Henkilöstölogistiikka suurtapahtumassa LAMK

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Henkilöstölogistiikka suurtapahtumassa LAMK"

Transkriptio

1 Henkilöstölogistiikka suurtapahtumassa Teemu Koistinen LAMK

2 Henkilöstölogistiikka MM-kisat 2017 Lahti Yksityisautoilun vähentäminen kaupunkialueella Fokus: Lahden ulkopuolelta autolla tulevien kisaturistien logistiikka. Tavoite: pienentää CO₂päästöjä, vähentää ruuhkia ja helpottaa kisaturistien liikkuvuutta. Yksinkertaisella ratkaisulla.

3 Miten autoilua vähennetään? Suurin osa ihmisistä tulee tapahtumiin kauempaa omilla autoilla. Haasteena on, miten tämän asiakasryhmän ympäristövaikutuksia voidaan vähentää, ilman negatiivisia vaikutuksia tapahtuman liiketoiminnalle. - Realistinen tavoite on saada ihmiset jättämään autonsa lähellä tapahtuma-aluetta. - Vaatimuksena sujuva pysäköinti ja jatkoyhteys - Ihmiset tottuneet pääsemään omalla autolla suoraan kohteeseen ilman suurta vaivaa, joten: - Toiminnasta täytyy olla jotain käytännön hyötyä kuluttajalle ympäristövastuullisuuden lisäksi

4 Pysäköinti Ideana järjestää kaupunkialueen ulkopuolella kehä, jonka sisäpuolelle yksityisautoilua pyritään vähentämään pysäköinnin järjestelyillä. Pysäköintialueet sijoitetaan tapahtumaalueelle johtavien pääväylien varrelle, jolloin kehän sisälle ei tule ylimääräistä liikennettä. P P Tapahtumaalue P P

5 Kuljetukset P-alueilta kuljetukset tapahtuma-alueella busseilla. Alueet n. 5km päässä keskustasta. Tapahtumaalue 5 km P P-alueet pääväylien varrella.

6 Käytännön toiminta Asiakas - Varaa paikan pysäköintialueelta etukäteen. Mitä aikaisemmin, sen halvemmalla. - Ajaa autonsa n.5km ennen tapahtumapaikkaa pääväylien lähettyvällä sijaitsevalle parkkipaikalle - Pysäköinninvalvonta tunnistaa asiakkaan varauksen puhelimen näytöltä tai tulostettuna lippuna. - Jos ei etukäteen ostettu, asiakkaalla mahdollisuus lunastaa pysäköintioikeus p-alueelta. - Määräajoin lähtevällä yhteiskuljetuksella asiakkaat siirtyvät tapahtumapaikalle - Kuljetusta ei tarvitse erikseen maksaa, koska p- alueelle mennessä lippu jo tarkastettu ja samalla yhden lipun periaatteella alueelta pääsee bussiin. Järjestäjä - Suunnittelee pysäköintialueet tapahtuma-alueelle johtavien pääväylien varrelle. - Saa varausten pohjalta ennakkotietoa ajoneuvojen määrästä - Hankkii pysäköinnin maksu- ja varausjärjestelmän - Hankkii pysäköinninvalvojia - TAI ulkoistaa käytännön toteutuksen kaupalliselle toimijalle - Hoitaa liikennöitsijän hoitamaan yhteiskuljetukset - Neuvottelee yritysten kanssa mahdollisten liiketoimintamallien kehittämisestä yhteyteen liitettävien lisäpalveluiden luomiseksi - Hoitaa toiminnasta tiedottamisen

7 Lahti 2017 lähtökohdat Vertailtavia lukuja arvioiden pohjalle. Lahteen odotetaan jopa puolta miljoonaa ihmistä. Laskentapohjana Jukolan viestistä saatu data. Jukolan viesti referenssilukuja ihmisiä autoja 5000 MM-kisat varovaisia arvioita ihmistä = autoa

8 Autoilun vaikutukset Jättämällä auto pysäköintialueille vähennetään: päästöjä ja ruuhkia Vaihtamalla kaupunkialueella tapahtuva tapahtumaalueelle matkustaminen (n. 10km) yksityisautoilusta linjaautoihin saadaa myös yleisön liikkumisesta nopeampaa ja sujuvampaa. Laskennalliset lähtökohdat vaihtoehtoiskustannuksille: 10km edestakainen matka ihmistä henkilöautoa Yksityisautot kulkuneuvoa 5000 henkeä 4hlö/auto 10km ajo 140g/km CO₂ km CO₂ päästöjä kg ajotuntia litraa polttoainetta Linja-autot 100 kulkuneuvoa 5000 henkeä 50hlö/auto 10km ajo 1220g/km CO₂ 1000 km CO₂ päästöjä n.2000kg 100 ajotuntia 400 litraa polttoainetta

9 CO₂ päästöjen erot 30000kg 22500kg 15000kg Linja-auto Henkilöauto Järjestämällä pysäköinti tapahtumapaikan ulkopuolelle ja tarjoamalla kuljetukset moderneilla linja-autoilla pienennetään CO₂ päästöjä kilomääräisesti yhden CV90-taistelupanssarivaunun painon verran. 7500kg 0kg CO2

10 Kustannukset Pysäköintijärjestelmä Asiakkaan kustannukset: Etupainoitteinen varaus- ja maksujärjestelmä Edullisempi kuin keskustan parkkipaikat Yhteiskuljetusten kustannukset sisältyy pysäköintimaksuun Järjestäjän kustannukset: Pysäköintialueiden mahdollinen vuokra Liikenteenohjaaminen/ohjausjärjestelmä Pysäköinnin varausjärjestelmä Pysäköinnin maksuja varausjärjestelmien osalta mahdollisuus alan yrityksille kehittää ja lanseerata uusia tuotteita Pysäköinnin mobiilisovellusten osalta kehitys ja kilpailu on vasta alkumetreillä.

