MAISEMA- JA LUONTOSELVITYS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAISEMA- JA LUONTOSELVITYS"

Transkriptio

1 PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMEN ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS MAISEMA- JA LUONTOSELVITYS Näkymä etelä-kaakkoon Kukkian selälle. Oikealla Kukkiansaari. Länsiosan kivikkorantaa, taustalla saniaiskorpi. Vähäsalmi etelästä. Vasemmalla Rajalanniemi, oikealla Rajalansaari, taustalla Rihanselkä MA-ARKKITEHDIT

2 Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos 1 LÄHTÖKOHDAT Tarkoitus Rajalanniemen eteläosaan on laadittu asemakaavan muutosluonnos. Tässä selvityksessä tarkastellaan kaava-alueen maisemaa ja luontoa. Rajalanniemen eteläkärki on maisemallisesti monipuolinen alue, joka rajautuu lähes 800 m matkalla Kukkiajärven vesimaisemaan. Voimassa oleva, 1970-luvulla laadittu asemakaava tähtää massiivisen matkailu- ja lomakeskuksen rakentamiseen tälle vetovoimaiselle alueelle. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on kokonaan toisenlainen ratkaisu: pienipiirteinen, maisemaan sopeutuva pientaloasutus ja monipuoliset yleiset virkistysalueet. PERUSASIAT Maaperä Alueen maaperä on pääosin moreenia. Kalliopaljastumia on mäkien lakialueilla ja järven rantaviivassa. Kivikkoisuus on runsasta, paikoin on huomattavan isojakin siirtolohkareita. Alueen halkaisee kurumainen laakso, jonka maaperä on alavilla osin turvettunutta kosteikkoa. Kurulaakson pohjoisreunalla on 300 m pituinen jylhä kivikkoinen jyrkänne. Laakson keskiosassa Niementien molemmin puolin on täyttömaakentät, joiden maa-aines on kotoisin pohjoispuolisen Retkitien pientaloalueen rakentamisesta. Kasvillisuus Alue on lähes kokonaan metsäinen. Metsä on pääosin havupuuvaltaista, rinteillä mäntyvaltaista, laaksossa ja ylätasanteella kuusivaltaista korpea. Luonnon monimuotoisuuden kannalta kurulaakson länsipäässä oleva kostea saniaiskorpi on arvokas. Kallioilla on kalliokasvillisuutta, monipuolisin kasvillisuus on Niementien kääntöpaikasta länteen olevalla kalliomäellä. Kaakkoisrinteellä on pieni lehtokuvio ja rannassa on alava pieni lehtokuvio. Suojelukohteita tai luontotyyppejä ei alueella ole, eikä metsälain mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä. MAISEMA Maiseman rakenne Kaava-alueen maisemarakenteessa on kolme osaa: Eteläkärki on kilpimäinen moreeni- ja kalliomäki, johon liittyy pari pienempää kumparetta. Puolikaaren muotoinen rantaviiva on kivinen ja mutkitteleva, siltä avautuu miellyttäviä näkymiä kaakkoon, etelään ja lounaaseen Uritunselälle, Vähäsalmeen ja Rajalansaareen sekä Rihanselälle. Pohjoinen osa on ison moreeniselänteen välitasanne. Osien välissä on paikoin kurumainen, jyrkkärinteinen laakso ja laajempi kosteikkolehto. Laakson päissä on kapeat lahdet. Jyrkkyydet Jyrkkyyskartoitus kuvaa maaston rakennettavuutta. Yli 10 % rinne on hankala tientekoon (kartassa sininen), yli 20% rinne on huono rakennuspaikaksikin (kartassa punainen). Jyrkkyyskartoitusta on käytetty hyväksi asemakaavaluonnoksen suunnittelussa. Maiseman muodosto Jyrkkyyskartan päälle piirretty maiseman muodosto korostaa maiseman osien luonnetta, maisematiloja ja näkymäpisteitä. Näkymät alueella Näkymäkartta kuvaa alueen näkymiä. Nämä on jaettu kahteen ryhmään: näkymät järvelle (suorat ja etänäkymät puuston läpi) ja näkymät alueen sisäisiin maisematiloihin. Näkymäkarttaa on käytetty hyväksi mm. etsittäessä rakennuspaikkoja. Alueen ulkopuoliset näkymät Rajalanniemen eteläkärki työntyy Kukkiajärven maisematilaan. Tästä seuraa, että niemen rannoilta on runsaasti näkymiä järvella ja toisaalta alue näkyy laajalta alueelta. Näkymäkaaviossa on kuvattu näkymiä kahdelta luonnoksen mukaiselta virkistysalueelta järvelle ja näkymiä luonnoksen mukaisen pientaloalueen eteläkärjestä. Näkymäalueet on kartalla esitetty sektorikaaviona. Vesistö Kukkiajärvi kuuluu Natura 2000-verkostoon. Se on valtakunnallisesti edustava, luonnontilainen vesiluontokohde. Luontodirektiivin luontotyypeistä alueella esiintyy niukkaravinteisia vesiä, kasvipeitteisiä silikaattikallioita, kallioiden pioneerikasvillisuutta ja boreaalisia lehtoja. Lintudirektiivin lajeista alueella pesivät mm. kuikka ja kalatiira. Alueella kasvaa myös valtakunnallisesti vaarantunutta ormiota.

3 Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos 2 JYRKKYYSKARTTA. Sininen = jyrkkä tientekoon, Punainen = jyrkkä rakentamiseen. Arvokkaat kasvillisuusalueet on rajattu vihreällä viivalla.

4 Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos 3 MAISEMAN MUODOSTO Muodostokartta korostaa maiseman muotoja ja maisematiloja sekä näkymäpisteitä. Arvokkaat kasvillisuusalueet on rajattu vihreällä viivalla.

