2x110 kilovoltin voimajohdon ympäristövaikutusselvitys välillä Honkalanmäki-Vienola (Riihimäki)
|
|
- Antero Hiltunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 (5) Hikiä (Hausjärvi) Forssa kv voimajohtohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (2008) ja sen lisäselvityksen (2010) täydennysosa 2x110 kilovoltin voimajohdon ympäristövaikutusselvitys välillä Honkalanmäki-Vienola (Riihimäki) 1 MUUTOS JA SEN PERUSTELUT Hikiä (Hausjärvi) Forssa kilovoltin kv) voimajohtohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus valmistui vuonna 2008 ja sen lisäselvitys Hausjärven - Riihimäen alueille vuonna Tämä ympäristövaikutusselvitys toimii edellä mainittujen raporttien täydennysosana. Tarkoituksena on esittää aiemmista ratkaisuista poikkeavan harustamattoman vapaasti seisovan eli ns. T-pylväsrakenteisen 2x110 kv voimajohdon ympäristövaikutukset välillä Honkalanmäki - Vienola (kuva 1). Fingrid Oyj ja Fortum Sähkösiirto Oy ovat käyneet vuoden 2011 aikana jatkokeskusteluja Vienolan sähköaseman sähkönsyötöstä. Tehtyjen verkkotarkastelujen perusteella on todettu, että Riihimäen sähkönsyötön ja alueen sähköverkon käyttövarmuuden turvaamiseksi Riihimäen Vienolan sähköaseman sähkönsyöttö tulee säilyttää sekä Hikiän että Forssan sähköasemilta. Koska Fingrid on suunnitellut purkavansa nykyisen 2x110 kv voimajohdon Riihimäen taajaman alueella välillä Vienola - Keippi, edellyttää Vienolan sähköaseman sähkönsyöttö edellä mainitulla tavalla Hikiä - Forssa 110 voimajohdon kierrättämistä Vienolan sähköaseman kautta. Tällöin Honkalanmäen ja Vienolan välillä joudutaan säilyttämään nykytilanteen mukainen kahden virtapiirin (2x110 kv) rakenne. Koska nykyinen ns. rautarouva-rakenteinen 2x110 kv voimajohto uusitaan Hikiä -Forssa 400 kv voimajohtohankkeen yhteydessä, Honkalanmäen ja Vienolan välinen osuus tullaan toteuttamaan harustamattomilla vapaasti seisovilla T-pylväillä, joihin voidaan sijoittaa kaksi 110 kv virtapiiriä. T-pylväsratkaisun avulla voimajohtorakenne voidaan sijoittaa aikaisemmissa tarkasteluissa esitetyn mukaiseen 46 metrin johtoalueeseen. Tässä selvityksessä on tarkasteltu em. T-pylväsrakenteen vaikutuksia verrattuna aikaisemmissa selvityksissä (YVA-selostus 2008 ja sen lisäselvitys 2010) tarkasteltuihin vaihtoehtoihin.
2 (5) Kuva 1. Tämä täydennysosa koskee kuvassa näkyvää väliä Honkalanmäki - Vienola. Nykyinen 110 kv voimajohto on merkitty kuvassa punaisella viivalla. Tutkitut voimajohtoreitit on merkitty mustilla katkoviivoilla. 2 TEKNISET TIEDOT Tutkittavassa T-pylväsrakenteisessa ratkaisussa johtoalue sama kuin aikaisemmin tarkastelluissa ratkaisuissa, eli johtoalue on yhteensä 46 metriä leveä. Johtoalue kapenee nykyiseen Rautarouva-rakenteeseen nähden molemmista reunoista 9 metriä. Voimajohdon rakennusrajoitusalue päivitetään molemmin puolin 23 metriin voimajohdon keskilinjasta. Teknisen ratkaisun poikkileikkaus on esitetty kuvassa 2. Tutkittavan 2x110 kv T-pylvään korkeus on metriä eli se on noin metriä korkeampi kuin aikaisemmin tarkasteltu 110 kv portaalipylväsrakenne. Portaalipylväs noin on metriä korkea, kun taas nykytilanteen Rautarouva on noin metriä korkea. T-pylväsratkaisun pylväsväli on suurin piirtein sama kuin aiemmin tutkituissa ratkaisuissa.
3 (5) Kuva 2. Tutkittava poikkileikkaus välillä Honkolanmäki - Vienola. 3 MUUTOKSEN VAIKUTUKSET Tässä täydentävässä vaikutusselvityksessä on käytetty lähteinä Fingridin kv voimajohto Hikiä - Forssa ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (2008) ja sen täydennyksen (2008) tietoja. Lähtötietotilannetta ei ole päivitetty, koska T-pylväsratkaisu ei muuta aiemmin tutkitun voimajohtoalueen leveyttä. Vaikutukset maisemaan ja kulttuuriperintöön Honkalanmäki - Vienola välillä maasto on melko tasaista ja maisemakuva vaihtelee taajaman pientaloasutuksen, metsän ja peltoaukeiden kesken. Honkolanmäen läheisyydessä maisemassa näkyy Lahdentie ja maa-aineksenottoa. Uusi 2x110 kv voimajohto vaikuttaa alueen maisemakuvaan erityisesti taajamassa ja peltoaukeilla. 2x110 kv voimajohdon T-pylväs poikkeaa huomattavasti rautarouvasta sekä mittasuhteiltaan että ilmeeltään. Aiemmin tutkittuun portaalipylvääseen nähden T-pylväs on ratkaisuna maisemakuvassa hallitsevampi ja muuttaa ympäristön hierarkiaa. T-pylväs erottuu selvästi taajaman ja kulttuurimaiseman horisontaalisesta linjasta ja rikkoo alueen melko yhtenäistä maisemakuvaa. Lähimaisemassa uusi pylväsmalli poikkeaa huomattavasti ympäristön mittakaavasta ja muuttaa jonkin verran alueen asukkaiden arkimaisemaa. 2x110 kv voimajohto näkyy puuston yläpuolella ja aiheuttaa siten vaikutuksia myös kaukomaisemassa. Metsän reunavyöhykkeessä muutos on huomattava taajamasta päin tarkasteltuna.