11 Liiketoiminnalliset mahdollisuudet Ohjaamalla ihmiset keskitettyihin bussikuljetuksiin säästyy ruuhkiin kulutettua aikaan. Ihmisten liikettä on helpompi ohjata keskitettyjen lähtöpysäkkien sijoittamisella. Ympäristövastuullisuuden lisäksi syntyy uusia mahdollisuuksia liiketoiminnalle. Ympäristö Palvelut Ruuhkat

12 Hyödyt ja haasteet

13 Lahti on kyllä ihan mesta paikka ilman omaa autoakin. Matti Nykänen

14 Kiitos

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 20.10.2014 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä

Lisätiedot

Liikkuminen ja jakamistalous. Sonja Heikkilä Hankejohtaja, Liikkumisen palvelut OP Ryhmä, Uudet liiketoiminnat

Liikkuminen ja jakamistalous. Sonja Heikkilä Hankejohtaja, Liikkumisen palvelut OP Ryhmä, Uudet liiketoiminnat Liikkuminen ja jakamistalous Sonja Heikkilä Hankejohtaja, Liikkumisen palvelut OP Ryhmä, Uudet liiketoiminnat Liikenteessä on paljon parannettavaa Omistusauto on suuri investointi ja sen arvo laskee Yksityisautot

Lisätiedot

Kuka maksaa asukaspysäköinnin?

Kuka maksaa asukaspysäköinnin? kohtaan 3. Kuka maksaa asukaspysäköinnin? Käyttäjä maksaa todellisten kulujen mukaan EHDOTUS: Pysäköinnin hintaan progressio autojen määrä kotitaloudessa auton koon mukaan peivät p lisää byrokratiaa EHDOTUS:

Lisätiedot

Joustotyö, yhdyskuntarakenne ja ympäristö. Ville Helminen, SYKE FLEXI hankkeen seminaari, Tammisaari 6.3.2012

Joustotyö, yhdyskuntarakenne ja ympäristö. Ville Helminen, SYKE FLEXI hankkeen seminaari, Tammisaari 6.3.2012 Joustotyö, yhdyskuntarakenne ja ympäristö Ville Helminen, SYKE FLEXI hankkeen seminaari, Tammisaari 6.3.2012 Taustaa SYKEn rakennetun ympäristön yksikössä tutkitaan mm. yhdyskuntarakenteen kehitystä, siihen

Lisätiedot

Autovero: autojen elinkaari, autojen määrä, vaikutus joukkoliikenteeseen

Autovero: autojen elinkaari, autojen määrä, vaikutus joukkoliikenteeseen Autovero: autojen elinkaari, autojen määrä, vaikutus joukkoliikenteeseen TkT Kimmo Klemola Kemiantekniikan yliassistentti Lappeenrannan teknillinen yliopisto Eduskunta 15.11.2007 Suomessa myytyjen uusien

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 7.6.2013 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Ilmastopolitiikan toimikunnan ehdotus 1 Ilmasto ja liikenne 13,7 milj. tonnia kasvihuonekaasuja kotimaan liikenteestä v. 2007

Lisätiedot

PYSÄKÖINNIN MOBIILI-MAKSUJÄRJESTELMÄ

PYSÄKÖINNIN MOBIILI-MAKSUJÄRJESTELMÄ KOHTEEN KUVAUS 1 (5) PYSÄKÖINNIN MOBIILI-MAKSUJÄRJESTELMÄ LIITE 1: Hankinnan kohteen kuvaus Johdanto Pysäköinnin maksaminen palveluun rekisteröityneille asiakkaille matkapuhelimella on ollut mahdollista

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen vaikutuksia

Liikkumisen ohjauksen vaikutuksia Liikkumisen ohjauksen vaikutuksia ECOMM 2013, Gävle Alkuperäinen esitys Sarah Martens Tarja Jääskeläinen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Vaikutukset kulkutapajakaumaan Työpaikkojen liikkumissuunnitelmat

Lisätiedot

NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT

NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT Ved Stranden 18 DK-1061 København K www.norden.org NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT Kuluttajaopas Käytä vaatteitasi Käytä päätäsi Vaali ympäristöä! Rostra Kommunikation v/ David Zepernick,

Lisätiedot

Maantiekuljetukset, logistiikka ja ympäristöhallinta -seminaari 17.5.2006 Helsingin messukeskus

Maantiekuljetukset, logistiikka ja ympäristöhallinta -seminaari 17.5.2006 Helsingin messukeskus Maantiekuljetukset, logistiikka ja ympäristöhallinta -seminaari 17.5.2006 Helsingin messukeskus Suomen liikenteen energiansäästöpolitiikan viitekehykset ovat: hallituksen energia- ja ilmastoselonteko,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Valtuusto 08.06.2015 Sivu 2 / 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Valtuusto 08.06.2015 Sivu 2 / 2 Valtuusto 08.06.2015 Sivu 1 / 1 4906/11.00.01/2014 Kaupunginhallitus 178 11.5.2015 100 Valtuustoaloite vähäpäästöisten autojen edistämisohjelman toteuttamisesta pääkaupunkiseudulla Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Teknologiaraportti. Heikki Torvinen. 18/1/11 Metropolia Ammattikorkeakoulu

Teknologiaraportti. Heikki Torvinen. 18/1/11 Metropolia Ammattikorkeakoulu Teknologiaraportti Heikki Torvinen 1 Teknologiaraportti Käsittelee tekniikan näkökulmasta nyt ja tulevaisuuden ajoneuvoratkaisuja Polttoaineet Energian varastointi Lataus Ajoneuvoryhmät Henkilöauto Hyötyajoneuvot

Lisätiedot

EU:n energiaunioni ja liikenne

EU:n energiaunioni ja liikenne EU:n energiaunioni ja liikenne Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikenne- ja viestintävaliokunta 16.6.2015 Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne tuotti v.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 1 (5) 1 Yhteiskäyttöautoyritysten pysäköintitunnus (a-asia) Pöydälle 25.03.2014 HEL 2013-010765 T 08 03 01 01 Päätösehdotus päättää: ottaa käyttöön yhteiskäyttöautoyrityksiä

