Ruostejärven osayleiskaava (9) Seija Väre RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS. Tammelan kunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ruostejärven osayleiskaava 25.7.2010 1 (9) Seija Väre RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS. Tammelan kunta"

Transkriptio

1 Seija Väre (9) RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS Tammelan kunta

2 2 RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Ruostejärven osayleiskaava sijaitsee Tammelan kunnan eteläosassa valtatien 2 ja Härkätien risteyksen pohjoispuolella. Alue sijaitsee Kukkoharjun-Hakalanharjun ja Pykälistönkorven vaihtelevan harjualueen sekä valtatien toisella puolen sijaitsevan laajan Torronsuon suokokonaisuuden saumakohdassa. Osayleiskaava-alueella tarkistettiin liito-oravan esiintyminen. Maastokäynnit tehtiin ja Ensimmäisellä käynnillä lunta oli vielä jäljellä cm ja paikoin maa oli jo paljaana. Toisella kerralla lunta oli enää laikkuina siellä täällä. Alueen metsät ja rannat käytiin läpi ja etsittiin suurten kuusten ja haapojen alta liito-oravan jätöksiä Sierlan ym (2004) julkaisun ohjeiden mukaisesti. Selvityksen teki FM Seija Väre Sito Oy:stä. 2 LIITO-ORAVA Liito-orava (Pteromys volans) on havumetsien laji ja Suomessa uhanalaiseksi luokiteltu. Liito-oravan kanta on viimevuosikymmeninä voimakkaasti taantunut. Tärkein syy taantumiseen on ollut metsien rakenteen muuttuminen metsätaloustoimenpiteiden vuoksi. Kolopuut ja suuret lehtipuut ovat vähentyneet. Liito-orava on EY- luontodirektiivin liitteen IVa laji, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty luonnonsuojelulain 49 mukaan. Suomen liito-orava kanta inventoitiin vuosien aikana ja tutkimuksessa arvioitiin kannan kooksi liito-orava naarasta. Määrä on huomattavasti suurempi kuin aiemmin esitetyt epävarmat arviot. Liito-oravien on kuitenkin osoitettu vähentyneen kaikilla seuranta-alueilla viime vuosikymmeninä (Hanski 2006). Uusi kartoitus kannan koon ja kehityksen seuraamiseksi tehdään 2010 luvulla.

3 3 Liito-oravaa esiintyy pääasiassa Etelä- ja Keski Suomessa aina Kuusamon korkeudelle saakka. Levinneisyysalue ei ole kuitenkaan yhtenäinen. Laji suosii vanhoja kuusikoita ja sekametsiä, joissa lajin ravintokasveja haapaa, leppää ja koivua kasvaa. Pesä sijaitsee yleensä kolopuussa, mutta liito-orava pesii myös tavallisen oravan pesässä, pöntöissä ja rakennuksissa. Liikkumisreittinä liito-orava voi käyttää kaikenlaisia metsiä myös tarttuneita taimikoita ja nuoria metsiä siirtyessään alueelta toiselle. Liito-orava naaraan elinpiiri on noin 8 hehtaaria. Urosten reviiri on suurempi noin 60 ha. (Hanski 2001) Laissa tarkoittama lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen tarkoittaa pesintää ja oleskeluun käytettävien puiden kaatamista. Hävittämiseen voidaan rinnastaa myös tilanne, jossa kaikki kulkuyhteydet ympäristöstä katkaistaan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan (MMM ja YM 2004). Tämä tarkoittaa sellaisia toimenpiteitä, jotka olennaisesti ja pysyvästi vaikeuttavat liito-oravan elinmahdollisuuksia alueella. 3 ALUEKUVAUKSET 3.1 Urheiluopiston alue Eerikkilän urheiluopiston alueen kasvillisuus on hakkuiden muuttamaa mäntyvaltaista kuivaa kangasta ja paikoin taimikkoa. Opiston piha-alueella on vanhempaa mäntypuustoa. Ranta- alueella on kosteaa havupuuvaltaista kosteaa kangasta ja osittain rämettä sekä kesäasuntojen pihapiirejä. Kuivan kankaan alueilla liito-oravat eivät yleensä viihdy eikä näillä alueilla ollut merkkejä liito -oravasta eikä myöskään kolopuita esiintynyt. Alueella on runsaasti polkuja ja urheiluun liittyvää toimintaa Kuva 1 Urheiluopiston alueen metsää.