4 (5) Pylväsrakenteen muutoksesta ei kohdistu vaikutuksia kulttuuriperintöön. Selvitysalueella ei ole tiedossa kulttuuriperinnön kannalta arvokkaita rakennussuojelukohteita tai muinaisjäännöksiä. Vaikutuksia voidaan lieventää pylväiden sijoittamisella. Sijoittamisessa tulisi välttää mäkien korkeimpia kohtia sekä huomioida taajaman tärkeimmät näkymäakselit. Pylväitä ei tulisi myöskään sijoittaa aivan pellon ja metsän rajaviivalle. Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja terveyteen 2x110 kv voimajohto muuttaa asukkaiden ympäristöä lähinnä maisemavaikutusten kautta. Tutkittava ratkaisu eroaa aiemmin tutkituista tilanteesta, sillä T-pylväs on ympäristössä hallitsevampi (ks. maisemavaikutukset). Erityisesti vaikutukset kohdistuvat Pörhölänkadun - Oravankadun omakotitaloalueen lähiympäristöön, jossa ratkaisu saattaa heikentää viihtyisyyttä jonkin verran. Muutosta nykytilanteeseen ei voida pitää kuitenkaan merkittävänä, koska alueella on jo melko näkyvä vanha rautarouva-voimajohto ja Vienolan sähköasema. Modernin, aiempaa korkeamman 2x110 kv voimajohdon aiheuttama muutos koetaan yksilöllisesti. Lahdentien läheisyydessä (Kt 54) ympäristö on luonteeltaan pientaloaluetta rakennetumpaa ja maisemassa näkyy mm. maa-aineksenottoa. Tällöin 2x110 KV voimajohdon rakentaminen suhteutuu muutoin rakennettuun ympäristöön. Lähialueella on vain yksittäisiä asuintaloja. Selvitysalueella on muutamia peltoalueita. Ilman tukivaijereita seisova T-pylväs vähentää maanviljelylle aiheutuvia haittoja verrattuna portaalipylväisiin, kun pylväiden tilantarve pienenee peltoalueilla ja maatalouskoneilla voi liikkua vapaammin pylvään läheisyydessä. Tutkittavasta voimajohdosta ei aiheudu haitallisia terveysvaikutuksia, sillä sähkö- ja magneettikenttälaskelmien perusteella voimajohdot eivät aiheuta sen läheisyydessä sijaitseviin asuinrakennuksiin eivätkä johtoalueelle tai sen läheisyyteen ohjearvot ylittäviä sähkö- tai magneettikenttiä. Sähkö- ja magneettikentät ovat tutkittavassa ratkaisussa pienemmät kuin portaaliratkaisussa (YVA-selostuksen VE B, C ja D sekä lisäselvitys). Tämä johtuu siitä, että T-pylvään kaikki johtimet ovat korkeammalla ja eri tasossa verrattuna nykyisiin samaan korkeustasoon sijoittuviin johtimiin. Sähkö- ja magneettikenttiä pienentää myös vaihejohtimien lyhyempi etäisyys toisiinsa nähden ja vaihejärjestyksen järkevä valinta. Muut vaikutukset Tutkittava ratkaisu ei eroa maankäytön ja kaavoituksen kannalta aiemmin tutkituista vaihtoehdoista. Tutkittava ratkaisu ei edellytä kaavamuutoksia johtoalueen säilyessä nykyisellään. Tutkittava ratkaisu ei eroa luonnonvaikutusten tai pohjavesien kannalta aiemmin tutkituista vaihtoehdoista. Alueella ei tiedossa arvokkaita luontokohteita eikä pohjavesialueita. Luontokohteista lähinnä on Honkalanmäen lehto, johon ei kohdistu vaikutuksia pylväsratkaisun muutoksesta. 4 JOHTOPÄÄTÖKSET Tutkittavan verkkoratkaisun merkittävimmät vaikutukset kohdistuvat maisemaan sekä ihmisten elinympäristöön. Herkin kohta on Oravankadun ja Pörhöläntien pientaloalue,
5 (5) jossa T-pylväs näkyy maisemakuvassa hallitsevana muuttaen jonkin verran jokapäiväistä elinympäristöä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että tutkittu ratkaisu on toteutuskelpoinen eikä se kokonaisuutena merkittävästi eroa aiemmin tutkituista ratkaisuista. Pylväitä voidaan sopeuttaa ympäristöön harkitulla sijoitussuunnittelulla. 5 ASIANTUNTIJAT Tämä ympäristövaikutusselvitys on tehty Sito Oy:ssa, jossa asiantuntijoina ovat toimineet FM Taina Klinga ja maisema-arkkitehti Anni Järvitalo. Fingrid Oyj:n vastuuhenkilönä on toiminut Mika Penttilä ja teknisestä suunnittelusta on vastannut Hannu Kuikka.
