Sähköinen hyvinvointikertomus työväline

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sähköinen hyvinvointikertomus työväline"

Transkriptio

1 Sähköinen hyvinvointikertomus työväline Laaja hyvinvointikertomus ja vuosittainen raportointi sekä vaikutusten ennakkoarviointi kuntien hyvinvointityössä ja johtamisen välineinä Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2) -hanke

2 Hyvinvointi "Hyvinvointi on ihmisen fyysistä, psyykkistä, sosiaalista, emotionaalista ja hengellistä hyvää oloa. Hyvinvointi syntyy ihmisen itsensä, hänen läheistensä, lähiympäristönsä ja palvelujärjestelmän toiminnan sekä yhteiskuntapolitiikan tuloksena. Hyvinvoinnin tekijöitä ovat terveyden ja toimintakyvyn lisäksi elinolosuhteet ja elinympäristö, asuminen, toimeentulo, mielekäs tekeminen, ihmissuhteet, yhteisöllisyys, osallisuus ja turvallisuus. Hyvinvointi merkitsee erilaisia asioita ihmisille elämänkaaren eri vaiheissa." Kerttu Perttilä & co.,stakes, THL

3 Hyvinvoinnin organisoituminen ja poikkitoiminnallinen yhteistyö

4 Tiedolla johtaminen & hyvinvoinnin edistämisen suunnittelu, seuranta ja arviointi Hyvinvointiryhmän tehtäviä HYVINVOINTIKERTOMUKSEN VALMISTELU Säännöllinen raportointi valtuustolle ja viranhaltijajohdolle Asioiden valmistelu johtoryhmälle Toimeenpanon tukeminen Osaamisen vahvistaminen Yhteisten käytäntöjen sopiminen Eri hallinnonalojen ammattilaisten osaamisen tukeminen Vaikutusten ennakkoarvioinnin (EVAn) koordinointi Ennakkoarvioinnin käytännöistä sopiminen Ennakkoarviointiosaamisen tukeminen Alueellinen yhteistyö Alueellisten sopimusten ja tehtävien valmistelu johtoryhmälle Alueellisesta yhteistyöstä vastaaminen oman kunnan osalta Yhteistyö esim. järjestöjen yms. toimijoiden kanssa TerPS2 - SH (THL 2010, 16. Kursivoitu teksti on Terveempi Pohjois-Suomi 2 -hankkeen lisäys.) 4

5 Mikä hyvinvointikertomus on? Kunnassa eri hallinnonalojen asiantuntijoiden yhdessä laatima asiakirja Hyvinvointijohtamisen työväline Poliittisen päätöksenteon tuki Kunnan strategiatyön sekä toiminnan ja talouden suunnittelun yksi perusta Seurannan ja arvioinnin työväline Väestöryhmittäinen hyvinvointitieto ja sen tulkinta Hyvinvointitarpeiden kartoitus Hyvinvoinnin edistämisen suunnitelma Toteutuneen hyvinvoinnin edistämistoiminnan ja hyvinvointipolitiikan arviointi (Terveempi Pohjois-Suomi 2- hankkeen sovellus lähteestä THL 2009)

6 Kunnassa eri hallinnonalojen asiantuntijoiden yhdessä laatima, tiivis katsaus kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen sekä niihin vaikuttaviin tekijöihin. SÄHKÖINEN HYVINVOINTI- KERTOMUS Hyödyntää teknologiaa ja kansallista indikaattoritietoa väestöryhmittäin, nopeuttaa valmistelutyötä Täsmentää väestön hyvinvointitarpeita sekä arvioi toteutunutta toimintaa, hyvinvointipolitiikkaa ja voimavaroja suhteessa tarpeisiin. Päätöksenteon sekä toiminnan ja talouden suunnittelun ja arvioinnin apuväline kunnan luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Toteuttaa laeissa olevia velvoitteita 6

7 Hyvinvointikertomus osana kunnan omia ohjausvälineitä Kuntastrategia Linjaa kunnan tulevaisuuden tahtotilaa ja tavoitteita Toiminnan ja talouden suunnitelma Strategian vuosittainen toimeenpano: eri toimielinten toiminnalliset, taloudelliset ja laadulliset tavoitteet, niiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot Hyvinvointikertomus Täsmentää kuntastrategian ja toiminnan ja talouden suunnitelman hyvinvoinnin edistämistä koskevia näkökulmia: painopistealueet, kehittämiskohteet, tavoitteet, toimenpiteet, resurssit ja arviointimittarit Ohjelmat (toteuttavat ja tarkentavat hyvinvointikertomuksen linjauksia) Suunnitelmat (toteuttavat ja tarkentavat hyvinvointikertomuksen linjauksia) (Pauni 2008; Pauni 2012; Paunin henkilökohtainen tiedonanto 2013; Kursivoidut tekstit ovat TerPS2-hankkeen lisäyksiä.)

