SUOSTRATEGIAN MERKITYS MAAKUNTAKAAVOITUKSELLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOSTRATEGIAN MERKITYS MAAKUNTAKAAVOITUKSELLE"

Transkriptio

1 Suoseuran seminaarissa Projektipäällikkö Ismo Karhu Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelma hanke

2 SOIDEN MAAKUNTAKAAVOITUKSEEN KOHDISTUU MONENTASOISIA HAASTEITA MRL 1 edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä MRL 9 tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet 2009 Maakuntakaavoituksessa on otettava huomioon turvetuotantoon soveltuvat suot ja sovitettava yhteen tuotanto- ja suojelutarpeet. Turpeenottoalueiksi varataan jo ojitettuja tai muuten luonnontilaltaan merkittävästi muuttuneita soita N.N. sekä M.M. asiakumppaneineen vaativat xxxx turvetuotantoalueen merkintää poistettavaksi maakuntakaavasta Päätös on perustuslain hengen vastainen, sillä vielä luonnontilassa oleva xxxsuo on alueen paras hillasuo ja suolla pesivät monet suolintulajit.

3 Tietopaketti Strategia sisältää hyvän tietopaketin maamme suoluonnosta, sen tilasta ja käyttötavoista Ekosysteemipalvelujen käyttäminen lähtökohtana soveltuu suoluontoon Strategia sisältää soita koskevan tilinpidon kehittämisen sekä tutkimustoiminnan vahvistamisen toimenpiteitä Alueellinen tarkastelu paransi tiedon käytettävyyttä maakuntaliittojen kannalta => Strategia palvelee maakuntakaavoituksessa hyödynnettävänä ylätason selvityksenä

4 Kansalliset linjaukset soiden käytöstä Kaavoitustyössä yleensä tehdään tavoitteisto. Strategian linjaukset helpottavat soita koskevan tavoitteiston asettamista maakunnissa.

5 Luonnontilaisuusasteikko käytännön suunnittelutyökalu Asteikon avulla voidaan VAT-tavoitetta toteuttaa jäsentyneesti: Mitä ymmärretään suolla yleispiirteisessä suunnittelussa? Mitä ymmärretään merkittävästi muuttuneella suolla? Seudullisen tilanteen huomioon ottaminen yleisessä luontoarvossa myönteinen asia

6 Maakuntakaavoituksen merkityksen ja ohjausvaikutuksen vahvistaminen soita koskevassa suunnittelussa A. Kaavoitustyön laadullinen parantaminen ja ennakoitavuus lupamenettelyssä: - Turvetuotantoalueet maakuntakaavoituksessa ohje - Alueellisten vesienhoitosuunnitelmien huomioon ottaminen - Luokituksen käyttöön otto, suokokonaisuuksien rajaus ja esiluokittelu paikkatietojen avulla B. Maakuntakaavan aseman vahvistaminen ympäristönsuojelulaissa

7 Haasteita Strategiaa vastaava (ekosysteemipalvelut, kaikki käyttömuodot) lähestymistapa johtaa laajaalaiseen tarkasteluun myös maakuntakaavoituksessa P-P:lla soiden käyttö käsitellään hankkeena, jonka tulokset siirtyvät samanaikaiseen kaavoitukseen sekä muille Resursseja tarvitaan joka tapauksessa. P-P:lla hankerahoituslähteenä YM:n, MMM:n, TEM:n ja ELYjen panokset jatkossa? Luokitus ja erityisten luontoarvojen käsittely tulevat aiheuttamaan alkuun päänvaivaa. PPL:n hanke voi osaltaan toimia testialustana tässä. Erityisten luontoarvojen käsittelystä tarvitaan periaatteet ennen kesää!

8 Paikkatiedoista apua suosuunnittelussa

9 P-P:n soilla on monet kasvot

10 Virallistumisaskel P-P:lta P-P:n maakuntahallitus hyväksyi maanantaina suostrategian linjaukset sovellettavaksi Pohjois-Pohjanmaan liiton käynnissä olevassa suo-ohjelmahankkeessa ja maakuntakaavoituksessa.

