Logistiikkabarometri kahdessa minuutissa
|
|
- Heidi Kapulainen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pohjoismainen Logistiikkabarometri
2 Logistiikkabarometri kahdessa minuutissa Suomalaiset logistiikkapalvelujen ostajat erityisasemassa Suomalaiset logistiikkapalvelujen ostajat eroavat selvästi ruotsalaisista, tanskalaisista ja norjalaisista kollegoistaan. Suomalaiset arvostavat muita enemmän tiiviitä yhteyksiä logistiikkatoimittajaansa, hyödyntävät toimittajaa useammin neuvonantajana ja tehostavat sen ansiosta logistiikkaketjuaan. Jopa 9 prosenttia suomalaisista logistiikkapalvelujen ostajista käyttää logistiikkayhteyksiään määrittääkseen, millä alueilla he voisivat tehostaa logistiikkaansa. Siksi suomalainen elinkeinoelämä on etulyöntiasemassa. Tämä käy ilmi Pohjoismaisesta Logistiikkabarometristä Kumppanuus on kilpailukyvyn kannalta tärkeää Tehokkaiden logistiikkaratkaisujen kehittämisessä tiiviit yhteistyösuhteet ovat tärkeä tekijä. Logistiikkapalvelujen ostajista 75 prosenttia on sitä mieltä, että kumppanuuden kehittäminen on ratkaisevaa kilpailukyvyn parantamiseksi jatkossakin, kun taas vain 35 prosenttia heistä pitää logistiikkapalvelujen ensisijaista toimittajaansa kumppanina. Vain Suomessa enemmistö logistiikkapalvelujen ostajista pitää suhdettaan tärkeimpään logistiikkakontaktiinsa kumppanuutena. Yhteistyö lisää tehokkuutta Jotta logistiikkatoimittajaa voi pitää kumppanina, toimittajan on oltava logistiikkapalvelujen ostajan mielestä asiantunteva. Vain viisi kymmenestä pohjoismaisesta logistiikkapalvelujen ostajasta on sitä mieltä, että tärkeimmällä logistiikkatoimittajalla on riittävästi asiantuntemusta toimiakseen hyvänä neuvonantajana. Kolme kymmenestä hyödyntää logistiikkatoimittajaa tehostamiskohteiden paikallistamiseen toiminnassaan, kun taas neljä kymmenestä tekee harvemmin niin. Kuudelle kymmenestä logistiikkapalvelujen ostajasta on myös tarjottu mahdollisuutta olla yhteydessä logistiikkatoimittajan asiakkaisiin vaihtaakseen kokemuksia ja hyödyntääkseen muiden osaamista. Parempi yleiskuva toimitusten laadusta Vuonna 212 puolet pohjoismaisista logistiikkapalvelujen ostajista ilmoitti, ettei mittaa toimitusten laatua. Vuonna 213 vastaava osuus oli pienentynyt kolmannekseen. Yrityksiä, joiden työntekijöillä on enemmän koulutusta, arvostetaan enemmän Niissä pohjoismaisissa yrityksissä, joissa logistiikasta vastaavalla henkilöllä on ylempi korkeakoulututkinto, 84 prosentilla on tarkat tiedot logistiikan kustannuksista, kun se on muissa yrityksissä keskimäärin 67 prosenttia. Sama koskee toimitusten laadun mittaamista. Logistiikkavastaavista, joilla on ylempi korkeakoulututkinto, 73 prosentilla toimitusten laatu on 56 prosentin keskiarvoa parempi. Kun koulutustaso yhdistetään yrityksen toimitusketjun tehokkuuteen, alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden tulokset ovat jopa 11 indeksipistettä paremmat kuin niiden, joilla on vähemmän tai ei lainkaan koulutusta. Vaikuttaa siis siltä, että pohjoismaisilla logistiikkapalvelujen ostajilla korkeampi muodollinen logistiikka-alan koulutus tuottaa parempia tuloksia. Tuloksissa voidaan kuitenkin nähdä suuntaus siihen, että muodollisesti korkeammin koulutettujen logistiikkavastaavien määrä pienenee pohjoismaisilla logistiikkapalvelujen ostajilla, mikä ei voi olla yritysten kilpailukyvyn kannalta hyvä asia. Vain 35 prosentilla logistiikkavastaavista on ylempi korkeakoulututkinto. Siinä on selvää laskua verrattuna vuoden 212 tutkimukseen. Syynä voi olla se, että olemme tähän tutkimukseen valinneet mukaan jonkin verran eri yrityksiä kuin viimeksi, mutta taso on silti alhainen. Toimitusketjun avoimuus tuo etumatkaa kilpailussa Toimitusketjun avoimuus on entistä tärkeämpää. Kahdeksan kymmenestä pohjoismaisesta logistiikkapalvelujen ostajasta pitää toimitusketjun eri osien välistä yhteistyötä ratkaisevana, jos halutaan parantaa kilpailukykyä tulevaisuudessa. Yhdeksän kymmenestä on sitä mieltä, että avoimuus ja tietojen vaihtaminen auttavat saavuttamaan etumatkan kilpailussa. Tällä hetkellä neljä kymmenestä logistiikkapalvelujen ostajasta on saanut käyttöönsä loppuasiakkaiden kysyntätietoja. Ympäristötehokkaiden ratkaisujen painotus lisääntyy Ympäristötehokkaan logistiikan indeksi on vuoden 213 aikana kasvanut edellisvuoden 35/1 pisteestä 45/1 pisteeseen. Lisäys on merkittävä ja osoittaa, että ympäristötehokkaat ratkaisut yleistyvät, vaikka toimitusten laatu ja hinta ovat edelleen tärkeysjärjestyksessä ensimmäisinä, kun logistiikkapalvelujen ostaja valitsee logistiikkatoimittajan. Logistiikkatoimittajille asetetut ympäristövaatimukset ovat lähes samat kuin vuonna 212. ISO-sertifiointi on edelleen yleisin vaatimus (viisi kymmenestä). Sen perässä tulevat vaatimukset ympäristölaskurista (kolme kymmenestä), ympäristötehokkaista polttoaineista (kolme kymmenestä) ja tietystä autojen eurooppalaisesta standardista (kolme kymmenestä). Rautateiden ja laivojen käytön vaatimus on lisääntynyt jonkin verran vuoteen 212 verrattuna. Tanskalaiset ja ruotsalaiset logistiikkapalvelujen ostajat erottuvat muista edukseen siinä suhteessa, miten paljon he ovat halukkaita maksamaan ympäristötehokkaista ratkaisuista. Tanskassa 16 prosenttia ja Ruotsissa 13 prosenttia on valmis vaihtamaan ympäristötehokkaampiin kuljetusratkaisuihin, vaikka se nostaisi hintaa 1 prosenttia. Neljä kymmenestä pohjoismaisesta logistiikkapalvelujen ostajasta on valmis harkitsemaan lähetysrakenteen tai tavaroiden noutoajankohdan muuttamista, jos se lisää kuljetusten ympäristötehokkuutta. Ympäristötehokkaat ratkaisut voidaan useissa tapauksissa valita ilman, että hinta nousee. Ruotsalaiset logistiikkatoimittajat ovat houkuttelevimpia Pohjoismaisten logistiikkapalvelujen ostajien mielestä ruotsalaiset logistiikkatoimittajat ovat houkuttelevimpia., kun on kyse tulevaisuudessa toimivista logistiikkaratkaisuista, tehokkuudesta tai ympäristönäkökohtien huomioimisesta osana logistiikkaosaamista. Norjalaiset logistiikkatoimittajat ovat toisella sijalla tulevaisuuteen sopeutumisessa ja ympäristönäkökohtien huomioimisessa, kun taas tanskalaiset logistiikkatoimittajat ovat toisella sijalla tehokkuudessa ja logistiikkaosaamisessa.