YMPÄRISTÖSELVITYKSEN TÄYDENNYS
YMPÄRISTÖSELVITYKSEN TÄYDENNYS Kantaverkon 110 kilovoltin voimajohdon uusiminen Tihisenniemi - Katerma Kajaani - Kuhmo 2012 Tihisenniemi - Katerma 110 kv voimajohdon uusiminen YMPÄRISTÖSELVITYKSEN TÄYDENNYS
Lunastuksen aloituskokoukset Hikiä Orimattila kv voimajohtohanke
Lunastuksen aloituskokoukset 03-10.10.2017 Hikiä Orimattila 400 + 110 kv voimajohtohanke Hikiä Orimattila voimajohtohanke Yleistä Selvitykset ja luvat Suunnittelu Rakentaminen Aikataulu Yhteystiedot Hikiä
HIKIÄ (Hausjärvi) - FORSSA 400+110 kv voimajohtohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen lisäselvitys Hausjärvellä ja Riihimäellä
HIKIÄ (Hausjärvi) - FORSSA 400+110 kv voimajohtohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen lisäselvitys Hausjärvellä ja Riihimäellä Elokuu 2010 400+110 kv voimajohto Hikiä-Forssa iii YHTEYSTIEDOT
TAMPEREEN KAUPUNKI
TAMPEREEN KAUPUNKI 17.1.2017 MULTISILLAN KOULUN ALUE YMPÄRISTÖINEEN: UUSI ASUINKORTTELI JA PÄIVÄKOTI. Asemakaava nro 8647. Diaarinumero: TRE: 6202/10.02.01/2016 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
SAAPUNUT 1 6-07- 2013
SAAPUNUT 1 6-07- 2013 Valtioneuvoston päätös Fingrid Oyj:n hakemukseen saada kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 29 päivänä heinäkuuta 1977 annetussa laissa (603/1977, jäljempänä
Hikiä Forssa kv voimajohdon rakentaminen
Hikiä Forssa 400 + 110 kv voimajohdon rakentaminen 3. - 4.10.2013 Hikiä - Forssa 400 + 110 kv voimansiirtoyhteys on osa kantaverkon perusratkaisuja 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018
Ympäristövaikutusten arviointi YVA
Ympäristövaikutusten arviointi YVA 2 Ympäristövaikutusten arviointia koskeva lainsäädäntö Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994) Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä
FORSSA - LIETO ARKEOLOGINEN INVENTOINTI KILOVOLTIN VOIMAJOHTOHANKKEEN ALUEELLA
FORSSA - LIETO ARKEOLOGINEN INVENTOINTI 400 110 KILOVOLTIN VOIMAJOHTOHANKKEEN ALUEELLA 7. 14.6.2010 Vesa Laulumaa Sisällys Johdanto 2 Tutkimusalue, sen ympäristö ja vesistöhistoria 2 Inventoinnin kulku
Rakentaminen 110 kv johdon Ventusneva - Uusnivala vierelle pylväsvälillä 67-68
LAUSUNTO 1 (3) Maankäyttö ja ympäristö / Heidi Oja 22.4.2015 AE-1 893-8-13 Kokkolan kaupunki Minna Torppa minna.torppa@kokkolaji Lausuntopyyntö 16.4.2015, RN:o 272-421-3-79 Rakentaminen 110 kv johdon Ventusneva
FINGRID LAUSUNTO 1 (3) AE Maankäyttö ja ympäristö / Heidi Oja
Maankäyttö ja ympäristö / Heidi Oja LAUSUNTO 1 (3) 3.11.2017 AE-1400-8-23 Tampereen kaupunki Kirjaamo kirjaamo@tampere.fi Tiedoksi Tampereen kaupunki kaavainsinööri Merja Kinos merja.kinos@tampere.fi Lausuntopyyntö
110 kv JOHTOKADUT JA RAKENTAMINEN NIIDEN LÄHEISYYDESSÄ
110 kv JOHTOKADUT JA RAKENTAMINEN NIIDEN LÄHEISYYDESSÄ Tällä ohjeella määritetään ulkopuolisille toimijoille erilaisten kaavoitus- ja rakentamishankkeiden yhteydessä Turku Energia Sähköverkot Oy:n (TESV)
Muistio LÄHITUULI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (METSÄLAMMINKANGAS VUOLIJOKI)
Muistio 7.2.2017 TEM/1498/05.03.03/2015 LÄHITUULI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (METSÄLAMMINKANGAS VUOLIJOKI) Lunastuksen tarkoitus Keskeiset oikeussäännökset LähiTuuli Oy (jäljempänä
Maankäyttö- ja ympäristöpolitiikka
Maankäyttö- ja ympäristöpolitiikka Sisältö Fingridin maankäyttö- ja ympäristöpolitiikka... 3 Voimajohdot... 4 Sähköasemat ja varavoimalaitokset... 6 Maankäytön suunnittelu, johtoalueiden käyttöoikeudet
Projektin rakentamisjärjestys ja tulevat keskeytykset Tomi Mantela Fingrid Oyj. Lieto-Forssa 400kV+110kV voimajohto projekti
Projektin rakentamisjärjestys ja tulevat keskeytykset Fingrid Oyj - 400kV+110kV voimajohto projekti - voimajohto. Rakentamissuunta voimajohtoprojektissa on sta on. 2 2016 - projektin aloitustilanne (6/2016):
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Ote Keskustaajaman yleiskaavasta, kaava-alueen rajaus Alueen ortokuva vuodelta 2006 Kohde OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava Dnro: Pilvenmäki III B: Paavolan kaupunginosa. Hakija/Aloite Multi-Monitoimi