SOIDEN KÄYTÖN JA SUOJELUN YHTEENSOVITTAMINEN MAAKUNNASSA

SOIDEN KÄYTÖN JA SUOJELUN YHTEENSOVITTAMINEN MAAKUNNASSA SOIDEN KÄYTÖN JA SUOJELUN YHTEENSOVITTAMINEN MAAKUNNASSA Kommenttipuheenvuoro soidensuojelun täydennysohjelman aloitusseminaarissa 29.1. 2013 Projektipäällikkö Ismo Karhu Ismo Karhu 29.1.2013 Soiden käytön

Lisätiedot

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Etelä-Pohjanmaan vaihemaakuntakaava III Markus Erkkilä 11/2014 Esityksen sisältö Maakuntakaavoitus yleisesti Maakuntakaavatilanne Etelä Pohjanmaalla

Lisätiedot

Suoseuran esitelmätilaisuus

Suoseuran esitelmätilaisuus SUOT KAAVOITUKSESSA Suoseuran esitelmätilaisuus 7.4.2016 Erityisasiantuntija Ismo Karhu, Pohjois-Pohjanmaan liitto Ismo Karhu 7.4.-16 Mitä kaavoitus on? Kunnallista suunnittelua, jolla järjestetään alueiden

Lisätiedot

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3. Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Suostrategian lähtökohdat, keskeiset tavoitteet ja merkitys soidenkäytössä (ympäristöhallinnon kannalta)

Suostrategian lähtökohdat, keskeiset tavoitteet ja merkitys soidenkäytössä (ympäristöhallinnon kannalta) Suostrategian lähtökohdat, keskeiset tavoitteet ja merkitys soidenkäytössä (ympäristöhallinnon kannalta) Suoseura 23.3.2011 Pekka Salminen Ympäristöministeriö 1 Suostrategian valmistelun lähtökohdat Soiden

Lisätiedot

MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu

MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu Soidensuojelutyöryhmän loppuseminaari 17.12.2015 MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu Ympäristöpäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan liitto Soidensuojelu asettuu aika hyvin kaavoituksen

Lisätiedot

Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen. Eero Kaakinen

Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen. Eero Kaakinen Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen Eero Kaakinen 23.3.2011 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 23.3.2011 1 Soiden luonnontilaisuuden

Lisätiedot

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Keuruu

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Keuruu 19.4.2012 Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Keuruu 18.4.2012 1 MAAKUNTAKAAVOITUSTILANNE Keski-Suomen maakuntakaava - kokonaismaakuntakaava Vahvistus 14.4.2009, lainvoima

Lisätiedot

Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa

Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM/LYMO Suo, luonto ja turve yleisöseminaari 24.5.2016 Etelä-Pohjanmaan liitto, Seinäjoki Soidensuojelutyöryhmän ehdotus SSTE

Lisätiedot

SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA

SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA Jussi Rämet Suunnittelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaa on suomaakunta suot aina osa maakunnan kehittämistä Esityksen

Lisätiedot

Strategian vaikutuksista GTK:n suotutkimuksiin

Strategian vaikutuksista GTK:n suotutkimuksiin Strategian vaikutuksista GTK:n suotutkimuksiin Suoseura, Säätytalo 23. 03. 2011 Esitelmän sisältö : GTK:n turvevarojen kartoitus GTK suo- ja turvemaastrategian hankkeissa Esimerkkejä soiden rajaamis- ja

Lisätiedot

Turvetuotantoon potentiaalisesti soveltuvien, luonnontilaisuudeltaan luokkaan 2 kuuluvien, suoalueiden luonnonarvot

Turvetuotantoon potentiaalisesti soveltuvien, luonnontilaisuudeltaan luokkaan 2 kuuluvien, suoalueiden luonnonarvot 18.9.2012 1 (6) Turvetuotantoon potentiaalisesti soveltuvien, luonnontilaisuudeltaan luokkaan 2 kuuluvien, suoalueiden luonnonarvot Taustaa Valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä

Lisätiedot

Lausunto "Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa" oppaan luonnoksesta

Lausunto Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa oppaan luonnoksesta Ympäristöministeriölle Lausunto "Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa" oppaan luonnoksesta Pyydettynä lausuntonaan Pohjois-Savon maakuntahallitus toteaa opasluonnoksesta sen sisällön mukaisessa järjestyksessä

Lisätiedot

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia turvealan kannalta

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia turvealan kannalta Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia turvealan kannalta Suoseuran seminaari suo- ja turvemaiden strategiasta Säätytalolla 23.3.2011 Hannu Salo, Turveteollisuusliitto ry Turve-energiaa tarvitaan Strategia

Lisätiedot

Uusi ympäristönsuojelulaki ja bioenergia - turvetuotannon jännitteet Anne Kumpula ympäristöoikeuden professori

Uusi ympäristönsuojelulaki ja bioenergia - turvetuotannon jännitteet Anne Kumpula ympäristöoikeuden professori Uusi ympäristönsuojelulaki ja bioenergia - turvetuotannon jännitteet 11.4.2014 Anne Kumpula ympäristöoikeuden professori Teemat üsuopolitiikat üturvetuotannon jännitteet ühe uudeksi ympäristönsuojelulaiksi

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan suoluonto -kysely. Etelä-Pohjanmaan liitto 2016

