3 0,20 12,4 85 6,8 5,7 63 < ,20 12, ,5 0,40 12,4 86 6, ,4 10, ,1 3,7 2,1 1,5 11 6, , / 134 Haukivesi Siitinselkä 134 Kok.syv. 15,1 m; Näk.syv. 2,5 m; Jää 52 cm; Lumi 8 cm; Klo 14:25; Näytt.ottaja Jukka Laulajainen; Ilm.lt. 5 C-ast; Pilv. 1 /8; 1 0,30 11,5 80 7,4 6,3 63 < ,40 12, ,50 12,1 84 6, ,1 0,50 12,2 84 7,3 6,4 67 < / 023 Haukivesi Tahkoselkä 023 Kok.syv. 21,8 m; Näk.syv. 3,2 m; Jää 58 cm; Lumi 7 cm; Klo 15:20; Näytt.ottaja Jukka Laulajainen; Ilm.lt. 5 C-ast; Pilv. 1 /8; 1 0,40 12,3 85 7,3 6,4 63 < ,5 11,4 81 7,0 9,7 20,8 2,2 3,8 27 6,8 7,4 47 1, / 255 Haukivesi Vuoriselkä 255 Kok.syv. 14,7 m; Näk.syv. 2,5 m; Jää 54 cm; Lumi 7 cm; Klo 13:25; Näytt.ottaja Jukka Laulajainen; Ilm.lt. 4 C-ast; Pilv. 1 /8; 1 0,20 12,1 83 7,2 5,9 64 < ,30 12,3 85 6, ,7 0,40 12,2 84 7,1 6,1 69 < / 34 Haukivesi Saviluoto 34 Kok.syv. 30,5 m; Näk.syv. 2,7 m; Jää 59 cm; Lumi 7 cm; Klo 12:00; Näytt.ottaja Jukka Laulajainen; Ilm.lt. 3 C-ast; Pilv. 1 /8; 1 0,20 12,5 86 7,1 6, ,20 12, ,30 12,1 83 6, ,60 12, ,90 11,9 83 6, ,0 7, ,5 2,3 5,6 41 7,0 6, / 256 Haukivesi Kuokanselkä 256 Kok.syv. 26,5 m; Näk.syv. 2,0 m; Jää 62 cm; Lumi 9 cm; Klo 16:50; Näytt.ottaja Jukka Laulajainen; Ilm.lt. 3 C-ast; Pilv. 6 /8; 1 0,10 12,6 86 6,9 6,0 65 < ,20 12,8 88 6, ,60 12,3 86 6, ,5 1,5 10,5 75 6,8 6,2 55 <
7 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Tutkimustuloksia Liite 1, sivu 3/4 Haukiveden yhteistarkkailu (1741) Pvm. Hav.paikka Ni liuk Lämpöti Happi Happi% ph Sähkönj. Väriluku K-aine Kok. N NH4-N NO3N+NO2N Kok. P PO4-P COD-Mn Fek.koli E. kokit µg/l oc mg/l Kyll % ms/m mg/l Pt mg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l mg/l O2 pmy/100 ml pmy/100ml / 045 Äimisvesi 045 Kok.syv. 32,9 m; Näk.syv. 2,9 m; Jää 60 cm; Lumi 10 cm; Klo 15:55; Näytt.ottaja Jukka Laulajainen; Ilm.lt. 3 C-ast; Pilv. 4 /8; 1 0,20 13,1 90 6,8 4,0 50 < , ,40 13,0 90 4,0 9,0 20 1,7 11,5 82 5,2 9,3 31,9 2,6 4,2 31 6,6 5,9 44 < , / 35 Haukivesi Heposelkä 35 Kok.syv. 48,0 m; Näk.syv. 2,9 m; Jää 48 cm; Lumi 10 cm; Klo 14:35; Näytt.ottaja Jukka Laulajainen; Ilm.lt. 3 C-ast; Pilv. 5 /8; 1 0,20 13,3 92 6,9 4, , ,40 13,1 90 4,4 9,4 20 0,40 12,6 87 6, ,70 12,6 88 5, ,2 9,0 66 5, ,0 2,7 4,2 31 6,7 6, , / 235 Haukivesi Peonselkä 235 Kok.syv. 36,5 m; Näk.syv. 2,9 m; Jää 54 cm; Lumi 10 cm; Klo 13:20; Näytt.ottaja Jukka Laulajainen; Ilm.lt. 3 C-ast; Pilv. 5 /8; 1 0,30 13,1 90 6,9 4, , ,50 13,1 91 4,4 9,5 20 1,0 12,7 90 5,4 9,8 30 2,3 10,0 73 5, ,1 35,5 2,6 7,0 51 6,7 5, ,9
