Pohjoismaiden joulukauppa 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjoismaiden joulukauppa 2015"

Transkriptio

1 Kuluttajatutkimus Pohjoismaiden joulukauppa 1 Verkkokauppa Pohjoismaissa

2 Pohjoismaalaiset ostaneet joululahjoja verkosta jo 4,4 miljardilla Ruotsin kruunulla Pohjoismaiden joulukauppa on täydessä vauhdissa. Neljä kymmenestä pohjoismaalaisesta on ostanut joululahjoja tänä vuonna jo yhteensä 11,7 miljardilla Ruotsin kruunulla. 18 prosenttia pohjoismaalaisista on tehnyt joululahjaostoksia verkossa. Pohjoismaalaiset ovat ostaneet tähän mennessä joululahjoja internetistä yhteensä 4,4 miljardilla Ruotsin kruunulla. Yleisimpiä tänä vuonna verkosta ostettuja lahjoja ovat vaatteet ja kengät 31 % kirjat 21 % lelut %. Tutkimuksesta selviää, että pohjoismaalaiset ostavat tänä vuonna joululahjoja internetistä yhteensä 18,2 miljardilla Ruotsin kruunulla. Tietoa tutkimuksesta Kuluttajatutkimus tehtiin. 2. marraskuuta 1 kussakin Pohjoismaassa koko maan laajuisesti valitulle vuotiaiden väestöotokselle. Tutkimus toteutettiin TNS SIFO:n verkkopaneelin avulla. Ruotsissa tutkimukseen osallistui 2 2, Tanskassa 2 137, Norjassa 2 36 ja Suomessa 2 2 henkilöä. 2

3 Neljä kymmenestä pohjoismaalaisesta ostanut joululahjoja Neljä kymmenestä pohjoismaalaisesta on jo ostanut joululahjoja tänä vuonna. Joulukaupan vilkkaudessa on kuitenkin eroja maiden välillä. Yli puolet norjalaisista on ostanut joululahjoja tänä vuonna. Tanskalaisista vasta 33 prosenttia on aloittanut joululahjaostokset. 7% 6% % 4% 3% % Oletko ostanut joululahjoja tänä vuonna? % % Ruotsi Tanska Norja Suomi Pohjoismaat Kyllä Ei 3

4 18 prosenttia ostanut joululahjoja verkosta 18 prosenttia pohjoismaalaisista on jo ostanut joululahjoja verkosta tänä vuonna. Prosenttiosuus on suurin Norjassa, missä 23 prosenttia on jo tehnyt joululahjaostoksia internetissä. Tanskassa joululahjoja on ostanut verkosta tähän mennessä 14 prosenttia kuluttajista. 23 % 18 % 18 % 8% 7% 6% % 4% 3% % 14 % % % % Oletko ostanut joululahjoja internetistä tänä vuonna? 13% Kyllä, olen jo ostanut Kyllä, olen ostanut kaikki joululahjat, jotkainternetistä joululahjoja aion tänä vuonna ostaa tänä vuonna ja aion internetistä ostaa niitä vielä lisää 81% Ei 1% Ei osaa sanona 4

5 Joululahjoja ostettu tähän mennessä 11,7 miljardilla Ruotsin kruunulla Pohjoismaiset kuluttajat ovat ostaneet joululahjoja tähän mennessä 11,7 miljardilla Ruotsin kruunulla tänä vuonna. Verkosta ostettujen lahjojen osuus tästä summasta on 4,4 miljardia Ruotsin kruunua. Norjalaiset kuluttajat ovat käyttäneet tähän mennessä eniten rahaa joululahjoihin, lähes 4,1 miljardia Ruotsin kruunua. Suomalaiset kuluttajat ovat käyttäneet joululahjoihin tähän mennessä vähiten rahaa, vajaat 1,6 miljardia Ruotsin kruunua. 4, 4, 3, 3, 2, 2, 1, 1,,, 1,164 1,262,784 2,74 2,873,733 1,263,891 Ruotsi Tanska Norja Suomi Jouluostokset myymälöissa (mrd. SEK) Jouluostokset internetissä (mrd. SEK)

6 Vaatteet, kirjat ja lelut joulukaupan ostetuimpia tuotteita verkossa Ruotsi joululahjoja internetistä tänä vuonna Tanska joululahjoja internetistä tänä vuonna Norja joululahjoja internetistä tänä vuonna Suomi joululahjoja internetistä tänä vuonna 6

7 Pohjoismaissa joulukauppaa käydään verkossa 18,2 miljardilla Ruotsin kruunulla Joulun verkko-ostoksia on tehty Pohjoismaissa tähän mennessä 4,4 miljardilla Ruotsin kruunulla. Kuluttajat, jotka ilmoittivat jo ostaneensa joululahjoja verkosta ja aikovansa ostaa niitä lisääkin, arvioivat tekevänsä verkkoostoksia yhteensä 4,9 miljardilla Ruotsin kruunulla. Kuluttajat, jotka eivät vielä olleet tehneet joululahjaostoksia verkossa, arvioivat ostavansa joululahjoja internetistä yhteensä 8,9 miljardilla Ruotsin kruunulla. Kaiken kaikkiaan joulun verkko-ostoksiin tullaan tutkimuksen mukaan käyttämään 18,2 miljardia Ruotsin kruunua. 8, 7, 6,, 4, 3, 2, 1,, 7,368 3,999 4,264 4,17 1,661 2,48 2,38 2,7126 1,3413 1,76,7676,6487 1,6642 1,262,7836,7331 Ruotsi Tanska Norja Suomi Ennuste: ei ole ostanut internetistä mutta aikoo ostaa (mrd. SEK) Ennuste: on ostanut internetistä ja aikoo ostaa lisääkin (mrd. SEK) Verkkokauppa 2. marraskuuta mennessä (mrd. SEK) 7

