Elävä Linnoitus ry:n kannanotto RakuunaRock tapahtuman aitauksiin ja Kristiinankadun sulkemiseen linnoituksessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elävä Linnoitus ry:n kannanotto RakuunaRock tapahtuman aitauksiin ja Kristiinankadun sulkemiseen linnoituksessa"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Elävä Linnoitus ry:n kannanotto RakuunaRock tapahtuman aitauksiin ja Kristiinankadun sulkemiseen linnoituksessa 61/ /2015 KH 84 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh Elävä Linnoitus ry:n kirje : Elävä Linnoitus ry:n kokouksessa käsitettiin heinäkuun Rakuunarock-tapahtumaa ja sen kulkujärjestelyjä. Erityisen ongelmallisena koetaan se, että tapahtuman järjestäjä voi katkaista Kristiinankadun ja aitauksin sulkea kulun osaan Linnoitusta aiheuttaen näin taloudellisia haittoja Linnoituksen vakituisille toimijoille. Tapahtuma on nyt järjestetty kaksi kertaa eivätkä yrittäjien ja alueella liikkuvien turistien kokemat ongelmat liikkumisessa Linnoituksen matkailukohteisiin ole vähentyneet. Elävä Linnoitus ry on huolissaan tavasta, jolla Lappeenrannan kaupungin taholta on asiaa hoidettu. Katsomme, että se ei täytä hyvää hallintotapaa. Linnoituksen toimijoilta ei ole kysytty etukäteen kantaa tapahtuman tuomisesta alueelle ja sen mahdollisista haitoista kadun sulkemisella. Pidämme vallitsevaa tilannetta, jossa neuvotteluosapuoliksi ovat joutuneet tapahtuman järjestäjä ja yrittäjät, hankalana. Yhdenvertaisuusyrittäjien kesken ei toteudu, jos Loud'n Live Promotion Oy Ltd laittaa kuten edellinen toimijakin Kristiinankadun poikki parhaaseen turistiaikaan. Erityisesti kärsivät Linnoituksen Krouvi, Etelä-Karjalan museo, Kehruuhuone sekä Satamatien puolella olevat toimijat (Täky galleria ja kauppa, Keramiikkapaja ja Aino Uski design). Myös Kristiinan työtupien toimijat jäivät sumppuun kesällä Kaupungin matkailuimagokin kärsii, kun kaupungin ykköskohde Linnoitus ei ole kaikkien saavutettavissa. Yhdistys ei ota kantaa musiikkitapahtumaan, joskin on sitä mieltä, että Linnoitus ympäristönä historiallisen arvonsa vuoksi ei ale oikea paikka rocktapahtumalle, vaan kadun sulkemiseen aidoilla, jotka aiheuttavat vakituisille toimijoille ja matkailijoille haittaa. Pyydämme ystävällisesti, että kaupunginhallitus ohjeistaa virkamiehiä/naisia niin että Lappeenrannan kaupunki harjoittaisi hyvää hallintotapaa ja

2 yhdenvertaisuuspykälää eri yrittäjien kesken, jotta kaikkia kohdellaan tasavertaisesti kaupungin taholta. Yhdistys esittää, että Kristiinankatu pidetään avoinna ja Loud'n Live Promotion Oy Ltd etsii ratkaisun omien asiakkaidensa kululle. Turistivirran pitää päästä kulkemaan vapaasti katua pitkin, nauttia Linnoituksen antimista ja käydä kauppaa. Elävä Linnoitus ry pitää yhteistyötä Lappeenrannan kaupungin kanssa tärkeänä. Siksi toivomme, että jatkossa kuultaisiin Elävä Linnoitus ry:tä, ennen kuin Lappeenrannan kaupunki myöntää maankäyttöluvan asioissa, jotka voivat aiheuttaa haittaa Linnoituksen yrittäjille. Elävä Linnoitus ry edustaa Iähes kaikkia Linnoituksen toimijoita. Yhdessä rakennamme menestyvää kulttuurimatkailua. Loud'n Live Promotions Oy:n lausunto : Olen vastaanottanut Linnoituksen alueen toimijoiden jättämän kannanoton tapahtumamme toteutuksesta ja tutustunut siihen. Ymmärrämme osaltaan huolestuneisuuden ja haluankin hieman avata suunnitelmiamme sekä toimintaamme Rakuuna Rockin järjestelyissä. Loud n Live Promotions Oy Yhtiömme, Loud n Live Promotions Oy, on Suomen suurin festivaali tapahtumiin erikoistunut toimija. Järjestämme kesän aikana 19 suurta yleisötapahtumaa, jossa vierailee liki vierasta. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Helsingissä, sekä tuotantotoimisto Helsingissä. Rakuuna Rock siirtyi kesällä 2014 yhtiöllemme edelliseltä järjestäjältä. Vuoden 2014 tapahtuman tuotti vielä aiemmat järjestäjät, mutta tämän vuoden alusta tuotannollinen vastuu siirtyi oman tuotantoryhmämme käsiin. Rakuuna Rock 2015 Kesän 2015 Rakuuna Rock tulee muuttumaan melko paljon aiempien vuosien ratkaisuista.tulevan kesän ohjelmisto on suuntautunut suosituimpien kotimaisiin esiintyjien ja alue- sekä lavajärjestelyt muuttuvat huomattavasti. Tulevana kesänä käytössämme on yksi ulkolava, sekä yksi sisälava Kehruuhuoneessa. Samalla lisäämme tapahtumavieraidemme viihtyvyyttä uusien oheispalveluiden avulla. Järjestelyjen vaikutus Linnoituksen toimintaan