8 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Tutkimustuloksia Liite 1, sivu 4/4 MERKINTÖJEN SELITYKSIÄ HAVAINTOPAIKAT 1741 / 023 = Haukivesi Tahkoselkä / 045 = Äimisvesi / 1 = Haukivesi Huruslahti / 134 = Haukivesi Siitinselkä / 235 = Haukivesi Peonselkä / 255 = Haukivesi Vuoriselkä / 256 = Haukivesi Kuokanselkä / 3 = Haukivesi Huruslahti / 34 = Haukivesi Saviluoto / 35 = Haukivesi Heposelkä / AKONNIEM = Haukivesi Siitinselkä Akonniemi 1741 / KINKAMO = Unnukka Kinkamonselkä 1741 / PIRTINVI = Pirtinvirta 1741 / VO154 = Voimakanava / YKSPUU = Haukivesi Siitinselkä Ykspuu MÄÄRITYKSET Kok.syv. = Kokonaissyvyys (m) Näk.syv. = Näkösyvyys (m) Ilm.lt. = Ilman lämpötila (ast-c) Pilv. = Pilvisyys (0-8) Jää = Jään paksuus (cm) Lumi = Lumen paksuus (cm) Ni liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO (2006) ja (2005), suod. Lämpöti = Lämpötila Happi = SFS-EN (1993) Happi% = Kyllästys%, laskennallinen suure ph = SFS 3021 (1979), muunneltu Sähkönj. = SFS-EN (1994), korj. 25 C, mittaus huoneen lämpöt. Väriluku = SFS-EN ISO 7887, osa 6 (2012) K-aine = SFS-EN 872 (2005), suodatin Whatman GF/C Kok. N = Sis. FIA-menetelmä LA60, perustuu SFS-EN ISO (1998) NH4-N = Sisäinen FIA-menetelmä LA63, perustuu SFS 3032 (1976) NO3N+NO2N = SFS-EN ISO (1997), FIA-analysaattori Kok. P = Sis. FIA-menetelmä LA65, perustuu SFS-EN ISO (2005) PO4-P = Sis. FIA-men. LA64, perustuu SFS-EN ISO (2005),suod. COD-Mn = SFS 3036 (1981) Fek.koli = SFS 4088 ( ) E. kokit = SFS-EN ISO ( ), varmistetut MUITA MERKINTÖJÄ P = määritys kesken, E = tulos hylätty, < = pienempi kuin,> = suurempi kuin, ~ = noin.
Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015
1 / 3 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 14.10.2013 Varkauden kaupunki Tekninen virasto Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen
Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2018
1 / 4 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 20.4.2018 Keski-Savon Vesi Oy Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ELY-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen ympäristönsuojelultk.
