Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari Oulu. Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari Oulu. Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija"

Transkriptio

1 Sähköinen hyvinvointikertomus hyvinvoinnin edistämisessä Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari Oulu Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Tuula Kokkonen Inkerelli Vieltojärvi p p

2 Kunnassa eri hallinnonalojen asiantuntijoiden yhdessä laatima, tiivis i katsaus kuntalaisten t hyvinvointiin ja terveyteen sekä niihin vaikuttaviin tekijöihin. SÄHKÖINEN HYVINVOINTI- KERTOMUS Täsmentää väestön hyvinvointitarpeita sekä arvioi toteutunutta toimintaa, hyvinvointipolitiikkaa ja voimavaroja suhteessa tarpeisiin. Päätöksenteon sekä toiminnan suunnittelun ja seurannan apuväline kunnan luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Lähde: THL Toteuttaa tt terveydenhuoltolain l velvoitteita 2

3 Sähköinen hyvinvointikertomus - työväline hyvinvointijohtamiseen ja päätöksentekoon Esityksen pohjalla Anne Sormusen ja Suvi Helasen diat TerPS-hankkeesta

4 Kokoaa asiakirjat ja näkemykset Kansallisesti määritellyt osoittimet Kuntakello aikatauluttaa Helppo- käyttöisyys Jokaisesta vaiheesta yhteys kuntasuunnitteluun Sähköisen kertomuks en hyödyt 4

5 HYVINVOINTIJOHTAMISESTA = POIKKITOIMINNALLISTA ja KIINTEÄNÄ OSANA kunnan talouden ja toiminnan suunnittelua, toimintaa ja arviointia = KUNTASTAREGIA ON = HYVINVOINTISTRATEGIA = strategioita tukee erilaiset toimeenpano-ohjelmat ja suunnitelmat = eli strategiakäsitteiden selkeyttäminen = YHTEINEN TAHTOTILA = HYVINVOINTIJOHTAMISEN VASTUUKYSYMYKSET S S SELVÄT 1. STRATEGINEN /POLIITTINEN JOHTO 2. KESKI- JA OPERATIIVINEN JOHTO 3. PERUSTOIMINTA- KUNTALAISEN PALVELUPROSESSIT 4. VERKOSTOT JA KUMPPANUUDET

6 Hyvinvointitietojohtamisen aikajana menee valtuustokauden yli/ perintö

7 Mikä pitää olla kunnossa? = pohjalla poliittinen sitoutuminen poikkitoiminnalliseen hyvinvointijohtamiseen

8 Toimii vähintään asukkaan väestöpohjalla: kuntien hyvinvointikertomusten tekemisen tukena mukana alueen kuntien johtoryhmissä asiantuntijana tukee Hyte - rakenteiden ja ohjausjärjestelmien toimivuutta kuntakohtaisen ja alueellisen hyvinvointitiedon kokoaja, arvioija ja tiedottaja alueellisten hyvinvointiohjelmien asiantuntija yhteistoiminta-alueen EVA- asiantuntija ja kouluttaja/tutor toimii alueen yhteyshenkilönä muihin sidosryhmiin 8

9 Yhteistyön ydin on yhteinen hyvinvointitieto = perustuu kansallisiin ja omiin poikkitoiminnallisiin mittaripaketteihin Kuntalaisen palvelut

10 Indikaattoreiden rakenne Indikaattoreiden tasot Perusindikaattorit näkyvissä ehvk:n paketeissa Täydentävät indikaattorit Indikaattori-ideat i id t nähtävillä pudotusvalikossa tms.

11 Tieto helposti saatavissa: vertailu

12 Valtuustokausittainen suunnittelu ja toiminta MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ? Toiminnallinen taso/ Kehittäminen Sitoutuminen Strateginen taso: valtuusto asettaa hyvinvointiryhmä EVA, Innokylä, teknologia kumppanuus Kehittämistyön viitekehys, uusien toimintamallien käyttöönotto

13 Lapin tilanne hyvä hyvinvointikertomusten suhteen Ei ole On suunnitteilla On tekeillä Valmis suunnitelmaa Kemijärvi Kittilä Inari Muonio Tornio Ylitornio Kemi Pelkosenniemi Pello Savukoski Kolari Tervola Ranua Enontekiö Keminmaa Rovaniemi Posio Salla Sodankylä Utsjoki Simo