5 Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos 4 SISÄISET NÄKYMÄT Tärkeimmät näkymäsuunnat: -alueen sisältä järvelle (siniset nuolet) ja -alueen sisällä (vihreät nuolet). Näkymiä rantaviivasta järvelle ei ole esitetty nuolin, kts. seuraavan sivun kaavio. Musta katkoviiva 50 m rannasta kuvaa ns. veneilyn häiriöetäisyyttä.

6 Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos 5 ULKOISET NÄKYMÄT Näkymäalue järvelle/järveltä asemakaavan muutoksen mukaisessa tilanteessa: -kahdelta virkistysalueelta (sininen katkoviiva) ja -pientaloalueen eteläkärjestä (punainen katkoviiva). Lähinäkymäalue 200 m rannasta on rajattu mustalla katkoviivalla.

7 Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos 6 LUONTOSELVITYS KASVILLISUUS Rajalanniemi sijaitsee Luopioisten kirkonkylän taajamassa Kukkian Uritunselän ja Rihanselän välissä. Kukkia kuuluu Natura 2000-verkostoon. Pääosa suunnittelualueesta on rakentamatonta, rannalla on muutama pieni lomamökki. Alue tarkistettiin lokakuussa Suunnittelualueen metsätyypit vaihtelevat karusta jäkälätyypin mäntykankaasta tuoreeseen puolilehtoon. Karuimmat tyypit tavataan kalliorinteillä ja lailla. LINNUSTO Rajalanniemen linnustoa selvitettiin näköhavaintoja tekemällä sekä laulavia koiraita kuuntelemalla. Selvitys tehtiin Kolean jakson myötä kevät on hieman myöhästyttänyt lintujen muuttoa eikä kaikki alueella pesivät läjit olleet vielä ilmeisestikään saapuvilla. Aluetta on tarkkailtu aiemmin kesäkuulla 2006 ja havainnot on liitetty tähän selvitykseen. Seuraavassa on lueteltu tavatut lintulajit: Alueen halki kulkee itä länsisuuntainen kalliojyrkänne. Sillä kasvaa mm. kallioimarre (Polypodium vulgare) ja kivikkoalvejuuri (Dryopteris filis-mas). Jyrkänteen juurella tavataan mm. sinivuokkoa (Hepatica nobilis). Jyrkänteen eteläpuolella noin sadan metrin etäisyydellä sijaitsee kallioinen kumpare, jossa esiintyy edustavaa kalliokasvillisuutta. Lajeista mainittakoon mäkitervakko (Lychnis viscaria), kalliokielo (Plygonatum odoratum) sekä karvakiviyrtti (Woodsia ilvensis). Alueen länsiosassa sijaitseva pieni lahdelma jatkuu kosteikkona sisämaahan päin. Kosteikon itäosa on osin vetistä saniaiskorpea. Korpi on kuitenkin menettänyt luonnontilansa metsätaloustoimenpiteiden johdosta. Korven puustoon kuuluu iäkkäitä tervaleppiä (Alnus glutinosa). Saniaisista runsaimpana esiintyy hiirenporras (Athyrium filix-femina). Kuikka Kalalokki Käpytikka Västäräkki Rautiainen Punarinta Mustarastas Räkättirastas Laulurastas Hippiäinen Kirjosieppo Hömötiainen Sinitiainen Talitiainen Varis Peippo Viherpeippo Metsäkirvinen (Gavia arctica) (Larus canus) (Dendrocopos major) (Motacilla alba) (Prunella modularis) (Erithacus rubecula) (Turdus merula) (Turdus pilaris) (Turdus philomelos) (Regulus regulus) (Ficedula hypoleuca) (Parus montanus) (Parus caeruleus) (Parus major) (Corvus corone) (Frincilla coelebs) (Carduelis chloris) (Anthus trivialis) Niemen kaakkoisosassa on pienialainen, hieman kulunut lehto. Tuomien (Prunus padus) katveessa kasvaa mm. mustakonnanmarja (Actaea spicata), lehtokuusama (Lonicera xylosteum), taikinamarja (Ribes alpinum) sekä punaherukka (Ribes spicatum). Rajalanniemen ranta on karu ja kivikkoinen. Vesi- ja rantakasvisto on niukkaa. Kivisyydestä johtuen pohjaversoiskasvillisuus on niukkaa tai puuttuu kokonaan. Alueella ei havaittu uhanalaisia tai EU:n direktiivilajeja. Myöskään suojeltavia tai erityisen tärkeitä elinympäristöjä ei esiinny. Alueen rakentaminen ei heikennä luonnonsuojelun tavoitteita eikä vaaranna Kukkian Natura 2000-verkoston perusteita. Vuonna 2006 tavatut lajit, joita ei vielä 2007 tavattu: Lehtokurppa Punakylkirastas Pajulintu Sirittäjä Harmaasieppo (Scolopax rusticola) (Turdus iliacus) (Phylloscopus trochilus) (Phylloscopus sibilatrix) (Muscicapa striata) Melkoisella varmuudella voidaan todeta, että monet edellä luetelluista lintulajeista pesivät alueella useankin parin voimalla. Kuikka tavattiin Vähäsalmen eteläpäässä, eikä se todennäköisesti pesi Rajalanniemessä. Niemen rannat ovat lähes kauttaaltaan kivikkoisia eivätkä sovellu kuikan pesintään. Kuikka kuuluu EU:n lintudirektiivin liitteen I lajeihin. Rajalanniemessä tavatut linnut ovat yleisiä ja runsaslukuisia metsälajeja eikä alueen kaavoitushanke vaaranna niiden olemassaoloa Pälkäneen faunassa.