4 4 3.2 Lapinniemenmäki Kuva 2 Myllylahden länsirantaa Alueen koillisosassa on Hämeen luontokeskus rakennuksineen sekä järven länsireunaa myötäilevä kapea Kurjenniemi. Alue on pääasiassa varttunutta männikköä, ja rannassa on kosteaa isovarpuista rämettä. Harjun laki on kulunut, alueella kulkee luontopolku ja runsaasti muita polkuja. Luontokeskus sijaitsee mäen koillisrinteellä uimarannan yläpuolella. Lapinmäen länsiosa kasvaa nuorta männikköä, jossa sekapuuna on koivu ja kuusi. Paikoin puustoa on harvennettu. Pohjoisrannalla on kuusikkoa, joka on länsiosastaan tiheikköinen. Alueella ei ollut myöskään kolopuita tai lahoaavaa vanhaa lehtipuuta, lahoavaa kuusta kylläkin. Kuva 3 Hämeen luontokeskuksen alue

5 5 Kuva 4 Lapinniemenkallion pohjoisosaa Lounaispuolella on varttuneempaa kuusikkoa, jonka seassa on myös haapaa ja koivua harvakseltaan. Lahopuuta ja tuulenkaatoja on jonkin verran. Alueella tarkistettiin suurten haapojen, vanhojen koivujen ja kuusten alta merkkejä liito-oravien jätöksistä, mutta niitä ei alueelta löydetty. Kuva 5 Luoteispuolen metsää

6 6 Tien ja rannan välissä heti kesämökkiasutuksen pohjoispuolella on potentiaalinen liitoorava-alue, jossa kasvaa suuria kuusia ja haapoja sekä vanhoja koivuja. Alueella on myös kolopuu. Lapinniemenmäen puolella alue jatkuu harmaaleppäviitana. Liito-oravan papanoita ei kuitenkaan löydetty alueelta. Kuva 6 Kesämökkialueen pohjoispään potentiaalinen alue ja kolohaapa 3.3 Särkiniemi Särkiniemen länsipuolella kasvaa mänty-koivu-kuusi sekametsää, jossa on paikoin suuria haapoja. Rannoilla kasvaa terva- ja harmaaleppää. Puustossa on runsaasti vanhaa järeää haapaa ja koivua sekä lahoavaa puuta. Pohjoisrannalla kuivan kankaan alueella on liito-oravan käytössä oleva kolopuu, jonka juurella oli papanoita. Lännempänä on myös toinen kolopuu. Niemen poikki kulkee nuorten haapojen ja harmaaleppien muodostama yhteys, jonka alueella oli myös yksittäisiä papanoita. Lounaisrannalla on useita kolopuita, lahoavaa järeää lehtipuuta ja liito-oravalle sopivia ravintokohteita.

7 7 Kuva 7 Särkiniemen käytössä oleva liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka. 3.4 Kesäsiirtolan alue Kesäsiirtolan alue on lehtipuuvaltaista (koivua ja haapaa), jossa sekapuuna kasvaa mäntyä. Siirtolan piha-alueella on hyvin järeää kuusta, koivua ja haapaa. Kuusten, haapojen ja koivujen tyvi alueet tarkastettiin, mutta merkkejä liito-oravista ei löydetty. Alueella on kesällä runsaasti toimintaa, ettei alue todennäköisesti siitä syystä sovellu liitooravalle. Kuva 8 Kesäsiirtolanniemen puustoa.

8 8 Niemen länsiosa on mustikkatyypin varttuvaa sekametsää, jossa pääpuulajeina ovat mänty ja lehtipuut. Kuusi alikasvosta on jonkin verran. Toralahden suo on kosteaa korpea, joka muuttuu rannan tuntumassa lehtomaiseksi kankaaksi. Suon alueella on tehty avohakkuuta ja harvennusta. Puusto on kuusivaltaista, mutta vanhaa lehtipuustoa ei esiinny. Toralahden kalliolla kasvaa pienialaisia hakkuita ja paikoin kasvaa nuorta mäntytaimikkoa. Kallion päällä on kuivaa kangasta. 4 SELVITYKSEN TULOKSET Selvityksessä todettiin liito-oravan lisääntymis- ja levähdysalue Särkiniemessä. Alueelta löydettiin myös useita kolopuita ja liito-oravalle soveltuvia ravintolähteitä. Muualla osayleiskaava - alueella ei havaittu merkkejä liito-oravista Rakentamisen haitallisia vaikutuksia voidaan torjua siirtämällä niemessä olevan RAalueen painopistettä idemmäksi, jolloin liito-oravan elinalue säilyy ja siitä niemen eteläpuolella kulkevat ekologiset yhteydet pysyvät toimintakuntoisina. Kuva 9 Särkiniemen liito-orava alue