Etelä-Pohjanmaan suoluonto -kysely. Etelä-Pohjanmaan liitto 2016 Etelä-Pohjanmaan suoluonto -kysely Etelä-Pohjanmaan liitto 2016 ETELÄ-POHJANMAAN LIITTO Etelä-Pohjanmaan suoluonto -kysely 2016 ISBN 978-951-766-333-5 (nide) ISBN 978-951-766-334-2 (pdf) ISSN 1239-0607

Lisätiedot

Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta. Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi

Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta. Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Soidensuojelun täydennysohjelma SSTO alun perin Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Kansallisen lainsäädännön puutteita direktiivien toimeenpanossa

Kansallisen lainsäädännön puutteita direktiivien toimeenpanossa Liite 12 Kansallisen lainsäädännön puutteita direktiivien toimeenpanossa Lisäselvitys kanteluun Suomen tasavaltaa vastaan EU:n luontodirektiivin rikkomisesta soiden luontotyyppien suojelun laiminlyönneillä

Lisätiedot

Metsätaloudellisesti kannattamattomat ojitetut suot - turvetuottajan näkökulma

Metsätaloudellisesti kannattamattomat ojitetut suot - turvetuottajan näkökulma Suoseuran kevätseminaari 2014 Metsätaloudellisesti kannattamattomat ojitetut suot - turvetuottajan näkökulma Juha Ovaskainen Soiden ojitustilanne Suomen suopinta-alasta yli puolet ojitettua (n. 4,8 milj.

Lisätiedot

Riittääkö soita? kommenttipuheenvuoro. Risto Sulkava, FT, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto

Riittääkö soita? kommenttipuheenvuoro. Risto Sulkava, FT, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto Riittääkö soita? kommenttipuheenvuoro Risto Sulkava, FT, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto Taustalla: Lempaatsuon lettorämettä (CR). Rajauksesta riippuen luonnontilaisuusluokan 2 tai 3 suo. Alueella

Lisätiedot

Suosta on moneksi SUO, LUONTO JA TURVE - NÄKÖKULMIA MAAKUNTAKAAVAAN Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaava

Suosta on moneksi SUO, LUONTO JA TURVE - NÄKÖKULMIA MAAKUNTAKAAVAAN Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaava Suosta on moneksi Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaava SUO, LUONTO JA TURVE - NÄKÖKULMIA MAAKUNTAKAAVAAN 24.5.2016 Laatija: Mari Väänänen, Antti Saartenoja Suota on piisannut moneen käyttöön Suota (metsätieteellinen

Lisätiedot

SUOMETSÄTALOUS SOIDEN JA TURVEMAIDEN STRATEGIAESITYKSESSÄ

SUOMETSÄTALOUS SOIDEN JA TURVEMAIDEN STRATEGIAESITYKSESSÄ SUOMETSÄTALOUS SOIDEN JA TURVEMAIDEN STRATEGIAESITYKSESSÄ Jukka Laine Metla Strategian yleinen tavoite Soiden ja turvemaiden kansallisen strategian tavoitteena on luoda yhteinen, ajantasainen näkemys soiden

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017

Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017 Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017 Etelä-Pohjanmaan liitto 2017 1 Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017 ISBN 978-951-766-349-6 (nide) ISBN 978-951-766-350-2

Lisätiedot

VN:n periaatepäätös soista ja turvemaista (30.8.2012) - seuranta 2014

VN:n periaatepäätös soista ja turvemaista (30.8.2012) - seuranta 2014 VN:n periaatepäätös soista ja turvemaista (30.8.2012) - seuranta 2014 Jaana Kaipainen, MMM 18.3.2015 1 Seurannan tausta MMM, YM ja TEM vastaavat periaatepäätöksen toimeenpanosta hallinnonalallaan & vastaavat

Lisätiedot

Näkökulmia soidensuojelun täydennysohjelmaan

Näkökulmia soidensuojelun täydennysohjelmaan Näkökulmia soidensuojelun täydennysohjelmaan Soidensuojelutyöryhmän kokous 19.11.2013 Hannu Salo aluepäällikkö, MH Soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun strategian sekä VnP:n

Lisätiedot

Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi Kestävä suometsätalous

Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi Kestävä suometsätalous Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi Kestävä suometsätalous Hannu Niemelä Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio hannu.niemela@tapio.fi Suoseuran

Lisätiedot

Älyäkkönääenergiaa 11.-12.11.-13; energiaa biomassoista

Älyäkkönääenergiaa 11.-12.11.-13; energiaa biomassoista Älyäkkönääenergiaa 11.-12.11.-13; energiaa biomassoista Maakuntakaavalla tehoa turvetuotantoon mitä uutta suo- ohjelma toi? Projektipäällikkö Ismo Karhu, Pohjois-Pohjanmaan liitto SOIDEN KÄYTÖSSÄ LAAJA