Haukiveden vesistötarkkailun tulokset keväältä 2017
/ 2 Stora Enso Oyj A 74.6 Varkauden tehdas Keski-Savon Vesi Oy 29.6.207 Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen ympäristönsuojelultk Joroisten
Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu helmikuu 2015
1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 25.3.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu helmikuu 2015 Kaivoksesta pumpattava
Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailutuloksia
1 / 3 Endomines Oy (email) LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 19.3.2014 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen
Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu joulukuu helmikuu 2016
1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 17.3.2016 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu joulukuu 2015 - helmikuu 2016
S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y
S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 13.9.2011 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme
Juurusveden ym. yhteistarkkailu kesältä 2017
1 / 9 LAUSUNTO A 3876 27.9.2017 Yara Suomi Oy PL 20 Tiedoksi: 71801 SIILINJÄRVI Pohjois-Savon ELY-keskus Siilinjärven kunta / Ympäristötoimisto Siilinjärven kunta Kolmisopen kyläyhdistys Tekninen osasto
Yara Suomi Oy, latvavesien vesistötarkkailu alkukesältä 2019
1 / 6 Yara Suomi Oy LAUSUNTO PL 20 29.7.19 71801 SIILINJÄRVI A 5176 Leena Huttunen Päivi Savolainen Jouni Torssonen Raija Koivisto Tiedoksi: Siilijärven kunta, ympäristönsuojelu Pohjois-Savon ELY-keskus
Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta
1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 16.10.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta 2015 Toiminnanharjoittajan
Lähetämme ohessa Haukiveden yhteistarkkailun vuosiyhteenvedon
/ Stora Enso Oyj VUOSIYHTEENVETO A 74.6 Varkauden tehdas Tilausnro 450062709 Keski-Savon Vesi Oy Carelian Caviar Oy 30.3.204 Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen
S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y
S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 11.3.2011 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme
Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015
1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 23.6.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 Kaivoksesta pumpattava
Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu 2014
1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 15.9.2014 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu 2014 Kaivoksesta pumpattava
Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuu helmikuu 2016
1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 17.3.2016 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuu 2015 - helmikuu
Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys marraskuu
1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 11.12.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys marraskuu 2015 Toiminnanharjoittajan
Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuulta 2014 sekä tammi- ja helmikuulta 2015
1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 25.3.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuulta 2014 sekä tammi-
ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin
29.8.2016 Iso Ruokjärven suojeluyhdistys ry Tarja Peromaa ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin 2009-2015 Sammatin Iso Ruokjärvestä otettiin uusimmat vesinäytteet 15.8.2016
S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y
S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 16.9.2013 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme
Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016
24.8.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016 Lohjan Saukkolassa sijaitsevan pienen Valkialammen vesinäytteet otettiin 2.8.2016 kaupungin ympäristönsuojeluosaston
Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016
26.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Lapoosta otettiin 16.8.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Työ perustuu
Stora Enso Oyj VUOSIYHTEENVETO A Varkauden tehdas Keski-Savon Vesi Oy Carelian Caviar Oy
1/1 Stora Enso Oyj VUOSIYHTEENVETO A 1741.6 Varkauden tehdas Keski-Savon Vesi Oy Carelian Caviar Oy 5.6.2017 Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen ympäristönsuojelultk
Lähetämme ohessa Haukiveden yhteistarkkailun vuosiyhteenvedon
/ Stora Enso Oyj RAPORTTI A 74.6 Varkauden tehdas (email) Tilausnro 450062709 Varkauden kaupunki 4.0.203 Tekninen virasto (email) Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus (email) Carelian Caviar Oy (email) Keski-Savon
Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016
26.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Otalammella sijaitsevasta Tuohilammesta otettiin 20.7.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston
Sysmäjärvi - Heposelän alueen yhteistarkkailu elokuu 2019
1 / 3 Vulcan Hautalampi LAUSUNTO 3156 Mondo Minerals B.V. Branch Finland Outokummun kaupunki Liperin kunta Viinijärven kalalaitos 1.10.2019 Tiedoksi: GTK Pohjois-Karjalan ELY-keskus Sysmäjärvi - Heposelän
Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus
24.8.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Enäjärven Elämännokan syvänteeltä otettiin 17.2.2016 ja 2.8.2016.
Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016
31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan kaakkoisosassa sijaitsevalta Kärjenlamilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston
Kakarin vedenlaatututkimus 2016
31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kakarin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan kaupunkitaajaman länsipuolella olevalla ylänköalueella sijaitsevalta Kakarilta otettiin Karkkilan
Kangaslammin jätevedenpuhdistamon vesistötarkkailu
1 / 1 Varkauden kaupunki Vesi- ja viemärilaitos Käsityökatu 42-44 7821 VARKAUS LÄHETE 29.1.214 Tiedoksi: A147 Pohjois-Savon ELY-keskus (email) Varkauden kaupunki, sosiaali- ja terv. ltk ympäristönsuojelu
S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y
S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Stora Enso Oyj A 74.6 Varkauden tehdas (email) Tilausnro 450062709 Varkauden kaupunki 27.3.3 Tekninen virasto (email) Tiedoksi: Pohjois-Savon
Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016
29.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Ojakkalassa sijaitsevasta Kaitlammesta otettiin 16.8.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2018 Väliraportti nro 15-18-5852 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 31.7.2018 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden
Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016
.3.16 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Outamonjärven veden laatu Helmikuu 16 Outamonjärven näytteet otettiin 4..16 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Tarkoituksena oli selvittää
S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y
S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 5.4.2012 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme
Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017
30.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan Vuotnaisissa sijaitsevan Ruokjärven vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan kaupungin
Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu - syyskuu 2015
1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 14.10.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu - syyskuu 2015 Kaivoksesta
VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU
19.7.216 Ympäristönsuojelu, Vihti VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU 7.7.216 Vihdin puolelta Vanjokeen laskevasta kahdesta sivu-uomasta Maijanojasta ja Orhinojasta otettiin
PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA Väliraportti nro
PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA 2016 Väliraportti nro 21-16-1591 Oheisena lähetetään Paimionjoesta, Tarvasjoesta ja Paimion Vähäjoesta 22.2.2016 otettujen vesinäytteiden
KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja
8.3.2017 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2017 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 28.2.2017. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.
Kan gaslam m in jäteved en puh d istam on vesistötarkkailun vuosiyh teen veto
1 / 1 LÄHETE 3.3.2016 Varkauden kaupunki Vesi- ja viemärilaitos Käsityökatu 42-44 78210 VARKAUS Tiedoksi: A1407 Pohjois-Savon ELY-keskus Varkauden kaupunki, sosiaali- ja terv. ltk ympäristönsuojelu Kan
ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin
LUVY/121 18.8.215 Lohjan kaupunki Ympäristönsuojelu ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin Sammatin Iso Heilammen länsiosan 6 metrin syvänteeltä otettiin vesinäytteet
KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja
6.3.2018 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2018 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 1.3.2018. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2017 Väliraportti nro 15-17-5417 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 25.7.2017 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA 2017 Väliraportti nro 15-17-1220 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 6.2.2017 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoki oli paikoitellen jäässä.
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2016 Väliraportti nro 15-16-5740 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 18.7.2016 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden
ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992
LUVY/149 4.8.215 Minna Sulander Ympäristönsuojelu, Vihti ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 198 ja 1992 Vihdin pohjoisosassa sijaitsevasta Iso-Kairista otettiin vesinäytteet
Lahnajärven, Suomusjärven ja Myllylammen vedenlaatututkimus 2016
8.9.2016 Lahna- ja Suomusjärven hoitoyhdistys Mauri Mäntylä Lahnajärven, Suomusjärven ja Myllylammen vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet otettiin Lahna- ja Suomusjärven suojeluyhdistyksen toimesta 28.8.2016
PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 2012
LUVY/119 6.9.213 Puujärven VSY Olli Kilpinen Hulluksentie 1 e 25 243 Masala PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 213 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 212 Näytteet Puujärven kahdelta syvännehavaintopaikalta
Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016