Lisätiedot

Taulukko 1. Bussien keskimääräisiä päästökertoimia. (www.rastu.fi)

Taulukko 1. Bussien keskimääräisiä päästökertoimia. (www.rastu.fi) MUISTIO 7.5.2010 VTT-M-04216-10 Nils-Olof Nylund LIIKENNEPOLTTOAINEIDEN LAATUPORRASTUS LÄHIPÄÄSTÖJEN PERUSTEELLA Tausta Parafiinisen dieselpolttoaineen ja metaanin (maakaasu/biokaasu) voidaan kiistatta

Lisätiedot

Säästä rahaa ja ympäristöä. vähäpäästöisellä autoilulla

Säästä rahaa ja ympäristöä. vähäpäästöisellä autoilulla Säästä rahaa ja ympäristöä vähäpäästöisellä autoilulla Pysäköintialennus vähäpäästöisille henkilöautoille Saat 50 prosentin alennuksen pysäköintimaksuista Helsingissä, jos omistat vähäpäästöisyyden kriteerit

Lisätiedot

Säästä rahaa ja ympäristöä. vähäpäästöisellä autoilulla

Säästä rahaa ja ympäristöä. vähäpäästöisellä autoilulla Säästä rahaa ja ympäristöä vähäpäästöisellä autoilulla Pysäköintialennus vähäpäästöisille henkilöautoille Vähäpäästöisyyden kriteerit (voimassa alkaen 1.1.2017) Saat 50 prosentin alennuksen pysäköintimaksuista

Lisätiedot

Ajoneuvojen ympäristövaikutusten huomioiminen vähimmäisvaatimuksina koulukuljetushankinnoissa. Motiva Oy 1

Ajoneuvojen ympäristövaikutusten huomioiminen vähimmäisvaatimuksina koulukuljetushankinnoissa. Motiva Oy 1 Ajoneuvojen ympäristövaikutusten huomioiminen vähimmäisvaatimuksina koulukuljetushankinnoissa Motiva Oy 1 Laki ajoneuvojen energia- ja ympäristövaikutusten huomioimisesta julkisissa hankinnoissa ( 1509/2011)

Lisätiedot

LIIKKUMISTAVAT ENNEN JA NYT

LIIKKUMISTAVAT ENNEN JA NYT LIIKKUMISTAVAT ENNEN JA NYT Tavoitteet: Oppilaat perehtyvät liikkumistapoihin, joita käytettiin isoisän aikaan ja nyt, huomioiden myös kuljettavat etäisyydet, liikkumismuodon valintamahdollisuudet ja niiden

Lisätiedot

Kestävän kehityksen innovatiiviset sovellukset

Kestävän kehityksen innovatiiviset sovellukset Kestävän kehityksen innovatiiviset sovellukset Mari Puoskari Johtaja, kestävän kehityksen palvelut TEKES Green Growth aamiaissessio: ICT vihreän talouden mahdollistajana 23.11.2012 Olemme kestävän kehityksen

Lisätiedot

Kansainvälinen viestisuunnistuskilpailu 64. Jukolan viesti ja 35. Venlojen viesti, Valio-Jukola, 16. - 17.6.2012 Vantaalla.

Kansainvälinen viestisuunnistuskilpailu 64. Jukolan viesti ja 35. Venlojen viesti, Valio-Jukola, 16. - 17.6.2012 Vantaalla. KILPAILUKUTSU Kansainvälinen viestisuunnistuskilpailu 64. Jukolan viesti ja 35. Venlojen viesti, Valio-Jukola, 16. - 17.6.2012 Vantaalla. 64. Jukolan viesti Seitsemänosuuksinen viestisuunnistuskilpailu

Lisätiedot

Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä

Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikenne- ja viestintävaliokunta 27.10.2016 Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikennekaarella toteutetaan hallitusohjelman kärkihankkeita digitaalisen kasvuympäristön rakentamiseksi sekä säädösten

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 7.6.2013 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kestävän liikkumisen korttelit ja kiinteistöt työpaja 6.11.2009 Miksi toimia

Lisätiedot

Bussiliikenteen kilpailuttamiskriteerit ja ympäristöbonus

Bussiliikenteen kilpailuttamiskriteerit ja ympäristöbonus Bussiliikenteen kilpailuttamiskriteerit ja ympäristöbonus Kestävien hankintojen vuosiseminaari 1.4.2014 HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Sisältö 1. Tausta 2. Kilpailuttamisperiaatteet 3. Ympäristöbonus

Lisätiedot

ECOMM 2015-jälkiseminaari

ECOMM 2015-jälkiseminaari ECOMM 2015-jälkiseminaari Autoilun muutoksia: Yhteiskäyttöautot ja automatisoidut autot 28.9.2015 Toni Bärman, joukkoliikenteen palvelut, Liikennevirasto Liikkumisen haasteet Maaseudun muuttoliike kaupunkeihin

Lisätiedot

Jyväskylän resurssiviisaiden kokeilujen vaikuttavuusarviointi

Jyväskylän resurssiviisaiden kokeilujen vaikuttavuusarviointi Jyväskylän resurssiviisaiden kokeilujen vaikuttavuusarviointi Riina Antikainen, Maija Mattinen, Marja Salo Suomen ympäristökeskus (SYKE) 18.12.2013 Kuva: Mauri Mahlamäki Muut kuvat: Sitran resurssiviisaus

Lisätiedot

Pysäköinti TYKS kantasairaalan alueella TYKS työntekijöille: TYKS kantasairaalan alueen asiakaspysäköinnin operointi on siirtynyt Q-Park Finland Oy:n

Pysäköinti TYKS kantasairaalan alueella TYKS työntekijöille: TYKS kantasairaalan alueen asiakaspysäköinnin operointi on siirtynyt Q-Park Finland Oy:n Pysäköinti TYKS kantasairaalan alueella TYKS työntekijöille: TYKS kantasairaalan alueen asiakaspysäköinnin operointi on siirtynyt Q-Park Finland Oy:n hoidettavaksi 1.5. lähtien ja 1.11.2015 siirtyy myös

Lisätiedot

Itsenäiseen elämään LINJA-AUTOLLA MATKUSTAMINEN. Ruotonen Leena & Joona- Vuorenmaa Eeva-M aija

Itsenäiseen elämään LINJA-AUTOLLA MATKUSTAMINEN. Ruotonen Leena & Joona- Vuorenmaa Eeva-M aija Itsenäiseen elämään 4 LINJA-AUTOLLA MATKUSTAMINEN Ruotonen Leena & Joona- Vuorenmaa Eeva-M aija Sisällys 1. LINJA-AUTOMATKALLA....... 3 2. PAIKALLISLIIKENTEESSÄ LIIKKUMINEN..... 4 3. LINJA-AUTOLLA KAUKOLIIKENTEESSÄ.....