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA Pohjoismaista verkkokauppaa 34,5 miljardilla Ruotsin kruunulla ESIPUHE Pohjoismaiset kuluttajat arvioivat tehneensä verkko-ostoksia

Lisätiedot

Teema toimitukset. Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2015 ensimmäinen neljännes

Teema toimitukset. Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2015 ensimmäinen neljännes Teema toimitukset it t Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2015 ensimmäinen neljännes Pohjoismaista verkkokauppaa 36,5 miljardilla Ruotsin kruunulla vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ESIPUHE Verkkokauppa

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 toinen neljännes TEEMA: MATKA VERKKO-OSTOKSEN TEKEMISEEN

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 toinen neljännes TEEMA: MATKA VERKKO-OSTOKSEN TEKEMISEEN Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 toinen neljännes TEEMA: MATKA VERKKO-OSTOKSEN TEKEMISEEN Verkkokauppaa 33 miljardilla Ruotsin kruunulla ESIPUHE Pohjoismainen verkkokauppa on yhä voimissaan vuoden

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa

Verkkokauppa Pohjoismaissa Verkkokauppa Pohjoismaissa Teema: Matka verkko-ostosten tekemiseen Q2 2015 Pohjoismaista verkkokauppaa 40,5 miljardilla Ruotsin kruunulla vuoden toisella neljänneksellä ESIPUHE Verkkokauppa kasvoi Pohjoismaissa

Lisätiedot

Teema: Matka verkko-ostosten t tekemiseen. Verkkokauppa Pohjoismaissa Q2 2015

Teema: Matka verkko-ostosten t tekemiseen. Verkkokauppa Pohjoismaissa Q2 2015 Teema: Matka verkko-ostosten t tekemiseen Verkkokauppa Pohjoismaissa Q2 2015 Pohjoismaista verkkokauppaa 40,5 miljardilla Ruotsin kruunulla vuoden toisella neljänneksellä ESIPUHE Verkkokauppa kasvoi Pohjoismaissa

Lisätiedot

Joulukauppa 2011. - Kuluttajakyselyn alueellisia päätuloksia 28.11.2011

Joulukauppa 2011. - Kuluttajakyselyn alueellisia päätuloksia 28.11.2011 Joulukauppa 11 - Kuluttajakyselyn alueellisia päätuloksia 28.11.11 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa 3 Taloustilanteen (odotukset omasta tai

Lisätiedot

Verkkokaupan trendit Pohjoismaissa 2015. Näin teemme ostoksia verkossa

Verkkokaupan trendit Pohjoismaissa 2015. Näin teemme ostoksia verkossa Verkkokaupan trendit Pohjoismaissa 2015 Näin teemme ostoksia verkossa 1 3 4 5 6-8 Anna Borg Helppous on helppoa vai onko? Raportti lyhyesti Faktaa Ruotsi, Tanska, Suomi ja Norja Verkkokaupan vahva asema

Lisätiedot

Joulukauppa 2013 kuluttajat

Joulukauppa 2013 kuluttajat Joulukauppa 2013 kuluttajat Joulukaupan arvo keskimääräiseen kuukausimyyntiin verrattuna Kellot, korut, kultasepäntuotteet* Kirjat* Kodin tekniikka* Mm. lelut, pelit, lahjatavarat, Kukat ja kasvit* Huonekalut

Lisätiedot

Joulukauppa 2009. - Kuluttajakysely. Viikot 47 ja 48. Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa

Joulukauppa 2009. - Kuluttajakysely. Viikot 47 ja 48. Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Joulukauppa 2009 - Kuluttajakysely Viikot 47 ja 48 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Joulukauppa 2009 Kuluttajakysely Innolink Research Oy haastattelee

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2015

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2015 Verkkokauppa Pohjoismaissa 2015 Sisältö Tietoja raportista...2 Pohjoismaat verkkokaupan etulinjassa...3 Saatavuus ja valinnanvapaus yhä tärkeämpiä... 4 Pohjoismaat... 6 Verkkokauppaa yli 15 miljardilla

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2016

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2016 Verkkokauppa Pohjoismaissa 2016 Sisältö Esipuhe: Toimitus tärkeä osa verkkokauppakokemusta... 3 Yleiskatsaus: Pohjoismainen verkkokauppa lyhyesti...4 Katsaus tulevaan: Kilpailuetuna logistiikka...6 Pohjoismainen

Lisätiedot

Joulukauppa 2012. Kuluttaja- ja yrityskyselyt 29.11.2012

Joulukauppa 2012. Kuluttaja- ja yrityskyselyt 29.11.2012 Joulukauppa 2012 Kuluttaja- ja yrityskyselyt 29.11.2012 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Yrityksille kohdennettu joulukauppakysely on Kaupan

Lisätiedot

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 16.11.2011 Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 Suomalaiset aikovat sijoittaa muita pohjoismaalaisia innokkaammin tulevina kuukausina finanssikriisistä huolimatta, käy ilmi Danske Invest