31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa Ali-Paastonjärven itäpuolella sijaitsevalta Kaitalammilta otettiin Karkkilan kaupungin
Paskolammin vedenlaatututkimus 2016
5.9.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Paskolammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan Vuotinaisissa sijaitsevalta Paskolammilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston
Kaitalammin (Valkärven eteläpuoli) veden laatu Maalis- ja elokuu 2017
1.9.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin (Valkärven eteläpuoli) veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan Luoteisosassa sijaitsevan Kaitalammin vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017
Jouhtenanjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017
29.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Jouhtenanjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan keskivaiheilla sijaitsevan Jouhtenanjärven vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan
Pienojanlammen veden laatu Maalis- ja elokuu 2017
30.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Pienojanlammen veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan länsiosassa sijaitsevan Pienojanlammen vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan kaupungin
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA 2019 Väliraportti nro 15-19-2071 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 26.2.2019 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden
Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016
5.9.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan itäosassa sijaitsevalta Säynäislammilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA Väliraportti nro
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA 2019 Väliraportti nro 15-19-3246 Lähetämme oheisena Aurajoesta ja Vähäjoesta 9.4.2019 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden
Tahkolahden vedenlaadun koontiraportti
Tahkon matkailukeskuksen keskustan liikennejärjestelyjen ja ympäristön kehittäminen Anniina Le Tortorec Tuomas Pelkonen 10. huhtikuuta 2019 / 1 Tahkolahden vedenlaadun koontiraportti Tahkolahti on osa
Ahmoolammin veden laatu Maalis- ja elokuu 2017
29.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ahmoolammin veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan Ahmoossa sijaitsevan Ahmoolammin vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan kaupungin
Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu loka marraskuu 2015
1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 2.12.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu loka marraskuu 2015 Kaivoksesta
Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys-, loka- ja marraskuulta 2014
1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 12.12.2014 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys-, loka- ja marraskuulta
ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 tutkimukset ja vertailu vuosiin 2009, 2011 ja 2012
LUVY/121 5.9.213 Tuomo Klemola Iso Ruokjärven suojeluyhdistys ry Tehtaankatu 4 A9 14 Helsinki ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 213 tutkimukset ja vertailu vuosiin 29, 211 ja 212 Sammatin Iso Ruokjärvestä
SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016
Hietakallionkatu 2, 53850 LAPPEENRANTA PL 17, 53851 LAPPEENRANTA No 3135/16 23.11.2016 IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Imatran Immalanjärven tarkkailu perustuu Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus
SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2016
VUOSIYHTEENVETO 8.4.27 SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 26 YLEISTÄ Sysmän kunnan viemäröinnin toiminta-alueen puhdistetut jätevedet johdetaan avo-ojaa pitkin Majutveden pohjoisosan
VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2014
VUOSIYHTEENVETO..1 VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 1 1 YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan
Iso Heilammen veden laatu Helmi- ja heinäkuu 2017
9.8.2017 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Iso Heilammen veden laatu Helmi- ja heinäkuu 2017 Lohjan Sammatissa sijaitsevan Iso Heilammen vesinäytteet otettiin 21.2.2017 ja 19.7.2017 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston
Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu marraskuu 2014
1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 10.12.2014 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu marraskuu 2014 Kaivoksesta pumpattava
S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y
S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Nilsiän kaupunki A 948 Tekninen toimisto PL 32 7331 NILSIÄ (email) 21.4.211 Tiedoksi: Nilsiän kaupungin ympäristönsuojelulautakunta (email)
VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015
VUOSIYHTEENVETO.. VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan
Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017
4.9.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017 Karkkilan Hajakassa Kaupinojan valuma-alueella (23.087) sijaitsevan Kaitalammin vesinäytteet otettiin 3.8.2017
Sammatin Lihavajärven veden laatu Heinäkuu 2017