3 Pahoittelemme Linnoituksen toimijoiden kokemaa harmia sekä huolta tapahtuman aiheuttamasta ongelmasta Lappeenrannan matkailuimagoon. Omalta osaltamme haluamme kuitenkin luoda kaupunkilaisille sekä turisteille kokemuksia, joita he kaipaavat. Suunnitelmissamme haluamme kuitenkin aina pyrkiä huomioimaan ympäristömme sekä naapurimme niin hyvin kuin se vain on mahdollista. Omalta puolelta uskomme kuitenkin Rakuuna Rockin lisäävän Linnoituksen tunnettuutta sekä vierailijoiden määrää alueella. Lappeenrannan kesä ei näillä näkymin tarjoa useita vastaavan kokoluokan musiikkitapahtumia, joten uskomme suuren osan kaupungin asukkaista sekä vierailijoista ottavan tapahtumamme riemuiten vastaan. Uudistuneet järjestelyt Uusien aluejärjestelyjen myötä saamme hieman helpotettua Linnoituksen toimijoiden liikkumista sekä toimintaa. Kristiinankatu tullaan sulkemaan ainoastaan varsinaisen ohjelma-alueen kohdalta, jolloin Linnoituksen Krouviin sekä Kristiinan työtupiin on täysin vapaa kulku. Tulemme kuitenkin valvomaan kyseisiä alueita taataksemme toimijoiden asiakkaille esteettömän pääsyn. Uusitun Kehruuhuoneen toimijoiden kanssa olemme sopineet tapahtuman aikaisesta toiminnasta ja tila sekä tilan ohjelmisto tulee olemaan osa tapahtumaamme. Näillä järjestelyillä Kehruuhuone tulee tavoittamaan suuren määrän vieraistamme koostuvaa asukaskuntaa, jotka pääsevät nauttimaan Kehruuhuoneen palveluista sekä tutustumaan uuteen, hienoon tilaan. Satamatien puolella sijaitsevien toimijoiden kulku Linnoituksen puolelta ei valitettavasti tule onnistumaan tapahtuma-alueen läpi Kristiinankatua pitkin. Näille toimijoille saamme järjestettyä vapaan kulun Kehruuhuoneen kiertäen. Tulemme merkitsemään 80 metriä ylimääräistä kävelyä aiheuttavan reitin selkeästi alueaitoihin, varustaen opasteet toimijoiden tiedoilla. Toivomme uusien järjestelyjen tyydyttävän alueen toimijoita. Mikäli teille herää kysymyksiä suunnitelmistamme, voitte olla kaikissa asioissa yhteydessä Allekirjoittaneeseen.

4 Teknisen toimen lausunto : Kaupungingeodeetti on päättänyt vuokrata Loud n Live Promotions Oy Ltd:lle alueita Linnoituksen kaupunginosasta RakuunaRock tapahtumaa varten. Asiaa on valmisteltu yhdessä kadut ja ympäristön katuisännöitsijän kanssa. Tapahtuma on kaksipäiväinen Tapahtuman valmistelun voi aloittaa aikaisemmin ja purkamiseen sekä loppusiivoukseen voi käyttää kaksi päivää tapahtuman jälkeen. Elävä Linnoitus ry:n yritykset ovat jo toimitiloja hankkiessaan Lappeenrannan kaupungista valinneet ympäristökseen Lappeenrannan vilkkaimman ja vetovoimaisimman turistialueen Linnoituksen, joten he ovat voineet varautua myös näkyvämpään toimintaan kuin tavanomaisilla alueilla tulee milloinkaan olemaan. Tapahtumat alueella eivät ole pysyviä, jokapäiväisiä, vaan Linnoituksen ja Kaupunginlahden alueen vetovoimaa tullaan kehittämään eri toimin ja järjestelyin matkailijoiden ja myös lappeenrantalaisten kiinnostuksen ylläpitämiseksi. Jo saavutetut tulokset ovat rohkaisevia koko Lappeenrannan kaupungin kannalta. Kaikille suunnatut tapahtumat eivät loukkaa yhdenkään yrityksen yhdenvertaisuutta. RakuunaRock tapahtuman johdosta yleinen liikenne Kristiinankadulla katkaistaan Tämä katutila on välttämätön tapahtuman käyttöön, sillä tapahtuman toiminnot ovat molemmin puolin katua ja osittain kadulla. Katutilan avaaminen muulle kuin satunnaiselle hälytysliikenteelle estäisi RakuunaRock tapahtuman edellyttämän tiukan kulun seurannan ja järjestyksenvalvonnan. Kiinteistö- ja mittaustoimen puolesta on käyty sekä 2013 että 2014 vuosina katsomassa aitojen sijainti ennen tapahtuman alkua. Vuoden 2013 vähäiset puutteet korjattiin vuonna Tällöin kaikkiin kohteisiin oli mahdollista päästä ainakin jalkaisin ja lastenvaunujen kanssa. Henkilöautolla pääsyä jokaisen kohteen läheisyyteen ei pyritty järjestämään eikä autolla pääsyn järjestäminen ole myöskään kesän 2015 tapahtumien tavoite. Linnoitus ry:n yritykset kuitenkin ovat ilmoittaneet kirjeessä, että heidän palveluja ei RakuunaRockin aikana tavoiteta. Tähän lienee syynä vaikeus löytää opaskartasta poikkeavia reittejä. Erityisesti ensi kertaa Lappeenrannassa kävijälle ja paikkoja tuntemattomalle asia korostuu. Aitoihin tilapäisesti kiinnitetyin opastein voidaan helpottaa korvaavien reittien käyttöä. Kiinteistö- ja mittaustoimi voi avustaa opasteiden monistuksessa. RakuunaRock tapahtuma on lyhyestä toiminta-ajastaan huolimatta nousemassa valtakunnallisesti suurten

