Mikä migreeni on? Migreenin hoidosta:
|
|
- Sanna Tamminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 Mikä migreeni on? Migreeni on hyvin tavallinen, kohtauksellinen, osittain geenien säätelemä neurologinen sairaus. Henkilö, jolla on migreeniominaisuus, on kohtausten välissä terve ja toimintakykyinen. Maailman terveysjärjestö WHO:n tietojen mukaan migreeni on yleisempi kuin esimerkiksi diabetes ja astma. WHO:n arvion mukaan Euroopassa ja Amerikassa 6 8 %:lla miehistä ja %:lla naisista voidaan diagnosoida migreeni. Migreenikohtaus Migreenikohtaukseen voi kuulua auraoireita (n. 20 %:lla), joita tavallisimmin esiintyy näön tai tuntoaistin alueella. Näköauran aikana näkökentässä leijailee ylimääräisiä valoja tai näkö voi sumentua, mikä haittaa tarkkaa näkemistä. Myös hetkellinen häiriö kuullun ymmärtämisessä tai puheen tuottamisessa voi olla auraoire. Aura menee ohi minuutissa. Migreenin muut oireet alkavat jo auran aikana tai pian sen jälkeen. Migreenikipu voi alkaa lihassärkynä niskasta ja siirtyä sieltä päähän, tai alkaa suoraan toisella puolella päätä. Migreenikipu on sykkivä ja voimakkuudeltaan kohtalainen tai kova. Liikkuminen voimistaa kipua. Kipuun saattaa liittyä myös muita oireita, kuten valo- ja ääniherkkyyttä, hikoilua, palelua tai pahoinvointia, joka voi voimistua aina oksenteluun asti. Migreenin kipuvaihe kestää neljästä tunnista jopa 72 tuntiin, joskus kauemminkin. Migreenin hoito Migreenikohtausta hoidetaan levolla ja usein viileällä (esim. kylmäpussit). Migreenistä selviytymistä auttavat säännölliset elämäntavat: riittävä uni, säännöllinen ruokailu sekä hyvää kuntoa ylläpitävä liikunta. Tarvittaessa kohtausta voi hoitaa myös lääkkeillä. Tarjolla on laaja lääkevalikoima käsikaupassa myytävistä särkylääkkeistä lääkärin määräämiin migreenilääkkeisiin. Kun sopivaa lääkettä haetaan, samaa lääkettä kokeillaan kolmeen peräkkäiseen kohtaukseen. Ellei siitä ole apua, on hyvä vaihtaa toiseen lääkkeeseen. Migreenin kohtaushoito toimii hyvin silloin, kun sen tehoon voi luottaa niin vahvasti, että migreenin pelko ei rajoita työtehtävien ja harrastusten sopimista etukäteen. Kohtauslääkkeisiin huonosti reagoivaa migreeniä hoidetaan estolääkkeillä, joita otetaan 3 6 kuukauden ajan päivittäin. Estolääkkeen tehoa voidaan pitää riittävänä, jos kipu tai kohtausten määrä puolittuu. Migreenin hoidosta:
3 Migreeniä laukaisevat tekijät Migreeniä laukaisevat tekijät (triggerit) ovat yksilöllisiä. Tavallisimpia laukaisijoita ovat stressi tai sen loppuminen, hormonaaliset tekijät, jano, nälkä, ilmanpaineen vaihtelu, valot ja hajut. Myös työelämässä on tekijöitä, jotka voivat laukaista migreenikohtauksen. Stressi Stressi laukaisee eniten migreenikohtauksia sekä arjessa että työympäristössä. Työstressi voi johtua mm. työn tavoitteiden epäselvyydestä, työtehtävien paljoudesta, työn kiireisyydestä, työelämän sisältämistä liiallisista muutoksista tai työn jatkumisen epävarmuudesta. Liiallisen stressin havaitseminen ja sen lieventäminen on tärkeää sekä työssä jaksamisen että migreenikohtauksien ennakoinnin vuoksi. Näyttöpäätetyö Yhä useammassa ammatissa tehdään paljon töitä näyttöpäätteellä. Tällöin riskitekijöitä voivat olla pitkäkestoinen staattinen työskentely, huonot työasennot, epäergonominen työpiste ja väärät näytönsäädöt. Työfysioterapeutit ja työterveyshoitajat ovat asiantuntijoita, joilta saa opastusta työpisteen ja yleisen ergonomian parantamiseen. Suomen Migreeniyhdistyksen selvityksen (yli 1000 työikäistä vastaajaa vuonna 2013) mukaan stressin ja näyttöpäätetyön lisäksi yleisiä migreenikohtauksille altistavia asioita ovat melu ja hälinä työpisteessä, sisäilmaongelmat, hajut ja hajusteet, valaistukseen liittyvät tekijät sekä työaikojen sopimattomuus omaan unirytmiin. Luonnollinen helpotus migreeniin FL-41 sävytettyjen linssien avulla. Tarkkaan määritelty sävy sulkee pois valon aaltopituudet, jotka saattavat laukaista ja pahentaa migreeniä. Vaihtoehtoja saatavana moniin käyttötilanteisiin voimakkuuksilla tai ilman. Tiedustelut: puh