9 9 Lähteet: Hanski I.K Liito-oravan (Pteromys volans) Suomen kannan koon arviointi. loppuraportti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki 35s. Hanski I.K., H. Henttonen, U-M. Liukko, M. Mäkelä, ja A. Mäkelä Liito-oravan (Pteromys volans) biologia ja suojelu Suomessa. Suomen ympäristö 459, 130s. MMM ja YM 2004 liito-oravan lisääntymis ja levähdyspaikkojen määrittäminen ja turvaaminen metsien käytössä. Ohje Maa- ja metsätalousministeriö ja Ympäristöministeriö. Helsinki, 7s. Sierla L., E. Lammi, J. Mannila, ja M. Nironen Direktiivilajien huomioonottaminen suunnittelussa. Suomen ympäristö 742, 113s.

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Seija Väre 25.5.2009 1 (5) RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Pyhäjärven pohjoisrannalla. Maantien eteläpuolella rannalla on omakotitalojen rivi.

Lisätiedot

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Marko Vauhkonen 1.8.2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN

Lisätiedot

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...

Lisätiedot

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.06.2014 KELIBER OY LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.6.2014 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kansikuva Antje Neumann Heli Uimarihuhta Hautakankaan metsää Viite 1510013339 Ramboll

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 TUTKIMUSRAPORTTI LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 Tekijä: Rauno Yrjölä Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 menetelmä... 3 3 Tulokset... 4 4 Yhteenveto ja

Lisätiedot

KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS

KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja UPM tuulivoima Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 24.9.2013 KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 24.9.2013 Laatijat Tarkastanut Kuvaus Emilia Osmala Tarja Ojala Liito-oravaselvitys

Lisätiedot

KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS

KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS Pekka Routasuo, Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 5.6.2015 1 JOHDANTO Uudenmaan ELY-keskus on käynnistänyt Klaukkalan ohikulkutietä koskevan maantielain mukaisen

Lisätiedot

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Loviisa Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 22.2.2019 Viite 1510045839 TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS TETOMIN TUULIVOIMAHANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon

Lisätiedot

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Sirkka-Liisa Helminen Ympäristötutkimus Yrjölä Oy SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 LIITO-ORAVAN BIOLOGIA JA SUOJELU...3 3 MENETELMÄT...3 4 TULOKSET...4 4.1 Kavallintien

Lisätiedot

LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS

LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Raasepori Oy Asiakirjatyyppi Liito-orava- ja kasvillisuusselvitys Päivämäärä 21.9.2012 Viite 82142499-05 ILMATAR RAASEPORI OY GUMBÖLEBERGETIN LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 18.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 TULOKSET... 4 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki

ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2012 Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki 1 Johdanto... 3 2 Liito-oravan biologia ja suojelu lyhyesti... 3 3 Menetelmät... 3 4 Tulokset... 4 5 Yhteenveto... 4

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS

KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS Kristiinankaupunki EY 22091 D SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ...3 2 LIITO-ORAVA...3 3 AINEISTO

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 12.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET... 5 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Timo Pylvänäinen 8.5.2014 Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Selvitysalueet Erillisiä selvitysalueita on 16. Ne sijaitsevat Nuutin ja Terttumäen alueella

Lisätiedot

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ Vaasan kaupunki, kaavoitus LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ TILANNE 18.6.2018 1. YLEISTÄ Vaasan Laajametsän suurteollisuualueen yleis- ja asemakaava-alueille on tehty

Lisätiedot

Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys

Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys 16T-3 Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys Hanna Suominen 22.6.2017 22.6.2017 1 (17) SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 LIITO-ORAVA... 3 3 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 4

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS 1 1. Selvityksen taustoja Destia Oy tilasi tämän selvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä 29.2.2008. Selvitys

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 29.6.2015 Kaupunkirakennepalvelut Johdanto Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49.1

Lisätiedot

NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013

NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 27.5.2013 1 JOHDANTO Arkkitehtityö Oy laatii ranta-asemakaavaa Nastolan Kirkonkylässä sijaitsevalle

Lisätiedot

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Anne Laita Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.4.2019 2 1. Johdanto Tämä selvitys on toteutettu Kuohun osayleiskaavan pohjatiedoksi.

