Yppärin koulun ja ryhmäperhepäiväkodin peruskorjaus/rakentaminen / Urakoitsijan valinta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yppärin koulun ja ryhmäperhepäiväkodin peruskorjaus/rakentaminen / Urakoitsijan valinta"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Valtuusto Yppärin koulun ja ryhmäperhepäiväkodin peruskorjaus/rakentaminen / Urakoitsijan valinta 62/ /2013 Khall 102 Pyhäjoen kunnan talousarviossa 2013 ja taloussuunnitelmassa on seuraava kirjaus: " Yppärin koulun ja ryhmäperhepäiväkodin peruskorjaus/rakentaminen yhteensä MENOT TULOT NETTO Hankekuvaus Yppärin koulun peruskorjauksen tai uudisrakennuksen suunnittelu ja toteutus. Hankkeen kokonaiskustannuksiksi arvioidaan euroa ja siihen arvioidaan saatavan avustusta valtiolta euroa. Perustetaan kunnanhallituksen päätöksellä hankeryhmä, jossa käyttäjän, ylläpitäjän ja omistajan edustajat. Selvitetään vaikutukset käyttötalouteen teknisen johtajan toimesta. Vastuu: kunnanjohtaja" Yleistavoitteena voidaan pitää sitä, että Yppärin kylällä järjestetään perusopetusta, esiopetusta ja varhaiskasvatusta ainakin nykyisessä laajuudessa. Kunnanhallitus nimeää hanketta varten itselleen toimikunnan ja määrittää sen tehtävät. Toimikunnan kokoonpanoksi esitetään: - kunnallisneuvos Markku Kestilä (pj.) - sivistystoimenjohtaja Antero Tervonen - lämpölaitosjohtaja Heikki Hirvikoski (siht.) - koulunjohtaja Tarja Taskila Toimikunnan tehtävät: - Laadituttaa kuntotutkimus kiinteistöstä auktorisoidun tutkijan / yhteisön toimesta - Raportoida tulokset kunnanhallitukselle mennessä Kunnanhallitus määrittelee jatkotavoitteet kokouksessaan

2 Yleistavoitteena toimikunnalle voidaan määritellä v koskien: Toimikunta valmistelee hankkeen siten, että se on jätettävissä Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitussuunnitelmaan mennessä. Rahoitussuunnitelmaan tarvitaan ainakin - yleissuunnitelma - kustannusarvio - huonetilaohjelma Liitteenä rahoitushakemus. Khall 218 Työryhmä yhdessä Rannikon Rakennustutkimuksen kanssa saapuu esittelemään kuntoarviointia, kuntotutkimusta sekä raportoimaan työryhmän tuloksista. Liitteenä kuntoarvio. Kuntotutkimus jaetaan kokouksessa. Kunnanhallitus ohjeistaa työryhmää jatkotyöhön. Kunnanhallitus tutustui kuntoarvioon ja kuntotutkimukseen. Asiaan palataan seuraavassa kokouksessa. Khall 241 Liitteenä Yppärin koulukiinteistön tilakartta. Kunnanhallitus tarkentaa toimeksiantoaan seuraavasti: 1) Hankesuunnitelma valmistuu mennessä alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Hankehakemus jätetään opetus- ja kulttuuriministeriölle. 2) Työryhmä ottaa itselleen arkkitehdin tai muun asiantuntijan vaihtoehtoisten hankesuunnitelmien laatimiseksi. Ryhmä pyytää hallitukselta ja valtuustolta tarvittavan lisärahoituksen. 3) Valmistellaan kolme vaihtoehtoista hanketta (valtionrahoituskelpoisuus) - nykyisen koulun peruskorjaaminen - nykyisen koulun osittainen peruskorjaaminen (esim. jää liikuntahalliosa ja ns. hirsinen koulun osa) ja osittainen uudisrakentaminen - uuden koulun rakentaminen (huomioitava vanhan purkukustannukset) 4) lisäksi työryhmä selvittää ns. elinkaarimallilla toteutettavan kouluhankkeen (vuokraus ja ylläpito 15 v)

3 Mitoitus: Itsenäinen vuosiluokkia 0-6 palveleva kokonaisuus. Tilat varataan 60:lle oppilaalle. Neliöt mitoitetaan valtion oppilaskohtaisen mitoitusperiaatteen mukaan. Varhaiskasvatus toteutetaan ns. Parhalahti-suunnitelman mukaisesti erillisenä ratkaisuna (3 hoitajaa ja 12 lasta) koulun tontille. Talous: Mikään vaihtoehto ei saa ylittää valtion määrittelemiä hyväksyttäviä enimmäiskustannuksia. Hankkeen valtionrahoituksen saamiseen tulee nähdä erityistä vaivaa. Khall 253 Työryhmä saapuu kunnanhallituksen vieraaksi. Kunnanhallitus kuulee työryhmää ja evästää tarvittaessa. Khall 401 Toimikunta on saanut tehtävänsä suoritettua. Yhteenveto liitteenä. Toimikunta on valmistellut kaksi vaihtoehtoista ratkaisua: A) Siirtokelpoisen koulun vuokraaminen B) Uudisrakennus / peruskorjaaminen Vaihtoehto A:ssa kunta vuokraisi kymmenen vuoden vuokrasopimuksella koulun tarvitsemat tilat. Kunta on saanut tarjouksen Parmaco Oy:ltä. Tarjous luonnospiirustuksineen liitteenä. Tilat olisivat noin 442 hym2. Kymmenen vuoden vuokrahinta olisi noin euroa (alv 0) Vaihtoehto B:ssä kunta rakennuttaa arkkitehdin suunnittelemat, koulun tarvitsemat tilat. Liitteenä arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy:n laatimat luonnospiirustukset ja kustannusarvio. Koulutilat olisivat 666 hym2. Tavoitehinta-arvio euroa (alv 0) Vaihtoehto A on suppeampi eikä sisällä teknisen työn ja esiopetuksen tiloja. Toimikunta on valmistellut perustamishankkeen valtionapuhakemuksen, liitteenä. Valtion kolmanteen lisätalousarvioon on varattu 35 milj. euron määräraha oppilaitosten sisäilma- ja kosteusvauriohankkeisiin, jota voidaan käyttää myös korvaavien tilojen rakentamiseen. Liitteenä ote valtion kolmannesta lisätalousarviosta vuodelle Nyt käytössä olevien koulutilojen purkamiseen ja liikuntasalin korjaamiseen sekä uuden koulun kalustamiseen voidaan käyttää budjettiraamin mukaisesti enintään euroa (alv 0). Toimikunta ja arkkitehti saapuvat kokoukseen esittelemään hanketta.

