Kansallisen lainsäädännön puutteita direktiivien toimeenpanossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansallisen lainsäädännön puutteita direktiivien toimeenpanossa"

Transkriptio

1 Liite 12 Kansallisen lainsäädännön puutteita direktiivien toimeenpanossa Lisäselvitys kanteluun Suomen tasavaltaa vastaan EU:n luontodirektiivin rikkomisesta soiden luontotyyppien suojelun laiminlyönneillä Ympäristönsuojelulaki (86/2000) Turpeenotto on yhdessä metsien ja soiden kunnostusojituksen kanssa nykyään merkittävin suoluontoa uhkaava toiminto Etelä-Suomessa. Turpeenottoa säädellään lähes ainoastaan ympäristönsuojelulain avulla. Turpeenotto ja siihen liittyvä ojitus on luvanvaraista, jos nostoalue on yli 10 hehtaaria. Luvanantoa säätelee ympäristönsuojelulaki. Ympäristönsuojelulain (42 ) mukaan luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta aiheudu erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista. Pykälää ei käytetä turpeenoton lupaharkinnassa ellei alueella ole ollut luontodirektiivin liitteen IV(a) lajia kuten viitasammakkoa tai kotimaisella luonnonsuojelulailla erityisesti suojeltua lajia (esimerkiksi muuttohaukka). Ympäristönsuojelulaki säätelee päästöjä koska vaatimuksen on tulkittu tarkoittavan vain päästön eikä toiminnan kuten turpeenoton kohdealuetta. Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) tulkinnan mukaan turpeennoston pilaavat vaikutukset eivät kohdistu noston piiriin joutuvalle suolle, vaan sen ulkopuolelle, pääosin kuormituksena alapuoliseen vesistöön tai melu- ja pölyhaittana lähiasutukselle. Tämä käy ilmi esimerkiksi KHO päätöksistä /2170 (liite 16), KHO:2005:27 (liite 17) ja /T29 (liite 18). Esimerkiksi KHO:n päätöksessä /T29 aapa-keidasuotyypin Julkunevan turpeentuotannon ympäristöluvassa todetaan: "Turvetuotannon seurauksena Julkunevan luonnonarvot menetetään. Koska muutos ei johdu turvetuotannon päästöistä, vaan turvetuotannon ojituksista ja maansiirroista, ympäristönsuojelulain säännökset eivät tule sovellettaviksi Julkunevan turvetuotantoalueeksi muuttuvan osan luonnonolosuhteiden muutoksen arviointiin." Päästölakiluonteestaan huolimatta ympäristönsuojelulaki ei kuitenkaan huomioi ilmastoa lämmittävien kasvihuonekaasujen päästöjä ojitetulta tai turpeennostossa olevalta suolta. Tämä ristiriita tekee mahdottomaksi puuttua soiden käytön ilmastopäästöihin. Luonnonsuojelulaki (1096/1996) Luonnonsuojelulain mukaisesti suojellut Natura-alueet pyrkivät ylläpitämään suoluontotyyppien ja -lajien suotuisaa suojelutasoa. Natura alueverkosto on kuitenkin harva ja tukeutuu suojeltujen alueiden ympärillä ja väleissä oleviin muihin luonnontilaisiin suoalueisiin. Näitä muita luonnontilaisia soita ei ole suojeltu eikä useinakaan ole myöskään mahdollista estää niille kohdistuvaa muuta maankäyttöä. Kuitenkin luonnontilaisten soiden väheneminen heikentää suoraan Natura-alueiden kykyä ylläpitää suoluontotyyppien ja -lajien monimuotoisuutta ja suotuisaa suojelutasoa. Luonnonsuojelulain (29 ) luontotyyppien avulla pyritään suojaamaan joukko erityisiä, pienialaisia luontotyyppejä (soisia vain tervaleppäkorvet). Laki ei kuitenkaan suojaa luontodirektiivin suoluontotyyppejä. Vastaavasti metsälaki suojaa myös vain hyvin pienialaisia lettoja ja reheviä korpia.

2 Viimeaikaiset KHO:n päätökset kuitenkin viittaavat siihen, että luonnonsuojelulainkaan (samoin vesilain tai metsälain) lajit tai luontotyypit eivät auta turvaamaan koko suoekosysteemiä turpeenotolta. KHO:n sanoin (vuosikirja 2006:7) "vesilain 1 luvun 15 a ei anna suojaa itse kokonaisuudelle tai siihen sisältyville pienvesistön tai sen reuna- ja vaikutusvyöhykkeen ulkopuolisille luontoarvoille". Vesilaki (264/1964) Vesilain mukainen vesistöjen tai pohjaveden muuttamiskielto (VL 1:15 ja 1:16 ) ja muuttamisesta mahdollisesti seuraavaa ympäristölupamenettely koskee vain toimenpiteitä, joista aiheutuu muutoksia vesistöille ja vesiympäristölle. Säädökset eivät koske suoraan vesiperäisiä maaalueita, kuten soita. Natura-alueeseen kuluvan suon ojittaminen ei välttämättä aiheuta muuttamiskiellon tarkoittamia muutoksia, vaikka suoluontotyypin suojeluarvo merkittävästi heikkenisikin. Vesilakikaan ei näin ollen suojaa luontodirektiivin mukaisia suoluontotyyppejä. Metsälaki (1093/1996) Metsälain mukaan hakkuista tai metsänkäsittelytoimenpiteistä pitää tehdä metsänkäyttöilmoitus viranomaisille. Toimenpiteiden suorittaminen ei kuitenkaan edellytä ilmoituksen hyväksymistä tai muuten lupaa viranomaisilta. Koska heikentämiskiellon valvominen toimii lainsäädännön mukaan vain erilaisten säädettyjen lupa- ja hyväksymismenettelyjen kautta, ei heikentämiskielto toteudu tämän ilmoitusmenettelyn kautta. Ongelmallisia ovat erityisesti Natura-alueiden kohteet, joiden suojelu on toteutettu metsälain (tai maa-aineslain) nojalla. Tällaisten alueiden suojeluarvon heikkeneminen voi seurata myös toimenpiteistä, jotka jäävät lain soveltamisalan ulkopuolelle. Metsälaki ei esimerkiksi estä talon rakentamista tai metsätalousmaan ottamista muuhun maankäyttöön, kuten turpeenottoon. Talon rakentamista kylläkin säätelee maankäyttö- ja rakennuslain mukainen rakennuslupa, mutta luvan vaatimuksia ei juuri voi tulkita koskemaan Natura-alueen suojeluarvoa. Samat ongelmat koskevat myös maa-aineslailla suojeltuja kohteita. Monimuotoisuuden turvaamiseksi metsälaki (10 ) edellyttää tiettyjen erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteiden säilyttämistä, mikäli elinympäristöt ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia. Suoluontotyypeistä erityisen arvokkaisiin elinympäristöihin kuuluu toistaiseksi reheviä korpia ja vähäpuustoisia soita. Laki ei kuitenkaan edellytä laajojen suoalueiden huomiointia. Säästettävätkin alueet rajataan käytännössä usein niin pienialaisiksi, ettei alueen vesitalous säily. Lain suojan ulkopuolelle jää valtaosa korvista, osa runsaspuustoisimmista rämeistä sekä ojitusten ja hakkuiden osin vaurioittamat suot. Metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöt eivät ole voimassa asemakaavaalueilla. Luontodirektiivin luontotyypeistä metsälain puutteellinen suoja vaikuttaa etenkin puustoisien soiden, lähteiden ja lähdesoiden sekä aapasoiden (reunavyöhykkeet, vaikutus rakenteeseen ja toimintaan) epäsuotuisaan suojelutasoon.