8 Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos 7 LIITO-ORAVASELVITYS YLEISTÄ Liito-orava (Pteromys volans) on Siperian taigametsien laji, jota Euroopan yhteisön alueella eniten tavataan Suomessa sekä jonkin verran Virossa ja Latviassa. Liito-oravakannan on arvioitu vähentyneen viimeisen kymmenen vuoden aikana %. Vähenemisen takia liito-orava on uudessa uhanalaisuustarkastelussa (2000) arvioitu vaarantuneeksi lajiksi Suomessa. Liito-orava on mainittu sekä luontodirektiivin (92/43/ETY) liitteessä II että liitteessä IV(a). Ensiksi mainitun liitteen tavoitteet liittyvät aluesuojelujärjestelmään, jolla pyritään säilyttämään kyseisten lajien elinympäristöjä. Jälkimmäinen puolestaan kuuluu lajisuojelujärjestelmään, jolla kyseisten lajien yksilöitä tai niiden elinkierron kannalta keskeisiä, elinympäristökäsitettä suppeampia lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Luontodirektiivin liitteeseen IV (a) kuuluvia lajeja varten jäsenvaltioiden on luotava direktiivin 12 artiklassa tarkoitettu tiukan suojelun järjestelmä lajien luontaisille levinneisyysalueille. Tämä edellyttää ensinnäkin, että kyseisten lajien yksilöitä suojataan tahalliselta pyynniltä, tappamiselta ja häiritsemiseltä niiden elinkierron eri vaiheissa. Toiseksi artiklassa edellytetään, että lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentäminen ja hävittäminen on kiellettävä. Kielto koskee kaiken tyyppistä luontoa muuttavaa toimintaa ja kaikkia toimijoita, myös maanomistajia. Maankäyttö- ja rakennuslaki 9 : Kaavojen tulee perustua riittäviin selvityksiin ja tutkimuksiin. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen ympäristövaikutukset ja selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan katsoa olevan olennaisia vaikutuksia. Maankäyttö- ja rakennusasetus 1 : Kaavan vaikutuksia selvitettäessä otetaan huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus, aikaisemmat selvitykset sekä muut selvitysten tarpeellisuuteen vaikuttavat seikat. Selvitysten on annettava riittävät tiedot, jotta voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset mm. kasvi- ja eläinlajeihin ja luonnon monimuotoisuuteen. Liito-oravan ja sen elinympäristön ominaisuudet kaavoituksen kannalta Liito-orava on kuusivaltaisten metsien laji, mutta se ei tule toimeen aivan yksipuolisissa kuusikoissa, eikä myöskään pesi nuorissa metsissä. Metsissä on oltava sopivien pesäpaikkojen lisäksi riittävästi ravintopuita. Keväisin ja kesäisin suosituimpia ruokapuita ovat haapa, koivu ja leppä. Liitooravat voivat käyttää reviirinsä reunoilla olevia nuoria metsiä, siemenpuuasentoon hakattuja aukkoja ja varttuneita taimikoita ruokailuun ja liikkumiseen kuusimetsiköstä toiseen. Puuttomat hakkuuaukot ja nuoret taimikot ovat lajille suojattomia alueita. Samassa metsässä voi olla useita liito-oravan käyttämiä pesäpaikkoja. Pesäpaikaksi kelpaa puun kolo, vanha oravan risupesä, pönttö tai rakennus. Markku Nirosen ja Esa Lammin mukaan naaraiden elinpiiri on keskimäärin 8 ha ja uroksen 60 ha. Ilpo K. Hanskin tutkimuksen mukaan vastaavat arvot ovat 3,7 ha ja 8,6 ha. Naaraiden lisääntymispaikat ovat enimmäkseen varttuneissa kuusivaltaisissa metsissä. Tutkimuksissa ei ole löydetty vakituista naaraan asuinpaikkaa erillisestä alle 3,5 ha metsiköstä. Liito-oravan elinmahdollisuuksille on välttämätöntä, että orava pystyy suojautumaan ja liikkumaan alueelta toiselle ravinnonhaussa ja lisääntymisaikana. Siksi liito-orava-alueille tulee jättää metsänkäsittelyssä liikkumiseen ja suojautumiseen soveltuvia puita sekä ravintoa tarjoavia lehtipuita. Lisääntymis- ja levähtämispaikan ympäristöön tulee jättää vähintään metrin levyinen käsittelemätön vyöhyke. Liito-orava pystyy liitämään metriä leveän aukean alueen yli. Kulkuyhteyspuiksi voidaan jättää ylimpiin latvuskerroksiin kuuluvia liito-oravalle suojaa antavia puita. Hanskin tutkimuksessa todettiin liito-oravien liikkuvan öisin noin metrin etäisyydelle pesäpuustaan. RAJALANNIEMI Rajalanniemen kasvillisuus on pääasiassa tuoretta kangasmetsää tai lehtoa. Luoteisosassa tavataan lähinnä kuivaa kangasta. Puusto koostuu suurelta osin männystä. Kuusi on alueella vähälukuinen. Lehtipuustoon kuuluvat haapa, koivut sekä harmaa- ja tervaleppä. Haavat ovat nuorehkoja eikä kolopuita alueelta löydetty. Käpytikan läsnäolo kyllä ilmentää mahdollisuuden pesäkolojenkin olemassaoloon. Liito-oravan havaitsemiseksi etsittiin sen ulostepapanoita alueen kuusien ja haapojen alta. Ainuttakaan merkkiä lajin olemassa olosta ei löytynyt. Suunnittelualue ei sovellu liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikaksi eikä sillä ole merkitystä myöskään kulkuyhteytenä lajin tunnettujen esiintymisalueiden välillä. Maastotarkastus tehtiin Luontoselvitysten laatija: Hannu Alén ympäristönsuojelusihteeri, Pälkäneen kunta

Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä

Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä 1 Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Eteläranta 4 Niskanselän etelärannalla havaitut lajit ja arvioidut parimäärät/reviirit 5 Etelärannalla

Lisätiedot

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 12.6.2006 SUUNNITTELUKESKUS OY Liito-oravaselvitys 1 12.6.2006 Hepoluhdan alue 488-C7526 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 YLEISKUVA... 1 3 LIITO-ORAVA...