3 Esipuhe Elinkeinoelämän kasvu on Pohjoismaissa muita Euroopan maita nopeampaa ja edellyttää erityisen tehokkaita logistiikkaratkaisuja. Jotta pohjoismaiset yritykset, joilla on suhteessa suuremmat kustannukset ja pidemmät välimatkat tärkeimmille vientimarkkinoilleen, pystyvät kilpailemaan muun maailman yritysten kanssa, logistiikan on toimittava hyvin. PostNord Logisticsin strategiana on saavuttaa johtava asema Pohjoismaissa toimimalla asiakkaiden kumppanina. Pyrimme kehittämään tiiviit suhteet asiakkaisiin ja tarjoamaan logistiikkaratkaisuja, jotka on mukautettu heidän nykyisiin erityistarpeisiinsa. Haluamme antaa osaamisemme käyttöön vastavuoroisessa kehitysprosessissa kummankin osapuolen hyödyksi. Tässä logistiikkabarometrissä keskitytään siksi logistiikkapalvelujen ostajien ja toimittajien väliseen yhteistyöhön. Useat pohjoismaiset logistiikkapalvelujen ostajat pitävät jo nyt logistiikkatoimittajaansa kumppaninaan. Varsinkin Suomessa tiivis ja antoisa yhteistyö yhden ja ainoan logistiikkakumppanin kanssa on yleistä. Siksi Suomen elinkeinoelämä on etulyöntiasemassa muihin Pohjoismaihin nähden. Kumppanuus perustuu luottamukseen. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että kumppanit vaihtavat tarpeellisia tietoja, yhteistyöhön varataan aikaa ja rahaa, ratkaisuja parannetaan ja uusia ratkaisuja kehitetään yhdessä. Me PostNord Logisticsissa haluamme luoda hyviä ja tiiviitä kumppanuuksia. Pohjoismainen Logistiikkabarometri kuvaa kehitystä neljällä eri indeksillä: logistiikkapalvelujen ostajien ja toimittajien väliset suhteet, miten tärkeää logistiikkapalvelujen ostajille on koko toimitusketju, onko logistiikkaosaaminen riittävää ja miten tärkeitä ympäristökysymykset ovat logistiikkapalvelujen ostajille. Ympäristöasioiden huomioimisessa suuntaus on selvä. Neljän viime vuoden aikana logistiikkatoimittajille on asetettu entistä tiukempia ympäristövaatimuksia. Samanaikaisesti halu maksaa ympäristötehokkaista ratkaisuista on lisääntynyt. Nämä tiedot ovat meille tärkeitä. PostNord Logisticsin selvänä tavoitteena on olla etulyöntiasemassa, kun on kyse kannattavien ja ympäristötehokkaiden ratkaisujen tarjoamisesta asiakkaille. Lukuiloa! > Kristina Malmgren Johansson Johtaja, Myynti ja markkinointi PostNord Logistics Pohjoismainen Logistiikkabarometri
4 Tietoa tutkimuksesta Pohjoismainen Logistiikkabarometri on PostNord Logisticsin toteuttama. Tiedot perustuvat kyselytutkimukseen, jonka Respons Analyse on tehnyt PostNord Logisticsin toimeksiannosta. Kyselyyn vastasi eri yritysten logistiikka- ja ostovastaavia sekä johtajia vuoden 213 touko kesäkuussa. Kaikkien vastaajien edustamien yritysten liikevaihto on yli 6 miljoonaa euroa ja kuuden kymmenestä liikevaihto on yli 25 miljoonaa euroa. Seitsemällä kymmenestä yrityksestä on yli 1 tuhannen euron kuljetus kustannukset. Vastaajat toimivat pääosin vähittäiskaupassa (mukaan lukien agentuurit ja tukkukauppiaat), päivittäistavarakaupassa tai muulla teollisuudenalalla tai toimialalla. Raportti perustuu 817 pohjoismaisen logistiikkapalvelujen ostajan vastauksiin. Pohjoismaisen Logistiikkabarometrin voi ladata ja lukea osoitteessa: postnordlogistics.fi (suomenkielinen versio) Sisältö 3 Logistiikkapalvelujen ostajan ja toimittajan yhteistyö 7 Toimitusketjun tehokkuus 1 Logistiikkaosaaminen 14 Ympäristötehokasta logistiikkaa 17 Tulevaisuudenodotukset 21 Tietoja PostNordista 2 Pohjoismainen Logistiikkabarometri
5 Logistiikkapalvelujen ostajan ja toimittajan yhteistyö
6 Suhteita kuvaava indeksi perustuu siihen, millainen on logistiikkapalvelujen ostajan ja toimittajan välinen suhde. Se kuvaa osapuolten kykyä tehdä yhteistyötä ja vaihtaa tietoja sekä sitä, onko kontakti kehittynyt pelkästä toimittajasuhteesta kumppanuudeksi. Vuoden 212 logistiikkabarometrin kokoamisen jälkeen pohjoismaisten logistiikkapalvelujen ostajien suhdeindeksi on noussut hieman 59 pisteestä 61 pisteeseen. Suomen indeksi on yli keskiarvon eli 71 pistettä, missä on 15 pistettä lisäystä vuoteen 212 verrattuna, kun taas Norjan, Ruotsin ja Tanskan indeksi on 58. Tulos osoittaa, että yhteistyötä voidaan edelleen lisätä, koska nykyisin suhteet jäävät edelleen melko lailla perinteisten liikesuhteiden tasolle. Suomessa logistiikkapalvelujen ostajien ja toimittajien väliset suhteet ovat erityisen hyviä ja tiiviitä. Toimittajan valinta Hyvä yhteistyö vaatii aikaa ja resursseja, ja siksi kannattaa ehkä käyttää yhtä ensisijaista toimittajaa. Pohjoismaissa 35 prosenttia yrityksistä käyttää vähintään viittä eri logistiikkatoimittajaa ja 38 prosenttia enintään kolmea toimittajaa. Yhden ensisijaisen toimittajan valitseminen voi olla tiiviiden suhteiden kehittämisen kannalta ratkaisevaa. Pohjoismaisista logistiikkapalvelujen ostajista 56 prosenttia on valinnut yhden ensisijaisen logistiikkapalvelujen toimittajan. Keskiarvon ylittävät Suomen 69 prosentin osuus ja Norjan 59 prosentin osuus. Tässä luokassa luvut ovat pienentyneet 18 prosenttiyksikköä vuoteen 212 verrattuna. Logistiikkatoimittajan valintaan vaikuttavat eri kriteerit. Kaikkiaan 93 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että tärkein kriteeri on toimitusten laatu. Seuraavaksi tärkeimpinä kriteereinä mainitaan hinta ja osaaminen, joiden osuudet ovat 91 prosenttia ja 86 prosenttia. Logistiikkapalvelujen ostajan päätöksen kannalta vähemmän ratkaisevaa on se, kattavatko toimittajan palvelut koko maan, onko toimittaja ympäristötietoinen, tarjoaako se laajan tuotevalikoiman tai onko sillä hyviä IT-ratkaisuja. Suhdeindeksi Ostajat, jotka ovat valinneet vain yhden ensisijaisen logistiikkatoimittajan DK FI 2 DK FI FAKTA: Missä määrin pohjoismaiset logistiikkapalvelujen ostajat osaavat luoda suhteita logistiikkatoimittajiin sekä tehdä yhteistyötä ja vaihtaa tietoja heidän kanssaan? Indeksi: 61/1 4 Pohjoismainen Logistiikkabarometri
7 Tärkeät kriteerit toimittajan valinnassa Toimitusten laatu Hinta Osaaminen Koko maan kattava verkosto IT- ratkaisu Tuotevalikoima Ympäristö Pohjoismaat Norja Ruotsi Tanska Suomi Toimittaja vai kumppani Tietyissä tilanteissa riittää, että toimittaja suorittaa logistiikkatoimeksiannon sovitulla tavalla. Vastaajista 51 prosenttia pitää ensisijaista logistiikkakontaktiaan toimittajana. Vain 35 prosenttia pohjoismaisista logistiikkapalvelujen ostajista pitää ensisijaista logistiikkakontaktiaan kumppanina. Suomessa kuitenkin yli puolet vastaajista pitää logistiikkakontaktiaan kumppanina, ja siinä Suomi eroaakin selvästi muista maista. Suomalaiset ilmaisevat myös selvimmin, että kumppanuuden luominen kannattaa. Kaikkiaan 75 prosenttia katsoo, että kilpailukyvyn lisäämiseksi on välttämätöntä luoda logistiikkakumppanin kanssa kumppanuussuhde. Siksi niiden, jotka pitävät tällä hetkellä tärkeintä logistiikkatoimittajaansa kumppanina, ja niiden, joiden mielestä kumppanuussuhteen kehittäminen on tärkeää, välillä on 4 prosenttiyksikön ero. Mahdollisuudet kehittää nykyisestä yhteistyöstä kumppanuussuhde ovat näin ollen hyvät. Tärkeintä logistiikkatoimittajaansa toimittajana tai kumppanina pitävien osuudet Toimittaja DK FI Kumppani Kumppanuuden merkitys tulevalle kilpailukyvylle 75 prosenttia on sitä mieltä, että kilpailukyvyn lisäämiseksi on tärkeää luoda kumppanuussuhde Pohjoismainen Logistiikkabarometri
