VAAOn 2+1 malli Skanska Talonrakennus Oy:ssä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAAOn 2+1 malli Skanska Talonrakennus Oy:ssä"

Transkriptio

1 VAAOn 2+1 malli Skanska Talonrakennus Oy:ssä

2 Pirkanmaan mallin kuvaus Yhteistyössä ovat mukana VAAOn ja Skanskan lisäksi Rakennusliitto ry, Rakennusteollisuus RT ry, Aalto-yliopisto sekä Tredun oppisopimuskeskus. Tässä koulutusmallissa opiskelijat aloittavat oppilaitosmuotoisen opiskelun VAAOssa ja menevät toisen lukuvuoden keväällä Skanskalle työssäoppimaan palkattomasti. Mikäli työssäoppiminen menee hyvin, opiskelija saa kesätyöpaikan yrityksestä. Jos osapuolet ovat tyytyväisiä kesätyön sujumiseen, opiskelija pääsee suorittamaan viimeisen vuoden oppisopimuksella Skanskalla. Opiskelijoita informoidaan mallista jo ensimmäisen vuoden aikana ja kysytään halukkuudesta lähteä mukaan malliin Opettajat ehdottavat sopivat 2+1 ehdokkaat Skanskan edustajille, jotka tekevät lopullisen päätöksen valinnasta. Opiskelijalta edellytetään aktiivista otetta. 2

3 Mitä? Kenelle? Milloin? 2+1 = oppisopimus kolmantena opiskeluvuonna! 2+1 on opiskelijalähtöinen eriyttämisen väline henkilökohtaistamisen työkaluksi. Oppisopimuskeskus toimii kumppanina ja rahoittajana. Oppisopimus on työsuhde, jossa työskennellään vähintään 25 h/vko. 2+1 Opiskelija Aloittaa rakennusalan perustutkinnon Soveltuu itsenäisille ja vastuullisille opiskelijoille, asiakaslähtöisille oppilaitoksille ja oppisopimusta hyödyntäville yrityksille. 2+1 esimerkkitoteutus, VAAO/rakennusala Kiinnostuu 2+1 -mallista Aloittaa työssäoppimisen Oppisopimus aloitetaan kolmantena opiskeluvuonna, (tai) kun yto-aineet ja ennalta määritetyt ammatilliset sisällöt on suoritettu. Aloittaa oppisopimuksen, siirtyy Tredun opiskelijaksi Valkeakosken ammattija aikuisopisto, VAAO, rakennusalan vastaava opettaja Opiskelijoiden jatkuva informointi Aloittaa valmistelut Työssäoppimisen valvonta ja ohjaus HEO-laatiminen Vastaanottaa amm.os. näytöt, valvoo ja antaa tietopuolisen koulutuksen Skanska Ennakoi työssäoppimista ja 2+1 -toteutusta Valikoi 2+1 opiskelijat työssä oppimiseen. Varmistuu kesän työsuhteen aikana Toimii oppisopimustyöpaikkana Tredu/ oppisopimuskeskus Ennakoi 2+1 -kysyntää Valmistelee sopimuksen Seuraa ja arvioi oppisopimusta, tekee todistukset yhteistyössä VAAOn kanssa Vuosi 1 2/syksy 2/kevät 3

4 2+1 -malliin voi siirtyä, kun opiskelijalla on itsenäinen ja vastuullinen ote sekä opiskeluun että työhön opiskelija on motivoitunut ja valmis panostamaan osaamisensa kehittämiseen niin työssä kuin tietopuolisissa opinnoissa opiskelija on hankkinut itselleen oppisopimustyöpaikan työssäoppimisen ja kesätyön kautta tutkintoon vaadittavista opinnoista on suoritettu ammatilliset perusteet ja ytoaineet

5 Mitä lisäarvoa eri osapuolille? Opiskelija: Henkilökohtaisen opintopolun toteuttaminen. Työkokemus ja työelämätuntemus karttuvat. Palkka motivoi. Lahjakkaan opiskelijan mahdollisuus nopeuttaa valmistumistaan. Edistää työllistymistä. Opiskelijat siirtyvät aiemmin työelämään ja työura pitenee. Työnantaja: Työnantaja saa sitoutuneen ja täsmäkoulutetun työntekijän. Oppilaitos: Oppilaitos voi laajentaa yksilöllisten opintojen tarjontaa. Opettajan työelämäyhteydet ja osaaminen vahvistuvat

