Tulevaisuuden sairaala 2030

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tulevaisuuden sairaala 2030"

Transkriptio

1 Tulevaisuuden sairaala 2030 Juha Korpelainen, hallintoylilääkäri Valtuustoinfo OYS TÄNÄÄN Suunniteltu 1960-luvulla Käyttöönotto 1970-luvun alussa Ei enää vastaa optimaalisesti hoidon vaatimuksiin (rakenne, tilat, teknologia) Rakenteellinen ikä edellyttää huomattavia korjauksia 2 Myös kosteus- ym. vaurioita

2 UUSI VAIKO UUDISTETTU OYS? Uusi OYS maksaisi 1000 M ( 2 x liikevaihto) OYS:n uudistaminen maksaisi 500 M rakentamisvelka 250 M toimintamallin uudistaminen 250 M TYKS yli 500 M Karolinska, Tukholma 1500 M Kontinkangas sijaintina erinomainen kumppanuudet, liikenneyhteydet OuluHealth Connected Health Ecosystem Kontinkankaan kampus

3 KONTINKANGAS KAMPUS, OuluHealth Kontinkankaan Kampus on kasvanut terveysalan keskittymäksi ja alueella on useita saman alan toimijoita ja paljon kehityspotentiaalia Sairaanhoitopiirin tavoitteena on mm. alueen toimijoiden yhteistyön lisäämisen avulla toiminnallistaloudellisen hyödyn optimointi ja yliopistosairaalan aseman varmistaminen erikoissairaanhoidon huippuosaajana kansallisesti ja kansainvälisesti Oulun kaupungilla on resursseja ja haluaa toimia yhtenä Kontinkankaan alueen kehittäjänä, Business Oulu. Oulun ja shp:llä yhteiset näkemykset TULEVAISUUDEN SAIRAALA 2030 PPSHP valtuusto 6/2012 Uudistamisohjelma Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 Visio ja tahtotila Periaatteet Jatkosuunnitelma

4 TULEVAISUUDEN SAIRAALA / OYS 2030 SUUNNITTELUN PERIAATTEET (valtuusto 2012) POTILAS JA PROSESSIT Potilasnäkökulman korostaminen Hoidon laadun ja potilasturvallisuuden parantaminen Tuottavuuden, tehokkuuden ja vaikuttavuuden parantaminen Avohoidon vahvistaminen Sairaansijojen vähentäminen Tilojen ja toimintojen vakiointi (80/20%) Resurssien joustava yhteiskäyttö Ammatillisen työnjaon uudistaminen TULEVAISUUDEN SAIRAALA / OYS 2030 SUUNNITTELUN PERIAATTEET (valtuusto 2012) TILAT JA RAKENTEET Tehokkaat tilaratkaisut ja muuntojoustavuus Tilojen yhteiskäyttöisyys, monikäyttöisyys ja viihtyisyys Tehokkaat logistiset ratkaisut Tietotekniikan ja tietojärjestelmien hyödyntäminen Energiatehokkuuden lisääminen Tilojen ja toimintojen suunnittelu ja tarvittaessa toteutus tapahtuu yhdessä perusterveydenhuollon ja erityisvastuualueen toimijoiden kanssa toimivien palveluketjujen varmistamiseksi

5 MUITA LÄHTÖKOHTIA / REUNAEHTOJA Sairaalan kokonaispinta-ala on nyt br-m2 Se tulee olemaan sama tai kasvaa enintään 5-10 % Rakennetaan joitakin uusia rakennuksia, puretaan epäkelpoja noin 20 % Rakentaminen tapahtuu 6-8 vaiheessa + Oulaskangas-Visala ja Tahkokangas Sairaalan tulee toimia rakentamisvaiheessa täysillä Kokonaisbudjetti 500 M vuosina Ilman uudistusohjelmaa peruskorjaukseen tarvitaan M joka tapauksessa TILOJEN TEHOKAS KÄYTTÖ JA MUUNNELTAVUUS Lähtökohta ja ensimmäinen vaihe on sairaanhoidollisen toiminnan prosessien läpikäynti, niiden kriittinen arviointi ja parantaminen. Uudet tilat tulee palvella paremmin toimivaa, tehokkaampaa ja siten kustannusten hallittua kasvamista tai niiden pienentämiseen tähtäävää tulevaa sairaanhollista toimintaa. Tiloja ei siten korjata tai rakenneta nykyiselle toiminnalle vaan sujuvammalle ja tehokkaammalle toiminnalle Klinikoiden johtajien, lääkärien, sairaanhoitajien ja muun henkilökunnan sitoutuminen on edellytys hyvälle lopputulokselle. Sairaalan johdon (ml. luottamushenkilöt) sitoutuminen ja strategian mukainen tavoite.

6 TERVEYDENHUOLLON PIIRTEITÄ NYT JA TULEVAISUUDESSA Palvelu henkilökohtaista ja vuorovaikutteista - Palveluissa tarvitaan intuitiivisuutta, luovuutta ja inhimillisyyttä, joita ei voi suorittaa koneilla Tietointensiivinen ala - Hoitoprosessissa keskeistä on informaation tuottaminen, käsittely, siirtäminen ja hyödyntäminen päätöksenteossa Prosessit monimutkaisia, mutta uudistuvat Vahva organisaatiokulttuuri muutosvastarinta Teknologialta ja uusilta hoitomenetelmiltä odotetaan paljon TEKNOLOGIAA HYÖDYNNETÄÄN Hoidon ja diagnostiikan laatu paranee Prosessien automaatiotaso kasvaa Kustannukset kasvavat Uusi teknologia Itsehoito ja itsepalvelu yleistyvät Tuottavuus kasvaa? Etähoito yleistyy MIKÄ KASVATTAA TERVEYSHYÖTYÄ? Tiedon ja osaamisen esteetön hyödyntäminen

7 OYS 2030 Teknologian tehokas hyödyntäminen edellyttää toimintatapojen uudistamista Levittäminen Mittaaminen Jakaminen Muutosajurit Kokeileminen Teknologian kehittäminen tapahduttava osana muuta kehittämistä! TULEVAISUUDEN DIGITAALISET PALVELUT JA POTILAS (osin jo tätä päivää) Potilas sairaalassa Opastus- ja karttapalvelut, infotaulut Itseilmoittautuminen (käytössä OYS, Avohoitotalo) Potilaspäätteet (potilashuoneissa): - TV, radio, internet, elokuvat, MP3, pelit, ohjeet, hoitajakutsu Automatisoidut mitta- ja hoitolaitteet - esim. kipumittarit ja lääkepumput) Sähköinen potilasohjaus (ohjauksen merkitys korostuu tulevaisuudessa) Potilaan tunnistus Paikannus- ja hälytysjärjestelmät

8 TULEVAISUUDEN DIGITAALISET PALVELUT JA POTILAS (osin jo tätä päivää) Potilas kotona Kanta-palvelut: eresepti, earkisto, ekatselu Puhelin- ja tekstiviestipalvelu, nettineuvonta Suojattu viestintä: esitiedot, suostumukset, ajanvaraus, tutkimustulokset, opastus Potilaspalaute, hoidon seuranta, tyytyväisyys Etähoito (konsultaatiot, videot ) Terveystiedon tuottaminen - intregraatiot potilastietojärjestelmiin ja muihin tietokantoihin (SportsTracker, Plus-kortti ) TULEVAISUUDEN SAIRAALA 2030 PPSHP valtuusto 12/2012 Aikataulutettu uudistamisohjelma ja täsmennetty esitys vuosille Alustava rahoitussuunnitelma Projektiorganisaatio Ensimmäisen vaiheen hankesuunnittelun tulee käynnistyä 8/