Lisätiedot

Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab

Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab Vastaselitys Vaasan Hallinto-oikeus PL 204 65101 VAASA Viite: VHO 28.9.2015, lähete 5401/15 Dnro 00714/15/5115 Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab Oy Ahlholmens Kraft Ab:n vastineen johdosta

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös ( ) soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta

Valtioneuvoston periaatepäätös ( ) soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta Valtioneuvoston periaatepäätös (30.8.2012) soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta Jaana Kaipainen maa- ja metsätalousministeriö 28.11.2012 1 Soiden ja turvemaiden käyttö

Lisätiedot

Soidensuojelun täydennys- ohjelma. kestävää käy5öä. Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari 21.1.2014

Soidensuojelun täydennys- ohjelma. kestävää käy5öä. Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari 21.1.2014 Soidensuojelun täydennys- ohjelma osana soiden kestävää käy5öä Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari 21.1.2014 Valtakunnallisia arvioita suoluonnon /lasta Kaikkien luontodirekdivin

Lisätiedot

Energiaturpeen käyttö GTK:n turvetutkimukset 70 vuotta seminaari Esa Lindholm, Bioenergia ry, 28.11.2012

Energiaturpeen käyttö GTK:n turvetutkimukset 70 vuotta seminaari Esa Lindholm, Bioenergia ry, 28.11.2012 Energiaturpeen käyttö GTK:n turvetutkimukset 70 vuotta seminaari Esa Lindholm, Bioenergia ry, 28.11.2012 Energiaturpeen käyttäjistä Kysyntä ja tarjonta Tulevaisuus Energiaturpeen käyttäjistä Turpeen energiakäyttö

Lisätiedot

Turvetuotanto maakuntakaavoituksessa

Turvetuotanto maakuntakaavoituksessa Turvetuotanto maakuntakaavoituksessa Suo, luonto ja turve näkökulmia maakuntakaavaan Etelä-Pohjanmaan liitto Leena Ruokanen, Lapin ELY-keskus 25.5.2016 Tarkoitus löytää maakuntakaavoituksessa yhteen sovitettu

Lisätiedot

Katsaus soidensuojelun ja -käytön nykytilaan. Hanne Lohilahti, YM Ristiriitojen suo tutkimuksesta tukevaa pohjaa? SYKE, Helsinki 1.12.

Katsaus soidensuojelun ja -käytön nykytilaan. Hanne Lohilahti, YM Ristiriitojen suo tutkimuksesta tukevaa pohjaa? SYKE, Helsinki 1.12. Katsaus soidensuojelun ja -käytön nykytilaan Hanne Lohilahti, YM Ristiriitojen suo tutkimuksesta tukevaa pohjaa? SYKE, Helsinki 1.12.2017 Suomen soiden ja turvemaiden kestävä käyttö ja suojelu Ehdotus

Lisätiedot

Soiden luonnontilaisuusluokitus

Soiden luonnontilaisuusluokitus Soiden luonnontilaisuusluokitus YSA 44 :n 3 kohdan tulkinta 7.2.2017 Olli Autio Etelä-Pohjanmaa ELY-keskus Yleistä Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 33200 Tampere 7.2.2013 pirkanmaa@sll.fi p.

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 33200 Tampere 7.2.2013 pirkanmaa@sll.fi p. Suomen luonnonsuojeluliiton VALITUS Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 33200 Tampere 7.2.2013 pirkanmaa@sll.fi p. 040 515 4557 Korkein hallinto-oikeus PL 180 00101 HELSINKI korkein.hallinto-oikeus@oikeus.fi

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Energia ja luonnonvarat

Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Energia ja luonnonvarat Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Energia ja luonnonvarat Maakuntakaavafoorumi Vanha kirjastotalo, Tampere, 19.3.2015 MAAKUNTAKAAVA Maakuntakaavaluonnos Valmisteluvaiheen kuuleminen Nähtävilläoloaika

Lisätiedot

Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVASEMINAARI

Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVASEMINAARI 2.3.2012 Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVASEMINAARI 2.3.2012 1 LÄHTÖKOHTIA Maakuntasuunnitelma Keski-Suomen ilmastostrategia Bioenergiasta elinvoimaa -klusteri Maankäyttö- ja rakennuslaki / Valtakunnalliset

Lisätiedot

Jarmo Koskinen Olli Ristaniemi Reima Välivaara. 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima

Jarmo Koskinen Olli Ristaniemi Reima Välivaara. 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima Jarmo Koskinen Olli Ristaniemi Reima Välivaara 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima 1 KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT Keski-Suomen maakuntakaava - kokonaismaakuntakaava Vahvistus 14.4.2009,

Lisätiedot

Kiviaineshuolto kaavoituksessa

Kiviaineshuolto kaavoituksessa Kiviaineshuolto kaavoituksessa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Esityksen sisältö Kaavahierarkia ja VAT Maakuntakaavan rooli ja Pirkanmaan maakuntakaava Yleiskaavoitus Eri kaavatasojen