6

7 Kokemuksia Mallia kokeiltiin lukuvuonna kolmen opiskelijan voimin. He suorittivat opintonsa nopeutetussa tahdissa ja työllistyivät yritykseen valmistumisensa jälkeen. Kumppanuusmalli on osoittautunut erinomaiseksi väyläksi opintojen suorittamiseen ja työllistymiseen. Koulutus-/kumppanuusmalli sopii kaikille aloille, joilla on rekrytointitarvetta Pirkanmaalla pilotoitu malli on laajentunut pääkaupunkiseudulle, jossa Skanska on aloittanut yhteistyön Stadin ammattiopiston kanssa. Kehityskohteita Miten innostetaan opiskelijoita lähtemään mukaan ja sitoutumaan pitkäjänteisesti 2+1 -malliin? Miten yto-opinnot pystytään järjestämään x+y mallissa? Miten opiskelijat pääsevät kulkemaan työmaille?

8 KIITOS! Lisätietoja: Pentti Naukkarinen koulutuspäällikkö, lehtori puh

9 Nuorten oppisopimuksen käytännön toteutus

10 Oppisopimuspolut 2+1 ja x+y 2+1 malli: Kahden ensimmäisen vuoden aikana opiskellaan VAAOssa ammatin perustiedot ja taidot (n. 90 osp) sekä yhteiset tutkinnon osat (yto-aineet, 35 osp). Opintojen kolmas vuosi suoritetaan oppisopimuksella, jonka kesto on keskimäärin 6-9 kk. Tällöin opiskelija on kirjoilla oppisopimuskeskuksessa. VAAO järjestää tietopuoliset opinnot. x+y malli: Opiskelija on oppisopimuksessa useita jaksoja kolmen opiskeluvuoden aikana ja suorittaa ytoopintoja itsenäisesti. Kunkin jakson minimipituus on 4 kk. Työnantaja, opiskelija ja opettaja suunnittelevat yhdessä parhaiten soveltuvan jaksotuksen (aikataulut, määrä ja pituudet)

11 Käytännön toteutuksessa opiskelija siirtyy oppisopimusopiskelijaksi tekee määräaikaisen työsopimuksen työnantajan kanssa, jolloin ns. normiopiskelijan etuudet poistuvat allekirjoittaa oppisopimuksen koulutustarkastajan ja työnantajan kanssa saa työehtosopimuksen (TES) mukaista palkkaa ja sitoutuu työntekijän vastuuseen. oppii työssä osallistuu VAAOn järjestämiin tietopuolisiin opintoihin suorittaa ammattiosaamisen näytöt oppisopimustyöpaikallaan arvioi osaamisensa kehittymistä itsenäisesti sekä yhdessä työpaikkakouluttajan ja opettajan kanssa saa jatko-opintokelpoisuuden

12 Käytännön toteutuksessa työnantaja järjestää opiskelijalle mahdollisuuden osallistua tietopuolisiin opintoihin saa maksuttoman koulutuksen oppisopimustyöntekijälleen noudattaa työlainsäädäntöä ja työehtosopimusta, mm. maksaa opiskelijalle TES:n mukaista palkkaa lupaa oppisopimusopiskelijalle ansiotöitä vähintään 25 tuntia viikossa (sis. tietopuoliset opinnot) tarjoaa henkilökohtaisen opiskeluohjelman mukaisia, monipuolisia työtehtäviä nimeää vastuullisen työpaikkakouluttajan saa koulutuskorvausta

13 Käytännön toteutuksessa opettaja toimii yhteyshenkilönä oppisopimuskeskukseen laatii henkilökohtaistamissuunnitelman, mikä pohjautuu opiskelijan yksilöllisiin valintoihin ja työnantajan koulutustarpeisiin yhdessä opiskelijan, työpaikkakouluttajan ja koulutustarkastajan kanssa järjestää tietopuoliset opinnot, jotka tukevat työpaikalla tapahtuvaa oppimista ohjaa opiskelijan oppimisprosessia VAAOssa ja työpaikalla arvioi opiskelijan oppimisen ja osaamisen edistymistä tutkintotavoitteiden pohjalta ohjaa työpaikkakouluttajaa järjestää ammattiosaamisen näytöt yhdessä työnantajan kanssa ja arvioi niitä yhdessä työpaikkakouluttajan kanssa antaa todistuksen tietopuolisista opinnoista.