Lisätiedot

Kansainvälinen viestisuunnistuskilpailu 66. Jukolan viesti ja 37. Venlojen viesti, Kuopio-Jukola Kuopion Vehmersalmella 14.- 15.6.

Kansainvälinen viestisuunnistuskilpailu 66. Jukolan viesti ja 37. Venlojen viesti, Kuopio-Jukola Kuopion Vehmersalmella 14.- 15.6. Kilpailukutsu 1 [5] Kilpailukutsu Kansainvälinen viestisuunnistuskilpailu 66. Jukolan viesti ja 37. Venlojen viesti, Kuopio-Jukola Kuopion Vehmersalmella 14.- 15.6.2014 66. Jukolan viesti Seitsemänosuuksinen

Lisätiedot

Liikenneväylät kuluttavat

Liikenneväylät kuluttavat Liikenneväylät kuluttavat Suuri osa liikenteen aiheuttamasta luonnonvarojen kulutuksesta johtuu liikenneväylistä ja muusta infrastruktuurista. Tie- ja rautatieliikenteessä teiden ja ratojen rakentamisen

Lisätiedot

Haastekilpailu: Kestävä liikkuminen suurtapahtumissa

Haastekilpailu: Kestävä liikkuminen suurtapahtumissa Haastekilpailu: Kestävä liikkuminen suurtapahtumissa Fiksumpia ja ympäristöystävällisempiä liikennejärjestelyitä suurtapahtumiin, Kotka 10.3.2017 #tsrkotka #meripäivät #kestäväliikenne Haastekilpailu:

Lisätiedot

Energiatehokkuuden huomioiminen julkisissa kuljetuspalveluhankinnoissa Seminaari 8.10.2012. Motiva Oy 1

Energiatehokkuuden huomioiminen julkisissa kuljetuspalveluhankinnoissa Seminaari 8.10.2012. Motiva Oy 1 Energiatehokkuuden huomioiminen julkisissa kuljetuspalveluhankinnoissa Seminaari 8.10.2012 Motiva Oy 1 Laki ajoneuvojen energia- ja ympäristövaikutusten huomioimisesta julkisissa hankinnoissa (1509/2011)

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun ilmastoraportti

Pääkaupunkiseudun ilmastoraportti Pääkaupunkiseudun ilmastoraportti Avainindikaattorit 2013 Irma Karjalainen Tulosaluejohtaja, HSY HSY:n ilmastoaamiainen 19.11.2014, Helsinki Avainindikaattorit 1. Pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Raskaan liikenteen taukopaikat yhteistyömallin kehittäminen taukopaikkojen toteuttamiseksi

Raskaan liikenteen taukopaikat yhteistyömallin kehittäminen taukopaikkojen toteuttamiseksi Raskaan liikenteen taukopaikat yhteistyömallin kehittäminen taukopaikkojen toteuttamiseksi OHJELMA 9.00 Tilaisuuden avaus, yksikön päällikkö Janne Kojo, Uudenmaan ELY-keskus 9.15 Raskaan liikenteen taukopaikkojen

Lisätiedot

Miten autokannan päästöjä vähennetään?

Miten autokannan päästöjä vähennetään? Miten autokannan päästöjä vähennetään? Autoalan ilmasto- ja energialinjaukset Tero Kallio, Autotuojat ry Autokannan uudistaminen autoveron poistaminen vähäpäästöisten työsuhdeautojen verotusarvon alentaminen

Lisätiedot

LIIKENTEEN OHJAUSKEINOT

LIIKENTEEN OHJAUSKEINOT LIIKENTEEN OHJAUSKEINOT UUSIUTUVAN ENERGIAN JA ENERGIANSÄÄSTÖN/ENERGIATEHOKKUUDEN OHJAUSKEINOT PITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTO- JA ENERGIASTRATEGIASSA Seminaari 29.02.2008 Tuuli Järvi Juhani Laurikko LIIKENTEEN

Lisätiedot

Ajankohtaista liikenteen verotuksessa. Hanne-Riikka Nalli Valtiovarainministeriö, vero-osasto 10.11.2011

Ajankohtaista liikenteen verotuksessa. Hanne-Riikka Nalli Valtiovarainministeriö, vero-osasto 10.11.2011 Ajankohtaista liikenteen verotuksessa Hanne-Riikka Nalli Valtiovarainministeriö, vero-osasto 10.11.2011 Esityksen rakenne Hallitusohjelman kirjaukset Liikenteen verotuksen muutokset 2012 autovero ajoneuvoveron

Lisätiedot

kutsuplus.fi Kari Rissanen, hankejohtaja, ryhmäpäällikkö Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

kutsuplus.fi Kari Rissanen, hankejohtaja, ryhmäpäällikkö Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä kutsuplus.fi Kari Rissanen, hankejohtaja, ryhmäpäällikkö Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä 10.6.2014 kutsuplus.fi Maailmanlaajuisestikin täysin uusi joukkoliikennemuoto täydentämään nykyistä joukkoliikennetarjontaa