3 Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) ja maankäytön ohjaus Valtioneuvoston päätöksellä hyväksyttyjen valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaisesti maakuntakaavoituksessa on otettava huomioon turvetuotantoon soveltuvat suot ja sovitettava yhteen tuotanto- ja suojelutarpeet. Maakuntakaavoituksen pitäisi ohjata turpeen kaivaminen pois luonnontilaisilta, eli esimerkiksi luontodirektiivin luontotyyppejä sisältäviltä soilta. Valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa ohjataan maakuntakaavoitusta siten, että turpeenottoalueiksi tulisi varata vain jo ojitettuja soita. Turpeenoton vaikutuksia pitäisi tarkastella valuma-alueittain ja ottaen huomioon erityisesti suoluonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja muiden ympäristönäkökohtien sekä taloudellisuuden asettamat vaatimukset. Mikään ei kuitenkaan estä hakemasta turpeenottolupaa myös sellaiselle suolle, jota ei ole maakuntakaavassa siihen varattu. Esimerkiksi korkein hallinto-oikeus on todennut (KHO:2010:32, liite 20): "Se seikka, että turvetuotantoalue sijaitsi osittain maakuntakaavassa turvetuotantoalueeksi osoitetun alueen ulkopuolella, ei sellaisenaan ollut esteenä turvetuotantotoiminnan sijoittamiselle tuolle alueelle. Maankäyttö- ja rakennuslain 24 :n 1 momentissa säädetty ohjausvaikutus, jonka mukaan valtion viranomaisten tulee toiminnassaan ottaa huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet [...] ei vaikuttanut ympäristönsuojelulaissa säädettyyn oikeusharkintaiseen lupaharkintaan oikeudellisesti sitovalla tavalla" Oikeuden edessä maakuntakaava ei siis ole riittävästi turpeentuotantoa ohjaava menetelmä. Ongelmana on myös, että kaavoituksen tulee perustua riittäviin selvityksiin, joita ei kuitenkaan yleensä soiden osalta ole tehty. Tästä syystä maakuntakaavoissa usein merkitään vain nykyiset suojelualueet ja nykyiset turpeennostoalueet. Tällöin ei tarvita kalliita luontoselvityksiä. Samalla kaava kuitenkin menettää tarkoitetun ohjausvaikutuksensa. Näin lähes kaikki suot ovat turpeenkaivajille mahdollisia kohteita. Lupa- ja hyväksymismenettelyjen ulkopuolelle jäävä toiminta Lupamenettelyt eivät lainsäädännön mukaan koske vähäisiä tai pienialaisia hankkeita. Tällaisia voivat olla ovat esimerkiksi alle 10 hehtaarin turpeenottoalue, pienet maa-aineshankkeet tai oman tien rakentaminen yksityisomistuksessa olevalla Natura-alueella. Pienialaistenkin hankkeiden vaikutus voi muodostua merkittäväksi. Koko maassa oli valtakunnallisen suostrategiatyöryhmän aikana käynnissä arviolta alle 10 hehtaarin turpeenkaivuuhanketta. Monet näistä kohdistuvat luonnontilaisille tai muuten arvokkaille soille. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukseen on ilmoitettu arviolta 90 alle 10 hehtaarin turpeenkaivuuhanketta. Ympäristölupaa voidaan toki edellyttää myös pienemmälle tuotantoalalle, mikäli toiminta sijoittuu tärkeälle pohjavesialueelle, toiminnasta saattaa aiheutua vesistön pilaantumista tai kohtuutonta haittaa naapureille. Haitalliset vaikutukset läheisten suojelualueiden suojeluarvojen säilymiselle tai uhanalaisen suoluontotyypin luonnontilaisuuden vaarantaminen eivät kuitenkaan ole edellytyksiä luvan vaatimiselle. Luontodirektiivin kohdan (6.2) mukainen heikentämiskielto ei vähäisten tai pienialaisten hankkeiden kohdalla näin ollen toteudu. Luontodirektiivin mukaan alueen suojeluarvojen merkittävää heikentämistä ei kuitenkaan sallita hankkeen vähäpätöisyyden perusteella.