Lisätiedot

SOIDENSUOJELUTYÖRYHMÄ 2/2012 Projektipäällikkö Ismo Karhu Soiden käytön suunnittelu ja aineistot - Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelma

SOIDENSUOJELUTYÖRYHMÄ 2/2012 Projektipäällikkö Ismo Karhu Soiden käytön suunnittelu ja aineistot - Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelma SOIDENSUOJELUTYÖRYHMÄ 2/2012 Projektipäällikkö Ismo Karhu Soiden käytön suunnittelu ja aineistot - Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelma hankkeessa 2010-> - Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan

Lisätiedot

Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVAEHDOTUS. Kuntakierros

Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVAEHDOTUS. Kuntakierros 5.6.2012 Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVAEHDOTUS Kuntakierros 1 MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KAAVOITUSJÄRJESTELMÄ Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet - Valtio-neuvosto hyväksyy MAAKUNTAKAAVA

Lisätiedot

Maakuntakaavoitus ja maankäytön mahdollisuudet

Maakuntakaavoitus ja maankäytön mahdollisuudet Maakuntakaavoitus ja maankäytön mahdollisuudet Ainespuun puskurivarastoilla ja metsäenergian terminaaleilla tehoa puunhankintaan 12.12.2014 Antti Saartenoja Maakuntakaavoitus pähkinänkuoressa Yleispiirteinen

Lisätiedot

Muutoksenhaku Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavan turpeenottoaluevarauksista. Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry.

Muutoksenhaku Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavan turpeenottoaluevarauksista. Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry. 11.7.2015 YMPÄRISTÖMINISTERIÖLLE Muutoksenhaku Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavan turpeenottoaluevarauksista VALITTAJA Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry., Helsinki PROSESSIOSOITE VAATIMUKSET

Lisätiedot

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Valmisteluvaihe. Seudulliset yleisötilaisuudet

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Valmisteluvaihe. Seudulliset yleisötilaisuudet Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Valmisteluvaihe Seudulliset yleisötilaisuudet KAAVOITUSMENETTELY MAAKUNTAKAAVA (MRL 19 Maakunnan liiton tehtävät, MRL 25 Maakunnan suunnittelun tehtävät, MRL 26 Maakunnan

Lisätiedot

Monipuoliset metsänhoitomenetelmät käyttöön suometsissä Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö

Monipuoliset metsänhoitomenetelmät käyttöön suometsissä Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Monipuoliset metsänhoitomenetelmät käyttöön suometsissä 26.4.2017 Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Metsäojitettujen soiden osuus kokonaismaa-alasta Suometsien aluetaloudellinen ja tilakohtainen

Lisätiedot

Näkökulmia suo- ja turvemaiden strategiaan

Näkökulmia suo- ja turvemaiden strategiaan Näkökulmia suo- ja turvemaiden strategiaan Suoseuran kevätkokousseminaari Helsinki 23.3.2011 Ylitarkastaja Aimo Aalto Työryhmän tehtävänä oli Laatia ehdotus kansalliseksi suo- ja turvemaiden strategiaksi

Lisätiedot

Turvehankkeisiin vaikuttaminen

Turvehankkeisiin vaikuttaminen Turvehankkeisiin vaikuttaminen Suokoulutuspäivä 28.5.2011 Seinäjoki, Veneskoski aluepäällikkö Merja Ylönen Turpeenotto on luvanvaraista - turvetuotanto ja siihen liittyvä ojitus vaativat ympäristöluvan

Lisätiedot

MAL ja maakuntakaavoitus. Merja Vikman-Kanerva

MAL ja maakuntakaavoitus. Merja Vikman-Kanerva MAL ja maakuntakaavoitus Merja Vikman-Kanerva 16.9.2015 Maakuntakaavojen ja yhteisten yleiskaavojen vahvistamisesta luovutaan Vahvistusmenettelyä koskevat säännökset kumotaan YM:n rooli muuttuu valvontatehtävän

Lisätiedot

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima Reima Välivaara 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima Maakuntavaltuustoseminaari 5.10.2012 1 KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT Keski-Suomen maakuntakaava - kokonaismaakuntakaava Vahvistus

Lisätiedot

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö Strategiatyön taustaa Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava: turvetuotantovarausten

Lisätiedot

Suomen turvevarat ja niiden käyttö kansallisen suostrategian mukaisesti

Suomen turvevarat ja niiden käyttö kansallisen suostrategian mukaisesti Suomen turvevarat ja niiden käyttö kansallisen suostrategian mukaisesti Samu Valpola Geologian tutkimuskeskus Länsi-Suomen yksikkö Kokkola 18.6.2012 1 GTK:n perustehtävä Kartoittaa ja tutkii maankamaraa,