5 musiikkitapahtumien joukkoon ja tuo Lappeenrantaan tunnettavuutta ja kohottaa kaupungin ja erityisesti Linnoituksen matkailuimagoa. Samalla tapahtuma vetää alueelle uutta yleisöä, mikä suurella todennäköisyydellä tulee sinne toistekin tutustuen alueen muuhun palvelutarjontaan. Tältä osin matkailuimagosta ei ole syytä olla huolestunut. Kiinteistö- ja mittaustoimi pitää Elävä Linnoitus ry:n kirjelmää rakentavassa hengessä tehtynä ja ottaa mahdollisuuksien mukaan siinä olevia seikkoja huomioon tulevan kesän RakuunaRock 2015 tapahtuma-alueen toimintoja valvoessa. Samalla kuitenkin huomioidaan RakuunaRock tapahtuman toiminnan kannalta välttämättömät tarpeet. RakuunaRock 2015 soi Linnoituksessa vain 2 päivää Linnoituksen yli 100 kesäisestä päivästä! Kartta aluejärjestelyistä on liitteenä.(jw) Kj Kh Kaupunginhallitus merkitsee kannanoton ja siihen saadut lausunnot tiedoksi ja toteaa, että tapahtuman yhteensovittaminen linnoituksen muuhun toimintaan vaatii järjestelyjä, joista aiheutuu jonkin verran haittaa normaalille toiminnalle, mutta lausuntojen mukaisesti haittoja on kuitenkin pystytty vähentämään aiemmasta ja niiden minimoimiseen pyritään jatkossakin. Tapahtumajärjestäjän ja teknisen toimen lausunnot saatetaan tiedoksi yhdistykselle. Hyväksyttiin.

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Kulttuuria kaikille -palvelu 4.1.2017 2 / 6 Johdanto Tapahtumia kaikille! Opas saavutettavan kulttuurifestivaalin järjestämiseen on Kulttuuria

Lisätiedot

Suostumuksen antaminen YIT Rakennus Oy:lle rakentamattomien alueiden luovuttamiseen eräiden yhtiöiden osakekauppojen yhteydessä

Suostumuksen antaminen YIT Rakennus Oy:lle rakentamattomien alueiden luovuttamiseen eräiden yhtiöiden osakekauppojen yhteydessä Kaupunginhallitus 435 20.10.2014 Suostumuksen antaminen YIT Rakennus Oy:lle rakentamattomien alueiden luovuttamiseen eräiden yhtiöiden osakekauppojen yhteydessä 1097/00.04.02.01/2014 KH 435 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätöksestä (Esitys Ylämaa-talon toiminnan puolesta)

Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätöksestä (Esitys Ylämaa-talon toiminnan puolesta) Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätöksestä 26.11.2018 513 (Esitys Ylämaa-talon toiminnan puolesta) Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1988/00.04.02.00/2018 Esittelijä: puh. Kaupunginjohtaja Kimmo

Lisätiedot

KH 38 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh

KH 38 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh Kaupunginhallitus 38 30.01.2017 Rauhan ja Ukonniemen alueen opastushanke 102/00.01.05.02/2017 KH 38 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Esteetöntä festivaalielämää

Esteetöntä festivaalielämää Teksti ja kuvat: Outi Salonlahti 8.10.2013 sivu 2 / 5 Useat rock-festivaalit ovat pyrkineet toiminnassaan siihen, että mahdollisimman monet voisivat nauttia tapahtuman tarjonnasta. Esimerkkejä alkaa ilahduttavasti

Lisätiedot

Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten

Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten Lasten ja nuorten lautakunta 24 15.08.2017 Lasten ja nuorten lautakunta 36 25.09.2017 Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten 772/00.04.02.00/2017

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti)

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) Tekninen lautakunta 427 09.12.2015 Kaupunginhallitus 515 14.12.2015 Kaupunginhallitus 56 15.02.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) 1065/10.02.03.00/2015

Lisätiedot

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta Kaupunginhallitus 181 25.03.2013 Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta 14/10.03.02.01/2013 KH 181 Aloite 7.1.2013: Valmistelija/lisätietoja: EU-asiamies Krista Huovila, puh.

Lisätiedot

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Tapahtumakumppanuusmalli Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/2317/00.04.02.00/2018 Esittelijä: puh. Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva 05 616 2001 Valmistelija/lisätiedot: puh. II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 3.6.2019 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/903/00.00.01.08/2019 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 244 20.5.2019 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 4.6.2018 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1329/00.00.01.08/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 267 28.5.2018 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Linnoituksen asukasyhdistyksen kirjelmä koskien Rakuuna Rock -musiikkifestivaalia Linnoituksessa 19.-20.7.2013

Linnoituksen asukasyhdistyksen kirjelmä koskien Rakuuna Rock -musiikkifestivaalia Linnoituksessa 19.-20.7.2013 Kaupunginhallitus 156 18.03.2013 Linnoituksen asukasyhdistyksen kirjelmä koskien Rakuuna Rock -musiikkifestivaalia Linnoituksessa 19.-20.7.2013 219/10.00.02.06/2013 KH 156 Linnoituksen asukasyhdistys ry:n

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 1986/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 10 9.1.2017 14 Valtuustoaloite Espoon pysäköinnin laskentaohjeen käsittelystä ja hyväksyttämisestä valtuustossa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Valtakadun liikenne Marian aukion kohdalla. Yrityskyselyjen tulokset

Valtakadun liikenne Marian aukion kohdalla. Yrityskyselyjen tulokset Valtakadun liikenne Marian aukion kohdalla Yrityskyselyjen tulokset Marian aukio asemakaavoissa o Telia FI -;- 15.09.., 0 ~ - \ \. - P.C.,,.... I "' r -:-:- j I ==-- 1 i! Yritysvaikutusten arviointi Kokonaisvaltaiset

Lisätiedot

Teppo Puhakaisen valtuustoaloite koskien Leirin Opintien alueen kaavoitusta. Perustelu valtuustoaloitteesta:

Teppo Puhakaisen valtuustoaloite koskien Leirin Opintien alueen kaavoitusta. Perustelu valtuustoaloitteesta: Kaupunginhallitus 30 27.01.2014 Teppo Puhakaisen valtuustoaloite koskien Leirin Opintien alueen kaavoitusta 750/012/2012 KH 30 Aloite 26.11.2012: "Aloite perustuu siihen että missään tapauksessa Kesämäen

Lisätiedot

Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet

Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet Kaupunginhallitus 166 03.04.2017 Kaupunginhallitus 186 10.04.2017 Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet 973/00.00.01.10/2015 KH 166 Valmistelija/lisätiedot: Strategia-

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi Kimmo Varapuheenjohtaja

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi Kimmo Varapuheenjohtaja Lappeenrannan Toimitilat Oy:n hallitus Pöytäkirja 16/2018 1 AIKA 13.12.2018 klo 17:00-18:12 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja

Lisätiedot

Lappeenranta 2028 strategian päivitys ja uusi Kansainvälistymis- ja Venäjä-ohjelma

Lappeenranta 2028 strategian päivitys ja uusi Kansainvälistymis- ja Venäjä-ohjelma Kaupunginhallitus 234 25.05.2015 Kaupunginvaltuusto 54 01.06.2015 Lappeenranta 2028 strategian päivitys ja uusi Kansainvälistymis- ja Venäjä-ohjelma 74/00.01.03.00/2013 KH 234 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi Kimmo Varapuheenjohtaja. Kaijansinkko Leena Jäsen

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi Kimmo Varapuheenjohtaja. Kaijansinkko Leena Jäsen Lappeenrannan Toimitilat Oy:n hallitus Pöytäkirja 1/2019 1 AIKA 16.1.2019 klo 17:00-18:21 PAIKKA Ravintola Nautilus, Ainonkatu 35 Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi

Lisätiedot

Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma

Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Kauppi-Niihaman vertaissuunnittelu, kevät 2019 Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Pirkanmaan polkujuoksu ry / Tampere Trail Running Jarkko Bamberg & Manu Humppi Kauppi-Niihaman polkuverkosto

Lisätiedot

Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja osa katualuetta (Entinen Rauhan keskuskeittiön tontti)

Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja osa katualuetta (Entinen Rauhan keskuskeittiön tontti) Tekninen lautakunta 94 19.03.2014 Kaupunginhallitus 131 24.03.2014 Kaupunginhallitus 235 19.05.2014 Kaupunginvaltuusto 44 02.06.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja

Lisätiedot

Majoitusliikekysely 2009

Majoitusliikekysely 2009 Lappeenranta ja Imatra Valtakatu 49 :: FIN 53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@takoy.fi :: www.takoy.fi Sisällysluettelo Tiivistelmä... 1 Johdanto... 2 Hotellivierailijoiden matkustaminen...

Lisätiedot

Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa

Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa Kaupunginhallituksen konsernijaosto 28 09.08.2013 Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa 530/090/2012

Lisätiedot

Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi Kaupunginhallitus 237 19.05.2014 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle UPM Kymmene Oyj:n hakemukseen Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro 66/10/2 asetetun määräajan pidentämiseksi 507/11.01.01.01/2014

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/ Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Julkinen. AIKA klo 17:00

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/ Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Julkinen. AIKA klo 17:00 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2018 1 AIKA 19.9.2018 klo 17:00 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 / 2018 1 AIKA 6.9.2018 klo 17:30 19:10 PAIKKA Lappeenrannan Upseerikerho, Upseeritie 2, 53900 Lappeenranta Tykistöpäässä, yläkerrassa sijaitseva, Maasotakoulun kabinetti

Lisätiedot

Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/532/ /2018 Jäähallityöryhmä: monitoimijäähallin sijoituspaikkaselvitys

Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/532/ /2018 Jäähallityöryhmä: monitoimijäähallin sijoituspaikkaselvitys Kulttuuri- ja liikuntalautakunnan lausunto monitoimijäähallin sijaintipaikkavaihtoehdoista Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/532/00.00.01.06/2018 Jäähallityöryhmä: monitoimijäähallin sijoituspaikkaselvitys

Lisätiedot

Kaavamuutoksen käynnistäminen Tiurun entisen sairaalarakennuksen suojelumerkinnän poistamiseksi

Kaavamuutoksen käynnistäminen Tiurun entisen sairaalarakennuksen suojelumerkinnän poistamiseksi Kaupunginhallitus 377 19.09.2016 Kaavamuutoksen käynnistäminen Tiurun entisen sairaalarakennuksen suojelumerkinnän poistamiseksi 871/14.01.00.06.01/2016 KH 377 Elinvoima- ja kaupunkirakennetyöryhmän esitys

Lisätiedot

Yleisötapahtumien turvallisuus Etelä-Karjalassa. Rakennusvalvonta /rakennustarkastaja Päivi Salminen

Yleisötapahtumien turvallisuus Etelä-Karjalassa. Rakennusvalvonta /rakennustarkastaja Päivi Salminen Yleisötapahtumien turvallisuus Etelä-Karjalassa Rakennusvalvonta /rakennustarkastaja Päivi Salminen Yleisötapahtumien turvallisuus Etelä-Karjalassa Yleisötapahtumia ohjaa ja määrää: Maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Lohjan Järvikeskus liiketaloudellinen tarkastelu 21.1.2010 www.kaukoviisas.fi Jukka Kauko Tehtävän tarkoitus Selvitystyö keskittyy alueen liiketoiminta- mahdollisuuksien selvittämiseen ja alueen toimintojen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2012 1 (7) 488 Lausunto kaupunginhallitukselle liittyen kirjelmään, joka koskee yleisten rakennusten tontin (Y) 40063/4 käyttötarkoituksen muuttamiseen liittyvää menettelyä