8 Yhteistyö ja yhteydenpito Pohjoismaisista logistiikkapalvelujen ostajista 47 prosenttia pitää seurantakokouksen neljännesvuosittain tai useammin, ja 25 prosenttia heistä pitää seurantakokouksen kerran kuukaudessa tai useammin. Näissä kokouksissa käsitellään päivittäisiä haasteita, keskustellaan odotuksista ja kehitetään ratkaisuja edelleen. Kokoukset myös tiivistävät suhteita. Pohjoismaisista logistiikkapalvelujen ostajista 74 prosenttia on sitä mieltä, että tiivis yhteydenpito logistiikkatoimittajaan on yrityksen kilpailukyvyn lisäämisen kannalta tärkeää. Oikeanlainen osaaminen on ratkaisevaa, jotta voidaan kehittää tehokkaita logistiikkaratkaisuja. Pohjoismaisista logistiikkapalvelujen ostajista 49 prosenttia on sitä mieltä, että logistiikkatoimittajalla on riittävästi osaamista toimiakseen hyvänä neuvonantajana logistiikkaan ja kuljetuksiin liittyvissä asioissa. Vielä suurempi osa eli 65 prosenttia hyödyntää logistiikkatoimittajaa paljon tai osittain yrityksen logistiikan tehostamista vaativien alueiden löytämiseen. Tässä on kuuden prosenttiyksikön lisäys verrattuna vuoden 212 logistiikkabarometriin. Erityisesti Suomessa monet (89 prosenttia) kertovat hyödyntävänsä logistiikkakontaktiaan tehokkuuden lisäämiseen. Entistä useammat hyödyntävät logistiikkakontaktiaan toimintansa tehostamiseen. Miten tärkeä rooli tiiviillä yhteydenpidolla toimittajaan on tulevan kilpailukyvyn kannalta? Niiden osuus, jotka hyödyntävät logistiikkatoimittajaa tehostamista vaativien alueiden paikallistamiseen DK Logistiikkatoimittajan asiakkaat tapaavat toisiaan Logistiikkapalvelujen ostajien ja toimittajien välinen yhteistyö voi olla kummallekin osapuolelle kannattavaa. Jos sen lisäksi logistiikkatoimittajan asiakkaatkin tapaavat toisiaan, hyödyt voivat olla vielä suuremmat. Logistiikkapalvelujen ostajista 58 prosenttia ilmoittaa, että logistiikkatoimittaja on saattanut heidät yhteyteen muiden asiakkaidensa kanssa, jotta he voivat vaihtaa keskenään osaamistaan. Lisäksi 63 prosenttia on parantanut olemassa olevia ratkaisujaan ja löytänyt uusia palveluja tai ratkaisuja oltuaan yhteydessä muihin logistiikkapalvelujen ostajiin tai asiakkaisiin. Tämä voi tapahtua logistiikkatoimittajien muodostaman verkoston kautta, konferensseissa tai omissa kokouksissa. Näissä tilaisuuksissa asiakkaat voivat vaihtaa kokemuksia ja niin logistiikkapalvelujen ostajat kuin toimittajatkin voivat löytää uusia, useita osapuolia hyödyntäviä ratkaisuja. Niiden tapausten osuus, joissa logistiikkapalvelujen toimittaja saattaa palvelujen ostajan yhteyteen omien asiakkaidensa kanssa Norja Ruotsi Tanska Suomi Osaamisen jakaminen Olemassa olevien ratkaisujen parantaminen Uusien palvelujen/ ratkaisujen löytäminen FI DK FI 6 Pohjoismainen Logistiikkabarometri
9 Toimitusketjun tehokkuus
10 Logistiikkapalvelujen ostajan tuotteet on kuljetettava tuottajalta loppuasiakkaalle optimaalisella tavalla ottaen huomioon eri aikatauluvaatimukset ja volyymit. Siksi on tärkeää tarkastella koko toimitusketjua eikä optimoida pelkästään omaa toimintaa. Toimitusketjun tehokkuuden indeksi on mitattu toimitusketjun eri toimijoiden välisen tietojen vaihtamisen määrän sekä sen perusteella, mikä rooli tai vaikutus logistiikkavastaavalla on yrityksessä ja missä määrin eri osapuolten osaamista hyödynnetään ketjun tehostamiseen. Toimitusketjun tehokkuuden indeksi on keskimäärin 62/1. Indeksi on hieman pienempi kuin vuoden 212 logistiikkabarometrissä, jolloin se oli 64 pistettä. Suomen indeksi on suurin, 76 pistettä, missä on lisäystä 18 pistettä, kun taas Norjan luku on pienentynyt kymmenen pistettä ja Ruotsin yhdeksän pistettä. Tanskassa toimitusketjun tehokkuuden taso ei ole muuttunut. Yhteistyö toimitusketjussa Yrityksistä 81 prosenttia on sitä mieltä, että tiiviimpi yhteistyö toimitusketjussa voi lisätä niiden kilpailukykyä. Näistä vastaajista 46 prosenttia on sitä mieltä, että yhteistyö on tärkeää, ja 35 prosenttia on sitä mieltä, että se on hyvin tärkeää. Logistiikkatoimittajaa toiminnan tehostamisalueiden löytämiseen hyödyntävät saavat toimitusketjun tehokkuuden indeksistä paremman tuloksen kuin ne, jotka eivät tee niin. Ne, jota eivät hyödynnä logistiikkatoimittajia, saavat 54 pistettä eli kahdeksan pistettä alle toimitusketjun tehokkuuden indeksin keskiarvon, kun taas logistiikkatoimittajilta neuvoja kysyvät pääsevät 75 pisteeseen. Ero niiden välillä, jotka hyödyntävät logistiikkatoimittajien neuvoja, ja niiden, jotka eivät sitä tee, on niinkin suuri kuin 21 indeksipistettä. Toimitusketjun tehokkuuden indeksi 8 Tiiviimmän yhteyden merkitys koko toimitusketjussa Hyvin tärkeää, 35 Tärkeää, 47 Ei kovin tärkeää, 14 Ei tärkeää, 4 DK FI FAKTA: Missä määrin pohjoismaiset logistiikkapalvelujen ostajat kehittävät tehokkaita logistiikkaratkaisuja ja varmistavat toimitusketjun tehokkuuden? Indeksi: 62/1 Niiden osuus, jotka hyödyntävät logistiikkatoimittajien neuvoja, yhdistettynä toimitusketjun tehokkuuden indeksiin Kyllä Osittain Ei 8 Pohjoismainen Logistiikkabarometri
11 Tiedonvaihto Kaikkiaan 85 prosentin mielestä tiedonvaihto on tärkeää (46 prosenttia) tai hyvin tärkeää (39 prosenttia), jotta yrityksen kilpailukyky paranisi tulevaisuudessa. Avoimuuden ansiosta toimitusketjun jokainen osa voi ohjata logistiikkaa. Logistiikkapalvelujen ostajista 43 prosenttia saa käyttöönsä loppuasiakkaan kysyntätiedot. Silloin kun logistiikkapalvelujen ostajat saavat loppuasiakkaiden kysyntätietoja, 52 prosentissa tapauksista myös toimitusketjun muut osat saavat samat tiedot. Tällä hetkellä 35 prosenttia logistiikkatoimittajista saa kysyntätietoja, joiden avulla ne voivat koordinoida ennakoituja tavaramääriä. Niiden logistiikkapalvelujen ostajien osuus, jotka saavat loppuasiakkaan kysyntätietoja Pohjoismaisista yrityksistä 67 prosentilla on tarkat tiedot logistiikkakustannuksistaan. Luku on kasvanut vuoteen 212 verrattuna 13 prosenttiyksikköä. Suomessa 85 prosenttia vastaa, että heillä on logistiikkakustannukset hallinnassa, mutta tanskalaisista vastaajista vain 56 prosentilla on yleiskuva omista kustannuksistaan. Nämä luvut ovat silmäänpistävän pieniä etenkin, kun hinta on yrityksille logistiikkatoimittajan valinnassa toiseksi tärkein tekijä. 32 prosentilla ei ole yleiskuvaa logistiikkakustannuksistaan. Toimitusten laadun mittaus Ei mitata, 32 Tiedot omista ohjausjärjestelmistä, 38 Luvut logistiikkatoimittajilta, 18 Ei tietoa / Ei merkitystä, 12 DK FI Seurantaa mittausten avulla Yritykset, jotka mittaavat eri palvelu- ja kustannustavoitteiden toteutumista, voivat seurata toiminnan logistiikan kehitystä. Toimitusten laatu on tärkein kriteeri, kun pohjoismaiset logistiikkapalvelujen ostajat valitsevat toimittajan. Heistä 32 prosenttia jättää kuitenkin kyseisen tekijän mittaamatta joko siksi, ettei tavoitteita kyetä pukemaan luvuiksi (17 ), tai siksi, että työ yksinkertaisesti jätetään tekemättä.yhteensä 56 prosenttia logistiikkapalvelujen ostajista mittaa toimitusten laatua. Vuoden 212 logistiikkabarometrin jälkeen niiden osuus, jotka hakevat tietoja omista järjestelmistä, on kasvanut 14 prosenttia, mutta toimitusten laatua mittaavien ja sen tekemättä jättävien välinen suhde on pysynyt samana. Niiden osuus, joilla on tarkat tiedot logistiikkakustannuksistaan DK FI Pohjoismainen Logistiikkabarometri
12 Logistiikkaosaaminen