Rekkojen purkupaikan sijoittaminen Tampereen Sähköverkon 110kV johdon Kangasala Hervanta läheisyyteen pylväsvälille Hervannassa
Lausunto 1 (3) 31.8.2017 A-0-78382 Tampereen kaupunki Kiinteistötoimi Marjut Malo-Siltanen marjut.malo-siltanen tampere,fi Lausuntopyyntö 23.5.2017 Rekkojen purkupaikan sijoittaminen Tampereen Sähköverkon
Selvitys maakuntakaavoitusta varten. Taustaselvitys Maakuntakaavoitusta varten. 110 kv voimajohto välillä Visulahti - Savonlinna
Taustaselvitys Maakuntakaavoitusta varten 110 kv voimajohto välillä Visulahti - Savonlinna Fingrid Oyj 2013 1 (12) Visulahti - Savonlinna 110 kv voimajohto Sisällysluettelo 1 Voimajohto osana voimajärjestelmää...3
GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY 220 KV VOIMAJOHTOHANKE PETÄJÄSKOSKI - KONTTIJÄRVI
GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY 220 KV VOIMAJOHTOHANKE PETÄJÄSKOSKI - KONTTIJÄRVI PORTIMO 3.12.2013 TERVOLA 4.12.2013 NARKAUS 10.12.2013 SUHANKO VOIMAJOHTO YVA 1 VOIMAJOHTOREITTI PETÄJÄSKOSKI KONTTIJÄRVI
KYSELY LÄHIYMPÄRISTÖN ASUKKAILLE JA LOMA-ASUKKAILLE
Mikonkeitaan tuulivoimapuiston YVA-menettely KYSELY LÄHIYMPÄRISTÖN ASUKKAILLE JA LOMA-ASUKKAILLE UPM-Kymmene Oyj (Otsotuuli Oy) suunnittelee Mikonkeitaan tuulivoimapuistoa Pohjanmaalle Kristiinankaupungin
Peltopylväs säästävämpiä siirtoja
Peltopylväs säästävämpiä siirtoja 2 Pylvään muotoilulla on haluttu tuoda peltomaisemaan ilmavuutta ja vähentää näin voimajohdon maisemahaittoja. Peltopylväs helpottaa maanviljelyä Fingridin peltopylväs
AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN TÄYDENNYS
Vastaanottaja Satawind Oy A. Ahlström Kiinteistöt Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.3.2016 Viite 1510006584 AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN
Huutokoski - Kontiolahti 400 kv voimajohto
Huutokoski - Kontiolahti 400 kv voimajohto Selvitys maakuntakaavoitusta varten 26.10.2006 Fingrid Oyj 2006 1 (12) Huutokoski - Kontilahti 400 kv voimajohto Sisällysluettelo 1 Hankkeen kuvaus...2 2 Ympäristön
Palovaaran ja Ahkiovaaran tuulivoimapuisto, Pello
Palovaaran ja Ahkiovaaran tuulivoimapuisto, Pello Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet VE1: 21 voimalaa, napakorkeus 167 metriä, kokonaiskorkeus 230 metriä VE2: 26 voimalaa, napakorkeus 167 metriä,
Muistio FINGRID OYJ:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (VIHTAVUORI KOIVISTO)
Muistio 15.9.2016 TEM/1160/05.03.03/2016 FINGRID OYJ:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (VIHTAVUORI KOIVISTO) Lunastuksen tarkoitus Fingrid Oyj (jäljempänä hakija) on pyytänyt valtioneuvostolta
Tavoitteena sähkön siirron häiriöttömyys
R e u n a p u i d e n k ä s i t t e l y vo i m a j o h t o a l u e i l l a Tavoitteena sähkön siirron häiriöttömyys Fingrid vastaa Suomen päävoimansiirtoverkosta. Huolehdimme siitä, että Suomi saa sähkönsä
Ympäristövaikutusten ARVIOINTI- OHJELMA kv voimajohtohankkeessa. HIKIÄ(Hausjärvi)-FORSSA
Ympäristövaikutusten ARVIOINTI- OHJELMA 400 + 110 kv voimajohtohankkeessa HIKIÄ(Hausjärvi)-FORSSA 2008 YHTEYSTIEDOT Hankevastaava Fingrid Oyj Yhteyshenkilöt: Ympäristöyksikön päällikkö Sami Kuitunen Projektipäällikkö
Maanmittauslaitokselle
1(5) Maanmittauslaitokselle Yhtiömme tarkoituksena on uusia 110 kv voimansiirtoyhteys noin 48 km:n matkalla Hämeenlinnan ja Valkeakosken kaupungeissa sekä Hattulan kunnassa välillä Vanajan sähköasema -
RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila
Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit
4 Suomen sähköjärjestelmä
4 Suomen sähköjärjestelmä Suomen sähköjärjestelmä koostuu voimalaitoksista, siirto- ja jakeluverkoista sekä sähkön kulutuslaitteista. Suomen sähköjärjestelmä on osa yhteispohjoismaista Nordel-järjestelmää,
KALAJOEN TUULIVOIMAPUISTOJEN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINTI
FCG Finnish Consulting Group Oy LIITE 1 Fortum Power and Heat Oy, TuuliWatti Oy, wpd Finland Oy KALAJOEN TUULIVOIMAPUISTOJEN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Havainnekuvat ja analyysikartat 4.1.2012 Kuva 1.