4 Samoin toteutumatta jää luontodirektiivin kohdan 6.3 mukainen arviointi siitä, heikentääkö toimenpide Natura-alueen luontoarvoja. Esimerkiksi 9,7 hehtaarin kokoinen turpeenkaivualue Alajalansuo-Hangassuo-Haukkasuo-Pilkkakorvenmäen Natura-alueen rajan tuntumassa, vähimmillään 100 metrin päässä ojittamattomasta Hangassuosta, ei viranomaisten mukaan edellytä selvityksiä tai lupaa (kuva 1 ja liite 21). Hangassuo edustaa nuorempaa keidassuotyyppiä. Toisaalta turpeentuotantolupaa ei myönnetty hieman kauempana Hangassuosta sijaitsevalle 13 hehtaarin turvetuotantoalueelle, vedoten vaikutuksiin Natura-alueella (liite 22). Suon raivaaminen pelloksi ei myöskään ole luvanvaraista toimintaa. Vesilain mukaan maan kuivattamiseen tarvitaan lupa vain jos kuivattaminen voi aiheuttaa alapuolisen vesistön pilaantumista. Käytännössä suo kuitenkin ojitetaan ja kuivatetaan vastaavalla tavalla kuin turpeenkaivuualueen valmistelussa, mutta ilman velvoitetta hakea toiminnalle lupaa. Lupa- ja hyväksymismenettelyjen kautta ei siis pystytä huomioimaan pellonraivauksen vaikutuksia suoluonnolle tai ympäröiville suoalueille. Tämä aukko lainsäädännössä on paikoittain johtanut pellonraivaukseen väärin perustein; Suon ojitus ja kuivattaminen on aloitettu pellonraivauksena, vaikka alue on myöhemmin siirtynyt turpeenkaivuuseen (esim. liite 23). Yhteenveto Kotimaisen lainsäädännön puutteet ovat ongelmallisia direktiivien suotuisan suojelun tason tavoitteelle sekä Natura-verkostolle. Lajien säilyminen Natura-alueilla on riippuvainen luontotyyppiverkoston ekologisesta toimivuudesta. Sen pohjana ovat myös Natura-alueiden ulkopuoliset direktiiviluontotyyppien esiintymät. Mikäli nämä vähenevät, myös lajien populaatiot Natura-alueillakaan eivät säily. Myös luontodirektiivin luontotyyppien määrä, pinta-ala ja laatu vähenevät näiden kotimaisten säädösten puutteiden takia.

5 Kuva 1. Hangassuon Natura-alue ja sinisellä merkattu alle 10 hehtaarin turpeenkaivuualue, joka ei edellytä lupaa tai selvityksiä vaikutuksista Natura-alueelle.

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3. Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Etelä-Pohjanmaan vaihemaakuntakaava III Markus Erkkilä 11/2014 Esityksen sisältö Maakuntakaavoitus yleisesti Maakuntakaavatilanne Etelä Pohjanmaalla

Lisätiedot

Soidensuojelun täydennystarpeet. Aulikki Alanen, ympäristöministeriö Suot Suomen luonnossa ja taloudessa, GTK:n juhlaseminaari 28.11.

Soidensuojelun täydennystarpeet. Aulikki Alanen, ympäristöministeriö Suot Suomen luonnossa ja taloudessa, GTK:n juhlaseminaari 28.11. Soidensuojelun täydennystarpeet Aulikki Alanen, ympäristöministeriö Suot Suomen luonnossa ja taloudessa, GTK:n juhlaseminaari 28.11. 2012 Suoluonnon tilan heikentymisen syyt Metsäojitus Pellonraivaus Muita

Lisätiedot

Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa

Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM/LYMO Suo, luonto ja turve yleisöseminaari 24.5.2016 Etelä-Pohjanmaan liitto, Seinäjoki Soidensuojelutyöryhmän ehdotus SSTE

Lisätiedot

Luontoarvojen oikeudellinen sääntely kunnostushankkeissa. Tuire Taina, KHO Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2017 Tampere 13.6.

Luontoarvojen oikeudellinen sääntely kunnostushankkeissa. Tuire Taina, KHO Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2017 Tampere 13.6. 1 16.6.2017 Luontoarvojen oikeudellinen sääntely kunnostushankkeissa Tuire Taina, KHO Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2017 Tampere 13.6.2017 Esityksen sisältö Vesilaki Luonnonsuojelulaki Vesienhoidon

Lisätiedot

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Keuruu

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Keuruu 19.4.2012 Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Keuruu 18.4.2012 1 MAAKUNTAKAAVOITUSTILANNE Keski-Suomen maakuntakaava - kokonaismaakuntakaava Vahvistus 14.4.2009, lainvoima

Lisätiedot

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Helsinki 16.12.2016 Ympäristölakimies Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto ry Luontoselvitysten merkitys Hyvällä taustoituksella ja suunnittelulla voidaan säilyttää

Lisätiedot

TURVETUOTANNON YMPÄRISTÖLUPAPROSESSI

TURVETUOTANNON YMPÄRISTÖLUPAPROSESSI TURVETUOTANNON YMPÄRISTÖLUPAPROSESSI Antti Ylitalo Ympäristöneuvos Itä-Suomen aluehallintovirasto 8.4.2011 Seinäjoki Itä-Suomen aluehallintovirasto, tekijän nimi ja osasto 21.04.11 1 Turvetuotannon luvitushistoria

Lisätiedot

Soidensuojelu Suomessa

Soidensuojelu Suomessa Soidensuojelu Suomessa Eero Kaakinen 23.10.2009 Kuvat: Antti Huttunen Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus 13.11.2009 1 Suot eivät aluksi kuuluneet luonnonsuojelun painopisteisiin - ensiksi huomiota kiinnitettiin

Lisätiedot

Ajankohtaista luonnonsuojelussa

Ajankohtaista luonnonsuojelussa Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 6.6.2013 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä

Lisätiedot

Katsaus soidensuojelun ja -käytön nykytilaan. Hanne Lohilahti, YM Ristiriitojen suo tutkimuksesta tukevaa pohjaa? SYKE, Helsinki 1.12.

Katsaus soidensuojelun ja -käytön nykytilaan. Hanne Lohilahti, YM Ristiriitojen suo tutkimuksesta tukevaa pohjaa? SYKE, Helsinki 1.12. Katsaus soidensuojelun ja -käytön nykytilaan Hanne Lohilahti, YM Ristiriitojen suo tutkimuksesta tukevaa pohjaa? SYKE, Helsinki 1.12.2017 Suomen soiden ja turvemaiden kestävä käyttö ja suojelu Ehdotus

Lisätiedot

Yhteenveto erityisistä luonnonarvoista kevään (17.5.2011) työpajasta

Yhteenveto erityisistä luonnonarvoista kevään (17.5.2011) työpajasta Yhteenveto erityisistä luonnonarvoista kevään (17.5.2011) työpajasta Aira Kokko Suomen ympäristökeskus Kokemuksia luonnontilaisuusasteikon soveltamisesta ja erityisistä luonnonarvoista - seminaari 13.12.2011,

Lisätiedot

Kuva: Seppo Tuominen

Kuva: Seppo Tuominen Kuva: Seppo Tuominen ! Valtionmaiden soiden säilytyssuunnitelmat 1966 ja 1969 ja Metsähallituksen tekemät rauhoituspäätökset Kansallis- ja luonnonpuistoverkon kehittäminen (VNp:t 1978 alkaen) Valtakunnallinen

Lisätiedot

Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta. Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi

Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta. Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Soidensuojelun täydennysohjelma SSTO alun perin Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab

Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab Vastaselitys Vaasan Hallinto-oikeus PL 204 65101 VAASA Viite: VHO 28.9.2015, lähete 5401/15 Dnro 00714/15/5115 Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab Oy Ahlholmens Kraft Ab:n vastineen johdosta

Lisätiedot

Risto Sulkava Suomen luonnonsuojeluliitto, puheenjohtaja, 15.2.2011

Risto Sulkava Suomen luonnonsuojeluliitto, puheenjohtaja, 15.2.2011 Suostrategian epäonnistuminen Risto Sulkava Suomen luonnonsuojeluliitto, puheenjohtaja, Suostrategiatyöryhmän jäsen 15.2.2011 Mikä meni pieleen? Kansallisen suo ja turvemaiden strategiatyöryhmä ei päässyt

Lisätiedot

SUOSTRATEGIAN MERKITYS MAAKUNTAKAAVOITUKSELLE

SUOSTRATEGIAN MERKITYS MAAKUNTAKAAVOITUKSELLE Suoseuran seminaarissa 23.3.2011 Projektipäällikkö Ismo Karhu Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelma hanke SOIDEN MAAKUNTAKAAVOITUKSEEN KOHDISTUU MONENTASOISIA HAASTEITA MRL 1 edistetään ekologisesti,

Lisätiedot

Turvetuotantoon potentiaalisesti soveltuvien, luonnontilaisuudeltaan luokkaan 2 kuuluvien, suoalueiden luonnonarvot

Turvetuotantoon potentiaalisesti soveltuvien, luonnontilaisuudeltaan luokkaan 2 kuuluvien, suoalueiden luonnonarvot 18.9.2012 1 (6) Turvetuotantoon potentiaalisesti soveltuvien, luonnontilaisuudeltaan luokkaan 2 kuuluvien, suoalueiden luonnonarvot Taustaa Valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä

Lisätiedot

Uusi ympäristönsuojelulaki ja bioenergia - turvetuotannon jännitteet Anne Kumpula ympäristöoikeuden professori

Uusi ympäristönsuojelulaki ja bioenergia - turvetuotannon jännitteet Anne Kumpula ympäristöoikeuden professori Uusi ympäristönsuojelulaki ja bioenergia - turvetuotannon jännitteet 11.4.2014 Anne Kumpula ympäristöoikeuden professori Teemat üsuopolitiikat üturvetuotannon jännitteet ühe uudeksi ympäristönsuojelulaiksi

Lisätiedot

Turvehankkeisiin vaikuttaminen

Turvehankkeisiin vaikuttaminen Turvehankkeisiin vaikuttaminen Suokoulutuspäivä 28.5.2011 Seinäjoki, Veneskoski aluepäällikkö Merja Ylönen Turpeenotto on luvanvaraista - turvetuotanto ja siihen liittyvä ojitus vaativat ympäristöluvan

Lisätiedot

30.08.13 KHO Powerpoint-pohja

30.08.13 KHO Powerpoint-pohja 1 KHO Powerpoint-pohja KHO:n oikeuskäytännön viimeaikaisia suuntaviivoja ympäristöasioissa - näkökulmia luonnonarvoihin oikeussihteeri Arto Hietaniemi SYS-päivät 5.9.2013 Helsinki Rakentamis- ja ympäristöasiat

Lisätiedot

Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen. Eero Kaakinen

Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen. Eero Kaakinen Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen Eero Kaakinen 23.3.2011 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 23.3.2011 1 Soiden luonnontilaisuuden

Lisätiedot

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso

Lisätiedot

Turvetuotannon sijoittaminen

Turvetuotannon sijoittaminen Turvetuotannon sijoittaminen Turvelupa workshop 7.2.2017 Seinäjoki Ympäristölakimies Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto ry Muutoksia turvetuotannon sääntelyyn YSL 13 Turvetuotannon sijoittaminen YSL

Lisätiedot

Riittääkö soita? kommenttipuheenvuoro. Risto Sulkava, FT, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto

Riittääkö soita? kommenttipuheenvuoro. Risto Sulkava, FT, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto Riittääkö soita? kommenttipuheenvuoro Risto Sulkava, FT, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto Taustalla: Lempaatsuon lettorämettä (CR). Rajauksesta riippuen luonnontilaisuusluokan 2 tai 3 suo. Alueella

Lisätiedot

Metsäpäivä Kirjavalan metsästysmaja 11.4.2012

Metsäpäivä Kirjavalan metsästysmaja 11.4.2012 Metsäpäivä Kirjavalan metsästysmaja 11.4.2012 Visa Niittyniemi 24.5.2012 1 Järvien luokittelu Environment Centre / Presentation / Author Lovasjärvi 2 24.5.2012 Simpelejärven länsiosan fosforikuormitus

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 1001 Mustakeidas, Honkajoki/Kankaanpää, Satakunta

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 1001 Mustakeidas, Honkajoki/Kankaanpää, Satakunta Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 1001 Mustakeidas, Honkajoki/Kankaanpää, Satakunta Sijainti Mustakeitaan suoalue sijaitsee Honkajoen kunnan ja Kankaanpään

Lisätiedot

Soidensuojelun täydennys- ohjelma. kestävää käy5öä. Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari 21.1.2014

Soidensuojelun täydennys- ohjelma. kestävää käy5öä. Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari 21.1.2014 Soidensuojelun täydennys- ohjelma osana soiden kestävää käy5öä Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari 21.1.2014 Valtakunnallisia arvioita suoluonnon /lasta Kaikkien luontodirekdivin

Lisätiedot

METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ

METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ ELY-KESKUS - LAKISÄÄTEINEN ROOLI KAAVOITUKSESSA - EDISTÄÄ, OHJAA JA VALVOO KUNTIEN KAAVOITUSTA - EDUSTAA VALTION LUONNONSUOJELUVIRANOMAISTA - VALITUSOIKEUS 2 MRL: Elinkeino-,

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi Suomen luonnonsuojeluliiton MUISTUTUS Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. pily@pily.fi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Viite: Dnro

Lisätiedot

Lausunto "Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa" oppaan luonnoksesta

Lausunto Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa oppaan luonnoksesta Ympäristöministeriölle Lausunto "Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa" oppaan luonnoksesta Pyydettynä lausuntonaan Pohjois-Savon maakuntahallitus toteaa opasluonnoksesta sen sisällön mukaisessa järjestyksessä

Lisätiedot

Soiden luonnontilaisuusluokitus

Soiden luonnontilaisuusluokitus Soiden luonnontilaisuusluokitus YSA 44 :n 3 kohdan tulkinta 7.2.2017 Olli Autio Etelä-Pohjanmaa ELY-keskus Yleistä Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi

Lisätiedot

Suostrategian lähtökohdat, keskeiset tavoitteet ja merkitys soidenkäytössä (ympäristöhallinnon kannalta)

Suostrategian lähtökohdat, keskeiset tavoitteet ja merkitys soidenkäytössä (ympäristöhallinnon kannalta) Suostrategian lähtökohdat, keskeiset tavoitteet ja merkitys soidenkäytössä (ympäristöhallinnon kannalta) Suoseura 23.3.2011 Pekka Salminen Ympäristöministeriö 1 Suostrategian valmistelun lähtökohdat Soiden

Lisätiedot

Jorma Luhta ELÄMÄÄ SOILLA. Suotavoitteet

Jorma Luhta ELÄMÄÄ SOILLA. Suotavoitteet ELÄMÄÄ SOILLA Suotavoitteet 2018 2030 Suomessa on uskomattoman kaunis ja maailmanmittakaavassa myös aivan ainutlaatuinen suoluonto. Se ei kuitenkaan säily ilman apuamme. Paloma Hannonen Luonnonsuojeluliiton

Lisätiedot

Suosta on moneksi SUO, LUONTO JA TURVE - NÄKÖKULMIA MAAKUNTAKAAVAAN Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaava

Suosta on moneksi SUO, LUONTO JA TURVE - NÄKÖKULMIA MAAKUNTAKAAVAAN Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaava Suosta on moneksi Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaava SUO, LUONTO JA TURVE - NÄKÖKULMIA MAAKUNTAKAAVAAN 24.5.2016 Laatija: Mari Väänänen, Antti Saartenoja Suota on piisannut moneen käyttöön Suota (metsätieteellinen

Lisätiedot

ELY-keskuksen näkökulma pohjavedenoton luontovaikutusten arviointiin

ELY-keskuksen näkökulma pohjavedenoton luontovaikutusten arviointiin ELY-keskuksen näkökulma pohjavedenoton luontovaikutusten arviointiin Ilpo Huolman Uudenmaan ELY-keskus Vedenottolupaseminaari 3.11.2016 Pohjavesiin liittyvät luonnonarvot Pohjavesistä suoraan riippuvaisia

Lisätiedot

SUOMETSÄTALOUS SOIDEN JA TURVEMAIDEN STRATEGIAESITYKSESSÄ

SUOMETSÄTALOUS SOIDEN JA TURVEMAIDEN STRATEGIAESITYKSESSÄ SUOMETSÄTALOUS SOIDEN JA TURVEMAIDEN STRATEGIAESITYKSESSÄ Jukka Laine Metla Strategian yleinen tavoite Soiden ja turvemaiden kansallisen strategian tavoitteena on luoda yhteinen, ajantasainen näkemys soiden

Lisätiedot

Soiden nykytilanne Pohjanmaalla

Soiden nykytilanne Pohjanmaalla Soiden nykytilanne Pohjanmaalla Raimo Heikkilä Suomen ympäristökeskus 2011 Suot ovat turvetta tuottavia ekosysteemejä Suot ovat kosteikkoekosysteemejä, joissa kuolleet kasvit eivät hajoa täydellisesti,

Lisätiedot

PEFC-vaatimukset: Luontokohteet, kulotus ja metsänkäyttöilmoitus. Webinaari Sisällön esittelijä: Henry Schneider Tapio

PEFC-vaatimukset: Luontokohteet, kulotus ja metsänkäyttöilmoitus. Webinaari Sisällön esittelijä: Henry Schneider Tapio PEFC-vaatimukset: Luontokohteet, kulotus ja metsänkäyttöilmoitus Webinaari 21.8.2018 Sisällön esittelijä: Henry Schneider Tapio Esityksen rakenne Käsittely kriteereittäin PEFC-kriteerin sisältö pääpiirteissään

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 33200 Tampere 7.2.2013 pirkanmaa@sll.fi p.

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 33200 Tampere 7.2.2013 pirkanmaa@sll.fi p. Suomen luonnonsuojeluliiton VALITUS Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 33200 Tampere 7.2.2013 pirkanmaa@sll.fi p. 040 515 4557 Korkein hallinto-oikeus PL 180 00101 HELSINKI korkein.hallinto-oikeus@oikeus.fi

Lisätiedot

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset Ehdotus MH 25.8.2015 Maakuntakaavaehdotus MH 25.8.2015 2 Julkaisija: Kauppakatu 1 87100 KAJAANI Puh. (08) 615 541 Faksi (08) 6155 4260

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Salo 6.3.2013 Oikeus vesialueen ruoppaukseen VL 2:6: Lietteestä, matalikosta tai muusta niihin verrattavasta

Lisätiedot

Otsikko Arial Black 24pt sininen. Suoluonnon tila

Otsikko Arial Black 24pt sininen. Suoluonnon tila Otsikko Arial Black 24pt sininen Ensimmäinen taso toinen taso kolmas taso Suoluonnon tila Aira Kokko, Suomen ympäristökeskus Suoseuran kevätseminaari, 18.3.2015 1 Boreaalinen alue Luontodirektiivin suoluontotyyppien

Lisätiedot

Yleiskatsaus Suomen soiden määrään ja riittävyyteen

Yleiskatsaus Suomen soiden määrään ja riittävyyteen Yleiskatsaus Suomen soiden määrään ja riittävyyteen Suoseura 18.3.2015 Säätytalo Esityksen sisältö: Yleiskatsaus soiden/turvemaiden maankäyttöön ja maankäyttöpaineisiin Soidensuojelu Ennallistaminen Maakuntakaavoitus

Lisätiedot

Turvetuotantoalueiden ja luonnonarvosoiden valintaprosessi ja Natura-arvioinnin tarveharkinta,

Turvetuotantoalueiden ja luonnonarvosoiden valintaprosessi ja Natura-arvioinnin tarveharkinta, Turvetuotantoalueiden ja luonnonarvosoiden valintaprosessi ja Natura-arvioinnin tarveharkinta, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, valmisteluvaiheen aineistosta ehdotusvaiheeseen 2018 Ehdotusvaiheen 1 aineiston

Lisätiedot

Näkökulmia soidensuojelun täydennysohjelmaan

Näkökulmia soidensuojelun täydennysohjelmaan Näkökulmia soidensuojelun täydennysohjelmaan Soidensuojelutyöryhmän kokous 19.11.2013 Hannu Salo aluepäällikkö, MH Soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun strategian sekä VnP:n