9 SEURAAVIA ASKELEITA Ohjelmajohtaja Kari-Pekka Tampio 8/2013 Uudistamissuunnitelma valtuusto 6/2013 Aikataulutus Projektiorganisaation rakentaminen Kustannus- ja tuottavuuslaskelmat 1-2 hankkeelle Rahoitussuunnitelma OHJELMAVAIHEET OSAHANKKEET Esiselvitykset Analyysi ja Suunnittelu Ohjelmointi Projektit Rakennushankkeet Rakentaminen (väistötoiminta) Päivystys Tarkkailuyksikkö Heli-alusta Vuodeosasto Päiväsairaala Potilashotelli Lasten ja naisten sairaala Leikkaussalit ja tehot Isot poliklinikat Tukitoiminnot Käyttöönotto Oulaskangas + Visala Kehitysvammahuolto

10 AIKATAULUTUKSEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Näkökulmat tuottavuus! hoidon laatu ja potilasturvallisuus kiinteistön kunto ja turvallisuus Väistötilat ketjutus (yhden muuton periaate) Toimintaympäristön muutokset 19 SUUNNITTELU- JA RAKENTAMISAIKATAULU Ryhmä 1 Lasten ja naisten sairaala Tukipalvelu- ja logistiikkakeskus Pysäköintitalo,päiväsairaala, potilashotelli Päivystys, teho-osastot Ryhmä 2 Poliklinikat (useita vaiheita) Vuodeosastot (useita vaiheita) Leikkaus- ja teho-osastot Muut 20

11 TULEVAISUUDEN SAIRAALA 2030: Toteuttamisjärjestys ja aikataulu Suunnittelu Toteutus Huomaa: Aikajaksoon sisältyvät normaalit ylläpito- ja korjaustoimenpiteet suunnitellaan ja suoritetaan talousarvioprosessin yhteydessä. Kehitysvammahuolto Oulaskangas- Visala OYS Vuodeosastot Poliklinikat Päivystys ja tehot Tukipalvelukeskus Hotelli, Päiväsair. P-talo Lasten ja Naisten sairaala TOIMINNALLISET ESISELVITYKSET Lasten ja naisten sairaala (2011) Vuodeosastojen uudistus (2012) Potilashotelli (2012) Päiväsairaala (2013) Päivystys (2013) Keskusleikkausosasto (2013) Tuki- ja logistiikkapalvelut (2013) 22

12 KONTINKANGAS- OYS Lasten ja naisten sairaala Potilas hotelli S4 Laboratoriot, Radiologia N2 N6 K4 Technopolis Leikkaus- Yksiköt tehot Kaupunginsairaala Ammattikorkeakoulu Päiväsairaala Oulun yliopisto Lääketieteelinen tk PÄIVYSTYS HaRaVa Uusia kehityshankkeita Luonnos LASTEN JA NAISTEN SAIRAALA Perustelut Päivystysasetus synnytysten keskittäminen Toiminnan tehostaminen Yksikköjen yhdistäminen (tehot, leikkausosastot, heräämöt, vuodeosastot) Päiväkirurgia Tuottavuushyöty merkittävä Hoidon laatu ja potilasturvallisuus (välimatkat) Vapautuvat väistötilat Kustannusarvio 60 M Tuottavuustavoite % 24

13 TOIMINNAN TEHOSTAMINEN Tilat ja toimintaprosessit Vuodeosastojen sairaansijat: - 4 % Tehohoitopaikat: - 5 % Hoitopäivät: - 9 % Synnytykset: + 11 % Leikkaukset: + 8 % Päiväkirurgia: + 40 % Avohoitokäynnit: + 10 % Henkilöstön työpanos: - 3,7 % (24 htv) Hoidetut potilaat / työpanos: + 9,4 % TOIMINNAN TEHOSTAMINEN Optiot Hoidon laatu ja potilasturvallisuus 1-hengen huoneet infektiot vähenevät Teknologia sähköinen asiointi, itsehoito Logistiikka varasto-, kuljetus ja lääkeautomaatio, paikannus Kiinteistötekniikka lämpö, vesi, sähkö, ilmanvaihto, jäte Erva-alue palveluiden osto kasvaa? Kokonaistuottavuuden kasvu %

14 TUKI- JA LOGISTIIKKAPALVELUT Laaja kokonaisuus Ravinto-, laitos- ja välinehuolto, apteekki, varasto, kuljetukset, hankinnat Haasteet Yhteistyö Oulun ja muiden kuntien kanssa Materiaali-, henkilöstö- ja potilasvirtojen tarkka analysointi on kesken Perustelut Tuottavuuspotentiaali merkittävä Vaihtoehtoinen rahoitusmalli 27 PÄIVÄSAIRAALA, POTILASHOTELLI, P-TALO Perustelut Tarvitaan korvaavia pysäköintipaikkoja Toiminnan tehostaminen Avohoidon kehittäminen Vuodeosastopaikkojen sulkeminen (20%) Tuottavuuspotentiaali merkittävä Potilasturvallisuus, hoidon laatu Viihtyisyys, perhekeskeisyys Vaihtoehtoinen rahoitusmalli 28

15 PÄIVYSTYS Perustelut Hoidon laatu, potilasturvallisuus Toiminnan tehostaminen Tiloista johtuvat pullonkaulat Seuranta/valvontatilat Haasteet Tuottava, jos suljetaan yksi vuodeosasto Edellyttää laajaa kokonaistarkastelua OYS:n vuodeosastot, tukipalvelut, alueen muut resurssit ja tarpeet, ensihoito Väistötilat uudisrakennus? Analysointi ja suunnittelu on kesken 29 POLIKLINIKAT Perustelut Mahdollisuudet ja edellytykset uudistamiselle Uudet toimintamallit Työnjaon uudistaminen Vakiointi, tilojen yhteiskäyttö Haasteet Suunnittelu ja rakentaminen vaiheittain Analysointi ja suunnittelu aloittamatta 30

16 VUODEOSASTOT Perustelut Merkittävä tuottavuuspotentiaali Hoidon laatu ja potilasturvallisuus Turvallisuus Viihtyisyys Haasteet Ensin uudistettava avohoidon toimintamalleja ja rakennuksia Väistötilat ja ketjutus Kannattaako torneja saneerata? 31 HANKE- ORGANISAATIO OMISTAJAOHJAUKSEN KOORDINAATIOTYÖR. VALTUUSTO HALLITUS OHJAUSRYHMÄ Yhtymähallinnon jr. PJ. Hannu Leskinen OHJELMAJOHTAJA Kari Tampio HANKETYÖRYHMÄ Ohjelmajohtaja Hallintoylilääkäri Tekninen johtaja Osahankkeen edustaja Ulkop. asiantuntijat Tarvittaessa: Hallintoylihoitaja Talousjohtaja Kehitysjohtaja Hankintapäällikkö Tietohallintojohtaja Ym., myös pth:n edustus OSAHANKKEIDEN PROJEKTIRYHMÄT Edustajat valitaan ko. hankkeeseen liittyvistä toiminnoista mukaan lukien tukipalvelujen ja sidosryhmien (pth) edustus. Lisäksi tarvitaan mm. osahankekohtaiset rakentamisen koordinaatiotyöryhmät. LASTEN JA NAISTEN SAIRAALA PÄIVYSTYS JA TEHOT POLIKLINIKAT TUKIPALVELU- KESKUS, HOTELLI, P-SAIRAALA, P-TALO VUODE- OSASTOT OULAS- KANGAS- VISALA KEHITYS- VAMMA- HUOLTO

17 YHTEENVETO / KONKRETIAA, OYS 2030 Potilas osallistuu hoitoonsa OYS:ssa ja kotona Informaatiojärjestelmät toimivat (ml. kutsut, palaute, ajanvaraus), muut sähköiset palvelut Informointi ja tavoitettavuus paranee Opastusjärjestelmä selkeä Yhden hengen potilashuoneet käytössä (pääosin) Päiväsairaala ja potilashotelli toimii Infektiot ja muut komplikaatiot hallinnassa Tyytyväisyys hoitoon korkea Valinnanvapaus myös käytännössä Viihtyisyys (tuntee olevansa oikeassa paikassa) Potilas saa parhaan mahdollisen hoidon!