Lisätiedot

Verkkomaksuprosessi keskeytyy. 100 henkilöä etenee kassalle

Verkkomaksuprosessi keskeytyy. 100 henkilöä etenee kassalle Klarna Perustettu vuonna 2005 verkkokauppaan tuotiin helppo ja turvallinen maksutapa, jonka ansiosta asiakkaasi saa tilaamansa tuotteet ennen niiden maksamista. Globaali markkinajohtaja jälkikäteismaksamisessa

Lisätiedot

Suomalaiset verkossa - NetTrack 2014. IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2014

Suomalaiset verkossa - NetTrack 2014. IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2014 Suomalaiset verkossa - NetTrack 014 IAB:n kooste Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluilla (catibus) ja web-kyselynä. Internetin käytön laajuutta mittaavat tulokset kysyttiin puhelimitse

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2012

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2012 Verkkokauppa Pohjoismaissa 2012 > OTSIKKO > ALKUSANAT ALIOTSIKKO Yhä useampi pohjoismaalainen ostaa aiempaa useammin tuotteita verkkokaupasta Pohjoismaat ovat hyvin jännittävä alue sille, joka haluaa

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2014

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2014 Verkkokauppa Pohjoismaissa 2014 Sisältö Tietoja raportista 2 Esipuhe: Håkan Ericsson 3 PostNordin asiantuntijat: Nyt kanavat kohtaavat 4 5 Pohjoismaat 6 17 Case: Näin Panduro onnistuu verkkokaupassa Pohjoismaissa

Lisätiedot

Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat.

Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat. Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat. Kyselyn toteutus Gigantti toteutti verkkokyselyn jouluun liittyvistä toiveista ja mieltymyksistä. Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Huuto.net Koko palvelu -profiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2012

Huuto.net Koko palvelu -profiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2012 -profiili Toteutus Tulokset TNS Gallup Oy:n TNS Atlas tutkimuksesta. TNS Atlas tutkimuksen tiedonkeruu toteutetaan seuraavasti: Menetelmänä internetkysely TNS Gallup Forumissa Kohderyhmänä 5-69 vuotias

Lisätiedot

Digitaalinen kuluttajakäyttäytyminen

Digitaalinen kuluttajakäyttäytyminen Digitaalinen kuluttajakäyttäytyminen Perustietoa verkkokäyttäytymisestä kaupan silmin Seppo Roponen TNS Gallup 6.4.2011 SFS-ISO 20252 -sertifioitu Copyright TNS 2011 AGENDA Internet kuluttajien arjessa

Lisätiedot

Keltainenporssi.fi Autot -profiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2011

Keltainenporssi.fi Autot -profiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2011 -profiili Toteutus Tulokset TNS Gallup Oy:n TNS Atlas tutkimuksesta. TNS Atlas tutkimuksen tiedonkeruu toteutetaan seuraavasti: Menetelmänä internetkysely TNS Gallup Forumissa Kohderyhmänä 1-69 vuotias

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2013

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2013 Verkkokauppa Pohjoismaissa 2013 Sisältö Tietoja raportista 2 Alkusanat: Pohjoismaiden markkinat vahvassa kasvussa 3 Asiantuntijat: Pohjoismaat kiinnostava alue globaalin verkkokaupan kartalla 4 Pohjoismaat

Lisätiedot

Taloussanomat.fi Autot -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2013

Taloussanomat.fi Autot -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2013 Taloussanomat.fi Autot -kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 20 Sukupuoli Nainen 50 Mies 50 0 2 Ikä 15-2 vuotta 25-3 vuotta 22 35- vuotta 25 5-5 vuotta 1 20 55- vuotta 22 30 3 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu

Lisätiedot

Taloussanomat.fi Markkinointi -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2013

Taloussanomat.fi Markkinointi -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2013 Taloussanomat.fi Markkinointi -kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 2 Sukupuoli Nainen 26 5 käyttäjät, N=26 Mies 5 7 2 Ikä 15-2 vuotta 25-3 vuotta 35 35- vuotta käyttäjät, N=26 5-5 vuotta 2 55-69 vuotta

Lisätiedot

Taloussanomat.fi Asuminen -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2013

Taloussanomat.fi Asuminen -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2013 Asuminen -kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 20 Sukupuoli Nainen 36 0 Asuminen käyttäjät, N=36 Mies 0 64 0 20 40 60 0 100 2 Ikä -24 vuotta 16 2-34 vuotta 32 3-44 vuotta 4-4 vuotta 20-6 vuotta 30 0

Lisätiedot

Ilta-Sanomat.fi Pelikone. Kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 2012

Ilta-Sanomat.fi Pelikone. Kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 2012 Kävijäprofiili Toteutus Tulokset TNS Gallup Oy:n TNS Atlas tutkimuksesta. TNS Atlas tutkimuksen tiedonkeruu toteutetaan seuraavasti: Menetelmänä internetkysely TNS Gallup Forumissa Kohderyhmänä 5- vuotias

Lisätiedot

Keltainen Pörssi Kulkuneuvot -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2013

Keltainen Pörssi Kulkuneuvot -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2013 Keltainen Pörssi Kulkuneuvot -kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 2 Sukupuoli Nainen 5 Mies 5 5 2 Ikä -2 vuotta 25-3 vuotta 35- vuotta 5-5 vuotta 2 55-9 vuotta 35 3 3 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu

Lisätiedot

Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa

Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa Redera ja DiVia N=548 kuluttajaa, marraskuu 2011- tammikuu 2012 Joka toinen suomalainen asioi tänä jouluna verkkokaupoissa