14 Levinneisyys Tältä Lapin tilanne näyttää sähköisen hyvinvointikertomuksen juurruttamisen suhteen

15 Todellisuudessa sähköistä hyvinvointikertomusta työstää Työstää PaKasteen työskentelyjaksolla 9 kuntaa Pakaste 2:n 16 kunnasta Työstää muutoin /alkaa työstämään 6 PaKaste 2 mukana olevista kunnista työstää muutoin 5 kuntaa Lapista ei PaKaste 2 mukana

16 PaKaste 2 tarjoama juurruttamisen tuki Työskentelyjaksot Yhteispalaverit ja verkostoituminen(esim. etänä) Muut hankkeet (Arjen turvaa kunnissa, Mielen Tuki, Lapin järjestörakenne-hanke) Työkokoukset Terveyden edistämisen suunnittelijoiden konsultoinnit ja kuntakäynnit

17 Haasteena juurruttamisessa Jää liiaksi pääkäyttäjän vastuulle Todellisen poikkihallinnollisuuden saavuttaminen Indikaattorit ja niiden tulkinta Miten muut suunnitelmat/ohjelmat ja niiden sisällöt saadaan näkymään hyvinvointikertomuksessa Kuntalaisten ja erityisten haavoittuvassa asemassa olevien äänen kuuleminen Järjestöjen näkyviin saaminen Kokonaisuuden hahmottaminen Kenen vastuulle sähköisen hyvinvointikertomuksen päivitys ja ylläpito jää

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa ja sähköisen hyvinvointikertomuksen malli 12.5.2011 Lapin johtavien lääkäreiden päivät Tuula Kokkonen Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden

Lisätiedot

Terveempi Pohjois Suomi2

Terveempi Pohjois Suomi2 MISTÄ TULEN? Terveempi Pohjois Suomi2 Hankeaika 1.3.2012 31.10.2014 Kokonaisbudjetti 3 066 667 e Koordinaatio Pohjois Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Osahankkeet (yht. 64 kuntaa) 1. Kainuun maakunta ky (8

Lisätiedot

Terveyden edistämisen toiminta PaKasteessa

Terveyden edistämisen toiminta PaKasteessa Terveyden edistämisen toiminta PaKasteessa 26.9.2011 Lapin PaKasteen ohjausryhmä Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen Inkerelli

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 7.3.217 1 Sisältö Terveydenedistämisaktiivisuus Lapin maakunnassa

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS www.hyvinvointikertomus.fi Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto 30.3.2012 Ulla Ojuva, 044 417 3836, ulla.ojuva@isshp.fi Mervi Lehmusaho, 044 711 3913, mervi.lehmusaho@kuh.fi

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 25.3.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Kunnan sähköinen hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna

Kunnan sähköinen hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna Kunnan sähköinen hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna Pohjois-Suomen ja Lapin aluehallintovirastojen koulutustilaisuus kuntien liikuntatoimen virkamiehille ja luottamushenkilöille 12.11.2015 Tuula Kokkonen,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa. Tuula Kokkonen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkostovastaava

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa. Tuula Kokkonen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkostovastaava Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Tuula Kokkonen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkostovastaava Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Kuntamarkkinat 2014 Sanna Salmela ja Suvi Helanen PPSHP/ TerPS2 hanke www.hyvinvointikertomus.fi Kuntalaki 1 ja Kuntalakiluonnos 1 Kunta pyrkii edistämään

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011

Lisätiedot

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Sähköinen hyvinvointikertomus kuntasuunnittelun ja päätöksenteon välineeksi Timo Renfors Ulla Ojuva Rakenteet & Hyvinvointikertomus Terveydenhuollon

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Lapin liitto 6.11.2015 LÄHDE: Tilastokeskus Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna

Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna Salla 16.9.2016 Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, p. 0295 017 392, tuula.kokkonen(at)avi.fi 1 Miltä Sallassa näyttää? Edistääkö kunta asukkaidensa

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna

Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna Länsi-Pohja 4.10.2016 Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, p. 0295 017 392, tuula.kokkonen(at)avi.fi 1 Miltä Länsi-Pohjassa näyttää? Edistääkö kunta

Lisätiedot

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 1/8 Lapin liitto 6.9.2012 Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 31.12.2010 Maa, seutu, Toimiala Työlliset Palkan- Valtio Kunta Valtioenemmis-Yksityinetöinen

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA Vuosittain: 1999-2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2015 MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA 2000-2015 2000-2001 2002-2010

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna Hyvinvointikertomustyöpaja Rovaniemi 15.6.2016 Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, p. 0295 017 392, tuula.kokkonen(at)avi.fi 1 Kuntalaki 1 Kunta pyrkii edistämään