Tulevaisuuden sairaala 2030

Tulevaisuuden sairaala 2030 Tulevaisuuden sairaala 2030 Juha Korpelainen, hallintoylilääkäri Yhteistyöseminaari 18.4.2013 Tulevaisuuden sairaala 2030 PPSHP valtuusto 6/2012 Uudistamisohjelma Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 Visio

Lisätiedot

Tulevaisuuden sairaala 2030. Kari-Pekka Tampio Ohjelmajohtaja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Ecosystem meeting 19.2.2014

Tulevaisuuden sairaala 2030. Kari-Pekka Tampio Ohjelmajohtaja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Ecosystem meeting 19.2.2014 Tulevaisuuden sairaala 2030 Kari-Pekka Tampio Ohjelmajohtaja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Ecosystem meeting 19.2.2014 Esityksen sisältö Taustaa Tavoitteet Osahankkeiden toteuttaminen ja aikataulu

Lisätiedot

Tulevaisuuden sairaala OYS 2030

Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 Uudistamisohjelman kokonaisuuden konsepti- ja analyysivaiheen tarkastelua 4.2.2013 07.02.2013 Sairaalatekniikan päivät SSTY 1 Lähtökohtana omistajan päättämät suunnittelua

Lisätiedot

Tulevaisuuden sairaala Kari-Pekka Tampio Ohjelmajohtaja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Valtuustoinfo

Tulevaisuuden sairaala Kari-Pekka Tampio Ohjelmajohtaja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Valtuustoinfo Tulevaisuuden sairaala 2030 Kari-Pekka Tampio Ohjelmajohtaja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Valtuustoinfo 28.10.2014 Master Plan Johdanto Sisältö Toteutustapa ja aikataulu Vaihtoehtojen vertailu

Lisätiedot

Tulevaisuuden sairaala OYS 2030

Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 Kuva: Vaiheiden ja toimintojen Masterplan -luonnos alueella Taksiparkki ja paikoitusalue Jäteasema ja Tavaraterminaali Uudisrakentaminen Lasten ja naisten sairaala Lana

Lisätiedot

Tulevaisuuden sairaala Pohjois-Pohjanmaan liiton ja PPSHP:n hallitusten yhteiskokous

Tulevaisuuden sairaala Pohjois-Pohjanmaan liiton ja PPSHP:n hallitusten yhteiskokous Tulevaisuuden sairaala 2030 Pohjois-Pohjanmaan liiton ja PPSHP:n hallitusten yhteiskokous 24.11.2014 OYS TÄNÄÄN q Suunniteltu 1960-luvulla q Käyttöönotto 1970-luvun alussa q Ei enää vastaa optimaalisesti

Lisätiedot

Kantasairaalahanke- KANTASAIRAALAHANKE Tilaajan tavoitteiden kirkastaminen ja Big room työskentelyn käynnistäminen

Kantasairaalahanke- KANTASAIRAALAHANKE Tilaajan tavoitteiden kirkastaminen ja Big room työskentelyn käynnistäminen Kantasairaalahanke- KANTASAIRAALAHANKE Tilaajan tavoitteiden kirkastaminen ja Big room työskentelyn käynnistäminen Tavoite: Kanta-Hämeessä on korkeatasoinen SOTEpalvelukeskus Ainutlaatuisen hyvä asiakaspalvelu

Lisätiedot

Tulevaisuuden sairaala 2030 Uudistamisohjelman tilannekatsaus. PPSHP valtuusto Juha Korpelainen/ Kari-Pekka Tampio

Tulevaisuuden sairaala 2030 Uudistamisohjelman tilannekatsaus. PPSHP valtuusto Juha Korpelainen/ Kari-Pekka Tampio Tulevaisuuden sairaala 2030 Uudistamisohjelman tilannekatsaus PPSHP valtuusto 10.11.2016 Juha Korpelainen/ Kari-Pekka Tampio Esityksen sisältö 1. Lasten ja naisten sairaala 2. Ydinsairaala 3. Tukipalvelukeskus

Lisätiedot

Tulevaisuuden sairaala Master Plan päivitys PPSHP valtuusto

Tulevaisuuden sairaala Master Plan päivitys PPSHP valtuusto Tulevaisuuden sairaala 2030 Master Plan päivitys PPSHP valtuusto 6.6.2016 TULEVAISUUDEN SAIRAALA / OYS 2030 UUDISTAMISOHJELMA OYS 2030 Konseptisuunnittelu Yksityiskohtainen suunnittelu Rakentaminen Tulevaisuuden

Lisätiedot

LASTEN JA NAISTEN SAIRAALA

LASTEN JA NAISTEN SAIRAALA LASTEN JA NAISTEN SAIRAALA Kati Ojala Synnytysten ja naistentautien erikoislääkäri LT, perinatologi Projektipäällikkö LaNa-hankkeen toiminnallinen suunnittelu ESITYKSEN SISÄLTÖ Mikä on Lasten ja naisten

Lisätiedot

Tulevaisuuden sairaala OYS 2030

Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 Juha Korpelainen LT, neurologian dos, emba Hallintoylilääkäri, PPSHP Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 Esityksen sisältö Taustaa Tavoitteet

Lisätiedot

Tuottavuusohjelman konkretisointi ja eteneminen

Tuottavuusohjelman konkretisointi ja eteneminen Tuottavuusohjelman konkretisointi ja eteneminen Sairaanhoitopiirin johtajan viranhaltijapäätös 10.9.18 Tuottavuusohjelman ohjausryhmän nimeäminen Tehtävänanto OYS 2030 Uudistamisohjelman toiminnallisen

Lisätiedot

PPSHP VALTUUSTOSEMINAARI Tulevaisuuden sairaala OYS Suunnittelun ja rakentamisen eteneminen

PPSHP VALTUUSTOSEMINAARI Tulevaisuuden sairaala OYS Suunnittelun ja rakentamisen eteneminen PPSHP VALTUUSTOSEMINAARI 14.11.2017 Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 - Suunnittelun ja rakentamisen eteneminen Kari-Pekka Tampio Ohjelmajohtaja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Tulevaisuuden sairaala

Lisätiedot

KYS Uudistuu: Tuottavuusohjelma

KYS Uudistuu: Tuottavuusohjelma KYS Uudistuu: Tuottavuusohjelma Jorma Penttinen 2016 30.3.2016 POHJOIS-SAVON SOTE- PALVELUIDEN TUOTTAMINEN HAASTEET Tulevaisuuden HAASTEET Kuntatalouden maksukyky Väestön ikääntyminen Muutokset sairastavuudessa