Lisätiedot

Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille

Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA SUOMEKSI TILASTOTIETOJA Virolle 14,1 miljardin kruunun matkailutulot! Matkailu on merkittävä tulonlähde Virolle. Vuonna 2004 Viroon tuli matkailukruunuja 14,1 miljardin kruunun edestä, 15 prosenttia enemmän

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto, Joulututkimus 2013, tekijä: Kopla Helsinki

Suomalaisen Työn Liitto, Joulututkimus 2013, tekijä: Kopla Helsinki Joulututkimus Metodit Kopla Juttutuvat (ryhmäkeskustelu verkossa) 1 kpl Otos n=10 20-65-vuotiaita ympäri Suomea Keskustelun kesto oli 1,5 tuntia per ryhmä. Osallistujat osallistuivat keskusteluun omalta

Lisätiedot

Verkkokauppatilasto 2013. Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä verkko-ostaminen vuonna 2013

Verkkokauppatilasto 2013. Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä verkko-ostaminen vuonna 2013 Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä verkko-ostaminen vuonna 2013 Verkkokauppatilasto Suomalaisen verkkokaupan arvo Verkkokauppatilasto sisältää kaiken verkkokauppaostamisen Kaikki kuluttajille suunnatut

Lisätiedot

Metro.fi kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2015

Metro.fi kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2015 kävijäprofiili TNS Atlas heinä-joulukuu 20 Sukupuoli Nainen 3 0 Mies 0 6 0 20 40 60 80 00 % TNS Atlas heinä-joulukuu 20 Ikä -24 vuotta 6 2 2-34 vuotta 6 8 3-44 vuotta 6 22 4-4 vuotta 8-4 vuotta 20 34 0

Lisätiedot

Verkkokauppatilasto 2013. Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä verkko-ostaminen vuonna 2013

Verkkokauppatilasto 2013. Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä verkko-ostaminen vuonna 2013 Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä verkko-ostaminen vuonna 2013 Verkkokauppatilasto Suomalaisen verkkokaupan arvo Verkkokauppatilasto sisältää kaiken verkkokauppaostamisen Kaikki kuluttajille suunnatut

Lisätiedot

Venäläiset kuluttajat Suomessa

Venäläiset kuluttajat Suomessa Venäläiset kuluttajat Suomessa - Pietarin alueen kuluttajakysely Kesä-syyskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Venäläisten matkailu Suomessa Yleistä

Lisätiedot

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA8 Flash Eurobarometer (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Companies engaged in online activities FIF A Myykö yrityksenne verkon kautta ja/tai käyttääkö

Lisätiedot

Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009

Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009 Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009 Sisältö 1. Työn lähtökohdat 2. Uuden sähkömarkkinamallin toiminnan kuvaus 3. Uuden sähkömarkkinamallin

Lisätiedot

Ilta-Sanomat Hyvä olo -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2014

Ilta-Sanomat Hyvä olo -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2014 -kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 20 Sukupuoli Nainen 0 67 N=8 Mies 3 0 0 20 0 60 80 0 2 Ikä -2 vuotta 23 2-3 vuotta 20 16 3- vuotta 16 22 N=8 Kaikki, N=736 - vuotta -7 vuotta 3 0 20 0 60 80 0 3

Lisätiedot

Oikotie.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2014

Oikotie.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2014 Oikotie.fi Koko palvelu -kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 20 Sukupuoli 4 Nainen 0 46 N=427 Kaikki, N=736 Mies 0 0 20 40 60 0 0 2 Ikä -24 vuotta 11 2-34 vuotta 22 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 20 1 N=427

Lisätiedot

Keltainenporssi.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2014

Keltainenporssi.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2014 Keltainenporssi.fi Koko palvelu -kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu Sukupuoli Nainen 0 käyttäjät, N=2 Kaikki, N=7 Mies 0 2 Ikä -2 vuotta 2- vuotta - vuotta - vuotta 1 1 1 2 käyttäjät, N=2 Kaikki, N=7-7

Lisätiedot

Keltainen Pörssi Rakentaminen -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2014

Keltainen Pörssi Rakentaminen -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2014 Keltainen Pörssi Rakentaminen -kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 0 Sukupuoli Nainen 3 0 Kaikki, N=736 Mies 0 6 0 0 40 60 0 0 Ikä -4 vuotta -34 vuotta 1 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 1 Kaikki, N=736-74

Lisätiedot

Iltasanomat.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2014

Iltasanomat.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2014 Iltasanomat.fi Koko palvelu -kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 20 Sukupuoli Nainen 50 50 Mies 50 50 Iltasanomat.fi Koko palvelu käyttäjät, 0 20 40 60 0 0 2 Ikä -24 vuotta 25-34 vuotta 35-44 vuotta

Lisätiedot

HS.fi Auto & Tiede -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2014

HS.fi Auto & Tiede -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2014 -kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 20 Sukupuoli Nainen 21 0 HS.fi Auto & Tiede käyttäjät, N=86 Kaikki, N=736 Mies 0 7 0 20 0 60 80 0 2 Ikä -2 vuotta 2-3 vuotta 20 16 3- vuotta - vuotta 21 16 22 18

Lisätiedot

HS.fi Elämä & Terveys -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2014

HS.fi Elämä & Terveys -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2014 -kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 20 Sukupuoli 5 Nainen 50 HS.fi Elämä & Terveys käyttäjät, Kaikki, N=36 Mies 50 2 Ikä 5-2 vuotta 5 25-3 vuotta 6 23 35- vuotta 5-5 vuotta 6 Kaikki, N=36 55- vuotta