13 Logistiikkaosaaminen on toimitusketjun tehokkaan hallinnan kannalta ratkaiseva tekijä. Tieto siitä, miten logistiikka toimii niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, on ratkaisevaa valittaessa lähetysrakennetta ja logistiikkaratkaisua. Osaamisindeksi perustuu siihen, miten hyvät mahdollisuudet yrityksillä on vastata monimutkaisiin logistiikkavaatimuksiin osaamisensa perusteella, miten merkittävä osuus logistiikalla on toiminnassa, miten osaamista kehitetään sisäisesti, miten ulkoista osaamista käytetään toimitusketjussa ja mitä logistiikkaa koskevia mittauksia tehdään. Pohjoismaisella tasolla osaamisindeksi on 61/1 pistettä, joten sisäistä osaamista on siis edelleen mahdollista lisätä. Osaamisindeksi 8 6 Sisäinen osaaminen on tärkeää Keskimäärin 54 prosenttia pohjoismaisista logistiikkapalvelujen ostajista on sitä mieltä, että osaamisen kehittäminen koulutuksella on erittäin tärkeää, jotta yrityksen kilpailukyky paranisi tulevaisuudessa. Tässä suhteessa ei ole tapahtunut muutosta vuoden 212 barometriin verrattuna. Keskiarvoa laskee suomalaisten yritysten luku, 32 prosenttia. Vaikka yli puolet pohjoismaisista yrityksistä on sitä mieltä, että muodollinen logistiikkaosaaminen on tärkeää, se ei näy nykytilanteessa. Pohjoismaisten logistiikkapalvelujen ostajien osaamistaso on suhteellisen alhainen. Logistiikkavastaavista 35 prosentilla on alempi tai ylempi korkeakoulututkinto. Kuljetusvastaavista 23 prosentilla ja logistiikkavastaavista 15 prosentilla on alempi tai ylempi korkeakoulututkinto. Kaikissa kolmessa tehtävässä eli logistiikka-, kuljetus- ja varastovastaavana toimivista 23 prosenttia on käynyt lukion. Maiden välillä ei ole suuria eroja, mutta suomalaiset yritykset nostavat keskiarvoa hieman. 4 2 Niiden osuus, joiden mielestä parempi sisäinen logistiikkaosaaminen on tärkeää, jotta yritys olisi kilpailukykyinen tulevaisuudessa DK FI 8 6 FAKTA: 4 Missä määrin pohjoismaisilla yrityksillä on riittävän hyvä logistiikkaosaaminen, jotta ne pystyvät hoitamaan logistiikkasuhteensa ja toimitusketjunsa tehokkaasti? 2 DK FI Indeksi: 61/ 1 Koulutustaso Pohjoismaissa Kuljetusvastaava Logistiikkavastaava Varastovastaava Ylempi korkeakoulututkinto Alempi korkeakoulututkinto Ylioppilastutkinto/Ammattikoulutus Työharjoittelu/Työkokemus Pohjoismainen Logistiikkabarometri
14 Osaaminen kannattaa Yritykset, joiden logistiikkavastaavalla on ylempi korkeakoulututkinto, pitävät seurantaa ja mittauksia tärkeämpinä kuin pohjoismaiset logistiikkapalvelujen ostajat keskimäärin. Pohjoismaisista logistiikkapalvelujen ostajista, joiden logistiikkavastaavalla on ylempi korkeakoulututkinto, 84 prosenttia on tietoisia yrityksensä logistiikkakustannusten suuruudesta, kun keskiarvo on 67 prosenttia. Vastaava suhde on toimitusten laadun mittauksella, sillä 73 prosenttia niistä, joilla on ylempi korkeakoulututkinto, seuraa toimitusten laatua, kun taas keskiarvo on 56 prosenttia. Lopputulos on se, että laajempi koulutus takaa paremmat tiedot ja paremman käsityksen toimitusketjusta, jolloin on helpompi huomata yrityksen parantamiskohteet. Vastaavia tuloksia saadaan toimitusketjun tehokkuudesta. Kun yhdistetään osaamistaso toimitusketjussa saavutettuun tehokkuuteen ja verrataan niiden tuloksia, joilla ei ole mitään logistiikkaosaamista, niihin, joilla on alempi tai ylempi korkeakoulututkinto, eroa on jopa 11 indeksipistettä. Tulokset ovat siis parempia yrityksillä, joiden työntekijät ovat korkeammin koulutettuja, kuin yrityksillä, joiden työntekijöillä on alemman tason koulutus tai ei lainkaan koulutusta. Tulokset vastaavat vuoden 212 logistiikkabarometrin tuloksia. Mitä enemmän yrityksessä on logistiikkaosaamista, sitä parempia ovat sen tulokset. Kustannusten ja laadun mittaaminen yrityksissä, joiden logistiikkavastaavalla on ylempi korkeakoulututkinto, ja kaikissa yrityksissä Pohjoismaiset logistiikkapalvelujen ostajat Pohjoismaiset logistiikkapalvelujen ostajat, joilla on ylempi korkeakoulututkinto Osaamistason ja tehokkuuden välinen suhde Toimitusten tehokkuus Kuljetusvastaava Logistiikkavastaava Varastovastaava Logistiikan Toimitusten kokonaiskustannukset laatu Ylempi/Alempi korkeakoulututkinto Lukio Työharjoittelu/Työkokemus 12 Pohjoismainen Logistiikkabarometri
15 Logistiikkatoimittajien osaaminen on tärkeää Kun pohjoismaiset yritykset valitsevat logistiikkatoimittajan, niistä 86 prosenttia pitää toimittajan osaamista tärkeänä. Keskiarvoa nostaa norjalaisten yritysten 92 prosentin tulos. Niiden vastaajien prosenttiosuus, jotka todella ovat sitä mieltä, että heidän logistiikkatoimittajallaan on riittävästi osaamista toimiakseen hyvänä neuvonantajana, on 49 prosenttia. Niiden osuus, joiden mielestä heidän tärkeimmällä logistiikkatoimittajallaan on riittävästi osaamista, jotta se vaikuttaa heidän yritykseensä sisäisesti Osaaminen lisää vaikutusmahdollisuuksia Pohjoismaisista yrityksistä 6 prosentissa logistiikkavastuu on omalla logistiikkaosastolla. Jos logistiikkaa pidetään yrityksen sisällä tärkeänä, sen tehostamiseen ja kehittämiseen mahdollisesti panostetaan enemmän. Pohjoismaisista yrityksistä 58 prosentissa logistiikkavastaavalla on suuri vaikutus yrityksen ylimpään johtoon. Suomalaisista logistiikkapalvelujen ostajista 81 prosenttia ilmoittaa, että heillä on suuri vaikutus yrityksensä johtaviin päättäjiin, kun taas Ruotsissa vastaava luku on 41 prosenttia. Pohjoismaisista yrityksistä 49 prosentissa logistiikka on osa yrityksen liiketoimintastrategiaa. Osuus on huomattavasti pienempi kuin vuoden 212 barometrissä, jossa 68 prosenttia piti logistiikkaa osana yrityksen liiketoimintastrategiaa. Pohjoismaisten yritysten logistiikan organisointi Logistiikka on osa yrityksen liiketoimintastrategiaa, 49 Logistiikkavastaavalla on suuri vaikutus yrityksen ylimpään johtoon, 58 Logistiikka omassa osastossaan, 6 49 Pohjoismainen Logistiikkabarometri
16 Ympäristötehokasta logistiikkaa
17 Yrityksen logistiikkaratkaisun valinta vaikuttaa huomattavasti ympäristöön. Vaatimukset nopeammista ja tiheämmistä toimituksista ja pienemmästä liikkumavarasta saattavat aiheuttaa sen, että kuljetusvälineitä pystytään hyödyntämään huonommin, mikä puolestaan vaikuttaa ympäristöön. Ympäristötehokkailla ratkaisuilla voidaan kuitenkin usein alentaa kustannuksia ja parantaa logistiikkaa. Jos käytetään auton sijasta junaa, harvennetaan lähetyksiä ja suurennetaan käyttöastetta, kustannukset alenevat ja ympäristökuormitus pienenee. Ympäristöindeksi perustuu osin siihen, missä määrin yritykset asettavat logistiikkatoimittajalle ympäristöön liittyviä vaatimuksia, ja osin maksuhalukkuuteen sekä valmiuteen mukauttaa lähetysrakennetta ja muuttaa noutoajankohtia ympäristölle suopeampien ratkaisujen löytämiseksi. Ympäristötehokkaan logistiikan indeksi on kasvanut vuoden pisteestä 45 pisteeseen. Ympäristöasioiden painottaminen on siten lisääntynyt 1 indeksipisteellä. Yritykset ilmoittavat olevansa aiempaa valmiimpia maksamaan ympäristötehokkaista ratkaisuista ja mukauttamaan kuljetuksia ympäristön huomioonottavaan suuntaan. Ympäristönäkökohtien merkitys Siihen, mitä ympäristöön liittyviä vaatimuksia logistiikkatoimittajalle asetetaan, vaikuttavat usein muut tekijät. Jos toimitusten laatu on korkea, voidaan ehkä toteuttaa ympäristön huomioivia toimenpiteitä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yritys voi olla valmis käyttämään junaa tai laivaa, jos se voi luottaa tavaroiden saapuvan määränpäähänsä aikataulussa. Pohjoismaisista yrityksistä 64 prosenttia on sitä mieltä, että ympäristönäkökohdat ovat toimittajan valinnassa tärkeitä. Ruotsalaisista yrityksistä 74 prosenttia on sitä mieltä, että ympäristönäkökohdat ovat tärkeitä, kun taas suomalaisten yritysten mielestä niillä on vähemmän merkitystä (55 prosenttia). Ympäristönäkökohtien merkitys toimittajan valinnassa 55 FAKTA: 74 Miten paljon pohjoismaiset yritykset panostavat ympäristötehokkaaseen logistiikkaan? 66 Indeksi: 45/ 1 Ympäristöindeksi DK FI Pohjoismainen Logistiikkabarometri