Lisätiedot

MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu

MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu Soidensuojelutyöryhmän loppuseminaari 17.12.2015 MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu Ympäristöpäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan liitto Soidensuojelu asettuu aika hyvin kaavoituksen

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 VASTINE pohjanmaa@sll.fi 25.4.2010

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 VASTINE pohjanmaa@sll.fi 25.4.2010 Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 VASTINE pohjanmaa@sll.fi 25.4.2010 Korkein hallinto-oikeus Unioninkatu 16 00131 HELSINKI DNRO: 329/1/09 (25.3.2010)

Lisätiedot

Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen

Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen 1 LUONNONSUOJELUALUEET Suomen pinta-alasta suojeltu noin yhdeksän prosenttia luonnonsuojelu- ja erämaalailla. Lisäksi suojelutavoitteita tukevia muita alueita sisältyy

Lisätiedot

Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu Tampere

Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu Tampere Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. VASTASELITYS Kuninkaankatu 39 6.11.2012 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi PL 482 33101 Tampere Hämeentie 2 A 6, as. 2 13200 Hämeenlinna PL 46 30101 Forssa VAASAN HALLINTO-OIKEUS

Lisätiedot

Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta

Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Pohjois-Savon ELY-keskus 10.10.2018 1 Kaivostoiminnan luvat Kaivostoiminta edellyttää useita lupia ja muita menettelyjä (KaivosL,YVAL,

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA YHTEENVETO ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VAIKUTUKSISTA NATURA VERKOSTON ALUEISIIN

ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA YHTEENVETO ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VAIKUTUKSISTA NATURA VERKOSTON ALUEISIIN ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA YHTEENVETO ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VAIKUTUKSISTA NATURA 2000 -VERKOSTON ALUEISIIN 2007 1. Taustaa Natura 2000 verkosto on Euroopan Unionin kattava luonnonsuojelulle tärkeiden

Lisätiedot

Kuuleminen SAC-työryhmän tehtävät. Satu Sundberg, YM/LYMO

Kuuleminen SAC-työryhmän tehtävät. Satu Sundberg, YM/LYMO Kuuleminen 14.3.2013 SAC-työryhmän tehtävät Satu Sundberg, YM/LYMO Työn tavoitteet, aikataulu ja osallistaminen Taustalla luonto- ja lintudirektiivien tulkinnan täsmentyminen EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännössä

Lisätiedot

SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö

SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen 15.5.2013 Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö 1) SAC alueiden perustamismenettely ja suojelutoimenpiteiden toteuttaminen Luontodirektiivin 1 artiklan l-kohta

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila 13.4.2016 Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Poikkeamistoimivallan siirtoa

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain soveltamisala ja yhteydet muuhun ympäristölainsäädäntöön. kesä 2011 Hilkka Heinonen 1

Ympäristönsuojelulain soveltamisala ja yhteydet muuhun ympäristölainsäädäntöön. kesä 2011 Hilkka Heinonen 1 Ympäristönsuojelulain soveltamisala ja yhteydet muuhun ympäristölainsäädäntöön kesä 2011 Hilkka Heinonen 1 YSL:n soveltamisala 1 (2) Ympäristön pilaantumisentorjunnan yleislaki YSL:a sovelletaan toimintaan,

Lisätiedot

Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY

Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II Luontoselvitys Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19), Nurmon kunta - tielinjauksen II vaihtoehto Luontoselvitys 1. Yleistä Tämän luontoselvityksen

Lisätiedot

Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa. Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT

Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa. Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Lakien ja säädösten noudattaminen pienvesien lähiympäristöissä

Lisätiedot

Pienten turvetuotantoalueiden luvat

Pienten turvetuotantoalueiden luvat Pienten turvetuotantoalueiden luvat Selvitystyö Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueilta Kauppinen Elsi, VAR ELY Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivät 13.11.2017 Tausta, ympäristönsuojelulain uudistus Uusi

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 pohjanmaa@sll.fi 27.09.2010 MUISTUTUS Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto PL 200 65101 VAASA DRNO: LSSAVI/200/04.08/2010

Lisätiedot

Suomen suot. Uhanalaisia hiilivarastoja. Tietopaketti soista. Koonnut Juho Kytömäki

Suomen suot. Uhanalaisia hiilivarastoja. Tietopaketti soista. Koonnut Juho Kytömäki Suomen suot Uhanalaisia hiilivarastoja Tietopaketti soista Koonnut Juho Kytömäki Suomen luonnonsuojeluliitto 2010 1. Mikä on suo? Suo on kosteikko. Suo on ekosysteemi, jonka toiminta synnyttää turvetta.

Lisätiedot

Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala

Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Ylitarkastaja Tuula Tanska, Päättäjien 34. Metsäakatemia 2013

Lisätiedot

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta Ympäristölupa tarvitaan: Kun tuotantokapasiteetti on vähintään 5 tonnia ruhoja päivässä. Toimintaan, josta

Lisätiedot

Suoseuran esitelmätilaisuus

Suoseuran esitelmätilaisuus SUOT KAAVOITUKSESSA Suoseuran esitelmätilaisuus 7.4.2016 Erityisasiantuntija Ismo Karhu, Pohjois-Pohjanmaan liitto Ismo Karhu 7.4.-16 Mitä kaavoitus on? Kunnallista suunnittelua, jolla järjestetään alueiden

Lisätiedot

Uusi vesilaki ja asetus astuivat voimaan 1.1.2012 Mikä muuttuu? Ylitarkastaja Arto Paananen

Uusi vesilaki ja asetus astuivat voimaan 1.1.2012 Mikä muuttuu? Ylitarkastaja Arto Paananen Uusi vesilaki ja asetus astuivat voimaan 1.1.2012 Mikä muuttuu? Ylitarkastaja Arto Paananen Pirkanmaan ELY-keskus Ympäristövalvontayksikkö Vesilaki yleistä Yleiskäyttöoikeudet Vesistössä kulkeminen, veden

Lisätiedot

Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen. Ylistaro-talo 21.10.2014

Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen. Ylistaro-talo 21.10.2014 Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen Ylistaro-talo 21.10.2014 Metsäluontoneuvoja Riitta Raatikainen Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut Metsäkeskuksen

Lisätiedot

PEFC ja suoelinympäristöjen turvaaminen

PEFC ja suoelinympäristöjen turvaaminen PEFC ja suoelinympäristöjen turvaaminen Harri Vasander Metsätieteiden laitos Esityksen sisältö Pari asiaa taustaksi Pari asiaa keskusteluun Metsälain säädännän ja sertifioinnin kahtalainen tarkoitus: a)