4 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että - toimikunta jatkaa työtä vaihtoehdon B pohjalta siten, että urakkatarjouspyyntöasiakirjat (KVR) valmistuvat mennessä. - toimikunta laatii valtionapuhakemuksen mennessä - toimikunta laatii valtionapuhakemuksen koskien oppilaitosten sisäilma- ja kosteusvauriohankkeisiin varattua määrärahaa mennessä - kunnanhallitus neuvottelee sopimuksen Yppärin kyläyhdistyksen kanssa vanhojen ja käytöstä poistuvien koulutilojen purkamisesta ja korjattavan liikuntasalin korjaamisesta. Sopimus on allekirjoitettava ennen urakkasopimuksen allekirjoittamista. Kunnanhallitus täydentää toimikuntaa ja nimeää siihen insinööri Antero Tiiringin ja maksaa hänelle tuntihintakorvauksen Toimikunta ja arkkitehti olivat kokouksessa esittelemässä hanketta. Valt 139 Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen Puurotauko klo Khall 107 Rakentamistoimikunta / Antero Tiirinki kirjoittaa : "Kunnanhallituksen ja valtuuston aikaisempien päätösten mukaisesti Yppärin koulun rakennustoimikunta on teettänyt arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy:llä asema-, pohja-, ja julkisivusuunnitelmat ja piirustukset sekä rakennustapaselostuksen laskutyönä. Samoin on teetetty pohjatutkimukset ja pyydetty niihin liittyvä perustamistapalausunto Maveplan Oy:ltä laskutyönä. Edelleen on teetetty urakkaohjelma KVR urakasta Pöyry Oy:llä sekä alustavat LVISA- suunnittelulähtötiedot Nuotek Oy:ltä laskutyönä. Yllämainitut asiakirjat valmistuivat siten että niillä voitiin julkaista kansallinen HILMA- hankintailmoitus Yppärin koulun KVR-urakkatarjouksesta Urakkatarjouksen tuli täyttää tilaajan asettamat taloudelliset ja rakennustyön laatu vaatimukset, valintaperusteena halvin tarjoushinta. Liitteenä HILMAssa olleet tarjouspyyntöasiakirjat. Saapuneiden tarjousten (6 kappaletta) avaustilaisuus pidettiin Halvimman vaatimukset täyttävän tarjouksen jätti kalajokinen RakennusHollari Oy. Tarjouksen kokonaishinta uuden koulurakennuksen osalta KVR-urakkana oli euroa (alv 0 %). Liitteenä saatujen tarjousten avauspöytäkirja. Seuraavassa vaiheessa käytiin yhteinen neuvottelu RakennusHollari Oy:n edustajien ja kunnan asettaman rakennustoimikunnan välillä. Käydyssä

5 neuvottelussa todettiin että kyseinen rakennusliike täyttää kunnan asettamat tekniset ja taloudelliset vaatimukset ja sillä on useita referenssejä koulujen rakentamisesta sen 30- vuotisen rakennustoiminnan ajalta. Käydyssä neuvottelussa todettiin ettei osapuolilla ollut mitään eriäviä näkemyksiä urakka-asiakirjojen, tarjouskyselyn eikä saadun tarjouksen osalta. Saatujen tarjousten mukaan voidaan todeta, että vaiheen 1. rakennustyöt voidaan toteuttaa valtuuston hyväksymän määrärahan ja valtuutuksen puitteissa. Todetaan lisäksi että rakennustoimikunta on jättänyt asianmukaiset valtionapuhakemukset oppilaitosten sisäilma- ja kostausvauriohankkeisiin." Kunnanhallitus 1) kunnanhallitus nimeää itselleen rakentamistoimikunnan ja siihen jäseniksi: Markku Kestilä (pj.), Antero Tervonen, Heikki Hirvikoski, Tarja Taskila ja Antero Tiirinki (projektipäällikkö, tuntihintainen). 2) hyväksyy RakennusHollari Oy:n uuden koulun KVR-rakennusurakoitsijaksi saadun tarjouksen ja urakka-asiakirjojen mukaisesti hintaan euroa (alv 0 %), 3) valtuuttaa rakennustoimikunnan laatimaan KVR-urakkasopimuksen, 4) valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen Pyhäjoen kunnan puolesta 5) pyytää rakennustoimikunnan valmistelemaan talkoosopimuksen osallistumisesta vanhan koulun purkamiseen sekä viherrakennustöihin Yppärin kyläyhdistyksen kanssa 6) pyytää rakennustoimikuntaa valmistelemaan vanhan koulun purkusuunnitelman sekä aloittamaan suunnittelun liikuntasalin korjaamiseksi. 7) antaa asiakokonaisuuden valtuustolle tiedoksi. Valt 23 Valtuusto merkitsi asiakokonaisuuden tiedoksi.