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Kunnan hyvinvointijohtaminen. haasteita ja mahdollisuuksia

Kunnan hyvinvointijohtaminen. haasteita ja mahdollisuuksia Kunnan hyvinvointijohtaminen haasteita ja mahdollisuuksia 1 Kunnan olemassaolon kolmikanta 14.5.2013 etunimi sukunimi Titteli Tapahtuma Hyvinvoinnin edistämisen kolmikanta kunnassa 14.5.2013 etunimi sukunimi

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 1 Toimintaympäristö 3 % koko maan väestöstä - väkiluku 180 848 (joulukuu 2015) - 75-v täyttäneitä 18209, 2030 ennuste 10 800 enemmän 30 % koko Suomen maapinta-alasta - maapinta-ala

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 27.10.2011 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-30.9.2011

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi-kärkiseminaari

Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi-kärkiseminaari Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi-kärkiseminaari 8.2.2017 Johtaja Kristiina Poikajärvi Lapin aluehallintovirasto 1 Vapaa-ajan liikuntaa harrastamattomat 65 ja 75 vuotta täyttäneet Lapissa ja koko maassa

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 27.1.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1. 28.2. 31.3.

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 19.5.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 2.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1.

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 11.8.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 27.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011

KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011 KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011 Luvut 1000 As.luku Toiminta- Valtion- Tilikauden Tilikauden Lainat Netto- Kunta 2011 kate Verotulot osuudet Vuosikate Poistot tulos yli-/alijäämä 31.12.2011 invest.*) Enontekiö

Lisätiedot

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset Metsähallitus Laatumaa 1 FCG Finnish Consulting Group Oy FCG Finnish Consulting Group Oy 2 Metsähallitus Laatumaa Metsähallitus Laatumaa 3 FCG Finnish Consulting Group Oy Kuvasta FCG Finnish Consulting

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 24.3.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2015-29.2.2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveys

Seksuaali- ja lisääntymisterveys Seksuaali- ja lisääntymisterveys 27.10.2015 Rovaniemi Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 11.11.2015 1 Hallituksen strategiset painopistealueet Työllisyys ja kilpailukyky

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas

LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas Sisältö: Käyttötalous yhteensä Sosiaali- ja terveydenhuolto Opetus- ja kulttuuritoimi Perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 24.1.2017 Liisa Niiranen 10,1 % 9 % 7,5 % 11,3 % Timo Aro 2016 Lapin väestöennuste Ennuste 2040 Ennuste 2030 Ennuste 2020

Lisätiedot

Enontekiö. Kittilä. Muonio. Kolari. Pello Rovaniemi. Ylitornio. Tornio. Kemi

Enontekiö. Kittilä. Muonio. Kolari. Pello Rovaniemi. Ylitornio. Tornio. Kemi LAPIN LUKIOT, AMMATILLISET OPPILAITOKSET JA KANSANOPISTOT, JOISSA AMMATILLISTA KOULUTUSTA LUKUVUONNA 2011-2012 Utsjoki Inari Enontekiö Lukioita 23 Kittilä Ammatillisia oppilaitoksia tai niiden sivuopetuspisteitä

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Enontekiö 1.3.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus 2005 2004 Pelkosenniemi 5 770 5 159 Enontekiö 5 188 4 708 Utsjoki 4 955 5 244 Muonio 4 873 4 279 Sodankylä

Lisätiedot

Sähköisen hyvinvointikertomus

Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät Tuottaa vertailevaa tietoa strategiatyöhön sekä toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Savukoski 10.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa

Lisätiedot

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Sisältö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

TERVEYTTÄ LAPISTA 2015

TERVEYTTÄ LAPISTA 2015 TERVEYTTÄ LAPISTA 2015 Lapin terveyden edistämis-, mielenterveys- ja päihdepäivät Hotelli Santa Claus 2.-3.9.2015 Kristiina Poikajärvi, johtaja, Lapin AVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Muonio 12.4.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Tornio 18.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Simo 29.3.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA

PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA PERUS- TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMINEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SOSIAALITYÖ 7.10.2011 1 Perusterveydenhuollon kehittäminen 1.9.2009-31.10.2011 PaKaste 1 Kuntalähtoistä kehittämistyötä

Lisätiedot

Hyvinvointikertomuksen laatiminen Kemiin. PaKasteen terveyden edistämisen työskentelyjakso 1.10.2010 31.1.2011. Osastonhoitaja Pirjo Leinonen