Lisätiedot

Asko Vuorinen Ekoenergo Oy

Asko Vuorinen Ekoenergo Oy Energiankäyttäjän mahdollisuudet Asko Vuorinen Ekoenergo Oy Sisältö Tausta Tavoitteet Kesäasuminen Kaupunkiasuminen Autoilu Yhteenveto Suosituksia 24.4.2010 Asko Vuorinen 2 CV 1970 80 Imatran Voima Oy:n

Lisätiedot

Vedia-monipalvelu - liikenteen palvelut yhdeltä luukulta. 1.4.2011 Erikoistutkija Armi Vilkman, VTT

Vedia-monipalvelu - liikenteen palvelut yhdeltä luukulta. 1.4.2011 Erikoistutkija Armi Vilkman, VTT Vedia-monipalvelu - liikenteen palvelut yhdeltä luukulta 1.4.2011 Erikoistutkija Armi Vilkman, VTT 2 3 Onko älyliikenne pelkkää sanahelinää vai oikeita palveluita? CO2 päästörajat vaikuttavat liikkumiseen

Lisätiedot

Kohti kestävämpää liikennekulttuuria

Kohti kestävämpää liikennekulttuuria Kohti kestävämpää liikennekulttuuria Työpaikkojen liikkumisenohjaus Marja Tommola Mitä on liikkumisen ohjaus Kestävän liikkumisen edistämistä erilaisin kannustavin toimenpitein kutsutaan liikkumisen ohjaukseksi

Lisätiedot

4 ensimmäistä sähköpostiasi

4 ensimmäistä sähköpostiasi 4 ensimmäistä sähköpostiasi 1 Ohjeet Nyt rakennetaan neljä viestiä, jotka voit lähettää sähköpostilistallesi. Jos et vielä osaa rakentaa sähköpostilistaa, lue tämä kirjoitus: http://www.valmentaja-akatemia.fi/sahkopostilista/

Lisätiedot

KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA

KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA Iin kunnan sähköautopilotti 2014 -? Ari Alatossava Micropolis Oy Iin kunta Uusiutuvan energian edelläkävijä Noin 10 000 asukkaan kunta Oulun työssäkäyntialueella

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1.

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1. Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä Klaukkalan koulu 30.1.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat

Lisätiedot

Sujuvaa pysäköintiä Helsingissä

Sujuvaa pysäköintiä Helsingissä Sujuvaa pysäköintiä Helsingissä Tässä oppaassa kerrotaan, missä ja miten Helsingissä voi pysäköidä, kuka päättää pysäköintipaikoista, miksi pysäköintiä valvotaan ja mistä pysäköintilupia saa. Yhteisten

Lisätiedot

Kuntien mahdollisuudet vähentää kustannustehokkaasti ilmastopäästöjä

Kuntien mahdollisuudet vähentää kustannustehokkaasti ilmastopäästöjä Kuntien mahdollisuudet vähentää kustannustehokkaasti ilmastopäästöjä Kuntien ilmastokonferenssi 3.5.2012 Pauli Välimäki Pormestarin erityisavustaja ECO2-ohjelman johtaja Tampereen kaupunki YHDYSKUNTARAKENTEEN

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO)

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO) Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO) Harri Pursiainen, liikenne- ja viestintäministeriö TransEco tutkimusohjelman aloitusseminaari Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Hatanpään sairaala-alueen pysäköintiselvitys

Hatanpään sairaala-alueen pysäköintiselvitys Hatanpään sairaala-alueen pysäköintiselvitys Nykytila-analyysi Luonnos 8.6.2017 Sito Parhaan ympäristön tekijät Pysäköintiselvityksen tarkastelualue Tarkastelualue, joka jakautuu kahteen selvitysosaan:

Lisätiedot

Maaseutumatkailuyritysten ja - tuotteiden valtakunnallinen myynti- ja markkinointikanava

Maaseutumatkailuyritysten ja - tuotteiden valtakunnallinen myynti- ja markkinointikanava Maaseutumatkailuyritysten ja - tuotteiden valtakunnallinen myynti- ja markkinointikanava Sivusto avattiin 11.4. Monipuolinen ja laaja yritysnäkyvyys Sivusto avattiin 11.4. Varaamo eri tuoteryhmille; esim.

Lisätiedot

KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA

KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA Iin kunnan sähköautopilotti 2014 Kari Manninen Iilaakso Oy Iin kunta Uusiutuvan energian edelläkävijä Noin 10 000 asukkaan kunta Pohjois- Pohjanmaalla Tavoitteena

Lisätiedot

Liikkumiskokeilu. - Kokeilun sisältö - Yhteenvetoa liikkumisesta - Käyttökokemukset - Hyödyt ja vaikuttavuus - Medianäkyvyys

Liikkumiskokeilu. - Kokeilun sisältö - Yhteenvetoa liikkumisesta - Käyttökokemukset - Hyödyt ja vaikuttavuus - Medianäkyvyys Liikkumiskokeilu - Kokeilun sisältö - Yhteenvetoa liikkumisesta - Käyttökokemukset - Hyödyt ja vaikuttavuus - Medianäkyvyys Sito Parhaan ympäristön tekijät Liikkumiskokeilu Joensuun kaupunkirakenneyksikön,

Lisätiedot

Ostosten kotiinkuljetuspalvelut Suurpellossa. Leena Manner Suurpellon Markkinointi Oy 6.11.2009

Ostosten kotiinkuljetuspalvelut Suurpellossa. Leena Manner Suurpellon Markkinointi Oy 6.11.2009 Ostosten kotiinkuljetuspalvelut Suurpellossa Leena Manner Suurpellon Markkinointi Oy 6.11.2009 SISÄLTÖ 1. TAUSTAA 2. VISIO 3. UUDET INNOVAATIOT Imujätejärjestelmä E-palvelueteiset Suurpellosta muodostuu

Lisätiedot

Liikenteen tavoitteet

Liikenteen tavoitteet HLJ 2015 -liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnos Sini Puntanen 1 Liikenteen tavoitteet Saavutettavuus sujuvuus Matka- ja kuljetusketjut ovat sujuvia ja luotettavia lähelle ja kauas. Joukkoliikenteen kilpailukyky