Khall Pyhäjoen kunnan talousarviossa 2013 ja taloussuunnitelmassa on seuraava kirjaus:

Khall Pyhäjoen kunnan talousarviossa 2013 ja taloussuunnitelmassa on seuraava kirjaus: Kunnanhallitus 102 25.02.2013 Kunnanhallitus 218 10.06.2013 Kunnanhallitus 241 24.06.2013 Kunnanhallitus 253 12.08.2013 Kunnanhallitus 401 02.12.2013 Valtuusto 139 18.12.2013 Kunnanhallitus 107 31.03.2014

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2018 Liikuntahallin rakennustoimikunta Sivu 1

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2018 Liikuntahallin rakennustoimikunta Sivu 1 ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2018 Liikuntahallin rakennustoimikunta Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) perjantai 9.11.2018 kello

Lisätiedot

Rautiperän alueen käyttömahdollisuuksia parannetaan liikuntarajoitteisten näkökulmasta useil la eri toiminnoilla:

Rautiperän alueen käyttömahdollisuuksia parannetaan liikuntarajoitteisten näkökulmasta useil la eri toiminnoilla: Tekninen lautakunta 76 15.06.2015 Tekninen lautakunta 17 09.02.2016 Tekninen lautakunta 32 08.03.2016 Kunnanhallitus 128 29.03.2016 Kunnanhallitus 236 23.05.2016 Kunnanhallitus 256 06.06.2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

" Yppärin ryhmäperhepäiväkoti

 Yppärin ryhmäperhepäiväkoti 353 31.08.2015 Valtuusto 93 09.09.2015 507 07.12.2015 165 11.04.2016 292 11.07.2016 Valtuusto 62 07.09.2016 367 03.10.2016 21 16.01.2017 164 24.04.2017 450 07.11.2017 Yppärin ryhmäperhepäiväkoti / Päiväkodin

Lisätiedot

Keskitalo Tarja Peltoniemi Raino jäsen. Nousiainen Matti valtuuston varapuheenjohtaja Tuuttila Anna-Liisa valtuuston varapuheenjohtaja

Keskitalo Tarja Peltoniemi Raino jäsen. Nousiainen Matti valtuuston varapuheenjohtaja Tuuttila Anna-Liisa valtuuston varapuheenjohtaja PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 222 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika 14.03.2016 klo 17:00-20:10 Paikka Yppärin koulu OSALLISTUJAT Läsnä Pahkala Matti puheenjohtaja Lintunen Pirkko varapuheenjohtaja poissa

Lisätiedot

" Yppärin ryhmäperhepäiväkoti

 Yppärin ryhmäperhepäiväkoti 353 31.08.2015 Valtuusto 93 09.09.2015 507 07.12.2015 165 11.04.2016 292 11.07.2016 Valtuusto 62 07.09.2016 367 03.10.2016 21 16.01.2017 164 24.04.2017 450 07.11.2017 17 22.01.2018 Yppärin ryhmäperhepäiväkoti

Lisätiedot

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %).

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %). Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

Rautiperän alueen käyttömahdollisuuksia parannetaan liikuntarajoitteisten näkökulmasta useil la eri toiminnoilla:

Rautiperän alueen käyttömahdollisuuksia parannetaan liikuntarajoitteisten näkökulmasta useil la eri toiminnoilla: Tekninen lautakunta 76 15.06.2015 Tekninen lautakunta 17 09.02.2016 Tekninen lautakunta 32 08.03.2016 Kunnanhallitus 128 29.03.2016 Kunnanhallitus 236 23.05.2016 Kunnanhallitus 256 06.06.2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Tarjouspyynnöt julkaistiin kansallisena hankintailmoituksena Hil massa. Tarjousten jättöaika päättyi klo

Tarjouspyynnöt julkaistiin kansallisena hankintailmoituksena Hil massa. Tarjousten jättöaika päättyi klo Tekninen lautakunta 44 18.05.2015 Kunnanhallitus 238 08.06.2015 Valtuusto 69 17.06.2015 Tekninen lautakunta 16 09.02.2016 Tekninen lautakunta 31 08.03.2016 Kunnanhallitus 137 29.03.2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Peltoniemi Raino jäsen. varapuheenjohtaja Tuuttila Anna-Liisa valtuuston varapuheenjohtaja

Peltoniemi Raino jäsen. varapuheenjohtaja Tuuttila Anna-Liisa valtuuston varapuheenjohtaja PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 180 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika 31.03.2014 klo 17:00-21:10 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Pahkala Matti puheenjohtaja Lintunen

Lisätiedot

Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat:

Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat: Valtuusto 34 26.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 51 02.06.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 01.12.2011 4 Leppätien koulun tilaohjelman muutos 198/05.06.02/2009 KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 1 KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 Tekninen lautakunta 30.11.2016 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 30.11.2016 klo 16.00 17.50 Puumilan juhla- ja taitotalossa Petteri Wiinamäki

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 16. kesäkuuta 2016 kello 18.00 19.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 Tekninen lautakunta 27.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 27.3.2014 klo 16.30 17.20 Kunnanviraston kokoushuone Satu Hoffren Irja Keskinen Toni Aho

Lisätiedot

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7)

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Kunnanhallitus 39 06.02.2017 Kunnanvaltuusto 19 20.02.2017 19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Khall 06.02.2017 39 Sote-kilpailutukseen asetettu

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015

Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 MURTOSEN VESIASEMAN VEDEN RAUDANPOISTOLAITTEISTON RAKENTAMINEN SEKÄ SANEERAUS

Lisätiedot

Tarjoukset esitellään ja päätösehdotus annetaan kokouksessa.