6 VAIKUTUKSET MAISEMAAN
42 400 kv voimajohto Hyvinkää-Hikiä YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS 6 VAIKUTUKSET MAISEMAAN 6.1 Nykytila YVAssa tarkasteltavat voimajohtoreittivaihdot sijoittuvat pääasiassa Eteläisen rantamaan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA PIVENMÄKI III A FORSSAN KAUPUNKI ASEMAKAAVA MAANKÄYTÖN SUUNNITTEU Ote Keskustaajaman yleiskaavasta, kaava-alueen rajaus Alueen ortokuva OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA
Pyhänselkä-Nuojua kilovoltin voimajohtohanke, havainnekuvat. Havainnekuvien ottopaikat.
Pyhänselkä-Nuojua 400 + 110 kilovoltin voimajohtohanke, havainnekuvat Havainnekuvien ottopaikat. Kuvauspaikka 1. Repokankaan uimapaikka, nykyiset voimajohdot Kuvauspaikka 1. Valokuvasovite Repokankaan
Ympäristövaikutusten ARVIOINTI- OHJELMA 400 + 110 kilovoltin voimajohtohankkeessa
Ympäristövaikutusten ARVIOINTI- OHJELMA 400 + 110 kilovoltin voimajohtohankkeessa Forssa - Lieto 2010 400 + 110 kv voimajohto Forssa - Lieto i YHTEYSTIEDOT Hankevastaava Fingrid Oyj Yhteyshenkilöt: Projektipäällikkö,
Taustaselvitys Maakuntakaavoitusta varten. Hanhikivi 1 -ydinvoimalan sähkön siirron edellyttämät
Taustaselvitys Maakuntakaavoitusta varten Hanhikivi 1 -ydinvoimalan sähkön siirron edellyttämät 400 kv voimajohdot Hanhikivi 1 -ydinvoimalan siirtojohdot Fingrid Oyj 2013 Selvitys maakuntakaavoitusta varten
YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS. 400 kv voimajohto Olkiluoto Huittinen ja Olkiluodon johtojärjestelyt FINGRID OYJ 2003
YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS 400 kv voimajohto Olkiluoto Huittinen ja Olkiluodon johtojärjestelyt FINGRID OYJ 2003 2 YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS Hankkeesta vastaava Yhteysviranomainen
Kantaverkko kehittyy Peltopylväs säästävämpiä siirtoja
Kantaverkko kehittyy Peltopylväs säästävämpiä siirtoja 12 Uusi pylväs helpottaa maanviljelyä Pylvään muotoilulla on haluttu tuoda peltomaisemaan ilmavuutta ja vähentää näin voimajohdon maisemahaittoja.
1. LAUSUNTOPYYNNÖT TOIMITTAESSA VOIMAJOHTOJEN LÄHEISYYDESSÄ
1 / 8 110 kv JOHTOKADUT JA RAKENTAMINEN NIIDEN LÄHEISYYDESSÄ Tässä ohjeessa määritellään ne periaatteet, joita noudatetaan Lappeenrannan Energiaverkot Oy (LEV) ja Lappeenrannan Lämpövoiman (LAVO) suurjännitteisen
Maankäyttöja ympäristöpolitiikka
Maankäyttöja ympäristöpolitiikka Sisältö Fingridin maankäyttö- ja ympäristöpolitiikka... 3 Voimajohdot... 3 Sähköasemat ja varavoimalaitokset... 5 Maankäytön suunnittelu, johtoalueiden käyttöoikeudet ja
Uusi maankäyttö- ja ympäristöpolitiikka vastuullisuutta ja vuoropuhelua. Ilkka Alm, maankäyttöpäällikkö Kantaverkkopäivä
Uusi maankäyttö- ja ympäristöpolitiikka vastuullisuutta ja vuoropuhelua Ilkka Alm, maankäyttöpäällikkö Kantaverkkopäivä 6.9.2012 2 Olemme sitoutuneet toiminnastamme aiheutuvien maankäyttö- ja ympäristövaikutusten
Taustaselvitys Maakuntakaavoitusta varten. Valkeus - Vihanti 110 kv voimajohto
Taustaselvitys Maakuntakaavoitusta varten Fingrid Oyj 2013 Selvitys maakuntakaavoitusta varten sivu 1 /16 Sisällysluettelo 1 Voimajohdot osana voimajärjestelmää... 3 1.1 Voimajohtojen esittäminen maankäytön
TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI
TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖPAJA 2, HANKEKUVAUS VE1 HANKEKUVAUS VE2 HANKEKUVAUS VE0A JA VE0B ARVIOINTIMENETELMÄT Herkkyys Alhainen Keskisuuri
Ympäristövaikutusten ARVIOINTI- OHJELMA. 400 + 110 kilovoltin voimajohtohankkeessa. Hikiä (Hausjärvi) Orimattila
Ympäristövaikutusten ARVIOINTI- OHJELMA 400 + 110 kilovoltin voimajohtohankkeessa Hikiä (Hausjärvi) Orimattila 2014 400 + 110 kv voimajohto Hikiä - Orimattila i YHTEYSTIEDOT Hankevastaava Fingrid Oyj
Fingrid Oyj:n vastine YVA-ohjelmasta annettuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin
MUISTIO 1 (5) 1 Johdanto Fingrid Oyj:n vastine YVA-ohjelmasta annettuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin Hyvinkää - Hikiä 400 kv voimajohdon ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta annettiin yhteysviranomaiselle
Turvallinen toiminta sähköverkkojen lähellä. Esittelijän nimi