Lisätiedot

Espoon Otaniemen Servinniemen liito-oravaselvitys vuonna 2017

Espoon Otaniemen Servinniemen liito-oravaselvitys vuonna 2017 1 (6) Espoon Otaniemen Servinniemen liito-oravaselvitys vuonna 2017 Johdanto Espoon kaupunki valmistelee asemakaavan muutosta Espoon Otaniemen Servinniemessä pääasiassa Senaatti-kiinteistöjen hallinnoimille

Lisätiedot

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki RAPORTTI 16X267156_E722 13.4.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki 1 Niinimäen Tuulipuisto Oy Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki Sisältö 1

Lisätiedot

Kankaan liito-oravaselvitys

Kankaan liito-oravaselvitys Kankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.7.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa... 3 2.

Lisätiedot

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita

Lisätiedot

Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys

Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys Taru Heikkinen 19.12.2008 Kaupunkisuunnitteluosasto Jyväskylän kaupunki 1. Tehtävän kuvaus ja tutkimusmenetelmät Työn tarkoituksena oli selvittää liito-oravan esiintyminen

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 21.9.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa...

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU LIITO-ORAVATARKASTUS 2009 1 1. Selvityksen taustoja Liito-oravatarkistukset liittyvät VT 6 perusparannuksen yleissuunnitelmaan välillä Taavetti- Lappeenranta.

Lisätiedot

Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys

Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20.8.2014 P21463P003 Liito-oravaselvitys 1 (23) Tuomo Pihlaja 20.8.2014

Lisätiedot

VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS

VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 4.4.2014 VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Tarkastus 4.4.2014 Päivämäärä 4.4.2014 Laatija Tiina

Lisätiedot

HYRYNSALMEN ILLEVAARAN SUUNNI- TELLUN TUULIPUISTOALUEEN LIITO- ORAVASELVITYS

HYRYNSALMEN ILLEVAARAN SUUNNI- TELLUN TUULIPUISTOALUEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä 27.10.2015 ABO WIND OY HYRYNSALMEN ILLEVAARAN SUUNNI- TELLUN TUULIPUISTOALUEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä 27.10.2015 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus Kansikuva Antje Neumann Johanna

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen

Lisätiedot

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 12.6.2006 SUUNNITTELUKESKUS OY Liito-oravaselvitys 1 12.6.2006 Hepoluhdan alue 488-C7526 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 YLEISKUVA... 1 3 LIITO-ORAVA...

Lisätiedot

LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS

LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS PIRKKALA, NIEMENMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 253 Marko Vauhkonen 29.5.2019 LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS PIRKKALA, NIEMENMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 253 Sisällys

Lisätiedot

ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS

ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Hämeenlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 9.6.2016 ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 9.6.2016 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kaisa

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 1/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat henkilöt... 4

Lisätiedot

1. Selvitys. 2. Kohteet

1. Selvitys. 2. Kohteet Kuhmalahden ROYK Luontoselvityksen täydennys 24.10.2017 1. Selvitys Luontoselvitystä täydennettiin maastokäynneillä 11.5. ja 17.5.2017. Maastokäynnit toteuttivat FM Tiina Virta ja MMM Heikki Holmén. Kohteille

Lisätiedot

Metsäliiton ja Vapon biodieselhanke

Metsäliiton ja Vapon biodieselhanke Metsäliiton ja Vapon biodieselhanke Äänekosken liito-oravaselvitys Mattias Kanckos Toukokuu 2010 1 Johdanto Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland Metsäliitto ja Vapo

Lisätiedot

LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016

LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016 LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016 Pekka Routasuo 31.5.2016 LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät... 3 3 Tulokset... 4

Lisätiedot

Megatuuli Oy. Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Megatuuli Oy. Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Megatuuli Oy Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 13/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3

Lisätiedot

KOUKKUNIEMI- RAUHANIEMI (8568) LIITO-ORAVASELVITYS

KOUKKUNIEMI- RAUHANIEMI (8568) LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys (ei julkinen) Päivämäärä 30.5.2016 KOUKKUNIEMI- RAUHANIEMI (8568) LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Tarkastus 26.5.2015 Päivämäärä