Tarjoukset esitellään ja päätösehdotus annetaan kokouksessa. Palvelutuotannon lautakunta 63 16.06.2016 Kunnanhallitus 247 208.2016 Kantvikin päiväkoti laajennus ja korjaus, lisämääräraha vuodelle 2016 (kv) 148/10.03.002/2011 Palvelutuotannon lautakunta 16.06.2016

Lisätiedot

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 6/2012 Aika: Torstai 16.8.2012 klo. 19.00-20.50 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Veijo

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 17.3.2016

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 17.3.2016 Kokousaika Torstai 17. maaliskuuta 2016 kello 18.00 20.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet x Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x

Lisätiedot

VALAMON JÄTEVEDENPUHDISTAMON LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS/LISÄMÄÄRÄRAHA

VALAMON JÄTEVEDENPUHDISTAMON LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS/LISÄMÄÄRÄRAHA Tekninen lautakunta 34 26.05.2015 Kunnanhallitus 105 15.06.2015 Valtuusto 36 15.06.2015 VALAMON JÄTEVEDENPUHDISTAMON LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS/LISÄMÄÄRÄRAHA TELA 26.05.2015 34 Valmistelija; tekninen johtaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko 4.5.2016 klo 17:27-18:20 Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja. Itämetsä Risto Järvinen Kaija

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko 4.5.2016 klo 17:27-18:20 Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja. Itämetsä Risto Järvinen Kaija KIRKKONEUVOSTO 3/2016 1 (6) Aika Keskiviikko 4.5.2016 klo 17:27-18:20 Paikka Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja Alanen Nina varapuheenjohtaja Itämetsä Risto Järvinen Kaija

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto käsitteli Limingan esitystä yläasteen kouluyhteistyöstä ja päätti, että Lumijoki etenee asiassa omalla hankkeella.

Kunnanvaltuusto käsitteli Limingan esitystä yläasteen kouluyhteistyöstä ja päätti, että Lumijoki etenee asiassa omalla hankkeella. Kunnanhallitus 27 06.02.2017 Kunnanhallitus 45 27.02.2017 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Koulun rakennushanke - eteneminen Khall 06.02.2017 27 Kunnanvaltuusto käsitteli 30.1.2017 Limingan esitystä yläasteen

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 30. lokakuuta 2014 kello 18.00 19.50 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

KOULUKESKUSHANKKEEN 3. VAIHEEN URAKKATARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN

KOULUKESKUSHANKKEEN 3. VAIHEEN URAKKATARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015 Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 TEKLA 214 Valmistelija/lisätiedot: Tilakeskuksen johtaja vs. Pekka Oksman, puh. 040

Lisätiedot

900005 Muiden kiinteistöjen korjaukset 2014 2015 2016 yhteensä MENOT -48 000-48 000 TULOT 0 NETTO -48 000 0 0-48 000

900005 Muiden kiinteistöjen korjaukset 2014 2015 2016 yhteensä MENOT -48 000-48 000 TULOT 0 NETTO -48 000 0 0-48 000 INVESTOINTIOSA VUOSILLE 2014-2016 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 900137 Varikon varastokatos MENOT -81 000-81 000 NETTO 0 0-81 000-81 000 Rakennetaan lisää varastotilaa kunnan omaan käyttöön (ns. 120 neliön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (5) 212 Vesalan koulujen väistötilojen hankinta ja vuokraus HEL 2013-005059 T 10 01 04 Päätös Lautakunta päätti A hyväksyä Vesalan koulujen peruskorjausten aikaisten

Lisätiedot

66 09.06.2010. KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto 22.4.2009 Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki jari.alasmaki(at)sipoo.

66 09.06.2010. KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto 22.4.2009 Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki jari.alasmaki(at)sipoo. Valtuusto 34 26.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 51 02.06.2010 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 66 09.06.2010 Leppätien koulun uudisrakennuksen luonnospiirustukset 198/05.06.02/2009 KOULJAOS

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

KOULJAOS 41 Suomenkielinen koulutusjaosto Valmistelija: opetusjohtaja Annelie Nylund,annelie.nylund(at)sipoo.fi

KOULJAOS 41 Suomenkielinen koulutusjaosto Valmistelija: opetusjohtaja Annelie Nylund,annelie.nylund(at)sipoo.fi Valtuusto 72 10.09.2012 Söderkullan koulukeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen 281/10.03.02/2012 281/10.03.02/2012 KOULJAOS 41 Suomenkielinen koulutusjaosto 23.4.2012 Valmistelija: opetusjohtaja Annelie

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Kunnanhallitus 250 20.11.2006 Kunnanhallitus 273 11.12.2006 Kunnanvaltuusto 45 11.12.2006

Lisätiedot

Urakka on toteutetaan jaettuna urakkana, jolloin sivu-urakat (LVIAS-urakat) ovat alistettu pääurakoitsijalle (rakennus-urakka).