18 Ympäristövaatimukset suhteellisen muuttumattomia Pohjoismaiset yritykset asettavat logistiikkatoimittajalle erilaisia ympäristönäkökohtiin liittyviä vaatimuksia. Yleisin vaatimus on ISO-sertifiointi (45 prosenttia). Harvemmin esitetty vaatimus on Euro-luokitus (27 prosenttia) samoin kuin ympäristötehokkaiden polttoaineiden käyttö (29 prosenttia). Ympäristölaskureita vaatii 3 prosenttia yrityksistä. Niiden yritysten osuus, jotka tosiasiassa seuraavat ympäristöpäästöjä tärkeänä avainlukuna ja tekevät ympäristömittauksia, on 33 prosenttia. Nyt vaaditaan aiempaa useammin rautatiekuljetusten käyttämistä silloin, kun se on mahdollista. Edellisessä logistiikkabarometrissä osuus oli 15 prosenttia, mutta nyt kyseinen luku on noussut 24 prosenttiin. Norjassa rautatiekuljetuksilla on viime aikoina ollut suuria haasteita, ja siksi vaatimus on luonnollisista syistä luotettavuuden heikennyttyä laskenut 32 prosentista 2 prosenttiin. Toivomus merirahdin käyttämisestä mahdollisuuksien mukaan on kasvanut 19 prosentista 25 prosenttiin. Suomalaisyrityksistä 36 prosenttia vaatii merikuljetusta, kun taas Norjassa sitä vaatii vain 17 prosenttia yrityksistä. Logistiikkatoimittajille asetettavat ympäristövaatimukset Norja Ruotsi Tanska Suomi ISO-sertifiointi Euro-luokitus Ympäristötehokkaat polttoaineet Ympäristövaikutusten arviointi Rautatie Laiva Tanskassa 16 prosenttia ja Ruotsissa 13 prosenttia yrityksistä on valmiita maksamaan ympäristötehokkaista ratkaisuista. Valmius maksaa ympäristötehokkaista ratkaisuista hinnan noustessa DK Ympäristöasioiden huomioiminen kuljetuksia muuttamalla Kuljetusten muuttaminen ympäristötehokkaammiksi ei välttämättä aiheuta lisäkustannuksia. Useimmiten tarvitsee vain lisätä täyttöastetta, harventaa toimituksia tai hyväksyä muita nouto- ja toimitusajankohtia. Pohjoismaisista yrityksistä 43 prosenttia on valmiita muuttamaan tavaroiden noutamisajankohtia tai lähetysrakennetta, jos se vähentää ympäristön kuormitusta. Ruotsissa ja Tanskassa yli puolet yrityksistä on valmiita muuttamaan kuljetuksia ympäristötehokkuuden lisäämiseksi. FI Valmius maksaa ympäristötehokkaista ratkaisuista lisääntynyt Yrityksistä 1 prosenttia on valmis vaihtamaan ympäristötehokkaampiin kuljetusratkaisuihin, kuten ympäristötehokkaampiin polttoaineisiin, vaikka se nostaisi hintaa 1 prosenttia. Ruotsissa ja Tanskassa valmius maksaa ympäristötehokkaista ratkaisuista on suhteellisen suuri: Ruotsissa 13 prosenttia ja Tanskassa 16 prosenttia on valmis maksamaan enemmän. Tanskassa lisäystä on 12 prosenttiyksikköä. Valmius muuttaa tavaroiden noutoajankohtia tai lähetysrakennetta kuljetusten ympäristötehokkuuden lisäämiseksi DK FI 16 Pohjoismainen Logistiikkabarometri
19 Tulevaisuudenodotukset
20 Jos haluaa olla kilpailukykyinen toimija markkinoilla, on tehostettava logistiikkaa ja toimitusketjua jatkuvasti pystyäkseen toimittamaan oikean tuotteen loppuasiakkaalle oikeaan aikaan. Yritysten kannalta on ratkaisevaa, että logistiikkatoimittajat osaavat asiansa ja toimittavat tavarat sovittuna ajankohtana. On myös tärkeää päättää, mihin markkinoihin panostaa. Pohjoismaat kohdealueena Useat kansainväliset toimijat pitävät Pohjoismaita alueena, johon kannattaa panostaa. Pohjoismaisista yrityksistä 48 prosenttia odottaa, että Pohjoismaat ovat tulevaisuudessa niiden toiminnan kannalta entistä tärkeämpi markkina-alue. 48 prosenttia odottaa, että Pohjoismaista tulee entistä tärkeämpi markkina-alue tulevaisuudessa. Niiden yritysten osuus, jotka odottavat, että Pohjoismaat ovat tulevaisuudessa niiden toiminnan kannalta entistä tärkeämpi markkina-alue Pohjoismaiden parhaat logistiikkatoimittajat Monilla pohjoismaisilla yrityksillä on kokemusta eri maiden logistiikkatoimittajista. Ruotsalaisia logistiikkatoimittajia pidetään Pohjoismaissa houkuttelevimpina ajatellen tulevaisuudessa toimivia logistiikkaratkaisuja, tehokkuutta, ympäristönäkökohtia ja logistiikkaosaamista. Norjalaiset logistiikkatoimittajat ovat tulevaisuudessa toimivien logistiikkaratkaisujen ja ympäristönäkökohtien suhteen toisella sijalla, kun taas tanskalaiset logistiikkatoimittajat ovat toisena tehokkuudessa ja logistiikkaosaamisessa. Maat, joilla on parhaat logistiikkatoimittajat eri alueilla Tehokkuus Tulevaisuudessa toimivat logistiikkaratkaisut Ympäristötehokkuus Logistiikkaosaaminen Norja Ruotsi Tanska Suomi Eri kuljetusvälineiden arviointi Rautateitse tapahtuvia kuljetuksia pidetään ympäristötehokkaimpina (56 prosenttia). Ainoastaan tanskalaiset yritykset ovat sitä mieltä, että laiva on vähiten ympäristöä kuormittava kuljetusväline. Autoa pidetään tehokkaimpana (53 prosenttia), luotettavimpana (57 prosenttia) ja taloudellisimpana (36 prosenttia) kuljetusvälineenä. On hyvä huomata, että taloudellisinta tai edullisinta kuljetusvälinettä arvioitaessa hajonta on suuri. Lentokuljetus on edullisin vain tiettyjen erityistavaroiden kohdalla Kuljetusvälineet, joita pidetään ympäristötehokkaimpina, tehokkaimpina, taloudellisimpina ja luotettavimpina Ympäristötehokas Tehokas Edullinen/ taloudellinen Luotettava Laiva Auto Juna Lentokone Pohjoismainen Logistiikkabarometri
21
22 Yhteystiedot Ole Hagen Puh Ruotsi Markus Trautmann Puh Norja Katrine Hansesætre katrine.hansesetre@postnord.com Puh Bjørn Thorvaldsen bjorn.thorvaldsen@postnord.com Puh Suomi Kimmo Hyttinen kimmo.hyttinen@postnord.com Puh Meri Mäkkylä meri.makkyla@postnord.com Puh Tanska Birgitte Hansson birgitte.hansson@postnord.com Puh Pohjoismainen Logistiikkabarometri
23 Tietoja PostNordista PostNord toimittaa ensiluokkaisia viestintä- ja logistiikkaratkaisuja yrityksille ja yksityishenkilöille Pohjoismaissa. Kun kirjeitä ja paketteja lähetetään Pohjoismaihin, Pohjoismaista tai Pohjoismaissa, PostNord on ympäristötehokas valinta. PostNord perustettiin vuonna 29 yhdistämällä Post Danmark A/S ja Posten AB. Konsernin liikevaihto on noin 4,5 miljardia euroa, ja sillä on noin 4 työntekijää. Yhtiö on jaettu neljään liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat Posten, Post Danmark, PostNord Logistics ja Strålfors. PostNordilla on ainutlaatuinen viestintä- ja logistiikkainfrastruktuuri Pohjoismaihin, Pohjoismaista ja Pohjoismaissa. PostNord toimittaa noin 11 miljoona kirjettä, 4 pakettia ja 11 kuormalavaa päivittäin ja tarjoaa ensiluokkaista palvelua. PostNordilla on Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa noin 4 9 palvelupistettä, joilla on pitkät aukioloajat. PostNord Logisticsista PostNord Logistics on yksi Pohjoismaiden johtavista logistiikkakumppaneista, jolla on usean sadan vuoden kokemus tavaroiden kuljetuksista ja tiedonsiirrosta. Toimitamme 6 yritysasiakkaille Pohjoismaihin, Pohjoismaista ja Pohjoismaissa joka päivä 5 pakettia ja 35 kuormalavaa. PostNord Logisticsilla on 8 työntekijää ja 4 55 kuljettajaa. Liikevaihto on 14 miljardia Ruotsin kruunua vuodessa.