Lisätiedot

Kajaanin kaupunginvaltuuston strategiaseminaari 20.3.2014

Kajaanin kaupunginvaltuuston strategiaseminaari 20.3.2014 Kajaanin kaupunginvaltuuston strategiaseminaari 20.3.2014 Esa Ahonen, hallintoylilääkäri, vs sote-kuntayhtymän johtaja Kainuun sote/kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto Lähitulevaisuuden haasteet ja ajankohtaiset

Lisätiedot

Tilannekatsaus rakentamisen tietomalleihin Tulevaisuuden sairaala OYS Riikka Hannuksela A-insinöörit Rakennuttaminen Oy

Tilannekatsaus rakentamisen tietomalleihin Tulevaisuuden sairaala OYS Riikka Hannuksela A-insinöörit Rakennuttaminen Oy Tilannekatsaus rakentamisen tietomalleihin Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 Riikka Hannuksela A-insinöörit Rakennuttaminen Oy OYS: Puolen Suomen yliopistollinen sairaala Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Tukipalveluiden kehittämisohjelma. Terveys- ja talouspäivät 27.9.2013 Tekninen johtaja Pekka Erola

Tukipalveluiden kehittämisohjelma. Terveys- ja talouspäivät 27.9.2013 Tekninen johtaja Pekka Erola Tukipalveluiden kehittämisohjelma Terveys- ja talouspäivät 27.9.2013 Tekninen johtaja Pekka Erola Lähtötilanne Tukipalveluita kolmessa organisaation osassa 2 27.9.2013 Vaiheet Tukipalveluiden esiselvitys

Lisätiedot

Uusi sairaala hanke Keski-Suomen toimintamallit rakentamisen pohjana P R O J E K T I J O H T A J A J O R M A T E I T T I N E N

Uusi sairaala hanke Keski-Suomen toimintamallit rakentamisen pohjana P R O J E K T I J O H T A J A J O R M A T E I T T I N E N Uusi sairaala hanke Keski-Suomen toimintamallit rakentamisen pohjana P R O J E K T I J O H T A J A J O R M A T E I T T I N E N 2 9. 3. 2 0 1 1 Miksi uusi sairaala tarvitaan? ongelmat sairaalakiinteistöissä

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6.

Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 2018 sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6.2015 Strategia Strategia (kreik. στρατός sotaväki ) tarkoittaa

Lisätiedot

Hyvinvointirakentaminen Tays uudistamisohjelma

Hyvinvointirakentaminen Tays uudistamisohjelma TAYS UUDISTUU ELÄMÄN TÄHDEN Hyvinvointirakentaminen Tays uudistamisohjelma Kehitysjohtaja Isto Nordback 1 22.4.2015 Taustat Sairaalan toiminnot hajautuneet Tilat osin hyvinkin huonokuntoiset Uusiutuvien

Lisätiedot

Julkisten organisaatioiden ja yritysten toimintaympäristön megatrendit 2010

Julkisten organisaatioiden ja yritysten toimintaympäristön megatrendit 2010 NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT Miten uusi teknologia vaikuttaa terveydenhuoltoon ja miten se otetaan hallitusti käyttöön? Juha Korpelainen Hallintoylilääkäri Julkisten organisaatioiden ja yritysten

Lisätiedot

PSSHP Tietohallintostrategia

PSSHP Tietohallintostrategia PSSHP Tietohallintostrategia 2013-2018 v. 1.1 27.6.2014 1 Tietohallinnon visio 2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin (KYS ERVA) alueella on käytössä edistykselliset potilaiden ja henkilöstön tarpeista

Lisätiedot

Tulevaisuuden sairaala 2030 ohjelman tilannekatsaus

Tulevaisuuden sairaala 2030 ohjelman tilannekatsaus Tulevaisuuden sairaala 2030 ohjelman tilannekatsaus PPSHP valtuusto 8.6.2015 Juha Korpelainen Hallintoylilääkäri PPSHP valtuusto 6/2013 Hyväksyi Tulevaisuuden sairaala 2030 uudistamisohjelman, joka sisältää

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016-2018. Talousarvio 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016-2018. Talousarvio 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016-2018 Talousarvio 2016 Yhtymävaltuusto 24.-25.11.2015 JOHTAJAYLILÄÄKÄRI JUKKA MATTILA LAPIN SAIRAANHOITOPIIRI Painopistealueet vuonna 2016 1.Palvelujen ja päivystysvalmiuden

Lisätiedot

Taysin uudistamisohjelma 2020 lääkelogistiikka-projekti. Marjo Uusitalo

Taysin uudistamisohjelma 2020 lääkelogistiikka-projekti. Marjo Uusitalo Taysin uudistamisohjelma 2020 lääkelogistiikka-projekti Marjo Uusitalo Taysin uudistamisohjelma 2020 Kymmenen vuoden aikana uudistetaan toimintamalleja ja tiloja. Varaudutaan alueen väestökehityksessä

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

Valtuustoseminaari Tulevaisuuden sairaala OYS 2030, Master Planin päivitys 2018

Valtuustoseminaari Tulevaisuuden sairaala OYS 2030, Master Planin päivitys 2018 Valtuustoseminaari 22.5 2018 Tulevaisuuden sairaala OYS 2030, Master Planin päivitys 2018 Kari-Pekka Tampio Ohjelmajohtaja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 uudistamisohjelma

Lisätiedot

SAIRAANHOIDOLLINEN TOIMINTA Aino-Liisa Oukka johtajaylilääkäri

SAIRAANHOIDOLLINEN TOIMINTA Aino-Liisa Oukka johtajaylilääkäri SAIRAANHOIDOLLINEN TOIMINTA 2016 Aino-Liisa Oukka johtajaylilääkäri Sisältö Tuotanto 2015 TTS haasteet Toiminnan kehittäminen Oulu yhteistyö Tavoitteet Mitä tehty, työn alla ja mielessä Muuta Shp:n toiminta

Lisätiedot

Tulevaisuuden sairaala Ydinsairaala - Lasten ja naisten sairaala

Tulevaisuuden sairaala Ydinsairaala - Lasten ja naisten sairaala Tulevaisuuden sairaala 2030 - Ydinsairaala - Lasten ja naisten sairaala PPSHP valtuusto 20.3.2017 Juha Korpelainen, hallintoylilääkäri Kari-Pekka Tampio, ohjelmajohtaja Ydinsairaala, PPSHP valtuusto 12/2016

Lisätiedot

Yhteiset maakunnalliset asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisut

Yhteiset maakunnalliset asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisut Yhteiset maakunnalliset asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisut 30.08.2018 Satakunnan sairaanhoitopiiri Leena Ollonqvist tietohallintopäällikkö Satakunnan järjestelmätilanne Kahdeksan eri organisaatiota,

Lisätiedot

Kainua Kainuun uusi sairaala -allianssi. Rakentajafoorumi, 3.11.2015 Terho Pekkala, Kainuun sote -kuntayhtymä

Kainua Kainuun uusi sairaala -allianssi. Rakentajafoorumi, 3.11.2015 Terho Pekkala, Kainuun sote -kuntayhtymä Kainua Kainuun uusi sairaala -allianssi Rakentajafoorumi, 3.11.2015 Terho Pekkala, Kainuun sote -kuntayhtymä Kainuun uusi sairaala -hanke Nykyinen sairaala on valmistunut 1969. Kiinteistön ongelmat: heikko