Urakka on toteutetaan jaettuna urakkana, jolloin sivu-urakat (LVIAS-urakat) ovat alistettu pääurakoitsijalle (rakennus-urakka). Ympäristö- ja tekninen lautakunta 48 28.04.2014 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 73 21.05.2014 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 84 02.06.2014 LVIA-urakoitsijan valinta Päiväkoti Satuvakan muutostöihin

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä. Kirkkoneuvosto Aika: klo Osallistujat Päätöksen tekijät

Kokouspäivämäärä. Kirkkoneuvosto Aika: klo Osallistujat Päätöksen tekijät 33 Aika: 2.3.2017 klo 19 20.40 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Da Conceicao Sari Sorva Valto Vaasvainio

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. varapuheenjohtaja Tuuttila Anna-Liisa valtuuston varapuheenjohtaja

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. varapuheenjohtaja Tuuttila Anna-Liisa valtuuston varapuheenjohtaja PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 207 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika 30.03.2015 klo 17:00-23:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Pahkala Matti puheenjohtaja poissa 126

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (5) 151 Tripla-rakennushankkeen HKL:n kustannusosuuksien hyväksyminen HEL 2016-008432 T 02 08 03 01 Päätös Käsittely päättää hyväksyä Keski-Pasilan keskuksen toteutussopimuksen

Lisätiedot

Esityslista. Klo 17 varainhoidosta puhumassa Arto Virtanen ja Lea Rajamäki Nordeasta

Esityslista. Klo 17 varainhoidosta puhumassa Arto Virtanen ja Lea Rajamäki Nordeasta KIRKKONEUVOSTO 3/2016 1 (7) Aika Keskiviikko 4.5.2016 n. klo 17:20 - Kahvitarjoilu klo 16:45- Klo 17 varainhoidosta puhumassa Arto Virtanen ja Lea Rajamäki Nordeasta Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

ASEMANTIEN PÄIVÄKODIN LOPPURAPORTTI

ASEMANTIEN PÄIVÄKODIN LOPPURAPORTTI ASEMANTIEN PÄIVÄKODIN LOPPURAPORTTI 28.1.2014 RAKENNUSHANKKEEN LOPPURAPORTTI Kohde: Asemantien päiväkoti 740-4-33-1 Asemantie 16 57100 SAVONLINNA Hankkeen laajuustiedot ja tilatehokkuudet: Päiväkotirakennus:

Lisätiedot

Virtain yhtenäiskoulu. Rakennuttajakonsultin hankinta Tarjouspyynnön esittely Raimo Pirhonen Tekninen johtaja (Virrat)

Virtain yhtenäiskoulu. Rakennuttajakonsultin hankinta Tarjouspyynnön esittely Raimo Pirhonen Tekninen johtaja (Virrat) Virtain yhtenäiskoulu Rakennuttajakonsultin hankinta Tarjouspyynnön esittely 6.3.2018 Raimo Pirhonen Tekninen johtaja (Virrat) Hankekuvaus Virtain yhtenäiskoulun uudisrakennus rakennetaan Virtain kaupungin

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 5/ Paju Pekka, esittelijä, pöytäkirjanpitäjä Kössi Päivi khall.

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 5/ Paju Pekka, esittelijä, pöytäkirjanpitäjä Kössi Päivi khall. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 5/2017 48 Kokousaika 3.8.2017 kello 18.00 18.50 Kokouspaikka Oripään kunnanvirasto Läsnä Pajula Tapio, Kiertonen Sanna, Auramaa Ville Kankare Tarmo Koivusaari

Lisätiedot

Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki.

Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki. Kunnanhallitus 183 25.07.2005 Kunnanhallitus 40 20.02.2006 Kunnanhallitus 88 24.04.2006 KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUS 98/68/681/2005 (Asian valmistelija sivistystoimenjohtaja Jorma Mäkinen, puh. 0207 618

Lisätiedot

Elinympäristövaliokunta Elinympäristövaliokunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Elinympäristövaliokunta Elinympäristövaliokunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Elinympäristövaliokunta 14 27.06.2017 Elinympäristövaliokunta 25 29.08.2017 Kaupunginhallitus 264 11.09.2017 Kaupunginhallitus 284 25.09.2017 Hirvikosken urheilukentän peruskorjaus 10/12.04.02/2017 Elymvali

Lisätiedot

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin.

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin. Kunnanhallitus 165 20.06.2005 Tekninen lautakunta 60 28.06.2005 Tekninen lautakunta 63 14.07.2005 Kunnanhallitus 184 25.07.2005 Kunnanvaltuusto 56 01.08.2005 Tekninen lautakunta 67 15.08.2005 Kunnanhallitus

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 28

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 28 LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 28 Tekninen lautakunta Nro 3/2013 KOKOUSAIKA Torstaina 4.4.2013 klo 17 17.55 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon

Lisätiedot

Vuorenmäen koulun ja päiväkodin B-osan yläpohjan ja vesikaton korjaustyön teettäminen lisätyönä; määrärahan osoittaminen hankkeelle

Vuorenmäen koulun ja päiväkodin B-osan yläpohjan ja vesikaton korjaustyön teettäminen lisätyönä; määrärahan osoittaminen hankkeelle Palvelutuotannon lautakunta 114 31.10.2013 Kunnanhallitus 475 18.11.2013 Kunnanvaltuusto 163 19.12.2013 Vuorenmäen koulun ja päiväkodin B-osan yläpohjan ja vesikaton korjaustyön teettäminen lisätyönä;

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (5) 211 Lauttasaaren ala-asteen koulun lisätilat HEL 2013-005058 T 10 01 04 Kiinteistökartta F2 S4, Myllykalliontie 3 Päätös Lautakunta päätti A hyväksyä Lauttasaaren

Lisätiedot

LEMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2012 Kunnanvaltuusto

LEMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2012 Kunnanvaltuusto PÖYTÄKIRJA 2/2012 Kunnanvaltuusto Kokousaika Ma 6.2.2012 klo 18.00 - Kokouspaikka Kunnanvirastotalo I, valtuustosali Käsiteltävät asiat 1. 2. 3. 4. liite 5. 6. Kokouksen avaus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