24 PostNord Logistics Oy postnordlogistics.fi Osumakuja 1-3 / PL 179 FI-153 VANTAA +358 ()
Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011
16.11.2011 Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 Suomalaiset aikovat sijoittaa muita pohjoismaalaisia innokkaammin tulevina kuukausina finanssikriisistä huolimatta, käy ilmi Danske Invest
Pohjoismainen logistiikkabarometri. Tehokkaampiin logistiikkaratkaisuihin toimitusketjun yhteistyöllä
Pohjoismainen logistiikkabarometri 2012 Tehokkaampiin logistiikkaratkaisuihin toimitusketjun yhteistyöllä Esipuhe Pohjoismaat ovat erittäin mielenkiintoinen alue, kun tarkastellaan mitkä trendit, markkinavoimat
Logistiikkaselvitys 2014: Julkistaminen ja keskeiset tulokset
1 : Julkistaminen ja keskeiset tulokset Turun Liikennepäivä 2014 Professori Lauri Ojala 19.11.2014 LOGISTIIKKASELVITYS 2014 2 Liikenneviraston toimeksianto Tietojen keruu suoritettu keväällä 2014 Toteutettu
Pohjoismainen Logistiikkabarometri 2016/2017
Pohjoismainen Logistiikkabarometri 2016/2017 ESIPUHE Voimme oppia parhailta Pohjoismainen Logistiikkabarometri on aloite, jolla pyritään lisäämään tietämystä yritysten logistiikkatoiminnasta ja siitä,
Asiakkaat arvostavat vakuutusyhtiöitä entistä enemmän
Julkaisuvapaa maanantaina 11.11.2013, klo. 09.00 Asiakkaat arvostavat vakuutusyhtiöitä entistä enemmän - EPSI Rating vakuutusyhtiöiden asiakastyytyväisyystutkimus 2013 EPSI Rating tutkii vuosittain asiakkaiden
Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus
Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy Suuri Yrittäjätutkimus Collector & Companies Yrittäjäfoorumi 2014 Tutkimus ja tulokset Collector teetti tutkimuksen suomalaisista ja ruotsalaisista pk-yrityksistä
Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA
Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA Pohjoismaista verkkokauppaa 34,5 miljardilla Ruotsin kruunulla ESIPUHE Pohjoismaiset kuluttajat arvioivat tehneensä verkko-ostoksia
Logistiikkaselvitys 2009
Logistiikkafoorumi Logistiikkaselvitys 2009 Professori Lauri Ojala Tutkija Tomi Solakivi Turun kauppakorkeakoulu - Logistiikka Lauri.ojala@tse.fi Tomi.solakivi@tse.fi 1 Logistiikkaselvitys 2009 Liikenne-
SKAL Liikenneturvallisuus- palkinto 2012
SKAL Liikenneturvallisuus- palkinto 2012 Pro VT 13 -liikkeelle tuloksekkaasta työstä valtatie 13:n parantamiseksi. Suomen logistinen kilpailukyky Suomi vertailussa sijalla 3 logistisena toimijana (Logistics
Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto
Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Sidosryhmäkysely Vantaan Energian sidosryhmäkysely toteutettiin 11.-20.9.2013 Kyselyyn vastasi 445 henkilöä. Vastausprosentti oli 27,6. - Yksityisasiakas 157
Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa Verkkokauppa Pohjoismaissa
Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa 2017 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset suunnittelevat ostavansa joululahjoja verkosta yhteensä 2,2 miljardilla eurolla tänä vuonna YHTEENVETO Joulukauppa
Suomi English Русский
Suomi English Русский Nurmiselle kuljetettavan tuotteen koko tai määränpään kaukaisuus eivät ole ongelma. Kaikki logistiikka-alan palvelut yhdeltä tiskiltä Nurminen Logistics tarjoaa asiakkailleen kaikki
7.12.2010. Asiakastyytyväisyys pankki- ja vakuutusalalla 2010
7.12.2010 Asiakastyytyväisyys pankki- ja vakuutusalalla 2010 1 ASIAKASTYYTYVÄISYYS PANKKI- JA VAKUUTUSALALLA 2010 Sisällys JOHDANTO... 3 PANKKIALA - YKSITYISASIAKKAAT... 4 Asiakastyytyväisyys... 4 Asiakasuskollisuus...
ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä
Viestinnän pääosasto KANSALAISMIELIPITEEN SEURANNAN YKSIKKÖ Bryssel, 15/10/2008 ILMASTONMUUTOS Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä
Tulliliiton vaikutukset Suomen Venäjän vientiin
Tulliliiton vaikutukset Suomen Venäjän vientiin Etumatkaa korkealaatuisilla palveluratkaisuilla www.nurminenlogistics.com 127 v. Nurminen Logistics on suomalainen pörssiyhtiö, jolla on 127 vuoden kokemus
Logistiikan tilanne Suomessa Logistiikkaselvitys 2012 -raportin valossa
1 Logistiikan tilanne Suomessa Logistiikkaselvitys 2012 -raportin valossa Logistiikka-Kuljetus 2012, Helsinki Erikoistutkija Tomi Solakivi 10.5.2012 LOGISTIIKKASELVITYS 2012 2 Liikenne- ja viestintäministeriön
Teema toimitukset. Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2015 ensimmäinen neljännes
Teema toimitukset it t Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2015 ensimmäinen neljännes Pohjoismaista verkkokauppaa 36,5 miljardilla Ruotsin kruunulla vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ESIPUHE Verkkokauppa
Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen
Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.
Poolian Palkkatutkimus 2013 05/2013
Poolian Palkkatutkimus 2013 05/2013 Palkkatutkimuksen taustoja Palkkatutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa työnhakijoidemme nykyistä palkkatasoa ja verrata sitä heidän koulutukseensa ja työkokemukseensa
JULKAISUVAPAA KLO 06.00
JULKAISUVAPAA 26.10.2015 KLO 06.00 ä Lisätietoja varten: tj Mats Nybondas Puh: 09-4730 3551 @-posti: mats.nybondas@epsi-finland.org TELEOPERAATTORIT - ASIAKASTYYTYVISYYS EPSI RATING - MATKAVIESTINT - YKSITYIS
Poolian palkkatutkimus 2011
Poolian palkkatutkimus 2011 Palkkatutkimuksen taustoja Palkkatutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa työnhakijoidemme nykyistä palkkatasoa ja verrata sitä heidän koulutukseensa ja työkokemukseensa sekä
Pääotsikko tähän. Alaotsikko. Etunimi Sukunimi XX.XX.XXXX
Pääotsikko tähän Alaotsikko Etunimi Sukunimi XX.XX.XXXX Tietopalvelualan trendit mihin ala on menossa? Janne Järvinen Toimitusjohtaja LM Tietopalvelut LM toimipisteet 2011: Helsinki, Suomi Tukholma, Ruotsi
EUROBAROMETRI. Haastattelujen määrä: Haastattelujen määrä: Tutkimusmenetelmä: Kasvokkain MAAYHTEENVETO
MAAYHTEENVETO Useampi kuin kahdeksan kymmenestä (85 %) vastaajasta Suomessa on sitä mieltä, että kehitysmaiden ihmisten auttaminen on tärkeää. Tästä mielipiteestä huolimatta, ja verrattaessa vuoteen 2013,
Yhteenveto selvityksestä päästökaupan markkinavakausvarannon vaikutuksista sähkön tukkuhintaan
Yhteenveto selvityksestä päästökaupan markkinavakausvarannon vaikutuksista sähkön tukkuhintaan Kesäkuu 215 Valtioneuvoston selvitysja tutkimustoiminnan julkaisusarja 9 /215 -yhteenveto Päästökauppajärjestelmän
Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Pohjoismaiden johtava Cleantechteknologiakeskus
Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Pohjoismaiden johtava Cleantechteknologiakeskus Vauhditamme yrityksiä kasvuun ja kansainvälisille markkinoille. Rakennamme Lahden alueesta maailmanluokan ympäristöliiketoiminnan
Pohjoismaiden joulukauppa 2015
Kuluttajatutkimus Pohjoismaiden joulukauppa 1 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset ostaneet joululahjoja verkosta jo 4,4 miljardilla Ruotsin kruunulla Pohjoismaiden joulukauppa on täydessä vauhdissa.
Logistiikkayritysten Liitto ry:n barometri 2018 koko vuosi ja kvartaali 4. Pekka Aaltonen,
ry:n barometri 2018 koko vuosi ja kvartaali 4 Pekka Aaltonen, 28.1.2019 ry:n barometri ry päätti aloittaa oman barometrin tekemisen keväällä 2016. Barometrejä tehdään neljännesvuosittain. Barometriin on
Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 toinen neljännes TEEMA: MATKA VERKKO-OSTOKSEN TEKEMISEEN
Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 toinen neljännes TEEMA: MATKA VERKKO-OSTOKSEN TEKEMISEEN Verkkokauppaa 33 miljardilla Ruotsin kruunulla ESIPUHE Pohjoismainen verkkokauppa on yhä voimissaan vuoden
Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet
VTT Älykkään liikenteen ja logistiikan seminaari Espoo 2.11.2010 Vuorineuvos, taloustiet. tri Kari Neilimo Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet Muuttuva elinkeinojen rakenne; kasvava ja monimuotoistuva
Paikoillenne, valmiit, lähetetty!