Lisätiedot

Huuto.net Koti -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2014

Huuto.net Koti -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2014 -kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 20 Sukupuoli 1 Nainen 50 Huuto.net Koti käyttäjät, N=221 Kaikki, N=73 3 Mies 50 0 20 0 0 0 0 2 Ikä -2 vuotta 25-3 vuotta 1 23 35- vuotta 5-5 vuotta 1 20 Huuto.net

Lisätiedot

Keltainen Pörssi Vapaa-aika -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2014

Keltainen Pörssi Vapaa-aika -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2014 Keltainen Pörssi Vapaa-aika -kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 014 Sukupuoli Nainen 3 50 käyttäjät, N=5 Kaikki, N=3 Mies 50 3 Ikä -4 vuotta 0 5-34 vuotta 1 3 35-44 vuotta 45-54 vuotta 0 1 käyttäjät,

Lisätiedot

Verkkokauppatilasto 2013. Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä ensimmäinen vuosipuolisko

Verkkokauppatilasto 2013. Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä ensimmäinen vuosipuolisko Verkkokauppatilasto 2013 Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä ensimmäinen vuosipuolisko Verkkokauppatilasto Suomalaisen verkkokaupan arvo Verkkokauppatilasto sisältää kaiken verkkokauppaostamisen Kaikki

Lisätiedot

Näkymät vähemmän negatiiviset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi

Näkymät vähemmän negatiiviset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi Näkymät vähemmän negatiiviset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi Jouni Vihmo, ekonomisti 25.6.215 Suhdannenäkymät parantuneet hieman reaalitaloudessa ei selvää käännettä ylöspäin 4 Päätoimialojen suhdannenäkymät,

Lisätiedot

Kuluttajien välinen kirjamyynti kukoistaa. Tuula Loikkanen Kaupan liitto

Kuluttajien välinen kirjamyynti kukoistaa. Tuula Loikkanen Kaupan liitto Kuluttajien välinen kirjamyynti kukoistaa Tuula Loikkanen Kaupan liitto Vertaiskauppa verkossa - Marginaali-ilmiöstä ilmiöksi 24.11.2015 Tutkimuksen taustaa: tutkimusyhteistyö Tampereen yliopiston kanssa

Lisätiedot

Verkkokauppatilasto 2011. Lehdistötilaisuus tilaisuus 29.2.2012

Verkkokauppatilasto 2011. Lehdistötilaisuus tilaisuus 29.2.2012 Lehdistötilaisuus tilaisuus 29.2.2012 Kansallisen verkkokaupan seurantaa vuodesta 2010 Seurannan toteuttajat: Seurannan sisällöllinen suunnittelu ja kehitystyö on tehty yhteistyössä siten, että organisaatioiden

Lisätiedot

Verkkokauppatilasto 2012. Perustietoa verkkokauppaseurannasta

Verkkokauppatilasto 2012. Perustietoa verkkokauppaseurannasta Perustietoa verkkokauppaseurannasta Verkkokauppatilasto Suomalaisen verkkokaupan arvo Verkkokauppatilasto sisältää kaiken verkkokauppaostamisen Kaikki kuluttajille suunnatut palvelut, tuotteet ja sähköiset

Lisätiedot

Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma

Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma 1 Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma Kapasiteettiseminaari/Diana-auditorio 14.2.2008 2 TEHOTASE 2007/2008 Kylmä talvipäivä kerran kymmenessä vuodessa Kuluvan talven suurin tuntiteho: 13

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Selvitys perustuu Eurostatin, Statistics Estonian ja Tilastokeskuksen tilastoihin sekä kahteen otospohjaiseen kuluttajakyselyyn: TNS Gallup:

Lisätiedot

Ajankohtaista Liikennevirastosta 6.2.2014

Ajankohtaista Liikennevirastosta 6.2.2014 Ajankohtaista Liikennevirastosta 6.2.2014 Tiemerkintöihin liittyvien ohjejulkaisujen tilanne: Tiemerkinnät ohje => Tiemerkintöjen suunnittelu Muutama detaljikorjaus tehdään vielä Tiemerkintöjen toimintalinjat

Lisätiedot

Mitä kuluttaja tuumii luomusta?

Mitä kuluttaja tuumii luomusta? Tervetuloa Mitä kuluttaja tuumii luomusta? Ohjelma klo 9.30 Luomubrunch klo 0.00 Luomun kuluttajabarometrin 203 tulokset, toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila/Pro Luomu ry klo 0.30 Luomun rooli suomalaisessa

Lisätiedot

Verkkokauppatilasto 2013. Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä ensimmäinen vuosipuolisko

Verkkokauppatilasto 2013. Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä ensimmäinen vuosipuolisko Verkkokauppatilasto 2013 Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä ensimmäinen vuosipuolisko Verkkokauppatilasto Suomalaisen verkkokaupan arvo Verkkokauppatilasto sisältää kaiken verkkokauppaostamisen Kaikki

Lisätiedot

NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT

NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT Ved Stranden 18 DK-1061 København K www.norden.org NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT Kuluttajaopas Käytä vaatteitasi Käytä päätäsi Vaali ympäristöä! Rostra Kommunikation v/ David Zepernick,