1. 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus --------------------52. 2. 37 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen --------------------52

1. 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus --------------------52. 2. 37 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen --------------------52 Tekninen lautakunta 18.6.2013 51 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 4 / 2013 Kokousaika 18.6.2013 klo 15.00-15.50 Kokouspaikka Kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus --------------------52

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Tekninen lautakunta. Kokousnumero 5/2007 Aika Ti 19.06.2007 klo 18.00 Palokunnan kokoushuone

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Tekninen lautakunta. Kokousnumero 5/2007 Aika Ti 19.06.2007 klo 18.00 Palokunnan kokoushuone PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 5/2007 Aika Ti klo 18.00 Paikka Palokunnan kokoushuone KOKOUSKUTSU Tiistaina Palokunnan kokoushuone Nro 5/2007 ASIA LIITE 48 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 49 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta.

Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta. Tekninen lautakunta 32 23.03.2010 Kunnanhallitus 114 26.04.2010 Kunnanhallitus 181 21.06.2010 Kunnanhallitus 225 20.09.2010 VESIHUOLTOLINJAN SIVUHAARAN RAKENTAMINEN PALOKISSA TELA 32 Valmistelija: Tekninen

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 27. elokuuta 2015 kello 15.45 17.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanvirasto Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Asuntotuotantotoimikunta Tj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Asuntotuotantotoimikunta Tj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (5) 227 Jakomäen Kiinteistöt Oy/Kankaretie 9 a ja b, peruskorjauksen urakkatarjoukset ja urakkasopimusten tekeminen HEL 2011-009630 T 02 08 03 00 Att 73148 Päätös

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET

KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET Kunnanvaltuuston hyväksymä 12.4.2010 Dnro 1207/454/2008 KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET HANKEOHJE Astuu voimaan 19.4.2010 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä...1 Talonrakennushankkeen prosessi...1 Hankkeen

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 4/2018 Liikuntahallin rakennustoimikunta Sivu 1

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 4/2018 Liikuntahallin rakennustoimikunta Sivu 1 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 4/2018 Liikuntahallin rakennustoimikunta Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) torstai 13.9.2018 kello

Lisätiedot

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 14/2015 KOKOUSAIKA 12.11.2015 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 152 Toimielinten pöytäkirjat 153 Saapuneet asiakirjat

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO No 2/

KIRKKONEUVOSTO No 2/ 1 Aika 23.2.2017 klo 18.00 19.05 Kahvitarjoilu klo 17.30 18.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, Akaa Päätöksentekijät Kulhia Ali Hietala Joni Järvinen Kati Lehtinen Lauri Nord Pirkko Parikka

Lisätiedot

54/ /2018. Khall

54/ /2018. Khall Kunnanhallitus 169 28.05.2018 Kunnanhallitus 191 11.06.2018 Valtuusto 43 20.06.2018 Kunnanhallitus 206 25.06.2018 Kunnanhallitus 210 16.07.2018 Kunnanhallitus 230 27.08.2018 Kunnanhallitus 271 15.10.2018

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

Asia Sivu Liite 1 2 1 Asumispalveluyksikkö Hopeapajun peruskorjaus/rakennusurakka

Asia Sivu Liite 1 2 1 Asumispalveluyksikkö Hopeapajun peruskorjaus/rakennusurakka KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 29.12.2011 KOKOUSAIKA Tiistaina 3.1.2012 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 2 1 Asumispalveluyksikkö Hopeapajun

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 3/2010. Aika: Torstaina 06.05.2010 klo 19.00-19.55. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

TEKNINEN LAUTAKUNTA 3/2010. Aika: Torstaina 06.05.2010 klo 19.00-19.55. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone I TEKNINEN LAUTAKUNTA 3/2010 Aika: Torstaina 06.05.2010 klo 19.00-19.55 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Eija

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus. Pöytäkirjan Nähtävilläpito

1 Kokouksen avaus. Pöytäkirjan Nähtävilläpito Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta Tekninen lautakunta 7/2011 Kokousaika Tiistaina 06.09.2011 klo 17.00 18.30 Kokouspaikka Virastotalo, Kunnanhallituksen huone Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Tämä osallistumispyyntö koskee Teuvan kunnan päiväkodin rakennusurakkaa. Ehdokas osallistuu hankintamenettelyyn täyttämällä osallistumispyynnön

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Kunnaninsinööri Alisa Forsander esittää:

Kunnaninsinööri Alisa Forsander esittää: Kunnanhallitus 278 28.11.2011 Kunnanhallitus 284 12.12.2011 Kunnanvaltuusto 74 15.12.2011 Kunnanhallitus 71 07.05.2012 YLI-IIN KOULUN SANEERAUSHANKE / UUDISRAKENTAMINEN - HANKESUUNNITELMA K.hall. 278 Liite

Lisätiedot

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 28.4.2014 klo 17.30. Pirkkalan kirkko

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 28.4.2014 klo 17.30. Pirkkalan kirkko KIRKKONEUVOSTO 28.4.2014 klo 17.30 Pirkkalan kirkko KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 5 / 2014 Sivu 2 83 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n kokouksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (5) 127 Siltojen ja taitorakenteiden ylläpitourakka HKR/KPO 2015 2016 HEL 2014-013773 T 02 08 03 00 Päätös päätti oikeuttaa katu- ja puisto-osaston tekemään urakkasopimuksen