14 Arviointi ja todistukset Arviointi Työssä oppimista arvioidaan koko ajan työpaikalla, varsinainen arviointikeskustelu käydään kolme kertaa vuodessa. Opiskelija suorittaa työpaikallaan ammattiosaamisen näytöt, jotka opiskelija, opettaja ja työpaikkakouluttaja yhdessä arvioivat tutkinnon perusteiden arviointikriteereiden mukaan. Arvioinnissa hyödynnetään Ach so! mobiilisovellusta. Opiskelija videoi työsuorituksensa, editoi videota lisäämällä sinne kommentteja ja jakaa valmiin kokonaisuuden valitsemilleen henkilöille pilvipalvelun kautta. Työpaikkakouluttaja ja opettaja voivat arvioida suorituksen videon perusteella ja lisätä siihen omia huomioitaan. Näin mahdollistuu tiedon, kokemusten ja osaamisen jakaminen myös silloin, kun opiskelija, opettaja ja työpaikkakouluttaja ovat fyysisiesti eri paikoissa. Todistukset Opiskelija saa valmistuttuaan kolme todistusta, jotka oppisopimuskeskus ja VAAO tuottavat yhdessä: Tutkintotodistus Ammattiosaamisen näyttötodistus Työpaikalla tapahtuvan oppimisen päättöarviointi

15 Valkeakosken ammatti- ja aikuisopisto on Keskisuuri ammatillinen oppilaitos (41/189) Opiskelijoita 1293 (NK 829 ja AK 464) Henkilöstö 145 Toimintatuotot 12,2 M, vuosikate 0,7 M, tilikauden tulos -60t (TP 2015) Kiinteistöjen kokonaismassa m2 Monipuolinen ja laaja koulutus- ja perustutkintotarjonta Koulutusalat 7, Osaamisalat 19, Perustutkinnot 17 Näyttötutkintojen järjestämissopimuksia 33 (pt 9, at 21 ja eat 3) VALMA Vaateri -nuorten työpaja Campusopinnot (VAAO, Tietotien lukio ja HAMK) Laadukas, vaikuttava ja tuloksellinen Tulosindeksi 1043 (OKM, TR 2016, A1 7/46) 15

16 Yksi toimipiste Uudet, ajanmukaiset tilat ja oppimisympäristöt Sote Rakennus Auto Sähkö Kone- ja metalliosaston Putkiasentajahalli laajennus 600 m2 (112006) 350m2 (2010) Prosessi LVI Ko-me Kauneudenhoito Liiketalous Hius Laajennus 3500m2 (2010) Catering 16

22.02.12. Oppisopimus. - väylä ammattitaitoon. Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus. www.pkky.

22.02.12. Oppisopimus. - väylä ammattitaitoon. Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus. www.pkky. Oppisopimus - väylä ammattitaitoon Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus www.pkky.fi/oppisopimus Määritelmä: OPPISOPIMUS ON PÄÄOSIN TYÖPAIKALLA KÄYTÄNNÖN TYÖTEHTÄVISSÄ TAPAHTUVA

Lisätiedot

Omnian oppisopimustoimisto järjestää työpaikkakouluttajille ilmaista koulutusta, joka tukee työpaikalla tapahtuvaa opiskelijan ohjausta.

Omnian oppisopimustoimisto järjestää työpaikkakouluttajille ilmaista koulutusta, joka tukee työpaikalla tapahtuvaa opiskelijan ohjausta. Yleistä oppisopimuksesta Oppisopimustoimisto laatii virallisen oppisopimuksen yhdessä työnantajan ja opiskelijan kanssa. Oppisopimus on juridisesti pätevä määräaikainen työsopimus, jossa noudatetaan normaaleja

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän 2+1 -malli. Vastuut toimijoiden kesken

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän 2+1 -malli. Vastuut toimijoiden kesken Jyväskylän koulutuskuntayhtymän 2+1 -malli Vastuut toimijoiden kesken 2 + 1 malliin siirtymisen edellytykset Opiskelijalla tulee olla: ammattitaito täydentävät opinnot (20 ov) suoritettu 18 v ikä, pääsääntöisesti

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

Nuorten Oppisopimuskoulutus

Nuorten Oppisopimuskoulutus Nuorten Oppisopimuskoulutus Oppisopimuksella tarkoitetaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä harjoitettavia ammatillisia opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla. Työ + koulu

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Mikä on ammatillisen koulutuksen reformi? Nuoria koskeva ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen

Lisätiedot

OPPISOPIMUS on HYVÄ DIILI!