Hyvinvointikertomuksen laatiminen Kemiin. PaKasteen terveyden edistämisen työskentelyjakso 1.10.2010 31.1.2011. Osastonhoitaja Pirjo Leinonen Hyvinvointikertomuksen laatiminen Kemiin PaKasteen terveyden edistämisen työskentelyjakso 1.10.2010 31.1.2011 Osastonhoitaja Pirjo Leinonen Sisällysluettelo Johdanto 3 Kemin kaupungin työskentelyjakson

Lisätiedot

Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2

Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2 Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2 TerPS2 - SH - 2013-2014 1 Kuinka edetään Osio 1. Osio 2. Osio 3. taustoitusta,

Lisätiedot

TerPS kehittää ja pilotoi:

TerPS kehittää ja pilotoi: a) Koordinaatio osio b) Kehittämisen osio Maakunnallisten ja alueellisten hyvinvointirakenteiden kehittäminen viestintä koulutus esiselvitys seuranta ja arviointi HyTE työkalut kunnille www.terps.fi Hyvien

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus. - PaKasteen terveyden edistämisen työskentelyjakso 2010

Sähköinen hyvinvointikertomus. - PaKasteen terveyden edistämisen työskentelyjakso 2010 Sähköinen hyvinvointikertomus - PaKasteen terveyden edistämisen työskentelyjakso 2010 Tekijät Sini Peteri Päivämäärä 16.8-30.10.2010 lisää tähän oman kuntasi vaakuna Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Hyvinvointikertomus

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Rovaniemi 16.6.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija

Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Kunnissa eletään entistä monimutkaisemmassa toimintaympäristössä? Miten johdetaan ja kehitetään

Lisätiedot

Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa

Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN KUNNAN TEHTÄVÄNÄ Kuntalain mukaisesti kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija 2013-2014 1 Start up Mitä on hyvinvointi? Mistä se muodostuu, mikä sitä luo sinun kohdallasi, läheisesi

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät

Lisätiedot

YHDISTYS JA JÄRJESTÖFOORUMIT 2011

YHDISTYS JA JÄRJESTÖFOORUMIT 2011 YHDISTYS JA JÄRJESTÖFOORUMIT 2011 SEUTUKUNNAT 1. Pohjois-Lappi / Ivalo ( Inari, Sodankylä, Utsjoki) 2. Itä Lappi / Kemijärvi (Kemijärvi, Pelkosenniemi, Savukoski, Salla, Posio) 3. Rovaseutu / Rovaniemi

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS Raportti PaKasteen työskentelyjaksosta Eija Takalokastari

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS Raportti PaKasteen työskentelyjaksosta Eija Takalokastari SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS Raportti PaKasteen työskentelyjaksosta 2012 2113 Eija Takalokastari 12.09.2013 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Kittilän kunnan sähköinen hyvinvointikertomus 3. Tavoitteet

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuollon valvonta

Opiskeluterveydenhuollon valvonta Opiskeluterveydenhuollon valvonta Opiskeluterveydenhuollon toimivuus ja kokonaisuus seminaari Rovaniemi 27.5.2015 Tuula Kokkonen, ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Tuula

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Kemijärvi 9.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

ALKOHOLIOHJELMAN KUMPPANUUSSOPIMUKSET. Levin kevätseminaari Aluekoordinaattori Sanna Ylitalo Lapin lääninhallitus

ALKOHOLIOHJELMAN KUMPPANUUSSOPIMUKSET. Levin kevätseminaari Aluekoordinaattori Sanna Ylitalo Lapin lääninhallitus ALKOHOLIOHJELMAN KUMPPANUUSSOPIMUKSET Levin kevätseminaari 24.4.2009 Aluekoordinaattori Sanna Ylitalo Lapin lääninhallitus KUMPPANUUSOHJELMA Alkoholihaittojen ehkäisy ja vähentäminen edellyttää laaja-alaista

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Sodankylä 3.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Vaski Pohjois-Suomen vammaispalvelujen kehittämisyksikkö. Jari Lindh

Vaski Pohjois-Suomen vammaispalvelujen kehittämisyksikkö. Jari Lindh Vaski Pohjois-Suomen vammaispalvelujen kehittämisyksikkö Jari Lindh Vaski - katsaus 29.4.08 Web-kysely Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kuntiin. Kysytty kuntien arvioita vammaisten ja kehitysvammaisten

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Tervola 23.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 29.3.2017 1 Teknologia-avusteiset kotihoidon palvelut Teknologiapilotit ovat liikkeellä (Inari, Kolari, Kittilä, Ranua, Sodankylä, Tervola)

