KIRKKONEUVOSTO No 2/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIRKKONEUVOSTO No 2/"

Transkriptio

1 1 Aika klo Kahvitarjoilu klo Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, Akaa Päätöksentekijät Kulhia Ali Hietala Joni Järvinen Kati Lehtinen Lauri Nord Pirkko Parikka Heikki Salminiemi Reino (Kallioinen Sailan varajäsen) Poissa Hämäläinen Sirpa Kallioinen Saila Turunen Kirsi Muut osallistujat Eiranto Hanne Tarela Arja Ylimäki Sinikka Knuutila Heikki Pastell Paula sihteeri talouspäällikkö kirkkovaltuuston pj kirkkovaltuuston varapj seurakuntapuutarhuri, poistui klo käsittelyn jälkeen Käsitellyt asiat Ali Kulhia puheenjohtaja Hanne Eiranto sihteeri tarkastus Akaa Lauri Lehtinen Reino Salminiemi

2 20 KOKOUKSEN AVAUS 2 Kirkkoherra luki ensimmäisestä korinttolaiskirjeestä. 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkojärjestyksen 9.luvun 1 :n mukaan kirkkoneuvosto päättää kokoontumisensa ajan ja paikan. Kokouksen kutsuu koolle puheenjohtaja kirkkoneuvoston päättämällä tavalla. KN ohjesäännön 5 :n mukaan kutsu on toimitettava jäsenille viimeistään viisi päivää ennen kokousta. KL 7:4 :n mukaan seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun saapuvilla on enemmän kuin puolet jäsenistä. Kokouskutsut liitteineen on toimitettu Todetaan kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 22 N TARKASTUS JA NÄHTÄVILLÄOLO Seurakunnan toimielimen kokouksesta on pidettävä pöytäkirjaa, jonka puheenjohtaja allekirjoittaa ja sihteeri varmentaa (KJ 7:6 1 mom). Pöytäkirja tai päätös on pidettävä yleisesti nähtävänä vähintään oikaisuvaatimuksen tai valituksen tekemiselle varatun ajan (KL 25:3). 1) Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. 2) Päätetään, että pöytäkirja tarkastetaan ) Päätetään, että tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä kirkkoherranvirastossa alkaen. 4) Ilmoitus pöytäkirjan nähtävillä olosta pidetään kirkkoherranviraston ja Kylmäkosken sekä Viialan seurakuntatoimiston ilmoitustaululla ) Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Lauri Lehtinen ja Reino Salminiemi. 2) 4) 23 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Kirkkoneuvostossa asiat otetaan esityslistalle puheenjohtajan määräämään järjestykseen ja käsitellään, jollei neuvosto toisin päätä, esityslistan mukaisessa järjestyksessä. Asioiden käsittelyn pohjana on esittelijän pohjaehdotus. Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä.

3 3 24 PYÖRÄKUORMAAJAN HANKINTA Vuodelle 2017 vahvistetun taloussuunnitelman investointiosassa on varattu euron suuruinen määräraha kiinteistötraktorin hankintaa varten. Hankinta on ilmoitettu kansallisena hankintailmoituksena HILMAAN Ilmoituksen on liitetty tarjouspyyntö (liite 1), tarjoajan kelpoisuusehdot ja tarjouslomake. Määräaika tarjousten antamiselle päättyi klo Määräaikaan mennessä saapui vain yksi tarjous (liite 2), joka avattiin klo Talouspäällikön päätösehdotus: Kirkkoneuvosto päättää tilata KH-Koneet Oy:ltä tarjouksen mukaisen Kramer 5065 pyöräkuormaajan ja tarjouksen liitteessä eritellyt työlaitteet yhteishintaan euroa (sis.alv 24 %). Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava hankinta. Tähän päätökseen voi hakea muutosta tekemällä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Akaan seurakunnan kirkkoneuvostolle (KL 24:3)