OPPISOPIMUS on HYVÄ DIILI! OPPISOPIMUS on DIILI! HYVÄ Oppisopimuksella osaajaksi stadissa. Työelämälähtöistä oppisopimuskoulutusta Keski- Uudellamaalla. Oppisopimukset Itä- Uudellamaalla. OPPISOPIMUS Viikkotyöaika: min. 25h/vko

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

Kokemuksia 2+1 mallista yritysnäkökulmasta Kirsi Mettälä, Skanska

Kokemuksia 2+1 mallista yritysnäkökulmasta Kirsi Mettälä, Skanska Kokemuksia 2+1 mallista yritysnäkökulmasta Kirsi Mettälä, Skanska 2 2016 Me olemme Skanska Skanska maailmalla Yhdysvallat Norja Ruotsi Suomi Iso- Britannia Tanska Puola Tsekin tasavalta Slovakia Unkari

Lisätiedot

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUSKOULUTUS TYÖSSÄ OPPIMINEN TEORIAOPINNOT TUTKINTOTILAISUUDET työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä

Lisätiedot

Oppisopimusopiskelijan arviointi työpaikalla

Oppisopimusopiskelijan arviointi työpaikalla OPPISOPIMUS Oppisopimusopiskelijan arviointi työpaikalla Palaute jokapäiväisessä työssä Työssä oppimisen arviointi - työpaikkakouluttaja Tutkinnon suorittaminen Aikuisilla tutkintotilaisuudet Nuorilla

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio tori t Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.

Lisätiedot

Sopimus Opiskelija oppii työssä

Sopimus Opiskelija oppii työssä Oppisopimus Työpaikka/ työpaikkakouluttaja - kouluttaa - arvioi Sopimus Opiskelija oppii työssä Tietopuolinen koulutus oppilaitoksessa monimuotoisesti Opettaja koordinoi, ohjaa, arvioi Tutkintotodistus:

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 1 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 www.jao.fi/fi/jyvaskylan-oppisopimuskeskus oppisopimus@jao.fi 2 Oppisopimuskoulutus

Lisätiedot

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. MITÄ OPPISOPIMUKSELLA VOI OPISKELLA? Oppisopimus on työssäoppimista ja opiskelua oppilaitoksessa Oppisopimuksen avulla voit suorittaa perustutkinnon

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE

OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE www.varia.fi SISÄLLYS Mitä oppisopimuskoulutus on?... 2 Oppisopimuskoulutus ja yleinen tutkintorakenne... 4 Oppisopimusprosessi... 5 Oppisopimuksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja

Lisätiedot

Lisätietoja ja syvempää tietoa työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ja koulutuksesta ja

Lisätietoja ja syvempää tietoa työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ja koulutuksesta  ja Starttikoulutus 1 Sisällys Mitä oppisopimuskoulutus tarkoittaa? 2 Yhteistyön osapuolet, roolit ja tehtävät 3-5 Oppisopimuksen alussa sovittavat asiat 7-8 Työpaikalla tapahtuvan koulutuksen suunnittelu

Lisätiedot

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ.

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ. KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ. - myös oppisopimuksella IDEOITA JA INNOSTUSTA TULEVAISUUTEEN: WWW.SAKKY.FI OPPISOPIMUS LYHYESTI Opiskelu painottuu työn tekemiseen, tarvittaessa osaamista täydennetään oppilaitoksessa

Lisätiedot

Mikä on ammatillinen tutkinto?

Mikä on ammatillinen tutkinto? Mikä on ammatillinen tutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä ammatillinen tutkinto tarkoittaa. Kainuun ammattiopisto Opintie 3, 87100 Kajaani p. (08) 61 651 www.kao.fi Mikä on

Lisätiedot

NUORTEN OPPISOPIMUS 2+1 MALLI POINT COLLEGESSA

NUORTEN OPPISOPIMUS 2+1 MALLI POINT COLLEGESSA NUORTEN OPPISOPIMUS 2+1 MALLI POINT COLLEGESSA 2 + 1 MALLIIN SIIRTYMISEN EDELLYTYKSET Opiskelijalla tulee olla: ammattitaito täydentävät opinnot (35 op) suoritettu kahden vuoden opinnot suoritettuna tai

Lisätiedot

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus www.oppisopimus.fi 21.11.2018 ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT 1 Mitä oppisopimuskoulutus on? Oppisopimuskoulutus on työssä tapahtuvaa ammatillista koulutusta, jota

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova,

14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova, Oppisopimustoiminnan i i i ajankohtaiskatsaus k t 14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova, Henkilöstö 3 ½ koulutustarkastajaa 4 ½ koulutussihteeriä Toimipisteet Otavankatu 5A, Pori ja Satamakatu 17, Rauma Eniten

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA Tutkinto: Talotekniikan PT Tutkinnon osan nimi ja laajuus: ILMANVAIHTOJÄRJESTELMIEN ASENTAMINEN 15 OSP, valinnainen. 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen toteuttamisesta Tämän perusteella opiskelija voi hakea

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi tai oppisopimuskeskus@sakky.fi