Lisätiedot

Arjen turvaa ja huolenpitoa kylissä - Järjestöt kylässä hankkeen kokemuksia. Veli-Matti Ahtiainen projektipäällikkö Punainen Risti Lapin piiri

Arjen turvaa ja huolenpitoa kylissä - Järjestöt kylässä hankkeen kokemuksia. Veli-Matti Ahtiainen projektipäällikkö Punainen Risti Lapin piiri Arjen turvaa ja huolenpitoa kylissä - Järjestöt kylässä hankkeen kokemuksia Veli-Matti Ahtiainen projektipäällikkö Punainen Risti Lapin piiri Hyvinvointia ja turvallisuutta v-ma 2014 kriittiset resurssit

Lisätiedot

Ikäihmisten elämänhallinnan ja

Ikäihmisten elämänhallinnan ja Ikäihmisten elämänhallinnan ja hyvinvoinnin tukeminen (IKÄEHYT) 1.3.2011 31.8.2013 Hyvinvoinnin Lappi http://some.lappia.fi/blogs/ikaehyt/ Esitys päivitetty 30.1.2012 Hankkeen tausta Väestön ikääntyminen

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja

Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Kittilä 2.6.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Kemi 22.3.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen. Suvi Helanen TerPS2 2013

Tiedolla johtaminen. Suvi Helanen TerPS2 2013 Tiedolla johtaminen Suvi Helanen TerPS2 2013 Tiedolla johtaminen auttaa näkemään tulevaisuuteen Laadukkaat palvelut edellyttävät palvelutarpeiden ennakoimista ja palveluresurssien oikeaa kohdentamista.

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija 2013-2014 1 Start up Mitä on hyvinvointi? Mistä se muodostuu, mikä sitä luo sinun kohdallasi, läheisesi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa Heli Hätönen, neuvotteleva virkamies Lisättynä Lapin tietoja Kristiina Poikajärvi Lapin avi 1 7.3.2017 1 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Hirvikolariseuranta. Lappi Lapin ELY, Ramboll Finland Oy

Hirvikolariseuranta. Lappi Lapin ELY, Ramboll Finland Oy Hirvikolariseuranta Lappi 2-216 Lapin ELY, Ramboll Finland Oy 17.3.217 LIIKENNETURVALLISUUS LAPISSA VUONNA 216 Tieliikenteessä kuoli 15 henkilöä (215 / 11 hlöä, 214 / 13 hlöä). Vuosien 2-216 ka. oli 14

Lisätiedot

PaKaste2 Lapin osahanke. Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö Tiedontuotanto Vanhustyö Terveyden edistäminen

PaKaste2 Lapin osahanke. Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö Tiedontuotanto Vanhustyö Terveyden edistäminen PaKaste2 Lapin osahanke Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö Tiedontuotanto Vanhustyö Terveyden edistäminen Pakaste 2 sosiaalityö tilannekatsaus PaKaste 1:n aikana kehitettyjen toimintamallien juurruttaminen

Lisätiedot

KUNTIEN MAKSAMAT MAATALOUSTUET

KUNTIEN MAKSAMAT MAATALOUSTUET KUNTIEN MAKSAMAT MAATALOUSTUET Vuosittain: 2000-2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2015 Elänten hyvinvointituki Eläinten hyvinv.tuki 2012- EU:n nautapalkkio

Lisätiedot

Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio

Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Lappi Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Pohjoisimman Lapin Leader (PLL) Sodankylä, Inari, Utsjoki, Savukoski,

Lisätiedot

Lastensuojelun tilastotietoon liittyvää pohdintaa

Lastensuojelun tilastotietoon liittyvää pohdintaa Lastensuojelun tilastotietoon liittyvää pohdintaa Lastensuojelun suunnitelmat tukiprosessi Työkokous 9.12.29 Avohuollon piirissä olevien osuus kaikista -17-vuotiaista 18 16 14 12 12,8 12,2 1,9 % 1 8 6

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto , Kemijärvi

Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto , Kemijärvi Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto 23.3.2017, Kemijärvi Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta kansalaisten määrä Lapissa 2001-2015 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 1863 2033 2361

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus työväline

Sähköinen hyvinvointikertomus työväline Sähköinen hyvinvointikertomus työväline Laaja hyvinvointikertomus ja vuosittainen raportointi sekä vaikutusten ennakkoarviointi kuntien hyvinvointityössä ja johtamisen välineinä Terveempi Pohjois-Suomi