4 4 25 TOIJALAN KIRKON JULKISIVUJEN MAALAUS JA KORJAUS Vuoden 2017 vahvistetun talous- ja toimintasuunnitelman investointiosassa on varattu määrärahan Toijalassa sijaitsevan Akaan kirkon julkisivujen huoltomaalaamiseen. Urakka on kilpailutettu Hilmassa kokonaishintaurakkana rajoitetulla menettelyllä (liite 3). Osallistumishakemukset tuli toimittaa mennessä. Tarjouspyyntöasiakirjat on lähetetty tarjouslaskentaa varten 11 ilmoittautuneelle urakoitsijalle (liite 4) ja pyydetty tarjousta klo 11 mennessä. Urakkatarjouksia saapui määräaikaan mennessä 9. Consti Julkisivut Oy ilmoitti että ei jätä tarjousta. Tarjousta eivät ole lähettäneet myöskään Rakennusliike Omakiinteistö Oy ja VRJ Rakennus toimitilasaneeraus. Kattomestarit Oy:n tarjous hylättiin koska tarjouksen liitteenä ei ollut Hilmailmoituksessa edellytettyjä asiakirjoja. Hämeen Kattopinta Oy:n tarjous hylättiin koska yritys ei ole lähettänyt osallistumishakemusta eikä tarjouksen liitteenä ollut Hilmailmoituksessa edellytettyjä asiakirjoja. Hyväksytyistä tarjouksista laadittu vertailutaulukko liitetään pöytäkirjaan (liite 5) Kolmen hinnaltaan edullisemman tarjouksen jättäneen urakoitsijan kanssa on pidetty urakkaneuvottelu Urakkaneuvottelumuistiot liitetään pöytäkirjaan (liitteet 6-8). Neuvotteluissa ei ilmennyt mitään urakkahintaan vaikuttavia asioita. Hilma-ilmoituksen mukainen tarjouksen valintaperuste on halvin hinta. Halvimman tarjouksen ,71 euroa (sis. alv 24 %) on antanut Pohjan Kruunu Oy. Talouspäällikön päätösehdotus: Kirkkoneuvosto valitsee Toijalassa sijaitsevan Akaan kirkon julkisivujen maalaus- ja korjausurakan toteuttajaksi edullisimman tarjouksen jättäneen Pohjan Kruunu Oy:n ja valtuuttaa talouspäällikkö Arja Tarelan allekirjoittamaan urakkasopimuksen. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava hankinta. Tähän päätökseen voi hakea muutosta tekemällä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Akaan seurakunnan kirkkoneuvostolle (KL 24:3)

5 26 PÄÄTÖST 5 Kirkkoherran viranhaltijapäätökset: 1/2017 Virkamääräyksen pyytäminen Kukka Salmiovirralle toimia Akaan papiston lomasijaisena 2/2017 Anne Salmen palkkaaminen osa-aikaiseksi ja määräaikaiseksi seurakuntatyöntekijäksi 3/2017 Kukka Salmiovirran palkkaaminen osa-aikaiseksi ja määräaikaiseksi seurakuntatyöntekijäksi Talouspäällikön viranhaltijapäätökset: 2/2017 Sairausloman myöntäminen 3/2017 Viialan seurakuntasalin vuokraaminen Akaan kaupungille Keskustan koulun oppilaiden väistötilaksi Kasvatuksen työalavastaavan viranhaltijapäätökset: 4/2017 Sijaisen palkkaaminen päiväkerhoon Kylmäkoskelle 5/2017 Palkattoman opintovapaan myöntäminen Viranhaltijapäätökset merkitään tiedoksi ja vahvistetaan kirkkoneuvoston hyväksymiksi toimenpiteiksi. Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta (KL 24:5) 27 ILMOITUSASIAT Kirkkoneuvosto merkitsee tiedoksi seuraavat asiat: 1) Akaan seurakunnan linjaus järjestöyhteistyöstä ja tilojen käytöstä 2) Kirkkohallituksen yleiskirje 1/2017: Uusi hankintalaki voimaan Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta (KL 24:5)

6 28 MUUTOKSENHAKUMENETTELY Kirkkoherra 6 Puheenjohtaja antaa KL 24 luvun mukaisen oikaisuvaatimusohjeen ja valitusosoituksen pöytäkirjaan liitettäväksi. 29 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja päättää kokouksen. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Herran siunaukseen.