Lisätiedot

Jätevesineuvonnasta hyötyä vesihuoltolaitoksille

Jätevesineuvonnasta hyötyä vesihuoltolaitoksille Jätevesineuvonnasta hyötyä vesihuoltolaitoksille Nina Pimiä Projektipäällikkö Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jätevesineuvonnan toteutus Tavoitteena on jakaa puolueetonta, oikeaa ja ajantasaista tietoa kiinteistöjen

Lisätiedot

Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh Kaupunginhallitus 115 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 36 27.03.2017 Ilpo Heltimoisen ym. valtuustoaloite alueellisesta kielikokeilusta 215/00.02.04.00/2016 KH 115 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.05.2017 Sivu 1 / 1 94/2015 10.02.02 143 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Finnoon osayleiskaavan hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri

Lisätiedot

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh Kaupunginhallitus 127 23.03.2015 Tuula Partasen ym. valtuustoaloite vuosittaisen määräärahan varaamiseksi Lappeenrannan kaupungin testamenttirahaston varoista kolmannen sektorin toimijoiden tekemän hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan lausuntopyyntö 19.11.2013:

Kaupunginjohtajan lausuntopyyntö 19.11.2013: LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Kulttuuritoimen investointiohjelma 2015-2028 1283/02.02.00.00/2013 KULA 71 valmistelija/lisätiedot: kulttuuritoimenjohtaja-kirjastotoimenjohtaja Pötry Päivi-Linnea

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Pohjolan Voima teetti alkuvuoden

Lisätiedot

Henkilöstölogistiikka suurtapahtumassa LAMK

Henkilöstölogistiikka suurtapahtumassa LAMK Henkilöstölogistiikka suurtapahtumassa Teemu Koistinen LAMK Henkilöstölogistiikka MM-kisat 2017 Lahti Yksityisautoilun vähentäminen kaupunkialueella Fokus: Lahden ulkopuolelta autolla tulevien kisaturistien

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo.

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo. Kaupunginhallitus 182 01.06.2015 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015 597/11.110/2015 KH 01.06.2015 182 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133,

Lisätiedot

Local Strengths and Networks as Resources of Cultural Tourism

Local Strengths and Networks as Resources of Cultural Tourism 2nd International Conference on Urban Marketing Cities by the Water: Images Real and Virtual Local Strengths and Networks as Resources of Cultural Tourism Soila Palviainen Esityksen sisältö: määrittelyjä

Lisätiedot

Vanhusneuvoston kuntalaisaloite liikuntaneuvonnan järjestämisestä yli 64-vuotiaille

Vanhusneuvoston kuntalaisaloite liikuntaneuvonnan järjestämisestä yli 64-vuotiaille Kaupunginhallitus 32 23.01.2017 Vanhusneuvoston kuntalaisaloite liikuntaneuvonnan järjestämisestä yli 64-vuotiaille 1075/00.04.02.06/2016 KH 32 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg,

Lisätiedot

Konferenssin järjestämisopas. Kuva: Ms free

Konferenssin järjestämisopas. Kuva: Ms free Konferenssin järjestämisopas Kuva: Ms free Tavoitteiden ja sisällön suunnittelu Mikä on konferenssin tavoite? Entä kohderyhmä? Onko aiempaa kokemusta konferenssin suunnittelusta? Jos konferenssi on järjestetty

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä

Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä 7.5.2015, Helsinki Mikko Karhunen, Liikenne- ja viestintäministeriö Määritelmiä TLL 2 Määritelmiä Tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan: 5) suojatiellä jalankulkijoiden

Lisätiedot

Virpi Junttilan ym. valtuustoaloite Rauha-Tiurun alueen käytöstä luontomatkailun pilottihankkeena

Virpi Junttilan ym. valtuustoaloite Rauha-Tiurun alueen käytöstä luontomatkailun pilottihankkeena Kaupunginhallitus 108 14.03.2016 Virpi Junttilan ym. valtuustoaloite Rauha-Tiurun alueen käytöstä luontomatkailun pilottihankkeena 515/00.02.04.00/2014 KH 108 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri

Lisätiedot

Lautakunta toivoo, että kaupunki vielä harkitsee päätöstään hammaslääkärin laitteiden siirtämisestä pois Houtskarista.

Lautakunta toivoo, että kaupunki vielä harkitsee päätöstään hammaslääkärin laitteiden siirtämisestä pois Houtskarista. 5 11.03.2015 40 16.04.2015 18 11.05.2015 69 11.06.2015 29 25.11.2015 8 04.02.2016 15 21.03.2016 Houtskarin hammashoito 1770/05.08.01/2014 11.03.2015 5 Lautakunta toteaa, että kaupunginvaltuusto pienensi

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015. Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167

Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015. Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167 Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015 Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 II kaupunginsihteeri

Lisätiedot

Porvoolaisten käsityksiä matkailusta. Sakari Nurmela

Porvoolaisten käsityksiä matkailusta. Sakari Nurmela Porvoolaisten käsityksiä matkailusta Sakari Nurmela Valtaenemmistö ei koe matkailun vaikuttavan negatiivisesti omaan elinympäristöönsä Ei milloinkaan; % On vaikuttanut joskus; % Porvoolaiset matkailusta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 326 10.06.2013. Korvaava leirintäalue Huhtiniemen nykyisen leirintäalueen jälkeen 769/14.02/2013 KH 326

Kaupunginhallitus 326 10.06.2013. Korvaava leirintäalue Huhtiniemen nykyisen leirintäalueen jälkeen 769/14.02/2013 KH 326 Kaupunginhallitus 326 10.06.2013 Korvaava leirintäalue Huhtiniemen nykyisen leirintäalueen jälkeen 769/14.02/2013 KH 326 Tausta Valmistelija/lisätiedot: Toimitusjohtaja Timo Hämäläinen, puh. 0400 518 358

Lisätiedot

26 16.06.2014. Lappeenrannan kaupunkikonsernin markkinointiyhteistyösopimukset kaudelle 2014 2015

