lunastustoimitus Orimattila - Hikiä kv voimajohtolinja
|
|
- Kaija Pesonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Voimajohtoalueen lunastustoimitus Orimattila - Hikiä kv voimajohtolinja , , Hausjärven kunta, Kärkölän kunta, Mäntsälän kunta, Hollolan kunta ja Orimattilan kaupunki
2 Voimajohtoalueen lunastustoimitus Milloin voimajohtoalueen lunastustoimitusta tarvitaan? Toimituksen tarkoitus Lunastuslupa Lunastustoimikunta ja asianosaiset Miten lunastustoimitus etenee? Alkukokous Haltuunotto Rakennustyöt Jatkokokous Loppukokous
3 Voimajohtoalueen lunastustoimitus On tarpeellinen, kun: 1) Rakennetaan uusi voimajohto uuteen johtoaukkoon 2) Rakennetaan uusi voimajohto vanhan rinnalle 3) Uusitaan vanha voimajohto nykyiseen sijaintiinsa ja leveyteensä 4) Uusitaan vanha voimajohto siten, että johtoalue levenee (esim. jännitetason muuttuessa) 5) Uusitaan vanha voimajohto siten, että johtoalue kapenee Menettely lunastustoimituksessa on samanlainen hanketyypistä riippumatta
4 Voimajohtoalueen lunastustoimituksen tarkoitus Lunastajalle perustetaan voimajohdon rakentamiseksi ja kunnossapitämiseksi pysyvä käyttöoikeus Maapohjan omistus jää edelleen maanomistajalle Käyttöoikeuden perustamisesta aiheutuvat taloudelliset menetykset korvataan maanomistajalle
5 Lunastuslupa Lunastus perustuu lunastuslupaan Lunastusluvan myöntää valtioneuvosto Lunastusluvan vähemmän tärkeään lunastukseen voi myöntää myös Maanmittauslaitos Lunastusluvassa määrätään lunastuksen kohde Lunastuksen kohteella tarkoitetaan hakijalle myönnettäviä oikeuksia (esimerkiksi käyttö- ja omistusoikeuksia) ja omistajalle asetettavia rajoituksia. Lunastusluvassa voidaan lunastajalle hakemuksesta myöntää myös ennakkohaltuunottolupa Lunastustoimituksen voi aloittaa heti, kun lunastuslupa on myönnetty Lunastustoimitus voidaan lopettaa vasta, kun lupa on lainvoimainen
6 Lunastustoimikunta ja asianosaiset Lunastustoimituksen suorittaa lunastustoimikunta, johon kuuluu puheenjohtajana toimitusinsinööri ja kaksi uskottua miestä Lunastustoimituksen asianosaisia ovat: Lunastaja (voimajohdon rakentaja) Maanomistajat (voimajohdon välittömästä läheisyydestä) Mahdolliset rasite-, vuokra- ym. erityisten oikeuksien haltijat, naapurit jne.
7 Lunastusta koskevat yleiset asiat: Toimituksen kulku pääpiirteissään Korvausmenettely ja sovellettava lainsäädäntö (laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta) Lunastaja esittelee johdon rakentamishanketta ja sen aikataulua Esitetään alustava kartta Annetaan määräaika ennakkokorvausvaatimuksille, jos ei ole annettu jo aikaisemmin. Sovitaan tarvittavien maastokatselmusten suorittamisesta.
8 Haltuunotto on toimituksen vaihe, jonka päätteeksi annetaan päätös: Haltuun otettavasta alueesta (=rakennettava johtoalue) Haltuunottoajankohdasta Ennakkokorvauksista
9 Tarpeen mukaan pidettävässä haltuunottokatselmuksessa: Kirjataan haltuun otettava omaisuus Määrätään asianosaisen vaatimuksesta ennakkokorvaukset Annetusta ennakkokorvauspäätöksestä ei voi valittaa Ennakkokorvausta määrätään ¾ likimäärin arvioidusta haltuun otettavaa omaisuutta koskevasta lopullisesta korvauksesta. Hakija saa oikeuden ottaa rakennettavan johtoalueen haltuunsa, kun haltuunottokatselmus on julistettu päättyneeksi ja ennakkokorvaukset maksettu
10 Voimajohtoalueen rakentamisvaiheessa sovitaan Johtoalueelta hakattavan puuston poistoja myyntitavasta Yksityisteiden käytöstä rakentamisen aikana Rakennustöistä aiheutuneiden vahinkojen korjaamisesta ja korvaamisesta Jos sopimukseen ei päästä, erimielisyydet ratkaisee lunastustoimikunta toimitusta jatkettaessa. Puuston kaadot ja rakennustyöt voidaan aloittaa jo ennen haltuunottoa asianosaisten tekemien sopimusten perusteella
11 Voimajohdon rakentamisen jälkeen pidetään yleensä jatkokokous, jossa: Esitellään toimituskartta ja pintaalaselitelmät Annetaan määräaika lopullisten korvausvaatimusten jättämiseksi Sovitaan maastokatselmuksen ajankohta Joskus em. kokous voidaan korvata kirjelmällä, jossa annetaan määräaika vaatimuksille ja määrätään katselmusajankohta
12 Jatkokokouksen ja korvausvaatimusten esittämisen jälkeen pidetään tarvittaessa maastokatselmus, jossa selvitetään voimalinjan vaikutukset lunastuksen kohteena tai voimalinjan välittömässä läheisyydessä oleviin kiinteistöihin Maastokatselmuksen jälkeen lunastaja antaa oman vastineen esitetyistä vaatimuksista
13 Korvausvaatimusten, vastineen ja maastohavaintojen perusteella lunastustoimikunta laatii lopulliset korvauspäätökset Loppukokouksessa annetaan lunastuspäätös: Määritellään lunastettava omaisuus Määrätään lopulliset korvaukset Päätetään korvausten maksamisesta Lopuksi selostetaan valitusmenettely
14 Korvausperiaatteet Alkuperäisessä lunastuksessa voimajohtoalue on kertaalleen korvattu ja voimajohtoa varten on perustettu pysyvä käyttöoikeus Siltä osin kuin uusittava voimajohtoalue pysyy ennallaan ei maapohjakorvausta määrätä Rakentamistavasta johtuen voimajohdon kulmapaikoissa johtoalue siirtyy => nämä pienet pinta-alat korvataan Korvaus lunastettavasta omaisuudesta määrätään käyvän hinnan perusteella, millä tarkoitetaan sitä hintaa, jonka lunastetuista menetyksistä olisi voinut saada vapaaehtoisella kaupalla Pääsääntöisesti kertakaikkisena määrättävät korvaukset kuuluvat siihen kiinteistöön, jota lunastus koskee, mikä otettava huomioon erityisesti omistajanvaihdostilanteissa Asianosaiset voivat sopia korvauksista lunastuksen hakijan kanssa.