Lisätiedot

Yleistietoja polttoaineenkulutuksesta. Yhteenveto PGRT

Yleistietoja polttoaineenkulutuksesta. Yhteenveto PGRT Yhteenveto Yhteenveto Tässä asiakirjassa esitellään ja selitetään lyhyesti ajoneuvon polttoaineenkulutukseen vaikuttavat tekijät. Ajoneuvon polttoaineenkulutukseen vaikuttavat useat eri tekijät: Renkaat

Lisätiedot

Elinkaariarvioinnin mahdollisuudet pkyrityksissä

Elinkaariarvioinnin mahdollisuudet pkyrityksissä Elinkaariarvioinnin mahdollisuudet pkyrityksissä Johanna Niemistö, Suomen ympäristökeskus SYKE Toimintamalli yritysten elinkaaristen ympäristövaikutusten kehittämiseksi (MALLI-Y) -hanke Kestävän tuotekehittämisen

Lisätiedot

Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto.

Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Europan viihderisteily Tallinnaan Lähdöt päivittäin klo 18.30 Helsingistä. Matka sisältää Helsinki - Tallinna - Helsinki risteilyn valitussa hyttiluokassa. Alkuviikosta Europan 22h

Lisätiedot

RASTU-SEMINAARI. Liikenteen tilaajan näkökulma. Reijo Mäkinen

RASTU-SEMINAARI. Liikenteen tilaajan näkökulma. Reijo Mäkinen RASTU-SEMINAARI Liikenteen tilaajan näkökulma Reijo Mäkinen 9.5.2006 MISSIO YTV tuottaa laajentuvan pääkaupunkiseudun asukkaille tärkeitä YTV-lain mukaisia tai kuntien YTV:n tehtäviksi sopimia palveluja

Lisätiedot

Pysäköinnin psykologiasta kaupunkielämän konkretiaan. Pysäköinti ja pysäköijät Helsingin keskustassa

Pysäköinnin psykologiasta kaupunkielämän konkretiaan. Pysäköinti ja pysäköijät Helsingin keskustassa Europark 2014 1 Pysäköinnin psykologiasta kau unkielämän konkretiaan Pysäköinti ja pysäköijät Helsingin keskustassa 02 Europark 2014 Pääkirjoitus Helsinki jatkaa kasvuaan ja samalla liikenne lisääntyy

Lisätiedot

Tutkimus ympärist. Elokuu 2007. 2007 AKE Tutkimus ympäristöystävällisestä autoilusta (73005)

Tutkimus ympärist. Elokuu 2007. 2007 AKE Tutkimus ympäristöystävällisestä autoilusta (73005) Tutkimus ympärist ristöystävällisestä autoilusta Elokuu 2007 TUTKIMUKSEN TAUSTAT 2 Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Tutkimuksen keskeisinä tavoitteina oli Selvittää asiakkaiden perustietämystä päästöistä

Lisätiedot

Liikenteen sosiaaliset innovaatiot. Sara Lukkarinen, Motiva Oy 11.12.2014

Liikenteen sosiaaliset innovaatiot. Sara Lukkarinen, Motiva Oy 11.12.2014 Kuva: eltis.org Liikenteen sosiaaliset innovaatiot Sara Lukkarinen, Motiva Oy 11.12.2014 VIISAS LIIKKUMINEN Ympäristöä säästävä + turvallinen + sujuva + terveellinen + taloudellinen = VIISAS LIIKKUMINEN

Lisätiedot

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Esityksen sisältö Lähtökohdat viisaan liikkumisen työlle Mitä on viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? Liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

Ritarihuone 18.3.2010 Jarmo R Lehtinen, KTT Aspectum Oy

Ritarihuone 18.3.2010 Jarmo R Lehtinen, KTT Aspectum Oy Joukkoliikenteen murros ja strategia tulevaisuuden menestykseen Ritarihuone 18.3.2010 Jarmo R Lehtinen, KTT Aspectum Oy 199 30. maaliskuuta 2010 Tekijän Nimi tässä 2 Ennustuksia; minä vuonna? syöpä on

Lisätiedot

Autojen yhteiskäyttö liikenne- ja viestintäministeriön näkökulmasta

Autojen yhteiskäyttö liikenne- ja viestintäministeriön näkökulmasta Autojen yhteiskäyttö liikenne- ja viestintäministeriön näkökulmasta Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Autojen yhteiskäyttö Turkuun työpaja 9.2.2010 Liikennesektorille kohdistuvia haasteita

Lisätiedot

Petri Saari HSL Helsingin seudun liikenne 07.09.2010 JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ

Petri Saari HSL Helsingin seudun liikenne 07.09.2010 JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Petri Saari HSL Helsingin seudun liikenne 07.09.2010 JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Joukkoliikenteen uudelleenorganisointi 1.1.2010 alkaen HKL HKL-Rv HKL-Metro HKL-Infra SL Oy Helsingin seudun liikenne

Lisätiedot

Suora. Nopea ... Edullisempi metro? RAIDEYHTEYS

Suora. Nopea ... Edullisempi metro? RAIDEYHTEYS Rapid T System Transit System 2 6 8 1 12 Km/h Suora Nopea RAIDEYHTEYS Rapid Transit System... Edullisempi metro? Metron kustannukset karkasivat käsistä Hankesuunnitelman kustannusarvio 79 816 M Syksyllä

Lisätiedot

Virka-autot yhteiskäyttöön Tampereella ja Porvoossa. LIVE-tilaisuus 19.11.2013

Virka-autot yhteiskäyttöön Tampereella ja Porvoossa. LIVE-tilaisuus 19.11.2013 Virka-autot yhteiskäyttöön Tampereella ja Porvoossa LIVE-tilaisuus 19.11.2013 Yhteiskäyttöautopalvelun kehittämisen vaihtoehtoja Yksiköiden vähäisessä käytössä olevat autot Tampere: Henkilöautojen tilauskeskus