Lisätiedot

TAMPEREEN RUSKON JA TARASTENJÄRVEN LIITO-ORAVASELVITYS KEVÄÄLLÄ 2011

TAMPEREEN RUSKON JA TARASTENJÄRVEN LIITO-ORAVASELVITYS KEVÄÄLLÄ 2011 Vastaanottaja Pirkanmaan Jätehuolto Oy Tampereen Sähkölaitos-yhtiöt Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 15.5.2011 Viite 82129405-08 TAMPEREEN RUSKON JA TARASTENJÄRVEN LIITO-ORAVASELVITYS KEVÄÄLLÄ

Lisätiedot

HAUKILAHDEN TOPPELUNDINPUISTO LIITO-ORAVAN ELINALUEENA

HAUKILAHDEN TOPPELUNDINPUISTO LIITO-ORAVAN ELINALUEENA HAUKILAHDEN TOPPELUNDINPUISTO LIITO-ORAVAN ELINALUEENA Esa Lammi 10.12.2014 1 JOHDANTO Haukilahden Toppelundinpuiston länsiosaan on valmisteilla asuintalojen rakentamisen mahdollistava asemakaavan muutos,

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS

LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS PIRKKALA, LOUKONLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 250 Marko Vauhkonen 28.5.2019 LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS PIRKKALA, LOUKONLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 250 Sisällys

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 1. JOHDANTO

LIITO-ORAVASELVITYS 1. JOHDANTO Pöyry Finland Oy Juhana Herttuan puistokatu 21 20100 Turku Kotipaikka Vantaa Y-tunnus 0625905-6 Puh. 010 33310 www.poyry.fi Siilinjärven kunta Kehvo-Väänälänranta rantaosayleiskaava Liito-oravaselvitys

Lisätiedot

ILMAJOEN TUULIVOIMA-ALUEIDEN LIITO-ORAVASELVITYS 2015

ILMAJOEN TUULIVOIMA-ALUEIDEN LIITO-ORAVASELVITYS 2015 ILMAJOEN TUULIVOIMA-ALUEIDEN LIITO-ORAVASELVITYS 2015 YLEISTÄ Tavoitteena oli selvittää lajin esiintymistä suunnitelluilla tuulivoima-alueilla. Selvitysalueiden laajuuden vuoksi valittiin niiltä kartta-

Lisätiedot

Raportti BJ Nurmijärven kunta

Raportti BJ Nurmijärven kunta Raportti 67070228.BJ 25.10.2007 Nurmijärven kunta Lepsämän liito-oravakohteiden tarkistukset 2007 1 Yhteenveto Tämä liito-oravakohteiden tarkistus on tehty Nurmijärven kuntaan Lepsämän alueelle. Lepsämän

Lisätiedot

VESILAHDEN SUOMELAN ASEMAKAAVAALUEEN ASIANTUNTIJA-ARVIO LUONTOSELVITYKSISTÄ

VESILAHDEN SUOMELAN ASEMAKAAVAALUEEN ASIANTUNTIJA-ARVIO LUONTOSELVITYKSISTÄ VESILAHDEN SUOMELAN ASEMAKAAVAALUEEN ASIANTUNTIJA-ARVIO LUONTOSELVITYKSISTÄ Teemu Virtanen Paula Salomäki 8.10.2012 Biologitoimisto Vihervaara Oy PL 140 70101 Kuopio info@biologitoimisto.fi 1 1 Kasvillisuus...2

Lisätiedot

ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS

ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LAUSUNTO LIITO-ORAVAN ESIINTYMISESTÄ JA ELINYMPÄRISTÖISTÄ KUIVISTONMÄEN ALUEELLA Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 21.10.2015 1 JOHDANTO

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI LIITO-ORAVAKARTOITUS, JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI LIITO-ORAVAKARTOITUS, JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Vastaanottaja Pieksämäen kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravakartoitus Päivämäärä 11.11.2014 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI LIITO-ORAVAKARTOITUS, JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS LIITO-ORAVAKARTOITUS, JOROISTENTIEN

Lisätiedot

Merkkikallion tuulivoimapuisto

Merkkikallion tuulivoimapuisto OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6.