26 16.06.2014. Lappeenrannan kaupunkikonsernin markkinointiyhteistyösopimukset kaudelle 2014 2015 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 26 16.06. Lappeenrannan kaupunkikonsernin markkinointiyhteistyösopimukset kaudelle 2015 591/02.05.01.05/ KONSJA 26 Valmistelija/lisätiedot: Apulaiskaupunginjohtaja Kari

Lisätiedot

Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista

Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista Kaupunginhallitus 110 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 35 29.03.2016 Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista 1204/00.02.04.00/2015 KH 110 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Lausunto Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloitteeseen Lappeenrannan kaupungin teiden ja katujen kunnossapidon laadun parantamiseksi

Lausunto Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloitteeseen Lappeenrannan kaupungin teiden ja katujen kunnossapidon laadun parantamiseksi Lausunto Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloitteeseen Lappeenrannan kaupungin teiden ja katujen kunnossapidon laadun parantamiseksi Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/924/00.02.10/2018 Käsittelyhistoria

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015 Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 TEKLA 214 Valmistelija/lisätiedot: Tilakeskuksen johtaja vs. Pekka Oksman, puh. 040

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Kaupunginhallitus 590 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 143 11.12.2017 Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 11.12.2017 32/14.00.00.00/2017 KH 590 Esittelijä: Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

MUSIIKKITAPAHTUMAT KIRJASTOSSA. Yhteistyö, kirjastosisällöt ja markkinointi: Case Metso LIVE

MUSIIKKITAPAHTUMAT KIRJASTOSSA. Yhteistyö, kirjastosisällöt ja markkinointi: Case Metso LIVE MUSIIKKITAPAHTUMAT KIRJASTOSSA Yhteistyö, kirjastosisällöt ja markkinointi: Case Metso LIVE TAPAHTUMIA KÄVIJÖITÄ 70 METSON MUSIIKKITAPAHTUMAT 2011-2018 4000 60 3500 50 40 30 20 3000 2500 2000 1500 1000

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10 Tekninen lautakunta 100 01.04.2015 Kaupunginhallitus 154 07.04.2015 Kaupunginhallitus 284 06.07.2015 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10 588/10.02.03.00/2014 TEKLA 100

Lisätiedot

Osallisuus 3 työpaja: Kehittämis- ja muistelukävelyt Suomen Setlementtiliitto ry / Uusi paikallisuus hanke Anne Majaneva, projektipäällikkö

Osallisuus 3 työpaja: Kehittämis- ja muistelukävelyt Suomen Setlementtiliitto ry / Uusi paikallisuus hanke Anne Majaneva, projektipäällikkö 18.10.2013 Osallisuus 3 työpaja: Kehittämis- ja muistelukävelyt Suomen Setlementtiliitto ry / Uusi paikallisuus hanke Anne Majaneva, projektipäällikkö Kehittämis- ja muistelukävelyt Työpajan sisältö Uusi

Lisätiedot

Kansalaisten asenteet rakennetun ympäristön esteettömyyteen liittyen. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset Tiedekeskus Heureka 20.6.

Kansalaisten asenteet rakennetun ympäristön esteettömyyteen liittyen. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset Tiedekeskus Heureka 20.6. Kansalaisten asenteet rakennetun ympäristön esteettömyyteen liittyen Tutkimuksen keskeisimmät tulokset Tiedekeskus Heureka 20.6.2016 Esteettömyystutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Invalidiliiton

Lisätiedot

Kokemuksia asumisterveysasetuksen soveltamisesta Seinäjoella. Hanna Latva-Kiskola, ympäristötarkastaja, ympäristönsuojelu 1.12.

Kokemuksia asumisterveysasetuksen soveltamisesta Seinäjoella. Hanna Latva-Kiskola, ympäristötarkastaja, ympäristönsuojelu 1.12. Kokemuksia asumisterveysasetuksen soveltamisesta Seinäjoella Hanna Latva-Kiskola, ympäristötarkastaja, ympäristönsuojelu 1.12.2016 Kesän musiikkitapahtumien melut Seinäjoen keskusta-alueella 3 isoa festivaalia

Lisätiedot

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI JUHLAT, KOKOUKSET, KONFERENSSIT JA SEMINAARIT LAPPEENRANTA TARJOAA AINUTLAATUISET PUITTEET IKIMUISTOISIIN TAPAHTUMIIN! MYLLYSAARI KAUPUNGIN

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille

Lisätiedot

Lausunto hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi

Lausunto hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi Kaupunginhallitus 4 11.01.2016 Kaupunginvaltuusto 4 18.01.2016 Kaupunginhallitus 36 01.02.2016 Lausunto hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi 1294/00.04.00/2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 46/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 46/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 46/2018 1 (5) 773 Maankäyttösopimuksen ja esisopimuksen tekeminen Kiinteistö Oy Helsingin Ilmalankatu 2:n kanssa liittyen asemakaavan muutosehdotukseen 12374 HEL 2018-006078

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun tapahtumien ympäristövaatimukset Lausuntokooste

Pääkaupunkiseudun tapahtumien ympäristövaatimukset Lausuntokooste Pääkaupunkiseudun tapahtumien ympäristövaatimukset Lausuntokooste Konserniesikunnan lausunto pääkaupunkiseudun tapahtumien Espoossa järjestetään vuosittain satoja tapahtumia, jotka tarjoavat kaupunkilaisille

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 / 2018 1 AIKA klo 14:00 15:00 PAIKKA Kaupungintalo, Willimies, 02.krs, Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet 2013 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen irtisanomisperuste Tuotannollinen ja/tai taloudellinen irtisanomisperuste Tuotannollisen

Lisätiedot

Joonas Grönlundin ym. valtuustoaloite aurinkoenergian hyödyntämisen helpottamisesta