Lisätiedot

Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut

Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? 22.09.2015 Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut Mitä ovat arvokkaat pienvedet? Pienvedet = purot ja norot, lammet, lähteiköt

Lisätiedot

Avoin paikkatieto viljelijän avuksi

Avoin paikkatieto viljelijän avuksi Avoin paikkatieto viljelijän avuksi 9.10.2014 Hämeenlinna ProAgria Etelä-Suomi 10.10.2014 Päivän ohjelma 9.00 Kahvitarjoilu 9.30 Avaus Huomisen hämäläinen maatila- hankkeen ympäristöosion ja päivän aiheen

Lisätiedot

Seitap Oy 2016 Pello, Pellon asemakaava Kirkon kortteli. Pellon asemakaava Kirkon kortteli. ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Luonnosvaihe)

Seitap Oy 2016 Pello, Pellon asemakaava Kirkon kortteli. Pellon asemakaava Kirkon kortteli. ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Luonnosvaihe) Pellon asemakaava Kirkon kortteli ASEMAKAAVAN SELOSTUS 12.4.2016 (Luonnosvaihe) Pellon kunta Seitap Oy 2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava

Lisätiedot

Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi Kestävä suometsätalous

Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi Kestävä suometsätalous Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi Kestävä suometsätalous Hannu Niemelä Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio hannu.niemela@tapio.fi Suoseuran

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö

METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö METSO-OHJELMA elinympäristöt pienvedet lehdot lahop.kangasmetsät puustoiset suot metsäluhdat kalliot, louhikot puustoiset perinneymp. Valinta kriteerit TOTEUTTAA Ely-keskus metsäkeskus -pysyvä suojelu

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös ( ) soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta

Valtioneuvoston periaatepäätös ( ) soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta Valtioneuvoston periaatepäätös (30.8.2012) soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta Jaana Kaipainen maa- ja metsätalousministeriö 28.11.2012 1 Soiden ja turvemaiden käyttö

Lisätiedot

Suomen suot. Uhanalaisia hiilivarastoja. Tietopaketti soista. Suomen luonnonsuojeluliitto Koonnut Juho Kytömäki

Suomen suot. Uhanalaisia hiilivarastoja. Tietopaketti soista. Suomen luonnonsuojeluliitto Koonnut Juho Kytömäki Suomen suot Uhanalaisia hiilivarastoja Tietopaketti soista Koonnut Juho Kytömäki Suomen luonnonsuojeluliitto 2010 1. Mikä on suo? Suo on kosteikko. Suo on ekosysteemi, jonka toiminta synnyttää turvetta.

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 30.3.2015 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi p.

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 30.3.2015 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi p. Suomen luonnonsuojeluliiton VALITUS Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 30.3.2015 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi p. 040 515 4557 Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. PL 482 33101 Tampere

Lisätiedot

kokonaisuudistuksessa Turpeenoton vesistövaikutukset 17.3.2012 Johtava asiantuntija Ilpo Kuronen

kokonaisuudistuksessa Turpeenoton vesistövaikutukset 17.3.2012 Johtava asiantuntija Ilpo Kuronen Turpeenoton luonto- ja vesistövaikutukset ympäristönsuojelulain kokonaisuudistuksessa Turpeenoton vesistövaikutukset 17.3.2012 Johtava asiantuntija Ilpo Kuronen Ympäristönsuojelulain, -asetuksen ja eräiden

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus. Pirkanmaan alueyksikkö. Julkiset palvelut / rahoitus- ja tarkastus

Suomen metsäkeskus. Pirkanmaan alueyksikkö. Julkiset palvelut / rahoitus- ja tarkastus Suomen metsäkeskus Pirkanmaan alueyksikkö Julkiset palvelut / rahoitus- ja tarkastus Metsälaki ja lain valvonta kaavoitusalueiden metsien käsittelyssä Reijo Suninen, esittelijä UKK-instituutti 18.4.2013

Lisätiedot

Ajankohtaista luonnonsuojelussa

Ajankohtaista luonnonsuojelussa Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä 6.6.2018 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä on

Lisätiedot

Strategian eväät soiden ennallistamiseen

Strategian eväät soiden ennallistamiseen Strategian eväät soiden ennallistamiseen Kaisu Aapala SYKE, LBD Suo- ja turvemaiden strategia - Suoseuran seminaari 23.3.2011, Säätytalo, Helsinki Kaisu Aapala ENNALLISTAMINEN - MITÄ JA MIKSI? Lähtökohtana

Lisätiedot

Liito-oravan suojelustatus ja asema Suomen ja EU:n lainsäädännössä suhteessa kaavoitukseen

Liito-oravan suojelustatus ja asema Suomen ja EU:n lainsäädännössä suhteessa kaavoitukseen Liito-oravan suojelustatus ja asema Suomen ja EU:n lainsäädännössä suhteessa kaavoitukseen Liito-oravat kaupunkioloissa seminaari Espoossa 11.11.2014 12.11.2014 Esityksen sisältö Liito-oravaa koskevat

Lisätiedot

Ilmoitusmenettely kunnostusojituksissa

Ilmoitusmenettely kunnostusojituksissa Ilmoitusmenettely kunnostusojituksissa Kunnostusojitusten vesiensuojelupäivä 16.4.2013 16.4.2013 Esityksen sisältö Milloin on tehtävä ilmoitus ojituksesta Mitä ilmoituksen tulee sisältää Vesilain mukaan

Lisätiedot

SUOLUONNON SUOJELU. Valtion soiden suojelu täydennysehdotuksessa Satu Kalpio

SUOLUONNON SUOJELU. Valtion soiden suojelu täydennysehdotuksessa Satu Kalpio SUOLUONNON SUOJELU Valtion soiden suojelu täydennysehdotuksessa 17.12.2015 Satu Kalpio Soiden suojelua valtion mailla työryhmän ehdotuksen pohjalta Valtion soita on jo viety suojeluun Esittelen Työryhmän

Lisätiedot

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima Reima Välivaara 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima Maakuntavaltuustoseminaari 5.10.2012 1 KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT Keski-Suomen maakuntakaava - kokonaismaakuntakaava Vahvistus

Lisätiedot

ELYt ja merialueiden suunnittelu

ELYt ja merialueiden suunnittelu ELYt ja merialueiden suunnittelu Varsinais-Suomen EL- keskus, Outi Vesakoski, Luonnonsuojelu 15.4.2010 1 2 ELYt ja luonnon monimuotoisuus Tehtävät Valvoo suotuisan suojeluntason toteutumista lajeilla ja

Lisätiedot

Metsätaloudellisesti kannattamattomat ojitetut suot - turvetuottajan näkökulma

Metsätaloudellisesti kannattamattomat ojitetut suot - turvetuottajan näkökulma Suoseuran kevätseminaari 2014 Metsätaloudellisesti kannattamattomat ojitetut suot - turvetuottajan näkökulma Juha Ovaskainen Soiden ojitustilanne Suomen suopinta-alasta yli puolet ojitettua (n. 4,8 milj.