15 Korvaukset Lunastuskorvaus muodostuu kohteen-, haitan ja vahingonkorvauksesta: Kohteenkorvausta määrätään: Metsäalueilla voimajohtoalueen siirtymisen johdosta muodostuvasta uuden johtoaukean ja reunavyöhykkeen maapohjasta (pintaalat pieniä!) Peltoalueilla pylväspaikkojen siirtymisen johdosta muodostuvista uusista pylväsaloista Haitankorvausta määrätään Peltoalueilla uusien pylväiden viljelylle aiheuttamasta haitasta Maisemamuutoksesta aiheutuneesta kiinteistön arvon alentumisesta; uudesta rakenteesta aiheutuva lisähaitta tai kokonaan uudesta pylväästä aiheutuva haitta Vahingonkorvausta määrätään Sadonmenetyksestä
16 Rakentamistyöstä aiheutuvat vahingot Rakentamisesta aiheutuvat työnaikaiset vahingot korjaa tai korvaa urakoitsija Mikäli vahinkoja jää korjaamatta tai niistä ei päästä sopimukseen, vaatimukset tulee viime kädessä esittää lunastustoimituksessa Lunastustoimikunta määrää vahingoista rahakorvauksen
17 Edunvalvonta Asianosaiselle voidaan vaadittaessa määrätä korvausta välttämättömistä edunvalvontakustannuksista: Ansionmenetyksestä Matkakustannuksista Selvityskustannuksista Asiamieskustannuksista
18 Korvausten määrääminen Korvaus määrätään haltuunoton ajankohdan mukaan. Haltuunoton ja maksamisen väliseltä ajalta maksetaan kuuden prosentin vuotuinen korko. Jos yleinen hintataso haltuunoton jälkeen nousee, maksamatta oleva osa korvataan kohonneen hintatason mukaan (ns. indeksikorotus). Mikäli haltuunotosta on tehty asianosaisten kesken sopimus, on siinä voitu sopia esimerkiksi mahdollisesta lisähyvityksestä. Mikäli voimajohtoalueen lunastuksessa ei ole ollut ennakkohaltuunottoa, määrätään korvaukset loppukokouksen hintatason mukaan. Korvaus voidaan määrätä talletettavaksi aluehallintovirastoon, mikäli korvauksen saajasta on epäselvyyttä taikka koko kiinteistö lunastetaan taikka jäljelle jäävä kiinteistön osa ei enää vastaa velkojen määrää vakuutena (pantinhaltijan suojaaminen).
19 Korvausten määrääminen Lunastuksen kohteena oleville kiinteistöille korvaukset määrätään viran puolesta Naapureille vain vaatimuksesta Asianosaisen on hyvä esittää näkemyksensä aiheutuneista haitoista ja vahingoista, sillä lunastustoimikunta ei voi aina havaita kaikkia aiheutuneita menetyksiä
20 Toimituksen päättyminen Toimituksessa tehdyistä päätöksistä voi valittaa maaoikeuteen 30 päivän kuluessa toimituksen lopettamisesta Maaoikeuden päätökseen voi edelleen hakea muutoksenhakulupaa korkeimmalta oikeudelta Lunastuspäätöksen lainvoimaisuuden jälkeen: Toimituksesta tehdään merkinnät kiinteistörekisteriin Lunastus katsotaan päättyneeksi
21 Lisätietoja
lunastustoimitus Rautarouva
Voimajohtoalueen lunastustoimitus Rautarouva 07.06.2017 08.06.2017 Hausjärven kunta, Riihimäen kaupunki, Janakkalan kunta, Hämeenlinnan kaupunki, Lopen kunta, Tammelan kunta, Forssan kaupunki Voimajohtoalueen
Voimalinjalunastus. Lunastusharjoitus. syksy 2015 Markku Vuorinen
Voimalinjalunastus Lunastusharjoitus syksy 2015 Markku Vuorinen 1 Voimalinjalunastus tulee yleensä ajankohtaiseksi, mikäli rakennetaan uusi, laajennetaan entistä taikka uusitaan vanhaa voimalinjaa. Esityksen
Voimajohtoalueen. lunastustoimitus. Alkukokous ja haltuunotto Kymi-Lumi Kotkassa ja Haminassa
Voimajohtoalueen lunastustoimitus Kymi-Lumi Kotkassa ja Haminassa Alkukokous ja haltuunotto 3.7.2019 Lunastustoimikunta suorittaa lunastustoimituksen Toimitusinsinööri Jyrki Puupponen Uskotut miehet: Päivi
Lunastustoimitus. Teppo Rantanen, maanmittausinsinööri (DI) Maanmittauslaitos, Hämeenlinnan palvelupiste
Lunastustoimitus Teppo Rantanen, maanmittausinsinööri (DI) Maanmittauslaitos, Hämeenlinnan palvelupiste 4.-5.12.2017 Lunastamalla voidaan hankkia kiinteää omaisuutta, hankkia pysyvä tai määräaikainen käyttöoikeus,
Maantietoimitus. Tilaisuus. Kuka Mistä Päivämäärä
Maantietoimitus Tilaisuus Kuka Mistä Päivämäärä Maantietoimitus pidetään kun rakennetaan uusi maantie tai maantien parantamista varten on laajennettava entistä tiealuetta Esityksen sisältö: Mikä on tienpitäjän
Maantietoimitus. Klaukkalan ohikulkutie Ensimmäisen vaiheen alkukokous , Nurmijärvi. Tuomas Lehtonen Maanmittauslaitos