Lisätiedot

Minkä kanavan kuluttaja valitsisi

Minkä kanavan kuluttaja valitsisi SFS-ISO 20252 -sertifioitu Minkä kanavan kuluttaja valitsisi Internet muuttaa ostokäyttäytymistä Ville Wikström TNS Gallup 20.3.2012 Copyright TNS 2011 AGENDA Monikanavainen kuluttaja Kuluttajan ostopolku

Lisätiedot

Pörssi-ilta. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 3/2014

Pörssi-ilta. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 3/2014 Pörssi-ilta Sijoittajasuhdepäällikkö Kesko Liikevaihto 9,3 mrd - K-ryhmän myynti 11,6 mrd 5 000 Liikevaihto 9 315 milj. 250 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 239 milj. 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015

Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015 Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015 Sisällys Luomupeltoala Luomuviljelyn kehitys 2006-2014 Luomukasvintuotanto Luomukotieläintilat

Lisätiedot

Suomalainen joulu 2008

Suomalainen joulu 2008 Miten tutkimus tehtiin? Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Suomalaisen Työn Liiton toimeksiannosta. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen internet-paneelissa 7.10. 9.10.2008 välisenä aikana.

Lisätiedot

PÄÄSTÖKAUPAN VAIKUTUS SÄHKÖMARKKINAAN 2005-2009

PÄÄSTÖKAUPAN VAIKUTUS SÄHKÖMARKKINAAN 2005-2009 PÄÄSTÖKAUPAN VAIKUTUS SÄHKÖMARKKINAAN 25-29 /MWh 8 7 6 5 4 3 2 1 25 26 27 28 29 hiililauhteen rajakustannushinta sis CO2 hiililauhteen rajakustannushinta Sähkön Spot-markkinahinta (sys) 5.3.21 Yhteenveto

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 97/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä Pohjoiskalotin koulutussäätiötä koskevan sopimuksen hyväksymisestä Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Suomen,

Lisätiedot

Vertaiskauppa verkossa

Vertaiskauppa verkossa Vertaiskauppa verkossa - Marginaali-ilmiöstä ilmiöksi Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla Tutkimukset-osiossa. Sisällys Tausta ja käytetyt määritelmät Vertaiskauppa

Lisätiedot

340.000 24.000 769.065 21.398 1.765 24.000 769.065 POHJOLA JA SINA. Varat, politiikka ja profiili 2011 340.000 1.765

340.000 24.000 769.065 21.398 1.765 24.000 769.065 POHJOLA JA SINA. Varat, politiikka ja profiili 2011 340.000 1.765 1.554 24.000 340.000 4 769.065 15 112 21.398 1.765 38 24.000 769.065 29 POHJOLA JA SINA 4 340.000 231 Varat, politiikka ja profiili 2011 15 1.765 2 Mika Pohjola on Pohjola on sekä alueen että yhteistyön

Lisätiedot

Verkkokauppatilasto 2014. Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä verkko-ostaminen vuonna 2014

Verkkokauppatilasto 2014. Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä verkko-ostaminen vuonna 2014 Verkkokauppatilasto 2014 Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä verkko-ostaminen vuonna 2014 Verkkokauppatilasto Suomalaisen verkkokaupan arvo Verkkokauppatilasto sisältää kaiken verkkokauppaostamisen

Lisätiedot

Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015

Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015 Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015 Sivu 2 Joulun rahankulutus suhteessa kotitalouden käytössä oleviin tuloihin Euroopan ja kansainyhteisön maiden kulutus jouluna 2015:

Lisätiedot

Kaupan rakennemuutos Jari Kuosmanen Aluejohtaja, Järvi-Suomen alue 8.10.2014

Kaupan rakennemuutos Jari Kuosmanen Aluejohtaja, Järvi-Suomen alue 8.10.2014 Kaupan rakennemuutos Aluejohtaja, Järvi-Suomen alue 8.10.2014 1 Arja Talma Kesko Liikevaihto 9,2 mrd - K-ryhmän myynti 11,5 mrd 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä joka päivä

Lisätiedot

Vaasan & Vaasan Kokemuksia Baltian liiketoiminnasta

Vaasan & Vaasan Kokemuksia Baltian liiketoiminnasta 1 2009/1 Vaasan & Vaasan Kokemuksia Baltian liiketoiminnasta Finpron seminaari 22.1.2009 Harri Roos 2 2009/1 Vaasan & Vaasan -konserni Johtava tuoreleivonnan toimija Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa

Lisätiedot

Suomalaisia 15-79-vuotiaita internetin käyttäjiä on yli 3,9 miljoonaa.

Suomalaisia 15-79-vuotiaita internetin käyttäjiä on yli 3,9 miljoonaa. Verkkokaupan tilanne Suomalaisia 15-79-vuotiaita internetin käyttäjiä on yli 3,9 miljoonaa. 65 %:lla suomalaisista on käytössään älypuhelin. Suomalaisista kuluttajista 45 % tekee verkko-ostoksia. Vuonna

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 8.9.1 Lauri Uotila Sampo Pankki Bruttokansantuotteen kasvu 16 1 1 1 %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 16 1 1 1 8 8 6 Euroalue Intia Brasilia Venäjä 6 - USA

Lisätiedot

Luovia valokuvia pohjoismaisella kuvakielellä. 3 minuutin esittely

Luovia valokuvia pohjoismaisella kuvakielellä. 3 minuutin esittely Luovia valokuvia pohjoismaisella kuvakielellä 3 minuutin esittely Tietoa - Ruotsissa perustettu pohjoismainen kuvatoimisto, joka keskittyy ensisijaisesti pohjoismaisiin aiheisiin ja ympäristöihin - Arkistossamme