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/ ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 16.11.2011 klo 17.00 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 Toijala Päätöksentekijät Lindström Sari, puheenjohtaja Ahlfors Sirpa

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/ ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 7.12.2015 klo 17.00, kahvitus alkaen 16.30. Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, Akaa Päätöksentekijät Kulhia Ali puh.joht. Hämäläinen Sirpa jäsen Pentti Erja varajäsen

Lisätiedot

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 3/2018 PÖYTÄKIRJA. Hakala Ellinoora Hämäläinen Sirpa. Kallioinen Saila Knuutila Heikki Koivisto Sirkka-Liisa

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 3/2018 PÖYTÄKIRJA. Hakala Ellinoora Hämäläinen Sirpa. Kallioinen Saila Knuutila Heikki Koivisto Sirkka-Liisa 1 KOKOUSAIKA keskiviikkona 12.12.2018 klo 18.00 19.15 Kahvitarjoilu 17.30 18.00 KOKOUSPAIKKA Akaan seurakuntasali, Sontulantie 1, Akaa OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Poissa Bister Salla Hakala Ellinoora

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä. Kirkkoneuvosto Aika: klo Osallistujat Päätöksen tekijät

Kokouspäivämäärä. Kirkkoneuvosto Aika: klo Osallistujat Päätöksen tekijät 33 Aika: 2.3.2017 klo 19 20.40 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Da Conceicao Sari Sorva Valto Vaasvainio

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2013 15.8.2013

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2013 15.8.2013 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 15.8.2013 klo 17.00 18.15 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 Toijala Päätöksentekijät Partanen Ensio, vs. kirkkoherra Ahlfors

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 11/2011 19.12.2011

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 11/2011 19.12.2011 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 19.12.2011 klo 17.00 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 Toijala Päätöksentekijät Pihl Keijo, vs. kirkkoherra, puheenjohtaja

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 9/2014 09.12.2014

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 9/2014 09.12.2014 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 08.12.2014 klo 17.00 19.00 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 AKAA Päätöksentekijät Lindström Sari kirkkoherra Haavisto Tuija

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 14.1.2014

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 14.1.2014 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 14.1.2014 klo 17.00 18.45 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1 Päätöksentekijät Partanen Ensio, vs. kirkkoherra Ahlfors Sirpa Vaittinen

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO No 2/

KIRKKONEUVOSTO No 2/ 1 Aika 28.3.2019 klo 17.00 18:30 Kahvitarjoilu klo 16.30 17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, Akaa Päätöksentekijät Partanen Ensio Järvinen Kati Karema Erkki Knuutila Heikki Turunen

Lisätiedot

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 3/2013 PÖYTÄKIRJA

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 3/2013 PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA 15.12.2014 kello 18.00 19.35 Kahvitarjoilu kello 17.15-18.00, valokuvaus 17.40 Kokouksen alussa rakennusinsinööri Hannu Järvinen esittelee Toijalan siunauskappelin kuntoarvioraportit ja korjaussuunnitelman

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 5/

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 5/ ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 18.5.2015 klo 17.00 Paikka Viialan seurakuntasali Päätöksentekijät Kulhia Ali puheenjohtaja paikalla Hämäläinen Sirpa kirkkoneuvoston jäsen paikalla Kallioinen Saila kirkkoneuvoston

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 11/2011 19.12.2011

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 11/2011 19.12.2011 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 19.12.2011 klo 17.00 18.50 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 Toijala Päätöksentekijät Plit Keijo, vs. kirkkoherra, puheenjohtaja

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/ ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 17.3.2011 klo 17.00 19.40 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 Toijala Päätöksentekijät Lindström Sari, puheenjohtaja Lehtinen

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 5/2014 26.8.2014

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 5/2014 26.8.2014 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 5/2014 26.8.2014 Aika 26.8.2014 klo 17.00 19.00 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1 Päätöksentekijät Lindström Sari,

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 7/2014 04.11.2014

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 7/2014 04.11.2014 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 04.11.2014 klo 17.00 19.00 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1 Päätöksentekijät Lindström Sari kirkkoherra Haavisto Tuija Hämäläinen

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2015 24.03.2015

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2015 24.03.2015 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 24.3.2015 klo 17.00 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 AKAA Päätöksentekijät Kulhia Ali Hämäläinen Sirpa Kallioinen Saila

Lisätiedot

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 1/2015 PÖYTÄKIRJA

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 1/2015 PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA 08.1.2015 kello 18.30-19.45 Kahvitarjoilu kello 18.00-18.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntasali, Sontulantie 1, Akaa OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Bister Salla jäsen poissa Hakala Ellinoora jäsen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 4/2016 PÖYTÄKIRJA