Lisätiedot

Rataskadun alueen liitooravaselvitys

Rataskadun alueen liitooravaselvitys Rataskadun alueen liitooravaselvitys 2017 Huittisten kaupunki 21.3.2017 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Liito-oravaselvitys. 3 2.1 Yleistä liito-oravasta 3 2.2

Lisätiedot

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa

Lisätiedot

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...

Lisätiedot

Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä

Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä HONGISTON ASEMAKAAVA- ALUEEN MAISEMA- JA LUONTOSELVITYS 2007 Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä SISÄLLYSLUETTELO 1. MAISEMASELVITYS...3 1.1. Tutkimusmenetelmä...3

Lisätiedot

Linnustonselvitys. Peltolammin Myllyvuoren (Tampere) alueella

Linnustonselvitys. Peltolammin Myllyvuoren (Tampere) alueella Linnustonselvitys Peltolammin Myllyvuoren (Tampere) alueella Tarkastus 21/12/2012 Päivämäärä 07/08/2012 Laatija Matti Häkkilä, Ramboll Finland Oy Tarkastaja Kaisa Mustajärvi, Ramboll Finland Oy Hyväksyjä

Lisätiedot

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos 1 PERUSTIEDOT Yhteystiedot

Lisätiedot

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Seija Väre 25.5.2009 1 (5) RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Pyhäjärven pohjoisrannalla. Maantien eteläpuolella rannalla on omakotitalojen rivi.

Lisätiedot

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Sirkka-Liisa Helminen Ympäristötutkimus Yrjölä Oy SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 LIITO-ORAVAN BIOLOGIA JA SUOJELU...3 3 MENETELMÄT...3 4 TULOKSET...4 4.1 Kavallintien

Lisätiedot

VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS

VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 4.4.2014 VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Tarkastus 4.4.2014 Päivämäärä 4.4.2014 Laatija Tiina

Lisätiedot

LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS

LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS LIITE 2 YMPÄRISTÖSUUNNITTELU JA VISUALISOINTI HENNA KOSKINEN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Pälkäne Seittye 8.8.2013 Johdanto Tämä luontoselvitys on laadittu tarkoituksenaan tuoda esiin alueelta mahdollisesti

Lisätiedot

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Marko Vauhkonen 1.8.2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN

Lisätiedot

Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat

Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteina oli kaksi pientä, erillistä aluetta Pitkäjärvellä, noin 20 km Lieksan kaupungista

Lisätiedot

Kontiolahden Kontioniemen kaava-alueen lintuselvitys. Ari Parviainen

Kontiolahden Kontioniemen kaava-alueen lintuselvitys. Ari Parviainen Kontiolahden Kontioniemen kaava-alueen lintuselvitys 2015 Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 1. Ampumahiihtostadionin eteläpuoliset alueet 5 2. Junaradan itäpuoli 7 3. Ampumahiihtostadionin

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Vuosangan harjoitusalueen laajennusalueiden liitooravaselvitys

KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Vuosangan harjoitusalueen laajennusalueiden liitooravaselvitys FCG Finnish Consulting Group Oy KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Vuosangan harjoitusalueen laajennusalueiden liitooravaselvitys 30.5.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan

Lisätiedot

KYPÄRÄMÄEN KÖHNIÖN PESIMÄLINNUSTO 2009

KYPÄRÄMÄEN KÖHNIÖN PESIMÄLINNUSTO 2009 KYPÄRÄMÄEN KÖHNIÖN PESIMÄLINNUSTO 2009 Pia Högmander ja Harri Högmander Keski-Suomen Lintutieteellinen Yhdistys ry. 2010 Kypärämäen-Köhniön asukasyhdistys tilasi Keski-Suomen Lintutieteelliseltä Yhdistykseltä

Lisätiedot

Kankaan liito-oravaselvitys

Kankaan liito-oravaselvitys Kankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.7.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa... 3 2.

Lisätiedot

Tampereen Vuoreksen Virolaisen-Koukkujärven alueen linnustoselvitys

Tampereen Vuoreksen Virolaisen-Koukkujärven alueen linnustoselvitys Tampereen Vuoreksen Virolaisen-Koukkujärven alueen linnustoselvitys Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pekka Rintamäki 2008 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita

Lisätiedot

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Loviisa Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 22.2.2019 Viite 1510045839 TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS TETOMIN TUULIVOIMAHANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS 1 1. Selvityksen taustoja Destia Oy tilasi tämän selvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä 29.2.2008. Selvitys

Lisätiedot

Linnustoselvitys 2016 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti

Linnustoselvitys 2016 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti Linnustoselvitys 2016 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI TELITIEN ASEMAKAAVA- ALUEEN LUONTOSELVITYS

JOENSUUN KAUPUNKI TELITIEN ASEMAKAAVA- ALUEEN LUONTOSELVITYS Vastaanottaja Joensuun kaupunki Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 22.8.2017 Viite 1510034745-001 JOENSUUN KAUPUNKI TELITIEN ASEMAKAAVA- ALUEEN LUONTOSELVITYS JOENSUUN KAUPUNKI TELITIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ Vaasan kaupunki, kaavoitus LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ TILANNE 18.6.2018 1. YLEISTÄ Vaasan Laajametsän suurteollisuualueen yleis- ja asemakaava-alueille on tehty