Maantietoimitus Klaukkalan ohikulkutie Ensimmäisen vaiheen alkukokous 29.8.2018, Nurmijärvi Tuomas Lehtonen Maanmittauslaitos Maantietoimitus pidetään kun rakennetaan uusi maantie tai maantien parantamista
Maantietoimitus 2015-502682 Vt 3 Koiviston silta
Maantietoimitus 2015-502682 Vt 3 Koiviston silta Muodollisuudet Lunastustoimikunta: - toimitusinsinööri Antti Halonen - uskotut miehet Heikki Käkelä ja Ahti Latvala Läsnäolijat: Hakijan ELY-keskuksen puolesta
Lunastusmenettely. 1 Ilkka Alm
Lunastusmenettely 1 Ilkka Alm 1 Lunastuslainsäädäntö 2 Lunastuslupa ja lunastustoimitus 3 Voimajohtoalueen lunastuskorvaukset 2 Ilkka Alm Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta
PETÄJÄVESI-PYHÄNSELKÄ 400 KV & PYHÄNSELKÄ-NUOJUANKANGAS KV VOIMANSIIRTOALUEIDEN LUNASTUS
PETÄJÄVESI-PYHÄNSELKÄ 400 KV & PYHÄNSELKÄ-NUOJUANKANGAS 400+110 KV VOIMANSIIRTOALUEIDEN LUNASTUS Alkukokoukset ja haltuunottokatselmukset: 20.8.2019 -> 2019-604436 & 2019-604542 21.8.2019 -> 2019-604541
LUNASTUSTOIMITUS 1. LUNASTUSTOIMITUKSEN KÄYTTÖALA 2. LUNASTUSTOIMITUSMENETTELY 3. LUNASTUSTOIMITUKSESSA RATKAISTAVAT ASIAT 4. HALTUUNOTTOKATSELMUS
LUNASTUSTOIMITUS 1. LUNASTUSTOIMITUKSEN KÄYTTÖALA 2. LUNASTUSTOIMITUSMENETTELY 3. LUNASTUSTOIMITUKSESSA RATKAISTAVAT ASIAT 4. HALTUUNOTTOKATSELMUS 5. KOHTEEN VAHVISTAMINEN 6. KORVAUKSET JA KUSTANNUKSET
Lunastustoimitus länsimetroa varten
Lunastustoimitus länsimetroa varten Espoossa 9.7.2019 Mikael Still Maanmittauslaitos 2 Yleistä Maanalaisen tilan omistuksen on vakiintuneesti katsottu kuuluvan pintakiinteistön omistajalle Ulkopuolinen
LUNASTUSTOIMITUS VUOLIJOKI - HARSUNLEHTO - PIIPARINMÄKI VOIMANSIIRTOJOHTO
LUNASTUSTOIMITUS VUOLIJOKI - HARSUNLEHTO - PIIPARINMÄKI VOIMANSIIRTOJOHTO Alkukokous ja haltuunottokatselmus 20.9.2018 1 TOIMITUKSEN ALKUKOKOUS JA HALTUUNOTTOKATSELMUS Lunastustoimikunta suorittaa lunastustoimituksen:
LUNASTUSTOIMITUS TIHISENNIEMI-PALOKANGAS 110 KV:N VOIMANSIIRTOJOHTO
LUNASTUSTOIMITUS TIHISENNIEMI-PALOKANGAS 110 KV:N VOIMANSIIRTOJOHTO Alkukokous ja haltuunottokatselmus 2.4.2019 1 TOIMITUKSEN ALKUKOKOUS JA HALTUUNOTTOKATSELMUS Lunastustoimikunta suorittaa lunastustoimituksen:
1. Haltuunottokokous (14.3.2013)
Maantietoimitus 2012-428465 Seinäjoen itäinen ohikulkutie VT19 1. Haltuunottokokous (14.3.2013) 2. Näyttökokous (Tietöiden valmistuttua) 3. Loppukokous Maantietoimitus. Asialista. 1. Tiedottaminen ja kokouksen
- TLT-Engineering Oy:stä Arto Marjoniemi. - muut asianosaiset erillisen läsnäololuettelon mukaisesti
Toimitusnumero 2017-567552 1(5) Voimansiirtoalueen lunastus Kohde: HIKIÄ - KAPULI 110 kv, Nivos/Mäntsälän Sähkö Oy; Hausjärvi 86 Aika: 4.12.2017 kello 8.30 Paikka: Hausjärven kunnanvirasto, valtuustosali,
- TLT-Engineering Oy:stä Arto Marjoniemi. - muut asianosaiset erillisen läsnäololuettelon mukaisesti
Toimitusnumero 2017-564367 1(5) Voimansiirtoalueen lunastus Kohde: HIKIÄ - KAPULI 110kV, Nivos/Mäntsälän Sähkö Oy; Mäntsälä 505 Aika: 5.12.2017 kello 8.30 Paikka: Mäntsälän kunnantalo, valtuustosali, Heikinkuja
Vuolijoki-Harsunlehto- Piiparinmäki 110 kv voimansiirtolinja
Vuolijoki-Harsunlehto- Piiparinmäki 110 kv voimansiirtolinja Lunastustoimituksen aloituskokous 20.9.2018 / Petri Niemi, Metsähallitus Kiinteistökehitys Voimajohtohankkeen taustaa Metsähallitus kehittänyt
Maanmittaustoimitus, VOIMANSIIRTOALUEEN LUNASTUSTOIMITUKSEN ALKUKOKOUS
Toimitusnumero 2019-603184 1(7) Maanmittaustoimitus, VOIMANSIIRTOALUEEN LUNASTUSTOIMITUKSEN ALKUKOKOUS Kohde 110 kv VOIMANSIIRTOJOHDON ja -PYLVÄIDEN UUSIMINEN PURETTAVAN JOHDON PAIKALLE välillä Lahdesjärvi
Maantietoimitus on maanmittaustoimitus Sellainen voidaan pitää kun:
Maantietoimitus (1) Maantietoimitus on maanmittaustoimitus Sellainen voidaan pitää kun: rakennetaan uusi maantie tai maantien parantamista varten on laajennettava entistä tiealuetta tai olemassa olevan
Maanmittaustoimitus, VOIMANSIIRTOALUEEN LUNASTUSTOIMITUKSEN ALKUKOKOUS
Toimitusnumero 2019-603260 1(8) Maanmittaustoimitus, VOIMANSIIRTOALUEEN LUNASTUSTOIMITUKSEN ALKUKOKOUS Kohde 1. 110 kv VOIMANSIIRTOJOHDON ja -PYLVÄIDEN UUSIMINEN PURETTAVAN JOHDON PAIKALLE välillä Lahdesjärvi
Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen
Maa-20.2334 Korvausarviointi 15.9.2015 TkT Juhana Hiironen Päivän aikataulu 14:15 14:45 Kertausta lukutehtävän aihepiiristä 14:45 15:15 Ryhmätyö 15:15 15:40 Ryhmätöiden esittely 15:40 15:45 Seuraavaksi