Lisätiedot

Kalevi Wiik Lokakuu 2012 POJOISMAALAISTEN ALKU

Kalevi Wiik Lokakuu 2012 POJOISMAALAISTEN ALKU 1 Kalevi Wiik Lokakuu 2012 POJOISMAALAISTEN ALKU Sisällys Mitä tarkoitetaan Pohjoismailla ja kuinka ne ovat syntyneet? Kuinka Pohjoismaiden maa-alue on syntynyt? Minkälainen oli Pohjoismaiden alue eem-kaudella

Lisätiedot

Leirintäalueella majoittuva suomalainen karavaanariperhe kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin noin 200 euroa

Leirintäalueella majoittuva suomalainen karavaanariperhe kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin noin 200 euroa Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa 8.7.2008 Leirintäalueella majoittuva suomalainen karavaanariperhe kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin noin 200 euroa Suomalaisilla leirintäalueilla majoittuva

Lisätiedot

HYPPY KOHTI KAUPPOJEN KESKITTYMISTÄ

HYPPY KOHTI KAUPPOJEN KESKITTYMISTÄ Perustettu 2009 Kauppahalli24.fi-verkkoruokakauppa avattiin 11/2012 Ulkoistetut partnerit: Terminaalitoiminnot: LTP-logistics oy Kuljetukset: Itella Posti oy Suomalainen omistus Luonnollisesti tuorein

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kotimainen kysyntä supistuu edelleen Mara-alan tuleva vuosi alkaa laskevassa myynnissä MaRan tiedotustilaisuus 11.12.2014 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

Sähköisen kaupan ja ns. hybridikaupan mahdollisuudet huonekalualalla

Sähköisen kaupan ja ns. hybridikaupan mahdollisuudet huonekalualalla Sähköisen kaupan ja ns. hybridikaupan mahdollisuudet huonekalualalla Krista Paloheimo, Smiigo Oy Lahdessa 13.11.2013 2 Vain osa nykytoimijoista selviää kaupan murroksesta VALMISTAJAT VÄHITTÄISKAUPPA VOITTAJAT

Lisätiedot

Consumers Online 2010 Tietoa suomalaisten internet-käytöstä

Consumers Online 2010 Tietoa suomalaisten internet-käytöstä ISO 9001 -sertifioitu Consumers Online 2010 Tietoa suomalaisten internet-käytöstä TNS Gallup Oy Huhtikuu 2010 Digital Consumers Online 2010 Consumers Online kertoo tiivistetysti viimeisimmät tiedot suomalaisten

Lisätiedot

Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus

Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus Verkkokauppa Suomessa tammi-kesäkuussa 2010 Seppo Roponen 30.9.2010 Johdanto Sähköisestä kaupankäynnistä on ollut pitkään saatavilla runsaasti tietoa. Tietoa

Lisätiedot

Pohjoismainen energiakunta 2011 tunnustus innovatiivisesta ja kestävästä panoksesta energia-alalla. Hakuohjeet Hakuaineisto ja -lomake

Pohjoismainen energiakunta 2011 tunnustus innovatiivisesta ja kestävästä panoksesta energia-alalla. Hakuohjeet Hakuaineisto ja -lomake Pohjoismainen energiakunta 2011 tunnustus innovatiivisesta ja kestävästä panoksesta energia-alalla Hakuohjeet Hakuaineisto ja -lomake 1 Lokakuu 2010 Pohjoismainen energiakunta -tunnustusta koskeva hakemus

Lisätiedot

Vähittäiskauppa verkossa 2014. Kuluttajien ostokset ulkomailta

Vähittäiskauppa verkossa 2014. Kuluttajien ostokset ulkomailta Vähittäiskauppa verkossa 2014 Kuluttajien ostokset ulkomailta Kuluttajien verkko-ostokset ulkomailta - taustaa Tutkimusta varten TNS Gallup toteutti tammi-helmikuun vaihteessa kuluttajakyselyn. Kyselyn

Lisätiedot

NetTrack 2015 Tietoa suomalaisten internetin käytöstä

NetTrack 2015 Tietoa suomalaisten internetin käytöstä NetTrack 2015 Tietoa suomalaisten internetin käytöstä Koosteraportti IAB:n jäsenille TNS Gallup Suomalaiset internetissä 2015 3 851 000 suomalaista käyttää internetiä kuukausittain 15-24v 99% 24/7 25-34v

Lisätiedot

Ekosysteemipalvelujen sosio-ekonominen merkitys Pohjoismaissa - Yhteenveto päättäjille

Ekosysteemipalvelujen sosio-ekonominen merkitys Pohjoismaissa - Yhteenveto päättäjille Ekosysteemipalvelujen sosio-ekonominen merkitys Pohjoismaissa - Yhteenveto päättäjille Y The Economics of Ecosystems and Biodiversity (TEEB) -hankkeen malliin perustuva synteesi Rahoittajat Pohjoismaiden

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.2007 Liikelahjat-messut t Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely Liikelahjat-messut 6.-7.9.2007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 242 Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Kansainvälistymisen haasteet henkilöstöjohdolle Marketta Helokunnas 13.3.2012

Kansainvälistymisen haasteet henkilöstöjohdolle Marketta Helokunnas 13.3.2012 Kansainvälistymisen haasteet henkilöstöjohdolle Marketta Helokunnas 13.3.2012 If on Pohjoismaiden johtava vahinkovakuuttaja, joka tarjoaa kattavaa vakuutusturvaa ja jolla on vahva edustus Euroopassa Maantieteellinen

Lisätiedot

HE 9/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia.