Lisätiedot

MAAOMAISUUS Vuosittain:

MAAOMAISUUS Vuosittain: MAAOMAISUUS Vuosittain: 2000-2009 Lapin työ- ja elinkeinokeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2009 MAAOMAISUUS 31.12.2009 Enontekiö 2,91 27,14 30,05 Inari 219,58 158,77 378,35 järvi 59,49 19,16 78,65

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. auttaa tarkastelemaan hyvinvointia kokonaisuutena ja kantamaan yhdessä vastuuta hyvinvoinnista

HYVINVOINTIKERTOMUS. auttaa tarkastelemaan hyvinvointia kokonaisuutena ja kantamaan yhdessä vastuuta hyvinvoinnista HYVINVOINTIKERTOMUS kuntajohtamisen työväline, joka tukee hyvinvoinnin näkökulmien kytkemistä toiminnan ja talouden suunnitteluun, seurantaan ja arviointiin, 225 kuntaa käyttää auttaa tarkastelemaan hyvinvointia

Lisätiedot

Terveempi Pohjois Suomi 2 (TerPS2) hanke

Terveempi Pohjois Suomi 2 (TerPS2) hanke Terveempi Pohjois Suomi 2 (TerPS2) hanke www.terps.fi 1 Terveempi Pohjois Suomi2 Koordinaatio Pohjois Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Hankeaika 1.3.2012 31.10.2014 Kokonaisbudjetti 3 066 667 e Osahankkeet

Lisätiedot

Kansalaisen hyvinvointi (tieto)

Kansalaisen hyvinvointi (tieto) Kansalaisen hyvinvointi (tieto) terveyspalveluiden toiminnan ohjaajana -case sähköinen hyvinvointikertomus 1 Kunnan toiminnan kolmikanta HYVINVOINTI ELINVOIMA KUNNAN PALVELUT 30.5.2013 etunimi sukunimi

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa

Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa Yhteenvetoa Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 380

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Salla 16.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

Alueellinen hyvinvointikertomus kuntien ja maakuntien yhdyspintojen tukipylväänä

Alueellinen hyvinvointikertomus kuntien ja maakuntien yhdyspintojen tukipylväänä Alueellinen hyvinvointikertomus kuntien ja maakuntien yhdyspintojen tukipylväänä Hyvinvointirooli tulevaisuuden kunnassa ja yhdyspinnoilla Kuntamarkkinat 13.9.2017 12.9.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 7.4.2017 1 Toimenpiteet Kotiin vietävien palvelujen kehittäminen Laajan kotikuntoutuksen mallin käyttöön ottaminen ja kehittäminen Yhteinen

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015

Lisätiedot

Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista

Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista HYVINVOINTIFOORUMI 21.08.2014 Keski-Pohjanmaan ja Kruunupyyn kuntien osaprojekti Tuula Löf 1 Hyvinvointiryhmät Perustettu ryhmiä Olemassa olleiden

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan Rovaniemi

LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan Rovaniemi LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan 23.2.2016 Rovaniemi Koulu liikuttaa ja istuttaa Liikkuva koulu -tutkimuksen tuloksia 2010 2015 Tuija Tammelin, Janne Kulmala, Harto Hakonen

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Terveyden edistämisen neuvottelukunta 17.1.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen TED-koordinaation kokonaisuus: aiheet Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Ennaltaehkäisevät

Lisätiedot

Avoterapiahankinta Lappi/Oulu/Pohjois-Pohjanmaa

Avoterapiahankinta Lappi/Oulu/Pohjois-Pohjanmaa Avoterapiahankinta 2015-2018 Lappi/Oulu/Pohjois-Pohjanmaa Infotilaisuuden ohjelma Avaus Avoterapiapalvelujen tarjouskilpailun järjestäminen ja hankintalain mukainen menettely Tarjouspyyntö, Kelan vaikeavammaisten

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin ELY-keskus 8.5.2017 kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista Maakunta väestöstä Ahvenanmaa 10,6 Uusimaa 8,0

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hankejohtaja Anne Niska

Hankejohtaja Anne Niska Hankejohtaja Anne Niska Anne.niska@ppshp.fi 0405899214 Terveempi Pohjois-Suomi hankkeen toiminta-alue Allekirjoittajina yht. 18 kuntaa ja kokonaisbudjetti n. 3.8 milj. Mitä Terveempi Pohjois- Suomi (=TerPS)

Lisätiedot