Lisätiedot

Ruostejärven osayleiskaava 25.7.2010 1 (9) Seija Väre RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS. Tammelan kunta

Ruostejärven osayleiskaava 25.7.2010 1 (9) Seija Väre RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS. Tammelan kunta Seija Väre 25.7.2010 1 (9) RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS Tammelan kunta 2 RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Ruostejärven osayleiskaava sijaitsee Tammelan kunnan eteläosassa valtatien

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 TUTKIMUSRAPORTTI LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 Tekijä: Rauno Yrjölä Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 menetelmä... 3 3 Tulokset... 4 4 Yhteenveto ja

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 29.6.2015 Kaupunkirakennepalvelut Johdanto Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49.1

Lisätiedot

LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa

LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa LIITO-ORAVA Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä 19.12.2016 Turussa ja Porissa Olli Mattila, Varsinais-Suomen ELY-keskus 22.12.2016 1 Liito-oravan suojelu Liito-orava (Pteromys volans) on Suomessa vaarantunut

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen

Lisätiedot

KHRONOKSEN TALO. Linnustoselvitys 2017 Ilkka Kuvaja

KHRONOKSEN TALO. Linnustoselvitys 2017 Ilkka Kuvaja KHRONOKSEN TALO Linnustoselvitys 2017 Ilkka Kuvaja Johdanto ja menetelmät: Tehtävänä oli selvittää Pöytyän Päivölän tilalla eli Khronoksen talon pihapiirissä pesimäaikaan tavattava linnusto. Paikka edustaa

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU LIITO-ORAVATARKASTUS 2009 1 1. Selvityksen taustoja Liito-oravatarkistukset liittyvät VT 6 perusparannuksen yleissuunnitelmaan välillä Taavetti- Lappeenranta.

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS SATAMONMÄKI-JÄNISKALLIO

LUONTOSELVITYS SATAMONMÄKI-JÄNISKALLIO LUONTOSELVITYS SATAMONMÄKI-JÄNISKALLIO SEINÄJOEN KAUPUNKI 2015 LUONTOSELVITYS 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungissa Satamonmäen ja Jäniskallion

Lisätiedot

Kaukjärven luontoselvitys 22.9.2008. Kaukjärven teollisuusalueen asemakaava Luontoselvitys

Kaukjärven luontoselvitys 22.9.2008. Kaukjärven teollisuusalueen asemakaava Luontoselvitys Kaukjärven luontoselvitys Kaukjärven teollisuusalueen asemakaava Luontoselvitys Tammelan kunta Kaukjärven luontoselvitys 2 KAUKJÄRVEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1 LUONTOSELVITYS 1 1. JOHDANTO 3 2. LÄHTÖTIEDOT

Lisätiedot

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon

Lisätiedot

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Timo Pylvänäinen 8.5.2014 Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Selvitysalueet Erillisiä selvitysalueita on 16. Ne sijaitsevat Nuutin ja Terttumäen alueella

Lisätiedot

MARJONIEMENTIEN ALUE, HEINOLA LUONTOSELVITYS

MARJONIEMENTIEN ALUE, HEINOLA LUONTOSELVITYS Vastaanottaja Ilmonen Urho Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 30.8.2011 Viite 82137444 MARJONIEMENTIEN ALUE, HEINOLA LUONTOSELVITYS MARJONIEMENTIEN ALUE, HEINOLA LUONTOSELVITYS Päivämäärä 30.8.2011

Lisätiedot

Linnustoselvitys 2016 Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus

Linnustoselvitys 2016 Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus Linnustoselvitys 2016 Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteena oli noin kolmen neliökilometrin laajuinen laajennusalue Lehmon kaavaan viitisen

Lisätiedot

luontoselvitys Petri Parkko

luontoselvitys Petri Parkko 2016 Hämeenlinnan Huvikummun rantaosayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys Petri Parkko 26.7.2016 1 1. Taustoja Kaavahankkeen tarkoituksena on siirtää voimassa olevan rantaosayleiskaavan mukainen

Lisätiedot

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.06.2014 KELIBER OY LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.6.2014 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kansikuva Antje Neumann Heli Uimarihuhta Hautakankaan metsää Viite 1510013339 Ramboll

Lisätiedot

Matalan ranta-asemakaava Luontoselvitys 2014, täydennys 2015 Antti Karlin Yleistä Luontoselvitys on tehty käymällä Matalan ranta-asemakaavassa oleva venevalkaman alue maastossa läpi kesällä syksyllä 2014

Lisätiedot

Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa. Sysmän Iso-Särkijärven ja Hevoshiekan ranta-asemakaavan luontoselvitys 2010

Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa. Sysmän Iso-Särkijärven ja Hevoshiekan ranta-asemakaavan luontoselvitys 2010 Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Sysmän Iso-Särkijärven ja Hevoshiekan ranta-asemakaavan luontoselvitys 2010 Petri Parkko 28.10.2010 1 1. Taustoja Sysmän Rapalanniemessä laaditaan ranta-asemakaavaa,

Lisätiedot

SUUNNITTELUALUEEN YLEISSIJAINTI - LIITE 1 MK 1:50000

SUUNNITTELUALUEEN YLEISSIJAINTI - LIITE 1 MK 1:50000 SUUNNITTELUALUEEN YLEISSIJAINTI - LIITE 1 K 1:50000 Pälkänevesi PÄLKÄNEEN KIRKONKYLÄ 1:412 1:330 1:342 1:307 SUUNNITTELUALUEEN RAJAUS - LIITE 2 K 1:10000 Sappeen kylä 87 876:2 1:413 1:340 1:244 1:258 1:99