8 Sähköisen hvk:n levinneisyys 2013 Noin 250 kuntaa on tilannut pääkäyttäjätunnuksen (12/2013) Uusien sähköisen hyvinvointikertomusversioiden julkaisu: Versio 0.3: Maaliskuu 2013, Siirto Kuntaliiton palvelimelle 12/2013 Versio 0.4: Arvio vaihteessa Kuntaliiton toimesta (Terveempi Pohjois-Suomi 2 -hanke 2013)

9 Mistä työvälineet löytyvät? Samassa osoitteessa sekä valtuustokausittainen laaja hvk kuin vuosittainen raportointityövälinekin: Kirjautumisen jälkeinen näkymä:

10

11 Laajan hvk:n prosessi kunnan vuosikellossa

12 Vuosittaisen raportin prosessi kunnan vuosikellossa

13 Hyvinvointijohtaminen kunnan talouden ja toiminnan suunnittelun vuosikellossa (esimerkkinä Oulun kaupunki) Toiminnan ja talousarvion valmisteluprosessi Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Väestön hyvinvoinnin ja palvelujen kuvaus /indikaattorit Kuntalaisten osallisuus (kokemus) Järjestöt ja 3.sektori (kokemus) yhteistyöseminaari + neuvostot Yhteenveto hyvinvoinnin vahvuuksista ja kehittämiskohteista Arviointi hallintokuntien toimenpiteiden vaikuttavuudesta TP TP Strategian valmistelu ja Hyväksyminen TA:n suunnitteluohje, valmistelu ja ta esitys ja luottamushenkilökäsittely luottamushenk.käsit Prosessien TA valmistelu, esitykset ja lautakuntakäsittelyt Toimenpide- ja resurssiesitykset hyvinvoinnin kehittämiskohteisiin Strategia, ohjelmat ja muut toimintaa ohjaavat asiakirjat Palvelujen järjestämisohjelman tarkistaminen Käyttösuunn. valmistelu prosesseissa konkreettiset toimenpit. + mittarit Hvk:n, talousarvion ja toimintasuunn. hyväksyminen

14 Talousarvio strategian toteuttajana, Oulu KV TA2014 ja TS ja päätös Lautakunnat ja johtokunnat Käyttösuunnitelmien hyväksyminen alkavalle vuodelle Johtokunnat hyväksyvät lopulliset talousarviot KH budjettiriihi 7.11 KH+KV Talousarvioseminaari KH TA-esitys Marras Joulu Tammi Helmi KV 14.2 Palvelumalli2020 työpaja Kuntalaisten kannanotto kjesitykseen KV 16.9 yhteenveto hk-vaiheesta KH 9.9 yhteenveto hk-vaiheesta KV veropäätös KJ TA-esitys VÄLITP. KV 16.9 KH 9.9 Loka Syys Elo Päätöksenteko Strategiset linjaukset Touko Maalis Huhti TP2012 KH 21.3 ja 26.3 KV strategiatyöpajat: 19.2,,20.3, 3.4, 24.4 ja16.5 KH+KV 8.5. Talousarvion valmistelun linjaukset vuodelle 2014, seminaari Alueellisten yhteistyöryhmien lausunnot KV kaupunkistrategian hyväksyminen 30.8 lautakuntien ja johtokuntien esitykset Heinä Kesä TP2012 KV 17.6 Suunnitteluohje KH 20.5 KV 17.6 suunnitteluohje tiedoksi Päivitetty

15 Oulu

16 Hyvinvointiryhmän tehtävämatriisi, aikataulutus

17 Hyvinvointikertomuksen valmistelumatriisi, aikataulutus

18 Yleinen kuvaus työvälineistä Laaja eli valtuustokausittainen hyvinvointikertomus: Koko valtuustokauden aikaiseen kuntalaisten hyvinvoinnin raportointiin, arviointiin ja suunnitteluun Pitkän aikavälin näkökulma, joka luo pohjan vuosittaiselle raportoinnille ja hyvinvoinnin edistämisen suunnittelulle Vuosittainen raportti: Vuosittaiseen kuntalaisten hyvinvoinnin raportointiin, arviointiin ja suunnitteluun Lyhyen aikavälin näkökulma, joka tukee valtuustokausittaisen suunnittelun tavoitteita (= tarkentaa vuosittaisen suunnittelun tasolle)

19 Taustalla kaksi lakia Terveydenhuoltolaki 12 Ehdotus sosiaalihuoltolaiksi 9 * Tiedolla johtaminen Seuranta Raportointi (* STM 2012: 21,169)

20 Velvoite tiedolla johtamiseen Terveydenhuoltolaki 12 : Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet määriteltävä niitä tukevat toimenpiteet käytettävä näiden perustana kuntakohtaisia hyvinvointi- ja terveysosoittimia Ehdotus sosiaalihuoltolaiksi 7 *: Kunnan on strategisessa suunnittelussaan Kunnan on strategisessa suunnittelussaan: asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet määriteltävä niitä tukevat toimenpiteet huomioiden erilaiset väestöryhmäkohtaiset suunnitelmat. * Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2012: 21,169.

21 Velvoite hyvinvointitiedon seurantaan Terveydenhuoltolaki 12 : Kunnan on seurattava Ehdotus sosiaalihuoltolaiksi 7 *: Kunnan on seurattava asukkaidensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan hyvinvointitarpeisiin asukkaidensa elinoloja, hyvinvointia ja niihin vaikuttavia tekijöitä sekä kunnan palveluissa ja muissa tukitoimissa suoritettavia toimenpiteitä, joilla on vaikutusta asukkaiden hyvinvointiin * Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2012: 21,169.