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

Opiskelija siirtyy suorittamaan ammatillisen perustutkinnon loppuun oppisopimuskoulutuksena (2+1 malli)

Opiskelija siirtyy suorittamaan ammatillisen perustutkinnon loppuun oppisopimuskoulutuksena (2+1 malli) Opiskelija siirtyy suorittamaan ammatillisen perustutkinnon loppuun oppisopimuskoulutuksena (2+1 malli) Aloitusvaihe Opinto-ohjaaja tiedottaa opiskelijaryhmiä mahdollisuudesta tehdä tutkinto loppuun oppisopimuskoulutuksena

Lisätiedot

#uusiamis #10askeltaonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia

#uusiamis #10askeltaonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia #uusiamis #10taonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen yrityksille Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät

Lisätiedot

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä Hanki tutkinto tai kehitä osaamistasi! OPISKELE AMMATTI OPPISOPIMUKSELLA. Oppisopimuskoulutus on työsuhteeseen tai yrittäjyyteen perustuvaa

Lisätiedot

10 askelta onnistumiseen

10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Mirja Hannula, EK @mirjahannula 9.11.2018 Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät

Lisätiedot

Oppisopimuksia ammattikoululaisille

Oppisopimuksia ammattikoululaisille Oppisopimuksia ammattikoululaisille Jaakko Lainio 20.3.2014 Viimeinen vuosi oppisopimuksella Erinomainen yhdistelmämahdollisuus! Opiskellaan ensin perustaidot koulussa ja siirrytään välillä oppisopimuksella

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 5.5.2015

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 5.5.2015 Tutkinto: Tutkinnon osan nimi ja laajuus: AUDIOVISUALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO AUDIOVISUAALISEN TUONTANNON TOTEUTTAMINEN 45 osp pakollinen tutkinnon osa 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen toteuttamisesta

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Ympäristön suunnittelun ja rakentamisen osaamisala, artesaani Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Asiakaslähtöinen valmistaminen 15 osp, pakollinen tutkinnon

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 1. Y1 OPPILAITOS -Toimiala / yksikkö 2. Y2. Ikä 3. S0 Valmistutko tänä kevään? 4. S 1a Millaisen arvioit elämäntilanteesi olevan 4 kuukauden kuluttua valmistumisesi

Lisätiedot

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin

Lisätiedot

Laajennettu työssäoppiminen

Laajennettu työssäoppiminen Laajennettu työssäoppiminen Liiketalouden perustutkinto Esityksen nimi / Tekijä 13.11.2013 1 Nykyisin käytössä olevat mallit Koulutuskeskus Sedu, Seinäjoki, Koulukatu, liiketalouden perustutkinto Tieto-

Lisätiedot

Opiskelija työpaikalla

Opiskelija työpaikalla Opiskelija työpaikalla Koulutus vastaa yksilön ja työelämän tarpeisiin Ammatillisen koulutuksen tavoitteena on vastata opiskelijan ja työelämän tarpei siin. Ammatillisen koulutuksen suunnittelua tehdään

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN TOTEUTUS VANAJAN VANKILALLA

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN TOTEUTUS VANAJAN VANKILALLA OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN TOTEUTUS VANAJAN VANKILALLA YLEISTÄ OPPISOPIMUKSESTA Hämeenlinnan seudun oppisopimustoimiston tehtävänä on palvella alueensa (Hämeenlinna, Hattula, Janakkala) elinkeinoelämää ja

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja

Lisätiedot

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen Stadin oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen! Kun haluat yhdistää työnteon ja opiskelun, oppisopimuskoulutus on juuri sinulle sopiva

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 www.jao.fi/oppisopimuskeskus oppisopimus@jao.fi Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus

Lisätiedot

SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO. Ari Haapasaari

SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO. Ari Haapasaari SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO Ari Haapasaari MIKSI OPPISOPIMUSKOULUTUS? Oppisopimuskoulutus on yrittäjälle hyvä vaihtoehto kun haluat laajentaa tai päivittää omaa ammatillista

Lisätiedot

Hakeminen ja hakeutuminen oppisopimuskoulutukseen

Hakeminen ja hakeutuminen oppisopimuskoulutukseen Hakeminen ja hakeutuminen oppisopimuskoulutukseen Luokka Prosessin tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Prosessin asiakastarpeet ja -odotukset Prosessin lähtötilanne Prosessin

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Yleistietoa yrittäjän oppisopimuksesta - Unikan ja Omnian oppisopimustoimiston järjestämänä