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6. TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT

Lisätiedot

LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa

LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa LIITO-ORAVA Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä 19.12.2016 Turussa ja Porissa Olli Mattila, Varsinais-Suomen ELY-keskus 22.12.2016 1 Liito-oravan suojelu Liito-orava (Pteromys volans) on Suomessa vaarantunut

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ELINPIIRIN TARKASTUS

LIITO-ORAVAN ELINPIIRIN TARKASTUS KH 13.8.2018 Liite 5 TYÖNUMERO: 20601932 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN OSAYLEISKAAVA KUVA SWECO YMPÄRISTÖ OY, 2018 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU YHTEYSTIEDOT Luontoselvityskonsultti Sweco Ympäristö Oy Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014

Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014 Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014 11.4.2014 Johdanto Vuoden 2013 selvityksessä alueella todettiin ilmeinen naaraan esiintymispaikka. Koska metsäkuviolla on aloitettava

Lisätiedot

VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus

VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus 2016 VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus Petri Parkko 4.4.2016 1 1. Taustoja Kouvolan Hevossuo-Nappa välille on suunniteltu VT6 tiesuunnitelmassa rinnakkaistiejärjestelyjä.

Lisätiedot

Kuohun liito-oravaselvitys

Kuohun liito-oravaselvitys Kuohun liito-oravaselvitys Anne Laita 19.4.2016 Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö Jyväskylän kaupunki 1. JOHDANTO Liito-oravainventointi toteutettiin Kuohun tulevan osayleiskaavan taustaselvitykseksi.

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki. Kesärannan ranta-asemakaava. Liito-orava -inventointi. Jouko Sipari

Kouvolan kaupunki. Kesärannan ranta-asemakaava. Liito-orava -inventointi. Jouko Sipari Kouvolan kaupunki Kesärannan ranta-asemakaava Liito-orava -inventointi Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO TYÖN TARKOITUS... 3 MENETELMÄT... 3 SUUNNITELUALUEEN LUONNONOLOT... 3 INVENTOINNIN TULOKSET... 5 LIITTEET

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN VIIRINLAAKSON ASEMA- KAAVAN ALUEELLA

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN VIIRINLAAKSON ASEMA- KAAVAN ALUEELLA LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN VIIRINLAAKSON ASEMA- KAAVAN ALUEELLA Selostus maastokäynneistä 8.1. ja 11.1.2014 JOHDANTO JA AIKAISEMMAT HAVAINNOT LIITO-ORAVAN ESIINTYMISESTÄ SUUNNITTELU- ALUEELLA Nurmijärven

Lisätiedot

PIISPANPORTIN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

PIISPANPORTIN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Vastaanottaja EKE-Rakennus Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.3.2016 PIISPANPORTIN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Tarkastus 11.3.2016 Päivämäärä 11.3.2016 Laatija Tarkastaja Juha Kiiski Arto Ruotsalainen

Lisätiedot

LOUNAISSUUNNAN OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS

LOUNAISSUUNNAN OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS FCG Planeko Oy VALKEAKOSKEN KAUPUNKI LOUNAISSUUNNAN OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS Raportti 161-C9768 12.5.2008 FCG Planeko Oy Raportti I 28.4.2008 Lounaissuunnan osayleiskaavan liito-oravaselvitys161-c9768

Lisätiedot

Vt 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie. Liito-oravaselvitys. Tiehallinto

Vt 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie. Liito-oravaselvitys. Tiehallinto Vt 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie Liito-oravaselvitys Tiehallinto 2009 1 Vt 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie välillä Rengonkylä-Nurmo; liito-oravaselvitys 1. Yleistä Liito-oravaa (Pteromys volans) koskevat

Lisätiedot

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle.

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Tarmo Saastamoinen 2010. Kuva.1 Kaatunut kuusenrunko Nouvanlahdesta. LIITO-ORAVA: Liito-orava (pteromys volans)on

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Vuosangan harjoitusalueen laajennusalueiden liitooravaselvitys

KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Vuosangan harjoitusalueen laajennusalueiden liitooravaselvitys FCG Finnish Consulting Group Oy KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Vuosangan harjoitusalueen laajennusalueiden liitooravaselvitys 30.5.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan

Lisätiedot

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 20/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY Raportteja 20/2016 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

Rataskadun alueen liitooravaselvitys

Rataskadun alueen liitooravaselvitys Rataskadun alueen liitooravaselvitys 2017 Huittisten kaupunki 21.3.2017 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Liito-oravaselvitys. 3 2.1 Yleistä liito-oravasta 3 2.2

Lisätiedot

PALOKANORREN LIITO-ORAVASELVITYS

PALOKANORREN LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Keski-Suomen ELY-keskus Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 23.5.2016 PALOKANORREN LIITO-ORAVASELVITYS 1 Tarkastus 19.5.2016 Päivämäärä 23.5.2016 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Niina