22 Velvoite raportointiin Terveydenhuoltolaki 12 Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus. Ehdotus sosiaalihuoltolaiksi 9 * Hyvinvoinnin edistämisen vastuutahon on raportoitava kunnanvaltuustolle asukkaiden hyvinvoinnista vuosittain hyvissä ajoin ennen seuraavaa kalenterivuotta koskevan talousarvion laatimista. Lisäksi valtuustolle on valmisteltava kerran valtuustokaudessa laajempi hyvinvointikertomus. Kunnan on raportoinnin perusteella tarkistettava hyvinvoinnin edistämisen tavoitteita ja niitä tukevia toimenpiteitä. Raportoinnin tulokset on huomioitava talousarviota laadittaessa. * Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2012: 21,169.

23 Suositus: Ensin valtuustokausittainen kertomus TerPS2-hanke suosittelee, että kunnissa tehdään ensin valtuustokausittainen hyvinvointikertomus aloitetaan vuosittainen raportointi vasta sen jälkeen.

24 Sama rakenne molemmissa Valtuustokausittainen hyvinvointikertomus: OSA I: Päättyvän valtuustokauden arviointi OSA II: Tulevan valtuustokauden suunnittelu OSA III: Valtuustokäsittely Vuosittainen raportti: OSA I: Päättyneen ja kuluvan vuoden arviointi ja raportointi OSA II: Tulevan vuoden suunnittelu OSA III: Valtuustokäsittely

25 Version 0.3 indikaattoreiden viitekehys Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu C. Henkinen hyvinvointi D. Terveys & toimintakyky 2. Kaikki ikäryhmät 3. Lapset, varhaisnuoret & lapsiperheet E. Turvallisuus F. Opiskelu & työ G. Tasa-arvo & oikeudenmukaisuus H. Asuminen & ympäristö I. Toimeentulo J. Kuntalaisten palvelut 1. Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima 4. Nuoret ja nuoret aikuiset 5. Työikäiset 6. Ikäihmiset

26 Erot indikaattoriosiossa Laaja hyvinvointikertomus Indikaattoreita, jotka mittaavat vaikuttavuutta pitkällä aikavälillä joissa näkyvä muutos vie pidempään kuin vuoden joista ei kerätä tietoja vuosittain Vertaa viimeisintä arvoa viiden vuoden takaiseen arvoon Vuosittainen raportti Indikaattoreita, jotka mittaavat vaikuttavuutta lyhyellä aikavälillä jotka reagoivat muutoksiin nopeasti joista kerätään tietoja vuosittain tai reaaliajassa Vertaa viimeisintä arvoa vuoden takaiseen arvoon

27 Indikaattoreiden erilaisuudesta Edellä mainittujen erojen vuoksi valtuustokausittaisen kertomuksen ja vuosittaisen raportoinnin työvälineet voisivat sisältää jo lähtökohtaisesti erilaiset indikaattoripaketit. Valtakunnallisten tietokantojen kautta vuosittaisen raportin edellyttämää indikaattoritietoa on kuitenkin vielä varsin vähän saatavilla tai se on saatavissa vuosittaista raportointia ajatellen liian suurella viiveellä. Tämän vuoksi työvälineessä valmiina olevat indikaattoripaketit vastaavat tällä hetkellä paremmin laajan hyvinvointikertomuksen kuin vuosittaisen raportin indikaattorivaatimuksiin. Toiveena on, että valtakunnalliset tietojärjestelmät pystyvät tulevaisuudessa tuottamaan nykyistä paremmin lähes reaaliaikaista tietoa vuosittaista raportointia varten pitkällä aikavälillä reagoivia indikaattoreita kehitetään laajoja hyvinvointikertomuksia varten.

28 Kunnan lisäämät omat tiedot korostuvat vuosittaisessa raportoinnissa Kunnat päättävät itse, millaista tietoa ne voivat ja haluavat vuosittaisissa raporteissa käyttää. Osa kunnista käyttänee alussa samoja indikaattoreita kuin laajassa hyvinvointikertomuksessa. Koska vuosittaisessa raportoinnissa kuitenkin korostuu kunnan oman, reaaliaikaisemman hyvinvointitiedon hyödyntäminen, TerPS2-hanke suosittelee kuntia lisäämään itse näitä tietoja vuosittaisiin raportteihin. Nämä indikaattorit voivat liittyä esimerkiksi laajassa kertomuksessa asetettuihin hyvinvoinnin edistämisen tavoitteisiin: Onko vuosittainen kehitys niihin nähden myönteistä vai kielteistä?

29 Eli Hyvinvoinnin edistämisen vuosittainen mittaus ja raportointi Seurannassa ja arvioinnissa hyödynnetään osoittimia, jotka kuvaavat hyvinvointikertomuksessa linjattujen uudistusten toimeenpanoa joiden avulla arvioidaan miten toiminnallinen muutos edistyy (esim. hyvien käytäntöjen levittäminen, osaamisen kehittäminen, asiakastyön uudistuminen, mahdolliset projektiluonteiset erityistoimet ) joista vuosittainen tieto on saatavilla jotka reagoivat muutoksiin nopeammin kuin tilastoindikaattorit joita saadaan kunnan omista tieto- ja seurantajärjestelmistä

30 Vaikutusten ennakkoarviointi Samalle alustalle sivuille saadaan kevään 2014 aikana myös sähköinen vaikutusten ennakkoarviointi työväline (sähköinen EVA) Sähköinen EVA on työväline, jolla helpotetaan esille nousseiden vaihtoehtojen, päätösesitysten ja tavoitteiden vaikutusten arviointia etukäteen, jo valmistelun alkuvaiheesta alkaen