10.8.2017 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Lihavajärven veden laatu Heinäkuu 2017 Lohjan Sammatissa sijaitsevan Lihavan vesinäytteet otettiin 19.7.2017 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston
Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016
30.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa olevalta Ali-Paastonjärveltä otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston
RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014
Vesistöosasto/MM 25.9.2013 Kirjenumero 766/13 Renkajärven suojeluyhdistys ry RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 1. YLEISTÄ Renkajärvi on Tammelan ylänköalueella, Hattulan ja Hämeenlinnan kunnissa sijaitseva,
VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015
VUOSIYHTEENVETO 1..1 VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 1 1 YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan
Lähetämme oheisena Nurmijoen reitin vesistötarkkailun vuosiyhteenvedon
Savon Voima Oy A 1077.15 Juha Räsänen PL 1024 70781 KUOPIO 6.5.2016 Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Lähetämme oheisena Nurmijoen reitin vesistötarkkailun vuosiyhteenvedon 2015. SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS
VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro
VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-7035 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen
Syvälammen (Saukkola) veden laatu Heinäkuu 2017
11.8.2017 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Syvälammen (Saukkola) veden laatu Heinäkuu 2017 Lohjan Saukkolassa sijaitsevan Syvälammen vesinäytteet otettiin 19.7.2017 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston
PIIKKILANJARVEN VEDEN LAATU 05.10.2007
Chhl ~ESIENSUO~IELUYHDISTYS ry ihhr Harri Perälä 05.10.2005 Kirje nro 643 KAUNIAISTEN KALASTUSKUNTA Seppo Heinonen Valimaenkatu 13 B 25 37 100 NOKIA PIIKKILANJARVEN VEDEN LAATU 05.10.2007 Piikkilanjärvi
HIIDENVEDEN ALUEEN YHTEISTARKKAILU 2014 Tammi-maaliskuun tulokset
LUVY/002 18.3.2014 HIIDENVEDEN ALUEEN YHTEISTARKKAILU 2014 Tammi-maaliskuun tulokset Hiidenveden yhteistarkkailu perustuu seuraaviin lupapäätöksiin: Pistekuormittaja Oikeuden tai vesiviranomaisen lupapäätös
VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro
VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 Raportti nro 639-17-7035 YLEISTÄ Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen
LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi
LUVY/109 27.7.2012 Risto Murto Lohjan kaupunki ympäristönsuojelu LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi Näytteenotto liittyy Lohjan kaupungin lakisääteiseen velvoitteeseen seurata ympäristön
Kangaslammin jätevedenpuhdistamon vesistötarkkailun vuosiyhteenveto
1 / 1 LÄHETE 2.1.215 Varkauden kaupunki Vesi- ja viemärilaitos Käsityökatu 42-44 7821 VARKAUS Tiedoksi: A147 Pohjois-Savon ELY-keskus (email) Varkauden kaupunki, sosiaali- ja terv. ltk ympäristönsuojelu
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014. Väliraportti nro 116-14-7630
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014 Väliraportti nro 116-14-7630 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 13. 14.10.2014 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta
Kolmpersjärven veden laatu Heinäkuu 2017
9.8.2017 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Kolmpersjärven veden laatu Heinäkuu 2017 Lohjan Sammatissa sijaitsevan Kolmpersjärven vesinäytteet otettiin 19.7.2017 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston
VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro
VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-6058 Sybimar Oy tilasi Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:ltä vesistötarkkailututkimuksen
Lähetämme ohessa Kallaveden yhteistarkkailun vuosiyhteenvedon 2014.
1 Kuopion Vesi A 1345 Kuopion kaupunki, tekninen virasto Savon Sellu Oy 21.5.2015 Neuron Kuopion Energia Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Kuopion kaupunki/alueelliset ympäristönsuojelupalvelut Vesi-Eko
S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y
S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Tervon kunta (email) A 776 4..2 Tiedoksi: Tervon ympäristönsuojelulautakunta (email) Pohjois-Savon ELY-keskus (email) Lähetämme oheisena Tervon
KARKKILAN ALUEEN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2013
LUVY/142 10.9.2013 Minna Sulander Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu KARKKILAN ALUEEN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2013 Työ liittyy Karkkilan kaupungin ympäristönsuojelun toimialan toimeksiannosta tehtävään
Musta-Kaidan veden laatu Elokuu 2017
5.9.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Musta-Kaidan veden laatu Elokuu 2017 Kovelonjärven eteläpuolella sijaitsevan Musta-Kaidan vesinäytteet otettiin 2.8.2017 Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston
Vihdin Komin vedenlaatututkimus, heinä- ja lokakuu 2016
28.10.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Komin vedenlaatututkimus, heinä- ja lokakuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Komista otettiin 20.7. ja 10.10.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta.