Yleistietoa yrittäjän oppisopimuksesta - Unikan ja Omnian oppisopimustoimiston järjestämänä Yleistietoa yrittäjän oppisopimuksesta - Unikan ja Omnian oppisopimustoimiston järjestämänä Yrittäjän oppisopimus Parturi-kampaajan oppisopimuskoulutus on parturi-kampaamossa työn ohessa tapahtuvaa oppimista,

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja Oppisopimuskoulutus on käytännönläheistä Oppisopimuskoulutus on ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto,

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula, Sipoo Opiskelijoita noin 7 000, henkilökuntaa noin 620 12 koulutusyksikköä (Järvenpää,

Lisätiedot

Nuorten oppisopimuskoulutus ja koulutussopimus

Nuorten oppisopimuskoulutus ja koulutussopimus Nuorten oppisopimuskoulutus ja koulutussopimus Suomen Yrittäjien näkökulma Miikka Venäläinen Päijät-Hämeen Yrittäjät 1 Suomen Yrittäjät Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Satakunnan oppisopimuskeskus

Satakunnan oppisopimuskeskus Satakunnan oppisopimuskeskus Henkilöstö Koulutustarkastajat Janne Koskela, Riitta Lehtonen, Juha Nurmi, Anne Nurmimäki (Rauma) Koulutussihteerit: Sirpa Häyhtiö, Kirsi Aulapalo, Kirsi Jokisuo, Satu Uusi-Uola

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia

Lisätiedot

Jyväskylän oppisopimuskeskuksen yleisesittely

Jyväskylän oppisopimuskeskuksen yleisesittely Jyväskylän oppisopimuskeskuksen yleisesittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Jyväskylän oppisopimuskeskus on keskisuomalaisten yritysten ja työelämän kasvun tuki. Ammatillisen koulutuksen asiantuntijamme

Lisätiedot

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA

HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA KJ LOGO TÄHÄN Sivu 1 / 5 HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA Tämä asiakirja sisältää asetuksen ammatillisesta koulutuksesta (811/98) sekä asetuksen ammatilliseen aikuiskoulutukseen liittyvästä henkilökohtaistamisesta

Lisätiedot

OPPISOPIMUSFOORUMI 21.11.2013

OPPISOPIMUSFOORUMI 21.11.2013 OPPISOPIMUSFOORUMI 21.11.2013 1. 2+1 TOTEUTUKSEN KRITEERIT 2. 2+1 MALLIN TOTEUTUS RAKENNUSALALLA 3. OPPIMISPOLKUJA 4. POSITIIVISTA / POHDITTAVAA Oppisopimusfoorumi Hannu Rinne TUTKINNON TAVOITTEET KOLMELLE

Lisätiedot

Stadin ammattiopiston toiminnan kehittämisen painopisteet KOME Leena Mäkelä rehtori

Stadin ammattiopiston toiminnan kehittämisen painopisteet KOME Leena Mäkelä rehtori Stadin ammattiopiston toiminnan kehittämisen painopisteet KOME 2017 Leena Mäkelä rehtori Perustutkinnot ja Valma 8730 opiskelijaa 17 000 opiskelijaa Aikuisten koulutukset n. 8500 opiskelijaa Henkilöstöä

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN

LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN Vertaisarvioinnissa olivat mukana seuraavat koulutusorganisaatiot: - Centria

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA

HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA 19 20.11.2009 Koulutuspäivien avauspuheenvuoro, Henkilökohtaistaminen säädöksissä Opetusneuvos Lea Lakio Lea Lakio 19.11.2009 www.oph.fi HENKILÖKOHTAISTAMINEN

Lisätiedot

Muokkaa lomaketta [ PRIIMA itsearviointilomake: Oppisopimuskoulutuksen edellytys...

Muokkaa lomaketta [ PRIIMA itsearviointilomake: Oppisopimuskoulutuksen edellytys... Sivu 1/5 13vastaukset Tiivistelmä Näytä vastaukset kokonaisuudessaan Vastaajan tiedot Heli Mattila, Keuda oppisopimuskeskus, Koulutussuunnittelija Satu Matikainen Keudan oppisopimuskeskuskoulutussihteeri

Lisätiedot

Kyselytunti (tai kaksi) Opso ry syysseminaari Riikka Vacker, Mari Pastila-Eklund

Kyselytunti (tai kaksi) Opso ry syysseminaari Riikka Vacker, Mari Pastila-Eklund Kyselytunti (tai kaksi) 30.10.2018 Opso ry syysseminaari Riikka Vacker, Mari Pastila-Eklund Oppisopimukseen on tehtävä tarkka koulutusohjelma lähipäivineen ja tarkkoine sisältöineen jo ennen kuin sitä