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 4/2016 PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA Torstaina 10.11.2016 klo 18.00 Kahvitarjoilu 17.30 18.00 KOKOUSPAIKKA Akaan seurakuntasali, Sontulantie 1, Akaa OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Hakala Ellinoora jäsen poissa Bister Salla jäsen

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2013 30.1.2013

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2013 30.1.2013 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 30.1.2013 klo 17.00 18.30 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 Toijala Päätöksentekijät Partanen Ensio, vs. kirkkoherra Ahlfors

Lisätiedot

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen Aika: 11.10.2012 klo 21-21.30 Paikka: Seurakuntatalossa Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Eronen Heikki Sokk Margus Luukkaala Liisa Marttila Raija Savitaipale

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika: 20.5.2013 klo 17.30-18.00 Paikka: Seurakuntatalo Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kesola Anneli Luukkaala

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 9/2013 19.11.2013

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 9/2013 19.11.2013 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 19.11.2013 klo 17.00 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 Toijala Päätöksentekijät Partanen Ensio, vs. kirkkoherra Ahlfors Sirpa

Lisätiedot

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 129 Kirkkovaltuusto Aika: 18.1.2017 klo 18.00 18.45 Paikka: Someron seurakuntakeskus, sali 2 Läsnä: Eino Pauli Haho Eevi vara Kankare Tarja Kujansuu Antti Känkänen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 8.12.2014 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 11.12.2014-12.01.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Kirkkoherran ehdotus: Kirkkoneuvosto valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Lassi Meriheinän ja Virpi Suhosen. Päätös: Ehdotuksen mukainen

Kirkkoherran ehdotus: Kirkkoneuvosto valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Lassi Meriheinän ja Virpi Suhosen. Päätös: Ehdotuksen mukainen Aika: 28.4.2010 klo 18.00 Paikka: Seurakuntatalo, neuvotteluhuone Puheenjohtaja Matti Piispanen paikalla Varapuheenjohtaja Niemi Harri paikalla Jäsen Kulonen Esko paikalla Kämäräinen Susanna paikalla Leinonen

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 30/ Vesilahti 30/

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 30/ Vesilahti 30/ VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 18 Aika: klo 19.00 20.25 Paikka: Seurakuntatalo Allekirjoitukset: Seppo Parkkila puheenjohtaja Eija Nurmi pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 30/5. 2017

Lisätiedot

4/2018 LOHJAN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO. Tiistaina klo Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, Lohja

4/2018 LOHJAN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO. Tiistaina klo Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, Lohja 4/2018 LOHJAN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO Tiistaina 27.11.2018 klo 18.30 Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, 08500 Lohja K O K O U S K U T S U Lohjan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 7/

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 7/ ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 4.12.2012 klo 17.00 18.40 Kahvitarjoilu 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 Toijala Päätöksentekijät Partanen Ensio, vs. kirkkoherra Ahlfors

Lisätiedot

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 2/2011 PÖYTÄKIRJA

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 2/2011 PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA 13.6.2011 kello 18.30 20.15 Kahvitarjoilu kello 18.00-18.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntasali, Sontulantie 1, Toijala OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Ahlfors Sirpa Aronen Hannele Haavisto Tuija Holkeri-Rokkanen

Lisätiedot

aika torstaina kirkkovaltuuston kokouksen jälkeen paikka seurakuntakoti, Askolantie 23

aika torstaina kirkkovaltuuston kokouksen jälkeen paikka seurakuntakoti, Askolantie 23 ASKOLAN SEURAKUNTA Askolantie 23 07500 ASKOLA KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto 20.01.2017 aika torstaina 26.01.2017 kirkkovaltuuston kokouksen jälkeen paikka seurakuntakoti, Askolantie 23 ASIALISTA 2 / 2017

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2015 15.06.2015

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2015 15.06.2015 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 15.6.2015 klo 12.00-13:35 Paikka Lounaskokous aloitetaan ravintola Kruunasta & Klaavasta klo 11 ja lounaan jälkeen varsinainen kokous taloustoimiston kokoustilassa klo 12 Päätöksentekijät

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko 4.5.2016 klo 17:27-18:20 Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja. Itämetsä Risto Järvinen Kaija

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko 4.5.2016 klo 17:27-18:20 Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja. Itämetsä Risto Järvinen Kaija KIRKKONEUVOSTO 3/2016 1 (6) Aika Keskiviikko 4.5.2016 klo 17:27-18:20 Paikka Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja Alanen Nina varapuheenjohtaja Itämetsä Risto Järvinen Kaija

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen

jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen Aika: 28.1.2016 klo 18.15 20.00 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Luukas Maria-Anne Sorva Valto Vaasvainio

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015 Sivu 1/4 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistai 14.04.2015 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Jarmo Arvola Leena Hafrén Timo Isotalo Pekka Kalmi Outi Leino Kaija Mäki Taina Mäkinen Eila Saari Taru Sahla

Lisätiedot

Asiat: Liitteet: 1/ 82, 1-2/ 83, 1/ 84, 1-5/ 86, 1/ 87.