Lisätiedot

MIKKELIN VANHAN KASARMIALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 2012

MIKKELIN VANHAN KASARMIALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 2012 MIKKELIN VANHAN KASARMIALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 2012 Markku Nironen 19.4.2012 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET... 5 4 LÄHTEET JA KIRJALLISUUS... 11 Kansi: Linnanmäenpuiston

Lisätiedot

UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS

UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS 29.4 2012 Eräitä tarkistuksia Maastotarkistukset Syksyllä 2011 (19.9) ja keväällä 2012 suoritettiin

Lisätiedot

SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI. Jouko Sipari

SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI. Jouko Sipari SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 TULOKSET... 3 1. PUTKIJÄRVI, KORHOLAN RANTA... 3 2. KANKUNLAMPI 5 LIITTEET Kansikuva: Putkijärven

Lisätiedot

Luontokohteiden tarkistus

Luontokohteiden tarkistus LAUKAAN KUNTA Luontokohteiden tarkistus Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29017 Raportti 1 (11) Pihlaja Tuomo Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Menetelmät... 1 3 Selvitysalueiden sijainti... 1

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 Selvityksen tarkoitus Liito-oravaselvityksessä oli tarkoitus löytää selvitysalueella mahdollisesti olevat liito-oravan

Lisätiedot

Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen täydennys

Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen täydennys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VIITASAAREN KUNTA Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen 1 (9) Tuomo Pihlaja Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 1.1 Pieni-Toulatin elinpiiri... 1 1.2 Lähteenmäen

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2018 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2018 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2018 AHLMAN GROUP OY Raportteja 3/2018 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

IISALMEN LIITO-ORAVASELVITYKSET Lampaanjärvi-Pörsänjärvi, Kirmanjärvi, Vanhan kirkon ympäristö

IISALMEN LIITO-ORAVASELVITYKSET Lampaanjärvi-Pörsänjärvi, Kirmanjärvi, Vanhan kirkon ympäristö IISALMEN LIITO-ORAVASELVITYKSET 2013 Lampaanjärvi-Pörsänjärvi, Kirmanjärvi, Vanhan kirkon ympäristö Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Menetelmä... 3 3. Tulokset ja suositukset... 4 4. Yhteenveto... 8 Lähteet...

Lisätiedot

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 30.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Päivämäärä 30.11.2017 Laatija

Lisätiedot

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola

Lisätiedot

VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS

VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 19.1.2010 16.1T-1-1 VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584

Lisätiedot

Nokian kaupungin HARJUNIITYN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Täydennys luontoselvitykseen 2008/Tmi Mira Ranta

Nokian kaupungin HARJUNIITYN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Täydennys luontoselvitykseen 2008/Tmi Mira Ranta Nokian kaupunki Tekninen keskus Harjukatu 21 37100 NOKIA Nokian kaupungin HARJUNIITYN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Täydennys luontoselvitykseen 2008/Tmi Mira Ranta HARJUNIITTY MML/90/52/2007 Tmi Mira Ranta

Lisätiedot

SÄTERINKALLIONKULMAN LIITO-ORAVASELVITYS

SÄTERINKALLIONKULMAN LIITO-ORAVASELVITYS SÄTERINKALLIONKULMAN LIITO-ORAVASELVITYS Esa Lammi 28.3.2017 Säterinkallionkulman liito-oravaselvitys JOHDANTO Säterinkallionkulman alueelle Leppävaaran eteläosaan on valmisteilla asemakaava- ja asemankaavan

Lisätiedot

OULUNKYLÄN PATOLAN METSÄN LIITO-ORAVASELVITYS

OULUNKYLÄN PATOLAN METSÄN LIITO-ORAVASELVITYS OULUNKYLÄN PATOLAN METSÄN LIITO-ORAVASELVITYS Esa Lammi 15.3.2019 1 JOHDANTO Oulunkylän pohjoispuolella sijaitsevalle Patolan metsäalueelle on suunnitteilla maakaasun siirtoputki, jota varten metsään on

Lisätiedot

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys 2015 Espoon kaupunki Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 10.11.2015 Rauno Yrjölä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Miljöforskning Yrjölä Ab Alv. rek. PL 62 Postbox 62 Kaupparekisteri

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2017 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2017 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2017 AHLMAN GROUP OY Raportteja 3/2017 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