Lisätiedot

Päivystyssairaala toiminnallinen suunnittelu kohti vuotta 2020

Päivystyssairaala toiminnallinen suunnittelu kohti vuotta 2020 Päivystyssairaala toiminnallinen suunnittelu kohti vuotta 2020 Tavoite Päivystävä sairaala suunnittelun keskiössä Samalla uudistetaan laajasti muu toiminta Poliklinikkatoiminta Osastotoiminnat Päiväsairaala/hoitokeskus

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

Tampereen yliopistollisen sairaalan uudistamisohjelma 2020 ( UO2020 ) Isto Nordback Kehitysjohtaja PSHP

Tampereen yliopistollisen sairaalan uudistamisohjelma 2020 ( UO2020 ) Isto Nordback Kehitysjohtaja PSHP Tampereen yliopistollisen sairaalan uudistamisohjelma 2020 ( UO2020 ) Isto Nordback Kehitysjohtaja PSHP 1962 Tiivis sairaala Keuhkosair ja psyk etäällä 2 21.11.2012 Toimintolähtöinen kokonaisuus Vuodeosastot

Lisätiedot

KYS organisaatio uudistui Miten tämä vaikuttaa potilaaseen? Kirsi Leivonen palvelualueylihoitaja Kliiniset hoitopalvelut

KYS organisaatio uudistui Miten tämä vaikuttaa potilaaseen? Kirsi Leivonen palvelualueylihoitaja Kliiniset hoitopalvelut KYS organisaatio uudistui Miten tämä vaikuttaa potilaaseen? Kirsi Leivonen palvelualueylihoitaja Kliiniset hoitopalvelut Miksi sairaalan pitää uudistua? toimintaympäristö muuttuu nopeasti väestö ikääntyy

Lisätiedot

PPSHP:N ALUEEN LABORATORIO- JA KUVANTAMISPALVELUJEN ALUEELLINEN 2005

PPSHP:N ALUEEN LABORATORIO- JA KUVANTAMISPALVELUJEN ALUEELLINEN 2005 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI PPSHP:N ALUEEN LABORATORIO- JA KUVANTAMISPALVELUJEN ALUEELLINEN LAKU-PROJEKTI 2003-2005 2005 Hallinnollinen apulaisylilääkäri Timo Kouri OYS, Laboratorio Terveydenhuollon

Lisätiedot

Tulevaisuuden sairaala KYS Tilasuunnittelun lähtökohdat

Tulevaisuuden sairaala KYS Tilasuunnittelun lähtökohdat Tulevaisuuden sairaala KYS MASTERPLAN Tilasuunnittelun lähtökohdat PSSHP: n hallituksen ja valtuuston Masterplan seminaari 18.8.2014 Juhani Kouri Suunnittelulla LISÄARVOA LISÄARVOA Taloudellisen riskin

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: Erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä (kuntayhtymä) TULOS-/VASTUUYKSIKKÖ: koko kuntayhtymä VASTUUHENKILÖ: toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti.

Lisätiedot

Uusia tuulia : K sairaala Tarja Nylund

Uusia tuulia : K sairaala Tarja Nylund Uusia tuulia : K sairaala 7.9.2017 Tarja Nylund PALVELUIDEN KÄYTÖN JAKAUTUMINEN 2016 PERUSTERVEYDENHUOLTO ERIKOISSAIRAANHOITO Avokäynnit 718 000 Lääkärillä (32%) Avokäynnit 240 000 Lääkärillä (57 %) MTP

Lisätiedot

Hoitotyön tuottavuus ja vaikuttavuus 2013 ja 2014

Hoitotyön tuottavuus ja vaikuttavuus 2013 ja 2014 Hoitotyön tuottavuus ja vaikuttavuus 2013 ja 2014 hallintoylihoitaja Merja Miettinen KUJOn seminaari 13-14.2.2014 Hallituksen seminaari 27.-28.2.2014 2013 Tuottavuusohjelma jatkuu 2014-2016 Vähennetään

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2015

OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2015 OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2015 UTSJOKI Vaasa Pirkanmaa Satakunta Varsinais- Suomi Pohjois- Pohjanmaa Etelä- Pohjanmaa Keski- Suomi Keski- Pohjanmaa TAYS Länsi- Pohja HYKS Lappi

Lisätiedot

Palvelujen järjestämissopimus. OYS erva

Palvelujen järjestämissopimus. OYS erva Palvelujen järjestämissopimus OYS erva järjestämissopimus Valtuustot käsittelevät marras-joulukuussa 2013 Voimassa vuoden 2016 loppuun saakka Päivitetään tarvittaessa, vastuu johtajaylilääkäreillä Luottamushenkilöitä

Lisätiedot

Tulevaisuuden sairaalan toiminnan kuvaus. Ohjeet työryhmille Kevät 2016 Tuula Pahkala, Miia Palo

Tulevaisuuden sairaalan toiminnan kuvaus. Ohjeet työryhmille Kevät 2016 Tuula Pahkala, Miia Palo Tulevaisuuden sairaalan toiminnan kuvaus Ohjeet työryhmille Kevät 2016 Tuula Pahkala, Miia Palo Toiminnan muutoksen suunnittelu / hankesuunnitelmavaihe Vanhaa toimintaa ei uusiin tiloihin Tilatarpeiden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi 2017-2018 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi Lapin sairaanhoitopiirissä Arviointiin ovat osallistuneet sosiaali-

Lisätiedot

Tuottavuusohjelma,PoSoten jatkovalmistelu sekä Terveysmatkailua

Tuottavuusohjelma,PoSoten jatkovalmistelu sekä Terveysmatkailua Tuottavuusohjelma,PoSoten jatkovalmistelu sekä Terveysmatkailua Jorma Penttinen 18.3.2016 POHJOIS-SAVON SOTE- PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Tuottavuusohjelma tavoitteena jäsenkuntamyynnin ja -laskutuksen hillitseminen

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yksikkö - Terveydenhuoltolain velvoitteet

Perusterveydenhuollon yksikkö - Terveydenhuoltolain velvoitteet Perusterveydenhuollon yksikkö - Terveydenhuoltolain velvoitteet Juha Korpelainen Hallintoylilääkäri 2 Perusterveydenhuollon yksikkö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä on oltava perusterveydenhuollon yksikkö,

Lisätiedot

Jäsenkuntia 18, asukkaita n ( )

Jäsenkuntia 18, asukkaita n ( ) Jäsenkuntia 18, asukkaita n. 196 600 (1.1.2017) Organisaatio Valtuusto 47 edustajaa jäsenkunnista Yhtymähallitus valtuuston valitsema hallitus, jossa 9 jäsentä Sairaanhoitopiirin johtaja Sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Hankkeen tilannekatsaus. Valtuustoseminaari Kari-Pekka Tampio

Hankkeen tilannekatsaus. Valtuustoseminaari Kari-Pekka Tampio Hankkeen tilannekatsaus Valtuustoseminaari 10.11.2016 Kari-Pekka Tampio Hintaindeksin kehitys Oulu kuuluu indeksialueeseen 4 Lanan rakentamispäätös Nykyinen indeksi Lanan rakentamisen aloitus? 81 83 86-87

Lisätiedot

INFORMAATIO TULEVISTA ASIOISTA: PALVELUTUOTANNON YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET OSAAMISKESKUSPOHJAINEN ORGANISOITUMINEN TIETOHALLINTOHANKKEET