Asiat: Liitteet: 1/ 82, 1-2/ 83, 1/ 84, 1-5/ 86, 1/ 87. 107 Aika: 15.10.2015 klo 18.15-19.25 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Luukas Mari-Anne Sorva Valto

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 31.5.2012 N:o 5/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 31.5.2012 N:o 5/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50 Kokousaika Torstai 31.5.2012 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari Mäkeläinen Tuomo,

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO No 10/

KIRKKONEUVOSTO No 10/ 1 Aika 2.11.2017 klo 17.00 20.10 Kahvitarjoilu klo 16.30 17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, Akaa Päätöksentekijät Kulhia Ali Hietala Joni Kallioinen Saila Lehtinen Lauri Nord Pirkko

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 8/2014 24.11.2014

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 8/2014 24.11.2014 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 24.11.2014 klo 17.00 19.00 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 AKAA Päätöksentekijät Lindström Sari kirkkoherra Haavisto Tuija

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä. Kirkkoneuvosto Aika: klo Osallistujat Päätöksen tekijät

Kokouspäivämäärä. Kirkkoneuvosto Aika: klo Osallistujat Päätöksen tekijät 76 Aika: 27.8.2015 klo 19 20.50 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Marttila Raija Kankainen Markku Kesola Anneli Luukas Mari-Anne

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 08/ Kirkkoneuvosto 1/6

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 08/ Kirkkoneuvosto 1/6 1/6 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikko klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntatalo Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Loukonen Terttu Moisala Taina Mäki Kaija Pajula Heikki Toivonen Ari Sahla Taru poistui paikalta

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5 /2017 KIRKKOVALTUUSTO

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5 /2017 KIRKKOVALTUUSTO HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5 /2017 KOKOUSAIKA Maanantai 11.12.2017 klo 18.00-19.11 KOKOUSPAIKKA Torikatu, Olohuone KUTSUTUT Ahlgrén Merja Arhenius Päivi Autio Kauko Hannu Jouko Heinäsuo Jukka Ilottu

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/ ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 22.9.2016 klo 18.00 19.50 Kahvitarjoilu klo 17.30 18.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, Akaa Päätöksentekijät Kulhia Ali Hämäläinen Sirpa Kallioinen Saila

Lisätiedot

ESITYSLISTA 2/2019 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2019

ESITYSLISTA 2/2019 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2019 Aika Tiistai klo 18.11 18.25 1 Paikka Kiteen seurakuntakeskus, Kappelintie 4, Kitee Läsnä Kostamo Merja puheenjohtaja Koivuniemi Suvi varapuheenjohtaja Barck Pekka jäsen Hakulinen Hannu-Heikki Hirvonen

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 14.12.2017 klo 17.30 KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 123 - Kokouksen avaus 124 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 2/

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 2/ ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 28.2.2011 klo 17.00 19.15 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 Toijala Päätöksentekijät Lindström Sari, puheenjohtaja Ahlfors

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 5/

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 5/ ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 25.8.2016 klo 17.00 Kahvitarjoilu klo 16.30 17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, Akaa Päätöksentekijät Kulhia Ali Hämäläinen Sirpa Kallioinen Saila Knuutila

Lisätiedot

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 2/2019 PÖYTÄKIRJA

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 2/2019 PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA Torstai 23.5.2019 klo 18.00 20.05 Kahvitarjoilu 17.30 18.00 KOKOUSPAIKKA Akaan seurakuntasali, Sontulantie 1, Akaa OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Bister Salla Heinonen Juha, poistui klo 19.38

Lisätiedot

OULAISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA nro 2/2018 Sivu Kirkkoneuvosto Kaarina Huhtala. Marjatta Kangas

OULAISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA nro 2/2018 Sivu Kirkkoneuvosto Kaarina Huhtala. Marjatta Kangas Kirkkoneuvosto 15.2.2018 18 Kokousaika torstaina 15.2.2018 klo 17.30 17.40 Kokouspaikka virastotalon neuvotteluhuone Saapuvilla Lisäksi läsnä kokouksessa: Arja Aitto-oja kirkkovaltuuston pj. sihteerinä:

Lisätiedot

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu Sanni-Maiju Kantoniemi Pirkko Koiramäki

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu Sanni-Maiju Kantoniemi Pirkko Koiramäki ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Sunnuntai klo 19.00-19.50 Paikka: Seurakuntakeskuksen kahvio Läsnä: Kalle Peltokangas, pj Pirkko Ahola Ulla Akonniemi Hannu Hautoniemi Sanni-Maiju

Lisätiedot

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79 Pappilantie 11 D 1 97700 RANUA 4.12.2018 KIRKKONEUVOSTO Aika maanantai 3.12.2018 klo 18.00 Paikka Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 8/ 2017 Kirkkoneuvosto 78-86

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 8/ 2017 Kirkkoneuvosto 78-86 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 8/ 2017 Kirkkoneuvosto 78-86 Aika Keskiviikko 5.7.2017 kello 16.00 18.00 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Rossi

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 05.10.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 10.10.2016-11.11.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 6/2019 Sivu 1 Kirkkoneuvosto

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 6/2019 Sivu 1 Kirkkoneuvosto NRO 6/2019 Sivu 1 Kirkkoneuvosto 30.7.2019 KOKOUSTIEDOT AIKA 30.7.2019 Tiistai klo 18.00 19.57 PAIKKA Euran seurakuntakeskus, pieni sali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kemppainen Jukka, puheenjohtaja Isotalo

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2017 Kirkkoneuvosto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2017 Kirkkoneuvosto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 4. päivä tammikuuta klo 18:00 Kahvitarjoilu klo 17:30 alkaen KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2016

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (5) Limingan seurakunta Pappilantie 6, 91900 Liminka KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2016 KOKOUSAIKA: 29.11.2016 ALKAMISAIKA: klo 18.00 PÄÄTTYMISAIKA: klo 19.52 KOKOUSPAIKKA: seurakuntatalo Heiskari Helli

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2018 1 AIKA 12.6.2018 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Neulaskodilla, Neulastie 4, Keljonkangas Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 4.9.2014 Kirkkoneuvosto 1/6

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 4.9.2014 Kirkkoneuvosto 1/6 1/6 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Paikka Torstai klo 18.00 Virastotalo LÄSNÄ Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Holppi Hanna- Maria Ääri Anna- Liisa Mäki Kaija Pajula Heikki Toivonen Ari Sahla Taru Laakso Arvo

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO No 8/

KIRKKONEUVOSTO No 8/ 1 Aika 14.9.2017 klo 17.00 18.45 Kahvitarjoilu klo 16.30 17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, Akaa Päätöksentekijät Kulhia Ali Hämäläinen Sirpa Kallioinen Saila Lehtinen Lauri Nord Pirkko

Lisätiedot

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 3/2013 PÖYTÄKIRJA

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 3/2013 PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA 13.11.2013 kello 18.00 Kahvitarjoilu kello 17.30-18.00 KOKOUSPAIKKA Seurakuntasali, Sontulantie 1, Akaa OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Ahlfors Sirpa Aronen Hannele Haavisto Tuija Holkeri-Rokkanen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 AIKA 1.6.2017 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 27

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 AIKA 8.6.2017 klo 16.30 - PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 26

Lisätiedot

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 1/2019 PÖYTÄKIRJA

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 1/2019 PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA Torstai 31.1.2019 klo 18.00 20.03 Kahvitarjoilu 17.30 18.00 KOKOUSPAIKKA Akaan seurakuntasali, Sontulantie 1, Akaa OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Poissa Bister Salla Inomaa Sanna-Mari Järvinen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 AIKA 1.6.2017 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 27

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKOVALTUUSTO

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA Maanantai 7.1.2019 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Torikatu 8, Kyröskoski KUTSUTUT Arhenius Päivi Hakala Pekka Hildén Ulla Ilottu Ari Immonen Anna-Kaisa Järvenpää Keijo Katajisto Erkki Korhonen Kirsti