Lisätiedot

OPPISOPIMUKSEN KEHITTÄMINEN ETELÄ-SUOMESSA. Katsaus OpsoDiili Etelä -hankkeen tuloksiin

OPPISOPIMUKSEN KEHITTÄMINEN ETELÄ-SUOMESSA. Katsaus OpsoDiili Etelä -hankkeen tuloksiin OPPISOPIMUKSEN KEHITTÄMINEN ETELÄ-SUOMESSA Katsaus OpsoDiili Etelä -hankkeen tuloksiin Sisällys OpsoDiili Etelä Tietoa hankkeesta...3 Oppisopimuspeli(t)...4 Sujuvat siirtymät...5 Usean työsuhteen malli...6

Lisätiedot

Kone- ja tuotantekniikan perustutkinto

Kone- ja tuotantekniikan perustutkinto Kone- ja tuotantekniikan perustutkinto Hyväksytty Ammatillisen koulutuksen johtaja 26.06.2017 115 Näyttötoimikunta 18.5.2017 Voimassa 1.8.2017 alkaen Sisällys Valmistustyöt... 3 Asennus- ja automaatiotyöt...

Lisätiedot

työpaikkaohjaajan opas

työpaikkaohjaajan opas työpaikkaohjaajan opas LUKIJALLE Tähän oppaaseen on koottu ohjauksessa huomioitavat ydinasiat, jotka antavat vinkkejä työssä tapahtuvan oppimisen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Paljon lisämateriaalia

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS. Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET. Työelämä. 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPIMINEN JA OHJAUS

OPPISOPIMUSKOULUTUS. Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET. Työelämä. 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPIMINEN JA OHJAUS Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPISOPIMUSKOULUTUS OPPIMINEN JA OHJAUS AMMATTIALAN TYÖPAIKASSA OPPIMINEN JA OHJAUS KOULUSSA PALKKA Työelämä OPINTOSOSIAALISET

Lisätiedot

OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto

OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot OTA TALTEEN! MUOVISTA AMMATTI - Ammatista tutkinto Suorita perus-, ammattitai erikoisammattitutkinto Muovien kiehtovaan maailmaan pääsee montaa reittiä. Ilman

Lisätiedot

VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013. Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.

VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013. Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11. VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013 Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.2013 Kehittämiskohde: Opintopolut Mitä? Tutkintojen opintopoluissa toteutetaan

Lisätiedot

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Näyttötutkinnot Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Tietoa näyttötutkinnoista tutkintoja järjestävistä oppilaitoksista työvoimatoimistoista oppisopimustoimistoista kirjastoista

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Ohjeistus opiskelijalle, työpaikkaohjaajalle ja työnantajalle

Oppisopimuskoulutus. Ohjeistus opiskelijalle, työpaikkaohjaajalle ja työnantajalle Oppisopimuskoulutus Ohjeistus opiskelijalle, työpaikkaohjaajalle ja työnantajalle Tämä ohjeistus on tarkoitettu oppisopimusopiskelijan, työpaikkaohjaajan ja työnantajan tueksi. Ohjeistukseen on koottu

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen Stadin aikuisopisto Oppisopimuskoulutus Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen! Kun haluat yhdistää työnteon ja opiskelun, oppisopimuskoulutus on juuri sinulle sopiva vaihtoehto.

Lisätiedot

SISÄLLYS. Alkusanat 2. Oppisopimus 3. Oma opiskeluohjelma 5. Osapuolten vastuut ja velvollisuudet 7. Työssäoppiminen 9. Tietopuoliset opinnot 11

SISÄLLYS. Alkusanat 2. Oppisopimus 3. Oma opiskeluohjelma 5. Osapuolten vastuut ja velvollisuudet 7. Työssäoppiminen 9. Tietopuoliset opinnot 11 OPPISOPIMUSOPAS SISÄLLYS Alkusanat 2 Oppisopimus 3 Oma opiskeluohjelma 5 Osapuolten vastuut ja velvollisuudet 7 Työssäoppiminen 9 Tietopuoliset opinnot 11 Näyttötutkinnon suorittaminen 13 Oppisopimus päättyy

Lisätiedot

I Oppisopimuskoulutuksen järjestäjän toiminta (oppisopimuskeskus, oppisopimustoimisto tai muu järjestämisluvan omaava oppilaitos)

I Oppisopimuskoulutuksen järjestäjän toiminta (oppisopimuskeskus, oppisopimustoimisto tai muu järjestämisluvan omaava oppilaitos) 1 OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAPALAUTE 2017 Vastausprosentti 24,6 % I Oppisopimuskoulutuksen järjestäjän toiminta (oppisopimuskeskus, oppisopimustoimisto tai muu järjestämisluvan omaava oppilaitos)