4 Migreeni ja työelämän triggerit Suomen Migreeniyhdistyksen Migreeni ja työelämän triggerit -projektin palvelevalla sivustolla on tietoa kohtauksia laukaisevista tekijöistä, niiden vähentämisestä ja haittojen ennaltaehkäisystä. Migreeniä sairastava voi hakea sivustolta tietoa omista migreeniin altistavista tekijöistään (triggereistään) ja niiden ehkäisykeinoista. Migreeniä sairastavan henkilön esimies voi löytää sivustolta keinoja parantaa migreeniä sairastavan työntekijän työolosuhteita ja työviihtyvyyttä. Samalla hän voi vähentää sairastamisen aiheuttamaa haittaa työyhteisössä ja työn tuottavuudessa. Työterveyshuolto voi saada sivustolta ja sen linkeistä lisätietoa migreenistä ja migreeniasiakkaan työhyvinvoinnin lisäämisestä. Tukipunos Kivunhallinta Rentoutuminen Aikuisten unikoulu NLP-ohjaus kokonaisvaltaista hyvää vointia Helsingissä! Psyko- ja fysioterapeutti Anu Miettinen, puh Psyko- ja fysioterapeutti Juha Tähkälä, puh Fysioterapeutti Virpi Laine, puh Myös skype- ja nettiterapia! Ludviginkatu 3-5 B 13, Helsinki
5 Suomen Migreeniyhdistys Migreeniyhdistys tukee ja ohjaa päänsärkyjä sairastavia ihmisiä ja tekee yhteistyötä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Yhdistys on tarkoitettu migreeniä, sarjoittaista päänsärkyä (Hortonin neuralgia, cluster headache), kolmoishermosärkyä (trigeminusneuralgia) sekä harvinaisia trigeminovaskulaarisia päänsärkyjä sairastaville ja heidän omaisilleen sekä muille aiheesta kiinnostuneille. Yhdistys etsii ja tuottaa luotettavaa tietoa sekä välittää sitä: netissä: Päänsärky-lehdessä esitteissä Facebookissa jäsensähköposteissa Yhdistys tukee päänsärkyjä sairastavia vertaistoiminnalla eri puolilla Suomea vertaisryhmillä sosiaalisessa mediassa sairaanhoitajan neuvontapalvelulla psykologin neuvontapalvelulla Yksilöllistä, tehokasta ja kokonaisvaltaista hoitoa migreeniin - ilman lääkkeitä Itsehallintotie 6, ESPOO
6 Suomen Migreeniyhdistys ry Migreeni ja työelämän tiggerit -projekti Lisätiedot ja tilaukset: CITYTERVEYS MAGNEETTI- TUTKIMUS MEILTÄ MYÖS ERITTÄIN EDULLISET LABORATORIOTUTKIMUKSET! 138 * *Erikoislääkärin lähetteellä. Hinta ennen kela-korvausta VARAA AIKA ratiopharm.fi FI/RTP/14/0021/11/14
Asiantuntijana Neurologian erikoislääkäri Markku Nissilä. Lisätietoja www.migreeni.org. Tilaukset www.kuurojenpalvelusaatio.fi
Migreeni Asiantuntijana Neurologian erikoislääkäri Markku Nissilä Lisätietoja www.migreeni.org Tilaukset www.kuurojenpalvelusaatio.fi Esitteen on tuottanut Suomen Migreeniyhdistys ry ja Kuurojen Palvelusäätiön
Migreeni ja työelämän triggerit
Migreeni ja työelämän triggerit Suomen Migreeniyhdistyksen projektissa Oli päätavoitteina: Saada tietoa työn triggereistä eli migreenikohtauksille altistavista tekijöistä työssä ja työolosuhteissa Laatia
Tietoa lasten ja nuorten päänsäryistä
Tietoa lasten ja nuorten päänsäryistä Diat on tarkoitettu kaikille kiinnostuneille, erityisesti nuorille ja heidän vanhemmilleen Päänsärky esiintyvyys Migreeni altistavat tekijät hoito ennaltaehkäisy Toistuva
Migreeni: Oirejatkumo
Migreeni Migreeni on hyvin tavallinen, kohtauksellinen, osittain geenien säätelemä neurologinen sairaus, jonka aivan kaikkia mekanismeja ei vielä tunneta. Koska geenien periytyminen on täysin yksilöllistä,
Migreeniä sairastaa Suomessa noin henkilöä.
KROONINEN MIGREENI Kun migreeni kroonistuu, päänsärky on jatkuvampaa ja sitä voi olla jopa päivittäin. Kohtauslääkkeiden käytön rajoittaminen, migreenin estolääkitys, riittävä lepo ja liikunta auttavat
Migreeni on kohtauksellinen, osittain geenien säätelemä aikuisiän yleisin neurologinen sairaus, jonka kaikkia mekanismeja ei vielä tunneta.