Sammatin Lihavajärven veden laatu Vuodet 2009-2013
25.7.213 Lihavajärven Suojeluyhdistys Senja Eskman, Antero Krekola Sammatin Lihavajärven veden laatu Vuodet 29-213 Lihavajärven tuoreimmat näytteet otettiin heinäkuussa 213 järven suojeluyhdistyksen ja
Haukkalammen veden laatu Elokuu 2017
5.9.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Haukkalammen veden laatu Elokuu 2017 Karkkilan kaupunkitaajaman länsipuolella sijaitsevan pienen Haukkalammen vesinäytteet otettiin 3.8.2017 Karkkilan kaupungin
Sammatin Valkjärven ja siihen Haarjärvestä laskevan puron veden laatu Heinäkuu 2017
10.8.2017 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Valkjärven ja siihen Haarjärvestä laskevan puron veden laatu Heinäkuu 2017 Lohjan Sammatissa sijaitsevan Valkjärven ja siihen Haarjärvestä laskevan
Kerklammen ja siihen laskevan puron veden laatu Lokakuu 2017
6.11.2017 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Kerklammen ja siihen laskevan puron veden laatu Lokakuu 2017 Lohjan Sammatissa sijaitsevan Kerklammen ja järveen luoteesta Leikkilän suunnasta laskevan puron
Laiska (Sammatti) veden laatu elokuu 2018
25.10.2018 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Laiska (Sammatti) veden laatu elokuu 2018 Lohjan Sammatissa sijaitsevalta Laiska nimiseltä pieneltä lammelta otettiin vesinäytteet elokuussa 8.8.2018 Lohjan
TEERNIJÄRVEN TULOKSET JA
Vesiosasto/MP 1.1.214 Kirjenumero 83/14 NOKIAN KAUPUNKI Ympäristönsuojeluyksikkö Harjukatu 21 371 NOKIA TEERNIJÄRVEN TULOKSET 19.3.214 JA 13.8.214 1. YLEISTÄ Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys
VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu kesiin 2010-2014
LUVY/121 6.7.215 Anne Linnonmaa Valkjärven suojeluyhdistys ry anne.linnonmaa@anne.fi VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu kesiin 21-214 Sammatin Valkjärvestä otettiin vesinäytteet 25.6.215
Iso Myllylammen veden laatu Heinäkuu 2017
23.8.2017 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Iso Myllylammen veden laatu Heinäkuu 2017 Vihdin ja Lohjan rajalla Nummenkylässä sijaitsevan Iso Myllylammen vesinäytteet otettiin 27.7.2017 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston
S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y
S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Varkauden kaupunki LÄHETE A 4 Vesi- ja viemärilaitos Käsityökatu 42-44 29.3.23 2 VARKAUS Tiedoksi: Pohjois-Savon ELY-keskus (email) Varkauden
Iso-Antiaksen veden laatu elokuu 2018
4.1.2019 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Iso-Antiaksen veden laatu elokuu 2018 Iso-Antias on noin 17 ha kokoinen järvi Nuuksion kansallispuistossa. Järvi sisältyy Mankinjoen valuma-alueeseen 81.057. Sen
VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN KYRÖNOJAN JA PÄIVÖLÄNOJAN VEDEN LAATU
22.8.2017 Ympäristönsuojelu, Vihti VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN KYRÖNOJAN JA PÄIVÖLÄNOJAN VEDEN LAATU 17.7.2017 Vihdin puolelta Vanjokeen laskevasta kahdesta sivu-uomasta Kyrönojasta ja Päivölänojasta otettiin