Muistio. EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv)
Muistio 31.3.2017 TEM/2453/05.03.03/2015 EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv) Lunastuksen tarkoitus Keskeiset oikeussäännökset EPV Tuulivoima Oy
Peuravaara - Suomussalmi 110 kv voimansiirtojohto, Kunta: Suomussalmi
Toimitusnumero 2017-551811 1(6) Voimansiirtoalueen lunastus, alkukokous Kohde: Aika: 19.12.2017 kello 09.30 Paikka: Toimitusinsinööri: Uskotut miehet: Läsnäolijat: Peuravaara - Suomussalmi 110 kv voimansiirtojohto,
Näin etenee voimajohtohanke
Näin etenee voimajohtohanke Fingrid lyhyesti Sähkö on välttämätön osa kaikkien suomalaisten arkipäivää. Yhteiskunta toimii sähköllä. Fingrid Oyj on yritys, joka vastaa sähkönsiirtojärjestelmän toimivuudesta
Kurki-Jylhävaara-Tolpanvaara 110 kv voimansiirtojohto, Pudasjärven kaupungissa
Toimitusnumero 2016-535897 1(6) Voimansiirtoalueen lunastus, alkukokous Kohde: Aika: 20.12.2016 kello 10:00 Paikka: Toimitusinsinööri: Uskotut miehet: Läsnäolijat: Kurki-Jylhävaara-Tolpanvaara 110 kv voimansiirtojohto,
Pysyvän käyttöoikeuden lunastaminen kv:n voimansiirtojohtoa ja tiedonsiirtolaitteita varten Marttilan kunnassa
Toimitusnumero 2015-497348 1(6) Voimansiirtoalueen lunastus, ALKUKOKOUS Kohde: Aika: 13.3.2015 kello 09.00 Paikka: Toimitusinsinööri: Uskotut miehet: Pysyvän käyttöoikeuden lunastaminen 400 + 110 kv:n
Muistio LÄHITUULI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (METSÄLAMMINKANGAS VUOLIJOKI)
Muistio 7.2.2017 TEM/1498/05.03.03/2015 LÄHITUULI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (METSÄLAMMINKANGAS VUOLIJOKI) Lunastuksen tarkoitus Keskeiset oikeussäännökset LähiTuuli Oy (jäljempänä
Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen
Maa-20.2334 Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen Päivän aikataulu 14:15 14:30 Ryhmäpalaute esseestä ja lokikirjoituksista 14:30 15:00 Kertausta lukutehtävän aihepiiristä 15:00 15:30 Ryhmätyö (lumipallo
TIETOA MAANTIETOIMITUKSESTA
TIETOA MAANTIETOIMITUKSESTA MAANMITTAUSLAITOS TIETOA MAASTA Tämän esitteen sivuilla kerrotaan maantien rakentamiseen liittyvistä maanlunastus- ja korvausasioista. Kun uusi tie rakennetaan tai vanhaa tietä
OPAS MAANOMISTAJILLE SÄHKÖLINJOJEN
Säilytä tämä! OPAS MAANOMISTAJILLE SÄHKÖLINJOJEN lunastustoimitukset ja linjoista maksettavat korvaukset Sisältö Esipuhe...4 1. Mihin haluan vaikuttaa?...5 2. Erilaiset sähkölinjat...7 2.1 Voimajohdot
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luo edellytyksiä
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luo edellytyksiä o Kehittyvälle elinkeinoelämälle o Toimivalle ja turvalliselle liikenteelle o Hyvälle elinympäristölle ja kestävälle kehitykselle ELY-keskus avaa
Rovaniemen kaupunki, Matti Ylijääskö. 698-409-33-74 Lepola Savo Anja (omistaja 1/1) Hannu ja Isto Savo
Toimitusnumero 2015-505614 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen lunastus, Alkukokous Kohde: Kaarnatie, VisatieKaarnatie, Visatie Aika: 4.6.2015 kello 14.00 Paikka: Toimitusinsinööri: Uskotut miehet:
Näin etenee voimajohtohanke
Näin etenee voimajohtohanke 2 Fingrid lyhyesti Sähkö on välttämätön osa kaikkien suomalaisten arkipäivää. Yhteiskunta toimii sähköllä. Fingrid Oyj on yritys, joka vastaa sähkönsiirtojärjestelmän toimivuudesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain muuttamisesta Kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annettuun
Kiinteistön edustalla oleva vesijättö voidaan liittää sen kohdalla olevaan kiinteistöön laissa säädetyin edellytyksin täyttä korvausta vastaan.
Vesijätön lunastus Kari Tuppurainen kari.tuppurainen@maanmittauslaitos.fi 0400-719023 28.4.2015, Pohjois-Savon Kalatalouskeskus ry:n vuosikokous Hotelli Iso Valkeinen, Kuopio Kiinteistön edustalla oleva
REC-E5020 Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen
REC-E5020 Korvausarviointi 28.2.2017 TkT Juhana Hiironen Lukemasi kirjallisuus Kuusiniemi & Peltomaa, 2000, Lunastuslaindääntö.. sivut 19-62. Käsitteet (mm. omaisuuden suoja) Yleiset ja erityiset lunastusperusteet
Muut läsnäolijat on mainittu erillisessä pöytäkirjan liitteessä.