Paikoillenne, valmiit, lähetetty! Toimitusketjun hallinta Logistiikka ei ole pelkästään tavaran siirtämistä ja säilyttämistä, vaan se on keskeinen osa laadukasta palvelua ja tehokasta toimitusketjua Logistiikkayritysten
Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa. StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén
Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén Markkinoinnin tila -kyselytutkimus Tavoitteena laaja yleiskuva suomalaisen markkinoinnin tilasta ja kehityksestä
Vakuutusalan asiakastyytyväisyys korkealla tasolla Yrityspuoli nousussa
EPSI Rating Vakuutus 2016 Päivämäärä: 14-11-2016 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 569 1921 Sähköposti:
Ulkomaankaupan kuljetukset 2012
Kauppa 2013 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 9 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;
Helmet Business Mentors Oy
Helmet Business Mentors Oy Pääomasijoitusta suomalaisiin pk-yrityksiin vuodesta 1995 Suunnittelu- ja konsultointialan toimialakatsaus 20.11.2015 Toimiala pääomasijoittajan näkökulmasta Helmetin toimiala
BtoB-markkinoinnin tutkimus
BtoB-markkinoinnin tutkimus Tiivistelmä tutkimustuloksista Anna-Mari West 19.6.2008 Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää markkinointipäättäjien
Itella Oyj Tulos 2007
Itella Oyj Tulos 2007 15.2.2008 1 Itella lyhyesti Palveluita tieto ja tavaravirtojen hallintaan Itella Viestinvälitys kirjeiden, lehtien ja suoramainosten jakelupalvelut Itella Informaatio informaatiologistiikan
TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen
TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013 26.3.2014 Johanna Lamminen Gasum lyhyesti Gasum on suomalainen luonnonkaasujen osaaja. Yhtiö tuo Suomeen maakaasua, ja siirtää ja toimittaa sitä energiantuotantoon, teollisuudelle,
Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008. 22.10.2008 Itella Oyj
Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008 1 Itella lyhyesti Palveluita tieto ja tuotevirtojen hallintaan viestinvälitys informaatiologistiikka palvelulogistiikka Liikevaihto 1 688 meuroa, tulos 102 meuroa
SUOMI MAAKOHTAISEN ANALYYSIN TIIVISTELMÄ
Tutkimusmenetelmä: Kasvokkain SUOMI Marraskuu - Joulukuu 2015 MAAKOHTAISEN ANALYYSIN TIIVISTELMÄ Suomessa useampi kuin yhdeksän vastaajaa kymmenestä (91 %) sanoo, että kehitysmaiden ihmisten auttaminen
Poolian palkkatutkimus 2012
Poolian palkkatutkimus 2012 Palkkatutkimuksen taustoja Palkkatutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa työnhakijoidemme nykyistä palkkatasoa ja verrata sitä heidän koulutukseensa ja työkokemukseensa sekä
Asiakashallintaan tehokkuutta maksuvalvonnan ja perinnän ulkoistuksella. It-viikko Seminaari Juha Pihlajamäki Intrum Justitia Oy 20.11.
Asiakashallintaan tehokkuutta maksuvalvonnan ja perinnän ulkoistuksella It-viikko Seminaari Juha Pihlajamäki Intrum Justitia Oy 20.11.2008 Sisältö Intrum Justitia lyhyesti Yleisen taloustilanteen kehittymisen
SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005. Etelä-Suomi
SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005 Alueellisia tuloksia Liite lehdistötiedotteeseen Etelä-Suomi Kuljetusalan yleiset näkymät ovat jo keväästä 2004 alkaen olleet Etelä- Suomessa huonompia kuin koko maassa
Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.
Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta
Autokauppa kehittyy vauhdilla
KESKO CMD 2018 Autokauppa kehittyy vauhdilla Johan Friman, autokaupan toimialajohtaja 1 Autokauppa lyhyesti Volkswagen-konsernin autoihin liittyvä liiketoiminta Suomessa: Audi, Volkswagen, SEAT, Porsche
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2015 TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 215 TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 23.1.215 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q3 Toimenpiteet päivittäistavarakaupan kilpailukyvyn vahvistamiseksi ovat edenneet suunnitellusti
Projektin tilanne. Tavaraliikenteen telematiikka-arkkitehtuuri Liikenne- ja viestintäministeriö
Projektin tilanne Tavaraliikenteen telematiikka-arkkitehtuuri Liikenne- ja viestintäministeriö Tehtyä työtä Syksyn mittaan projektiryhmä on kuvannut tavaraliikenteen telematiikkaarkkitehtuurin tavoitetilan
KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU- SEKÄ AJONEUVOHANKINNOISSA
Motivan HANKINTAPALVELU KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU- SEKÄ AJONEUVOHANKINNOISSA KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU-
Terveydenhuollon kasvava ammattilainen
Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Orion jakautuu 1.7.2006 Orion konserni Uusi Orion Oyj Oriola KD Oyj Orion Pharma Orion Diagnostica KD Oriola Lääkkeiden ja diagnostisten testien T&K, valmistus ja
RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012
RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 Anetjärvi Mikko Karvonen Kaija Ojala Satu Sisällysluettelo 1 TUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 2 2 LIIKEVAIHTO... 5 3 TYÖVOIMA... 6 3.1 Henkilöstön määrä... 6 3.2 Rekrytoinnit...
Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen
Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota
Yksi johtavista kaasuntoimittajista Pohjoismaissa
Yksi johtavista kaasuntoimittajista Pohjoismaissa www.airliquide.fi Maailmanlaajuinen teollisuusyritys Air Liquide on maailman johtava teollisuuden ja terveydenhoitoalan kaasuja, teknologioita ja palveluja
FinnTec. Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma. Messuvieraskyselyn yhteenveto
FinnTec Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma Messuvieraskyselyn yhteenveto Metalli- ja konepajateollisuuden toimialakohtainen tutkimus FinnTec-messujen jälkeen toteutettiin toimialan arvostuksista ja
VR Transpoint Rautatielogistiikan kehitysnäkymiä. LuostoClassic Business Forum 7.8.2015
VR Transpoint Rautatielogistiikan kehitysnäkymiä LuostoClassic Business Forum 7.8.2015 Organisaatio Konsernipalelut Matkustajaliikenne Logistiikka Junaliikennöinti Corenet Oy 60 % 2 Monipuolinen palveluyritys
Muistitko soittaa asiakkaallesi?
webcrm Finland 1 webcrm Finland Muistitko soittaa asiakkaallesi? Riippumatta siitä, oletko myyntipäällikkö, markkinoija vai työskenteletkö HR tehtävissä, voit käyttää CRM ratkaisua erilaisiin tarpeisiin.
Logistiikkayritysten Liitto ry:n barometri 2017 koko vuosi ja kvartaali 4. Pekka Aaltonen,
ry:n barometri 2017 koko vuosi ja kvartaali 4 Pekka Aaltonen, 29.1.2017 ry:n barometri Logistiikkayritysten Liitto ry päätti aloittaa oman barometrin tekemisen keväällä 2016. Kyseinen barometri on seitsemäs
Toimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous Finlandia-talo, Helsinki 2.3.214 Olemme sitoutuneet kehittämään yrityksiä ja yhteiskuntaa informaatioteknologian avulla Palvelumme tukevat
Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012
Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Omat kokemukset reilun 15 vuoden ajalta Olen toiminut käytännön myyntityön parissa ja hoitanut
Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen
Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat
Microsoft, 2005. Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy
Microsoft, 2005 Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy Microsoft Globaalisti Maailman johtava ohjelmistovalmistaja 107 000 työntekijää Liikevaihto 40
Muutokset henkilökunnan määrässä yrityksen perustamisesta alkaen. 10 % 15 % kasvanut vähintään viidellä henkilöllä 9 % kasvanut 3-4 henkilöllä 44 % 22 % kasvanut 1-2 henkilöllä pysynyt ennallaan vähentynyt
15,9 % (11,4 %); 15,7 % (8,4 %) 110,7 (94,0) milj. EUR investointien jälkeen -23,1 (-11,5) milj. EUR kasvoi 64,1 % ja oli 0,32 (0,20) EUR
362,6 (338,7) milj. EUR, kasvua 7,0 % tai 10,1 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla kasvoi 40,9 % ja oli 48,4 (34,4) milj. EUR tai 13,4 % (10,2 %) liikevaihdosta 15,7 % (8,4 %) 15,9 % (11,4 %); 110,7
Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT
Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Esityksen sisältö 1. Aineeton pääoma 2. Miksi vapaaehtoiskysely?
LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000
LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä
Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group
Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group Lapin Liikennepäivät 12.11.2015 Tehoa teollisuuden logistiikkaan Metsä Group ja logistiikka Metsä Groupissa Suomen
Yrityksen sisäinen maksuliikenne haltuun
Yrityksen sisäinen maksuliikenne haltuun Nerokas ratkaisu, josta suurille konserneille voi olla paljon hyötyä. Sisäisten laskujen tehostettu käsittely Nettoutus työkalulla sujuvoitetaan laskunkäsittelyä
Verkkokaupan trendit Pohjoismaissa 2015. Näin teemme ostoksia verkossa
Verkkokaupan trendit Pohjoismaissa 2015 Näin teemme ostoksia verkossa 1 3 4 5 6-8 Anna Borg Helppous on helppoa vai onko? Raportti lyhyesti Faktaa Ruotsi, Tanska, Suomi ja Norja Verkkokaupan vahva asema
Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki
Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki Tällä mennään Tuotteistaminen & asiakaslähtöinen markkinointi Vähän teoriaa, enemmän käytäntöä. http://www.youtube.com/watch?v=uk0zrvzvtb4
Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla
Sisältö Yhteenveto s2 / Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla s3 / Suomen osakemarkkinoiden kasvu ja uudet listautumiset s5 / Aikaisemmat tutkimustulokset s6 Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla
TietoEnatorin varsinainen yhtiökokous 27.3.2008. Toimitusjohtaja Hannu Syrjälän katsaus
TietoEnatorin varsinainen yhtiökokous 27.3.2008 Toimitusjohtaja Hannu Syrjälän katsaus TietoEnator vuonna 2007..Tietotekniikkamarkkinoilla hyvä kasvu, kilpailu kuitenkin kireää.tietoenator kasvoi markkinoita
Attitude 2012- kysely Rauman Kauppakamari 10.5.2012
Attitude 2012- kysely Rauman Kauppakamari 10.5.2012 Kyselyn taustatiedot Kysely lähetettiin kaikkiaan neljään lukioon ja yhteen ammattioppilaitokseen Rauman Kauppakamarin alueella Kysely kohdistettiin
Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus. Esittely
Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus Esittely Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus Energiatehokkuussopimus solmittiin tavaraliikenteelle ja logistiikalle tammikuussa
Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa. Ajankohta helmikuu 2012
Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa Ajankohta helmikuu 2012 Taustatiedot Yli 1000 500-999 50-499 10-49 Alle 10 Neljäs kysely helmikuussa 2012 Toteutettiin
Logistiikkayritysten Liitto ry:n barometri 2016 koko vuosi ja kvartaali 4. Pekka Aaltonen,
ry:n barometri 2016 koko vuosi ja kvartaali 4 Pekka Aaltonen, 3.2.2017 ry:n barometri Logistiikkayritysten Liitto ry päätti aloittaa oman barometrin tekemisen keväällä 2016. Kyseinen barometri on kolmas
Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019
Vakaa kehitys jatkui 2 2019 kohokohdat LIIKEVAIHTO 163,0 (167,5) miljoonaa euroa, laskua -2,7 % tai -0,7 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla VERTAILUKELPOINEN LIIKETULOS (EBIT) 17,3 (21,2) miljoonaa
NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017
NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017 GRADUATES AT WORK Millaisia ajatuksia ja odotuksia nuorilla osaajilla on työelämästä? Nuoret Osaajat työelämässä -tutkimus on Studentworkin vuosittain toteuttama selvitys
Nurminen Logistics kasvaa Venäjällä
Nurminen Logistics kasvaa Venäjällä Sijoitus - Invest 14.11.2012 Topi Saarenhovi, toimitusjohtaja 14.11.2012 1 Nurminen Logistics lyhyesti Korkealaatuisten logistiikkapalveluiden tarjoaja. Logistiikka-alan
Yksi Pohjois-Euroopan suurimmista liuku-, nivel- ja vierintälaakereiden toimittajista. Maailmanluokan logistiikka!
debearings.fi Yksi Pohjois-Euroopan suurimmista liuku-, nivel- ja vierintälaakereiden toimittajista. Maailmanluokan logistiikka! D&E Bearings on luotettava liuku-, nivel- ja vierintälaakereiden kokonaistoimittaja.
Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi
Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery
HYVÄÄ JA HUONOA 8 APTEEKKARI 1/15
HYVÄÄ JA HUONOA Lena Sonnerfelt asioi Kronan apteekissa Tukholman Tyresössä. Hänen mielestään apteekkipalvelut ovat muuttuneet osin paremmiksi, osin huonommiksi valtiollisen monopolin purkamisen jälkeen.
Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander
Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2015 Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Keskeiset tapahtumat 2014 Kannattavuus pysyi vahvalla tasolla Ruokakaupassa
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri
MEMO/11/292 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri Nuorista eurooppalaisista 53 prosenttia muuttaisi ulkomaille töihin Yli puolet
Asiakastyytyväisyys Toimiala, yksityisasiakkaat Indeksi 0-100
EPSI Rating Pankki ja rahoitus 2016 Päivämäärä: 2016-10-03 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 50
Kestävä yhdyskunta Logistiikan mahdollisuudet
1 Kestävä yhdyskunta Logistiikan mahdollisuudet Savon ilmasto-ohjelman seminaari Erikoistutkija 8.5.2012 LOGISTIIKKASELVITYKSEN TAUSTAA Suomi ja LvM kansainvälisesti edelläkävijöitä logististen toimintaedellytysten
Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio. Yhtiökokous 2016
Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2016 Vuosi 2015 lyhyesti Hyvä vuosi Tiedolle IT-palveluissa markkinoita nopeampi kasvu Lisääntyneet investoinnit sekä yritysostot kasvun ja innovaatioiden
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.
RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT
Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND
- Lähiruokatukku ja -myymälä. LähiPuoti Remes. - Paikallisia Herkkuja -
- Lähiruokatukku ja -myymälä LähiPuoti Remes - Paikallisia Herkkuja - Yrityksen toiminta: LähiPuoti Remes Oy perustetaan ja toiminta alkaa 2012-2013 vaihteessa, Puotipuksu Kimmo Remes. Lähi- ja luomuruokaa
Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana
Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen
Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille
Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien
Verkostojen tehokas tiedonhallinta
Tieto Corporation Verkostojen tehokas tiedonhallinta Value Networks 3.9.2014 Risto Raunio Head of Lean System Tieto, Manufacturing risto.raunio@tieto.com Sisältö Mihin verkostoitumisella pyritään Verkoston
Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille
Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille Koulutus.fi mahdollistaa sopivan työelämän koulutuksen löytämisen. Se ylläpitää Suomen kattavinta ja täysin maksutonta hakupalvelua työelämän täydennyskoulutuksia
Verkkokauppa Pohjoismaissa. Kuluttajatutkimus: Pohjoismaiden joulukauppa 2016 Verkkokauppa Pohjoismaissa
Verkkokauppa Pohjoismaissa Kuluttajatutkimus: Pohjoismaiden joulukauppa 2016 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaiset kuluttajat aikovat tehdä joululahjaostoksia verkosta 2,0 miljardilla eurolla tänä vuonna
Jalostuslogistiikkapalvelut yrityksille 3.11.2015. Jukka Lanu & Marina Sharapova ASIANTUNTIJAPALVELUT LOGISTIIKAN ULKOISTUS- JA PÄÄOMARATKAISUT
Jalostuslogistiikkapalvelut yrityksille 3.11.2015 Jukka Lanu & Marina Sharapova ASIANTUNTIJAPALVELUT LOGISTIIKAN ULKOISTUS- JA PÄÄOMARATKAISUT PAKKAUKSET JA PAKKAUSPALVELUT WWW.HUB.FI Agenda Lyhyt yritysesittely
DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ.
DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ. OLETKO SUOJAUTUNUT KATTAVASTI? Rahdinkuljettajilla on rajoitettu vastuu tuotteiden katoamisesta tai vahingoittumisesta kansainvälisiä kuljetuksia
Myyntityö Ruotsin markkinoilla
Myyntityö Ruotsin markkinoilla Nordic Export Partners Nordic Export Partners www.nexpa.se Ketkä? Antti Vuori Muutto Ruotsiin vuonna 2006 opiskeluja varten Alunperin kotoisin Tampereelta Viimeiset 5 vuotta
SKAL Kuljetusbarometri 2/2006. Alueellisia tuloksia. Liite lehdistötiedotteeseen. Etelä-Suomi
1 SKAL Kuljetusbarometri 2/2006 Alueellisia tuloksia Liite lehdistötiedotteeseen Etelä-Suomi Kuljetusalan yleiset näkymät ovat kuluvan vuoden aikana selvästi parantuneet. Viime vuoden syksyllä vain 17
Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta
Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta Miten lisää arvoa? Kuinka saada lisää arvoa kalalle ja kalan kasvattajalle? Osallistujat ohjattiin ideoimaan keinoja kalan ja kalankasvattajien
ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish)
ZA8 Flash Eurobarometer (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Companies engaged in online activities FIF A Myykö yrityksenne verkon kautta ja/tai käyttääkö
ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014
KUNNON TYÖMIEHIÄ» WWW.BRIKO.FI 1 ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 ASIAKKAAT ARVIOIVAT BRIKON PARHAAKSI RAKENNUSALAN HENKILÖSTÖVUOKRAAJAKSI JO TOISENA VUONNA PERÄKKÄIN Lue, mitä mieltä asiakkaat olivat