31 Sähköisen EVAn rakenne 1. Suppea EVA (valmisteluvaihe) 1.1 Vastuuhenkilöt ja aikataulutus 1.2 A) Arvioitavan asian nykytilan kuvaus sekä B) esille nousseet/ nousevat vaihtoehtoiset ratkaisumallit ja päätösesitykset 1.3 Vaikutuskohteiden tunnistaminen sekä myönteisten ja kielteisten vaikutusten merkittävyyden arviointi nykytilassa ja vaihtoehdoissa (väh. neljä suositeltua näkökulmaa) ja yhteenveto 1.4 Päätös varsinaisen ennakkoarvioinnin tarpeellisuudesta - Jos vaikutukset ennakoidaan merkittäviksi > varsinainen EVA - Jos vaikutusten ei ennakoida olevan merkittäviä > suppea EVA, ei päätöksentekoon - Jos vaikutusten ei ennakoida olevan merkittäviä > suppea EVA, josta laaditaan päätösesitys 2. Esittelijän päätösesitys 3. Päätöksen seuranta- ja arviointisuunnitelma 4. Päätösesityksen hyväksyntä

32 Sähköisen EVAn rakenne 1. Suppea EVA 2. Varsinainen EVA (valmisteluvaihe) 2.1 Vastuuhenkilöt ja aikataulutus 2.2 Vaikutusten ennakkoarvioinnissa huomioitavat kuntastrategian linjaukset 2.3 (Nykytilan kuvaus tulee suppeasta EVAsta) Päätösvaihtoehtojen muodostaminen ja kuvaaminen 2.4 Vaikutusten kirjaaminen ja päätösvaihtoehtojen vertailu 2.5 Yhteenveto päätösvaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista 3. Esittelijän päätösesitys 4. Päätöksen seuranta ja arviointisuunnitelma 5. Päätösesityksen hyväksyntä EVAn julkaiseminen

33 Kunnat soveltavat työvälinettä Valtuustokausittaisen kertomuksen ja vuosittaisen raportoinnin työvälineet muodostavat uuden, innovatiivisen kokonaisuuden, jota kunnissa päästään kokeilemaan Työvälineitä kehitetään jatkossa kuntien kokemusten perusteella Valmisteluprosessit vaativat vielä oppimista. Lisäksi työvälineiden yhteensovittamisesta tarvitaan käyttäjien kokemuksia. Tärkeä huomioida, että kunnissa sovelletaan työvälineitä omien resurssien mukaisesti.

34 Lisätietoja antavat tahot Oman kunnan / alueen hyvinvointikertomuksen pääkäyttäjät tai muut asiantuntijat Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke / Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri: Sanna Salmela, projektipäällikkö - Puh: S-posti: sanna.salmela@ppshp.fi Suvi Helanen, hankesuunnittelija - Puh: S-posti: suvi.helanen@ppshp.fi Kuntaliitto: Anne Sormunen, erityisasiantuntija - Puh: S-posti: anne.sormunen@kuntaliitto.fi Hannu Niemi (tekniset kysymykset, pääkäyttäjätunnukset) - S-posti: hannu.niemi@kuntaliitto.fi

Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2

Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2 Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2 TerPS2 - SH - 2013-2014 1 Kuinka edetään Osio 1. Osio 2. Osio 3. taustoitusta,

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Kuntamarkkinat 2014 Sanna Salmela ja Suvi Helanen PPSHP/ TerPS2 hanke www.hyvinvointikertomus.fi Kuntalaki 1 ja Kuntalakiluonnos 1 Kunta pyrkii edistämään

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija 2013-2014 1 Start up Mitä on hyvinvointi? Mistä se muodostuu, mikä sitä luo sinun kohdallasi, läheisesi

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija 2013-2014 1 Start up Mitä on hyvinvointi? Mistä se muodostuu, mikä sitä luo sinun kohdallasi, läheisesi

Lisätiedot

Kansalaisen hyvinvointi (tieto)

Kansalaisen hyvinvointi (tieto) Kansalaisen hyvinvointi (tieto) terveyspalveluiden toiminnan ohjaajana -case sähköinen hyvinvointikertomus 1 Kunnan toiminnan kolmikanta HYVINVOINTI ELINVOIMA KUNNAN PALVELUT 30.5.2013 etunimi sukunimi

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. auttaa tarkastelemaan hyvinvointia kokonaisuutena ja kantamaan yhdessä vastuuta hyvinvoinnista

HYVINVOINTIKERTOMUS. auttaa tarkastelemaan hyvinvointia kokonaisuutena ja kantamaan yhdessä vastuuta hyvinvoinnista HYVINVOINTIKERTOMUS kuntajohtamisen työväline, joka tukee hyvinvoinnin näkökulmien kytkemistä toiminnan ja talouden suunnitteluun, seurantaan ja arviointiin, 225 kuntaa käyttää auttaa tarkastelemaan hyvinvointia

Lisätiedot

Kuntalaisten tarpeiden arviointi

Kuntalaisten tarpeiden arviointi Kuntalaisten tarpeiden arviointi Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Se on tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus

Lisätiedot

Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014. Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä

Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014. Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014 Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä Miten ihmisen ääni mukana Pohjois-Karjalassa? Hyvinvointikertomus ihmisen ääntä kokoamassa Vesa