MIGREENI Migreeni on kohtauksellinen, osittain geenien säätelemä aikuisiän yleisin neurologinen sairaus, jonka kaikkia mekanismeja ei vielä tunneta. Koska geenien periytyminen on täysin yksilöllistä, voi
AIVORUNKO- ELI BASILAARIMIGREENI JA HEMIPLEGINEN MIGREENI
AIVORUNKO- ELI BASILAARIMIGREENI JA HEMIPLEGINEN MIGREENI Aivorunko- ja hemipleginen migreeni ovat vaikeita migreenisairauksia, joihin liittyy rajuja neurologisia auraoireita. Sairaudet ovat erittäin harvinaisia.
Miten tunnistaa akuutti migreenikohtaus? Markku Nissilä, neurologi Ylilääkäri, kliininen tutkimus Suomen Terveystalo Oy
Miten tunnistaa akuutti migreenikohtaus? Markku Nissilä, neurologi Ylilääkäri, kliininen tutkimus Suomen Terveystalo Oy Migreeni: Oirejatkumo Ennakkooireet Mieliala Uupumus Kognitiiviset oireet Lihaskipu
KUUKAUTISMIGREENI. Mikä se on? Kolmen päivän särkyputki. Päätä särkee, vatsaan koskee, turvottaa, oksettaa. Töihin menoa ei
NAISTEN MIGREENI KUUKAUTISMIGREENI Mikä se on? Kolmen päivän särkyputki. Päätä särkee, vatsaan koskee, turvottaa, oksettaa. Töihin menoa ei Ketä se koskee? voi ajatellakaan. Ja taas sama vaiva kuukauden
Migreeni. Yksi hyvä puoli löytyy, ja sehän on se, kun kohtaus on ohi niin olo on suorastaan ihana! www.migreeni.org
Migreeni Yksi hyvä puoli löytyy, ja sehän on se, kun kohtaus on ohi niin olo on suorastaan ihana! www.migreeni.org Etsi päänsärkyysi selitys Ensimmäinen askel päänsärkysi hallinnassa on selvittää, liittyykö
Naisten migreeni www.migreeni.org
Naisten migreeni Kolmen päivän särkyputki. Päätä särkee, vatsaan koskee, turvottaa, oksettaa. Töihin menoa ei voi ajatellakaan. Ja taas sama vaiva kuukauden päästä. www.migreeni.org Kuukautismigreeni Mikä
Lasten ja nuorten MIGREENI
Lasten ja nuorten MIGREENI LASTEN PÄÄNSÄRYT Päänsäryt ovat lapsilla yleisiä. Toistuvia päänsärkyjä esiintyy 10 35 prosentilla kouluikäisistä. Migreeniä esiintyy 5 25 prosentilla. Satunnaisia päänsärkyjä
Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus. Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri
Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri Yleistä Kelan työikäisten kuntoutuksesta Kuntoutukseen hakeutuminen Hoitavan lääkärin laatima B-lausunto tai vastaava, jossa
Kolmoishermosärky. www.migreeni.org
Kolmoishermosärky Kipu tuntuu vasemman yläleuan hampaissa ja nenänpielessä, ja vetää samanpuoleiseen korvaan. En voi käsittää miten voi olla näin kauhean kova kipu edes olemassa!!?? Se ei kestä kauaa,
MIGREENIN UUSI KÄYPÄ HOITO SUOSITUS 4.9.2015
MIGREENIN UUSI KÄYPÄ HOITO SUOSITUS 4.9.2015 Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Neurologinen yhdistys ry:n asettama työryhmä Puheenjohtaja: Markus Färkkilä, LKT, professori Jäsenet: Hannele
Lapsen. epilepsia. opas vanhemmille
Lapsen epilepsia opas vanhemmille Alkusanat Suomessa noin 600 800 lasta sairastuu epilepsiaan vuosittain. Epilepsia on pitkäaikaissairaus, joka johtuu aivojen sähköisen toiminnan häiriöstä. Epilepsiakohtaukset
Neurologiset syyt Päänsärky
Neurologiset syyt Päänsärky neurologian erikoislääkäri, LT, dosentti, lääkärikouluttajan erityispätevyys Satakunnan sairaanhoitopiiri, neurologian yksikkö Helsingin yliopisto, farmakologian ja lääkehoidon
Suomen Migreeniyhdistys ry 1/2012
Suomen Migreeniyhdistys ry 1/2012 Sarjoittaisen päänsäryn happihoitomaskit Demand-annosteluventtiili Annostelee sisään hengitettäessä 100 % happea. Hapensäästäjä. Lisää turvallisuutta, koska kaasupullo
Sarjoittainen päänsärky
Sarjoittainen päänsärky Särky herättää usein keskellä yötä, pari tuntia sen jälkeen kun olen mennyt nukkumaan. Se kehittyy sekunneissa, kipu on suorastaan murskaava. Kipu on vain oikeassa silmässäni, niin
Kolmoishermosärky eli Trigeminusneuralgia
Kolmoishermosärky eli Trigeminusneuralgia Kolmoishermo eli nervus trigeminus on kasvojen alueen kolmihaarainen tuntohermo. Kummallakin puolen kasvoja on oma kolmoishermo. Kolmoishermosärky on tämän hermon
Valaistuksen parantaminen tuotantotiloissa muutos työntekijöiden kokemana. 1.4.2008 Annu Haapakangas, Työterveyslaitos annu.haapakangas@ttl.