INFORMAATIO TULEVISTA ASIOISTA: PALVELUTUOTANNON YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET OSAAMISKESKUSPOHJAINEN ORGANISOITUMINEN TIETOHALLINTOHANKKEET INFORMAATIO TULEVISTA ASIOISTA: PALVELUTUOTANNON YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET OSAAMISKESKUSPOHJAINEN ORGANISOITUMINEN TIETOHALLINTOHANKKEET Juha Korpelainen Vs. johtajaylilääkäri PALVELUTUOTANNON UUDET MAHDOLLISUUDET

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Sairaanhoitopiirin valtuusto 8.6.2015 Juha Jääskeläinen Henkilöstöjohtaja Henkilöstökertomus 2014 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän 17. henkilöstökertomus henkilöstökertomuksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Sosiaali- ja terveysministeriö Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia 2017-2021 Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Ensimmäinen kansallinen potilasturvallisuussuunnitelma

Lisätiedot

HUS:n toiminnan arvioinnista

HUS:n toiminnan arvioinnista HUS:n toiminnan arvioinnista Reijo Salmela, LKT, THT, dos. Arviointijohtaja HUS, Ulkoisen tarkastuksen yksikkö 15.11.2012 Arviointiyhdistyksen keskustelufoorumi 1 Vuosibudjetti noin 1,7 miljardia euroa

Lisätiedot

Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet

Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet Pentti Itkonen Sosiaali- ja terveysministeriö 24.03.2013 1 Toimintaympäristö Palvelurakenteen muutokset Palvelurakenne uudistuu kansallisesti ja alueellisesti

Lisätiedot

LANA-hankesuunnitelman esittely PPSHP hallituksen kokous 27.10.2014. Eila Suvanto, LT, vastuualuejohtaja OYS Lapset ja Naiset

LANA-hankesuunnitelman esittely PPSHP hallituksen kokous 27.10.2014. Eila Suvanto, LT, vastuualuejohtaja OYS Lapset ja Naiset LANA-hankesuunnitelman esittely PPSHP hallituksen kokous 27.10.2014 Eila Suvanto, LT, vastuualuejohtaja OYS Lapset ja Naiset Sisältö Mikä on LaNa Miksi se pitäisi rakentaa? Hankkeen nykyvaihe Tuottavuustavoitteet

Lisätiedot

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia Liite 1, LTK 6/2010 Potilas Vetovoimaisuus - julkinen kuva -ympäristö Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Hoitaminen Asiointi ja viestintä - sähköinen asiointi

Lisätiedot

10.00-11.00 Kuntien kannanotot

10.00-11.00 Kuntien kannanotot 9.00-9.20 Sairaanhoitopiirin toiminnan talouden muutostarpeet 2016-2018, johtaylilääkäri Samuli Saarni, talousjohta Ar Pesonen 9.20-9.50 Hallituksen luonnos sairaanhoitopiirin uudeksi strategiaksi, sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Uuden Kouvolan uudistettu terveydenhuolto ja sen vaikutukset koko Kymenlaakson erikoissairaanhoidon järjestämiseen

Uuden Kouvolan uudistettu terveydenhuolto ja sen vaikutukset koko Kymenlaakson erikoissairaanhoidon järjestämiseen Uuden Kouvolan uudistettu terveydenhuolto ja sen vaikutukset koko Kymenlaakson erikoissairaanhoidon järjestämiseen Kati Myllymäki Johtava ylilääkäri Kouvola Ermo Haavisto Johtajaylilääkäri Carea Kati Myllymäki

Lisätiedot

klo yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340

klo yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340 PÖYTÄKIRJA 6/2013 Kokousaika Kokouspaikka 29.5.2013 klo 09.00 13.00 yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340 Osallistujat Läsnä :t 74 (kesken) - 92 Antti Huttu-Hiltunen Risto Säkkinen Kai Pajala Kyösti Juujärvi

Lisätiedot

Ylläpitopalvelut kiinteistöjen elinkaaressa. Johan Mild

Ylläpitopalvelut kiinteistöjen elinkaaressa. Johan Mild Ylläpitopalvelut kiinteistöjen elinkaaressa Johan Mild 25.01.2012 Asialista Ylläpitopalvelut kiinteistöjen elinkaaressa Case NKS (Nya Karolinska Solna) Katsaus taakse ja eteen visio on kaiken kehityksen

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon tulevaisuus ja yhteistyömahdollisuudet Hyvinkään Riihimäen talousalueella. Talousalueparlamentti 18.08.2010

Erikoissairaanhoidon tulevaisuus ja yhteistyömahdollisuudet Hyvinkään Riihimäen talousalueella. Talousalueparlamentti 18.08.2010 Erikoissairaanhoidon tulevaisuus ja yhteistyömahdollisuudet Hyvinkään Riihimäen talousalueella Talousalueparlamentti 18.08.2010 Jarmo Väänänen sairaanhoitopiirin johtaja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Viisi keinoa tuottavuuden parantamiseksi

Viisi keinoa tuottavuuden parantamiseksi Terveydenhuollon Atk-päivät 28.-29.5.2013, Turku Sessio 10 Viisi keinoa tuottavuuden parantamiseksi i k i Miten hyödyntää uutta teknologiaa terveydenhuollon asiantuntijakonsultaatioissa? 29.5.2013 Kari

Lisätiedot

Vanhusneuvosto Lappeenranta helmikuu Tuula Karhula, terv.- ja vanh.palv.joht.

Vanhusneuvosto Lappeenranta helmikuu Tuula Karhula, terv.- ja vanh.palv.joht. Vanhusneuvosto Lappeenranta helmikuu 2017 Tuula Karhula, terv.- ja vanh.palv.joht. PALVELUIDEN KÄYTÖN JAKAUTUMINEN 2015 PERUSTERVEYDENHUOLTO ERIKOISSAIRAANHOITO Avokäynnit 539 000 Lääkärillä (33%) Avokäynnit

Lisätiedot

yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340

yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340 KOKOUSKUTSU 6/2013 Kokousaika Kokouspaikka 29.5.2013 klo 09.00 yhtymähallinnon neuvotteluhuone G340 Kokouksen osanottajat Varsinaiset jäsenet Antti Huttu-Hiltunen, puh.johtaja Risto Säkkinen, varapuh.johtaja

Lisätiedot

Perustaako PMO. PM Club Turku, Tuire Mikola Kehittämispäällikkö.

Perustaako PMO. PM Club Turku, Tuire Mikola Kehittämispäällikkö. Perustaako PMO PM Club Turku, 26.8.2015 Tuire Mikola Kehittämispäällikkö Sisältö Medbit:n esittely Projektien hallinnan nykytilanteesta Medbit:ssä Perustaako PMO, Tavoitetilan hahmottelua 00.00.2015 Esittäjän

Lisätiedot

Digitaalisesti älykäs sairaala Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Uusi sairaala -hanke

Digitaalisesti älykäs sairaala Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Uusi sairaala -hanke Digitaalisesti älykäs sairaala Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Uusi sairaala -hanke ICT-projektipäällikkö 2 11.11.20 Miksi digitaalisesti älykäs sairaala? 3 11.11.20 ESH- sairaansijoja on lähes puolet vähemmän

Lisätiedot

SUURET RAKENNUSHANKKEET

SUURET RAKENNUSHANKKEET SUURET RAKENNUSHANKKEET Tilannekatsaus Raija Malmström Hankejohtaja 26.3.2015 Henkilöstötoimikunta 1 RAKENNUSHANKKEIDEN TAVOITTEET Korvataan/peruskorjataan olemassa olevia, huonokuntoisia rakennuksia Mahdollistetaan:

Lisätiedot

Tanakoita ituja saadaanko syksyllä satoa?