Tarmo Saastamoinen Sellukatu 10b33,90520, Oulu

Tarmo Saastamoinen Sellukatu 10b33,90520, Oulu Tarmo Saastamoinen 29.6.2006 tarmo84@hotmail.com Sellukatu 10b33,90520, Oulu Liito-orava (Pteromys volans) selvitys Iisalmessa: Tutkimuskohteet Iirannalta, Soinlahdesta, Lapinniemestä, Tervakankaalta sekä

Lisätiedot

PESOLAN JA KORKEAMAAN TUULIVOIMAPUISTOJEN LIITO-ORAVASELVITYS

PESOLAN JA KORKEAMAAN TUULIVOIMAPUISTOJEN LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Saba Tuuli Oy Ab Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 25.6.2014 Viite 1510005264-003 SUOMEN HYÖTUULI OY, SABA TUULI OY AB PESOLAN JA KORKEAMAAN TUULIVOIMAPUISTOJEN

Lisätiedot

K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN

K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO

Lisätiedot

Kirrin liito-oravaselvitys

Kirrin liito-oravaselvitys 2016 Kirrin liito-oravaselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 24.5.2016 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Työmenetelmät... 3 2.1 Esiselvitys... 3 2.2 Maastotyöskentely...

Lisätiedot

Ypäjän Palomäen alueen liito-oravakohteen liito-oravaselvityksen päivitys 2014

Ypäjän Palomäen alueen liito-oravakohteen liito-oravaselvityksen päivitys 2014 Ypäjän Palomäen alueen liito-oravakohteen liito-oravaselvityksen päivitys 2014 1.Johdanto Ypäjän kunta /Jouko Käkönen tilasi elokuussa 2014 Suomen Luontotieto Oy:ltä Ypäjän Palomäen kallion itäpuolisen

Lisätiedot

ETELÄ SIILINJÄRVEN LIITO- ORAVASELVITYS 2012

ETELÄ SIILINJÄRVEN LIITO- ORAVASELVITYS 2012 ETELÄ SIILINJÄRVEN LIITO- ORAVASELVITYS 2012 Pyöreenlahti, Suininlahti, Joensuuntien pohjoispuoli, Lentokentäntien itäpuoli, Vuorelan ranta, Vuorelantien ja moottoritien välinen suoja-alue Sisällys 1.

Lisätiedot

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin

Lisätiedot

LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY

LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY Vastaanottaja LIDL Suomi KY Antti-Ville Haapanen Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 05/2018 LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY LINNAIMAAN LIITO-ORAVASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY

Lisätiedot

MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa

MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa Liito-orava- ja viitasammakkoselvitys Heikki Holmén 8.6.2016 2 (9) 8.6.2016 MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa SISÄLTÖ 1

Lisätiedot

VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 31.10.2012 VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 3 Kaava-alueen luonnonolot...

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti

Lisätiedot

Liito-oravaselvitys Espoon Otakaaren alueella keväällä 2018

Liito-oravaselvitys Espoon Otakaaren alueella keväällä 2018 Inka Norros maisema-arkkitehti +358 40 7334172 M A S U P L A N N I N G RATAKATU 1B 00120 HELSINKI +358 40 4848106 Nurmijärvi 26.4.2018 Liito-oravaselvitys Liito-oravaselvitys Espoon Otakaaren alueella

Lisätiedot

LOHJAN PALONIEMEN LIITO- ORAVASELVITYS 2015

LOHJAN PALONIEMEN LIITO- ORAVASELVITYS 2015 1 LOHJAN PALONIEMEN LIITO- ORAVASELVITYS 2015 Luonto- ja ympäristötutkimus Envibio Oy Prinssinkuja 2 C 26 21420 Lieto turkka.korvenpaa@envibio.net puh. 045-6793602 2 1. Johdanto Lohjan kaupunki tilasi

Lisätiedot

LIITO-ORAVAKARTOITUS PUNKAHARJUN TAAJAMASSA KEVÄÄLLÄ 2018

LIITO-ORAVAKARTOITUS PUNKAHARJUN TAAJAMASSA KEVÄÄLLÄ 2018 LIITO-ORAVAKARTOITUS PUNKAHARJUN TAAJAMASSA KEVÄÄLLÄ 2018 Sisällys: 1. JOHDANTO... 3 2. MENETELMÄT... 3 3. TULOKSET... 3 4. YHTEENVETO... 8 5. KIRJALLISUUS... 9 Liite 1. Selvitysalueiden sijainti Punkaharjun

Lisätiedot