HE 9/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Opintotukea myönnettäessä sovellettavia vanhempien

Lisätiedot

Pienoisopas pohjoismaalaisille hotelli-, ravintola-, catering- ja turismialan (HRCT) rajatyöntekijöille tai työtä hakeville

Pienoisopas pohjoismaalaisille hotelli-, ravintola-, catering- ja turismialan (HRCT) rajatyöntekijöille tai työtä hakeville Pienoisopas pohjoismaalaisille hotelli-, ravintola-, catering- ja turismialan (HRCT) rajatyöntekijöille tai työtä hakeville 1 Pohjoismaissa HRCT-alalla on järjestäytyneitä työntekijöitä seuraavissa ammattiliitoissa,

Lisätiedot

Venäläiset kuluttajat Suomessa

Venäläiset kuluttajat Suomessa Venäläiset kuluttajat Suomessa - Pietarin alueen kuluttajakyselyn alueelliset tulokset Kesä-syyskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Venäläiset kuluttajat

Lisätiedot

AINEISTOPAKETIT (erityisesti e-julkaisut)

AINEISTOPAKETIT (erityisesti e-julkaisut) TALOUSTILANNE Nykyinen taloustilanne tekee vuoden 2011 hintaprojektion tekemisestä erityisen haastavaa. Taloudet sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa rämpivät edelleen, poikkeuksena kuitenkin Euroopassa

Lisätiedot

Sähkön tukkumarkkinan toimivuus Suomessa. Paikallisvoima ry:n vuosiseminaari 14.3.2012 TkT Iivo Vehviläinen Gaia Consul?ng Oy

Sähkön tukkumarkkinan toimivuus Suomessa. Paikallisvoima ry:n vuosiseminaari 14.3.2012 TkT Iivo Vehviläinen Gaia Consul?ng Oy Sähkön tukkumarkkinan toimivuus Suomessa Paikallisvoima ry:n vuosiseminaari 14.3.2012 TkT Iivo Vehviläinen Gaia Consul?ng Oy Tutki3u sähkömarkkinaa julkisen 6edon pohjalta Selvityksen tekijänä on riippumaton

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

Luomumarkkinoiden koko ja kasvunäkymät

Luomumarkkinoiden koko ja kasvunäkymät Luomumarkkinoiden koko ja kasvunäkymät Marja-Riitta Kottila Pro Luomu Pro Luomu ry luomualan toimijoiden yhteistyöjärjestö, jonka tehtävänä on edistää luomun kehitystä Suomessa perustettu keväällä 20 rahoitus

Lisätiedot

Leirintäalueella majoittuva seurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin reilu 180 euroa

Leirintäalueella majoittuva seurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin reilu 180 euroa 1 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa 6.7.2007 klo 11:00 Leirintäalueella majoittuva seurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin reilu 180 euroa Keskimääräinen seurue käyttää leirintäaluepaikkakunnilla

Lisätiedot

Ferratum Oyj:n Eurooppalainen Kesäbarometri 2015

Ferratum Oyj:n Eurooppalainen Kesäbarometri 2015 sivu 1 Ferratum Oyj:n Eurooppalainen Kesäbarometri 2015 Kesälomaan käytettävä kulutus suhteutettuna talouden tuloihin Kesäkulutus Euroopassa SUHTEELLINEN KULUTUS ERI MAISSA VIRO 60.2 % 17 % LATVIA BULGARIA

Lisätiedot

Työllisyysaste Pohjoismaissa

Työllisyysaste Pohjoismaissa BoF Online 2008 No. 8 Työllisyysaste Pohjoismaissa Seija Parviainen Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. Suomen Pankki Rahapolitiikka-

Lisätiedot

SISÄLLYS 1. Väestö ja väestöennusteet... 3 1.1 Hämeenlinnan väestötiheys vuoden 2014 lopussa... 3 1.2 Väestö ja peruspalveluiden sijainti... 4 1.4.

SISÄLLYS 1. Väestö ja väestöennusteet... 3 1.1 Hämeenlinnan väestötiheys vuoden 2014 lopussa... 3 1.2 Väestö ja peruspalveluiden sijainti... 4 1.4. SISÄLLYS 1. Väestö ja väestöennusteet... 3 1.1 Hämeenlinnan väestötiheys vuoden 2014 lopussa... 3 1.2 Väestö ja peruspalveluiden sijainti... 4 1.4.1 Väestön ikärakenne Hämeenlinna 2014 ja koko maa 2013

Lisätiedot

Tässä selvityksessä keskitytään ensisijassa Suomen tuloksiin. Selvityksen lopusta löytyy lyhyt vertailu muiden Pohjoismaiden välillä.

Tässä selvityksessä keskitytään ensisijassa Suomen tuloksiin. Selvityksen lopusta löytyy lyhyt vertailu muiden Pohjoismaiden välillä. Nordnet Säästöindeksi Lehdistötiedote 3.5.2012 Suomi ja Pohjoismaat, Q1 2012 Suomalaiset suhtautuvat varovaisen luottavaisesti pörssin kehitykseen. Nordnetin tekemässä selvityksessä niukka enemmistö suomalaisista

Lisätiedot