Tanakoita ituja saadaanko syksyllä satoa? Tanakoita ituja saadaanko syksyllä satoa? Miia Palo Projektinjohtaja Pohtimo 26.5.2016 Investoinnin projektinjohtaja Toiminnan muutoksen projektinjohtaja Tanakoita ituja saadaanko syksyllä satoa? 3 Inhimillisesti

Lisätiedot

INVESTOINTISUUNNITELMA VUOTEEN 2018 SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALA 2020. 18.9.2013 T Kallio

INVESTOINTISUUNNITELMA VUOTEEN 2018 SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALA 2020. 18.9.2013 T Kallio INVESTOINTISUUNNITELMA VUOTEEN 2018 SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALA 2020 18.9.2013 T Kallio Heikki Punnosen raportti sairaanhoitopiirien investoinneista 2000-2012 ja tulossa olevista suurista rakennushankkeista

Lisätiedot

TIEDONHALLINNAN KEHITTÄMINEN KANSALLISESTI OYS ERVA ALUEELLA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ SIRPA HAKAMAA & MERJA HAAPAKORVA-KALLIO

TIEDONHALLINNAN KEHITTÄMINEN KANSALLISESTI OYS ERVA ALUEELLA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ SIRPA HAKAMAA & MERJA HAAPAKORVA-KALLIO TIEDONHALLINNAN KEHITTÄMINEN KANSALLISESTI OYS ERVA ALUEELLA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ SIRPA HAKAMAA & MERJA HAAPAKORVA-KALLIO Rahoittaa Kaste-hankkeen kautta STM säätää lakeja ja ohjaa kansallisella tasolla

Lisätiedot

Kuntatoimijoiden yhteistyö sote-sektorin sähköisen asioinnin kehittämisessä

Kuntatoimijoiden yhteistyö sote-sektorin sähköisen asioinnin kehittämisessä Kuntatoimijoiden yhteistyö sote-sektorin sähköisen asioinnin kehittämisessä Terveydenhuollon Atk-pa iva t 12. 13.5.2015 Tampere-talo Jukka Markkanen, Medbit Oy Jyrki Halttunen, Kuntien Tiera Oy Copyright

Lisätiedot

Miten etenee keskussairaalan laajennuksen suunnittelu. Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari

Miten etenee keskussairaalan laajennuksen suunnittelu. Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Miten etenee keskussairaalan laajennuksen suunnittelu Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari 26.11.2013 Miksi Lapin keskussairaalaa pitää laajentaa? Toiminnan ja lääketieteen

Lisätiedot

Työsuojelu työergonomian edistäjänä PPSHP:ssa 10.6.2011

Työsuojelu työergonomian edistäjänä PPSHP:ssa 10.6.2011 Työsuojelu työergonomian edistäjänä PPSHP:ssa 10.6.2011 työhyvinvointipäällikkö Oili Ojala & työsuojeluvaltuutettu Leena Rauta-aro Organisaatio 1.1.2011 n. 6 700 henkilöstöä n. 300 ammattinimikettä TULOSALUEET

Lisätiedot

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä. Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä. Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010 Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010 Hallituksen esitys Terveydenhuoltolaiksi - Yhteinen sisältölaki perusterveydenhuollolle

Lisätiedot

KUNTATOIMIJOIDEN SOTETAVOITTEITA MAHDOLLISUUKSIEN JA UHKIEN NÄKÖKULMA

KUNTATOIMIJOIDEN SOTETAVOITTEITA MAHDOLLISUUKSIEN JA UHKIEN NÄKÖKULMA Kuntaliitto ry:n ja Kuntarahoitus Oy:n Riskienhallintapäivä KUNTATOIMIJOIDEN SOTETAVOITTEITA MAHDOLLISUUKSIEN JA UHKIEN NÄKÖKULMA 5.6.2019, Mari Frostell, talousjohtaja HUS lukuina 2018 1/3 24:n jäsenkunnan

Lisätiedot

SUUREN ORGANISAATION JOHTAMINEN

SUUREN ORGANISAATION JOHTAMINEN HUS Helsingin yliopistollinen sairaala SUUREN ORGANISAATION JOHTAMINEN Juha Tuominen 23.5.2019 HUS lukuina 2018 LIIKEVAIHTO 2,3 mrd. 1/3 24:n jäsenkunnan asukkaista käytti HUSin palveluja 2 500 sairaansijaa

Lisätiedot

Sairaanhoidollinen toiminta - Hoitotyö- v Valtuuston info

Sairaanhoidollinen toiminta - Hoitotyö- v Valtuuston info Sairaanhoidollinen toiminta - Hoitotyö- v. 2015-2016 Valtuuston info 6.6.2016 Pirjo Kejonen Hallintoylihoitaja Rajallisten henkilöstövoimavarojen kohdennus Hoitohenkilöstön resurssien kohdennus ja henkilöstömenojen

Lisätiedot

Verkostokokous Lahti 23.9.2010 Lääkintöneuvos Timo Keistinen

Verkostokokous Lahti 23.9.2010 Lääkintöneuvos Timo Keistinen Potilasturvallisuuden lainsäädäntö Verkostokokous Lahti 23.9.2010 Lääkintöneuvos Timo Keistinen VISIO - tavoitetila vuoteen 2013 mennessä Potilasturvallisuus on ankkuroitu toiminnan rakenteisiin ja toimintatapoihin:

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki

TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki Aino-Liisa Oukka Dos., johtajaylilääkäri Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Palliatiivisen ja saattohoidon laatukriteerit. Leena Surakka, Siun sote

Palliatiivisen ja saattohoidon laatukriteerit. Leena Surakka, Siun sote Palliatiivisen ja saattohoidon laatukriteerit Leena Surakka, Siun sote Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kolmiportainen malli Palliatiivisen hoidon palveluketjut Perustaso Tunnistetaan lähestyvä kuolema

Lisätiedot

Sairaalarakennusten ja toimintojen kehittämien Lean-ajattelun avulla

Sairaalarakennusten ja toimintojen kehittämien Lean-ajattelun avulla Sairaalarakennusten ja toimintojen kehittämien Lean-ajattelun avulla TeLean-hanke 1.8.2014-31.10.2017 Jori Reijula Dosentti,TkT Johtava asiantuntija Granlund Consulting Hankkeen lähtökohdat SOTE-uudistus:

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteutuminen sosiaalija terveystoimialalla Juha Jolkkonen, toimialajohtaja valtuustoseminaari

Kaupunkistrategian toteutuminen sosiaalija terveystoimialalla Juha Jolkkonen, toimialajohtaja valtuustoseminaari Kaupunkistrategian toteutuminen sosiaalija terveystoimialalla Juha Jolkkonen, toimialajohtaja valtuustoseminaari 13.6.2019 Ihminen kohtaa ihmisen https://www.youtube.com/watch?v=parplgqrwci 2 Palvelut

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto MUUTOSOHJELMA 1 Muutosohjelman lähtökohdat Strategiset päämäärät Järvenpäätä johdetaan strategialähtöisesti