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 23.8.2012 klo 13:00 15:00.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 23.8.2012 klo 13:00 15:00. RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 16.8.2012 KOKOUSAIKA Tiistaina 21.8.2012 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 53 43 Notkotien

Lisätiedot

MAANRAKENNUSTYÖT, TARJOUSPYYNTÖ

MAANRAKENNUSTYÖT, TARJOUSPYYNTÖ 11.4.2014 Sivu 1/6 Tilaaja: Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ky PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: Mustiala Uusi Navetta MAANRAKENNUSTYÖT, TARJOUSPYYNTÖ Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä

Lisätiedot

Matti Pahkala kunnanhallituksen puheenjohtaja

Matti Pahkala kunnanhallituksen puheenjohtaja Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta 20/2011 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Keskiviikkona 16.11.2011 klo 16.55 Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 2. 3. 4. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 99 Lasten päiväkoti Fallpakan uudisrakennuksen (pääurakan työt) pääurakoitsijan valinta HEL 2014-004764 T 02 08 03 00 Kiinteistökartta 107/679 507, Fallpakankuja

Lisätiedot

Ehnroosin koulun väistötilat ja Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / väistötilojen tarjoukset

Ehnroosin koulun väistötilat ja Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / väistötilojen tarjoukset Tekninen lautakunta 65 15.04.2014 Kunnanhallitus 118 22.04.2014 Kunnanvaltuusto 48 28.04.2014 Kunnanhallitus 188 23.06.2014 Kunnanhallitus 211 18.08.2014 Ehnroosin koulun väistötilat ja Ehnroosin koulun

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistaina klo Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistaina klo Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 11.4.2019 Kokoustiedot Aika Tiistaina 16.4.2019 klo 18.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 31 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/2018 20 Kokousaika 17.9.2018 kello 18.00 18.13 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Tiistai 2. elokuuta 2016 kello 18.00 19.15 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

54/ /2018. Khall

54/ /2018. Khall Kunnanhallitus 169 28.05.2018 Kunnanhallitus 191 11.06.2018 Valtuusto 43 20.06.2018 Kunnanhallitus 206 25.06.2018 Kunnanhallitus 210 16.07.2018 Kunnanhallitus 230 27.08.2018 Saaren koulun lisätilojen hankinta

Lisätiedot

Kokouskutsu Tekninen lautakunta 10/2018

Kokouskutsu Tekninen lautakunta 10/2018 Kokouskutsu Tekninen lautakunta 10/2018 Kokousaika ja paikka: Keskiviikko 26.9.2018 klo 18.00 Kunnantalo, kunnanhallituksen huone ------------------------------------------------------------- LIITTEET:

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS 4/2016. Kokousaika 8.3.2016. Asiat :t 13. Asialista

TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS 4/2016. Kokousaika 8.3.2016. Asiat :t 13. Asialista ASIALISTA TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS 4/2016 Kokousaika 8.3.2016 Paikka Valtuustosali Asiat :t 13 Asialista 13 MAHNALAN YMPÄRISTÖKOULUN RAKENNUSHANKE; URAKOITSIJAN VALINTA... 35 ILMOITUKSET... 37 PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 10.02.2015 1/2015. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet:

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 10.02.2015 1/2015. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: PÖYTÄKIRJA KOKOUSAIKA Tiistai 10.02.2015 klo 19.00 20.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: Saukko Hannu pj. Pudas Jaana Klasila Kauko vpj. x Lahti Kari Nivala Liisa Keskikorpi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 216 Keskustakirjaston projektinjohtourakka; urakoitsijan valinta HEL 2015-001242 T 02 08 03 00 Kiinteistökartta 63/673 496, Töölönlahdenkatu 4-10 Päätös A päätti

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 4. syyskuuta 2014 kello 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Jari Laurila pj Esko Syrjälä j. Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Elina Rauhala j. Läsnä Poissa Muut saapuvilla

Lisätiedot

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN08 /2018 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Leirikeskus Kinismaja, Venäjänniementie 341 B

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN08 /2018 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Leirikeskus Kinismaja, Venäjänniementie 341 B ASIKKALAN SEURAKUNTA KN8 /218 Kokousaika keskiviikko 19.9. 218 klo 19.3 Kokouspaikka Leirikeskus Kinismaja, Venäjänniementie 341 B Läsnä Muut osallistujat Poissa Ala-Hemmilä, Arto, jäsen Anttila Raimo,

Lisätiedot

900137 Teollisuuskiinteistöt 2015 2016 2017 yhteensä MENOT -20 000-81 000-101 000 TULOT 0 NETTO -20 000-81 000 0-101 000

900137 Teollisuuskiinteistöt 2015 2016 2017 yhteensä MENOT -20 000-81 000-101 000 TULOT 0 NETTO -20 000-81 000 0-101 000 INVESTOINTIOSA VUOSILLE 2015-2017 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 900137 Teollisuuskiinteistöt MENOT -20 000-81 000-101 000 NETTO -20 000-81 000 0-101 000 Teollisuusalueiden kehittäminen vuodelle 2015. Rakennetaan

Lisätiedot

Koulun sisätiloissa vuoden vaihteessa todetut ongelmakohdat ja niiden korjaustoimenpiteet on tehty.

Koulun sisätiloissa vuoden vaihteessa todetut ongelmakohdat ja niiden korjaustoimenpiteet on tehty. Sivistyslautakunta 144 21.10.2008 Kunnanhallitus 530 27.10.2008 Valtuusto 120 06.11.2008 Sivistyslautakunta 128 15.10.2009 Kunnanhallitus 445 27.10.2009 Valtuusto 149 04.11.2009 Ruukin koulun peruskorjauksen

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 31.5.2012 N:o 5/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 31.5.2012 N:o 5/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50 Kokousaika Torstai 31.5.2012 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari Mäkeläinen Tuomo,

Lisätiedot

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin.