Lisätiedot

Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija

Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Kunnissa eletään entistä monimutkaisemmassa toimintaympäristössä? Miten johdetaan ja kehitetään

Lisätiedot

Haastava kuntajohtaminen - Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija

Haastava kuntajohtaminen - Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija Haastava kuntajohtaminen - Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Tukee strategiatyötä, johtamista ja strategioiden toimeenpanoa Kunnassa on yksi kuntastrategia

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO 2013-2014 9.10.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation painopisteet 2013 2016, Pirkanmaan

Lisätiedot

Sähköisen hyvinvointikertomus

Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät Tuottaa vertailevaa tietoa strategiatyöhön sekä toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus. Erityisasiantuntija Anne Sormunen

Sähköinen hyvinvointikertomus. Erityisasiantuntija Anne Sormunen Sähköinen hyvinvointikertomus Erityisasiantuntija Anne Sormunen 1 = Tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus ja prosessit elinvoima, rakenne ja talous

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen. Suvi Helanen TerPS2 2013

Tiedolla johtaminen. Suvi Helanen TerPS2 2013 Tiedolla johtaminen Suvi Helanen TerPS2 2013 Tiedolla johtaminen auttaa näkemään tulevaisuuteen Laadukkaat palvelut edellyttävät palvelutarpeiden ennakoimista ja palveluresurssien oikeaa kohdentamista.

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS Tiedolla johtamisen työkalu. Anne Sormunen/ erityisasiantuntija

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS Tiedolla johtamisen työkalu. Anne Sormunen/ erityisasiantuntija SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS Tiedolla johtamisen työkalu Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Miten johtaa kuntaa entistä monimutkaisemmassa toimintaympäristössä? Kuntatalous Kuntalaisten ja sidosryhmien

Lisätiedot

Rovaniemi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2

Rovaniemi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2 Rovaniemi 6.6.2014 Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2 1 Hyvinvointitieto ja -indikaattorit Version 0.3 indikaattoripakettien kehittäminen Indikaattoreiden tulkinnasta Version 0.3 indikaattoriosion

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS www.hyvinvointikertomus.fi Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto 30.3.2012 Ulla Ojuva, 044 417 3836, ulla.ojuva@isshp.fi Mervi Lehmusaho, 044 711 3913, mervi.lehmusaho@kuh.fi

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus strategisen hyvinvointijohtamisen välineenä

Sähköinen hyvinvointikertomus strategisen hyvinvointijohtamisen välineenä Sähköinen hyvinvointikertomus strategisen hyvinvointijohtamisen välineenä Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Suomen Kuntaliitto 11.1.2013 Kunnan hyvinvointijohtaminen Kuntalaki 1 : Kunta

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa

Lisätiedot

klo 17.00 19.00 Hyvinvointijohtamisen lähtökohtia lainsäädännön näkökulmasta Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna Kahvitauko noin klo

klo 17.00 19.00 Hyvinvointijohtamisen lähtökohtia lainsäädännön näkökulmasta Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna Kahvitauko noin klo klo 17.00 19.00 Hyvinvointijohtamisen lähtökohtia lainsäädännön näkökulmasta Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna Kahvitauko noin klo 18.00-18.15 Poikkihallinnollisen hyvinvointijohtamisen

Lisätiedot

haasteita ja mahdollisuuksia Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2) - hanke

haasteita ja mahdollisuuksia Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2) - hanke haasteita ja mahdollisuuksia Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2) - hanke www.terps.fi 1 Terveempi Pohjois-Suomi2 Koordinaatio Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Hankeaika 1.3.2012-31.10.2014 Kokonaisbudjetti

Lisätiedot

Tulevaisuuden johdon raportointia Sähköinen hyvinvointikertomus Vaikutusten ennakkoarviointi

Tulevaisuuden johdon raportointia Sähköinen hyvinvointikertomus Vaikutusten ennakkoarviointi Tulevaisuuden johdon raportointia Sähköinen hyvinvointikertomus Vaikutusten ennakkoarviointi Erityisasiantuntija Maria Salenius. Kuntaliitto Johtava konsultti Anne Sormunen, FCG Kimmo Haapasalo projektijohtaja

Lisätiedot

Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari Oulu. Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija

Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari Oulu. Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Sähköinen hyvinvointikertomus hyvinvoinnin edistämisessä Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari 1.11.2012 Oulu Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Tuula Kokkonen Inkerelli

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Terveyden edistämisen neuvottelukunta 9.10.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Sisältö Lainsäädäntöperusta Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2012

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ?

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Elinvoimainen kunta mistä syntyy? Elinvoimaisuus

Lisätiedot

Hyvinvointitiedon kehittämispäivä: Poikkitoiminnallisuus sähköisen hyvinvointikertomuksen rikkautena ja haasteena

Hyvinvointitiedon kehittämispäivä: Poikkitoiminnallisuus sähköisen hyvinvointikertomuksen rikkautena ja haasteena Hyvinvointitiedon kehittämispäivä: Poikkitoiminnallisuus sähköisen hyvinvointikertomuksen rikkautena ja haasteena 1 Sanna Salmela Hankesuunnittelija, TtT sanna.salmela@ppshp.fi 2 Hyvinvointitieto ja -indikaattorit

Lisätiedot

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Sisältö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna

Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna Salla 16.9.2016 Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, p. 0295 017 392, tuula.kokkonen(at)avi.fi 1 Miltä Sallassa näyttää? Edistääkö kunta asukkaidensa