Joonas Grönlundin ym. valtuustoaloite aurinkoenergian hyödyntämisen helpottamisesta Kaupunginhallitus 87 09.03.2015 Kaupunginhallitus 98 16.03.2015 Kaupunginvaltuusto 33 30.03.2015 Joonas Grönlundin ym. valtuustoaloite aurinkoenergian hyödyntämisen helpottamisesta 1440/00.02.04.00/2014

Lisätiedot

Poikkeamislupa 5 Leirin kaupunginosan korttelin 71 tontille 1, ES Kiinteistöbond Oy

Poikkeamislupa 5 Leirin kaupunginosan korttelin 71 tontille 1, ES Kiinteistöbond Oy Tekninen lautakunta 131 05.04.2017 Poikkeamislupa 5 Leirin kaupunginosan korttelin 71 tontille 1, ES Kiinteistöbond Oy 1261/10.03.00.02/2016 TEKLA 131 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginarkkitehti Maarit

Lisätiedot

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo Omistajaohjauksen antaminen Lappeenrannan Energia Oy:lle yhteisyrityksen perustamista ja sähkönmyyntiliiketoimintojen kauppaa koskevassa asiassa sekä asiaan liittyvän vakuusjärjestelyn käsitteleminen Liittyy

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Lappeenrannan Toimitilat Oy:n hallitus Pöytäkirja 2/2019 1 AIKA 21.2.2019 klo 17:04-18:53 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Hooman

Lisätiedot

Kartta kullanhuuhdonta-alueista (kartan mittakaava ohjeellinen) Maanmittauslaitos HL2012:0076 Kulta-Eskortti Hirsimaa Petri Selvitys kullanhuuhdontaluvan HL2012:0076 mahdollisista myöntämisen esteistä

Lisätiedot

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenranta strategia Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenrannan kaupungin Kansainvälistymis- ja Venäjä 2015-16 Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää.

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Hooman Ari Jäsen. Ruotsalainen Ulla Kokoussihteeri Papinniemi Markku Pöytäkirjan tarkastaja

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Hooman Ari Jäsen. Ruotsalainen Ulla Kokoussihteeri Papinniemi Markku Pöytäkirjan tarkastaja Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy:n hallituspöytäkirja 1/2019 1 AIKA 21.2.2019 klo 17:04-18:53 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Hooman Ari Jäsen Arminen

Lisätiedot

Teollisuuskaupungista taide- ja matkailukaupungiksi

Teollisuuskaupungista taide- ja matkailukaupungiksi Teollisuuskaupungista taide- ja matkailukaupungiksi Antti Korkka, ohjelmajohtaja MW-Kehitys Oy Seppälän puistotie 15, PL 69, 35801 Mänttä www.mw-kehitys.com etunimi.sukunimi@mw-kehitys.com Antti Korkka

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungintalo, Willimies -tila, 02.krs, Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

Lappeenrannan kaupungintalo, Willimies -tila, 02.krs, Villimiehenkatu 1, Lappeenranta LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/2018 1 AIKA 18.1.2018 klo 14:00 PAIKKA Lappeenrannan kaupungintalo, Willimies -tila, 02.krs, Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu

Lisätiedot

Joukkoliikenne Kalasatamassa - Asukkaiden näkökulma. Lupaukset Tilanne nyt Vaatimukset Ratkaisut Lopuksi

Joukkoliikenne Kalasatamassa - Asukkaiden näkökulma. Lupaukset Tilanne nyt Vaatimukset Ratkaisut Lopuksi Joukkoliikenne Kalasatamassa - Asukkaiden näkökulma Lupaukset Tilanne nyt Vaatimukset Ratkaisut Lopuksi Lupaukset Kalasatamaa on myyty ja markkinoitu asukkaille erinomaisilla liikenneyhteyksillä ja näin

Lisätiedot

Elinkeino- ja kaupunkirakennetyöryhmä 16.3.2015:

Elinkeino- ja kaupunkirakennetyöryhmä 16.3.2015: Kaupunginhallitus 116 23.03.2015 Kaupungin ja Holiday Club Resorts Oy:n välisen yhteistoimintasopimuksen muuttaminen sekä Kiinteistö Oy Seniori-Saimaan yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen

Lisätiedot

OSOITENUMEROINTI. Huoneistonumeroiden tai kirjainten on oltava sellaisia, ettei niitä kadulta katsoen voida pitää osoitenumeroina.

OSOITENUMEROINTI. Huoneistonumeroiden tai kirjainten on oltava sellaisia, ettei niitä kadulta katsoen voida pitää osoitenumeroina. TIEDOTE 22.12.2017 OSOITENUMEROINTI Maankäyttö- ja rakennusasetuksen (895/1999 ) 84 :n mukaan rakennuksen omistajan tulee asettaa kadulta, muulta liikenneväylältä ja tontin sisäiseltä liikennealueelta

Lisätiedot

Siltasairaalan työmaalla purku-, maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti.

Siltasairaalan työmaalla purku-, maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti. Työmaatiedote 12.04.2018-16:00 Siltasairaala Työmaatiedote 6 Huhtikuu 2018 Siltasairaalan työmaalla purku-, maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti. Käynnissä olevia töitä

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Ruokoniemi Kimmo Jäsen

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Ruokoniemi Kimmo Jäsen Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy:n hallituspöytäkirja 13/2018 1 AIKA 22.11.2018 klo 17:00-19:00 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Ruokoniemi Kimmo Jäsen

Lisätiedot

Konsernihallinnon tehtäväjärjestelyt strategia- ja rahoitusjohtajan vastuualueella. Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo

Konsernihallinnon tehtäväjärjestelyt strategia- ja rahoitusjohtajan vastuualueella. Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo Konsernihallinnon tehtäväjärjestelyt strategia- ja rahoitusjohtajan vastuualueella Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/961/01.01.00.02/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 146 3.4.2018 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

2. Poistumisturvallisuus ja tulipalon vaarallisuus. 1. Esipuhe

2. Poistumisturvallisuus ja tulipalon vaarallisuus. 1. Esipuhe 1. Esipuhe Tämän dvd:n tarkoituksena on havainnollistaa poistumisturvallisuuden kannalta keskeisiä tekijöitä erilaisissa asumisympäristöissä ja julkisissa rakennuksissa. Video tai sen erilliset osat soveltuvat

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 28/ KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 28/ KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 28/2010 1 368 23.9.2010 ja 30.9.2010 pöydälle pantu asia KRUUNUNHAAN ARVOKKAITA PORRASHUONEITA KOSKEVASTA ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUKSESTA TEHDYT MUISTUTUKSET, SAAPUNEET KIRJEET

Lisätiedot

Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi!

Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi! ASUKASKYSELY 2016 2 Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi! 1. MITEN TÄRKEINÄ PIDÄT ALLA MAINITTUJA HYVINVOINTIIN

Lisätiedot

Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli. Valviran asiantuntijasymposium Arja Myllynpää

Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli. Valviran asiantuntijasymposium Arja Myllynpää Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Arja Myllynpää 1 Asiaryhmiä, joissa Valvira voi pyytää asiantuntijalausuntoa (esim.): Valvontaluonteiset asiat terveydenhuollon

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ympäristöasiat. Ilmoitukset ja luvat

Yleisötilaisuuden ympäristöasiat. Ilmoitukset ja luvat Yleisötilaisuuden ympäristöasiat Ilmoitukset ja luvat Yleisötilaisuudesta mahdollisesti vaadittavia ilmoituksia ja lupia Meluilmoitus Ympäristönsuojelulaki 527/2014 Jätehuoltosuunnitelma Jätelaki 646/2011

Lisätiedot

PALOMA-SEMINAARI Kuusamo. Yrjö Perkkiö kertoo kokemuksia Ylimuonion valtionmaiden käyttösuunnitelmasta ja yhteistyöryhmästä

PALOMA-SEMINAARI Kuusamo. Yrjö Perkkiö kertoo kokemuksia Ylimuonion valtionmaiden käyttösuunnitelmasta ja yhteistyöryhmästä PALOMA-SEMINAARI 22.1.2019 Kuusamo Yrjö Perkkiö kertoo kokemuksia Ylimuonion valtionmaiden käyttösuunnitelmasta ja yhteistyöryhmästä Ylimuonion valtionmaiden käyttösuunnitelma alue Ylimuonion valtionmaiden

Lisätiedot

KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU- SEKÄ AJONEUVOHANKINNOISSA

KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU- SEKÄ AJONEUVOHANKINNOISSA Motivan HANKINTAPALVELU KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU- SEKÄ AJONEUVOHANKINNOISSA KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU-

Lisätiedot

EKOARKI Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen

EKOARKI Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen EKOARKI Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen kasvatuksen tukemisesta kasvatuksen tukemisesta Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n ja Suomen Ympäristökasvatuksen

Lisätiedot

Yhteisöllinen tapa työskennellä

Yhteisöllinen tapa työskennellä Yhteisöllinen tapa työskennellä Pilvipalvelu mahdollistaa uudenlaisten työtapojen täysipainoisen hyödyntämisen yrityksissä Digitalisoituminen ei ainoastaan muuta tapaamme työskennellä. Se muuttaa meitä

Lisätiedot

Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus

Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus Rakennuslautakunta 53 03.06.2014 Rakennuslautakunta 59 01.07.2014 Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus 187/10.03.00.04.00/2014 RAKLA 53 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja

Lisätiedot

SOPIMUS HYVÄNTEKEVÄISYYSLEVYN VAROJEN OHJAAMISESTA YKSINÄISILLE ROMANIVANHUKSILLE IMATRALLA

SOPIMUS HYVÄNTEKEVÄISYYSLEVYN VAROJEN OHJAAMISESTA YKSINÄISILLE ROMANIVANHUKSILLE IMATRALLA IMATRAN KRISTILLINEN ROMANIYHDISTYS (IKRY) SAA VÄHINTÄÄN 5 000 EURON LAHJOITUKSEN LEVY-YHTIÖ / OHJELMATOIMISTO KING & ROSE PRODUCTION OY:ltä VANHUSTYÖHÖN Sopimuksen allekirjoitus 23.05.2008 (vas. Imatran

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2017 1 (5) 565 Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön sr perusopetuksen järjestämisluvan siirtäminen Suomen Diakoniaopisto Oy:lle HEL 2017-003955 T 12 00 01 Päätös totesi

Lisätiedot

Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe

Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe Kaupunginjohtaja Minna Arve 11.2.2019 Kuva Sigge Arkkitehdit Oy Raitiotiehanke ei ole vain joukkoliikennehanke, vaan merkittävä kasvua tukeva strateginen

Lisätiedot

Miten laadukkaaksi palvelut koetaan?

Miten laadukkaaksi palvelut koetaan? Tutkimuksen tavoitteet: Mitä palveluita yrittäjät käyttävät ja miten paljon? Miten hyvin he tuntevat erilaisia palveluita? Miten laadukkaaksi palvelut koetaan? Millaisia eroja on eri palveluntuottajien

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 30.10.2015 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä

Lisätiedot

Yleistä. Tiedonkeruuaika Kyselylomakkeen y jakelu kaikkiin alueen talouksiin Vastauksia saatiin yhteensä 232

Yleistä. Tiedonkeruuaika Kyselylomakkeen y jakelu kaikkiin alueen talouksiin Vastauksia saatiin yhteensä 232 Lehtisaari-Kuusisaari-Kaskisaari i i i K i käyttäjäkysely 009 1 Yleistä Tiedonkeruuaika 7.9.-1.10.009 Kyselylomakkeen y jakelu kaikkiin alueen talouksiin Vastauksia saatiin yhteensä Kyselyalue Lehtisaari,

Lisätiedot