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

Ammatillinen oppilaitos toimintaympäristönä

Ammatillinen oppilaitos toimintaympäristönä Ammatillinen oppilaitos toimintaympäristönä 29.05.13 Heidi Laurinen-Nokua Opinto-ohjaaja Omnia ammattiopisto Ammattioppilaitos ennen ja tänään Ei umpikujakoulutusta, vaan tutkinto takaa yhtäläiset jatkoopiskeluoikeudet

Lisätiedot

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä 5.10.2017 Pirjo Kauhanen pirjo.kauhanen@jao.fi Kuva: Mathias Falk / Skills Finland AMISreformi Koulutukseen joustavasti

Lisätiedot

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018 AMMATILLINEN KOULUTUS Työelämän näkökulma 03/2018 Vastaus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin Ammatillinen koulutus tarjoaa osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Koulutuspalvelut rakennetaan

Lisätiedot

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Liiketalouden perustutkinto

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Liiketalouden perustutkinto VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT Liiketalouden perustutkinto Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Haapajärven ammattiopisto Hyväksytty: 2 Sisällys JOHDANTO... 3 4. VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT...

Lisätiedot

Vähittäiskaupan vuoden 2016 työpaikkaohjaaja kilpailu

Vähittäiskaupan vuoden 2016 työpaikkaohjaaja kilpailu Vähittäiskaupan vuoden 2016 työpaikkaohjaaja kilpailu Oppilaitoksen edustajan arviointilomake Täytä taustatiedot ja perustele kilpailuun ehdotettavan työpaikkaohjaajan osaamista ja toimintaa eri osa-alueilla.

Lisätiedot

Matkalla työelämään ja maarakennuskoneenkuljettajaksi. Eija Kinnunen-Likola, Jyväskylän aikuisopisto 13.2.2013 eija.kinnunen-likola@jao.

Matkalla työelämään ja maarakennuskoneenkuljettajaksi. Eija Kinnunen-Likola, Jyväskylän aikuisopisto 13.2.2013 eija.kinnunen-likola@jao. Matkalla työelämään ja maarakennuskoneenkuljettajaksi Eija Kinnunen-Likola, Jyväskylän aikuisopisto 13.2.2013 eija.kinnunen-likola@jao.fi Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän ammattiopisto Lukiokoulutus

Lisätiedot

Opiskelijan palaute ammatillisen peruskoulutuksen toteutuksesta oppisopimuskoulutuksena (2+1-malli)

Opiskelijan palaute ammatillisen peruskoulutuksen toteutuksesta oppisopimuskoulutuksena (2+1-malli) Opiskelijan palaute ammatillis peruskoulutuks toteutuksesta oppisopimuskoulutuksa (2+1-malli) 1. Perustutkinto/koulutusohjelma 2. Oppisopimusaika 3. Oppisopimuspaikan hankinta * nmlkj hankin paikan itse

Lisätiedot

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Opit työssä Projektin kesto 1.1.2015-31.5.2017 Rahoittaja Hämeen ELY-keskus Toteuttajat Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (hallinnoija) Kouvolan

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

Oppisopimus koulutussopimus Gradiassa

Oppisopimus koulutussopimus Gradiassa Oppisopimus koulutussopimus Gradiassa Oppisopimus ja koulutussopimus perusperiaatteet Oppisopimuskoulutus perustuu työnantajan haluun/mahdollisuuteen palkata uusi työntekijä tai kouluttaa nykyistä henkilöstöä.

Lisätiedot

Hakuajat. Vapaista opiskelupaikoista ilmoitetaan erikseen www.ysao.fi

Hakuajat. Vapaista opiskelupaikoista ilmoitetaan erikseen www.ysao.fi Hakuajat Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen 24.2. 17.3.2015 Haku ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaan koulutukseen 18.3. 8.4.2015 Haku Valma-koulutukseen 19.5. 21.7.2014 - kaikkien hakujen hakemukset

Lisätiedot

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Kuvasanakirja näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Suomen koulutusjärjestelmä Yliopisto- ja korkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot Työelämä Erikoisammattitutkinnot Lukio/ Ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Työssäoppimisen laajentaminen kokeilumallilla 2 + 1, jatkohakemus

Työssäoppimisen laajentaminen kokeilumallilla 2 + 1, jatkohakemus 1 (5) Päivämäärä: Suunnitelman laatija(t): Salme Lehtinen Osahankkeen nimi Työssäoppimisen laajentaminen kokeilumallilla 2 + 1, jatkohakemus Valtionavustus Dno 290/422/2009 12.10.2009 ( TP3, rakennusalan

Lisätiedot