Valaistuksen parantaminen tuotantotiloissa muutos työntekijöiden kokemana 1.4.2008 Annu Haapakangas, Työterveyslaitos annu.haapakangas@ttl.fi Kyselyn toteutus Kyselymenetelmällä pyrittiin tutkimaan työntekijöiden
Nuorena alkaneen astman vaikutus miesten työkykyyn. Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos
Nuorena alkaneen astman vaikutus miesten työkykyyn Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos Työikäisen väestön yleistyvä sairaus Astman esiintyvyyden on todettu 12-kertaistuneen
KOLMOISHERMOSÄRKY eli trigeminusneuralgia
KOLMOISHERMOSÄRKY eli trigeminusneuralgia Kolmoishermo (nervus trigeminus) on kasvojen alueen kolmihaarainen tuntohermo. Kukin haara huolehtii tietyn kasvojen alueen tuntoaistista. Hermoja on kaksi, kummallakin
LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS
LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS APTEEKISSA Mitä apteekista voi ostaa? Käytkö sinä usein apteekissa? Mitä sinä ostat apteekista? Taina ottaa vuoronumeron ja istuu penkille. Hänen vuoro tulee. Hän menee tiskille
Työn kehittäminen, työhyvinvointi ja työurien pidentäminen Kehitysvoimana arjen näkyväksi tekeminen
Työn kehittäminen, työhyvinvointi ja työurien pidentäminen Kehitysvoimana arjen näkyväksi tekeminen Kirsi Koistinen Konsultointitoiminnan johtaja, FT Verve Consulting Näkyykö työ työhyvinvoinnin ongelmien
Miksi ehkäistä kaatumisia ja millä keinoin?
Kuva: Jan Mika/Colourbox.com Miksi ehkäistä kaatumisia ja millä keinoin? ANNI KUIVINEN, FYSIOTERAPEUTTI SUUPOHJAN LLKY; KAATUMISSEULA HANKE /UKK-INSTISTUUTTI 2015-2016 Kaatumisia kannattaa ehkäistä, koska
Firmagon eturauhassyövän hoidossa
Firmagon eturauhassyövän hoidossa Käytännön tietoa ja ohjeita potilaalle Eturauhassyöpään sairastuminen ja sen hoito aiheuttavat uuden elämäntilanteen. Mielessä voi pyöriä monia kysymyksiä. Ajatusten kanssa
Nivelrikkopotilaiden hoidon laatustandardit (SOC)
Nivelrikkopotilaiden hoidon laatustandardit (SOC) Käännös kielelle: Laatija: Sähköposti: SOC 1 Henkilöiden, joilla on nivelrikko oireita, tulee päästä diagnoosin (erottavan) tekemiseen pätevän terveydenhoidon
KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma/ hoitotyö. Sanna Suni TYÖYHTEISÖN SUHTAUTUMINEN MIGREENIÄ SAIRASTAVAAN?
KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma/ hoitotyö Sanna Suni TYÖYHTEISÖN SUHTAUTUMINEN MIGREENIÄ SAIRASTAVAAN? Opinnäytetyö 2014 TIIVISTELMÄ KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön
Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan
Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan Diacor terveyspalvelut Oy Terveyspalvelujen suomalainen suunnannäyttäjä Työterveyttä suurille ja pienille asiakkaille Yli 4000 sopimusasiakasta, joissa
Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle.
Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle. Asiantuntija Tarja Räty Työturvallisuuskeskus TTK Hyödyllinen ja haitallinen stressi Stressi on normaali reaktio, joka pitää ihmisen
Merenkulkijan työ: Vaarojen ja haittojen tunnistaminen
OHJE OMA-ARVIOINTILOMAKKEEN KÄYTTÖÖN Merenkulkijan työ: Vaarojen ja haittojen tunnistaminen Tämä lomakksto on tarkoitettu jokaisen merenkulkijan itsensä täytettäväksi. Pyrkimyksenä on löytää työturvallisuuteen
Liikunta sydäninfarktin jälkeen
Liikunta sydäninfarktin jälkeen Tämä opas sisältää yleisiä ohjeita liikuntaan sydäninfarktin jälkeen. Jos olet saanut lääkäriltä tai fysioterapeutilta erityisiä ohjeita, noudata niitä. 1 2 Liikunta edistää
MITÄ HARVINAISUUS TARKOITTAA?
MITÄ HARVINAISUUS TARKOITTAA? Euroopan unionin määritelmän mukaan sairaus on harvinainen, kun sitä sairastaa enintään 500 henkilöä miljoonaa asukasta kohden eli Suomessa noin 2 700 henkilöä. Erilaisia
HARVINAISENA SUOMESSA
HARVINAISENA SUOMESSA kokemuksia harvinaisesta sairaudesta ja yhdistyksestä Harvinaisten sairauksien yhdistysten tapaaminen Väestöliitossa Katri Karlsson 10.6.2011 1. HAE eli hereditaarinen angioödeema
MITEN SYKKEESTÄ ANALYSOIDAAN STRESSIÄ?