Lisätiedot

Otsikko Arial Black 24pt sininen. Suoluonnon tila

Otsikko Arial Black 24pt sininen. Suoluonnon tila Otsikko Arial Black 24pt sininen Ensimmäinen taso toinen taso kolmas taso Suoluonnon tila Aira Kokko, Suomen ympäristökeskus Suoseuran kevätseminaari, 18.3.2015 1 Boreaalinen alue Luontodirektiivin suoluontotyyppien

Lisätiedot

MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ JA KESKI-SUOMEN LIITON TEHTÄVÄT

MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ JA KESKI-SUOMEN LIITON TEHTÄVÄT 6.3.2013 Hannu Korhonen MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ JA KESKI-SUOMEN LIITON TEHTÄVÄT Yhteisen kehittämistahdon muodostaja Strateginen suunnittelija ja kehittäjä Aktiivinen edunvalvoja 1 TOIMINNAN

Lisätiedot

Soiden ja turvemaiden kansallinen strategia vieläkö turvetta saa käyttää Suomessa?

Soiden ja turvemaiden kansallinen strategia vieläkö turvetta saa käyttää Suomessa? Soiden ja turvemaiden kansallinen strategia vieläkö turvetta saa käyttää Suomessa? Energiateollisuuden ympäristöntutkimusseminaari Veikko Marttila 20.1.2011 1 Työryhmän tehtävät Laatia ehdotus soiden ja

Lisätiedot

Geologian tutkimuskeskuksen valtakunnallisen turvetutkimuksen tuottamat aineistot. Soidensuojelutyöryhmän kokous

Geologian tutkimuskeskuksen valtakunnallisen turvetutkimuksen tuottamat aineistot. Soidensuojelutyöryhmän kokous Geologian tutkimuskeskuksen valtakunnallisen turvetutkimuksen tuottamat aineistot Soidensuojelutyöryhmän kokous 19.12.2012 Asta Harju 1 GTK:n systemaattinen turvevarojen kartoitus GTK kartoittaa vuosittain

Lisätiedot

Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa - seminaari

Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa - seminaari Pohjois-Savon Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa - seminaari maakuntakaava 2040 Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa seminaari 15.1.2019 15.1.2019

Lisätiedot

TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö. Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö

TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö. Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö 15.4.2015 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET VNp 30.11.2000, tarkistetut tavoitteet voimaan 1.3.2009 Osa maankäyttö-

Lisätiedot

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala Rakennusten sujuva suojeleminen Museoviraston tehtävät kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. vastaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön,

Lisätiedot

POHJOISET SUURHANKKEET JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SYMPOSIUM 26-27.11.2013

POHJOISET SUURHANKKEET JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SYMPOSIUM 26-27.11.2013 POHJOISET SUURHANKKEET JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SYMPOSIUM 26-27.11.2013 2. keynote: Monitavoitearviointi turvetuotannon vesiensuojelussa maakunnallinen näkökulma suunnittelutyökaluihin Ympäristöpäällikkö

Lisätiedot

Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaava. Lähtökohtia kaavan laadinnalle

Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaava. Lähtökohtia kaavan laadinnalle Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaava Lähtökohtia kaavan laadinnalle Taustaa Etelä-Savon maakuntakaava ollut voimassa 4.10.2010 alkaen Liitto seuraa kaavan ajantasaisuutta ja tekee vuosittain seurantaraportin,

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

Suoluonto ennen ja nyt. Rauno Ruuhijärvi Professori emeritus Luontotyyppien uhanalaisuus

Suoluonto ennen ja nyt. Rauno Ruuhijärvi Professori emeritus Luontotyyppien uhanalaisuus Suoluonto ennen ja nyt Rauno Ruuhijärvi Professori emeritus Luontotyyppien uhanalaisuus 2018 18.12.2018 Soiden luokitus Suotyypit Suoyhdistymätyypit Suosysteemit Kehityssarjat Suomaisemat Suokasvillisuusvyöhykkeet

Lisätiedot

Suostrategian toteutus, kommentteja

Suostrategian toteutus, kommentteja Suostrategian toteutus, kommentteja Markus Nissinen Ympäristöasiantuntija MTK metsälinja Riittääkö suot? Suoseuran kevätseminaari 18.3.2015 MTK:n uusi metsäedunvalvonta 2-portainen edunvalvontaorganisaatio

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta. Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM

Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta. Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM 2 HE laiksi uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (VN 16.9.2010) Tuulivoimatuotannolle syöttötariffi

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

Metsäpolitikkafoorumi

Metsäpolitikkafoorumi Metsäpolitikkafoorumi 17.4.219 Suometsien puuvarat Inventoinnit ja skenaariot Henry Schneider Risto Päivinen Soiden pinta-ala vähentynyt 1 % 196-luvulta 12 8 6 4 2 Ojitetut kankaat Suot - Kaikkiaan Soita