Lisätiedot

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos 1 LÄHTÖKOHTIA Kaavahankkeen perustiedot on esitetty

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI LEHTIPOJANTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

JOENSUUN KAUPUNKI LEHTIPOJANTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Vastaanottaja Joensuun kaupunki Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 24.10.2017 Viite 1510034745-001 JOENSUUN KAUPUNKI LEHTIPOJANTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS JOENSUUN KAUPUNKI Päivämäärä

Lisätiedot

ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS

ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LAUSUNTO LIITO-ORAVAN ESIINTYMISESTÄ JA ELINYMPÄRISTÖISTÄ KUIVISTONMÄEN ALUEELLA Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 21.10.2015 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Tohmajärven Kannusjärven ranta-asemakaavan linnustoselvitys 2011. Ari Parviainen

Tohmajärven Kannusjärven ranta-asemakaavan linnustoselvitys 2011. Ari Parviainen Tohmajärven Kannusjärven ranta-asemakaavan linnustoselvitys 2011 Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Polvijärvi 4 Liippilammit Pitkälampi 5 Tammalammit 5 Mässänlammit 5 Kannusjärvi 7 Kokkoselkä

Lisätiedot

TAIPALSAARI. ILKONSAARTEN (Itäinen) JA MYHKIÖN RANTAYLEISKAAVA YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari

TAIPALSAARI. ILKONSAARTEN (Itäinen) JA MYHKIÖN RANTAYLEISKAAVA YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari TAIPALSAARI ILKONSAARTEN (Itäinen) JA MYHKIÖN RANTAYLEISKAAVA YMPÄRISTÖARVIOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 YLEISKUVAUS 4 TULOKSET... 4 1. Myhkiö. 4 2. Ilkonsaaret (itäinen)..

Lisätiedot

Ajankohtaista luonnonsuojelussa

Ajankohtaista luonnonsuojelussa Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 6.6.2013 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä

Lisätiedot

Tampereen ja Kangasalan Ojalan-Lamminrahkan alueen linnustoselvitys 2008

Tampereen ja Kangasalan Ojalan-Lamminrahkan alueen linnustoselvitys 2008 Tampereen ja Kangasalan Ojalan-Lamminrahkan alueen linnustoselvitys 2008 Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen. Kangasalan kunta. Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pekka Rintamäki

Lisätiedot

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle.

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Tarmo Saastamoinen 2010. Kuva.1 Kaatunut kuusenrunko Nouvanlahdesta. LIITO-ORAVA: Liito-orava (pteromys volans)on

Lisätiedot

Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys

Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20.8.2014 P21463P003 Liito-oravaselvitys 1 (23) Tuomo Pihlaja 20.8.2014

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS

KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS Kristiinankaupunki EY 22091 D SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ...3 2 LIITO-ORAVA...3 3 AINEISTO

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net TYÖN TAUSTAA JA ALUEEN YLEISKUVAUSTA Selvityksen kohteena oleva lomakodin

Lisätiedot

NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013

NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 27.5.2013 1 JOHDANTO Arkkitehtityö Oy laatii ranta-asemakaavaa Nastolan Kirkonkylässä sijaitsevalle

Lisätiedot

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki RAPORTTI 16X267156_E722 13.4.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki 1 Niinimäen Tuulipuisto Oy Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki Sisältö 1

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009

Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Asemanjatke, Vääräsaari, Nätkin teollisuusalue ja Nojanmaan tontti 17 Petri Parkko 8.7.2009 Sisällys

Lisätiedot

LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS

LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Raasepori Oy Asiakirjatyyppi Liito-orava- ja kasvillisuusselvitys Päivämäärä 21.9.2012 Viite 82142499-05 ILMATAR RAASEPORI OY GUMBÖLEBERGETIN LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS

Lisätiedot

Ilokkaanpuiston asemakaava-alueen (8617) pesimälinnustoselvitys

Ilokkaanpuiston asemakaava-alueen (8617) pesimälinnustoselvitys TAMPEREEN KAUPUNKI Ilokkaanpuiston asemakaava-alueen (8617) pesimälinnustoselvitys Raportti ID: 1 576 621 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29253 Raportti 1 (9) Mäkelä Tiina Sisällysluettelo 1 Johdanto...

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 1/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat henkilöt... 4

Lisätiedot

As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys

As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys Pirkkala Heikki Holmén 23.3.2017 23.3.2017 1 (7) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 2.1 Lähtöaineisto ja aiemmat selvitykset...

Lisätiedot

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584

Lisätiedot

SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI. Jouko Sipari

SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI. Jouko Sipari SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 TULOKSET... 3 1. PUTKIJÄRVI, KORHOLAN RANTA... 3 2. KANKUNLAMPI 5 LIITTEET Kansikuva: Putkijärven

Lisätiedot

HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK

HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK Air-Ix Ympäristö Oy 13.10.2005 Sanna Tolonen Kettumäen asemakaavan 2. laajennus 2/6 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 3 2 MAISEMA 3 3 MAA-

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI LIITO-ORAVAKARTOITUS, JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI LIITO-ORAVAKARTOITUS, JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Vastaanottaja Pieksämäen kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravakartoitus Päivämäärä 11.11.2014 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI LIITO-ORAVAKARTOITUS, JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS LIITO-ORAVAKARTOITUS, JOROISTENTIEN

Lisätiedot

LIEDON LITTOISTEN ETELÄ-TUULISSUON 2/ALI-SIPPAANTIEN RISTEYSSILLAN LUONTOSELVITYS

LIEDON LITTOISTEN ETELÄ-TUULISSUON 2/ALI-SIPPAANTIEN RISTEYSSILLAN LUONTOSELVITYS LIEDON LITTOISTEN ETELÄ-TUULISSUON 2/ALI-SIPPAANTIEN RISTEYSSILLAN LUONTOSELVITYS Tmi Hannu Klemola 2012 Alueen halki virtaa uomassa maisemallisesti kaunis puro, jonka rannoilla kasvaa myös suuria puita.