MITEN SYKKEESTÄ ANALYSOIDAAN STRESSIÄ? SYDÄMEN SYKEVÄLIANALYYSI: IKKUNA KEHOON Sydän sopeutuu autonomisen hermoston välityksellä jatkuvastimuuttuviin tilanteisiin aiheuttamalla vaihtelua peräkkäisten sydämenlyöntien
STRATEGIA HYVÄÄ ELÄMÄÄ MIGREENIN KANSSA ELÄVILLE
HYVÄÄ ELÄMÄÄ MIGREENIN KANSSA ELÄVILLE YHTEINEN UNELMA, JÄRJESTÖ Migreeniyhdistys 2025 on edelläkävijä migreenin kanssa elävien vapaaehtoistoimintaa, mitä jäsenet itse haluavat meille ja heidän läheistensä
Sarjoittaisen päänsäryn omahoito-opas www.migreeni.org
Sarjoittaisen päänsäryn omahoito-opas Kohtauksen aikana ei saa mennä koskettamaan, sillä kipu on niin kokonaisvaltaista, että lisä-ärsyke voi viedä kivun yli sietorajan. www.migreeni.org Sarjoittaisen
Turun Aikuiskoulutuskeskus. Kuntouttajan muuttuva työnkuva
Turun Aikuiskoulutuskeskus Kuntouttajan muuttuva työnkuva Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishanke, työkokous IX 1.12.2011 Oili Niittynen, FM Kouluttaja Yrityspalvelut Sisältö Miksi työnkuva muuttuu? KELAn
JAKSAMINEN VUOROTYÖSSÄ
JAKSAMINEN VUOROTYÖSSÄ 2/23/2016 Ulla Peltola; OH lab.hoit., TtM, opettaja 1 SISÄLTÖ vuorotyö ja terveys vuorotyön edut ja haitat työvuorosuunnittelu esimiestyö työn ja perheen/muun elämän yhteensovittaminen
Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit
Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit Käännös kielelle: Laatija: Sähköposti: SOC 1 Henkilöiden, joilla on nivelreumaoireita, tulee päästä ajoissa diagnoosin (erottavan) tekemiseen pätevän terveydenhoidon
AMGEVITA (adalimumabi)
AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön
TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE
RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE POTILASESITE MUIHIN KUIN ONKOLOGISIIN KÄYTTÖAIHEISIIN Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. rituksimabi Fimean hyväksymä, heinäkuu/2018 2 3 TÄRKEÄÄ
Osteoporoosi (luukato)
Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua
VOIMAA ARKEEN Diabeteshoitaja Helena Vähävuori
VOIMAA ARKEEN 5.9.2019 4.9.2019 Helena Vähävuori Diabeteshoitaja Helena Vähävuori 1 Yleinen sairaus, esiintyvyys kasvussa Vakava ja kallis sairaus; hoito haasteellista Riskitekijät tunnetaan Vahva näyttö
Liikunta on tärkeä osa toimintakykyä. Kuntoutuskoordinaattori, fysioterapeutti Jenni Vuolahti Kotkan kaupunki
Liikunta on tärkeä osa toimintakykyä Kuntoutuskoordinaattori, fysioterapeutti Jenni Vuolahti Kotkan kaupunki 24.4.2018 Hengityssairaan jumppa 1. Vuorotahti hiihto käsillä + varpaille nousu seisten x10
Miten palautua työstressistä ja estää migreeniä
Miten palautua työstressistä ja estää migreeniä 25.11.2014,Biomedicum Migreeni ja työelämän triggerit, Työ lisää päänsärkyä, mitä tehdä Rea Lagerstedt, työterv.huollon erik.lääk., kliin. opettaja, Helsingin
POTILAAN OPAS MAVENCLAD. Potilaan opas. Kladribiini (MAVENCLAD) RMP, versio 1.0 Fimean hyväksymä
MAVENCLAD Potilaan opas POTILAAN OPAS RISKIENHALLINNAN KOULUTUSMATERIAALI FI/CLA/1117/0050 Tärkeää tietoa MAVENCLAD-hoidon aloittaville potilaille Sisällys MAVENCLAD-valmisteen esittely Kuinka MAVENCLAD-hoito
Älä anna polven nivelrikon haitata arkeasi.