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 27.06.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 04.07.2016-05.08.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 7/2011 15.8.2011

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 7/2011 15.8.2011 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 15.8..2011 klo 17.00 19.55 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 Toijala Päätöksentekijät Lindström Sari, puheenjohtaja Lehtinen

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 10/ 2016 Kirkkoneuvosto

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 10/ 2016 Kirkkoneuvosto Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 10/ 2016 Kirkkoneuvosto 116-125 Aika Tiistai 30.11.2016 kello 17.30 17.55 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen, poistui kokouksesta 122

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 4/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo Kahvitarjoilu klo Seurakuntakeskus, Arkki

KIRKKONEUVOSTO 4/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo Kahvitarjoilu klo Seurakuntakeskus, Arkki KIRKKONEUVOSTO 4/2018 1 (5) Aika Keskiviikko 21.3.2018 klo 17.00 Kahvitarjoilu klo 16.45- Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2013 03.12.2013

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2013 03.12.2013 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 3.12.2013 klo 17.00 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 Toijala Päätöksentekijät Partanen Ensio, vs. kirkkoherra Ahlfors Sirpa

Lisätiedot

MUUT LÄSNÄOLLEET Outi Leino, kirkkovaltuuston pj Ari Vilén, kirkkovaltuuston vpj. Susanna Nieminen, vt. talouspäällikkö, sihteeri

MUUT LÄSNÄOLLEET Outi Leino, kirkkovaltuuston pj Ari Vilén, kirkkovaltuuston vpj. Susanna Nieminen, vt. talouspäällikkö, sihteeri 1/8 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 1/2018 Aika Torstai 15.02.2018 klo 18:00 Paikka Auran seurakuntatalon kahvio LÄSNÄ Torsti Äärelä, pj Leena Hafrén, vpj Jarmo Arvola Timo Isotalo Kaija Mäki, saapui 5 :n käsittelyn

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 Kirkkoneuvosto /7. MUUT Tarja Ihamäki, talouspäällikkö, sihteeri

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 Kirkkoneuvosto /7. MUUT Tarja Ihamäki, talouspäällikkö, sihteeri 1/7 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai 18.12.2014 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Loukonen Terttu Mäki Kaija Lindholm Minna Isotalo Timo MUUT Tarja Ihamäki, talouspäällikkö,

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O KIRKKONEUVOSTO /2019

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O KIRKKONEUVOSTO /2019 Kokousaika Torstaina 2.5.2019 klo 17.30 17.52 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seurakuntatalo Heikki Nissinen, puheenjohtaja, kirkkoherra, varapuheenjohtaja Asko Merilä Sisko Seppänen Tuovi Sipola

Lisätiedot

KAUHAVAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ (6) KIRKKONEUVOSTO kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja

KAUHAVAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ (6) KIRKKONEUVOSTO kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja KAUHAVAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 (6) Aika: Tiistaina 29.08.2017 kello 17.00 20.10 Paikka: Ylihärmän seurakuntatalo Läsnä: Jormakka Jyrki kirkkoherra, puheenjohtaja Korkealaakso Heikki varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 6/2018 Kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta 1 ( 5 ) Läsnä: Ville Mielonen puheenjohtaja.

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 6/2018 Kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta 1 ( 5 ) Läsnä: Ville Mielonen puheenjohtaja. Kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta 1 ( 5 ) Aika: Tiistai 11.9.2018 klo 16.30 16.54 Kahvitus klo 16.15 Paikka: Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä: Ville Mielonen puheenjohtaja Kari Hentunen

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2018. Keskiviikko klo

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2018. Keskiviikko klo Kurun kappelineuvosto 8.5.2018-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 8.5.2018 klo 18.00 19.00 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja, läsnä

Lisätiedot

Lähdekorpi Anita jäsen. Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen

Lähdekorpi Anita jäsen. Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen 1 KOKOUSAIKA Maanantai 30.10.2017 klo 17.55 18.40 KOKOUSPAIKKA Torikatu, Olohuone KUTSUTUT JÄSENET: Malmberg Erkki puheenjohtaja, kirkkoherra Ylivakeri Paula varapuheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa jäsen

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 12/ Vesilahti 12/

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 12/ Vesilahti 12/ VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika: klo 19.00-20.10 Paikka: Seurakuntatalo Allekirjoitukset: Maria Forsman puheenjohtaja ( 4 asti) Eija Nurmi pöytäkirjanpitäjä Seppo Parkkila puheenjohtaja ( 4 alkaen)