Lisätiedot

EU:n ilmasto- ja energiapaketin vaikutuksia suomalaisen autoilijan arkipäivään

EU:n ilmasto- ja energiapaketin vaikutuksia suomalaisen autoilijan arkipäivään EU:n ilmasto- ja energiapaketin vaikutuksia suomalaisen autoilijan arkipäivään Auto- ja liikennetoimittajien tilaisuus 27.3.2008 Liikenteen päästöjen vähennystavoite vuoteen 2020. Mikä se on? Mitkä ovat

Lisätiedot

adminetin vastaavat tuotteet

adminetin vastaavat tuotteet adminetin vastaavat tuotteet Edullisimman tuotteen löytäminen eri valmistajien vaihtoehdoista on helppoa vastaavien tuotteiden avulla. Adminetin vastaavien tuotteiden rekisterillä saatte merkittävää kilpailuetua

Lisätiedot

24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 1

24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 1 24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 1 BIOKAASULLA LIIKENTEESEEN GASUMIN RATKAISUT PUHTAASEEN LIIKENTEESEEN HINKU LOHJA 29.10.2013 24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 2 Kaasu tieliikenteen polttoaineena Bio- ja

Lisätiedot

Liikenteen khk-päästöt tavoitteet ja toimet vuoteen 2030

Liikenteen khk-päästöt tavoitteet ja toimet vuoteen 2030 Liikenteen khk-päästöt tavoitteet ja toimet vuoteen 2030 Mitä päästöjä tarkastellaan? Kansallinen energia- ja ilmastostrategia sekä keskipitkän aikavälin ilmastopoliittinen suunnitelma koskevat ainoastaan

Lisätiedot

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyyntöasiakirjan liite nro 1 1 (10)

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyyntöasiakirjan liite nro 1 1 (10) KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyyntöasiakirjan liite nro 1 1 (10) AIKATAULUT JA REITIT Tällä liitteellä määritellään kohteiden nro 1-10 aikataulut ja reitit. Huomioitava, että reitti saattaa muuttua oppilaiden

Lisätiedot

YHTEISKÄYTTÖAUTOT MUOVAAMASSA TULEVAISUUDEN

YHTEISKÄYTTÖAUTOT MUOVAAMASSA TULEVAISUUDEN YHTEISKÄYTTÖAUTOT MUOVAAMASSA TULEVAISUUDEN Alternative title s TILANNEKUVA Markkinan arvioidaan kasvavan globaalisti 2012 2,3 miljoonasta 2020 26,2 miljoonaan (Frost&Sullivan 2015) Jakamistalouden (esim.

Lisätiedot

EkoAuton julkistustilaisuus 22.2.2011

EkoAuton julkistustilaisuus 22.2.2011 EkoAuton julkistustilaisuus Katja Lohko Trafi Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Trafi 2 Sisältö Trafin Ekoautoilusivusto ja henkilöauton hankintaohje Turvallinen auto Ympäristöä vähemmän kuormittava

Lisätiedot

EU:n uudet rengasmääräykset

EU:n uudet rengasmääräykset EU:n uudet rengasmääräykset Haaste rengasteollisuudelle mahdollisuus kuluttajille Nokia 9.3.2010 Teppo Huovila Uudet EU:n rengassäädökset Keskeinen sisältö Uudet pakolliset renkaiden tyyppihyväksyntä-

Lisätiedot

Yritykset ja kansalaiset liikenteen palvelujen tuottajina

Yritykset ja kansalaiset liikenteen palvelujen tuottajina Yritykset ja kansalaiset liikenteen palvelujen tuottajina Kysyntä on muuttumassa, mutta muuttuuko liikkumisen palvelujen tarjonta? LIVE -tilaisuus 28.04.2016 Jukka Kallio Aalto University School of Business

Lisätiedot

Oikeudet muutoksiin pidetään.

Oikeudet muutoksiin pidetään. Oikeudet muutoksiin pidetään. LIPUNMYYNTI Kilpailuihin myydään pääsylippuja, joiden hinnat ovat aikuisilta 20 /päivä ja lapsilta 7-15 v. 5 /päivä. Kahden päivän pääsylippu maksaa aikuisilta 30 ja lapsilta

Lisätiedot

Liikennelabra päivä: Kokemukset liikkujan datasta ja analytiikasta (Liikennelabra 1.0)

Liikennelabra päivä: Kokemukset liikkujan datasta ja analytiikasta (Liikennelabra 1.0) Liikennelabra päivä: Kokemukset liikkujan datasta ja analytiikasta (Liikennelabra 1.0) LVM / Sonckin-Sali Liikenteen sähköiset palvelut -hankkeen tavoitteet 1. Edistää liikenteen sähköisten palveluiden

Lisätiedot

Polttoaineen kulutus kauppalaatuisilla bensiineillä 95E10 ja 98E5

Polttoaineen kulutus kauppalaatuisilla bensiineillä 95E10 ja 98E5 Polttoaineen kulutus kauppalaatuisilla bensiineillä 95E10 ja 98E5 Juhani Laurikko Principal Scientist VTT 6.6.2011 3.6.2011 2 TAUSTAT EU:n pakottavana tavoitteena on lisätä bioenergian käyttöä myös liikenteessä

Lisätiedot

TEHTÄVÄ 7 / KESTÄVÄ KEHITYS

TEHTÄVÄ 7 / KESTÄVÄ KEHITYS Kilpailuparin Numero: Kilpailijoiden Nimet: TEHTÄVÄ 7 / KESTÄVÄ KEHITYS Tehtävä tehdään lyijykynällä tälle tehtäväpaperille. Lisäpaperia saa tarvittaessa käyttää, käytetyt lisäpaperit tulee myös palauttaa

Lisätiedot

Autoilun viisaat valinnat. Työpaikat kohti viisaita liikkumisvalintoja -seminaari 14.3.2013 Vesa Peltola, Motiva Oy

Autoilun viisaat valinnat. Työpaikat kohti viisaita liikkumisvalintoja -seminaari 14.3.2013 Vesa Peltola, Motiva Oy Autoilun viisaat valinnat Työpaikat kohti viisaita liikkumisvalintoja -seminaari 14.3.2013 Vesa Peltola, Motiva Oy SISÄLTÖ Sähköautokaan ei ratkaise kaupunkien ruuhkaongelmia Tilankäyttö ja ruuhkat Liikenne