Toimitusnumero 2016-528208 1(6) Voimansiirtoalueen lunastus, Alkukokous Kohde: 399-413-6-15 Salo / Kunta: Laihia Aika: 14.9.2016 kello 10.00 Paikka: Laihian kunnantalo, valtuustosali Toimitusinsinööri:
Lunastustoimitukset. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011
Lunastustoimitukset ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011 Arviointipäällikkö Mika Summala Pohjois-Karjalan maanmittaustoimisto 1 MAANMITTAUSLAITOS TIETOA MAASTA
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luo edellytyksiä
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luo edellytyksiä o Kehittyvälle elinkeinoelämälle o Toimivalle ja turvalliselle liikenteelle o Hyvälle elinympäristölle ja kestävälle kehitykselle ELY-keskus avaa
Maanmittauslaitokselle
1(5) Maanmittauslaitokselle Yhtiömme tarkoituksena on uusia 110 kv voimansiirtoyhteys noin 48 km:n matkalla Hämeenlinnan ja Valkeakosken kaupungeissa sekä Hattulan kunnassa välillä Vanajan sähköasema -
Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet.
Ulkoilulaki 606/73 ULKOILUREITTI Arvo Vitikainen 2016 Ulkoilureitit Jos yleisen ulkoilutoiminnan kannalta on tärkeätä saada johdetuksi ulkoilijain kulkeminen kiinteistön kautta eikä siitä aiheudu huomattavaa
JUHOLA Kunta: Taivalkoski
1 (9) 832-408-3-21 JUHOLA RÄÄPYSJÄRVI VEIKKO JOHANNES Korvaus saaja: 832-408-3-21 JUHOLA 13 Tie, Katualuetta 0,0093 ha 0,00 0,00 0,0093 ha 0,00 Korvauslaji Korvaus 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 2 (9) 832-408-3-173
Rannankangas Rannanlahti Esko (Asta Rannanlahti oik.om.) Fiskilä Fisk Keijo Mikael & Mäntylä Henna-Leena
Toimitusnumero 2015-505619 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen lunastus, Alkukokous Kohde: Suhosenmutka, Kankaankuja Aika: 3.6.2015 kello 14.00 Paikka: Toimitusinsinööri: Uskotut miehet: Läsnäolijat:
Seitenoikea - Peuravaara 110 kv voimansiirtojohto, Ristijärven, Hyrynsalmen ja Suomussalmen kunnissa
Toimitusnumero 2016-535594 1(7) Voimansiirtoalueen lunastus, alkukokous Kohde: Aika: 21.12.2016 kello 10.00 Paikka: Toimitusinsinööri: Uskotut miehet: Läsnäolijat: Seitenoikea - Peuravaara 110 kv voimansiirtojohto,
Muistio FINGRID OYJ:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (VIHTAVUORI KOIVISTO)
Muistio 15.9.2016 TEM/1160/05.03.03/2016 FINGRID OYJ:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (VIHTAVUORI KOIVISTO) Lunastuksen tarkoitus Fingrid Oyj (jäljempänä hakija) on pyytänyt valtioneuvostolta
Muistio TUULIWATTI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (HANGASSUO OOSINSELKÄ)
Muistio 28.6.2017 TEM/2072/05.03.03/2016 TUULIWATTI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (HANGASSUO OOSINSELKÄ) Lunastuksen tarkoitus TuuliWatti Oy (jäljempänä hakija) on pyytänyt
Lunastuksen aloituskokoukset Hikiä Orimattila kv voimajohtohanke
Lunastuksen aloituskokoukset 03-10.10.2017 Hikiä Orimattila 400 + 110 kv voimajohtohanke Hikiä Orimattila voimajohtohanke Yleistä Selvitykset ja luvat Suunnittelu Rakentaminen Aikataulu Yhteystiedot Hikiä
KORVAUKSET. m Korvaukset on käsiteltävä viran puolesta m Täyden korvauksen periaate m Käypä hinta ennen lunastusta olleen tilanteen mukaan
KORVAUKSET 33 Maan luovuttamisesta sekä vahingosta, haitasta tai kustannuksista, jotka tähän lakiin perustuvasta toimenpiteestä aiheutuvat kiinteistön omistajalle, tieosakkaalle tai 10 :ssä tarkoitetun
Pysyvän käyttöoikeuden lunastaminen kv:n voimansiirtojohtoa ja tiedonsiirtolaitteita varten Liedon kunnassa
Toimitusnumero 2015-497342 1(6) Voimansiirtoalueen lunastus Kohde: Aika: 10.3.2015 kello 9.00 Paikka: Toimitusinsinööri: Uskotut miehet: Läsnäolijat: Pysyvän käyttöoikeuden lunastaminen 400 + 110 kv:n
LUNASTUSLUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS 1 (8) MML 4930/03 04/
PÄÄTÖS 1 (8) LUNASTUSLUPAPÄÄTÖS HAKIJA HAKEMUS Caruna Oy Caruna Oy on hakenut Maanmittauslaitokselta lunastuslain (Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 603/1977) 5 :ssä tarkoitettua
15 KAIVOSTOIMITUS 1 (18)
1 (18) 15 KAIVOSTOIMITUS 15.1 YLEISTÄ... 3 15.1.1 Sovellettavat säännökset... 3 15.2 TOIMITUKSEN VIREILLETULO... 3 15.2.1 Yleistä toimituksen vireilletulosta... 3 15.2.2 Kaivoslupaan ja kaivosaluelunastuslupaan
Toimituksessa ei ollut tarpeen suorittaa tilusjärjestelyjä.