Lisätiedot

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 30.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Päivämäärä 30.11.2017 Laatija

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 1. JOHDANTO

LIITO-ORAVASELVITYS 1. JOHDANTO Pöyry Finland Oy Juhana Herttuan puistokatu 21 20100 Turku Kotipaikka Vantaa Y-tunnus 0625905-6 Puh. 010 33310 www.poyry.fi Siilinjärven kunta Kehvo-Väänälänranta rantaosayleiskaava Liito-oravaselvitys

Lisätiedot

9M Vapo Oy; Iljansuon linnustoselvitys, Ilomantsi Liite 1. Iljansuon linnustoselvityksen selvitysalueen sijainti.

9M Vapo Oy; Iljansuon linnustoselvitys, Ilomantsi Liite 1. Iljansuon linnustoselvityksen selvitysalueen sijainti. 9M609216 Vapo Oy; Iljansuon linnustoselvitys, Ilomantsi Liite 1 Iljansuon linnustoselvityksen selvitysalueen sijainti. Liite 2. Linnustollisesti arvokkaimmat alueet 0 1 1:30 000 2 km Liite 3. Kevätmuuttolaskennan

Lisätiedot

KOUKKUNIEMI- RAUHANIEMI (8568) LIITO-ORAVASELVITYS

KOUKKUNIEMI- RAUHANIEMI (8568) LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys (ei julkinen) Päivämäärä 30.5.2016 KOUKKUNIEMI- RAUHANIEMI (8568) LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Tarkastus 26.5.2015 Päivämäärä

Lisätiedot

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee 25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi

Lisätiedot

Vihdin kunta. Mäyräojanlaakson Rajakallion luontoselvitys (Nummelan eteläosien osayleiskaava 1B - luontoselvityksen kohteen 7 uudelleenarviointi)

Vihdin kunta. Mäyräojanlaakson Rajakallion luontoselvitys (Nummelan eteläosien osayleiskaava 1B - luontoselvityksen kohteen 7 uudelleenarviointi) Vihdin kunta Mäyräojanlaakson Rajakallion luontoselvitys (Nummelan eteläosien osayleiskaava 1B - luontoselvityksen kohteen 7 uudelleenarviointi) Luontotieto Keiron Oy 5.8.2009 5.8.2009 Kohteen 7 uudelleenarviointi

Lisätiedot

EPV BIOTURVE OY HALKONEVAN (ILMAJOKI) LUONTOSELVITYSTEN TÄYDENNYKSET

EPV BIOTURVE OY HALKONEVAN (ILMAJOKI) LUONTOSELVITYSTEN TÄYDENNYKSET EPV BIOTURVE OY HALKONEVAN (ILMAJOKI) LUONTOSELVITYSTEN TÄYDENNYKSET Ahma ympäristö Oy Ilmajoki 2014 1 1 JOHDANTO Ilmajoella sijaitsevan Halkonevan luontoselvitysten täydennykset liittyvät EPV Bioturve

Lisätiedot

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Anne Laita Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.4.2019 2 1. Johdanto Tämä selvitys on toteutettu Kuohun osayleiskaavan pohjatiedoksi.

Lisätiedot

Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen täydennys

Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen täydennys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VIITASAAREN KUNTA Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen 1 (9) Tuomo Pihlaja Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 1.1 Pieni-Toulatin elinpiiri... 1 1.2 Lähteenmäen

Lisätiedot

KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS

KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja UPM tuulivoima Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 24.9.2013 KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 24.9.2013 Laatijat Tarkastanut Kuvaus Emilia Osmala Tarja Ojala Liito-oravaselvitys

Lisätiedot

Liitteet: Liitekartta nro 1: Lehmihaantien määräalueen luontotyypit

Liitteet: Liitekartta nro 1: Lehmihaantien määräalueen luontotyypit Johdanto Liito- Sisällys 1 3 Liito- liito-!"#$%& %(!$ %!&' 2 3 2.1 Yleistä 3 2.2 3 *+,"!-./01!(%##))"!"# 2.3 3 3 Kasvillisuus- ja 4 3.1 Kasvillisuus- ja luontot##))"!"#$ & %!&' luontotyypi2(3%!" 7:140!2"

Lisätiedot

Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014

Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014 Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014 11.4.2014 Johdanto Vuoden 2013 selvityksessä alueella todettiin ilmeinen naaraan esiintymispaikka. Koska metsäkuviolla on aloitettava

Lisätiedot

Pesimälinnustoselvitys

Pesimälinnustoselvitys Pesimälinnustoselvitys NURMEKSEN KÄNKKÄÄLÄN KAAVA-ALUEEN LINNUSTOSELVITYS ympäristöalan asiantuntija KESÄKUU 2014 www.osuuskuntatoimi.fi SISÄLLYS 1. Johdanto... 1 2. Selvitysmenetelmät... 2 3. Tulokset...