Lisätiedot

Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen

Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen Ympäristöterveys kaavoituksessa 6.2.2018 Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen, alueidenkäyttöryhmän päällikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykyinen kaavajärjestelmä Suunnittelujärjestelmän

Lisätiedot

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakuntakaavat merialueilla VELMU-seminaari 15.4.2010 Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakunnan liiton tehtävät Lakisääteinen kuntayhtymä Alueiden kehittämisviranomainen ja maakunnan

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Soidensuojelun täydennystarpeet. Aulikki Alanen, ympäristöministeriö Suot Suomen luonnossa ja taloudessa, GTK:n juhlaseminaari 28.11.

Soidensuojelun täydennystarpeet. Aulikki Alanen, ympäristöministeriö Suot Suomen luonnossa ja taloudessa, GTK:n juhlaseminaari 28.11. Soidensuojelun täydennystarpeet Aulikki Alanen, ympäristöministeriö Suot Suomen luonnossa ja taloudessa, GTK:n juhlaseminaari 28.11. 2012 Suoluonnon tilan heikentymisen syyt Metsäojitus Pellonraivaus Muita

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

Mitä pitäisi tehdä metsänkasvatuskelvottomille ojitetuille soille? Miia Parviainen, Metsäntutkimuslaitos Turvepäivä

Mitä pitäisi tehdä metsänkasvatuskelvottomille ojitetuille soille? Miia Parviainen, Metsäntutkimuslaitos Turvepäivä Mitä pitäisi tehdä metsänkasvatuskelvottomille ojitetuille soille? Miia Parviainen, Metsäntutkimuslaitos Turvepäivä 27.10.2014 Hankkeen tausta Yli puolet soista ojitettu Lähes viidennes (noin 0.8 miljoonaa

Lisätiedot

Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava. Turvetuotanto. Kaavaselostus. Teemme muutosta yhdessä

Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava. Turvetuotanto. Kaavaselostus. Teemme muutosta yhdessä Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava Turvetuotanto Kaavaselostus Teemme muutosta yhdessä Pirkanmaan liitto 2013 ISBN 978-951-590-292-4 Kansikuvat Vapo Oy Kuvat Vapo Oy, Pirkanmaan liitto Pohjakartat Maanmittauslaitos

Lisätiedot

Henkilö 7 Turvetuotanto; Merikarvia

Henkilö 7 Turvetuotanto; Merikarvia 1. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 valmisteluvaiheen aineisto nähtävillä MRL:n 62 mukaan 1.2.-3.3.2017. TURVETUOTANTO / annetut lausunnot ja mielipiteet sekä niihin laaditut vastineet Lyhenne lausunnon

Lisätiedot

Kulttuuriympäristö. jokaisen oma ja kaikkien yhteinen

Kulttuuriympäristö. jokaisen oma ja kaikkien yhteinen Kulttuuriympäristö jokaisen oma ja kaikkien yhteinen Tästä lähdettiin liikkeelle Toimijoiden välinen yhteistyö satunnaista Ei säännöllisiä kokoontumisia Puheväleissä, mutta kenen kanssa? Vuorovaikutus

Lisätiedot

Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla

Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla Kielellisten palvelujen toimikunta Uudenmaan liitto 8.12.2017 Heli Vauhkonen Aluesuunnittelun vastuualue Tehtävät Maankäyttö, maakuntakaava,

Lisätiedot

Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT. ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto

Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT. ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto 2 VESI MAAKUNTAKAAVASSA Seuraavassa lyhyesti: Maakuntakaavasta

Lisätiedot

Pirkanmaan ympäristöohjelma Teema: Ympäristövastuullinen elinkeinotoiminta

Pirkanmaan ympäristöohjelma Teema: Ympäristövastuullinen elinkeinotoiminta Pirkanmaan ympäristöohjelma Teema: Ympäristövastuullinen elinkeinotoiminta Neljä strategista tavoitetta vuoteen 2030 Toimenpiteet asetettu vuosille 2011-2016 Ympäristövastuullinen elinkeinotoiminta Strategiset

Lisätiedot

Yleiskatsaus Suomen soiden määrään ja riittävyyteen

Yleiskatsaus Suomen soiden määrään ja riittävyyteen Yleiskatsaus Suomen soiden määrään ja riittävyyteen Suoseura 18.3.2015 Säätytalo Esityksen sisältö: Yleiskatsaus soiden/turvemaiden maankäyttöön ja maankäyttöpaineisiin Soidensuojelu Ennallistaminen Maakuntakaavoitus

Lisätiedot

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen Markus Erkkilä 14.10.2016 Esityksen sisältö Kaavajärjestelmä (MRL, valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakuntakaava,