Toimitusnumero 2015-518579 1(13) Voimansiirtoalueen lunastus Kohde: Hähkäsuo - Kuumola 110 kv Aika: 19.12.2016 kello 09.30 Paikka: Hyvinkään kaupunki, Tekniikka ja ympäristö, Anturasali, 1. krs (osoite;
PÄÄTÖS 1 (8) MML 516/03 04/
PÄÄTÖS 1 (8) HAKIJA Caruna Oy HAKEMUS Hakija on pyytänyt 19.1.2017 päivätyllä hakemuksella Maanmittauslaitokselta lunastuslain (603/1977) 5 :ssä tarkoitettua lunastuslupaa pysyvien käyttöoikeuksien lunastamiseen
PÄÄTÖS 1 (10) MAANMITTAUSLAITOS 21.6.2011 MMLm/5/35/2011. LUNASTUSLUPAPÄÄTÖS aiemmin lunastetun erityisen oikeuden muuttamiseksi HAKIJA.
PÄÄTÖS 1 (10) LUNASTUSLUPAPÄÄTÖS aiemmin lunastetun erityisen oikeuden muuttamiseksi HAKIJA Fingrid Oyj HAKEMUS Fingrid Oyj on pyytänyt 31.3.2011 päivätyllä lunastuslupahakemuksellaan a muuttamaan aiemmin
Toimituksessa ei ollut tarpeen suorittaa tilusjärjestelyjä.
Toimitusnumero 2015-518572 1(14) Voimansiirtoalueen lunastus Kohde: Hikiä - Silmäkeneva 110 kv, Erkylä - Niinistö 110 kv Aika: 19.12.2016 kello 13.00 Paikka: Hausjärven kunnantalon valtuustosali (Keskustie
Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen
Maa-20.2334 Korvausarviointi 29.9.2015 TkT Juhana Hiironen Päivän aikataulu 14:15 14:25 Ryhmäpalaute esseestä 14:25 15:00 Luento - kertausta lukutehtävän aihepiiristä 15:00 15:20 Ryhmätyö 15:20 15:40 Ryhmätöiden
Valtatie 3 Helsinki-Hämeenlinna parantaminen rakentamalla eritasoliittymä Arolammin kohdalla Kunta: Riihimäki 694
Toimitusnumero 2015-500564 1(5) Maantietoimitus Kohde: Aika: 27.3.2015 kello 9.00 Paikka: Toimitusinsinööri: Uskotut miehet: Läsnäolijat: Valtatie 3 Helsinki-Hämeenlinna parantaminen rakentamalla eritasoliittymä
PÄÄTÖS 1 (8) MML 493/03 04/
PÄÄTÖS 1 (8) HAKIJA HAKEMUS Caruna Oy Caruna Oy on pyytänyt 23.11.2015 ja 26.1.2016 päivätyillä hakemuksilla (hakemusta on täydennetty 27. ja 28.6.2016) Maanmittauslaitokselta lunastuslain (603/1977) 5
REITTITOIMITUS MOOTTORIKELKKAILUREITIT. Harri Mäki 10.12.2015 REILA-seminaari
REITTITOIMITUS MOOTTORIKELKKAILUREITIT Harri Mäki 10.12.2015 REILA-seminaari 2 Sovellettavat säädökset Sovelletaan maastoliikennelakia (1710/1995). Lisäksi soveltuvin osin ulkoilulain (606/1973) säännöksiä
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 6832/ /2018
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 99 Asianro 6832/10.03.00.00/2018 Sähköjohdon sijoittaminen tilan 476-405-21-7 (Seilajoki) alueelle / Savon Voima Verkko Oy:n hakemus Rakennustarkastaja Ilkka Korhonen
Virheiden korjaaminen. Kiinteistörekisterinhoitajien koulutuspäivät
Virheiden korjaaminen Kiinteistörekisterinhoitajien koulutuspäivät 29.9.2010 Arja Lankinen Etelä-Suomen maanmittaustoimisto 1 Virheiden korjaaminen Päätös Toimitus Kiinteistönmääritys toimituksen rekisteröinnin
20 MAASTOLIIKENNELAIN MUKAINEN MOOTTORIKELKKAILUREITTI- JA ULKOILULAIN MUKAINEN ULKOILUREITTITOIMITUS
1 (9) 20 MAASTOLIIKENNELAIN MUKAINEN MOOTTORIKELKKAILUREITTI- JA ULKOILULAIN MUKAINEN ULKOILUREITTITOIMITUS 20.1 YLEISTÄ... 2 20.1.1 Sovellettavat säädökset... 2 20.1.2 Moottorikelkkailureitti, ulkoilureitti...
PÄÄTÖS 1 (11) MML/5503/0304/2016
PÄÄTÖS 1 (11) LUNASTUSLUPAPÄÄTÖS HAKIJA Helen Sähköverkko Oy HAKEMUS Helen sähköverkko Oy on pyytänyt 30.11.2016 päivätyllä (saapunut 8.12.2016) hakemuksellaan lupaa lunastaa pysyvä käyttöoikeuden supistus
Rekkojen purkupaikan sijoittaminen Tampereen Sähköverkon 110kV johdon Kangasala Hervanta läheisyyteen pylväsvälille Hervannassa
Lausunto 1 (3) 31.8.2017 A-0-78382 Tampereen kaupunki Kiinteistötoimi Marjut Malo-Siltanen marjut.malo-siltanen tampere,fi Lausuntopyyntö 23.5.2017 Rekkojen purkupaikan sijoittaminen Tampereen Sähköverkon
Muistio NIVOS/MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHAL- TUUNOTTOLUPA (HIKIÄ KAPULI)
Muistio 18.8.2017 TEM/2467/05.03.03/2016 NIVOS/MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHAL- TUUNOTTOLUPA (HIKIÄ KAPULI) Lunastuksen tarkoitus Nivos/Mäntsälän Sähkö Oy (jäljempänä hakija)
PÄÄTÖS 1 (10) MML 200/03 04/ Tampereen Sähköverkko Oy, Fingrid Oyj
PÄÄTÖS 1 (10) HAKIJA HAKEMUS Tampereen Sähköverkko Oy, Fingrid Oyj Tampereen Sähköverkko Oy ja Fingrid Oyj ovat hakeneet Maanmittauslaitokselta lupaa, jolla lunastuslain (Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten
Toimituksessa ei ollut tarpeen suorittaa tilusjärjestelyjä.