Älä anna polven nivelrikon haitata arkeasi. NIVELRIKKO tunnista ajoissa! Nivelrikko eli artroosi on hyvin yleinen tuki- ja liikuntaelinsairaus, joka aiheuttaa kipua ja vaikeuttaa liikkumista. Polven nivelrikko
Liite 2. Saate. Sairaanhoitaja. Arvoisa Työterveyshoitaja,
Liite 2. Saate Arvoisa Työterveyshoitaja, Olemme hoitotyön opiskelijoita Lahden Ammattikorkeakoulusta täydentämässä aiempaa opistoasteen tutkintoa AMK- tasoiseksi. Opinnäytetyömme aiheena on Seksuaaliterveyden
Hyvinvointia työstä. KP Martimo: Työhyvinvoinnista. www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä KP Martimo: Työhyvinvoinnista 12.2.2014 Hyvinvointi työssä vai siitä huolimatta? Kari-Pekka Martimo, LT Johtava ylilääkäri Vaikuttava työterveyshuolto teemajohtaja KP Martimo: Työhyvinvoinnista
Käypä hoito -suositus. Päänsärky (lapset)
Käypä hoito -suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Lastenneurologinen Yhdistys ry:n asettama työryhmä Päänsärky (lapset) Päivitetty 31.5.2010 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti
MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?
1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.
Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus ryhmässä. Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus yksilöllisesti
et Työpaikkaselvitys Terveystarkastukset Työkykyä ylläpitävä toiminta Työfysioterapeutin ergonomiatoiminta Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus Ergonomiaselvitys Kuuluu teema-alueisiin: Työpaikkaselvitys
JYVÄSKYLÄN TILAPALVELU SISÄILMASTOKYSELYT 2015 KOULUT JA PÄIVÄKODIT. ISS Proko Oy Jarmo Minkkinen 06.11.2015
JYVÄSKYLÄN TILAPALVELU SISÄILMASTOKYSELYT 2015 KOULUT JA PÄIVÄKODIT ISS Proko Oy Jarmo Minkkinen 06.11.2015 Sisäilmastokyselyt 2015 Käytännön järjestelyt ISS Proko Oy Nettikysely Insinööri Studio Oy Analysointi
Epilepsia ja ajokyky. Sirpa Rainesalo
Epilepsia ja ajokyky Sirpa Rainesalo 24.4.2014 Ajoterveysdirektiivi 2009/113/EY STM ajoterveys asetus 2011 Ajoterveysohjeet (viimeksi 10.6.2013) 2 Ajo-oikeus ajokorttiluokissa, RI ja RII Luokka Ajo-oikeus
Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,
Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan
Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma
Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Riippumaton asiantuntija Terveydellisen merkityksen arvioija Työntekijöiden tutkiminen Työntekijöiden seuranta tth erikoislääkäri Seija Ojanen 1 Yhteys työterveyshuoltoon
Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ
Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13 Terveydenhuollon palvelu paranee Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1601-5 Taitto:
KUVAUS EPILEPSIAN LUONTEESTA
KUVAUS EPILEPSIAN LUONTEESTA Epilepsia on joukko oireyhtymiä, joiden syyt, hoito ja kohtaukset vaihtelevat suuresti. Tämän lomakkeen tavoitteena on tuoda esiin yksilöllinen kuvaus oman epilepsian erityispiirteistä
Tampereen omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. Etelä-Pohjanmaan omaisneuvonta, n=21.
Aineistot en omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. n omaisneuvonta, n=21. Yhteensä 312 omaisen vastaukset Yleistä vastaajista Keski-ikä 52-57 vuotta, Sopimusvuoren aineisto
Kirjan käyttäjälle... 5
Sisällysluettelo Kirjan käyttäjälle... 5 Kappale 1: Yleislääkärillä... 9 Dialogit... 11 Sarjoittainen päänsärky... 11 Jännityspäänsärky... 13 Migreeni... 15 Sanastotehtävät... 18 Keskustelutehtävät...
FSD2366 Koulun hyvinvointiprofiili : henkilökunta
KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2366 Koulun hyvinvointiprofiili 2006-2007 : henkilökunta Kyselylomaketta hyödyntävien tulee
Peltolan koulun henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos
LAUSUNTO SK17004 Vantaan kaupunki, tilakeskus Ulla Lignell Kielotie 13 01300 Vantaa Peltolan koulun henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos TAUSTA Peltolan koulun työntekijöille tehtiin huhtikuussa 2017
ZOELY -käyttäjäopas. nomegestroliasetaatti estradioli 2,5 mg/1,5 mg kalvopäällysteisiä tabletteja
ZOELY -käyttäjäopas nomegestroliasetaatti estradioli 2,5 mg/1,5 mg kalvopäällysteisiä tabletteja SISÄLLYS Tietoja ZOELY-valmisteesta... 2 Miten ZOELY toimii?... 3 ZOELY on tehty sinua varten... 4 5 Lisätietoja
Enemmän kuin pintaa - harjoitteluita ja opinnäytteitä Psoriasisliittossa. SoveLi-messut 11.3.2011
Enemmän kuin pintaa - harjoitteluita ja opinnäytteitä Psoriasisliittossa SoveLi-messut 11.3.2011 Psoriasis on tulehduksellinen, pitkäaikainen iho ja tai nivelsairaus, jota sairastaa n. 2,5 3 % väestöstä
Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla
Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia
Mikä on HER2-positiivinen rintasyöpä?