Turvallinen toiminta sähköverkkojen lähellä Esittelijän nimi SISÄLTÖ 1. Tausta ja tavoitteet 2. Sähköverkon rakenteet 3. Vaaratilanteiden läpikäynti 4. Henkilövahingon sattuessa 5. Yhteenveto 1. TAUSTA
Osu u den1(hikiä-henna)v aiku tu kset,karttaa
Osu u den1(hikiä-henna)v aiku tu kset,karttaa Hikiä Orimattila400+110kilov oltinv oimajoh donyva-menettely 1Maisema,ih mistenelinolot jamaankäyttö - Nykyistä modernimpi, noin 13 metriä korkeampi pylväs
Elinantien linjauksen ja liittymän paikan maisemallinen tarkastelu. A-Insinöörit Suunnittelu Oy 3.7.2012. Vesilahti, Suomelan asemakaava
Vesilahti, Suomelan asemakaava Elinantien linjauksen ja liittymän paikan maisemallinen tarkastelu A-Insinöörit Suunnittelu Oy 3.7.2012 Selostus 10.5.2012 JOHDANTO Selvityksessä tutkittiin maisemallisesta
Nikkarinkaarto tuulivoimapuisto
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA KAAVALUONNOS Nikkarinkaarto tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P12831 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY G128 x 10 x HH140m 1
YMPÄRISTÖSELVITYS Kantaverkon 110 kilovoltin voimajohdon uusiminen Varkaudesta Kontiolahdelle
YMPÄRISTÖSELVITYS Kantaverkon 110 kilovoltin voimajohdon uusiminen Varkaudesta Kontiolahdelle Varkaus-Viinijärvi-Kontiolahti 2010 YHTEYSTIEDOT Hankevastaava Fingrid Oyj Yhteyshenkilöt: Satu Vuorikoski,
Lausunnon antaminen Finnpulp Oy:n Kuopion Sorsasalon havusellutehtaan YVA-selostuksesta
Viranomaislautakunta 4 19.01.2016 Lausunnon antaminen Finnpulp Oy:n Kuopion Sorsasalon havusellutehtaan YVA-selostuksesta 1380/11.01.00/2014 Viromltk 4 Liite Valmistelija/lisätiedot: vs. ympäristönsuojelupäällikkö
Hevosselän tuulivoimahanke, Tervola
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA TUULIWATTI OY Hevosselän tuulivoimahanke, Tervola Valokuvasovitteet Vestas V136 x 6 x HH182m FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24253 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Valokuvasovitteet
ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT
ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT ESPOONVÄYLÄ KESKUSPUISTO TUTKITTUJA VAIHTOEHTOJA LÄNTINEN LINJAUS- VAIHTOEHTO (FCG 2013) ITÄINEN LINJAUS- VAIHTOEHTO (Sito 2016) VERTAILTAVAT VAIHTOEHDOT ITÄINEN VE LÄNTINEN
Kymenlaakson Liitto. Tuulivoimaselvitys 2010
Kymenlaakson Liitto Tuulivoimaselvitys 2010 Tuulivoimaselvitys 2010 Tavoitteena löytää riittävän laajoja, tuulisuudeltaan ja maankäytöltään tuulivoimatuotantoon parhaiten soveltuvia alueita 2005 laadittu
Muistio. EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv)
Muistio 31.3.2017 TEM/2453/05.03.03/2015 EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv) Lunastuksen tarkoitus Keskeiset oikeussäännökset EPV Tuulivoima Oy
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava Kuulojan itäinen teollisuusalue, kortteli , tarkistukset
Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava Kuulojan itäinen teollisuusalue, kortteli 605 9.12.2009, tarkistukset 25.9.2017 Asemakaava alueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue
7 VAIKUTUKSET MAISEMAAN
62 400+110 kv voimajohto Hikiä-Forssa 7 VAIKUTUKSET MAISEMAAN 7.1 Nykytila Yleistä Tarkasteltava johtoreitti alavaihtoehtoineen sijoittuu Hämeen viljely- ja järvialueeseen, tarkemmin määriteltynä Keski-
Muistio NIVOS/MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHAL- TUUNOTTOLUPA (HIKIÄ KAPULI)
Muistio 18.8.2017 TEM/2467/05.03.03/2016 NIVOS/MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHAL- TUUNOTTOLUPA (HIKIÄ KAPULI) Lunastuksen tarkoitus Nivos/Mäntsälän Sähkö Oy (jäljempänä hakija)
Ympäristövaikutusten ARVIOINTISELOSTUS. 400 kv voimajohtohankkeessa. HYVINKÄÄ-HIKIÄ (Hausjärvi)
Ympäristövaikutusten ARVIOINTISELOSTUS 400 kv voimajohtohankkeessa HYVINKÄÄ-HIKIÄ (Hausjärvi) 2007 400 kv voimajohto Hyvinkää-Hikiä i YHTEYSTIEDOT Hankevastaava Fingrid Oyj Yhteyshenkilö: Vanhempi asiantuntija
Kuusiselän osayleiskaavan vaikutukset matkailuun
Kuusiselän osayleiskaavan vaikutukset Timo Huhtinen 22.12.2016 2 (10) 22.12.2016 Kuusiselän osayleiskaavan vaikutukset SISÄLTÖ 1 SELVITYKSEN TARKOITUS... 3 2 LAPIN MATKAILUN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA 2040...
Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma
67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-
Kattiharjun tuulivoimapuisto
LIITE S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P214 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA
Hämeen työalue, Veijo Siiankoski. Merkittävimmät siirtokeskeytykset
Hämeen työalue, Merkittävimmät siirtokeskeytykset 2016-2018 Hämeen alueen verkko on vahvistunut viime vuosina merkittävästi 2012 Forssan varavoimalaitos, 2 x 150 MVA kaasuturpiinia 2013 Hikiä-Nurmijärvi
Lausunto ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta 400 + 110 kv voimajohdon rakentaminen välille Forssa - Lieto
Diaarinumero Varsinais-Suomi 13.9.2010 VARELY/47/07.04/2010 Fingrid Oyj Lausunto ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta 400 + 110 kv voimajohdon rakentaminen välille Forssa - Lieto Fingrid Oyj on 26.5.2010
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (6) 232 Lausunnon antaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle Helsingin Sataman meriläjityksen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta Viite:
Kuusiselän tuulivoimahanke, Rovaniemi
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TUULIALFA OY Kuusiselän tuulivoimahanke, Rovaniemi Näkymäanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26900 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kuusiselän
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 6832/ /2018
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 99 Asianro 6832/10.03.00.00/2018 Sähköjohdon sijoittaminen tilan 476-405-21-7 (Seilajoki) alueelle / Savon Voima Verkko Oy:n hakemus Rakennustarkastaja Ilkka Korhonen
VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ. 7.5.2013 Terhi Fitch
VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ 7.5.2013 Terhi Fitch YVA-menettely lakisääteinen menettely Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994 muutoksineen) Valtioneuvoston
Naulakankaan tuulivoimapuisto
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TUULIWATTI OY Naulakankaan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet 6 x V136 x HH182 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 19.4.2016 P26596 6 x V136 x HH182
Ympäristövaikutusten ARVIOINTI- SELOSTUS kilovoltin voimajohtohankkeessa. Hikiä (Hausjärvi) Orimattila
Ympäristövaikutusten ARVIOINTI- SELOSTUS 400 + 110 kilovoltin voimajohtohankkeessa Hikiä (Hausjärvi) Orimattila 2015 400 + 110 kv voimajohto Hikiä Orimattila i YHTEYSTIEDOT Hankevastaava Fingrid Oyj Yhteyshenkilöt:
YMPÄRISTÖSELVITYKSEN LISÄSELVITYS
Vastaanottaja PROKON Wind Energy Finland Oy Asiakirjatyyppi 110 kv liityntäjohdon ympäristöselvityksen lisäselvitys Päivämäärä 1.7.2016 YMPÄRISTÖSELVITYKSEN LISÄSELVITYS MUTKALAMPI-JYLKKÄ 110 KV YMPÄRISTÖSELVITYKSEN
Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.12.2009 Asemakaava Kuuloja, itäinen teollisuusalue Korttelit 650 ja 651 Asemakaava-alueen likimääräinen sijainti ja rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue
TAMPEREEN KAUPUNKI
TAMPEREEN KAUPUNKI 13.10.2015 LAHDESJÄRVI, TEOLLISUUSTONTTIEN LAAJENTAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaava nro 8537 Diaarinumero: TRE: 549/10.02.01/2014 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointivaiheen
Liite A: Valokuvasovitteet
Liite A: Valokuvasovitteet Kuvasovite on koostettu valokuva, johon suunniteltujen tuulivoimaloiden kuvat on sijoitettu tietokoneohjelman avulla hyödyntämällä tiettyjä koordinaatteja ja korkeusarvoja. Kyseessä
Korvennevan tuulivoimapuisto
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OTSOTUULI OY Korvennevan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY N117 x 12 x HH141 + G128 x 33
Asemakaavan ja tonttijaon muutos 15 Harapainen, kortteli 17, tontti 9
' as FINGRID LAUSUNTO LAPPEENRANNAN1 K^31PU:. tekr:in Ympäristö / Mika Penttilä 7.7.2011 Tekninen toimi Kirjaamo PL 38 53101 Lappeenranta Lausuntopyyntö 7.7.2011 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 15 Harapainen,
PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus
PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT
Meluvallien ja melukaiteiden rakentaminen voimajohdon läheisyydessä
Ramboll Jaakko Toivanen Kirjastokatu 4 70100 KUOPIO jaakko.toivanen@ramboll.fi Lausuntopyyntö 21.3.2017 Poikkimaantien leventäminen 2+2 ajorataiseksi välillä Oulun satama VT 12, 110kV voimajohdon Oulunsuu
Naulakankaan tuulivoimapuisto
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TUULIWATTI OY Naulakankaan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet V136 x 6 x HH182 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 27.6.2016 P26596 V136 x 6 x HH182
Seinäjoki-Jurva 110 kv voimajohdon YVA-menettely
CARUNA OY Seinäjoki-Jurva 110 kv voimajohdon YVA-menettely FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 542846-P31331 i Kannen kuva: Valokuvasovite suunnitellusta Seinäjoki-Jurva 110 kv voimajohdosta, kuvattuna Kiikerinkyläntieltä
Keski-Suomen tuulivoimaselvitys lisa alueet
Merja Paakkari 16.11.2011 1(19) Keski-Suomen tuulivoimaselvitys lisa alueet Kunta Alue Tuulisuus/ tuuliatlas [m/s] Tuulisuus 100m/ WAsP [m/s] Vuosituotanto 100m / WAsP [GWh] Tuulipuiston maksimikoko [MW]
Kattiharjun tuulivoimapuisto
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 10102013 P21463 FCG SUUNNITTELU