Lisätiedot

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 14 sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2019 Seitap Oy

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua

Lisätiedot

Tilaisuuden tarkoitus ja esitykseni lähtökohtia

Tilaisuuden tarkoitus ja esitykseni lähtökohtia Tilaisuuden tarkoitus ja esitykseni lähtökohtia 1. Auttaa aktiivisesti EP:n liittoa vaihemaakuntakaavan laadinnassa ja maakuntasuunnittelussa - välittää tietoa, osallistaa ja sitouttaa 2. Vähentää keinotekoista

Lisätiedot

kokonaisuudistuksessa Turpeenoton vesistövaikutukset 17.3.2012 Johtava asiantuntija Ilpo Kuronen

kokonaisuudistuksessa Turpeenoton vesistövaikutukset 17.3.2012 Johtava asiantuntija Ilpo Kuronen Turpeenoton luonto- ja vesistövaikutukset ympäristönsuojelulain kokonaisuudistuksessa Turpeenoton vesistövaikutukset 17.3.2012 Johtava asiantuntija Ilpo Kuronen Ympäristönsuojelulain, -asetuksen ja eräiden

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS

KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS 9.1.2013 REIMA VÄLIVAARA KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS Soidensuojelutyöryhmän kokous 3/2012 1 KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS 3. vaihemaakuntakaavan (turvetuotanto, suoluonto, tuulivoima) taustaselvitys; Turva-hanke

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi Suomen luonnonsuojeluliiton MUISTUTUS Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. pily@pily.fi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Viite: Dnro

Lisätiedot

Metsien monikäyttöä tukevat työkalut

Metsien monikäyttöä tukevat työkalut Metsien monikäyttöä tukevat työkalut Anne Tolvanen Metsäareena 9.10.2018 Esityksen rakenne Luonnonvarojen käyttöön liittyvät ristiriitaiset tavoitteet Ekosysteemipalvelu-lähestymistapa Tutkimuksen keinot

Lisätiedot

SUOT, TURVETUOTANTO JA SOIDENSUOJELU POHJANMAALLA 2011

SUOT, TURVETUOTANTO JA SOIDENSUOJELU POHJANMAALLA 2011 SUOT, TURVETUOTANTO JA SOIDENSUOJELU POHJANMAALLA 2011 Kaulalamminneva, Kuortane / Lapua Keski-Pohjanmaan suojelusoita Perhossa Kauhajoen Nummijärvi oli 1970 -luvulla Suupohjan helmi, kirkasvetinen ja

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 3.3.2017 Taltionumero 913 Diaarinumerot 4143/1/15 4167/1/15 4184/1/15 4185/1/15 4198/1/15 3476/1/15 Lyhyt ratkaisuseloste 1 (50) Asia Valittajat Hakijat Maakuntakaavan

Lisätiedot

Turvetuotannossa olevat tai turvetuotantoon soveltuvat alueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2,

Turvetuotannossa olevat tai turvetuotantoon soveltuvat alueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Turvetuotannossa olevat tai turvetuotantoon soveltuvat alueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 1.2.2018, yleisötilaisuus, Pori 14.10.2016 1 Satakunnan

Lisätiedot

Satakunnan vaihemaakuntakaava

Satakunnan vaihemaakuntakaava Satakunnan maakuntakaavoituksen tilannekatsaus Satakunnan aluesuunnittelun yhteistyöryhmä Kokemäellä 25.8.2011 Maakunta-arkkitehti Sirkka Lehto Satakuntaliitto Satakunnan maakuntakaavan vahvistettavat

Lisätiedot

KaSuKat-hankkeen esittely

KaSuKat-hankkeen esittely KaSuKat-hankkeen esittely KAIVOSTOIMINNAN HAASTEET ITÄ-SUOMESSA Outokumpu 17.2.2010 Leena Soudunsaari tohtorikoulutettava, arkkitehti safa KaSuKat Kasvun ja supistumisen ohjauskeinot ja elinympäristön

Lisätiedot

Turvetuotannossa olevat tai turvetuotantoon soveltuvat alueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2,

Turvetuotannossa olevat tai turvetuotantoon soveltuvat alueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Turvetuotannossa olevat tai turvetuotantoon soveltuvat alueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 14.2.2018, yleisötilaisuus, Eura 14.10.2016 1 Satakunnan

Lisätiedot

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.

Lisätiedot

KAINUUN KAUPAN VAIHEMAA- KUNTAKAAVA

KAINUUN KAUPAN VAIHEMAA- KUNTAKAAVA KAINUUN KAUPAN VAIHEMAA- KUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja - määräykset, luonnos 24.3.2014 Julkaisija: Kainuun Liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 6155 41 / vaihde Faksi: 08 6155 4260 kirjaamo@kainuu.fi

Lisätiedot