Tietoa potilaalle HER2-positiivisen rintasyövän KANJINTI*-hoidosta *KANJINTI on trastutsumabi-biosimilaari. Ensimmäinen trastutsumabilääke, jonka kauppanimi on Herceptin, on ollut saatavilla jo useita
Liikunnan merkitys ammattiin opiskelussa ja työelämässä
Hyvinvointia työstä Liikunnan merkitys ammattiin opiskelussa ja työelämässä Mikko Nykänen, tutkija 30.1.2017 2 Työkyky Työkyky on työn kuormitustekijöiden ja vaatimusten sekä ihmisen toimintakyvyn/voimavarojen
Suomen Migreeniyhdistys ry. Jäsenlehti 2/2000
Suomen Migreeniyhdistys ry Jäsenlehti 2/2000 2 Suomen Migreeniyhdistys Jäsenlehti 2/2000 Sisältö Puheenjohtajan palsta... 4 Täsmälääkkeen paikka... 5 Kuulumisia tutkimuksesta... 8 Oletko geenitutkimuksessa
4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake
1 4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen suunnitellulle kontrollikäynnille
Potilaan päiväkirja. Avuksi maksa-arvojen ja käyntiaikojen seurantaan ensimmäisen hoitovuoden ajaksi
Potilaan päiväkirja Avuksi maksa-arvojen ja käyntiaikojen seurantaan ensimmäisen hoitovuoden ajaksi POTILAAN TIEDOT Nimi: Osoite: Puh.: Erikoislääkäri: Erikoislääkärin puh.: Parkinsonhoitaja: Parkinsonhoitajan
Käypä hoito suosituksen toteutuminen työikäisten migreenin hoidossa
Käypä hoito suosituksen toteutuminen työikäisten migreenin hoidossa Hassinen, Marja 2014 Laurea Tikkurila Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Tikkurila Käypä hoito -suosituksen toteutuminen työikäisten migreenin
PÄÄNSÄRKY. 20. vuosikerta 1/2015. Migreenin ja fatiikin tiivis yhteys. Takaisin. perusasioihin. Farmakogenetiikka lääkehoidon valinnassa
PÄÄNSÄRKY 20. vuosikerta 1/2015 Migreenin ja fatiikin tiivis yhteys Takaisin perusasioihin Farmakogenetiikka lääkehoidon valinnassa Mindfulness läsnäoloa kivun kanssa Alakulo osana suomalaisen mielenmaisemaa?
HARVINAISEN SAIRAUDEN YHDISTYS MUKANA HARVINAISESSA KATTOJÄRJESTÖSSÄ. Katri Karlsson Suomen HAE-yhdistyksen puheenjohtaja
HARVINAISEN SAIRAUDEN YHDISTYS MUKANA HARVINAISESSA KATTOJÄRJESTÖSSÄ Katri Karlsson Suomen HAE-yhdistyksen puheenjohtaja SISÄLLYS - HAE eli hereditäärinen angioödeema - Mikä on Suomen HAE-yhdistys? - Miten
Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Työelämässä olevien Tules-kurssit Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan
MONIMUOTOINEN PÄÄNSÄRKY. Hanna Harno, LT, Neurologian erikoislääkäri, HYKS Neurologian klinikka ja Kipuklinikka 13.03.2014
MONIMUOTOINEN PÄÄNSÄRKY Hanna Harno, LT, Neurologian erikoislääkäri, HYKS Neurologian klinikka ja Kipuklinikka 13.03.2014 Sisältö Taustaa Kroonistumisen riskitekijöitä Merkittävimmät tekijät Särkylääkkeiden
bukkaalinen fentanyylitabletti Effentora_ohjeet annostitrausta varten opas 6.indd :04:58
10 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Yksilöllisesti sopiva annos jokaiselle syövän läpilyöntikivuista kärsivälle potilaalle: Viisi Effentora - vahvuutta mahdollistavat yksilöllisen läpilyöntikipujen hoidon Ohjeet
MITÄ ON KEHITYSVAMMAISUUS? Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa
MITÄ ON KEHITYSVAMMAISUUS? Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa Sisältö: 1. Kehitysvammaisuus 2. Kehitysvammaisuus ja terveys Pohdintatehtävä Millaiset asiat
Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto
LAUSUNTO SK17002 Vantaan kaupunki, tilakeskus Ulla Lignell Kielotie 13 01300 Vantaa TAUSTA Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto Korson koulun
MITEN SUOMALAISET HOITAVAT KIPUJAAN Riitta Ahonen, professori Kuopion yliopisto, sosiaalifarmasian laitos
MITEN SUOMALAISET HOITAVAT KIPUJAAN Riitta Ahonen, professori Kuopion yliopisto, sosiaalifarmasian laitos Miten yleistä kipu on? Mitä kipuja suomalaiset kokevat? Miten suomalaiset hoitavat kipujaan? Käytetäänkö
TYÖELÄMÄ PELISSÄ Voi hyvin työssä -kiertue. Salla
TYÖELÄMÄ PELISSÄ Voi hyvin työssä -kiertue Salla Karjalainen @sallakar_ Miksi rahapelejä pelataan? Unelma jättipotista, ajanviete, älyllinen haaste, mielialan säätely, sosiaaliset tekijät Miten rahapelihaitat
HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä
HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA Kaupunginhallituksen 26.2.2007 hyväksymä 1 2 YLEISTÄ Henkinen hyvinvointi ilmenee työpaikalla monin eri tavoin. Työkykyä edistää ja ylläpitää mm
Suomen Migreeniyhdistys ry. Jäsenlehti 1/99
Suomen Migreeniyhdistys ry Jäsenlehti 1/99 Y hdistyksemme työ migreenin tunnetuksi tekemiseksi jatkuu. Olemme tyytyväisyydellä voineet panna merkille, että migreeni on jo jossain määrin alettu hyväksymään
#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018
#tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia
AMGEVITA (adalimumabi)
AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön
Sähköinen liikuntakalenteri liikkumisreseptin tukena
Sähköinen liikuntakalenteri liikkumisreseptin tukena Liisa Lähdesmäki LitL, projektikoordinaattori, lehtori Liikkumisreseptihanke / EPSHP Mikä on liikkumisresepti? on työkalu terveysliikuntaneuvonnassa
Psykoositietoisuustapahtuma
Psykoositietoisuustapahtuma apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen Psykiatria- ja päihdekeskus 19.9.2017 Metso Psykoosit Psykooseilla eli mielisairauksilla tarkoitetaan mielenterveyshäiriöiden ryhmää,
19.2.2014, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
Femoston 1/10 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston 2/10 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston Conti 1/5 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston Conti 0,5/2,5 tabletti, kalvopäällysteinen 19.2.2014, versio
TUTKIMUSRAPORTTI EHYT RY Lääkkeet ja huumeet työelämässä. Taloustutkimus
TUTKIMUSRAPORTTI EHYT RY Lääkkeet ja huumeet työelämässä Taloustutkimus 0.5.017 Kuinka vaativana kokee oman työnsä 4 Erittäin vaativana Melko vaativana Vähän vaativana 1 Työni ei ole lainkaan vaativaa
Suomen Migreeniyhdistys ry 2/2008
Suomen Migreeniyhdistys ry 2/2008 Tilaa Migreeniyhdistyksestä toimisto@migreeni.org tai puh. 050 544 5232 Lasten päänsäryt Nuorten päänsäryt Esitteitä: 20 kpl 5 50 kpl 10 100 kpl 15 Sarjoittainen päänsärky
Suomen Migreeniyhdistys ry 1/2007
Suomen Migreeniyhdistys ry 1/2007 Kotihappihoitolaitteet Linde Gas Therapeuticsilta THEROX TM Light Homecare 3 kpl 2 litran kannettavia kevytpulloja täytetään aina kahden pullon paketeissa Koko: 2 litraa
UKK-terveysseula LIIKKUMISEN TURVALLISUUDEN JA SOPIVUUDEN ARVIOINTIKYSELY. Nimi Sotu Päiväys
UKK-terveysseula LIIKKUMISEN TURVALLISUUDEN JA SOPIVUUDEN ARVIOINTIKYSELY Hyvä vastaaja! Ole hyvä ja lue huolellisesti terveysseulan kysymykset ja vastaa niihin parhaan tietämyksesi mukaan. Nimi Sotu Päiväys
Miten lapsi oppii hyvinvointia ja myös pahoinvointia? Matti Rimpelä 30.3.2011 Elämyksiä ja elämää Hevonen osana hyvinvointipalveluja
Miten lapsi oppii hyvinvointia ja myös pahoinvointia? Matti Rimpelä 30.3.2011 Elämyksiä ja elämää Hevonen osana hyvinvointipalveluja Lapsi jaetaan osiin: Joukkoharha Koti kasvattaa Koulu opettaa Sosiaali-
SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n TUNNE PULSSISI ESTÄ AIVOINFARKTI
SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n TUNNE PULSSISI ESTÄ AIVOINFARKTI Tunne pulssisi Estä aivoinfarkti Tiedätkö, lyökö sydämesi, kuten sen pitää? Onko sydämen syke säännöllinen vai epäsäännöllinen? Epäsäännöllinen
Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi.
Lukijalle Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi. Tavoitteena on mahdollistaa opiskelijalle onnistunut työpaikalla
JAKSAMISEN EVÄÄT. Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö
JAKSAMISEN EVÄÄT Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö TYÖHYVINVOINTI JA TUOTTAVUUS (PLUS) Hyväkuntoinen henkilöstö Hyvä osaaminen, kehittämisinto Henkilöstön korkea
Mitä voin itse tehdä? Muutostyöpaja Anne Rantala
Mitä voin itse tehdä? Muutostyöpaja 13.6. Anne Rantala 13.6.2016 1 1. Jäsennä itseäsi ja suhdetta työhösi Miten työ asettuu suhteessa muuhun elämään ja arvoihisi? Millaisia tavoitteita sinulla on työn
LAPSEN PÄÄNSÄRKY SISÄLTÖ
LAPSEN PÄÄNSÄRKY Elina Leinonen, evl KSSHP, 12.12.2018 Tavoitteet Esiintyvyys Päänsärkyjen luokitus Päänsäryn syyt Anamneesi Tutkimukset Primaariset pääsäryt ja niiden hoito Migreeni Jännityspäänsärky