Lisätiedot

Terveempi Pohjois Suomi 2 (TerPS2) hanke

Terveempi Pohjois Suomi 2 (TerPS2) hanke Terveempi Pohjois Suomi 2 (TerPS2) hanke www.terps.fi 1 Terveempi Pohjois Suomi2 Koordinaatio Pohjois Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Hankeaika 1.3.2012 31.10.2014 Kokonaisbudjetti 3 066 667 e Osahankkeet

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna

Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna Länsi-Pohja 4.10.2016 Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, p. 0295 017 392, tuula.kokkonen(at)avi.fi 1 Miltä Länsi-Pohjassa näyttää? Edistääkö kunta

Lisätiedot

Kunnan sähköinen hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna

Kunnan sähköinen hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna Kunnan sähköinen hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna Pohjois-Suomen ja Lapin aluehallintovirastojen koulutustilaisuus kuntien liikuntatoimen virkamiehille ja luottamushenkilöille 12.11.2015 Tuula Kokkonen,

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI

HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI 2.9.2015 Tervis - loppuseminaari Arja Väänänen, terveyden edistämisen koordinaattori Kuntakehittäjä, Tervis- hanke Mikkelin kaupunki Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna Hyvinvointikertomustyöpaja Rovaniemi 15.6.2016 Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, p. 0295 017 392, tuula.kokkonen(at)avi.fi 1 Kuntalaki 1 Kunta pyrkii edistämään

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankekoordinaattori 2013

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankekoordinaattori 2013 Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankekoordinaattori 2013 1 Start up Mitä on hyvinvointi? Mistä se muodostuu, mikä sitä luo sinun kohdallasi, läheisesi kohdalla,

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

Kuntajohtaminen. Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi. Anne Sormunen/ erityisasiantuntija

Kuntajohtaminen. Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi. Anne Sormunen/ erityisasiantuntija Kuntajohtaminen Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Kunnan hyvinvoinnin edistäminen miten tätä johdetaan? Kuntalaisten omaehtoinen toiminta Kunnan strateginen toiminta

Lisätiedot

TerPS kehittää ja pilotoi:

TerPS kehittää ja pilotoi: a) Koordinaatio osio b) Kehittämisen osio Maakunnallisten ja alueellisten hyvinvointirakenteiden kehittäminen viestintä koulutus esiselvitys seuranta ja arviointi HyTE työkalut kunnille www.terps.fi Hyvien

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointi - seminaari

Kuntien hyvinvointi - seminaari Kuntien hyvinvointi - seminaari Seminaarin avaus Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 15.5.2019 Lähde: hs.fi 2 Kunnan tehtävä on edistää terveyttä ja hyvinvointia Kuntalaki 1 (1995/365) Kunta

Lisätiedot

Kunta HYTE hanke. Kuntien hyvinvointityön kehittäminen

Kunta HYTE hanke. Kuntien hyvinvointityön kehittäminen Kunta HYTE hanke Kuntien hyvinvointityön kehittäminen 2017-2019 Kunta-HYTE hankkeen tilannekatsaus 21.6.2017 Järjestöt maakuntauudistuksessa -tilaisuus, Joensuu Projektipäällikkö Kari Hyvärinen Hyvinvointijohtaminen

Lisätiedot

Kunnan hyvinvointijohtaminen. haasteita ja mahdollisuuksia

Kunnan hyvinvointijohtaminen. haasteita ja mahdollisuuksia Kunnan hyvinvointijohtaminen haasteita ja mahdollisuuksia 1 Kunnan olemassaolon kolmikanta 14.5.2013 etunimi sukunimi Titteli Tapahtuma Hyvinvoinnin edistämisen kolmikanta kunnassa 14.5.2013 etunimi sukunimi

Lisätiedot

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä

Lisätiedot

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Arja Janhonen Kiteen kaupunki/perusturvakeskus Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankekoordinaattori 2013

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankekoordinaattori 2013 Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankekoordinaattori 2013 1 Start up Mitä on hyvinvointi? Mistä se muodostuu, mikä sitä luo sinun kohdallasi, läheisesi kohdalla,

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä

Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä Heli Hätönen, TtT, Erityisasiantuntija HYVINVOIVA JA TERVE POHJANMAA Luodaanko tiedolla johtamisella hyvinvointia? 16.09.2013

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ja kirjastot - kirjastot hyvinvointia edistämässä

Hyvinvointikertomus ja kirjastot - kirjastot hyvinvointia edistämässä Hyvinvointikertomus ja kirjastot - kirjastot hyvinvointia edistämässä Johanna Selkee Erityisasiantuntija, kirjastot ja kulttuuri Suomen Kuntaliitto Mutusta tietoon: tietojohtaminen ja tilastot kirjastossa

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Sähköinen hyvinvointikertomus kuntasuunnittelun ja päätöksenteon välineeksi Timo Renfors Ulla Ojuva Rakenteet & Hyvinvointikertomus Terveydenhuollon

Lisätiedot

Sähköisen hyvinvointikertomus hyvinvointiklinikalla

Sähköisen hyvinvointikertomus hyvinvointiklinikalla Sähköisen hyvinvointikertomus hyvinvointiklinikalla 1 12.12.2018 Taustalla laki Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti

Lisätiedot

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. EVAuksen perusteet. Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. EVAuksen perusteet. Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi EVAuksen perusteet Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi (IL 6.10.2016) (YLE 6.10.2016) (HS 6.10.2016) (HS 7.10.2016) Päätöksillä ja päättämättömyydellä on vaikutuksia Kuntapäättäjät ovat tehneet

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa ja sähköisen hyvinvointikertomuksen malli 12.5.2011 Lapin johtavien lääkäreiden päivät Tuula Kokkonen Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta

Lisätiedot

Hankejohtaja Anne Niska

Hankejohtaja Anne Niska Hankejohtaja Anne Niska Anne.niska@ppshp.fi 0405899214 Terveempi Pohjois-Suomi hankkeen toiminta-alue Allekirjoittajina yht. 18 kuntaa ja kokonaisbudjetti n. 3.8 milj. Mitä Terveempi Pohjois- Suomi (=TerPS)

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT Liikunnan palveluketju vahvaksi 26.5.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Motto: Hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty 2 26.5.2015 Terveydenhuoltolaki 1326/2010, 12

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi hyvinvointipalveluissa

Vaikutusten ennakkoarviointi hyvinvointipalveluissa Vaikutusten ennakkoarviointi hyvinvointipalveluissa Sivistys- ja kulttuurilautakunta 16.11.2017 Tiia Heinäsuo, lapsiasiamies Hyvinvoinnin palvelualue 1 Mitä vaikutusten ennakkoarviointi on? Vaikutusten

Lisätiedot

Terveempi Pohjois Suomi2

Terveempi Pohjois Suomi2 MISTÄ TULEN? Terveempi Pohjois Suomi2 Hankeaika 1.3.2012 31.10.2014 Kokonaisbudjetti 3 066 667 e Koordinaatio Pohjois Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Osahankkeet (yht. 64 kuntaa) 1. Kainuun maakunta ky (8

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa eli EVA. Suvi Helanen, PPSHP/ TerPS2

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa eli EVA. Suvi Helanen, PPSHP/ TerPS2 Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa eli EVA Suvi Helanen, PPSHP/ TerPS2 Kuntapäättäjät ovat tehneet kautta aikain useinkin kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen merkittävästi

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi 2017 10.8.2017 1 Kuntastrategia kuntalaki 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista.

Lisätiedot

Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma

Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma 2018-2019 Suunnitelman lähtökohdat ja laadinta Laadinnan vastuuhenkilö Koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma lainsäädännössä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 30 23.01.2017 Kunnanhallitus 104 19.04.2017 Kunnanvaltuusto 21 27.04.2017 Aluehallintoviraston (AVI) ohjauskirje 3.1.2017 Hyvinvoinnin ja Terveyden edistämisestä/rautavaaran kunnan laajan

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija Ikäihmisten liikunnan foorumi. 4.12.2013, Helsinki 2.12.2013 Hätönen 1 Sisältö

Lisätiedot

Kuntapäättäjä - pidä kuntalaisesi terveenä ja hyvinvoivana

Kuntapäättäjä - pidä kuntalaisesi terveenä ja hyvinvoivana Kuntapäättäjä - pidä kuntalaisesi terveenä ja hyvinvoivana Kuntamarkkinat 10.9.2014 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Ehkäisevällä työllä voidaan vaikuttaa kustannuksiin Esimerkki: Kuinka

Lisätiedot

Uusi sähköinen päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnin työväline. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 9.6. Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Uusi sähköinen päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnin työväline. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 9.6. Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Uusi sähköinen päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnin työväline Kunta-alan hyvinvointiseminaari 9.6. Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Kuntapäättäjät ovat tehneet kautta aikain useinkin kuntalaisten

Lisätiedot

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

HYTE -toimijat. Sakari Kela, HYTE -toimijat Sakari Kela, 21.2.2019 Mitä laki sanoo hyvinvoinnista kunnan näkökulmasta? 1. Terveydenhuoltolaki (voimaan 1.5.2011) - 12 : Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Turvallisuusvaikutukset osana ennakkoarviointia?

Turvallisuusvaikutukset osana ennakkoarviointia? Turvallisuusvaikutukset osana ennakkoarviointia? Kuntamarkkinat 12.9.2018 Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 050-561 0466

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 9.2.2012 Helsinki Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Suvi Helanen Suunnittelija PPSHP, PTH-yksikkö Oulu (Tiedot päivitetty FCG:n kanssa 2/2016)

Suvi Helanen Suunnittelija PPSHP, PTH-yksikkö Oulu (Tiedot päivitetty FCG:n kanssa 2/2016) Suvi Helanen Suunnittelija PPSHP, PTH-yksikkö Oulu 25.2.2016 (Tiedot päivitetty FCG:n kanssa 2/2016) Hyvinvointijohtaminen, kuntajohtaminen Tiedolla johtaminen Hyvinvointikertomus, HVK ja sote-uudistus

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Ehkäisevän päihdetyön, ja terveyden edistämisen sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi - sisältää lapsivaikutusten arvioinnin Annika Latva-Äijö

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi - sisältää lapsivaikutusten arvioinnin Annika Latva-Äijö Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi - sisältää lapsivaikutusten arvioinnin 28.3.2019 Annika Latva-Äijö Tausta ja käyttöönotto Kuntaliitto on suosittanut päätösten vaikutusten ennakkoarviointia 2011

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus johtamisen työvälineenä. Sähköinen hyvinvointikertomus:

Hyvinvointikertomus johtamisen työvälineenä. Sähköinen hyvinvointikertomus: Hyvinvointikertomus johtamisen työvälineenä Sähköinen hyvinvointikertomus: WWW.hyvinvointikertomus.fi 1 Mikä on hyvinvointikertomus? Kunnan johtamisen näkökulmaa Poliittisen päätöksenteon työväline Seurannan

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

Kunta ja hyvinvoinnin edistäminen. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivä 29.10.