Toimitusnumero 2015-518563 1(14) Voimansiirtoalueen lunastus Kohde: Niinistö-Karoliina 110 kv voimajohtolinja Aika: 20.12.2016 kello 10:00 Paikka: Vanha kauppaoppilaitoksen auditorio (osoite; Kalevankatu
SAAPUNUT. Annettu Helsingissä 27 päivänä maaliskuuta 2014. Fingrid Oyj (jäljempänä hakija) on pyytänyt lupaa saada lunastamalla
SAAPUNUT O l 04. 2014 Valtioneuvoston päätös Fingrid Oyj:n hakemukseen saada kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 29 päivänä heinäkuuta 1977 annetussa laissa (603/1977, jäljempänä
Valtatie 2 parantaminen välillä Karkkila-Humppila, toimitus koskee Tammelan kunnan alueita välillä Mullinkallio - Häiviä.
Toimitusnumero 2016-538919 1(5) Maantietoimitus Kohde: Aika: 28.11.2016 kello 10.00 Paikka: Toimitusinsinööri: Uskotut miehet: Läsnäolijat: Valtatie 2 parantaminen välillä Karkkila-Humppila, toimitus koskee
Kantatie 68, liittymäjärjestelyt välillä Alajärvi/Vimpeli kuntaraja - Vieresjoki Vimpelin ja Lappajärven kunnissa.
Toimitusnumero 2012-425394 1(5) Maantietoimitus, 1. kokous Kohde: Aika: 19.8.2013 kello 14.00 Kantatie 68, liittymäjärjestelyt välillä Alajärvi/Vimpeli kuntaraja - Vieresjoki Vimpelin ja Lappajärven kunnissa.
Rantaraittilunastuksista uusia oikeustapauksia
Rantaraittilunastuksista uusia oikeustapauksia Maanmittauspäivät 22.3.2018 Helsinki Mikael Still Maanmittauslaitos 2 Rantaraittilunastusten oikeudellinen peruste MRL:n mukainen lunastus Rantaraitit toteutetaan
Vuokatti-Lahnaslampi 110 kv voimajohto, Kunta: Sotkamo. Sokos Hotel Vuokatti, kokoustilat, Kidekuja 2, Vuokatti
Toimitusnumero 2016-533843 1(8) Voimansiirtoalueen lunastus, alkukokous ja katselmus Kohde: Aika: 28.9.2017 kello 09.30 Paikka: Toimitusinsinööri: Uskotut miehet: Läsnäolijat: Vuokatti-Lahnaslampi 110
PAKKOLUNASTUKSET 01.10.2015 PAKKOLUNASTUKSEN PERUSTEET 08.10.2015 LUNASTUSTOIMITUS 22.10.2015 KML:N MUKAISET LUNASTUKSEN
PAKKOLUNASTUKSET 01.10.2015 PAKKOLUNASTUKSEN PERUSTEET 08.10.2015 LUNASTUSTOIMITUS 22.10.2015 KML:N MUKAISET LUNASTUKSEN 12.11.2015 MAANTIE- JA RATATOIMITUKSET 19.11.2015 EXCURSIO MAAOIKEUTEEN VANTAALLE
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1993 vp- HE 47 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tarkistettavaksi
Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011
Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011 Arviointipäällikkö Mika Summala Pohjois-Karjalan maanmittaustoimisto 1 MAANMITTAUSLAITOS
14 LUNASTUS- JA KORVAUSTOIMITUKSET
1 (32) 14 LUNASTUS- JA KORVAUSTOIMITUKSET 14.1 YLEISTÄ... 4 14.1.1 Sovellettavat säännökset... 4 14.1.2 Lupa lunastaa... 4 14.1.3 Oikeus korvaustoimitukseen... 5 14.2 LUNASTUSASIAN VIREILLETULO... 5 14.3
Saija-Mariia Ropponen. Lunastusmenettelytapojen yhdenmukaistaminen
Saija-Mariia Ropponen Lunastusmenettelytapojen yhdenmukaistaminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Insinööri (ylempi AMK) Maanmittaustekniikka Opinnäytetyö 6.5.2016 Tiivistelmä Tekijä Otsikko Sivumäärä Aika
LUONNOS. Annettu Helsingissä 20 päivänä huhtikuuta 2017
LUONNOS V a l t i o n e u v o s t o n päätös EPV Tuulivoima Oy:n hakemukseen saada kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 29 päivänä heinäkuuta 1977 annetussa laissa (603/1977, jäljempänä
Lainkohdat Lunastuslaki 16 Kiinteistönmuodostamislaki
Toimitusnumero 2016-533843 1(14) Voimansiirtoalueen lunastus, loppukokous Kohde: Vuokatti-Lahnaslampi 110 kv voimajohto, Kunta: Sotkamo Sivutoimitukset: Rajankäynti: Vaarala 765-401-2-338, Tiealue 765-401-2-393,
LUNASTUSLAIN MUUTOS TAUSTAA KESKEISET EHDOTUKSET MUITA EHDOTUKSIA. Maanmittauspäivät Maaoikeusinsinööri Sakari Haulos 1
LUNASTUSLAIN MUUTOS TAUSTAA KESKEISET EHDOTUKSET MUITA EHDOTUKSIA Maanmittauspäivät Maaoikeusinsinööri Sakari Haulos 1 LUNASTUSLAIN MUUTOS TAUSTAA KESKEISET EHDOTUKSET MUITA EHDOTUKSIA Maanmittauspäivät
LUONNOS. Annettu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2017
LUONNOS V a l t i o n e u v o s t o n päätös LähiTuuli Oy:n hakemukseen saada kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 29 päivänä heinäkuuta 1977 annetussa laissa (603/1977, jäljempänä
Valtatien 4 parantaminen Äänekosken kohdalla, väli Kannelsuo - Äänekoskentie. Paikka: Äänekosken kaupungintalon valtuustosali (Hallintokatu 4)
Toimitusnumero 2017-552330 1(6) Maantietoimitus, alkukokous Kohde: Aika: 10.5.2017 kello 09.30 Valtatien 4 parantaminen Äänekosken kohdalla, väli Kannelsuo - Äänekoskentie Paikka: Äänekosken kaupungintalon
Kuuleminen soidensuojeluohjelman valmistelusta
28.2.2013 Ympäristöministeriö PL 35 00023 Valtioneuvosto Viite: Lausuntopyyntö 23.1.2013 Kuuleminen soidensuojeluohjelman valmistelusta on valtakunnallinen kantaverkkoyhtiö, joka vastaa Suomen sähköjärjestelmän
Tonttiin rajoittuva katu Norokuja. Toimitus aloitettiin 27.2.2004 kaupunkimittausyksikön kokoushuoneessa.