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) SISÄLLYS 1. Yleistä 1 2. Hankinnan kohde 1 3. Hankintamenettely 2 4. Tehtävät 2 5. Aikataulu 2 6. Osatarjous 2 7. Vaihtoehtoiset tarjoukset 2 9. Tarjouspyyntöasiakirjat 2 10. Rakennusaikaiset

Lisätiedot

Lautakunnan vuodelle 2010 tekemä talousarvioehdotus piti sisällään myös Pyhäjoen viemäröinnin rakennustöiden aloituksen.

Lautakunnan vuodelle 2010 tekemä talousarvioehdotus piti sisällään myös Pyhäjoen viemäröinnin rakennustöiden aloituksen. Tekninen lautakunta 111 11.11.2009 Tekninen lautakunta 4 26.01.2010 Tekninen lautakunta 14 03.03.2010 Tekninen lautakunta 56 10.06.2010 Tekninen lautakunta 88 10.11.2010 Tekninen lautakunta 16 07.03.2013

Lisätiedot

Puhelin: 040 335 4220

Puhelin: 040 335 4220 URAKKATARJOUSPYYNTÖ URJALAN KUNTA / TEKNINEN PALVELUKESKUS YHDYSVESIJOHTO KYLMÄKOSKI - URJALA RAKENNUTTAJA TAI TILAAJA Nimi: Osoite: Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien

Lisätiedot

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään.

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään. Kunnanhallitus 79 20.03.2014 Kunnanhallitus 93 09.04.2014 Kunnanhallitus 160 12.06.2014 Kunnanhallitus 219 11.09.2014 Kunnanhallitus 257 29.10.2014 Liikuntahallin rakentaminen Pälkäneelle 195/02.05.01/2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) Kiinteistölautakunta Tila/8 09.01.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) Kiinteistölautakunta Tila/8 09.01.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) 8 Lasten päiväkoti Tilhen peruskorjauksen rakennus- ja talotekniikkaurakoiden työt sekä urakoitsijoiden valinta HEL 2013-016405 T 02 08 03 00 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN

Lisätiedot

Koulun sisätiloissa vuoden vaihteessa todetut ongelmakohdat ja niiden korjaustoimenpiteet on tehty.

Koulun sisätiloissa vuoden vaihteessa todetut ongelmakohdat ja niiden korjaustoimenpiteet on tehty. Sivistyslautakunta 144 21.10.2008 Kunnanhallitus 530 27.10.2008 Valtuusto 120 06.11.2008 Sivistyslautakunta 128 15.10.2009 Kunnanhallitus 445 27.10.2009 Valtuusto 149 04.11.2009 Sivistyslautakunta 101

Lisätiedot

KIELOTIE -NIMISEN ASEMAKAAVATIEN PERUSKORJAUS / PÄÄLLYSTÄMINEN SEKÄ VALAISTUKSEN UUSIMINEN

KIELOTIE -NIMISEN ASEMAKAAVATIEN PERUSKORJAUS / PÄÄLLYSTÄMINEN SEKÄ VALAISTUKSEN UUSIMINEN Tekninen lautakunta 62 23.08.2011 Tekninen lautakunta 73 20.09.2011 KIELOTIE -NIMISEN ASEMAKAAVATIEN PERUSKORJAUS / PÄÄLLYSTÄMINEN SEKÄ VALAISTUKSEN UUSIMINEN TELA 62 TELA 53 TELA 32 TELA 22.02.2011 8

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 1. syyskuuta 2016 kello 18.00 21.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 17.11.2015

LUMIJOEN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 17.11.2015 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 Käsiteltävät asiat: 1 12 pykälät 77-90 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjantarkastajat 4. Työjärjestyksen hyväksyminen 5. Talousarvion

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus JUVAN KAMPUS -HANKKEEN RAHOITUS- JA TOTEUTTAMISTAPA

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus JUVAN KAMPUS -HANKKEEN RAHOITUS- JA TOTEUTTAMISTAPA Kunnanhallitus 284 04.12.2017 Kunnanvaltuusto 75 11.12.2017 Kunnanhallitus 20 05.02.2018 JUVAN KAMPUS -HANKKEEN RAHOITUS- JA TOTEUTTAMISTAPA 166/10.06/2017 KHALL 284 (Asian valmistelija kunnanjohtaja Mervi

Lisätiedot

Kansallinen hankintailmoitus: Haapajärven kaupunki : Ståhlberginkadun saneeraus

Kansallinen hankintailmoitus: Haapajärven kaupunki : Ståhlberginkadun saneeraus Sivu 1/3 Tutustu julkisiin hankintoihin Etsi ilmoituksia Täytä ilmoitus Kansallinen hankintailmoitus: Haapajärven kaupunki : Ståhlberginkadun saneeraus 17.05.2016 12:02 Ilmoituksen numero HILMA:ssa: 2016-013550

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 29. elokuuta 2013 kello 18.00 20.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto Kosken Op:n auditorio ( Htp:n valokuituesittely 18.00 18.30 ) Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkoneuvosto 29.3.2016

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkoneuvosto 29.3.2016 Käsiteltävät asiat: 1 8 pykälät 21-28 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjantarkastajat 4. Työjärjestyksen hyväksyminen 5. Seurakuntataloon liitettävän toimitalon

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 4. heinäkuuta 2013 kello 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Jari Laurila pj Esko Syrjälä j. Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Elina Rauhala

Lisätiedot