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 18.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 TULOKSET... 4 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

HAUKILAHDEN TOPPELUNDINPUISTO LIITO-ORAVAN ELINALUEENA

HAUKILAHDEN TOPPELUNDINPUISTO LIITO-ORAVAN ELINALUEENA HAUKILAHDEN TOPPELUNDINPUISTO LIITO-ORAVAN ELINALUEENA Esa Lammi 10.12.2014 1 JOHDANTO Haukilahden Toppelundinpuiston länsiosaan on valmisteilla asuintalojen rakentamisen mahdollistava asemakaavan muutos,

Lisätiedot

KIVENNEVAN LUONTOSELVITYS

KIVENNEVAN LUONTOSELVITYS KIVENNEVAN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. YLEISTÄ Tämän luontokartoituksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen Kivennevan alueella sellaisia luontoarvoja, jotka olisi huomioitava

Lisätiedot

ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki

ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2012 Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki 1 Johdanto... 3 2 Liito-oravan biologia ja suojelu lyhyesti... 3 3 Menetelmät... 3 4 Tulokset... 4 5 Yhteenveto... 4

Lisätiedot

TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS

TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS Vastaanottaja Smart Windpower Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.5.2016 TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE 1 Päivämäärä 27.5.2016 Laatija Tarkastaja Ville Yli-Teevahainen Merja Isteri Viite 1510021396

Lisätiedot

Raportti BJ Nurmijärven kunta

Raportti BJ Nurmijärven kunta Raportti 67070228.BJ 25.10.2007 Nurmijärven kunta Lepsämän liito-oravakohteiden tarkistukset 2007 1 Yhteenveto Tämä liito-oravakohteiden tarkistus on tehty Nurmijärven kuntaan Lepsämän alueelle. Lepsämän

Lisätiedot

TAIPALSAAREN PÖNNIÄLÄ

TAIPALSAAREN PÖNNIÄLÄ TAIPALSAAREN PÖNNIÄLÄ POHJAHIEKAN RANTA-ASEMAKAAVA YMPÄRISTÖARVIOINTI Jouko Sipari 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO. 2 TUTKIMUSMENETELMÄT.. 2 YLEISKUVAUS... 3 TULOKSET... 3 1. Paikallistien eteläpuoli... 3

Lisätiedot

Mäntymäen luontoselvitys Laihia

Mäntymäen luontoselvitys Laihia Mäntymäen luontoselvitys Laihia 2.9.2013 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy 2 Sisällys 1 Johdanto.. 3 2 Liito-orava 3 2.1 Yleistä liito-oravasta. 3 2.2 Liito-oravaselvityksen

Lisätiedot

LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY

LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY Vastaanottaja LIDL Suomi KY Antti-Ville Haapanen Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 05/2018 LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY LINNAIMAAN LIITO-ORAVASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY

Lisätiedot

Haminan yleiskaavamuutoksen (Sopenvuori) luontoselvitys. Tapio Rintanen

Haminan yleiskaavamuutoksen (Sopenvuori) luontoselvitys. Tapio Rintanen Haminan yleiskaavamuutoksen (Sopenvuori) luontoselvitys Tapio Rintanen 2012 Maastotyöt Kohdealueen ja lähiympäristön liito-oravatilanne selvitettiin 27.4.2012, linnusto 13.5.2012, kasvillisuus ja lepakkotilanne

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 12.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET... 5 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

Megatuuli Oy. Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Megatuuli Oy. Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Megatuuli Oy Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 13/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Luontoselvitys Työ: 26016 Turku, 02.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.fmcgroup.fi

Lisätiedot

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin

Lisätiedot

NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012

NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012 NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012 Ari Karhilahti Leipurinkuja 4 21280 RAISIO ari.karhilahti@utu.fi 050 5698819 1. Johdanto Naantalin kaupunki tilasi keväällä 2012 seuraavan luontoselvityksen:

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA:

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: 743-416-5-146 SEINÄJOEN KAUPUNKI 2016 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin alueella olevalla tilalla 743-416-5-146

Lisätiedot

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Pyhtään kunta Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Petri Parkko 2.12.2011 1. Selvityksen taustoja Keihässalmen satama-alueen ja sen ympäristön kehittämistä varten tarvittiin tietoja

Lisätiedot

ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS

ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Hämeenlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 9.6.2016 ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 9.6.2016 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kaisa

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI RAUMAN SUSIVUOREN LIITO-ORAVA- JA LINNUSTOSELVITYS 2011 AHLMAN

RAUMAN KAUPUNKI RAUMAN SUSIVUOREN LIITO-ORAVA- JA LINNUSTOSELVITYS 2011 AHLMAN RAUMAN KAUPUNKI RAUMAN SUSIVUOREN LIITO-ORAVA- JA LINNUSTOSELVITYS 2011 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu SISÄLLYSLUETTELO Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Liito-oravaselvitys... 4 Tutkimusmenetelmät...

Lisätiedot

Tohmajärven Jänisjoen ranta-asemakaavan lintuselvityksen täydennys

Tohmajärven Jänisjoen ranta-asemakaavan lintuselvityksen täydennys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A UPM KYMMEN OYJ Tohmajärven Jänisjoen ranta-asemakaavan lintuselvityksen täydennys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY [Asiakasnro-projektinro] Raportti 1 (9)

Lisätiedot

PÖYRY FINLAND OY HUSO PÖYLÄN TUULIVOIMA- PUISTON OSAYLEISKAAVA- ALUEEN PESIMÄLINNUSTO- SELVITYS 2012 AHLMAN

PÖYRY FINLAND OY HUSO PÖYLÄN TUULIVOIMA- PUISTON OSAYLEISKAAVA- ALUEEN PESIMÄLINNUSTO- SELVITYS 2012 AHLMAN PÖYRY FINLAND OY HUSO PÖYLÄN TUULIVOIMA- PUISTON OSAYLEISKAAVA- ALUEEN PESIMÄLINNUSTO- SELVITYS 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus... 5 Työstä vastaavat

Lisätiedot