1 ESPOON KAUPUNKI TOIMITUSINSINÖÖRI PÖYTÄKIRJA tontin lohkominen ja tontinosan lunastus Kaupunginosa 41 (Kaupunginkallio) Kortteli 41043 Tontti 4 Käyttötarkoitus AP (asuinpientalotontti) Tonttiin rajoittuva
VASTINE Maanmittauslaitos, Hämeenlinnan palvelupiste Toimitusinsinööri Lasse Ojala Koulukatu HÄMEENLINNA
VASTINE 1 Maanmittauslaitos, Hämeenlinnan palvelupiste Toimitusinsinööri Lasse Ojala Koulukatu 13 13100 HÄMEENLINNA LAUSUNTO HIKIÄ-FORSSA 400/110 kv:n VOIMAJOHTOALUEEN LUNASTUSTOIMITUKSESSA TN:O 2013-453234
PÄÄTÖS 1 (10) MML 173/03 04/ Loiste Sähköverkko Oy
PÄÄTÖS 1 (10) HAKIJA HAKEMUS Loiste Sähköverkko Oy Loiste Sähköverkko Oy on pyytänyt 12.1.2016 päivätyllä hakemuksella Maanmittauslaitokselta lunastuslain (603/1977) 5 :ssä tarkoitettua lunastuslupaa pysyvien
14 LUNASTUS- JA KORVAUSTOIMITUKSET... 4
1 (34) 14 LUNASTUS- JA KORVAUSTOIMITUKSET... 4 14.1 YLEISTÄ... 4 14.1.1 Sovellettavat säännökset... 4 14.1.2 Lupa lunastaa... 4 14.1.3 Oikeus korvaustoimitukseen... 5 14.2 LUNASTUSASIAN VIREILLETULO...
HINNASTO KIINTEISTÖTOIMITUKSET 2016
HINNASTO KIINTEISTÖTOIMITUKSET 2016 Kiinteistötoimitusmaksu muodostuu keskimäärin seuraavasti: Noin 20 % toimituksen valmistelu ja arkistotutkimukset Noin 30 % toimituskokoukset ja maastotyöt Noin 50 %
Maantien (Nostavantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Mt (Koskimyllyntie) - Lintulantie, Lahti 398, Hollola 98
Toimitusnumero 2016-533191 1(5) Maantietoimitus Kohde: Aika: 6.7.2016 kello 10.00 Paikka: Toimitusinsinööri: Uskotut miehet: Läsnäolijat: Maantien 14037 (Nostavantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (5) 579 Lausunto Etelä-Suomen maanmittaustoimistolle Fingrid Oyj:n lunastuslupahakemuksesta HEL 2013-014135 T 10 01 00 Kiinteistökartta K7 T3, Kehä III Päätös Lautakunta
KIINTEISTÖTOIMITUSVIRHEET
KIINTEISTÖTOIMITUSVIRHEET TOIMITUSVIRHEIDEN OIKAISEMINEN Kiinteistörekisterinhoitajien koulutuspäivät Maaoikeusinsinööri Sakari Haulos 1 KIINTEISTÖTOIMITUSVIRHEET TOIMITUSVIRHEIDEN OIKAISEMINEN Kiinteistörekisterinhoitajien
7 TONTIN JA RAKENNUSPAIKAN OSAN LUNASTAMINEN
1 (10) 7 TONTIN JA RAKENNUSPAIKAN OSAN LUNASTAMINEN 7.1 YLEISTÄ... 2 7.1.1 Määritelmiä... 2 7.1.2 Lunastusmenettely... 2 7.1.3 Sovellettavat säännökset... 2 7.2 VIREILLETULO... 2 7.2.1 Hakemus, vireilletulo
Katualueen omistusoikeuden hankkiminen
Katualueen omistusoikeuden hankkiminen Asemakaava-alueella sijaitsevan yleistä ajoneuvo-, pyöräily- ja jalankulkuliikennettä palvelevan kulkuväylän nimitys on maankäyttö- ja rakennuslain mukaan katu. Sellaisen
LAUSUNTO LUNASTUSLAIN ERÄIDEN SÄÄDÖSTEN SOVELTAMISKÄYTÄN- NÖISTÄ SEKÄ ERÄISTÄ KESKEISISTÄ RATKAISUISTA
1 (7) Oikeusministeriö oikeusministerio@om.fi Oikeusministeriön lausuntopyyntö 22.8.2016 / OM 21/41/2015 LUNASTUSLAIN ERÄIDEN SÄÄDÖSTEN SOVELTAMISKÄYTÄN- NÖISTÄ SEKÄ ERÄISTÄ KESKEISISTÄ RATKAISUISTA Maanmittauslaitoksen
LAUSUNTO HIKIÄ-FORSSA 400/110 kv:n VOIMAJOHTOALUEEN LUNASTUSTOIMITUKSESSA TN:O KÄYTETTÄVISTÄ KORVAUSPERUSTEISTA TAMMELAN KUNNASSA.
VASTINE 1 Maanmittauslaitos, Hämeenlinnan palvelupiste Toimitusinsinööri Lasse Ojala Koulukatu 13 13100 HÄMEENLINNA LAUSUNTO HIKIÄ-FORSSA 400/110 kv:n VOIMAJOHTOALUEEN LUNASTUSTOIMITUKSESSA TN:O 2013-453629