Lisätiedot

Ojitettujen soiden ennallistaminen

Ojitettujen soiden ennallistaminen Ojitettujen soiden ennallistaminen Soiden maankäytön tulevaisuus -seminaari 2014 Matti Seppälä, johtava luonnonhoidon asiantuntija Suomen metsäkeskus 18.12.2014 Suomen metsäkeskus 2 Ojitettujen soiden

Lisätiedot

Valtakunnalliset suojeluohjelmat ja Natura 2000 verkosto

Valtakunnalliset suojeluohjelmat ja Natura 2000 verkosto Valtakunnalliset suojeluohjelmat ja Natura 2000 verkosto MATTI KYRÖLAINEN VALTAKUNNALLISET SUOJELUOHJELMAT Suomessa on suunniteltu luonnonmaantieteelliseen aluejakoon pohjautuvia valtakunnallisia suojeluohjelmia

Lisätiedot

Muutoksenhaku Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavan turpeenottoaluevarauksista. Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry.

Muutoksenhaku Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavan turpeenottoaluevarauksista. Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry. 11.7.2015 YMPÄRISTÖMINISTERIÖLLE Muutoksenhaku Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavan turpeenottoaluevarauksista VALITTAJA Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry., Helsinki PROSESSIOSOITE VAATIMUKSET

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Kalliojärven Pitkäjärven alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Alue

Lisätiedot

Asia: Lausunto ehdotuksista laeiksi Liesjärven, Helvetinjärven ja Seitsemisen kansallispuistojen laajentamisesta

Asia: Lausunto ehdotuksista laeiksi Liesjärven, Helvetinjärven ja Seitsemisen kansallispuistojen laajentamisesta Ympäristöministeriö PL 30 00023 Valtioneuvosto Suomen luonnonsuojeluliitto Kotkankatu 9, 00510 HELSINKI, puh. (09) 228 081, faksi (09) 228 08 200 Helsingissä, 19.3.2004 Asia: Lausunto ehdotuksista laeiksi

Lisätiedot

Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVASEMINAARI

Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVASEMINAARI 2.3.2012 Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVASEMINAARI 2.3.2012 1 LÄHTÖKOHTIA Maakuntasuunnitelma Keski-Suomen ilmastostrategia Bioenergiasta elinvoimaa -klusteri Maankäyttö- ja rakennuslaki / Valtakunnalliset

Lisätiedot

Vapo Oy:n ympäristölupahakemus turvetuotantoalueelle. Diaarinumero ISY-2005-Y-190.

Vapo Oy:n ympäristölupahakemus turvetuotantoalueelle. Diaarinumero ISY-2005-Y-190. Sivu 1/5 ITÄ-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Minna Canthin katu 64B PL 69 70101 KUOPIO Poitsilanmaan Luontoyhdistys Kuikka ry Vastine valituksenalaiseen Juha Juuti päätökseen 121/07/02 Käpypolku 4 as.4 54120

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton 22.10.2010. Vapo Oy:n Meranevan turvetuotantoa koskeva ympäristölupahakemus, Perho

Suomen luonnonsuojeluliiton 22.10.2010. Vapo Oy:n Meranevan turvetuotantoa koskeva ympäristölupahakemus, Perho Suomen luonnonsuojeluliiton 22.10.2010 Pohjanmaan piiri ry MUISTUTUS Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 pohjanmaa@sll.fi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto PL 200 65101 VAASA DRNO: LSSAVI/197/04.08/2010

Lisätiedot

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö Strategiatyön taustaa Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava: turvetuotantovarausten

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden. toteutuskeinona. KEMERAn keinoin Matti Seppälä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus

Kestävän metsätalouden. toteutuskeinona. KEMERAn keinoin Matti Seppälä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus Kestävän metsätalouden rahoituslaki (KEMERA) METSOn toteutuskeinona METSOn toteuttaminen KEMERAn keinoin Matti Seppälä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus 1 KEMERA METSO -toimintaohjelmassa KEMERA kohdentaminen

Lisätiedot

NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO. Johdanto

NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO. Johdanto 82139565 NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO Johdanto Nurmijärven Viirinlaaksossa on tarkoitus maankäytön kehittymisen myötä putkittaa nykyinen oja taajama-alueen läpi.

Lisätiedot

VN:n periaatepäätös soista ja turvemaista (30.8.2012) - seuranta 2014

VN:n periaatepäätös soista ja turvemaista (30.8.2012) - seuranta 2014 VN:n periaatepäätös soista ja turvemaista (30.8.2012) - seuranta 2014 Jaana Kaipainen, MMM 18.3.2015 1 Seurannan tausta MMM, YM ja TEM vastaavat periaatepäätöksen toimeenpanosta hallinnonalallaan & vastaavat

Lisätiedot

Uudistuva ympäristönsuojelulaki ja asetus. Hallitusneuvos Oili Rahnasto Kiviaines- ja murskauspäivät Hotelli Rantasipi Airport, Vantaa, 14.2.

Uudistuva ympäristönsuojelulaki ja asetus. Hallitusneuvos Oili Rahnasto Kiviaines- ja murskauspäivät Hotelli Rantasipi Airport, Vantaa, 14.2. Uudistuva ympäristönsuojelulaki ja asetus Hallitusneuvos Oili Rahnasto Kiviaines- ja murskauspäivät Hotelli Rantasipi Airport, Vantaa, 14.2.2014 Uusi ympäristönsuojelulaki Hallituksen esitys eduskunnalle

Lisätiedot

Kanta-Hämeen maakuntakaava Simo Takalammi

Kanta-Hämeen maakuntakaava Simo Takalammi Kanta-Hämeen maakuntakaava 2040 Simo Takalammi Maakuntakaavan merkitys MRL:n kaavajärjestelmän korkein kaavataso eli suurpiirteinen Ohjaa yleis- ja asemakaavoitusta Hyvä maakuntakaava on mahdollistava

Lisätiedot