Kunta ja hyvinvoinnin edistäminen. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivä 29.10. Kunta ja hyvinvoinnin edistäminen Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivä 29.10.2013 Helsinki Kunta ja monimutkaistuva toimintaympäristö Kuntatalous Paikallistalous

Lisätiedot

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi OHO!? Päätöksillä ja päättämättömyydellä on vaikutuksia Kuntapäättäjät ovat tehneet kautta aikain useinkin kuntalaisten

Lisätiedot

Alueellinen hyvinvointikertomus kuntien ja maakuntien yhdyspintojen tukipylväänä

Alueellinen hyvinvointikertomus kuntien ja maakuntien yhdyspintojen tukipylväänä Alueellinen hyvinvointikertomus kuntien ja maakuntien yhdyspintojen tukipylväänä Hyvinvointirooli tulevaisuuden kunnassa ja yhdyspinnoilla Kuntamarkkinat 13.9.2017 12.9.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa

Lisätiedot

Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet

Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet Maria Salenius, Soile Paahtama ja Ville Nieminen 12.9.2019 Haastattelututkimus hyvinvoinnin tilasta kunnissa Kunta hyvinvoinnin edistäjänä verkostoprojektin

Lisätiedot

Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä. LOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET s Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä.

Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä. LOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET s Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä. 1 (7) Asia (valmistelun kohteena oleva asian aihe) LOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET s. 2-5 Asiasta päättävä taho ja lopullinen päätöksentekijä Valmistelijat valmistelun vastuuhenkilön/ -henkilöiden nimi, nimike

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO

HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO Irmeli Leino, Turun AMK, Salon toimipiste Marita Päivärinne, Salon terveyskeskus 28-29.3 2011 Esityksen sisältö } Miten hyvinvoinnin seurantajärjestelmä Salossa syntyi

Lisätiedot

Tampereen uusi strategia: miksi, milloin ja miten?

Tampereen uusi strategia: miksi, milloin ja miten? Tampereen uusi strategia: miksi, milloin ja miten? Tampereen kaupungin johdon yhteinen strategiastartti: Mitä olemme, miten erotumme, mitkä ovat keskeiset muutoshaasteemme? 25.4.2017, Tampere-talo, Maestro-auditorio

Lisätiedot

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Tk-johdon neuvottelupäivät 07022013 Päivi Hirsso, pth-yksikön johtaja, PPSHP Hyvinvointi järjestämissuunnitelman ytimessä PTH-yksikkö

Lisätiedot

Kuntajohtaminen. Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi. Anne Sormunen/ erityisasiantuntija

Kuntajohtaminen. Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi. Anne Sormunen/ erityisasiantuntija Kuntajohtaminen Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Kunnan hyvinvoinnin edistäminen miten tätä johdetaan? Kuntalaisten omaehtoinen toiminta Kunnan strateginen toiminta

Lisätiedot

Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista

Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista HYVINVOINTIFOORUMI 21.08.2014 Keski-Pohjanmaan ja Kruunupyyn kuntien osaprojekti Tuula Löf 1 Hyvinvointiryhmät Perustettu ryhmiä Olemassa olleiden

Lisätiedot

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualueen toimenpiteitä Sisäisen turvallisuuden ohjelman toimeenpanossa

Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualueen toimenpiteitä Sisäisen turvallisuuden ohjelman toimeenpanossa Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualueen toimenpiteitä Sisäisen turvallisuuden ohjelman toimeenpanossa Tuula Kokkonen Ylitarkastaja p. 0295 017 392 Lapin aluehallintovirasto, Tuula Kokkonen, Peruspalvelut,

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Hyvinvointivastuun jakautuminen tulevassa sote -rakenteessa Asukkaat/asiakkaat Kunnat Yhteinen tietovaranto -asukkaiden

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarvioinnin käyttö auttaa tekemään päätöksiä, jotka ovat kuntastrategian mukaisia ja jotka edistävät asukkaiden hyvinvointia.

Vaikutusten ennakkoarvioinnin käyttö auttaa tekemään päätöksiä, jotka ovat kuntastrategian mukaisia ja jotka edistävät asukkaiden hyvinvointia. Vaikutusten ennakkoarvioinnin käyttö auttaa tekemään päätöksiä, jotka ovat kuntastrategian mukaisia ja jotka edistävät asukkaiden hyvinvointia. 1 Tämä esitys kuvaa napakasti mitä ennakkoarviointi tarkoittaa,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

Me teemme yhdessä uutta! Kuntastrategia valtuustokaudelle

Me teemme yhdessä uutta! Kuntastrategia valtuustokaudelle Me teemme yhdessä uutta! Kuntastrategia valtuustokaudelle 2017-2021 Vuoden 2019 tavoitteiden ja toimenpiteiden määrittely Indikaattoreiden lähtö- ja tavoitetasojen määrittely Riskienhallinta Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen

Lisätiedot