Lisätiedot

aika torstaina kello kirkkovaltuuston järjestäytymiskokouksen jälkeen paikka seurakuntakoti, Askolantie 23

aika torstaina kello kirkkovaltuuston järjestäytymiskokouksen jälkeen paikka seurakuntakoti, Askolantie 23 ASKOLAN SEURAKUNTA Askolantie 23 07500 ASKOLA KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto 10.1.2019 aika torstaina 17.1.2019 kello kirkkovaltuuston järjestäytymiskokouksen jälkeen paikka seurakuntakoti, Askolantie 23 ASIALISTA

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 AIKA 8.6.2017 klo 16.30 17.30 PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO No 6/

KIRKKONEUVOSTO No 6/ 1 Aika 11.10.2018 klo 17.00 18.43 Kahvitarjoilu klo 16.30 17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, Akaa Päätöksentekijät Kulhia Ali Hämäläinen Sirpa Kallioinen Saila Nord Pirkko Parikka

Lisätiedot

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 4/2017 Kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta (1) Läsnä: Ville Mielonen puheenjohtaja.

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 4/2017 Kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta (1) Läsnä: Ville Mielonen puheenjohtaja. Kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta (1) Aika: Keskiviikko 31.5.2017 klo 16.30 17.00 kahvitus klo 16.15 Paikka: Langinkosken kirkko, Toivonsali Läsnä: Ville Mielonen puheenjohtaja Kari Hentunen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 9.1.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 1 - Kokouksen avaus 2 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 2/2017 Sivu 1 / 5 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 2/2017 Sivu 1 / 5 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 2/2017 Sivu 1 / 5 AIKA Ti 14.2.2017 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja KIRKKONEUVOSTO 1/2015 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 17-18.35 Paikka: Virastotalon kokoushuone Läsnä: Kari Mantere, pj Matti Antila Eija Harmanen Henry Hautala Heli Kurikka Heikki Lintala Maija-Liisa

Lisätiedot

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 143 Kirkkovaltuusto Aika: 28.2.2017 klo 18.00 18.35 Paikka: Someron seurakuntakeskus, sali 2 Läsnä: Aaltonen Marketta Eino Pauli Fonsell Tarja vara Haho Eevi vara Hakamäki

Lisätiedot

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 3/2017 PÖYTÄKIRJA

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 3/2017 PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA Torstaina 16.11.2017 klo 18.00 20.30 Kahvitarjoilu 17.30 18.00 KOKOUSPAIKKA Akaan seurakuntasali, Sontulantie 1, Akaa OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Hakala Ellinoora Joki Harri Järvinen Kati

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 25.7.2013 N:o 7/2013 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 22.7.2013 Sivu 66

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 25.7.2013 N:o 7/2013 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 22.7.2013 Sivu 66 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 22.7.2013 Sivu 66 Kokousaika Torstai 25.7.2013 klo 16.30 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina, poissa ei varajäsentä Kallio Marja Kuokkanen

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 3.10.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 88 - Kokouksen avaus 89 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 90 - Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Julkipanotodistus Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle kirkkoherran virastossa

Julkipanotodistus Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle kirkkoherran virastossa Viranomainen KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto 3/2019 Kokousaika Maanantai 1.4.2019 kello 9.00 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 28 Kokouksen avaus 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 2/2018 PÖYTÄKIRJA

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 2/2018 PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA torstaina 25.10.2018 klo 18.00 18.45 Kahvitarjoilu 17.30 18.00 KOKOUSPAIKKA Akaan seurakuntasali, Sontulantie 1, Akaa OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Heinonen Juha Järvinen Kati Kallioinen Saila

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/2015 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: tiistaina klo 16.30 16.45 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu 18, 74130

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 1/2017

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 1/2017 Kurun kappelineuvosto 10.1.2017-1- Kokousaika Kokouspaikka Tiistai 10.1.2017 klo 17.44 18.54 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja, läsnä

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KOKOUSAIKA 10.1.2017 klo 17-17.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Sorjonen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki KIRKKONEUVOSTO 8/2016 1 (5) Aika Keskiviikko 30.11.2016 klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6/2015 1 AIKA 8.10.2015 klo 16.30 - PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 69 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 70

Lisätiedot