Lisätiedot

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Perinteiset polttoaineet eli Bensiini ja Diesel Kulutus maailmassa n. 4,9 biljoonaa litraa/vuosi. Kasvihuonekaasuista n. 20% liikenteestä. Ajoneuvoja n. 800

Lisätiedot

Matkustajan kokemuksia junaliikenteessä

Matkustajan kokemuksia junaliikenteessä Matkustajan kokemuksia junaliikenteessä Antero Alku, Alkutieto Oy ProRautatie 15.3.2012 Junan merkitys kuluttajalle Juna on yksi tapa matkustaa o Juna tai: auto, bussi, lentokone Junalla on sille ominaisia

Lisätiedot

Sujuvaa pysäköintiä Helsingissä

Sujuvaa pysäköintiä Helsingissä Sujuvaa pysäköintiä Helsingissä T ässä oppaassa kerrotaan, missä ja miten Helsingissä voi py säköidä, kuka päättää pysäköintipaikoista, miksi pysäköintiä valvotaan ja mistä pysäköintilupia saa. Yhteisten

Lisätiedot

Liikenteen monipalvelumalli

Liikenteen monipalvelumalli Liikenteen monipalvelumalli Kansallinen ohjelma - UDIT Luonnos Elias Pöyry, Eera Oy Juuso Kummala, Liikennevirasto 31.5.2011 Lähtökohtana monipalvelumallille on päästöjen vähentäminen ja turvallisuuden

Lisätiedot

Palveluvallankumous: Huomisen liikkuminen

Palveluvallankumous: Huomisen liikkuminen Palveluvallankumous: Huomisen liikkuminen Digitaalisuus rakennetussa ympäristössä -seminaari FinnBuild 2.10.2014 Sampo Hietanen Liikenne on keskellä isoa rakennemurrosta A change for good level of service

Lisätiedot

Markkinointi Kimmo Vihanto

Markkinointi Kimmo Vihanto 1 Markkinointi Kimmo Vihanto Aktiivinen myynti ja markkinointipartneri Miten toimimme: Tuomme valmiita ratkaisuja kumppaniemme käyttöön helposti ja edullisesti Pyrimme asiakkaiden käyntikertojen kasvattamiseen

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen ilman sitä maapallolla olisi 33 C kylmempää. Ihminen voimistaa kasvihuoneilmiötä ja siten lämmittää ilmakehää esimerkiksi

Lisätiedot

Suur-Savon Sähkö Oy. Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä. Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä

Suur-Savon Sähkö Oy. Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä. Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä Suur-Savon Sähkö Oy Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä Sähköpalvelu Marketta Kiilo 98,5 M 37 hlöä Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä Järvi-Suomen Energia Oy Arto Pajunen

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 20.10.2014 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä

Lisätiedot

MATKAKORVAUKSET Taksimatkojen sähköinen suorakorvausmenettely. Juhani Rinne Kehittämispäällikkö

MATKAKORVAUKSET Taksimatkojen sähköinen suorakorvausmenettely. Juhani Rinne Kehittämispäällikkö MATKAKORVAUKSET Taksimatkojen sähköinen suorakorvausmenettely Juhani Rinne Kehittämispäällikkö 21.1.2015 Suorakorvausmenettelyn käytännön toteutusmalli matkojen yhdistelyssä Menettely koskee Kelan korvaamia

Lisätiedot

LIIKKUVUUSVERTAILU 15 KAUPUNGISSA 2014

LIIKKUVUUSVERTAILU 15 KAUPUNGISSA 2014 1 (5) LIIKKUVUUSVERTAILU 15 KAUPUNGISSA 2014 Rooma, Italia Vertailu tehtiin Roomassa kesäkuun lopulla mopolla, moottoripyörällä, autolla ja joukkoliikenteellä (bussi, metro, raitiovaunu). Kaikki vertailuun

Lisätiedot

Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry VAALIMAA. Seminaari 12.12.2007

Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry VAALIMAA. Seminaari 12.12.2007 KEHÄ III UUSI VAALIMAA Seminaari 12.12.2007 Ajo- ja lepoaikoja määm äärittävä säädös s voimaan 1.10.1976 Nykyisin tienvarsilla olevat levähdysalueet on suunniteltu ja toteutettu pääp ääasiassa 1970-luvulla,

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma Liite 1 Viestintäsuunnitelma 2014-2016 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelman tehtävänä on antaa suunta viestinnän toimenpiteille vuosille 2014 2016. Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

Luku 6 Liikenne. Asko J. Vuorinen Ekoenergo Oy. Pohjana: Energiankäyttäjän käsikirja 2013

Luku 6 Liikenne. Asko J. Vuorinen Ekoenergo Oy. Pohjana: Energiankäyttäjän käsikirja 2013 Luku 6 Liikenne Asko J. Vuorinen Ekoenergo Oy Pohjana: Energiankäyttäjän käsikirja 2013 1 Sisältö Yleistä Henkilöautoliikenne Sähkö- ja hybridiautot Kiskoliikenne Lisätietoja 2 YLEISTÄ 3 Liikenteen energia

Lisätiedot

1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT

1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Avoimet AM-hiihtosuunnistuskilpailut Oulun piirin KLL:n suunnistusmestaruuskilpailut 16.9.2014 Oulurastit 16.9.2014 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen)

Lisätiedot

Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita

Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita Antti Ruhanen Puheenjohtaja Autotuojat ry 25.6.2015 1 Autotuojat ry Perustettu 1925, nykyinen nimi vuodesta 1955 Edustaa käytännössä 100 % Suomen

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE TULEVAISUUDEN LIIKENNE KYSELYN TULOKSET Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 24.8.2012 Tekninen johdanto 3 24.8.2012 1009 Liikenne- ja viestintäministeriö

Lisätiedot