Lisätiedot

ONION-hanke. Tiivistelmä

ONION-hanke. Tiivistelmä ONION-hanke Tiivistelmä ONION-HANKE 2013 aloitettu ONION-hanke hahmotti, OYS ervalle kokonaisvaltaista tietojärjestelmäarkkitehtuuria ja vaihtoehtoisia toteutustapoja sille. Työhön kuului: ❶ ❷ Nykytilan

Lisätiedot

Janne Aaltonen: Terve sairaala 9. marraskuu 2008

Janne Aaltonen: Terve sairaala 9. marraskuu 2008 Terve sairaala Janne Aaltonen Logica 2008. All rights reserved Yritys ja esittäjä Logica (aiemmin WM-data)! Eurooppalainen IT-palveluyritys, joka palvelee 36 maassa! Suomessa meitä on lähes 2 800, maailmalla

Lisätiedot

Sote-uudistus Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin näkökulmasta. Leena Setälä Johtaja VSSHP

Sote-uudistus Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin näkökulmasta. Leena Setälä Johtaja VSSHP Sote-uudistus Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin näkökulmasta Leena Setälä Johtaja VSSHP VSSHP 1991-2018: Erikoissairaanhoidon järjestäjä ja tuottaja Liikelaitoksen palvelutuotanto Päivystys ja ensihoito

Lisätiedot

Avohoitotoiminnan kehittäminen PSHP:ssä osana VeTeHH-hanketta

Avohoitotoiminnan kehittäminen PSHP:ssä osana VeTeHH-hanketta Avohoitotoiminnan kehittäminen PSHP:ssä osana VeTeHH-hanketta, projektipäällikkö, TtT, PSHP 1 Arvoa tuottamaton tapa toimia VeTe Nyt arjessa ajoin tavattua Työntekijä ensin Odottaminen on hyväksyttävää

Lisätiedot

Paraisten kaupunki Tilinpäätös 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO

Paraisten kaupunki Tilinpäätös 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Paula Sundqvist, sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille kuntalaisille ja kiireellinen

Lisätiedot

OYS - Terveellinen Turvallinen Rakentaminen ja Sairaala OYS-TTR-projekti. Esko Huttu-Hiltunen & Kalevi Virta

OYS - Terveellinen Turvallinen Rakentaminen ja Sairaala OYS-TTR-projekti. Esko Huttu-Hiltunen & Kalevi Virta OYS - Terveellinen Turvallinen Rakentaminen ja Sairaala OYS-TTR-projekti Esko Huttu-Hiltunen & Kalevi Virta OYS-TTR-projekti on osa Tulevaisuuden sairaala 2030 - ohjelmaa OYS-TTR-projektin tavoite OYS

Lisätiedot

Kansalaisen ajanvaraus Päijät-Hämeessä -hanke

Kansalaisen ajanvaraus Päijät-Hämeessä -hanke Kansalaisen ajanvaraus Päijät-Hämeessä -hanke Terveydenhuollon ATK-päivät Lahti, 20.5.2008 Projektipäällikkö Minna Huovila Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä HANKKEEN TAUSTAA Merkittävät muutokset

Lisätiedot

LAAJENNUS L, PSYKIATRIATALO Tila- ja toiminnan suunnittelua uudistuvissa palvelurakenteissa

LAAJENNUS L, PSYKIATRIATALO Tila- ja toiminnan suunnittelua uudistuvissa palvelurakenteissa LAAJENNUS L, PSYKIATRIATALO Tila- ja toiminnan suunnittelua uudistuvissa palvelurakenteissa Menna Kärnä menna.karna@pkssk.fi Suunnittelukoordinaattori, sh, TtM Tekniset palvelut/tilahallinta L TALO 1 2

Lisätiedot

KANTASAIRAALAHANKE Terveydenhuollon uusi palvelukeskus

KANTASAIRAALAHANKE Terveydenhuollon uusi palvelukeskus KANTASAIRAALAHANKE Terveydenhuollon uusi palvelukeskus www.khshp.fi/kantasairaala Kantasairaalahanke -terveydenhuollon uusi palvelukeskus Kantasairaalahankkeen tavoitteena on luoda korkeatasoinen SOTE-palvelukeskus

Lisätiedot

Miten tietojärjestelmät saadaan tukemaan rakennemuutosta? FT Sari Vesiluoma tietohallintojohtaja, EPSHP 25.5.2010

Miten tietojärjestelmät saadaan tukemaan rakennemuutosta? FT Sari Vesiluoma tietohallintojohtaja, EPSHP 25.5.2010 Miten tietojärjestelmät saadaan tukemaan rakennemuutosta? FT Sari Vesiluoma tietohallintojohtaja, EPSHP 25.5.2010 Sisältö Toimialan rakennemuutos Tietojärjestelmät Haasteita ja ratkaisuja? Yhteenveto TOIMIALAN

Lisätiedot

Kohti paperitonta potilaskertomusta. Asko Nieminen Asiantuntijalääkäri PSHP Tietohallinto

Kohti paperitonta potilaskertomusta. Asko Nieminen Asiantuntijalääkäri PSHP Tietohallinto Kohti paperitonta potilaskertomusta Asko Nieminen Asiantuntijalääkäri PSHP Tietohallinto Nykytilanne Paperin käyttö Esteet ja hyödyt Tavoite Paperittomuus Sähköinen potilaskertomus Rakenteinen kirjaaminen

Lisätiedot

Ajankohtaista sairaanhoitopiirin hoitotyöstä

Ajankohtaista sairaanhoitopiirin hoitotyöstä Ajankohtaista sairaanhoitopiirin hoitotyöstä Terveyskeskusten johtavien viranhaltioiden ja Pohjois- Pohjanmaan sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari 7.10.2014 Pirjo Kejonen, hallintoylihoitaja PPSHP 1.

Lisätiedot

Syyskuu 9/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Syyskuu 9/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Syyskuu 9/2016 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus

Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus 1 Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus Sairaaloiden työnjakoa, sosiaalipäivystystä ja yhteispäivystyspalveluja uudistetaan osana sote-uudistusta. Ihmisille tarjotaan jatkossakin palveluita monin

Lisätiedot

Elokuu. Osavuosikatsaus II. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Elokuu. Osavuosikatsaus II. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Elokuu Osavuosikatsaus II Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

Kh Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh , johtava ylilääkäri Sari Koistinen, puh.

Kh Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh , johtava ylilääkäri Sari Koistinen, puh. Kaupunginhallitus 131 16.05.2016 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin strategia 1098/00.04.02/2016 Kh 16.05.2016 131 Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh. 02 761 1100, johtava ylilääkäri Sari

Lisätiedot

ATK-päivä Joensuu 27.5.2002. Pentti Itkonen

ATK-päivä Joensuu 27.5.2002. Pentti Itkonen ATK-päivä Joensuu 27.5.2002 Pentti Itkonen Miksi strategia? Tulevaisuuteen ajautuminen Passiivinen kohtalonusko Strateginen liikkumavara koetaan vähäisenä Tulevaisuuteen sopeutuminen Menneisyyden trendit

Lisätiedot

Uusi, uljas sairaalarakennus KASKENLINNA

Uusi, uljas sairaalarakennus KASKENLINNA Uusi, uljas sairaalarakennus KASKENLINNA Kristiina Hellstén, ympärivuorokautisenhoidon äi id johtaja j Turun sosiaali- ja terveystoimi, Vanhuspalvelut 5.6.2009 kristiina.hellsten@turku.fi Sairaalahankkeen

Lisätiedot