Mikonkeidas tuulivoimapuisto
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OTSOTUULI OY Mikonkeidas tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY N117 x 26 x HH141 1 (8) Mikonkeidas
Merikarvia Korpi-Matti - Puukoski voimajohtolinjan arkeologinen inventointi 2013
Merikarvia Korpi-Matti - Puukoski voimajohtolinjan arkeologinen inventointi 2013 Tiina Vasko 2013 Satakunnan Museo 2 SISÄLLYSLUETTELO Arkisto- ja rekisteritiedot Tiivistelmä Sijaintikartta Linjakartta
YMPÄRISTÖSELVITYKSEN TÄYDENNYS
Varkaus-Viinijärvi-Kontiolahti YMPÄRISTÖSELVITYKSEN TÄYDENNYS Kantaverkon 110 kilovoltin voimajohdon uusiminen Varkaudesta Kontiolahdelle 2011 ii YMPÄRISTÖSELVITYKSEN TÄYDENNYS 2011 YHTEYSTIEDOT Hankevastaava
Tuulialfa Oy Vaalan Turkkiselkä tuulivoimahanke Täydennys YVA-menettelyyn sähkönsiirron osalta
Tuulialfa Oy Vaalan Turkkiselkä tuulivoimahanke Täydennys YVA-menettelyyn sähkönsiirron osalta 9.5.2019 2 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään
VT 12 ALASJÄRVI-HUUTIJÄRVI YVA VAIKUTUSTYÖPAJA KANGASALA
VT 12 ALASJÄRVI-HUUTIJÄRVI YVA VAIKUTUSTYÖPAJA 5.4.2016 KANGASALA TYÖPAJAN OHJELMA 17.15 Kahvi 17.30 Tervetuloa; Tero Haarajärvi Suunnittelutilanne; Arto Viitanen Alustavat vaikutusarvioinnit; Jari Mannila
HUMPPILAN-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA
HUMPPILAN-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA TILAISUUDEN OHJELMA 1. Tilaisuuden avaus, puheenjohtaja Leena Ivalo 2. YVA-menettely, ELY-keskus Leena Ivalo 3. Voimamylly Oy:n
LIITE 11. Leipiön tuulivoimapuiston osayleiskaava Halmekankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava Onkalon tuulivoimapuiston osayleiskaava.
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIITE 11 SIMON KUNTA Havainnekuvat FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 14.5.2014 P19456 1 (17) 1 Johdanto Havainnekuvat on laadittu WindPRO-ohjelmiston PHOTOMONTAGE modulilla.
Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen lausunto Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 4.12.
Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen lausunto Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 4.12.2008 Yleistä arviointiselostus on laaja sekä esitystavaltaan hyvä
PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA KANGASALA NURMI 110 kv VOIMAJOHTO -HANKKEESEEN
PÄÄTÖS PIRELY/13/07.04/2012 Etelä-Savo 27.11.2012 Tampereen Sähköverkko Oy PL 175 33101 TAMPERE PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA KANGASALA NURMI 110 kv VOIMAJOHTO -HANKKEESEEN
Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus ( , KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo) tuulivoimahanketta Karstulassa.
Päätös 1/5 2.4.2019 KESELY/322/2019 OX2 kirsi.koivunen@ox2.com Lapinlahdenkatu 1 C 00180 Helsinki Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus (18.2.2019, KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo)
Kuva 6 Sovitekuva Punkalaitumelta hankealueen suuntaan. Etäisyys lähimpiin voimaloihin on noin 16 km.
Kuva 6 Sovitekuva Punkalaitumelta hankealueen suuntaan. Etäisyys lähimpiin voimaloihin on noin 16 km. Kuva 7 Teknisesti lähennetty kuva edellisestä sovitekuvasta (kuva 6). Kuva 8 Rautalankamalli sovitekuvasta
Annankankaan tuulivoimapuisto
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA KAAVAEHDOTUS Annankankaan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet (päivitetty ) FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P12831 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY G128 x 10
Kattiharjun tuulivoimapuisto
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21463 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA
Hirvinevan tuulivoimahanke
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TM VOIMA OY FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 6305 (8) PaulinaKaivo-oja@fcgfi 6305 Maisema ja havainnekuvat Havainnekuvat on laadittu alueesta laadittua maastomallinnusta
Ristiniityn ja Välikankaan tuulivoimahanke, Haapajärvi
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA INFINERGIES FINLAND OY Ristiniityn ja Välikankaan tuulivoimahanke, Haapajärvi Vestas V126 hh147m FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.9.2015 P23690 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY
PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA 2 x 110 KV VOIMANSIIRTOJOHTO TIKIMAA LAVIANVUORI -HANKKEESEEN
PÄÄTÖS PIRELY/1250/2014 Etelä-Savo 4.12.2014 Elenia Oy Patamäenkatu 7 33900 Tampere PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA 2 x 110 KV VOIMANSIIRTOJOHTO TIKIMAA LAVIANVUORI -HANKKEESEEN
Alavieskan Kytölän tuulivoimapuisto
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA TM VOIMA OY Alavieskan Kytölän tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21262 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY V126 x 7 x HH137m
SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS
SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS Hyvä vastaaja, tällä kyselyllä selvitetään näkemyksiänne Soklin kaivoshankkeen vaihtoehto 3:n (malmi rikastetaan Venäjällä)
Parhalahden tuulivoimapuisto
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PUHURI OY Parhalahden tuulivoimapuisto Näkemäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24972 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Näkymäalueanalyysi